Pääosin viihdyn mainiosti yksin. Koen itseni yksineläjäksi, enkä tällä hetkellä näe tulevaisuudessani parisuhteen merkkejä saati perheen perustamista. Olen pääosin hyvin tyytyväinen tähän, mutta silloin tällöin huomaan kaipaavani jotakuta, jota minulla ei ole koskaan ollutkaan. Valmistuin koulusta vuoden alussa ja olen nyt ollut 4 kk työttömänä. Ennestäänkin vähäiset sosiaaliset suhteeni ovat roimasti vähentyneet, koska en käy oikein missään. Nyt kun ei ole koulua eikä töitä, olen aina kotona. Olen mielestäni hyvä tyyppi ja olen saanut kuulla sitä toisiltakin. Huomaavainen ja ystävällinen, tervehdin ja juttelen, hymyilen ja kuuntelen. Koulussa nautin hyvästä seurasta, mutta vapaa-ajat vietin ja vietän omissa oloissani. En anna kaverisuhteiden kehittyä. Kaverit kertovat minulle paljon juttuja itsestään, kuulumisia ja tuntemuksia. Kyselen lisäkysymyksiä ja olen kiinnostunut heistä. Kyselen ja annan heidän kertoa, sillä en haluaisi antaa suunvuoroa itselleni. En anna itsestäni irti paljoakaan. En päästä lähelle. Tuntuu, että kaverit eivät tiedä minusta paljoakaan... Välillä tuntuu, ettei minulla edes ole itsestäni kerrottavaa - eihän elämässäni edes tapahdu mitään - mutta onhan minullakin sentään tunteeni ja ajatukseni, surun ja ilon aiheet. Mutta en osaa kertoa niitä toisille, useimmiten en kai yksinkertaisesti edes halua puhua ääneen mietteistäni. Mutta kun en anna itsestäni irti MITÄÄN pintaa syvempää. Mitä sitten pelkään? Miksi olen tehnyt nämä muurit ja jäänyt yksin niiden sisälle? En osaa sanoa. Kuten jo mainittua, olen luonteeltani yksineläjä ja viihdyn omassa rauhassani. Viime päivät ovat taas olleet niitä harvoja pohjamutahetkiä, kun toivon, että vierelläni olisi joku, jota haluaisin syleillä ja joka ymmärtäisi minua. Joku joka olisi päässyt oikeasti lähelleni. Itken öisin ja hiljaa, jotta kämppäkaverini ei vain kuulisi... Oletko itse kaltaiseni vai tunnetko jonkun, joka ei päästä lähelle? Haluaisin kuulla toisten kokemuksia tai mitä vain viisaudensanoja, se voisi helpottaa. Parasta tällä hetkellä on se, että sain tämän kirjoitettua ja annettua ulos edes anonyymina jonnekin. Jos jaksoit lukea tänne asti, kiitos sinulle, se on vain plussaa.
En päästä lähelle
17
4917
Vastaukset
- jutun...
Sinun ei tarvitse vastata viestiin, koska en palaa lukemaan vastauksia. Vain Jumala voi vastata siihen mykkään kaipaukseen, joka on sisimmässäsi kuin lasipulloon suljettuna. Se äänetön itku, joka joskus purkautuu, on vain yksinäisen ja tyhjän sydämen heikko avunhuuto. Sinä tiedät, että tällä hetkellä elämälläsi ei ole tarkoitusta, eikä päämäärää. Olet vain pallo hukassa ja kaipaat sitä, että joku tuntisi sinut kokonaan, pohjia myöten. Se joku on Jumala. Hän tuli tähän maailmaan ihmisenä etsimään sinua ja minua. Meitä, jotka yksin olemme niin avuttomia. Jeesus on vastaus ongelmaasi. Jonakin päivänä Hän tulee ja koputtaa sydämesi ovelle. Minä toivon, että sinä avaat Hänelle tuolloin oven.
- minä 19v.
En ole itsekään koskaan seurustellut (totta puhuttuna ei kovin kiinnostakaan) ja kavereitakin on tasan yksi (serkkuni). Tunnen ettei minulla ole normaalien kaveriporukoiden ympäröimien nuorten kanssa juurikaan yhteistä, joten "keskustelut" ihmisten kanssa jäävät varsin lyhyiksi. Yritän mahdollisimman nopeasti päättää nuo nolot keskustelut, koska koen ettei itselläni ole mitään mielenkiintoista sanottavaa... Muutenkaan ihmiset tuntuvat lopulta jättäytyvän seurastani pois, koska en keksi muita turvallisia puheenaiheita kuin koulu. En ole ikinä ollutkaan sellainen että paljastaisin juurikaan itsestäni mitään, sellainenhan mielestäni antaa ihmisille jotain mitä he voivat halutessaan pilkata ja käyttää minua vastaan. Tyydyn yleensä myötäilemään ihmisiä juuri tästä syystä vaikka olisinkin eri mieltä ja vaikutan näin ollen varmaan tylsältä. Välillä epäilen itsekin mahtaako minulla edes olla persoonallisuutta ollenkaan... Ehkä se on vain yksi luonteenpiirre ettei paljasta itsestään liikoja, mutta koska olen ollut ujo ja syrjitty ei itsensä esille tuominen ole mitenkään luonnollista minulle.
- Nainen 22 v.
Kuten luitkin rivieni välistä, niin itse en ole koskaan seurustellut, enkä kaipaakaan seurustelua. Joskus pimeimpänä yksinäisyyden hetkenä kaipaan sitä, että vierellä olisi joku, joka tuntisi minut. En haikaile tekstereita ja puhelinsoittoja, liikkumista yhdessä kaupungilla, suudelmia ulko-ovella, kädestä pitämistä elokuvateatterissa... Tuntuu että odotan prinssiä, joka saapuu kotini pihalle valkealla ratsulla ja tunnemme toisemme unista ja haaveistamme! Tiedän etten voi antaa minkään suhteen kehittyä seurusteluun saakka, joten "valmis paketti" - satujen prinssi - on se mistä voin unelmoida. Muiden jututtaminen saa minut tuntemaan itseni tylsäksi. Kysyn lisäkysymyksiä toisen elämästä ja jututan, en halua heidän antaa kysyä itsestäni mitään, sillä eihän minusta ole mitään kerrottavaa - ainakaan mitään meille yhteistä, josta hänkin olisi kiinnostunut. Se saa epäilemään myös oman persoonani puutetta, onkohan minussa sittenkään mitään...
- 23 v. mies
Aika paljon samankaltaisuuksia itsessäni näen. Olen saamassa koulun hommat kesällä valmiiksi ja valmistumisen jälkeen pelottaa, että masennus iskee toden teolla, kun ihmisiä en muualla paljon näe. Minulla on kyllä työpaikka, mutta se on hirmu pieni toimisto, eikä siellä käy ollenkaan ihmisiä ja työ on yksinäistä. Kaikki vapaa-aika kuluu kotona, tuntuu ettei ole mitään järkeä lähteä minnekään yksin ja vaikka olisikin joku, jonka kanssa lähteä, en osaisi yhtään jutella ja olisin huonoa seuraa. Sosiaalisissa tilanteissa en koskaan osaa jutella niitä näitä itsestäni, koska näen itseni niin tylsänä ja epäkiinnostavana ihmisenä. Esim. veljeni on paljon puheliaampi, ja olen joskus tosi epäkohtelias tahtomattani hänelle, koska minua ei vain yksinkertaisesti huvita koskaan puhua mistään hänen kanssaan. Sama kaikkien muiden tuttujen kanssa. Olisin mieluusti avoimempi itsestäni, mutta en kykene siihen, koska koen itseni niin erilaiseksi kuin he ja tuntuu, ettei kukaan heistä ymmärrä minua juuri millään tavalla. On omituista, että vaikka tunnen itseni yksinäiseksi ja siksi onnettomaksi, olen parhaimmalla tuulella yleensä yksin. Tuntuu, että on parempi olla yksin kuin sellaisten ihmisten ympärillä, jotka eivät minua ymmärrä. Kuitenkin lähes aina kun näen keskenään nauravia kaveriporukoita ja yhdessä liikkuvia pareja, tulee kurja olo. Haluan olla yksin ja toisaalta en. Se on niin raivostuttavaa.
