Aika outoja kommentteja Michael Jacksonista ,jos hän ei ole esikuva kellekkään et ole kyllä sinäkään. Älä arvostele ihmisiä tuntematta heidän taustojaan pistää vihaksi. Toisekseen sai taas kuulla lapsellisen kommentin Michaelin leikkauksista. Millonhan ihmiset ymmärtää Michaelin kärsivän ihosairaudesta tämä nainen munasi itsensä minun silmissäni ei se hänen musiikkinsa niin kummosta ole ,että olisi varaa tulla popin kuninkaalle aukomaan.
törkeää Päivi Lepistö
52
2507
Vastaukset
- köhköh
Jäännää että Michaelin ihosairaus on niin ainutlaatuinen että vaalentaa ihoa ja muovaa kasvoja kaverilla joka häpesi mustana oloa. Tosin loistava muusikko silti.
- mutta...
ihoa ei ole mahdollista millään konsteilla vaalentaa - paitsi meikeillä. Michael sairastaa vitiligoa, jonka suom.kiel nimi on "valkopälvi". Se poistaa ihopigmenttiä, ja vaalentaa näin ihoa. Leikkauksia Michael kyllä on tehnyt, useampia selvästi, mutta mikäs siinä, jos siltä tuntuu ;) En ainakaan minä koe, että se kuuluisia jotenkin erityisesti mulle. Nuorekkaasti kysyttynä: sä?
Eikä Michael ole ihonväriään hävennyt, ainoastaan "isoa nenäänsä", josta koko perhe aikoinaan huomautteli. Surullista että jäbä on sitä mennyt leikkelemään, mutta kyllähän tollanen jättää traumat, kun koko perhe dissaa ja naureskelee pienen pojan nenukalle.
"Loistava muusikko"
Ehdottomasti!! - köhköh
mutta... kirjoitti:

Ehdottomasti!!Jos tiedät että M sairastaa tätä tautia niin omituistahan siinä ensinnäkin on se että se ei vaalenna koko kroppaa vaan ns. pälveinä ja JOS siihen käytetään luonnottomia metodeja esim. kemikaaleeja yms. iho muuttuu kuolleen näköiseksi...
- ..^^..
köhköh kirjoitti:
Jos tiedät että M sairastaa tätä tautia niin omituistahan siinä ensinnäkin on se että se ei vaalenna koko kroppaa vaan ns. pälveinä ja JOS siihen käytetään luonnottomia metodeja esim. kemikaaleeja yms. iho muuttuu kuolleen näköiseksi...
Mitä omituista siinä on? Vitiligo on sairaus. Ja mediahan on itse keksinyt sen, että MJ muka vaalentaisi ihoaan kemikaaleilla.
- sekaisin? :)
köhköh kirjoitti:
Jos tiedät että M sairastaa tätä tautia niin omituistahan siinä ensinnäkin on se että se ei vaalenna koko kroppaa vaan ns. pälveinä ja JOS siihen käytetään luonnottomia metodeja esim. kemikaaleeja yms. iho muuttuu kuolleen näköiseksi...
Vitilogo vaalentaa ihoa hiljattain valkoisina läiskinä, lue sairaudesta lisää vaikka tietosanakirjasta tai kysy lääkäriltä. Michael sairastui kyseiseen tautiin kahdeksankymmentäluvun alussa, ja Thriller-aikakaudella (1982) valkeat läikät meikattiin piiloon tummilla meikeillä, kun niitä oli vähemmän. Mutta vuodesta 1987 eteenpäin niitä alkoi olla jo niin paljon että tummat läikät peitettin valkella meikillä.
Kai maalaisjärjesi toimii edes niin hyvin, että tajuat sen simppelin asian: Ihoa ei ole mahdollista keinotekoisesti vaalentaa! Millä tavalla sen muka voisi tehdä, ilman että ihoon jäisi hirveät arvet ja jäljet?! Jos uskot seiskaa ja muita roskalehtiä jotka tekevät kaikki juttunsa ajatellen pelkästään rahaa, niin siitä vaan ;) Oma häpeäsi :DD - köhköh
sekaisin? :) kirjoitti:
Vitilogo vaalentaa ihoa hiljattain valkoisina läiskinä, lue sairaudesta lisää vaikka tietosanakirjasta tai kysy lääkäriltä. Michael sairastui kyseiseen tautiin kahdeksankymmentäluvun alussa, ja Thriller-aikakaudella (1982) valkeat läikät meikattiin piiloon tummilla meikeillä, kun niitä oli vähemmän. Mutta vuodesta 1987 eteenpäin niitä alkoi olla jo niin paljon että tummat läikät peitettin valkella meikillä.
Kai maalaisjärjesi toimii edes niin hyvin, että tajuat sen simppelin asian: Ihoa ei ole mahdollista keinotekoisesti vaalentaa! Millä tavalla sen muka voisi tehdä, ilman että ihoon jäisi hirveät arvet ja jäljet?! Jos uskot seiskaa ja muita roskalehtiä jotka tekevät kaikki juttunsa ajatellen pelkästään rahaa, niin siitä vaan ;) Oma häpeäsi :DDKuuluuko tähän sairauteen maskien ja auringonlasien pitäminen? Onko siis niin että MJ on sairautensa uhri ja siksi leikannut kasvojaan, kuten jokainen lääketieteen asiantuntia voi kuvista päätellä?
Vai onko hän tehnyt sen pakkomielteestä? Tämä on asia mikä minua kiinnostaa. JA edelleenkin olen Michaelin musiikin suurkuluttaja. - Smelly
köhköh kirjoitti:
Kuuluuko tähän sairauteen maskien ja auringonlasien pitäminen? Onko siis niin että MJ on sairautensa uhri ja siksi leikannut kasvojaan, kuten jokainen lääketieteen asiantuntia voi kuvista päätellä?
Vai onko hän tehnyt sen pakkomielteestä? Tämä on asia mikä minua kiinnostaa. JA edelleenkin olen Michaelin musiikin suurkuluttaja.Vitiligon takia Michaelilla on aina aurinkoisella säällä sateenvarjo sekä pitkähihainen paita/takki suojaamassa, koska pigmentitön iho ei kestä auringon uv-säteilyä. Maskit voi olla suojana myöskin, mutta lähinnä ne on Michaelille "trademark". Leikkauksilla ei oo mitään tekemistä vitiligon kanssa.
- täysin eri asiaa :)
köhköh kirjoitti:
Kuuluuko tähän sairauteen maskien ja auringonlasien pitäminen? Onko siis niin että MJ on sairautensa uhri ja siksi leikannut kasvojaan, kuten jokainen lääketieteen asiantuntia voi kuvista päätellä?
Vai onko hän tehnyt sen pakkomielteestä? Tämä on asia mikä minua kiinnostaa. JA edelleenkin olen Michaelin musiikin suurkuluttaja.Michael on kasvojaan leikellyt, en osaa sanoa pakkomielteisyydestä, mutta ainakin varsin huomattavassa määrin: kun vertaa vanhoja kuvia uusiin, niin kyllä kasvon rakenne on muuttunut. MUTTA ihon vaaleneminen on puhtaasti vitilogo-taudista johtuva, eikä sillä ole mitään tekemistä liioin kasvojen leikkelemisen tai väitetyn "haluan tulla valkoiseksi" -tavoitteen kanssa. Jälkimmäinenhän siis on TÄYSIN LEHDISTÖN KEHITTÄMÄ juttu, mikään ei todista että Michael olisi halunnut vaihtaa rotua. Sen sijaan lukemattomat seikat todistavat että hän on ylpeästi musta mies. Siitäkin huolimatta että nykyisin hän näyttää enemmän valkoiselta, on hänellä yhä mustan miehen ääni. Ja onkin niin hyvä ääni, että Justin Timberlakelal ja Usherilla on siihen pitkä, saavuttamaton matka.
On muuten jännää, ettei 80-luvun kolmesta supertähdestä kuin Michaeliin ole kiinnitetty niin kriittistä mediahuomiota kuin mitä se on viimeiset 20 vuotta Michaelin kohdalla ollut. Prince ja Madonna ovat päässeet helpommalla, vaikka toki Princen nimenvaihto 90-luvulla ja Madonna seksikirjatempaukset nekin saivat palstatilansa tablodeissa. Madonna on näistä eniten pinnalla tänä päivänä, ehkä johtuen siitä että hän on myös selvästi mediatyrkyin ja hänen tavoitteenaan on Princeä ja Michaelia huomattavasti enemmän ollut aina julkisuus ja listapätevä musiikki (siis sellainen, mikä vastaa ajan trendejä). 80-luvulla todelliset ajan hengen määrittäjät olivat Prince ja Michael (sekä tietysti Talking Heads ja monet monet muutkin). Madonna oli enemmän trendien seurailija, jonka pyrkimys oli saada hitit listoille. Näin kävikin, ja osa niistä hiteistä on muodostunut klassikoiksi, mutta Michael ja Prince lyövät silti mikä päivä tahansa Madonnan parhaatkin levytykset.
Michaelin ihosta kasarin musiikkimaailmaan. Kaipa nekin jotenkin toisiinsa liittyvät >: - Jackson ..
täysin eri asiaa :) kirjoitti:
Michael on kasvojaan leikellyt, en osaa sanoa pakkomielteisyydestä, mutta ainakin varsin huomattavassa määrin: kun vertaa vanhoja kuvia uusiin, niin kyllä kasvon rakenne on muuttunut. MUTTA ihon vaaleneminen on puhtaasti vitilogo-taudista johtuva, eikä sillä ole mitään tekemistä liioin kasvojen leikkelemisen tai väitetyn "haluan tulla valkoiseksi" -tavoitteen kanssa. Jälkimmäinenhän siis on TÄYSIN LEHDISTÖN KEHITTÄMÄ juttu, mikään ei todista että Michael olisi halunnut vaihtaa rotua. Sen sijaan lukemattomat seikat todistavat että hän on ylpeästi musta mies. Siitäkin huolimatta että nykyisin hän näyttää enemmän valkoiselta, on hänellä yhä mustan miehen ääni. Ja onkin niin hyvä ääni, että Justin Timberlakelal ja Usherilla on siihen pitkä, saavuttamaton matka.
On muuten jännää, ettei 80-luvun kolmesta supertähdestä kuin Michaeliin ole kiinnitetty niin kriittistä mediahuomiota kuin mitä se on viimeiset 20 vuotta Michaelin kohdalla ollut. Prince ja Madonna ovat päässeet helpommalla, vaikka toki Princen nimenvaihto 90-luvulla ja Madonna seksikirjatempaukset nekin saivat palstatilansa tablodeissa. Madonna on näistä eniten pinnalla tänä päivänä, ehkä johtuen siitä että hän on myös selvästi mediatyrkyin ja hänen tavoitteenaan on Princeä ja Michaelia huomattavasti enemmän ollut aina julkisuus ja listapätevä musiikki (siis sellainen, mikä vastaa ajan trendejä). 80-luvulla todelliset ajan hengen määrittäjät olivat Prince ja Michael (sekä tietysti Talking Heads ja monet monet muutkin). Madonna oli enemmän trendien seurailija, jonka pyrkimys oli saada hitit listoille. Näin kävikin, ja osa niistä hiteistä on muodostunut klassikoiksi, mutta Michael ja Prince lyövät silti mikä päivä tahansa Madonnan parhaatkin levytykset.
Michaelin ihosta kasarin musiikkimaailmaan. Kaipa nekin jotenkin toisiinsa liittyvät >:..leikkelee itseään ja surullisinta kaikessa, vie lapsensa mukanaan pohjalle.
maalaisjärjen käyttö todellakin sallittua, mutta Jackon fanit eivät ikinä myönnä tosiasioita. - Smelly
Jackson .. kirjoitti:
..leikkelee itseään ja surullisinta kaikessa, vie lapsensa mukanaan pohjalle.
maalaisjärjen käyttö todellakin sallittua, mutta Jackon fanit eivät ikinä myönnä tosiasioita.Kyse ei ole siitä etteikö me fanit myönnetä tosiasioita vaan siitä, että sulla ei yksinkertaisesti ole mitään millä perustella väitteitäsi. Michael on mielisairas, leikkelee itseään ja vie lapsensa mukanaan pohjalle on pelkästään mielipiteitä, eikä milläänlailla perustu faktoihin. Se jos mikä on surullista.
- mutta...
Smelly kirjoitti:
Kyse ei ole siitä etteikö me fanit myönnetä tosiasioita vaan siitä, että sulla ei yksinkertaisesti ole mitään millä perustella väitteitäsi. Michael on mielisairas, leikkelee itseään ja vie lapsensa mukanaan pohjalle on pelkästään mielipiteitä, eikä milläänlailla perustu faktoihin. Se jos mikä on surullista.
myönnän silti tosiasiat. Michael ON leikellyt kasvojansa, kuten monet muutkin. Michael tosin monia muita näkyvämmin. Mielisairaaksi ei tulisi sanoa ketään, ellei asiasta ole lääkärin virallista todistusta. Ja silloinkin loukkaavan mielisairas-sanan käyttäminen on sopivuudeltaan kyseenalaista. Itse kyllä uskon että Michael on hieman 'seonnut' kuuluisuudesta, MUTTA KUKA NIIN SUURI JULKKIS KUIN JACKSON EI OLE? "Vie lapset mukanansa pohjalle", mitä tarkoitat tällä? Hyvät perustelut vaatii tällainenkin väite, sillä nämä ovat tulkinnallisia asioita. Michael on yrittänyt suojella lastensa yksityisyyttä.
