Kysymyksiä

Romaneilla on tiettyjä puhtaussääntöjä... eli koirat ja kissat pois pöydiltä ja varsinkin voisivat syödä omista astioiltaan.

Ei kai eri astioita, mutta joskus valtaväestön edustajalle, joka on hoitanut hygienan huonosti tarjotaan kahveet paperimukista.. yms

Kovimpa tunnut jo tietävän ja kuitenkin kysyt.On parempi ettet saakkaa vastauksia kun on jo ne "tiedot" Emme tule sinun keittiöösi, elä pelkää.

Tapana on, että lapsen syntymän jälkeen keittiössä nimenomaan asutaan lapsen kanssa. Kukapa muu ne kotiaskareet tekisi kuin nainen vaikka olisi vastasyntynyt vauva kainalossa. Tapana on myös, että mies lähtee kuukauden vauvalomalle kotoa ja jättää vaimon lapsien kanssa yksin. Se perustuu siihen vanhaan ajatukseen, jolla ehkäistään isän mahdollista väkivaltaa vauvaa ja äitiä kohtaan. Romani miehet näes haluavat nukkua pitkään ja täydet yö unet ja vauvan kitinä saattaisi häiritä.

Ja sitten tuo astioidern pesu. Perinteisesti jokainen nuolee astiansa puhtaaksi ja laittaa omalle paikalleen, kuka mihinkin. Perustuu vanhaan vankkuritraditioon, jolloin vettä ei aina ollut saatavissa, eikä ymmärretty käyttää sitä vaikka olisi saanutkin.

Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen,että siinä sulle mielenkiintoa

Ihmettelin kun luin näitä kaaleitten vastauksia, kovin ollaan näköjään sisäänpäinlämpeevää porukkaa... Hyvähän se on jos oot kiinnostunut. Täälä joku puhui jotain että utelaisuus ei oo sivistynyttä niin sanon ihan sitä samaa mutta toisaalta ilman uteliaisuutta ei oo kiinnostustakaan. Aina pitää olla vähän utelias johonkin asiaan jos haluaa jotain tietää, ei sitä tietoa tulla aina postiluukusta laittamaan.
No mutta asiasta kolmanteen. Kuulemasi asiat pitää paikkaansa mutta jokainen tekee kaikki tyylillään ja parempi niin. Tuosta keittiöönmenosta, se on vähän siitä kiinni mikä tilanne on niin kun varmaan ymmärrät. Eli jokanen tilanteen mukaan ja oman mieltymyksen ja ajatusmaailman mukaan tässäkin asiassa.
Joissain paikoissa käytetään kaikilla eri astioita mutta jossain ei. Se on ihan niin kuin itse alussa totesit että tavat voi vaihdella taloittain. Ja jotkut pesee erikseen ja jotkut yhdessä, se on ihan siitä kiinni että mitenkä henkilö aattelee ja näkee asian.
Meillä päin ristiäisiin ei ole kutsuttu muita ku nuoria ja oman ikäsiä vain. Varmaan tiedät miksi, koska tuntuu että olet ainakin jonkun verran tietoinent romaneitten tapakulttuurista.
Meillä päin ei ainakaan kuljeta ihan pienten lasten kanssa vanhempien ihmisten taloissa ja sen semmosissa, pysytään vähän pois niitten silmäin alta... Mutta nuorten luona on voinut käydä kylässä ja näin. Eipä sitä vastasyntyneen kanssa muutenkaan tule ihan ensimmäiseks mieleen lähteä jonnekkin kyläilemään. Ne ensimmäiset viikot pysytään vaan omissa oloissa ja koitetaan levätä. Jokanen katsoo ite sen ajan mikä se oikeelta tuntuu. Kyse ei kuitenkaan tavallisesti oo mistään kahesta tai kolmesta päivästä. Niin ja tuosta keittijöön menosta viellä. Meillä on kyllä lapsikin voitu viiä keittiöön mutta akka on pysytelly sieltä pois.