- Nainen 22 v.
Minäkin tosiaan vietän kaiken vapaa-aikani kotona, näiden seinien sisällä. Koen itseni voimakkaasti espakistiksi - todellisuuden pakoilijaksi - ja korvaan "elämän" (sitä sellaista, mitä yhteiskunta/media/ihmiset olettavat kaikkien elävän: kavereita, seurustelukumppani, harrastuksia, työ ym) elokuvilla, musiikilla, internetillä... Niistä saa suuria kokemuksia, eikä tarvitse lähteä minnekään. Sillä minne edes lähtisin? Ajatus baarissa istumisesta on hyvin epämiellyttävä, en tiedä miten siellä pitäisi olla ja mitä tehdä. Olisin kaukana omista vesistäni siinä melussa ja juomien nimiä ihmetellessä. Jos joskus joku koulukaveri on pyytänyt minua lähtemään, niin olen kieltäytynyt. Viikonloppujuhliminen tekisi oloni vain kurjemmaksi, sillä sellaisessa olen kuin kala kuivalla maalla. Koska sosiaalisissa tilanteissa, kuten koulussa, jututan toisia ihmisiä ja yritän välttää itseäni nostettavan puheenaiheeksi, saa se tietysti minut tuntemaan itseni tylsäksi ja epäkiinnostavaksi. Toisella on paljon enemmän kerrottavaa ja hänen elämässään sattuu ja tapahtuu - eihän minulla oikeastaan edes ole mitään, mitä kertoa. Ja jos joskus sydämelläni todella on jotain - niin kuin tämä murhe, josta täällä nimettömänä kirjoitan - niin suljen sen sisälleni.
- samanlaisia juttuja
mullakin. Yritän sosiaalisissa tilanteissa olla aina hauska (supliikilla vältyin kiusaamiselta), mutta todellisuudessa kerron vain juttuja muiden ihmisten elämistä. Vedän roolia muiden ihmisten edessä. En ole koskaan kertonut kenellekään tunteistani, enkä oikein tiedä mitä niistä tulisi edes kertoa. Joskus vain vituttaa ja joskus ei. Olin kaksikymppiseksi (nyt 23-vuotias) asti myös melko hiljainen isommassa porukassa. Täräytin vain jotain "osuvaa" aina tarvittaessa. Nokikkain saatoin olla hyvinkin puhelias. Lukion aikana ajatteluni muuttui sarkastiseksi ja kyseenalaistin paljon asioita. Elämältäni hävisi suunta ja etsin sitä edelleen. En kykene pänttäämään, joten tie nousi pystyyn yliopistoon päästyäni. Nyt suoritan ammattitutkintoa alalla, joka hädin tuskin kiinnostaa, ja jonka pitkän tähtäimen näkymät ovat esimerkillisen surkeat. Kaverisuhteeni kuivahtivat siinä vaiheessa, kun muita ei enää kiinnostanut vain pelata tietokonepelejä koko päivää. Nyttemmin olen häivyttänyt myös nettipresenssini, eli en ole enää millään nettisivulla omalla nimelläni tai sellaisella aliaksella, jonka joku tietäisi kuuluvan minulle. Sähköpostiosoitteetkin ovat vaihtuneet. En tiedä miksi teen näin. Ehkä haluaisin muuttua näkymättömäksi. En ymmärrä sitä kaipuuta, joka saa sinut itkemään öisin. Ehkä se johtuu siitä, että minua on koskettu niin harvoin. Enkä kaipaa ymmärrystä. Arvostusta ehkä vähäsen.
- Nainen 22 v.
Tuo piirre on minullakin. Suuremmanpuoleisissa porukoissa olen se hiljainen. Seuraan muiden keskustelua, enkä pääse sanomaan mihinkään väliin mitään omaani. Tilanteen aikana yritän alkaa keräämään rohkeutta, suunnittelen mitä sanon ja samalla kynnys nousee enkä uskallakaan tehdä mitään. Mutta kun keskustelen kahden kesken, ei ole ongelmaa. Jos olen jutellut jonkun kanssa kahden ja yhtäkkiä ympärille tulee paljon muita mukaan, sulkeudun täysin ja olen kuin eri ihminen. Minäkään en ymmärrä tätä kaipuutani. Haluan jotain, mitä minulla ei koskaan ole ollut. Pidän paljon elokuvista ja musiikista ja saan niistä suuriakin tunne-elämyksiä. Koska itselläni ei ole ollut ketään, kenelle jakaa tunteeni ja ajatukseni, halajan itselleni sitä, minkä olen nähnyt television ruudulta. Käsikirjoitetun romanssin, tyttökirjan ystävyyssuhteet.
- samanlaisia juttuja
Nainen 22 v. kirjoitti:
Tuo piirre on minullakin. Suuremmanpuoleisissa porukoissa olen se hiljainen. Seuraan muiden keskustelua, enkä pääse sanomaan mihinkään väliin mitään omaani. Tilanteen aikana yritän alkaa keräämään rohkeutta, suunnittelen mitä sanon ja samalla kynnys nousee enkä uskallakaan tehdä mitään. Mutta kun keskustelen kahden kesken, ei ole ongelmaa. Jos olen jutellut jonkun kanssa kahden ja yhtäkkiä ympärille tulee paljon muita mukaan, sulkeudun täysin ja olen kuin eri ihminen. Minäkään en ymmärrä tätä kaipuutani. Haluan jotain, mitä minulla ei koskaan ole ollut. Pidän paljon elokuvista ja musiikista ja saan niistä suuriakin tunne-elämyksiä. Koska itselläni ei ole ollut ketään, kenelle jakaa tunteeni ja ajatukseni, halajan itselleni sitä, minkä olen nähnyt television ruudulta. Käsikirjoitetun romanssin, tyttökirjan ystävyyssuhteet.
Mulla on käynyt tuon porukassa vaikenemisen kanssa vähän hassusti. Pienen ammattikouluryhmäni jäsenet nimittäin olivat kaikki vielä toivottomampia tapauksia kuin minä, ja huomasin olevani todellisuudessa ryhmän äänekkäin tapaus. Tykkään pysytellä sivussa, mutta vain jos joku muu hoitaa "hommat", eli tässä tapauksessa sosialisoinnin. Ketään tällaista ei ollut, siispä herra räpätäti kunnioittaa teitä läsnäolollaan. En toki odottanut sinun kykenevän jotenkin kylmän viileästi suorittamaan sydänkirurgiaa itsellesi. Tarkoitin vain, etten tunne samoin. En kaipaa kumppania, vaikka olenkin itkeskellyt Disneyn piirretyille, Saving Private Ryanille ym. Ehkä mieluummin luen muiden ihmisten kokemuksista kuin koen asioita itse.
- Ohhohhh
Olen sinua pari vuotta nuorempi "klooni".
- julianne
Omaan samankaltaisia piirteitä. Itse olen hiljainen keskustelun tarkkailija, en tuo itsestäni ilmoille juurikaan mitään. Kukaan ei varmasti tunne minua yhtään - tämän takia ketään ei edes kiinnosta. Mutta jos huomaan jonkun olevan vieläkin heikompi sosiaalisesti, otan johdon täysin haltuuni. Muuten annan jonkun muun puhua. Kaipaan ystäviä, seurustelua, hauskuutta. Mitään en kuitenkaan ole valmis tekemään näiden asioiden saavuttamiseksi. En vain osaa. Haluaisin valmiin ystävän jonka kanssa tunnemme hyvin ja nauramme yhteisille asioille, en jaksa tutustua keneenkään ja etsiä ystäviä. Olen siis yksin.
- tuohon otsikkoosi
Olen sinua paljon vanhempi, mutta olen jatkuvasti vuosien mittaan pohtinut sitä, miksi en pääse kenenkään lähelle. Muutoinkin ajatuksesi tuntuvat tutuilta. Minun tilanteessani selitys löytyi lapsuudesta. Ulkoisesti kaikki oli hyvin, mutta tunnesuhdetta äitiin (vaikea tausta) ei syntynyt. Minun tunteeni ja kokemukseni jäivät ilman huomiota paitsi joskus hyväntahtoista pilaa. Mihinkään ei opastettu tai kannustettu. En yhtään ihmettele, että aikuisena kummastelin, että miten sitä ihmisten kanssa ollaan. Olinhan lapsuuteni selvinnyt yksin omillani. Tämä havainto rauhoitti mieltä, ei tarvise enää kysyä miksi. Jos nuortuisin, niin etsisin apua vaikka mistä. Kaikkea hyvää elämääsi Nainen 22v.
- julianne
Olen tajunnut myös, että en ole saanut huomiota ja kannustusta. Ei iltasatuja, ei yhdessäoloa, ei läksyihinlukua äidin kanssa, ei kannustusta. Ei sinullakaan avun hakeminen ole liian myöhäistä!
- samanlaisia taustoja
julianne kirjoitti:
Olen tajunnut myös, että en ole saanut huomiota ja kannustusta. Ei iltasatuja, ei yhdessäoloa, ei läksyihinlukua äidin kanssa, ei kannustusta. Ei sinullakaan avun hakeminen ole liian myöhäistä!
Herranjesta miten samanlaista tarinaa täällä on ihmisillä! Sitä samaa koko ajan: ei äidiltä mitään huomiota, mulle myöskään ei ole ikinä luettu iltasatuja jne. Kodista olen joutunut pitämään huolen pienestä pitäen. Siinäkö onkin kaikkeen syy?? Minä kun luulin että se on tämä lihavuuteni....
- julianne
samanlaisia taustoja kirjoitti:
Herranjesta miten samanlaista tarinaa täällä on ihmisillä! Sitä samaa koko ajan: ei äidiltä mitään huomiota, mulle myöskään ei ole ikinä luettu iltasatuja jne. Kodista olen joutunut pitämään huolen pienestä pitäen. Siinäkö onkin kaikkeen syy?? Minä kun luulin että se on tämä lihavuuteni....
Syitä ei osaa sanoa, mutta kyllä tämän takana on varmasti lapsuuden kokemukset ja opit. Ja myös se miten vanhemmat ovat kohdelleet. Pitäisi kyllä mennä terapiaan.
- hyvä elämä näinkin mutta...
Olen alkuperäistä tuplasti vanhempi ja tietysti sinkku nainen. Minäkään en ole koskaan päästänyt ketään lähelle. Töissä olen pärjännyt hyvin ja minulla on vastuullisia tehtäviä, minulle jutellaan ja kerrotaan asioita mutta minä en kerro itsestäni mitään kenellekään. Aivan äskettäin satuin sanomaan eräälle työkaverille jonka kanssa olemme tehneet töitä yli 10 vuotta yhdessä että mistä päin minä olen kotoisin. Hän taas on kertonut minulle oman perheensä ja monet omat asiansa. Luonnollisesti en myöskään ole päästänyt ketään miestä lähelleni. Jonkunlainen syy voi olla se että jo lapsena minusta on kasvatettu itsenäistä pärjääjää. Ja minähän osaan ja pärjään, matkustelen ja taloudelliset asiat olen hoitanut hyvin. Ulkoisesti kaikki on siis loistavasti! Mutta miksiköhän en luota toiseen niin että voisin olla avoin. Tähän en oikein itsekään tiedä syytä. Ei minua ole peloteltu millään mutta jo pienenä sanottu jotenkin siihen malliin että käytä järkeäsi. Kun nyt ajattelen niin miten mukava olisi jakaa niitä matkakokemusia toisen kanssa, saada joskus kunnon halaus ja kertoa omia huoliaan ja surujaan toiselle. Miksi minä pelkään että sitä "heikkoa hetkeä" jolloin kertoisin jotakin itsestäni voitaisiin käyttää hyväksi, minua vastaan? Sittenkin epävarmuutta?
- julianne
hyvä elämä näinkin mutta... kirjoitti:
Olen alkuperäistä tuplasti vanhempi ja tietysti sinkku nainen. Minäkään en ole koskaan päästänyt ketään lähelle. Töissä olen pärjännyt hyvin ja minulla on vastuullisia tehtäviä, minulle jutellaan ja kerrotaan asioita mutta minä en kerro itsestäni mitään kenellekään. Aivan äskettäin satuin sanomaan eräälle työkaverille jonka kanssa olemme tehneet töitä yli 10 vuotta yhdessä että mistä päin minä olen kotoisin. Hän taas on kertonut minulle oman perheensä ja monet omat asiansa. Luonnollisesti en myöskään ole päästänyt ketään miestä lähelleni. Jonkunlainen syy voi olla se että jo lapsena minusta on kasvatettu itsenäistä pärjääjää. Ja minähän osaan ja pärjään, matkustelen ja taloudelliset asiat olen hoitanut hyvin. Ulkoisesti kaikki on siis loistavasti! Mutta miksiköhän en luota toiseen niin että voisin olla avoin. Tähän en oikein itsekään tiedä syytä. Ei minua ole peloteltu millään mutta jo pienenä sanottu jotenkin siihen malliin että käytä järkeäsi. Kun nyt ajattelen niin miten mukava olisi jakaa niitä matkakokemusia toisen kanssa, saada joskus kunnon halaus ja kertoa omia huoliaan ja surujaan toiselle. Miksi minä pelkään että sitä "heikkoa hetkeä" jolloin kertoisin jotakin itsestäni voitaisiin käyttää hyväksi, minua vastaan? Sittenkin epävarmuutta?
Ongelmana on juuri se, että 'jos paljastan itsestäni liikaa, joskus joku käyttää sitä hyväkseen esim. levitellen juoruja tms.' Itselläni ainakin näin. Siksi en kerro mitään.
- todella....
samanlaisia taustoja kirjoitti:
Herranjesta miten samanlaista tarinaa täällä on ihmisillä! Sitä samaa koko ajan: ei äidiltä mitään huomiota, mulle myöskään ei ole ikinä luettu iltasatuja jne. Kodista olen joutunut pitämään huolen pienestä pitäen. Siinäkö onkin kaikkeen syy?? Minä kun luulin että se on tämä lihavuuteni....
Tuliko mieleen, että kysymyksessä on ongelma, jota sinulla ei ole. Se, mikä sinulle on itsestään selvyys voi jollekin olla vain saavuttamaton unelma. Vai kuka määrittelee ongelman?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.1884697Avopuoliso, mies-/naisystävä vai mikä?
Kävin eilen irl keskustelun, joka jätti minut pohtimaan seuraavaa ... millä nimityksellä kutsua henkilöä, jonka kanssa o2043392Huvittava ilmiö: Vasemmistolaiset uskoo sokeasti SDP:n parantavan heidän
elämäänsä, jos demarit johtaa seuraavaa hallitusta (Kyse on siis palstan vasemmistolaisista) Totuus on toinen, nimittäi1172926Pitkän päivän ilta
Tarina elämättömästä miehestä, jonka elämän täytti velvollisuudentunto. Pikkutarkka, huolellinen, hyvällä katsottu, miel1562922Riikka ohoi! Saksa alensi bensaveroa, missä euron bensa?
Perussuomalaisten yksi vaalilupauksista oli euron bensiini suomalaisille autoilijoille. Ei ole näkynyt. Jopa vasemmis442850Miksi Kuhmolaiset on niin nyrpeä ilmeisiä?
Miksi suurin osa (ei onneksi kaikki) on niin typääntyneen näkösiä elämäänsä? Tuijotetaan toisia pahansuopaisesti ja kat132267Tulipalo rivitalossa, tuhoutuu täysin
Kainuun pelastuslaitos sai hieman puolenyön jälkeen maanantaina ilmoituksen rivitalon huoneistossa syttyneestä tulipalos522258Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu552025En selvinnyt ilman naarmuja
Vaikka ehkä kuvittelin sen olevan ilmoitusluonteinen asia, jonka jälkeen kaikki palaa entiselleen ja ilma puhdistuu. Naa131975Kyllä, maata ei halua puolustaa nimenomaan punavihreän puolen edustajat
"Esimerkiksi maanpuolustushenki on keskimääräistä alempana naisten, arvoliberaalien, heikossa taloustilanteessa olevien681565