Onko kukaan antanut ohjeet

omiin hautajaisiin?

Minä olen. Ihan vaan lapselleni helpotukseksi. Tai kauhistukseksi.
Ei vaan, koneella on pääpiirteissään. Kerroinkin siitä. Mietin asiaa lähisukulaisen surujuhlan jälkeen ja laitoin toimeksi.
Eipä tarvi miettiä, millainena arkku tai kukat. Toiveet on tiedossa. Tavallista vaan. Vaaleanpunaista, jos sillä sitten enää väliä on.
Pitäisi vielä lisätä, että se punainen kauhtunut villatakki päälle. Lempparivaate..
Uskaltaako kukaan ajatella näitä?

14

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se on pakko

      Kuolemaa on vaan katsottava joskus silmästä silmään.
      Yleensä hän ken tekee kuolemaa tai tietää kuolevansa suunnittelee hyvinkin tarkkaan.
      Ehkä siinä on se että ei halua luovuttaa.
      Ehkä se että omaisilla olisi helpompaa?
      Kuitenkin kuolema tulee aina yllätyksenä kun ei se ilmoita hetkeään.

    • oli joku aika sitten

      Olen, ei hautajaisia, poltettavaksi, paperiarkussa, ja tuhkä mereen.

      Peijaiset määrätyssä ravintolassa, hyvää ruokaa ja juomaa.
      Laulua ja soittoa.
      Muistelkoon siinä, tai juhlikoot muuten vaan.

      luvanneet toimia tuon mukaan.
      En kuulu kirkkoon, enkä halua puheita enkä kukkien laskua.

      • että on oman näköiset ne.

        Itsekään en pidä turhasta koreilusta.
        Jostain luin, että juutalaisilla on kaikilla samanlaiset puuarkut. Aika fiksu käytäntö, ollaan samanarvoisia.
        Ja näinhän se oikeasti on, sitä vain ollaan olevinaan jotakin, joskus, joissakin tapauksissa.
        Rahastusta tuo arkkuhomma.


      • on ainakin täällä

        Saksassa kallista teatteria, täytyy vuokrata laiva jne. Minä olen sanonut, ettei minun hautaamiseeni panna paljoa rahoja, eikä pidetä mitään kestityksiäkään. Tyttäreni ja mieheni saavat mennä syömään ja selvittää, kuka ottaa mitäkin. Raha on tietysti ainoa, joka ketään kiinnostaa. Onneksi sitäkään ei ole paljon, muuten saisi katsella tuolta ylempää, kuinka kaikki tappelevat.


      • Edullista
        on ainakin täällä kirjoitti:

        Saksassa kallista teatteria, täytyy vuokrata laiva jne. Minä olen sanonut, ettei minun hautaamiseeni panna paljoa rahoja, eikä pidetä mitään kestityksiäkään. Tyttäreni ja mieheni saavat mennä syömään ja selvittää, kuka ottaa mitäkin. Raha on tietysti ainoa, joka ketään kiinnostaa. Onneksi sitäkään ei ole paljon, muuten saisi katsella tuolta ylempää, kuinka kaikki tappelevat.

        Hesassa on ihan erityinen paikkakin, tuhkan ripottelua varten.
        Koordinaatit pitää antaa, mihin tuhka ripotellaan, kun hakee uurnan.
        Jos ei ole itsellä, suvulla venettä, ei ole kovin kallista taxiveneelläkään.
        Sitten on isompia veneitä myös, missä voi vaikka ruokailla.
        Minulla on jälkikasvulla vene, ja uskon heillä olevan silloinkin, kun aikani on.
        Jos ei , niin taxiveneellä sitten.

        Kukkasista olen sanonut, että tuokaa vaan nyt kun voin niistä nauttia, ei enää sitten kun ei minua ole.

        Me olemme lasten rippi ja valmistumisjuhlia viettäneet aina samassa ravintolassa, ja sinne olen toivonut heidän menevän myös syömään, sitten...

        Kaikki on testamentissa määrätty, miten toimitaan.
        Ja uskon niin käyvän, koska ovat luvanneet.
        Tein testamentin jo 15v sitten, olin tienpäällä työkseni, ja näin liian paljon, äkkipysähdyksiä.


    • 1943

      muistiin. Olen maininnut, että hiljaisuudessa haluaisin haudattavan. Tuhkaus on myös toiveeni, uurnan paikka on mieheni sukuhaudassa. En ehtinyt keskustella mieheni kanssa näistä asioista, hänet tuhkattiin, en tiedä olisiko hyväksynyt.

    • olis kiva...

      Viskipullo toiseen kainaloon ja toiseen konjakkipänikkä.

    • Jo vuosia sitten.

      Ammattipuhuja kehumaan viideksi minuutiksi.
      Panhuilu musiikkia.
      Ukko tuhkaksi ja tuhka männikköön.
      Pikkupiirin peijaiset paikallisen ravintolan kabinetissa.
      Ei mitään monumenttia lasten harmiksi.

      Jos muistopäivänä viitsivät kynttilän sytyttää niin ajatus lämmittää nyt hengissä olevaa.

      Siinä se olikin!

    • Mieheni 95-vuotias täti oli laittanut kaikki hautajaistensa järjestelyt paperille.
      Siinä oli nimetty kantajat, vieraat, pitopalvelu,
      tuhkaus ja hautapaikka, kaikki oli kirjoitettuna puhelinnumeroista lähtien.
      Vieraat vain ehtivät moneen kertaan vaihtua, kun eli niin vanhaksi, mutta järki oli tallella loppuun asti.

      Lähiomaisina olivat sisarusten lapset, joten oli suuri apu heille kaikesta tästä, kun järjestivät hautajaisia.

      Ei sitä vaan tule itse ajateltua, kuinka hyvä olisi ne asiat omalta kohdalta laittaa selväksi.

      • minulla myös

        Minullakin vaihtuu nuo hautajaisvieraat mielialan mukaan. Välillä ei saa tulla lapsetkaan, ja välillä, ehkä, jos tulisivatkin.

        Polttohautaus on eka sijalla, mutta välillä oli jo timantitkin. Luovuin niistä kuitenkin.

        Kuinkahan monet hautajaiset ehdin itselleni järjestää?


    • O - Orvokki

      merkitystä ole kuinka asiat hoidetaan. Perustoiveet ovat tiedossa ja kukaties ne voivat vielä muuttuakin, jos vanhaksi elän. Lohdutin ajatuksella, ettei jälkikasvu voi tehdä mitään sellaista, mikä minun mielestäni voisi olla väärä valinta.

      Joskus nuorempana minulla oli varsin ehdottomia näkemyksiä omaan kuolemaani ja hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelemisestä. En halunnut omiin hautajaisiin tuhlattavan yhtään ylimääräistä, ja siksi mm. testamenttasin ruumiini anatomian laitokselle, jo ennen elinluovutustestamenttien aikaa. Kun ei enää tarvitse pohtia kustannuksia samalla tavoin, haluan mielelläni "tarjota" ystäville ja läheisille viimeiset kekkerit. Olen sanonut, että muistotilaisuudessa ihmisten pitäisi kertoa mieluummin hauskoja muistoja yhteisistä kokemuksista ja omista kommelluksistani kuin pitää juhlapuheita vainajan saavutuksista tai tekemisistä. Minusta hautajaisjärjestelyt ja muistotilaisuus ovat tärkeä tuki surutyössä omaisille. - Tuhkan sirottelupaikan nuoret saavat itse valita joko kahdesta mahdollisesta hautapaikasta tai sitten mistä tahansa luonnossa, niityllä tai metsässä. Vesistöjä en halua edes tuhkallani kuormitettavan.

      Olen myös kertonut, mistä tärkeät kotona olevat paperit ja tallelokeron avain löytyvät. - Oli kiva huomata, ettei mieleen tullut yhtään huolen aihetta, kun muutama vuosi sitten heräsin kerran teholla ja luulin olevani siellä kuolemassa. Asiat ovat siis ihan hyvässä järjestyksessä.;))

    • Nimetön

      Olen todellakin havainnut, että esim. lesken toiveita ei puolison hautajaisjärjestelyissä juuri kysytä ja jää jotenkin ulkopuoliseksi. Minulla on omat ajatukseni esim. arkun väristä, kukista arkun päälle (ei kymmeniä euroja kukkiin,
      jotka menevät arkun mukana), mielivirrestä, hautajaisten vierasrajauksesta, jonka vuoksi lehti-ilmoitus vasta jälkeenpäin ja siten tulee
      saattajiksi läheisimmät tai he, jotka kysyvät.
      Olen sanonut lapsilleni, että vihkiraamatun välissä on "toivomuslista", joka helpottaa heitä sitten aikanaan.

    • isoäiti*

      Helsingin anatomian laitokselle testamenttasin ruumiini jo nuorena, mutta sen jälkeen ovat askeleet vieneet pitkin palloa, ja lisätestamentteja on tehty, koska epäilen ettei
      ko laitos suostu tomumajaani hakemaan lentorahtina kovin kaukaa.

      Toivomukseni on tuhkaus ja osa tuhkasta Suomen
      sienimetsään.
      Oli kaunis mustatorvisienipaikka katsottu viimeiseksi leposijaksi, mutta rakensivat lähiön ja tuhosivat upean metsän, joten jälkikasvu heitelköön tuhkat mielensä mukaan.

      Mitään peijaisia en halua, mutta hautajaismusiikkia olen valinnut sitäkin enemmän.
      Soitelkoot milloin haluavat, tässä muutamia:

      Berceuse, kehtolaulu Järnefelt
      Tuoll´ on mun kultani, kansanlaulu
      One fine day, Oopperasta Madame Butterfly
      What a wonderful world, Louis Amstrong laulu
      Yesterday, John Lennon
      Imagine, John Lennon
      Jumalan kunnia luonnossa, Ludvig van Beethoven
      L'hymne a l'amour, Edith Piaf laulu
      Sanctus, Mendelsson, Kiri Te Kanawa laulu
      Valse triste, Sibelius
      Hallelujah, Leonard Cohen laulu
      Sydämeni laulu, Aleksis Kivi, Veikko Sinisalon lausumana

    • WanhaWaari

      Etukäteen valmiiksi sovitusta ja maksetusta ei puutu muuta kuin toteutus. Yksi minun tädeistäni oli yksinäinen ihminen ja eli liki 90-vuotiaaksi. Hän järjesti omat hautajaisensa Elannon palvelun kautta. Kustannusten maksamista myöten kaikki valmiiksi.

      Vaimoni puolelta taas hänen tätinsä järjesti omiin hautajaisiinsa sopivasti tarjoilua. Hän hoiti laskun maksamista myöten koko omalle hautajaisväelleen tuplaryypyt hyvälaatuista konjakkia. Hän oli sitä mieltä, että hänen hautajaisensa eivät ole pelkästään surujuhlat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      639
      2807
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      25
      2247
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      430
      2179
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      89
      2016
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1829
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1590
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1372
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1300
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      27
      1241
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      66
      1174
    Aihe