eräpäiväsiirto

tilipäiväelukka

Varsinkin lapsen syntymän jälkeen menoja on tullut kamalasti. Äidille tulee lapsilisät ja äippärahat jotka menevät elämiseen saman tien, minulle tili 15. päivä.

Elokuusta lähtien on menty meillä siihen, että laskut maksetaan 29. päivä tai 15. päivä. Jotkut typerät laskut erääntyvät aina esim 11 päivä. Ei ole rahaa maksaa niitä ennenkuin 15. päivä.

Minulla on pari sähköistä laskua, joissa ei voi muuttaa eräpäivää, ne voi vain hyväksyä tai hylätä. Tämä on sellainen insinööri-kuristus selviämiskamppailua käyvälle kansalaiselle, että hirvittää. Eikö insinöörille mahdu kaaliin, että laskut maksetaan kun on rahaa.

No, maksamaton lasku, 39€, tulee sitten 10€ huomautusmaksun kera maksetavaksi kuun lopulla. Taas tänään tuli tällainen lasku, eräpäivä heti. Sanoin ko. sopimuksen irti, kun ko. firmalla ei joustoa löydy.

Lisäksi laadin kuluttaja-neuvojan avustuksella huomautuksen kohtuuttomista huomautusmaksuista ja vaadin 3 viimeisen ylimääräisen kympin palauttamista. Ihmisen pitää puolustautua insinööri-törppöjen aivoituksia vastaan.

4

832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun menet

      ""Lisäksi laadin kuluttaja-neuvojan avustuksella huomautuksen kohtuuttomista huomautusmaksuista"


      kun menet töihin,

      perusta oma yritys joka hoitaa perinnän,
      näytät että sen voi tehdä halvemmalla.

    • ei voi muuttaa

      - mielestäni maksajan pitää saada päättää maksun eräpäivä aina! Oli maksutapa mikä tahansa. Jos maksu menee automaattisesti tililtä ilman, että maksaja voi siihen vaikuttaa on se perintä/ulosmittauspalvelu eikä verkkopankki. pankin ei pitäisi sallia sellaista palvelua missään tapauksessa.

      • e-laskuasiantuntija

        e-laskussa eräpäivää voi muuttaa.


    • epäselvää yleisemminkin

      Taitaa useammallakin kansalaisella olla epäselvyyttä suoraveloituksen ja sähköisen laskun kanssa. Luulisi suoraveloituksen olevan niin vanha juttu, ettei sen käytössä ole epäselvyyksiä.

      Käsittääkseni kyseessä on suoraveloitus, siinä eräpäivää ei aina voi muuttaa, minulla on paikallisen lehden tilaus, jossa ei edes hyväksymistä tarvita, kun olen suoraveloitussopimuksen tehnyt. Rahat katoavat automaattisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7540
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2969
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1803
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      118
      1483
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe