lemmikin kuolema

sinullakin on vaikea tilanne ollut. tuonne kissa palstalle kun kirjoittaa niin syytöksiä sataa niskaan ja hoito ohjeita. ihan kuin sen kissan niillä vielä henkiin saisi. ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat hoidot jo kokeiltiin. minullekin kisu oli kuin lapsi. onneksi minulla on vielä 2 kissaa, mutta nekin suree. tuntuu että suruun tukehtuu! yksi sylivauva on poissa :( ehkä tämä joku päivä helpottaa, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei pysty hengittämään.

otan osaa. kirjoitti:

sinullakin on vaikea tilanne ollut. tuonne kissa palstalle kun kirjoittaa niin syytöksiä sataa niskaan ja hoito ohjeita. ihan kuin sen kissan niillä vielä henkiin saisi. ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat hoidot jo kokeiltiin. minullekin kisu oli kuin lapsi. onneksi minulla on vielä 2 kissaa, mutta nekin suree. tuntuu että suruun tukehtuu! yksi sylivauva on poissa :( ehkä tämä joku päivä helpottaa, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei pysty hengittämään.

Lue lisää

niin kyllä se helpottaa ajan kanssa. Mulla on ollut monta eläintä ja kaikkia niitä on ikävä vaikka aikaa onkin kulunut jo vuosia. Aina kuitenkin eläinrakkaana ihmisenä otan uuden ja uuden lemmikin ja sitten taas meinaan kuolla siinä mukana suruun kun lemmikit nukkuvat pois. Onneksi muistot ovat ikuisia :)

joo voihan se eläimen menettäminen ollakkin ihan kamalaa... mutta ei se nyt niin kamalaa ole kun OMAN LAPSEN MENETTÄMINEN eli menkää eri linjoille pupuinnenne...kaninnenne ,,,painukaa kuoleiitten eläin palstalle elkää ihmisten kuolin palstoille...

herraisä sentään kirjoitti:

joo voihan se eläimen menettäminen ollakkin ihan kamalaa... mutta ei se nyt niin kamalaa ole kun OMAN LAPSEN MENETTÄMINEN eli menkää eri linjoille pupuinnenne...kaninnenne ,,,painukaa kuoleiitten eläin palstalle elkää ihmisten kuolin palstoille...

Lue lisää

Rakkaan lemmikin menettäminen aiheuttaa ihmiselle suurta surua. En minä ainakaan laita pahakseni, kun tähän palstalle kirjoitetaan lemmikin menetyksestä.Otan osaa henkilölle joka menetti kisunsa,ja toisille jotka ovat menettäneet lemmikkinsä.Eläin on ihmisen läheinen ystävä,ja pois meno tekee aina kipeää. Itse olen menettänyt 2 kisualia vuosien varrella, ja vieläkin tulee ikävä ja kaipaus.

Ruiskaunokki kirjoitti:

Rakkaan lemmikin menettäminen aiheuttaa ihmiselle suurta surua. En minä ainakaan laita pahakseni, kun tähän palstalle kirjoitetaan lemmikin menetyksestä.Otan osaa henkilölle joka menetti kisunsa,ja toisille jotka ovat menettäneet lemmikkinsä.Eläin on ihmisen läheinen ystävä,ja pois meno tekee aina kipeää. Itse olen menettänyt 2 kisualia vuosien varrella, ja vieläkin tulee ikävä ja kaipaus.

Lue lisää

En tarkoittanutkaan ettei lemmikin kuolema sureta TOTTAKAIT se surettaa mutta se että täällä on yleensä kirjoiteltu IHMISEN pois menosta ja siitä aiheutuvasta surusta ym mutta luulis olevan LEMMIKEILLE OMATKIN OSIOT jossa on saman surun kokeneita niin ihmisen kuolema on pikkasen eri asia ja kyllä minullakin on ollut mahtavia eläimiä useitakin joita ikävöin vieläkin aivan hirveesti...siis ...kannattais ap. kirjoittajan etsiä ns. oikea osoite en mää millään pahalla...

kyllä kuitenkin.... kirjoitti:

En tarkoittanutkaan ettei lemmikin kuolema sureta TOTTAKAIT se surettaa mutta se että täällä on yleensä kirjoiteltu IHMISEN pois menosta ja siitä aiheutuvasta surusta ym mutta luulis olevan LEMMIKEILLE OMATKIN OSIOT jossa on saman surun kokeneita niin ihmisen kuolema on pikkasen eri asia ja kyllä minullakin on ollut mahtavia eläimiä useitakin joita ikävöin vieläkin aivan hirveesti...siis ...kannattais ap. kirjoittajan etsiä ns. oikea osoite en mää millään pahalla...

Lue lisää

Lemmikitkin kuolevat ja siitä aiheutuu ihan samaa surua kuin ihmisenkin menettämisestä. Lapseni kuoli vuosi sitten ja koirani jouduin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia pari viikkoa sitten. Ei voi tietenkään verrata koiran menettämistä lapsen menettämiseen, mutta kun tämä palsta on tarkoitettu kuoleman ja surun käsittelyyn, niin osoite on ihan oikea!

kuolema ja suru kirjoitti:

Lemmikitkin kuolevat ja siitä aiheutuu ihan samaa surua kuin ihmisenkin menettämisestä. Lapseni kuoli vuosi sitten ja koirani jouduin lopettamaan vanhuuden vaivojen takia pari viikkoa sitten. Ei voi tietenkään verrata koiran menettämistä lapsen menettämiseen, mutta kun tämä palsta on tarkoitettu kuoleman ja surun käsittelyyn, niin osoite on ihan oikea!

Lue lisää

olen itsekkin menettänyt kissoja ja koiria. Eikä se ole mitään kihlatun menettämiseen verrattuna, kuten minulle kävi. Sitä vaan koitan tässä kai selittää, että minulle on ok jos joku yksittäinen kirjoittaa tänne lemmikistään, alkuperäinen oli kirjoittanut lemmikkipalstoille, mutta kokemuksella tiedän, että siellä on kaikenmaailman höyrypäitä. Ymmärrän kyllä muitakin...Kyllä minuakin alkaa vituttamaan jos joku tänne tulee jotain Jumalan armosta tms. höpöttämään.

Minä se vaan kirjoitti:

olen itsekkin menettänyt kissoja ja koiria. Eikä se ole mitään kihlatun menettämiseen verrattuna, kuten minulle kävi. Sitä vaan koitan tässä kai selittää, että minulle on ok jos joku yksittäinen kirjoittaa tänne lemmikistään, alkuperäinen oli kirjoittanut lemmikkipalstoille, mutta kokemuksella tiedän, että siellä on kaikenmaailman höyrypäitä. Ymmärrän kyllä muitakin...Kyllä minuakin alkaa vituttamaan jos joku tänne tulee jotain Jumalan armosta tms. höpöttämään.

Lue lisää

Onhan tälläkin palstalla höyrypäitä...voi välillä paljonkin välillä rauhallisempaa-olen ollut useita vuosia täällä ja välillä ei kertakaikkiaan ole asiallisuutta ollenkaan ...ja joskus niin tavattoman pitkiä ja hyviä keskusteluja...mutta NYT taas jälleen on jotkut inkuttamassa jonkun kissan tai koiran tai kanin perään TÄÄLLÄ tää on kyllä ihan IHMISEN KUOLIN SURU PALSTA eikä lemmikkinsä menettäneiden eli jotka moista väittää niin....otan osaa ... mutta jos ei kertakaikkiaan muuta suremista ole...voihan sitä surra vaikka työttömyyttä, mielenterveyttä, huonoja kotioloja jne...jne... laidasta laitaan MIKÄ VAAN SURETTAA ja tää on se palsta???? kaikenlaisii niitä linjoilla pyöriikään!!!

herraisä sentään kirjoitti:

joo voihan se eläimen menettäminen ollakkin ihan kamalaa... mutta ei se nyt niin kamalaa ole kun OMAN LAPSEN MENETTÄMINEN eli menkää eri linjoille pupuinnenne...kaninnenne ,,,painukaa kuoleiitten eläin palstalle elkää ihmisten kuolin palstoille...

