Kaikkialla oli valkoista,lumi häikäisi silmiä ja jääpuikot kimmelsivät puiden oksilla. Oli satumaisen kaunis päivä. Tuuli kilisytti puiden jäisiä oksia lempeästi, pölläyttäen välillä ohutta lunta niiden päältä. Pieni punaposkinen tyttö juoksi hengästyneenä järvenjäällä, välillä kompuroiden pienten huopatossujen upotessa lumeen. Kädessään hän puristi kirjekuorta, alkoi olla kiire...
Joulutarina
joulupukki
38
4896
Vastaukset
- satuilija*
Aurinko oli jo paljon matalammalla kuin tytön lähtiessä. Hän katsoi silmiään siristäen vastarannan suuntaan, jossa tiheä kuusikko alkoi jatkuen vaaran rinteitä ylös päin. Hän etsi katseellaan polun alkupaikkaa, se oli hänen muistinsa mukaan jossain lahden poukaman seutuvilla,olisiko se ollut tuon lumen peittämän ylösalaisin kaadetun veneen kohdilla? Hänen katseensa kiersi järven selkää, ei ketään. Lumessa näkyi vanhoja jäniksen jälkiä ja siellä täällä umpeutuneita sohjoisia kairanreikiä. Tyttö veti huppunsa turkisreunusta tiukemmin poskiaan vasten ja kiristi vauhtiaan....
- slkmnuj
Ja juostuaan ehkä tunnin verran, hän törmäsi outoihin jalanjälkiin. Kummallista, miten ne näyttivätkään aivan samanlaisilta huopatöppösten pieniltä jäljiltä kuin hänen omansa! Tyttö nosteli jalkojaan ja sovitteli töppösiään uusiin jälkiin, mutta hän ei ajatellut laisinkaan sitä miten sumu oli käymässä vain entistäkin sankemmaksi järven laajalla jäällä. Siinä tilannetta ihmetellessään kuu ja tähdet peittyivät kokonaan ja oli täydellisen hiljaista. Ainoat äänet sumun keskellä olivat kirjekuoren rapina hänen hermostuneissa käsissän ja hätääntyneen, astmaisen hengityksen kimeä vingahtelu.
- Joulunhenki
slkmnuj kirjoitti:
Ja juostuaan ehkä tunnin verran, hän törmäsi outoihin jalanjälkiin. Kummallista, miten ne näyttivätkään aivan samanlaisilta huopatöppösten pieniltä jäljiltä kuin hänen omansa! Tyttö nosteli jalkojaan ja sovitteli töppösiään uusiin jälkiin, mutta hän ei ajatellut laisinkaan sitä miten sumu oli käymässä vain entistäkin sankemmaksi järven laajalla jäällä. Siinä tilannetta ihmetellessään kuu ja tähdet peittyivät kokonaan ja oli täydellisen hiljaista. Ainoat äänet sumun keskellä olivat kirjekuoren rapina hänen hermostuneissa käsissän ja hätääntyneen, astmaisen hengityksen kimeä vingahtelu.
Alkoi oikea lumimyrsky; Tyttö ei nähnyt kuin metrin eteenpäin sankan sumun ja lumisateen läpi. Häneltä pääsi voimaton nyyhkäisy, ja hän pudottautui polvilleen järven jäälle ja alkoi itkeä. Hän mietti itkien perhettään, sukulaisia ja kavereitaan. Juuri kun hän oli valmis antamaan periksi, hänen edessään näkyi etäinen, kokoajan lähenevä valopilkku. Se oli lyhty. Hän erotti jotain punaista, mutta ei jaksanut ajatella, mitä se oli...
- Kurja savaseura
Joulunhenki kirjoitti:
Alkoi oikea lumimyrsky; Tyttö ei nähnyt kuin metrin eteenpäin sankan sumun ja lumisateen läpi. Häneltä pääsi voimaton nyyhkäisy, ja hän pudottautui polvilleen järven jäälle ja alkoi itkeä. Hän mietti itkien perhettään, sukulaisia ja kavereitaan. Juuri kun hän oli valmis antamaan periksi, hänen edessään näkyi etäinen, kokoajan lähenevä valopilkku. Se oli lyhty. Hän erotti jotain punaista, mutta ei jaksanut ajatella, mitä se oli...
Tyttö raahusti vielä viimeiset voimansa keräten kohti lyhtyä, mutta se näyttikin pysyvän nyt aivan paikoillaan. Itse asiassa hänestä näytti siltä kuin punaisia valoja olisikin ollut peräti kaksin kappalein. Lumi piiskasi kasvoja ja kirvelsi tytön silmiä, eikä hän nähnyt enää eteensä, mutta hän kuuli vaimeaa musiikkia jostain edestäpäin. Yhtä äkkiä Tyttö törmäsi johonkin kylmään ja kovaan. Se oli valtavan lumilinnan puinen ovi jonka molemmin sivuin loisti punaiset lyhdyt.
"Avatkaa, minä tahdon sisään lämmittelemään!" Tyttö huusi voimiensa takaa.
Hetken kuului vain tuulen ujellusta mutta sitten ovi kolahti ja alkoi naristen avautumaan. Sisältä kuului nyt selvästi riemunkiljahduksia ja vanhanaikaisen pianon kilkutusta. - scarabaeus
Joulunhenki kirjoitti:
Alkoi oikea lumimyrsky; Tyttö ei nähnyt kuin metrin eteenpäin sankan sumun ja lumisateen läpi. Häneltä pääsi voimaton nyyhkäisy, ja hän pudottautui polvilleen järven jäälle ja alkoi itkeä. Hän mietti itkien perhettään, sukulaisia ja kavereitaan. Juuri kun hän oli valmis antamaan periksi, hänen edessään näkyi etäinen, kokoajan lähenevä valopilkku. Se oli lyhty. Hän erotti jotain punaista, mutta ei jaksanut ajatella, mitä se oli...
... ajatukset olivat nyt aivan tokkurassa, päänsisäinen harmaa aivomössö pelkkänä spagettina. Hievahtamatta hän tuijotti samentuvin silmin kirjeen punaista lakkasinettiä. ”Tuo tuttuakin tutumpi kuvio. ” hän sammalsi... ja tämähti siinä samassa turvalleen. Ote kirposi kirjeen pudotessa avantoon.
Joulupukki
96930 Rovaniemi, Napapiiri
Siinä hän nyt vaikeroi ja yritti kohmeisilla käsillään kalastaa kirjettä avannosta, mutta juuri kun hän oli ylettymässä siihen vedenpinnan lumisohjo heilahti pahaenteisesti ja äkkiä jokin outo vesipyörre vei kirjeen mennessään näkymättömiin.
”Voi ei! Kirjeeni... kirjeeni... tuhannentulimmaista...tätähän tästä vielä puuttuikin !” Hän suorastaan kihisi ja... - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
... ajatukset olivat nyt aivan tokkurassa, päänsisäinen harmaa aivomössö pelkkänä spagettina. Hievahtamatta hän tuijotti samentuvin silmin kirjeen punaista lakkasinettiä. ”Tuo tuttuakin tutumpi kuvio. ” hän sammalsi... ja tämähti siinä samassa turvalleen. Ote kirposi kirjeen pudotessa avantoon.
Joulupukki
96930 Rovaniemi, Napapiiri
Siinä hän nyt vaikeroi ja yritti kohmeisilla käsillään kalastaa kirjettä avannosta, mutta juuri kun hän oli ylettymässä siihen vedenpinnan lumisohjo heilahti pahaenteisesti ja äkkiä jokin outo vesipyörre vei kirjeen mennessään näkymättömiin.
”Voi ei! Kirjeeni... kirjeeni... tuhannentulimmaista...tätähän tästä vielä puuttuikin !” Hän suorastaan kihisi ja...... ai tarkoitin tämän tuohon pykälää ylemmäs, mutta tuli väärään kohtaan. Anteeksi. Kirjoitin tätä vähän eilen ja olikin tullut yksi lisää, mutta pitäydyin tässä avantojutussa. Jos ylläpito laittaisi tämän kirjoittamani oikeaan kohtaan niin juttu jatkuisi sujuvasti kyllä.
Kiitos.(ja tän sökellyksen voi sitten ottaa pois rumentamasta kivaa joulutarinaa.) - Kurja savaseura
scarabaeus kirjoitti:
... ajatukset olivat nyt aivan tokkurassa, päänsisäinen harmaa aivomössö pelkkänä spagettina. Hievahtamatta hän tuijotti samentuvin silmin kirjeen punaista lakkasinettiä. ”Tuo tuttuakin tutumpi kuvio. ” hän sammalsi... ja tämähti siinä samassa turvalleen. Ote kirposi kirjeen pudotessa avantoon.
Joulupukki
96930 Rovaniemi, Napapiiri
Siinä hän nyt vaikeroi ja yritti kohmeisilla käsillään kalastaa kirjettä avannosta, mutta juuri kun hän oli ylettymässä siihen vedenpinnan lumisohjo heilahti pahaenteisesti ja äkkiä jokin outo vesipyörre vei kirjeen mennessään näkymättömiin.
”Voi ei! Kirjeeni... kirjeeni... tuhannentulimmaista...tätähän tästä vielä puuttuikin !” Hän suorastaan kihisi ja......Painava ovi lennähti samassa aivan auki. Tyttö nousi jaloilleen ja tihrusteli ovesta sisään, portaikon molemmin puolin paloi soihtuja. Hänen päänsä oli jo niin kylmettynyt, ettei hän ajatellut siinä olevan mitään outoa ja lähti astelemaan alas pimeyteen kaartuvia portaita pitkin kohti tuntematonta. Musiikki voimistui, mutta ohuiden jääseinien takaa kantautui siellä uiskentelevien hylkeiden ja valaiden kummaa laulua.
"Terve tuloa sisään, nuori muukalainen!" Räikeä seremoniamestari huusi silinterihattu kädessään ja kumarsi tytön suuntaan. "Tervetuloa tänne löhöjen valtakuntaan!" Musiikki ja riemukiljahdukset voimistuivat, vähäpukeiset naikkoset tanssivat outoa tanssia estradilla ja nostelivat jalkojaan musiikin rytmissä ylös ja korkealle kuin tyhjää ilmaa potkien. Yleisöä oli kuin meren mutaa mutta äänekkäin koko laumasta oli eräs, melkoisen turpea valkopartainen ukko jonka paljas, hyllyvä vatsa hytkyi punaisen ja avonaisen nutun kanssa yhdessä miehen hohottaessa heikkopäisenä. Hänen ympärillään parveili naisia kantamassa olutta ja kaikenlaisia herkkuja, olipa joku tuputtamassa viinirypäleitäkin punaposkisen miehen suuhun aina kun tämä olen juonniltaan vain suunsa sai auki.
Seremoniamestari ilmestyi yhtä äkkiä aivan tytön eteen. "Kadotiko sinä ehkä jotakin? Hävisikö sinulta ...kenties tämä?" Räikeä mies kysyi naama yhdessä hymyssä. Miehen kädessä oli ruskea kirjekuori joka oli sinetöity punaisella vahalla. - scarbaeus
Kurja savaseura kirjoitti:
...Painava ovi lennähti samassa aivan auki. Tyttö nousi jaloilleen ja tihrusteli ovesta sisään, portaikon molemmin puolin paloi soihtuja. Hänen päänsä oli jo niin kylmettynyt, ettei hän ajatellut siinä olevan mitään outoa ja lähti astelemaan alas pimeyteen kaartuvia portaita pitkin kohti tuntematonta. Musiikki voimistui, mutta ohuiden jääseinien takaa kantautui siellä uiskentelevien hylkeiden ja valaiden kummaa laulua.
"Terve tuloa sisään, nuori muukalainen!" Räikeä seremoniamestari huusi silinterihattu kädessään ja kumarsi tytön suuntaan. "Tervetuloa tänne löhöjen valtakuntaan!" Musiikki ja riemukiljahdukset voimistuivat, vähäpukeiset naikkoset tanssivat outoa tanssia estradilla ja nostelivat jalkojaan musiikin rytmissä ylös ja korkealle kuin tyhjää ilmaa potkien. Yleisöä oli kuin meren mutaa mutta äänekkäin koko laumasta oli eräs, melkoisen turpea valkopartainen ukko jonka paljas, hyllyvä vatsa hytkyi punaisen ja avonaisen nutun kanssa yhdessä miehen hohottaessa heikkopäisenä. Hänen ympärillään parveili naisia kantamassa olutta ja kaikenlaisia herkkuja, olipa joku tuputtamassa viinirypäleitäkin punaposkisen miehen suuhun aina kun tämä olen juonniltaan vain suunsa sai auki.
Seremoniamestari ilmestyi yhtä äkkiä aivan tytön eteen. "Kadotiko sinä ehkä jotakin? Hävisikö sinulta ...kenties tämä?" Räikeä mies kysyi naama yhdessä hymyssä. Miehen kädessä oli ruskea kirjekuori joka oli sinetöity punaisella vahalla.”Oh! Minäkö olisin kadottanut tuollaisen virallisen kirjekuoren, en todellakaan! Enhän minä mikään juoksutyttö ole sentään! Mutta näytäpä sitä sinettiä, pidän kaikesta tekotaiteellisesta humpuukikrääsästä.”
”Olet todellakin typerä tyttö senkin tumpeloaivo, järkesi taitaa olla aivan jäässä. Et taida tietääkään, että tämä sinettihän se vasta onkin kultaakin kalliimpi. Tällä löydöllämme tulemme vielä tekemään omaisuuksia.”
”Vai omaisuuksia senkin kuttaperkka. Katinkontit senkin taidemarkkinoiden kopio, varsinainen
Kitch !”
”Minäkö Kitch! Hahhahhahaa salli minun nauraa! .... Hei siellä, kuulitteko kaikki mitä tämä pullero juuri sanoi?” komeljanttari riekkui iloissaan ja heilutteli kuin tuulettaakseen kädessään olevaa kirjettä.
Kukaan juhlijoista ei todellakaan kuullut mitään heidän sanailuistaan, sillä Abban musiikki kaikui mielettömällä volyymilla korvia vihlovasti ja lähinnä oleva juomaveikkojen kööri kurlasi kurkkujaan nakellen kilpaa viinirypäleitä edessään olevaan sammioon.
Äkkiä katonrajasta lennähti valkoinen kyyhky paikalle nokkaisten ketterästi kirjeen hymynaamalta ja jatkoi pyrähtäen lentoaan. Tyttö ampaisi hänen peräänsä väentungokseen ja... - satuilija*
scarbaeus kirjoitti:
”Oh! Minäkö olisin kadottanut tuollaisen virallisen kirjekuoren, en todellakaan! Enhän minä mikään juoksutyttö ole sentään! Mutta näytäpä sitä sinettiä, pidän kaikesta tekotaiteellisesta humpuukikrääsästä.”
”Olet todellakin typerä tyttö senkin tumpeloaivo, järkesi taitaa olla aivan jäässä. Et taida tietääkään, että tämä sinettihän se vasta onkin kultaakin kalliimpi. Tällä löydöllämme tulemme vielä tekemään omaisuuksia.”
”Vai omaisuuksia senkin kuttaperkka. Katinkontit senkin taidemarkkinoiden kopio, varsinainen
Kitch !”
”Minäkö Kitch! Hahhahhahaa salli minun nauraa! .... Hei siellä, kuulitteko kaikki mitä tämä pullero juuri sanoi?” komeljanttari riekkui iloissaan ja heilutteli kuin tuulettaakseen kädessään olevaa kirjettä.
Kukaan juhlijoista ei todellakaan kuullut mitään heidän sanailuistaan, sillä Abban musiikki kaikui mielettömällä volyymilla korvia vihlovasti ja lähinnä oleva juomaveikkojen kööri kurlasi kurkkujaan nakellen kilpaa viinirypäleitä edessään olevaan sammioon.
Äkkiä katonrajasta lennähti valkoinen kyyhky paikalle nokkaisten ketterästi kirjeen hymynaamalta ja jatkoi pyrähtäen lentoaan. Tyttö ampaisi hänen peräänsä väentungokseen ja.......tunsi pienen jalan kamppaavan hänet niin, että hän lensi kasvot edellä päin sammiota. Tyttö vilkaisi sivulleen ja näki kamppaajan: pieni vihreään nuttuun ja pitkään raidalliseen hiippalakkkíin pukeutunut isokorvainen punanenäinen kaveri muistutti kovasti erään sadun hahmoa. Tyttö pinnisteli muistaakseen, kuka tuo oli, mutta törmäyksestä johtuva täräys ja edelleen päätä jomottava kylmyys estivät järkevän ajattelun. Pikkuinen tyyppi naureskeli hirnahdellen ja poistui väentungokseen. Tyttö piteli käsillään sammion reunasta ja sattui kurkistamaan sinne. Hän tunsi pyörtyvänsä, kun tajusi mitä näki.....
- Sammie
satuilija* kirjoitti:
....tunsi pienen jalan kamppaavan hänet niin, että hän lensi kasvot edellä päin sammiota. Tyttö vilkaisi sivulleen ja näki kamppaajan: pieni vihreään nuttuun ja pitkään raidalliseen hiippalakkkíin pukeutunut isokorvainen punanenäinen kaveri muistutti kovasti erään sadun hahmoa. Tyttö pinnisteli muistaakseen, kuka tuo oli, mutta törmäyksestä johtuva täräys ja edelleen päätä jomottava kylmyys estivät järkevän ajattelun. Pikkuinen tyyppi naureskeli hirnahdellen ja poistui väentungokseen. Tyttö piteli käsillään sammion reunasta ja sattui kurkistamaan sinne. Hän tunsi pyörtyvänsä, kun tajusi mitä näki.....
...se oli vanha kiljusammion paha henki! Tyttö koitti muistella kuinka isoäiti oli kertonut hänelle, miten sammion henki kesytettiin. Isoisä oli ollut siinä kylän mestari, mutta isoäidillä oli ollut kuitenkin taito sitä vallita. Sammion henki alkoi puhkumaan ja puhisemaan, se alkoi kasvamaan ja halusi tulla sieltä ulos. Sitten tyttö muisti väläyksenä jotakin; hän nakkasi keitokseen läheisestä baaripöydästä ottamansa makean näköisen juoman ja ihme tapahtui, möyryäminen asettui ja sammion henki muuttui nyt hyväksi.
"Kerro, mitä haluat tietää. Vastaan yhteen kysymykseesi" Sammion henki sanoi pulpahdellen.
Tyttö mietti ja mietti, keskittyminen oli vaikeaa koska punanuttuinen köriläs oli nyt noussut estaradille tanssahtelemaan yhdessä typsyjen kanssa tuopposet molemmissa kourissaan ja samalla hän laulaa hoilotti kuin mielipuoli.
"Haluan nähdä tulevaisuuteen. Haluan tietää mitä ihmiskunnalle käy ellen onnistu pelastamaan joulupukkia täältä löhöjen valtakunnasta, ja onnistunko pelastamaan edes kirjeen?" Tyttö höpötti hädissään.
Saamasi pitää, kas tässä" Sammion henki sanoi ja kiljun pinta tasaantui peiliksi. - Sammie
Sammie kirjoitti:
...se oli vanha kiljusammion paha henki! Tyttö koitti muistella kuinka isoäiti oli kertonut hänelle, miten sammion henki kesytettiin. Isoisä oli ollut siinä kylän mestari, mutta isoäidillä oli ollut kuitenkin taito sitä vallita. Sammion henki alkoi puhkumaan ja puhisemaan, se alkoi kasvamaan ja halusi tulla sieltä ulos. Sitten tyttö muisti väläyksenä jotakin; hän nakkasi keitokseen läheisestä baaripöydästä ottamansa makean näköisen juoman ja ihme tapahtui, möyryäminen asettui ja sammion henki muuttui nyt hyväksi.
