Sosiaalisten tilanteiden pelko

Hei!
Minäkin kärsin jonkin asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta, esim. ruokailtaessa suurella porukalla.

Onneksi minun kohdallani se on lievittynyt ajan myötä itsestään, eikä enää vaivaa niin usein.

Minulla on ollut oireina esim. vapina ja ongelmat katsekontaktissa. Esim. joskus mennessäni parturiin minulle on tarjottu kahvia, ja sitten käteni ovat alkaneet vapisemaan älyttömästi. Viime kerralla parturissa pyysinkin vain puoli kuppia kahvia, jotta saisin sen äkkiä juotua,
eikä kukaan huomaisi mitään, enkä läikyttelisi...

Jouluna kävin kirkossa, ja ehtoollisella tuli epämiellyttävä olo, kun piti katsoa pappia silmiin...tuntui, kuin pää olisi tutissut.

Sinänsä erikoista, että pystyn aivan hyvin toimimaan asiakaspalveluammateissa, eikä työssä yleensä ole minkäänlaisia ongelmia, mutta jossain muissa tilanteissa saattaa tulla tunne, että on pakko päästä pois paikalta, kun en pysty olemaan näiden kaikkien ihmisten keskellä.

Jos haet vaativiin työtehtäviin,niin lääkärin tarkistukset on pakollisia.Yleensäkkin työ kuin työ,niin joudut työterveyden haastatteluun.Ja näissä lääkärin tarkistuksissa joudut kertomaan käytätkö lääkkeitä tai sairastatko mitään.Ja lopuksi allekirjoittamaan kyselylomakkeen.

En väitä,että ilman omaa lupaa voidaan antaa tietoja terveydestä työnantajalle,mutta jos et allekirjoita kyselyä,niin lopun voit arvata saatko työpaikan.Tietenkin on mahdollisuus koittaa onnea ja väärennellä tai valehdella suoraan.

Korjaa,jos olen väärässä.

Kertoisitko lisää kognitiivisesta terapiasta, olisin kiinnostunut kokeilemaan.

Vaikea sanoa kirjoitti:

Jos haet vaativiin työtehtäviin,niin lääkärin tarkistukset on pakollisia.Yleensäkkin työ kuin työ,niin joudut työterveyden haastatteluun.Ja näissä lääkärin tarkistuksissa joudut kertomaan käytätkö lääkkeitä tai sairastatko mitään.Ja lopuksi allekirjoittamaan kyselylomakkeen.

En väitä,että ilman omaa lupaa voidaan antaa tietoja terveydestä työnantajalle,mutta jos et allekirjoita kyselyä,niin lopun voit arvata saatko työpaikan.Tietenkin on mahdollisuus koittaa onnea ja väärennellä tai valehdella suoraan.

Korjaa,jos olen väärässä.

Lue lisää

Kirjoittamasi saattaa osin pitää paikkansa, minulla ei juurikaan ole kokemuksia yksityisen sektorin töistä. Kuitenkin kuvittelisin että tuossa työtarkastuksessa merkitsevä psyykkinen sairaus olisi jokin psykoositasoinen tila esim. skitsofrenia. Sosiaalisten tilanteiden pelko on neuroottistasoinen häiriö eikä hoidettuna haittaa millään tavalla työntekoa. En kovin suuresti ihmettelisi vaikka johtajatasollakin samoja sosiaalisen fobian ssri-lääkkeitä käytettäisiin työsuoritusta boostaamaan.

Kieltämättä viime aikoina yksityisten työnantajien intresseissä on alkanut olemaan tuollaisia urkkijaverkostoja ja muita epäterveitä ilmiöitä. Työnantaja, jonka metodeihin kuuluu tuollainen sairaalloinen vahtiminen ei mielestäni lahjakkaita työntekijöitä ansaitse. Kukaan ei sitä paitsi voi pakottaa kertomaan kaikkia käyttämiäsi lääkkeitä haastattelussa. Oma käsitykseni on että työnantajalle kuuluu se miten tuottavasti ja hyvin työntekijä suoriutuu työstään. Se, mitä työntekijä lain sallimissa puitteissa tekee vapaa-ajallaan ei kuulu kenellekään muulle.

Jos toimisin työterveyslääkärinä niin voisin vaikka tietoisesti jättää mainitsematta työnantajalle työntekijän psyyken lääkityksestä, joka perustellusti ei vaikuta potilaan työsuoritukseen millään tavalla (esim. sosiaalisten tilanteiden pelkoon käytetty lääkitys). Lääkärinvalani perusteella hoidan potilaita ja heidän etuaan, työnantajat saavat pärjätä omillaan.

kiinnostunut kirjoitti:

Kertoisitko lisää kognitiivisesta terapiasta, olisin kiinnostunut kokeilemaan.

Hei. Minulla ei ole minkäänlaista pätevyyttä tai koulutusta kognitiivisen psykoterapian harjoittamiseen joten tässä vastaan vain yleisellä tasolla.

Netistä näkyi löytyvän suomenkielinen sivustokin aiheeseen keskittyvän yhdistyksen alaisuudesta - http://www.kognitiivinenpsykoterapia.org/ . Terapiamuoto soveltuu ahdistuneisuushäiriöihin eli siis erilaisiin pelkotiloihin yms. Potilaalla on hyvä olla jonkinlaista kykyä arvioida omia mielentiloja ja tuntemuksiaan. Voisi sanoa että jonkinlainen alkeellinen "tunneäly" on edellytys kognitiiviselle terapialle. Tämä ei yleensä ole ongelma, sillä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät ovat usein luonteeltaan jollakin tavalla herkkiä.

Kognitiolla tarkoitetaan jonkinlaista "tietosisältöä". Esim. sosiaalisessa tilanteessa jännittäessä oireet perustuvat jonkinlaiseen tulkintaan asioiden tilasta. Esim. olet pitämässä esitystä ja huomaat että kaksi kuuntelijaa alkavat nauramaan. Saatat kuvitella heidän nauravan koska esityksesi on huono. Todellisuudessa he nauravat sille, mitä tapahtui baarissa viikonloppuna. Terapeutin opastuksessa näitä tulkintoja tilanteista pyritään sitten yhdessä muuttamaan.

Periaatteessa kognitiivisen terapian ongelmapohjan ymmärtää hyvin miettimällä tarinaa "pitäkää perkele tunkkinne!!". Voin selittää jos tarina ei ole tuttu :).

Mersault kirjoitti:

Hei. Minulla ei ole minkäänlaista pätevyyttä tai koulutusta kognitiivisen psykoterapian harjoittamiseen joten tässä vastaan vain yleisellä tasolla.

Netistä näkyi löytyvän suomenkielinen sivustokin aiheeseen keskittyvän yhdistyksen alaisuudesta - http://www.kognitiivinenpsykoterapia.org/ . Terapiamuoto soveltuu ahdistuneisuushäiriöihin eli siis erilaisiin pelkotiloihin yms. Potilaalla on hyvä olla jonkinlaista kykyä arvioida omia mielentiloja ja tuntemuksiaan. Voisi sanoa että jonkinlainen alkeellinen "tunneäly" on edellytys kognitiiviselle terapialle. Tämä ei yleensä ole ongelma, sillä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät ovat usein luonteeltaan jollakin tavalla herkkiä.

Kognitiolla tarkoitetaan jonkinlaista "tietosisältöä". Esim. sosiaalisessa tilanteessa jännittäessä oireet perustuvat jonkinlaiseen tulkintaan asioiden tilasta. Esim. olet pitämässä esitystä ja huomaat että kaksi kuuntelijaa alkavat nauramaan. Saatat kuvitella heidän nauravan koska esityksesi on huono. Todellisuudessa he nauravat sille, mitä tapahtui baarissa viikonloppuna. Terapeutin opastuksessa näitä tulkintoja tilanteista pyritään sitten yhdessä muuttamaan.

Periaatteessa kognitiivisen terapian ongelmapohjan ymmärtää hyvin miettimällä tarinaa "pitäkää perkele tunkkinne!!". Voin selittää jos tarina ei ole tuttu :).

Lue lisää

Kyllä tuo tarina on tuttu. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta terapia muodolta, kiitokset tiedoista!

kiinnostunut kirjoitti:

Kyllä tuo tarina on tuttu. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta terapia muodolta, kiitokset tiedoista!

..joo,kiitos vaan vastauksista :)Nyt täällä sitten vaan jahkaillaan että soittaakko lääkärille vai ei,ja yksityiselle vai..Kun sitä miettii että pitäisikö silti yrittää sinnitellä vielä ilman lääkkeitä...Mutta toisaalta jännittäminen on mennyt vaan pahemmaksi,esim. kaupassa käyntikin ahdistaa välillä ja juurikin se että jos jossakin joku vaan nauraa,niin tottakai se on aina minulle.On se vaan niin kummallista miten oma pää kääntää kaiken itseään vastaan.Noh,nyt vaan mietitään uskaltaisko soittaa ja viedä asiaa eteenpäin,nimittäin myös puhelut tuntemattomien kanssa ahdistaa.. ;)

Mersault kirjoitti:

Kirjoittamasi saattaa osin pitää paikkansa, minulla ei juurikaan ole kokemuksia yksityisen sektorin töistä. Kuitenkin kuvittelisin että tuossa työtarkastuksessa merkitsevä psyykkinen sairaus olisi jokin psykoositasoinen tila esim. skitsofrenia. Sosiaalisten tilanteiden pelko on neuroottistasoinen häiriö eikä hoidettuna haittaa millään tavalla työntekoa. En kovin suuresti ihmettelisi vaikka johtajatasollakin samoja sosiaalisen fobian ssri-lääkkeitä käytettäisiin työsuoritusta boostaamaan.

Kieltämättä viime aikoina yksityisten työnantajien intresseissä on alkanut olemaan tuollaisia urkkijaverkostoja ja muita epäterveitä ilmiöitä. Työnantaja, jonka metodeihin kuuluu tuollainen sairaalloinen vahtiminen ei mielestäni lahjakkaita työntekijöitä ansaitse. Kukaan ei sitä paitsi voi pakottaa kertomaan kaikkia käyttämiäsi lääkkeitä haastattelussa. Oma käsitykseni on että työnantajalle kuuluu se miten tuottavasti ja hyvin työntekijä suoriutuu työstään. Se, mitä työntekijä lain sallimissa puitteissa tekee vapaa-ajallaan ei kuulu kenellekään muulle.

Jos toimisin työterveyslääkärinä niin voisin vaikka tietoisesti jättää mainitsematta työnantajalle työntekijän psyyken lääkityksestä, joka perustellusti ei vaikuta potilaan työsuoritukseen millään tavalla (esim. sosiaalisten tilanteiden pelkoon käytetty lääkitys). Lääkärinvalani perusteella hoidan potilaita ja heidän etuaan, työnantajat saavat pärjätä omillaan.

Lue lisää

Ongelma ei olekaan terveydenhuollossa, koska "potilas"/työterveystarkastuksessa oleva ihminen voi kieltää pikku ongelmiensa kertomisen työnantajalle, ja vaitiolovelvollisuus pitää.

Entäs työhaastattelut? Kävin juuri työvoimatoimiston työnhakukurssin, ja siellä kerrottiin, että työnantajat kyselevät nykyään hanakasti, että onko hakijalla mielenterveysongelmia. Vastaatko rehellisesti vai valehteletko päin naamaa? (jos jotain ogelmia on ollut menneisyydessä). Jos rehellisesti kertoo vaikkapa paniikkihäiriöstään, kuinkahan suurella varmuudella tulee valituksi työhön, kun täysin terveitäkin hakijoita on pilvin pimein tarjolla?

Eli kyllä mielenterveyshäiriöt leimaa ja kovasti, vaikkakin terveydenhoitopuolella kohdeltaisiin asiallisesti ja kannustavasti.

Työtön kirjoitti:

Ongelma ei olekaan terveydenhuollossa, koska "potilas"/työterveystarkastuksessa oleva ihminen voi kieltää pikku ongelmiensa kertomisen työnantajalle, ja vaitiolovelvollisuus pitää.

Entäs työhaastattelut? Kävin juuri työvoimatoimiston työnhakukurssin, ja siellä kerrottiin, että työnantajat kyselevät nykyään hanakasti, että onko hakijalla mielenterveysongelmia. Vastaatko rehellisesti vai valehteletko päin naamaa? (jos jotain ogelmia on ollut menneisyydessä). Jos rehellisesti kertoo vaikkapa paniikkihäiriöstään, kuinkahan suurella varmuudella tulee valituksi työhön, kun täysin terveitäkin hakijoita on pilvin pimein tarjolla?

Eli kyllä mielenterveyshäiriöt leimaa ja kovasti, vaikkakin terveydenhoitopuolella kohdeltaisiin asiallisesti ja kannustavasti.

Lue lisää

pelko hoitui ihmisten parissa toteamalla, että se nyt on vähän sellainen arka ihminen. Nykyinen elämäntyyli vaatii enemmän rohkeutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta.

Ennen masentunut painui navettaan tai halonhakkuuseen - ei edes tarvinnut näyttää masennustaan kaikkien nähden. Tai suru hoitui polttopuita pilkkomalla ja naapureille juttelemalla.

Nykyisin sosiaaliset tukiverkostot ovat olemattomia, ja työ liiankin kevyttä, niin ettei ihminen voi purkaa normaalia elämään kuuluvaa pahaa oloaan terveellä tavalla. Pienetkin jutut diagnostisoidaan vastaanotoilla ja ihminen saa sen "kummallisen leiman".

Normaalista tehdään epänormaali, sairas, vaikka kyse olisi jonkun elämäntilanteen laukaisema ohimenevä juttu.

Et ole vielä lääkkeen syöntiä lopettanut.
Lääkkeiden syönnin loputtua kestää aikansa
ennenkuin normaali, lääketön tila on.
Sitten näkee miten asiat ovat.
Yleensä nuo päälääkkeet ovat väliaikainen
ratkaisu, jotka turruttavat pään niin että
aistit vähenevät ja siksi ei jännitä.

Omalla kohdallani ei yksikään lääke ole auttanut.
Lääkkeet ovat aina lykänneet ongelmia.
Ettehän ole vielä edes varttuneet aikuisiksi,
niin miksi teidän pitäisi olla jo tosi rohkeita.

Jumala paransi minut.

syönyt monet eri pillerit kirjoitti:

Et ole vielä lääkkeen syöntiä lopettanut.
Lääkkeiden syönnin loputtua kestää aikansa
ennenkuin normaali, lääketön tila on.
Sitten näkee miten asiat ovat.
Yleensä nuo päälääkkeet ovat väliaikainen
ratkaisu, jotka turruttavat pään niin että
aistit vähenevät ja siksi ei jännitä.

Omalla kohdallani ei yksikään lääke ole auttanut.
Lääkkeet ovat aina lykänneet ongelmia.
Ettehän ole vielä edes varttuneet aikuisiksi,
niin miksi teidän pitäisi olla jo tosi rohkeita.

Jumala paransi minut.

Lue lisää

..no jos tarkkoja ollaan niin huomenna syön viimeisen lääkkeeni :) olen jo puolikuukautta lopetellut hiljokseen...aluksi tuli vahvoja jännitys oireita ja hiukan masennusta. Mietinkin jo pelonsekaisin tuntein, että oliko kaikki aivan turhaa.Eikä siitä kulunut kuin muutamia päiviä niin tilanne tasaantui :) ...lääkkeistä oli hyötyä tilanteen tasaantumiseen.

Rohkeutta tarvitaan TODELLA paljon tämän ongelman ratkaisemisessa ja pitää antaa itselleen lupa mokata ilman, että taas lannistuu :) ..lopulta huomaa, että kova yrittäminen palkitaan.

hansku82 kirjoitti:

..no jos tarkkoja ollaan niin huomenna syön viimeisen lääkkeeni :) olen jo puolikuukautta lopetellut hiljokseen...aluksi tuli vahvoja jännitys oireita ja hiukan masennusta. Mietinkin jo pelonsekaisin tuntein, että oliko kaikki aivan turhaa.Eikä siitä kulunut kuin muutamia päiviä niin tilanne tasaantui :) ...lääkkeistä oli hyötyä tilanteen tasaantumiseen.

Rohkeutta tarvitaan TODELLA paljon tämän ongelman ratkaisemisessa ja pitää antaa itselleen lupa mokata ilman, että taas lannistuu :) ..lopulta huomaa, että kova yrittäminen palkitaan.

Lue lisää

Itse kärsin todella pahoista sosiaalisista peloista (kärsinyt noin 2v). Jännitän kaupungilla jopa KAIKKIA vastaantulevia ihmisiä. Aina ohitustilanteessa käännän katseen kohti maata, pelkään katsekontaktia. Kaupassa käynti, puhelimella soittaminen jne. vaikeita tilanteita. Pelkään että mokaan asiat jotenkin. Katsekontakti tilanteissa pelkään, että silmistäni näkyy oma epävarmuus/pelko...

Aikoinaan minulla oli jopa uskomus, kuten psykologini sitä nimitti, että ihmiset näkevät silmistäni huumeiden käyttöni. LSD:tä ja kannabista olen käyttänyt, jotka lopulta laukaisivat syvän masennuksen ja muut ongelmat.

Aikaisemmin minulla oli myös tunne suurissa ihmisjoukoissa etten saa happea. Saattoi jopa kädet ja jalat alkaa tärisemään. Tarvittaessa meni Rivatril nimistä lääkettä.

Noista edellä mainituista ongelmista olen ajan myötä päässyt eroon. Siis yllä olevan kappaleen jutuista. Ekan kappaleen asiat edelleen riesana.

Onneksi pian alkaa terapia, kunhan KELA saa maksusitoumus ym. asiat kuntoon. Ilman vaikeita sos. pelkoja en edes tarvitsisi terapiaa. Muutoin menee niin hyvin; ei juurikaan masenna tai ahdista. Takana on pitkä laitoshoito kausi ja itsemurhayrityksiä. Noista ongelmista olen selvinnyt! Olen taistelijaluonne. :-)

hansku82 kirjoitti:

..no jos tarkkoja ollaan niin huomenna syön viimeisen lääkkeeni :) olen jo puolikuukautta lopetellut hiljokseen...aluksi tuli vahvoja jännitys oireita ja hiukan masennusta. Mietinkin jo pelonsekaisin tuntein, että oliko kaikki aivan turhaa.Eikä siitä kulunut kuin muutamia päiviä niin tilanne tasaantui :) ...lääkkeistä oli hyötyä tilanteen tasaantumiseen.

Rohkeutta tarvitaan TODELLA paljon tämän ongelman ratkaisemisessa ja pitää antaa itselleen lupa mokata ilman, että taas lannistuu :) ..lopulta huomaa, että kova yrittäminen palkitaan.

Lue lisää

Kyllä kyllä.
Tarkkana pitää olla itsekin, näin yleisellä
tasolla.
Viestini oli osoitettu kaikille nähtäväksi, jottei tule kenellekään sellaista käsitystä, että vain lääkkeet auttavat paniikkihäiriöön.
Paniikkihäiriön syntyyn on monia syitä, aika monesti huono elämäntapa.

Jutustasi saa hieman yksiselitteisen käsityksen.Jos sinä olet toipumassa,niin se ei tarkoita että kaikki selviäisivät yhtä helpolla.Sos.til.pelot on kaikki eri asteisia.

Itse olen sairastanut 15vuotta. Olen kokeillut lähes kaikkea lääkkeistä terapiaan,ei toimi.Olen pakottanut itseni töihin harrastuksiin ym. tilanteisiin missä on vaikeaa.Kaikki loppuu viimeistään vuoden sisällä ja kaiken aikaa kärsin vakavasti,mutta vuoden jaksaa taistella aina kerrallaan ja pari taukoo.

Aina kaikki ei parane.Kuten kerroin olemme yksilöitä.Ei pidä yleistää mitään.

Ja kiva kun vastailit:)Olen 23-vuotias,ja olen aina ollut ehkä vähän ujo.Mutta pahemmaksi tilanne on muuttunut vasta viimeisen vuoden aikana.Kuitenkin omalla kohdallani pelot ovat aika
lieviä ja juuri sen vuoksi haluaisinkin ehkä vielä
sinnitellä ainakin ilman lääkkeitä.Toki sekin jo auttais jos menis jutustelemaan jollekkin ammtti-ihmiselle,mutta en tiedä pystyisinkö siinä tilanteessa "avautumaan" vieraalle ihmiselle.

On se vaan niin hassua miten sitä voikaan jännittää kaikkea niin turhaa.Uskon kuitenkin että ikä tuo sellaista varmuutta ja rentoutta,ettei jaksa enää samalla tavalla jännittää.

Ja voimia sinulle Hansku,että jaksat nyt kun et enää ota lääkkeitä.Eihän se ehkä aina helppoa ole,mutta päivä kerrallaan..kyllä se siitä:)

ninni kirjoitti:

Ja kiva kun vastailit:)Olen 23-vuotias,ja olen aina ollut ehkä vähän ujo.Mutta pahemmaksi tilanne on muuttunut vasta viimeisen vuoden aikana.Kuitenkin omalla kohdallani pelot ovat aika
lieviä ja juuri sen vuoksi haluaisinkin ehkä vielä
sinnitellä ainakin ilman lääkkeitä.Toki sekin jo auttais jos menis jutustelemaan jollekkin ammtti-ihmiselle,mutta en tiedä pystyisinkö siinä tilanteessa "avautumaan" vieraalle ihmiselle.

On se vaan niin hassua miten sitä voikaan jännittää kaikkea niin turhaa.Uskon kuitenkin että ikä tuo sellaista varmuutta ja rentoutta,ettei jaksa enää samalla tavalla jännittää.

Ja voimia sinulle Hansku,että jaksat nyt kun et enää ota lääkkeitä.Eihän se ehkä aina helppoa ole,mutta päivä kerrallaan..kyllä se siitä:)

Lue lisää

En tietenkään tarkoittanut sitä, että jos menee terapiaan tarvitsee heti lääkkeitä syödä. Sinne voi mennä vain juttelemaan ja on ihminen joka kerrankin ymmärtää sinua ilman, että tarvitsee selitellä :)
Aluksi ajattelin itse samalla tavalla,että tuskin vieraalle ihmiselle avaudun puhumaan, mutta jotenkin kun meni sinne terapiaan huomasin, että tuohon voi luottaa ja aloin ilman mitään painostavaa tunnetta kertomaan asioita.

Minulla itselläni alkoivat nämä jännittämiset pienestä ja luulin, että ikä tuo varmuuttaa ja ne menee ohi. Niin ei ainakaan minun kohdallani tapahtunut. TIlanne vain paheni kun odotin ja odotin.
Toivon, että sinun kohdallasi ei käy samoin.
Tsemppiä sinulle :) ja toivotaan, että kaikki selviää.