30:n kiisi -> Ero

Hän kuulemma ei ole onnellinen, mutta asialle minä en kuulemma voi tehdä mitään koska ei ole asioita mitä voisi korjata. On hyvin vaikea tietää mitä vois tehdä koska syitä ei kerrota. Vain vanhoja ongelmia uudelleen ja uudelleen kaivelemalla pääsee varmasti eroon miehestään ennen pitkää. Nämä vanhat asiat on jo sovittu keskenään moneen kertaan.

Tottakai yritän tehdä asioita suhteen parantamiseksi, niitä mitä itse tiedän olevan pielessä. Nautimme toistemme seurasta (siis ennen kriisiä), seksi on mahtavaa, meillä on kivaa välillä ja välillä sitä tavallista arkea. Kaikki siis pitäis olla kunnossa.

Eli kun ei tiedä kunnon syitä niin pitää arvailla missä se syy on, siitä päättelin tämän olevan ikäkriisi. Jos ikäkriisi kaataa suhteen niin se on aika iso menetys. Mielestäni on hyvin itsekäs päätös erota antamatta toiselle mahdollisuutta parantaa epäkohtia. Eikö?

Touko pouko kirjoitti:

Hän kuulemma ei ole onnellinen, mutta asialle minä en kuulemma voi tehdä mitään koska ei ole asioita mitä voisi korjata. On hyvin vaikea tietää mitä vois tehdä koska syitä ei kerrota. Vain vanhoja ongelmia uudelleen ja uudelleen kaivelemalla pääsee varmasti eroon miehestään ennen pitkää. Nämä vanhat asiat on jo sovittu keskenään moneen kertaan.

Tottakai yritän tehdä asioita suhteen parantamiseksi, niitä mitä itse tiedän olevan pielessä. Nautimme toistemme seurasta (siis ennen kriisiä), seksi on mahtavaa, meillä on kivaa välillä ja välillä sitä tavallista arkea. Kaikki siis pitäis olla kunnossa.

Eli kun ei tiedä kunnon syitä niin pitää arvailla missä se syy on, siitä päättelin tämän olevan ikäkriisi. Jos ikäkriisi kaataa suhteen niin se on aika iso menetys. Mielestäni on hyvin itsekäs päätös erota antamatta toiselle mahdollisuutta parantaa epäkohtia. Eikö?

Lue lisää

Kolmikymppisenä alkaa miesten markkinat. Jos olet kunnon mies ja suht hyvässä kunnossa, vientiä riittää.

Turha potkia tutkainta vastaan. Jätä lapset vaimolle ja nauti sinkkuudesta. Löytänet uuden naisen tuotapikaa.

itse olet vahvemmilla kirjoitti:

Kolmikymppisenä alkaa miesten markkinat. Jos olet kunnon mies ja suht hyvässä kunnossa, vientiä riittää.

Turha potkia tutkainta vastaan. Jätä lapset vaimolle ja nauti sinkkuudesta. Löytänet uuden naisen tuotapikaa.

Lue lisää

Tuota samaa joku muukin sanoi, mutta taidan olla vääräntyyppinen ihminen yhtymään tuohon kommenttiin. En elä jonkun ihmisen kanssa siksi että en olisi yksin, vaan siksi että rakastan häntä.

Rakastan vaimoani yli kaiken ja haluan elää ehdottomasti juuri hänen kanssaan.

Touko pouko kirjoitti:

Hän kuulemma ei ole onnellinen, mutta asialle minä en kuulemma voi tehdä mitään koska ei ole asioita mitä voisi korjata. On hyvin vaikea tietää mitä vois tehdä koska syitä ei kerrota. Vain vanhoja ongelmia uudelleen ja uudelleen kaivelemalla pääsee varmasti eroon miehestään ennen pitkää. Nämä vanhat asiat on jo sovittu keskenään moneen kertaan.

Tottakai yritän tehdä asioita suhteen parantamiseksi, niitä mitä itse tiedän olevan pielessä. Nautimme toistemme seurasta (siis ennen kriisiä), seksi on mahtavaa, meillä on kivaa välillä ja välillä sitä tavallista arkea. Kaikki siis pitäis olla kunnossa.

Eli kun ei tiedä kunnon syitä niin pitää arvailla missä se syy on, siitä päättelin tämän olevan ikäkriisi. Jos ikäkriisi kaataa suhteen niin se on aika iso menetys. Mielestäni on hyvin itsekäs päätös erota antamatta toiselle mahdollisuutta parantaa epäkohtia. Eikö?

Lue lisää

Hei!
elän samanlaisessa tilanteessa, vaikkakin sukupuolet ovat päinvastoin. On kovin ahdistavaa olla tiedoton, valmiina tekemään melkein mitä vaan, valmiina luopumaan melkein mistä vaan ja muuttumaan, kaikki on tavallaan hyvin, et ole tehnyt mitään väärää, toinen näkee että yrität, mutta siltikään ei mikään tunnu miltään. Arki on hauskaa sinulle tarpeeksi usein, mikä riittää uskomaan että tässä haluan vielä olla. Kaikki on yhteistä ja asioiden muuttuminen tuntuu ahdistavalta. kuitenkaan ei kestä ajatusta, että suhde jatkuisi ilman oikeanlaista rakkautta.

mieheni sanoi minulle vielä tuntevansa rakkautta, ainakin silloin tällöin ja toisaalta olevan ihan tyytyväinen elämään ja siihen mitä yhteistä on saavutettu. kuitenkaan mikään ei tunnu miltään... ei ainakaan halua nähdä turhaa vaivaa parantaakseen mitään, eikä usko minkään paranevankaan.haluaisi vaan olla rauhassa. miehellä on kolmekymmentä ikää, kuitenkaan ei ole ehkä valmis urautumaan eikä jäämään paikoilleen. toisaalta ei kuitenkaan jaksa mitään uutta tai muutoksiakaan, joten välimaastossa olo ahdistaa. yhteinen tulevaisuus tuntuu mahdottomalta tai ainakaan parempi..

on hyvin vaikea tietää milloin kuuluisi itsen lopettaa taistelu ja luovuttaa. en tiedä onko sellaista vaihtoehtoa jos toista ihmistä rakastaa.. kuitenkin syö ihmisarvontuntoa aika lailla taistella kaiken sen puolesta yksin. joskus vaan toivoisi löytyvän ne voimat, joilla pääsisi itse jatkamaan uutta reittiä, koska siihen voimia tarvittaisiin vielä nykyisyyttä enemmän. eikä kuitenkaan ole valmis luovuttamaan ja toivokin pilkahtaa tarpeeksi usein, siinä toisen lähellä...

toivottavasti asiat järjestyy. en osaa neuvoa, enkä tiedä mitä voisi tehdä, muuta kuin antaa tilaa, toivoa ja odottaa.. ammattiapuun en usko, koska kyse on vaan kahden ihmisen tunteista, joita ei kuitenkaan voi säädellä kuin juuri ne kaksi ihmistä keskenään.

Zimpba kirjoitti:

Hei!
elän samanlaisessa tilanteessa, vaikkakin sukupuolet ovat päinvastoin. On kovin ahdistavaa olla tiedoton, valmiina tekemään melkein mitä vaan, valmiina luopumaan melkein mistä vaan ja muuttumaan, kaikki on tavallaan hyvin, et ole tehnyt mitään väärää, toinen näkee että yrität, mutta siltikään ei mikään tunnu miltään. Arki on hauskaa sinulle tarpeeksi usein, mikä riittää uskomaan että tässä haluan vielä olla. Kaikki on yhteistä ja asioiden muuttuminen tuntuu ahdistavalta. kuitenkaan ei kestä ajatusta, että suhde jatkuisi ilman oikeanlaista rakkautta.

mieheni sanoi minulle vielä tuntevansa rakkautta, ainakin silloin tällöin ja toisaalta olevan ihan tyytyväinen elämään ja siihen mitä yhteistä on saavutettu. kuitenkaan mikään ei tunnu miltään... ei ainakaan halua nähdä turhaa vaivaa parantaakseen mitään, eikä usko minkään paranevankaan.haluaisi vaan olla rauhassa. miehellä on kolmekymmentä ikää, kuitenkaan ei ole ehkä valmis urautumaan eikä jäämään paikoilleen. toisaalta ei kuitenkaan jaksa mitään uutta tai muutoksiakaan, joten välimaastossa olo ahdistaa. yhteinen tulevaisuus tuntuu mahdottomalta tai ainakaan parempi..

on hyvin vaikea tietää milloin kuuluisi itsen lopettaa taistelu ja luovuttaa. en tiedä onko sellaista vaihtoehtoa jos toista ihmistä rakastaa.. kuitenkin syö ihmisarvontuntoa aika lailla taistella kaiken sen puolesta yksin. joskus vaan toivoisi löytyvän ne voimat, joilla pääsisi itse jatkamaan uutta reittiä, koska siihen voimia tarvittaisiin vielä nykyisyyttä enemmän. eikä kuitenkaan ole valmis luovuttamaan ja toivokin pilkahtaa tarpeeksi usein, siinä toisen lähellä...

toivottavasti asiat järjestyy. en osaa neuvoa, enkä tiedä mitä voisi tehdä, muuta kuin antaa tilaa, toivoa ja odottaa.. ammattiapuun en usko, koska kyse on vaan kahden ihmisen tunteista, joita ei kuitenkaan voi säädellä kuin juuri ne kaksi ihmistä keskenään.

Lue lisää

Toisaalta lohduttavaa että samanlaisia tilanteita on muillakin, mutta ei toivoisi että muilla tai itsellä olis tätä tilannetta päällä.

Mielestäni on erittäin itsekästä ja epäreilua jos haluaa erota, kertomatta siihen syitä kunnolla. Pitäs olla sen verran selkärankaa aikuisella ihmisellä että ottaa vastuun myös omista teoistaan eikä käytä toista sylkykuppina. Yksin ei voi yrittää suhdetta pitää pystyssä, se vaatii molemmin puolista yritystä. Viime aikoina mun olo on ollut kuin taistelisi mahdotonta vastaan. Toinen tekee, tai siis jättää tekemättä, kaiken, että varmasti päädyttäisiin eroon... Ihmisarvontunto kärsii kuten sanoit.

Tiedän myös senkin että aikanaan omat voimat loppuvat ja sitten kaikki on ihan lopussa. Muu elämään kuin parisuhteen elvyttämiseen ei ole tällä hetkellä voimavaroja.

Mulla on eri mielipide tosta ammattiavusta, jos ei pysty keskustelemaan niin joku hyvä ammattilainen voisi saada keskustelun avattua. Mutta, meillä ainoastaan minä suostun ammattiapuun.. Ei sinne auta yksin mennä.

Touko pouko kirjoitti:

Toisaalta lohduttavaa että samanlaisia tilanteita on muillakin, mutta ei toivoisi että muilla tai itsellä olis tätä tilannetta päällä.

Mielestäni on erittäin itsekästä ja epäreilua jos haluaa erota, kertomatta siihen syitä kunnolla. Pitäs olla sen verran selkärankaa aikuisella ihmisellä että ottaa vastuun myös omista teoistaan eikä käytä toista sylkykuppina. Yksin ei voi yrittää suhdetta pitää pystyssä, se vaatii molemmin puolista yritystä. Viime aikoina mun olo on ollut kuin taistelisi mahdotonta vastaan. Toinen tekee, tai siis jättää tekemättä, kaiken, että varmasti päädyttäisiin eroon... Ihmisarvontunto kärsii kuten sanoit.

Tiedän myös senkin että aikanaan omat voimat loppuvat ja sitten kaikki on ihan lopussa. Muu elämään kuin parisuhteen elvyttämiseen ei ole tällä hetkellä voimavaroja.

Mulla on eri mielipide tosta ammattiavusta, jos ei pysty keskustelemaan niin joku hyvä ammattilainen voisi saada keskustelun avattua. Mutta, meillä ainoastaan minä suostun ammattiapuun.. Ei sinne auta yksin mennä.

Lue lisää

kyllähän monille on myös ammattiavusta apua. tosin vaatii sen juuri että siihen uskoo ja on valmis antaan sille mahdollisuuden. toivottavasti sullakin olisi avain tilanteeseen ja toinen antaisi sulle edes siihen mahdollisuuden. (Kyynisimpiä olemme me sosiaalialalla työskentelevät nk. auttajat. ;))

On julmaa mielestäni myös olla antamatta syytä tai edes olla antamatta mahdollisuutta tulevaisuudelle, jos yhteistä menneisyyttä on kuitenkin jo kertynyt niin paljon, että toisesta ihmisesta on muodostunut se toinen puoli sinun elämää.

Toivon sulle ihan valtavasti voimia ja jaksamista. yritetään jostain keksiä ainakin ne voimat, joilla rakastais itseä sen verran, ettei antais koko maailman loppua..

Meillä myös 30kriisissä! kumpikaan ei halua erota eikä kumpikaan enää rakasta. Lapset hyvä liima välissä, mutta onko se sen arvoista. Miten voi rakkaus loppua yhtäkkiä tai pikkuhiljaa. Lisäksi olemme toistemme vastakohdat.

van de kamp kirjoitti:

Meillä myös 30kriisissä! kumpikaan ei halua erota eikä kumpikaan enää rakasta. Lapset hyvä liima välissä, mutta onko se sen arvoista. Miten voi rakkaus loppua yhtäkkiä tai pikkuhiljaa. Lisäksi olemme toistemme vastakohdat.

Lue lisää

Mitenkö voi rakkaus loppua? No, niinhän parisuhteessa useimmiten käy, että jommalta kummalta tai kummaltakin loppuu joko rakkaus tai seksuaalisen vetovoiman tunteminen tai sitten jompi kumpi rakastuu johonkin toiseen.

Olen itse toista kertaa pitkässä parisuhteessa (noin 18 vuotta), edellinen suhde kesti 8 vuotta. Luulin aikoinaan, että tämän miehen kanssa olen koko loppuelämäni. Mutta - en usko enää. Ikävä kyllä...Häneltä on nimittäin loppunut eräs tunne jo kauan sitten...

Olen jo päättänyt, että jos eroamme, en "hakeudu enää suhteeseen". En aio enää ainakaan asua kenenkään kanssa, sillä sama lopputuloshan siinäkin olisi - en usko kuuluvani niihin harvoihin onnellisiin, jotka löytävät loppuelämän kestävän parisuhteen.

mullakin on kolmenkympin kriisi. tuntuu että parhaat vuodet valuu kankkulan kaivoon ja aika ajaa minusta ohitse. vai moniko mies nykään unelmoi yli 30vee naisista..?
mä pelkään etten mä saa koskaan kokea sitä et oon jonkun nainen, tai perhettäkään.

mulla siis ei ole ketään tukemassa mua mun kriisissä.
te ootte sentään tehneet jo lapset ja saaneet kokea rakkautta. mä oon llut vain yksin. häntäheikkejä tulis ovista ja ikkunoista muttei kunnon miehiä missään.

nainen kohta 28vee kirjoitti:

mullakin on kolmenkympin kriisi. tuntuu että parhaat vuodet valuu kankkulan kaivoon ja aika ajaa minusta ohitse. vai moniko mies nykään unelmoi yli 30vee naisista..?
mä pelkään etten mä saa koskaan kokea sitä et oon jonkun nainen, tai perhettäkään.

mulla siis ei ole ketään tukemassa mua mun kriisissä.
te ootte sentään tehneet jo lapset ja saaneet kokea rakkautta. mä oon llut vain yksin. häntäheikkejä tulis ovista ja ikkunoista muttei kunnon miehiä missään.

Lue lisää

Aivan sama tunne; ihmetyttää mistä löytää uuden kumppanin. Odotukset ovat korkealla vanhan suhteen jäljiltä, olinhan suhteessa mielestäni täydellisen kumppanin kanssa. Miten löytää ominaisuuksiltaan tyydyttävä kumppani ja vielä siten, että hän myös on tyytyväinen ja rakastaa? Luottamus itseen ja myös muihin on aika nollissa. Ikää ihan riittävästi. Ihmeitä odottelen, vaan mahtaako niitä tapahtua? Elämä vaan valuu ohitse välittämättä minusta...

Eroaminen jonkin ikäkriisin takia juuri kun on kaikki elämässä saatu kuntoon on erittäin itsekästä.

Itsekästä jättää kaikki siihen "kun ei oo enää kivaa". Sitä "ei kivaa" kutsutaan kai myös arjeksi. Toiset sen kestää toiset ei.

Mun kaipuu ja rakkaus on kyllä kääntymässä syväksi vihaksi ja katkeruudeksi. Pelottaa oikein itteäänkin.. Mutta jos yrittää pitkään tehdä töitä perheen pitämiseksi koossa ja saa vain vastineeksi paskaa käteen niin ei loputtomiin kestä...

Pitää purra hammasta että jaksais vielä yrittää.

Oon alkanut myös ajatella että olisko rouva kokeillut onko ruoho vihreempää aidan toisella puolen ja nyt sitten on pakko erota ettei jää kiinni teoistaan. Koska ei ole kunnon syytä erota.. Itsekkään ihmisen itsetunto ei kestä kovia kolauksia..

Touko pouko kirjoitti:

Eroaminen jonkin ikäkriisin takia juuri kun on kaikki elämässä saatu kuntoon on erittäin itsekästä.

Itsekästä jättää kaikki siihen "kun ei oo enää kivaa". Sitä "ei kivaa" kutsutaan kai myös arjeksi. Toiset sen kestää toiset ei.

Mun kaipuu ja rakkaus on kyllä kääntymässä syväksi vihaksi ja katkeruudeksi. Pelottaa oikein itteäänkin.. Mutta jos yrittää pitkään tehdä töitä perheen pitämiseksi koossa ja saa vain vastineeksi paskaa käteen niin ei loputtomiin kestä...

Pitää purra hammasta että jaksais vielä yrittää.

Oon alkanut myös ajatella että olisko rouva kokeillut onko ruoho vihreempää aidan toisella puolen ja nyt sitten on pakko erota ettei jää kiinni teoistaan. Koska ei ole kunnon syytä erota.. Itsekkään ihmisen itsetunto ei kestä kovia kolauksia..

Lue lisää

jaan täysin ajatuksesi. Ei mitään järjellistä syytä erolle. Paskaa on ollut meilläkin (lähinnä rakennusaika), mutta sekin on arkea. Vitutus nousee uskomattomiin sfääreihin. Epäilen myös vieraissakäyntiä tai halua siihen rouvalla. Tunteet sekoaa kun haluaa jotain toista niin kovasti? Tai sitten vain kyllästymistä. Perusasiat on meillä kyllä niin hyvällä mallilla - Onko siis liian hyvä olla?

ero tulossa kirjoitti:

jaan täysin ajatuksesi. Ei mitään järjellistä syytä erolle. Paskaa on ollut meilläkin (lähinnä rakennusaika), mutta sekin on arkea. Vitutus nousee uskomattomiin sfääreihin. Epäilen myös vieraissakäyntiä tai halua siihen rouvalla. Tunteet sekoaa kun haluaa jotain toista niin kovasti? Tai sitten vain kyllästymistä. Perusasiat on meillä kyllä niin hyvällä mallilla - Onko siis liian hyvä olla?

Lue lisää

Olen pahoillani että sulla on sama tilanne. Ei oikein valoisia puolia ole asiassa.. Jotenkin kai tästä vaan pitää eteenpäin mennä, paha maailma odottaa..

Meillä ei edes olla riidelty, se kai on eron perustoimintaa. Mun käsityksen mukaan.

Pettäminen on paha kolaus mille tahansa suhteelle. Mutta jos toinen katuu tekoaan niin asista voidaan päästä yhteisymmärrykseen. Kaikki tekevät virheitä, pettäminen on kuiten se suurin virhe parisuhteessa. Ainoa tapa on päästä siitä yhteiseen päätökseen niin että asian kanssa voi elää.

Mä antaisin pettämisen anteeksi vaimolleni... Mut siihen tarvitaan hänen tunnustus ensin. Valitettavasti tiedän että vaimoni itsetunto ei antas varaa siihen että hän tunnustaisi... Sekin on erittäin itsekästä.

Ehkä jos on liian hyvä olla niin sitä voi kaivata jännitystä elämäänsä. En kyllä millään tajua miksi, ehkä ymmärtäisi jos vaimo olisi 20 vuotias tyttönen. Mutta kun ei ole.

En voi sanoa muuta kuin että en tiedä, en enää yhtään mitään..

Tieto joskus lisää tuskaa, mutta tässä tapauksessa se helpottaisi.

Touko pouko kirjoitti:

Olen pahoillani että sulla on sama tilanne. Ei oikein valoisia puolia ole asiassa.. Jotenkin kai tästä vaan pitää eteenpäin mennä, paha maailma odottaa..

Meillä ei edes olla riidelty, se kai on eron perustoimintaa. Mun käsityksen mukaan.

Pettäminen on paha kolaus mille tahansa suhteelle. Mutta jos toinen katuu tekoaan niin asista voidaan päästä yhteisymmärrykseen. Kaikki tekevät virheitä, pettäminen on kuiten se suurin virhe parisuhteessa. Ainoa tapa on päästä siitä yhteiseen päätökseen niin että asian kanssa voi elää.

Mä antaisin pettämisen anteeksi vaimolleni... Mut siihen tarvitaan hänen tunnustus ensin. Valitettavasti tiedän että vaimoni itsetunto ei antas varaa siihen että hän tunnustaisi... Sekin on erittäin itsekästä.

Ehkä jos on liian hyvä olla niin sitä voi kaivata jännitystä elämäänsä. En kyllä millään tajua miksi, ehkä ymmärtäisi jos vaimo olisi 20 vuotias tyttönen. Mutta kun ei ole.

En voi sanoa muuta kuin että en tiedä, en enää yhtään mitään..

Tieto joskus lisää tuskaa, mutta tässä tapauksessa se helpottaisi.

Lue lisää

Jaksamista
Tääällä vastaavanlainen itsekäs paska kuin naisesi. Jos oikeasti olet huomioinut ja rakastanut ja tämän myös näyttänyt naisellesi niin voisin väittää ettet voi tehdä mitään.
Täällä puhumattomuus, toisen "mitätöinti", hellyys ja seksi ollut olematonta jo pitkään. Takana myös 15.v suhde, miehelle ensimmäinen ja ak:lle toinen. Teininä tuli riekuttua ihan riittävästi joten sitä en kaipaa mutta sitä yhteenkuuluvuutta, yhteistäjuttua kylläkin. Olen saanut mennä ja tulla miten huvittaa, välillä harmittaa ettei toinen edes esitä kiinnostunutta siitä missä olen ollut ja kenen kanssa. Huonoitsetunto ja kotona "näkymättömyys" tehneet tehtävänsä ja nyt hiukan myöhäisessä 30-kriisissä etsin itselleni asuntoa. Olen yrittänyt sanoa että kaipaan jotain extraa arkeen, se vähäinen vapaa-aika mitä on ois mukava viettää jossain ilman että tarttee miettiä sitä jumalattoman pitkää "työlistaa" joka omakotiasujan elämää "rikastuttaa". No mies väittää olleensa tyytyväinen elämään, mitä epäilen vahvasti kun miettii kuinka joka viikonloppu hän istuu koneella ja lipittää kaljaa. Kaikki on perseestä, mietin piiiiitkään mitä teen, olo helpotti kun asuntohakemuksen tein ja lopulta tämän miehelle kerroin. Hänestä kaikki on ok eli ei ymmärrä syytä. Arki tappaa, se että toisen pitäisi olla aina se aloitteeen tekijä ja keksiä niitä yhteisiä rientoja ei ole kovin kauas kantoista. Ei minua kiinnosta väkisin reppiä miestäni mukaan minnekään. Ainut hyvä asia kaikessa on ettei lapsia ole tässä tilanteessa mutta ei mikään tästä helppoa tee. Melkein toivoin että hänelleä olisi ollut hyppy tai uusi eukko. Miksi kaikki on niin vaikeeta? Miksi miehet tuntuu tyytyvän vähempään, siis ne kunnolliset? Häntäheikeistä ja pettäjistä en jaksa edes pohtia. Pahalta tuntuu lähteä mutta pahemmalta tuntuu jäädä. Ehkä ikä tekee juuri sen, nyt tai ei koskaan. Onko tämä elämä tätä tappin asti? Ahdizstaa suunnattomasti että on parhaat vuotensa antanut miehelle jolle olisi kelvannut mikä tahansa "talouskone"...
Jos olet niin kunnollinen kuin uskot niin ei sulle hätäpäivää tule. Myös naisista löytyy niitä jotka oikeasti ovat vielä ihan käyttökelpoisia ilman narsistisia piirteitä.

-olet kirjoitti:

Jaksamista
Tääällä vastaavanlainen itsekäs paska kuin naisesi. Jos oikeasti olet huomioinut ja rakastanut ja tämän myös näyttänyt naisellesi niin voisin väittää ettet voi tehdä mitään.
Täällä puhumattomuus, toisen "mitätöinti", hellyys ja seksi ollut olematonta jo pitkään. Takana myös 15.v suhde, miehelle ensimmäinen ja ak:lle toinen. Teininä tuli riekuttua ihan riittävästi joten sitä en kaipaa mutta sitä yhteenkuuluvuutta, yhteistäjuttua kylläkin. Olen saanut mennä ja tulla miten huvittaa, välillä harmittaa ettei toinen edes esitä kiinnostunutta siitä missä olen ollut ja kenen kanssa. Huonoitsetunto ja kotona "näkymättömyys" tehneet tehtävänsä ja nyt hiukan myöhäisessä 30-kriisissä etsin itselleni asuntoa. Olen yrittänyt sanoa että kaipaan jotain extraa arkeen, se vähäinen vapaa-aika mitä on ois mukava viettää jossain ilman että tarttee miettiä sitä jumalattoman pitkää "työlistaa" joka omakotiasujan elämää "rikastuttaa". No mies väittää olleensa tyytyväinen elämään, mitä epäilen vahvasti kun miettii kuinka joka viikonloppu hän istuu koneella ja lipittää kaljaa. Kaikki on perseestä, mietin piiiiitkään mitä teen, olo helpotti kun asuntohakemuksen tein ja lopulta tämän miehelle kerroin. Hänestä kaikki on ok eli ei ymmärrä syytä. Arki tappaa, se että toisen pitäisi olla aina se aloitteeen tekijä ja keksiä niitä yhteisiä rientoja ei ole kovin kauas kantoista. Ei minua kiinnosta väkisin reppiä miestäni mukaan minnekään. Ainut hyvä asia kaikessa on ettei lapsia ole tässä tilanteessa mutta ei mikään tästä helppoa tee. Melkein toivoin että hänelleä olisi ollut hyppy tai uusi eukko. Miksi kaikki on niin vaikeeta? Miksi miehet tuntuu tyytyvän vähempään, siis ne kunnolliset? Häntäheikeistä ja pettäjistä en jaksa edes pohtia. Pahalta tuntuu lähteä mutta pahemmalta tuntuu jäädä. Ehkä ikä tekee juuri sen, nyt tai ei koskaan. Onko tämä elämä tätä tappin asti? Ahdizstaa suunnattomasti että on parhaat vuotensa antanut miehelle jolle olisi kelvannut mikä tahansa "talouskone"...
Jos olet niin kunnollinen kuin uskot niin ei sulle hätäpäivää tule. Myös naisista löytyy niitä jotka oikeasti ovat vielä ihan käyttökelpoisia ilman narsistisia piirteitä.

Lue lisää

Tämä on niiiiiin tuttua, suoraan omasta elämästäni. Mies ilmotti 30v kynnyksellä, että pitkä yhteinen liitto on ajautunut selvitystilaan ja nyt on erottava. Salamana kirkkaalta taivaalta, kaikki oli ns. kunnossa. Syitä ei kyennyt antamaan, muuta kuin että on paha olla ja sisällä velloo tyhjyys.

Me erosimme - ja hyvä niin. Ero on AINA uuden alku, joillekin jopa uuden suhteen alku vanhan tutun kumppanin kanssa. Meidän kohdalla tarvitsimme omaa aikaa ja omaa elämää, emmekä ole palaamassa yhteen. Olimme olleet yhdessä niin nuoresta lähtien, että oli tullut aika miettiä, mitä itse haluaa.

