Yksin, väsynyt, ahdistunut..

oletko yrittänyt etsiä elämää sieltä uudelta paikkakunnalta?kysy vaikka neuvolasta vinkkiä/tieotoa jostain äiti/lapsi kerhosta tms ja sinne sitten vain!kyllä niitä tuttuja löytyy kun ei jää 4seinän sisään nököttämään!sillä tavalla helposti masentuu ja ahdistuu lopullisesti.

Toi on viheliäistä. Vaikka oma lapsi on ihana, niin eihän se aikuista seuraa tietenkään korvaa. Totta on, että joka paikkakunnalla on jotakin toimintaa; vauvajumppaa, perhekerhoja, työväenopiston kursseja vauvojen äideille, ensi kertaa äidiksi -ryhmiä yms. Neuvola on hyvä paikka aloittaa ja kertoa ihan rohkeasti miltä tuntuu. Ei missään nimessä kannata jäädä yksin hankalaan tilanteeseen. Mulla on sympatiat sun puolella. Mulla on kaksi poikaa, kohta 3-vuotias ja 8 kk eikä me käydä päivisin juuri missään missä tapaisin muita aikuisia. Mulla ei ole varsinaisia aikuiskavereita, kun olen myös muuttanut monta kertaa lyhyen ajan sisällä. Kaikki helpottaa aikanaan, sen voin luvata. Lapsi kasvaa ja hänestä saa seuraa. Elämä tuo myös kaikenlaisia yllätyksiä, vaikka se tuntuisi juuri nyt turhalta. Mä uskon, että suurin osa pienten äideistä on välillä helvetin kyllästyneitä tilanteeseensa. Koita pitää yhteyttä tuttuihin ihmisiin vaikka sähköpostilla ja kerro heillekin miltä susta tuntuu. Koita saada se mieskin tajuamaan tilanne, koska pienten lasten vanhemmat eroaa ihan turhan usein juuri tässä vaiheessa, kun seinät kaatuu päälle. Koita keksiä jotain mistä nautit ja yritä saada itsellesi aikaa hoitaa itseäsi. Nauti kuitenkin elämästä pienen kanssa. Hyväksi se vielä muuttuu.

olet koko päivän lapsen kanssa neljän seinän sisällä?
Lapsenhan pitää saada ulkoilla kahdesti päivässä, pari tuntia kerrallaan.
Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille! Ulkona voi jopa tavata muita ihmisiä. Eivät he sinne neljän seinän sisälle tunkeudu.
Otapa selvää paikkakunnan leikkipuistoista, kirjastosta yms. Entä vauvajumppaa, -uintia, äiti-lapsipiiriä?
Ja eroa suunnitellessa kannattaa muistaa, että sitten on taas yksi ihmiskontakti vähemmän.

Mistä päin sinä olet? minulla kanssa perhe tosi kaukana :( Ja kaikki muu suku...LApsella ja mulla ei juuri ketään täälä

Mulla lähes samanlainen tilanne...:)Ja asiaa ei helpota se että oon ujo ja hiljainen, joten vaikea tutustua uusiin ihmisiin....tai lähteä paikkoihin joissa vois tavata muita... Mut sen voimalla oon jaksanu kun on kuitenki ihana, rakastava mies ja ihana, reilun vuoden ikänen tyttö... Ja kotiin ja tutuille voi ainaki soittaa jos ei voi niin usein nähdä... Ja kyllä elämässä aina jotain sellasta tapahtuu, joka piristää mieltä, ainaki hetkeksi ja auttaa jaksamaan eteenpäin...Olis sulle vielä muutaki sanottavaa, mut tässä kai se tärkein.. :)Kyllä sä selviät...