Tietoa Paavalin kirjeistä...

NineStar

Jotka harrastavat Homovihaa.

Tiedättehän että Jeesuksenne mitätöi VTn joten mitä UTssä on Homovastaista???

Joku hihu varmaan copy/pastettaa jotain roomalaikirjeitä tai paavalin kirjeitä tänne mutta ennenkuin teette niin, lukekaa nämä ensiksi!

Miksi siis seuraat Paavali Tarsolaisen opetuksia etkä jeesuksen???

Historian mukaan Paavali Tarsolainen (Šaʾul HaTarsi) oli syntyjään Juutalainen ja ympärileikattu joten hän seurasi VT-sanonnan koulutusta koska ne olivat hänelle lapsena opetettu ja ne vaikutti hänen mielipiteisiinsä,kasvatukseensa ja opetuksiinsa.

Hän ei myöskään ollut Jeesuksen opetuslapsi , eikä paavali Tarsolainen ikinä tavannut Jeesusta elämänsä aikana henkilökohtaisesti joten miksi hän olisi yhtäkkiä niitä ihmisiä jotka voisivat vaikuttaa kristinuskon dogmeihin ja sääntöihin???

Juutalaisena hänen "profetiat" ovat vahvasti VTn mukaiset.

Lisäksi ne Paavalinkirjeethän olivat paavalin lähettämiä kirjeitä joten miksi ne yhtäkkiä olisivat käskyjä eikä vaan kirjeitä mitä ei todellakaan ollut tarkoituksia julkaista raamatussa???

oliko paavali Torsiolainen yhtäkkiä joku jumalan poika????

ja lisäksi voin antaa uskovaisille haasteen.

Etsikää UTstä jotain homoseksuaalivastaista ja Roomalaiskirjeitten ulkopuolista tekstiä.

27

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M@k3

      Nuo kaikki argumentit voi helposti kumota Pyhähenki kortilla.

      Vaikka Paavali sanoisi täysin päinvastaista kuin Jeesus niin se ei tuntuisi hihhulilla missään.

    • sytkäri vasemmassa

      Oikea Uskovainenhan on erittäin kiinnostunut esinahkan silpomisesta ja naapurin seksuaalisista mieltymyksistä koska niistä riippuu koko ihmiskunnan tulevaisuus!

    • hyvin todennäköisesti

      Roomalaisten agentti, jonka tehtävänä oli sotkea juutalaisten systeemejä. Josefus ainakin mainitsee hänet nimeltä, ja kumman helläkätistä kohtelua hän sai Roomalaisilta. Puhumattakaan siitä, että hän muutti kristinuskon Jeesuksen opetuksille tyypillisestä "vain juutalaisille" opista kaikille levitettäväksi ja roomalaisten pirtaan sopivaksi uskonnoksi.

    • ????????????

      Paavali Tarsolainen nimenomaan kohtasi Jeesuksen jonka seurauksen lopetti kristittyjen vainoamisen ja kääntyi kristityksi.

      • hallusinaatiossa

        Jeesuskohtaaminen Damaskoksentiellä oli näky. Paavalille toki elävä ja todentuntuinen.

        Fyysisenä Jeesusta hän ei kohdannut. Sen sijaan hän opiskeli samassa opinahjossa kuin Apollonius Tyanalainen, kreikkalainen opettaja. Hänet hän ehkä kohtasi.

      • jos ei
        hallusinaatiossa kirjoitti:

        Jeesuskohtaaminen Damaskoksentiellä oli näky. Paavalille toki elävä ja todentuntuinen.

        Fyysisenä Jeesusta hän ei kohdannut. Sen sijaan hän opiskeli samassa opinahjossa kuin Apollonius Tyanalainen, kreikkalainen opettaja. Hänet hän ehkä kohtasi.

        Ei ole mitään järkeä yrittää keskustella hengellisistä, jos ei itse usko Jumalan voiman ilmenemiseen ja yleensäkin yliluonnollisuuksiin hengellisessä maailmassa, jossa tapahtuu koko ajan jotain, mitä emme fyysisin silmin pysty näkemään.

      • semmosta.
        jos ei kirjoitti:

        Ei ole mitään järkeä yrittää keskustella hengellisistä, jos ei itse usko Jumalan voiman ilmenemiseen ja yleensäkin yliluonnollisuuksiin hengellisessä maailmassa, jossa tapahtuu koko ajan jotain, mitä emme fyysisin silmin pysty näkemään.

        Koska emme mielestäsi voi erottaa hallusinaatioita todellisista yliluonnollisuuksista, meidän lienee siis pakko pitää kakenlaisia ääniä kuulevien kokemuksia yhtä todellisina kuin Paavalin ilmestyksiä ja unia.