Lue lisää

Palstan nimi on Kuolema ja suru. Johdatuksena “Keskustele kuolemasta ja surutyöstä. Miten auttaa menetyksen kokenutta?” Näytäpä nyt Herraisä sentään meille kaikille tyhmille missä sanotaan että tämä on rajoitettu ihmisten kuolinpalstaksi?? Ihminen joka suree rakkaan lemmikin poismenoa on humaanimpi ja empaattisempi kuin kirjoittajamme Herraisä sentään koskaan tulee olemaankaan; hänen surunsahan on ainutlaatuinen ja suurempi ja oikeutetumpi kuin kenenkään muun. Osaisitpa edes hävetä loukkaavia kommenttejasi…

suren kaikkia rakkaitani, l... kirjoitti:

Palstan nimi on Kuolema ja suru. Johdatuksena “Keskustele kuolemasta ja surutyöstä. Miten auttaa menetyksen kokenutta?” Näytäpä nyt Herraisä sentään meille kaikille tyhmille missä sanotaan että tämä on rajoitettu ihmisten kuolinpalstaksi?? Ihminen joka suree rakkaan lemmikin poismenoa on humaanimpi ja empaattisempi kuin kirjoittajamme Herraisä sentään koskaan tulee olemaankaan; hänen surunsahan on ainutlaatuinen ja suurempi ja oikeutetumpi kuin kenenkään muun. Osaisitpa edes hävetä loukkaavia kommenttejasi…

Lue lisää

Ei täällä ennen ole eläinten perään itketty.-Ihmisen kuolema on tasantarkkaan ihan eri juttu kun jonkun pupun... Sinä tuskin olet se ihminen sanomaan minkälainen ja miten paljon olen ihmisten kuolemia joutunut suremaan, joten jätän mielipiteesi täysin OMAAN ARVOONSA. En takuulla häpeä omia mielipiteitäni onhan täällä sananvapaus ... joten jos on joku sinun tyylinen ottaa nokkiinsa siitä että pidän ihmisen kuolemaa paljon "arvokkaampana" kun eläimen en voi kun ihmetellä ja valittaa.. sulla tuskin on sitten kukaan kuollu kun joku eläin vaan niin lapsellinen on sunkin vastaus. -meikällä on todellakin ollu myös lemmikkejä mutta me kaikki tiedämme että ne eivät elä kun tietyn ajan täällä ja kuolema on aina edessä ennemmin tai myöhemmin ja senhän jo laittaessa jokainen tietää... vuosien kokemuksella olen edelleen sitä mieltä että tää on IHMISTEN muisto-osio.NÄIN ON!!!

herraisä sentään kirjoitti:

joo voihan se eläimen menettäminen ollakkin ihan kamalaa... mutta ei se nyt niin kamalaa ole kun OMAN LAPSEN MENETTÄMINEN eli menkää eri linjoille pupuinnenne...kaninnenne ,,,painukaa kuoleiitten eläin palstalle elkää ihmisten kuolin palstoille...

Lue lisää

Kuulostat silta etta et omista lemmikkia etka ole omaa lasta tai lahimmaista menettanyt. Etpa kovin niin elain kuin ihmisrakkaltakaan tunnu. Saaliksi kay tunnevammaista. Itse olen menettanyt enamman kuin monelle ihmiselle annetaan elam ajaksi. Niin tama kuin muu samankaltaiset palstat ovat tarkoitettu tukemiseen ei toiste tuntteitten loukaamiseksi. Ja muista etta ihmiset reagoivat suruun eri lailla, et voi tietaa toisen surun laatua. Joten pida itsellasi. Olet kylla hengisen terapian tarpeessa. Varmaan yli 20v. vuotta sitten luin artikkelin, tutkimuksen jossa mainittiin ihmissuhteista. JOs olet tavannut vastakkaisen sukupuolen ja ajattelet parisuhdetta, esita kysymys; "pidatko elaimista?" jos saat kielteisen vastauksen, pysy kaukana sellaisesta ihmisesta. Tunne kuvaa mielen/hengisen laadun kehitysta/luonnetta. Elaimet antavat pyyteettomasti vastaraukkautta. Onko muuta luonnonkappaletta maailmassa kuin esim. koira joka sinut nahdessaan kotiin tullessa on aarettoman iloinen, hyppivatko kotivakesi tai puoliso ovella vastassa iloisena????? Ajattele julmia tekoja mita ihminen voi saada aikaan, ja sita raukkautta mita lemmikki sinulle antaa.

asia...ihminen ja eläin kirjoitti:

Ei täällä ennen ole eläinten perään itketty.-Ihmisen kuolema on tasantarkkaan ihan eri juttu kun jonkun pupun... Sinä tuskin olet se ihminen sanomaan minkälainen ja miten paljon olen ihmisten kuolemia joutunut suremaan, joten jätän mielipiteesi täysin OMAAN ARVOONSA. En takuulla häpeä omia mielipiteitäni onhan täällä sananvapaus ... joten jos on joku sinun tyylinen ottaa nokkiinsa siitä että pidän ihmisen kuolemaa paljon "arvokkaampana" kun eläimen en voi kun ihmetellä ja valittaa.. sulla tuskin on sitten kukaan kuollu kun joku eläin vaan niin lapsellinen on sunkin vastaus. -meikällä on todellakin ollu myös lemmikkejä mutta me kaikki tiedämme että ne eivät elä kun tietyn ajan täällä ja kuolema on aina edessä ennemmin tai myöhemmin ja senhän jo laittaessa jokainen tietää... vuosien kokemuksella olen edelleen sitä mieltä että tää on IHMISTEN muisto-osio.NÄIN ON!!!

Lue lisää

Kyllä täällä mun mielestä saa myös eläinten perään itkeä ! Kuten myös ihmistenkin.. Eläimetkin ovat eläviä ! Minun isäni .. kuoli pari yötä sitten keuhkokuumeeseen, kyllä näin kirjoittaisin vaikka eläin-palstalle, minua ei kiinnostaisi tippaakaan missä kertoisin suruistani. minun mielestäni täällä saa ilmoittaa suruistaan vaikka kuollutta eläintä kohtaan !

herraisä sentään kirjoitti:

joo voihan se eläimen menettäminen ollakkin ihan kamalaa... mutta ei se nyt niin kamalaa ole kun OMAN LAPSEN MENETTÄMINEN eli menkää eri linjoille pupuinnenne...kaninnenne ,,,painukaa kuoleiitten eläin palstalle elkää ihmisten kuolin palstoille...

Lue lisää

Lemmikin kuoleminen voi olla yhtää kamalaa ja surullista kuin oman lapsen. Oma koirani kuoli noin kaksi vuotta sitten. En ole vieläkään toipunut surusta. Ikävä on kova joka päivä. Meinaan pillahtaa itkuun jos näenkin toisen kultsun. Mutta arjen on jatkuttava. Minä olen päättänyt hankkia toisen koiran, mutta en tiedä pystynkö. KOIRAN TAI KISSAN MENETTÄMINEN ON YHTÄ KAMALAA KUIN OMAN LAPSEN!

Itsekkyydestä luopuminen on yksi suurimmista aidoista rakkauden tunnustuksista. Todella kauniisti kirjoitit. Harva ihminen kykenee siihen... Luopumaan itsekkyydestä kun läheistä kohtaa suru. Itsekkyyttä on peata toisen surua tai kärsimystä. Se on myös heikkoutta.

jo 2kk sitten lääkäri ehdotti eutanasiaa, mutta oli jyrkästi sitä vastaan, viime viikolla lääkäri itse sanoi minulle, että nyt olisi kaikkein parasta päästää kissa menemään. oltiin asiasta puhuttu aikaisemmin, olin kysynyt lääkäreiden mielipidettä, mutta itse olin sitä vastaan. nyt kuitenkin päädyin eutanasiaan koska kissa oli niin sairas, koko kissan alapää oli "revitty" auki, kun katetria yritettiin asentaa. olisin voinut toki tuoda kissan kotiin ja miettiä asiaa päivän, mutta en halunnut herättää sitä enää, kun olisi ollut todella kipeä. luonnellinen kuolema vaan olisi ehkä helpompi hyväksyä, nyt syyllistän itseäni, mutta toisaalta järkii sanoo, ettei yksikään eläinlääkäri "huvikseen" lopeta eläintä. (ainakin toivon niin) ehkä se oli sitten parempi näin.

itseasiassa kirjoitti:

jo 2kk sitten lääkäri ehdotti eutanasiaa, mutta oli jyrkästi sitä vastaan, viime viikolla lääkäri itse sanoi minulle, että nyt olisi kaikkein parasta päästää kissa menemään. oltiin asiasta puhuttu aikaisemmin, olin kysynyt lääkäreiden mielipidettä, mutta itse olin sitä vastaan. nyt kuitenkin päädyin eutanasiaan koska kissa oli niin sairas, koko kissan alapää oli "revitty" auki, kun katetria yritettiin asentaa. olisin voinut toki tuoda kissan kotiin ja miettiä asiaa päivän, mutta en halunnut herättää sitä enää, kun olisi ollut todella kipeä. luonnellinen kuolema vaan olisi ehkä helpompi hyväksyä, nyt syyllistän itseäni, mutta toisaalta järkii sanoo, ettei yksikään eläinlääkäri "huvikseen" lopeta eläintä. (ainakin toivon niin) ehkä se oli sitten parempi näin.

Lue lisää

-teit aivan oikein!(sairaan ja tuskia potevan eläimen pito on eläinrääkkäystä)

Näin se vain on meidän Samu koiramme 9,5 v myös joudittiin lopettaan 23.1.2012 sairauden takia ( lonkkavika) juuri pääsi hitaasti käveleen ,mutta muuten terve en tiedä olisinko voinut tehdä aikasemmin jonkin asian paremmin olen sitä pohdiskellut päivä päivältä suru ja surunpäälle hän oli meidän lapsi nyt se vasta suru on pahinta on minulle kun tulen kotiin ei ole samu koira vastaan ottamassa eikä kuuluu tassujen ääntä,, outoa on kova paikka.

ellei itse ole eläinrakas! psykologitkin kautta maan tietävät, että lemmikin kuolema ei ole yhtään vähäpätöisempi syy surra, kuin ihmisen kuolema!

Spesisismi on sivistyssana ajattelutavalle, jonka mukaan ihminen olisi jotenkin muita elollisia arvokkaampi. Sitähän se on, kun jotkut ajattelevat, että vain ihmisen kuolemaa voi surra aidosti, ja eläinten perään itkeminen on naurettavaa. Näin sanoi munkin siskoni, nauroi päälle ja alkoi retostelemaan miten hän Aasian-matkallaan oli syönyt kissan ja koiran lihaa ja käynyt vielä torilla katsomassa miten niiden teurastettuja ruhoja lojui kasoissa. Minulle itselleni (muut) eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmisetkin. Niillä on oikeutensa tulla kohdelluksi hyvin ja arvonsa mukaisesti. Niiden kuolema voi satuttaa siinä missä ihmisenkin. Eli kirjoittakaa vain tänne surustanne! Osanottoni kaikille! Itselläkin on monta eläinkaveria mennyt vuosien saatossa kun olen hoitanut sairaita löytöeläimiä.

ymmärtää kirjoitti:

ellei itse ole eläinrakas! psykologitkin kautta maan tietävät, että lemmikin kuolema ei ole yhtään vähäpätöisempi syy surra, kuin ihmisen kuolema!

OLEN ÄLYTTÖMÄN ELÄIN RAKAS IHMINEN JA MULLA ON OLLU TOSI MAHTAVIA ELÄIMIÄ ON OLLU KISSAA KOIRAA HIIRII LINTUJA YMS...YMS... MUTTA AINA OLEN TIENNYT ETTÄ NE EI OLE KOVIN PITKÄIKÄISIÄ JA AINA OLLAAN HAUDATTU NE ARVONSA MUKAISESTI JA KOIRILLA ON JOPA HAUTAKIVET...JA MUISTOLAATAT MUTTA SE ASIA ETTÄ EN VOI KOSKAAN VERRATA IHMISEN KUOLEMAAN ASIOITA ...VETÄÄ JO KOHTA HILSEEN PUOLELLE KAIKENLAISIA TÄÄLLÄ OLLAAN....TASANTARKKAAN ALKAA OLLA SURKUHUPAISAA PELLEILYÄ MITEN KUKAAN VOI TÄÄLLÄ ITKEE KISSAA? KOIRAA? KANIA ? PUPUA? KUN MONI ON TODELLA MENETTÄNYT OMAISEN???? MENKÄÄ PELLEILEEN MUUALLE TÄÄ ON KUOLEMA JA SURU IHMISELLE EI ELÄIMELLE!!!

kirjoittakaa lisää vain! kirjoitti:

Spesisismi on sivistyssana ajattelutavalle, jonka mukaan ihminen olisi jotenkin muita elollisia arvokkaampi. Sitähän se on, kun jotkut ajattelevat, että vain ihmisen kuolemaa voi surra aidosti, ja eläinten perään itkeminen on naurettavaa. Näin sanoi munkin siskoni, nauroi päälle ja alkoi retostelemaan miten hän Aasian-matkallaan oli syönyt kissan ja koiran lihaa ja käynyt vielä torilla katsomassa miten niiden teurastettuja ruhoja lojui kasoissa. Minulle itselleni (muut) eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmisetkin. Niillä on oikeutensa tulla kohdelluksi hyvin ja arvonsa mukaisesti. Niiden kuolema voi satuttaa siinä missä ihmisenkin. Eli kirjoittakaa vain tänne surustanne! Osanottoni kaikille! Itselläkin on monta eläinkaveria mennyt vuosien saatossa kun olen hoitanut sairaita löytöeläimiä.

Lue lisää

lapseni menettäneenä yritän pöytäseurueessa olla joskus harvoin avoin ja kertoa jotain pientä menetyksestäni liikaa kuitenkaan järkyttämättä muita, eikä kukaan sano sanaakaan vaan pää painuksissa hämmentää intohimoisesti kahvikuppejaan. Ja seuraavalla viikolla samassa porukassa toinen kollega ottaa tilan haltuun ja kertoo kissansa kuolemasta ja saa aikaan kovaäänisen valitusköörin, johon jokaisella on sanottavansa. Valitteluita ja kyselyitä mitä tapahtui ja miten toinen jaksaa ja mihin kissa on haudattu ... Minäkin olen menettänyt lemmikkejä, se on ollut surullista... mutta jossain aivan ihan eri mittakaavassa. Lapsen menetys on sielun ja sydämen repivää ja koko elämän sekoittavaa josta ei meinaa päästä jaloilleen. Lemmikkiä ottaessa jo tietää että eläimen elämänkaari on lyhyempi kuin ihmisen, ihmisen jälkikasvun voi odottaa normaalin puitteissa elävän vanhempia pitempään. Odotuksetkin ovat jo aivan erilaiset. Kuin myös verisiteet. Kotieläimien kuolemia saa surra, mutta älköön kukaan lemmikin menettänyt tulkoot minulle kertomaan että se on sama asia kuin lähiomaisen kuolema. Niinhän se on että ihmisellä on aina murheita ja suruja, ellei suuria niin edes niitä pieniä ja onnellisia ne jotka voivat surra vain lemmikkejään.... lemmikki on rahalla hankittu ja rahalla saa taas lisää. Rahalla on hankittu meidänkin jo iäkäs kultainen noutaja, ja itku pääsee kun se vetää viimeisen henkäyksen, mutta ei se minua sysää sairaaksi kuten rakkaan lapsen kärsimys ja kuolema, ajatus siitä mitä paitsi hän tässä elämässä jäi ja mitä kauheuksia joutui kokemaan. Koira sitä vastoin on jo nyt elänyt valtavan hyvän ja pitkän elämän tähän mennessä.

Sitä minä olen kiusaantuneena tosin miettinyt, hiukan katkeranakin, miten minä en saanut rohkaisun sanoja tai tukea, tai kukaan ei tarjonnut minulle kysymyksineen väylää purata suurta suruani. Mutta kissan kuolema herätti heissä hoivaavat hössöttävät emot. Lemmikin kuolema ehkä on yleisempää eikä niin kamalaa tai epätavallista, että siihen on monen helpompi samaistua. Se ei aiheena pelota kuten lapsen kuolema. Siitä uskalletaan ääneen puhua, se aihe uskalletaan kohdata. Lapsen kuoleman äärellä hyvin usein vaietaan, se on usein edelleenkin kuin tabu. Se ahdistaa ihmisiä jotka eivät ole sitä edes joutuneet kokemaan, he eivät pysty edes kohtaamaan lapsensa menettänyttä. Mitä siitä voi päätellä? Että lapsen kuolema ja lemmikin kuolema todellakin painii aivan täysin eri sarjassa. Mutta vuodattakaa "suruanne" , onneksi otsikosta kävi ilmi mitä täältä saa lukea. Ei kenenkään suru ole minun surustani pois. Minulta vaan ei tule myötätuntoa, sitä ei yksinkertaisesti riitä.

kirjoittakaa lisää vain! kirjoitti:

Spesisismi on sivistyssana ajattelutavalle, jonka mukaan ihminen olisi jotenkin muita elollisia arvokkaampi. Sitähän se on, kun jotkut ajattelevat, että vain ihmisen kuolemaa voi surra aidosti, ja eläinten perään itkeminen on naurettavaa. Näin sanoi munkin siskoni, nauroi päälle ja alkoi retostelemaan miten hän Aasian-matkallaan oli syönyt kissan ja koiran lihaa ja käynyt vielä torilla katsomassa miten niiden teurastettuja ruhoja lojui kasoissa. Minulle itselleni (muut) eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmisetkin. Niillä on oikeutensa tulla kohdelluksi hyvin ja arvonsa mukaisesti. Niiden kuolema voi satuttaa siinä missä ihmisenkin. Eli kirjoittakaa vain tänne surustanne! Osanottoni kaikille! Itselläkin on monta eläinkaveria mennyt vuosien saatossa kun olen hoitanut sairaita löytöeläimiä.

Lue lisää

no otappa se isokirja käteesi ja katto sieltä kohta ihan alusta eli IHMINEN on luotu kaikista korkeimmalle sijalle vallitsemaan kaikenlaista ELÄMÄÄ maanpäällä eli silloin käsitän näin että ihmisen kuolema on aivan eri juttu kun eläimen no vaikkakin se takuulla meille normaaleille ihmisille eläimenkin poismeno on aika surettavaa mutta IHMINEN se ja siitä me täällä keskutellaan no syökööt siskosi mitä haluaa (LIÖKKÖ TUO NYT NIIN HYVÄÄ OLLU????) -YÄK tuntuu että siskosi on jotenkin häiriintynyt vaikka mistäpä sitä tietää jotkut syö kaikkea mikä liikkuu...että senkun popsii vaikka kyitä grillattuna!!!

sekin kun kirjoitti:

lapseni menettäneenä yritän pöytäseurueessa olla joskus harvoin avoin ja kertoa jotain pientä menetyksestäni liikaa kuitenkaan järkyttämättä muita, eikä kukaan sano sanaakaan vaan pää painuksissa hämmentää intohimoisesti kahvikuppejaan. Ja seuraavalla viikolla samassa porukassa toinen kollega ottaa tilan haltuun ja kertoo kissansa kuolemasta ja saa aikaan kovaäänisen valitusköörin, johon jokaisella on sanottavansa. Valitteluita ja kyselyitä mitä tapahtui ja miten toinen jaksaa ja mihin kissa on haudattu ... Minäkin olen menettänyt lemmikkejä, se on ollut surullista... mutta jossain aivan ihan eri mittakaavassa. Lapsen menetys on sielun ja sydämen repivää ja koko elämän sekoittavaa josta ei meinaa päästä jaloilleen. Lemmikkiä ottaessa jo tietää että eläimen elämänkaari on lyhyempi kuin ihmisen, ihmisen jälkikasvun voi odottaa normaalin puitteissa elävän vanhempia pitempään. Odotuksetkin ovat jo aivan erilaiset. Kuin myös verisiteet. Kotieläimien kuolemia saa surra, mutta älköön kukaan lemmikin menettänyt tulkoot minulle kertomaan että se on sama asia kuin lähiomaisen kuolema. Niinhän se on että ihmisellä on aina murheita ja suruja, ellei suuria niin edes niitä pieniä ja onnellisia ne jotka voivat surra vain lemmikkejään.... lemmikki on rahalla hankittu ja rahalla saa taas lisää. Rahalla on hankittu meidänkin jo iäkäs kultainen noutaja, ja itku pääsee kun se vetää viimeisen henkäyksen, mutta ei se minua sysää sairaaksi kuten rakkaan lapsen kärsimys ja kuolema, ajatus siitä mitä paitsi hän tässä elämässä jäi ja mitä kauheuksia joutui kokemaan. Koira sitä vastoin on jo nyt elänyt valtavan hyvän ja pitkän elämän tähän mennessä.

Sitä minä olen kiusaantuneena tosin miettinyt, hiukan katkeranakin, miten minä en saanut rohkaisun sanoja tai tukea, tai kukaan ei tarjonnut minulle kysymyksineen väylää purata suurta suruani. Mutta kissan kuolema herätti heissä hoivaavat hössöttävät emot. Lemmikin kuolema ehkä on yleisempää eikä niin kamalaa tai epätavallista, että siihen on monen helpompi samaistua. Se ei aiheena pelota kuten lapsen kuolema. Siitä uskalletaan ääneen puhua, se aihe uskalletaan kohdata. Lapsen kuoleman äärellä hyvin usein vaietaan, se on usein edelleenkin kuin tabu. Se ahdistaa ihmisiä jotka eivät ole sitä edes joutuneet kokemaan, he eivät pysty edes kohtaamaan lapsensa menettänyttä. Mitä siitä voi päätellä? Että lapsen kuolema ja lemmikin kuolema todellakin painii aivan täysin eri sarjassa. Mutta vuodattakaa "suruanne" , onneksi otsikosta kävi ilmi mitä täältä saa lukea. Ei kenenkään suru ole minun surustani pois. Minulta vaan ei tule myötätuntoa, sitä ei yksinkertaisesti riitä.

Lue lisää

niin tiedän kanssa työssä asioihin suhtautumisen eli kun mulla kuoli poika kolarissa asiasta vain mainitsin en mitään muuta IKINÄ en ikinnä edes yrittänyt jutella siitä töissä sillä mitäpä se olisi kannattanutkan???? ei siellä jutella sellasii ja sit mulla kuoli kissakin mutta asiasta mainitsin ja me otimme uuden kissan eli näistä asioista ei töissä puhuta mutta toisaalta ne suru ja kuolin asiat mitäpä ne niille edes kuuluukaan ne on täysin minun omaia asioita paskat mää niistä edes näille misten perään itkeville edes puhumaan niille on tärkeempää saako sitä miestä edes tulevallla viikolla eli se taso missä mää olin on tosi nolla ja sillai eli me ollaan monesti aika yksin suruinemme valitettavasti ei niitä voi kertoa ja ei ihmiset jaksa surua kuunnella siitä on kysymys....ja oikeesti kun kuolee vaikkapa nyt meillä oma lapsi sen tuskan ja kivun ymmärtää vain sellanen joka on myös menettänyt ja siitä olen hirveen kiitollinen että olen saanu jutella juuri vertaisteni kanssa eli saman kokeneet sillon on hyvä jutella niitten kaa ei ne muut ymmärrä!!!!!!!

aina surettaa kirjoitti:

no otappa se isokirja käteesi ja katto sieltä kohta ihan alusta eli IHMINEN on luotu kaikista korkeimmalle sijalle vallitsemaan kaikenlaista ELÄMÄÄ maanpäällä eli silloin käsitän näin että ihmisen kuolema on aivan eri juttu kun eläimen no vaikkakin se takuulla meille normaaleille ihmisille eläimenkin poismeno on aika surettavaa mutta IHMINEN se ja siitä me täällä keskutellaan no syökööt siskosi mitä haluaa (LIÖKKÖ TUO NYT NIIN HYVÄÄ OLLU????) -YÄK tuntuu että siskosi on jotenkin häiriintynyt vaikka mistäpä sitä tietää jotkut syö kaikkea mikä liikkuu...että senkun popsii vaikka kyitä grillattuna!!!

Lue lisää

No jo on törkeää vedota johonkin raamattuun, kaikille sen sana EI OLE TOTUUS,LAKI TAI MIKÄÄN MUUKAAN TÄRKEÄ vaan pelkkää tekstiä tekstien joukossa. Ihminen on osa luontoa ja oli ihminen kuinka älykäs ja voimallinen tahansa ei se tee hänestä sen parempaa kuin matalimmasta matosesta. Jotkut ihmiset ovat yksinäisiä ja lemmikki on ainoa ystävä, miksei sen poismenoa saisi surra niinkuin kenen tahansa muun ystävän? On ylimielistä sanoa jonkun ihmisten kirjoittaman kirjan perusteella että ihminen olisi maailman herra. Antakaa lemmikkinsä menettäneiden surra rauhassa ilman valituksia aiheesta, ette voi tietää heidän tunteitansa ja sitä kuinka läheinen eläin oli. Kukaan Näistä surijoista ei ole väittänyt että teidän ihmisten surijoiden suru olisi pienempi! Älkää tulko väittämään menetysten eriarvoisuutta kun ette tiedä tapauksista kaikkea.

Erilin- kirjoitti:

No jo on törkeää vedota johonkin raamattuun, kaikille sen sana EI OLE TOTUUS,LAKI TAI MIKÄÄN MUUKAAN TÄRKEÄ vaan pelkkää tekstiä tekstien joukossa. Ihminen on osa luontoa ja oli ihminen kuinka älykäs ja voimallinen tahansa ei se tee hänestä sen parempaa kuin matalimmasta matosesta. Jotkut ihmiset ovat yksinäisiä ja lemmikki on ainoa ystävä, miksei sen poismenoa saisi surra niinkuin kenen tahansa muun ystävän? On ylimielistä sanoa jonkun ihmisten kirjoittaman kirjan perusteella että ihminen olisi maailman herra. Antakaa lemmikkinsä menettäneiden surra rauhassa ilman valituksia aiheesta, ette voi tietää heidän tunteitansa ja sitä kuinka läheinen eläin oli. Kukaan Näistä surijoista ei ole väittänyt että teidän ihmisten surijoiden suru olisi pienempi! Älkää tulko väittämään menetysten eriarvoisuutta kun ette tiedä tapauksista kaikkea.

Lue lisää

Menetin eilen illalla täysin yllättäin rakkaan perheenjäseneni, 10v kissaneitini. Tuli äkillinen sairaus, vein eläinlääkäriin ja se jäi hänen viimeiseksi matkakseen. Älköön kukaan mulle kertoko kenen kuoleman sureminen on sallittua tai arvokasta kenen ei! Kuten tuo yksi raamatunkääntäjä tuomitsee eläimensä menettäneiden surun arvottomammaksi kuin ihmisen menettäneiden.

Itse olen yksinäinen, perheetön ja lapseton ihminen. Sisaruksiakaan ei ole, vain vanhat vanhemmat. Eikä puolisoa. Ainoa perheeni on ollut kaksi kissaa 10v joista toinen nyt siirtyi ajasta iäisyyteen. Muita perheenjäseniä minulla ei ole eikä tule (vanhempien lisäksi). Eikä tämä ole vain oma valinta. Joten minun pieni perheeni koostuu siis enää vain minusta ja jäljelle jääneestä kisustani, joka on silmäteräni ja rakkaimpani.

Suru on pohjaton, mutta rakkaani eli täyden ja hyvän elämän ja sai lähteä rauhassa ilman kipuja. Ajan kanssa tämä tuska kai ohi menee. Eikä minun suruni ole todellakaan arvottomampaa kuin esim.lapsensa menettäneen, joka sekin on kamalinta mitä kuvitella saattaa. Miksi tälläisia vastakkainasetteluita? Annetaan kaikkien surra rauhassa eläintä tai ihmistä. Kukaan ei tuomita eikä ymmärtää toisen surun syvyttä.

Surusilmä kirjoitti:

Menetin eilen illalla täysin yllättäin rakkaan perheenjäseneni, 10v kissaneitini. Tuli äkillinen sairaus, vein eläinlääkäriin ja se jäi hänen viimeiseksi matkakseen. Älköön kukaan mulle kertoko kenen kuoleman sureminen on sallittua tai arvokasta kenen ei! Kuten tuo yksi raamatunkääntäjä tuomitsee eläimensä menettäneiden surun arvottomammaksi kuin ihmisen menettäneiden.

Itse olen yksinäinen, perheetön ja lapseton ihminen. Sisaruksiakaan ei ole, vain vanhat vanhemmat. Eikä puolisoa. Ainoa perheeni on ollut kaksi kissaa 10v joista toinen nyt siirtyi ajasta iäisyyteen. Muita perheenjäseniä minulla ei ole eikä tule (vanhempien lisäksi). Eikä tämä ole vain oma valinta. Joten minun pieni perheeni koostuu siis enää vain minusta ja jäljelle jääneestä kisustani, joka on silmäteräni ja rakkaimpani.

Suru on pohjaton, mutta rakkaani eli täyden ja hyvän elämän ja sai lähteä rauhassa ilman kipuja. Ajan kanssa tämä tuska kai ohi menee. Eikä minun suruni ole todellakaan arvottomampaa kuin esim.lapsensa menettäneen, joka sekin on kamalinta mitä kuvitella saattaa. Miksi tälläisia vastakkainasetteluita? Annetaan kaikkien surra rauhassa eläintä tai ihmistä. Kukaan ei tuomita eikä ymmärtää toisen surun syvyttä.

Lue lisää

Sure sinä vaan, ei meidän tunteita voi kukaan määrätäkään. Ei minua muiden surut haittaa, minuakin vain sieppaa se miten tabu on lapsen kuolema ja miten yksin sen kanssa on ja miten sen suhteen ei saa tukea kuten kissan kuolemaan. Kissa kun kupsahtaa, sitä tohtii toitottaa työmaalla kovaan ääneen ja saa 'terapiat' ja myötätunnot päälle. Lapsen kuolemasta jos alat puhumaan sinua pidetään suorastaan tahdittomana kun sehän pilaa kaikkien hyvän olon ja hauskan. Se vie ihmisiltä suorastaan kielet suusta ja ahdistaa kovasti. No, ehkäpä tämä osaltaan kuvastaa jo sitä eroa mikä on kissan ja lapsen kuolemalla... Vertailuun ei ole suoranaista syytä, jokainen suree mitä tykkää ja ainahan ihmisellä murehtimista riittää, ellei muuta niin lohjennut kynsi. Aina parempi mitä mitättömämpi asia saa ihmisen polvilleen. Vasta pelin kovetessa sitä huomaa miten entiset murheet olikin pieniä. Kun sitähän et voi sinä kissan omistajakaan tietää millaista on synnyttää lapsi, rakastaa omaa lasta ja haudata oma lapsi. Siinä on jotain enemmän kuin lemmikin omistamisessa. Minä olen kyllä menettänyt ennen lasten saantia kaksi koiraa ja toki niitä ikävä tuli, mutta en kehdannut suruani rinnastaa ihmisten menetyksiin. Eiköhän täälläkin olisi ollut lemmikkipalsta jossa olisi voinut kirjoittaa aiheen lemmikin kuolemasta. Olisit saanut takuulla enemmän sitä 'terapiaa'.

elämän kevät kirjoitti:

Sure sinä vaan, ei meidän tunteita voi kukaan määrätäkään. Ei minua muiden surut haittaa, minuakin vain sieppaa se miten tabu on lapsen kuolema ja miten yksin sen kanssa on ja miten sen suhteen ei saa tukea kuten kissan kuolemaan. Kissa kun kupsahtaa, sitä tohtii toitottaa työmaalla kovaan ääneen ja saa 'terapiat' ja myötätunnot päälle. Lapsen kuolemasta jos alat puhumaan sinua pidetään suorastaan tahdittomana kun sehän pilaa kaikkien hyvän olon ja hauskan. Se vie ihmisiltä suorastaan kielet suusta ja ahdistaa kovasti. No, ehkäpä tämä osaltaan kuvastaa jo sitä eroa mikä on kissan ja lapsen kuolemalla... Vertailuun ei ole suoranaista syytä, jokainen suree mitä tykkää ja ainahan ihmisellä murehtimista riittää, ellei muuta niin lohjennut kynsi. Aina parempi mitä mitättömämpi asia saa ihmisen polvilleen. Vasta pelin kovetessa sitä huomaa miten entiset murheet olikin pieniä. Kun sitähän et voi sinä kissan omistajakaan tietää millaista on synnyttää lapsi, rakastaa omaa lasta ja haudata oma lapsi. Siinä on jotain enemmän kuin lemmikin omistamisessa. Minä olen kyllä menettänyt ennen lasten saantia kaksi koiraa ja toki niitä ikävä tuli, mutta en kehdannut suruani rinnastaa ihmisten menetyksiin. Eiköhän täälläkin olisi ollut lemmikkipalsta jossa olisi voinut kirjoittaa aiheen lemmikin kuolemasta. Olisit saanut takuulla enemmän sitä 'terapiaa'.

Lue lisää

Olen ollut tukena pois nukkuneen ystäväni perheelle. Ystäväni äiti kertoo juuri nuita asioita mitä sinä kerroit. Kuinka jää yksin, kuinka ihmiset ovat kiusaantuneita seurassasi, kuinka ihmiset koittavat olla kuin asiaa ei olisikaan. Lapsen menetys ja muutenkin nuoren ihmisen menettäminen on tabu. Ei se ole luonnollista. Eihän sellaista voi tapahtua omalle kohdalle. Vanhanahan sitä johonkin tautiin kuollaan, eikä ainakaan nuorena... Mutta se mitä nämä ihmiset sanovat ja tekevät ei ole sinun vikasi. Älä ota vastuuta teosta, jota et ole tehnyt. Nämä ihmiset eivät ymmärrä. Se on heidän murheensa, ei sinun. Tuollaisia ihmisiä et edes vierellesi tarvitse.

Voimia sinulle raskaalle surun tielle. Toitovottavasti sinulla on läheisiä, jotka uskaltavat ojentaa kätensä hädässä olevalle. Läheisiä, jotka pystyvät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sinulla on aina lapsi, vaikka hän onkin ajan tuolla puolen. Hän odottaa rakastaan luokseen. Suru kulkee aina mukana ja selvityminen kestää, mutta jonain päivänä se päivä koittaa. Pitää olla kärsivällinen ja antaa itselleen aikaa. Kauniit muistot antavat voimaa. Lapsesi elää muistojen kautta. Niin kauan hän on elossa kun hänet muistetaan.

Halusin kirjoittaa sinulle, koska tuli niin mieleen ystäväni äiti. Hän kertoi juuri nuista samoista asioista ja se tuska, mikä näkyy hänen silmistään on sanoin kuvaamaton... Elämä on joskus niin epäoikeuden mukainen ja armoton. Rakas riistetään meiltä ilman varoitusta ja joskus se menee täysin luontoa vastaan. Aika armahtaa ja opimme elämään asian kanssa... Meidän täytyy auttaa aikaa ja päättää, että selviämme tästä kaikesta.

Vielä kerran voimia surun tielle ja kaikkea hyvää elämäsi. Rukoilen sinulle kauniita päiviä.

TyttöInSorrow kirjoitti:

Olen ollut tukena pois nukkuneen ystäväni perheelle. Ystäväni äiti kertoo juuri nuita asioita mitä sinä kerroit. Kuinka jää yksin, kuinka ihmiset ovat kiusaantuneita seurassasi, kuinka ihmiset koittavat olla kuin asiaa ei olisikaan. Lapsen menetys ja muutenkin nuoren ihmisen menettäminen on tabu. Ei se ole luonnollista. Eihän sellaista voi tapahtua omalle kohdalle. Vanhanahan sitä johonkin tautiin kuollaan, eikä ainakaan nuorena... Mutta se mitä nämä ihmiset sanovat ja tekevät ei ole sinun vikasi. Älä ota vastuuta teosta, jota et ole tehnyt. Nämä ihmiset eivät ymmärrä. Se on heidän murheensa, ei sinun. Tuollaisia ihmisiä et edes vierellesi tarvitse.

Voimia sinulle raskaalle surun tielle. Toitovottavasti sinulla on läheisiä, jotka uskaltavat ojentaa kätensä hädässä olevalle. Läheisiä, jotka pystyvät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sinulla on aina lapsi, vaikka hän onkin ajan tuolla puolen. Hän odottaa rakastaan luokseen. Suru kulkee aina mukana ja selvityminen kestää, mutta jonain päivänä se päivä koittaa. Pitää olla kärsivällinen ja antaa itselleen aikaa. Kauniit muistot antavat voimaa. Lapsesi elää muistojen kautta. Niin kauan hän on elossa kun hänet muistetaan.

Halusin kirjoittaa sinulle, koska tuli niin mieleen ystäväni äiti. Hän kertoi juuri nuista samoista asioista ja se tuska, mikä näkyy hänen silmistään on sanoin kuvaamaton... Elämä on joskus niin epäoikeuden mukainen ja armoton. Rakas riistetään meiltä ilman varoitusta ja joskus se menee täysin luontoa vastaan. Aika armahtaa ja opimme elämään asian kanssa... Meidän täytyy auttaa aikaa ja päättää, että selviämme tästä kaikesta.

Vielä kerran voimia surun tielle ja kaikkea hyvää elämäsi. Rukoilen sinulle kauniita päiviä.

Lue lisää

Kiitos lämpimästä viestistä. Sen myötätunto ja ymmärrys sai minut itkemään. Kiitos kyynelistä. Olen niin kivettynyt nykyään, että kyynelet ovat kuin lahja. Mutta et voi tietysti aavistaakaan kaikkea koska anonyymeinä kirjoitetaan kukin. Minun lapseni sairasti aika kauan ja kärsi kovin. Se lisää surun määrää omalla kohdallani. Ja itsekin olen vakavasti sairas ja arvailen vain päivieni määrää. Vaan kaunishan se on se päivä jolloin pääsen kuolleen lapeni luo. Kiitos sinulle tuntematon. Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi.

TyttöInSorrow kirjoitti:

Olen ollut tukena pois nukkuneen ystäväni perheelle. Ystäväni äiti kertoo juuri nuita asioita mitä sinä kerroit. Kuinka jää yksin, kuinka ihmiset ovat kiusaantuneita seurassasi, kuinka ihmiset koittavat olla kuin asiaa ei olisikaan. Lapsen menetys ja muutenkin nuoren ihmisen menettäminen on tabu. Ei se ole luonnollista. Eihän sellaista voi tapahtua omalle kohdalle. Vanhanahan sitä johonkin tautiin kuollaan, eikä ainakaan nuorena... Mutta se mitä nämä ihmiset sanovat ja tekevät ei ole sinun vikasi. Älä ota vastuuta teosta, jota et ole tehnyt. Nämä ihmiset eivät ymmärrä. Se on heidän murheensa, ei sinun. Tuollaisia ihmisiä et edes vierellesi tarvitse.

Voimia sinulle raskaalle surun tielle. Toitovottavasti sinulla on läheisiä, jotka uskaltavat ojentaa kätensä hädässä olevalle. Läheisiä, jotka pystyvät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Sinulla on aina lapsi, vaikka hän onkin ajan tuolla puolen. Hän odottaa rakastaan luokseen. Suru kulkee aina mukana ja selvityminen kestää, mutta jonain päivänä se päivä koittaa. Pitää olla kärsivällinen ja antaa itselleen aikaa. Kauniit muistot antavat voimaa. Lapsesi elää muistojen kautta. Niin kauan hän on elossa kun hänet muistetaan.

Halusin kirjoittaa sinulle, koska tuli niin mieleen ystäväni äiti. Hän kertoi juuri nuista samoista asioista ja se tuska, mikä näkyy hänen silmistään on sanoin kuvaamaton... Elämä on joskus niin epäoikeuden mukainen ja armoton. Rakas riistetään meiltä ilman varoitusta ja joskus se menee täysin luontoa vastaan. Aika armahtaa ja opimme elämään asian kanssa... Meidän täytyy auttaa aikaa ja päättää, että selviämme tästä kaikesta.

Vielä kerran voimia surun tielle ja kaikkea hyvää elämäsi. Rukoilen sinulle kauniita päiviä.

Lue lisää

Kiitos lämpimästä viestistä. Sen myötätunto ja ymmärrys sai minut itkemään. Kiitos kyynelistä. Olen niin kivettynyt nykyään, että kyynelet ovat kuin lahja. Mutta et voi tietysti aavistaakaan kaikkea koska anonyymeinä kirjoitetaan kukin. Minun lapseni sairasti aika kauan ja kärsi kovin. Se lisää surun määrää omalla kohdallani. Ja itsekin olen vakavasti sairas ja arvailen vain päivieni määrää. Vaan kaunishan se on se päivä jolloin pääsen kuolleen lapeni luo. Kiitos sinulle tuntematon. Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi.

sydän paikallaan kirjoitti:

Kiitos lämpimästä viestistä. Sen myötätunto ja ymmärrys sai minut itkemään. Kiitos kyynelistä. Olen niin kivettynyt nykyään, että kyynelet ovat kuin lahja. Mutta et voi tietysti aavistaakaan kaikkea koska anonyymeinä kirjoitetaan kukin. Minun lapseni sairasti aika kauan ja kärsi kovin. Se lisää surun määrää omalla kohdallani. Ja itsekin olen vakavasti sairas ja arvailen vain päivieni määrää. Vaan kaunishan se on se päivä jolloin pääsen kuolleen lapeni luo. Kiitos sinulle tuntematon. Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi.

Lue lisää

Sinulla on ollut kyllä rankkaa. Liian rankkaa. Ensin lapsi ja sitten oma terveys... Rukoilen voimia sinulle raskaalle matkallesi. Sinulla on oikeus olla katkera ja vihainen. Olethan menettänyt oman lapsesi... Mutta jonain päivänä on luovuttava vihasta. Lapsesi ei halua, että myrkytät sillä itsesi. Hän haluaa, että jatkat ehjänä eteenpäin.

Joskus tuntuu, että saamme liikaa lastia, emmekä jaksa sitä kantaa. Lopulta pilvet väistyvät auringon edestä ja aurinko sallii valon ja lämmön. Joskus myrsky on kova ja riepottelee tunteita suuntaan ja toiseen. Lopuksi seuraa tyyneys ja mielen on aika levätä. Lopulta selviämme siitä kaikesta. Aikaa ja voimia se vei. Myöhemmin ihmettelemme miten selvisimme siitä kaikesta... Älä luovuta ennen kuin matkasi on tullut päätöseen. Lapsesi ei haluaisi sitä. Hän haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän rukoilee, että selviät ja hän suojelee sinua ja kulkee aina mukanasi, vaikket häntä näe. Rakkauden määrä mitä tunnet lastasi kohtaan on kuolemaakin väkevemäpi. Sitä rakkautta mikään ei voi tuhota. Kun sinun aikasi koittaa lapsesi odottaa sinua luoksesi, ei ennemmin. Sitä ennen hän haluaa, että elät elämän josta olet unelmoinut. Elämä ei tule olemaan koskaan entisensä, kannat menneisyyttä aina mukanasi, mutta se ei tarkoita, ettetkö voisi olla jonain päivänä onnellinen. Lapsellasi on nyt hyvä olla. Hän on turvassa, eikä tunne enää maailman tuskaa. Hän on kaukana siltä kaikelta.

Tässä on kaunis runo. Se on minusta lohduttava. Kertoo, että rakkaillamme on hyvä olla. Näemme rakkaamme vielä. He odottavat meitä ajan tuolla puolen.

Sinun kanssasi vietin mä nuoruuden päivät,
ne rakkaaksi muistoksi mieleeni jäivät.
Oot poissa, on mieleni surullinen,
mut tiedän on osasi onnellinen.

Vielä kerran voimia raskaalle matkalle. Juttele täällä meidän kanssamme. Vaikka emme voi tuskaasi poistaa, voimme lievittää sitä. Käsi kädessä matka helpottuu ja tuska kevenee. Annamme voimia toinen toisillemme ja toivoa paremmasta huomisesta.

TyttöinSorrow kirjoitti:

Sinulla on ollut kyllä rankkaa. Liian rankkaa. Ensin lapsi ja sitten oma terveys... Rukoilen voimia sinulle raskaalle matkallesi. Sinulla on oikeus olla katkera ja vihainen. Olethan menettänyt oman lapsesi... Mutta jonain päivänä on luovuttava vihasta. Lapsesi ei halua, että myrkytät sillä itsesi. Hän haluaa, että jatkat ehjänä eteenpäin.

Joskus tuntuu, että saamme liikaa lastia, emmekä jaksa sitä kantaa. Lopulta pilvet väistyvät auringon edestä ja aurinko sallii valon ja lämmön. Joskus myrsky on kova ja riepottelee tunteita suuntaan ja toiseen. Lopuksi seuraa tyyneys ja mielen on aika levätä. Lopulta selviämme siitä kaikesta. Aikaa ja voimia se vei. Myöhemmin ihmettelemme miten selvisimme siitä kaikesta... Älä luovuta ennen kuin matkasi on tullut päätöseen. Lapsesi ei haluaisi sitä. Hän haluaisi sinun olevan onnellinen. Hän rukoilee, että selviät ja hän suojelee sinua ja kulkee aina mukanasi, vaikket häntä näe. Rakkauden määrä mitä tunnet lastasi kohtaan on kuolemaakin väkevemäpi. Sitä rakkautta mikään ei voi tuhota. Kun sinun aikasi koittaa lapsesi odottaa sinua luoksesi, ei ennemmin. Sitä ennen hän haluaa, että elät elämän josta olet unelmoinut. Elämä ei tule olemaan koskaan entisensä, kannat menneisyyttä aina mukanasi, mutta se ei tarkoita, ettetkö voisi olla jonain päivänä onnellinen. Lapsellasi on nyt hyvä olla. Hän on turvassa, eikä tunne enää maailman tuskaa. Hän on kaukana siltä kaikelta.

Tässä on kaunis runo. Se on minusta lohduttava. Kertoo, että rakkaillamme on hyvä olla. Näemme rakkaamme vielä. He odottavat meitä ajan tuolla puolen.

Sinun kanssasi vietin mä nuoruuden päivät,
ne rakkaaksi muistoksi mieleeni jäivät.
Oot poissa, on mieleni surullinen,
mut tiedän on osasi onnellinen.

Vielä kerran voimia raskaalle matkalle. Juttele täällä meidän kanssamme. Vaikka emme voi tuskaasi poistaa, voimme lievittää sitä. Käsi kädessä matka helpottuu ja tuska kevenee. Annamme voimia toinen toisillemme ja toivoa paremmasta huomisesta.

Lue lisää

TyttöinSorrow, kiitos jälleen. Kirjoitat ihan tosia asioita. Minun suruni ei ole enää ihan tuore, lapseni kuolemasta on jo 4 vuotta!!! Niin lyhyt, samalla niin pitkä aika. En ole ikuisuuksiin saanut suukottaa sitä poskea ja silittää sitä pellavapäätä, saati kuulla sitä ihanaa lapsen ääntä tai nähdä sitä säteilevää aurinkoista hymyä tai nähdä niitä sielukkaita silmiä. Sitten taas kaikki se kärsimys ja ne kauheat viimeiset hetket ja se painajaismainen olotila tuntuu kuin se olisi syttynyt vasta ihan tuoreeltaan. Turhan hyvässä muistissa kaikki se vaikea. Sanotaan että aika kultaa muistot, mutta ei se niin äkkiä käy... Ja sanotaan, että muistot kannattelevat surussa, siihenkin lupaukseen oli pettynyt kun huomasin ettei ne mitään kannattele. Ehkä silloin kun voi vain muistella hyvää elämää ja menneitä onnellisia päiviä ja kaunista rauhaisaa kuolemaa se on niin. Mutta kun on paljon raskaita vaikeita muistojakin ne vainoaa mielessä milloin tahtoo. On hyviäkin muistoja toki paljon, mutta ihminen ei ajatuksilleen mitään voi. Vaikka yritin parhaita asioita muistella, huomasin yhtäkkiä taas käyväni mielessä niitä painajaisia läpi. Mieli työstää mitä kokee tarpeelliseksi tietenkin. Todellakin heti lapseni menetettyä kadotin oman elämänhaluni. Olisin halunut kuolla, mennä mukaan. Järki taustalla yritti muistutella että minulla on elossa vielä toinen lapsi, joka on yhtä tärkeä kuin kuollut lapseni ja vasta 11-vuotias, kuollutkin oli vasta 12-vuotias. Järki yritti sanoa, että elossa oleva tarvii minua nyt paljon, ja kuolleella lapsellani ei ole enää hätää. Mutta minähän tunsin siinä kohtaa vain oman hädän ja pahan olon ja hukuttavan surun. En kyennyt tuntemaan muuta kuin hukuttavaa surua ja halua häipyä tästä elämästä. Se oli pelottavaa kun en voinut mennä itsestänikään takuuseen. Olin kiitollinen siitä käännekohdasta joka tuli joskus kuukausien päästä, kun tunnetasolla aloin sentään kokemaan, että minun pitää jaksaa olla äiti vielä toiselle lapselleni. Mikään muu ei maistunut, mutta velvollisuuden ja vastuun tunne ja rakkaus elossa olevaa lasta kohtaan herätteli minut takaisin äitiyteeni ja siihen, että pakotin itseni elämään. Minä elän perhettäni varten, en tahdo lisätä heidän murhetta ja surua enempää tekemällä huonoja valintoja tai luovuttamalla sairauksieni kanssa, mutta en vieläkään ole löytänyt sitä elämänliekkiä, että tahtoisin elää vain itseni takia. Minun elämäntahtoni on sikäli sammunut. Minä koen pieniä iloja ja nauran ja imen itseeni luonnon kauneutta ja luonnon ihmeitä ja haen hyvää oloa, mutta se ei ole elämänhalua. Yritän aina vaan selviytyä elämästä kääntämällä katseeni parempaa kohti. Lapseni (tai lasteni - myös sen menehtyneen lapsen, joka varmasi toivoo että äiti koittaisi nauttia oman elämänsä täytenä ) tähden yritän jatkaa elämistä. Suru muuttaa ajan saatossa muotoaan. Se on jo lempeämpi. Mutta sitkeästi joka hetkessä.

Sinullekin myös pahoittelut ystäväsi menettämisestä. Vaikka suru ja ikävä painaa, tulee aina olla kiitollinen siitä että on saanut tuntea hänet ja rakastaa häntä jota nyt kaipaa.

sydän paikallaan kirjoitti:

TyttöinSorrow, kiitos jälleen. Kirjoitat ihan tosia asioita. Minun suruni ei ole enää ihan tuore, lapseni kuolemasta on jo 4 vuotta!!! Niin lyhyt, samalla niin pitkä aika. En ole ikuisuuksiin saanut suukottaa sitä poskea ja silittää sitä pellavapäätä, saati kuulla sitä ihanaa lapsen ääntä tai nähdä sitä säteilevää aurinkoista hymyä tai nähdä niitä sielukkaita silmiä. Sitten taas kaikki se kärsimys ja ne kauheat viimeiset hetket ja se painajaismainen olotila tuntuu kuin se olisi syttynyt vasta ihan tuoreeltaan. Turhan hyvässä muistissa kaikki se vaikea. Sanotaan että aika kultaa muistot, mutta ei se niin äkkiä käy... Ja sanotaan, että muistot kannattelevat surussa, siihenkin lupaukseen oli pettynyt kun huomasin ettei ne mitään kannattele. Ehkä silloin kun voi vain muistella hyvää elämää ja menneitä onnellisia päiviä ja kaunista rauhaisaa kuolemaa se on niin. Mutta kun on paljon raskaita vaikeita muistojakin ne vainoaa mielessä milloin tahtoo. On hyviäkin muistoja toki paljon, mutta ihminen ei ajatuksilleen mitään voi. Vaikka yritin parhaita asioita muistella, huomasin yhtäkkiä taas käyväni mielessä niitä painajaisia läpi. Mieli työstää mitä kokee tarpeelliseksi tietenkin. Todellakin heti lapseni menetettyä kadotin oman elämänhaluni. Olisin halunut kuolla, mennä mukaan. Järki taustalla yritti muistutella että minulla on elossa vielä toinen lapsi, joka on yhtä tärkeä kuin kuollut lapseni ja vasta 11-vuotias, kuollutkin oli vasta 12-vuotias. Järki yritti sanoa, että elossa oleva tarvii minua nyt paljon, ja kuolleella lapsellani ei ole enää hätää. Mutta minähän tunsin siinä kohtaa vain oman hädän ja pahan olon ja hukuttavan surun. En kyennyt tuntemaan muuta kuin hukuttavaa surua ja halua häipyä tästä elämästä. Se oli pelottavaa kun en voinut mennä itsestänikään takuuseen. Olin kiitollinen siitä käännekohdasta joka tuli joskus kuukausien päästä, kun tunnetasolla aloin sentään kokemaan, että minun pitää jaksaa olla äiti vielä toiselle lapselleni. Mikään muu ei maistunut, mutta velvollisuuden ja vastuun tunne ja rakkaus elossa olevaa lasta kohtaan herätteli minut takaisin äitiyteeni ja siihen, että pakotin itseni elämään. Minä elän perhettäni varten, en tahdo lisätä heidän murhetta ja surua enempää tekemällä huonoja valintoja tai luovuttamalla sairauksieni kanssa, mutta en vieläkään ole löytänyt sitä elämänliekkiä, että tahtoisin elää vain itseni takia. Minun elämäntahtoni on sikäli sammunut. Minä koen pieniä iloja ja nauran ja imen itseeni luonnon kauneutta ja luonnon ihmeitä ja haen hyvää oloa, mutta se ei ole elämänhalua. Yritän aina vaan selviytyä elämästä kääntämällä katseeni parempaa kohti. Lapseni (tai lasteni - myös sen menehtyneen lapsen, joka varmasi toivoo että äiti koittaisi nauttia oman elämänsä täytenä ) tähden yritän jatkaa elämistä. Suru muuttaa ajan saatossa muotoaan. Se on jo lempeämpi. Mutta sitkeästi joka hetkessä.

Sinullekin myös pahoittelut ystäväsi menettämisestä. Vaikka suru ja ikävä painaa, tulee aina olla kiitollinen siitä että on saanut tuntea hänet ja rakastaa häntä jota nyt kaipaa.

Lue lisää

Kiitos sinullekkin kauniista sanoistasi. Kärsimys mitä tunnemme on pientä siihen verrattuna, että unohtaisimme rakkaamme kokonaan... Se olisi pahinta maan päällä... Se että saimme tuntea rakkaamme, häntä rakastaa ja kulkea taipaletta hänen kanssaa on kaiken sen kärsimyksen arvoista. 4 vuotta kuulostaa paljolta, mutta surussa se ei välttämättä ole vielä mitään... Muut ihmiset odottavat elämän jatkuvan kun kokevat, että aikaa on kulunut paljon, mutta ihminen vain itse tietää milloin on oikeasti siihen valmis jatkamaan eteenpäin... Ikävät muistot valtaavat mielen kun mieli käsittelee tapahtumaa... Pakkoajatukset valtaavat mielen. Suru on saatava käsitellyksi... Aika kuluu, tapahtumat saadaan käsitellyksi suuren tuskan ja vaivan takana... Ikävät muistot eivät enää satu, eivätkä valtaa mieltä koko ajan. Kärsimyksen muistaa aina, mutta niitä asioita ei enää mieti koko ajan ja joka päivä. Joskus ne tulevat mieleen, mutta ne eivät enää hallitse elämää.

Olen iloinen, että olet löytänyt voimia jatkaa eteenpäin. Rukoilen, että löytäsit myös elämänhalusi. Se on varmasti hyvin, hyvin vaikeaa, mutta elämä on sen arvoista. Ansaitset olla onnellinen. Kumpikaan lapsistasi ei haluaisi, että olisit onneton. Elämä osaa olla hyvin raadollinen joskus, epäreilu ja armoton. Elämällä on myös kauniit puolensa, joista iloita. Suuren tuskan keskellä sitä voi olla mahdotonta ymmärtää, mutta elämällä on vielä sinulle takuulla paljon kaunista annettavaa. Voimia sinulle kesään ja siunasta. Lapsesi tarvitsee nyt sinua enemmän kuin koskaan ja sinä lastasi yhtä paljon.

MENETTÄMINEN kirjoitti:

OLEN ÄLYTTÖMÄN ELÄIN RAKAS IHMINEN JA MULLA ON OLLU TOSI MAHTAVIA ELÄIMIÄ ON OLLU KISSAA KOIRAA HIIRII LINTUJA YMS...YMS... MUTTA AINA OLEN TIENNYT ETTÄ NE EI OLE KOVIN PITKÄIKÄISIÄ JA AINA OLLAAN HAUDATTU NE ARVONSA MUKAISESTI JA KOIRILLA ON JOPA HAUTAKIVET...JA MUISTOLAATAT MUTTA SE ASIA ETTÄ EN VOI KOSKAAN VERRATA IHMISEN KUOLEMAAN ASIOITA ...VETÄÄ JO KOHTA HILSEEN PUOLELLE KAIKENLAISIA TÄÄLLÄ OLLAAN....TASANTARKKAAN ALKAA OLLA SURKUHUPAISAA PELLEILYÄ MITEN KUKAAN VOI TÄÄLLÄ ITKEE KISSAA? KOIRAA? KANIA ? PUPUA? KUN MONI ON TODELLA MENETTÄNYT OMAISEN???? MENKÄÄ PELLEILEEN MUUALLE TÄÄ ON KUOLEMA JA SURU IHMISELLE EI ELÄIMELLE!!!

Lue lisää

Minä, joka olen menettänyt isäni auto-onnettomuudessa jo lapsena, myöhemmin äitini ja isoveljeni vajaan puolen vuoden sisään, olen menettänyt "lapseni",viidentoista vuoden lapsettomuustutkimusten jälkeen jäin lapsettomaksi.
Olen menettänyt siis kaikki, minä joka niin halusin oman perheen, mutta minun lapsiani ovat olleet rakkaat kissani, he ovat antaneet minulle rakkautta, voimaa ja todellista ystävyyttä mitä ihmiseltä ei saa.
Minä itken heitä, rakkaitani, kolmea kissaani jotka kaikki ovat lähteneet vakavien sairauksien saattelemana kissojen taivaaseen.
MINÄ ITKEN HEITÄ; SUREN JA IKÄVÖIN ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MENETTÄMISTÄNI IHMISTÄ; MINÄ ITKEN ELÄMÄNI LOPPUUN ENKÄ HÄPEÄ SITÄ.
Älköön ihminen pistäkö itseään eläinten edelle, sanotaan isossa kirjassakin joten suru eläimen menetyksestä on aivan sama, jopa suurempikin kuten minullaon!
Tämä ketju on ymmärtääkseni LEMMIKIN KUOLEMA ketju!

Tiedän tunteesi, minun rakas koirani kuoli pari vuotta sitten. Yllättäen kun tulin kotiin niin koira oli halvaantunut eikä jaksanut kävellä vastaan, sitten illalla myöhään vietiin eläinlääkärille, enkä koskaan osannut odottaa tulevani tyhjään kotiin. Koira jouduttiin lopettamaan, eläinlääkärin mukaan se paras vaihtoehto, mikään muu ei kun hetkellisesti voisi auttaa. Koira oli muutenkin jo aika vanha. Mietittiin pitkään että tehtiinkö oikein kuin annettiin lopettaa se, vai olisiko pitänyt vielä yrittää muita vaihtoehtoja ja viedä seuraavana päivänä toiselle eläinlääkärille. Pitkään surin asiaa, tuntui tyhjältä, mutta nyt vuosien päästä tajuan että se oli oikea ratkaisu. En halunnut koirani kärsivän, se olisi ollut itsekästä vain itsensä takia yrittää viimeiseen saakka koiraa pitää, vaikka se sairas olisikin. Alussa itkin aina kun katselin koirani kuvia ja videoita joita olin kuvannut. Nyt pystyn jo hymyilemään ja muistelemaan ilolla mukavia aikoja mitä meillä oli yhdessä, sen pienen ajan, kun saimme koiran vasta sen oltua vanhempi, ei pentuna. Tosi edelleen välillä vielä itkettää kun muistelee, mutta enää asia ei ole kokoajan mielessä, ja lemmikistään pystyy puhumaan itkemättä. Voimia kaikille muillekin lemmikkinsä menettäneille!

Tähän oli tiivistetty hyvin kaikki oleellinen. Annetaan kaikkien surra surunsa tuomitsematta ketään tai vähättelemättä toisen surua. Kyllä tälle palstalle tekstiä mahtuu ja ketjuja eri surujen aiheista. Jokaisella on oikeus olla surullinen ja ikävöidä jos siltä tuntuu. Eihän pahoiteta enää toisten mieltä turhaan vaan annetaan jokaiselle mahdollisuus osallistua keskusteluun ja keventää sydäntään!

Eläimestä pitää huolehtia, mutta se on luotu ihmistä varten. Maatiais kaniltani meni jalka poikki, niin löin klapilla päähän ja nyljin , sekä suolistin sen. Kun se oli riippunut kellarissa pari päivää, niin pataan porisemaan ja potut kypsymään. Oli muuten herkullinen ateria ja siitä söi koko perhe.