Miten tämmöisen voi kestää?

täysin hajalla..

Taas yksinäinen viikonloppu kohta takana.. Erityisesti tämä sunnuntai tuntuu niin pitkälle ja yksinäiselle. Tyhjä, hiljainen koti, jota en jaksa edes siivota, en kunnolla laittaa ruokaa ja syödä, en mitään.. Ennen ne viikonloput olivat mukavimpia, kun mies oli kotona ja vietimme sitä yhdessä. Nyt on vain pysähtynyt aika ja tyhjyys, makoilen vain sängyssä ja välillä saan tuskakohtauksia ja itken holtittomasti, välillä olen ihan "zombie", tänään olen monta kertaa miettinyt itsemurhan tekemistä, mutta eipä taida 16 rauhoittavaa pilleriä siihen riittää?

Yritin soittaa. Miehellä puhelin kiinni. On siis varmaan taas rakkaan uuden naisensa luona, johon on "tulisesti" rakastunut, kuten asian täräytti puhelimessa vappuna 12 yhteisen vuoden jälkeen. Kaikki tuli yllätyksenä siinä 10minuutin pikapuhelussa. Mies ei ole enää varma haluaako jatkaa minun kanssani, tod.näk. haluaa erota.. vapusta saakka vältellyt yhteistä kotiamme. Kaikki tuli shokkina päin naamaa.

Minä olen ollut aiva lamaantunut. En pysty käsittämään asiaa. Elän vieläkin ajatuksessa, että tämä on vain vaihe ja kaikki muuttuu taas entiseksi. Kaikki kävi niin nopeasti. Suhteemme oli mielestäni aina hyvä ja rakastimme toisiamme. Luotin mieheeni kuin vuoreen ja hän oli se, joka aina vannoi, ettei koskaan jätä minua. Rakastin häntä koko sydämestäni, olimme kasvaneet yhteen. Vielä keväällä suunnittelimme yhteisiä tulevaisuudenkuvioita ja olin onnellinen, että minulla on niin hyvä mies ja parisuhde.

Koko elämältä meni kerralla pohja. Kaikki tuttu ja turvallinen katosi ja tyhjyys jäi. Ei ihme, että haluan kuolla. Haluan joko mieheni takaisin tai sitten kuolla, niin se on. En pysty elämään ilman häntä, hän oli kieltämättä minulle koko elämäni, muuta elämää ei ole paljon ollutkaan. Ehkä väärin, mutta niin se nyt kuitenkin on ollut.

Kaksi viikko ja tämä asunto pitää jättää. En edes tiedä mihin menen. En jaksa edes ajatella. Olen yrittänyt olla miestäni kohtaan mahdollisimman miellyttävä, kun olemme soitelleet, vaikka sydämeni itkee ja huutaa. Alkuun, kun olin shokissa ja kyselin ja tivasin mieheltäni asioita, kyselin uudesta naisesta, itkin ja puhuin itsemurhasta mies vain kiusaantui ja vältteli yhteydenpitoa. Huomasin siis että jos haluan pitää häneen edes jonkun yhteyden niin minun täytyy olla mahdollisimman rauhallinen, mukava ja myötätuntoinen. Heti jos alan "painostamaan" mies katkaisee puheyhteyden ja on pari päivää soittamatta, enkä kestä sitä etten kuule hänestä mitään.

En ymmärrä miten ihanasta, mukavasta ja kiltistä miehestäni on yhtäkkiä tullut välinpitämättömän ja jopa kylmän oloinen minua kohtaan. Mitä pahaa olen tehnyt?????!! En mitään. Tuntuu kuin miehen koko persoona olisi muuttunut aivan yhtäkkiä. Jopa tekstiviesteissä hänen kirjoitustyyli on muuttunut aivan erilaiseksi, ylimieliseksi ja kovaksi. Olen aivan ymmälläni. Luulen, että tuo toinen nainen on saanut hänet muuttumaan tuollaiseksi.

Hirveää, kun päässäni pyörii päivästä toiseen ja tunnista toiseen vain ajatuksia miehestäni ja tuosta naisesta. Minua kalvaa, kun en tiedä kuka tuo nainen on ja minkä näköinen, millainen jne. Millainen on nainen, joka on saanut mieheni näin sekaisin. Mahtaa olla oikea seksipommi. Millainen on sinkkunainen, joka alkaa varatun kanssa ja rikkoo toisten liiton???? Täytyy myöntää, että tunnen vihaa tuota naista kohtaan. Miestäni en osaa vihata vaan rakastaa ja olla pohjattoman surullinen.

Olen aivan pihalla kaikesta. Emme ole edes vielä sopineet eroavamme lopullisesti. Mieshän otti "aikalisän", jotta voi selvitellä ajatuksiaan. Kun hänen mielestään kaikki on yhtäkkiä "aivan sekavaa ja sekaisin". Minun mielestä kaikki oli ihan selkeää niin kauan kuin toinen nainen ilmestyi kuvioihin. Mies ei tiedä mitä haluaa tehdä, tai sitten hän ei vain sano minulle suoraan, että aikoo häippäistä lopullisesti. Ehkäpä hän on jo tämän koko ajan majaillut naisensa luona, ehkä asuvat jo yhdessä, en voi edes tietää sitä. Mies on kysyttäessä kieltänyt olevansa nyt naisen kanssa tekemisissä, en tiedä uskonko.. Tunnen kyllä mieheni ja huomaan että hän on nyt "jonkin" asian vuoksi täysin sekaisin ja ei-omaitsensä.

Koko tilanne siis roikkuu ilmassa. Mies on halunnut ottaa etäisyyttä ja kertonut toisesta naisesta. On halunnut olla poissa kotoa. Saan häneen vain rajoitetusti yhteyden. Hän ei vastaa puhelimeen kun soitan. Soittaa kyllä itse 1-2 kertaa päivässä minulle ja tekstiviestejä lähetämme muutaman päivässä. Mies ilmaisee, ettei tiedä vielä mitä haluaa lopullisesti tehdä. Kun kysyin olemmeko vielä yhdessä hän vastasi "kaikkihan on mahdollista vielä, antaa nyt ajan kulua ja katsotaan päivä kerrallaan.." Hän ei siis ole missään vaiheessa kieltänyt yhteenpaluun mahdollisuutta, pyytää vain antamaan aikaa miettiä asioita.

Varmaan ymmärrätte, että hermoni alkavat olla aika paskana ja tilanne raastaa ja kuluttaa. Ensin shokkina mies kertoo erohaluistaan ja uudesta naisesta, sitten on yli kuukauden poissa kotoa, yhteys vain puhelimitse, kaikki roikkuu auki..

63

4201

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      pakko jatkaa, koska tämä kirjoittaminen helpottaa ainakin hetkeksi..

      niin, siis kaikki roikkuu auki ja epätietoisuus kaikesta on läsnä. olen ollut niin rikki, etten ole itsekään kait halunnut edes kuulla lopullista "tuomiota" asiasta, koska pelkään etten kestä kuulla sitä, että mies sanoisi suoraan jättävänsä minut lopullisesti ja että mitään paluuta ei ole. luultavasti tekisin sen itsemurhan samantien. Tuntuu vain, ettei ilman meidän suhdetta ole mitään elämää ja yksinäisyys tuntuu musertavalle. Muutamia ystäviä on, mutta jostain syystä heidän seura ei tunnu lohdulliselta. en edes pysty puhumaan tästä asiasta, koska se on niin kipeä.. tunnen myös häpeää ja epäonnistumisen tunnetta siitä, että minut on jätetty. samanlaista häpeää kuin siitä että olin aikanaan koulukiusattu jne. kaikki nuo vanhatkin asiat palaavat nyt mieleeni, ja tunnen olevani täys luuseri ja epäonnistuja elämässä, kerta toisensa jälkeen..

      Kaipaan miestäni aivan hirveästi, mutta pelkään sitä päivää kun hän tulee tänne kotiin selvittämään asioita ja kun järjestelemme tämän asunnon luovutuskuntoon ja minun on kuultava hänen ajatuksensa siitä, että hän mahdollisesti jättää minut kokonaan. Nytkin alan heti itkemään kun ajattelen sitä.. en kestä!

      Myönnetään, että olen ollut miehessäni ehkä liikaakin kiinni ja hän on ollut tukeni ja turvani. Olen hyvin epäitsenäinen ihminen ja inhoan olla yksin. Siksikin tämä tilanne on aivan kauhea paikka ja tulevaisuus yksin pelottaa, siksi haluaisin kuolla..

      • ---

        päällä jo melkein 2v. toisia naisia ilmestyy aina puskan takaa, joko exiä tai uusia. tyhjiä lupauksia, tarkoituksettomia sanoja, tunteetonta ja välinpitämätöntä elämää. ite yrittää pitää kodin ja muksut hyvänä ja miestäkin, mitä nyt omilta jutuiltaan ehtii olemaan kotona, kun kaikki muu tuntuu olevan tärkeempää. pääasia, että kotona on piika ja satunnaisesti pimppa lämmin, mutta siitä ei miehen tarvi välittää, että silläkin piialla on tunteet ja halu tuntea olla miehelleen nainen, rakastajatar, elättäjä, lasten äiti ja kodinhengetär.

        yhtä paskaa kaikki. ja eniten harmittaa, että en suostunut suhteeseen mitä ilmeisimmin maailman ihanimman ihmisen kanssa, kun itse katsoin sormuksen ja uskollisuuden, luottamuksen ja rehellisyyden olevan parisuhteen tärkeimpiä perustuksia. ois vaan pitäny repästä ja ottaa vastaan se onni, mikä oli aivan kädessä kiinni...

      • oot oikeessa
        --- kirjoitti:

        päällä jo melkein 2v. toisia naisia ilmestyy aina puskan takaa, joko exiä tai uusia. tyhjiä lupauksia, tarkoituksettomia sanoja, tunteetonta ja välinpitämätöntä elämää. ite yrittää pitää kodin ja muksut hyvänä ja miestäkin, mitä nyt omilta jutuiltaan ehtii olemaan kotona, kun kaikki muu tuntuu olevan tärkeempää. pääasia, että kotona on piika ja satunnaisesti pimppa lämmin, mutta siitä ei miehen tarvi välittää, että silläkin piialla on tunteet ja halu tuntea olla miehelleen nainen, rakastajatar, elättäjä, lasten äiti ja kodinhengetär.

        yhtä paskaa kaikki. ja eniten harmittaa, että en suostunut suhteeseen mitä ilmeisimmin maailman ihanimman ihmisen kanssa, kun itse katsoin sormuksen ja uskollisuuden, luottamuksen ja rehellisyyden olevan parisuhteen tärkeimpiä perustuksia. ois vaan pitäny repästä ja ottaa vastaan se onni, mikä oli aivan kädessä kiinni...

        kirjottaminen helpottaa :) eipä tällä samalla virrellä jaksa muutamaa ystäväänkään piinata.

      • Täältä

        löysin melkein kuin oma kirjotuksen.

        Sinä alkup.kirjoittaja osaat pukea sanoiksi ne asiat joita itse päässäni epätoivosena pyörittelen.

        Mikään ei tunnu auttavan, mikään ei tuo helpotusta...tuttu tunne.

        Kuolla haluaisin minäkin, sillä tämä tuska on jotain aivan järkyttävää.
        Melkein sen jo teinkin, mutta joku sisälläni sen esti..

        Sinulla on vielä toivoa, että hän palaa ja saatte asianne selvitettyä, minulla ei sitä mahdollisuutta enää ole..tai se on minimaalinen.

        Mies teki päätöksenä lähteä toisen naisen matkaan ja hänen päätään yritin kaikin keinoin kääntää, mutta se ei kääntynyt :(

        Voimia, muista, että et ole yksin, meitä on monia muita saman kokeneita :(

      • varpunen
        --- kirjoitti:

        päällä jo melkein 2v. toisia naisia ilmestyy aina puskan takaa, joko exiä tai uusia. tyhjiä lupauksia, tarkoituksettomia sanoja, tunteetonta ja välinpitämätöntä elämää. ite yrittää pitää kodin ja muksut hyvänä ja miestäkin, mitä nyt omilta jutuiltaan ehtii olemaan kotona, kun kaikki muu tuntuu olevan tärkeempää. pääasia, että kotona on piika ja satunnaisesti pimppa lämmin, mutta siitä ei miehen tarvi välittää, että silläkin piialla on tunteet ja halu tuntea olla miehelleen nainen, rakastajatar, elättäjä, lasten äiti ja kodinhengetär.

        yhtä paskaa kaikki. ja eniten harmittaa, että en suostunut suhteeseen mitä ilmeisimmin maailman ihanimman ihmisen kanssa, kun itse katsoin sormuksen ja uskollisuuden, luottamuksen ja rehellisyyden olevan parisuhteen tärkeimpiä perustuksia. ois vaan pitäny repästä ja ottaa vastaan se onni, mikä oli aivan kädessä kiinni...

        Täällä ollaan samassa jamassa oltu jo 4v joka hemmetin kevät ja kesä kun mies keksii muut naiset! Mitä surullisempi olen ja mitä enemmän itken ja ihmettelen sitä enemmän mies nauttii, joten on OLLU PAKKO KOVETTAA ITSENSÄ JA VETÄÄ AIVAN OMAA LEIKKIÄ MIEHEN RINNALLA! Esitän ettei paljon mikään tunnu miltään mitä se touhuaa ja elän hyvin itseellistä(ja yksinäistäkin)elämää! Näytteleminen on raskasta, mutta en tiedä muutakaan.Eroonkaan en ole halukas lasten takia.Mies on lähtenyt x monta ja aina palannut takaisin!

    • luovuttaa

      siullakin. Minun mies lähti reilu viikko sitten, ilmotti vaan että tämän on tässä ja rakkaus loppunut. Etsi itelleen asunnon ja vei tavarasa pois. Miten onkaan yksinäistä olla kotona ja miettiä asioita ja miten tässä kävi näin. On päiviä jolloin en itke, muutama jopa sellainen kolmessa viikossa ollut jolloin hän päätöksensä ilmoitti. Mitään en voinut kuvitellakaan että näin tulisi käymään, kaikki unelmat romuttuivat, elämästä tuli täysin tyhjä. Olimmen suhteessa 12v jossa miltein puolet asuttiin saman katon alla. Minulta hävisi elämänkumppani, mies ja ystävä, kaikki yhtenä aurinkoisena toukokuun päivänä, jäljelle jäi suuri tyhjyys, tuska ja ahdistus jolle ei näytä loppua tulevan. Toista naista ei hänellä kuulema ole, ei vain enää rakastanut minua eikä ollut onnellinen minun kanssa ja halusi muuttaa pois yhteisestä kodistamme.Lapsia ei meillä ollut, joten saan senkin puolsta olla iavan yksikseni. Eroa hän oli työstänyt jo pari vuotta, mutta niin että minä en voinut aavistaakaan mitään, laitoin stressin piikkiin ne oireet mitkä minun olisi pitänyt tajuta liittyneen suhteeseemme, mutta mikään hälytyskello ei soinut. Emme riidelleet juuri koskaan ja elämämme oli kaikin puolin kunnossa. Ero oli kuin isku kasvoille, yllättäin ja kovaa.Mies on päässyt jo minusta yli, reilun viikon asuttuaan yksin, ei kuulema ole enää tunteita, kaipausta, siis emme palaa enää ikinä yhteen mitä minä hölmö vielä kuvittelen tapahtuvan....

      • ap.

        Kiitos vastauksestasi. Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Niinhän se minunkin mieheni sanoi suunnitelleensa ja halunneensa eroa jo pari vuotta. Viime kesänä kuulema oli jo ollut kahta vailla lähdössä, että olisi lapun jättänyt pöydälle ja lähtenyt (lapun pöydälle ja häipynyt!) arvaapa oliko loukkaavaa kuulla tuo..

        Hirveää, että miehellä ja minulla on ollut aivan eri käsitys suhteestamme, ja mekin tosiaan 12v yhdessä. Mies on kokenut, että olemme vain "tavan" vuoksi yhdessä, että olemme kuin sisko ja veli, jotka asuu yhdessä. Mies sanoi, että suhdettamme on pitkitetty ihan liian pitkälle jo tottumuksen vuoksi. No, minä olen kyllä ajatellut, että olemme yhdessä, koska rakastamme toisiamme ja että meillä on vakaa ja hyvä suhde. Mutta miestä on koko ajan vain ahdistanut olla kotona.

        Kirjoitat: "miten onkaan yksinäistä olla kotona ja miettiä asioita ja miten tässä näin kävi" Juuri noin minäkin tunnen. Ja meilläkään ei ollut lapsia ja olen vielä vieraalla paikkakunnalla ilman vanhempiani, sukulaisiani jne. olen täydellisen yksinäinen. No, puhelimessa voi puhua, mutta se ei auta kuin hetken. Minunkin kaikki unelmat ja tulevaisuus romahti ja kaikki on tyhjää.

        Ja mekään emme juuri ikinä riidelleet ja kaikki näytti olevan hyvin. Ilmeisesti toisen naisen kohtaaminen sai mieheni lopulta tekemään tämän kauan haluamansa päätöksen erota.

        Minusta on loukkaavaa ja hirveää, että hän ei ole sanallakaan osoittanut, että mielestään suhteemme ei toimi ja hän haluaa erota. Miksi ei ole voinut mitään sanoa?? Sitten vain yhtäkkiä kylmästi jättää yksin, kun on jo uusi nainenkin kuvioissa (uusi elämä valmiina odottamassa) jotenkin tosi raukkamaista, mitä en olisi miehestäni koskaan uskonut.

        Koko päivän olen itkenyt, en saa kyynelten tuloa loppumaan, varmaan pakko ottaa rauhoittava pilleri ja mennä lepäämään. Monta päivää meni ihan hyvin etten itkenyt, mutta nyt vollotan kuin mielipuoli enkä pysty hallitsemaan itseäni.

      • luovuttaa
        ap. kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Niinhän se minunkin mieheni sanoi suunnitelleensa ja halunneensa eroa jo pari vuotta. Viime kesänä kuulema oli jo ollut kahta vailla lähdössä, että olisi lapun jättänyt pöydälle ja lähtenyt (lapun pöydälle ja häipynyt!) arvaapa oliko loukkaavaa kuulla tuo..

        Hirveää, että miehellä ja minulla on ollut aivan eri käsitys suhteestamme, ja mekin tosiaan 12v yhdessä. Mies on kokenut, että olemme vain "tavan" vuoksi yhdessä, että olemme kuin sisko ja veli, jotka asuu yhdessä. Mies sanoi, että suhdettamme on pitkitetty ihan liian pitkälle jo tottumuksen vuoksi. No, minä olen kyllä ajatellut, että olemme yhdessä, koska rakastamme toisiamme ja että meillä on vakaa ja hyvä suhde. Mutta miestä on koko ajan vain ahdistanut olla kotona.

        Kirjoitat: "miten onkaan yksinäistä olla kotona ja miettiä asioita ja miten tässä näin kävi" Juuri noin minäkin tunnen. Ja meilläkään ei ollut lapsia ja olen vielä vieraalla paikkakunnalla ilman vanhempiani, sukulaisiani jne. olen täydellisen yksinäinen. No, puhelimessa voi puhua, mutta se ei auta kuin hetken. Minunkin kaikki unelmat ja tulevaisuus romahti ja kaikki on tyhjää.

        Ja mekään emme juuri ikinä riidelleet ja kaikki näytti olevan hyvin. Ilmeisesti toisen naisen kohtaaminen sai mieheni lopulta tekemään tämän kauan haluamansa päätöksen erota.

        Minusta on loukkaavaa ja hirveää, että hän ei ole sanallakaan osoittanut, että mielestään suhteemme ei toimi ja hän haluaa erota. Miksi ei ole voinut mitään sanoa?? Sitten vain yhtäkkiä kylmästi jättää yksin, kun on jo uusi nainenkin kuvioissa (uusi elämä valmiina odottamassa) jotenkin tosi raukkamaista, mitä en olisi miehestäni koskaan uskonut.

        Koko päivän olen itkenyt, en saa kyynelten tuloa loppumaan, varmaan pakko ottaa rauhoittava pilleri ja mennä lepäämään. Monta päivää meni ihan hyvin etten itkenyt, mutta nyt vollotan kuin mielipuoli enkä pysty hallitsemaan itseäni.

        kun vollottaa aivan hysteerisesti päivän huomaa seuraavana päivänä olevan hitusen vahvempi. Vollotin koko eilisen päivän aivan hysteerisesti ja tänään en ole kyyneltäkään vierittänyt ja olen jopa pystynyt käymään lenkillä sohvalla makaamisen sijaa. Nyt tosin mietityttää kun alkoi kesäloma miten sitä aika kuluu ja mitä tekee kun ei ole enää miestä. Eikä todellakaan ole ajatuksissa että vois lähtee baariin tai johonkin lavalle roikkumaan iltaisin. Olenkohan itsesäälissä rypevä jos vietän iltani kotona kissan kanssa muistellen menneitä ja märehtien tulevaa?? Mutta asiat pitää käydä läpi, en halua mennä minnekään jos exä on aina ajatuksissa ja tavallaan jo mennyttä elämää. Enkä halua myöskään vollotella missään julkisella paikalla. Menen ihmisten seuraan sitten kun tunnen olevani siihen valmis menköön siihen vaikka kymmenen vuotta?? Toisaalta yksin ei huvita lähteä mihinkään enkä ole kyllä kenelläkään minkäännäköistä seuraa kun ajatukset ovat muualla menneessä.
        Minunkin mies sanoi että me oltiin kuin sisko ja veli, ei mitään yhteistä muuta kuin asuttiin saman katon alla. Mielenkiintoista; minä luulin että meillä oli parisuhde jossa on mies ja nainen ja vahva tunneside. Mutta näköjään oli karmivalla tavalla väärässä. Mitenkähän sitä jos joskus tapaa jonkun voi luottaa ylipäätään tai antaa tunteiden viedä?? ne ovat sen ajan murheita, nyt pitää mennä päivä kerrallaan. Voimia sinulle!!

      • ap.
        luovuttaa kirjoitti:

        kun vollottaa aivan hysteerisesti päivän huomaa seuraavana päivänä olevan hitusen vahvempi. Vollotin koko eilisen päivän aivan hysteerisesti ja tänään en ole kyyneltäkään vierittänyt ja olen jopa pystynyt käymään lenkillä sohvalla makaamisen sijaa. Nyt tosin mietityttää kun alkoi kesäloma miten sitä aika kuluu ja mitä tekee kun ei ole enää miestä. Eikä todellakaan ole ajatuksissa että vois lähtee baariin tai johonkin lavalle roikkumaan iltaisin. Olenkohan itsesäälissä rypevä jos vietän iltani kotona kissan kanssa muistellen menneitä ja märehtien tulevaa?? Mutta asiat pitää käydä läpi, en halua mennä minnekään jos exä on aina ajatuksissa ja tavallaan jo mennyttä elämää. Enkä halua myöskään vollotella missään julkisella paikalla. Menen ihmisten seuraan sitten kun tunnen olevani siihen valmis menköön siihen vaikka kymmenen vuotta?? Toisaalta yksin ei huvita lähteä mihinkään enkä ole kyllä kenelläkään minkäännäköistä seuraa kun ajatukset ovat muualla menneessä.
        Minunkin mies sanoi että me oltiin kuin sisko ja veli, ei mitään yhteistä muuta kuin asuttiin saman katon alla. Mielenkiintoista; minä luulin että meillä oli parisuhde jossa on mies ja nainen ja vahva tunneside. Mutta näköjään oli karmivalla tavalla väärässä. Mitenkähän sitä jos joskus tapaa jonkun voi luottaa ylipäätään tai antaa tunteiden viedä?? ne ovat sen ajan murheita, nyt pitää mennä päivä kerrallaan. Voimia sinulle!!

        Vollaamisesta.. en saa sitä loppumaan vaikka otin rauhoittavan lääkkeen. Erehdyin penkomaan paria valokuva-albumia, missä oli kuvia miehestäni hänen ollessaan pikkulapsi, ihania kuvia ja arvatkaapa repesinkö entistä pahemmin itkemään? Sitten tuli käteen joulukortti, jossa luki mieheni kirjoittamana "I love you.." ja se vasta saikin itkemään. Kaikki kaapit täynnä muistoja onnellisilta ajoilta.. tuntuu, että sekoan tähän paikkaan, enkä voi ikinä elää ilman miestäni, miten voisin kun rakastan sydämeni pohjasta. No, kyyneleet vain valuvat ja valuvat..

      • luovuttaa
        ap. kirjoitti:

        Vollaamisesta.. en saa sitä loppumaan vaikka otin rauhoittavan lääkkeen. Erehdyin penkomaan paria valokuva-albumia, missä oli kuvia miehestäni hänen ollessaan pikkulapsi, ihania kuvia ja arvatkaapa repesinkö entistä pahemmin itkemään? Sitten tuli käteen joulukortti, jossa luki mieheni kirjoittamana "I love you.." ja se vasta saikin itkemään. Kaikki kaapit täynnä muistoja onnellisilta ajoilta.. tuntuu, että sekoan tähän paikkaan, enkä voi ikinä elää ilman miestäni, miten voisin kun rakastan sydämeni pohjasta. No, kyyneleet vain valuvat ja valuvat..

        ovat niitä raskaita juttuja, minä en ole vielä pystynyt edes lajittelemaan yhteisiä kuvia tai kortit ja kirjeet. Kunhan vahvistun vähän alan käydä niitä läpi saatan jopa polttaa ne roviola. Poissa näkyvistä poissa mielestä vai miten se meni. Mutta miksi ne pitäisi polttaa, kauniita muistoja yhteisistä lomamatkoista ja yhteisestä elämästä jota kuiteskin kuljettiin monta monituista vuotta aavistamatta että näin tulisi käymään. Pitänee laittaa varastoon sillä jos ne jäävät johonkin näkösällä heikkona hetkenä niitä tutkailee ja muistelee niitä ihania onnelisia aikoja joita ei enää takaisin saa....

      • ex näillä näppäimillä.
        ap. kirjoitti:

        Vollaamisesta.. en saa sitä loppumaan vaikka otin rauhoittavan lääkkeen. Erehdyin penkomaan paria valokuva-albumia, missä oli kuvia miehestäni hänen ollessaan pikkulapsi, ihania kuvia ja arvatkaapa repesinkö entistä pahemmin itkemään? Sitten tuli käteen joulukortti, jossa luki mieheni kirjoittamana "I love you.." ja se vasta saikin itkemään. Kaikki kaapit täynnä muistoja onnellisilta ajoilta.. tuntuu, että sekoan tähän paikkaan, enkä voi ikinä elää ilman miestäni, miten voisin kun rakastan sydämeni pohjasta. No, kyyneleet vain valuvat ja valuvat..

        Jospa nyt vain ryhdistäytyisit ja ottaisit tämän pienen eron ihan vaikka loman kantilta. Pidä samantien vähän pidempään sitä lomaa. Ei olla sotkemassa ja jättämässä paskaisia sukkia pitkin lattioita, astiat jää siihen pöytään, pesukonetta ei osata edes käyttää, ym ym. Hei! Sä saat kaukosäätimenki paikan päättää ihan itse, paina vaikka kakkosta, ei mitään, 6? ei mitään..
        Keitä teetä ja " tsillaa" no panic.
        Asiat suttaantuu kyllä.
        Se on varma.

    • ota nyt

      luuri käteen ja soita kriisikeskuksen päivystykseen jos kunnassasi semmoinen on. Ja tuollaisilla asioilla nimenomaan PITÄÄ vaivata ystäviä! Minä ainakin haluaisin että ystäväni "vaivaisi" jos tuollainen kriisi olisi päällä. :)

      Voimia toimia ja unohda nyt ne im-ajatukset!!!

      • mieltä;

        ystävät on sitä varten, että ne auttaa hädässä. Omalla kohdalla tepsi muutaman kerran vietetty vetistely ja purkautumis-ilta valkoviinilasi kädessä. Yhdessä mietittiin elämäämme, miehiä ja muuta ja tultiin hiukan juovuksiin. Kun tarpeeksi juotiin, niin sitten tuli lopulta se itkukin ja sen jälkeen helpotti. Seuraava päivä oli helpompi: ei pidä jättää sisälleen kaikkea sitä paskaa, mikä sinulla siellä nyt pyörii. Puhuminen auttaa. Saat uusia näkökulmiakin.
        Alkuperäiselle: Ellei sinulla ole ketään, jolle asiasta puhua, niin soita jonnekin, voit puhua nimettömänä.

    • eräs nainen

      Me palasimme yhteen, mutta voi miten tuo olotilasi tuntui tutulta, kaikki tuntemuksesi.

      Miehen sähköposti oli jäänyt auki. En meinannut saada happea, ihan oikeesti tuntui että tukehdun, tärisin kun luin yhden meilin, koska otsikko jo kertoi että tämä ei kestä päivänvaloa. Siinä kiiteltiin puolin ja toisin viimeisestä tapaamisesta, puhuttiin seksistä, mies esitti tiettyjä toivomuksia seuraavaan tapaamiseen. Katselin taaksepäin, suhde oli jatkunut ainakin 2 kk. Soitin naiselle. Ei hän tiennyt minusta...

      Se tunne mitä koin, en unohda koskaan sitä tunteiden sekamelskaa; hirveää vihaa, raivoa, pettymystä, häpeää, huonommuuden tunnetta. Minun mies, paras ystäväni, elämänkumppanini. Meillä oli ihan vilkas seksielämä, rakkautta vannottiin ääneeen harva se päivä jne. Mitkään hälytyskellot eivät soineet.

      Halusin heti erota. Mies jäi sairaslomalle jopa, tajusi mitä on tehnyt, miten minuun sattui. Rukoili jopa polvillaan antamaan anteeksi, ei osannut selittää mitään syytä miksi. Olin kuin zombi, kaikki muistutti meistä, hänestä. Kotona katsoin valokuvia ja itkin, keräsin miehen vaatteet, tavarat, hyvästelin ne kaikki yksitellen. Muistan kun eräänä iltana hysteerisenä halasin hänen kylpytakkiaan, siinä oli hänen tuoksu, tunsin niin kamalaa ikävää ja kaipausta. Me olimme aina yhdessä, matkoilla, mökillä, veneellä, luonnossa, laitoimme yhdessä ruokaa, kävimme leffoissa, kaupungilla illanvietoissa ja nautimme toistemme seurasta, sen kyllä näin ja tunsin.

      Olimme erossa jonkun aikaa, ikävä ei helittänyt. Ajattelin että jos en anna anteeksi miehelle, menetän hänet sitten kokonaan... Siitä alkoi pitkä kivinen tie, paluu yhteen. Tuosta on nyt kaksi vuotta kun palasimme yhteen. Alussa oli vaikeuksia, monin tavoin. Nyt eletään samalla lailla kuin ennenkin. Naiseuteni sai kolhuja tuon takia, mutta siitäkin selvittiin. Mieheni ainakin näyttää onnelliselta ja tyytyväiseltä. En kyttää häntä mitenkään, mutta kieltämättä takaraivossa on pieni pelko aina, että mitä jos... Sitten ei enää neuvoteltaisi, sen hän tietää ja voin vain toivoa että niin ei käy.

      Tässä tarinani. Yksi sellainen joka johti yhteen palaamiseen.

      Sinulle toivon jaksamista. Sinä selviät vaikka jäisit yksin, hae apua. Mutta toivon, että tekin saatte toisen mahdollisuuden yrittää yhteistä elämää.

      • kärsiä eikä

        miettiä päiviesi päättämistä moisen miehen takia!! Tai tämä voisi olla monikossa: teidän ei tarvitse..moisten miesten takia;-D. Hyvänen aika, elämää on ilman sitä joskus-ihanaa miestäkin, ikinä ette kyllä mene itsellenne mitään hullua tekemään moisten miesten takia!! Ei kenenkään tarvitse sietää tuollaista. Ei edes teidän, huom. Kenenkään ei tarvitse miettiä ja pohtia ja olla epävarma ja pienessä mielessään pelätä...kaikilla on oikeus olla onnellinen ja varma ja luottavainen ihmissuhteissaan. Jos on petetty, saa olla loukattu ja loukkaantunut ja olla antamatta anteeksi. Kannattaa miettiä tarkkaan, antaako anteeksi ja yrittää taas uudelleen....mitä siitä itse saa? Mitä perhe, lapset, saavat? Mutta ennen kaikkea te naiset itse: miettikää, kannattaako yrittää. Älkää olko säälistä sokeita..

        Hyviä ja ihania miehiä on maa pullollaan. Sekä lapsettomia että lapsellisia:-D. Älkää takertuko siihen yhteen onnettomaan, joka saa teidät kärsimään ja pelkäämään ja miettimään ihan turhia joka päivä...pitää olla voimia ja uskallusta myös muutokseen, jos sen tarve on. Vaikka sitten ihan itsensä takia!



        en tiedä, itse en antaisi minkäänlaista pientäkään petosta anteeksi.

      • noin se menee
        kärsiä eikä kirjoitti:

        miettiä päiviesi päättämistä moisen miehen takia!! Tai tämä voisi olla monikossa: teidän ei tarvitse..moisten miesten takia;-D. Hyvänen aika, elämää on ilman sitä joskus-ihanaa miestäkin, ikinä ette kyllä mene itsellenne mitään hullua tekemään moisten miesten takia!! Ei kenenkään tarvitse sietää tuollaista. Ei edes teidän, huom. Kenenkään ei tarvitse miettiä ja pohtia ja olla epävarma ja pienessä mielessään pelätä...kaikilla on oikeus olla onnellinen ja varma ja luottavainen ihmissuhteissaan. Jos on petetty, saa olla loukattu ja loukkaantunut ja olla antamatta anteeksi. Kannattaa miettiä tarkkaan, antaako anteeksi ja yrittää taas uudelleen....mitä siitä itse saa? Mitä perhe, lapset, saavat? Mutta ennen kaikkea te naiset itse: miettikää, kannattaako yrittää. Älkää olko säälistä sokeita..

        Hyviä ja ihania miehiä on maa pullollaan. Sekä lapsettomia että lapsellisia:-D. Älkää takertuko siihen yhteen onnettomaan, joka saa teidät kärsimään ja pelkäämään ja miettimään ihan turhia joka päivä...pitää olla voimia ja uskallusta myös muutokseen, jos sen tarve on. Vaikka sitten ihan itsensä takia!



        en tiedä, itse en antaisi minkäänlaista pientäkään petosta anteeksi.

        elämä on liian lyhyt kitumiseen ja vaikka tuntuisikin, ettei ole ketään muuta ja tähän ukkoon se loppuu, niin näin ei ole. Yksinoloa on turha pelätä, se tekee välillä hyvääkin ja kun ihminen oppii rakastamaan itseään(sopivasti) niin häntäkin rakastetaan!

    • Shokissa

      Meitä on todella monta tässä samassa veneessä tässäkin hetkellä. minä sain tietää miehellän olevan suhteen kaksi päivää sitten. Hän ei osaa päätää mitä tehdä. Hän nääkee sen toisen naisen päivittäin, mutta nyt toistaiseksi on minun ja lasten kanssa. Ammattiapua olen halunnut, mutta en tiedä auttaako enää. Hänen puoleltaan rakkaus minuun on latistunut, mutta minulle hän on elämäni, kaikki...Mitään hätiköityä ei kumpikaan halua tehdä, mutta silti tuntuu, että olisi kuolemantuomiota olen odottamassa ja odotan ihmettä, jolla tästä selviää.

      Olisiko kaikki paremmin, jos parisuhteen hoitoon olisi olettu aikaisemmin? Kuvitttelin, että meillä saattaa olla parisuhteen hoito edessä kun lapset lähtee. Näin kävi ystävilleni, mutta että jo nyt meille....

      Olisiko paras miehen antaa seikkailla ja tulla sitten takaisin, jos romassi alkaa hiipua? Odottavan aika on pitkä ja sitten olo sen mukainen kun ei kuitenkaan tiedä tuleeko hän takaisin.

      Kaikille teille samassa veneessä olijoille, että paha on olo minullakin. Shokki vielä päällä, ei osaa edes itkeä...

    • ehkä klisee

      mutta niin totta. Itselläni oli samanlainen tilanne vuosia sitten, jolloin meillä oli vähän yli vuoden ikäinen lapsi. Mies vain ilmoitti, että kärsii masennuksesta ja haluaa mennä vapaasti. Luulin kuolevani siihen paikkaan ja olimme erossa jokusen kuukauden, mies hankki oman asunnon ja sekoili jonkin aikaa, kunnes halusikin takaisin kotiin. Nyt on taas ilmassa merkkejä erosta ja tällä kertaa mies käyttää aseena sitä, että jättää yhteisen firmamme asiat hoitamatta. Nyt kun ajattelee asiaa, niin olisi kenties ollut parempi erota lopulisesti, silloin vuosia sitten, eikä ottaa miestä takaisin. Tällä kertaa elämäni ei mahdolliseen eroon lopu, koska tiedän pärjääväni yksinkin.
      Sinulle sanoisin, että olet nyt huomannut, millainen miehesi oikeasti on, turha sitä toista naista on syyttää, koska miehesi on voinut puhua tuolle sinusta ihan mitä vain tyyliin:meillä on liitto väljähtänyt, olemme eroamassa, muija on omistushaluinen jne. jne. Sinulle on annettu yksi elämä, se on lahja, jota ei kannata heittää haaskuun, koska huominen voi tuoda eteesi ihania asioita, joista sinulla ei ole aavistustakaan! Haluatko tosiaan takaisin ihmisen, joka ei ole luottamuksen arvoinen, sillä hän on sinut pettänyt, ei mikään uhri, jonka toinen nainen on katalasti vietellyt. Ja jos miehesi olisi niin, lepsu, että toinen nainen hänet viettelisi, niin mikä mies sellainen on, yöks! Näytä sille ex-ukollesi, että olet itsenäinen nainen, joka pärjää yksinkin, et mikään nyyhkivä riippakivi, joka kärsii läheisyysriippuvaisuudesta. Sillä jos nyt kuitenkin haluat häntä vielä katsella, niin se on paras keino saada mielenkiinto heräämään. Toinen asia onkin se, että pystyisitkö tuon pettämisen jälkeen vielä elämään miehesi kanssa, niin ettei se pilaisi kaikkea..
      Itsemurha on vihoviimeinen asia, mitä kannattaa harkita, se olisi loppu sinulle, mies jatkaisi elämäänsä ja voisi jopa halveksia heikkouttasi. Häntä pystyyn ja suruajan jälkeen eteenpäin!

      • ap.

        Huomenta kaikille ja kiitos kirjoittaneille.. Meitä taitaa olla monia, monia naisia samassa veneessä. Tavallaan surullista, myös jonkin verran lohdullista. Loppuihan se minullakin itkeminen eilen, kun otin hieman lisää rauhoittavaa lääkettä ja nukuin kuin possu koko yön. Aamulla oli mieheltä tekaistun oloinen, selittelevä tekstari tullut puhelimeen miksi eilen oli koko päivän puhelin kiinni.. "akku oli loppu" jne. ja kissan paskat sanon minä!!! Aina tuota samaa paskaa, tekosyitä, selittelyä jne. Miksi ei sano suoraan, että oleskelee tuon naisensa kanssa ja silloin ei tietenkään voi soitella tai tekstailla minulle. En tiedä onko pääni vielä sumuinen rauhoittavasta, mutta tällä hetkellä ei itketä yhtään, vaan alkaa tympäistä ja kyllästyttää koko paska kuvio.. asunto pitäisi laittaa muuttokuntoon.. huom, yhteinen (vuokra)asunto, jossa vielä kaikki miehen tavarat paikoillaan siinä kunnossa kuin ne oli vielä täällä asuessaan, pari viikkoa aikaa tyhjentää kämppä ja ukko vaan luuraa maailmalla eikä edes tule auttamaan minua pakkaamisessa ja siivoamisessa, venyttää kait tulemistaan viimetinkaan ja sitten käy nopeasti hakemassa omansa ja häipyy, niin luonteenomaista sille, kaikki asiathan se hoitaa samalla tavalla: pakoilee, valehtelee, jättää viimetinkaan, hoitaa jos hoitaa ollenkaan jne. En tajua mitä se edes lähettelee mitään viestejä enää ollenkaan, kun kerran maailmalla pakoilee naisensa luona??? Voi että olen vihainen nyt.. no, varmaan kun lääkepöhnä päästä hellittää niin alan taas ulisemaan.. hoh hoijaa..

      • ehkä klisee
        ap. kirjoitti:

        Huomenta kaikille ja kiitos kirjoittaneille.. Meitä taitaa olla monia, monia naisia samassa veneessä. Tavallaan surullista, myös jonkin verran lohdullista. Loppuihan se minullakin itkeminen eilen, kun otin hieman lisää rauhoittavaa lääkettä ja nukuin kuin possu koko yön. Aamulla oli mieheltä tekaistun oloinen, selittelevä tekstari tullut puhelimeen miksi eilen oli koko päivän puhelin kiinni.. "akku oli loppu" jne. ja kissan paskat sanon minä!!! Aina tuota samaa paskaa, tekosyitä, selittelyä jne. Miksi ei sano suoraan, että oleskelee tuon naisensa kanssa ja silloin ei tietenkään voi soitella tai tekstailla minulle. En tiedä onko pääni vielä sumuinen rauhoittavasta, mutta tällä hetkellä ei itketä yhtään, vaan alkaa tympäistä ja kyllästyttää koko paska kuvio.. asunto pitäisi laittaa muuttokuntoon.. huom, yhteinen (vuokra)asunto, jossa vielä kaikki miehen tavarat paikoillaan siinä kunnossa kuin ne oli vielä täällä asuessaan, pari viikkoa aikaa tyhjentää kämppä ja ukko vaan luuraa maailmalla eikä edes tule auttamaan minua pakkaamisessa ja siivoamisessa, venyttää kait tulemistaan viimetinkaan ja sitten käy nopeasti hakemassa omansa ja häipyy, niin luonteenomaista sille, kaikki asiathan se hoitaa samalla tavalla: pakoilee, valehtelee, jättää viimetinkaan, hoitaa jos hoitaa ollenkaan jne. En tajua mitä se edes lähettelee mitään viestejä enää ollenkaan, kun kerran maailmalla pakoilee naisensa luona??? Voi että olen vihainen nyt.. no, varmaan kun lääkepöhnä päästä hellittää niin alan taas ulisemaan.. hoh hoijaa..

        vaihda paikkakuntaa, jonnekin, missä sinulla on ystäviä. Älä soittele sille miehelle enää, pakkaa omat tavarasi ja pyydä jotain sukulaista auttamaan muutossa. Täydellinen välinpitämättömyys on nyt parasta lääkettä. Äläkä missään tapauksessa ulvo silmiäsi pilalle;) sillä eihän tuollainen ketku ole kyyneleenkään arvoinen..nyt elät vain päivän kerrallaan ja teet kaikkia niitä juttuja, joita mies ei halunnut tehdä, mutta joita sinä olisit halunnut(kai niitäkin on?)
        Miehellä voi olla hiukan huono omatunto, sinun pahasta olostasi, älä tuudittaudu siihen, että olisit yksi valintamyymälän tuotteista, jonka mies voi poimia, kun taas kerran haluaakin(jos haluaa)..