"Kerro, mitä haluat tietää. Vastaan yhteen kysymykseesi" Sammion henki sanoi pulpahdellen.
Tyttö mietti ja mietti, keskittyminen oli vaikeaa koska punanuttuinen köriläs oli nyt noussut estaradille tanssahtelemaan yhdessä typsyjen kanssa tuopposet molemmissa kourissaan ja samalla hän laulaa hoilotti kuin mielipuoli.
"Haluan nähdä tulevaisuuteen. Haluan tietää mitä ihmiskunnalle käy ellen onnistu pelastamaan joulupukkia täältä löhöjen valtakunnasta, ja onnistunko pelastamaan edes kirjeen?" Tyttö höpötti hädissään.
Saamasi pitää, kas tässä" Sammion henki sanoi ja kiljun pinta tasaantui peiliksi.Sammion henki oli nyt tyyni eikä se paljoa pulpahdellut. Tyttö kosketti varovasti sen peilimäistä pintaa ja siihen syntyi kuva. Punaposkinen pukki alkoi kuvassa selostamaan mitä kävisi jos kirje joutuisi hukkaan ja koko maailman mielikuva- ja tuotantoteollisuus pysähtyisi ongelman levitessä räjähdysmäisesti. Pukin iloiset kasvot hävisivät ja kuva esitti palavia kaupunkeja joiden päälle satoi mustaa, radioaktiivista lunta. Sitten pukki ilmestyi taas peilimäisen kiljun pintaan ja sanoi: "mutta sinulla on mahdollisuus. Jos onnistut pelastamaan kirjeen vahasinetteineen ja toimittamaan sen ennen kello viittä paikalliseen postitoimistoon, asiat ovatkin silloin aivan toisenlaisella mallilla!"
Tyttö vuodatti suolaisia kyyneleitä kiljun sekaan ja nesteen pinta muutti väriä. "Millaiseksi maailma sitten oikein muuttuu?" tyttö kysyi nyyhkäyksiensä lomassa. Kiljusammion henki ei sanonut mitään. Värit vaihtuivat sen lievästi kuplivassa pinnassa jonka tyttö tulkitsi jonkinlaiseksi ajatustoiminnaksi, ja jollakin kummalla tapaa hän olikin siinä oikeassa.
Kiljusammion hyvä henki sanoi: "Tääläiseksi. Tässä on silloin kaiken tarkoitus ja nesteen pinnalle ilmestyi kumma kirjainyhdistelmä: "http://www.youtube.com/watch?v=1RD7wvy5-Yo"
Tyttö katseli kuvaa nieleskellen. - satuilija*
Sammie kirjoitti:
...se oli vanha kiljusammion paha henki! Tyttö koitti muistella kuinka isoäiti oli kertonut hänelle, miten sammion henki kesytettiin. Isoisä oli ollut siinä kylän mestari, mutta isoäidillä oli ollut kuitenkin taito sitä vallita. Sammion henki alkoi puhkumaan ja puhisemaan, se alkoi kasvamaan ja halusi tulla sieltä ulos. Sitten tyttö muisti väläyksenä jotakin; hän nakkasi keitokseen läheisestä baaripöydästä ottamansa makean näköisen juoman ja ihme tapahtui, möyryäminen asettui ja sammion henki muuttui nyt hyväksi.
"Kerro, mitä haluat tietää. Vastaan yhteen kysymykseesi" Sammion henki sanoi pulpahdellen.
Tyttö mietti ja mietti, keskittyminen oli vaikeaa koska punanuttuinen köriläs oli nyt noussut estaradille tanssahtelemaan yhdessä typsyjen kanssa tuopposet molemmissa kourissaan ja samalla hän laulaa hoilotti kuin mielipuoli.
"Haluan nähdä tulevaisuuteen. Haluan tietää mitä ihmiskunnalle käy ellen onnistu pelastamaan joulupukkia täältä löhöjen valtakunnasta, ja onnistunko pelastamaan edes kirjeen?" Tyttö höpötti hädissään.
Saamasi pitää, kas tässä" Sammion henki sanoi ja kiljun pinta tasaantui peiliksi.Tyttö katsoi peiliä ja näki suuren interaktiivisen näyttöruudun, jonka oikeassa yläkulmassa luki: "Joulukuun uutiset vuonna 2020. Valitse maa." Hän hahmotti kartan, vaikka maanosat olikin jaettu ihan oudosti; toinen puolisko oli "Amerikka", "Uusi-Amerikka", "Euro-Amerikka" ja toinen pallonpuolisko oli "Pakkasukko-Maa,Eteläinen ja Pohjoinen Kalotti".
Tyttö painoi "Euro-Amerikan" kohdalta ja isoon ruutuun ilmestyi silmänräpäyksessä kymmeniä pienempiä ruutuja. Hän valitsi yhden niistä ja ruutu suureni. Virtuaalinen ihmishahmo ilmestyi etualalle. Sen takana näkyi vellova ihmismassa, joka tuuppi ja töni toisiaan. Joukossa oli pieniä lapsia jotka repivät toisiaan tukasta ja aikuisia heristelemässä nyrkkejä toisilleen. Kaikki heiluivat suurinpiirtein sokkoina, koska yhtään ylimääräistä valonlähdettä ei katuvalojen lisäksi ollut näkyvissä.
"Iltaa Los Londonista, taattu vuoden Viimeisen Kuun mellakka on taas lähtenyt hyvin käyntiin. Nämä ovat jo vuorossaan yhdennettoista Joulun Kuoleman juhlat..." tytön päässä sumeni, eikä hän enää kuullut mitä uutistenlukija sanoi. Hän paineli hädissään näyttöruutua ja avasi tarkoittamattaan toisen ruudun, nyt "Pakkasukko-Maan PohjoisKalotin" kohdilta.
Sama virtuaalihahmo ilmestyi taas ruudulle. Mutta taka-alalla ei näkynyt minkäänlaista liikettä. Itseasiassa näkymä oli kuolemanhiljainen, musta maa ja kaatosade veivät kaiken valonkin kuvasta, niin että tyttö ei saanut selvää mistä se oli.
"Iltaa hyvät katsojat, tervetuloa Loppuvuoden uutisten pariin. Eipä ole juuri mitään kerrottavaa, kuten ei yleensäkään. Kehotamme Teitä palaamaan kanavalle reilun kuukauden päästä, kun voimme raportoida PohjoisKalotin mahtavista PakkasUkko-juhlista!"
Virtuaalihahmo katosi ruudulta ja nyt Tyttö hahmotti, mistä tuo kuva tuli.... - Sammie
Sammie kirjoitti:
Sammion henki oli nyt tyyni eikä se paljoa pulpahdellut. Tyttö kosketti varovasti sen peilimäistä pintaa ja siihen syntyi kuva. Punaposkinen pukki alkoi kuvassa selostamaan mitä kävisi jos kirje joutuisi hukkaan ja koko maailman mielikuva- ja tuotantoteollisuus pysähtyisi ongelman levitessä räjähdysmäisesti. Pukin iloiset kasvot hävisivät ja kuva esitti palavia kaupunkeja joiden päälle satoi mustaa, radioaktiivista lunta. Sitten pukki ilmestyi taas peilimäisen kiljun pintaan ja sanoi: "mutta sinulla on mahdollisuus. Jos onnistut pelastamaan kirjeen vahasinetteineen ja toimittamaan sen ennen kello viittä paikalliseen postitoimistoon, asiat ovatkin silloin aivan toisenlaisella mallilla!"
Tyttö vuodatti suolaisia kyyneleitä kiljun sekaan ja nesteen pinta muutti väriä. "Millaiseksi maailma sitten oikein muuttuu?" tyttö kysyi nyyhkäyksiensä lomassa. Kiljusammion henki ei sanonut mitään. Värit vaihtuivat sen lievästi kuplivassa pinnassa jonka tyttö tulkitsi jonkinlaiseksi ajatustoiminnaksi, ja jollakin kummalla tapaa hän olikin siinä oikeassa.
Kiljusammion hyvä henki sanoi: "Tääläiseksi. Tässä on silloin kaiken tarkoitus ja nesteen pinnalle ilmestyi kumma kirjainyhdistelmä: "http://www.youtube.com/watch?v=1RD7wvy5-Yo"
Tyttö katseli kuvaa nieleskellen....jostain kumman syystä?
- scarabaeus
satuilija* kirjoitti:
Tyttö katsoi peiliä ja näki suuren interaktiivisen näyttöruudun, jonka oikeassa yläkulmassa luki: "Joulukuun uutiset vuonna 2020. Valitse maa." Hän hahmotti kartan, vaikka maanosat olikin jaettu ihan oudosti; toinen puolisko oli "Amerikka", "Uusi-Amerikka", "Euro-Amerikka" ja toinen pallonpuolisko oli "Pakkasukko-Maa,Eteläinen ja Pohjoinen Kalotti".
Tyttö painoi "Euro-Amerikan" kohdalta ja isoon ruutuun ilmestyi silmänräpäyksessä kymmeniä pienempiä ruutuja. Hän valitsi yhden niistä ja ruutu suureni. Virtuaalinen ihmishahmo ilmestyi etualalle. Sen takana näkyi vellova ihmismassa, joka tuuppi ja töni toisiaan. Joukossa oli pieniä lapsia jotka repivät toisiaan tukasta ja aikuisia heristelemässä nyrkkejä toisilleen. Kaikki heiluivat suurinpiirtein sokkoina, koska yhtään ylimääräistä valonlähdettä ei katuvalojen lisäksi ollut näkyvissä.
"Iltaa Los Londonista, taattu vuoden Viimeisen Kuun mellakka on taas lähtenyt hyvin käyntiin. Nämä ovat jo vuorossaan yhdennettoista Joulun Kuoleman juhlat..." tytön päässä sumeni, eikä hän enää kuullut mitä uutistenlukija sanoi. Hän paineli hädissään näyttöruutua ja avasi tarkoittamattaan toisen ruudun, nyt "Pakkasukko-Maan PohjoisKalotin" kohdilta.
Sama virtuaalihahmo ilmestyi taas ruudulle. Mutta taka-alalla ei näkynyt minkäänlaista liikettä. Itseasiassa näkymä oli kuolemanhiljainen, musta maa ja kaatosade veivät kaiken valonkin kuvasta, niin että tyttö ei saanut selvää mistä se oli.
"Iltaa hyvät katsojat, tervetuloa Loppuvuoden uutisten pariin. Eipä ole juuri mitään kerrottavaa, kuten ei yleensäkään. Kehotamme Teitä palaamaan kanavalle reilun kuukauden päästä, kun voimme raportoida PohjoisKalotin mahtavista PakkasUkko-juhlista!"
Virtuaalihahmo katosi ruudulta ja nyt Tyttö hahmotti, mistä tuo kuva tuli....Kirjekyyhky, tuo postin kulusta riippumaton viestinviejä oli vapaana lentää liihottelemassa matkalla kohti Joulupukin pajan vintillä olevaa kyyhkyslakkaa.
Korvatunturi oli täynnä touhua ja kujerrusta, sillä tähän aikaan vuodesta viestejä alkoi tulla ympäri maailmaa kun nämä rauhan ja rakkauden symbolit suihkivat siivillään pakkasenpuremalta taivaalta tähdäten korkeuksista alas kotikoloihinsa. Nämä urheat tiput sukkuloimassa maailman myrskyistä kuin muinaisten roomalaisten sotajoukkojen kirjekyyhkyt, jotka toivat isännilleen tietoja milloin voitoista ja toisinaan tappioistakin. Nämä varmavaistoiset sukkuloijat toivat tontuille kaiken sen tarpeellisen tiedon, jota jouluna niin kipeästi tarvitaan. Mietintämyssyissään tontut sanovat sitä kyyhkyslakkaperiaatteeksi eli kansanomaisemmin pulunkoloperiaate.
Peilistä tyttö näki nyt vain punaiset poskensa ja yskähti. Hänestä tuntui kuin tämä höyrystynyt bilehileilmasto saisi jollakin taianomaisella tavalla hänen hengityksensä pysymään vinkumatta ja muutenkin kohmeisen jääpuikkomainen olo oli nyt muisto vain. Verevä olo, mutta janotti niin vietävästi. Ehkä hänenkin olisi parasta ottaa jotakin raikasta baaritiskiltä...
”Saisinko yhden joulujuoman on the rocks.”
”Tottamooses tuleman pitää.” tokaisi punanuttuinen jukolanjussimainen tonttupoika ja täräytti oitis tiskille iloisesti pirskahtelevan juomasekoituksen, josta tyttö imaisi pillillä varovaisen siemauksen. Maistuipa se mukavan makealta.
”Laitoitko tähän omenaa ja kanelia?” hän kysäisi tonttupojalta.
”No mitäpä luulisit... mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista; Niistä on pienet tytöt tehty!”
Tyttö meni nyt aivan hämilleen tuijottaen tähtikirkkain silmin eteensä miettien: ” Kyllä täällä on kaikenmaailman taiteellisia ihmehiippareita salin täydeltä.” - satuilija*
scarabaeus kirjoitti:
Kirjekyyhky, tuo postin kulusta riippumaton viestinviejä oli vapaana lentää liihottelemassa matkalla kohti Joulupukin pajan vintillä olevaa kyyhkyslakkaa.
Korvatunturi oli täynnä touhua ja kujerrusta, sillä tähän aikaan vuodesta viestejä alkoi tulla ympäri maailmaa kun nämä rauhan ja rakkauden symbolit suihkivat siivillään pakkasenpuremalta taivaalta tähdäten korkeuksista alas kotikoloihinsa. Nämä urheat tiput sukkuloimassa maailman myrskyistä kuin muinaisten roomalaisten sotajoukkojen kirjekyyhkyt, jotka toivat isännilleen tietoja milloin voitoista ja toisinaan tappioistakin. Nämä varmavaistoiset sukkuloijat toivat tontuille kaiken sen tarpeellisen tiedon, jota jouluna niin kipeästi tarvitaan. Mietintämyssyissään tontut sanovat sitä kyyhkyslakkaperiaatteeksi eli kansanomaisemmin pulunkoloperiaate.
Peilistä tyttö näki nyt vain punaiset poskensa ja yskähti. Hänestä tuntui kuin tämä höyrystynyt bilehileilmasto saisi jollakin taianomaisella tavalla hänen hengityksensä pysymään vinkumatta ja muutenkin kohmeisen jääpuikkomainen olo oli nyt muisto vain. Verevä olo, mutta janotti niin vietävästi. Ehkä hänenkin olisi parasta ottaa jotakin raikasta baaritiskiltä...
”Saisinko yhden joulujuoman on the rocks.”
”Tottamooses tuleman pitää.” tokaisi punanuttuinen jukolanjussimainen tonttupoika ja täräytti oitis tiskille iloisesti pirskahtelevan juomasekoituksen, josta tyttö imaisi pillillä varovaisen siemauksen. Maistuipa se mukavan makealta.
”Laitoitko tähän omenaa ja kanelia?” hän kysäisi tonttupojalta.
”No mitäpä luulisit... mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista; Niistä on pienet tytöt tehty!”
Tyttö meni nyt aivan hämilleen tuijottaen tähtikirkkain silmin eteensä miettien: ” Kyllä täällä on kaikenmaailman taiteellisia ihmehiippareita salin täydeltä.”...Marista... Tyttö muisti sennimisen elokuvan, mutta mietti nyt että tarkoittiko tuo "mari" sittenkään tytön nimeä????
Hän oli nimittäin aivan sekaisin ja itseasiassa aivan kaikesta kokemastaan ja näkemästään ja juomistaan asioista. Ja nimenomaan juomistaan, koska jo pikku siemauksen jälkeenkin hänen päässään alkoi pyöriä koko jäälinnake ja sadat ellei tuhannet edestakaisin heiluvat hahmot...ja se punanuttuinen vatsakas hahmo näkyi jo kahtena, ellei kolmena....ja se kolminkertainen möhömaha vasta kuvottava olikin....voiko sitä maria laittaa juomaankin, maistui kyllä imelältä??? Hänen pieni siveetön kokematon ja tahraamaton tytön olemuksensa oli aikamoisesti tärvääntynyt tällä alunperin viattomaksi tarkoitetulla kirjeenviemis-retkellään.
Ensin piti vain viedä kirje (helppo nakki..)ja palata kotiin puhumatta vieraille (vielä helpompi kairassa ja vaarojen juurella..) mutta mutta.....
..kuinka kävikään, joku omitunen taho ikäänkuin kirjoitti hänelle mahdottomia esteitä helppojen tehtävien tielle!!! Tyttö pohti tätä kaikkea posket kuumottaen hetken ja totesi: " Hei jätkät, jos aiotte keksiä mulle jonkun jäynän taas, niin voisitteko edes päättää, olenko "kiltti Tyttö" vai en,sainko nyt sen hitsin vastauksen siitä tulevaisuudesta, vai en...???? Kaikki mennyt ja tuleva tun tui olevan yhtä kysymysmerkkiä.
Tyttö oli itsekin oikeastaan kuin kysymysmerkki, seisoi jotenkin epäluonnollisesti vääntyneessä asennossa hyvin epäuskoinen ilme kasvoillaan, joka sanoi: "Please, auttakaa minut tästä..."
Samassa hän tunsi pehmeän hipaisun päälaellaan, kun valkoinen kyyhky pyyhälsi hänen päänsä yli kohti Jäälinnan yläkerrosta, kirje nokassaan..... - scarabaeus
satuilija* kirjoitti:
...Marista... Tyttö muisti sennimisen elokuvan, mutta mietti nyt että tarkoittiko tuo "mari" sittenkään tytön nimeä????
Hän oli nimittäin aivan sekaisin ja itseasiassa aivan kaikesta kokemastaan ja näkemästään ja juomistaan asioista. Ja nimenomaan juomistaan, koska jo pikku siemauksen jälkeenkin hänen päässään alkoi pyöriä koko jäälinnake ja sadat ellei tuhannet edestakaisin heiluvat hahmot...ja se punanuttuinen vatsakas hahmo näkyi jo kahtena, ellei kolmena....ja se kolminkertainen möhömaha vasta kuvottava olikin....voiko sitä maria laittaa juomaankin, maistui kyllä imelältä??? Hänen pieni siveetön kokematon ja tahraamaton tytön olemuksensa oli aikamoisesti tärvääntynyt tällä alunperin viattomaksi tarkoitetulla kirjeenviemis-retkellään.
Ensin piti vain viedä kirje (helppo nakki..)ja palata kotiin puhumatta vieraille (vielä helpompi kairassa ja vaarojen juurella..) mutta mutta.....
..kuinka kävikään, joku omitunen taho ikäänkuin kirjoitti hänelle mahdottomia esteitä helppojen tehtävien tielle!!! Tyttö pohti tätä kaikkea posket kuumottaen hetken ja totesi: " Hei jätkät, jos aiotte keksiä mulle jonkun jäynän taas, niin voisitteko edes päättää, olenko "kiltti Tyttö" vai en,sainko nyt sen hitsin vastauksen siitä tulevaisuudesta, vai en...???? Kaikki mennyt ja tuleva tun tui olevan yhtä kysymysmerkkiä.
Tyttö oli itsekin oikeastaan kuin kysymysmerkki, seisoi jotenkin epäluonnollisesti vääntyneessä asennossa hyvin epäuskoinen ilme kasvoillaan, joka sanoi: "Please, auttakaa minut tästä..."
Samassa hän tunsi pehmeän hipaisun päälaellaan, kun valkoinen kyyhky pyyhälsi hänen päänsä yli kohti Jäälinnan yläkerrosta, kirje nokassaan.....Aivan takuuvarmasti tämä hiplaava kirjekyyhky oli Velmu valepulu, joka pyristeli aina vähän yläilmoissa. Nyt Mari yritti seurata niska kenossa Velmun lentokiemuroita ja siristeli silmiään niin innokkaasti että luomet lupsahtelivat lukkoon.
Marin verkkokalvoilla näkyi vilisemässä muutama kojootti, jotka ajoivat takaa joitain leveätakamuksisia pingviinejä. Onneksi ne eivät kuitenkaan olleet niitä Eu-direktiivisiä sotanorsuja (ks. Hikipedia Gootti), sillä sellaisten laajakaistojen töminä saattaisi hyvinkin herättää jopa pienessä tytöntyllerössä alitajuntaisen halun potkia mummoja tai vielä jotakin pahempaakin ehkäpä. Sillä mistä sitä koskaan tietää vaikka jo seuraava Eu-direktiivi määräisi kaikille suomalaisille kirjailijoille yhteneväisen pukeutumispakon. Siis hyntteet ylle ja baanalle ainoastaan Sofin finlandeerisen niiauksen mukaisesti. Vihoviimein yhtenä sumppuna koko Suomen kaunokirjallisuuden eliitti, kirjailijoiden omilla pärstäkuvilla kovakanttiset takakansikehuineen ympäri ämpäri maailmaa.
Mikäpä sen somempaa.
Erottuisivat rupusakista mustilla kuteillaan ja pinkeillä tukkaraidoillaan. Eipä olisi erehtymisen vaaraa enää sitten kuka on kirjailija ja kuka ei ole. Vaikka luultavasti kyllä useille sitten tulisi kiire perustaa taas joku ihan oma juttu, kultaisen kädenpuristuksen sisäpiiriklubi, että kuka kuuluu mihinkin ruotuun ja millä perusteilla ja mitä saa tienata ja voiko antaa lausuntoja kenelle ja mistä.
Nyt Marilla alkoi selvästi sätkiä, silmät avautuivat ja korvat kuulivat:
” Juokse, porosein, poikki vuoret, maat!
Seistä, syödä saat majall’ impyein.
Siellä verraton sammalaarre on,
siellä verraton sammalaarre on.
Päiv’ on lyhyinen, mutta pitkä tie!
Laulaessain’ nyt vie matka joutuen!
Tääll’ on sudet vaan usvamajoissaan,
tääll’ on sudet vaan usvamajoissaan. ”
Oli sudenhetki. - Sammie
scarabaeus kirjoitti:
Aivan takuuvarmasti tämä hiplaava kirjekyyhky oli Velmu valepulu, joka pyristeli aina vähän yläilmoissa. Nyt Mari yritti seurata niska kenossa Velmun lentokiemuroita ja siristeli silmiään niin innokkaasti että luomet lupsahtelivat lukkoon.
Marin verkkokalvoilla näkyi vilisemässä muutama kojootti, jotka ajoivat takaa joitain leveätakamuksisia pingviinejä. Onneksi ne eivät kuitenkaan olleet niitä Eu-direktiivisiä sotanorsuja (ks. Hikipedia Gootti), sillä sellaisten laajakaistojen töminä saattaisi hyvinkin herättää jopa pienessä tytöntyllerössä alitajuntaisen halun potkia mummoja tai vielä jotakin pahempaakin ehkäpä. Sillä mistä sitä koskaan tietää vaikka jo seuraava Eu-direktiivi määräisi kaikille suomalaisille kirjailijoille yhteneväisen pukeutumispakon. Siis hyntteet ylle ja baanalle ainoastaan Sofin finlandeerisen niiauksen mukaisesti. Vihoviimein yhtenä sumppuna koko Suomen kaunokirjallisuuden eliitti, kirjailijoiden omilla pärstäkuvilla kovakanttiset takakansikehuineen ympäri ämpäri maailmaa.
Mikäpä sen somempaa.
Erottuisivat rupusakista mustilla kuteillaan ja pinkeillä tukkaraidoillaan. Eipä olisi erehtymisen vaaraa enää sitten kuka on kirjailija ja kuka ei ole. Vaikka luultavasti kyllä useille sitten tulisi kiire perustaa taas joku ihan oma juttu, kultaisen kädenpuristuksen sisäpiiriklubi, että kuka kuuluu mihinkin ruotuun ja millä perusteilla ja mitä saa tienata ja voiko antaa lausuntoja kenelle ja mistä.
Nyt Marilla alkoi selvästi sätkiä, silmät avautuivat ja korvat kuulivat:
” Juokse, porosein, poikki vuoret, maat!
Seistä, syödä saat majall’ impyein.
Siellä verraton sammalaarre on,
siellä verraton sammalaarre on.
Päiv’ on lyhyinen, mutta pitkä tie!
Laulaessain’ nyt vie matka joutuen!
Tääll’ on sudet vaan usvamajoissaan,
tääll’ on sudet vaan usvamajoissaan. ”
Oli sudenhetki.Ihmisten pörinä lohojen valtakunnassa muuttui hiljaisemmaksi, mutta Mari ei sitä huomannut koska hän yhä nosteli molemmin käsien sormiaan ylös- alaisin silmiensä edessä ja lauloi heleällä tytön äänellään "tip-tap, tipe tipe tip-tap."
Sudet liikkuivat salissa hiljaa ja voimakas musiikki tuntui ärsyttävän niitä. Kaikkialla lattioilla lojui pois heitettyjä ihmisten vaatteita ja useimmat pöydistä olivat kaatuneet kumolleen.
"Juhlat jatkuvat! Juhlat jatkuvat!" Huusi seremoniamestari pälyillen hädissään ympärilleen.
Joulupukki seisoi kalsareissaan huojahdellen sinne tänne, hänen veltot silmänsä olivat yhtenä kysymysmerkkinä.
"Mutta sinä tyttönen siinä, sinä ainakin haluat varmaan että juhlat jatkuvat, vai mitä?" Mestari kysyi tytöltä kyyristyen tämän eteen. Mari oli toipunut jo nuppiinsa ajautuneesta moskasta ja melusta, hän katseli myös ympärilleen ja näytti ihmettelevän sitä, missä oikein olikaan.
"Sieppasin tämän kirjeen eräältä valkealta pululta. Toimita se postiin ennen kello viitä tai nämä hukat meidät kyllä perivät!" Seremoniamestari sanoi ja työnsi ruttuisen kirjeen tämän pieniin kätösiin.
"Juhlien on jatkuttava." hän jatkoi ja nosti kätensä korviensa suojaksi. Sudet ulvoivat yhtä kurkkua ja näytti siltä, kuin jääsalin seinien halkeamista olisi tihkunut vettä. - scarabaeus
Sammie kirjoitti:
Ihmisten pörinä lohojen valtakunnassa muuttui hiljaisemmaksi, mutta Mari ei sitä huomannut koska hän yhä nosteli molemmin käsien sormiaan ylös- alaisin silmiensä edessä ja lauloi heleällä tytön äänellään "tip-tap, tipe tipe tip-tap."
Sudet liikkuivat salissa hiljaa ja voimakas musiikki tuntui ärsyttävän niitä. Kaikkialla lattioilla lojui pois heitettyjä ihmisten vaatteita ja useimmat pöydistä olivat kaatuneet kumolleen.
"Juhlat jatkuvat! Juhlat jatkuvat!" Huusi seremoniamestari pälyillen hädissään ympärilleen.
Joulupukki seisoi kalsareissaan huojahdellen sinne tänne, hänen veltot silmänsä olivat yhtenä kysymysmerkkinä.
"Mutta sinä tyttönen siinä, sinä ainakin haluat varmaan että juhlat jatkuvat, vai mitä?" Mestari kysyi tytöltä kyyristyen tämän eteen. Mari oli toipunut jo nuppiinsa ajautuneesta moskasta ja melusta, hän katseli myös ympärilleen ja näytti ihmettelevän sitä, missä oikein olikaan.
"Sieppasin tämän kirjeen eräältä valkealta pululta. Toimita se postiin ennen kello viitä tai nämä hukat meidät kyllä perivät!" Seremoniamestari sanoi ja työnsi ruttuisen kirjeen tämän pieniin kätösiin.
"Juhlien on jatkuttava." hän jatkoi ja nosti kätensä korviensa suojaksi. Sudet ulvoivat yhtä kurkkua ja näytti siltä, kuin jääsalin seinien halkeamista olisi tihkunut vettä.”Kitch älä viitsi tulla taas jankuttamaan tästä kirjeestä. Hommahan on paremmassa hoidossa kuin ikinä osaat kuvitellakaan.” sanoi Mari nyt hieman ylävireisesti ja kikatteli helmeilevästi. ”Sensijaan, että kuvittelet minun olevan juoksutyttösi voisit ulista kerallani kuin susi. Eiköhän liitytä kuoroon!”
Mari huomasi heti, että kirjeestä puuttui sinetti. Hän pisti kirjeen tyynesti olkalaukkunsa sivutaskuun, jossa Marin oma kotitonttu oli juuri vetelemässä sikeitä. Jos oikein tarkkaan olisi kuunnellut, niin olisi erottanut pientä tuhinaa ja kuorsausta, mutta tässä metelissä se ehkä olisi sittenkin ollut mahdotonta kuulla, tai ainakin se olisi vaatinut kuulijalla olevan sellaiset somat suippokorvat. Onneksi Mari sujautti kirjeen paikalleen niin, ettei tonttu herännyt. Se olisi taas saanut aikamoisen raivarin. Sellaisen örmykörmysen. Tämä sudenhetki juuri ennen aamunsarastusta veti kotitontun jäsenet kippuralle ja sen oli aina etsittävä turvallinen ja lämmin levähdyspaikka. Tontulla alkoi olla ikää siinä määrin, että sen oli turhaa yrittääkään piiloutua susien niskavilloihin pysyäkseen lämpimänä ja saadakseen otettua pikku nokoset. Susien jämäkkä tassuttelu ennen ulvontahetkeä oli kyllä mieltä kiihottavaa, mutta kyllähän näitä yöpippaloita sudenhetkineen riitti riittävästi näin ennen joulua. Ja päivällä Marin mukana lumimyräkässä tarpominen oli ollut vikatikki. Reissun puolivälissä kotitonttu oli ajatellut jo useammankin kerran, että olisi sittenkin pitänyt jäädä tutulle uuninpankolle pötköttelemään.
Seremoniamestari Kitch vetäisi kohteliaasti Maria hihasta ja teki tilaa susirinkiin ulisemaan, ja aika komeasti kuuluikin heidän duettonsa, sillä sudet vetelivät juuri loppuosaa:
... o-o-o-uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu !
Yht´äkkiä valtavat vesimassat alkoivat ryöpytä salin seinistä. Mari tarttui hädissään olkalaukkunsa hihnaan. Aivan kuin koko lattia olisi kadonnut alta ja hän tunsi kuinka vesipyörre nappasi hänet mukaansa... - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
”Kitch älä viitsi tulla taas jankuttamaan tästä kirjeestä. Hommahan on paremmassa hoidossa kuin ikinä osaat kuvitellakaan.” sanoi Mari nyt hieman ylävireisesti ja kikatteli helmeilevästi. ”Sensijaan, että kuvittelet minun olevan juoksutyttösi voisit ulista kerallani kuin susi. Eiköhän liitytä kuoroon!”
Mari huomasi heti, että kirjeestä puuttui sinetti. Hän pisti kirjeen tyynesti olkalaukkunsa sivutaskuun, jossa Marin oma kotitonttu oli juuri vetelemässä sikeitä. Jos oikein tarkkaan olisi kuunnellut, niin olisi erottanut pientä tuhinaa ja kuorsausta, mutta tässä metelissä se ehkä olisi sittenkin ollut mahdotonta kuulla, tai ainakin se olisi vaatinut kuulijalla olevan sellaiset somat suippokorvat. Onneksi Mari sujautti kirjeen paikalleen niin, ettei tonttu herännyt. Se olisi taas saanut aikamoisen raivarin. Sellaisen örmykörmysen. Tämä sudenhetki juuri ennen aamunsarastusta veti kotitontun jäsenet kippuralle ja sen oli aina etsittävä turvallinen ja lämmin levähdyspaikka. Tontulla alkoi olla ikää siinä määrin, että sen oli turhaa yrittääkään piiloutua susien niskavilloihin pysyäkseen lämpimänä ja saadakseen otettua pikku nokoset. Susien jämäkkä tassuttelu ennen ulvontahetkeä oli kyllä mieltä kiihottavaa, mutta kyllähän näitä yöpippaloita sudenhetkineen riitti riittävästi näin ennen joulua. Ja päivällä Marin mukana lumimyräkässä tarpominen oli ollut vikatikki. Reissun puolivälissä kotitonttu oli ajatellut jo useammankin kerran, että olisi sittenkin pitänyt jäädä tutulle uuninpankolle pötköttelemään.
Seremoniamestari Kitch vetäisi kohteliaasti Maria hihasta ja teki tilaa susirinkiin ulisemaan, ja aika komeasti kuuluikin heidän duettonsa, sillä sudet vetelivät juuri loppuosaa:
... o-o-o-uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu !
Yht´äkkiä valtavat vesimassat alkoivat ryöpytä salin seinistä. Mari tarttui hädissään olkalaukkunsa hihnaan. Aivan kuin koko lattia olisi kadonnut alta ja hän tunsi kuinka vesipyörre nappasi hänet mukaansa...Oli se Ahti valtakuntineenkin taas järjestelyissä näköjään mukana kaikki huokailivat autuaasti helpottuneina. Pippalot olivatkin alkaneet tuntua liian sisäsiisteiltä.
Kitch näki kuinka susilauma alkoi ulisten sotkeentua estradilta pudonneeseen esirippuun ja tarttui kiireesti yhden susihukkasen polskivaan takakäpälään. Mutta se oli jäniksenkäpälästä kaukana... vai oliko sittenkään... hän sai kimpoavan kimmokkeen rintalastaansa ja mikäs siinä olikaan... videokamera. Varsinaista monotusta! Sitähän hän oli aina toivonut, ikiomaa cameraa. Seremoniamestarinkin olisi hyvä viimein perehtyä muovisten käsikirjoitusten ohjailemana tositaiteen tekemiseen:
Imperiumin Parhaat Kotivideot.
Sillä aikaa kun Mari oli syöksykierteen hurmiossa vuoristoradalla isokenkäisten nosteisessa viihdearvossa tutustumassa nykytaiteen kuumimpiin vikittelijöihin Kitch oli nyt aivan innoissaan. Pian hänellä olisi pitkät pätkät kullanarvoista videota purkitettuna. Kolikot silmissään hän naureskeli itsekseen, kun huomasi että susilla ei näyttänyt olevan harmainta haisuakaan siitä kuinka juhliva snoukkaporukka parhaillaan sai lumilaudat alleen. Siellä ne nyt kelluen innolla laudoillaan makoilemassa odottelivat uusia huiman kierteisiä hyökyaaltoja.
Huiiiiiiiii !
Nyt näytti tosi lupaavalta, sillä alaston kokkikin oli saapunut keittiöstä ja yritti surffaillessaan nipistellä grillipihdeillään paria ohitse räpyttelevää helmikanaa ja niiden peesissä uiskenteli oikein kokonainen hanhilauma. Hienoa! Ankkalammikon väkikin siis paikalla. Ei hassumpaa.
Enää ei ahdistanut lainkaan... tämä sulavaliikkeinen joukko ei totisesti tuonut kenellekään mieleen sitä viime pikkujoulun rekiretkeä. Oli sekin... kaikenlaista ökyörvellystä, tohinaa ja touhua. Oliko se niin, että se viimeinen pari uunista ulos leikki meni vähän lekkeriksi. Eihän kenelläkään alunalkaen ollut tarkoitus pudota kärryiltä ja kumautella luitaan kivikkoon ja muistikatkon seurauksena paeta paikalta kuin villisiat seesteiselle Itämerenristeilylle. Sieltä sitten mutkitellen luikkien sivupolkuja takaisin paalupaikalle.
Se joka vanhoja muistelee sitä...
Kitch ei mietiskellyt menneitä vaan jätti susilauman kellumaan keskenään ja pongahti jyrkkenevään alamäkeen ottamaan lisää positiivisia kuvia.
”Hurlumhei!” huudahti... - Sammie
scarabaeus kirjoitti:
Oli se Ahti valtakuntineenkin taas järjestelyissä näköjään mukana kaikki huokailivat autuaasti helpottuneina. Pippalot olivatkin alkaneet tuntua liian sisäsiisteiltä.
Kitch näki kuinka susilauma alkoi ulisten sotkeentua estradilta pudonneeseen esirippuun ja tarttui kiireesti yhden susihukkasen polskivaan takakäpälään. Mutta se oli jäniksenkäpälästä kaukana... vai oliko sittenkään... hän sai kimpoavan kimmokkeen rintalastaansa ja mikäs siinä olikaan... videokamera. Varsinaista monotusta! Sitähän hän oli aina toivonut, ikiomaa cameraa. Seremoniamestarinkin olisi hyvä viimein perehtyä muovisten käsikirjoitusten ohjailemana tositaiteen tekemiseen:
Imperiumin Parhaat Kotivideot.
Sillä aikaa kun Mari oli syöksykierteen hurmiossa vuoristoradalla isokenkäisten nosteisessa viihdearvossa tutustumassa nykytaiteen kuumimpiin vikittelijöihin Kitch oli nyt aivan innoissaan. Pian hänellä olisi pitkät pätkät kullanarvoista videota purkitettuna. Kolikot silmissään hän naureskeli itsekseen, kun huomasi että susilla ei näyttänyt olevan harmainta haisuakaan siitä kuinka juhliva snoukkaporukka parhaillaan sai lumilaudat alleen. Siellä ne nyt kelluen innolla laudoillaan makoilemassa odottelivat uusia huiman kierteisiä hyökyaaltoja.
Huiiiiiiiii !
Nyt näytti tosi lupaavalta, sillä alaston kokkikin oli saapunut keittiöstä ja yritti surffaillessaan nipistellä grillipihdeillään paria ohitse räpyttelevää helmikanaa ja niiden peesissä uiskenteli oikein kokonainen hanhilauma. Hienoa! Ankkalammikon väkikin siis paikalla. Ei hassumpaa.
Enää ei ahdistanut lainkaan... tämä sulavaliikkeinen joukko ei totisesti tuonut kenellekään mieleen sitä viime pikkujoulun rekiretkeä. Oli sekin... kaikenlaista ökyörvellystä, tohinaa ja touhua. Oliko se niin, että se viimeinen pari uunista ulos leikki meni vähän lekkeriksi. Eihän kenelläkään alunalkaen ollut tarkoitus pudota kärryiltä ja kumautella luitaan kivikkoon ja muistikatkon seurauksena paeta paikalta kuin villisiat seesteiselle Itämerenristeilylle. Sieltä sitten mutkitellen luikkien sivupolkuja takaisin paalupaikalle.
Se joka vanhoja muistelee sitä...
Kitch ei mietiskellyt menneitä vaan jätti susilauman kellumaan keskenään ja pongahti jyrkkenevään alamäkeen ottamaan lisää positiivisia kuvia.
”Hurlumhei!” huudahti......ohjaaja.
"Poikki, poikki perkeles!"
Suden näköiset mopsiotukset ravistelivat litimärkiä turkkejaan ja avustajat riensivät vielä kuivaamaan niitä fööneillä ja karkeilla pyyhkeillä.
Kitch paiskasi silinterinsä jäätikköön ja jäi tuijottamaan vihaisena megafoniin karjuvaa ohjaajaa. Muut näyttelijät tekivät kuka mitäkin; aurinko oli laskemassa ja he tiesivät että tämä oli päivän viimeinen otos.
"Mitä sie saatana oikein?" Kitch karjui ohjaajalle. "täähä meni miust just niinku piti, milteipä täyvelisest. En mie vaan ymmärrä!" Hän jatkoi.
"Rauhoitu nyt, helevetti sentään. Laitetahan keinovalua ja rytöksit takas paikallensa, sitten otamma vielä kerran" Ohjaajan ääni kuului megafonista.
Herra kitch poistui jäälle ajetuille asuntoparakeille päin ja jupisi itsekseen, työporukka alkoi järjestelemään lavasteita takaisin paikoilleen tympääntyneen näköisenä. Kameraryhmä hyppi paikoillaan ja tömisteli jalkojaan, pakkanen oli nousemaan päin. Ohjaaja laski megafoninsa syliin ja pyöritteli hiljaa päätään, sitten hän kaivoi taskumatin nuttunsa kätköistä ja otti siitä kunnon tujauksen. Ilmaa puhallellen ja ähkien hän nosti taas megafoninsa ylös ja alkoi karjumaan: "Ja käsikirjoittajat siellä perkeles!. Viinapullot pois ja heti tänne, kohtausta täytyy muuttaa. Vauhtia nyt!"
Ohjaaja lyhistyi taas tuolilleen ja hänen mielensä synkkeni. Tuottaja oli alkanut vitt... jo kaksi viikkoa sitten ja hän oli joutunut lupailemaan kaikkea semmoistakin mistä ei ollut silloin ollenkaan varma. Nyt hän oli jo kuitenkin varma, kaikki tulisi menemään täydellisesti päin..
Kelmeä aurinko teki laskuaan jäätikön toisella puolella näyttäydyttyään vain hetken, ja senkin melkoisen vastahakoisesti. Lisägeneraattoreita käynnisteltiin joka puolella ja keinovalo alkoi valaista jääkenttää. Kauempana raahustivat käsikirjoittajat kohti ohjaajaa sekalaiset paperiniput käsissään ja taskuissaan, jokaisella näytii olevan termospullot mukanaan. Ohjaaja katseli lähestyviä ja keskenään jaarittelevia hahmoja alta kulmiensa ja huokaisi väsyneenä itsekseen. "olisi pitänyt perkeles, ruvetahan kukkakauppiaaks vaikka. Niinku äiti oli neuvonu" hän ajatteli itsekseen ja alkoi seuraamaan auringon viimeistä pilkahdusta sinä vuonna. - scarabaeus
Sammie kirjoitti:
...ohjaaja.
"Poikki, poikki perkeles!"
Suden näköiset mopsiotukset ravistelivat litimärkiä turkkejaan ja avustajat riensivät vielä kuivaamaan niitä fööneillä ja karkeilla pyyhkeillä.
Kitch paiskasi silinterinsä jäätikköön ja jäi tuijottamaan vihaisena megafoniin karjuvaa ohjaajaa. Muut näyttelijät tekivät kuka mitäkin; aurinko oli laskemassa ja he tiesivät että tämä oli päivän viimeinen otos.
"Mitä sie saatana oikein?" Kitch karjui ohjaajalle. "täähä meni miust just niinku piti, milteipä täyvelisest. En mie vaan ymmärrä!" Hän jatkoi.
"Rauhoitu nyt, helevetti sentään. Laitetahan keinovalua ja rytöksit takas paikallensa, sitten otamma vielä kerran" Ohjaajan ääni kuului megafonista.
Herra kitch poistui jäälle ajetuille asuntoparakeille päin ja jupisi itsekseen, työporukka alkoi järjestelemään lavasteita takaisin paikoilleen tympääntyneen näköisenä. Kameraryhmä hyppi paikoillaan ja tömisteli jalkojaan, pakkanen oli nousemaan päin. Ohjaaja laski megafoninsa syliin ja pyöritteli hiljaa päätään, sitten hän kaivoi taskumatin nuttunsa kätköistä ja otti siitä kunnon tujauksen. Ilmaa puhallellen ja ähkien hän nosti taas megafoninsa ylös ja alkoi karjumaan: "Ja käsikirjoittajat siellä perkeles!. Viinapullot pois ja heti tänne, kohtausta täytyy muuttaa. Vauhtia nyt!"
Ohjaaja lyhistyi taas tuolilleen ja hänen mielensä synkkeni. Tuottaja oli alkanut vitt... jo kaksi viikkoa sitten ja hän oli joutunut lupailemaan kaikkea semmoistakin mistä ei ollut silloin ollenkaan varma. Nyt hän oli jo kuitenkin varma, kaikki tulisi menemään täydellisesti päin..
Kelmeä aurinko teki laskuaan jäätikön toisella puolella näyttäydyttyään vain hetken, ja senkin melkoisen vastahakoisesti. Lisägeneraattoreita käynnisteltiin joka puolella ja keinovalo alkoi valaista jääkenttää. Kauempana raahustivat käsikirjoittajat kohti ohjaajaa sekalaiset paperiniput käsissään ja taskuissaan, jokaisella näytii olevan termospullot mukanaan. Ohjaaja katseli lähestyviä ja keskenään jaarittelevia hahmoja alta kulmiensa ja huokaisi väsyneenä itsekseen. "olisi pitänyt perkeles, ruvetahan kukkakauppiaaks vaikka. Niinku äiti oli neuvonu" hän ajatteli itsekseen ja alkoi seuraamaan auringon viimeistä pilkahdusta sinä vuonna.Käsikirjoittajien suunnitelmat tästä tulevasta draamasta olivat vasta osittain kehitteillä ja he päättivät lähteä kylille josko sieltä löytyisi joku baarinrimpulan kulmapöytä. Kulmapöydät olivat siitä mukavia, että sinne saattoi uppoutua yhteiseen aivoriiheen ja väsyneenäkin pystyi istumaan selkä seinää vasten. Pysyi ryhti parempana. Vaikka toisaalta, kyllähän siitä oli hyvä ottamalla ottaa välillä rento etukenokin.
”Mikä himpskatin käsikirjoittajaryhmä tätä alkua onkaan raapustellut. Tosin en tiedä kaikkea, mutta haperolta vaikuttaa. Taitaa olla pelkkiä stillkuvia vasta valmiina. Kuulin ohjaajalta äsken että tuottaja alkaa nyt jo puolivälissä hiilestyä. Uhkaa nipistää rahoituksen minimiin ja haluaa meidän nyt selvittävän loppuotokset kunnialla.”
”Ai kunnialla!” sanoi länkisäärinen apinanoloinen käsiksen väsääjä, joka oli juuri hukannut suurimman osan kirjoittamistaan liuskoista. Hän ei voinut käsittää kuka ne oli vohkassut! Mustaan nahkasalkkuun oli joku tunkenut hänen papereidensa tilalle rytistyneen sunnuntaihesarin ja viherpiiperöisen palmunoksan. Järkyttävää! Niinpä meni koko homma uusiksi, vaikka he eivät siitä ohjaajalle mitään hiiskuneetkaan.
”Näitkö sen sironilkkaisen Marin siellä vuoristoradalla?”
”No eipä oikein voinut olla näkemättä, kun tössähti sellaisella vauhdilla viereeni istumaan. Luulikohan se mua joksikin suuremmaksikin dirikaksi?”
”Joo. Sillä on taviksen tonttumainen olemus, mutta eiköhän siitä saisi muokattua meikkikorjaamolla aikamoisen valovoimaisen typyn. Ehkä pitäisi kirjoittaa hänellekin joku pikkuinen osuus, mitäs tuumitte?”
”Ai varasuunnitelman varasuunnitelma kun ohjaaja laittaa roolit uusiksi?”
”Näin tehdään, uudet näkökulmat olemassa olevista asioista, onhan ne hyväksi ennenkin havaittu. Onneksi tää ei nyt ole mikään saippuasarja niin voidaan ottaa kehiin eri rytmitykset ja tarinalinjat sillä nyt tehdään taidetta.”
”Juu. Haastetta pukkaa taas mielenkiintoisella tasolla. - Ei paha!”
Käsikirjoittajat löysivät kuin löysivätkin etsimänsä ja painelivat yhtenä miehenä hämyisen baarin peräloossiin ja pyysivät tarjoilijalta pinkan lautasliinoja ja ottivat sulkakynänsä povitaskuistaan ja alkoivat raapustaa.
Sillä aikaa... - scarabaeus
scarabaeus kirjoitti:
Käsikirjoittajien suunnitelmat tästä tulevasta draamasta olivat vasta osittain kehitteillä ja he päättivät lähteä kylille josko sieltä löytyisi joku baarinrimpulan kulmapöytä. Kulmapöydät olivat siitä mukavia, että sinne saattoi uppoutua yhteiseen aivoriiheen ja väsyneenäkin pystyi istumaan selkä seinää vasten. Pysyi ryhti parempana. Vaikka toisaalta, kyllähän siitä oli hyvä ottamalla ottaa välillä rento etukenokin.
”Mikä himpskatin käsikirjoittajaryhmä tätä alkua onkaan raapustellut. Tosin en tiedä kaikkea, mutta haperolta vaikuttaa. Taitaa olla pelkkiä stillkuvia vasta valmiina. Kuulin ohjaajalta äsken että tuottaja alkaa nyt jo puolivälissä hiilestyä. Uhkaa nipistää rahoituksen minimiin ja haluaa meidän nyt selvittävän loppuotokset kunnialla.”
”Ai kunnialla!” sanoi länkisäärinen apinanoloinen käsiksen väsääjä, joka oli juuri hukannut suurimman osan kirjoittamistaan liuskoista. Hän ei voinut käsittää kuka ne oli vohkassut! Mustaan nahkasalkkuun oli joku tunkenut hänen papereidensa tilalle rytistyneen sunnuntaihesarin ja viherpiiperöisen palmunoksan. Järkyttävää! Niinpä meni koko homma uusiksi, vaikka he eivät siitä ohjaajalle mitään hiiskuneetkaan.
”Näitkö sen sironilkkaisen Marin siellä vuoristoradalla?”
”No eipä oikein voinut olla näkemättä, kun tössähti sellaisella vauhdilla viereeni istumaan. Luulikohan se mua joksikin suuremmaksikin dirikaksi?”
”Joo. Sillä on taviksen tonttumainen olemus, mutta eiköhän siitä saisi muokattua meikkikorjaamolla aikamoisen valovoimaisen typyn. Ehkä pitäisi kirjoittaa hänellekin joku pikkuinen osuus, mitäs tuumitte?”
”Ai varasuunnitelman varasuunnitelma kun ohjaaja laittaa roolit uusiksi?”
”Näin tehdään, uudet näkökulmat olemassa olevista asioista, onhan ne hyväksi ennenkin havaittu. Onneksi tää ei nyt ole mikään saippuasarja niin voidaan ottaa kehiin eri rytmitykset ja tarinalinjat sillä nyt tehdään taidetta.”
”Juu. Haastetta pukkaa taas mielenkiintoisella tasolla. - Ei paha!”
Käsikirjoittajat löysivät kuin löysivätkin etsimänsä ja painelivat yhtenä miehenä hämyisen baarin peräloossiin ja pyysivät tarjoilijalta pinkan lautasliinoja ja ottivat sulkakynänsä povitaskuistaan ja alkoivat raapustaa.
Sillä aikaa...Jäälinnan pihapiirissä vilisteli nyt kaikenlaista porukkaa sillä nythän ne tositonttuilut vasta olivatkin aluillaan. Itätuulen pakkaamaa nietostunutta hienonhienoa puuterilunta riitti. Se pölähteli mukavasti huopatöppösten alla Marin kiirehtiessä pihalle. Onneksi hän oli löytänyt vesipyörteissä kadottamansa huopatöppösen, sillä ilman kunnon talvijalkineita täällä ei etenisi. ”Hankeen olisi hauska pörähtää ja tehdä parit lumienkelit.” Mari mietiskeli ja oli juuri hypähtämäisillään kun joku vetäisi myssyn silmille ja sanoi rapealla äänellä Marin korvanjuuressa:
”No hei Sari! Löydettiinpä sinut viimein täältä väentungoksesta. Saadaan sittenkin valoa sydäntalveen.”
Mari viisti myssyn silmiltään ja kääntyi vikkelästi puhujan puoleen ja näki aisakelloja kilisevän porotroikan ja reessä makoilevia vihreänuttuisia peikkoja. Tämähän taisi olla se sama vintiö, joka oli taannoin vikkelänä kampannut hänet ja Mari oli vauhdilla lennähtänyt päin sammiota. Mikä ihmeen törkimys kun noin yltiöpäisesti palailee kavereittensa kanssa ja kiilautuu kylkeen. Mari poukahtaa hieman etäämmälle mokomasta lähentelijästä ja ähisee:
”Ööh, mä mikään Sari...”
”Iho umpeen ja alapas valmistautumaan, tuotiin sulle nää hileet, se on nyt kenraaliharjoituksen paikka alta aikayksikön. Tarkistellaan taitosi, että menee sitten kaikki huomenissa prikulleen tanttojen määräysten mukaisesti.”
”Ai sossutanttojen vai? Älä unta näe, että...”
”Höpöhöpöhöpö minun unistani täällä ei kukaan piittaa, vaikka suoraan sanoen paljon siinä menettävätkin… vaan kulttuuri – kulttuuri - kulttuuritätöset vaativat hurjaa ryhdistäytymistä vähän kaikilta näin joulun alla, joten vauhtia masiinaan typsy... vauhtia, vauhtia! Laitetaan yhdessä universaaliset pyörät pyörähtelemään!”
Tyyppi kaivoi tavaratalo Huuhaan keltaisesta muovikassista punaisen vyön, valkoisen kaavun ja kynttiläkruunun.
” Tässä on rensselit ja releet. Tänään siis kenraaliharjoitus ja sen jälkeen mennään porukalla leipomaan Luciapullia.”
” Ilomielteiset kierteet hipheijaa-heleijaa!” huudahti rekiporukka. ”Hej-hej-hej... Lutun yö, Annan aatto, kukko kolmasti orrelta putoo ja lehmätkin nälissään jyrsii parsipalkin kolmasti poikki.”
Niinpä tietenkin. Nyt Marikin muisti, että niin nyt kuin aina ennenkin tänään iltapuhteella ja viimeistään kahden aikaan aamuyöllä kokoonnutaan hääräilemään. Myös tallitontut hyörisivät väkkärinä jakaen linnanpihan karjalle hyviä rehuja.
Lussebit, aika syödä vatsansa täyteen, juhlia ja juoda.
”Leivon... leivon kanssanne ilomielin, mutta ehkä ilman iloliemiä kuitenkin...” Mari sanoi pikaisesti, sillä olihan tulossa se vuoden pisin yö. Pitkä ja pimeä, totisesti se paras aika leipoa ne Luciapullat ja muutamat piparitkin.
”Onko sahramit ja kardemummat mukananne, hiiva, nisujauhot... jotta voidaan kiemurrellen kieritellä niitä enkelin kiharoita.”
”Aina kaikki valmiina.” sanoi porotroikka pirteästi hörähtäen ja reestä vällyjen alta kuului tuttua kikatusta. Marin kotitonttuhan se siellä naureskeli tyytyväisenä ja samassa Velmu valepulukin lennähti Marin olkapäälle nokassaan minttusuklaakaramelli. Mari niiata niksautti. Karkki tulikin juuri kreivin aikaan, kirkasti ääntä ja antoi hyvän hönkäyksen. Olipa mukava tunnelma kenraaliharjoituksissa. Huomennahan (13.12.) Luciakulkueilla riittäisi puuhaa.
Voi sitä kynttilöiden loistetta!
Nyt pihalla hortoileva irrotteleva porotokka alkoi rummuttaa sorkillaan tömistelevästi alkutahteja, ja pian ilmassa raikuen kaikui sulosävelet kun kaikki lauloivat muistin virkistämiseksi huomisen varalle:
Santa Lucia
Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy.
Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki,
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Pyhä Lucia,
Pyhä lucia.
Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Pyhä lucia.
(Sigrid Elmblad / Suom. Erkki Ainamo)
- satuilija*
Riehakas käsikirjoittajaryhmä survoutui pubin ovesta toisiaan tönien ja ulospäin survoen. pihamaalle päästyään joukkio asettautui pitkään riviin pitäen toisiaan olkapäistä rivitanssiotteella ja ilman kummempia komentoja alkoivat ripaskamaisen tanssahtelun. ”Kaalinkkaa, Kaalinkkaa, Kaalinkkaaljaamaa……..” Joukko heilahteli vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan pitäen korvia vihlovaa örinää ja mekastusta. Vihreät serviettipaperipinkat pursusivat miesten poplareiden taskuista. Kaikki olivat täynnä ylpeyttä ja uskomatonta itsensä ylittämisen tunnetta. Nyt se oli valmis! Tällä tuotoksella he kirjoittivat itsensä lopullisesti tähtiin, eikä tuottajalla olisi enää mitään v…lun aihetta. Ikinä.
Pahaa-aavistamaton Mari istui pororeen takaritsillä pulu olkapäällään. Reessä makoileva kotitonttu oli jo niin änkyrässä, ettei siitä ollut mihinkään leipomispuuhiin. Ei kyllä poroissakaan ollut kehumista, sen paremmin kuin kääpiöidenkään olotilassa. Oli rasittavaa huomata yö toisensa jälkeen, kuinka porukka imi ilolientä kuin sienet; meininki ei ollut kovinkaan kaukana siitä mitä Joulupukin löhömaassa. Suoraan sanoen juoppojen hyysääminen oli jäänyt yksin hänen kontolleen, eikä kukaan enää aamulla edes muistanut sitä.
Mari oli juuri pitelemässä isokorvaisen kääpiön kaulaliinaa tämän rykäistessä puurot reen laidan yli, kun pitkä tanssiva letka ilmestyi poukaman takaa. Hän ei kerinnyt kissaa sanomaan, kun tunsi astmainhalaattorin kasvojaan vasten. ”Imaisepas siittä, tyttökulta, nyt tehdään taidetta !” Kuului käheä ääni ja siihen Marin filmi katkesi…
Kuvaajan filmi sitä vastoin pyöri, ja käsikirjoittajat hyppivät taka-alalla rivissä käsiään taputtaen ja hihkuen nenät punaisina.
Mari oli puettu valkoiseen hääpukuun, oikein prinsessamaiseen pitsiröyhelöunelmaan ja sen päällä oli punainen nuttu valkoisella kärpännahkaturkiksella. Hän pyöri keskellä jäätikköä kädet sivuillaan, katse ylöspäin ja lauloi: ”…my heart is going like a Lappland drum…tamta- tamta-tata-tamtamtaa…” Jäätikölle oli pystytetty lavasteet, jotka muistuttivat erehtymättömästi Idolsin asetelmaa: Mari keskellä, yleisöä kohti tunturin rinnettä kohoavilla jääpenkkiriveillä. Keskiosassa oli tuomariston pöytä, jonka takana istuivat arvoisat tuomariston jäsenet: Joulupukki, Kitch lierihatussaan, Nuhanenä raitahiippalakissaan sekä Sofi Annala liilankirjavassa olemuksessaan yllätystuomarina.
Kamerat kuvasivat pyörien ympäri lavaa ja olipa paikalla helikopterikin, joka sai hyvää yläkuvaa.
Marin kappale loppui ja meteli yleisössä oli mahtava. Kaikki vislasivat, huusivat, taputtivat ja kirkuivat innoissaan. Juontajapariskunta ilmestyi lavalle ja otti ympäriinsä hoippuvan Marin kiinni. Jokikunnas työnsi vaivihkaa inhalaattorin Marin suun eteen, niin ettei se näkynyt yleisöön. Näin Mari pysyi messissä loppuun asti.
”Hyvin sä vedit, ei voi muuta sanoa”, kamera otti lähikuvaa Joulupukista. ”Mä haluaisin ehdottomasti nähdä sut jatkossa…”
” Aivan mahtavaa, hyvä veto!” Kitch sanoi ja nojasi eteenpäin, ”ehdoton sininen”.
” Mäentykänny.” Sofi irvisti rumasti lasiensa takaa……- Sammie
..."Sillä mielestäni esitys ei ollut lähimainkaan niin psykodynaaminen tai -saurusmainen jonka mä itse kirjoitin palangan satamakortteleissa pari vuotta sitten hanurille sovitettuna, tosin. Olis tarpeen jotenkin saada kansa tietoiseksi" S. Annela jatkoi kutrit hulmuten pakkastuulessa.
"Tietoiseksi mistä?" Toimittaja ähisi karvahatussaan.
Annela mietti hetken älykkään näköisenä ja tuuli vilautti somia pitsihousuja hamosen alta, toimittaja ähisi mikkiinsä nyt kaiken kansan kuullen.
"No, esimerkiksi vaikka minusta itsestäni", S. Annela jatkoi mutta ei hymyillyt ollenkaan.
Helikopterit laskeutuivat alas jäätikölle. Kamerat ja yleisön mielenkiinto kohdistuivat ensimmäiseen hahmoon joka loikkasi ulos koneesta tupeeta toisella kädellään pidellen, pikkutakin liehuessa puoliavoimena. Muista koptereista alkoi purkautumaan haalaripukuisia asentajia jotka toimivat täsmällisesti kuin jossakin sotilaiden operaatiossa. Hetkessä olivat sateliittilähettimet ja valtavat kamerajärjestelmät pystytetyt tuuliselle jäätikölle, monenlaiset pomot huutelivat ohjeitaan englanniksi ja väkeä juoksenteli siellä täällä turkishaalareissaan.
"Good mooorning, Finland!" Conan huusi kameroille tuulen yli.
Suomessa televisiokanavat alkoivat näyttämään vanhanaikaista "anteeksi häiriö" -ilmoitusta ja lehtitalojen painokoneet pysähtyivät. sitten ne kaikki käynnistyivät uudelleen ihmisten pyörittyä ympäriinsä tarpeeksi kauan ja saatuaan taas tolkusta kiinni, kaikki kanavat lähettivät suoraa kuvaa jäätiköltä. Suomen lähiöissä tilanne muuttui kaaosmaiseksi. Hullut loikkivat alas parvekkeilta kiljuen ja osakekurssit romahtivat, kaikki hamusivat kioskeista ja huoltoasemilta säilykepurkkeja ja polttoainetta minkä kerkesivät. Moottoriteillä liikenne sumautui ja kaikki muutkin liikenteen solmukohdat lamautuivat täydellisesti. Julistettiin yleinen liikekannallepano ja Presidenttiä sekä hallitusta kiidätettiin turvaan.
Kaiken sen hälinän ja ihmispaljouden keskellä Mari istui nyt yksinään pororeessä. Tai olihan hänellä olkapäällään valkea pulu joka kujersi jotakin kummaa, mutta Mari ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hänen kädessään oli melkein samanlainen kirjekuori kuin hänen esiintyessäänkin, mutta tässä oli aito vahasinetti joka näytti hyvin vanhalta. Marilla ei ollut pienintä haisuakaan siitä, miten tai mistä kirje oli hänen käteensä kulkeutunut.
"Kuunteletko sinä ollenkaan?" Pulu sanoi kujerrellen.
Mari hyppäsi melkein ilmaan. Porot liikkuivat levottomina ja kääntelivät korviaan taakse kuin kuulostellakseen jonkinlaista käskyä liikkeellelähdöstä.
"Miten sinä...voit oikein puhua? Onko tämä vieläkin purkitusta? Pulu räpisteli siipiään ja tarrautui entistäkin lujemmin Marin olkapäähän, sitten se rauhoittui.
"Mitä ihmeen purkitusta? Sinuna en enää kyselisi moisia, aika käy vähiin" Pulu kujersi. Mari pudisti päätään ja hieroi silmiään, salamavalot räpsyivät ja kuvausvalot loimottivat kulissien luona. Hänen päätään jomotti ja esiintymisestä oli alkanut tulla nyt laskun maksamisen aika, ja nyt hänen olkapäällään istui puhuva pulu.
"Seuraa tuota kettua. Se vie sinut sinne mihin kirje täytyy viedä. Tavalla tai toisella." Pulu sanoi.
"Mitä ihmeen kettua?"
"tuota tuolla"
Ovelanaamainen repolainen istui jäätiköllä häntä kietoutuneena käpälien ympärille. Se vaikutti hymyilevän Marille joka toljotti otusta suu auki, uskomatta näkemäänsä. - scarabaeus
Sammie kirjoitti:
..."Sillä mielestäni esitys ei ollut lähimainkaan niin psykodynaaminen tai -saurusmainen jonka mä itse kirjoitin palangan satamakortteleissa pari vuotta sitten hanurille sovitettuna, tosin. Olis tarpeen jotenkin saada kansa tietoiseksi" S. Annela jatkoi kutrit hulmuten pakkastuulessa.
"Tietoiseksi mistä?" Toimittaja ähisi karvahatussaan.
Annela mietti hetken älykkään näköisenä ja tuuli vilautti somia pitsihousuja hamosen alta, toimittaja ähisi mikkiinsä nyt kaiken kansan kuullen.
"No, esimerkiksi vaikka minusta itsestäni", S. Annela jatkoi mutta ei hymyillyt ollenkaan.
Helikopterit laskeutuivat alas jäätikölle. Kamerat ja yleisön mielenkiinto kohdistuivat ensimmäiseen hahmoon joka loikkasi ulos koneesta tupeeta toisella kädellään pidellen, pikkutakin liehuessa puoliavoimena. Muista koptereista alkoi purkautumaan haalaripukuisia asentajia jotka toimivat täsmällisesti kuin jossakin sotilaiden operaatiossa. Hetkessä olivat sateliittilähettimet ja valtavat kamerajärjestelmät pystytetyt tuuliselle jäätikölle, monenlaiset pomot huutelivat ohjeitaan englanniksi ja väkeä juoksenteli siellä täällä turkishaalareissaan.
"Good mooorning, Finland!" Conan huusi kameroille tuulen yli.
Suomessa televisiokanavat alkoivat näyttämään vanhanaikaista "anteeksi häiriö" -ilmoitusta ja lehtitalojen painokoneet pysähtyivät. sitten ne kaikki käynnistyivät uudelleen ihmisten pyörittyä ympäriinsä tarpeeksi kauan ja saatuaan taas tolkusta kiinni, kaikki kanavat lähettivät suoraa kuvaa jäätiköltä. Suomen lähiöissä tilanne muuttui kaaosmaiseksi. Hullut loikkivat alas parvekkeilta kiljuen ja osakekurssit romahtivat, kaikki hamusivat kioskeista ja huoltoasemilta säilykepurkkeja ja polttoainetta minkä kerkesivät. Moottoriteillä liikenne sumautui ja kaikki muutkin liikenteen solmukohdat lamautuivat täydellisesti. Julistettiin yleinen liikekannallepano ja Presidenttiä sekä hallitusta kiidätettiin turvaan.
Kaiken sen hälinän ja ihmispaljouden keskellä Mari istui nyt yksinään pororeessä. Tai olihan hänellä olkapäällään valkea pulu joka kujersi jotakin kummaa, mutta Mari ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hänen kädessään oli melkein samanlainen kirjekuori kuin hänen esiintyessäänkin, mutta tässä oli aito vahasinetti joka näytti hyvin vanhalta. Marilla ei ollut pienintä haisuakaan siitä, miten tai mistä kirje oli hänen käteensä kulkeutunut.
"Kuunteletko sinä ollenkaan?" Pulu sanoi kujerrellen.
Mari hyppäsi melkein ilmaan. Porot liikkuivat levottomina ja kääntelivät korviaan taakse kuin kuulostellakseen jonkinlaista käskyä liikkeellelähdöstä.
"Miten sinä...voit oikein puhua? Onko tämä vieläkin purkitusta? Pulu räpisteli siipiään ja tarrautui entistäkin lujemmin Marin olkapäähän, sitten se rauhoittui.
"Mitä ihmeen purkitusta? Sinuna en enää kyselisi moisia, aika käy vähiin" Pulu kujersi. Mari pudisti päätään ja hieroi silmiään, salamavalot räpsyivät ja kuvausvalot loimottivat kulissien luona. Hänen päätään jomotti ja esiintymisestä oli alkanut tulla nyt laskun maksamisen aika, ja nyt hänen olkapäällään istui puhuva pulu.
"Seuraa tuota kettua. Se vie sinut sinne mihin kirje täytyy viedä. Tavalla tai toisella." Pulu sanoi.
"Mitä ihmeen kettua?"
"tuota tuolla"
Ovelanaamainen repolainen istui jäätiköllä häntä kietoutuneena käpälien ympärille. Se vaikutti hymyilevän Marille joka toljotti otusta suu auki, uskomatta näkemäänsä.Mari epäili, että kettu oli joku viime vuonna pukinkontista karannut pehmolelu kun se tapitti niin liikkumattomana hangessa, mutta sitten sen viiksikarvat värähtivät ja se heilautti hiuksenhienosti korviaan. Se näytti kuuntelevan valppaasti, nousi vikkelästi ylös ja pyörähti pari kertaa ympäri häntä kainalossa, ja alkoi stepata villisti kinoksessa keikkuen kuin paraskin revyytähti. Aika muhkean punaruskea tuuheaturkki, Marille pälähti sitä komeaa otusta katsellessaan heti mieleen, että ketultahan puuttui vain silinterihattu ja kävelykeppi niin olisi ollut film noir tähtiainesta! Kaikenlaisia metsäneläimiä Mari oli tavannut, mutta ei koskaan ennen ollut nähnyt noin upeasti steppailevaa viirusilmäistä viekastelevaa ketunkutaletta. Kun Mari astahti uteliaana lähemmäksi Mikko Repolainen hypähti muutaman ovelan sivuloikan ja näytti uppoavan kinokseen.
Voi hyrskynmyrsky!
”Lähtikö se nyt myyrästämään ja jänisten perässä juoksentelemaan keskellä kirkasta päivää? Yleensähän ne liikkuvat niissä puuhissa vain iltahämärissä ja öisin!” sanoi pulu hölmistyneenä ja lennähti ilmaan nähdäkseen paremmin. ”Ai, tuollahan se taitaa viiletellä jo saunalle päin valkoinen hännänpää ilmassa viuhuen..”
Mari alkoi uteliaana seurata jälkiä, jotka lumeen painuneina näyttivät kuin helminauhalta, sillä ketuthan astuvat takajaloillaan aina etutassujen painaumiin. Siistiä. Vaan eipä näkynyt repolaisesta enää hännänvilaustakaan. Omituista, sillä nämä jäljet päättyivät nietoksessa ylösalaisin nököttävään taikurinhattuun. Mari kurkisti hatun sisään ja kuuli tutun sävelen:
” Kettu juoksi yli järven,
kettu juoksi yli järven.
Saammehan, saammehan
laulaa leipurin laulun?”
” Kas kummaa, miksi ihmeessä tämä kotitonttuni eilenillalla kadottama soittorasia on täällä?” Mari huudahti ja samassa hatusta loikkasi söpö pitkäkorva suoraan syliin.
Citypupu !
Citypupun kaulassa oli joulukortti, jossa luki: ”Ystävälleni Marille joulutervehdykseni sinne kauppakeskusten ulottumattomiin, luonnon ääriolosuhteisiin. Pormestarimme luontokäsityksen mukaisesti nämä yksilöt eivät kuulu joukkoomme, joten kääräisin tämän pikku jänösen Sinulle jouluterveydykseksi, jotta ainakin tämä yksilö välttyisi joutumasta luokitelluksi tuhoeläimeksi. Kaupunkilaisten mielestä citykanit ovat petoja, koska syövät kauniit jalostetut kukkaistutuksemme ja järsivät myös puistojen pensaita ja tekevät kaninkolojaan lenkkipoluillemme, hautausmaista puhumattakaan. Täällä etelän teknohelvetissä hyväksytään vain duracel-puput.”
”Oh! Eikö olekin suloinen?” Mari hihkui onnessaan, mutta se oli hyvin lyhytnäköistä, sillä... - satuilija*
scarabaeus kirjoitti:
Mari epäili, että kettu oli joku viime vuonna pukinkontista karannut pehmolelu kun se tapitti niin liikkumattomana hangessa, mutta sitten sen viiksikarvat värähtivät ja se heilautti hiuksenhienosti korviaan. Se näytti kuuntelevan valppaasti, nousi vikkelästi ylös ja pyörähti pari kertaa ympäri häntä kainalossa, ja alkoi stepata villisti kinoksessa keikkuen kuin paraskin revyytähti. Aika muhkean punaruskea tuuheaturkki, Marille pälähti sitä komeaa otusta katsellessaan heti mieleen, että ketultahan puuttui vain silinterihattu ja kävelykeppi niin olisi ollut film noir tähtiainesta! Kaikenlaisia metsäneläimiä Mari oli tavannut, mutta ei koskaan ennen ollut nähnyt noin upeasti steppailevaa viirusilmäistä viekastelevaa ketunkutaletta. Kun Mari astahti uteliaana lähemmäksi Mikko Repolainen hypähti muutaman ovelan sivuloikan ja näytti uppoavan kinokseen.
Voi hyrskynmyrsky!
”Lähtikö se nyt myyrästämään ja jänisten perässä juoksentelemaan keskellä kirkasta päivää? Yleensähän ne liikkuvat niissä puuhissa vain iltahämärissä ja öisin!” sanoi pulu hölmistyneenä ja lennähti ilmaan nähdäkseen paremmin. ”Ai, tuollahan se taitaa viiletellä jo saunalle päin valkoinen hännänpää ilmassa viuhuen..”
Mari alkoi uteliaana seurata jälkiä, jotka lumeen painuneina näyttivät kuin helminauhalta, sillä ketuthan astuvat takajaloillaan aina etutassujen painaumiin. Siistiä. Vaan eipä näkynyt repolaisesta enää hännänvilaustakaan. Omituista, sillä nämä jäljet päättyivät nietoksessa ylösalaisin nököttävään taikurinhattuun. Mari kurkisti hatun sisään ja kuuli tutun sävelen:
” Kettu juoksi yli järven,
kettu juoksi yli järven.
Saammehan, saammehan
laulaa leipurin laulun?”
” Kas kummaa, miksi ihmeessä tämä kotitonttuni eilenillalla kadottama soittorasia on täällä?” Mari huudahti ja samassa hatusta loikkasi söpö pitkäkorva suoraan syliin.
Citypupu !
Citypupun kaulassa oli joulukortti, jossa luki: ”Ystävälleni Marille joulutervehdykseni sinne kauppakeskusten ulottumattomiin, luonnon ääriolosuhteisiin. Pormestarimme luontokäsityksen mukaisesti nämä yksilöt eivät kuulu joukkoomme, joten kääräisin tämän pikku jänösen Sinulle jouluterveydykseksi, jotta ainakin tämä yksilö välttyisi joutumasta luokitelluksi tuhoeläimeksi. Kaupunkilaisten mielestä citykanit ovat petoja, koska syövät kauniit jalostetut kukkaistutuksemme ja järsivät myös puistojen pensaita ja tekevät kaninkolojaan lenkkipoluillemme, hautausmaista puhumattakaan. Täällä etelän teknohelvetissä hyväksytään vain duracel-puput.”
”Oh! Eikö olekin suloinen?” Mari hihkui onnessaan, mutta se oli hyvin lyhytnäköistä, sillä......Mari tunsi ikävän raapaisun kaulallaan, kun hänen nuttunsa valkoinen kärpänturkiskaulus nosti päätään, nuuhki mustat silmät terävinä ilmaa kirsu heiluen ja pomppasi vauhdilla kanin perään. Alkoi hurja ajojahti pitkin hankea. Lumi pöllysi ja porot iskivät koipiaan jäähän hätääntyneinä.
"Mitä helv.." Mari oli täysin ällistynyt ja alkoi sen kummemmin ajattelematta komentamaan kärppää takaisin. "Tänne senkin ilkeä otus, heti tänne!! HETI!!!"
"Heti heti heti.." Kaiku vastasi pimeästä. Kärppä pysähtyi kuin seinään ja palasi häntä koipien välissä kipittäen reen luo, katsahti Maria anteeksipyytävästi ja hyppäsi rekeen.
Ennen pyörtymistään Mari näki silmäkulmastaan upean vihreän valon joka alkoi tanssia pohjoisella taivaalla.......... - scarabaeus
satuilija* kirjoitti:
...Mari tunsi ikävän raapaisun kaulallaan, kun hänen nuttunsa valkoinen kärpänturkiskaulus nosti päätään, nuuhki mustat silmät terävinä ilmaa kirsu heiluen ja pomppasi vauhdilla kanin perään. Alkoi hurja ajojahti pitkin hankea. Lumi pöllysi ja porot iskivät koipiaan jäähän hätääntyneinä.
"Mitä helv.." Mari oli täysin ällistynyt ja alkoi sen kummemmin ajattelematta komentamaan kärppää takaisin. "Tänne senkin ilkeä otus, heti tänne!! HETI!!!"
"Heti heti heti.." Kaiku vastasi pimeästä. Kärppä pysähtyi kuin seinään ja palasi häntä koipien välissä kipittäen reen luo, katsahti Maria anteeksipyytävästi ja hyppäsi rekeen.
Ennen pyörtymistään Mari näki silmäkulmastaan upean vihreän valon joka alkoi tanssia pohjoisella taivaalla..........Vihreä valo!
Nyt ei Marin ajatukset pysyneet kasassa vaan hänen päässään alkoi soida Dingoa:
” Tukka pystyssä katuja astelen,
on pillihousuni haaroista ratkenneet.
Ja parturikampaamo Lissu on hiukseni leikannut taas;
ne seisoo kuin järki kohden vastaantulijaa.
Kultasepän liikkeen eteen seisahdan,
näen porsaan suussa hopealusikan.
Näen rikkaat, jotka ostaa; se saa meidät unohtamaan,
että sulla ja mulla ois jotain parempaa.
Sinä ja minä liikennevaloissa...
Nyt tukka pystyssä katuja astelen,
on muistot mua liian kauan kiusanneet.
Näen sinut kahviloissa lipunmyyjänä tivolin,
on kaipaus saanut taas kaiken sekaisin.
On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan,
se airottoman veneen saa liikkumaan.
Vene kohtaa aution saaren jota tuulet tuudittaa:
näin sinä ja minä taasen kohdataan.
Sinä ja minä liikennevaloissa... ” - satuilija*
scarabaeus kirjoitti:
Vihreä valo!
Nyt ei Marin ajatukset pysyneet kasassa vaan hänen päässään alkoi soida Dingoa:
” Tukka pystyssä katuja astelen,
on pillihousuni haaroista ratkenneet.
Ja parturikampaamo Lissu on hiukseni leikannut taas;
ne seisoo kuin järki kohden vastaantulijaa.
Kultasepän liikkeen eteen seisahdan,
näen porsaan suussa hopealusikan.
Näen rikkaat, jotka ostaa; se saa meidät unohtamaan,
että sulla ja mulla ois jotain parempaa.
Sinä ja minä liikennevaloissa...
Nyt tukka pystyssä katuja astelen,
on muistot mua liian kauan kiusanneet.
Näen sinut kahviloissa lipunmyyjänä tivolin,
on kaipaus saanut taas kaiken sekaisin.
On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan,
se airottoman veneen saa liikkumaan.
Vene kohtaa aution saaren jota tuulet tuudittaa:
näin sinä ja minä taasen kohdataan.
Sinä ja minä liikennevaloissa... ”..."Sinä ja minä autiotaloissa..." Mari makasi lumella vieläkin puolipyörryksissä sanojen soidessa hänen päässään. Hänellä oli yhä yllään hääpuku,valkoinen pitsiharso-unelma levisi hangelle hänen ympärilleen kuin kesäinen kumpupilvi, jonka keskeltä pilkisti vain hiuskiehkuroita. Revontulet loimottivat yläpuolella, ne etenivät taivaan halki letkassa leviten ja supistuen.
Marin vierellä oli taikurin hattu kallellaan. Soittorasian kampi pisti esiin reunan yli ja MAri nappasi sen käteensä. Kampeen oli tarttunut jotain: kirjekuori oli rypistynyt, mutta sinetti ehjä. Mari tunsi pehmeän turkin hipaisun poskellaan ja kimeä ääni sanoi: "Käännä kampea, oi Arvoisa Emäntäni, käännä kampea ja tiedät mitä seuraavaksi tuleman pitää..."
Kärppä hyppäsi hattuun ja kun Mari kurkisti sinne, se oli tyhjä. - Sammie
satuilija* kirjoitti:
..."Sinä ja minä autiotaloissa..." Mari makasi lumella vieläkin puolipyörryksissä sanojen soidessa hänen päässään. Hänellä oli yhä yllään hääpuku,valkoinen pitsiharso-unelma levisi hangelle hänen ympärilleen kuin kesäinen kumpupilvi, jonka keskeltä pilkisti vain hiuskiehkuroita. Revontulet loimottivat yläpuolella, ne etenivät taivaan halki letkassa leviten ja supistuen.
Marin vierellä oli taikurin hattu kallellaan. Soittorasian kampi pisti esiin reunan yli ja MAri nappasi sen käteensä. Kampeen oli tarttunut jotain: kirjekuori oli rypistynyt, mutta sinetti ehjä. Mari tunsi pehmeän turkin hipaisun poskellaan ja kimeä ääni sanoi: "Käännä kampea, oi Arvoisa Emäntäni, käännä kampea ja tiedät mitä seuraavaksi tuleman pitää..."
Kärppä hyppäsi hattuun ja kun Mari kurkisti sinne, se oli tyhjä....mutta hatun pohjalle tuntui olevan vetoa ja hänen hiuskoristeensa ja muut sen kaltaiset jutut suorastaan ampaisivat hatun uumeniin. Mari ajatteli kauhusta sekopäisenä, että siellä täytyi olla jonkinlainen magneetti joka veti aivan kaikkea puoleensa ja kauhea imu myös hänen silmämunissaan tuntui voimistuvan. Mari taisteli epätoivoisena imua vastaan, mutta niin voimakas se oli että hänen ohitseen hatun syövereihin syöksyi koko porotokka rekineen päivineen. Kamerat ja kulissit heiluivat ja vapisivat kauempana jäällä; sieltä lenteli turkishaalareita ja saapikkaita; Sofi a. oli jo aivan ilkosillaan ja Mister Conan juoksenteli lentävän tupeensa perässä karjuen samalla selviäkin selvempiä suomenkielisiä kirouksia täydellisen hätäännyksen vallassa. Sitten kesken kaiken hatusta alkoi kuulumaan ihmeellistä ähinää ja puhinaa ja kauhea imu vaimeni. Puna-armeijan kuoro kömpi hatusta esiin ja alkoi virittelemään balalaikkojaan kuin mitään kummaa ei olisi tapahtunut, kettu yritti huutaa käpälät kuononsa ympärillä tötterönä Marille jotakin mutta tämä vain katseli suu auki hatusta nousevaa orkesterinjohtajaa joka kumarsi syvään kohti Maria totisen näköisenä.
Tuli aivan hiljaista. Viheltävä jäätikkötuulikin tuntui asettuvan.
Sitten Puna-armeijan kuoro aloitti hiljaa tuhannella balalaikalla joka kohosi pikkuhiljaa valtavaksi myrskyksi ja samassa Mari tunsi lopullisen tarkoituksensa syvällä pitsisen morsiuspuvun peittämässä rinnassaan joka kohoili hänen huohotuksensa tahdissa milteinpä kipua tuottaen. Notkeasti hän loikkasi jäiselle lavalle huopatöppösissään ja aloitti vimmatun pyörimisen ja hyppimisen kameroiden edessä ja orkesteri kiihdytti tempoa niin, että hänen huopikkaansa suorastaan suihkivat kauheaa tulta!
Sitten kaikki loppui viimeisen tahdin iskussa ja alkoi hiljainen hyminä joka vetosi katselijoiden kaikkein barbaarisimpiin ja alkukantaisimpiin verenpalvomis-rituaaleihin, mutta tässä oli mukana jotain aivan uutta.
Ihmeellinen kännykkä ilmestyi hologrammina kaiken katselevan kansan ylle ja sen takana näkyi hämärästi hymyilevät, punakat isä aurinkoisen jumalalliset kasvot. Vähitellen hahmo suureni ja paljastui, että se oli pukeutunut tiukkoihin mustiin nahkahousuihin, joissa ei auttanut paljoa piereskellä.
"Maan lapset!" Ääni jyrisi.
"Olen tullut kaukaa takaisin keskuuteenne. Tänä iltana kaikki maailman kansalaiset saavat osakseen ihmeellisen armon. Jokaiselle lapsesta vanhukseen luovutetaan ihmeellinen kännykkä, jolla voi jutella jumalan kanssa! Tulkaa kaikki joukolla jokaiseen tejhtaaseen jotka teidän ovat ja ottakaa vastaan armollinen ohimo-implantti teknikoiltamme johon voitte kännykän kytkeä. Sitten te kaikki kuulutte ikuiseen armoon iankaikkisesti ja olette viimein saavuttaneet sen mitä olette aina halunneetkin!" Sitten hahmo hävisi yhtä äkisti kuin oli ilmestynytkin ja tilalle ilmestyi iloisen joulupukin kuva joka heilutti toisessä lapasen peittämässä kädessään messinkistä, kovaäänistä kelloa. Kansa alkoi huutamaan kalkahtelevan kellon tahdissa: "tuotanto! tuotanto! tuotanto!" Ja jäällä tahtia iski muuan mies irtonainen tupee tahtipuikkonaan ja jotkut juoksivat hänen eteensä raivokkaasti huutaen ja kävivät nuolemaan miehen talvikenkien kärkiä onnesta itkien. Yksinäiset kotirouvat tunsivat kasvojensa alkavan kuumottamaan kun he tuijottivat ihmeellistä kännykkää. Masennetut ja muuten vähäväkiset miehet tunsivat hirveän stondiksen alkavan aina kun he vain vilkaisivatkin kännykän suuntaan.
Kettu ryntäsi lavalle ja puraisi kädet levällään seisovaa Maria jonka simät näyttivät myös pyörivän valtavan kellonkielen tahdissa; kieli roikkui hänen suustaan ja heilahteli yleisön huutojen tahdissa puolelta toiselle.
"Auts! Mari huusi ja alkoi pitelemään pohjettaan tuijottaen samalla kettua vihaisesti.
"Sinun on nyt lähdettävä, aikaa ei ole enää paljoa", kettu sanoi ympärilleen pälyillen. - scarabaeus
Sammie kirjoitti:
...mutta hatun pohjalle tuntui olevan vetoa ja hänen hiuskoristeensa ja muut sen kaltaiset jutut suorastaan ampaisivat hatun uumeniin. Mari ajatteli kauhusta sekopäisenä, että siellä täytyi olla jonkinlainen magneetti joka veti aivan kaikkea puoleensa ja kauhea imu myös hänen silmämunissaan tuntui voimistuvan. Mari taisteli epätoivoisena imua vastaan, mutta niin voimakas se oli että hänen ohitseen hatun syövereihin syöksyi koko porotokka rekineen päivineen. Kamerat ja kulissit heiluivat ja vapisivat kauempana jäällä; sieltä lenteli turkishaalareita ja saapikkaita; Sofi a. oli jo aivan ilkosillaan ja Mister Conan juoksenteli lentävän tupeensa perässä karjuen samalla selviäkin selvempiä suomenkielisiä kirouksia täydellisen hätäännyksen vallassa. Sitten kesken kaiken hatusta alkoi kuulumaan ihmeellistä ähinää ja puhinaa ja kauhea imu vaimeni. Puna-armeijan kuoro kömpi hatusta esiin ja alkoi virittelemään balalaikkojaan kuin mitään kummaa ei olisi tapahtunut, kettu yritti huutaa käpälät kuononsa ympärillä tötterönä Marille jotakin mutta tämä vain katseli suu auki hatusta nousevaa orkesterinjohtajaa joka kumarsi syvään kohti Maria totisen näköisenä.
Tuli aivan hiljaista. Viheltävä jäätikkötuulikin tuntui asettuvan.
Sitten Puna-armeijan kuoro aloitti hiljaa tuhannella balalaikalla joka kohosi pikkuhiljaa valtavaksi myrskyksi ja samassa Mari tunsi lopullisen tarkoituksensa syvällä pitsisen morsiuspuvun peittämässä rinnassaan joka kohoili hänen huohotuksensa tahdissa milteinpä kipua tuottaen. Notkeasti hän loikkasi jäiselle lavalle huopatöppösissään ja aloitti vimmatun pyörimisen ja hyppimisen kameroiden edessä ja orkesteri kiihdytti tempoa niin, että hänen huopikkaansa suorastaan suihkivat kauheaa tulta!
Sitten kaikki loppui viimeisen tahdin iskussa ja alkoi hiljainen hyminä joka vetosi katselijoiden kaikkein barbaarisimpiin ja alkukantaisimpiin verenpalvomis-rituaaleihin, mutta tässä oli mukana jotain aivan uutta.
Ihmeellinen kännykkä ilmestyi hologrammina kaiken katselevan kansan ylle ja sen takana näkyi hämärästi hymyilevät, punakat isä aurinkoisen jumalalliset kasvot. Vähitellen hahmo suureni ja paljastui, että se oli pukeutunut tiukkoihin mustiin nahkahousuihin, joissa ei auttanut paljoa piereskellä.
"Maan lapset!" Ääni jyrisi.
"Olen tullut kaukaa takaisin keskuuteenne. Tänä iltana kaikki maailman kansalaiset saavat osakseen ihmeellisen armon. Jokaiselle lapsesta vanhukseen luovutetaan ihmeellinen kännykkä, jolla voi jutella jumalan kanssa! Tulkaa kaikki joukolla jokaiseen tejhtaaseen jotka teidän ovat ja ottakaa vastaan armollinen ohimo-implantti teknikoiltamme johon voitte kännykän kytkeä. Sitten te kaikki kuulutte ikuiseen armoon iankaikkisesti ja olette viimein saavuttaneet sen mitä olette aina halunneetkin!" Sitten hahmo hävisi yhtä äkisti kuin oli ilmestynytkin ja tilalle ilmestyi iloisen joulupukin kuva joka heilutti toisessä lapasen peittämässä kädessään messinkistä, kovaäänistä kelloa. Kansa alkoi huutamaan kalkahtelevan kellon tahdissa: "tuotanto! tuotanto! tuotanto!" Ja jäällä tahtia iski muuan mies irtonainen tupee tahtipuikkonaan ja jotkut juoksivat hänen eteensä raivokkaasti huutaen ja kävivät nuolemaan miehen talvikenkien kärkiä onnesta itkien. Yksinäiset kotirouvat tunsivat kasvojensa alkavan kuumottamaan kun he tuijottivat ihmeellistä kännykkää. Masennetut ja muuten vähäväkiset miehet tunsivat hirveän stondiksen alkavan aina kun he vain vilkaisivatkin kännykän suuntaan.
Kettu ryntäsi lavalle ja puraisi kädet levällään seisovaa Maria jonka simät näyttivät myös pyörivän valtavan kellonkielen tahdissa; kieli roikkui hänen suustaan ja heilahteli yleisön huutojen tahdissa puolelta toiselle.
"Auts! Mari huusi ja alkoi pitelemään pohjettaan tuijottaen samalla kettua vihaisesti.
"Sinun on nyt lähdettävä, aikaa ei ole enää paljoa", kettu sanoi ympärilleen pälyillen.Rekiporukalla näytti olevan vauhti päällä ja ilmassa leijui sakeanaan pelkkää tyhjän naurun hekotusta.
Saunan puuliiteristä kuului kopinaa. Siellä koivuklapirivistön ja lehtiharavien, heinähankojen, lapioiden, kuokkien ja ruohonleikkurin seasta Marin kotitonttu Toivo oli löytänyt saunakiulun ja vihdan, jotka saunatonttu oli ystävällisesti jo laittanut valmiiksi likoamaan.
Jäälinnan keittiössä alastoman kokin tonttuapulaiset pyörittelivät padassa ensilämmittelyksi puukauhojaan. Näin joulun alla ohrapuuro on tonttujen herkkua. Sitä kun syö heti aamiaisella niin päivän mittaan jokainen on voimissaan mittelemään eteen tulleissa toimissa.
Puuhaa riitti jokaiselle.
Keittiön höyryissä ja hyörinöissä osa tontuista alusti pullataikinaa ja toiset olivat kaatamassa lisää siirappia piparitaikinaan sillä aikaa kun itse Tonttumuori etsiskeli sopivia purnukoita maustehyllystä. Chilipippuri ei nyt ollut paikallaan, mutta eipä sitä tähän hätään tarvittukaan.
Saunatontut, riihitontut, myllytontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut olivat kaikki kerääntyneet linnan pihapiiriin kavereittensa menninkäisten ja keijujen kanssa. Kyllä kyllä, aivan kaikki, myös Marin oma kotitonttu Toivo sen uuden rekiretkikaverinsa pikkiriikkisen taskunkokoisen hiippalakkisen Uskon kanssa. Uskothan, juuri se Usko, jota Mari ei vielä ollut kertaakaan arvannut häntä intohimokkaasti seurailevan syrjäkulmin milloin missäkin.
Uskon mielestä Mari oli tosi outo pakkaus!
Ollakseen paremmissa yhteyksissä se oli heittäytynyt Toivon kaveriksi, eikä vähiten siitä syystä, että Toivolla oli napakan vireä tuntuma olla aina siellä missä tapahtuu. Olo ei käynyt uskomattoman yksitoikkoiseksi. Yhdessä ne nyt navettakissan kanssa venyttelivät raukeina saunan lauteilla ja heittelivät kiukaalle muutamia kastepisaroita, joita puutarhatontut olivat kuulaina kesäiltoina varastoineet vanhaan pippuripurkkiin.
”No huh! Tulipa kipakat löylyt!” ne huudahtivat yhteen ääneen ja todellakin... löylyt alkoivat olla lähes dynamiittiset, ja kissa naukaisi ja livahti alas lauteilta loikaten kissaluukusta pihalle.
Ulkona oli senverran miinusasteista, että kisu jatkoi häntä pörheänä matkaansa sisätiloihin Jäälinnan talvipuutarhaan, jossa puutarhatontut olivat puuhakkaina hoitelemassa kuurankukkia ja luppoaikoinaan istuksivat valtavien ikkunoiden äärellä ihastelemassa lumikiteiden erilaisuutta. Jotkut heistä tekivät tarkkoja muistiinpanoja löytämistään yksilöistä, sillä hovinarri oli saanut heidät uskomaan, suorastaan sinisilmäisesti narauttanut, että teoriassa on hyvinkin mahdollista löytää kaksi - jopa kolme samanlaista lumikidettä, jos oikein tarkkana ollaan.
”Potaskaa...” jupisi yksi tonttu muistilehtiönsä äärellä, kun... - satuilija*
scarabaeus kirjoitti:
Rekiporukalla näytti olevan vauhti päällä ja ilmassa leijui sakeanaan pelkkää tyhjän naurun hekotusta.
Saunan puuliiteristä kuului kopinaa. Siellä koivuklapirivistön ja lehtiharavien, heinähankojen, lapioiden, kuokkien ja ruohonleikkurin seasta Marin kotitonttu Toivo oli löytänyt saunakiulun ja vihdan, jotka saunatonttu oli ystävällisesti jo laittanut valmiiksi likoamaan.
Jäälinnan keittiössä alastoman kokin tonttuapulaiset pyörittelivät padassa ensilämmittelyksi puukauhojaan. Näin joulun alla ohrapuuro on tonttujen herkkua. Sitä kun syö heti aamiaisella niin päivän mittaan jokainen on voimissaan mittelemään eteen tulleissa toimissa.
Puuhaa riitti jokaiselle.
Keittiön höyryissä ja hyörinöissä osa tontuista alusti pullataikinaa ja toiset olivat kaatamassa lisää siirappia piparitaikinaan sillä aikaa kun itse Tonttumuori etsiskeli sopivia purnukoita maustehyllystä. Chilipippuri ei nyt ollut paikallaan, mutta eipä sitä tähän hätään tarvittukaan.
Saunatontut, riihitontut, myllytontut, aittatontut, navettatontut ja tallitontut olivat kaikki kerääntyneet linnan pihapiiriin kavereittensa menninkäisten ja keijujen kanssa. Kyllä kyllä, aivan kaikki, myös Marin oma kotitonttu Toivo sen uuden rekiretkikaverinsa pikkiriikkisen taskunkokoisen hiippalakkisen Uskon kanssa. Uskothan, juuri se Usko, jota Mari ei vielä ollut kertaakaan arvannut häntä intohimokkaasti seurailevan syrjäkulmin milloin missäkin.
Uskon mielestä Mari oli tosi outo pakkaus!
Ollakseen paremmissa yhteyksissä se oli heittäytynyt Toivon kaveriksi, eikä vähiten siitä syystä, että Toivolla oli napakan vireä tuntuma olla aina siellä missä tapahtuu. Olo ei käynyt uskomattoman yksitoikkoiseksi. Yhdessä ne nyt navettakissan kanssa venyttelivät raukeina saunan lauteilla ja heittelivät kiukaalle muutamia kastepisaroita, joita puutarhatontut olivat kuulaina kesäiltoina varastoineet vanhaan pippuripurkkiin.
”No huh! Tulipa kipakat löylyt!” ne huudahtivat yhteen ääneen ja todellakin... löylyt alkoivat olla lähes dynamiittiset, ja kissa naukaisi ja livahti alas lauteilta loikaten kissaluukusta pihalle.
Ulkona oli senverran miinusasteista, että kisu jatkoi häntä pörheänä matkaansa sisätiloihin Jäälinnan talvipuutarhaan, jossa puutarhatontut olivat puuhakkaina hoitelemassa kuurankukkia ja luppoaikoinaan istuksivat valtavien ikkunoiden äärellä ihastelemassa lumikiteiden erilaisuutta. Jotkut heistä tekivät tarkkoja muistiinpanoja löytämistään yksilöistä, sillä hovinarri oli saanut heidät uskomaan, suorastaan sinisilmäisesti narauttanut, että teoriassa on hyvinkin mahdollista löytää kaksi - jopa kolme samanlaista lumikidettä, jos oikein tarkkana ollaan.
”Potaskaa...” jupisi yksi tonttu muistilehtiönsä äärellä, kun......leipuritontun pikkiriikkinen assistentti hyppäsi äkisti pystyyn.
"Apropoo!!! Potaskaa, siinä se syy!!! Kiitos kiitos kiitos! "Toinen tonttu katsahti ihmeissään lehtiönsä takaa, kun minimaaliset töppöset täpsyttelivät innoissaan edestakaisin pöydällä. Kissa vahtasi liikkuvaa herkkupalaa häntä vimmatusti edestakaisin heiluen pienen matkan päässä, köyristyi hyökkäysasentoon ja hyppäsi pöydälle. Pikkuruinen tonttu konttasi hädissään isomman tontun hihaan ja siitäkös riemu syntyi: kissa sähisi raivoissaan, alkoi kynsimään hihansuuta ja siinä hötäkässä sen tassusta irtosi yksi lumikide pöydälle. Tonttu tuuppasi kissan pöydältä ja kaivoi rintataskustaan suurennuslasin. Sen kasvoille levisi uskomaton hymy. Mitä ihmettä, siinähän se oli! Ihan samanlainen hiutale kuin tontun kokoelmassa ikkunalaudalla! Tonttu keräsi kiteen varovasti paperin päälle ja lähti viemään sitä ikkunan luo.
Minitonttu piti hihan suusta kaksin käsin kiinni, ettei olisi aivan valtoimenaan pyörinyt nutun sisällä. Sillä alkoi olla pää jo aika sekaisin kun se muisti: ”Potaskaa! …” Täytyy äkisti päästä leipuritontun puheille, ettei koko kymmenen litran taikina menisi piloille. Silloin nimittäin menisi joulukin ihan pipariksi, ettei suorastaan käry kävisi…
Keittiössä oltiin jo valmiina taikinan pöydälle kaatamisessa ja kaikki muotit ja kaulimet olivat esillä. Leipuritonttu oli jo hieman tuohtunut kun kidesokerin sirottelijaa ei näkynyt missään. Kukaan ei pystynyt tekemään sitä niin tarkasti kuin hänen assistenttinsa, joka pikku kätösillään varisteli tarkat kuviot pipareiden pintaan. Puhisten ja harmissaan hän alkoi kaulaamaan taikinaa leivinpöydälle. ”No, tänä vuonna ei saada kristallipipareita, aletaas leipomaan!” se totesi olkiaan kohauttaen ja lukuisat apurit painelivat muoteilla taikinaa. Ensimmäinen pelti oli jo menossa uuniin, kun pienenpieni ääni ipisi ovensuusta läähättäen:
"Seis, ei saa, siittä puuttuu salainen ainesosa!!!”
Ikävä kyllä se oli myöhäistä. Kukaan ei oikeasti kuullut minitontun kieltoja kaiken hyörinän keskellä. Se oli maansa myynyt,itkuinen ja epätoivoinen, kun Mari ilmestyi ovensuuhun. Hän kumartui sen puoleen ja kysyi "Mikä hätänä pieni ystäväni?”
Tonttu niisti nenänsä Marin pitsihelmaan, oikein kova turahdus kuului ja pari niiskutusta perään.
”Olin myöhässä, nyt pitää puhua potaskaa koko joulunalusviikko ja varmaan koko joulukin, tai pipariksi menee….” - scarabaeus
satuilija* kirjoitti:
...leipuritontun pikkiriikkinen assistentti hyppäsi äkisti pystyyn.
"Apropoo!!! Potaskaa, siinä se syy!!! Kiitos kiitos kiitos! "Toinen tonttu katsahti ihmeissään lehtiönsä takaa, kun minimaaliset töppöset täpsyttelivät innoissaan edestakaisin pöydällä. Kissa vahtasi liikkuvaa herkkupalaa häntä vimmatusti edestakaisin heiluen pienen matkan päässä, köyristyi hyökkäysasentoon ja hyppäsi pöydälle. Pikkuruinen tonttu konttasi hädissään isomman tontun hihaan ja siitäkös riemu syntyi: kissa sähisi raivoissaan, alkoi kynsimään hihansuuta ja siinä hötäkässä sen tassusta irtosi yksi lumikide pöydälle. Tonttu tuuppasi kissan pöydältä ja kaivoi rintataskustaan suurennuslasin. Sen kasvoille levisi uskomaton hymy. Mitä ihmettä, siinähän se oli! Ihan samanlainen hiutale kuin tontun kokoelmassa ikkunalaudalla! Tonttu keräsi kiteen varovasti paperin päälle ja lähti viemään sitä ikkunan luo.
Minitonttu piti hihan suusta kaksin käsin kiinni, ettei olisi aivan valtoimenaan pyörinyt nutun sisällä. Sillä alkoi olla pää jo aika sekaisin kun se muisti: ”Potaskaa! …” Täytyy äkisti päästä leipuritontun puheille, ettei koko kymmenen litran taikina menisi piloille. Silloin nimittäin menisi joulukin ihan pipariksi, ettei suorastaan käry kävisi…
Keittiössä oltiin jo valmiina taikinan pöydälle kaatamisessa ja kaikki muotit ja kaulimet olivat esillä. Leipuritonttu oli jo hieman tuohtunut kun kidesokerin sirottelijaa ei näkynyt missään. Kukaan ei pystynyt tekemään sitä niin tarkasti kuin hänen assistenttinsa, joka pikku kätösillään varisteli tarkat kuviot pipareiden pintaan. Puhisten ja harmissaan hän alkoi kaulaamaan taikinaa leivinpöydälle. ”No, tänä vuonna ei saada kristallipipareita, aletaas leipomaan!” se totesi olkiaan kohauttaen ja lukuisat apurit painelivat muoteilla taikinaa. Ensimmäinen pelti oli jo menossa uuniin, kun pienenpieni ääni ipisi ovensuusta läähättäen:
"Seis, ei saa, siittä puuttuu salainen ainesosa!!!”
Ikävä kyllä se oli myöhäistä. Kukaan ei oikeasti kuullut minitontun kieltoja kaiken hyörinän keskellä. Se oli maansa myynyt,itkuinen ja epätoivoinen, kun Mari ilmestyi ovensuuhun. Hän kumartui sen puoleen ja kysyi "Mikä hätänä pieni ystäväni?”
Tonttu niisti nenänsä Marin pitsihelmaan, oikein kova turahdus kuului ja pari niiskutusta perään.
”Olin myöhässä, nyt pitää puhua potaskaa koko joulunalusviikko ja varmaan koko joulukin, tai pipariksi menee….””Miten niin piparista potaskaa?” Mari säpsähti silminnähden, kääntyi kannoillaan ja meni kiireesti takaisin linnanpihalle, sillä jotenkin sen ketunkutaleen ilme oli jäänyt askarruttamaan. Marin olisi syytä sittenkin tarkistaa pari asiaa.
Mitkä markkinat !
“Ethän sä mikään kettu ole, vaan sä olet oikeasti se Petteri Punakuono, etkö olekin?” Mari rohkeni kysyä punanenäiseltä ketulta, jonka komeissa tekosarvissa killui kultahileisiä joulupalloja, bling-bling-bling, ja jokunen kiireinen oravanpoikanen tikutteli takuttelevasti reenjalaksella aivan kuin jotakin varoitusmerkkiä olisivat yrittäneet vinkata.
Kettu ei vastannut juuta eikä jaata vaan taputteli Maria tassulla takapuoleen ja peitteli vällyjen väliin. Reessä oli jo muutama muukin säpisemässä tiiviissä tunnelmassa. Aikamoisen sumppumainen olo alkoi olla siinä kuhinassa. Marin kotitonttu Toivo kömpi lapasesta ja kaivoi huuliharpun taskustaan alkaen soittaa Petteri Punakuonoa. Nyt ympärillä oleva väki vilkastui ja kaikki repesivät laulamaan:
” Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan
ja Punahilkan ja sudenkin harmaan,
mutta poro tää sulta useinkin unhohon jää…
Petteri Punakuono oli poro nimeltään.
Ollut ei loiste huono Petterimme nenänpään.
Haukkuivat toiset illoin, majakaksi pilkaten;
tuosta vain saikin silloin joulupukki aattehen:
Aattoilta pitkä on, taival valoton.
Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään.
Petteri siitä asti pulkkaa pukin kiskoen
johtaa sen riemuisasti luokse lasten kilttien. ”
Laulun loputtua reki nytkähti hiljalleen eteenpäin kulkuset kilisten. Mari tuijotti ihmeissään pitkäkoipista tuohinaamariin ja pukinsarviin sonnustautunutta oliota, jolla kaiken kukkuraksi oli yllään nurin käännetty lammasturkki ja kippurakärkiset lapikkaat jalassaan. Se hohotti hyväntuulisena ”No johan se kohta jo-jo-joulu... ho ho ho – hou hou hou... ” sössötellen samalla tavalla kuin Nasse-sedälläkin oli ollut tapana sökeltää joulunaluspäivinä. Se oli silloin, kun Nasse oli rantautunut ruotsinlaivalta Nissen kanssa Isotädin luokse sukuloimaan. Olivat entisaikojen kaipuussaan pärähtäneet systerille kylään syömään taatelikakkua ja skoolaamaan kippistelyä nuoruuskavereittensa kotinurkille Kurviin. Olivat aina aika änkyrässä ja laulelivat:
Oi niitä aikoja! Oi niitä aikoja!
Mutta ei tämä pukki kyllä aivan niin pahantapaiselta vaikuttanut vaikka horjahtelikin reessä istuessaan puolelta toiselle aika tavalla. Mari vilkaisi vielä uudelleen kuin tarkistaakseen, mutta... ei - juu – ei, ei tämä kyllä ollut aito Nasse, taisipa olla vain joku merimies pukeutuneena Nuuttipukiksi, siis jokseenkin harmiton tapaus kaikitenkin... mutta kuka kumma sitten mahtoikaan olla tuo isovatsainen isokokoinen punanuttuinen röhjys, jolla näytti olevan kuuraa pitkässä parrassaan? Sekin näytti kyllä jotenkin teeveestä tutulta... ettei vaan sittenkin olisi se ihqaito cocacolapukki... ”Santa Claus ! ” Mari hihkaisi innoissaan ja vähältä piti ettei tipahtanut, kun reki pääsi viimein täyteen vauhtiinsa.
Aika haipakkaa!
Pyöreänpehmyt Tonttumuori hyllyi kuin aladoopi ja alkoi kimittämään touhukkaana Marin korvanjuuressa:
”Nyt nämä päivät alkavat viilettää sitä vauhtia, että olethan varmasti muistanut aikatauluttaa joulusiivouksen, se lattiasta kattoon putipuhtaaksi luokitus kaikkiin huusholleihin oli sitten minkälainen mörskä tai luxuskämppä. Ja sitten viimeistään aatonaattona muistakin muistuttaa tonttuparaateja, että etsivät ja ripustavat kaikki ne vuodenaikana pyykkikoneisiin hukkuneet eripariset sukat ja ripustavat jouluaattona takanreunuksille.”
”Ho-hou-hou-hou !” huuteli rekiporukka lämpimikseen.
Mari ei oikein käsittänyt tätä sekamelskaista vouhkaamista. Ja kuvitteliko Tonttumuori, että hän olisi joku oikea tonttu? Mari katsahti voipuneena taivaalle. Yön samettinen tähtitaivas enteili revontulista reuhkaamista, ja kylmä viima viilsi poskiaan. Kaikenkaikkiaan tästä sirkustelusta ei hyvää seuraisi, taisi olla jälleen edessä pelkkää jäätävän huurteista suden hetkeä ennen aamun sarastusta... - satuilija*
scarabaeus kirjoitti:
”Miten niin piparista potaskaa?” Mari säpsähti silminnähden, kääntyi kannoillaan ja meni kiireesti takaisin linnanpihalle, sillä jotenkin sen ketunkutaleen ilme oli jäänyt askarruttamaan. Marin olisi syytä sittenkin tarkistaa pari asiaa.
Mitkä markkinat !
“Ethän sä mikään kettu ole, vaan sä olet oikeasti se Petteri Punakuono, etkö olekin?” Mari rohkeni kysyä punanenäiseltä ketulta, jonka komeissa tekosarvissa killui kultahileisiä joulupalloja, bling-bling-bling, ja jokunen kiireinen oravanpoikanen tikutteli takuttelevasti reenjalaksella aivan kuin jotakin varoitusmerkkiä olisivat yrittäneet vinkata.
Kettu ei vastannut juuta eikä jaata vaan taputteli Maria tassulla takapuoleen ja peitteli vällyjen väliin. Reessä oli jo muutama muukin säpisemässä tiiviissä tunnelmassa. Aikamoisen sumppumainen olo alkoi olla siinä kuhinassa. Marin kotitonttu Toivo kömpi lapasesta ja kaivoi huuliharpun taskustaan alkaen soittaa Petteri Punakuonoa. Nyt ympärillä oleva väki vilkastui ja kaikki repesivät laulamaan:
” Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan
ja Punahilkan ja sudenkin harmaan,
mutta poro tää sulta useinkin unhohon jää…
Petteri Punakuono oli poro nimeltään.
Ollut ei loiste huono Petterimme nenänpään.
Haukkuivat toiset illoin, majakaksi pilkaten;
tuosta vain saikin silloin joulupukki aattehen:
Aattoilta pitkä on, taival valoton.
Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään.
Petteri siitä asti pulkkaa pukin kiskoen
johtaa sen riemuisasti luokse lasten kilttien. ”
Laulun loputtua reki nytkähti hiljalleen eteenpäin kulkuset kilisten. Mari tuijotti ihmeissään pitkäkoipista tuohinaamariin ja pukinsarviin sonnustautunutta oliota, jolla kaiken kukkuraksi oli yllään nurin käännetty lammasturkki ja kippurakärkiset lapikkaat jalassaan. Se hohotti hyväntuulisena ”No johan se kohta jo-jo-joulu... ho ho ho – hou hou hou... ” sössötellen samalla tavalla kuin Nasse-sedälläkin oli ollut tapana sökeltää joulunaluspäivinä. Se oli silloin, kun Nasse oli rantautunut ruotsinlaivalta Nissen kanssa Isotädin luokse sukuloimaan. Olivat entisaikojen kaipuussaan pärähtäneet systerille kylään syömään taatelikakkua ja skoolaamaan kippistelyä nuoruuskavereittensa kotinurkille Kurviin. Olivat aina aika änkyrässä ja laulelivat:
Oi niitä aikoja! Oi niitä aikoja!
Mutta ei tämä pukki kyllä aivan niin pahantapaiselta vaikuttanut vaikka horjahtelikin reessä istuessaan puolelta toiselle aika tavalla. Mari vilkaisi vielä uudelleen kuin tarkistaakseen, mutta... ei - juu – ei, ei tämä kyllä ollut aito Nasse, taisipa olla vain joku merimies pukeutuneena Nuuttipukiksi, siis jokseenkin harmiton tapaus kaikitenkin... mutta kuka kumma sitten mahtoikaan olla tuo isovatsainen isokokoinen punanuttuinen röhjys, jolla näytti olevan kuuraa pitkässä parrassaan? Sekin näytti kyllä jotenkin teeveestä tutulta... ettei vaan sittenkin olisi se ihqaito cocacolapukki... ”Santa Claus ! ” Mari hihkaisi innoissaan ja vähältä piti ettei tipahtanut, kun reki pääsi viimein täyteen vauhtiinsa.
Aika haipakkaa!
Pyöreänpehmyt Tonttumuori hyllyi kuin aladoopi ja alkoi kimittämään touhukkaana Marin korvanjuuressa:
”Nyt nämä päivät alkavat viilettää sitä vauhtia, että olethan varmasti muistanut aikatauluttaa joulusiivouksen, se lattiasta kattoon putipuhtaaksi luokitus kaikkiin huusholleihin oli sitten minkälainen mörskä tai luxuskämppä. Ja sitten viimeistään aatonaattona muistakin muistuttaa tonttuparaateja, että etsivät ja ripustavat kaikki ne vuodenaikana pyykkikoneisiin hukkuneet eripariset sukat ja ripustavat jouluaattona takanreunuksille.”
”Ho-hou-hou-hou !” huuteli rekiporukka lämpimikseen.
Mari ei oikein käsittänyt tätä sekamelskaista vouhkaamista. Ja kuvitteliko Tonttumuori, että hän olisi joku oikea tonttu? Mari katsahti voipuneena taivaalle. Yön samettinen tähtitaivas enteili revontulista reuhkaamista, ja kylmä viima viilsi poskiaan. Kaikenkaikkiaan tästä sirkustelusta ei hyvää seuraisi, taisi olla jälleen edessä pelkkää jäätävän huurteista suden hetkeä ennen aamun sarastusta.......kuuli korvanjuurestaan ilkikurisen äänen: "Mitäs sä tekisit jos toi sun kone nyt pimenis?"
"...Ööööö..." joulupukki vastasi ja siinä samassa kuului pihahdus, pamahdus, poksahdus, pari vingahdusta ja koneesta alkoi tupruta mustaa savua.
"No voihan poron pyllyt sentään" Joulupukkiukki siunaili ja repi ikkunaverhoja tukahduttaakseen palon. Sammuihan se, mutta puhuja kuka lie ollutkaan, katosi kuin tuhka tuuleen päästäen vain pienen "piu"-äänen mennessään.
Kello alkoi olla jo liki puolenyön Jouluaaton alkua:
KIIRE ! KIIRE !! KIRE !!
Joulupukki katsoi iänikuisen vanhaa aurinkokelloaan (joka tässä pimeydessä aina edisti hurjasti..) ja pudisteli päätään. Kissa naukaisi hermostuneesti ja hyppäsi pöydältä, raapaisi mennessään ikkunaa ja sai kynsiinsäyhden kuurankukkasen. Sen yhden onnellisen, tai onnettoman, joka sattui olemaan samanlainen kuin se erään tontun löytämä.
Se puristi lumihiukkasen tassuunsa ja lähti viipottamaan häntä suorana kohti ääntä.
Ääni kuului vaimeana, mutta kuului: "JuuEessAaaa...Aameeriiiikkaaa..Euroooppiiaannuuuniooniiaaa...Ruuusssiiiaaaaa....."
Kissa katosi pimeyteen. Joulupukki käänsi paremman korvansa ääntä kohti, mutta ei saanut oikein selvää. "Yhtyneet kansakunnat", ääni totesi korvanjuuressa. "...Tai jotain sinne päin, luullakseni" ääni jatkoi. Pukki katsahti sivulleen ja näki pienen ryvettyneen naishahmon istuvan vierellään, melkein valkoisessa hääpuvussa.
Mari vilkaisi vierelleen ja ihmetteli näkemääsnsä: Itse Joulupukki!!! Ja ihan ilmielävänä!! MAri ei keksinyt muuta, kuin ojentaa kohteliaasti kätensä tervehtiäkseen. Samalla Mari huomasi että hänen kädessään oli kirjekuori; vanha ja ryppyinen ikivanhalla sinetillä varustettuna. Ennenkuin hän kerkesi sanomaan mitään, Pukki otti kirjeen käteensä ja alkoi tavata sen etupuolta:
Rakas Joulupukki
0048200 OunasVaaran liepeillä
Korvatunturi
Joulupukin Maa
Juuri kun joulupukki katsoi kuoren takapuolelta lähettäjän nimeä, Mari tunsi valtavan paineen, joka imaisi hänet..... - Sammie
satuilija* kirjoitti:
....kuuli korvanjuurestaan ilkikurisen äänen: "Mitäs sä tekisit jos toi sun kone nyt pimenis?"
"...Ööööö..." joulupukki vastasi ja siinä samassa kuului pihahdus, pamahdus, poksahdus, pari vingahdusta ja koneesta alkoi tupruta mustaa savua.
"No voihan poron pyllyt sentään" Joulupukkiukki siunaili ja repi ikkunaverhoja tukahduttaakseen palon. Sammuihan se, mutta puhuja kuka lie ollutkaan, katosi kuin tuhka tuuleen päästäen vain pienen "piu"-äänen mennessään.
Kello alkoi olla jo liki puolenyön Jouluaaton alkua:
KIIRE ! KIIRE !! KIRE !!
Joulupukki katsoi iänikuisen vanhaa aurinkokelloaan (joka tässä pimeydessä aina edisti hurjasti..) ja pudisteli päätään. Kissa naukaisi hermostuneesti ja hyppäsi pöydältä, raapaisi mennessään ikkunaa ja sai kynsiinsäyhden kuurankukkasen. Sen yhden onnellisen, tai onnettoman, joka sattui olemaan samanlainen kuin se erään tontun löytämä.
Se puristi lumihiukkasen tassuunsa ja lähti viipottamaan häntä suorana kohti ääntä.
Ääni kuului vaimeana, mutta kuului: "JuuEessAaaa...Aameeriiiikkaaa..Euroooppiiaannuuuniooniiaaa...Ruuusssiiiaaaaa....."
Kissa katosi pimeyteen. Joulupukki käänsi paremman korvansa ääntä kohti, mutta ei saanut oikein selvää. "Yhtyneet kansakunnat", ääni totesi korvanjuuressa. "...Tai jotain sinne päin, luullakseni" ääni jatkoi. Pukki katsahti sivulleen ja näki pienen ryvettyneen naishahmon istuvan vierellään, melkein valkoisessa hääpuvussa.
Mari vilkaisi vierelleen ja ihmetteli näkemääsnsä: Itse Joulupukki!!! Ja ihan ilmielävänä!! MAri ei keksinyt muuta, kuin ojentaa kohteliaasti kätensä tervehtiäkseen. Samalla Mari huomasi että hänen kädessään oli kirjekuori; vanha ja ryppyinen ikivanhalla sinetillä varustettuna. Ennenkuin hän kerkesi sanomaan mitään, Pukki otti kirjeen käteensä ja alkoi tavata sen etupuolta:
Rakas Joulupukki
0048200 OunasVaaran liepeillä
Korvatunturi
Joulupukin Maa
Juuri kun joulupukki katsoi kuoren takapuolelta lähettäjän nimeä, Mari tunsi valtavan paineen, joka imaisi hänet.....Takaisin sinne mihin rekiporukka oli hänet jättänyt. Joku kirjoittajista vielä huusi Marille ettei nyt paranisi enää nukahtaa!
"Tapaat kyllä pukin sitten myöhemmin!" Joku huikkasi vielä perään.
Mari vilkutti hymyillen loittonevan reen perään mutta hänen poskilleen jäätyivät kuitenkin kirkkaat kyyneleet.
Iloiset äänet ja vaimeneva kellojen kilinä kuuluivat vielä hetken senkin jälkeen kun reki oli kadonnut jäätikön pimeyteen, sitten ei enää mitään.
Kaukana, liian kaukana loistivat ja räpsyivät kutsuvat valot tulosuunnassa, eikä Mari ollut milloinkaan elämänsä aikana tuntenut itseään niin hylätyksi ja yksinäiseksi kuin nyt. Taivaan avaruus loimusi armotonta vihreää valoaan ja pakkanen oli taas nousemaan päin -tähdetkin tuntuivat ilkkuvan valonväläyksillään hänen yksinäisyyttänsä jäätiköllä. Mari katseli kädessään olevaa rytistynyttä kirjettä ja mietti mielessään miksi se oli ollut muka niin tärkeä äidin mielestä. Eikö hän voisi heittää sitä menemään, antaa sen hautautua lumeen tai jos se niin sitä halusi -antaa sen lennellä tuulten mukana vaikka...vaikka eskimoiden maahan asti? Ja sitten kävellä takaisin kuvauspaikalle televisiokameroiden ja kaiken sen väen eteen.
Mari nosti kätensä ylös ja odotti sopivaa tuulenpuuskaa, keltaisenaan vilkahteleva tähti suorastaan kehoitti häntä päästämään otteensa kirjeestä.
Sellainen tuli hetken kuluttua ja juuri kun hän oli irrottamaisillaan kirjeen, kettu asettui istumaan hänen eteensä silmiin tuijottaen kuin yrittäisi hypnotisoida Maria. Se oli kietonut taas mahtavan häntänsä koipiensa ympärille tuttuun tyyliin ja näytti jotenkin oudolta punainen tonttuhattu päässään. Ketulla oli selvästi lämmin ja mukava olo toisin kuin Marilla, jonka huopatöppösiin alkoi jäätikön kylmä polte tunkeutumaan sisään runsaista heinistä huolimatta.
"Et sinä voi sitä tehdä" Se mutisi muina kettuina ja näytti siltä kuin aikoisi käydä haukottelemaan.
Pikkuinen tiuku helisi kun repolainen alkoi haukottelemaan korvat luimuina ja silmät viiruina, koko kita levällään.
Nyt Maria alkoi suututtamaan koko otus ja sen kumma näsäviisaus. Mikä se oikein oli? Mikä se oikein kuvitteli olevansa?
"Miksi en muka! Kuka sen kieltää?" Mari huusi heristäen samalla kirjettä lapasessaan leppoisasti hymyilevän repolaisen suuntaan.
"Sinä itse" Se sanoi.
"Mitä?"
"Sinä itse. Etkö muka aina vastaakin puhelimeen kun se soi? Eikö kylpyammeen vaahdon seasta nousseella kumiankalla ollutkin seitsemän inhaa päätä, jonka kumisten sarvien välissä oli kaikkialla lukenut: sinun pitää?" Kettu sanoi naureskellen.
Se asettautui maahan makaamaan mutta oli kuitenkin kaiken aikaa tietoinen Marin puhkuvasta, kuumaa raivoa huokuvasta olemuksesta. Lumi alkoi nietostumaan sen turkin ympärille ja Marista näytti kuin otus olisi käynyt nukkumaan.
"Niin sinun pitää nytkin. Usko pois" Kettu sanoi hiljaa lumen seasta. Tonttulakin tiuku näkyi vielä hetken lumikasasta mutta sitten sekin peittyi valkeaan puuteriin.
Mari seisoi neuvottomana alkaneessa lumimyräkässä ja tunsi kummaa halua tehdä samoin kuin puhuva kettu. Käpertyä sen viereen ja kuunnella tuhisevaa hengitystä kunnes lumi peittäisi hänet suojaavaan kerrokseen jäätikön tuulelta. Ja niin hän tekikin, tosin työnnettyään ensin kirjeen taskuunsa ja kokeiltuaan vielä, että se oli siellä varmasti. Otuksen turkki oli karhea ja lämmin hänen palelevaa poskeaan vasten.
"No, Mari! eiköhän se olisi jo aika lähteä kotiin meidän kaikkien? Joulujen viettoon, joulujen viettoon niin!" Osastopäällikkö sanoi naureskellen ja ravisti Marin olkapäätä.
"Muuten, Laitoitko menemään sen kopion siitä kirjeestä? Osastopäällikkö huusi vielä ovelta.
Mari heräsi näyttöpäätteensä äärestä jonka näytönsäästäjässä juoksenteli alaston kokki grillipihtejään heilutellen ruudun laidasta laitaan. Torahampainen paistettu possu oli loikannut uunista ulos ja jahtasi onnetonta kokkia ympäri näyttöpäätettä.
"Mistä kirjeestä?"
"Hö, siitä tärkeästä tietenkin" Osastopäällikkö sanoi ja nikkasi silmäänsä. "Se l-a-h-j-u-s juttu tietenkin"
Mari haukotteli raukeasti ja hänen korvansa menivät melkein luimuun. "Ai se. Joo, se on tallessa minun käsilaukussani ja vien sen kotimatkalla postiin" Mari sanoi mutta ovella ei ollut enää ketään.
Ulkona tuiskutti lunta.
Mari odotteli taksia firman konttorin pääovien edessä ja äkkiä hänen mieleensä palasi äskeinen kumma uni. Sää oli aivan samanlainen kuin unessa, mutta kaikki muu oli aavistuksen verran toisin. Mari naurahti itselleen ja mietti miten vähän voikaan olla sana "aavistus", mutta samassa taksi ajoi hänen eteensä ja tietoisuus tyhjään kotiin menemisestä siirtyi arkisemmalle tasolle. Kuski ei vaivautunut ulos ovea aukomaan vaan tönäisi sen auki omalta paikaltaan. Takapenkillä oli mytty josta pilkotti
turkki.
"Mihin ajetaan?" Kuski kysyi katsellen samalla sivupeiliin.
Mari vaistosi miehestä jotain outoa eikä saanut sanaa suustaan. Hänen poskiaan alkoi kuumottamaan ja Mari joutui käskemään itseään rauhoittumaan. Kuski kaasutti auton liikennevirtaan ja vilkaisi Marin suuntaan. "Sopisko sulle yksi juttu? Toivottavasti sulla ei oo kovin kiire" Mies sanoi hymyillen ja tuijotti Maria silmiin.
"Riippuu jutusta" Mari sai sanotuksi.
"Mä törmäsin äsken otukseen tuolla kaupungin laidalla. Siis se juoksi suoraan eteen mutta ehdin kuitenkin jarruttamaan. Siinä se makas ajovalojen edessä mutta verta ei näkynyt missään, repolaiselta oli kai mennyt vain taju kankaalle"
"Niin?"
"No mä soitin eläilekurille ja lupasin tuoda sen sille. Se sano ettäse käy jos tuot sen heti ja mä lupasin. En tietenkään ota sulta hintaa tästä keikasta, okei?"
Mari oli aivan hiljaa. Lumi satoi tuulilasiin ja pyyhkimet alkoivat vaivuttamaan häntä taas uneen. ehkä tämä olikin jo unta, Mari ajatteli mielessään ja nyökkäsi miehelle.
"Mihin sä oot muuten menossa? Kuski kysyi.
"Nyt sinne eläinlääkärille ja sitten ihan mihin vaan" Mari sanoi ja aukaisi ikkunan. Ruskea kirjekuori leijaili pimeään yöhön ja katosi lumisateeseen.
Hyvää joulua kaikille kirjoittajille ja lukijoille! - scarabaeus
Sammie kirjoitti:
Takaisin sinne mihin rekiporukka oli hänet jättänyt. Joku kirjoittajista vielä huusi Marille ettei nyt paranisi enää nukahtaa!
"Tapaat kyllä pukin sitten myöhemmin!" Joku huikkasi vielä perään.
Mari vilkutti hymyillen loittonevan reen perään mutta hänen poskilleen jäätyivät kuitenkin kirkkaat kyyneleet.
Iloiset äänet ja vaimeneva kellojen kilinä kuuluivat vielä hetken senkin jälkeen kun reki oli kadonnut jäätikön pimeyteen, sitten ei enää mitään.
Kaukana, liian kaukana loistivat ja räpsyivät kutsuvat valot tulosuunnassa, eikä Mari ollut milloinkaan elämänsä aikana tuntenut itseään niin hylätyksi ja yksinäiseksi kuin nyt. Taivaan avaruus loimusi armotonta vihreää valoaan ja pakkanen oli taas nousemaan päin -tähdetkin tuntuivat ilkkuvan valonväläyksillään hänen yksinäisyyttänsä jäätiköllä. Mari katseli kädessään olevaa rytistynyttä kirjettä ja mietti mielessään miksi se oli ollut muka niin tärkeä äidin mielestä. Eikö hän voisi heittää sitä menemään, antaa sen hautautua lumeen tai jos se niin sitä halusi -antaa sen lennellä tuulten mukana vaikka...vaikka eskimoiden maahan asti? Ja sitten kävellä takaisin kuvauspaikalle televisiokameroiden ja kaiken sen väen eteen.
Mari nosti kätensä ylös ja odotti sopivaa tuulenpuuskaa, keltaisenaan vilkahteleva tähti suorastaan kehoitti häntä päästämään otteensa kirjeestä.
Sellainen tuli hetken kuluttua ja juuri kun hän oli irrottamaisillaan kirjeen, kettu asettui istumaan hänen eteensä silmiin tuijottaen kuin yrittäisi hypnotisoida Maria. Se oli kietonut taas mahtavan häntänsä koipiensa ympärille tuttuun tyyliin ja näytti jotenkin oudolta punainen tonttuhattu päässään. Ketulla oli selvästi lämmin ja mukava olo toisin kuin Marilla, jonka huopatöppösiin alkoi jäätikön kylmä polte tunkeutumaan sisään runsaista heinistä huolimatta.
"Et sinä voi sitä tehdä" Se mutisi muina kettuina ja näytti siltä kuin aikoisi käydä haukottelemaan.
Pikkuinen tiuku helisi kun repolainen alkoi haukottelemaan korvat luimuina ja silmät viiruina, koko kita levällään.
Nyt Maria alkoi suututtamaan koko otus ja sen kumma näsäviisaus. Mikä se oikein oli? Mikä se oikein kuvitteli olevansa?
"Miksi en muka! Kuka sen kieltää?" Mari huusi heristäen samalla kirjettä lapasessaan leppoisasti hymyilevän repolaisen suuntaan.
"Sinä itse" Se sanoi.
"Mitä?"
"Sinä itse. Etkö muka aina vastaakin puhelimeen kun se soi? Eikö kylpyammeen vaahdon seasta nousseella kumiankalla ollutkin seitsemän inhaa päätä, jonka kumisten sarvien välissä oli kaikkialla lukenut: sinun pitää?" Kettu sanoi naureskellen.
Se asettautui maahan makaamaan mutta oli kuitenkin kaiken aikaa tietoinen Marin puhkuvasta, kuumaa raivoa huokuvasta olemuksesta. Lumi alkoi nietostumaan sen turkin ympärille ja Marista näytti kuin otus olisi käynyt nukkumaan.
"Niin sinun pitää nytkin. Usko pois" Kettu sanoi hiljaa lumen seasta. Tonttulakin tiuku näkyi vielä hetken lumikasasta mutta sitten sekin peittyi valkeaan puuteriin.
Mari seisoi neuvottomana alkaneessa lumimyräkässä ja tunsi kummaa halua tehdä samoin kuin puhuva kettu. Käpertyä sen viereen ja kuunnella tuhisevaa hengitystä kunnes lumi peittäisi hänet suojaavaan kerrokseen jäätikön tuulelta. Ja niin hän tekikin, tosin työnnettyään ensin kirjeen taskuunsa ja kokeiltuaan vielä, että se oli siellä varmasti. Otuksen turkki oli karhea ja lämmin hänen palelevaa poskeaan vasten.
"No, Mari! eiköhän se olisi jo aika lähteä kotiin meidän kaikkien? Joulujen viettoon, joulujen viettoon niin!" Osastopäällikkö sanoi naureskellen ja ravisti Marin olkapäätä.
"Muuten, Laitoitko menemään sen kopion siitä kirjeestä? Osastopäällikkö huusi vielä ovelta.
Mari heräsi näyttöpäätteensä äärestä jonka näytönsäästäjässä juoksenteli alaston kokki grillipihtejään heilutellen ruudun laidasta laitaan. Torahampainen paistettu possu oli loikannut uunista ulos ja jahtasi onnetonta kokkia ympäri näyttöpäätettä.
"Mistä kirjeestä?"
"Hö, siitä tärkeästä tietenkin" Osastopäällikkö sanoi ja nikkasi silmäänsä. "Se l-a-h-j-u-s juttu tietenkin"
Mari haukotteli raukeasti ja hänen korvansa menivät melkein luimuun. "Ai se. Joo, se on tallessa minun käsilaukussani ja vien sen kotimatkalla postiin" Mari sanoi mutta ovella ei ollut enää ketään.
Ulkona tuiskutti lunta.
Mari odotteli taksia firman konttorin pääovien edessä ja äkkiä hänen mieleensä palasi äskeinen kumma uni. Sää oli aivan samanlainen kuin unessa, mutta kaikki muu oli aavistuksen verran toisin. Mari naurahti itselleen ja mietti miten vähän voikaan olla sana "aavistus", mutta samassa taksi ajoi hänen eteensä ja tietoisuus tyhjään kotiin menemisestä siirtyi arkisemmalle tasolle. Kuski ei vaivautunut ulos ovea aukomaan vaan tönäisi sen auki omalta paikaltaan. Takapenkillä oli mytty josta pilkotti
turkki.
"Mihin ajetaan?" Kuski kysyi katsellen samalla sivupeiliin.
Mari vaistosi miehestä jotain outoa eikä saanut sanaa suustaan. Hänen poskiaan alkoi kuumottamaan ja Mari joutui käskemään itseään rauhoittumaan. Kuski kaasutti auton liikennevirtaan ja vilkaisi Marin suuntaan. "Sopisko sulle yksi juttu? Toivottavasti sulla ei oo kovin kiire" Mies sanoi hymyillen ja tuijotti Maria silmiin.
"Riippuu jutusta" Mari sai sanotuksi.
"Mä törmäsin äsken otukseen tuolla kaupungin laidalla. Siis se juoksi suoraan eteen mutta ehdin kuitenkin jarruttamaan. Siinä se makas ajovalojen edessä mutta verta ei näkynyt missään, repolaiselta oli kai mennyt vain taju kankaalle"
"Niin?"
"No mä soitin eläilekurille ja lupasin tuoda sen sille. Se sano ettäse käy jos tuot sen heti ja mä lupasin. En tietenkään ota sulta hintaa tästä keikasta, okei?"
Mari oli aivan hiljaa. Lumi satoi tuulilasiin ja pyyhkimet alkoivat vaivuttamaan häntä taas uneen. ehkä tämä olikin jo unta, Mari ajatteli mielessään ja nyökkäsi miehelle.
"Mihin sä oot muuten menossa? Kuski kysyi.
"Nyt sinne eläinlääkärille ja sitten ihan mihin vaan" Mari sanoi ja aukaisi ikkunan. Ruskea kirjekuori leijaili pimeään yöhön ja katosi lumisateeseen.
Hyvää joulua kaikille kirjoittajille ja lukijoille!... laulunsanoja kun on .......... (keskustelua Kirjailijanalut palstalla tammikuu 2010)
- asmdköl
scarabaeus kirjoitti:
... laulunsanoja kun on .......... (keskustelua Kirjailijanalut palstalla tammikuu 2010)
Kumma kun ei tarinaa löydy arkistosta...
- scarabaeus
asmdköl kirjoitti:
Kumma kun ei tarinaa löydy arkistosta...
Ai mistä arkistosta ei löydy ?
-
hauskaa kun tää oli noussut tähän ylös, ja lueskelin,
ja
nauratti !
- ...
jo-jo-jo-jou...............
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1169343- 462760
- 1542513
- 222029
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais141776- 111570
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa151527"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla111464- 81356
- 141326