    • "Tiedättehän että Jeesuksenne mitätöi VTn joten mitä UTssä on Homovastaista??? "

      Missään tapauksessa Jeesus ei mitätöinyt Vt:tä. Jeesus itse vetosi usein Vt:hen sanoen "ettekö tunne kirjoituksia".

      "Miksi siis seuraat Paavali Tarsolaisen opetuksia etkä jeesuksen??? "

      Jeesus itse valjasti Paavalin pakanoiden apostoliksi. Jeesus valitsi Damaskon tiellä Paavalin "asekseen".

      "Historian mukaan Paavali Tarsolainen (Šaʾul HaTarsi) oli syntyjään Juutalainen ja ympärileikattu joten hän seurasi VT-sanonnan koulutusta koska ne olivat hänelle lapsena opetettu ja ne vaikutti hänen mielipiteisiinsä,kasvatukseensa ja opetuksiinsa."

      Totta, voi jopa sanua että hänellä on tuon aikasen mittapuun mukaan paras yliopistotason koulutus. Mutta kaikki muuttui kun Paavali kohtasi Jeesuksen ja alkoi uskomaan Jeesukseen. Niinhän käy jokaiselle joka kohtaa Jeesuksen.

      "Lisäksi ne Paavalinkirjeethän olivat paavalin lähettämiä kirjeitä joten miksi ne yhtäkkiä olisivat käskyjä eikä vaan kirjeitä mitä ei todellakaan ollut tarkoituksia julkaista raamatussa???"

      Koskapa Paavali tuli uskoon hän sai lahjaski Pyhän Hengen ja uskon että Pyhä Henki on erityisesti vaikuttamut Paavalin kirjeiden välityksellä, sillä uskon että Raamattu on Jumalan hengeyttämä.

      "Etsikää UTstä jotain homoseksuaalivastaista ja Roomalaiskirjeitten ulkopuolista tekstiä. "

      Toisaalta olisi hölmöä alkaa pilkkomaan Raamattua, omien vaikuttimien mukaan. Kohta Raamatusta olisi jäljellä vain kannet. Kohtia Ut:ssä on esim. 1.Kor.6:9 ja 1.Tim.1:10, Roomalaiskirjeen lopun lisäksi.

      • M@k3

        Kuten voit tuolta ylempää lukaista :)

        Sattumaa, logiikkaa vai Jumalan johdatusta?

      • sinä vain
        M@k3 kirjoitti:

        Kuten voit tuolta ylempää lukaista :)

        Sattumaa, logiikkaa vai Jumalan johdatusta?

        alat pikkuhiljaa oppia ja ymmärtää...

      • näyssä

        > Jeesus itse valjasti Paavalin pakanoiden apostoliksi. Jeesus valitsi Damaskon tiellä Paavalin "asekseen".

        Kyllä, näyssä/hallusinaatiossa Paavali sai tehtävänsä.

      • M@k3 kirjoitti:

        Kuten voit tuolta ylempää lukaista :)

        Sattumaa, logiikkaa vai Jumalan johdatusta?

        Tai jospa olet oppinut tulkitsemaan Kristinuskoa ja sen käsityksiä :)

      • näyssä kirjoitti:

        > Jeesus itse valjasti Paavalin pakanoiden apostoliksi. Jeesus valitsi Damaskon tiellä Paavalin "asekseen".

        Kyllä, näyssä/hallusinaatiossa Paavali sai tehtävänsä.

        Itse valitsen uskovaisena tietystä tuon näky kohdan. Joka tapauksessa Paavalin käytös muuttui tämän tapahtuman jälkeen hyvin radikaalisti. Kristinuskon vihamiehestä ja vainoojasta tuli itsestä Kristitty.

    • luettavaksi

      myös Matteus 5: 17......Kiitos!

      • PAREMPAAA

        LUETTAVAA!!!!!

      • vastaukseni
        PAREMPAAA kirjoitti:

        LUETTAVAA!!!!!

        NineStarille, koska hän väitti, että Jeesus kumosi Vanhan Testamentin. Tuossa paikassa Jeesus sanoo: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään."

        Ja sinulle vielä: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee."

        Mene kiiruusti ja osta Raamattu, ettei henkesi sinussa aivan nälkään kuolisi!

      • NineStar
        vastaukseni kirjoitti:

        Juuri hankit itsellesi miljoona kristillistä vihamiestä ja samanverran juutalaista liittolaista! :)

        "Ja sinulle vielä: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee." "
        Jumalan suusta ei lähde mitään, eihän olemattomasta voikaan lähteä. Siinä ollaan oikeassa että ainoastaan leivällä ei elä, tai ehkä elääkin, mutta se olisi aika ankeata, menenkin nyt hakemaan juustoa, makkaraa ja chilikastiketta leivän päälle.

