Sammakot ilmassa leikkiä lyö

Maalaismies*

Suvi Lindén murjaisi vitsin, jonka mukaan työnantaja on tähänkin asti pystynyt käskemään alaisensa vaikka riisuuntumaan ennen töistä lähtöään. Vitseissä tuppaa olemaan totta toinen puoli.

Saksassa paljastui kuin tilauksesta rautateiden johdon väärinkäytökset teletunniste-asioissa. Työntekijöiden mailit ja kännykkäviestit ovat vuosikaudet olleet tarkan kontrollin alaiset.

Eilen radion "Taustapeilissä" asiantuntijat sanoivat, että Lex Nokiassa oikeastaan vain halutaan laillistaa työnantajien nuuskinta. Jos käsitin oikein, työntekijöiden postit on tähänkin asti tsekattu, mutta luvattomasti.

Suvi Lindén ei vitsaillutkaan.

27

1156

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Barinja 7

      aamuaihe, huomenta vaan.
      Tässä on juuri saatu ensimmäinen kahvikupillinen juotua,aamu valjennut, ja onni kohdallaan!

      terveiset alias hertta*

    • " En tunne tuota lainsäädäntöä, varmaan Linden osaa parhaiten vastata, koska on esityksen antanut" sanoi Katainen eilen.

      Samaan hengenvetoon hän ilmoitti kuitenkin tukevansa lakiesitystä!

      Että näin, asiaa ei tarvitse tuntea, lain sisältökö samantekevää, koska tukea ja kannattaa voi tietämättä mitä esitys pitää sisällään.

      Ihmekös jos meillä on päättömen päätösten luvattu aikakausi meneillään.

      Vertaa, kalliiksi tuleva virastojen ja laitosten hajasijoittaminen johon nyt ollaan liittämässä jo ilmailuakin.

      Oliskohan aika edustajiemme paneutua esityksiin tarkemmin ennen kannattamista? Tai, ainakin olla kertomatta tietämättömyyttään, silloinhan vaikuttaa fiksummalta kuin onkaan.

      • Maalaismies*

        Firmoille tulee suuremmat valtuudet kuin poliiseille. Luulisi pelkästään tuon näkökohdan panevan miettimään. Eihän meikäläisestä ole näiden asioiden ratkaisijaksi, mutta miettimään panee syyt ja seuraukset.

        Mitä tapahtuu kun lain täytäntöönpanijat tulevat jälkijunassa?

    • aimankaki

      Kokoomuspoliitikkojen viimeaikainen käytös alkaa olla surkuhupaisaa.
      Pahinta asiassa on se, että itse puheenjohtaja aloitti uuden anteeksipyyntö-kulttuurin.
      Kun vielä puolustusministeri Häkämies lausuu tuttuun tyyliinsä kolme kertaa anteeksi, anteeksi, anteeksi, niin sen jälkeen voidaan alkaa hiljalleen riisuuntua alastiksi, tarkistukuksia varten.
      Asiallisesti sanottuna, onkohan kokommuksessa syytä arvioida uudelleen, ministerien pätevyys ja kokemus, elämänkokemus mukaanlukien?

      • Opposition huutelut

        Minusta on ihan parempi pyytää anteeksi kuin jatkaa turhaa kinastelua, vaan eihän se tietty kaikille ole ominaista, räksytys tärkeämpää heille.

        Eikä ministerien ole tarkoitus osata ulkolukua kaikissa lainsäädännöissä, heillä on kyllä avustajat ja asiantuntijat tarvittaessa.

        En minä ainakaan äänestänyt sinne mitään riitapukareita, vaan siellä riidellään kaiken aikaa, ja sekoitetaan entisestään jo tehtyjä päätöksiä.

        Mitä enemmän tuo räksytys jatkuu varmasti maltillisuus siinä vaan voimistuu, mittauksissakin se on jo tullut esille!

        Samaa saa täällä sivuillakin lukea, no jotka ovat erimieltä sanovat sen niin ilkeästi että riita siitä tulee, vaan loppua ei kai ole näkyvissä.

    • Lindenin murjaisussa on hyvinkin totta. Kyllä työnantajat, jotkut, ovat todella yrittäneet "riisua alasti" palkollisensa. Seulaa ei ole tehty ammattitaidon mukaan, vaan muun toiminnan, esim. ay-toiminta on monille työnantajille ollut perin vastenmielistä. Ihan ymmärrettävistä syista. Se on ollut esteenä elää "kuin pellossa."
      Keinoina on ollut päästä aktiivisesta työntekijästä eroon keinoja kaihtamatta, tai sijoittamalla tehtäviin, joista kasvaa oma halu lähteä. Eihän tämä ole uutta vieläkään.

      Mieleeni tulee ns.Musta kirja, joka julkaistiin luettelemalla työntekijöitä, joita tulisi välttää. No, se oli kyllä lapsellisen helpolla tavalla koottu.

      Tässä tulee väkisin mieleen se, että kun nyt joukkomitassa tyhjennetään laman vuoksi tehtaita ja muita yrityksia, niin kaivataanko uusia tietolähteitä joukkoa seulomaan. Onko "tarkemmat tiedot" työntekijöistä sitä varten.

      • Sosiaalista

        Kyllä työnantajallakin on oikeuksia, voi voi!

      • taas.

        on ilmaantunut tänne aikuisten palstalle häiriköimään.
        Voi mitä sontaa ja kehnoa kopiointia.

      • Muumi-iso-Äiti
        taas. kirjoitti:

        on ilmaantunut tänne aikuisten palstalle häiriköimään.
        Voi mitä sontaa ja kehnoa kopiointia.

        Eletäänhän kaiken ikäisten kanssa, tuo nyt on mielestäni turha kommentti, mistäs lapset ottaa esimerkkiä kuin aikuisista?

      • Olikohan se Kiinasta se juttu, jossa kerrottiin miespuolisten työnatajien mielellään riisuvan työntekijöitään.
        Alaisien piti olla naispuolisia mieluummin tai useimmin ainakin.
        Sillä jutulla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä tietosuojan kanssa.

      • Jopel kirjoitti:

        Olikohan se Kiinasta se juttu, jossa kerrottiin miespuolisten työnatajien mielellään riisuvan työntekijöitään.
        Alaisien piti olla naispuolisia mieluummin tai useimmin ainakin.
        Sillä jutulla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä tietosuojan kanssa.

        Kuinkahan moni on riisuuntunut "päästäkseen tähdeksi taivaalle." Joskus pakostakin.

      • mitä,
        ynnämuu kirjoitti:

        Kuinkahan moni on riisuuntunut "päästäkseen tähdeksi taivaalle." Joskus pakostakin.

        oikein höpiset. Mene sinne nuoriso puolelle tämä on aikuisten palsta.

      • aikuisista
        Muumi-iso-Äiti kirjoitti:

        Eletäänhän kaiken ikäisten kanssa, tuo nyt on mielestäni turha kommentti, mistäs lapset ottaa esimerkkiä kuin aikuisista?

        siksipä täällä onkin selkeästi rajattu eri ikärymille omat palstansa, Tuonne sexi sivuillekkan ei susitella ALLE 18 vuotiaita,
        Siksi ei olekkaan sopivaa lasten tulla tänne aikuisten ihmisten sekaan oppimaan pahoja tapoja, Erikoiseti tämä olisi suositeltavaa tälle ymmämuulle joka on vähän jälkeen jäänyt muutoinkin.

      • aikuisista kirjoitti:

        Olet,"minä vaan." Ilmeisesti olet mielestäsi niin viisas, että on varaa väheksyä kaikkia muita. Oletko koskaan miettinyt uskottavuuttasi?
        Mitä noihin arviointiisi tulee, niihin en katso tarpeelliseksi vastata.
        Taas kerran; jätän sinut harrastamaan yksin puheluasi. Inise, että sinua sorretaan, tai hauku. Se on yksi lysti.
        Ei tarvinne mainita; kirjoitan täällä vain rek. nimimerkilläni ja niistä vastaan.

      • etkö

        tosiaankaan ymmärrä nämä ovat aikuisten palstat,ethän täältä saa keskustelukavereita, Täällä olevat ovat pikän elämänsä aikana saanet pitkän elämän koulutuksen, koulujensa lisäksi, Olet kerrassan inhottava roikkuesasasi täällä vanhusten seassa, Uskon kyllä ettet pärjää ikäisillesi, mutta kuitenkin ole ystävälllinen palaa tunkiollesi, Aivan näin vanhempana ja viisaampana koulujakin enempi käyneenä kuin 4 luokkaa kiertokoulua neuvon sinua. Kysynys on omasta parhaastasi, Pahoitat vaan täällä mielesi.

      • runosi
        ynnämuu kirjoitti:

        Olet,"minä vaan." Ilmeisesti olet mielestäsi niin viisas, että on varaa väheksyä kaikkia muita. Oletko koskaan miettinyt uskottavuuttasi?
        Mitä noihin arviointiisi tulee, niihin en katso tarpeelliseksi vastata.
        Taas kerran; jätän sinut harrastamaan yksin puheluasi. Inise, että sinua sorretaan, tai hauku. Se on yksi lysti.
        Ei tarvinne mainita; kirjoitan täällä vain rek. nimimerkilläni ja niistä vastaan.

        kirjoittanut ynnämuu !

        runo eräälle arvostetulle palstalaiselle kuvaa kuitenkin kuitenkin paremmin itse runoilijaa.

        Sontakärpänen

        Tunkiolla tällä juuret
        maailma pyörii puskassa
        pienten tekojen tuskassa.
        Silti sillä luulot suuret:
        tään puskan kunkku, ynnämuu*!
        kaiken otan minkä saan.

        Pörrää, haistaa, vaanii otus
        kärpäsellä pieni otos!

        Ei tarvitse kiittää!

    • otsikko...

      tosiaan, kuvaa hyvin...

    • Otsikossa olevan lain puitteissa tässäkin keskustellaan.

      On käynyt selväksi, että oikeisto kannattaa lakia, vasemmisto ei.

      Tuskin millään pystytään estämään tietojen urkintaa nykypäivänä.

      Välitettävä informaatio, kuva. ääni tai teksti scramlataan palasiksi ja sitten vastaanotettaessa pannaan palat paikalleen. Varmaan olette nähneet televisiossa joskus ns. mosaiikkikuvan kun kokoaminen ei onnistu.

      Nykytekniikalla pystytään vakoilemaan tietoja lähes rajattomasti ja kaukaakin.

      Suvi Linden luulee tietojen kulkevan housuissa, vain luulee.

    • ope x

      Meidän rehtorille pitää uusien tyttöopettajien
      riisuutua. Muuten lähtee sana kiertämään, että
      älkää ottako töihin.

      • Raitinraija

        ihmettele, jos hallituspuolueen ministerin suivaantuvat ja päästävät sammakoita. Oppositio räksyttää räksyttämisestä päästyäänkin ihan joutavaa.
        Liekö kellään oikeaa kuvaa siitä, kuinka asiat pitäisi tällaisessa tilanteessa hoitaa. Tuskin vasenlaita olisi kummemmat konstit löytänyt. Aika sen tulee näyttämään, miten nykyisen hallituksen toimet ovat purreet tulevaan lamaan. Ei taida demareillakaan olla kristallipalloa, josta näkisivät, mikä olisi parasta tässä tilanteessa.

        Poliitiikan teko tuntuu olevan samanlaista riitelyä, oli siellä hallituksessa demarit tai oikeisto.

        Onhan se jo nähty, ettei demaritkaan aikoinaan saaneet asioita hollilleen. Kaikki, olivat tyytymättömiä. Nahkurin orsillahan silloinkin tavattiin.

      • Raitinraija kirjoitti:

        Tuosta opposition "räksyttämisestä", se on opposition tehtävä. Hoitanut vain mielestäni kehnonlaisesti hommansa, koska räikeä eriarvoisuus on yhteiskunnassamme kasvanut, eikä ole merkkejäkään, että suunta muuttuisi.
        Tuosta ko. lakiesityksestä. Ei se nyt aivan jakaudu mielipiteet oikeisto - vasemmisto. Monia huippuasiantuntijoita tulee myös tällä jaolla luokiteltua ehkä väärin.

        Yleensä kansalaisilla on samoista asioista erilaisia näkemyksiä, riippumatta siitä onko tietoa kummallakaan puolella. Myös A4 ja 2/4 kantajien välillä on todellisia näkemyseroja. Kumpikaan ei tunne toistensa työtehtäviä ja niihin liityviä onglmia. Näin vähän ronskisti ilmaistuna.

      • on taas

        herännyt haistelemaan ja maistelemaan,,,

      • on taas kirjoitti:

        herännyt haistelemaan ja maistelemaan,,,

        Niinpä näytät tulleen, minä vaan. Aika tarkkaan vahdit puskastasi.

      • sovittelisin silmukkata
        Raitinraija kirjoitti:

        ihmettele, jos hallituspuolueen ministerin suivaantuvat ja päästävät sammakoita. Oppositio räksyttää räksyttämisestä päästyäänkin ihan joutavaa.
        Liekö kellään oikeaa kuvaa siitä, kuinka asiat pitäisi tällaisessa tilanteessa hoitaa. Tuskin vasenlaita olisi kummemmat konstit löytänyt. Aika sen tulee näyttämään, miten nykyisen hallituksen toimet ovat purreet tulevaan lamaan. Ei taida demareillakaan olla kristallipalloa, josta näkisivät, mikä olisi parasta tässä tilanteessa.

        Poliitiikan teko tuntuu olevan samanlaista riitelyä, oli siellä hallituksessa demarit tai oikeisto.

        Onhan se jo nähty, ettei demaritkaan aikoinaan saaneet asioita hollilleen. Kaikki, olivat tyytymättömiä. Nahkurin orsillahan silloinkin tavattiin.

        kaulaa.

      • ja minä vaanin kanssa
        sovittelisin silmukkata kirjoitti:

        kaulaa.

        niin sammaa puuhaa harkitseisin.

      • muuta.
        ja minä vaanin kanssa kirjoitti:

        niin sammaa puuhaa harkitseisin.

        perittävää kuin tuulen huuhtoma perse ?

      • sinä
        sovittelisin silmukkata kirjoitti:

        kaulaa.

        Kulkujätkän sperma yritäppäs ensin selvitää kuka kulkujätkä on oikeasti isäsi. Sovittele sitten se köysi kaulaasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      71
      447
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      435
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe