Ja yhtäkkiä...

Zelig

Pyhä Henki täytti kirjurin kynän ja hän lisäsi
muutamia jakeita oman mielensä mukaan. Kuten esim:

Joh. 8:7
Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."

Joh. 8:11
"Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Luuk. 22:44
Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin

Luuk. 22:20
Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne

Mark. 16:17-18
Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä

He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.

Luuk. 24:12
Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut

Joh 5:4
Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa

Luuk. 24:51
Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen

Nämä kohdat lisättiin Raamattuun (joka on Jahven
erehtymätöntä sanaa) myöhäiskeskiajalla.

18

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Voitko kertoa mistä lähteestä löysit nämä? Raamatun muuttelusta on vaikea löytää eksaktia tietoa.

      • Otteet ovat Bart Ehrmanin kirjasta Misquoting Jesus.
        Se löytyy pääkaupunkiseudun kirjastosta. Youtubesta
        löytyy myös Ehrmanin luentoja. Kaikki ovat englan-
        nin kielellä.

      • ...
        Zelig kirjoitti:

        Otteet ovat Bart Ehrmanin kirjasta Misquoting Jesus.
        Se löytyy pääkaupunkiseudun kirjastosta. Youtubesta
        löytyy myös Ehrmanin luentoja. Kaikki ovat englan-
        nin kielellä.

        Ei löydy paikallisista kirjastoista, mutta asunkin ns. kuusessa. Täytyy kokeilla kaukolainausta pitkästä aikaa.

      • ... kirjoitti:

        Ei löydy paikallisista kirjastoista, mutta asunkin ns. kuusessa. Täytyy kokeilla kaukolainausta pitkästä aikaa.

        asua. Viimeistään silloin, kun veden pinta
        nousee Kauppatorille.

    • valehtelemaan.

      vuoden 405 AD versio esimerkiksi kertoo korutonta kieltä että sinun keskiaikasi on todella tullut aikaisin

      Johannes 8 / 7.cum autem perseverarent interrogantes eum erexit se et dixit eis qui sine peccato est vestrum primus in illam lapidem mittat

      8 / 11 quae dixit nemo Domine dixit autem Iesus nec ego te condemnabo vade et amplius iam noli peccare

      • vain muinaiskreikkaa. Latina ei taitu.

      • mikä vuoden 405 sulla on? Onko Opel Ascona, Johanneksen evankeliumi vai koko NT ?

    • Väittää Ehrmann? ja uppoaa joihinkin kuin veisti voihin.
      Itse uskon että jos ihminen rehellisesti etsisi Jumalaa hän löytäisi, mutta vikoileva ihminen joutuu harhaan, kuten tästäkin näkee, ja häneltä jää totuus löytämättä.

      Kuten eräs kirjailija toteaa; "Rosvo ei löydä poliisia, kuten ei ateisti Jumalaa. He eivät kumpikaan etsi". Lienee ajatuksessa totuuden siemen :)

      • Ehrmanin lisäksi moni muu. John Mill löysi jo
        1700-luvulla 30000 eroavaisuutta UT:n teksteistä ja
        mukaan ei lueta sanajärjestyksistä johtuvia
        eroavaisuuksia. Hänellä oli käytössään noin
        sata kreikankielistä käsikirjoitusta.
        Nykyään tutkijoiden käytettävissä on noin
        57000 UT:n käsikirjoitusta.

      • konna

        Haluaako juhani kokeilla käytännössä tuota myrkkypikarin kippaamista?

        "Mark. 16:17-18
        Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä

        He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

        Vai mitä ihmettä sinä yrität taas selittää? Jos raamattu on erehtymätöntä jumalan sanaa ja sinä oikeassa uskossa, sinun pitäisi pystyä siihen.

      • Zelig kirjoitti:

        Ehrmanin lisäksi moni muu. John Mill löysi jo
        1700-luvulla 30000 eroavaisuutta UT:n teksteistä ja
        mukaan ei lueta sanajärjestyksistä johtuvia
        eroavaisuuksia. Hänellä oli käytössään noin
        sata kreikankielistä käsikirjoitusta.
        Nykyään tutkijoiden käytettävissä on noin
        57000 UT:n käsikirjoitusta.

        Tokihan käsikirjoituksissa voi olla erovaisuuksia johtuen jäljennösvirheistä, mutta ne eivät ole tuon suuruusluokan virheitä.

        Jos luet jo pelkästään tuon ensimmäisen kohdan Joh.8:7 oletetun lisäyksen ilman tätä lisäystä, huomaat, että tekstissä ei ole oletetun lisäyksen poiston jälkeen mitään järkeä.

        Kehoittaisinkin tutustumaan itse tekstiin ja kirjaan paremmin kuin siitä kirjoitettuihin arvioihin. Olisi helpompi muodostaa se oma mielipide. Jotenki vaikuttaa, että olet aivan Ehrmann "luomoissa" ja kriittisyytesi kärsii siitä. Lue myös tasapuolisuuden nimissä suomalaisten tutkijoiden teoksia. Esim. Timo Eskolaa, Uuras Saarnivaaraa ja ulkomaillakin suurta arvostusta nauttivia Risto Santalaa sekä Aapeli Saarisaloa.

      • konna kirjoitti:

        Haluaako juhani kokeilla käytännössä tuota myrkkypikarin kippaamista?

        "Mark. 16:17-18
        Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä

        He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

        Vai mitä ihmettä sinä yrität taas selittää? Jos raamattu on erehtymätöntä jumalan sanaa ja sinä oikeassa uskossa, sinun pitäisi pystyä siihen.