      • sama koettu
        ap. kirjoitti:

        Huomenta kaikille ja kiitos kirjoittaneille.. Meitä taitaa olla monia, monia naisia samassa veneessä. Tavallaan surullista, myös jonkin verran lohdullista. Loppuihan se minullakin itkeminen eilen, kun otin hieman lisää rauhoittavaa lääkettä ja nukuin kuin possu koko yön. Aamulla oli mieheltä tekaistun oloinen, selittelevä tekstari tullut puhelimeen miksi eilen oli koko päivän puhelin kiinni.. "akku oli loppu" jne. ja kissan paskat sanon minä!!! Aina tuota samaa paskaa, tekosyitä, selittelyä jne. Miksi ei sano suoraan, että oleskelee tuon naisensa kanssa ja silloin ei tietenkään voi soitella tai tekstailla minulle. En tiedä onko pääni vielä sumuinen rauhoittavasta, mutta tällä hetkellä ei itketä yhtään, vaan alkaa tympäistä ja kyllästyttää koko paska kuvio.. asunto pitäisi laittaa muuttokuntoon.. huom, yhteinen (vuokra)asunto, jossa vielä kaikki miehen tavarat paikoillaan siinä kunnossa kuin ne oli vielä täällä asuessaan, pari viikkoa aikaa tyhjentää kämppä ja ukko vaan luuraa maailmalla eikä edes tule auttamaan minua pakkaamisessa ja siivoamisessa, venyttää kait tulemistaan viimetinkaan ja sitten käy nopeasti hakemassa omansa ja häipyy, niin luonteenomaista sille, kaikki asiathan se hoitaa samalla tavalla: pakoilee, valehtelee, jättää viimetinkaan, hoitaa jos hoitaa ollenkaan jne. En tajua mitä se edes lähettelee mitään viestejä enää ollenkaan, kun kerran maailmalla pakoilee naisensa luona??? Voi että olen vihainen nyt.. no, varmaan kun lääkepöhnä päästä hellittää niin alan taas ulisemaan.. hoh hoijaa..

        Joo, siinä olet oikeassa että monta meitä on tässä veneessä. Hirveän tutulta kuulostaa tilanteesi ja miehen selittelyt. Oma mies lähti aikoinaan suunnilleen samalla tavalla, ei vain "jaksanut". Piti saada aikaa ajatella jne. Ajallaan selvisi, että toinen nainenhan siellä oli kuvioissa eikä mies tosiaan yksin pohtinut suhteemme tilaa... Sillävälin minä surin ihan samalla tavalla kuin sinä nyt.
        No, tässä tapauksessa äijä tuli takaisin ja selitteli taas ummet ja lammet. Hölmö olin ja uskoin. Jossain vaiheessa sitten selvisi että toinen nainen oli edelleen kuvioissa, ja mikä parasta, mies syötti samaa puppua myös siihen suuntaan. Siis MINÄ olin se hysteerinen ämmä, jota piti hyysätä ja pitää kädestä, muuten olisin ilmeisesti hypännyt ikkunasta. Ja toinen nainen oli hölmö ja uskoi ja uskollisesti odotteli, josko sankari saisi hoivattua minut siihen kuntoon että pääsisi lopulta lähtemään...
        Summa summarum, kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että kertakirpaisu on parempi kuin jatkuva kärsimys. Helpommalla olisin itsekin päässyt, jos olisin kerralla uskonut omiin aisteihini enkä äijän selittelyyn. Pitkittyminen ei parantanut mitään, teki vain rumbasta aika paljon raskaamman. Älä sinä anna sumuttaa itseäsi! Tiedän, että pahimpina hetkinä tuntuu, ettei elämä enää jatku eikä tuska lopu koskaan, mutta lupaan: se loppuu. Ihan varmasti. Aikansa se vie, mutta jonakin päivä tämä kaikki on enää vain kaukaista pahaa unta. Niin kävi minulle, ja niin käy sinullekin, usko se.

    • se auttaa..

      Tiedän miltä sinusta tuntuu minulle on käynyt samoin ja se on raastavaa mutta unohda ne itsemurha jutut koska niin jos haluat ei miestäsi saada takaisin. Sinun pitää yrittää nyt kaikin keinoin saada todellisuudesta kiinni ja hyväksyä mitä on käynyt. Jos sinulla ja miehelläsi on mitään mahdollisuutta palata yhteen niin hän ei tule jos olet masentunut tai yrität itsemurhaa tai muuten käyttäydyt hullusti. Sinun pitää ajatella mihin hän sinussa ihastui ekan kerran, ei varmaankaan kun olit masentunut tai sairaalassa itsemurhan takia? Ala tulla vihaiseksi sekin auttaa eteenpäin ja ala panostamaan itseesi ja muista että tietenkin tämä on luonnollista että sinulla on paha olo mutta ala auttamaan itseäsi ja ehkä on parasta antaa muistojen olla ja pistää niitä jonnekkin muualle vähäksi aikaa, älä itseäsi piinaa. Jotain teidän suhteessa oli vikana jos hän noin voi lähteä ja ehkä et halunnut nähdä sitä? Tiedän että on kamalaa kun et saa vastauksia kysymyksiin mutta ehkä näin vain on parasta, tietenkin parhainta maailmassa olisi jos pariskunta voisi puhua suhteen läpi eron yhteydessä niin kumpikin voisi mennä eteenpäin paremmin mutta aina ei siihen pystytä valitettavasti. Älä ole yksin jos mahdollista, vaivaa kavereitasi jos sinulla niitä on koska jos minun kaveri olis käymässä tämmöistä läpi minä haluaisin kuulla siitä ja auttaa. Ihmiset sanoo aika parantaa mutta ei se ole se aika mikä parantaa vaan mitä teet sinä aikana..tsemppiä vaan paljon ja et ole yksin.

      • ap.

        Kiitos taas kaikille vastanneille, hyvin viisaita kirjoituksia ja ohjeita. Täytyy lukea monta kertaa ja ottaa vinkiksi. Ja edelliselle kirjoittajalle: olet kyllä oikeassa, että jos meinaan saada mieheni takaisin tai ainakin olla jossain väleissä (vaikka välillä tuntuu etten halua olla missään väleissä, välillä taas tunnen etten voi elää ilman häntä..) niin itsemurhapuheilla tai teoilla en saa suosiota, onhan se jo nähty, kun alussa laitoin viestejä, että tapan itseni niin mies lopetti yhteydenpidon ja sitten tuli tekstiviesti: "lopeta nuo kuolemapuheet, ne on typeriä, sulla on vielä kaikki edessä.." no, lopetin ne kyllä sitten. Eli itsemurhajutut saa mieheni vain kyllästymään (kieltämättä olen aiemminkin suhteen aikana höpöttänyt im kun olen ollut alakuloinen, ehkä siksi ei kestä niitä enää..) Mutta, se on totta että en minäkään haluaisi takaisin ihmistä, joka olisi depressiossa ja itsaria tekemässä, se ei ole kovin seksikästä (no, hieman huono vitsi..) Ja, seksi kyllä meidän liitosta puuttui jopa monta vuotta, joten ei ihme että kaikki ei toiminut. Mies oli se joka ei halunnut eikä koskaan tehnyt aloitetta. Kyselin asiasta, en saanut koskaan mitään vastausta. Luulen, että uusi nainen on saanut mieheni seksillä pauloihinsa, mieheni ollut varmaan puutteessa. No, olisi minultakin saanut. Jostain syystä ei kotona koskaan ollut aktiivinen.

        Niin, päivällä kun puhuimme puhelimessa olin eilisestä hermoromahduspäivästä vielä sen verran "hermot kireällä", että ajattelin saavani välillä olla tiukkana minäkin ja kysellä (miehen mielestä jankuttaa ja kuulustella) asioita, eikä vain epätietoisena odotella kotona milloin hän tulee tänne asioista kertomaan. Eikä muutenkaan tehnyt mieli "olla mielevä" miehelle mitenkään.

        Otin miehen naissuhteen puheeksi (asia josta mies aina hermostuu, minä kuulema jankutan samaa) no, onpa ihme, että haluan jotain siitä tietää, kun herra itse vappuna yhtäkkiä paukautti koko asian ja että on "tulisesti rakastunut" toiseen naiseen. Nyt miehen mielestä, koko suhde ei olekaan paljon mitään, ja ei ainakaan "tulista rakkautta" vaan sanoo vain höpöttäneensä niin vappuna ja että siitä on jo niin paljon aikaa, ettei edes muista mitä on vappuna höpissyt (!!!!!) just joo.. kun kysyin miksi höpöttäisi sellaisia asioita niin ei osaa vastata.. ovat kuulema vain ystäviä ja mies puhunut naiselle ongelmistaan (eli siis suhteemme asioista) eli siis kun tivasin minkä laatuinen suhde on niin lopputulos: "ystävyyssuhde". Luuletteko, että uskon??? No, en tiedä miten asiat on, mutta en oikein usko pelkkään ystävyyteen, mielestäni jokin asia (nainen) vie miestä nyt lujaa ja on saanut tämän pään aivan sekaisin, eli siis varmasti on kyllä ihan kuuma ja intohimoinen ihastus/rakkaus kyseessä. Myös se on kummallista, että mies ei muka tiedä mistään mitään, siis mitä aikoo tässä tulevassa tehdä.. Kun kysyin mihin aikoo muuttaa sen jälkeen, kun meidän vuokra-asunto laitetaan pois, niin vastaus "en tiedä vielä, enköhän jotain keksi" kun tivasin, että kait nyt jotain olet suunnitellut "aiotko muuttaa sen naisen luokse asumaan" niin alkoi äyskimään, että on sanonut jo 50 kertaa, että ei aio muuttaa naisen luo ainakaan.. ei siis saa hänestä mitään irti mitä aikoo tehdä.. luulenpa vahvasti, että jos ei jo ole naisen luona niin sinne on menossa heti, kun meidän ero varmistuu, ei vain ketku sano sitä. Miksi ei voi suoraan sanoa????? Miksi pitää vielä valehdella ja kierrellä ja salata???? En ymmärrä.. Mielestäni loukkaavaa minua kohtaan tuollainen.. No, mies on loppuviikosta tulossa kotiin asioita selvittämään, aion puristaa totuuksia hänestä, mutta asialliseen ja rauhalliseen tyyliin. Naissuhteesta puhuminen saa hänet ärtymään heti, aivan kuin minulla ei olisi oikeus kysyä siitä yhtään mitään. Ja itse siitä heitteli ilmaan ajattelematta yhtään minun tunteita..

      • 8v yhdessä)
        ap. kirjoitti:

        Kiitos taas kaikille vastanneille, hyvin viisaita kirjoituksia ja ohjeita. Täytyy lukea monta kertaa ja ottaa vinkiksi. Ja edelliselle kirjoittajalle: olet kyllä oikeassa, että jos meinaan saada mieheni takaisin tai ainakin olla jossain väleissä (vaikka välillä tuntuu etten halua olla missään väleissä, välillä taas tunnen etten voi elää ilman häntä..) niin itsemurhapuheilla tai teoilla en saa suosiota, onhan se jo nähty, kun alussa laitoin viestejä, että tapan itseni niin mies lopetti yhteydenpidon ja sitten tuli tekstiviesti: "lopeta nuo kuolemapuheet, ne on typeriä, sulla on vielä kaikki edessä.." no, lopetin ne kyllä sitten. Eli itsemurhajutut saa mieheni vain kyllästymään (kieltämättä olen aiemminkin suhteen aikana höpöttänyt im kun olen ollut alakuloinen, ehkä siksi ei kestä niitä enää..) Mutta, se on totta että en minäkään haluaisi takaisin ihmistä, joka olisi depressiossa ja itsaria tekemässä, se ei ole kovin seksikästä (no, hieman huono vitsi..) Ja, seksi kyllä meidän liitosta puuttui jopa monta vuotta, joten ei ihme että kaikki ei toiminut. Mies oli se joka ei halunnut eikä koskaan tehnyt aloitetta. Kyselin asiasta, en saanut koskaan mitään vastausta. Luulen, että uusi nainen on saanut mieheni seksillä pauloihinsa, mieheni ollut varmaan puutteessa. No, olisi minultakin saanut. Jostain syystä ei kotona koskaan ollut aktiivinen.

        Niin, päivällä kun puhuimme puhelimessa olin eilisestä hermoromahduspäivästä vielä sen verran "hermot kireällä", että ajattelin saavani välillä olla tiukkana minäkin ja kysellä (miehen mielestä jankuttaa ja kuulustella) asioita, eikä vain epätietoisena odotella kotona milloin hän tulee tänne asioista kertomaan. Eikä muutenkaan tehnyt mieli "olla mielevä" miehelle mitenkään.

        Otin miehen naissuhteen puheeksi (asia josta mies aina hermostuu, minä kuulema jankutan samaa) no, onpa ihme, että haluan jotain siitä tietää, kun herra itse vappuna yhtäkkiä paukautti koko asian ja että on "tulisesti rakastunut" toiseen naiseen. Nyt miehen mielestä, koko suhde ei olekaan paljon mitään, ja ei ainakaan "tulista rakkautta" vaan sanoo vain höpöttäneensä niin vappuna ja että siitä on jo niin paljon aikaa, ettei edes muista mitä on vappuna höpissyt (!!!!!) just joo.. kun kysyin miksi höpöttäisi sellaisia asioita niin ei osaa vastata.. ovat kuulema vain ystäviä ja mies puhunut naiselle ongelmistaan (eli siis suhteemme asioista) eli siis kun tivasin minkä laatuinen suhde on niin lopputulos: "ystävyyssuhde". Luuletteko, että uskon??? No, en tiedä miten asiat on, mutta en oikein usko pelkkään ystävyyteen, mielestäni jokin asia (nainen) vie miestä nyt lujaa ja on saanut tämän pään aivan sekaisin, eli siis varmasti on kyllä ihan kuuma ja intohimoinen ihastus/rakkaus kyseessä. Myös se on kummallista, että mies ei muka tiedä mistään mitään, siis mitä aikoo tässä tulevassa tehdä.. Kun kysyin mihin aikoo muuttaa sen jälkeen, kun meidän vuokra-asunto laitetaan pois, niin vastaus "en tiedä vielä, enköhän jotain keksi" kun tivasin, että kait nyt jotain olet suunnitellut "aiotko muuttaa sen naisen luokse asumaan" niin alkoi äyskimään, että on sanonut jo 50 kertaa, että ei aio muuttaa naisen luo ainakaan.. ei siis saa hänestä mitään irti mitä aikoo tehdä.. luulenpa vahvasti, että jos ei jo ole naisen luona niin sinne on menossa heti, kun meidän ero varmistuu, ei vain ketku sano sitä. Miksi ei voi suoraan sanoa????? Miksi pitää vielä valehdella ja kierrellä ja salata???? En ymmärrä.. Mielestäni loukkaavaa minua kohtaan tuollainen.. No, mies on loppuviikosta tulossa kotiin asioita selvittämään, aion puristaa totuuksia hänestä, mutta asialliseen ja rauhalliseen tyyliin. Naissuhteesta puhuminen saa hänet ärtymään heti, aivan kuin minulla ei olisi oikeus kysyä siitä yhtään mitään. Ja itse siitä heitteli ilmaan ajattelematta yhtään minun tunteita..

        Kirjoitat niin samoin kuin minäkin.

        Tosin kun itsemurhalla uhkailin niin hän sanoi, että senkus sen teet, mutta älä rekkakuskeja kiusaa. Tuntui aika pahalle kun toinen niin sanoi.

        Olemme soitelleet harvakseltaan ja aina on kiire ja aina pitää valhedella, kierrellä eikä vastausta saa mihinkään, ei mailitse ei tekstiviestillä. On outoa, että mun kanssa ei voi edes puhua puhelimessa asioista, saatikka sitten nähdä ja kun yritämme sopia joistain asioista, niin aina sanoo: "katotaan sitä sitten". Vuosi kohta ollaan kateltu ja mitään ei ole tapahtunut. Ihan kuin myös sairastaisin jotain katsekontaktilla tarttuvaa tautia kun ei voida nähdä. Sinä sentään ehkä saat hänet loppuviikosta kotiin puhumaan asioista, se on jo paljon.

        Meillä tai mulla jäi monta asiaa epäselväksi kun mies lähti lähes suoraan ruokapöydästä.

        Viimeisissä puheluissa mies sanoi, että ei hänellä täällä hyvin mene, mutta ei kuitenkaan ole takasinkaan tulossa.

        Toivion, että teidän keskustelu auttaa sinua.

      • ap.
        8v yhdessä) kirjoitti:

        Kirjoitat niin samoin kuin minäkin.

        Tosin kun itsemurhalla uhkailin niin hän sanoi, että senkus sen teet, mutta älä rekkakuskeja kiusaa. Tuntui aika pahalle kun toinen niin sanoi.

        Olemme soitelleet harvakseltaan ja aina on kiire ja aina pitää valhedella, kierrellä eikä vastausta saa mihinkään, ei mailitse ei tekstiviestillä. On outoa, että mun kanssa ei voi edes puhua puhelimessa asioista, saatikka sitten nähdä ja kun yritämme sopia joistain asioista, niin aina sanoo: "katotaan sitä sitten". Vuosi kohta ollaan kateltu ja mitään ei ole tapahtunut. Ihan kuin myös sairastaisin jotain katsekontaktilla tarttuvaa tautia kun ei voida nähdä. Sinä sentään ehkä saat hänet loppuviikosta kotiin puhumaan asioista, se on jo paljon.

        Meillä tai mulla jäi monta asiaa epäselväksi kun mies lähti lähes suoraan ruokapöydästä.

        Viimeisissä puheluissa mies sanoi, että ei hänellä täällä hyvin mene, mutta ei kuitenkaan ole takasinkaan tulossa.

        Toivion, että teidän keskustelu auttaa sinua.

        Hei. Luin kirjoittamasi.. Mietin, että miten teillä ero lähti alulle? Siis mitä miehesi sanoi syyksi ja miksi lähti? Onko toista naista kuvioissa? Millaista teidän elämä oli noin muuten..? Anteeksi, että kyselen mutta kiinnostaisi tietää enemmän.

        Muuten kuulostaa ihana samalle, kuin minun mies. Lyhyitä tekstareita, lyhyitä puheluita (aina vähän puheaikaa, virta loppuu, väsyttää tms.) Jos vähänkään kysyn tärkeistä asioista niin muuttuu kärsimättömän tai kiukkuisen kuuloiseksi, tokaisee "minähän olen jo sanonut sen", vaikka ei oikeasti olisi sanonut mitään.

        Mies on pyöritellyt niin ympäripyöreitä juttuja, että olen aivan pihalla. Olemmehan toki jotain puhuneet, mutta en edelleenkään tajua mistään mitään.. Ok, hän ei ole ollut moneen vuoteen onnellinen (kuulema uskotellut olevansa ja yrittänyt jatkaa suhdettamme), häntä ahdistaa olla kotona (ja siksi ei olekaan) talousongelmamme ovat vaikuttaneet kaikkeen kielteisesti (varmaan totta), ja hänellä on tämä "ystävyyssuhde" naiseen, johon vappuna oli palavasti rakastunut, sen jälkeen ihastunut, ja nyt muka ystävä. Siinä ne syyt, mutta kaikki on käynyt niin nopeasti, etten tajua mistään mitään.

        Hyvää on se, että mies soittaa minulle nyt aamulla, päivällä ja illalla, lisäksi laitamme tekstiviestejä. Yöllä näin inhottavaa unta, jossa lähimarketin myyjä oli rakastunut mieheeni ja teki kaikkensa saadakseen mieheni itselleen.. Aamulla olin jo valmiiksi masentunut, kun avasin silmäni ja yksinäisyyden tunne oli musertava, kun mies soitti niin itkeä vollotin tietysti, kun olin herkässä tilassa. Mies kehoitti minua alkamaan etsiä itselleni asuntoa (en millään jaksa).. Minä vaan vollotin ja kysyin emmekö voisi enää asua yhdessä? Mies sanoi, ettei vielä tiedä mitä haluaa tehdä, että haluaa jutella siitä minun kanssani (huomenna tai ylihuomenna tulee käymään täällä) Sanoin, etten halua meidän välien menevän kokonaan poikki ja mies sanoi, ettei hänkään halua. Hän lupasi, etten jää kokonaan yksin (mitä lienee tarkoittaakin..) Pyysin anteeksi, että itkin heti aamusta, kerroin että on paha olla ja epätoivoinen olo ja pelkään jääväni täysin yksin pitkän suhteen jälkeen, mies sanoi ettei tarvitse pyytää anteeksi, oli ymmärtäväisen mutta ehkä hivenen kärsimättömän kuuloinen.

        Mies on ollut muutaman päivän iloisemman ja reippaamman kuuloinen. Minussa se aiheuttaa onnettoman olon, koska tulkitsen sen niin, että hän alkaa olla helpottunut, kun pääsee minusta eroon ja on ehkä tehnyt uuden naisensa kanssa suunnitelmia heidän yhteisestä, uudesta elämästään ja odottaa sitä jo innolla ja on siksi helpottunut ja iloinen..

        hirveää, mutta en osaa olla yhtään onnellinen hänen puolestaan, vaan minulle se ajatus on kuin myrkkyä, minä kidun itsemurhan partaalla, täysin masentuneena ja elämä palasina ja mies jo odottaa uutta, onnellista ja vastarakastuneen parin elämää, jossa kaikki toivo ja kaikki kaunis on vasta edessä..

        en voi sille mitään, mutta olen taas täysin hajalla....

      • ...........
        ap. kirjoitti:

        Kiitos taas kaikille vastanneille, hyvin viisaita kirjoituksia ja ohjeita. Täytyy lukea monta kertaa ja ottaa vinkiksi. Ja edelliselle kirjoittajalle: olet kyllä oikeassa, että jos meinaan saada mieheni takaisin tai ainakin olla jossain väleissä (vaikka välillä tuntuu etten halua olla missään väleissä, välillä taas tunnen etten voi elää ilman häntä..) niin itsemurhapuheilla tai teoilla en saa suosiota, onhan se jo nähty, kun alussa laitoin viestejä, että tapan itseni niin mies lopetti yhteydenpidon ja sitten tuli tekstiviesti: "lopeta nuo kuolemapuheet, ne on typeriä, sulla on vielä kaikki edessä.." no, lopetin ne kyllä sitten. Eli itsemurhajutut saa mieheni vain kyllästymään (kieltämättä olen aiemminkin suhteen aikana höpöttänyt im kun olen ollut alakuloinen, ehkä siksi ei kestä niitä enää..) Mutta, se on totta että en minäkään haluaisi takaisin ihmistä, joka olisi depressiossa ja itsaria tekemässä, se ei ole kovin seksikästä (no, hieman huono vitsi..) Ja, seksi kyllä meidän liitosta puuttui jopa monta vuotta, joten ei ihme että kaikki ei toiminut. Mies oli se joka ei halunnut eikä koskaan tehnyt aloitetta. Kyselin asiasta, en saanut koskaan mitään vastausta. Luulen, että uusi nainen on saanut mieheni seksillä pauloihinsa, mieheni ollut varmaan puutteessa. No, olisi minultakin saanut. Jostain syystä ei kotona koskaan ollut aktiivinen.

        Niin, päivällä kun puhuimme puhelimessa olin eilisestä hermoromahduspäivästä vielä sen verran "hermot kireällä", että ajattelin saavani välillä olla tiukkana minäkin ja kysellä (miehen mielestä jankuttaa ja kuulustella) asioita, eikä vain epätietoisena odotella kotona milloin hän tulee tänne asioista kertomaan. Eikä muutenkaan tehnyt mieli "olla mielevä" miehelle mitenkään.

        Otin miehen naissuhteen puheeksi (asia josta mies aina hermostuu, minä kuulema jankutan samaa) no, onpa ihme, että haluan jotain siitä tietää, kun herra itse vappuna yhtäkkiä paukautti koko asian ja että on "tulisesti rakastunut" toiseen naiseen. Nyt miehen mielestä, koko suhde ei olekaan paljon mitään, ja ei ainakaan "tulista rakkautta" vaan sanoo vain höpöttäneensä niin vappuna ja että siitä on jo niin paljon aikaa, ettei edes muista mitä on vappuna höpissyt (!!!!!) just joo.. kun kysyin miksi höpöttäisi sellaisia asioita niin ei osaa vastata.. ovat kuulema vain ystäviä ja mies puhunut naiselle ongelmistaan (eli siis suhteemme asioista) eli siis kun tivasin minkä laatuinen suhde on niin lopputulos: "ystävyyssuhde". Luuletteko, että uskon??? No, en tiedä miten asiat on, mutta en oikein usko pelkkään ystävyyteen, mielestäni jokin asia (nainen) vie miestä nyt lujaa ja on saanut tämän pään aivan sekaisin, eli siis varmasti on kyllä ihan kuuma ja intohimoinen ihastus/rakkaus kyseessä. Myös se on kummallista, että mies ei muka tiedä mistään mitään, siis mitä aikoo tässä tulevassa tehdä.. Kun kysyin mihin aikoo muuttaa sen jälkeen, kun meidän vuokra-asunto laitetaan pois, niin vastaus "en tiedä vielä, enköhän jotain keksi" kun tivasin, että kait nyt jotain olet suunnitellut "aiotko muuttaa sen naisen luokse asumaan" niin alkoi äyskimään, että on sanonut jo 50 kertaa, että ei aio muuttaa naisen luo ainakaan.. ei siis saa hänestä mitään irti mitä aikoo tehdä.. luulenpa vahvasti, että jos ei jo ole naisen luona niin sinne on menossa heti, kun meidän ero varmistuu, ei vain ketku sano sitä. Miksi ei voi suoraan sanoa????? Miksi pitää vielä valehdella ja kierrellä ja salata???? En ymmärrä.. Mielestäni loukkaavaa minua kohtaan tuollainen.. No, mies on loppuviikosta tulossa kotiin asioita selvittämään, aion puristaa totuuksia hänestä, mutta asialliseen ja rauhalliseen tyyliin. Naissuhteesta puhuminen saa hänet ärtymään heti, aivan kuin minulla ei olisi oikeus kysyä siitä yhtään mitään. Ja itse siitä heitteli ilmaan ajattelematta yhtään minun tunteita..

        Anteeksi en koko ketjua ehtinyt lukemaan, mutta pakko jo tässä kohtaa sanoa (vaikka ymmärrettävästi et ole asiaa vielä valmis hyväksymään) niin kyllä se mies nyt itse asiansa sössi - ei kukaan nainen häntä pauloihinsa saanut. Ehkä tämä nainen oli sopivasti paikalla, mutta pettäminen ja hölmöily lähti tuosta miehestä. Sinun ei tarvitse siis miettiä mitä vikaa itsessäsi tai millainen toinen nainen on, koska se ei ole oleellista. Sehän siinä taitaa vaikeinta ollakin, kun täytyy kohdata ja myöntää, että se ihminen itse sössinyt omasta vapaasta tahdostaan :( Toivottavasti olet kerännyt voimaa siinä kohtaa, kun miehen kohtaat. Itseäni surettaa puolestasi: Mies on kauan pohtinut, muttei sinulle avannut suutaan (tämäkin jo kertoo, että pettäminen lähti miehestä itsestään). Sitten se ratkaistaan likaisimalla mahdollisella tavalla ja jätetään sinut hoitamaan raunioita.

    • Työmies__

      Itselläni loppui 10 vuoden suhde syvästi rakastamani naisen kanssa n. 3kk sitten. Ensimmäiset vuodet asuimme eri paikkakunnilla opiskelujen ja työni takia, mutta pari vuotta sitten muutin samalle paikkakunnalle naiseni lähelle. Suunnittelimme asunnon ostoa ja perheen perustamista, kun hänen opintonsakin alkoivat olla loppusuoralla. Ja mitä sitten tapahtui, niin se ei varmasti selviä minulle ikinä.

      Hän alkoi ottaa etäisyyttä ja mikään asia ei tuntunut enää kiinnostavan. Aina oli kiire ja kavereiden luona piti istua iltaa yötämyöten. Yritin kuitenkin kaikkeni suhteen eteen, vaikka pikkaisen alkoikin jo hälytyskellot soimaan. Hänen puoleltaan homma meni siihen pisteeseen, että hän alkoi almanakastaa katsomaan milloin hänellä on aikaa esim. mennä kanssani kävelylle tai leffaan. Puhuin ns. tyhjille seinille.

      Sitten kun se puhelin soi kerrankin minulla, oli asiat kuulema mietitty hänen puoleltaan selviksi. Jäin kuin nalli kalliolle. Tavattii ja juteltiin, mikä oli kumminkin aivan turhaa koska hän sanoi, että hän ei tunne enää rakkautta eikä halua enää jatkaa suhdettamme. Yritin kaikkeni, ehdotin vaikka mitä eri tapoja koittaa jatkaa omasta mielestäni hyvin mennyttä suhdettamme...mutta eihän sitä siltä puolelta tullut mitään selkeää vastausta mihinkään.

      Otin ja otan edelleen suhteemme päättymisen todella raskaasti. Ensimmäisistä päivistä viimeisen tapaamisemme jälkeen en muista juuri mitään. Kotona istuin sohvan kulmassa ja itkin monet illat. Yöt valvoin ja mietin mitä ihmettä tässä oikein tapahtui. Ja valvominen ei ole omiaan selkeyttämään ajatuksia ja luomaan tulevaisuudenuskoa. Menin siihen kuntoon, etten muistanut otinko hellan pois päältä, jäikö vesihana tai ulko-ovi auki. Fyysisinä oireina alkoi olla käsien tärinää ja luonnolisesti kauhea väsymys. Olin aivan romahtamispisteessä.

      Onneksi älysin mennä lääkäriin ja sain nukahtamislääkettä, joka pelasti varmasti henkeni. En oli voinut enää jatkaa asian kelaamista sängyssäni ja valvomista. Samaan aikaan sain työpaikalta lomautuslapun käteeni ja sekin alkoi painamaan, kuitenkin 10 vuotta samassa työpaikassa työuraa takana.

      Nyt olen tilanteessa, että asun itselleni vieraalla paikkakunnalla josta en juuri tunne kunnolla ketään, rakastamani nainen ei ole eropäätöksensä jälkeen pitänyt mitään yhteyttä ja työpaikkani on hyvin todennäköisesti mennyttä. Kaikki on siis suoraan sanottuna päin helvettiä.

      Ei tässä kyllä oikein tiedä miten tästä urakasta selvitään, mutta kovasti aion ainakin yrittää. Tuleva talvi vaan pelottaa, että miten tulen siitä selviämään jos asiat ovat silloinkin yhtä levällään. En voi muuta kuin sitkuttaa päivä kerrallaan ja väkisin elää...vaikka tahtoa ei juuri ole.

      • Voimia sulle!

        En osaa juuri lohduttaa muuta kuin klisein, sorry. Mutta omassa elämässäni ollut melkein samanlainen kokemus, tosin olen nainen. Lisäksi sairastuin pahoin, joten tiedän kyllä, mitä elämä on silloin, kun se kunnolla potkii päähän. Näin itse pidin elämästäni kiinni ja sinnittelin takasin tavalliseen elämään:

        Anna itsellesi aikaa toipua, ei suru hälvene hetkessä. Aloita töiden etsiminen heti, niin saat muuta mietittävää. Lisäksi se, että joutuu psyykkaan itseään työhaastatteluihin pistää miettimään asioita eri kantilta. Älä masennu, vaikka ovia lyötäisiin kiinni kasvojesi edessä, niin mullekin kävi ja vielä pitkään.

        Pidä kiinni säännöllisestä päivärytmistä kynsin hampain. Etenkin kun oli unihäiriö. Jos ahdistus vie yöunet jälleen hae lääkkeet, mutta mieti myös, jos tarvitset lääkkeet ahdistukseen. Etenkin jos alkaa ahdistaa ihmisten ilmoille meneminen, tarvitset varmaan niitäkin. Älä ryyppää, etenkään yksin, etenkään jos käytät lääkkeitä. Alkoholi pahentaa ongelmia ja lääkkeisiin yhdistettynä voit luoda itsellesi riippuvuuskierteen nopeasti.

        Liiku aina joka päivä ulkona päivänvalon aikaan. Tee hyvää ruokaa. Soita ystävillesi ja suvullesi, tapaa heitä ja jaa taakkaasi. Jos jäät työttömäksi mene heti kursseille, vaikka ne olisivat huuhaata tai osallistu vaikka SPRn vapaaehtoistyöhön. Mua ainakin söi eniten se, että en tuntenut itseäni tarpeelliseksi ja yksinäisyys vaivasi etenkin päivisin. Lisäksi voit käyttää tietoja CVssä kun haet töitä, itse en varmaan olisi uudelleen saanut töitä, jos olisin vaan maannut kotona, kurssit ja harrastukset kertovat ihmisestä, joka haluaa muuta kuin olla mähöttää, ts töihin.

        Lopuksi; älä huolehdi talvesta, yritä elää ja keskittyä tähän päivään. Tee tänään mitä voit, älä siirrä asioita huomiselle tai murehdi huomista. Voimia sinulle ja muillekin, joilla elämä nykäissyt maton jalkojen alta. Sisua välillä kysytään enemmän kuin sitä tuntuu löytyvänkään, mutta lopussa kiitos seisoo.

      • perjantaina jätetty
        Voimia sulle! kirjoitti:

        En osaa juuri lohduttaa muuta kuin klisein, sorry. Mutta omassa elämässäni ollut melkein samanlainen kokemus, tosin olen nainen. Lisäksi sairastuin pahoin, joten tiedän kyllä, mitä elämä on silloin, kun se kunnolla potkii päähän. Näin itse pidin elämästäni kiinni ja sinnittelin takasin tavalliseen elämään:

        Anna itsellesi aikaa toipua, ei suru hälvene hetkessä. Aloita töiden etsiminen heti, niin saat muuta mietittävää. Lisäksi se, että joutuu psyykkaan itseään työhaastatteluihin pistää miettimään asioita eri kantilta. Älä masennu, vaikka ovia lyötäisiin kiinni kasvojesi edessä, niin mullekin kävi ja vielä pitkään.

        Pidä kiinni säännöllisestä päivärytmistä kynsin hampain. Etenkin kun oli unihäiriö. Jos ahdistus vie yöunet jälleen hae lääkkeet, mutta mieti myös, jos tarvitset lääkkeet ahdistukseen. Etenkin jos alkaa ahdistaa ihmisten ilmoille meneminen, tarvitset varmaan niitäkin. Älä ryyppää, etenkään yksin, etenkään jos käytät lääkkeitä. Alkoholi pahentaa ongelmia ja lääkkeisiin yhdistettynä voit luoda itsellesi riippuvuuskierteen nopeasti.

        Liiku aina joka päivä ulkona päivänvalon aikaan. Tee hyvää ruokaa. Soita ystävillesi ja suvullesi, tapaa heitä ja jaa taakkaasi. Jos jäät työttömäksi mene heti kursseille, vaikka ne olisivat huuhaata tai osallistu vaikka SPRn vapaaehtoistyöhön. Mua ainakin söi eniten se, että en tuntenut itseäni tarpeelliseksi ja yksinäisyys vaivasi etenkin päivisin. Lisäksi voit käyttää tietoja CVssä kun haet töitä, itse en varmaan olisi uudelleen saanut töitä, jos olisin vaan maannut kotona, kurssit ja harrastukset kertovat ihmisestä, joka haluaa muuta kuin olla mähöttää, ts töihin.

        Lopuksi; älä huolehdi talvesta, yritä elää ja keskittyä tähän päivään. Tee tänään mitä voit, älä siirrä asioita huomiselle tai murehdi huomista. Voimia sinulle ja muillekin, joilla elämä nykäissyt maton jalkojen alta. Sisua välillä kysytään enemmän kuin sitä tuntuu löytyvänkään, mutta lopussa kiitos seisoo.

        Tässä viestiketjussa oli paljon hyviä kirjoituksia eronkokeneilta ihmisiltä. Jokaisen tarina on ainutlaatuinen vaikka samaa löytyy kaikkien kokemuksista. On hyvä antaa konkreettisia käytännön neuvoja, mutta haluaisin silti muistuttaa siitä, että koska olemme kaikki yksilöitä omine persoonallisuuksineen ja reagointitapoineen, ei yleispäteviä ohjeita voi olla.

        Mies jätti minut tosiaan viime perjantaina. Yllättäen hänkin, mutta meillä oli takanamme pitkä vaikea kausi, johon liittyi entisen aviomieheni häiriköintiä, minun hengenvaarallinen sairauteni ja luonnollisestikin kaiken raskaudesta syntyneitä (enimmäkseen täysin idioottimaisia) riitoja.
        Miehellä ei ole uutta naista edes näköpiirissä. Hän vain väsyi elämäämme sellaisena kuin se oli. Minä puolestani odotin parempia aikoja ja uskoin meihin vielä vahvasti. Ironista kyllä, miehen mitta tuli täyteen, kun pahimmat kriisit oli jo ylitetty. Tai ehkä sellainen on ihan tavallista. Mies on itsekin järkyttynyt päätöksestään, joka teki kiukkupäissään, mutta uskon silti tämän suhteen olevan lopullisesti ohi. En haluaisi uskoa tämän suhteen olevan loppu, mutta en anna itselleni lupaa edes toivoa muuta. En tahdo pettyä uudestaan ja vajota entistäkin syvemmälle surun syövereihin, mikäli tämän syvemmälle ylimalkaan on mahdollista vajota...
        Tosin minulla on elämänlanka, ilmeisesti melkein kaikista muista kirjoittajista poiketen meillä on yhteinen lapsi. Lapsen takia on pakko jaksaa edes välttämättömät. Onneksi hänet oli "tilattu" isovanhempien luo jo ajat sitten kesälomaa viettämään. Niinpä häntä odottavat kamalimmat uutiset, mitä lapselle voi tapahtua, mutta toisaalta hän on säästynyt tältä pahimmalta ajalta.

        Minäkään en saa nukuttua, ruoka ei maistu ja itku tulee vähän väliä. Minun tilanteeni on tietenkin niin tuore vielä, että olen jonkinlaisessa shokkitilassa. Mitään en jaksa. Sain nukahtamislääkettä lääkäriltäni; minulla on muutenkin vahva taipumus unettomuuteen, mutta ne eivät tehoa kovin hyvin. Lääke saattaa tuoda 4-2 tunnin unen, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

        Olen eronnut ennenkin, takana yksi avioero ja myös avoero. Paljon sitä ehtii, kun nuorena aloittaa... Vaikka tuntuu, ettten selviä tästä mitenkään, sisimmässäni tiedän selvinneeni pahemmastakin. Nyt sitä on kuitenkin lähes mahdoton uskoa.

        En haluaisi olla tilanteessa, jossa toinen on löytänyt itselleen uuden tai ajatellut eroa jo pari vuotta puhuen sisko-veli-tyyppisistä tunteista, kun itse vielä rakastaa ja uskoo elävänsä hyvässä parisuhteessa. Mutta puolensa kaikella, on hirveää katsella toisen kipuilua ja kuunnella hänen ilmaisevan epävarmuutta, puhuvan omasta tulevaisuudestaan kuin ei sitä näkisi. Hän jopa kuulemma vielä rakastaa minua. Minusta tämä on aivan järkyttävää, päässä takoo koko ajan kysymys: "Miksi sitten haluat erota, jos koet noin?". Mutta en aio rukoilla häntä miettimään päätöstään uudelleen. Muuten olisimme samassa tilanteessa seuraavan riidan koittaessa ja saisi muutenkin elää epävarmuudessa sen suhteen, että jättääkö hän minut kohta uudelleen.
        Jos hän itse pyörtää päätöksensä olen valmis neuvottelemaan asiasta. Mutta en suinkaan lankeamaan hänen syliinsä kuin kypsä omena. Jos hän jo kerran oli valmis jättämään minut melko heppoisen tuntuisin perustein, en luota häneen enää samoin kuin ennen.

        Vaikeaa on olla saman katon alla, kun ulkonaisesti kaikki on ennallaan ja toisaalta kaikki on muuttunut. Meillä oli läheisyyttä, säännöllinen ja tyydyttävä seksielämäkin vielä neljä päivä sitten, nyt olemme hämillämme ja vaistomaisesti käännymme heippa- ja hyvänyönsuukkoja kohti, kunnes silmämme kohtaavat ja nyökkäämme toisillemme vaivaantuneesti.

        Tämä oli varmaan tosi sekava kirjoitus, mutta eropäätöksestä on vasta niin vähän aikaa, etten todellakaan ajattele selkeästi. Olen täynnä kipua ja aivojen tilalla on pelkkää mössöä...

        Nyt sainkin alkuperäisestä ajatuksestani kiinni. Olen samaa mieltä kaikkien kirjoittajien kanssa: itsemurha-ajatuksilla ei kannata edes leikitellä! Elämä jatkuu, vaikkei siltä tuntuisikaan! Mutta haluaisin myös muistuttaa erostaan jo paremmin selvinneille, että surunmurtamalle ja masentuneelle ihmiselle on täysin turha antaa reippausvinkkejä. Ne vain ahdistavat. Ihmisen täytyy saada surra ja kukin tekee sen tavallaan ja omassa aikataulussaan. Liialliset 'tee näin'- ja 'ryhdistäydy'- ym. ohjeet masentavat masentunutta liikaa. Tietyssä vaiheessa ne saattavat tuntua iskuilta jo ennestään muserrettuun itsetuntoon.

      • ap.
        perjantaina jätetty kirjoitti:

        Tässä viestiketjussa oli paljon hyviä kirjoituksia eronkokeneilta ihmisiltä. Jokaisen tarina on ainutlaatuinen vaikka samaa löytyy kaikkien kokemuksista. On hyvä antaa konkreettisia käytännön neuvoja, mutta haluaisin silti muistuttaa siitä, että koska olemme kaikki yksilöitä omine persoonallisuuksineen ja reagointitapoineen, ei yleispäteviä ohjeita voi olla.

        Mies jätti minut tosiaan viime perjantaina. Yllättäen hänkin, mutta meillä oli takanamme pitkä vaikea kausi, johon liittyi entisen aviomieheni häiriköintiä, minun hengenvaarallinen sairauteni ja luonnollisestikin kaiken raskaudesta syntyneitä (enimmäkseen täysin idioottimaisia) riitoja.
        Miehellä ei ole uutta naista edes näköpiirissä. Hän vain väsyi elämäämme sellaisena kuin se oli. Minä puolestani odotin parempia aikoja ja uskoin meihin vielä vahvasti. Ironista kyllä, miehen mitta tuli täyteen, kun pahimmat kriisit oli jo ylitetty. Tai ehkä sellainen on ihan tavallista. Mies on itsekin järkyttynyt päätöksestään, joka teki kiukkupäissään, mutta uskon silti tämän suhteen olevan lopullisesti ohi. En haluaisi uskoa tämän suhteen olevan loppu, mutta en anna itselleni lupaa edes toivoa muuta. En tahdo pettyä uudestaan ja vajota entistäkin syvemmälle surun syövereihin, mikäli tämän syvemmälle ylimalkaan on mahdollista vajota...
        Tosin minulla on elämänlanka, ilmeisesti melkein kaikista muista kirjoittajista poiketen meillä on yhteinen lapsi. Lapsen takia on pakko jaksaa edes välttämättömät. Onneksi hänet oli "tilattu" isovanhempien luo jo ajat sitten kesälomaa viettämään. Niinpä häntä odottavat kamalimmat uutiset, mitä lapselle voi tapahtua, mutta toisaalta hän on säästynyt tältä pahimmalta ajalta.

        Minäkään en saa nukuttua, ruoka ei maistu ja itku tulee vähän väliä. Minun tilanteeni on tietenkin niin tuore vielä, että olen jonkinlaisessa shokkitilassa. Mitään en jaksa. Sain nukahtamislääkettä lääkäriltäni; minulla on muutenkin vahva taipumus unettomuuteen, mutta ne eivät tehoa kovin hyvin. Lääke saattaa tuoda 4-2 tunnin unen, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

        Olen eronnut ennenkin, takana yksi avioero ja myös avoero. Paljon sitä ehtii, kun nuorena aloittaa... Vaikka tuntuu, ettten selviä tästä mitenkään, sisimmässäni tiedän selvinneeni pahemmastakin. Nyt sitä on kuitenkin lähes mahdoton uskoa.

        En haluaisi olla tilanteessa, jossa toinen on löytänyt itselleen uuden tai ajatellut eroa jo pari vuotta puhuen sisko-veli-tyyppisistä tunteista, kun itse vielä rakastaa ja uskoo elävänsä hyvässä parisuhteessa. Mutta puolensa kaikella, on hirveää katsella toisen kipuilua ja kuunnella hänen ilmaisevan epävarmuutta, puhuvan omasta tulevaisuudestaan kuin ei sitä näkisi. Hän jopa kuulemma vielä rakastaa minua. Minusta tämä on aivan järkyttävää, päässä takoo koko ajan kysymys: "Miksi sitten haluat erota, jos koet noin?". Mutta en aio rukoilla häntä miettimään päätöstään uudelleen. Muuten olisimme samassa tilanteessa seuraavan riidan koittaessa ja saisi muutenkin elää epävarmuudessa sen suhteen, että jättääkö hän minut kohta uudelleen.
        Jos hän itse pyörtää päätöksensä olen valmis neuvottelemaan asiasta. Mutta en suinkaan lankeamaan hänen syliinsä kuin kypsä omena. Jos hän jo kerran oli valmis jättämään minut melko heppoisen tuntuisin perustein, en luota häneen enää samoin kuin ennen.

        Vaikeaa on olla saman katon alla, kun ulkonaisesti kaikki on ennallaan ja toisaalta kaikki on muuttunut. Meillä oli läheisyyttä, säännöllinen ja tyydyttävä seksielämäkin vielä neljä päivä sitten, nyt olemme hämillämme ja vaistomaisesti käännymme heippa- ja hyvänyönsuukkoja kohti, kunnes silmämme kohtaavat ja nyökkäämme toisillemme vaivaantuneesti.

        Tämä oli varmaan tosi sekava kirjoitus, mutta eropäätöksestä on vasta niin vähän aikaa, etten todellakaan ajattele selkeästi. Olen täynnä kipua ja aivojen tilalla on pelkkää mössöä...

        Nyt sainkin alkuperäisestä ajatuksestani kiinni. Olen samaa mieltä kaikkien kirjoittajien kanssa: itsemurha-ajatuksilla ei kannata edes leikitellä! Elämä jatkuu, vaikkei siltä tuntuisikaan! Mutta haluaisin myös muistuttaa erostaan jo paremmin selvinneille, että surunmurtamalle ja masentuneelle ihmiselle on täysin turha antaa reippausvinkkejä. Ne vain ahdistavat. Ihmisen täytyy saada surra ja kukin tekee sen tavallaan ja omassa aikataulussaan. Liialliset 'tee näin'- ja 'ryhdistäydy'- ym. ohjeet masentavat masentunutta liikaa. Tietyssä vaiheessa ne saattavat tuntua iskuilta jo ennestään muserrettuun itsetuntoon.

        Mies on tulossa ilmeisesti tänään illalla tänne kotiin puhumaan asioista. Minulla on hyvin vahva tunne, että tulee lopullisesti jättämään minut. Onhan jo nytkin ollut kohta puolitoistakuukautta poissa kotoa ja aika varmasti tämän ajan ollut koko ajan sen uuden naisena luona.

        Pari päivää sitten tein teon, joka paljasti lisää asioiden kulusta. Tongin yhtä miehen laukkua (tiedän, ei saisi) mutta jotenkin oli pakko saada jotain "johtolankoja", koska tuntuu, että mies pitää minua kaikesta pimennossa ja salaa koko ajan ja valehtelee kaiken. No, laukusta löytyi kaksi naisten puhelinnumeroa ja nimet.

        Kysyin ensin mieheltäni puhelimessa, että mitä nämä naisten nimet ja numerot on, että ovatko jotain hänen naisystäviään? Mies kielsi jyrkästi ja sanoi ettei muista sellaisia numeroita ollenkaan. Sanoin, että voin soittaa niihin ja kysyä.. Mies sanoi "soita vaan ja kysy" (mitä röyhkeyttä!)

        Soitin tuohon toiseen numeroon ensin ja selvisikin, että mieheni on tapaillut tätä naista jo alkuvuodesta. Nainen oli tuohtuneen kuuloinen, koska mieheni oli sittemmin häipynyt kertomatta mitään ja jättänyt naisen. Olivat siis jonkun chatin kautta tutustuneet.. et semmosta, mieheni siis etsinyt chatista itselleen naisseuraa, tuntuu tosi loukkaavalle.

        No, sitten tuo toinen numero.. Sieltä vastannut nainen ei ainakaan myöntänyt tuntevansa miestäni ollenkaan ja kertoi vielä olevansa naimisissa itse ihan eri miehen kanssa.. No, kummasti tämän puhelun jälkeen mieheni kohta ärtyneenä lähetti viestin, että "piti sitten mennä soittamaan" eli oli välittömästi saanut tiedon soitostani.. sanoin miehelleni, että olipahan sitten tuttu nainen sinulle, kun heti sait tiedon soitostani.. mies ei kommentoinut enää mitään ja "hiljeni" sen jälkeen, ei tullut viestiä eikä soittanut enää sinä päivänä. seuraavana päivänä kertoi että oli ollut "paska fiilis"..

        ai niin, en muuten kertonut miehelleni, että soitin myös tuonne toiseen paikkaan ja sain tietää näistä chat-hommista. Pidän sen omana tietonani tai sanon sen vasta sopivalla hetkellä ja mieheni jää siitäkin kiinni.

        Tuntuu aivan uskomattomalle, että minä olen elänyt täysin tietämättömänä näistä kuvioista ja mieheni on ties jo kuinka kauan harrastanut näitä suhteita eri naisten kanssa! Minä olen pitänyt miestäni luotettavana vielä ja luullut että olemme kumpikin onnellisia toistemme kanssa. Aika järkyttävää.

        Ajatukseni ovat nyt tosi ristiriitaiset. Toisaalta rakastan miestäni vieläkin, eihän ne tunteet katoa kuukaudessa mihinkään jotka ovat olleet 12 vuotta. Toisaalta välillä tunnen tympäännystä ja kylmyyttä miestä kohtaan, kun ajattelen miten hän on kusettanut ja pitänyt minua pellenä, valehdellut, pettänyt ja toiminut täysin itsekkäästi jo vaikka kuinka kauan..

        en tunnista häntä enää samaksi mieheksi, jonka olen luullut hänen olevan.

        Eilen ajattelin koko päivän itsemurhaa. Se tuli hyvin kirkkaana ajatuksena ja lohdullisena mieleen. Totuus on, että mies ja meidän suhteemme on ollut minulle nuoresta saakka kaikki kaikessa. Olen kasvanut siihen kiinni ja kaikki on ollut siitä riippuvaista. Tajusin vain, että elämäni tulee olemaan hyvin tyhjää ilman miestäni. Lisäksi olen hyvin masentunut ja pettynyt, en näe tulevaisuudessa mitään. Koko elämäni on romahtanut.

        Minun tekisi myös mieli kostaa miehelle jotenkin. Ajattelin, että kun hän tulee kotiin voisin sekoittaa hänen ruokaansa uni ja rauhoittavia lääkkeitä ja sillä aikaa kun kuorsaa sikeästi niin tutkisin kaikki hänen matkatavarat ja puhelimen ja ottaisin sieltä nýkyisen naisystävän numeron ja tiedot talteen. Muuten en niitä saa, koska mies vahtii puhelintaan kuin haukka.

        en tiedä, sekavia ja hulluja ajatuksia pyörii päässä.. eilen jopa ajattelin, että miehen nukkuessa lääkepöhnässä olisi helppo tuikata veitsi rintaan.. en kestä sitä että hän jättää minut ja lähtee toisen naisen kanssa elämään..

      • niin minä
        ap. kirjoitti:

        Mies on tulossa ilmeisesti tänään illalla tänne kotiin puhumaan asioista. Minulla on hyvin vahva tunne, että tulee lopullisesti jättämään minut. Onhan jo nytkin ollut kohta puolitoistakuukautta poissa kotoa ja aika varmasti tämän ajan ollut koko ajan sen uuden naisena luona.

        Pari päivää sitten tein teon, joka paljasti lisää asioiden kulusta. Tongin yhtä miehen laukkua (tiedän, ei saisi) mutta jotenkin oli pakko saada jotain "johtolankoja", koska tuntuu, että mies pitää minua kaikesta pimennossa ja salaa koko ajan ja valehtelee kaiken. No, laukusta löytyi kaksi naisten puhelinnumeroa ja nimet.

        Kysyin ensin mieheltäni puhelimessa, että mitä nämä naisten nimet ja numerot on, että ovatko jotain hänen naisystäviään? Mies kielsi jyrkästi ja sanoi ettei muista sellaisia numeroita ollenkaan. Sanoin, että voin soittaa niihin ja kysyä.. Mies sanoi "soita vaan ja kysy" (mitä röyhkeyttä!)

        Soitin tuohon toiseen numeroon ensin ja selvisikin, että mieheni on tapaillut tätä naista jo alkuvuodesta. Nainen oli tuohtuneen kuuloinen, koska mieheni oli sittemmin häipynyt kertomatta mitään ja jättänyt naisen. Olivat siis jonkun chatin kautta tutustuneet.. et semmosta, mieheni siis etsinyt chatista itselleen naisseuraa, tuntuu tosi loukkaavalle.

        No, sitten tuo toinen numero.. Sieltä vastannut nainen ei ainakaan myöntänyt tuntevansa miestäni ollenkaan ja kertoi vielä olevansa naimisissa itse ihan eri miehen kanssa.. No, kummasti tämän puhelun jälkeen mieheni kohta ärtyneenä lähetti viestin, että "piti sitten mennä soittamaan" eli oli välittömästi saanut tiedon soitostani.. sanoin miehelleni, että olipahan sitten tuttu nainen sinulle, kun heti sait tiedon soitostani.. mies ei kommentoinut enää mitään ja "hiljeni" sen jälkeen, ei tullut viestiä eikä soittanut enää sinä päivänä. seuraavana päivänä kertoi että oli ollut "paska fiilis"..

        ai niin, en muuten kertonut miehelleni, että soitin myös tuonne toiseen paikkaan ja sain tietää näistä chat-hommista. Pidän sen omana tietonani tai sanon sen vasta sopivalla hetkellä ja mieheni jää siitäkin kiinni.

        Tuntuu aivan uskomattomalle, että minä olen elänyt täysin tietämättömänä näistä kuvioista ja mieheni on ties jo kuinka kauan harrastanut näitä suhteita eri naisten kanssa! Minä olen pitänyt miestäni luotettavana vielä ja luullut että olemme kumpikin onnellisia toistemme kanssa. Aika järkyttävää.

        Ajatukseni ovat nyt tosi ristiriitaiset. Toisaalta rakastan miestäni vieläkin, eihän ne tunteet katoa kuukaudessa mihinkään jotka ovat olleet 12 vuotta. Toisaalta välillä tunnen tympäännystä ja kylmyyttä miestä kohtaan, kun ajattelen miten hän on kusettanut ja pitänyt minua pellenä, valehdellut, pettänyt ja toiminut täysin itsekkäästi jo vaikka kuinka kauan..

        en tunnista häntä enää samaksi mieheksi, jonka olen luullut hänen olevan.

        Eilen ajattelin koko päivän itsemurhaa. Se tuli hyvin kirkkaana ajatuksena ja lohdullisena mieleen. Totuus on, että mies ja meidän suhteemme on ollut minulle nuoresta saakka kaikki kaikessa. Olen kasvanut siihen kiinni ja kaikki on ollut siitä riippuvaista. Tajusin vain, että elämäni tulee olemaan hyvin tyhjää ilman miestäni. Lisäksi olen hyvin masentunut ja pettynyt, en näe tulevaisuudessa mitään. Koko elämäni on romahtanut.

        Minun tekisi myös mieli kostaa miehelle jotenkin. Ajattelin, että kun hän tulee kotiin voisin sekoittaa hänen ruokaansa uni ja rauhoittavia lääkkeitä ja sillä aikaa kun kuorsaa sikeästi niin tutkisin kaikki hänen matkatavarat ja puhelimen ja ottaisin sieltä nýkyisen naisystävän numeron ja tiedot talteen. Muuten en niitä saa, koska mies vahtii puhelintaan kuin haukka.

        en tiedä, sekavia ja hulluja ajatuksia pyörii päässä.. eilen jopa ajattelin, että miehen nukkuessa lääkepöhnässä olisi helppo tuikata veitsi rintaan.. en kestä sitä että hän jättää minut ja lähtee toisen naisen kanssa elämään..

        tein. Miksi ihmeessä roikkua miehessä joka tuommoista peliä pitänyt ja pitää selkäsi takana. Minullakin meni 12v suhde poikki miehen ilmoitukseen lähteä, toista naista ei taustalla kuulema ole, mutta eiköhän se jostain kohta ilmesty. Vaikeaahan se on luopua ihmisestä jota rakastaa mutta jos ei ole vastakaikua eikä vaihtoaehtoa enää, on parempi olla ilman. Jos minun exällä paljastuisi vielä nuo naisasiat tämä ero olisi sata kertaa helpompi, vihaisin häntä sydämeni pohjasta ja myös osottaisin sen, mutta nyt ei ole mitään syytä vihata ja loppupelissä siinä kuluttaa omat voimavaransa aivan loppuun.Antaa ajan kulua, paljon saa olla yksin ja miettiä asioita ja itkeskellä mutta näköjään päivä päivältä helpottuu. Saattaahan se jossain vaiheessa mieskin tajuta mitä menetti, mutta takaisin on suotta tulla anelemaan. Sillä tämä oli aikamoinen shokki tulla jätetyksi kun ei ilmassa ollut mitään varoitusmerkkiä ja kaikki pelasi loistavasti. Ymmärrän toisaalta sinua, mutta jos mies on jo kkn ollut poissa kotoa niin eihän hän siihen enää tule, minä olisin iskenyt hänen tavarat jätesäkkiin ja pois silmistä pois mielestä.Voimia!

      • voi-ei-
        ap. kirjoitti:

        Mies on tulossa ilmeisesti tänään illalla tänne kotiin puhumaan asioista. Minulla on hyvin vahva tunne, että tulee lopullisesti jättämään minut. Onhan jo nytkin ollut kohta puolitoistakuukautta poissa kotoa ja aika varmasti tämän ajan ollut koko ajan sen uuden naisena luona.

        Pari päivää sitten tein teon, joka paljasti lisää asioiden kulusta. Tongin yhtä miehen laukkua (tiedän, ei saisi) mutta jotenkin oli pakko saada jotain "johtolankoja", koska tuntuu, että mies pitää minua kaikesta pimennossa ja salaa koko ajan ja valehtelee kaiken. No, laukusta löytyi kaksi naisten puhelinnumeroa ja nimet.

        Kysyin ensin mieheltäni puhelimessa, että mitä nämä naisten nimet ja numerot on, että ovatko jotain hänen naisystäviään? Mies kielsi jyrkästi ja sanoi ettei muista sellaisia numeroita ollenkaan. Sanoin, että voin soittaa niihin ja kysyä.. Mies sanoi "soita vaan ja kysy" (mitä röyhkeyttä!)

        Soitin tuohon toiseen numeroon ensin ja selvisikin, että mieheni on tapaillut tätä naista jo alkuvuodesta. Nainen oli tuohtuneen kuuloinen, koska mieheni oli sittemmin häipynyt kertomatta mitään ja jättänyt naisen. Olivat siis jonkun chatin kautta tutustuneet.. et semmosta, mieheni siis etsinyt chatista itselleen naisseuraa, tuntuu tosi loukkaavalle.

        No, sitten tuo toinen numero.. Sieltä vastannut nainen ei ainakaan myöntänyt tuntevansa miestäni ollenkaan ja kertoi vielä olevansa naimisissa itse ihan eri miehen kanssa.. No, kummasti tämän puhelun jälkeen mieheni kohta ärtyneenä lähetti viestin, että "piti sitten mennä soittamaan" eli oli välittömästi saanut tiedon soitostani.. sanoin miehelleni, että olipahan sitten tuttu nainen sinulle, kun heti sait tiedon soitostani.. mies ei kommentoinut enää mitään ja "hiljeni" sen jälkeen, ei tullut viestiä eikä soittanut enää sinä päivänä. seuraavana päivänä kertoi että oli ollut "paska fiilis"..

        ai niin, en muuten kertonut miehelleni, että soitin myös tuonne toiseen paikkaan ja sain tietää näistä chat-hommista. Pidän sen omana tietonani tai sanon sen vasta sopivalla hetkellä ja mieheni jää siitäkin kiinni.

        Tuntuu aivan uskomattomalle, että minä olen elänyt täysin tietämättömänä näistä kuvioista ja mieheni on ties jo kuinka kauan harrastanut näitä suhteita eri naisten kanssa! Minä olen pitänyt miestäni luotettavana vielä ja luullut että olemme kumpikin onnellisia toistemme kanssa. Aika järkyttävää.

        Ajatukseni ovat nyt tosi ristiriitaiset. Toisaalta rakastan miestäni vieläkin, eihän ne tunteet katoa kuukaudessa mihinkään jotka ovat olleet 12 vuotta. Toisaalta välillä tunnen tympäännystä ja kylmyyttä miestä kohtaan, kun ajattelen miten hän on kusettanut ja pitänyt minua pellenä, valehdellut, pettänyt ja toiminut täysin itsekkäästi jo vaikka kuinka kauan..

        en tunnista häntä enää samaksi mieheksi, jonka olen luullut hänen olevan.

        Eilen ajattelin koko päivän itsemurhaa. Se tuli hyvin kirkkaana ajatuksena ja lohdullisena mieleen. Totuus on, että mies ja meidän suhteemme on ollut minulle nuoresta saakka kaikki kaikessa. Olen kasvanut siihen kiinni ja kaikki on ollut siitä riippuvaista. Tajusin vain, että elämäni tulee olemaan hyvin tyhjää ilman miestäni. Lisäksi olen hyvin masentunut ja pettynyt, en näe tulevaisuudessa mitään. Koko elämäni on romahtanut.

        Minun tekisi myös mieli kostaa miehelle jotenkin. Ajattelin, että kun hän tulee kotiin voisin sekoittaa hänen ruokaansa uni ja rauhoittavia lääkkeitä ja sillä aikaa kun kuorsaa sikeästi niin tutkisin kaikki hänen matkatavarat ja puhelimen ja ottaisin sieltä nýkyisen naisystävän numeron ja tiedot talteen. Muuten en niitä saa, koska mies vahtii puhelintaan kuin haukka.

        en tiedä, sekavia ja hulluja ajatuksia pyörii päässä.. eilen jopa ajattelin, että miehen nukkuessa lääkepöhnässä olisi helppo tuikata veitsi rintaan.. en kestä sitä että hän jättää minut ja lähtee toisen naisen kanssa elämään..

        kuulostat kyllä tosi sekaiselta ja nuo ajatuksesi uni- sunmuista lääkkeistä ovat kauheita, tekisi mieli tehdä ilmoitus jonnekin,huh!

      • tilanteesta 6 v.
        ap. kirjoitti:

        Mies on tulossa ilmeisesti tänään illalla tänne kotiin puhumaan asioista. Minulla on hyvin vahva tunne, että tulee lopullisesti jättämään minut. Onhan jo nytkin ollut kohta puolitoistakuukautta poissa kotoa ja aika varmasti tämän ajan ollut koko ajan sen uuden naisena luona.

        Pari päivää sitten tein teon, joka paljasti lisää asioiden kulusta. Tongin yhtä miehen laukkua (tiedän, ei saisi) mutta jotenkin oli pakko saada jotain "johtolankoja", koska tuntuu, että mies pitää minua kaikesta pimennossa ja salaa koko ajan ja valehtelee kaiken. No, laukusta löytyi kaksi naisten puhelinnumeroa ja nimet.

        Kysyin ensin mieheltäni puhelimessa, että mitä nämä naisten nimet ja numerot on, että ovatko jotain hänen naisystäviään? Mies kielsi jyrkästi ja sanoi ettei muista sellaisia numeroita ollenkaan. Sanoin, että voin soittaa niihin ja kysyä.. Mies sanoi "soita vaan ja kysy" (mitä röyhkeyttä!)

        Soitin tuohon toiseen numeroon ensin ja selvisikin, että mieheni on tapaillut tätä naista jo alkuvuodesta. Nainen oli tuohtuneen kuuloinen, koska mieheni oli sittemmin häipynyt kertomatta mitään ja jättänyt naisen. Olivat siis jonkun chatin kautta tutustuneet.. et semmosta, mieheni siis etsinyt chatista itselleen naisseuraa, tuntuu tosi loukkaavalle.

        No, sitten tuo toinen numero.. Sieltä vastannut nainen ei ainakaan myöntänyt tuntevansa miestäni ollenkaan ja kertoi vielä olevansa naimisissa itse ihan eri miehen kanssa.. No, kummasti tämän puhelun jälkeen mieheni kohta ärtyneenä lähetti viestin, että "piti sitten mennä soittamaan" eli oli välittömästi saanut tiedon soitostani.. sanoin miehelleni, että olipahan sitten tuttu nainen sinulle, kun heti sait tiedon soitostani.. mies ei kommentoinut enää mitään ja "hiljeni" sen jälkeen, ei tullut viestiä eikä soittanut enää sinä päivänä. seuraavana päivänä kertoi että oli ollut "paska fiilis"..

        ai niin, en muuten kertonut miehelleni, että soitin myös tuonne toiseen paikkaan ja sain tietää näistä chat-hommista. Pidän sen omana tietonani tai sanon sen vasta sopivalla hetkellä ja mieheni jää siitäkin kiinni.

        Tuntuu aivan uskomattomalle, että minä olen elänyt täysin tietämättömänä näistä kuvioista ja mieheni on ties jo kuinka kauan harrastanut näitä suhteita eri naisten kanssa! Minä olen pitänyt miestäni luotettavana vielä ja luullut että olemme kumpikin onnellisia toistemme kanssa. Aika järkyttävää.

        Ajatukseni ovat nyt tosi ristiriitaiset. Toisaalta rakastan miestäni vieläkin, eihän ne tunteet katoa kuukaudessa mihinkään jotka ovat olleet 12 vuotta. Toisaalta välillä tunnen tympäännystä ja kylmyyttä miestä kohtaan, kun ajattelen miten hän on kusettanut ja pitänyt minua pellenä, valehdellut, pettänyt ja toiminut täysin itsekkäästi jo vaikka kuinka kauan..

        en tunnista häntä enää samaksi mieheksi, jonka olen luullut hänen olevan.

        Eilen ajattelin koko päivän itsemurhaa. Se tuli hyvin kirkkaana ajatuksena ja lohdullisena mieleen. Totuus on, että mies ja meidän suhteemme on ollut minulle nuoresta saakka kaikki kaikessa. Olen kasvanut siihen kiinni ja kaikki on ollut siitä riippuvaista. Tajusin vain, että elämäni tulee olemaan hyvin tyhjää ilman miestäni. Lisäksi olen hyvin masentunut ja pettynyt, en näe tulevaisuudessa mitään. Koko elämäni on romahtanut.

        Minun tekisi myös mieli kostaa miehelle jotenkin. Ajattelin, että kun hän tulee kotiin voisin sekoittaa hänen ruokaansa uni ja rauhoittavia lääkkeitä ja sillä aikaa kun kuorsaa sikeästi niin tutkisin kaikki hänen matkatavarat ja puhelimen ja ottaisin sieltä nýkyisen naisystävän numeron ja tiedot talteen. Muuten en niitä saa, koska mies vahtii puhelintaan kuin haukka.

        en tiedä, sekavia ja hulluja ajatuksia pyörii päässä.. eilen jopa ajattelin, että miehen nukkuessa lääkepöhnässä olisi helppo tuikata veitsi rintaan.. en kestä sitä että hän jättää minut ja lähtee toisen naisen kanssa elämään..

        Minua helpotti vastaavassa tilanteessa juuri tuo ajatus että eihän tää mies jumalauta ole ollenkaan se mitä rakastin. En mä tällaista miestä halua! Vähän kirpaisi ajatus, että näinkö huono ihmistuntija olen, että olen luullut olevani ihan toisenlaisen ihmisen kanssa, mutta vuosien päästä tiedän jo senkin että ei ne asiat ihan niin yksioikoisia ole...

        Et oikeasti halua sitä äijää takaisin. Tai siis, ainakaan minä en tuollaista miestä haluaisi. Siispä turha häntä on pistellä veitsellä, laita vaan kiertoon mokoma turhake.

    • entinen tuleva vaimo

      Ei voi muuta sanoa, kuin sympatiaa ja kyyneliä liikenee jokaiselle tänne kirjoittaneelle ihmiselle... :-(

      Minut jätettiin kuukausi sitten, täysin puun takaa ja juuri ennen kesälomia. Viikko ennen erokriisin puhkeamista vielä suunniteltiin yhteistä lomamatkaa. Öisin ennen nukkumaanmenoa mietittiin kivoja lasten nimiä ja naurettiin miten joku voi haluta sen ja ton lapsen nimeksi. Mietittiin miten onnellisia me ollaan, miten voi lukuisten vastoinkäymisten jälkeen löytyä sellainen onni ja tasapaino toisen ihmisen kanssa. Eivätkä nämä olleet vain omia ajatuksiani. Juuri poistelin kännykästäni miehen viestejä miten minä olen tehnyt hänestä maailman onnellisimman miehen ja sitä rataa.

      Me kävimme alussa selvät keskustelut, mitä haluamme elämältämme. Mies on 40-vuotias, ja halusin olla varma että hän vielä haluaa perheen ym samoja asioita elämältä. Vaikka eihän sen ikäinen ole vanha, mutta ei läheskään kaikki enää siinä iässä halua. No joo, asiaa kypsyteltiin tovi ja rakkauden kasvamisen myötä mies tunsi olevansa valmis, että haluaa elää minun kanssani ja siihen kuuluu myös lapsi jos sellainen vaan siunaantuu. Olin onneni kukkuloilla, rakastin häntä NIIN paljon! En uskonut että voisin koskaan rakastaa jotain ihmistä näin.
      Kaikki loksahti meidän välillämme kohdilleen kuin palapeli, nautimme samoista asioista, meillä oli samankaltainen huumorintaju, oli ihana seksielämä ja ennen kaikkea kyky avoimeen kommunikaatioon. Mies sitä aina kirosi, miten hänen mielestään naiset eivät kykene puhumaan vaan hautovat eroa sisällään ja sitten patam, lähtevät jonkun miehen matkaan tai jättävät muuten vaan kuin seinään eivätkä suostu enää puhumaan asiasta. Hän oli hirveästi saanut kärsiä aiemmin kylmän naisen kanssa (tai, mistäs minä sen tiedän miten asia oikeasti oli) ja minun myötäni hän pitkän yksinelon jälkeen alkoi jälleen uskoa kestävään parisuhteeseen ja aitoon rakkauteen.

      Mutta nyt, kun sanoista piti ryhtyä tekoihin, kun emme enää vain haaveilleet...Olimme viettämässä iltaa eri porukoissa, ja kun tapasimme, mies oli ihan naamat. Ei yhtään hänen tapaistaan. Kauhea ruikutus minulle kaikesta, epävarmuutta...nostin kissan pöydälle, mistä on kyse. Valvottiin koko yö, itkin koko yön...jatkoimme 2 viikkoa puintia. Mies ei tiedäkään mitä haluaa. Hän ei sittenkään tiedä, rakastaako minua ns. oikealla tavalla. Siis rakastaa, mutta ei riittävästi niin että haluaisi perheen kanssani. Minusta silloin ei rakasta ollenkaan! Silloin ehkä vain välittää toisesta, mutta jos TODELLA rakastaa, sitä tekee ihan mitä vaan ollakseen toisen kanssa, ja HALUAA sydämensä pohjasta jatkuvuutta sen ihmisen kanssa, yhteisen elämän. Yhtäkkiä tuntui siltä, että kaikki aiempi mitä meillä oli, olikin vain harhaa. Kun sanoin näistä tuntemuksistani, mies lätisee viisauksia, että kyllä se oli ihan todellisuutta, kyllä hän aina oli sata lasissa kanssani. Ja vitut!! Jos olisi ollut, niin emmehän olisi nyt eronneet! Jos hän siis olisi ollut varma minusta, mitä hän kyllä kovasti aina sanoin ja teoin antoi ymmärtää. Kukaan mies ei ole koskaan ollut minulle niin hyvä ja rakastava kuin hän, eroon asti.

      Nyt olen ilmeisesti sairastunut masennukseen, olen vain kaksi viikkoa maannut kotona (ihana loma) miehen lähdettyä miettimään mitä elämältä haluaa. On hän jo vastannutkin, hän ei tiedä mitä haluaa ennen kuin tuntee että haluaa jotain. Aikuinen mies!! Asia on kuulemma minulle yksinkertaisempaa kun olen nuorempi...mä en usko siihen että ikä lisäisi tiettyä kypsyyttä ja kykyä tehdä päätöksiä. On olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan tee päätöksiä vaan lipuvat suuntaan ja toiseen, sinne mihin kulloinkin tekee mieli. He tekevät lopulta hemmetin yksinkertaisista asioista äärettömän monimutkaisia. Tässä tapauksessa ei edes auta, että mies on nyt sanonut ettei rakastakaan tarpeeksi. Sillä koko suhteemme ajan hän antoi ymmärtää TÄYSIn muuta tunteistaan ja siitä mitä haluaa kanssani. En kai olisi muuten itsekään ollut hänen kanssaan ellen tuntisi varmuutta toisesta. Hän sanoo ettei kukaan pakota olemaan kenenkään kanssa, että olisin minäkin voinut lähteä jollen voi luottaa häneen. Voi helvetti jos rakastaa ja on luullut koko ajan että voi luottaa kuin kallioon!!

      Huomaatteko, äärimmäinen suru alkaa muuttua vihaksi ja katkeruudeksi...ehkä se on hyvästä. Silti minun on vaikea olla soittamatta hänelle. Hän ei ole soittanut minulle kertaakaan, vain korkeintaan minulle joskus takaisin tai vastannut kun minä soitan. Vaikka hän sanoo että on hyvä puhua nämä asiat pois vaivaamasta. Miksei sitten puhu ja anna minun purkaa tunteitani häneen! Mitä suuremmat puheet omista puhelahjoistaan sun muista, todellisuudessa taitaa elämän kriiseissä olla pelkää sanahelinää.

      Olen niin paskana, ja tuntuu todella vaikealta enää uskoa ihmisiin, parisuhteeseen. Tämä oli minulle kolmas vakava yritys, luulin että se lopullinen. Eikä lapsia ole minullakaan. Pitää rakastaa että haluaa sitä. Häntä rakastin, mutta ei hän minua sittenkään. Kiitos kaikesta, mitä se sitten olikaan.

      • entinen tuleva vaimo

        Tulipas sitten tähänkin sotkuun uusia ulottuuvuuksia, nyt jo uusi nainen! Eli tuskin on ollut puhtaat jauhot pussissa...voi helvetti ihmisiin ei voi luottaa pätkän vertaa!

      • ap.
        entinen tuleva vaimo kirjoitti:

        Tulipas sitten tähänkin sotkuun uusia ulottuuvuuksia, nyt jo uusi nainen! Eli tuskin on ollut puhtaat jauhot pussissa...voi helvetti ihmisiin ei voi luottaa pätkän vertaa!

        Ei helvetin paskat tästä tule mitään!!!!

        Ottaa niin julmetusti päähän... No, mies siirtää koko ajan tulemistaan.. ensin piti tulla keskiviikkona, sitten torstaina.. ties mitä tekosyitä, ettei pääse. Törkeyden huippu tänään.. Valitteli ettei ole rahaa tulla bussilla (ei omista autoa).. sanoin, että voin laittaa bussirahan tilille, että pääsee tulemaan. Kun laitoin rahan tilille niin kohta ilmoitti, että saikin työkeikan eikä pääse tulemaan kuin ehkä su tai ma.

        Just joo.. että on hyväksikäytetty olo. Mies vain vippasi rahat ja varmaan painui suoraan bussilla uuden naisena luo ja minä tyhmä odotin tänne.. olen helvetin masentunut ja aloin juomaan koskenkorvaa turruttaakseni pahimman surun..

        Miksi minut yhtäkkiä heivataan syrjään kuin joku vanha paskainen tiskirätti???? Mitä pahaa olen tehnyt??? 12 vuoden suhde ei merkitse mitään, kun herra juoksee naisten perässä ympäri maakuntia. Oikein karttelee minua ja kotia, kuin ruttoa..ei helvetti miten loukkaavaa.. en löydä tuskalle sanoja, ja kehtaa vain valehdella ja huiputtaa ja huijata vielä rahaa...!!!!

        Voi että, kun olisi tarpeeksi lääkkeitä niin vetäisin kaiken naamaan ja haluaisin vain kuolla, tämä on hirveää painajaista!!!!

      • ....ulkopuolinen
        ap. kirjoitti:

        Ei helvetin paskat tästä tule mitään!!!!

        Ottaa niin julmetusti päähän... No, mies siirtää koko ajan tulemistaan.. ensin piti tulla keskiviikkona, sitten torstaina.. ties mitä tekosyitä, ettei pääse. Törkeyden huippu tänään.. Valitteli ettei ole rahaa tulla bussilla (ei omista autoa).. sanoin, että voin laittaa bussirahan tilille, että pääsee tulemaan. Kun laitoin rahan tilille niin kohta ilmoitti, että saikin työkeikan eikä pääse tulemaan kuin ehkä su tai ma.

        Just joo.. että on hyväksikäytetty olo. Mies vain vippasi rahat ja varmaan painui suoraan bussilla uuden naisena luo ja minä tyhmä odotin tänne.. olen helvetin masentunut ja aloin juomaan koskenkorvaa turruttaakseni pahimman surun..

        Miksi minut yhtäkkiä heivataan syrjään kuin joku vanha paskainen tiskirätti???? Mitä pahaa olen tehnyt??? 12 vuoden suhde ei merkitse mitään, kun herra juoksee naisten perässä ympäri maakuntia. Oikein karttelee minua ja kotia, kuin ruttoa..ei helvetti miten loukkaavaa.. en löydä tuskalle sanoja, ja kehtaa vain valehdella ja huiputtaa ja huijata vielä rahaa...!!!!

        Voi että, kun olisi tarpeeksi lääkkeitä niin vetäisin kaiken naamaan ja haluaisin vain kuolla, tämä on hirveää painajaista!!!!

        Voimia sinulle. Luovuta jo. Mies on lähtenyt ja sinä olet jo menettänyt hänet. Jotain on tapahtunut jo silloin, kun hän on etsinyt chatista seuraa. Perusongelma on siinä, että mieheltä ovat tunteet sinua kohtaan hiipuneet jo aikaisemmin. Tämä muu on seurausta siitä. Hän ei halua kohdata sinua ja siksi välttelee kohtaamistasi. Älä enää kysele hänen peräänsä. Jos tulee maanantaina tai sunnuntaina, niin tulee. Valinta on hänen. Tai jos mies soittaa, kysy häneltä suoraan, että onko suhteenne loppu ja sen jälkeen mihin se hänen mielestään kaatui. Sen jälkeen rupea hoitamaan eroon liittyviä käytännön asioita, jotta pääset oman uuden elämän alkuun.

        Huuda, itke ja sure, jos se helpottaa. Hae apua. Mene eroryjhmään. Viestisi ovat itsetuhoisia välillä.

        Muistan itsekin kuinka tuskaista oli tulla jätetyksi.

      • ap.
        ....ulkopuolinen kirjoitti:

        Voimia sinulle. Luovuta jo. Mies on lähtenyt ja sinä olet jo menettänyt hänet. Jotain on tapahtunut jo silloin, kun hän on etsinyt chatista seuraa. Perusongelma on siinä, että mieheltä ovat tunteet sinua kohtaan hiipuneet jo aikaisemmin. Tämä muu on seurausta siitä. Hän ei halua kohdata sinua ja siksi välttelee kohtaamistasi. Älä enää kysele hänen peräänsä. Jos tulee maanantaina tai sunnuntaina, niin tulee. Valinta on hänen. Tai jos mies soittaa, kysy häneltä suoraan, että onko suhteenne loppu ja sen jälkeen mihin se hänen mielestään kaatui. Sen jälkeen rupea hoitamaan eroon liittyviä käytännön asioita, jotta pääset oman uuden elämän alkuun.

        Huuda, itke ja sure, jos se helpottaa. Hae apua. Mene eroryjhmään. Viestisi ovat itsetuhoisia välillä.

        Muistan itsekin kuinka tuskaista oli tulla jätetyksi.

        Niin, siis en ole niin tyhmä ettenkö ymmärtäisi tämän suhteen olevan käytännössä loppu.. Mutta, minua vihastuttaa se tapa, jolla mies "hoitaa" näin suuria asioita.. ei sano suoraan, pakoilee maailmalla, valehtelee, keksii tekosyitä, selittelee jne. ja vielä huiputtaa rahaa!?

        Minusta on raukkamaista ensin sanoa vain puhelimessa epämääräisiä syitä erolle, ensin kielsi jopa toisen naisen, sitten tunnusti, kun tivasin asiaa. Myöhemmin kieltänyt koko naisen.. jättänyt minut yksin, pakoilee maailmalla, valehtelee, keksii tekosyitä, huijaa rahaa.. kerrassaan käsittämätöntä käytöstä keski-ikäiseltä mieheltä.

        Eikö asian voisi hoitaa paljon fiksumminkin?? Höpöttää vain, että mennään nyt päivä kerrallaan eteenpäin jne.

        Sanoisi suoraan asiat, olen yrittänyt kysyä, sanoo ettei ala niitä puhelimessa puhumaan vaan haluaa keskustella kanssani kasvotusten, silti välttelee sitä keskustelua..

      • kokenut saman
        ap. kirjoitti:

        Niin, siis en ole niin tyhmä ettenkö ymmärtäisi tämän suhteen olevan käytännössä loppu.. Mutta, minua vihastuttaa se tapa, jolla mies "hoitaa" näin suuria asioita.. ei sano suoraan, pakoilee maailmalla, valehtelee, keksii tekosyitä, selittelee jne. ja vielä huiputtaa rahaa!?

        Minusta on raukkamaista ensin sanoa vain puhelimessa epämääräisiä syitä erolle, ensin kielsi jopa toisen naisen, sitten tunnusti, kun tivasin asiaa. Myöhemmin kieltänyt koko naisen.. jättänyt minut yksin, pakoilee maailmalla, valehtelee, keksii tekosyitä, huijaa rahaa.. kerrassaan käsittämätöntä käytöstä keski-ikäiseltä mieheltä.

        Eikö asian voisi hoitaa paljon fiksumminkin?? Höpöttää vain, että mennään nyt päivä kerrallaan eteenpäin jne.

        Sanoisi suoraan asiat, olen yrittänyt kysyä, sanoo ettei ala niitä puhelimessa puhumaan vaan haluaa keskustella kanssani kasvotusten, silti välttelee sitä keskustelua..

        Minulla on samanlainen kokemus 6 kuukautta taaksepäin. Tie on ollut pitkä. Takerruin noihin sanoihisi, että "Minusta on raukkamaista ensin sanoa vain puhelimessa epämääräisiä syitä erolle, ensin kielsi jopa toisen naisen, sitten tunnusti, kun tivasin asiaa. Myöhemmin kieltänyt koko naisen.."
        Siis ihan samaa, mitä jouduin kokemaan. Tyypillistä pakoilua. Jäin ilman selitystä. Minut leimattiin tällä viikolla hulluksi, eli exäni sanoi minulle nyt jälkeenpäin, ettei hän pystynyt kertomaan asiaa, koska pelkäsi että teen itselleni jotain. Totesin kylmästi "et sinä niin korvaamaton ole!". Ai että olin onnellinen, että pystyin sanomaan tuon. Se osui ja upposi. En olekaan se riippuvainen, joka itkee ja roikkuu perässä. Olen irroittanut. Huomaan, että olen kasvanut eroprosessissa ihan valtavasti. Toki edelleen tulee huonoja hetkiä ja pettymys siitä, että epäonnistuin.

        Sinun ajatukset ja mietteet on tuttuja. Olen oikeasti käynyt läpi elämän helvetin. Kummasti ne ajatukset kehittyvät ja rupeat saamaan jotain järkeä hommaan. Huomasin, että kun exäni oli täysin epästabiili, lähdin mukaan siihen tasapainoiluun. Yritin ymmärtää, turhaan...Koita vaan saada päällimmäiseksi ajatukseksi, että ei tuo ole se sama ihminen, jonka kanssa seurustelit. Sama ulkonäkö, mutta täysin eri ihminen. Exäni on totaalisesti eri persoona nykyään. En voi millään tavalla arvostaa häntä ihmisenä, ystävänä, minään. Sen kun pidän mielessä, on niin helppo etääntyä. Ne tunteet, jotka takerruttavat exään, on yhteisten menneiden hyvien asioiden ajattelu, exän perhe ja kaikki ne hyvät muistot. Ne ovat tosin menneitä ja nyt eletään tässä hetkessä.

        Älä missään nimessä tee itsellesi mitään exäsi takia. Vaikka tiedän tunteesi, ettei tulevaisuudesta tai elämästä löydy mitään positiivista tällä hetkellä, silti kannattaa mennä eteenpäin. Tulet huomaamaan, että päivä päivältä ajatuksesi selkiytyvät. Älä yritä elää kauhean monta päivää eteenpäin. Minuutti, tunti ja päivä kerrallaan. Minulla tämä kesä menee aikalailla ohi ja olen selkeästi hukuttanut itseni töihin. Olen kuitenkin jo pystynyt ajattelemaan, että tuolla on varmasti joku joka arvostaa minua sellaisenaan. Ei minua kiinnosta kukaan, mutta selkeästi pientä ajatusten kehittymistä on.

        Puhu ystäville, käy asiaa läpi, kirjoita ajatuksia paperille. Asian läpi käyminen auttaa. Se on kun pesukone, jossa pyykki pestään puhtaaksi.

        VOIMIA!

      • ap.
        kokenut saman kirjoitti:

        Minulla on samanlainen kokemus 6 kuukautta taaksepäin. Tie on ollut pitkä. Takerruin noihin sanoihisi, että "Minusta on raukkamaista ensin sanoa vain puhelimessa epämääräisiä syitä erolle, ensin kielsi jopa toisen naisen, sitten tunnusti, kun tivasin asiaa. Myöhemmin kieltänyt koko naisen.."
        Siis ihan samaa, mitä jouduin kokemaan. Tyypillistä pakoilua. Jäin ilman selitystä. Minut leimattiin tällä viikolla hulluksi, eli exäni sanoi minulle nyt jälkeenpäin, ettei hän pystynyt kertomaan asiaa, koska pelkäsi että teen itselleni jotain. Totesin kylmästi "et sinä niin korvaamaton ole!". Ai että olin onnellinen, että pystyin sanomaan tuon. Se osui ja upposi. En olekaan se riippuvainen, joka itkee ja roikkuu perässä. Olen irroittanut. Huomaan, että olen kasvanut eroprosessissa ihan valtavasti. Toki edelleen tulee huonoja hetkiä ja pettymys siitä, että epäonnistuin.

        Sinun ajatukset ja mietteet on tuttuja. Olen oikeasti käynyt läpi elämän helvetin. Kummasti ne ajatukset kehittyvät ja rupeat saamaan jotain järkeä hommaan. Huomasin, että kun exäni oli täysin epästabiili, lähdin mukaan siihen tasapainoiluun. Yritin ymmärtää, turhaan...Koita vaan saada päällimmäiseksi ajatukseksi, että ei tuo ole se sama ihminen, jonka kanssa seurustelit. Sama ulkonäkö, mutta täysin eri ihminen. Exäni on totaalisesti eri persoona nykyään. En voi millään tavalla arvostaa häntä ihmisenä, ystävänä, minään. Sen kun pidän mielessä, on niin helppo etääntyä. Ne tunteet, jotka takerruttavat exään, on yhteisten menneiden hyvien asioiden ajattelu, exän perhe ja kaikki ne hyvät muistot. Ne ovat tosin menneitä ja nyt eletään tässä hetkessä.

        Älä missään nimessä tee itsellesi mitään exäsi takia. Vaikka tiedän tunteesi, ettei tulevaisuudesta tai elämästä löydy mitään positiivista tällä hetkellä, silti kannattaa mennä eteenpäin. Tulet huomaamaan, että päivä päivältä ajatuksesi selkiytyvät. Älä yritä elää kauhean monta päivää eteenpäin. Minuutti, tunti ja päivä kerrallaan. Minulla tämä kesä menee aikalailla ohi ja olen selkeästi hukuttanut itseni töihin. Olen kuitenkin jo pystynyt ajattelemaan, että tuolla on varmasti joku joka arvostaa minua sellaisenaan. Ei minua kiinnosta kukaan, mutta selkeästi pientä ajatusten kehittymistä on.

        Puhu ystäville, käy asiaa läpi, kirjoita ajatuksia paperille. Asian läpi käyminen auttaa. Se on kun pesukone, jossa pyykki pestään puhtaaksi.

        VOIMIA!

        kiitos viisaista kirjoituksista..

        ymmärrän, että ihmiset, jotka itse ovat elämässä kiinni ja paremman puolella kavahtavat ajatusta itsemurhasta. Vielä joitakin aikoja sitten en itsekään olisi voinut kuvitellakaan harkitsevani tosissaan sitä, olin silloin liian onnellinen sellaiseen. eihän ihminen, jolla on (tai ainakin luulee) kaikki hyvin ajattele kuolemaa.

        en vain osannut odottaa ihan näin suurta ja tuskallista juonenkäännettä elämäni käsikirjoitukseen. En millään voi tajuta tätä todeksi. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että mies sanoo "et menetä minua kokonaan", hän siis ei halua olla minun kanssani kuten tähän asti, mutta ei halua kokonaan erota, kuten on itse sanonut. Olen aivan sekaisin mitä tämä tällainen on?

        Itse en tietenkään ole valmis luopumaan hänestä. Miten voisin olla valmis, kun elämä muuttuu varoittamatta kuukaudessa. Minähän elän vielä niillä tunteilla, jotka olen tuntenut häntä kohtaan 12 vuotta.

        Ja vielä siitä, miksi en näe elämässä mahdollisuuksia tai tulevaisuutta tämän suhteen loputtua. Ensinnäkin, olin hyvin nuori kun menimme yhteen. En ollut asunut koskaan yksin, enkä kait itsenäistynyt. En voi siis kuvitella yksinasumista, ajatuskin on pelottava ja kamala. Sitten taloudellinen puoli.. minulla ei ole varsinaisesti mitään koulutusta, eikä ammattia. Töitä on siis vaikea saada ja jos saisinkin niin se olisi joku hanttihomma ja siitäkin pienestä palkasta ulosotto veisi vielä. Olen ollut yrittäjä, mutta mieheni on liittynyt tähän ja yksin ei ole sitä mahdollista jatkaa. Ja eron tultua olen pennitön. Pitäisi mennä ilmoittautumaan työttömäksi, sitten sosiaalitoimistoon. Aikamoinen kynnys. Eli minun elämäni tästä eteenpäin: rahaton, ilman työtä, ilman ystäviä, ilman parisuhdetta, ilman kotia..

        Ymmärrätte siis etten näe tulevaisuudellani mitään annettavaa minulle ja siitä tulee itsetuhoiset ajatukset.

      • menikö molempien
        ap. kirjoitti:

        kiitos viisaista kirjoituksista..

        ymmärrän, että ihmiset, jotka itse ovat elämässä kiinni ja paremman puolella kavahtavat ajatusta itsemurhasta. Vielä joitakin aikoja sitten en itsekään olisi voinut kuvitellakaan harkitsevani tosissaan sitä, olin silloin liian onnellinen sellaiseen. eihän ihminen, jolla on (tai ainakin luulee) kaikki hyvin ajattele kuolemaa.

        en vain osannut odottaa ihan näin suurta ja tuskallista juonenkäännettä elämäni käsikirjoitukseen. En millään voi tajuta tätä todeksi. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että mies sanoo "et menetä minua kokonaan", hän siis ei halua olla minun kanssani kuten tähän asti, mutta ei halua kokonaan erota, kuten on itse sanonut. Olen aivan sekaisin mitä tämä tällainen on?

        Itse en tietenkään ole valmis luopumaan hänestä. Miten voisin olla valmis, kun elämä muuttuu varoittamatta kuukaudessa. Minähän elän vielä niillä tunteilla, jotka olen tuntenut häntä kohtaan 12 vuotta.

        Ja vielä siitä, miksi en näe elämässä mahdollisuuksia tai tulevaisuutta tämän suhteen loputtua. Ensinnäkin, olin hyvin nuori kun menimme yhteen. En ollut asunut koskaan yksin, enkä kait itsenäistynyt. En voi siis kuvitella yksinasumista, ajatuskin on pelottava ja kamala. Sitten taloudellinen puoli.. minulla ei ole varsinaisesti mitään koulutusta, eikä ammattia. Töitä on siis vaikea saada ja jos saisinkin niin se olisi joku hanttihomma ja siitäkin pienestä palkasta ulosotto veisi vielä. Olen ollut yrittäjä, mutta mieheni on liittynyt tähän ja yksin ei ole sitä mahdollista jatkaa. Ja eron tultua olen pennitön. Pitäisi mennä ilmoittautumaan työttömäksi, sitten sosiaalitoimistoon. Aikamoinen kynnys. Eli minun elämäni tästä eteenpäin: rahaton, ilman työtä, ilman ystäviä, ilman parisuhdetta, ilman kotia..

        Ymmärrätte siis etten näe tulevaisuudellani mitään annettavaa minulle ja siitä tulee itsetuhoiset ajatukset.

        luottotiedot, sen mukana, vai sinun vain? Kuinka paljon maksoit miehellesi bussimatkasta? Mikset muuta kotiseudullesi, vaikka vanhempiesi luokse joksikin aikaa, kunnes saat oman kodin? Sinusta tuntuu, että kaikki on mennyt, mutta jos tarkemmin ajattelet, niin sinulla on potentiaalia vaikka mihin.

      • melkein aina
        entinen tuleva vaimo kirjoitti:

        Tulipas sitten tähänkin sotkuun uusia ulottuuvuuksia, nyt jo uusi nainen! Eli tuskin on ollut puhtaat jauhot pussissa...voi helvetti ihmisiin ei voi luottaa pätkän vertaa!

        Luettuani pitkin poikin nettiä näitä erotarinoita olen pistänyt merkille, että suurimmassa osassa tapauksia, kun ero tulee miehen aloitteesta ja yllätyksenä (kuin salama kirkkaalta taivaalta) ja miehen puheissa esiintyy asioita:

        - en tiedä haluanko olla enää yhdessä
        - haluan miettiä mitä elämältäni oikeasti haluan
        - haluan nyt selvittää ajatuksiani rauhassa
        - haluan etäisyyttä ja omaa rauhaa

        Niin suurimmassa osassa tapauksista taustalla vaikuttaa ja on jo kenties kauankin ollut kuvioissa toinen nainen, johon mies on palavasti rakastunut ja päättänyt jo ajat sitten jättää entisen ja aloittaa yhteisen elämän tämän toisen kanssa.

      • itkut
        melkein aina kirjoitti:

        Luettuani pitkin poikin nettiä näitä erotarinoita olen pistänyt merkille, että suurimmassa osassa tapauksia, kun ero tulee miehen aloitteesta ja yllätyksenä (kuin salama kirkkaalta taivaalta) ja miehen puheissa esiintyy asioita:

        - en tiedä haluanko olla enää yhdessä
        - haluan miettiä mitä elämältäni oikeasti haluan
        - haluan nyt selvittää ajatuksiani rauhassa
        - haluan etäisyyttä ja omaa rauhaa

        Niin suurimmassa osassa tapauksista taustalla vaikuttaa ja on jo kenties kauankin ollut kuvioissa toinen nainen, johon mies on palavasti rakastunut ja päättänyt jo ajat sitten jättää entisen ja aloittaa yhteisen elämän tämän toisen kanssa.

        Olen nyt lukenut näitä juttuja ja aina niissä syytetään toisia naisia!!!Joskus pitäs mennä peilin eteen ja katsoa itseään ja kysyä mikä on vialla!!! On varmaan helppo laittaa kaikki toisen naisen "vampin" piikkiin, itsessä ei nähdä mitään vikaa. Ja jotenkin on outoa et se oma mies ei ole se pahin vaan se toinen nainen... Ja joskus vaan käy niin et rakastuu vaikka ei ole mitään sellaista suunnitellu...

    • Surullinen mies

      Yhtä onnettomia ollaan sillä erolla,että olen mies jonka avovaimo on lähdössä 13 yhteisen vuoden jälkeen toisen naisen matkaan toiselle puolelle suomea meillä on yksi yhteinen 9.v.tyttö enkä tiedä kumman luokse hän jää sitä puidaan vielä mutta tiedän miltä tuntuu olla yksin ja surea tuntuu kuin seinät kaatuisi päälle uni ei meinaa tulla ollenkaan itku sen sijaan tulee vähän väliä ja on niin ahdistunut olo koko ajan kun ei saa ajatuksiaan muualle mutta yritettävä on tästä päästä yli jotenkin vaikka välillä se voi tuntua ihan mahdottomalta elämän on kuitenkin jatkuttava!

      • ap.

        Minunkin pitäisi täällä kotona jo kovasti pakata tavaroita ja suunnitella tulevaa, mutta en vain pysty. En saa tehtyä mitään. Enimmäkseen ajasta vain makoilen sängyssä ja päässä pyörii ne samat asiat: miksi, miksi, miksi...

        Minua loukkaa ja olen surullinen siitä, että mies joka oli minun rakas on nyt jonkun toisen rakas ja tuo joku toinen saa mieheni rakkauden, huomion, hellyyden, kaiken. Minä olen enää välttämätön paha josta on päästävä eroon. Tuo "joku".. Millaisen naisen mieheni valitsi? Kuka meni minun ohitseni näin kirkkaasti? Mitä hänessä on mitä minussa ei jne.

        hirveää, kun ei edes tiedä kuka tuo nainen on, en tiedä edes missä kaupungissa..

        En olisi koskaan uskonut, että 12-vuoden suhdettamme pystyisi mikään horjuttamaan, yhdessä on koettu vaikka mitä, mutta nyt sitten kävi näin.. menee varmaan vielä pitkät ajat ennenkuin voin edes käsittää mitä tapahtui..

      • paljon helpompaa...
        ap. kirjoitti:

        Minunkin pitäisi täällä kotona jo kovasti pakata tavaroita ja suunnitella tulevaa, mutta en vain pysty. En saa tehtyä mitään. Enimmäkseen ajasta vain makoilen sängyssä ja päässä pyörii ne samat asiat: miksi, miksi, miksi...

        Minua loukkaa ja olen surullinen siitä, että mies joka oli minun rakas on nyt jonkun toisen rakas ja tuo joku toinen saa mieheni rakkauden, huomion, hellyyden, kaiken. Minä olen enää välttämätön paha josta on päästävä eroon. Tuo "joku".. Millaisen naisen mieheni valitsi? Kuka meni minun ohitseni näin kirkkaasti? Mitä hänessä on mitä minussa ei jne.

        hirveää, kun ei edes tiedä kuka tuo nainen on, en tiedä edes missä kaupungissa..

        En olisi koskaan uskonut, että 12-vuoden suhdettamme pystyisi mikään horjuttamaan, yhdessä on koettu vaikka mitä, mutta nyt sitten kävi näin.. menee varmaan vielä pitkät ajat ennenkuin voin edes käsittää mitä tapahtui..

        Minusta miehesi kuulostaa melkoisen törkeältä tapaukselta, parempiakin miehiä on olemassa suosittelen sinulle, että unohdat tuollaisen jätesäkin ja alat miettimään ja tekemään niitä asioita, mistä SINÄ nautit ja mitä sinä RAKASTAT.

        Aivan turha miettiä mitä miehesi nyt tekee tai että kuka tuli väliinne...sillä ei ole merkitystä sinun elämääsi eikä tee sinua sen onnellisemmaksi vaikka vastauksen noihin kysymyksiin tietäisitkin. Keskity itseesi, rakasta itseäsi - nauti vapaudesta, elämällä on paljon kivaa tarjottavana jos vain haluat sen ottaa vastaan.
        Vain sinä pystyt tekemään itsesi onnelliseksi - siihen et tarvitse puolisoa.

        8 vuoden avoliiton jälkeen avovaimoni ihastui netin kautta toiseen mieheen (, jota ei ole edes tavannut oikeassa elämässä!) ja tänään seurasin sohvalta kuinka hän pakkasi itkuisin silmin tavaroitaan laatikoihin - takana on hänen puoleltaan kuusi kuukautta lupauksia, valheita ja salailua, epävarmuutta suhteen jatkumisesta ja tunteista...on kuulemma ollut onnellinen kanssani, viihtyy seurassani ja suhde on ollut hyvä mutta nyt tuntuu siltä että pitää lähteä...

        ...Päästäkää irti - antakaa mennä ja katsokaa eteenpäin...arvosta muistoja ja sitä mitä teillä on ollut mutta mieti millainen suhde on ollut nyt viime aikoina? Olisitko ollut pitkään yhdessä ihmisen kanssa, joka olisi alusta pitäen kohdellut sinua siten kun nyt tekee? Helpompaa yksin kuin ihmisen kanssa, joka satuttaa toistuvasti tahallaan tai tahattomasti.

      • kaikki tällaiset vastoin
        paljon helpompaa... kirjoitti:

        Minusta miehesi kuulostaa melkoisen törkeältä tapaukselta, parempiakin miehiä on olemassa suosittelen sinulle, että unohdat tuollaisen jätesäkin ja alat miettimään ja tekemään niitä asioita, mistä SINÄ nautit ja mitä sinä RAKASTAT.

        Aivan turha miettiä mitä miehesi nyt tekee tai että kuka tuli väliinne...sillä ei ole merkitystä sinun elämääsi eikä tee sinua sen onnellisemmaksi vaikka vastauksen noihin kysymyksiin tietäisitkin. Keskity itseesi, rakasta itseäsi - nauti vapaudesta, elämällä on paljon kivaa tarjottavana jos vain haluat sen ottaa vastaan.
        Vain sinä pystyt tekemään itsesi onnelliseksi - siihen et tarvitse puolisoa.

        8 vuoden avoliiton jälkeen avovaimoni ihastui netin kautta toiseen mieheen (, jota ei ole edes tavannut oikeassa elämässä!) ja tänään seurasin sohvalta kuinka hän pakkasi itkuisin silmin tavaroitaan laatikoihin - takana on hänen puoleltaan kuusi kuukautta lupauksia, valheita ja salailua, epävarmuutta suhteen jatkumisesta ja tunteista...on kuulemma ollut onnellinen kanssani, viihtyy seurassani ja suhde on ollut hyvä mutta nyt tuntuu siltä että pitää lähteä...

        ...Päästäkää irti - antakaa mennä ja katsokaa eteenpäin...arvosta muistoja ja sitä mitä teillä on ollut mutta mieti millainen suhde on ollut nyt viime aikoina? Olisitko ollut pitkään yhdessä ihmisen kanssa, joka olisi alusta pitäen kohdellut sinua siten kun nyt tekee? Helpompaa yksin kuin ihmisen kanssa, joka satuttaa toistuvasti tahallaan tai tahattomasti.

        Itse myös eronneena sanon, että todella harmillisia ovat tällaiset tarinat luettaviksi. Toisen lähtemiselle ja uuden löytämiselle löytyy kyllä aina syy jo pidemmältä ajalta sieltä omasta suhteesta, vaikkakin sitä on hyvin vaikea myöntää itselleen. Helpompi on niitä syita toisesta etsiä ja tuntea tulleensa aivan äkkiä jätetyksi vaikka eron merkit olisivat olleet jo vuosia ilmassa. Kukaanhan ei lähde hyvästä suhteesta uutta kumppania etsimään se ei ole syy vaan seuraus ja halu päästä pois jostain missä ei ole enää aikoihin ollut hyvä olla. Sitten se toive yhteen palaamisesta, kyllähän se on niin, että kun kerran on jotain mennyt rikki, sen saa korjatuksi taas ehkä pidemmäksikin aikaa aina kuitenkin takana häämöttää ne vanhat ongelmat ja siinä toisen lähtemiseen ei tarvita kovinkaan suurta asiaa enää. Itse erosin koska tajusin ettei mikään enää ongelmien puimisen jälkeen vaikkakin kaikki näytti hyv'ltä koskaan palaisi ennalleen. Alku oli aivan kamala tavallaan kuin kuolema ja sitähän se onkin jonkin ajanjakson taakse jättäminenhän on aina samankaltaista luopumista kuin kuolemassakin. Aikaa myöten kuitenkin kun asioita käsittelin ja juttelin tajusin kuinka helpottavaa voikaan elämä olla, kun ei tarvitse päivittäin ajatella samona ongelmia ja asioita. Aloin elämäni tavallaan uudelleen ja olen saanut uusia hyviä ystäviä ja rinnalleni ihmisen jonka kanssa on helppoa olla. Olen nyt huomannut, että kun suhteessa ei ola jatkuvia ongelmia ja ristiriitoja myös suhde ja rakkaus on paljon syvempää ja tulevaisuuteen on helpompi luottaa. Myöskin itseeni olen paljon vahvempi ja kokeneempi käytyänieron lävitse ja tajuttuani, että elämä tuo uusia hyviä asioita vastaan kun vain uskaltaa lähtä eteenpäin kokeilla omia siipiä, eikä jäädä paikalleen asioiden kanssa jotka eivät etene. Enkä minäkään tiedä kestääkö tämäkään suhde koko elämää, mutta nyt on hyvä olla. Ja jos joskus tulee vielä ero vastaan osaan suhtautua asiaan ettei se olekkaan maailmanloppu vaan uuden alku ja uusien kokemuksien saamisen mahdollisuus. Sitähän tämä elämämme on, että oppisimme elämään ja nauttimaan tästä hetkestä jonka kerran olemme saaneet. Hauskaa kesää teille kaikille ja olkaa itsellenne rehellisiä. Ennen kaikkea yrittäkää mennä eteenpäin vaikka olisi niitä pahoja hetkiä, se helpottaa ajan kanssa ja tulee uusia asioita ja hyviä kokemuksia.

      • ap.
        kaikki tällaiset vastoin kirjoitti:

        Itse myös eronneena sanon, että todella harmillisia ovat tällaiset tarinat luettaviksi. Toisen lähtemiselle ja uuden löytämiselle löytyy kyllä aina syy jo pidemmältä ajalta sieltä omasta suhteesta, vaikkakin sitä on hyvin vaikea myöntää itselleen. Helpompi on niitä syita toisesta etsiä ja tuntea tulleensa aivan äkkiä jätetyksi vaikka eron merkit olisivat olleet jo vuosia ilmassa. Kukaanhan ei lähde hyvästä suhteesta uutta kumppania etsimään se ei ole syy vaan seuraus ja halu päästä pois jostain missä ei ole enää aikoihin ollut hyvä olla. Sitten se toive yhteen palaamisesta, kyllähän se on niin, että kun kerran on jotain mennyt rikki, sen saa korjatuksi taas ehkä pidemmäksikin aikaa aina kuitenkin takana häämöttää ne vanhat ongelmat ja siinä toisen lähtemiseen ei tarvita kovinkaan suurta asiaa enää. Itse erosin koska tajusin ettei mikään enää ongelmien puimisen jälkeen vaikkakin kaikki näytti hyv'ltä koskaan palaisi ennalleen. Alku oli aivan kamala tavallaan kuin kuolema ja sitähän se onkin jonkin ajanjakson taakse jättäminenhän on aina samankaltaista luopumista kuin kuolemassakin. Aikaa myöten kuitenkin kun asioita käsittelin ja juttelin tajusin kuinka helpottavaa voikaan elämä olla, kun ei tarvitse päivittäin ajatella samona ongelmia ja asioita. Aloin elämäni tavallaan uudelleen ja olen saanut uusia hyviä ystäviä ja rinnalleni ihmisen jonka kanssa on helppoa olla. Olen nyt huomannut, että kun suhteessa ei ola jatkuvia ongelmia ja ristiriitoja myös suhde ja rakkaus on paljon syvempää ja tulevaisuuteen on helpompi luottaa. Myöskin itseeni olen paljon vahvempi ja kokeneempi käytyänieron lävitse ja tajuttuani, että elämä tuo uusia hyviä asioita vastaan kun vain uskaltaa lähtä eteenpäin kokeilla omia siipiä, eikä jäädä paikalleen asioiden kanssa jotka eivät etene. Enkä minäkään tiedä kestääkö tämäkään suhde koko elämää, mutta nyt on hyvä olla. Ja jos joskus tulee vielä ero vastaan osaan suhtautua asiaan ettei se olekkaan maailmanloppu vaan uuden alku ja uusien kokemuksien saamisen mahdollisuus. Sitähän tämä elämämme on, että oppisimme elämään ja nauttimaan tästä hetkestä jonka kerran olemme saaneet. Hauskaa kesää teille kaikille ja olkaa itsellenne rehellisiä. Ennen kaikkea yrittäkää mennä eteenpäin vaikka olisi niitä pahoja hetkiä, se helpottaa ajan kanssa ja tulee uusia asioita ja hyviä kokemuksia.

        No, mies oli viikonlopulla kotona.

        Ensin tunnelma oli asiallinen ja jännittynyt hieman. teimme ruokaa, puhuimme niitä näitä. Hän jäi yöksi, onhan meillä vielä yhteinen koti jonkun aikaa..

