Maailma muuttuu

Sinikynä

”Niin muuttuu maailma, Eskoseni” sanoi nummisuutari pojalleen Eskolle, kun tämä oli lähdössä naimaan.
Maailma muuttuu kertaheitolla, kun Yhdysvaltain kansa on valinnut presidentikseen tummaihoisen miehen.
Kun amerikkalaiset puuvillaplantaasien omistajat alkoivat 1600-luvulta lähtien hankkia Afrikasta tuotuja orjia työvoimaksi, niin tulikohan kukaan heistä ajatelleeksi, että joku afroamerikkalainen voisi olla Yhdysvaltain presidentti vuonna 2008? Tuskin.
Näin kuitenkin on. Tämän aamun tietojen mukaan Barak Hussein Obama on käytännössä valittu pressaksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Onkohan kukaan suomalainen tullut ajatelleeksi, että meilläkin voisi käydä samoin?
Kuka tietää, vaikka meillä valittaisiin pressaksi joskus kaukaisessa tulevaisuudessa afrosuomalainen, esim. somali tai paremminkin somalialainen? So what? Samaa ihmisten lajiahan me olemme.
Sitä paitsi, meillä ollaan karsimassa kovalla kädellä presidentin valtaoikeuksia, joten koko tehtävä muuttuu edustukselliseksi. Päinvastoin, kuin jenkeissä, jossa pressalla on valtaa, vaikka muille jakaa.
Yhdysvaltain pressalla on mm. ne kuuluisat ydinaseen avaimet, joilla voi milloin vaan laukaista tuhoisan ydinsodan. Samanaikaisesti meillä käydään vilkasta keskustelua rypälepommeista. Suhteellisuuden tajua tarvittaisiin.
Näin se maailma muuttuu.
Ekokatastrofia ovat maailmanlopun ennustajat povanneet jo pitkään.
Se lähenee uhkaavasti, olipa pressana jenkeissä ja täällä meillä kuka hyvänsä.
Sitä jouduttavat nyt jo luotettavina pidetyt tahotkin, jos pitää paikkansa se uutinen, että luvanvaraisesti toimiva firma on kaatanut jätekuormansa ihan tavalliseen viemäriin.
Sieltä viemäristä se jäte on kulkeutunut saastuttamaan mm. pohjavesiä.
Kun aloitin A.Kiveä lainaten, niin lopetan samoin ja sanon, kuten Esko, että ”tyhmyydelle minä olen vihainen, kuin rakkikoira”.

65

2824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mukanaan tämä jännitys tänä aamuna.
      Upeaa!Ihan aisti itekin sen toivon tunnelman uudesta maailmasta,muutoksista uuteen suuntaan.

    • Maalaismies*

      ...eivätkä velat saataviksi, tulipa presidentiksi kuka hyvänsä. Työ alkaa vasta nyt, lausui Obama puheessaan kansalle vaalivoiton tullessa ilmeiseksi. Hän on saman huippukoulutuksen saanut kuin kuka hyvänsä valkoinen yläluokan jenkki.

      Pistäytyessään Euroopassa kesken vaalikiireittensä Obama tähdensi meikäläisille nato-ihmisille, että Afganistanin sotaan on panostettava.

      • Suuri osa maailmaa odottaa Obaman vaalivoiton myötä muutosta USA:n ulko ja talouspolitiikaan, mutta harvoin iso laiva kääntyy nopeasti. Monta kertaa muutokset eivät ole olleet edes nähtävissä. Nyt tapahtui historiallinen käänne, musta mies tulee valkoiseen taloon.Harvoin maailma on toivonut USA:n politiikan muuttuvan niin yhtenäisesti kuin nyt odottaa. Bush on ollut ehkä vihatuin USA:n presidentti vuosikymmeniin isänsä jälkeen.
        Toivoa sopii, että mailmantalous, ilmastonmuutos ja rauhan kysymykset maailmassa paranevat.
        Toivotaan parasta t:Late

      • talous oli hyvä

        On tällä uudella miehellä käytössään kaikki, ketkä rahasta mitään tietävät. Warren Buffet on mainittu talousvastaavaksi.

        Sanovat, että markkinat tarvitsevat ainoastaan luottamusta, että alkavat taas toimia. Ihmiset uskaltavat ostaa, mitä tarvitsevat.

        Toivotaan nyt vaan vaikkei ei ois Toivoa ollenkaan. ;)

        Tosin Clintonin aikaan teki Fed juuri sen virheen, että poisti pankeilta nämä rajoitukset, mikä nyt aiheutti isot ongelmat. Se sekaannus tuli vasta näin myöhään. Ja olihan siinä vilppiäkin, kun ne olivat vakuutusmuodossa, muttei niitä nimitetty vakuutuksiksi ja jotain. Jos nyt oikein ymmärsin, mitä tuolta kuulin.

        Muuten sanon Maalaismiehelle*, että amerikkalaiset ovat kovia toipumaan, kun ovat tottuneet tekemään kaikenlaista. Semmoistakin bisnestä oli kyltissä tien laidassa tarjolla, kuin jouluvalojen ripustamista. Kun nyt alkaa se pitkä juhlien kausi ja joulukoristukset laitetaan aikaisin paikalleen.

        Ihmisillä on kodeissaan mahtavia jouluvaloja katolla ja katon reunassa, puissa ja kaikenlaisia valokoristuksia pihalla poroja joulupukkeja, seimiasetelmia ja lumiukkoja, melkein mitä vaan.

      • Maalaismies*
        talous oli hyvä kirjoitti:

        Viestität minulle:"Muuten sanon Maalaismiehelle*, että amerikkalaiset ovat kovia toipumaan, kun ovat tottuneet tekemään kaikenlaista."

        Niin ovat. Amerikkalaiset ovat todellakin tottuneet tekemään kaikenlaista ympäri maailmaa. Paitsi että nämä mainiot asuntoluotot ovat jo tähän mennessä tehneet 8 miljoonaa jenkkiä kodittomiksi, ne ovat syösseet koko maailman syvään kriisiin.

        Nyt Ombamalta odotetaan, että hän jollakin ihmetempulla pelastaa AMERIKAN, eikö niin? Muusta maailmasta ei väliä. Pörssikurssit eivät lähteneet Obaman valinnan jälkeen maailmalla nousuun. Miksi eivät lähteneet?

        Siksi, että kadunmieskin maalaismiehestä puhumattakaan ymmärtävät, että hyviä ratkaisumalleja ei tähän hätään ole. On vain toivotaan toivotaan. Kun ylivelkaantuneet valtiot lupaavat takaavansa KAIKKI ihmisten pankkitalletukset, se on vale.

        Jokainen suurvalta ajattelee vain itseään. Ranskan presidentti yrittää saada USA:n yhteiseen pelastusoperaatioon, Englannin pääministeri käy kerjuulla Saudi Arabiassa, Islannille kelpaisi Suomenkin apu jne.

        Pelastukoon ken voi, on ajan henki. Vanhanenkin jo kaivelee esille viime laman jälkeen perustettuja rahastoja, turvamuureja etteivät ihan kaikki jäisi työttömiksi. Obama joutunee pähkäilemään protektionismin kanssa.

      • lehtiä
        Maalaismies* kirjoitti:

        Maailma odottaa selvästi USA:n alotteita kaikissa ongelmissaan juuri nyt. Miten näin onkin käynyt?

        Sitten tuosta itseään ajattelemisesta tulee mieleen kertomus laupiaasta samarialaisesta. Jos ei tuo samarialainen olisi huolehtinut itsestään, ei hän olisi voinut antaa apua pulaan joutuneelle.

        Totuushan on, ettei kukaan USA:ta auta, ellei se auta itseään. Eiköstä niin? :)

        Toivottavasti Obama ei lähde kimppaan jonkun ranskalaisten kanssa niiden pohjattomia kaivoja täyttämään. Koko maailma hukkuu siihen suohon hyvin nopeasti.

    • Tekisi mieli halata Obamaa, onnitella, toivottaa onnea ja kaikkea hyvää eteenpäin, myös suojelusenkeleitä.

      Muutosta halutaan USA:ssa, sitä kaipaa koko maailma. Vaalikampanjan vahvimpia teemoja oli yhteisöllisyys, joka Suomessakin ollaan nostamassa taas arvoonsa.
      Taloudellinen taantuma tutkimusten mukaan lisää onnellisuutta, ja köyhyyttähän on helpompi jakaa kuin rikkautta.

      Halonen onnitellessaan korosti vähemmistöjen saaneen tässä tunnustuksen. Muutoksen voimaan uskoivat myös aktivoituneet äänestäjät: värilliset, nuoret ja naiset olivat sankoin joukoin Obaman takana. Ovatko naiset joustavampia, muutosmyönteisempiä kuin miehet?
      Kun Halonen tuli meillä valituksi, hänessä nähtiin toivo pehmeämmistä arvoista, todellisesta tasa-arvosta, heikoimpien aseman parantamisesta. Hoivaaminen nähdään nimenomaan naisellisena piirteenä. Mutta onko niin käynyt, ahneus on tässäkin maassa vallan saanut. Raha maailmaa yhä kiivaammin pyörittää, saastuminen ja ilmastonmuutos jatkuu.

      Niin kauan kuin on elämää, on toivoa, ja olkoon tämä toivon päivä meille kaikille!

      • se taisi olla

        Suomessa kokoomuslaisten kunnallisvaaliteema.

      • heh he
        se taisi olla kirjoitti:

        Suomessa kokoomuslaisten kunnallisvaaliteema.

        Virheistä ei oppia ole otettu. Neljäksi vuodeksi kunhan jotain sössätään, eikä vastuuta ole. Eikä kansa edes tiedä, mitä tapahtui.

        Toivotonta.

        Maailman vaikutusvaltaisin mieskin toivoo, vaikka valtaa on ihan liikaakin.

      • heh he kirjoitti:

        Toivossa on hyvä elää.
        Mutta sehän olikin lapamato, joka niin sanoi.

      • Emme varman enää jonkun vuosikymmenen jälkeen huomaa ihmisten ihonväriä.
        Kun tummaihoiset vihdoinkin ovat saaneet saman koulutuksen kuin valkoiset aina, ovat älykkäät ja taitavat ihmiset pääseet elämässään eteenpäin ihonväristä riippumatta.

        Emme me ensimmäiseksi huomauta Mandelan tai piispa Tutun ihonväristä, ja kukapa edes muistaa, että Kofi Annan oli ruskeampi iholtaan kuin moni muu. Bushin hallinnossa on ollut vuosia etevä Condolisa Rice. Kukapa kiinnittää hänen ihonväriinsä huomionsa?
        Eiväthän he toki ole ainoita muun värisiä merkkihenkilöitä, mutta haluan muistuttaa vain, että nyt on aika kiinnittää huomio siihen, mitä ihminen saa aikaan elämässään, ei siihen, mihin rotuun hänen arvellaan kuuluvan.

        Itse asiassa ei ole kuin yksi ihmisrotu, Homo Sapiens, ja siihen kuulumme kaikki ihonväristä riippumatta. Jo siksi tämä erottelu on ollut niin raadollista vuosisatoja.
        Valkoiset ovat nyt jo vähemmistö. Jos olisimme kärpäsinä katossa parin vuosisadan päästä, niin voisimme huomata ehkä, että esim. Suomen valkotukkainen, sinisilmä neitonen olisi kokonaan kadonnut maapalloltamme.

      • Makriina kirjoitti:

        Emme varman enää jonkun vuosikymmenen jälkeen huomaa ihmisten ihonväriä.

        Meillä vanhenevilla ihmisillä tuo kaihi harmaannuttaa ja haalennuttaa värejä.
        Täytyy tyytyä nuoruuden muistoihin, tai käydä kaihileikkauksessa.

    • Naiset, tummaihoiset ja latinot tekivät Obaman vaalivoiton mahdolliseksi. Ehkä ehdokas asetelma ei ollut paras mahdollinen, nuoruuden into vastaan iäkkäämmän kokemus ja viisaus.

      Aika näyttää, uskoisin varsin hitaasti joudutaan etenemään. Yhdysvaltain perustuslaki käyttää vallan kolmijako-oppia. Liittovaltion vallanjaossa on erotettu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeuselimet.Vallan huipulla on Korkein oikeus. Monisärmäisiä ovat muutoksien tuulet.
      Kurssia voidaan kääntää mutta mitään ei nyt ja tänään tapahdu.Vallan kiemurat ovat moniulotteiset.