        Että VT on vielä voimassa, syötkös sikaa? onko kikkelisi silvottu? ja kuinka monta ihistä olet kivittänyt?

      • väittämäsi
        NineStar kirjoitti:

        Juuri hankit itsellesi miljoona kristillistä vihamiestä ja samanverran juutalaista liittolaista! :)

        perustelet?

      • PAREMPAAA
        NineStar kirjoitti:

        Että VT on vielä voimassa, syötkös sikaa? onko kikkelisi silvottu? ja kuinka monta ihistä olet kivittänyt?

        mieltä että VT olisi voimassa, syön sikaa, minulla on mulkku, ei kikkeli, eikä sitä ole silvottu, lapsena kivitimme naapurin kakaroita, se oli tosin molemminpuolista kivittämistä.

    • eikkari7

      Paavali tais olla benjamin sukulkuntaa.

    • luku ja jae

      >> Tiedättehän että Jeesuksenne mitätöi VTn joten mitä UTssä on Homovastaista??? >>

      -Heitän heti, siis en edes lukenut vielä muita vastauksia, mutta vastaan uhoavaan ja hyökkäävään kommenttiisi, kysymyksellä, johon sinun ihan ensimmäiseksi TÄYTYY pystyä vastaamaan:

      -Missä kohtaa raamatussa Jeesus muka "mitätöi" VT:n? Kerro se paikka luku ja jae/jakeet raamatusta, mistä tällaista muka kävisi ilmi...

      -Olipa väitteesi mikä tahansa, niin se ei varmasti pidä paikkaansa, koska VT oli Jeesukselle, aivan kuin raamattu on meille nykyisille Kristityille, jonka kirjoitusten mukaan hänkin eli ja toimi omassa elämässään.

      -Mikä sinä muuten luulet olevasi, että me sinun "opetustasi" uskoisimme?

      >> Etsikää UTstä jotain homoseksuaalivastaista ja Roomalaiskirjeitten ulkopuolista tekstiä. >>

      Tässä nyt ainakin yksi; kai tiedät että "miehimys" tarkoittaa homoa...

      1.Kor.6:9. "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, 10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."

    • kokoamisohje?

      >> Lisäksi ne Paavalinkirjeethän olivat paavalin lähettämiä kirjeitä joten miksi ne yhtäkkiä olisivat käskyjä eikä vaan kirjeitä mitä ei todellakaan ollut tarkoituksia julkaista raamatussa??? >>

      -Ai sinäkö olet nyt saanut jostain tietoosi, jonkun aiemman ja "oikean alkuperäisen raamatun kokoamisohjeen", joka sitten lienee joskus jollekin tullut ohjeena itseltään Jumalalta... Jos SINÄ nyt voit ihan pokkana väittää, ettei jotakin osaa olisi muka "ollut tarkoituskaan" laittaa raamattuun...!

      -Melkoin suunpieksäjä olet...!

      • NineStar

        Kerroppas sitten miksi paavalin ja korinottolaisen keskeiset kirjeet julkaistiin raamatussa.

        Ja onko VT vielä voimassa vai ei?

        sillä uskvoaiset nahistelevat keskenäänkin onko VT voimassa vai ei.

        mikä on sinun kanstasi asiaan?

      • joo toi kok...

        -Et siis osannut vastata kysymykseen, missä kohtaa olisi väittämäsi oikeaksi todistava raamatunkohta.

        >> Kerroppas sitten miksi paavalin ja korinottolaisen keskeiset kirjeet julkaistiin raamatussa. >>

        -Ne ovat yhä vieläkin opettavaisia ja seurakunnan hengellistä elämää hyvin ohjaavia ja opastavia kirjeitä.

        >> Ja onko VT vielä voimassa vai ei?

        sillä uskvoaiset nahistelevat keskenäänkin onko VT voimassa vai ei.

        mikä on sinun kanstasi asiaan? >>

        -Minun tai muidenkaan uskovien, ym. ihmisten kanta tai "nahistelu" ei Jumalan sanan todellista muuttumatonta asemaa ratkaise suuntaan tai toiseen. Kuten ko. kirjan englanninkielinen nimikin, HOLY BIBLE kertoo, on kyseessä PYHÄ raamattu.

        Mitä sitten tarkoittaa tai pitäisi tarkoittaa se, että joku asia on pyhä, tuntuu nykyään olevan epäselvää jopa monille papeillekin...

      • NineStar
        joo toi kok... kirjoitti:

        Semmoinen teoria että paavali torsius vaan yritti ujuttaa UThen vanhija juutalaisia dogmeja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      166
      2981
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      292
      2662
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1758
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      47
      1655
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1530
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1296
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      103
      1203
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1174
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      369
      1113
    10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    Aihe