Tohtori Zhivago (spoilaa)

taas klassikkoon pettynyt

Aluksi kai kannattaa sanoa että en ole lukenut kirjaa joten arvostelen elokuvaa pelkästään elokuvallisten ansioiden perusteella, tiedän että kirja olisi varmaankin parempi ja ainakin laajempi. Ja tiedän että osa kirjan tapahtumista tapahtuivat kirjoittajan omassa elämässäkin.

Heti alkukin oli heikko. Ekat viisi minuuttia oli prologia, musiikki kuului mutta ruudulla ei näkynyt kuin sana prologue. Ja vasta sen jälkeen alkutekstit. Kysynpähän vaan että miksi vitussa? Kun kerran pikakelauksen makuun päästiin niin suurin osa tylsän näköisestä hautajaisjaksosta meni samaa vauhtia enkä kyllä usko mitään menettäneeni.

Pikkuhiljaa päästiin filmiin. Päähenkilöt esiteltiin pikapuoliin kun Alec Guinnessin esittämä tyyppi tuli etsimään tyttöä joka oli näiden lapsi. Ja sitä romanssia saikin sitten odottaa. Ehti venäjän keisarikuntakin kaatua siinä välissä.

Vallankumous oli sinänsä kiinnostavaa katsottavaa vaikka suurin osa tapahtumista olikin ennestään tuttua. Mitään suurempia tunteita se ei saanut aikaan. Alun Nelosdraamastakin (Komorovsky, äiti, tytär ja poikaystävä) olisi luullut saavan paljon enemmän irti.

Koko filmi oli vähän etäännyttävästi kuvattu. Suuri osahan sitä kuvattiin Tohtori Zhivagon tarkkailijan näkökulmasta ja katsojalle jäi sama näkökulma sen sijaan että olisi eläytynyt tapahtumiin.

Ja sitten se romanssi Laran ja Zhivagon välillä. Kun siihen asti vihdoin päästiin niin Zhivagolla oli jo palvova vaimo ja lapsi. Koita siinä nyt siinä sitten eläytyä moisen pettäjän asemaan. Ei onnistu meikäläisen selkärangalla. Julie Christien Lara oli kyllä kieltämättä upea nainen, juuri meikäläisen ihannetyyppiä, että rakastumisen sinänsä ymmärrän.

Jännitys nousi kun paljastui että Laran aviomies olikin elossa ja oli noussut kovaan asemaan. Sitä odotti että nyt miesten välillä tulee kova yhteenotto jossain vaiheessa mutta varsinainen antikliimaksi oli kun Komorovsky tulikin kertomaan että Stenkarov olikin kuollut. Se siitä yhteenotosta.

Manasin Zhivagon typeryyttä siinä vaiheessa kun alkoi näyttää sekä hän että Lara joutuvat vaikeuksiin puolueen kanssa, henki saattaa mennä mutta tämä vain heittää avuntarjoajan pihalle. Mutta mitäs pienistä, eihän se haittaa vaikka parhaassakin tapauksessa joutuu eroon rakastajattarestaan ja omasta lapsesta kunhan vaan saa pidettyä vanhaa vihaa päällä avuntarjoajaa kohtaan.

Sitten tämä pässi menee ja jättää menemättä junaan millä Lara ja lapsi lähtevät. Jooh, on siinä meillä hieno mies.

Loppuarvosana 3/5 mistä suuri kiitos hienoille maisemille ja lavastuksille.


ps. Toinen klassikko eli Tuulen viemää oli vielä heikompi tapaus. Sekään ei kyllä auttanut että katsoin eka tokan puolen käännettävästä dvd:stä ja sitten vasta alun. Mutta kun Scarlett oli semmoinen oikutteleva pikkuprinsessa ettei moiseen noitaan olisi kiinnostanut tutustua pätkääkään, vaikka olikin kaunis. Kun ei välittänyt vähääkään moisen päähenkilön lemmensotkuista niin elokuvanautintoakaan ei sitten ollut nimeksikään. Vaikka onko se sitten hyvän elokuvan merkki että päähenkilö saa katsojassa moisia tunteita aikaiseksi? Saattaa olla, mutta ei ainakaan hyvän romanttisen elokuvan merkki.

2

562

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietin.

      "Vaikka onko se sitten hyvän elokuvan merkki että päähenkilö saa katsojassa moisia tunteita aikaiseksi? Saattaa olla, mutta ei ainakaan hyvän romanttisen elokuvan merkki."

      Tavallaan Tuulen viemää on onnistunut romanttinen leffa, koska Rhett rakasti Scarlettia ihan sellaisenaan - harvat meistä kuitenkaan ovat täydellisiä, niin kuin turhan usein romanttisten leffojen päähenkilöt ovat olevinaan.

      • mandalay

        Olen lukenut kirjan Tohtori Zhivago ja totta, on siinä paremmin taustoja tietenkin kaikille tapahtumille tuotu esiin. Kirjahan oli pitkään pannassa neuvostoliitossa ja siitä levisi käsinkirjoitettuja kopioita ihmisten välillä. Pasternak (kirjan tekijä) sai teoksestaan Nobelin joskus 50-60-luvulla, mutta pakotettiin kieltäytymään siitä, mikä oli hänelle valtava pettymys (tietenkin). Kirja julkaistiin Venäjällä vasta 1990-luvulla. Onhan elokuva pirstaleinen ja epäjohdonmukaisuuksia on paljon. Mutta kamoon, Venäjän vallankumous oli sen verran mullistava tapahtuma, että siinä ei paljon Tohtorin ja Laran rakkaus paljon painannut. Ja senhän varmaan Pasternakin halusi tuoda esiin, kuinka kohtalo heittelee ihmisparkoja heiltä paljon lupaa kysymättä. Ja totta puhuen eikö monen nykyihmisen ja rakastavaisen elämä ole edelleen täynnä menetettyjä mahdollisuuksia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1158
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1130
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      987
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      973
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      937
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      771
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      768
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      662
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      652
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      630
    17. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      60
      620
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe