Ahdistavaa olla kaapissa, mutta onko tilanne parempi ulos tullessa?
Miten tulla kaapista ulos?
105
12107
Vastaukset
- ElÄmääni
Mun elämääni se ei oikestaan ole muuten vaikuttanu, jos ei lasketa niitä lukemattimia kiusallisia hetkiä... ;)
- Ihminen on vapaa
Tiedän tämän kaappi-jutun. Mielestäni ei ole tark.muk. luokitella ihmisiä kaappeihin, arkkuihin tai kaappien ulkopuolisiin, koska kaapin ovi tulee pitää aina auki ettei tule suljetun paikan kammoa!
Aiheesta on myös ainakin yksi elokuva, ranskalainen, löytyy kun sanan "kaappi" googlettaa.- normigay
vaikea antaa kunnon neuvoja, koska en itse ole milloinkaan "kaapissa" ollut, mutta eihän se ulostulo kumminkaan edellytä mitään julkista homoutensa julistamista. Jos seurustelee, niin seurustelee näkyvästi muista piittaamatta, jos joku, kuka tahansa, kysyy/epäilee asiallisesti homoudestasi, vastaa siihen yhtä asiallisesti, että näin on. Todelliset ystävät vähät välittävät koko asiasta ja ne muut, nehän eivät sitten olekkaan todellisia ystäviä. Sama sukulaisten kanssa, jotka ei asiaa hyväksy, olkoot hyväksymättä, kysehän on kuitenkin sinun elämästä, joten se on kaikkein tärkein. Oman itsensä kanssa on pärjättävä kuitenkin koko elämänsä ajan, muu maailma muuttuu ja ihmiset ympärillä vaihtuvat, oman elämän jatkaminen on kaikkein tärkeintä. "Rakasta itseäsi ensin ja eniten, vasta sitten muita"
- MIES23)
normigay kirjoitti:
vaikea antaa kunnon neuvoja, koska en itse ole milloinkaan "kaapissa" ollut, mutta eihän se ulostulo kumminkaan edellytä mitään julkista homoutensa julistamista. Jos seurustelee, niin seurustelee näkyvästi muista piittaamatta, jos joku, kuka tahansa, kysyy/epäilee asiallisesti homoudestasi, vastaa siihen yhtä asiallisesti, että näin on. Todelliset ystävät vähät välittävät koko asiasta ja ne muut, nehän eivät sitten olekkaan todellisia ystäviä. Sama sukulaisten kanssa, jotka ei asiaa hyväksy, olkoot hyväksymättä, kysehän on kuitenkin sinun elämästä, joten se on kaikkein tärkein. Oman itsensä kanssa on pärjättävä kuitenkin koko elämänsä ajan, muu maailma muuttuu ja ihmiset ympärillä vaihtuvat, oman elämän jatkaminen on kaikkein tärkeintä. "Rakasta itseäsi ensin ja eniten, vasta sitten muita"
Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.
Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.
Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.
Elämä on sitten joillekin vaikeaa. - Homopojan äiti
MIES23) kirjoitti:
Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.
Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.
Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.
Elämä on sitten joillekin vaikeaa.Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.
Rohkeutta teille. Kaiken elämässä näkemäni jälkeen olen sitä mieltä. että kaappielämä on varmaan kaikkein tuskallisin vaihtoehto homolle. Vain ulostulon jälkeen on mahdollista elää normaalia elämää parisuhteineen ja aitoine ystävyys- ja muine ihmissuhteineen.
Itse olen ollut ylpeä siitä, että olen kasvattanut maailmaan ihmisen, jolla on ollut rohkeutta elää oma elämänsä omana itsenään. Ja vain tämä on mahdollistanut hänelle sen, että hän on löytänyt kumppanit, joita hän on saanut rakastaa, ja että häntä on rakastettu (vaikka on kipeääkin tehnyt). Se on hyvän elämän ehkä tärkein asia. - sisko22
MIES23) kirjoitti:
Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.
Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.
Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.
Elämä on sitten joillekin vaikeaa.Hei! Minäkin pohdin, olenko nyt 22v:na liian "vanha" tulemaan ulos kaapista. Olen vasta viimeisen vuoden aikana pystyny myöntämään itselleni olevani lesbo. Olen tapaillut miehiä, mutta en ole ikinä pystynyt tarjoamaan fyysistä läheisyyttä yhdellekkään. Teini-iässä, siinä 16:na minulla oli yhden yön juttu tytön kanssa, mutta pidin sitä kokeiluna. Nykyään ajattelen toisin. En usko kenenkään hylkäävän minua, mutta pelkään, että minua ei uskota, koska siskollani oli menossa hiljattain vaihe, mikä meni ohitse. Mitä jos minusta ajatellaan samoin? En halua, että joku ajattelee minun vain kokeilevan! Minä tiedän, mistä pidän, lopultakin!
- Tuntuu niin pahalta
Homopojan äiti kirjoitti:
Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.
Rohkeutta teille. Kaiken elämässä näkemäni jälkeen olen sitä mieltä. että kaappielämä on varmaan kaikkein tuskallisin vaihtoehto homolle. Vain ulostulon jälkeen on mahdollista elää normaalia elämää parisuhteineen ja aitoine ystävyys- ja muine ihmissuhteineen.
Itse olen ollut ylpeä siitä, että olen kasvattanut maailmaan ihmisen, jolla on ollut rohkeutta elää oma elämänsä omana itsenään. Ja vain tämä on mahdollistanut hänelle sen, että hän on löytänyt kumppanit, joita hän on saanut rakastaa, ja että häntä on rakastettu (vaikka on kipeääkin tehnyt). Se on hyvän elämän ehkä tärkein asia.Tuntuu niin pahalta lukea sitä tuskaa, mitä kaapista tulon pelko ihmiselle tuottaa. Haluaisin äitinä rohkaista teitä avoimempaan elämään. Luulen, että useimmat vanhemmat minun tavallani jo aavistavat asian, vaikka sitä ei puheeksi otetakaan. Itse jollakin tavoin tiesin ja aavistin asian jo sittloin, kun poikani oli pikkulapsi. Hän oli erilainen kuin muut pojat. En yritäkään väittää, että minulle olisi ollut helppoa, kun sain tietää, että hänellä on poikaystävä, kun teini-iässä oli kokeiltu tyttöystäviäkin. Nyt siitä hetkestä on kymmenen vuotta, ja hirveältä tuntuu ajatus, että hän olisi salannut minulta elämänsä. Sanoisin teille, että antakaa vanhemmillenne tilaisuus rakastaa teitä sellaisina kuin olette. En voi sanoa, että jokainen isä ja äiti siihen pystyy, mutta uskon, että on hyvin harvoja, jotka todella lapsensa hylkäisivät. Niillä vanhemmilla ei sitten ole muutenkaa tervettä tunnesuhdetta lapseensa. Vanhemmat rakastavat lastaan, siitä voi lähteä. Loppujen lopuksi avoin tilanne kuitenkin mahdollistaa avoimen elämän ja se on helpointa kaikille. Olen hyvin kiitollinen elämälle, että olen saanut perheeseeni poikanikin elämänkumppanin (erojakin takana, joten vävyjä on perheessä ollut useampiakin). Ja olen myös saanut olla poikani tukena eroissa, jotka ovat olleet hänelle hyvin raskaita. Mutta antakaa vanhemmille myös oikeus omaan kriisiinsä. Asia voi olla heillekin hyvin vaikea. Silloin kun asia minun kohdallani oli ajankohtainen, ei internet ollut lainkaan näin kehittynyt. Ehkä kannattaisi etsiä vaikka valmiiksi jotain tukea vanhemmillekin? He voivat tarvita jonkin aikaa asian sulatteluun. Ja omalle itsellellenne myös parasta olisi hakeutua seuraan, jossa on mahdollisuus tavata asian läpieläneitä omanlaisianne ihmisiä. Olen itse saanut tutustua poikani elämänkumppaneihin ja homokavereihin ja kaikki tapaamani pojat ovat vanhempiensa kanssa asian selvittäneet ja elävät elämäänsä vanhempiensa lapsina niinkuin muutkin ihmiset.
- joku :3
MIES23) kirjoitti:
Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.
Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.
Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.
Elämä on sitten joillekin vaikeaa.Älä pelkää tuu ulos!Itekki ook tullu ja se autto!:)
- Anonyymi
MIES23) kirjoitti:
Olen 23-vuotias, olen tiennyt homoseksuaalisuudestani jo 7-vuotiaasta asti, tajusin kuitenkin oman homoseksuaalisuuteni vasta murrosiän alkukynnyksellä, yritin jo heti tuolloin alle 14-vuotiaana tulla ulos kaapista, mutta pyöristin itse tulemiseni, koska jotenkin jo nuorena tietää millainen yhteiskunta on. Lisäksi jopa läheisemmät ovat sanoneet, että et sinä mikään homo ole ja pyrkineet väkisin "parittamaan" minua tytöille sanomalla, eikö tuo tyttö ole ihan mukava ja vastasin "kyllä se ihan söpö on", mutta valehtelin jo 15-vuotiaana päin naamaa.
Alle 20-kymppisenä olin niin syvällä kaapissa, etten edes hyväksynyt itselleni, että olen homo. Nyt yli 20-vuotiaana olen hyväksynyt homouteni, koska jopa muutkin sen tajuavat, mutta silti se on niin vaikeaa, koska olen liian sidoksissa vanhempiini, vaikka asun muualla opiskelun parissa. On jotenkin vaikeaa vielä nykyään myöntää, astua ulos, vaikka pyrin sanomisillani ja tekemisilläni vihjailemaan asiasta ympärille, jotta läheisimmät sen ymmärtäisivät. Silti en ole uskaltanut täysin, ehkä kenties liian suuresta tunnesiteestä tai taloudellisesta siteestä vanhempiini. Lisäksi olen karsinut ihmissuhteeni toisiin, koska pelkään, että he jotenkin huomaavat millainen olen ja paljastavat eteenpäin itsestäni. Toisaalta tekisi mieli tulla heti nyt pois, mutta toisaalta tiedän kuinka vaikeaa on nykypäivänä elää homoseksuaalisena ja kuinka vaikeaa on löytää parisuhde ja elää yksinäisenä, ilman läheisiä. Lisäksi alitajunnassa pyörii, että jospa oletkin sittenkin bi ja voit saada perheen, jonka kanssa elät, vaikka itseasiassa minua ei ainakaan nyt kiinnosta naiset pätkääkään, eivätkä ole koskaan kiinnostaneetkaan.
Joten miten minun pitäisi toimia, jotta voin rakentaa ns. turvaverkon ennen ulostulemistani, etten putoa ilman mitään turvaköyttä tai turvarakennetta? Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Minua on alkanut myös pohdituttamaan se, että olenko liian vanha 23-vuotiaana tulemaan ulos, koska olen jo menettänyt suurimman osan nuoruudestani kaapissa ja tuleminen pois sieltä olisi jo nyt liian myöhäistä eli pitäisi tyytyä vain osaansa. Lisäksi pohdituttaa kuinka moni on samassa tilanteessa, ja jos tämän lukee joku samassa tilanteessa oleva, tiedän millaista tämä on, jopa nyt kun homous on muka muodissa ja hieno asia.
Olisi pitänyt tulla aiemmin ulos kaapista, mutta en tiedä olisinko kestänyt ilman läheisiä, sillä tiedän heidän negatiivisen asenteensa ja he olisivat minut heittäneet ulos aivan varmasti elämästään.
Elämä on sitten joillekin vaikeaa.Olen kauan jo ajatellut…
Miksi minä olen aina ollut niin erilainen muista? Miksi MINÄ olen aina ollut niin omalaatuinen! Olen kauan seissyt ja istunut kaapissa ajatellen, että mitä minulle tapahtuisi jos tulisin ulos. Olen 16 vuotta vanha ja yhdeksännellä luokalla. Nykyään jos sinä olet homo tai muutenvaan et suora sinusta tehdään pilkkaa, vitsejä ja ylipäätään puhutaan pahaa. Miksi? Miksi meidän pitäisi seistä ja piiloitella joissain osissa meidän sieluamme? Varjoissa ja pelossa. Miksi meidän pitää kärsiä siitä, että olemme erilaisia?! Se ei ole oikein. Olen pelännyt tulla ulos kaikkien keskellä ja vaikka olenkin koittanut harjoitella tätä tunnetta peilin kanssa olen silti purskahtanut kyyneliin ja ollut hiljaa asiasta. Onko teillä, kellään vinkkejä ulos tulemiseen?
- ????
Kaapista ulos tulo (miten huvittavalta tuo suomenkielinen ilmaisu konkreettisuudessaan kuulostaakaan!) on prosessi eikä mielenosoitus. Aluksi pitäisi tulla ulos itselleen: myöntää kertakaikkiaan, että on se, mikä on.
Olisi aina hyvä, että olisi joku, joka tietää. Luotettava ystävä, tuttu.
Toisaalta en ymmärrä, mikä on ulostulon idea, jos seksuaalinen suuntautuneisuus ei millään tavalla kosketa niiden elämää, joille pitäisi "tulla kaapista ulos"! Mitä ihmeen merkitystä kenenkään homoudella tai lesboudella on muille, jos heidän ei millään tavalla tarvitse suhtautua sen seurauksiin: esim. siihen, että heidän olisi tutustuttava seurustelukumppaniin ja jotenkin suhtauduttava siihen tosiasiaan, että sulla sellainen on, ja siihen, että se on samaa sukupuolta? Miksi julistaa muille jotain abstraktiota?
Miksi tehdä tiliä suuntautuneisuudestaan kenellekään, jos sillä ei ole mitään konkreettista merkitystä noille keillekin? En minäkään ole koskaan edellyttänyt ulostuloa sukulaisiltani tai tutuiltani,vaikka he ilmiselvästi ovatkin kroonisesti suuntautuneita mulkvisteihin ja älykääpiöihin!- MIES23)
Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.
- kohtalotoveri..
MIES23) kirjoitti:
Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.
Saat homoutesi kuulostamaan rikokselta! En voi tietää taustojasi, missä ja millaisessa arvomaailmassa elät, mutta on aika surullista, jos sulla on syystä tai toisesta noin pelokas näkemys maailmasta, jossa elät. Mutta ei näiden asioiden suhteen voi toista neuvoa, kun ei toisen saappaissa ole kulkenut. Etkä varmaan ole myöskään ainoa, joka noin tuntee. Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa, kiikun-kaakun tilanteet kun on aina stressaavia. Voimia!
- MIES23)
kohtalotoveri.. kirjoitti:
Saat homoutesi kuulostamaan rikokselta! En voi tietää taustojasi, missä ja millaisessa arvomaailmassa elät, mutta on aika surullista, jos sulla on syystä tai toisesta noin pelokas näkemys maailmasta, jossa elät. Mutta ei näiden asioiden suhteen voi toista neuvoa, kun ei toisen saappaissa ole kulkenut. Etkä varmaan ole myöskään ainoa, joka noin tuntee. Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa, kiikun-kaakun tilanteet kun on aina stressaavia. Voimia!
"Voisit ehkä olla ainakin itse armollisempi itsellesi, ja vaikka päättää sitten pysyä siellä kaapissa"
Olen sitä mieltä, että olen ollut liian kauan kaapissa ja haluun lämpöä ja rakkautta, en vain kaverisuhteita. Mutta silti pelkään jotenkin. - kaappihomo
MIES23) kirjoitti:
Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.
siis pelkäätkö, että ystävä joskus pettää sinua ja kertoo kaikille, että olet homo?
en ymmärrä miten voi jäädä kiinni, jos hän on luotettava.
miten joku voi saada selville, että hän on sinun seksikumppani, eikä ystävä?
kävelet hänen kanssa ulkona, äitisi näkee teidät, sanot että se on ystävä.
en ymmärrä miten hän voi saada selville totuuden, jos molemmat ovat kaapissa.
vai seuraako äitisi sinun jokaista liikettä?
minun äiti ei seuraa minua ollenkaan. - M25-v
MIES23) kirjoitti:
Itse en edes uskalla etsiä edes seuraakaan, koska pelkään kiinnijäämistä niin paljon. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Toisaalta tekee mieli hankkia joku seuralainen, toisaalta pelkään, mitä tapahtuu, jos jään / jäämme kiinni.
Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?
No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)
Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.
Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!! - kaappihomo
M25-v kirjoitti:
Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?
No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)
Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.
Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!!M25-v kirjoitti:
"Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon."
asutko jossain pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa?
helsingissä kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.
M25-v kirjoitti:
"No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin.".
juuri tätä minä tarkoitan.
kaupungeissa voi elää näin todella pitkään, ennen kiinnijäämistä.
kiinnijäämisen todennäköisyys kasvaa paljon, jos vieressä asuu äiti/veli/sisko/entinen koulutoveri.
mutta jos asut eri puolella kaupunkia, silloin kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.
M25-v kirjoitti:
"Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta."
hän voi olla kaapin ulkopuolellakin, tärkeintä tässä on se ettei hänellä ja sinulla olisi yhteisiä tuttavia ja tietysti hänen luotettavuus.
mies21hmmm kirjoitti:
"Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta?"
haluan, mutta ei erityisen paljon.
minulla on paljon muita suuria ongelmia elämässäni homouteni lisäksi, joiden rinnalla tämä lähemmyyden puute tuntuu pieneltä ongelmalta.
olen 30 vuotias. - MIES23)
M25-v kirjoitti:
Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon. Otin kuitenkin pari vuotta sitten ensi askeleet ja hommasin itselleni jätkä-seuraa. Nyt parin vuoden jälkeen olen edelleen suht tiukasti kaapissa. Yhdelle ystävälle olen itsestäni kertonut ja se otti asian tosi hyvin vastaan. Joillekin muille kerron joskus, ehkä. Jos sinulla oli naispuolisia kavereita, niin lähde vaikka niistä liikkeelle. Naiset ovat yleensä suvaitsevaisempia tällaisissa asioissa. On minulla kavereita ja sukulaisia, jotka ei ihan varmasti hyväksi minua enää, jos sanon olevani bi. Mutta uskon että osalle kavereistani se on ihan sama. Siitä huolimatta en uskalla sitä kertoa niille, sillä mitä jos...?
No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin. Ja oikeasti seurustellaan, tää ei ole mikään seksisuhde. Vietämme niin paljon aikaa yhdessä kuin vain voimme. Ollaan ja hengaillaan :)
Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Minun kriteerini seuran haussa tässä suhteessa oli juurikin se, että toisen piti myös olla kaapissa. Silloin ei saa "homoleimaa" otsaansa vaikka liikkuukin kadulla tällaisen kaverin kanssa. Kun molemmat ovat kaapissa, niin teillä on samanlainen tilanne. Jos toinen uhkaa paljastaa sinut, niin voit tehdä samoin takas. Julmaa, mutta totta. Sitäpaitsi, kaiken voi aina kieltää. Kukaan muu ei pysty sinun homouttasi todistamaan kuin sinä itse. Jos tuntuu että hommat alkaa menemään päin hlvttiä ja haluat hetero-julkisivun takas, niin kiellä kaikki ja hommaa vaikka joku muija vähäksi aikaa ja todista sillä muille, että olet ainakin bi... Tollainen on näytteleminen on hullua hommaa varsinkin jos sekoittaa muiden elämän siihen, mutta hätä ei lue lakia.
Hae ihmeessä itselle samaa sukupuolta olevaa seuraa!! Se on oikeasti vaivan arvoista ja opit siinä samalla itsestäsikin ihan uusia puolia. Ei tässä maailmassa tarvi yksin olla, etkä sinäkään ole tilanteesi kanssa yksin. Tsemiä!!Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta. Seuraa mistä?
- idée fixe
Asutko omillasi etkä kotona? Millainen taustasi on, millaisia sukulaisesi ja ystäväsi ovat asenteiltaan, ajatuksiltaan ja aatteiltaan?
Ei ole olemassa yleispätevää vastausta eikä sellaista pidä kenellekään tuputtaa.- MIES23)
Katsoin Areenasta, kun he keskustelivat kirjasta ja tuli mieleen kuin olisi itsensä nähnyt siinä. Äiti, vahvana, kiristävänä, silti tunteellisena naisena, estää minua irtautumasta hänestä rakkaudelle. Tai sitten olen itse niin säälittävä, koska en pysty irtautumaan ja kaapissa olo tekee tästä entisestään vaikeampaa. Ainoastaan keskustelusta puuttui se, että miten ihminen pystyisi irtautumaan tällaisesta tilanteesta. Sukuvuori ja Karukoski näkivät vain kirjan emansipoivana, jonka ihmisen tulisi ymmärtää itse. Tai sitten kaipaan, että joku tulisi myös elämääni repimään itseni pois tästä tilanteesta.
http://areena.yle.fi/video/303673 moi sinä idee fixe kyllä minä asun omillani minä olen ollut kanssa kaapissa ja siellä oli
n aika pitkään kunnes sekin rupesi kyllästyttämään ja niinpä tulin ulos kaapista ja sisk
o oli ensimmäinen jolle kerroin koska äitini joka oli jo kuollut ennen sitä niinpä kerroin
siskolleni olevani homo ja sitten veljeni oli toinen jolle kerroin ja se helpotti kummasti niinpä rohkaisen kaikkia tulemaan ulos kaapista
- tstt
Ei sitä tartte toitottaa elät vaan elämääs ja käyttäydyt niin homosti ku huvittaa! Annat muitten arvata sen ja jos joku kysyy ni sanot, mut ei sitä musta tartte toitottaa tyyliin: "arvaas mitä mä oon homo". Ite elän tolla tyylillä: kuuntelen britney spearssii ja madonnaa, kiljun jos tulee ampiainen tai muu öttiäinen jne...
hei sinä nimimerkki tstt voisitko miettiä mitä kirjoitat että ei sitä tartte toitottaa niin se o
ttaa aivoon lukea kun kirjoitat tuolla tavoin
- kaappihomo
olen kaapissa eikö ole mitään ahdistusta.
- whahhaatt
Oletko suhteessa naisen kanssa? vai miten ihmeessä ei muka aiheuta mitään ahdistusta?
- homo
whahhaatt kirjoitti:
Oletko suhteessa naisen kanssa? vai miten ihmeessä ei muka aiheuta mitään ahdistusta?
enkä koskaan ollut.
äiti joskus (kerran vuodessa) kysyy onko minulla tyttöystävää.
vastaan ettei ole.
kukaan muu ei edes kysy. - mies21hmmm
homo kirjoitti:
enkä koskaan ollut.
äiti joskus (kerran vuodessa) kysyy onko minulla tyttöystävää.
vastaan ettei ole.
kukaan muu ei edes kysy.Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta? Itse olen miltei kuin kuollut, kun ei ole mitään kaapissa ollessani mitään rakkauden osoituksia, eikä uskalla edes etsiä mitään, koska pelkää tulevansa haavoitetuksi.
Kuinka vanha olet? Itse olen 21 ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi iso lovi, koska ei ole tuntenut aitoa rakkautta koskaan, pelon takia, vai mistäköhän se sitten johtuukaan? - Calle C
mies21hmmm kirjoitti:
Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta? Itse olen miltei kuin kuollut, kun ei ole mitään kaapissa ollessani mitään rakkauden osoituksia, eikä uskalla edes etsiä mitään, koska pelkää tulevansa haavoitetuksi.
Kuinka vanha olet? Itse olen 21 ja tuntuu kuin elämästä puuttuisi iso lovi, koska ei ole tuntenut aitoa rakkautta koskaan, pelon takia, vai mistäköhän se sitten johtuukaan?Kuten mainitsitkin niin uskalluksesta se on paljolti kiinni. Jos ei jostain syystä ole usallusta elää omaa elämää, joka vaatii myös omia linjauksia niin silloin aidon rakkauden löytäminen tulee huomattavasti hankalammaksi.
Ensiksi kannattaa koittaa tulla sinuiksi itsensä kanssa ja vasta sen jälkeen rakentamaan suhdetta.
Kannattaa miettiä mitä on valmis tekemään suhteen eteen ja millaiseksi haluaa suhten muodostuvan.
Kuka olen, mitä haluan, mitä tarjoan suhteelle.
-C
- astu kaksi askelta!
ja olet julkkis.
osa julkkiksista on positiivisia.
osa on negatiivisia.
Sen näkee kokeis.
kumpi on sitte parempi?
kannattais olla normaalisti. - Calle C
original was from lex-pe.ku
Helpottaa ehkä henkilökohtaista painetta joksikin aikaa, riippuen tietysti
siitä miten lähipiiri kyseiseen tapahtumaan suhtautuu ja kerrotaanko vain läheisille kavereille vaiko myös sukulaisille.
Vanhemmille kerrottaessa yleensä jompi kumpi vanhemmista ottaa sen aika raskaasti, voi olla että yhteydenotto ex. lapsuuden kotiin katkeaa pidemmäksi aikaa. Yleensä perheessä on kuitenkin aavisteltu asiaa, mutta sitä ei vain jostain syystä olla otettu puheeksi.
Monet kertovat läheisille kavereille ensinksi ja vanhemmille vähän myöhemmin. Omakohtaiset ensimmäiset seksuaaliset kokemukset mulla oli joskus 15 ikäisenä paria vuotta nuoremman kaverin kanssa. Sen jälkeen oli muutama muijakokeilu ja kahdenkympin hujakoilla haeskelin sälliseuraa jälleen.
Parinvuoden itsetutkistelun ja 'kavereiden' tapailun jälkeen (haeskelin seuraa netistä ja baareista) löytyi sopiva samanhenkinen kaveri jonka kanssa on pidempiaikainen suhde meneillään.
Mulla kaapista ulos tulo on tullut vuosien saatossa. Olen informoinut lähikavereita, joista osa käy välillä vierailulla. Vanhemmille en ilmoittanut suhteen ensi metreillä. Poikakaverini kertoi vanhemmilleen jo hyvin aikaisessa vaiheessa ja siellä suhtautuminen oli huomattavasti vapaampaa. Myös sukulaisissa käydään vuosittain.
Joillekin kaapista ulostulo saattaa olla todellinen helpotus, toisille se aiheuttaa lisäkysymyksiä roppakaupalla, ja joskus jopa enemmän paineita kuin kaapissa olo. Se on asia joka vain olis hyvä hyväksyä pikkuhiljaaa, jos meinaa pidempiaikaista suhdetta läheteä rakentamaan.
Calle - Kiti**
Entinen työkaverini on homoseksuaali, ja hän tunnusti sen minulle ihan asiallisesti ja avoimesti. Suhtauduin siihen niin kuin hän olisi puhunut säästä - mielestäni erilaisuus on upea asia, mutta en ala sen kummemmin siihen kiinnittämään huomiota, koska on aina arka paikka huomata että kuuluu vähemmistöön. Niitä kauhisteluja ja ihmettelyjä kuulevat varmasti muualtakin yli oman tarpeen. Mäkin kuulun siltä osin vähemmistöön että olen ylipainoinen ja siitä olen kärsinyt koko ikäni että toiset pitävät minua omaisuutenaan jota voi vapaasti arvostella. On kuitenkin täysin jokaisen oma asia mitä on tai haluaa olla, jos se ei keneltäkään muulta ole pois. Näin heteronaisen näkökulmasta on mukavaa jos voi homomiehiin ystävystyä, koska he eivät ainakaan tuijota rintojani puolet siitä ajasta kun puhutaan jotain keskenämme. Lesbonaisetkin, joita olen tavannut, ovat tähän mennessä olleet todella mukavia. En siis ainakaan itse ota nokkiini jos joku nainen ihailee naiseuttani. Pointtini tässä on se, että miksi sen pitäisi edes muille kuulua, mikä olet? Homoseksuaalisuus on tänä päivänä ihan normaalia.
- kaappihomo
vastasin väärään kohtaan.
Laitan tänne kopion.
M25-v kirjoitti:
"Mulla oli/ on osaksi edelleen sama juttu, että pelkään kiinnijäämistä paljon."
asutko jossain pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa?
helsingissä kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.
M25-v kirjoitti:
"No anyway, tällä hetkellä tilanteeni on se, että "seurustelen" yhden jätkän kanssa, joka myös on kaapissa. Emme todellakaan seurustele julkisesti vaan se on meidän kahden välinen juttu. Niin kuin seurusteleminen yleensäkin on. Muille ihmisille me ollaan ihan normaaleja kavereita ja se sopii minulle (ja myös hänelle) oikein hyvin.".
juuri tätä minä tarkoitan.
kaupungeissa voi elää näin todella pitkään, ennen kiinnijäämistä.
kiinnijäämisen todennäköisyys kasvaa paljon, jos vieressä asuu äiti/veli/sisko/entinen koulutoveri.
mutta jos asut eri puolella kaupunkia, silloin kiinnijäämisen todennäköisyys on todella pieni.
M25-v kirjoitti:
"Kun haet seuraa, niin hae samanlaista seuraa kuin itse olet. Eli kaapissa olevaa tyyppiä, jolta varmasti löytyy luottamusta."
hän voi olla kaapin ulkopuolellakin, tärkeintä tässä on se ettei hänellä ja sinulla olisi yhteisiä tuttavia ja tietysti hänen luotettavuus.
mies21hmmm kirjoitti:
"Etkö muka koskaan halua mitään lähemmyyden tunnetta?"
haluan, mutta ei erityisen paljon.
minulla on paljon muita suuria ongelmia elämässäni homouteni lisäksi, joiden rinnalla tämä lähemmyyden puute tuntuu pieneltä ongelmalta.
olen 30 vuotias.
- tullut jo
http://gayfriendfinder.com/go/g1148296-pct
liity mukaan joukkoon suureen... et ole täällä yksin - Sairasta meininkiä
Homoudesta voi parantua! Se on psyykkinen sairaus, siinä missä muutkin.
- kj
parantukoot ken haluaa, ite oon kyllä mielummin vakavasta masennuksesta kärsivä homo ku iloinen perheen omistava hetero.
- Anonyymi
se ei ole sairaus
- nuori 17 wee
Mä tulin säälittävästi mesessä kaapista pois yhelle ystävälle mut se helpotti tosi paljon. Mua oli pitkään haitannut se tunne et kaverit ei oikeesti tykkäis musta jos tietäsivät. Mut kun kerroin tälle yhelle niin se otti sen tosi hyvin ja meistä tuli parhaat kaverit ikinä! :D
- kaapista
Katso video aiheesta.
http://www.youtube.com/watch?v=6nE8hYZzimM
Ulkona tai sisällä, ei kummassakaan ole vapautta kaikista ongelmista.- 10+1
no se riippuu millanen perhe ja tuttavapiiri sulla on. Jos ne on työttömiä, alkoholisteja, juntteja ja etenkin jos ne on sanonu sulle jo pienestä pitäen että homous on sairasta niin en suosittele tulemaan kaapista ulos ainakaan muutamaan vuoteen, mä tiedän mistä puhun.. Mut jos ne on kuunon ihmisiä, korkeasti koulutettuja ja jos ne on sanonu ettei homoissa ole mitään vikaa niin sitten asia on ok
- "niin"
10+1 kirjoitti:
no se riippuu millanen perhe ja tuttavapiiri sulla on. Jos ne on työttömiä, alkoholisteja, juntteja ja etenkin jos ne on sanonu sulle jo pienestä pitäen että homous on sairasta niin en suosittele tulemaan kaapista ulos ainakaan muutamaan vuoteen, mä tiedän mistä puhun.. Mut jos ne on kuunon ihmisiä, korkeasti koulutettuja ja jos ne on sanonu ettei homoissa ole mitään vikaa niin sitten asia on ok
Ongelma mullakin....
Yksi mun sisaruksista on tunnustanut/kertonut äidille olevansa bi.... äiti otti sen ihan ok vastaan.
Ongelma on se, että itse en uskalla tehdä sitä, ihailen sitä, että jotkut "uskaltaa" tehän sen, kertoa olevansa homo/lesbo/bi.
Mitä mä itse teen, elän tuskassa ja "kivussa", pelkään kertoa ja pelkään että joku saa tietää, olenhan "täyshetero", niinkuin "kaikki" kaverinikin olettavat. Löytyy myös pari homofobiasta kärsivää kaveria (tai niin he väittävät).
Tuntuu siltä, että jotkut tietävät ja hyväksyvät asian/ rohkaisevat kertomaan. Mutta en uskalla... Haluaisin vain löytää jonkun, jonka kanssa olisin onnellinen, mutta rohkeus ei riitä, tuntuu että revitään eri suuntiin, mitäs tässä nyt vois tehdä?
Kaapissa ollut pari vuotta, pääsisikö helpommalla jos kertoisin...? - Montrei
Kaapissa ja kaapissa! Kas kun ei piirongin laatikossa. Jos olet mieheen ja naiseen ihastuva/rakastuva , niin nauti elämästä. Jos olet nainen, joka rakastut naiseen, niin tee se. Jos olet miestä rakastava mies, niin rakastu ihmeessä. Istu elämäsi parvekkeela, huikkaa ja vilkuta ohikulkijoille. Tule elämän raitille, ihastu ja rakastu. Jätä jo nuo tilastotieteen termit: biseksuaali, homoseksuaali jne. Ei kukaan ihmisyksilö ole mikään tilastohomo, tilastobi, tilastolesbo tms. Sinulla, kuka lienetkin, on syntymäsi perusteella oikeus omaan elämääsi ilman, että sinun tarvitsee anella olemassaolosi oikeutta muilta. Elät maan lakien mukaan, siinä se. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi aina ja kaikkialla missä oletkin. Ole aina, ainakin hitusen verran, ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi mikä se sitten onkaan, toisilta siihen oikeutta anelematta. Onnea elämään!
- pelkkää teatteria
Montrei kirjoitti:
Kaapissa ja kaapissa! Kas kun ei piirongin laatikossa. Jos olet mieheen ja naiseen ihastuva/rakastuva , niin nauti elämästä. Jos olet nainen, joka rakastut naiseen, niin tee se. Jos olet miestä rakastava mies, niin rakastu ihmeessä. Istu elämäsi parvekkeela, huikkaa ja vilkuta ohikulkijoille. Tule elämän raitille, ihastu ja rakastu. Jätä jo nuo tilastotieteen termit: biseksuaali, homoseksuaali jne. Ei kukaan ihmisyksilö ole mikään tilastohomo, tilastobi, tilastolesbo tms. Sinulla, kuka lienetkin, on syntymäsi perusteella oikeus omaan elämääsi ilman, että sinun tarvitsee anella olemassaolosi oikeutta muilta. Elät maan lakien mukaan, siinä se. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi aina ja kaikkialla missä oletkin. Ole aina, ainakin hitusen verran, ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi mikä se sitten onkaan, toisilta siihen oikeutta anelematta. Onnea elämään!
Mä en ole kertonut homoudestani kenellekään sillä asun valitettavasti pienellä paikkakunnalla pohjoisessa Suomessa. Homouteni olen tiennyt jo useamman vuoden mutta kokemusta seksistä on vain tyttöjen kanssa. Takana muutama lyhyt seurustelu joiden avulla oon yrittänyt esittää muuta kuin todellisuudessa olen. Lukio käyty ensi keväänä ja sen jälkeen olen muuttamassa etelään ja voin olla vihdoin oma itseni. Tietysti pelkään sitä että suhde vanhempiini särkyy täysin koska eivät hyväksy homoutta.
- Montrei
pelkkää teatteria kirjoitti:
Mä en ole kertonut homoudestani kenellekään sillä asun valitettavasti pienellä paikkakunnalla pohjoisessa Suomessa. Homouteni olen tiennyt jo useamman vuoden mutta kokemusta seksistä on vain tyttöjen kanssa. Takana muutama lyhyt seurustelu joiden avulla oon yrittänyt esittää muuta kuin todellisuudessa olen. Lukio käyty ensi keväänä ja sen jälkeen olen muuttamassa etelään ja voin olla vihdoin oma itseni. Tietysti pelkään sitä että suhde vanhempiini särkyy täysin koska eivät hyväksy homoutta.
Kirjoituksestasi päätellen olet hyvin rehdin tuntuinen nuorimies. Se on hyvä lähtökohta elämäsi rakentumiseen hyvinkin vankalle pohjalle tulevaisuudessa. Keskity ja paneudu nyt lukion loppuun saattamiseen ja tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Hyvä opiskelutekniikka, tasapainoinen ravitsemus, kohtuullinen liikunta ja riittävä uni, ovat mainio perusta opintojesi onnistumiselle sinulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se taas on hyvä perusta tulevaan ammattiin ja työelämään. Tämänhän varmaan tiedätkin. Sinun seksuaalisuus ja sinun seksuaalinen suuntautuneisuus kyllä kulkee sujuvasti mukanasi koko elämäsi ajan, siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi miehenä ja ihmisenä aina ja kaikkialla missä oletkin. Silloin, kun olet tasapainossa ja arvostavassa suhteessa itseesi, ett ole ympäristön arvojen ja arvostusten heiteltävissä, etkä toisten armoilla anelemassa oikeutta olemassaolollesi. Toisaalta, sinun ei tarvitse piilotella itseäsi homoseksuaalina tässä elämässä ja toisaalta sinun ei tarvitse selitellä omia yksityisasioitasi muille. Voi olla että ystävät, kaverit, tuttavat, sukulaiset, työ-/opiskelutoverit jne. asian ymmärtävät ja hyväksyvätkin, tai sitten ei. Mielestäni elämässä on tärkeää olla kriittinen sopivasti. Ellei joku sinua hyväksy, kun elät kohtuudella hyvin ja maan lakien mukaan, niin anna sellaisen mennä ohi elämässäsi oikealta tai vasemmalta. Jatka elämää eteenpäin. Ole hyvä kaveri itsellesi. Osoita rehdisti itsellesi arvostusta, rakkautta ja kunnioitusta elämässäsi aina ja kaikkialla, sekä ole aina ainakin hitusen verran ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi. Onnea elämään sinulle! P.S. Sinulle parhaan mahdollisen elämänkumpanin kyllä elämä tuo tullessaan, siitä olen varma sinun kirjoituksestasi päätelleen. Kerran vielä: Onnea sinulle elämän matkalle!
- b_d
Montrei kirjoitti:
Kirjoituksestasi päätellen olet hyvin rehdin tuntuinen nuorimies. Se on hyvä lähtökohta elämäsi rakentumiseen hyvinkin vankalle pohjalle tulevaisuudessa. Keskity ja paneudu nyt lukion loppuun saattamiseen ja tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Hyvä opiskelutekniikka, tasapainoinen ravitsemus, kohtuullinen liikunta ja riittävä uni, ovat mainio perusta opintojesi onnistumiselle sinulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se taas on hyvä perusta tulevaan ammattiin ja työelämään. Tämänhän varmaan tiedätkin. Sinun seksuaalisuus ja sinun seksuaalinen suuntautuneisuus kyllä kulkee sujuvasti mukanasi koko elämäsi ajan, siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Arvosta, rakasta ja kunnioita itseäsi miehenä ja ihmisenä aina ja kaikkialla missä oletkin. Silloin, kun olet tasapainossa ja arvostavassa suhteessa itseesi, ett ole ympäristön arvojen ja arvostusten heiteltävissä, etkä toisten armoilla anelemassa oikeutta olemassaolollesi. Toisaalta, sinun ei tarvitse piilotella itseäsi homoseksuaalina tässä elämässä ja toisaalta sinun ei tarvitse selitellä omia yksityisasioitasi muille. Voi olla että ystävät, kaverit, tuttavat, sukulaiset, työ-/opiskelutoverit jne. asian ymmärtävät ja hyväksyvätkin, tai sitten ei. Mielestäni elämässä on tärkeää olla kriittinen sopivasti. Ellei joku sinua hyväksy, kun elät kohtuudella hyvin ja maan lakien mukaan, niin anna sellaisen mennä ohi elämässäsi oikealta tai vasemmalta. Jatka elämää eteenpäin. Ole hyvä kaveri itsellesi. Osoita rehdisti itsellesi arvostusta, rakkautta ja kunnioitusta elämässäsi aina ja kaikkialla, sekä ole aina ainakin hitusen verran ylpeä omasta seksuaalisesta suuntauksestasi. Onnea elämään sinulle! P.S. Sinulle parhaan mahdollisen elämänkumpanin kyllä elämä tuo tullessaan, siitä olen varma sinun kirjoituksestasi päätelleen. Kerran vielä: Onnea sinulle elämän matkalle!
tarvii vain päästää suusta ne pari sanaa ihan rohkeasti sittenhän se on sanottu, ja se helpottaa
"niin" kirjoitti:
Ongelma mullakin....
Yksi mun sisaruksista on tunnustanut/kertonut äidille olevansa bi.... äiti otti sen ihan ok vastaan.
Ongelma on se, että itse en uskalla tehdä sitä, ihailen sitä, että jotkut "uskaltaa" tehän sen, kertoa olevansa homo/lesbo/bi.
Mitä mä itse teen, elän tuskassa ja "kivussa", pelkään kertoa ja pelkään että joku saa tietää, olenhan "täyshetero", niinkuin "kaikki" kaverinikin olettavat. Löytyy myös pari homofobiasta kärsivää kaveria (tai niin he väittävät).
Tuntuu siltä, että jotkut tietävät ja hyväksyvät asian/ rohkaisevat kertomaan. Mutta en uskalla... Haluaisin vain löytää jonkun, jonka kanssa olisin onnellinen, mutta rohkeus ei riitä, tuntuu että revitään eri suuntiin, mitäs tässä nyt vois tehdä?
Kaapissa ollut pari vuotta, pääsisikö helpommalla jos kertoisin...?No tuohon voin sanoa että rohkeasti uloskaapista, äitisi on jo hyväksynyt lapsensa bi seksuaalisuuden, miksei siis homoutta?
"Totuus ei pala tulessakaan" kuuluisa sanonta ja pitää kyllä paikkansa. Totuuden kertomalla ei kärsi vaikka aluksi voi pientä häpeää ja surua olla.
Rakkaudesta äitisi sinusta huolta pitää ei koska on pakko, ei äitisi voi kovinkaan kauaan sinua vihata vain koska olet homo, tässä kuitenkin on kyse sinun elämästä ei sinun äitisi sinulle haluamasta elämästä, jos äitis välinen suhde homoksi paljastumiseen sammuu niin silloin sammuu, ainakin olet kertomalla homoutesi äidillesi osoittanut sitä mitä kaikki äidit haluavat lapsiltaan nähdä, rohkeutta seistä selkä suorana ja olla oma itsensä muiden mielipiteistä huolimatta.
Itselläni on kohta 8 vanha veljenpoika enkä voisi olla enempää ylpeämpi hänestä sillä hän on tehnyt näinkin hurjia temppuja kuin heittänyt vanhempiensa tupakat paperisilppurista läpi ja sanonut "ei ole kiva isi ja äiti katsoa kun poltatte tupakkaa" :)
Ei seksuaalisuus loppupeleissä vanhemmilta salassa pysy, kyllä biologinen äiti oman lapsensa tuntee kun oikein tarkkaan miettii onko asiasta edes yllättynyt.
Omat siskoni sekä veljeni itse asiassa väittivät jokainen tietävänsä homouteni kun tämän heille kerroin. Jos omat sisarukset osaavat asian arvata niin miten henkilö, joka kovalla vaivalla ja tuskalla sinut synnyttää ja aikuiseksi kasvattaa ei tätä huomaisi?
Asian tietäminen ja asian hyväksyminen ovat 2 eri asiaa, homoseksuaalisuus ei vanhemmille välttämättä ole piire jota eivät lapsestaan tunnistaisi. Se on eri asia suostuvatko vanhemmat hyväksymään sitä
- Mies huomisesta
Tässä tuota tunnettua runoa mukaelleen:
Älä homoutta pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Ellei rakasta kumppania sulla,
niin käy häntä vastaan elämäntiellä!
Menestystä matkallesi ja iloa rintaan! - rimpulaaaaaa
ihania juttuja ja surullisia juttuja. ois ihanaa jos kaikki vois vaan rauhassa sitä mitä on :)
ihan persestää että pitäs pelätä :O
ittekki pelkään ja vaan yks ihminen miun lisäks tässä maailmassa tietää että oon lesbo. kyllä aattelin sen muillekki kertoo mut siinä on kamala kynnys. en tiiä mikä siinä niiin paljon pelottaaki....
tai no varmaa se miten kaikki suhtautuu. mut mitä väliä silläkää oikeestaa on? tää on MIUN elämä!
silti se pelottaa :O - nuori17
Hei!
Olen juuri 17 täyttänyt nuori ja olen homo. Tiesin siitä joskus kakstoista vuotiaana, mutta en uskaltanut tulla ulos kaapista. Käyttäydyin siis ihan normaalisti.
Neljätoista vuotiaana ihastuin parhaan ystäväni poikaystävään. (Paras ystäväni oli tyttö.) Olin monesti tosi ahdistunut kun olimme porukassa, jossa poika oli läsnä. Hän vieläpä kehui minua hyväksi tyypiksi ja uskoi että meistä tulisi vielä hyviä ystäviä. No, niinhän siinä kävi, että kerran sitten erehdyin suutelemaan poikaa. Sain tältä turpaan ja hän tietenkin haukkui minut homoksi.
Pelkäsin että poika kertoisi asiasta muille kavereilleni koulussa, mutta hän pysyi hiljaa ja sovimme että asia jätetään sikseen. Olin edelleen ihastunut häneen, tai ihan rakastunutkin jos niin voin sanoa. Olin ihan varma että hän ei olisi ihastunut minuun.
Poika oli edelleen yhdessä parhaan ystäväni kanssa ja oloni oli useasti melko tukalaa, kun ystäväni hehkutti kuinka mahtava poikaystävä hänellä oli.
Päätin jo unohtaa pojan, kun hän ystäväni viisitoistavuotis "bileistä" kotiin kävellessämme ajautui suutelemaan minua ollessamme ehkä vähän humalassa koska joku juhlien vanhemmista vieraista oli laittanut booliin alkoholia ja olimme humalassa. Kukaan ei sitä nähnyt ja seuraavien viikkojen aikana tapailimme salaa. Ystäväni tietenkin sai meidät kerran rysänpäältä kiinni ja julkisti asian koulussa.
No, nyt olen edelleen pojan kanssa yhdessä ja välit kaverinikin kanssa on korjattu. Elämä on paljon helpompaa, eikä minua enää edes erityisemmin oudoksuta. Kaapista ulos tuleminen siis helpotti elämääni. :) PS: Suosittelen kaikille vaikka se ei helpolta kuulostakkaan! - Nörttityttönen
Heissan.
Itse olen vielä pelkkä teinityttönen. Koko juttu lähti liikkeelle siitä, että vaihdoin koulua, ja pääsin samaan kouluun parhaan ystäväni kanssa. Hänen tuttaviensa kautta sitten tutustuinkin erääseen hurmaavaan neitoseen, kutsukaamme häntä nyt nimellä Ella. Nykyään olemme yhdessä.
Olen pohtinut jo kauan kaapista ulos tulemista, mutta pelkään vanhempieni ja muidenkin tuttavieni reaktiota.
Parisen päivää sitten, 'Ellan' ollessa meillä kylässä, siskoni tuli huoneeseeni ja istutui alas. Hän vihjasi tietävän minun ja 'Ellan' välisestä jutusta, ja sanoi ettei siinä ole mitään väärää. Siskoni kertoi hyväksyvänsä sen.
Siskoni 'rohkaisu' sai minut ajattelemaan kaapista ulos tulemista, ja päätin kertoa asiasta parhaalle ystävälleni. Olen joskus kauan sitten kertonut hänelle kyseenalaistavani seksuaalista suuntautumistani.
Kun sitten kerroin hänelle, 'Ellan' ollessa paikalla, pitäväni naisista, hän ei ensimmäisellä kerralla kuullut.
No.. Ei siinä mitään. Toistin ja hän kysäisi että onko minun ja 'Ellan' välillä mitään. 'Ella' vastasi myöntävästi puolestani. Tilanne oli yllättävän helppo ja rento, ja toistelemisen takia saimme hieman nauraakin.
Kuitenkin, vaikka olenkin saanut sekä siskoltani että parhaalta ystävältäni positiivisen suhtautumisen asiaan, minua pelottaa kertoa lesboudestani vanhemmilleni. He luulevat minun olevan hetero, ja yrittävät saada nörttitytärtään kiinostumaan pojista, ja unohtamaan kirjat hetkeksi.
Olen perheemme nuorin, ja kummatkin isosiskoni ovat heteroita; Toinen on onnellisesti naimissa ja hänellä on tytär ja toisella on poikaystävä. Tavallaan pelkään tuottavani eräänlaisen pettymyksen vanhemmilleni. Erityisesti pelkään rakkaan äitini reaktiota, sillä en missään nimessä halua hänen järkyttyvän.
Olen jo monesti miettynyt oikeaa tilannetta ja tapaa kertoa vanhemmilleni seksuaalisesta suuntautumisestani, ja vaikka vanhemanpi eivät ainakaan tietääkseni ole homovastaisia, olen jo useamman kerran vain jänistänyt.
Jotenkin tuntuu, että kertominen vain vaikeentuu koko ajan. hei lex pe. ku eikös olekkin ahdasta olla siellä kaapissa ja oletko ajatellut olla kauanki
siellä kaapissa oletko miettinyt tulla piankin pois sieltä kaapistaKaapista ulos tulo kannattaa kyllä, itse tulin ulos kaapista vanhemmilleni eivätkä he tietenkään aluksi asiaa hyväksynyt.
Aikaa se vei, mutta nykyään vanhmpani eivät ole moksiskaan kumpaan suuntaan olen, he jopa kannustivat äänestämään Haavistoa presidentiksi vaikka tosin kannustukseksi se kyllä jäi (en ole aivan samalla linjalla Haaviston kanssa)
Alku on vaikeaa mutta kun vain antaa vanhemmille aikaa hyväksyä asia, niin kyllä he sen ainakin siinä määrin hyväksyvät etteivät he ala sinua vihaamaan tai muutenkaan sulje pois piiristä.
Saa kyllä olla Päivi Räsästäkin ahdasmielisemmät vanhemmat jos lapsen homous saa vanhempien rakkauden lastaan kohtaan sammumaan.
En itse voi tietenkään varmaksi sanoa, että vanhempasi suhtautuisivat asiaan heti tai myöhemminkään täysin positiivisesti, mutta vaikka homo oletkin ei se tee sinusta eri ihmistä enkä usko vanhempien oikeastaan loppupeleissä välittävän seksuaalisuudesta.
Vanhempasi ovat sinut kasvattanut ja pitänyt sinusta hyvää huolta ja olleet tukena, tuskin niiden rakkaus seksuaalisuuden paljastumiseen loppuu vaikka pieni pettymys se kyllä voi olla.Ja jos vanhemmat eivät sinua hyväksy niin et voi asialle mitään. Surullista tälläiset tapaukset ovat mutta eipä vanhempien tarvitse enää tiedustella milloin niitä lasten lapsia alkaisi tulemaan.
Voit itseltäsi kysyä tätä: Oletko mielummin oma itsesi sanoivat muut mitä tahansa, vai elätkö perheen ja yhteiskunnan painostuksen varjossa?
Valheet kyllä paljastuvat vanhemmille sillä kyllä äiti oman lapsensa tuntee, ei itsensä kieltäminen saatikka seksuaalisuutensa vanhemmilta salaaminen kannata koska siinä vain satuttaa itseään ja vanhempiaan.
Moni umpiheterokin hyväksyy homoseksuaalisuuden vaikka julkisesti puhuisi toisin, tunnen monta heteroa jotka hyväksyvät homouteni kunhan vaan en ala heitä lääppimään.
Jos vanhempasi ovat tähän asti sinua rakastaneet ei homous muuta asiaa, et voi pakottaa ihmistä vihaamaan henkilöä jota tämä syvästi rakastaa.
Kerro vanhemmillesi tämä ja anna heille aikaa tottua niin kyllä he antavat asian olla, ei asialle voi mitään ja mitä aiemmin vanhemmat tietävät, sen nopeammin he sen hyväksyvät.
Voit tietysti olla asiasta hissukseen ja jatkaa salaamista, mutta siinä tapauksessa ahdistuneisuus ja paha mieli eivät minnekkään katoa.
- just me
sanoisin, että elämäsi muuttuu kovasti.ei tarvitse mitenkään elää "kulissi elämää" eikä ahdista salaaminen.
Omalta osalta kaapista tuleminen muutti elämääni, vapautti, tunnen itseni nyt kokonaiseksi ihmiseksi, ei puutu mitään palasia.- Epätoivoinen Lapsi
Apua! Mä oon 12-vuotias, ja homo. Mä en tietenkään voi sille mitään, ja en uskalla tulla kaapista! Mua aina ahdistaa, kun vanhemmat aina puhuu, että: "Teethän sitte paljon lapsia?" Ja Iskä sano kerran vielä, että: "Et sä turhaan sitä kalua saanu." Mullon ollu jo yks poikaystäväkin, mut sitä juttua on tietysti pitäny salailla. Sitte ku meillä meni välit poikki, niin se kerto mun vihamiehelle, joka taas kerto mun luokkakavereille. Nyt mullei sitte oo yhtään kaveria, joten onko mulla menetettävää?
- Niinpäs niin
Epätoivoinen Lapsi kirjoitti:
Apua! Mä oon 12-vuotias, ja homo. Mä en tietenkään voi sille mitään, ja en uskalla tulla kaapista! Mua aina ahdistaa, kun vanhemmat aina puhuu, että: "Teethän sitte paljon lapsia?" Ja Iskä sano kerran vielä, että: "Et sä turhaan sitä kalua saanu." Mullon ollu jo yks poikaystäväkin, mut sitä juttua on tietysti pitäny salailla. Sitte ku meillä meni välit poikki, niin se kerto mun vihamiehelle, joka taas kerto mun luokkakavereille. Nyt mullei sitte oo yhtään kaveria, joten onko mulla menetettävää?
Voisit hyvin olla jo ainakin yhden lapsen isä ja vanhempasikin olisivat onnellisia.
- millahirvonen
jos haluat elää kaapissa ja kulissielämää, elämäsi tulee vain tukalaksi, ahdistut siitä, kun et voi olla oma itsesi..
itse olin samoissa tilanteessa, kunnen päätin olla välittämättä muiden mielipiteistä ja tulin kaapista ulos.
Kyllä ihmiset hyväksyvät asian, vaikkei se heti tapahtuisikaan, olet silti sama ihminen, vaikka oletkin homo.
Rohkeutta! - tulossa ulos
Olen kaapissa ja olen ajatellu tulla ulos pian, varsinkin parhaalle ystävälleni. Hän on sanonut että mitä enemmän homoja, sitä parempi, jääpähän enemmän vapaita naisia hänelle :D hän on myös joskus puolustanut homoja kun toinen kaveri on niitä haukkunut, eikä paras ystäväni ymmärrä, miksi jotkut ovat suvaitsemattomia homoja kohtaan. Pointtini on se, vaikka kaverini onkin sanonut hyväksyvänsä homot yms. pelkään hirveästi sitä, että kun omassa lähipiirissä sitten yksi (minä) tulee ulos kaapista, se olisi hänelle jotenkin liikaa? ymmärrättekö mitä meinaan? eli, ihminen joka hyväksyy ja on ok homojen suhteen mutta sitten kun joku lähimmäinen onkin homo, hän ei voisi enää 'käsitellä' asiaa samalla tavalla kuin ne homot joita ei tunne?
En tiedä mitä ajan takaa, pelottaa vaan hirveästi että ystäväni olisi tuollainen. Onko jollakin ollut tuontyyppisiä tapauksia? - mike..
Jos kerran ystäväsi on sanonut hyväksyvänsä homot, en usko että se muuttuu sinun ulostulosi jälkeen, ystävät eivät voisi olla sellaisia..
Ainakin minun ystäväni hyväksyivät homouteni, kun kerroin asiasta heille, eivät mitenkään kokeneet asiaa kummalliseksi, ihmisenä en siten muuttunut, - =)
Kerroin äidille ja sanoin että hän saa kertoa kaikille kenelle haluaa aivan vapaasti. Paineet ja kaappeilu loppui siihen paikkaan kun äiti sanoi kertoneensa kaikille mahdollisille tuttaville veljestäni isänisään ja serkkuihin.
Ei tarvinnut ainakaan miettiä mitään 'sopivaa hetkeä' jota ei koskaan tietenkään olisi tullut. Kaikin tavoin helpoin tapa ainakin minun mielestäni. Ja mikä parasta, tyttöystävän perään kyseleminen loppui siihen. =) - tulossa ulos
Hmm... tänään tapaam tuon parhaan ystäväni ja olen jo muutaman päivän ajan "päättänyt" että kerron hänelle homoudestani, siis tänään, ihan parin tunnin kuluttua. En tiedä pystynkö siihen, varmaan peräännyn viime hetkellä. Tosin, tiedän että jos en tule ulos kaapista, seuraavat päivät suren sitä etten kertonut D: ei, kyllä nyt kerron, on jo aika tulla ulos kaapista. Huh että jännittää!
- Kumpupuoti
Mulla kaapista tulo Helsingissä ei ollu kaapista tulo, kun kaikki tiesi jo lapsesta asti, että oon homo.
Toimin erilaisissa porukoissa, hetero- ja homoporukoissa, ja kaikki tietää että oon homo. Kunhan elelen täällä.
Tietysti pienellä paikkakunnalla kaikki on vaikeampaa. En osaa ottaa oikeesti kaapista tuloon mitää kantaa. - tulossa ulos
Yritin pari tuntia sitten kertoa kaverille, ei onnistunu. Ei tietenkään... on aika murtunu olo, tuntuu etten voi/pysty tulemaan kaapista koskaan ulos!
- YA
Tilanne on parempi siinä mielessä, että tulet tuntemaan suunnatonta helpotusta ja aitouden tunnetta siitä että olet juuri oma itsesi eikä tarvitse esittää mitään. Tämä puolestaan vapauttaa voimavaroja, joka on ennen kulunut esittämiseen, joita voit käyttää itsesi toteuttamiseen ja elämäsi todelliseen elämiseen. Tulet myös kokemaan elämäsi ihanimpia tunteita vapautumisesi ansiosta. Tunteita, joita et koskaan kokisi jos et olisi uskaltanut siitä liikettä tehdä. Tunteita, joita moni ei koskaan koekaan elämässään. Tavallaan elämäsi ei mene hukkaan.
Siinä mielessä tilanne ei taas parane, että kun teet sen muutoksen, se on sitten tehty eikä ole enää edessäpäin. Tähän asti olet ajatellut että "jonain päivänä sen teen! Sitten alan elää elämääni!" Kun sen ajatuksen teet, se ei ole enää edessäpäin. Se on ensin nykyhetkeä ja lopulta menneisyyttä. Tämän jälkeen herää kysymys, mitä nyt sitten? Tarkoitan tätä: Kun teet tämän liikkeen, on myös hyväksyttävä mitä se tuo tullessaan. Et enää voi ajatella että esität mitään vaan olet oma itsesi. Kaikki asiat joita tapahtuu tapahtuu siksi että olet oma itsesi. Sinun täytyy opetella elämään sitä elämää jota elät ja kestämään sitä. Et siis tee mitään väärää, mutta kaikki ei vain aina onnistu. Joudut myös luopumaan monista asioista.
Joten asiassa on aina puolensa. Olen sitä mieltä että JOSSAIN vaiheessa elämää sinun on se tehtävä ja kannattaakin tehdä, mutta missä vaiheessa? Se on hyvä kysymys. - tulossa ulos
Oli pakko tulla tänne kirjottamaan että nyt se on viimein tehty! kerroin parhaalle ystävälleni tekstiviestissä ja hän vastasi: "Aijaa etkö ookaan bi? ketä sun homoutes edes haittaa? ei ainakaan mua :D"
En olisi koskaan uskonut saavani tuollaista vastausta! ihanaa kun on ihmisiä jotka ovat todellisia ystäviä. Nyt on todella helpottunut olo kun edes joku tietää. Viestittelyissämme näin että hänelle se on täysin ok ja näköjään aavistanut jotain kun ihmetteli pikemminkin sitä, etten olekaan bi :D tapaamme parin päivän päästä, eli todellakin hänelle se on TÄYSIN ok!!!!!
Suosittelen kaikile muillekin jotka ovat kaapissa, kertomista jollekin, olo helpottuu kummasti! samoin koko ketjun aloittajalle: mieti joka ikinen vaihtoehto kuinka kertoa, kasvotusten, puhelimitse, tekstarit, mese. Se mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta ja luontevimmalta. Kyllä se siitä!- ulosko?
itse harrastan palokuntatoimintaa ja olen peräti sen nuoriso-osaston vetäjä, muun toiminnan ohessa. nyt olen löytänyt aika kivan kaverin ja hän haluaa että jos jatkamme suhdetta pitemmälle, niin minun pitäsi tulla ns kaapista ulos. mietin vaan että miten yhteisö suhtautuu, esim nuorisotyön tekemisen suhteen, olisko parempi sittenkin olla hiljjaa, oisko kellään vastaavia kokemuksia tästä, ....
- Minä ja homuteni
Mulla on aika isokin ongelma mun vanhempien kanssa.
mun isä on niin paljon homoja vastaan että varmaan tappas mut jos kertosin sille.
äiti nyt on vähä mitä on.
oon nyt 16.v ja oon tienny homouteni siitä asti kun ensimmäisen kerran löysin homopornolehden. eli kun olin 11.v - bi33kvl
mun ajatus on se että jos tuntee hankalaksi elää kaapissa niin elää kaapissa. Mutta jos aikomusta tulla kaapista ulos niin helpointa se on kun täräyttää asian tulemaan kavereille / sukulaisille... ne jotka sit hylkää ni sou not ei o sen arvosii tuttui mut ne jotka jää niin peukut niille... eli jos kaapissa eläminen ahdistaa niin ulos vaan rohkeasti... ainakin itteeni helpotti huomattavasti kun kerroin olevani bi... osa hylkäs mut sithää hylkäs... ne jotka jäi elämään niin ne arvostaa ehkä jopa enemmän kuin ennen ...ainakii tuntuu siltä
No kaapista ulos tulemiselle ei ole oikeaa hetkeä tai tapaa, siksi se onkin joillekkin vaikeaa ja toisille helppoa.
Kaapistaulos tulemisen kokemukset ovat nekin jokaisella erilaiset, mutta ainahan se on loppujen lopuksi helpompaa elää kun ei tarvitse enää valehdella kenellekkään.
Jos joku nyt harkitsee kaapista ulos tulemista, se kannattaa ensiksi tehdä jollekkin tutulle jonka tietää olevan asian kanssa hyvin suhtautuva.
Positiiviset kaapista ulos tulo kokemukset kasvattaa itsevarmuutta ja rohkaisee kertomaan homoseksuaalisuudestaan ilman pelkoa ihan kenelle tahansa.
Yksikään todellinen ystävä ei hylkää ketään pelkän seksuaalisuuden takia.
Jokaisella on oikeus elää kaapissa tai tulla kaapista ulos ja tämän valinnan on jokaisen itse tehtävä.Sinun ei tarvitse tulla ulos kaapista kerralla kaikille, voit kertoa sen ensiksi vaikkapa parhaalle ystävällesi jonka tiedät pitävän asian omana tietonaan tai kertoa asiasta netissä ventovieraille kaappihomoille.
Minkään näköistä esittämisiä ja naimisiin menoa lapsia tai edes tyttöystävää ei kannata järkätä, sillä se tekee kaapista ulos tulemisesta vaikeampaa, ajan myötä vaikeuttaa elämistä sekä aiheuttaa enemmän mielipahaa kun sitten homous selviää muillekkin.
- Hyväksyitsesi
Tärkeintä on, että hyväksyt itsesi ensin ennen kuin alat kertomaan muille. Se antaa itsellesi itsevarman olon. Ole oma itsesi. Älä välitä muiden mielipiteistä. Jos haluat kertoa jollekin, kannattaa ensin hyväksyä ensin itsensä ja sitten vaikka kertoa parhaalle ystävälle.
- 49302
Teille kaikille, jotka mietitte sitä, kertoakko vanhemmille jne.. Tässä mun tarina.
Mä tiesin jo murrosikäsenä,että mä en ole hetero. Mutta, ne paineet,mitkä yhteiskunta luo varsinkin meille miespuolisille tämän asian suhteen, saivat mut elämään jotain muuta elämää,mitä mä itse oisin halunut elää. Elin siinä "kuplassa",että okei,nyt pitää hommata lapset, punanen tupa ja perunamaa jne. Ja kyllä,nehän hankittiin.
Mutta,nyt kun olen muutamia vuosia elänyt sinkkuna, kasvanut henkisesti, ja päättänyt elää itse omaa elämääni, välittämättä siitä,mitä ihmiset ympärilläni ajattelevat, olen huomattavasti onnellisempi. Mulla on nyt ikää 30v. ja tänään, MONEN vuoden jälkeen kerroin asiasta sekä äidilleni että siskolleni. Tietysti asia pelotti,että muuttuuko kenties suhtautuminen muhun jotenkin jne. Mutta, mitä mä kuulin??? " Se on pääasia,että sä itse olet onnellinen. Sä olet silti mun poika. Meistä jokainen päättää oman polkunsa, missä kulkea." Tiedättekö, monta helvetin vuotta tuota asiaa salanneena, ollut jotain muuta mitä mä en ole niiden seurassa... ja sitten kun reaktio on aivan jotain muuta,mitä on itse sen odottanut olevan. Siinä käytiin niin koko tunne-skaala läpi. Mentiin pelosta iloon ja itkusta nauruun.
Mitä mä tässä yritän teille sanoa,jotka vielä mietitte,että kertoakko vaiko ei.. Älkää tehkö samaa mitä mä tein. Älkää antako yhteiskunnan viedä teitä. Te, ja vain Te jokainen itse elätte omaa elämäänne. Sitä ei kukaan muu elä. - peepingtommi1
Ei sitä ole omaa homouttaan pakko kailottaa kaikille. Vanhempien on hyva asiasta tietää ennenkuin tuot ensimmäisen poikaystävän näytille. MIeti silti missä vaiheessa ja keille kerrot asiasta sekä keille asia kuuluu.
Mitäpä jos et tulekaan kaapista ulos? Kerrot homoudestasi jos se tulee puheeksi tai liittyy asiaan. Silloin se tulee luontevimmin esiin. Mitä se muille kuuluu edes, paitsi kumppanillesi, oletko homo/hetero/bi? Ei asiaa ole koko maailmalle pakko toitottaa.
- Gaviaaliportaali
En ole vielä ulkona, mutta sitten joskus aion sieltä täräyttää niin olen suunnitellut pari tapaa.
1. Kun on mahdollinen tyttöystävä "äiti saisko mun tyttis tulla käymään joskus?
2. Olen aika laiska kotiläksyjen kannalta joten seuraavam kerran kun kysytään miksi näin niin sanon että olen ihastunut ja se pyörii mielessäni. Sitten äiti alkaa vauhkoomaan ja kysyy kuka se" poika" on. Minä sanon että se on tyttö.
3.sit vihjailen esim sukulaisille jotka heittää homoläppää sillee et sanon et ne puhuu väärälle tyypille tästä.- nnsvds
Ihan diksua miettiä tollasii jo etukäteen. Kaapissa ollessa voi joutua keskustelutilanteissa aika hankalaan välikäteen. Toiset ihmiset kun osaa keskustelun virittää tarvittaessa niin että kaappihomo joutuu epäsuorasti valehtelemaan.
- Anonyymi
Mieleen tuli, kuin hassuna,sähkönsiirto toimii. Perustukena kaapelin jemmaus on häpeä. Minun mielestäni. Näyttääkö valoisammalta?
- Anonyymi
Oon niin syvällä kaapissa että perse on Narniassa.
Ja mulla on hyvä olla.
Isoveli tuli kaapista ulos jouluaterialla juuri ennen kinkkua.
Se heitettiin ulos lapsuudenkodista ennen kahvia ja joulutorttuja. - Anonyymi
Kannattaa mennä BB-taloon ja kertoa siellä tai laittaa vaikka lehteen kuvallinen ilmoitus. Kauppojen ilmoitustaluille voi laittaa ilmaiseksi.
- Anonyymi
Homofoobiset"heterot" ovat kassakaapissa.
Vaikeaa avata. - Anonyymi
Yleensä avaamalla kaapin ovet ja astumalla ulos
- Anonyymi
Kassakaappia ei pysty aukaisemaan sisältä päin!
Tohtori Kinseyn kirjojen lukeminen kyllä auttaa mutta pulmallista se edelleen on.
- Anonyymi
Itse kerroin ystävälleni humalassa ja hän otti asian hyvin ja oli iloinen puolestani että uskalsin asiasta kertoa juuri hänelle. Vanhemmille en ole uskaltanut kertoa koska pelkään sitä että ei hyväksytä ja jätetään ulkopuolelle...
- Anonyymi
Kertoo jollekin naiselle niin tieto leviää varmasti ja hyvin homotkin juoruaa.
- Anonyymi
Laita sateenkaari lippu reppuun ja takkiin
- Anonyymi
Kunpa seurustelukumppanini ymmärtäisi sanoa sen ääneen. Olen aika varma että on homo. Yhdessä aika kauan. Naisena vain..sitä tietää. Olen kysynyt asiallisesti asiasta mutta perääntyy heti ja menee hiljaiseksi. Kunpa sanoisi niin olisi itsellekin helpompaa että tietää totuuden, miksi mies ei halua seksiä kanssani jne. En huutaisi tmv. vaan pysyisin ystävänä vaikka sydämeen sattuisi...olen tämän hänelle sanonutkin mutta silti vaikenee.
- Anonyymi
Ja lisäyksenä että hän kehuu että olen kaunis jne. että seksin haluaminen ei ole siitä kiinni. On tokaissut että ei vanha jaksa..mutta seksin loppuminen oli aika äkillistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisäyksenä että hän kehuu että olen kaunis jne. että seksin haluaminen ei ole siitä kiinni. On tokaissut että ei vanha jaksa..mutta seksin loppuminen oli aika äkillistä.
Se voi olla hänelle itselleen vaikeaa myöntää ja hän painii asian kansaa.
- Anonyymi
Ainakin hihittelevät teinipojat tunnistetaan bottomeiksi kun tuijottavat miesten jalkoväliin, eri askia onko kauhean hyvä idea mainostaa olevansa neiti homppeli ja bottom.
- Anonyymi
On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!
Yhtä hyvin voit paneskella tyttöjä jos reikää tarvitset ja tykkäät pikkutyttömäisistä hihittelijöistä. Niillä on jopa yksi reikä enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ilman muuta! Saavat varmasti täytettä reikään!
Nolompaa ei olekaan kuin pikkutyttömäinen hihittelevä bottom. Sitä se tekee kun ei ole isää kasvattamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nolompaa ei olekaan kuin pikkutyttömäinen hihittelevä bottom. Sitä se tekee kun ei ole isää kasvattamassa.
Niitä nuo baarit on pullolllaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä nuo baarit on pullolllaan
Voi tulla nenä kipeäksi kun tirskuu väärälle tyypille. Kaapissa olevat neiti homppelit pahimpia kun yrittävät peitellä omaa homouttaan, mutta tuijotella vaan täytyy.
- Anonyymi
Ja mitä neuvoisitte sille naiselle joka kärsii loppupeleissä
- Anonyymi
Jätä se sika, ansaitset parempaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätä se sika, ansaitset parempaa
...kiitos Anonyymi 16.11.
- Anonyymi
Tule kaapista vaab rohkeasti ulos ja ala horoilemaan! Se on ihanaa!
Itse siis bi ja olen kertonu asiasta vain seurustelukumppaneilleni ja silloin kun joku syystä tai toisesta on ollu seksuaalisuudestani kiinnostunut.
- Anonyymi
panoissa tuo tuskin homoja haittaa. Suhde naisen/miehen kanssa onkin ihan toinen juttu
- Anonyymi
On ollut tilaa katua omia syntejä kiitos kysymästä. Demokratia käy tyhjäpäisille.
- Anonyymi
Ei mitään kaappia ole jos sellainen löytyy se on korvien välissä.
- Anonyymi
Yleensä kannattaa avata ovi ja astua ulos.
Jo vain.
- Anonyymi
Kerrotteko te parikymppiset gayt yh-mutseillenne, mikä on roolinne gay-suhteessa?
Kertominen tuntuu kuuluvan homokulttuuriin, vaikka eivät heterotkaan kerro. - Anonyymi
Bottom
Pierce Paris' First Fist Fucking - Anonyymi
No heippa. Mä en oo homo, lesbo, bi tai trans. Olen vähän harvinaosempi. Olen pan ja abro. Abro tarkoittaa sitö ettö seksuaalinen suuntautumiseni voi vaihdella ja pan tarkoittaa sitä ettö en piittaa suhteessa sukupuolesta. No, olen kertonut perheelleni ja olenkin menossa perheeni kanssa pride kulkueeseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin. :3
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ajattelit siis löytäneesi onnen minusta
Etkä sitä silloin sanonut. Miksi oi miksi. Olisit avannut suusi. Olisin kääntänyt vaikka minkä kiven, että oltaisiin voi362889Lubondaksentiellä taitaa huomenna tyssätä!
Nyt TAX-1 hakee kolmatta kertaa poikkeuslupaa venevajan muuttamiseksi kesäasuntoon! Sari Paljakka ehdottaa lautakunnalle31661- 1201550
Päivän Teemu Selänne: Köyhät ovat vastuussa köyhyydestään!
https://www.youtube.com/watch?v=2rmgjJAJ7s8 Teemu lyö köyhää oikealla suoralla!2741318Nainen, olen huolissani sinusta
Onko kaikki varmasti hyvin? Minulla on pahoja aavistuksia, mutta toivon olevani väärässä. Toivotan kaikkea hyvää sulle!621104Kun satutin sinua
Niin vihasin itseäni. Kaikki paha minkä sinulle suuntasin oli pahuutta itseäni kohtaan. Puhuttelit sieluani. Tunsin rakk341073- 691027
"Elokapina": "Olemme tyhjentäneet renkaan autostasi
älä ota henkilökohtaisesti." Asialla on ilmastonmuutoksen takia autojen renkaita tyhjentävä Tyre Extinguishers -aktivis126985- 63932
- 41877