Ei enää toista lasta!

stressiä asiasta-olet toooodella nuori äidiksi, elä omaa elämääsi äläkä tee ratkaisuja muiden painostuksen alla. Aika tosiaan kultaa muistot- ehkäpä 10v kuluttua on kakkosen aika jos on tullakseen, joten nauti nyt todella pikkuisestasi. Sinä muutut, lapsesi kasvaa ja näet asioita toisesta perspektiivistä kun ikää karttuu...

Meillä poika myös kohta 10kk. Minulla synnytys sujui hyvin, ei jäänyt kammoa. Ei tullut masennustakaan, eikä koliikkia.
Mutta nyt on jo useamman kuukauden ajan tuntunut, että kyllä tuo yks lapsi meille riittää.
Itse olen jo 30v. mies pari vuotta vanhempi.
Ei vaan enää jaksais tuota vauvanhoitorumbaa uudestaan. Kun tuntuu, että yhdessäkin lapsessa on tarpeeksi hoitamista.
Mutta meitä vanhempia on monenlaisia. Tehkööt ne useampia lapsia jotka jaksaa niitä hoitaa

Eli kuten otsikko jo kertoo, meille ei ole tulossa lisää lapsia. Päätimme asian mieheni kanssa jo paljon ennenkuin meillä oli edes sitä ensimmäistä. Ja asia vain vahvistui, kun raskaaksi tulemisessa oli niin paljon ongelmia. Monta keskenmenoa jne. En jaksaisi aloittaa taas alusta tuota kaikkea. Muuten vauva-aika ollut ihanaa, tyttömme ollut ns helppo vauva :) Nyt on kahdeksan kuukauden ikäinen ja tunne yhdestä lapsesta vain vahvistuu.

Mielestäni on kuitenkin ahdistavaa, kun varsinkin miehen puolen sukulaiset erityisesti hänen isovanhempansa painostavat hankkimaan lisää lapsia. Olemme sanoneet että meille riittää yksi ja olemme onnellisia kun hänet olemme saaneet. Mutta kaikki aina vetoavat siihen että pitää olla leikkikaveri...Mielestäni asia ei edes kuulu muille, kuinka monta lasta ketäkin tekee.

Meille myös yksi riittää. Raskaus oli minulle henkisesti todella vaikea, en viihtynyt kehossani ja mielialat heittelivät ihan kamalan paljon. Synnytys meni ns. pipariksi. Kätilön virhe, vinotarjonta ja minulle tuli vielä joku infektio --> hätäsektio. Eli synnytys ei kiva. Toipuminen sektiosta sujui hyvin, henkinen puoli vaan oli kovilla. Nyt jo helpottaa, vauva 5 kk ja tunne vaan voimistuu että ainoa tuo kulta on. Ihana vauva, joka on kohtuullisen helppo ollut koko ajan, nukkuu hyvin ja ei koliikkia tms. Ärsyttää todella kun sukulaiset paapottaa "pitää olla leikkikaveri", miksi ihmeessä? Ainahan olisi sekin mahdollisuus että toista lasta ei edes saisi. Rakas ainokainen meillä siis luultavasti :)

Ehkä joskus teette toisen lapsen tai sitten ette. Mutta jos päädyt siihen, että eka jää ainokaiseksenne, niin älä tunne siitä turhia syyllisyyksiä tai epäile itseäsi itsekkääksi.

Olen itse perheeni ainoa lapsi, vaikkei ole koskaan tullut kysyttyä syytä siihen. Mutta kun asioista myöhemmin olen kavereideni kanssa puhunut, niin sekä vanhempieni puheista että teoista on näkynyt, että olen ollut todella onnekas lapsi. Minut on aikanaan haluttu, minuun on jaksettu panostaa. Toisin on joillain kavereilla, jotka ovat kokeneet olevansa vanhemmilleen vähän pakkopullaa, väärää sukupuolta tai muuten vaan tunteneet jääneensä lapsena vähemmälle. Tällä muuten en tarkoita sanoa, että perheen ainoa lapsi aina saisi hyvän osan ja useampilapsisissa perheissä joku aina kärsisi, ettei vaan joku heti ota nenäänsä! Mutta jos sinusta tuntuu, että nykyisen kanssa asiat ovat hyvin ja et jaksaisi välttämättä toista, niin miksi ihmeessä tehdä se toinen jonkun muun mieliksi. Ja ehkä joutua huomaamaan, ettet todella jaksa antaa molemmille rakkautta ja huomiota yhtä paljon. Kun ei sitä toistakaan sitten voi palauttaa, "en mä tosiaan jaksa...".