        Muistelisin, että Usassa on lahko joka harrastaa tätä käärmeisiin tarttumista, ilmeisesti se toimii, koskapa eivät ole kuolleet pois.

        On hyvä kuitenkin muistaa, että tälläiset ihmeet eivät ole Kristinuskon pääasia. Jos tälläiset nostetaan pääkäytännöksi on Raamatun sanoma vääristynyt.

        Kyllä Raamatun Sana näyttää paikkaansa pitävyyden etsijälle muilla konsteilla. Kuten Raamattukin ilmoittaa: "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana."

      • juhani1965 kirjoitti:

        Tokihan käsikirjoituksissa voi olla erovaisuuksia johtuen jäljennösvirheistä, mutta ne eivät ole tuon suuruusluokan virheitä.

        Jos luet jo pelkästään tuon ensimmäisen kohdan Joh.8:7 oletetun lisäyksen ilman tätä lisäystä, huomaat, että tekstissä ei ole oletetun lisäyksen poiston jälkeen mitään järkeä.

        Kehoittaisinkin tutustumaan itse tekstiin ja kirjaan paremmin kuin siitä kirjoitettuihin arvioihin. Olisi helpompi muodostaa se oma mielipide. Jotenki vaikuttaa, että olet aivan Ehrmann "luomoissa" ja kriittisyytesi kärsii siitä. Lue myös tasapuolisuuden nimissä suomalaisten tutkijoiden teoksia. Esim. Timo Eskolaa, Uuras Saarnivaaraa ja ulkomaillakin suurta arvostusta nauttivia Risto Santalaa sekä Aapeli Saarisaloa.

        edustaa tutkijoiden valtavirtaa.

        Tuosta kyseisestä Johanneksen evankeliumin kohdasta
        Ehrman sanoo seuraavaa:
        a) Se on irrallaan edeltävistä ja seuraavista
        jakeista
        b) Se sisältää sanoja ja fraaseja, joita
        ei tavata muualla Johanneksen evankeliumissa.

        ei varmaankaan ole joku minusta
        riippumaton taho kirjoittanut alalaitaan
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 7:1&rnd=1238959335644

        "7:53--8:11: Jakso puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Se edustaa kuitenkin varhaista perimätietoa."

        Tai vastaavasti:
        http://en.wikipedia.org/wiki/Jesus_and_the_woman_taken_in_adultery

      • Zelig kirjoitti:

        edustaa tutkijoiden valtavirtaa.

        Tuosta kyseisestä Johanneksen evankeliumin kohdasta
        Ehrman sanoo seuraavaa:
        a) Se on irrallaan edeltävistä ja seuraavista
        jakeista
        b) Se sisältää sanoja ja fraaseja, joita
        ei tavata muualla Johanneksen evankeliumissa.

        Minusta se taas a) sopii tekstin yhteyteen kuin nakutettu, muutenha tekstissä ei olisi mitään järkeä :Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
        (((((7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".))))
        8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.

        Siinä olisi kaksi melkeen identtistä lausetta perätysten.

        b) Jeesus käytti usein "epäsovinnaisia" sanoja ja sanontoja. Saaden ainakin ihmiset "hereille" ja kiinnostumaan sanomastaan.

        Suomestakin löytyy iso liuta tohtoris- ja professoristason tutkijoita jotka ovat eri linjoilla.

      • Zelig
        juhani1965 kirjoitti:

        Kyseinen katkelma löytyy jo kuitenkin 200-luvun käsikirjoituksista.

        Ei kreikankielisistä.

      • juhani1965 kirjoitti:

        Minusta se taas a) sopii tekstin yhteyteen kuin nakutettu, muutenha tekstissä ei olisi mitään järkeä :Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
        (((((7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".))))
        8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.

        Siinä olisi kaksi melkeen identtistä lausetta perätysten.

        b) Jeesus käytti usein "epäsovinnaisia" sanoja ja sanontoja. Saaden ainakin ihmiset "hereille" ja kiinnostumaan sanomastaan.

        Suomestakin löytyy iso liuta tohtoris- ja professoristason tutkijoita jotka ovat eri linjoilla.

        varma ymmärsitkö oikein, mutta puhuin koko katkelmasta (7:53--8:11).

        "Jeesus käytti usein "epäsovinnaisia" sanoja ja sanontoja. Saaden ainakin ihmiset "hereille" ja kiinnostumaan sanomastaan."

        Mistäs tiedät mitä Jeesus oikeasti sanoi?
        Me puhumme nyt muistiinkirjoitetusta tekstistä.
        Tekstistä, joka on kirjoitettu vieraassa maassa
        ja vieraalla kielellä (kreikka-aramea) vuosikym-
        menien jälkeen Jeesuksen kuoleman.

        Minä luotan siihen, että ihmiset, jotka osaavat
        arameaa ja (muinais)kreikkaa ja ovat koulutettu-
        ja tekstikriitikoita, pystyvät erottamaan mikä
        osa tekstistä on korruptoitunut ja mikä ei.

        Sen sijaan en luota niihin, jotka katsovat
        Raamatun tekstejä vaaleanpunaisten silmä-
        lasien läpi. Heidän "tieteen tekemisensä"
        on sitä, että heillä on jo lopputulos valmiina.
        Heidän vain täytyy kaivaa oikeat jakeet esiin
        ja sulkea korvansa ja silmänsä tutkimustuloksil-
        ta, jotka kertovat jotain muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe