Lättäjalat?

Oiskos se sitten sun mielestä kiva koko maailmalle toitottaa, että on lättäjalkanen mies, jota ei otettu armeijaan?

Nehän on oikein perinteinen tornilegendojen aihe. Joskus 70-luvulla jännitin kutsuntoja. Aina olin saanut kuulla suurista lättäjaloistani ja moni vakuutteli, että noilla et armeijaan pääse. Sinne kuitenkin "pääsin". Valtiolta sain lisävarusteeksi kamalat metalliset tukipohjalliset. Siinä se marssi sitten sujui tuollaisten metallilevyjen voimalla. No, 11 kuukautta palvelin, mutta kuittia jaloista (koko 47) ja pohjalisista tuli. Ei se nyt näin jälkeen päin harmita. Edelleen jalat on latuskat ja nykypäivän apuvälineteknikot vähän kauhistelee noita intin muinaisia metallitukia. Mutta kuulemma edelleen jalkavaivaiset varusmiehet saavat valtiolta pohjallisia, nyt se sentään ovat pehmeämpää materiaalia.

No, totta puhuen, mukavampi näin kuin niin, että pitäisi aina mainita, että lättäjalkojen vuoksi jäi intti käymättä.

J.Antteri kirjoitti:

Nehän on oikein perinteinen tornilegendojen aihe. Joskus 70-luvulla jännitin kutsuntoja. Aina olin saanut kuulla suurista lättäjaloistani ja moni vakuutteli, että noilla et armeijaan pääse. Sinne kuitenkin "pääsin". Valtiolta sain lisävarusteeksi kamalat metalliset tukipohjalliset. Siinä se marssi sitten sujui tuollaisten metallilevyjen voimalla. No, 11 kuukautta palvelin, mutta kuittia jaloista (koko 47) ja pohjalisista tuli. Ei se nyt näin jälkeen päin harmita. Edelleen jalat on latuskat ja nykypäivän apuvälineteknikot vähän kauhistelee noita intin muinaisia metallitukia. Mutta kuulemma edelleen jalkavaivaiset varusmiehet saavat valtiolta pohjallisia, nyt se sentään ovat pehmeämpää materiaalia.

No, totta puhuen, mukavampi näin kuin niin, että pitäisi aina mainita, että lättäjalkojen vuoksi jäi intti käymättä.

Lue lisää

Mitäs noista, jalkavaivat voivat miehellekin olla mukava asia. Vaimo nimittäin sanoo, että minussakin on jotakin aivan täydellisä: Täydelliset lättäjalat!

Kuule kunnialla on RUKikin käyty. Eikä oo jaloissa holvista ollut koskaan tietoakaan.

Pikkupojasta lähtien kuulin, että voi noita sun jalkojas, ei tommosilla lättäjaloilla edes armeijaan päästä. Kutsuntalääkärikin epäili. Mutta kun halusin yrittää niin mikäs siinä. Tässä myöhemmällä iällä (37) olen kyllä joutunut tuollaisiin mitan mukaan tehtyihin tukipohjallisiin päätymään.

Sellaista se. Kun on vielä aika isot nuo jalat, niin aina jos ilman kenkiä on niin, varmasti kaikki huomaa, että lättäjalkahan tuo tyyppi on. Mutta mikäs siinä.

Mä kävin aukin eturisti hajonneena. Päivääkään en "vempalla".
Hajoi puolitoista vuotta ennen korjattu/leikattu polvi uudestaan, kun tuli "ajoneuvosta nouse", ja polvi ei kestänyt jäistä ja liukasta maata.
Kipeä oli, mutta sairaalaan en mennyt. En uskaltanut, kun tarkoitus oli päästä rauhanturvaajaksi, ja hajonneeksi polveksi todetulla sinne ei mentäisi.
Kun astuin palvelukseen (alokkaana) , lääkärintarkastuksessa kuntoisuusluokka A1 (kutsunnat) laski A2, kun lääkäri näki leikatun polven arvet. A2:lla ei silloin päässyt rauhanturvaajaksi. Eli minun piti saada nostettua kuntoisuusluokkaa A1 päästäkseni sinne.
Jostain syystä lopputarkastuksessa lääkäri ei suostunut korottamaan kuntoisuusluokkaa vaikka vaatimalla sitä vaadin.. Ehkä klenkkasin tai jotain, mutta en saanut vakuutettua lääkäriä. Pettymys oli kova.
No intin jälkeen polvi laitettiin taas kuntoon, tuli urheiltua, ja polvi melko ok.
Pari vuotta intin jälkeen pääsin kertaamaan, ja siellä oli heti aluksi lääkärin (puolustusvoimat) tarkastus. Se oli tilaisuuteni. Kerroin hänelle tilanteen, ja pyytämällä ja vaatimalla vaadin että hän kohottaa kuntoisuusluokkani A1. Silloin ainakaan siviililääkärit eivät voineet vaikuttaa kuntoisuusluokkiin.
Lääkäri tarkasti ja ymmärsi ja korotti. Kiitos! Tuskin sinä lääkäri ikinä tulet tätä lukemaan, mutta olen ikuisesti sinulle kiitollinen!
Annoit mahdollisuuden hienoon vuoteen rauhanturvaajana. Kiitos!

Niin , piti vielä kertoa sen verran kipeällä polvellani palveluksestani, etten kenellekkään uskaltanut kertoa miten vakava , ja kipeä polvi on.
Kait kaverit sen huomasivat, mutta en muista että siitä kukaan koskaan paljon kysellyt. Enkä edes muista, että kukaan silloin olisi vaivojaan valitellut...

En tiedä miksi tuli tällaista kirjoiteltua, ja muisteltua?
Ehkä kannustaakseni muita?

Joo. Tulee tästä mieleen muisto minultakin. Jostakin 70-luvun alusta.

Nämä lättäjalat. Niin siinä sitten kävi, että jouduin anomaan marssivapautukisa, kun nuo jalkani eivät touhua oikein kestäneet. No siitä sitten sain määräyksen hankkia tukipohjalliset.

Sellainen vanha ukko Krunikassa niitä varusmiehillekin teki. Jalkoja mittailtiin ja mustejälkiä niistä otettiin. Tuet olivat metallia. Piti kuulemma hyvin tukea svajonnutta holvia ja auttaa sitten niin, että marssi sujuu kuin a-miehiltä konsanaan.

Aivan kummallista oli ruveta kävelemään, kun jalkapohjassa joku pakotti. Nuori kun olin niin luulin, että näin se pitää ollakin. Mutta totuus kyllä paljastui seuraavalla marssilla. Jalat olivat sääreen saakka aivan hellinä ja punaisina. No, siihen se loppuin tältä lättäjalalta tukipohjallisten käyttö. Sinnittelyä se oli, koska jalat tuppasivat tenää tekemään.

No, sitten on vuosi kymmenet näillä lättäjaloilla menty. Viisi vuotta sitten uskaltauduin kyselemään, millaisia ne tukipohjalliset nykyään ovat. Kuulin, että noita metallitukia ei ihmisille ole enää aikoihin tarjottu. Nyt tuolla jalan alla on jostakin kumiseoitteesta tehty pohjallinen. Lättäjalka on samanlainen kuin ennen, eli mitään jälkeä kaaresta ei ole. Mutta nämä uudet pohjalliset eivät sentää saa koko jalkaa kivusta kiljumaan.

Että tällainen muisto.

Minulla oli jo vauvana. Ei siinä ollut vielä mahdollisuuksia hoitaa kuntoa, kun ei osannut edes kävellä.

Palveluskelpoisuus A2, ei helpotuksia ja RUK hyvällä menestyksellä läpi, ei tosin jalkaväessä. Eivätkä ne jalat koskaan kipeiksi tulleet. Oli henkisestikin helpottavaa omata tuontapainen vamma, jota olisi voinut tarvittaessa käydä valittamassa.

Lattanamato kirjoitti:

Minulla oli jo vauvana. Ei siinä ollut vielä mahdollisuuksia hoitaa kuntoa, kun ei osannut edes kävellä.

Palveluskelpoisuus A2, ei helpotuksia ja RUK hyvällä menestyksellä läpi, ei tosin jalkaväessä. Eivätkä ne jalat koskaan kipeiksi tulleet. Oli henkisestikin helpottavaa omata tuontapainen vamma, jota olisi voinut tarvittaessa käydä valittamassa.

Lue lisää

Kaikilla ihmisillä on vauvoina lättäjalat. Kaari kehittyy vasta myöhemmin, tai sitten ei kehity.

Ai ai. On ne testit kehittyneet. Siihen aikaan kun meikä oli siellä, alkutarkastuksena huomio tietenkin kiinnittyi massiivisiin lättäjalkoihini. Testi oli silloin sellainen, että jaloista tehtiin jotkut sellaiset mustekuvat. Ja niistä sitten lääkäri esitelmöi, että terveessä jalassa tuo kosketuspinta maahan menee vain siltä ulkosyrjältä. Minulla se tietenkin oli tuollainen roiskaisu, jossa merkkiäkään jalkaholvista ei ollut. Siinä sitten ukko päätään pyöritteli ja mietti, että mitenkähän alokas tällaisilla jaloilla pärjää. Ja hoitokin toki oli. Määräsi jalkatuet. Niin sain sitten valtion kustantaman sellaiset metallinpalat, joiden piti ryhtiä ja tukea antaa jaloille. No eihän niiden käytöstä mitään tullut. Sääri oli kuin tulista paskaa, kun ne jalan alla marssi. Vähin äänin niistä luovuin. Eikä noista lättäjaloista sitten armeijassa kuin muuallakaan elämässä suurta vastusta ole ollut. Rumathan ne toki on.

Mahtaako kukaan muu muista tuota vanhanaikaista testiä...