Suurperheellisen yhteiskunnan

Tansanian väestöstä yli puolet on alle 18-vuotiaita; alle 15-vuotiaita on 45 prosenttia. Prosenttimäärä noudattaa yleistä Saharan eteläpuoleisen Afrikan linjaa (vrt. Suomi: alle 15-vuotiaita 18 %).

Tansanialaislapsi aloittaa koulunkäynnin keskimäärin 9-vuotiaana, eikä 7-vuotiaana, kuten olisi toivottavaa. Myöhäinen koulunaloitus hankaloittaa etenkin tyttöjen elämää, sillä heille tulee usein puberteetti jo ennen neljättä luokkaa ja avioliitosta tulee koulunkäyntiä tärkeämpi asia.

Nykyään 48 % tansanialaisista lapsista aloittaa peruskoulun. Heistä vain noin kuusi prosenttia jatkaa ala-asteelta yläasteelle. Yli 3 miljoonaa (43 %) 7-18 -vuotiaista tansanialaisista ei ole koskaan käynyt koulua tai on jättänyt sen kesken.

Koulutuksen jarruna ovat köyhyys, sairaudet ja sosiaaliset ongelmat. Köyhät perheet käyttävät lapsia työvoimana kotitöissä mieluummin kuin lähettävät heidät kouluun. Suurperheissä kaikki perheen resurssit menevät ruoan ja muiden välttämättömyyksien hankkimiseen eikä vanhemmilla ole varaa lähettää lapsiaan kouluun. Suurten perheiden lapset lopettavat koulun usein kesken, koska heitä tarvitaan kotona pikkusisarusten hoidossa ja muissa kotitöissä.

Tansanian hallitus on pyrkinyt saamaan lisää lapsia kouluun poistamalla hiljattain ala-asteella perityt koulumaksut. Köyhimpien oppilaiden mahdollisuudet käydä koulua paranivat, mutta koulupuvuista ja kirjoista pitää yhä maksaa. Toisen asteen koulut perivät yhä lukukausimaksun.

Kaupunkilaisilla on Tansaniassa paremmat mahdollisuudet koulutukseen kuin maaseudun asukkailla. Joillakin alueilla koko ikäluokka pääsee kouluopetuksen piiriin, mutta esimerkiksi köyhässä etelässä, Mtwaran ja Lindin lääneissä koulutusprosentti on tuskin kolmeakymmentä. Erot maaseudun ja kaupungin välillä ovat Tansaniassa viime vuosikymmenellä kasvaneet.

Köyhimmät eivät juuri saa valtiolta apua koulunkäyntiin, päinvastoin: Tansanian valtion budjetista alle neljä prosenttia suunnataan koulutukseen.

Peruskoulu käydään swahilin kielellä, toisen asteen koulu englanniksi. Englanti on välttämätön, koska se yhdistää Tansanian ja muun maailman teknologian, kaupan ja hallinnon kautta. Swahilin kieli auttaa tansanialaisia oppilaita pitämään yhteyttä kulttuuriseen perintöönsä ja arvoihinsa.

Tansanian koulutustaso kaipaa parannuksia, sillä etenkin peruskoulussa opetetut taidot, kuten laskenta ja kirjoitustaito jäävät usein heikoiksi. Laadukkaan peruskoulutuksen takaaminen kaikille on suuri haaste. Tansaniassa on keskimäärin 60 oppilasta yhtä opettajaa kohti eivätkä yli 100 oppilaan luokatkaan ole harvinaisuuksia. Myös koulukirjoista ja muusta materiaalista on pulaa. Samaa koulukirjaa käyttää 4-16 oppilasta.

Koulurakennusten taso vaihtelee eri puolilla maata. Joillakin alueilla ei edes ole koulurakennusta, vaan oppilaat opiskelevat puun alla. Varakkaiden perheiden lapset käyvät kouluja, joissa on sähköt, lasiset ikkunat, betoninen lattia, tiiliseinä ja liitutaulu liituineen.
Monet maaseudun koulurakennukset on rakennettu savesta ja riu'uista. Niissä on maalattia ja ikkuna-aukot. Pulpetteja ei välttämättä ole, vaan oppilaat istuvat lattialla.

Koulupukupakko on perua ajoilta, jolloin silloinen Tanganyika (nykyinen Manner-Tansania) kuului Englannille. Tämä ajanjakso kesti ensimmäisen maailman-sodan päättymisestä vuoteen 1964. Perheet joutuvat hankkimaan koulupuvun itse. Koulupuku maksaa vanhemmille noin yhden kuukauden palkan, siksi sitä pidetäänkin tärkeänä koulunkäyntiin liittyvänä asiana. Jokaisella koululla on oma koulupukuvärinsä. Yleisimpiä ovat siniset, vihreät ja keltaiset puvut. Koulupuku luo oppilaille yhteenkuuluvuuden tunnetta ja turvaa.

Opiskeltavat aineet ovat lähes samat kuin meillä Suomessa. Taito- ja taideaineita opetetaan resurssipulasta johtuen vähän. Kirjan tehtäviin pohjautuvia oppiaineita painotetaan (matematiikka, luonnontieto, englanti). Kouluissa opiskellaan kuten Suomessa 50 vuotta sitten, opettaja puhuu ja kertoo faktoja, oppilaat kuuntelevat. Yksi oppitunti kestää 35 minuuttia. Oppitunnin ensimmäisen puolikkaan aikana opettaja puhuu, toisen puolikkaan aikana oppilaat tekevät opettajan määräämät tehtävät.

Yhä nykyään opettajat käyttävät keppejä ojentaakseen oppilaita, jotka eivät tee työtään toivotulla tavalla. Tämä on tosin laitonta, mutta toimintaa on vaikea kitkeä kokonaan pois. Opettajajohtoisuus on ymmärrettävää, sillä luokkakoot ovat liian suuret ja luokkahuoneet ovat oppilasmäärään nähden liian pienet. Koulut ovat hyvin karuja, erilaisia opiskelua kehittäviä ja tehostavia materiaaleja ei ole tarjolla.

Oppilaat kulkevat koulumatkansa jalkaisin, koulukyytiä ei ole järjestetty eikä useilla perheillä ole varaa ostaa polkupyöriä lapsilleen. Sitä paitsi liikenne on hyvin kaoottista ja epämääräistä, pyöräteitä ei ole. Kaupungeissa koulumatkat ovat suhteellisen lyhyitä, mutta mitä pidemmälle maaseudulle mennään sitä pidemmiksi myös koulumatkat kasvavat. Koska koulukyytiä ei ole, saattaa joidenkin lasten koulumatkaksi kertyä pitkälle toista kymmentä kilometriä, jalan. Se tarkoittaa sitä, että kouluun on lähdettävä jo kukonlaulun aikaan ja kotiin ehditään juuri ennen auringonlaskua.

Toisen asteen koulussa koulupäivä alkaa noin klo 8 ja päättyy klo 15. Välissä on tunnin lounastauko, jolloin useat oppilaat syövät mukanaan kuljettamansa eväät. Kotiin palattua on tehtävä läksyt kynttilän valossa ja sen jälkeen autettava vanhempia kotiaskareissa. Leikkiin tai harrastuksille ei juuri jää aikaa, muulloin kuin lomilla ja viikonloppuisin.

© Taksvärkki ry 2005