ROMANIKULTTUURI


Romanikulttuuri on yhteisöllinen. Vaikkakin suurperheet ovat muuttuneet pitkälti ydinperheiksi, perhe- ja sukusiteet, sekä keskinäinen solidaarisuus ovat romanien keskuudessa erittäin vahvoja ja yhteisö toimii yksilöä suojaavana turvaverkkona. Perheen yhteenkuuluvuus ja yhteys sukuun on tärkeää. Suku on romanille kokonaisuus, johon tukeutua ja johon he tuntevat kuuluvansa.

Tervehtiminen

Romanit eivät tervehdi toisiaan kädestä, eivätkä esittele itseään sukunimeltä. Kuuluva tervehdys ovella varmistaa sen, että jokainen huoneessa olija tulee tervehdityksi vaikka, olisi hieman huonokuuloinenkin. Romanit tervehtivät tuntemattomiakin romaneja, ja jos on aikaa, jutellaan. Perinteinen romanitervehdys on Tsihko diives (hyvää päivää), johon toinen vastaa Deevel mo del (Jumala suokoon). Hyvästeltäessä sanotaan Aahhen Deuleha (jääkää Jumalan suojaan).



Vanhojen ihmisten kunnioittaminen
Perheessä keskeinen periaate on vanhojen ihmisten arvostaminen. Vanhempien ihmisten ja erityisesti suvun päämiesten ja -naisten mielipiteitä arvostetaan. Perinteisesti romaniperheessä mies on perheen pää ja nainen sen sydän. Perhettä koskevat tärkeät ratkaisut tehdään kuitenkin useimmiten yhdessä. Nainen pitää perheen koossa, ja mies edustaa perhettä ulospäin.

Perheenjäsenet kunnioittavat vanhuksia esim. teitittelemällä heitä ja ottamalla heidät ensimmäisinä huomioon. Ryhmien välinen hierarkia näkyy esimerkiksi ruokailujärjestyksessä. Vanhat miehet syövät ensin, sitten nuoremmat miehet ja viimeksi vasta naiset. Vanhusten henkilökohtaisia tavaroitaan kohdellaan kunnioittaen, heidän puheitaan ja mielipiteitään kuunnellaan ja heidän läsnä ollessaan käyttäydytään asiallisesti. Vanhoilta romaneilta vaaditaan myös heidän asemansa mukaista käyttäytymistä. Siten esim. vanhemmat romanit eivät saa käyttää väärin etuoikeuksiaan vaikeuttamalla läsnäolollaan nuorten ihmisten toimintoja. Kulttuuri on myös patriarkaalinen, mikä tulee esiin miesten käskyvallassa naisiin nähden. Nuorten miesten tulee kuitenkin käyttäytyä kunnioittavasti itseään vanhempia naisia kohtaan. Naisen ei ole soveliasta olla konkreettisesti miehen yläpuolella, kuten ei nuoremmankaan itseään vanhemman yläpuolella.

Romanien moraali ja tapakulttuuri ovat yleisitämaista, vanhatestamentillista ja kristillistä perintöä. Romanit ovat vaeltaessaan omaksuneet monia uskonnollisia ja moraalisia käsityksiä kulttuureista, joissa he ovat olleet pidempään. Suomi-Ruotsin valtakunnan 1500-luvun kristillisistä tavoista on monia tapoja jäljellä romanikulttuurissa, vaikkakin ne ovat hävinneet valtaväestöltä.

Romanikulttuurissa suvun kunnia ja sen puolustaminen on tärkeää. Kunniakäsite on yhteisöllinen, mikä tarkoittaa, että yksittäisen romanin hyvä teko tuo kunniaa koko suvulle, kun taas kunniaton tahraa koko suvun maineen. Julkisuudessa joidenkin romanien keskinäiset yhteenotot ovat saaneet virheellisiä nimityksiä. Perinteisesti romanien keskuudessa on toiminut väistämis- ja välttämismekanismi. Jos toiselle on aiheutettu vakavaa vahinkoa, silloin syyllinen ja hänen lähiomaisensa ovat pyrkineet välttämään kaikin keinoin vahingon kärsineitä. Syyllisen osapuolen lähin suku muuttaa muualle niin kauaksi aikaa, että asia sovitellaan tai unohdetaan.

Vanhojen kunnioittaminen edellyttää siis tiettyjen tapojen noudattamista. Esimerkiksi kerrostalossa nuorempi romani ei voi asua vanhemman romanin yläpuolella, sillä nuoremman ei ole kohteliasta asua tai oleskella vanhemman yläpuolella.



Häveliäisyys ja siveellisyys
Romanikulttuuri jakaa ihmiset iän ja sukupuolen perusteella ryhmiin, joiden käyttäytymistä, pukeutumista, sekä ryhmien välistä vuorovaikutusta ohjaa häveliäisyyssäännöstö. Ikä tuo mukanaan kunnioitusta. Moraalikäsitykset liittyvät siveyteen ja häveliäisyyteen. Nuori ei halua olla vajavaisesti pukeutunut, eikä puhua sopimattomia vanhempien ollessa läsnä. Seurustelevat nuoret eivät esim. halaile tai istu lähekkäin vanhempien ihmisten läsnä ollessa. Niinpä samaa sukupolvea tai hieman vanhemmat valmentavat nuoria näissä kysymyksissä. Romanilapset eivät kutsu vanhempiaan äidiksi tai isäksi, vaan käyttävät heistä etunimiä, myöskään vanhemmat eivät puhu ”lapsistaan”.



Lapset
Lapset kunnioittavat vanhempiaan. Tätä tapaa on romaniyhteisössä noudatettu huomattavasti tiukemmin kuin valtaväestön keskuudessa.

Lasten omaehtoista toimintaa ja luovuutta pidetään arvossa ja lapset saavat pienestä pitäen erityisesti äideiltään arvostusta, läheisyyttä ja lämpöä. Lasten puhtaudesta ja vaatetuksesta huolehditaan yhtä hyvin kuin aikuistenkin. Niinpä romanilapset ovat usein juhlatilaisuuksissa puettu kauniisti ja siististi.

Lapsen aikuistuessa hänen asemansa perheessä ja yhteisössä muuttuu monella tavalla. Kun tytöstä kasvaa neitonen, hän yleensä pukeutuu perinteiseen romaniasuun, joka on merkki muille hänen aikuistumisestaan. Tästä lähtien häntä kohdellaan aikuisena, ja hänellä on aikuisen oikeudet ja velvollisuudet. Koska tytär on kasvanut yhteisössä, jossa melkein kaikilla naisilla on perinteinen asu, tuntuu nuoresta tytöstä luonnolliselta pukeutua siihen. Jokainen tekee kuitenkin itse ratkaisunsa. Jos ei pukeudu perinteiseen asuun, hän haluaa kuitenkin vanhojen romanien läsnä ollessa pukeutua kunnioittavasti säädylliseen asuun.

Niin kuin nuorten seurustelu ja yhteen muuttaminen ovat häveliäisyyteen liittyviä asioita, samoin lapsen odotusaikakin, sillä se viittaa sukupuolisuuteen, ja sen vuoksi siitä, eikä lapsensynnytyksestä puhuta vanhempien romanien kuullen. Lapsenodotus peitellään mahdollisimman pitkään. Lapsi on toki toivottu asia, mutta se näytetään vasta kun lapsi on maailmassa. Lapsen tultua kotiin lapsesta ja äidistä huolehditaan niin, että äidin ei tarvitse tehdä ruokaa, vaan hänelle tuodaan ruoka erikseen. Äiti on kotona ikään kuin ylimääräisellä äitiyslomalla, jolloin muu perhe toimittaa keittiöaskareet ja äiti hoitaa lasta.





Puhtaustavat
Romanien tapaperinnettä säätelee myös monimutkainen hygieniasäännöstö. Puhdas ja likainen, sopiva ja sopimaton, säädyllinen ja epäsäädyllinen eivät saa sekoittua keskenään. Puhtautta edustavat ruokailuun liittyvät asiat, kuten ruoka, astiat ja pöytäliinat eivät saa olla kosketuksissa ”likaisten asioiden” kanssa, joita ovat esimerkiksi kaikki pinnat, joilla ihmiset istuvat, seisovat ja makaavat. Tämän säännön nojalla astioiden ja ruoan laittaminen tuolille tai lattialle ei ole sopivaa. Puhtaus on sekä fyysistä puhtautta että symbolista. Puhtauteen liittyvät tavat toimivat myös elämän ohjeina. Puhtaussäännöt ulottuvat myös pyykinpesuun. Keittiön astiapyyhkeitä ja pöytäliinoja ei pestä muun pyykin yhteydessä. Vaatteiden pesussakin on omat sääntönsä.

Henkilökohtaisesta puhtaudesta huolehditaan tarkasti mm. pesemällä usein kädet. Kädet on pestävä aamulla, sekä aina aterialle mentäessä



Pukeutuminen
Romanien tapakulttuuri korostaa yhtenäisyyttä. Vaatetus ilmentää romaniväestön omaleimaisuutta ja kulttuuria. Suomen romaninaisten puku on näkyvä osa romanikulttuuria. Vaikka miehillä ei olekaan varsinaista kansallispukua, myös heidän pukeutumistaan säätelevät romaniperinteen säännöt. Pukeutuminen perinteiseen romaniasuun on viesti nuoren aikuistumisesta sekä sitoutumisesta romanikulttuuriin ja sen perinteeseen. Työssä on mahdollista käyttää työasua, mutta näyttäytyminen työasussa vanhemmille romaneille saattaa rikkoa yhteisön sääntöjä vastaan. Romanikulttuurin perinteisiin sitoutuminen vaihtelee suvuittain ja yksilöittäin.

Kuolema ja hautajaiset
Hautajaisissa romaneilla on omia tapojaan. Ennen toimituksia seurakunnan työntekijän on hyvä yhdessä romanien kanssa keskustella kaikesta toimitukseen liittyvästä, myös romanien omista tavoista.

Romaniyhteisön jäsenen kuoltua hautajaisvalmisteluista huolehtivat vainajan lähiomaiset. Hautajaisiin ei välttämättä lähetetä edes kutsukorttia, vaan sinne saapuvat kaikki, joille vainaja on ollut tärkeä. Myös vainajan lähiomaisten ystävät voivat tulla hautajaisiin tukemaan omaisia ja ottamaan osaa suruun, vaikka he eivät olisi tunteneetkaan vainajaa.

Hautajaispäivää edeltävänä iltana kokoonnutaan hautajaistaloon tai vainajan perheen kotiin. Sen yön lähiomaiset ja jotkut vainajan lähiystävät valvovat. Vanhukset ja lapset laitetaan nukkumaan, kun he väsyvät. Kenenkään ei ole pakko valvoa, mutta yleensä ainakin muutamat lähiomaiset valvovat koko yön. Yön aikana pidetään hartaustuokioita ja muistellaan yhdessä vainajaa. Yön aikana pidetään myös yllä ruokatarjoilua. Romanit kunnioittavat vainajaa, kun hän on viimeistä yötä maan päällä ja seuraavana päivänä hänet lasketaan hautaan. Niinpä viimeisenä yönä menetys koetaan lopullisena.

Hautajaispäivänä arkku tuodaan hautajaistalon pihalle tai sisälle jo aamulla. Sen äärellä otetaan muistoksi valokuvia lähiomaisista, ystävistä ja tutuista. Silloin lauletaan hengellisiä lauluja ja pidetään hartaus.

Kappelissa voi olla lyhyt hiljentyminen, mutta itse siunaaminen pidetään haudalla. Pappi siunaa tavallisen kirkollisen kaavan mukaan. Seppeleet ovat kauniita. Joku omainen tai ystävä lukee seppeleiden muistokirjoitukset kuuluvalla äänellä. Haudalla otetaan vielä valokuvia ja lauletaan, sitten väki palaa hautajaistalolle ja hartauden jälkeen on vielä ruokailu ennen kuin lähdetään kotimatkalle.

Vainajan kotona ja perheen luona on tukijoita hautajaisiin asti ja niiden jälkeen yleensä jää joitakin romaneja omaisten kotiin. Juuri hautajaisten jälkeen menetys koetaan voimakkaana. Siksi romanit käyvätkin hautajaisten jälkeen jonkin aikaa säännöllisesti lähiomaisten luona.

Haudan hoitoa pidetään tärkeänä. Jos asutaan toisella paikkakunnalla, eikä pystytä itse huolehtimaan haudasta, silloin siitä maksetaan paikkakunnan haudanhoitajalle. Suku käy yleensä haudalla säännöllisesti vieden kukkia ja kynttilöitä.



Seurakuntatilaisuudet
Kun romanit ovat yhdessä muun seurakunnan kanssa, tulee tilaisuuden järjestäjien tietää tärkeimpiä asioita heidän kulttuuristaan, ja ottaa ne siten huomioon, ettei estetä heidän osallistumistaan.

Kun yhteisiä tilaisuuksia järjestetään, kannattaa kuulla paikkakunnan vanhoja romaneja, koska heillä on omassa keskuudessaan suuri arvovalta. Muutenkin järjestelyjä olisi syytä tehdä yhdessä romaniväestön edustajien kanssa. Seurakuntien työntekijät voisivat rohkaista romaneja itse toimimaan seurakunnassa, jotta se vastaisi enemmän heidän tarpeitaan ja odotuksiaan. Kun romaneille annetaan arvostusta ja vastuuta, eikä heitä pidetä vain vastaanottavana osapuolena, heillä on motivaatiota pysyä seurakuntayhteydessä pidempäänkin. Yhteistyötä romanien kanssa pitäisi lisätä kaikessa seurakuntatyön suunnittelussa ja seurakuntaelämään osallistumisessa.




Uskonto
Romanit ovat yleensä omaksuneet oleskelumaansa pääuskonnon. Suomen romaneista suurin osa kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Suurin osa uskovaisista romaneista kuuluu vapaisiin suuntiin mm. helluntai- ja vapaaseurakuntiin. Uskonasioita kunnioitetaan ja uskosta keskustellaan avoimesti. Ateisteja ei romanien parissa juuri ole.



Valtaväestö ja romanikulttuuri
Romanit eivät vaadi pääväestön edustajilta varsinaisesti omien käytös- tai pukeutumistapojensa noudattamista. Mutta hienotunteisuutta osoittaa, että sellainen pääväestön edustaja, joka työskentelee romanien kanssa, esim. leiriohjaaja, ottaa huomioon romanien käytös- ja pukeutumistavat. Jos työntekijä on pukeutunut shortseihin, minihameeseen tai muuhun paljastavaan asuun vanhempien romanien läsnä ollessa, nuoremmat romanit saattavat siitä syystä olla hämillään.

Kuka on romani

Romanina olemisesta on esitetty useita eri määritelmiä. Katsotaanko romaniksi henkilö, jonka:

1) molemmat vanhemmat ovat romaneja,
noudattaa romanikulttuuria ja puhuu romanikieltä
2) molemmat vanhemmat ovat romaneja, noudattaa
romanikulttuuria, ei puhu romanikieltä
3) molemmat vanhemmat ovat romaneja,
ei noudata kulttuuria, ei puhu kieltä
4) toinen vanhemmista kuuluu johonkin muuhun ryhmään…

Yksi yleisimmin siteerattu on Martti Grönforsin määritelmä, jonka mukaan romaniksi voidaan katsoa henkilö, joka itse kokee olevansa romani. Kuka tahansa ei voi kuitenkaan ilmoittaa olevansa romani, vaan romanius on ansaittava. Kaikkein oleellisinta romanien kanssa työskenneltäessä on miten kulttuuri vaikuttaa yhteistoimintaan, millainen on sen vaikutus perheen/henkilön toimintaan suhteessa muihin.

Romanit ovat asuneet Suomessa viitisen sataa vuotta. Ennakkoluulot heitä kohtaan elävät silti yhä syvällä yhteiskunnassa.


"On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita", sanoo pariskunta Bollström.

"Joka toista haukkuu, sen oma napa pirisee ja paukkuu ja se joutuu mustalaisen räkälaukkuun", saattoi kuulla luriteltavan parin vuosikymmenen takaisilla takapihoilla. "Jos et ole kiltisti, mustalainen vie", ovat vanhemmat varoitelleet lapsiaan.

"Ennen kuin tulin Suomeen, olin ihminen. Nyt olen mustalainen", sanoo Ruotsista Suomeen muuttanut Janet Stobin-Blomerus. "Syrjintä johtuu siitä, että olemme näkyviä. Meistä ei tiedetä tarpeeksi, muttei toisaalta halutakaan tietää. Kun ei tiedetä, mennään virran mukana."

Romaneiden katsotaan olevan alkujaan lähtöisin Intiasta. Nimi tulee romanikielen sanasta rom, ihminen. Ensimmäiset viralliset merkinnät romaneista Suomessa ovat 1560-luvulta, nykyään heitä on noin 10 000. Vielä 1950-60-luvuilla romanit olivat maankiertäjiä. Perinteisiä romaniammatteja ovat kaupustelu, käsityöt, hevoskauppa ja ravihevosten kasvatus.

"On sosiaalinen fakta, että erilainen kulttuuri ja ulkomuoto aiheuttavat syrjintää, kuten kaikki erilaisuus. Myös romanit ovat olleet suhteellisen sulkeutuneita eivätkä ole puhuneet avoimesti kulttuuristaan. Konfliktin ytimessä on paljon tabuasioita. Juuri siitä, mikä lisäisi ymmärrystä valtaväestön keskuudessa, on vaikea puhua", pohtii romaneita 1960-luvulta lähtien tutkinut antropologi Anna-Maria Viljanen.

Romanikulttuurissa puhtaudella on tärkeä arvo. Myös vanhojen ihmisten kunnioittaminen on keskeistä: heidän kuultensa on sopimatonta puhua esimerkiksi seksuaalisuuteen tai ruumiintoimintoihin liittyvistä asioista. Seksuaalitabujen vuoksi syntyy konflikteja esimerkiksi terveydenhuollossa, jonka demokraattinen käsitys asiakkaiden tasapuolisesta kohtelusta on Viljasen mielestä paradoksaalinen.

"Se tarkoittaa sitä, että romanien erityispiirteitä ei oteta huomioon. Ei heiltä voi etenkään toisen romanin läsnäollessa kysyä, että ’mitenkäs teidän mahanne tänään voi?’ Perehtyminen romanien tapoihin ei olisi lainkaan huono asia."

Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa romanit vielä käyttävät perinteistä kansanpukuaan. Sen jälkeen, kun romanityttö on päättänyt "ottaa hameet", ei puvusta luopumista katsota hyväksi. Oman kulttuurin julkinen tunnustaminen on kuitenkin jokaisen oma valinta.

Toimittaja-kirjailija Harri Nykänen esitti syyskuussa Helsingin Sanomissa mielipiteen, jonka mukaan ennakkoluulot vähenisivät ja romanien työnsaantimahdollisuudet paranisivat, jos he rajoittaisivat kansanpukunsa käytön juhlatilaisuuksiin. Auttaisiko siis, jos romanit pukeutuisivat tuulipukuun?

"Tottakai he erottuisivat edelleen ulkonäkönsä perusteella. Kansanpuvusta luopuminen kuitenkin osoittaisi, että romani hyväksyy valtaväestön työkulttuurin ja haluaa tulla puolitiehen vastaan. Kyseessä olisi kädenojennus", Nykänen pohtii.

Viljanen kiistää väitteen. "On puppua, etteivät romanit kävisi töissä pukunsa takia. He ovat käyneet vuosikymmeniä töissä ja vaihtaneet vaatteet työpaikalla."

Janet Stobin-Blomerus on elävä esimerkki, sillä hän on vaihtanut kansanpukunsa bussinkuljettajan univormuun päivittäin jo 16 vuoden ajan.

"Työasun käyttö töissä ei tarkoita, että romanius häviäisi. Asussa ei kuitenkaan saa esiintyä toisten romaneiden läsnäollessa. Olen joutunut jättämään pari romanimummoa pysäkille, kun en kehdannut näyttäytyä heille."

Vaikka etnisin perustein harjoitettu syrjintä kiellettiin Suomessa lailla 1970-luvulla, on Stobin-Blomerus työssään kokenut sitä pukunsa takia. Johto on tehnyt selväksi, että työvaatteet vaihdetaan jo kotona. Kun Stobin-Blomerus työskenteli välillä työvuorosuunnittelussa, keksi työnantaja virkapukupakon myös suunnittelijoille.

Valtaväestön mielikuva romaneista on usein se, etteivät he tee töitä vaan laiskottelevat yhteiskunnan rahoilla. Viljanen korostaa, että romanien työmääritelmä on erilainen. Hän vertaili väitöskirjaansa varten romanirikollisista ja valtaväestöstä kirjoitettuja oikeuspsykiatrisia mielentilatutkimuslausuntoja. Psykiatri kirjoitti romaneista usein, ettei "henkilöllä ole minkäänlaista työhistoriaa". Omaelämäkerroista kävi kuitenkin ilmi, että romanit olivat tehneet elämässään kaikenlaista.

"Mikä on oikeaa työtä? Onko tutkijan työ jotenkin juhlallisempaa kuin mustalaisen hevoskauppa?", tutkija kysyy.

Opetushallituksen selvitys romanilasten perusopetuksen tilasta paljastaa, että lukuvuonna 2000-2001 luokalleen jäi viidesosa ja koulunkäynnin keskeytti viisi prosenttia kaikista romanioppilaista. Keskeyttäneiden määrä on suuri, sillä koko maan keskiarvo lähentelee nollaa.

"Meiltä on puuttunut valtaväestön kaltainen oppimisperinne. Koska ammatit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle, ei muodollinen koulutus ole ollut tärkeää", kertoo projektisihteeri Tuula Nyman Romaniväestön koulutusyksiköstä Opetushallituksesta.

Koulutustradition puuttuminen on johtanut joidenkin romaninuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Romanit ovatkin valtaväestön tavoin huolissaan lisääntyneestä rikollisuudesta ja huumeidenkäytöstä. Erona on se, että huonosti käyttäytyvä romani nähdään yleensä kulttuurinsa edustajana, valtaväestöön kuuluva taas yksilönä.

"Arvostan todella paljon romanien tekemää valistustyötä. Työltä viedään kuitenkin pohja pois, kun seuraavana päivänä iltapäivälehti kertoo, kuinka kaksi romania on puukotellut. Valistustyö ei ole turhaa, mutta se on turhauttavaa", miettii Nykänen.

"Vanhempien kunnioitusta korostavassa kulttuurissa vanhemmilla on suuri vastuu. Heidän pitäisi nykyistä enemmän painostaa lapsiaan lukemaan ja opiskelemaan."

Stobin-Blomerus muistelee, kuinka oma isä kuulutti koulutuksen perään. Kouluun oli mentävä aina: vasta jos opettaja lähetti kipeänä takaisin, sai jäädä kotiin.

"Joskus romanit pelkäävät kouluttautua, koska he luulevat tulevansa valtaväestön kaltaisiksi. Sanon aina, ettei se pidä paikkaansa, vaan he oppivat hoitamaan asioita toisella tavalla."

Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajien Unelma ja Henry Bollströmin täyttyvät ennakkoluulojen rikkomisesta puolin ja toisin.

"Romanit pelkäävät usein sitä, etteivät he osaa tai pärjää tai ettei heitä hyväksytä. Valtakulttuuriin tutustumalla ymmärrys kasvaisi", Unelma Bollström sanoo.

Viljanen on kokenut, että tieto voi ymmärryksen lisäksi lisätä myös ennakkoluuloja. Jos ihmisellä on voimakas käsitys oman kulttuurinsa oikeellisuudesta, on sen muuttaminen vaikeaa.

"Olen vuosikymmeniä paasannut naama sinisenä kulttuurieroista, opettanut viranomaisia ja erilaisia ammattiryhmiä. Muistan ikuisesti, kun nuori tähtisilmäinen mies kysyi kerran luennon päätteeksi, että minkä takia romanit eivät tee töitä ja mikseivät he ole jo sopeutuneet tänne. Kerron innostuneena kulttuurista ja sitten kysytään, miksi he tekevät noin, tuohan on naurettavaa. Se oli kuin märkä rätti päin pläsiä."

Opetushallituksen selvityksen mukaan henkilökuntaa oli perehdytetty romanikulttuuriin vain 22 prosentissa niistä kouluista, joissa oli romanioppilaita. Vähemmistöopetus ei kuulu pakollisena myöskään peruskoulun opetusohjelmaan. Eikö käsityksiin kannattaisi yrittää vaikuttaa silloin, kun ennakkoluulot eivät vielä ole pinttyneitä?

"On pitkälti kouluista kiinni, mitä niissä halutaan opettaa. Olisi todella tärkeää, että vähemmistökulttuureista annettaisiin systemaattisempaa opetusta", korostaa kulttuurisihteeri Terno Hagert Romaniväestön koulutusyksiköstä.

Henry ja Unelma Bollström luottavat myös tiedottamisen voimaan.

"On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita. Haluamme omalla esimerkillämme tuoda myönteistä romaniutta esiin, ja olemme pystyneet nujertamaan monet ennakkoluulot. Pohjimmiltaan olemme kaikki samanlaisia."

Toivottavasti sait tästä jotain.

valkolaismiehen puolikasromaniakkana. Kun meillä oli vauvoja, mies huolehti ruoanlaitosta ja keittiöhommista. Yleensä siihen hommaan tulee joku sukulainen, oma tai miehen sisko yms. mutta minulla ei ollut sellaista, joten mies huolehti. Vauvan tuttipullot desinfioitiin vedenkeittimessä, joka oli vauvan kanssa samoissa tiloissa, kuivatin tutit ja pullot talouspaperin päällä. En mennyt keittiöön n. kuukauden aikana. Onneksi mies on hyvä tekemään ruokaa, joten hän huolehti siitä. Söin itse kertakäyttöastioista.

Näin noudatin romaneitten tapakulttuuria, vaikka se ehkä ei olisi ollut tarpeellista. Samoin vauvan ja omat vaatteet pestiin tiukasti erikseen, kuten se tehdään muutenkin.

Tämä muuten ei ole pelkästään romanien tapakulttuuriin kuuluva asia, vaan aiemmin näitä tapoja noudatettiin myös talonpoikaiskulttuurissa. Esim. Myrskyluodon Maijassa tästä on hyvin selkeä kuva: Maijan esikoisen syntymän aikaan syysmyrskyt estivät ns. apuvaimon saapumisen paikalle. Kun tämä vanhempi nainen sitten tuli, hän ensitöikseen torui Maijaa: ei se ole oikein, että sinä tuossa tilassa teet ruuan miehellesi ja muille puhtaille ihmisille. Mutta muuta mahdollisuutta ei ollut: mies oli aamusta iltaan kalastamassa, eikä yksinäisellä luodolla asunut ketään naapuria.

t. Mirkku