Tämäkin seminaariesitelmä perustuu steineristien omiin kirjoituksiin.
Steinerlaisuus tukehtuu omaan mahdottomuuteensa, ei tarvitse kuin lainata steineristien omia juttuja, niin asia valkenee.
Ikuisesti ei voi salata sellaista, joka on olemassa oleva tosiasia.
Proseminaari Niina Pasanen
Rudolf Steiner näki ihmiskunnan historiassa 7 kehityskautta: ihmisen fyysinen ruumis, elämänruumis, sieluruumis, minä, henki-itseys, elämänhenki ja henki-ihminen, joiden kautta ihmiskunta kulkee kohti henkistymistään. Nykyinen ihmiskunta elää neljättä kauttaan, ja nämä 4 kehityskautta toteutuvat myös yksittäisen ihmisen kehityksessä. Steinerin maailmankuva puolestaan on syklinen, joka koostuu eri planetaarisista kehityskausista, ja myös joiden kautta ihminen kulkee kohti henkistymistään karman avulla. Näitä kehityskausia ovat Saturnus, Aurinko, Kuu, Maa, Jupiter, Venus, ja Vulkanus, ja joista nyt elämme Maan kehityskautta, ja joka on myös huomattavissa ihmiskunnan henkisestä muutoksesta (Pedagogisia vaihtoehtoja 1993, s. 50-53.).
Steiner uskoi henkisen tiedostamisen menetelmään ja oli vakuuttunut, että se johtaa korkeampien maailmojen tiedostamiseen, ja prosessin edetessä ihmiselle voi kehittyä fyysisiä aistielimiä vastaavat henkiset aistielimet. Steinerin mukaan henkisen tiedostamisen menetelmää noudattaen ja meditaatiota harrastaen jokaisen ihmisen on mahdollista saavuttaa selvännäköisyyden kyky (Pedagogisia vaihtoehtoja 1993, s. 54-55.).
Steinerkoulussa oppilaat jaetaan jo antiikin ajoilta tunnetun jaon mukaisesti neljään eri ryhmään heidän persoonallisuutensa perusrakenteen mukaisesti. Nämä neljä perinteistä temperamenttiryhmää ovat koleerinen (kiivas), sangviininen (vilkas), melankolinen (alakuloinen) ja flegmaattinen (hidas).
Hoidetun temperamentin saavuttamiseksi steinerpedagogiikassa oppilaat jaetaan yleensä ryhmiin temperamenttiensa mukaisesti, jolloin samaa piirrettä edustavat oppilaat vaikuttavat toisiinsa tasapainottavasti ja tuovat toisissaan esiin uusia piirteitä toimiessaan peileinä toisilleen. Ihmisen temperamenttityyppi ei ole välttämättä muuttumaton, vaan usein eteenkin murrosiän aikana oppilaan perustemperamentti voi siirtyä uuteen tyyppiin. Näiden eri persoonallisuuspiirteiden sanotaan myös voivan esiintyä vallitsevina eri kansoilla, heimoilla ja suvuilla, ja tämän lisäksi myös jokainen lapsi on perustemperamentiltaan sangviinikko. Steinerpedagogiikan mukaan hoitamaton temperamentti voi johtaa esim. pinnallisuuteen, masentuneisuuteen tai muuhun mielenterveyden tai persoonallisuuden häiriöön (Virkkunen 1977.).
Steinerin mukaan hyvän opettajan tulisi muistaa neljä periaatetta työssään. Ensinnäkin opettaja vaikuttaa kaikessa oppilaisiinsa, sekä suuressa että pienessä, toiseksi opettajan tulee olla kiinnostunut kaikesta, opettajan ei saa myöskään antaa periksi valheellisuudelle, eikä opettaja saa olla kuivakas tai nyreä, vaan "sieluntunnelmaltaan tuore ja raikas" (Steiner 1996, s. 156). Steinerkoulussa toimii luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisopettajia, joilla kaikilla tulisi olla ainakin riittävä perehtyneisyys steinerpedagogiikkaan. Varsinaista steinerpedagogiikkaan perustuvaa opettajankoulutusta antaa Suomessa esim. Snellman-korkeakoulu (Pedagogisia vaihtoehtoja 1993, s. 42-43.).
Steinerin ajattelun mukaisesti ihminen ei ole vain perimänsä ja ympäristönsä muovaama sielullis-fyysinen olento, vaan hänellä on myös omaan ainutlaatuiseen yksilöllisyyteensä vaikuttava henkinen osa olemuksessaan (Pedagogisia vaihtoehtoja 1993, s. 44), ja siten Steiner pyrkikin kaikessa toiminnassaan johdattelemaan "ihmistä itsensä ja maailman henkiseen tiedostamiseen" (Hemleben 1988, s. 82). Steinerin mukaan ihmisellä on kolme sielullista kykyä: ajattelu, tunne ja tahto, ja hän näki ihmisen nelinäisenä olentona, jonka eri osat ovat fyysinen, eteerinen, astraalinen ja itseys (Lissau 1992, s. 108-109). Myös eläimillä on astraalinen olemus, ja Steiner näkikin ihmisen ja koko maailmankaikkeuden muodostuvan "samasta substanssista" (Lissau 1992, s. 105, 111).
Koska myös luonnon elementaariolennot ja mytologiset hahmot olivat tärkeitä Steinerin ajatusmaailmalle, ja mytologiassa erityisesti Parsifal-taru sekä aurinkoa edustava henkiolento Mikael, sisältyvät ne siten jopa steinerkoulun opetussuunnitelmaan. Steinerkouluissa vietetäänkin syksyisin Mikael-juhlaa tämän henkiolennon kunniaksi (Pedagogisia vaihtoehtoja 1993, s. 53.),
4. Yhteenveto
Steinerkoulu on siis oma pedagoginen suuntauksensa, joka toimii Rudolf Steinerin, sekä antroposofisen hengentieteen ihmis- ja maailmankäsitysten pohjalta ja noudattaa niitä käytännön opetus- ja kasvatustyössään.
Näin siis steinerilaisten omissa teksteissä...
Antroposofian ja steinerkoulun suhde
8
959
Vastaukset
Paitsi ettei tuo henkiolentojen osuus opetussuunnitelmassa tietenkään pidä paikkaansa...
Oletko koskaan miettinyt, mikä on mikkelinpäivä ja miksi sillä on suomalainen nimi?- Kamppailun harrastaja
... Wikipedia tietää kertoa seuraavaa:
"Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelin päivä 29. syyskuuta, mutta nykyisin päivä on omistettu kaikille enkeleille. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkovuodessa päivä on 29. syyskuuta tai sen jälkeinen sunnuntai. Tällaiselle liikkuvalle paikalle mikkelinpäivä siirrettiin Ruotsissa ja Suomessa vuonna 1772. Siirto tuli voimaan vuodesta 1774 lähtien."
Eiköhän tuo ole ihan kattava vastaus. Englanninkielisessä wikissä on sitten spesifimpää.
Mitä siitä? Kamppailun harrastaja kirjoitti:

Mitä siitä?Jostain kumman syystä esiintyy monesti juuri tämä mikkelinpäivä jonain ihmeellisenä henkiolentojen palvontana. Miten se eroaa niistä taikavoimia omaavaan jumalolennon palvontamenoista, joita järjestetään kaikissa Suomen kouluissa ja päiväkodeissa?
Jos on vastaan uskonnollisia juhlia, pitää olla sitten tasapuolisesti niitä kaikkia vastaan. Muutenhan argumentti muuttuu steinerkoulun vastaisesta uskonnonvastaiseksi. Siinä on tietysti sekin ongelma, että minä olen samaa mieltä ;o)- Kamppailun harrastaja
Steinerfaija kirjoitti:
Jostain kumman syystä esiintyy monesti juuri tämä mikkelinpäivä jonain ihmeellisenä henkiolentojen palvontana. Miten se eroaa niistä taikavoimia omaavaan jumalolennon palvontamenoista, joita järjestetään kaikissa Suomen kouluissa ja päiväkodeissa?
Jos on vastaan uskonnollisia juhlia, pitää olla sitten tasapuolisesti niitä kaikkia vastaan. Muutenhan argumentti muuttuu steinerkoulun vastaisesta uskonnonvastaiseksi. Siinä on tietysti sekin ongelma, että minä olen samaa mieltä ;o)esim. peruskoulussa... äh.. en mä jaksa. Mä olen jo kirjoittanut tästä erosta otsikolla "Ollako vai eikö olla (tyytyväinen)?" ketjussa "Kokemuksia antroposofian tuputtamisesta".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001600&posting=22000000041109419
Oliko sulla siihen jotain lisättävää vai mistä tässä on kyse? Kamppailun harrastaja kirjoitti:
esim. peruskoulussa... äh.. en mä jaksa. Mä olen jo kirjoittanut tästä erosta otsikolla "Ollako vai eikö olla (tyytyväinen)?" ketjussa "Kokemuksia antroposofian tuputtamisesta".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001600&posting=22000000041109419
Oliko sulla siihen jotain lisättävää vai mistä tässä on kyse?Mun lapseni on ET:ssä steinerkoulussa. En näe mikaeljuhlaa yhtään minään uskonnon tai taikauskon harjoittamisena. Olen pari kertaa osallistunut siihen. Joulujuhlat ovat paljon uskonnollisempia. Tuossa aloituksessa oli mielestäni se virhe, että siinä puhuttiin opetussuunnitelman sisältävän hengentieteellisiä aineksia. Missä kohtaa? Opetusministeriö hyväksyy steinerkoulujenkin opetussuunnitelmat. Tuskin se hyväksyy OPSia, jossa suunnitellaan hengentieteellisen sisällön tarjoamista oppilaille...
Vai onko kyseessä joku "salainen OPS", josta minä en tiedä mitään ;o)- Kamppailun harrastaja
Steinerfaija kirjoitti:
Mun lapseni on ET:ssä steinerkoulussa. En näe mikaeljuhlaa yhtään minään uskonnon tai taikauskon harjoittamisena. Olen pari kertaa osallistunut siihen. Joulujuhlat ovat paljon uskonnollisempia. Tuossa aloituksessa oli mielestäni se virhe, että siinä puhuttiin opetussuunnitelman sisältävän hengentieteellisiä aineksia. Missä kohtaa? Opetusministeriö hyväksyy steinerkoulujenkin opetussuunnitelmat. Tuskin se hyväksyy OPSia, jossa suunnitellaan hengentieteellisen sisällön tarjoamista oppilaille...
Vai onko kyseessä joku "salainen OPS", josta minä en tiedä mitään ;o)On se ihme kun kaikki mitä mä kirjoitan menee toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos kulkematta aivojen kautta. Mun puolestani voitte tukehtua tyytyväisyyteenne.
Se Simolle kysymys: miltä tuntui lukea "Rakkauden pedagogiikan" arvostelu Januksesta? Ai juu, eihän tuollaiseen tefloniin mikään tartu joten tuskinpa se miltään tuntui. - Kamppailun harrastaja
Steinerfaija kirjoitti:
Mun lapseni on ET:ssä steinerkoulussa. En näe mikaeljuhlaa yhtään minään uskonnon tai taikauskon harjoittamisena. Olen pari kertaa osallistunut siihen. Joulujuhlat ovat paljon uskonnollisempia. Tuossa aloituksessa oli mielestäni se virhe, että siinä puhuttiin opetussuunnitelman sisältävän hengentieteellisiä aineksia. Missä kohtaa? Opetusministeriö hyväksyy steinerkoulujenkin opetussuunnitelmat. Tuskin se hyväksyy OPSia, jossa suunnitellaan hengentieteellisen sisällön tarjoamista oppilaille...
Vai onko kyseessä joku "salainen OPS", josta minä en tiedä mitään ;o)Vieläkin sapettaa, vaikka yön yli olenkin nukkunut. Steinefaija. Mä en oikeasti tiedä, minkä helkutin takia mä vielä jaksan käydä tätä keskustelua kun se aina johtaa ihmettelyyn "häh? mutta opetussuunnitelma sitä, valtio tätä, eihän se voi olla mahdollista, ei se oo mahdollista koska valtio sitä enkä muutenkaan ole nähnyt mitään sellaista, todista"...
Tässä on sulle, jumaliste, sellaista rautalankaa, jota sä et voi ohittaa:
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7711&Itemid=38
Lainaus em. Kotimaan artikkelista:
"Vuoden 2006 lupaprosessissa luvat evättiin joiltakin kristillisiltä kouluilta. Osasyynä lupien epäämiseen oli luomisopin opettaminen muiden kuin uskonnontuntien aikana. Rajanvetoon lupa-asioissa vaikuttaa myös politiikka. Yksityiskouluihin suhtaudutaan opetusministeriön mukaan eri tavoin oikeistossa ja vasemmistossa.
Suur-Helsingin kristillisen seurakunnan koulussa evoluutiota käsitellään koulun rehtorin mukaan kriittisesti. Luomisoppia opetetaan evoluutioteorian rinnalla myös biologian tunnilla. Oppilaissa opetuskäytäntöjen erot ovat aiheuttaneet hämmennystä kristillisestä koulusta tavalliseen lukioon siirryttäessä. "
Ai ettei ole steinerkoulusta? Ei niin. Se on kuitenkin rautalankaesitys siitä, miten valtion "luvalla" toimivat koulut saavat tai voivat halutessaan opettaa uskontoa luonnontieteiden (varmasti myös historian, yhteiskuntaopin, äidinkielen, matematiikankin jne.) tunneilla.
Mikä nyt sitten on esim. Suur-Helsingin kristillisen seurakunnan koulun ja steinerkoulujen ero? Olennaisin ero on tietty se, että kukaan ateisti ei olisi niin idiootti, että pistäisi lapsensa SHKSK:uun, ellei voisi olla varma siitä, että siellä tarjotaan jollain lailla parempaa opetusta kuin muissa kouluissa *ja* ettei siellä opeteta uskontoa muuten kuin uskonnontunneilla. Näinhän asia ei ole, joten sieltä ei varmasti ateisteistien lapsia löydy!
Ainoa syy, miksi steinerkouluista, toisin kuin kristillisistä kouluista, löytyy muita kuin kristosofeja ja antroposofeja on se, että steinerkoulut viimeiseen asti pyrkivät välttämään koko uskontoaiheesta keskustelemisen ja piilottamaan antroilut "se simomaiseen" (onnittelut, Se Simo: sinusta tuli nyt käsite!) paskanjauhantaan (josta, sanottakoon, Princeton Universityn filosofian professori (emeritus) H.G. Frankfurt, teki ihan nokkelan tutkielman "On Bullshit")!
Miten se nyt on, Steinerfaija ja muut vanhemmat, jotka ovat ehkä vähän tietämättömyydessään laittanut lapsensa steinerkouluun: Vieläkö on hyvä meno vai pitäisikö jotain mahdollisesti tehdä toisin? Kamppailun harrastaja kirjoitti:
Vieläkin sapettaa, vaikka yön yli olenkin nukkunut. Steinefaija. Mä en oikeasti tiedä, minkä helkutin takia mä vielä jaksan käydä tätä keskustelua kun se aina johtaa ihmettelyyn "häh? mutta opetussuunnitelma sitä, valtio tätä, eihän se voi olla mahdollista, ei se oo mahdollista koska valtio sitä enkä muutenkaan ole nähnyt mitään sellaista, todista"...
Tässä on sulle, jumaliste, sellaista rautalankaa, jota sä et voi ohittaa:
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7711&Itemid=38
Lainaus em. Kotimaan artikkelista:
"Vuoden 2006 lupaprosessissa luvat evättiin joiltakin kristillisiltä kouluilta. Osasyynä lupien epäämiseen oli luomisopin opettaminen muiden kuin uskonnontuntien aikana. Rajanvetoon lupa-asioissa vaikuttaa myös politiikka. Yksityiskouluihin suhtaudutaan opetusministeriön mukaan eri tavoin oikeistossa ja vasemmistossa.
Suur-Helsingin kristillisen seurakunnan koulussa evoluutiota käsitellään koulun rehtorin mukaan kriittisesti. Luomisoppia opetetaan evoluutioteorian rinnalla myös biologian tunnilla. Oppilaissa opetuskäytäntöjen erot ovat aiheuttaneet hämmennystä kristillisestä koulusta tavalliseen lukioon siirryttäessä. "
Ai ettei ole steinerkoulusta? Ei niin. Se on kuitenkin rautalankaesitys siitä, miten valtion "luvalla" toimivat koulut saavat tai voivat halutessaan opettaa uskontoa luonnontieteiden (varmasti myös historian, yhteiskuntaopin, äidinkielen, matematiikankin jne.) tunneilla.
Mikä nyt sitten on esim. Suur-Helsingin kristillisen seurakunnan koulun ja steinerkoulujen ero? Olennaisin ero on tietty se, että kukaan ateisti ei olisi niin idiootti, että pistäisi lapsensa SHKSK:uun, ellei voisi olla varma siitä, että siellä tarjotaan jollain lailla parempaa opetusta kuin muissa kouluissa *ja* ettei siellä opeteta uskontoa muuten kuin uskonnontunneilla. Näinhän asia ei ole, joten sieltä ei varmasti ateisteistien lapsia löydy!
Ainoa syy, miksi steinerkouluista, toisin kuin kristillisistä kouluista, löytyy muita kuin kristosofeja ja antroposofeja on se, että steinerkoulut viimeiseen asti pyrkivät välttämään koko uskontoaiheesta keskustelemisen ja piilottamaan antroilut "se simomaiseen" (onnittelut, Se Simo: sinusta tuli nyt käsite!) paskanjauhantaan (josta, sanottakoon, Princeton Universityn filosofian professori (emeritus) H.G. Frankfurt, teki ihan nokkelan tutkielman "On Bullshit")!
Miten se nyt on, Steinerfaija ja muut vanhemmat, jotka ovat ehkä vähän tietämättömyydessään laittanut lapsensa steinerkouluun: Vieläkö on hyvä meno vai pitäisikö jotain mahdollisesti tehdä toisin?Aika moneen kertaan sanonut, että kyllä - asioita pitäisi tehdä toisin.
Minä ja omien sanojensa mukaan Kvanttis ja todella moni muukin tekee sisältä käsin työtä sen eteen, että saadaan aikaiseksi koulu jossa otetaan huomioon asiat laajemmin ja otetaan vanhemmat mukaan toimintaan.
Minun mielestäni ja kokemukseni mukaan homma ei ole pääsääntöisesti niin huonosti kuin annetaan ymmärtää tämän palstan loanheittokirjoituksissa. Ihmisillä on oikeus olla eri mieltä.
Opetussuunnitelma on aka hyvä dokumentti siitä, mitä on suunniteltu opetettavaksi. Jos väitetään että jotain muuta kuin siinä kerrottuja asioita opetetaan yleisesti, ei siis jonkun sekopäisen yksittäisen hihhulin toimesta, se kuulostaa joltain salaliittoteorialta.
Minun mielestäni kristillistne koulujen lupien epääminen ID:n opettamisen vuoksi on täysin oikein. Kristilliset koulut ovat mun mielestäni osa jotain sellaista, joka on perustavalla tavalla pielessä tässä yhteiskunnassa.
Mä olen tosi pahoillani, Kamppailun harrastaja, mutta mä en vaan suostu näkemään steinerkoulua sellaisena antroposofisen uskonnon indoktrinaatiokeskuksena, jona jotkut tällä palstalla sen haluavat näyttää.
On olemassa helvetin surkeita steinerkouluja ja tosi paskoja opettajia ja niihin olen törmännyt itsekin. Sen lisäksi steinerkoulussa on paljon, hyvin paljon kehittämistä.
Se mistä tämä keskustelu alkoi, oli tämä lause, muuten melko asiallisessa kirjoituksessa:
"Koska myös luonnon elementaariolennot ja mytologiset hahmot olivat tärkeitä Steinerin ajatusmaailmalle, ja mytologiassa erityisesti Parsifal-taru sekä aurinkoa edustava henkiolento Mikael, sisältyvät ne siten jopa steinerkoulun opetussuunnitelmaan."
Se on paskapuhetta, eikä sellainen opetussuunnitelma menisi opetusministeriössä koskaan läpi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768