Nyt näen sen ahdistuksen, mikä viime vuosina suhteessa vallitsi. Ero oli kauttaaltaan hyvä prosessi, surin fyysisesti pitkän aikaa, mutta heräsin myös eloon. Eron jälkeen olen tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässä, koska on ollut pakko ja toisaalta koska olen halunnut. Kasvoin eron myötä itsenäiseksi aikuiseksi, sitä ennen olin palanen parisuhdetta.

Ero kannattaa minun kokemukseni mukaan hoitaa nopeasti, jotta surutyön saa käyntiin. Eli käytännön asiat nopeasti purkkiin. Ne on vain käytännön asioita, yhteen voi muuttaa takaisinkin, jos myöhemmin siltä tuntuu.

Jälkikäteen ajatellen, ongelma oli juuri se, että kaikki oli ns. kunnossa! Kaikki oli rakennettu, valmista, eli aina sitä samaa ja ennalta-arvattavaa. Ei mitään jännitystä missään. Nykyisessä elämäntilanteessa parasta on, että koska tahansa voi tapahtua jotain.

Ikäkriisiero kirjoitti:

Tämä on niiiiiin tuttua, suoraan omasta elämästäni. Mies ilmotti 30v kynnyksellä, että pitkä yhteinen liitto on ajautunut selvitystilaan ja nyt on erottava. Salamana kirkkaalta taivaalta, kaikki oli ns. kunnossa. Syitä ei kyennyt antamaan, muuta kuin että on paha olla ja sisällä velloo tyhjyys.

Me erosimme - ja hyvä niin. Ero on AINA uuden alku, joillekin jopa uuden suhteen alku vanhan tutun kumppanin kanssa. Meidän kohdalla tarvitsimme omaa aikaa ja omaa elämää, emmekä ole palaamassa yhteen. Olimme olleet yhdessä niin nuoresta lähtien, että oli tullut aika miettiä, mitä itse haluaa.

Nyt näen sen ahdistuksen, mikä viime vuosina suhteessa vallitsi. Ero oli kauttaaltaan hyvä prosessi, surin fyysisesti pitkän aikaa, mutta heräsin myös eloon. Eron jälkeen olen tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässä, koska on ollut pakko ja toisaalta koska olen halunnut. Kasvoin eron myötä itsenäiseksi aikuiseksi, sitä ennen olin palanen parisuhdetta.

Ero kannattaa minun kokemukseni mukaan hoitaa nopeasti, jotta surutyön saa käyntiin. Eli käytännön asiat nopeasti purkkiin. Ne on vain käytännön asioita, yhteen voi muuttaa takaisinkin, jos myöhemmin siltä tuntuu.

Jälkikäteen ajatellen, ongelma oli juuri se, että kaikki oli ns. kunnossa! Kaikki oli rakennettu, valmista, eli aina sitä samaa ja ennalta-arvattavaa. Ei mitään jännitystä missään. Nykyisessä elämäntilanteessa parasta on, että koska tahansa voi tapahtua jotain.

Lue lisää

JOKU TUOLLA KOMMENTOI ETTÄ IHMISET EROO HETI UN TULEE ARKEA???ET TAIDA NYT YMMÄRTÄÄ MISTÄ TÄSSÄ KYSE!ITE OLLU SUHTEESSA 5VUOTTA JA SE ARKI ON ASTUNU KUVIOIHIN JO AJAT SITTE=D JA SE ON KUITENKIN ENIMMÄKSEEN SITÄ JA ON MUKAVAA!mUTTA JOS TULEE SE AHDISTUS NIINKU ITELLÄNI NI SE EI OLE MITENKÄÄN ITSKÄSTÄ EROTA.JOS ON KAKKI KINOT JO KATOTTU JA MONENN KERTAA ASIAT YRITETTY..JOS AHISTAA NI AHISTAA...RAKASTAA EHKÄ JOLLAIN TASOLLA,MUTTA EI KUITENKAAN..TUNTEET KUOLLUA...