Niin ja vielä, vaikka olenkin se ainoa lapsi, niin enpä ole huomannut olevani sen hassumpi, kuin sisarukselliset kaverini. ;-)) Vaikka joskus sanotaan, että ainoasta tulee pilalle hemmoteltu ja muuta sellaista.

Voi sulla ollakkin, mutta vain jos itse haluat. Aika kyllä kultaa yllättävänkin nopeasti..itse vannoin vajaa vuosi sitten synnyttäessäni, että seuraavat tilataan vaikka Kiinasta! Synntytys oli järkyttävä, mutta lapsi helppo..sisko tulee jo keväällä:)

Meillä poika huusi koliikkiansa ensimmäiset 3 kk yötä päivää. Silloin todella päätin että tämä yksi riittää mulle ja isäntäki oli samaa mieltä. Poika tosin nyt 8 kk ja erittäin helppo vauva nyt, mutta silti olen miettiny edelleen että ainoaksi jää. Muakin ahdistaa kommentit joita kuulee jatkuvasti että kyllä te nyt toisen teette. Mutta tosiaa se ei kuulu kenellekään montako mukulaa meillä on. Olen itse ainoa lapsi enkä ole asiasta kärsiny millää lailla.

lievennystä. olin ihan sekaisin ja mieli maassa ainakin 2kk. tyttäreeni aloin kiintyä vasta kun hän oli noin3kk ikäinen. nyt pikkuinen on pian 10kk,(minä24v) valvoo vieläkin öisin ja on todella vaativa lapsi. sanoin jo kun likka oli viikon vanha etten aijo sitten toista koskaan tehdä. vauvalla oli vielä noin puoleen vuoteen asti kovaa kipuitkua ruuan takisin virtauksen takia.. tulehdusta..vatsan polttoa.. sairaalssa juostiin ja ennen diagnosointia pelätiin tietysti vaikka mitä...
nyt aolen ruvennut ajatteleen että haluaisinkin toisen MUTTA vastakun tämä on isompi! :) ehkä 5-6vuotias... hmmm tai sitten en :) turha tulla mulle kenenkään sanomaan että "täytyyhän se sisar tehdä" noh "tee sitten" on vastaus tuollaisen heittoon :)
jos vaavikuume iskee niin sitten, ei paineita ei velvollisuutta! :D ihan rauhassa:)

montako lasta hankkii, jos saa sitä yhtäkään. Mutta toiselta kannalta: itse olen ainoa lapsi, vanhemmat eronneet 30v. sitten, ja se "ainoa" vanhempi on parantumattomsti sairas ja kohta saattohoidossa. Itse toivoisin todellakin, että minulla olisi sisar jonka kanssa jakaa vastuuta ja huolia/iloja. Siis aivan samassa tilanteessa oleva, siihen ei hyvätkään ystävät kykene. Itse siis ainakin olen kade muille sisaruksista, yhteisistä muistoista jne...

Jokaisen oma mielipide on se, joka ratkaisee, eikä siinä tarvitse muita ajatella. Paitsi nyt ehkä miehelleen voi jonkun mielipiteen suoda ;)

Vähän toisenlainen ajatus; me miehemme kanssa (minä 26-v, mieheni 27-v) haluaisimme toisen lapsen, mutta kaverit ja suku ovat olleet pääosin sitä mieltä, että miksi, eikö yksi riitä?
Meillä ei ole taloudellisia ongelmia, ei aviollisia ongelmia tai muutakaan, joka estäisi meitä toisen lapsen haaveilemisesta. En ymmärrä kyllä tätäkään, tuntuu siltä, että sitten jos raskausuutinen pitäisi julkistaa, ihmiset vastaisivat vain "ei sitten yksi riittänyt" :(
Olen aina haaveillut isosta perheestä, mutta suku ja kaverit lannistavat!