      Asia jonka Obama on TV:n tietolähteiden mukaan luvannut lopettaa on Guantamon vankila, saa nähdä.Ainahan vaalilupaukset ovat lupauksia kuten tiedämme.
      Ihmisoikeuksia Guantamon vankilan säännöt loukkaavat, mutta itsehän sinne on jokainen rikollisilla teoillaan pyrkinyt ja päässyt.

      Suomen presidentti aamu TV:ssä oli varsin varovainen Obamaa koskevissa lausunnoissa, joka oli aivan järkevää.

      • Maalaismies*

        Vain täydellinen kokemattomuus antaa hänelle sellaisen varmuuden, millä hän uhoaa.

      • Stubbissa
        Maalaismies* kirjoitti:

        Vain täydellinen kokemattomuus antaa hänelle sellaisen varmuuden, millä hän uhoaa.

        on jotain samaa, paljonkin!

      • Stubbissa kirjoitti:

        on jotain samaa, paljonkin!

        "Kun ihminen pikku hiljaa vanhenee, hän hiljenee, huomaa että muut tietävät vielä enemmän". Tästä on kaiketi kyse.

        Olihan Stubbkin niin uhoa täynnä, vaiheessa kun hänet oli ulkoministeriksi nimitetty, mutta kovin on viime aikoina hiljentynyt, tullut hyvin varovaiseksi puheissa.

      • Jopel+nk
        reetta5 kirjoitti:

        Mitä enemmän tietää, sen varovaisemmaksi lausunnoissa tulee.

      • monoggeli
        Maalaismies* kirjoitti:

        Vain täydellinen kokemattomuus antaa hänelle sellaisen varmuuden, millä hän uhoaa.

        kirjoittaa tuommoista roskaa !

        Politiikka tuli toden teolla mukaan" Obaman "elämään kun hänet valittiin Illinois'n osavaltion senaattiin vuonna 1996. Samasta osavaltiosta hän ponnisti koko liittovaltion senaattiin vuonna 2004. Häntä on pidetty nykysenaatin liberaaleimpana jäsenenä.

      • Maalaismies*
        monoggeli kirjoitti:

        Obaman ulkopoliittinen kokemattomuus on kaikkien tiedossa.

      • monoggeli
        Maalaismies* kirjoitti:

        Obaman ulkopoliittinen kokemattomuus on kaikkien tiedossa.

        Ei suinkaan päätöksiä tehdessään toimi yksin. Nykyinen USA;n ulkoministerikin on kannuksensa hankkinut. Näiden henkilöiden toimen kuvaa en tällä forumilla ryhdy enemälti selvittämään. Totean vaan voi pyhä yksinkertaissuus!

        Bushin ei auta sanoa, että sain vääriä neuvoja eikä kukaan ole tietääkseni ilmoittautunut hänen neuvonantajakseen. Presidentillä on käsittämättömän suuri valta - ja myös vastuu USA:ssa.

        Onhan Obama toki etevä suustaan. Kuunnellessani hänen lupauksiaan, mieleeni nousee puhujalahjakkuudellaan rinnalle meidän Soinimme, sillä erotuksella ettei kukaan odota hänen toteuttavan mitään.

        En toki minä ole houkka enkä pyhä yksinkertaisuuskaan. Perustelen sillä, ettei monoggelin tapainen lahjakkuus keskustele sellaisten kanssa. Tietenkin, jos panisi monoggelin syrjemmälle, näkisi asioita vähän laajemmin.

      • tv uutisista
        monoggeli kirjoitti:

        Ei suinkaan päätöksiä tehdessään toimi yksin. Nykyinen USA;n ulkoministerikin on kannuksensa hankkinut. Näiden henkilöiden toimen kuvaa en tällä forumilla ryhdy enemälti selvittämään. Totean vaan voi pyhä yksinkertaissuus!

        juuri tuo minkä tässä kerroit. "Obama" on jo ryhtynyt keräämäään ministereitä ja avustajia ympärilleen. Mielenkiintoista on, että usea vanha ministeri saa pitää paikkansa. Asiantuntemushan on tärkeintä.
        Kiva saada välillä tännekkin asiantuntemusta.

      • Sinikynä
        tv uutisista kirjoitti:

        Olen samaa mieltä,kuin nimim."tv uutisista" siitä, että asiantuntemusta tarvittaisiin täälläkin.
        Esimerkiksi oikeusministeriössä voisi vaihtaa kaikki ylemmät virkamiehet ja itse ministeri myös.
        Töppäyksiä töppäysten päälle on jo liikaa.

      • Atolfia
        Sinikynä kirjoitti:

        hyvästä vaalikamppanjasta ja upeasta tuloksesta. Toisaalta en tiedä, onko se onnea päästä tuolle tuuliselle paikalle. Paljon hänellä on vastuuta tulevaisuudesta. Kenties koko perhe on vaaravyöhykkeessä. Rohkeutta se vaatii.

        Onhan hänellä tietysti, toivottavasti, viisaat avustajat ja ennenkaikkea luotettavat.

        Sitä olen tässä ihmetellyt lehtiä lukiessani, että ne usalaiset pankit, jotka saivat valtiolta suuret avustukset pysyäkseen pystyssä, jakavat ne rahat nyt osinkoina ja suurina palkkoina. Onko mokomaa kuultu.

        Sellaisilta pankeilta pitäisi ottaa avustukset takaisin. Tällaisiin asioihin olisi Obaman syytä puuttua, muunmuassa.

      • histanoomi
        Atolfia kirjoitti:

        Tuosta vaan otan palan, mistä puhun, meidän pankkituet ja muut jakamiset. Eipä ole vieläkään monopoliyhtiö Fortumin optioita pudotettu.

        Tälläisiä miljardien jakamisia ei kukaan selvitä, mihin ne menevät. Nehän luovutettiin ilman ehtoja. Johan ne AIG:n pomot kävivät törsäämässä Kalifornialaisessa luksuskylpylässä ja toisen kerran Skotlannissa luksus lintujahdissa, vaikka valtiolta saivat 100 miljardia, että pysyivät pystyssä ja saivat pitää työpaikkansa.

        Vielä meidän suomalaisten kriisirahanjakoon sen verran, että taisi pojilla olla omat säästöt islantilaispankissa, kun nekin piti suojella meidän muiden rahoilla.

        Onnea Obamalle, mikäs siinä, jos se mitään auttaa. Niin sekaisin on maailman asiat.

      • Maalaismies*
        histanoomi kirjoitti:

        Ei se auta vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika, kun ei ole rahaa niin ei ole rahaa. Kauniit, hienot ja toivottavat lupaukset kompastuvat raadolliseen rahan puutteeseen. Asiantuntijat (huom. monoggeli) sanovat suoraan ettei Yhdysvaltain talous ole koskaan ollut niin kuralla kuin nyt. Uudista siinä sitten!

        Uudet, nuoret ja mustat äänestäjät uskovat ja toivovat malttamattomasti pikaisia tuloksia. He myös nopeimmin heittävät ensimmäisen kiven.

      • Maalaismies* kirjoitti:

        Obaman ulkopoliittinen kokemattomuus on kaikkien tiedossa.

        Sanot, että Obaman ulkopoliittinen kokemus on vähäistä.
        Hänen valtiomiestaitonsa punnitaan siinä, millaiset ministerit ja muut neuvonantajat hän valitsee.
        USA:n presidentti ei ole yksinvaltias, vaikka sanotaankin, että hänellä on maailman vaikutusvaltaisin virka.
        Yksin hän ei selviä, ja jos hän ei saa senaatin ja kansan tukea, on hän epäonnistuva.

        Uskon kuitenkin, että hän menestyy, sillä häneen kiinnitetään paljon toiveita niin kotimaassa kuin maailmallakin. Myönteinen asenne jo auttaa.
        Tosin Venäjä ei edes onnitellut. En ole selvillä, mistä kiikastaa. Medjedev on hapan.

      • Kummastelija
        Maalaismies* kirjoitti:

        Ei se auta vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika, kun ei ole rahaa niin ei ole rahaa. Kauniit, hienot ja toivottavat lupaukset kompastuvat raadolliseen rahan puutteeseen. Asiantuntijat (huom. monoggeli) sanovat suoraan ettei Yhdysvaltain talous ole koskaan ollut niin kuralla kuin nyt. Uudista siinä sitten!

        Uudet, nuoret ja mustat äänestäjät uskovat ja toivovat malttamattomasti pikaisia tuloksia. He myös nopeimmin heittävät ensimmäisen kiven.

        Mistä sinä tiedät mitä nuoret mustat uskovat?
        Olisikohan turhaa viisautta sinulta

      • Maalaismies*
        Kummastelija kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät mitä nuoret mustat uskovat?
        Olisikohan turhaa viisautta sinulta

        Ajellessani eilen Mersullani kaupunkiin kuuntelin autoradiosta, kuinka Ajantasassa asiantuntijat kävivät perusteellista anlysointia Obaman mahdollisuuksista panna lupauksensa täytäntöön. Se ei näyttänyt hääviltä. Korostan taas, arvoisa Kummastelija, että kaikki mitä esitän, on siivilöity asiantuntijoiden tiedoista ja käsityksistä.

        Lisäänpä tähän, että kanssasi on hauskaa ja valaisevaa vaihtaa mielipiteitä. Pidän erityisesti leppoisasta tavastasi suhtautua allekirjoittaneeseen.

      • Makriina kirjoitti:

        Sanot, että Obaman ulkopoliittinen kokemus on vähäistä.
        Hänen valtiomiestaitonsa punnitaan siinä, millaiset ministerit ja muut neuvonantajat hän valitsee.
        USA:n presidentti ei ole yksinvaltias, vaikka sanotaankin, että hänellä on maailman vaikutusvaltaisin virka.
        Yksin hän ei selviä, ja jos hän ei saa senaatin ja kansan tukea, on hän epäonnistuva.

        Uskon kuitenkin, että hän menestyy, sillä häneen kiinnitetään paljon toiveita niin kotimaassa kuin maailmallakin. Myönteinen asenne jo auttaa.
        Tosin Venäjä ei edes onnitellut. En ole selvillä, mistä kiikastaa. Medjedev on hapan.

        Olen seurannut tätä Obama maniaa. Ihmiset monella laidalla maailmaa myös Suomessa, ovat kuin herätyskokouksessa olleina saaneet Obama-herätyksen, lyödään käsiä yhteen, hurrataan, me valvoimme ja näimme Obaman tulon luoksemme.

        No Berlusconi istuessaan Medjedevin kanssa samassa pöydässä lausui, Obama on komea, pitkä, päivettynyt mies, ja sehän riitti kaikille maanikoille myönteisenä sanomana.

        Obama on loistava verbaalinen lahjakkuus, retoriikka täysin hallinnassa. Osaa menestykkäästi, vaikuttavasti puhua, lisäämällä puheeseen puolihuomaamattomasti suostuttelun taitoa, jolla saa kuulijat mielipiteiden taakse. Puheeseen lisätty suostuttelu on suorastaan taito, joka ei aina onnistu.

        Aika näyttää mitkä ovat hänen todelliset tiedot, taidot neuvotteluissa, keskusteluissa jotka ovat vuorovaikutteisia osallistujien kanssa. Vaikea häntä on vielä arvioida, antaa ajan kulua.

        Ehkä vasta vuoden kuluttuua alkaa arvioinnin aika, miten menee Obamalla USA:n presidenttinä. Toivottavasti menestys jatkuu presidenttinä ollessa yhtä kristallin kirkkaana kuin vaalityö puheineen.

      • isoäiti*

        Miksi poistit viestisi tuolta ketjun hänniltä, missä meni myös vastaukseni?
        Kuten siinä sinulle mainitsin, niin minä elän erilaisessa ympäristössä, missä erilaisuus
        on arkipäivää, ja se on tietysti muovaillut
        minun ajatusmaailmaani.

        Jo perheessäni kohtaan monta uskontoa, etnistä
        ryhmää ja monenlaisia näkökulmia.
        Gott Sei Dank - kaikki olemme yhtä arvokkaita
        tai arvottomia.

        Hyviä kirjoitushetkiä!
        Minä lennän kauas pois hiomaan ajatuksiani.

      • Norsuvanhus
        Atolfia kirjoitti:

        hyvästä vaalikamppanjasta ja upeasta tuloksesta. Toisaalta en tiedä, onko se onnea päästä tuolle tuuliselle paikalle. Paljon hänellä on vastuuta tulevaisuudesta. Kenties koko perhe on vaaravyöhykkeessä. Rohkeutta se vaatii.

        Onhan hänellä tietysti, toivottavasti, viisaat avustajat ja ennenkaikkea luotettavat.

        Sitä olen tässä ihmetellyt lehtiä lukiessani, että ne usalaiset pankit, jotka saivat valtiolta suuret avustukset pysyäkseen pystyssä, jakavat ne rahat nyt osinkoina ja suurina palkkoina. Onko mokomaa kuultu.

        Sellaisilta pankeilta pitäisi ottaa avustukset takaisin. Tällaisiin asioihin olisi Obaman syytä puuttua, muunmuassa.

        Ruotsinlaivafirmoille annettiin tukia ja ne jakoivat ne tuet osinkoina. Lähes markalleen saman summan.

        Että osataan sitä meilläkin. Ja mikä merkitys noilla laivamatkoilla oli? Käydä kännäämässä.

        Minä toivoisin, että kaikki ihmiset aukaisisivat silmänsä ja näkisivät, mitä julkinen valta tekee. Puolueista riippumatta sama toistuu.

        Mitä minuun tulee, näyttää siltä, että olen aina oppositiossa. Älköönkä parlamentaarinen oppositio luulko, että olen niiden kanssa kimpassa. Norsun muisti on pitkä.

      • Atolfia
        Makriina kirjoitti:

        Sanot, että Obaman ulkopoliittinen kokemus on vähäistä.
        Hänen valtiomiestaitonsa punnitaan siinä, millaiset ministerit ja muut neuvonantajat hän valitsee.
        USA:n presidentti ei ole yksinvaltias, vaikka sanotaankin, että hänellä on maailman vaikutusvaltaisin virka.
        Yksin hän ei selviä, ja jos hän ei saa senaatin ja kansan tukea, on hän epäonnistuva.

        Uskon kuitenkin, että hän menestyy, sillä häneen kiinnitetään paljon toiveita niin kotimaassa kuin maailmallakin. Myönteinen asenne jo auttaa.
        Tosin Venäjä ei edes onnitellut. En ole selvillä, mistä kiikastaa. Medjedev on hapan.

        Medvedev puhuu. Tuskin uskaltaa itsenäisesti suutansa avata.

        Nythän hän, Medvedev, avaa tietä Putinille takaisin valtaan. Näinhän nuo uutiset veikkaavat.

        Saahan nähdä, mitä siellä naapurimaassa vielä tapahtuu. Uudet vaalit ja silleen ja vielä rehelliset sellaiset, tietty.

      • semmoista ...
        Norsuvanhus kirjoitti:

        Ruotsinlaivafirmoille annettiin tukia ja ne jakoivat ne tuet osinkoina. Lähes markalleen saman summan.

        Että osataan sitä meilläkin. Ja mikä merkitys noilla laivamatkoilla oli? Käydä kännäämässä.

        Minä toivoisin, että kaikki ihmiset aukaisisivat silmänsä ja näkisivät, mitä julkinen valta tekee. Puolueista riippumatta sama toistuu.

        Mitä minuun tulee, näyttää siltä, että olen aina oppositiossa. Älköönkä parlamentaarinen oppositio luulko, että olen niiden kanssa kimpassa. Norsun muisti on pitkä.

        ... että eikö voisi sanoa, mitä mieltä on?

        Osingon saajat eivät pistäneet pahaksi tod.näk.

    • Vaaliteemoissa lupailtiin muutosta.
      Se on varma, että se tulee.
      Mihin suuntaan?
      Eipä taida olla epäilystä?
      Tämän huonommin Amerikalla tuskin voisi mennä, joten kai sitten parempaan.
      Miten kauan muutoksen alkuun menee?
      Uskon, että se on jo alkanut, sillä jo pelkkä positiivinen asenne kansassa laittaa yrittämisen uudelleen liikkeelle.
      Obama on kuitenkin vaarassa.
      Amerikassa on vielä paljon vaarallista rasismia.
      Obaman perhe asuu ja elää kuin vankilassa tästä lähtien.
      Ulos mennään vain turvahenkilöringin keskellä.
      Toivottavasti edes se riittää.

      • aseteollisuus

        siinä on niin kova toimija että varmasti Obama tulee tietämään. Ketä on toteltava.

      • aseteollisuus kirjoitti:

        siinä on niin kova toimija että varmasti Obama tulee tietämään. Ketä on toteltava.

        Ei tollainen maa hetkessä kelkkaansa käännä.
        On se sen verran iso valtakunta.
        Aseyhdistykset ja asevalmistajat ovat kova luu.

    • Hintriika*

      Eiköhän kuitenkin mahdollisista vaihtoehdoista paras voittanut! Onhan tämä tietyssä mielessä historian lehtien havinaa, vaikka ei ihonväri ihmisen edistyksellisyyttä takaa. Sekin on nähty.

      Toivoa täytyy, että pysyisi hengissä. Vain silloin voi näyttää, mihin pystyy. Hienoa on se, että Obama sai vedetyksi vaaliuurnille sellaisetkin, joiden tapoihin äänestäminen ei ole ennen kuulunut. Siinä mielessä vaalit oli demokratian voitto.

      Vanhat ukot voivat olla mukavia, mutta ei niitä tarvitse maailman merkittävimmälle presidentinpallille istuttaa. Enkä ole varma, onko se Mc Cain mukava edes vanhana ukkona...

      • Jooseppi*

        En tunne ja tiedä kumpaakaan, ainoastaan Media on yrittänyt muokata katselijoiden ja lukijoiden asenteita Obamalle myönteiseen suuntaan.

        Ei pitäisi mennä kaikkeen mukaan, paras vastata kuten kasku kertoo kaupasta " Oletteko nähnyt Viiriäisen munia? En tunne herra Viiriäistä!"

        Ei me vanhat herrat myös Mc Cain olla mitään riivinrautoja vaikka olemme kovan elämänkoulun opissa olleet. Olen ollut huomaavinani jotakin riivinrauta ilmiötä feministeissä.

      • ajastin
        Jooseppi* kirjoitti:

        Onnea hyvään työhön kansansa hyväksi. Toivottavasti kukaan ei tee kenedejä ennen virkaan astumista eikä sen aikana.
        Uudet tuulet toivottavasti tuo elämään enemmän varmuutta. Sen heijastuminen moneen maahan on tervetullutta. Siis onnittelut Obamalle.

      • isoäiti*
        Jooseppi* kirjoitti:

        En tunne ja tiedä kumpaakaan, ainoastaan Media on yrittänyt muokata katselijoiden ja lukijoiden asenteita Obamalle myönteiseen suuntaan.

        Ei pitäisi mennä kaikkeen mukaan, paras vastata kuten kasku kertoo kaupasta " Oletteko nähnyt Viiriäisen munia? En tunne herra Viiriäistä!"

        Ei me vanhat herrat myös Mc Cain olla mitään riivinrautoja vaikka olemme kovan elämänkoulun opissa olleet. Olen ollut huomaavinani jotakin riivinrauta ilmiötä feministeissä.

        Olen feministi, mutta en aja telaketjuilla.

        Upeaa, kun on saanut olla mukana juhlimassa
        historiallista päivää.

    • ainakaan heti

      Onkos seVenäjän presidentti, se, mikäs sen nimi nyt olikaan, vieläkään onnitellut Obamaa ?

      • Niin olihan se tavallaan "onnittelu" jonka kuulin radiosta, naapurimaa lupasi sijoittaa lyhyen matkan ohjuksia Kaliningradiin.

        Maantieteellisesti Kaliningrad on Venäjän portti Itämerelle ja Eurooppaan, joka on ja on ollut
        merkittävä alue jo kylmänsodan vuosista ja tuntuu että sen merkitys alkaa taas nousta.

        Olihan Venäjän ja USA:n presidentit sentään puhe-ja neuvottelu yhteydessä määrä ajoin.

        Aika näyttää, mitä tuleman pitää, eivät voiton huumassa annetuilla uhoiluilla useinkaan ole taipumusta toteutua.

      • isoäiti*
        reetta5 kirjoitti:

        Niin olihan se tavallaan "onnittelu" jonka kuulin radiosta, naapurimaa lupasi sijoittaa lyhyen matkan ohjuksia Kaliningradiin.

        Ehkä se on toisten mielestä uhoilua, mutta jos
        on seurannut amerikkalaista politiikkaa, niin
        tietää myös mihin suohon USA on painettu fundamenttalistien taholta ja amerikkalaisille
        tyypillinen optimisti oli kadonnut kokonaan.

        Obama toi takaisin optimismin, aivan kuten
        Roosevelt teki aikanaan.
        Ei hänkään nostanut maata jaloilleen vuodessa
        eikä kahdessa, mutta hän valoi kansaan uskoa
        parempaan.

        145 vuotta sitten Abraham Lincoln lopetti orjuuden ja 1960 mustat saivat äänioikeuden
        ja nyt maa saa mustan presidentin,
        eikö silloin ole syytä optimismiin.

        Obaman tehtävä tulee olemaan erittän vaikea,
        mutta amerikkalaiset seisovat yleensä presidenttinsä takana.

        Leonard Cohenin laulun mukaan Amerikka on parhaimmain ja pahimman kehto
        (The cradle of the best and the worst)
        ja se pitää paikkansa.

      • isoäiti* kirjoitti:

        nähdä,vaistota ja tuntea se optimistinen uho,mitä suuri osa amerikkalaisista varmasti tunsi Obaman tultua valituksi.
        Pääasiahan on saada uskoa elämään,vaikkei paremmasta tietoakaan,sillä pötkitään jo pitkälle.

      • isoäiti*
        susmorsian kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi.
        Kyyneleiltä en minäkään säästynyt.

        Uskomatonta on ollut nähdä vanhojen rockefellerläisten kuuntelevan hartaasti
        mustaa, tulevaa johtajaa ja odottavan
        uutta parempaa aikaa.

      • Ihanaa leijonat!
        susmorsian kirjoitti:

        nähdä,vaistota ja tuntea se optimistinen uho,mitä suuri osa amerikkalaisista varmasti tunsi Obaman tultua valituksi.
        Pääasiahan on saada uskoa elämään,vaikkei paremmasta tietoakaan,sillä pötkitään jo pitkälle.

        Urheilumatsi aiheutti meille ilmeisesti monenlaista myötätuulta ihan pelkästä innostuksesta.

        Voi vain kuvitella, mitä alakynnessä olleille mustille merkitsee tämä voitto. :)

        Koomikko luetteli, mitä hyvitystä tällä vallalla tuli: saimme armeijan, laivaston, FortKnoxin avaimet, ydinaseet ...

      • Maalaismies*
        reetta5 kirjoitti:

        Niin olihan se tavallaan "onnittelu" jonka kuulin radiosta, naapurimaa lupasi sijoittaa lyhyen matkan ohjuksia Kaliningradiin.

        Maantieteellisesti Kaliningrad on Venäjän portti Itämerelle ja Eurooppaan, joka on ja on ollut
        merkittävä alue jo kylmänsodan vuosista ja tuntuu että sen merkitys alkaa taas nousta.

        Olihan Venäjän ja USA:n presidentit sentään puhe-ja neuvottelu yhteydessä määrä ajoin.

        Aika näyttää, mitä tuleman pitää, eivät voiton huumassa annetuilla uhoiluilla useinkaan ole taipumusta toteutua.

        Obama on joutunut ensimmäiseen suureen vääntöön eräästä lupauksestaan. Perheen tyttäret nimittäin vaativat Valkoiseen taloon koiraa.

        Tilanne on ongelmallinen, sillä vanhempi tyttäristä, Malia on allerginen koirille. Obama ei myöskään pysty päättämään, ottaisiko kodittoman koiran, mutta mutta, se olisi todennäköisesti sekarotuinen - kuten hän itsekin, vitsailee uusi presidentti.

        Vitsit ovat kuitenkin vähissä, sillä koko Amerikka on varpaillaan ja kohisee. Pystyykö presidentti lunastamaan heikkona hetkenään antamansa lupauksen?

        Kunnon vahtikoira olisikin tarpeen Valkoisessa talossa, vaikkapa saksanpaimenkoira. Jotkut allergikot tulevat toimeen esim. Bichon frisen ja karvattoman koiran kanssa, muta koiran ihon hilsehän allergisoi, eivät karvat. Siedätyshoitokin on varteenotettava vaihtoehto. Koiraihmiset eivät muuten puhu sekarotuisista vaan monirotuisista, joissa monen rodun parhat piirteet yhdistyvät. Pitääköhän lasten tyytyä akvaarioon tai kilpikonnaan.

        Clintonilla oli kissa, Socks, jonka kuvia sai tilata, meidänkin lapset saivat sellaisen tervehdyksen. Mukava seurata lapsiperheen elämää Valkoisessa talossa, samoin varmaan Rouva Obaman pukeutumistyyli tulee suurennuslasin alle ja saa jäljittelijöitä, kuten Jacqueline Kennedyn tyyli aikoinaan. Minäkin aloin lukiolaistyttöna kammata tukkani saman tapaan ja käyttää kotelomekkoja. Vähän samanlainen kampaus on vielä nykyisinkin, eli olen jämähtänyt 60-lukuun.

        Yhdysvaltain pressalla on paljon lain suomaa valtaa. Hän on lähes diktaattori, mutta vain lähes.
        Vaalitaistelussa annetaan paljon lupauksia, jotka ovat kuitenkin vain toivomuksia tai ihannekuvia, jota kohden tallustellaan.
        Yhdysvaltain hallintokoneisto on suuri ja mahtava.
        Presidentin toiveet ja lupaukset toteutuvat vain jos pressa on päättäväinen ja jyrää koneistonsa keulassa eli hänellä täytyy olla kanttia tehdä päätöksiä.
        Se ei helppo homma.
        Tulee mieleeni eräs esimerkki näin loppukevennyksen aikaan päätöksen teon vaikeudesta.
        Mies pantiin maatalossa perunannoston aikaan lajittelemaan perunat siten, että isot ja pienet perunat piti laittaa eri laareihin.
        Mies oli aivan loppu puolen päivän aikaan ja ilmoitti, että hän ei jaksa enää.
        Kas kun päätöksen teko rassaa ja miehen oli joka perunan kohdalla päätettävä, onko peruna iso vai pieni.

      • Ramoona1 kirjoitti:

        Kunnon vahtikoira olisikin tarpeen Valkoisessa talossa, vaikkapa saksanpaimenkoira. Jotkut allergikot tulevat toimeen esim. Bichon frisen ja karvattoman koiran kanssa, muta koiran ihon hilsehän allergisoi, eivät karvat. Siedätyshoitokin on varteenotettava vaihtoehto. Koiraihmiset eivät muuten puhu sekarotuisista vaan monirotuisista, joissa monen rodun parhat piirteet yhdistyvät. Pitääköhän lasten tyytyä akvaarioon tai kilpikonnaan.

        Clintonilla oli kissa, Socks, jonka kuvia sai tilata, meidänkin lapset saivat sellaisen tervehdyksen. Mukava seurata lapsiperheen elämää Valkoisessa talossa, samoin varmaan Rouva Obaman pukeutumistyyli tulee suurennuslasin alle ja saa jäljittelijöitä, kuten Jacqueline Kennedyn tyyli aikoinaan. Minäkin aloin lukiolaistyttöna kammata tukkani saman tapaan ja käyttää kotelomekkoja. Vähän samanlainen kampaus on vielä nykyisinkin, eli olen jämähtänyt 60-lukuun.

        Sorry, poikkean aiheesta. Marimekon toimitusjohtaja Ihamuotila haastattelussa kertoi, firman uudistaa tuotevalikoimaa. Ramoonalle ja muille kotelomekon muistelijoille, Marimekon valikoimaa laajennetaan, huomioidaan myös varttuneemmat henkilöt ja kotelomekkojen uudelleen tuleminen myyntiin on tosi.

        Eri asia on sitten kuinka moni mahtuu kotelomekkoon ja miltä se päällä näyttää. Kellohameista ei mainittu mitään.

      • uzma-m
        Ramoona1 kirjoitti:

        Kunnon vahtikoira olisikin tarpeen Valkoisessa talossa, vaikkapa saksanpaimenkoira. Jotkut allergikot tulevat toimeen esim. Bichon frisen ja karvattoman koiran kanssa, muta koiran ihon hilsehän allergisoi, eivät karvat. Siedätyshoitokin on varteenotettava vaihtoehto. Koiraihmiset eivät muuten puhu sekarotuisista vaan monirotuisista, joissa monen rodun parhat piirteet yhdistyvät. Pitääköhän lasten tyytyä akvaarioon tai kilpikonnaan.

        Clintonilla oli kissa, Socks, jonka kuvia sai tilata, meidänkin lapset saivat sellaisen tervehdyksen. Mukava seurata lapsiperheen elämää Valkoisessa talossa, samoin varmaan Rouva Obaman pukeutumistyyli tulee suurennuslasin alle ja saa jäljittelijöitä, kuten Jacqueline Kennedyn tyyli aikoinaan. Minäkin aloin lukiolaistyttöna kammata tukkani saman tapaan ja käyttää kotelomekkoja. Vähän samanlainen kampaus on vielä nykyisinkin, eli olen jämähtänyt 60-lukuun.

        on fiksu sana,meilla on monirotuisia kissoja ja koirakin on monirotuinen mutta meidan lastenlapset vasta monirotuisia ovatkin toivottavasti ovat peineet ne hyvat puolet esim. suomalaisen sisun.

    • demokraatti*

      Obama on symbolinen unelman täyttymys monille maailman ihmisille.
      Näkisipä Martin Luther King tämän päivän. A dream is fulfilled..
      Tarvitsemme unelmahöttöä, jotta jaksamme elää.

      Olisiko Hilary Clintonin voitosta syntynyt noita muutamia negatiivisia kannanottoja?
      Kertokaa poliitikko, joka ei antaisi vaalipuheissa lupauksia.
      Toisaalta, kyllä demokraateilla on ohjelma esim. terveydenhuollon parantamiseksi.

      On aika demokraattien olla välillä vallassa. Republikaanit ovat hallinneet 8 v.
      Rautaisia ammattilaisia ottanee ministereikseen.
      (Ei tule mieleen Suomessa kuin Sirkka Hämäläinen, joka oli
      Suomen Pankin pääjohtajana alan ihmisiä.)

      Aina on lamasta noustu, se on talouden sykli, lihavat vuodet ja laihat vuodet.

      Jos republikaani Robert Gates jatkaa ainakin siirtymäkauden
      puolustusministerinä, lienee paras Irakista vetäytymisen tuntija.

      • "Kuumaa mehua"-ketjuun.

        Nyt huomaankin, että tänne se olisi kuulunut.

      • Hintriika*
        satu kirjoitti:

        "Kuumaa mehua"-ketjuun.

        Nyt huomaankin, että tänne se olisi kuulunut.

        Katsokaapa sitä Berlusconia tarkemmin - sillähän on kitalaki päivettynyt ja sammakonkutua kielellä!

      • kuka sen omistaa
        Hintriika* kirjoitti:

        Katsokaapa sitä Berlusconia tarkemmin - sillähän on kitalaki päivettynyt ja sammakonkutua kielellä!

        Mitenkä olisi jos jokainen katsoisi sitä oman suuvärkkinsä sisältöä, millaisia sammakoita kutuineen siellä uiskentelee. Ei taida olla kieli normaalin värinen.

        Mitä siinä on pahaa, jos Berlusconi totesi Obamasta, nuori, komea ja ruskettunut, sehän on myönteinen ilmaisu.Jos joku muuksi sanonnan tulkitsee se on luulottelua ja luulo on aina valhetta.

      • rantajellona*
        Hintriika* kirjoitti:

        Katsokaapa sitä Berlusconia tarkemmin - sillähän on kitalaki päivettynyt ja sammakonkutua kielellä!

        Mitteehän varten nuo valakoihoset tuolla rannalla muata mötköttää
        ja ihteensä rasvoovat?

      • ja tutkittu
        rantajellona* kirjoitti:

        Mitteehän varten nuo valakoihoset tuolla rannalla muata mötköttää
        ja ihteensä rasvoovat?

        No auringossa mötköttelyä suositellaan, sillä D-vitamiinia saa auringosta. D-vitamiini ehkäisee osteoporoosin muodostumista luustoon.
        Pohjolassa kun aurinko näyttäytyy hyvin säästeliäästi D-vitamiinin saanti on vähäistä.

        Psoriasis on tuttu juttu pohjolassa, siihenkin muata mötköttely aurinko rannoilla tehhoo, kun muistoo hölövätä sopivilla rasvoilla ihteensä.
        Siinäpä vastaus kyselyihis.

      • missään tapauksessa
        satu kirjoitti:

        "Kuumaa mehua"-ketjuun.

        Nyt huomaankin, että tänne se olisi kuulunut.

        oikea paikka on tietysti, juuri tuo Kuumaa mehua.

      • rantaleijona*
        ja tutkittu kirjoitti:

        No auringossa mötköttelyä suositellaan, sillä D-vitamiinia saa auringosta. D-vitamiini ehkäisee osteoporoosin muodostumista luustoon.
        Pohjolassa kun aurinko näyttäytyy hyvin säästeliäästi D-vitamiinin saanti on vähäistä.

        Psoriasis on tuttu juttu pohjolassa, siihenkin muata mötköttely aurinko rannoilla tehhoo, kun muistoo hölövätä sopivilla rasvoilla ihteensä.
        Siinäpä vastaus kyselyihis.

        Joo, ja liiasta auringosta ihosyövän

      • reportteri*

        Kyllä siellä on monia takapajuloita, oikeita villin lännen kyliä,
        jotka eivät tiedä muusta maailmasta mitään.
        Vanha nainen luuli Obamaa arabiksi.

        Ne taas, jotka nimittelevät Obamaa terroristiksi (Osama)
        putsailevat kiväärinpiippujansa tai
        keräävät rahaa palkkamurhaajalle.

      • Atolfia
        reportteri* kirjoitti:

        valmistautumaan tulevaan haasteelliseen virkaansa. Hän kokoaa ministerikuntaansa ja heillä on tässä hyvää aikaa tammikuuhun mennessä hioa strategiaansa.

        Bush vastaa toistaiseksi hallinnosta, mutta Obama seuraa tarkasti Bushin liikkeitä. Ottaa virheistä opikseen.

        Mielenkiintoista seurata tapahtumia, vaikka näin kaukaakin.

        Berlusconista puheenollen, ihmettelen tuon miehen valintaa maan johtoon yhä uudelleen. Ärsyttävä liero!

      • Euroopan.presidentiksi ihan
        Hintriika* kirjoitti:

        Katsokaapa sitä Berlusconia tarkemmin - sillähän on kitalaki päivettynyt ja sammakonkutua kielellä!

        ja Lippone se uskoi kaiken,, ei huomanna hymyjään,,,Lipponen
        laitto Suomen valtiontalouven kuntoon laittamalla meijjä kansaneläkkeet menemääänki valtio kassaan,, jotta riittäisi maksamista EUhun Suomella,,,sit nauro perrää ja otti elintarvikevirastonnii Italiaan, vielä lisäks vähä ivaili Suomen ruokää.

      • suksikoon suolle
        Atolfia kirjoitti:

        valmistautumaan tulevaan haasteelliseen virkaansa. Hän kokoaa ministerikuntaansa ja heillä on tässä hyvää aikaa tammikuuhun mennessä hioa strategiaansa.

        Bush vastaa toistaiseksi hallinnosta, mutta Obama seuraa tarkasti Bushin liikkeitä. Ottaa virheistä opikseen.

        Mielenkiintoista seurata tapahtumia, vaikka näin kaukaakin.

        Berlusconista puheenollen, ihmettelen tuon miehen valintaa maan johtoon yhä uudelleen. Ärsyttävä liero!

        haukkui suomalaista ruokaakin sianruuaksi.
        Meillähän on ruokakulttuuri niin amerikkalaista niin amerikkalaista että, hampurilaispaikat joka kylässä.

      • Atolfia
        suksikoon suolle kirjoitti:

        haukkui suomalaista ruokaakin sianruuaksi.
        Meillähän on ruokakulttuuri niin amerikkalaista niin amerikkalaista että, hampurilaispaikat joka kylässä.

        hamburilaispaikkoja siinä missä meilläkin. Tuskin Berlusconi niitä tarkoitti. Taisi olla puhe paremminkin meidän perinneruoista.

        Voi kyllä minunkin puolestani suksia suolle, mutta italot ovat toista mieltä.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      132
      7258
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2650
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      265
      1272
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1049
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      162
      975
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      71
      935
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      930
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      784
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      753
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      741
    Aihe