Raiskausfantasia

Tai toive?

Minua kiihottaa seuraava fantasia ja sen kaiketi haluaisin toteutuvankin. Muutama miehenköriläs innostuu jostain syystä heittämään minulle herjaa. Minä päästelen takaisin vielä paksummalti. Lähtiessäni totean heille, että kyllä heillä olisi helppoa hampurilaisten syönti. Suu niin suuri, että sinnehän voi heittää hampurilaisen kokonaisena. Eivät ole suuretkaan puheet suuta halkaisseet. Hekin nousevat ja lähtiessään yksi juoksee edelleni autolleen ja siinä kohdalla minut riuhtaistaan sisään ja estetään huuteluni. Auto ajaa jonnekin taloon ja he raahaavat minut sisälle ja riisuvat minut vastusteluistani piittaamatta. Sitten he sitovat minut mahalleni vankalle pöydälle ranteista ja nilkoista kiinni pöydän jalkoihin. Saan käskyn ottaa suihin. En tietenkään suostu. Tällöin he asettuvat taakseni ja alkavat piiskata suojatonta takamustani. Vitsat läiskähtelevät pakaroilleni ja minä huudan kivusta. Lopulta huudan suostuvani, sillä muuten en enää kestäisi. Nyt yksi työntää kullin suuhuni ja toinen tunkeutuu minuun takaa. Kolmas virittelee kaluaan naimakuntoon. Takanani ollut laukeaa ja suussani ollut siirtyy taakseni, virittelijä suuhuni ja se lauennut alkaa viritellä itseään. Näin jatkuu ja jatkuu. Niin, tuollaisen haluaisin toteutuvat. Tai sitten en.

6

8380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -808-

      No siis kun tuollaista toivoo/fantasioi niin eihän se sitten oikea raiskaus ole..vaan roolileikki mitä leikitään..mutta siis ihan normaali fantasiana. Itse olen leikkynyt vastaavaa kahden miehen kanssa. Ihanaa oli..leikin idea kuitenkin että oikeasti ei satuteta (siis tottakai piiskattiin jne..) mutta ei lyömisiä ja sellasta oikeeta väkivaltaa.. Säännöt pitää sopia etukäteen ja varoa kenen kanssa tuollasta leikkii, ettei leikki missään nimessä muutu todeks, oikeaks raiskaukseks.. sellasesta tuskin kukaan unelmoi. Mutta hauskoja leikki hetkiä jos joskus pääset tuon toteuttamaan :)

      • Tai toive?

        Niin, fantasiassa ei tietenkään mennä väkivallan puolelle. Kaikki menee just hyvin. Mutta kyllä tuon toteutuminen olisi mukavaa.


    • Vaimoni haaveilee kanssa raiskaus fantasijasta. Tosin sillä erolla että ei väkivaltaa tai vastaavaa. Haluaa että häntä naidaan kun on sammumispisteessä. Olemme toteuttaneet kyseisen performansen. Aika hassu tilanne. Mutta kovasti on sanonut pitävänsä...

    • ...minullakin.

      Raiskausfantasiat ovat käsittääkseni molemmilla sukupuolilla aika yleisiä. Itse olen nainen ja nautin kovaotteisesta seksistä, tosin tuollaisia aloittajan kehittelemiä tarinoita en itse ole kehitellyt. Nautin leikeistä ihan todellisuudessakin, tietysti itse valitsemani partnerin/partnereiden kanssa ja tilanteessa (tässähän se ero oikeaan raiskaukseen pitkälti on). Olisi kiva löytää mies/miehiä joista saisi seuraa leikkeihin... ;)

      • ja hyvä sellainen

        meilisi?


      • .........
        ja hyvä sellainen kirjoitti:

        meilisi?

        Laittaisitko sinä meilisi, minä en haluaisi laittaa omaani tänne?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      260
      7189
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      37
      3758
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3298
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3071
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      107
      2758
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      10
      2656
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      43
      2404
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      48
      2180
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      65
      1908
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1811
    Aihe