Michael Jacksonista on yritetty maalata friikin kuvaa jo ties kuinka pitkää. Se on erittäin helppoa osittain siksi, että monella tasolla Michael onkin friikki, tai vähitäänkin epätavallinen. Mutta se ei silti tee hänestä mielenvikaista tai sairasta, saati pahaa ihmistä. Se olisi hyvä antifanienkin muistaa ;) - ..sairaalla
mutta... kirjoitti:
myönnän silti tosiasiat. Michael ON leikellyt kasvojansa, kuten monet muutkin. Michael tosin monia muita näkyvämmin. Mielisairaaksi ei tulisi sanoa ketään, ellei asiasta ole lääkärin virallista todistusta. Ja silloinkin loukkaavan mielisairas-sanan käyttäminen on sopivuudeltaan kyseenalaista. Itse kyllä uskon että Michael on hieman 'seonnut' kuuluisuudesta, MUTTA KUKA NIIN SUURI JULKKIS KUIN JACKSON EI OLE? "Vie lapset mukanansa pohjalle", mitä tarkoitat tällä? Hyvät perustelut vaatii tällainenkin väite, sillä nämä ovat tulkinnallisia asioita. Michael on yrittänyt suojella lastensa yksityisyyttä.
Michael Jacksonista on yritetty maalata friikin kuvaa jo ties kuinka pitkää. Se on erittäin helppoa osittain siksi, että monella tasolla Michael onkin friikki, tai vähitäänkin epätavallinen. Mutta se ei silti tee hänestä mielenvikaista tai sairasta, saati pahaa ihmistä. Se olisi hyvä antifanienkin muistaa ;)tarkoitin sitä että hän on avun tarpeessa, hänellä on vakavia henkisiä ongelmia. Fanitkin tietävät tämän, mutta kieltävät tosiasiat viimeiseen saakka. No, tulevaisuus näyttää miten tämä friikkisirkus päättyy.
- joitakin...
..sairaalla kirjoitti:
tarkoitin sitä että hän on avun tarpeessa, hänellä on vakavia henkisiä ongelmia. Fanitkin tietävät tämän, mutta kieltävät tosiasiat viimeiseen saakka. No, tulevaisuus näyttää miten tämä friikkisirkus päättyy.
mielenterveydellisiä ongelmia - varsinkin niillä, joita lehdistö on seurannut aktiivisesti yli 40 vuotta. Ja ketään ei ole seurattu yhtä aktiivisesti ja kriittisesti kuin Michael Jacksonia.
Yritä nyt uskoa että MINÄ en ole mikään kiihkofani, joka yrittää kiistää Michaeliin liittyviä tosiasioita. Se on epätavallinen ja ehkä friikkikin, ja kyllä vain on antanut plastiikkakirurgia-operaatioiden mennä yli terveen järjen rajojen. En silti koe tarvetta olla häntä kohtaan sen negatiivisempi kuin muitakaan julkkiksia. Elvis, Prince ja Madonna ovat hekin aika sekopäitä olleet, ja Prinssi ja Madonna ovat yhä. Niinkuin Michaelkin. Miten se vaikuttaa musiikin laatuun? Sitäpaitsi edelleenkään jos et ole lääkäri tai psykiatri, niin sinulla ei ole pätevyyttä arvioida sitä, kuinka suuressa "avun tarpeessa" kukaan - edes Michae Jackson - on ;)
- mainoksen kuvauksissa
pahoja palovammoja 80-luvun lopulla, ja sellasissa tapauksissa usein tarvitaan plastiikkakirurgiaa. Musta se on jonkun leikkauksen myöntänytkin. Mä en ymmärrä, miks niitä leikkauksia pitää salailla, kun on selvää, että niitä on tehty. Michael Jackson on sellasessa asemassa, että mitä sillä on väliä, onko se ollut leikkauksessa vai ei? Kai se saa tehdä mitä sitä huvittaa. Ja kun on superjulkkisksen fani, täytyy vaan tottua siihen, että niistä puhutaan kaikenlaista. Itse olen myös Robbie-fani, ja mm. sen ufosekoiluista puhutaan kaikenlaista, mutta ei se mua haittaa, kun itse tiedän, että sillä on kaikki kondiksessa.
- mutta...
on Michael muutenkin nenäänsä leikannut. Eikä siinä mitään! Kauneussyistä plastiikkakirurgia on aina turhaa, mutta silti jokaisen oma asia!
- Sisse
Noi kauneusleikkaukset vaan on selkeesti Michaelille tosi arka ja henkilökohtainen aihe, mistä se ei mielellään haluaisi puhua ollenkaan. Sen huomaa ihan selvästi miten ahdistunut se on joka kerta kun siltä kysytään aiheesta just haastatteluissa ja monesti vastauksetkin vaihtelee. Kattokaa vaikka mitä se puhuu aiheesta Oprahille v.-93, Diane Sawyerille haastattelussa Lisa Marien kanssa-95 (Prime time live), tai vaikka Martin Bashirille sen dokumentissa.
Taustatekijät Michaelin kauneusleikkauksille/nenä operaatioille tulee ainakin pohjimmiltaan oman isän ja sisarusten harrastamasta pilkasta kun ne väänsi läppää aiheesta ja sanoi sitä iso nenäksi ym. Ja kaikki toi vielä herkässä kasvuiässä.
En mä varmaan itekään, jos olisin Michael, haluaisi puhua julkisesti noista asioista/operaatioista, ainakaan sen tarkemmin analysoida niitä jollekin toimittajalle. Ja kaikkien näiden lisäksi Michael on luonteeltaan perfektionisti...
- Smelly
Kysymys kuuluu, että mitä Päivi Lepistö yritti edes saavuttaa puhumalla Michaelista? Vai sattuko olemaan vain huono päivä? Mutta kyllä nauratti hänen kommenttinsa. Hän aloittaa lauseen kuinka piti Michaelin musiikista 80-luvulla, mutta lopettaa Michaelin ulkonäköön. Mitä niillä on edes tekemistä toistensa kanssa? Taisi Lepistöltä unohtua kuinka suuri vaikutus ja arvostus Michaelilla on musiikkimaailmassa, huolimatta siitä miltä hän näyttää. Ja siksi toisekseen en näe, että Lepistö on edes asemassa kommentoimaan Michaelia esikuvana.. kun oma musiikki soi juuri ajokortin saaneiden karvanoppa-corolloissa. Siinäpä vasta meriitti!
Ja mikä tekee tästä vielä huvittavampaa: Lepistö kyllä tietää kuka on Michael Jackson, mutta enpä usko, että Michael Jackson koskaan kuullutkaan ihmisestä nimeltä Päivi Lepistö ;D- ......
Siis anteeks nyt vaan mutta kuka v***u on Päivi Lepistö??? En oo kyseisestä muijasta ikinä kuullutkaan ja mielestäni aika tarkasti seuraan myös kotimaista musiikki maailmaa... !!
- mä vain
...... kirjoitti:
Siis anteeks nyt vaan mutta kuka v***u on Päivi Lepistö??? En oo kyseisestä muijasta ikinä kuullutkaan ja mielestäni aika tarkasti seuraan myös kotimaista musiikki maailmaa... !!
Siis eiks se oo se Movetron-Päivi?? No niiden musa on ainakin ihan täyttä ysäri paskaa!! Ei ihme et ei oo menestyny! Mikä se eukko on muka arvostelemaan MJ:ta? Missä yhteydessä se on noita kommenttejaan laukonut? Jossain TV ohjelmassa vai lehtihaastattelussa kenties?
- ..^^..
mä vain kirjoitti:

Voicen radiossa tuli tossa ennen vknloppua. Oiskohan ollu torstaina. Olin itsekin hämmästynyt kun sen radiossa työpaikalla kuulin. Tuli sitten samana iltana uudemman kerran ja pakkohan se oli uskoa mitä kaikkea se Lepistö laukoi. Pisti kyllä vihaksi siinä mielessä, että nykypäivänä niin moni artisti on ottanut vaikutteita MJ:n musiikista ja tanssityylistä. Että eipä luulisi Lepistöllä olevan varaa arvostella...
- I love
Voiko tommosta ottaa vakavastikaan?!!! Kuinkahan moni tyyppi on sanonut fanittavansa Movetronia? Ei kyllä nyt tuu ketään mieleen...Minkähän takia? Koska kukaan EI liiemmin FANITA MOVETRONIA, varsinkaan tällä vuosikymmenellä. Verrattakoon Movetronin ja Michael Jacksonin fanimäärään ja saavutuksiin, ei kuule oo Lepistön Päivillä paljon varaa sanoo!!!
- massukka
Päivi Lepistö puhuu täyttä asiaa. Michael Jackson on on yhtä hyvä esikuva nuorisolle kuin kuka tahansa muukin lapsiaan parvekkeelta roikottava sekopää. Ja kun lukee lehdistä miten hän kasvattaa lapsiaan saati miten hankki lapset, voi vain toivoa että kukaan ei ota mallia tästä toiminnasta. Vaikka Michael aikoinaan oli popin kiistaton kuningas, on tuo titteli tähden omien idioottimaisuuksien vuoksi mennyttä. Ja onhan siitä toki jo yli kymmenen vuotta aikaa kun hän on viimeksi saanut edes keskinkertaista hittiä aikaiseksi. 80-luvun biisit on hyviä, mutta sen jälkeen tuonut itseään esillä täysin muissa merkeissä. Ikävää, mutta totta.
- kaikkea mitä lehdissä
kirjoitetaan..
- ei-niin-idealisti
kaikkea mitä lehdissä kirjoitti:
kirjoitetaan..
mutta tuskin se michael on itse ihosairauksistaan tämän palstan lukijoille ilmoitellu. Eiköhän olis lehdistä/lehdistötiedotteista hankittua tietoa.
- Dangera
ei-niin-idealisti kirjoitti:
mutta tuskin se michael on itse ihosairauksistaan tämän palstan lukijoille ilmoitellu. Eiköhän olis lehdistä/lehdistötiedotteista hankittua tietoa.
Jos Jackson on esikuva, niin sehän tarkottaakin joo sitä että kaikki sama pitää tehdä perässä!! Ei voi olla kyse pioneerina olemisesta, hyväntekeväisyydestä tai sellaista... Järki käteen!!
Mä en enää kommentoi tota ihojuttua. Turha syyttää faneja siitä ettei ne suostu näkee kun oman mielipiteensä, kun haterit itse toimii ihan samoin. - on tosiaan ehkä
viimeisin upea biisi, minkä Michael levytti - ja se oli vuonna 1995. Mutta eivätkä muutkaan kasaritähdet ole enää 90-luvun puolivälin jälkeen mitään ikimuistoista tehnyt.
Michael Jackson ei ole roikottanut lastaan parvekkeelta. Tutustutko hieman tarkemmin siihen, mistä puhut ENNNEN kuin puhut? :) - ..hyvinkin
on tosiaan ehkä kirjoitti:
viimeisin upea biisi, minkä Michael levytti - ja se oli vuonna 1995. Mutta eivätkä muutkaan kasaritähdet ole enää 90-luvun puolivälin jälkeen mitään ikimuistoista tehnyt.
Michael Jackson ei ole roikottanut lastaan parvekkeelta. Tutustutko hieman tarkemmin siihen, mistä puhut ENNNEN kuin puhut? :)vastasyntynyttä parvekkeelta Berliinissä.. Itse en pysty edes katsomaan niitä kuvia, pahaa tekee.
- ..^^..
..hyvinkin kirjoitti:
vastasyntynyttä parvekkeelta Berliinissä.. Itse en pysty edes katsomaan niitä kuvia, pahaa tekee.
Minusta n. vuoden ikäinen tai vähän päälle ei tod. ole mikään vastasyntynyt.
- mistään roikottamisesta
..^^.. kirjoitti:
Minusta n. vuoden ikäinen tai vähän päälle ei tod. ole mikään vastasyntynyt.
Fanilaumat olivat kerääntyneet Michaelin talon ympärille, ja Michael näytti ikkunastaan lastaan hurraaville ihailijoille. Myöhemmin myönsi kyllä itsekin että se ei ollut kovin fiksu teko, koska onhan se vaaratilanne. Mutta kuitenkaan ei ollut kyse mistään ROIKOTTAMISESTA! Lehdistö oli tilanteessa paikalla, ja otti kuvia jatkuvalla syötöllä, ja valitsivat artikkeliin sopivimman kuvan, joka tukisi mahdollisimman paljon kohulööppiä: "Michael roikotti lastaan!" Yhdistämällä kuva ja teksti saadaan aikaan illuusio, joka ei pidä paikkaansa. Jos katsoo tuon koko tilanteen videona, huomaa että mistään sellaisesta ei ollut kyse kuin mitä lehdet antavat ymmärtää.
- olet..
..^^.. kirjoitti:
Minusta n. vuoden ikäinen tai vähän päälle ei tod. ole mikään vastasyntynyt.
itsekin lapsi/lapsenmielinen joten yritän yksinkertaistaa Sinulle: Jackson roikotti pikkuvauvaa neljännen kerroksen parvekkeelta. Varmaan mielestäsi hyvä juttu.
- Michael4Ever
..hyvinkin kirjoitti:
vastasyntynyttä parvekkeelta Berliinissä.. Itse en pysty edes katsomaan niitä kuvia, pahaa tekee.
Noi kuvat oo totta. Siis ne on jotai trikkikuvii. siin on joku nukke tai jotai.
http://www.morethings.com/log/pictures/mj_dangles_baby.jpg - ..^^..
olet.. kirjoitti:
itsekin lapsi/lapsenmielinen joten yritän yksinkertaistaa Sinulle: Jackson roikotti pikkuvauvaa neljännen kerroksen parvekkeelta. Varmaan mielestäsi hyvä juttu.
Sulla ilmeisesti luetun ymmärtämisessä vippaa ja pahasti. Vastasin viestiin, jossa joku väitti että kyseinen vauva on vastasyntynyt, mitä lapsi ei enää siinä vaiheessa ollut.
- --kuva
Michael4Ever kirjoitti:
Noi kuvat oo totta. Siis ne on jotai trikkikuvii. siin on joku nukke tai jotai.
http://www.morethings.com/log/pictures/mj_dangles_baby.jpgtoi on. Tai sitte toi on jonku muun lapsi.
- ..^^..
--kuva kirjoitti:
toi on. Tai sitte toi on jonku muun lapsi.
Oikea lapsihan se on, todellakin virhearviointi MJ:ltä, sen hän itsekin jälkikäteen myönsi. Innostui liiaksi fanien huutaessa hänen nimeään hotellin ikkunan alla.
- mikä oli
..^^.. kirjoitti:
Oikea lapsihan se on, todellakin virhearviointi MJ:ltä, sen hän itsekin jälkikäteen myönsi. Innostui liiaksi fanien huutaessa hänen nimeään hotellin ikkunan alla.
ja vaikka kuinka olisi ollut innoissaan faneista. niin tuo ei ole terveen ihmisen toimintaa, eikä vastuullisen vanhemman. Pienokaisen henki vaarassa.
- köhköh
Olen MJ fani mutta pakko on miettiä miksi hänen lapset ovat valkoihoisia?
- I love
Eihän sitä pakko miettiä ole. Kerroit olevasi fani ja uskon sua, mutta ainakin MUN mielestä fanit ei kato onko heidän idolinsa vaalea- vai tummaihoisia...
M. Jackson on todella mahtava laulaja ja esiintyjä, unohdetaan kaikki tekaistut p...apuheet millä media mässäilee!!!
(mutta ei niin, että olisin värisokea. Kyllä mäkin nään minkä värisiä mun idolin mukulat on. So what?!!!) - kostipolli
I love kirjoitti:
Eihän sitä pakko miettiä ole. Kerroit olevasi fani ja uskon sua, mutta ainakin MUN mielestä fanit ei kato onko heidän idolinsa vaalea- vai tummaihoisia...
M. Jackson on todella mahtava laulaja ja esiintyjä, unohdetaan kaikki tekaistut p...apuheet millä media mässäilee!!!
(mutta ei niin, että olisin värisokea. Kyllä mäkin nään minkä värisiä mun idolin mukulat on. So what?!!!)Tajua että jos on tummaihosen dna:ta ni kyllä se näkyy
- on huhuttu
I love kirjoitti:
Eihän sitä pakko miettiä ole. Kerroit olevasi fani ja uskon sua, mutta ainakin MUN mielestä fanit ei kato onko heidän idolinsa vaalea- vai tummaihoisia...
M. Jackson on todella mahtava laulaja ja esiintyjä, unohdetaan kaikki tekaistut p...apuheet millä media mässäilee!!!
(mutta ei niin, että olisin värisokea. Kyllä mäkin nään minkä värisiä mun idolin mukulat on. So what?!!!)olevan homo 70-luvulta lähtien. Ei paljoo vakuuta, että menee naimisiin, muttei hanki vaimon kanssa biologisia lapsia.
- Homo?
on huhuttu kirjoitti:
olevan homo 70-luvulta lähtien. Ei paljoo vakuuta, että menee naimisiin, muttei hanki vaimon kanssa biologisia lapsia.
Miten toi homoväite nyt tähän liittyi???
- Dangera
Homo? kirjoitti:
Miten toi homoväite nyt tähän liittyi???
eli Lisa-Marie, Michaelin vaimo, on kertonut että Michael yritti hänen kanssaan biologista lasta. Debbie oli alunperinkin surrogaatti, mutta Michaelin äidin painostuksesta pidettiin häät.
- vaan..
on huhuttu kirjoitti:
olevan homo 70-luvulta lähtien. Ei paljoo vakuuta, että menee naimisiin, muttei hanki vaimon kanssa biologisia lapsia.
pedo. Kiinnostus kohdistuu lapsiin. Sairaus, mutta siihen voi saada psykiatrista hoitoa.
- väitä
vaan.. kirjoitti:
pedo. Kiinnostus kohdistuu lapsiin. Sairaus, mutta siihen voi saada psykiatrista hoitoa.
että Michael olisi pedofiili! Eiköhän se oo jo menneen talven lumia koko täysin turha pedofiilisyyterumpa... Älkääkä kukaan sanoko, että "Mistäs tiedät ootko ollu sen kotona 24/7 onko se kertonu sulle" jne. jne.
- MJJ<3
väitä kirjoitti:

jjoo, palaan taas aiheeseen: nenäleikkaus. Koska jossain lehdessä sanottiin, että Michael (ainakin) ensimmäinen leikkaus johtui tanssiharjoituksissa tapahtuneesta kaatumisesta, jolloin Michael sai hengitysvaikeuksia. En sitten tuosta tiedä, sillä lehti oli tyyliin Iltasanomat tai joku sellanen :) Ja Lisa-Marie on sanonut, että Michael kyllä oikeasti rakasti häntä, enkä tosiaan usko, että MJ on homo. Enkä tosiaan ymmärrä miten jotkut fanit pystyvät haukkumaan Mikeä ja puhumaan paskaa yms. MUTTA EI SIITÄ SITTEN SEN ENEMPÄÄ, koska joo, joku voi luulla sitä sun tätä.... Ja niin joo, en usko että MJ on pedofiilikään. Michaelilla on herkkä luonne, joka tosin vatii täydellisyyttä varsinkin kaikessa musiikkiin liittyvässä. joo. että uskokaa mitä lystäätte, mä en usko sitä kaikkea shittiä seiskoista tms. KIITOS.
- alkoi vasta '93
vaan.. kirjoitti:
pedo. Kiinnostus kohdistuu lapsiin. Sairaus, mutta siihen voi saada psykiatrista hoitoa.
mutta 70-luvulla liikkui homohuhuja.
- ylempänä
Homo? kirjoitti:
Miten toi homoväite nyt tähän liittyi???
spekuloitiin sillä, ettei sillä oo biologisia lapsia vaikka on ollut naimisissa. Niin siitä tuli se homoväite.
- MJJ<3
alkoi vasta '93 kirjoitti:
mutta 70-luvulla liikkui homohuhuja.
En silti usko kumpaankaan, piste.
- Kinttala 2008
Siis miks mj olis roikotanu jonku toisen lasta ehe?
- MOIKA4345
Tässä tulle vähän erilainen juttu mutta, kuinka paljon sinä , fanina, luullet että MJ on ollut leikkauksissa? Kuinka monta kerta nenä on tehty jne? MJ on sanonut että vaan kolme kertaa, ETTÄ???
p.s.
koska nä "kolme" leikkausta on tehty ja milloin??- juurikaan
Mj-fani, mutta sen tiedän että leikkauksia, erityisesti nenään kohdistuneita on tehty lukuisia, ja varmaankin enemmän kuin kolme. Milloin? No, en tarkkaan tiedä, joku osaa vastata varmasti paremmin, mutta eri syitä näihin on. Michaelille oltiin usein pienenä mainittu hänen isosta nenästään, ja saahan siitä traumoja. Ja sitten oli se pepsimainos-tapaus, eli silloin Michael sai pahoja palovammoja.
Mutta tiiän myös sen että MJ-fanit ei mielellään jutustele Mj:n leikkauksista, niin kuin ei itse tyyppikään. Suodaan siis heille ettei kaiveltais näitä leikkausjuttuja esiin usein. :) - Smelly
juurikaan kirjoitti:
Mj-fani, mutta sen tiedän että leikkauksia, erityisesti nenään kohdistuneita on tehty lukuisia, ja varmaankin enemmän kuin kolme. Milloin? No, en tarkkaan tiedä, joku osaa vastata varmasti paremmin, mutta eri syitä näihin on. Michaelille oltiin usein pienenä mainittu hänen isosta nenästään, ja saahan siitä traumoja. Ja sitten oli se pepsimainos-tapaus, eli silloin Michael sai pahoja palovammoja.
Mutta tiiän myös sen että MJ-fanit ei mielellään jutustele Mj:n leikkauksista, niin kuin ei itse tyyppikään. Suodaan siis heille ettei kaiveltais näitä leikkausjuttuja esiin usein. :)"Mutta tiiän myös sen että MJ-fanit ei mielellään jutustele Mj:n leikkauksista, niin kuin ei itse tyyppikään."
Michaelilta on ihan ymmärrettävää miksei hän puhu niistä, kun ei sen tarvitse omia henk. koht. asioitaan julkisuuteen kertoa. Ei ne kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Ei Michaelin leikkaukset ole faneille mikään tabu, mutta miksi alkaa spekuloimaan asiaa josta ei tiedä ja joka ei loppupelissä kuulu myöskään meille. Jokainen saa tehdä kropallaan mitä haluaa, on se sitten Michael Jackson tai John Doe.
- ??????
Mä oon ollu kuukauden poissa tältä palstalta, ja kun palaaan niin tääl on tupsahtanu tommonen määrä viestejä! Voisko joku selittää, mikä tää Lepistö-juttu on?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1916752- 382451
- 1872149
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101443Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1211420- 731107
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241067Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,311048Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44971Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13956