        Molemmilla kait tunne, että asioita on puitava ja siihen saatava "helpotusta", joten alkossa oli käyty. Juttu lähti hiljakseen liikkeelle..

        Mikäli oikein ymmärsin, niin mies haluaa viettää jonkinlaista "poikamieselämää", rentoa ja vapaata, miesporukoissa. Hänellä myös kovasti pyörii asiat aikojen takaa mielessä, sanoo ajatustensa olevan sekaisin, tuntevan itsensä vanhaksi ja olevansa hukassa jotenkin.. (varmasti joku keski-iän kriisi) tämän naisjutun sanoi olevan olleen ihastus johon tunteet laimenneet (en välttämättä usko..)

        Sanoi ainakin, että mikään naisjuttu ei ole syynä tähän kaikkeen. Vaan hänen oma sekainen mielensä ja vapaudenkaipuu, olla omillaan, sanoo ettei tiedä mitä oikein tahtoo elämältään. Sanoi, että jaksaisinko odottaa häntä jos hän haluaisi omaa vapautta ja aikaa, etäisyyttä.. sanoin että ehkä, en tiedä..

        Yöllä päädyimme samaan sänkyyn ja seksiin, joka oli hyvää.

        Mies tuntuu kelaavan kovasti asioita aikojen takaa. Siihen liittyy myös ikävä kyllä luottamuspulaa minua kohtaan, koska muutamia vuosia sitten ajauduin pettämään häntä ja hänellä tuo asia on nyt noussut pintaan ja miettii sitä.. sanoi, että halusi antaa minulle takaisin sillä naisjutullaan..

        Seuraavana päivänä, aamulla vielä rakasteltuamme, mies muuttui kiireiseksi ja jotenkin etäiseksi, myös krapula painoi.. kovasti näppäili tekstareita puhelimella ja oli kiire lähteä.. kuulema kaverin kanssa tekstaili (luulenpa, ehkä naisen kanssa..)

        No, nyt hän on siis pettänyt tuota mahdollista uutta naista minun kanssani.. tavallaan se tuntui hyvälle, tavallaan ei.

        Tunnen, etten ole vielä valmis luopumaan hänestä kokonaan. Tuntuu, että kuolisin jos hän häipyisi kokonaan. Olenko läheisriippuvainen?

        Tiedossa on siis uuden asunnon hankkimisen jälkeen, että mies vierailee siellä ja olemme näin tekemisissä ainakin, ja hän miettii asioita rauhassa. Mietin vain käykö siinä niin, että minusta tulee "kakkonen" jonka luona käydään vain hakemassa tukea ja seksiä??

        Mies sanoi kuin itsestäänselvyytenä, että totta kait hän käy sitten siellä uudella asunnolla..

        Olenkohan täysi hölmö.. tietysti toivon vielä että palaisimme yhteen, mutta kohta kaksi kuukautta on ollut jo tätä veivaamista, alkaa olla aika hermoraunio olo, kun ei mistään saa kunnolla selvää missä mennään..

        miehellä on tiettyjä ongelmia ja paineita, mutta hän sulkee minut niiden ulkopuolelle ja on huono puhumaan asioista, tuntuu kyllä että myös salaa asioita, se on inhottavaa.. minulla on kokoajan tunne, että hänellä on uusi nainen ja ehkä oleskelee jo tämän kanssa.. ja joku päivä häipyy lopullisesti tuon toisen luo..

        tiedän kuitenkin, että tulen kait tekemään kaikkeni että meidän suhde pysyisi olemassa ja että palaisimme yhteen. en vain kestä olla ilman häntä. joka päivä olemme tekstailleet ja soitelleet..näin yhteys pysyy yllä.

        tänään kun tulin tyhjään kotiin alkoi ahdistamaan ihan hirveästi, tuli ihan paniikkinen olo, mietin etten tiedä mitä teen.. tilanne on hirveä, mutta en halua luopua miehestä kokonaan, hän itse sanoo etten menetä häntä kokonaan (mitä lie tarkoittanee) järki sanoo, että olisi parempi vain häipyä ja jättää mies lopullisesti, koska itse hän vain veivaa asioiden kanssa.. mutta tunne ei pysty jättämään häntä.. ahdistus on kova ja se pahenee aina kun en hetkeen kuule miehestä mitään..kuitenkin tuntuu että hän vedättää minua jotenkin ja siitä tulee kauhea olo.

        ehkä tarvitsisin ammattilaisen keskusteluapua, olen niin yksin tässä tilanteessa.

      • kadonnut itsetuntosi
        ap. kirjoitti:

        No, mies oli viikonlopulla kotona.

        Ensin tunnelma oli asiallinen ja jännittynyt hieman. teimme ruokaa, puhuimme niitä näitä. Hän jäi yöksi, onhan meillä vielä yhteinen koti jonkun aikaa..

        Molemmilla kait tunne, että asioita on puitava ja siihen saatava "helpotusta", joten alkossa oli käyty. Juttu lähti hiljakseen liikkeelle..

        Mikäli oikein ymmärsin, niin mies haluaa viettää jonkinlaista "poikamieselämää", rentoa ja vapaata, miesporukoissa. Hänellä myös kovasti pyörii asiat aikojen takaa mielessä, sanoo ajatustensa olevan sekaisin, tuntevan itsensä vanhaksi ja olevansa hukassa jotenkin.. (varmasti joku keski-iän kriisi) tämän naisjutun sanoi olevan olleen ihastus johon tunteet laimenneet (en välttämättä usko..)

        Sanoi ainakin, että mikään naisjuttu ei ole syynä tähän kaikkeen. Vaan hänen oma sekainen mielensä ja vapaudenkaipuu, olla omillaan, sanoo ettei tiedä mitä oikein tahtoo elämältään. Sanoi, että jaksaisinko odottaa häntä jos hän haluaisi omaa vapautta ja aikaa, etäisyyttä.. sanoin että ehkä, en tiedä..

        Yöllä päädyimme samaan sänkyyn ja seksiin, joka oli hyvää.

        Mies tuntuu kelaavan kovasti asioita aikojen takaa. Siihen liittyy myös ikävä kyllä luottamuspulaa minua kohtaan, koska muutamia vuosia sitten ajauduin pettämään häntä ja hänellä tuo asia on nyt noussut pintaan ja miettii sitä.. sanoi, että halusi antaa minulle takaisin sillä naisjutullaan..

        Seuraavana päivänä, aamulla vielä rakasteltuamme, mies muuttui kiireiseksi ja jotenkin etäiseksi, myös krapula painoi.. kovasti näppäili tekstareita puhelimella ja oli kiire lähteä.. kuulema kaverin kanssa tekstaili (luulenpa, ehkä naisen kanssa..)

        No, nyt hän on siis pettänyt tuota mahdollista uutta naista minun kanssani.. tavallaan se tuntui hyvälle, tavallaan ei.

        Tunnen, etten ole vielä valmis luopumaan hänestä kokonaan. Tuntuu, että kuolisin jos hän häipyisi kokonaan. Olenko läheisriippuvainen?

        Tiedossa on siis uuden asunnon hankkimisen jälkeen, että mies vierailee siellä ja olemme näin tekemisissä ainakin, ja hän miettii asioita rauhassa. Mietin vain käykö siinä niin, että minusta tulee "kakkonen" jonka luona käydään vain hakemassa tukea ja seksiä??

        Mies sanoi kuin itsestäänselvyytenä, että totta kait hän käy sitten siellä uudella asunnolla..

        Olenkohan täysi hölmö.. tietysti toivon vielä että palaisimme yhteen, mutta kohta kaksi kuukautta on ollut jo tätä veivaamista, alkaa olla aika hermoraunio olo, kun ei mistään saa kunnolla selvää missä mennään..

        miehellä on tiettyjä ongelmia ja paineita, mutta hän sulkee minut niiden ulkopuolelle ja on huono puhumaan asioista, tuntuu kyllä että myös salaa asioita, se on inhottavaa.. minulla on kokoajan tunne, että hänellä on uusi nainen ja ehkä oleskelee jo tämän kanssa.. ja joku päivä häipyy lopullisesti tuon toisen luo..

        tiedän kuitenkin, että tulen kait tekemään kaikkeni että meidän suhde pysyisi olemassa ja että palaisimme yhteen. en vain kestä olla ilman häntä. joka päivä olemme tekstailleet ja soitelleet..näin yhteys pysyy yllä.

        tänään kun tulin tyhjään kotiin alkoi ahdistamaan ihan hirveästi, tuli ihan paniikkinen olo, mietin etten tiedä mitä teen.. tilanne on hirveä, mutta en halua luopua miehestä kokonaan, hän itse sanoo etten menetä häntä kokonaan (mitä lie tarkoittanee) järki sanoo, että olisi parempi vain häipyä ja jättää mies lopullisesti, koska itse hän vain veivaa asioiden kanssa.. mutta tunne ei pysty jättämään häntä.. ahdistus on kova ja se pahenee aina kun en hetkeen kuule miehestä mitään..kuitenkin tuntuu että hän vedättää minua jotenkin ja siitä tulee kauhea olo.

        ehkä tarvitsisin ammattilaisen keskusteluapua, olen niin yksin tässä tilanteessa.

        voi vielä palautua. Mietihän nyt hiukan, miehesi pitää sinua hätävarana, jos seikkailu ei olekaan kivaa, niin aina löytyy joku, joka ottaa syliinsä takaisin. Herätys, se on sinun elämäsi, jota nyt haaskaat ja vielä tuollaiseen tyyppiin. Onneksi et tehnyt hänen kanssaan lapsia, sillä kertomuksesi mukaan hän on erittäin vastuuton. Jos sinulla on ripettäkään itsetunnosta jäljellä, niin nyt et viestittele sille ukonrehjukkeelle mitään, annat sen miettiä, onko sillä enää sitä paikkaa minne mennä, kun saa pakit joltain toiselta. Jos sinä et kunnioita itseäsi, niin ei kukaan muukaan niin tee, se on totuus.
        Sinä muuten olet jo se kakkonen,jota käydään höyläämässä, jos siltä sattuu tuntumaan:( Elämä jatkuu ja huomattavasti parempana, kun jätät tuon hyväksikäyttäjän, usko vain. Voit tietenkin jatkaa odottamista, mutta tuo ei liene sen väärtti, koska mies haluaa kuitenkin vierailla asunnollasi, tarkistamassa, että sinä odotat siellä kiltisti kärsien, kun hän bilettää maailmalla.

      • ap.
        kadonnut itsetuntosi kirjoitti:

        voi vielä palautua. Mietihän nyt hiukan, miehesi pitää sinua hätävarana, jos seikkailu ei olekaan kivaa, niin aina löytyy joku, joka ottaa syliinsä takaisin. Herätys, se on sinun elämäsi, jota nyt haaskaat ja vielä tuollaiseen tyyppiin. Onneksi et tehnyt hänen kanssaan lapsia, sillä kertomuksesi mukaan hän on erittäin vastuuton. Jos sinulla on ripettäkään itsetunnosta jäljellä, niin nyt et viestittele sille ukonrehjukkeelle mitään, annat sen miettiä, onko sillä enää sitä paikkaa minne mennä, kun saa pakit joltain toiselta. Jos sinä et kunnioita itseäsi, niin ei kukaan muukaan niin tee, se on totuus.
        Sinä muuten olet jo se kakkonen,jota käydään höyläämässä, jos siltä sattuu tuntumaan:( Elämä jatkuu ja huomattavasti parempana, kun jätät tuon hyväksikäyttäjän, usko vain. Voit tietenkin jatkaa odottamista, mutta tuo ei liene sen väärtti, koska mies haluaa kuitenkin vierailla asunnollasi, tarkistamassa, että sinä odotat siellä kiltisti kärsien, kun hän bilettää maailmalla.

        Päivä alkoi huonosti. Olin ihan maassa.. juhannus ja yksin. Ajattelin, kuinka surkeaa ja yksinäistä elämäni on ilman parisuhdetta ja miestä oli aivan kamala ikävä. Katselin valokuvia ja vollotin hysteerisenä.. ajattelin etten selviä tästä, että itsemurha taitaa sittenkin olla ainoa vaihtoehto, että en jaksa kantaa sitä menettämisen ja ikävän tuskaa sisälläni jos/kun rakkain ihminen poistuu elämästäni lopullisesti.

        Mielialat vaihteli suurinpiirtein minuutin välein lievemmästä epätoivosta tukahduttavaan. Ajattelin jo vetää pään täyteen rauhoittavia ja mennä peiton alle makoilemaan ja olla ajattelematta mitään. Totuin jo siihen tyyneen pöppyrään, helpotukseen, jonka lääkkeet antavat (vaikka olenkin tarkka, etten jää koukkuun)

        Miehen kanssa oli vaihdettu muutama yhdentekevä viesti (tosin viimepäivinä mies on ollut jotenkin enemmän välittävämmän kuuloinen) En ehtinyt ottaa lääkkeitä, kun jonkinlainen täydellinen kyllästyminen kirkastui mieleeni, ajattelin etten jaksa enää veivata näitä asioita, olla epätiedossa jne. Lähetin viestin jossa kysyin varsin suoraan voisiko mies kertoa ihan oikeasti syyn sille miksi ajatuksensa ovat niin sekaisin ja mikä on syy miksi ne on niin sekaisin, onko syy toinen nainen ja jos niin se olisi reilua nyt kertoa ihan suoraan, eikä enää kusettaa minua (mieshän on viimeviikot painokkaasti kieltänyt ettei mitään "sellaista" suhdetta ole olemassa, siis vakavaa, eikä ole rakastunut kehenkään).

        Ajattelin, että jos mies olisi suoraan sanonut, että on toinen nainen ja hän on rakastunut ja haluaa elää tuon naisen kanssa ja jättää minut lopullisesti niin olisin heti pakannut matkalaukkuni ja häipynyt jonnekin muualle suremaan ja kärsimään. Ajattelin, että minun on vihdoinkin tehtävä jokin päätös ennenkuin tulen hulluksi epätiedossa odottamisesta.

        No, sitten mies soitti ja oli hyväntuulisen kuuloinen. Sanoi, että hänen ajatukset on alkaneet näiden päivien aikana selkeentyä ja että on itsekin tajunnut, että hänellä on jonkinlainen ikäkriisi tms. sanoi vain tunteneensa jonkinlaista huonouden, riittämättömyyden tunnetta ja olevansa vanha ja surkea jne. Sanoi haluavansa tulla pian kotiin selvittelemään asioita ja suunnittelemaan mahdollista yhteiselämän jatkumista. Käytti minusta hellittelynimeä jota en ole kuullut kahteen kuukauteen (!)

        Olin ja olen lievästi sanottuna kuin puulla päähän lyöty. Luulin jo kaiken olevan lopullisesti ohitse, mutta ilmeisesti ei sittenkään..

        Mutta, suhtaudun tähän hyvin varauksellisesti, koska epäilen että tämä on taas vain jokin "temppu" ja juonenkäänne. Mutta en voi kieltää, ettenkö olisi astetta onnellisempi kuin aikaisemmin päivällä :)

        Sitä en usko, etteikö mieheni olisi pettänyt ja jonkinlainen suhde on ollut, ehkä on vieläkin olemassa. Mutta minusta tuntuu, että en välitä siitä jos vain saan mieheni "takaisin" elämääni ja voimme keskustella asioista ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Olen sitä mieltä, että tosi rakkaus kärsii ja antaa anteeksi..

        Kaiken se kärsii, kaiken se kestää.. ja vain kuolema voi erottaa lopullisesti (joko luonnollinen tai jommankumman itsemurha).

        Hyvää Juhannusta!

      • Peppi Lotta
        ap. kirjoitti:

        Päivä alkoi huonosti. Olin ihan maassa.. juhannus ja yksin. Ajattelin, kuinka surkeaa ja yksinäistä elämäni on ilman parisuhdetta ja miestä oli aivan kamala ikävä. Katselin valokuvia ja vollotin hysteerisenä.. ajattelin etten selviä tästä, että itsemurha taitaa sittenkin olla ainoa vaihtoehto, että en jaksa kantaa sitä menettämisen ja ikävän tuskaa sisälläni jos/kun rakkain ihminen poistuu elämästäni lopullisesti.

        Mielialat vaihteli suurinpiirtein minuutin välein lievemmästä epätoivosta tukahduttavaan. Ajattelin jo vetää pään täyteen rauhoittavia ja mennä peiton alle makoilemaan ja olla ajattelematta mitään. Totuin jo siihen tyyneen pöppyrään, helpotukseen, jonka lääkkeet antavat (vaikka olenkin tarkka, etten jää koukkuun)

        Miehen kanssa oli vaihdettu muutama yhdentekevä viesti (tosin viimepäivinä mies on ollut jotenkin enemmän välittävämmän kuuloinen) En ehtinyt ottaa lääkkeitä, kun jonkinlainen täydellinen kyllästyminen kirkastui mieleeni, ajattelin etten jaksa enää veivata näitä asioita, olla epätiedossa jne. Lähetin viestin jossa kysyin varsin suoraan voisiko mies kertoa ihan oikeasti syyn sille miksi ajatuksensa ovat niin sekaisin ja mikä on syy miksi ne on niin sekaisin, onko syy toinen nainen ja jos niin se olisi reilua nyt kertoa ihan suoraan, eikä enää kusettaa minua (mieshän on viimeviikot painokkaasti kieltänyt ettei mitään "sellaista" suhdetta ole olemassa, siis vakavaa, eikä ole rakastunut kehenkään).

        Ajattelin, että jos mies olisi suoraan sanonut, että on toinen nainen ja hän on rakastunut ja haluaa elää tuon naisen kanssa ja jättää minut lopullisesti niin olisin heti pakannut matkalaukkuni ja häipynyt jonnekin muualle suremaan ja kärsimään. Ajattelin, että minun on vihdoinkin tehtävä jokin päätös ennenkuin tulen hulluksi epätiedossa odottamisesta.

        No, sitten mies soitti ja oli hyväntuulisen kuuloinen. Sanoi, että hänen ajatukset on alkaneet näiden päivien aikana selkeentyä ja että on itsekin tajunnut, että hänellä on jonkinlainen ikäkriisi tms. sanoi vain tunteneensa jonkinlaista huonouden, riittämättömyyden tunnetta ja olevansa vanha ja surkea jne. Sanoi haluavansa tulla pian kotiin selvittelemään asioita ja suunnittelemaan mahdollista yhteiselämän jatkumista. Käytti minusta hellittelynimeä jota en ole kuullut kahteen kuukauteen (!)

        Olin ja olen lievästi sanottuna kuin puulla päähän lyöty. Luulin jo kaiken olevan lopullisesti ohitse, mutta ilmeisesti ei sittenkään..

        Mutta, suhtaudun tähän hyvin varauksellisesti, koska epäilen että tämä on taas vain jokin "temppu" ja juonenkäänne. Mutta en voi kieltää, ettenkö olisi astetta onnellisempi kuin aikaisemmin päivällä :)

        Sitä en usko, etteikö mieheni olisi pettänyt ja jonkinlainen suhde on ollut, ehkä on vieläkin olemassa. Mutta minusta tuntuu, että en välitä siitä jos vain saan mieheni "takaisin" elämääni ja voimme keskustella asioista ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Olen sitä mieltä, että tosi rakkaus kärsii ja antaa anteeksi..

        Kaiken se kärsii, kaiken se kestää.. ja vain kuolema voi erottaa lopullisesti (joko luonnollinen tai jommankumman itsemurha).

        Hyvää Juhannusta!

        Samalla lailla menee täällä juhannus.... ikävöiden toista, mutta onneksi lapset pitää arjessa jotenkin kiinni. Meidän erosta nyt 3kk joka tuli kun isku vasten kasvoja. Huomasin eräänä päivänä että mieheni on jotenkin outo ja kun sain vihdoin painostettua jotain irti hän sanoi jo vuoden käyttäneensä hormoneja joka työn ja harrastuksen takia muka "vaatii" sitä.
        Hän tietää minun mielipiteeni niihin aineisiin joten salasi sen vuoden verran ja minä tunsin itseni niin typeräksi kun en huomannut.... epäilin välillä mutta luotin toisen sanaan.... No hän halusi myös etäisyyttä ym ym samaa kun mitä sinun miehesi.

        Sitten hän lähti ja seuraavana viikonloppuna sain kuulla että hän on pettänyt minua. Eli taas uusi pommi, pettäminen oli siis tapahtunut jo paljon aikaisemmin ennen eroa.

        Sitä en maininnut että naimisiin oli tarkoitus mennä tänä kesänä, mutta kaikki peruttu.

        Hän myönsi siis pettäneensä ja kahden viikon eron aikana hänellä oli ollut kaksi "itsetunnon kohotus" panoa joiksi itse niitä kutsui.... Olin siis todella rikki ja piti jaksaa kuitenkin lasten kanssa... työnteko oli todella vaikeaa ja ihan kaikki muukin.
        No sitten hän halusi yrittää puhtaalta pöydältä kun kaikki on tullut julki. Sitä kesti sen yön sitä yrittämistä ja aamulla enää ei tiennyt mitä haluaa ja lähti menemään. (mielialan vaihtelut johtu osaksi hormoneista)

        No sitten menikin jokunen viikko kun aloin vihdoin itse pääsemään jotenkin jaloille hän halusi taas tulla takaisin. Silloin minulla ja lapsilla oli jo asunto hommattu ja muuttoon oli noin kuukausi. Tätä yhdessä oloa kesti kaksi viikkoa ja kun aloin puhua että pitäisikö perua se asunto vai ei kun itse olin vuorostani se joka ei ehkä tiennyt mitä haluaa ja onko uskallusta yrittää, niin hän sanoi että ota vaan asunto.... silloin mietin että on nyt jumalauta. Olin odottanut jotakin tämän tapaista:" toivoisin että jäisitte lasten kanssa tänne" mutta ei!!!!

        Silloin päätin että nyt sitten tää soutaminen ja huopaaminen saa loppua että en voi hajottaa itseäni enempää ja sanoin että jos me muutetaan pois niin en halua yrittää enää, koskamiksi ottaa takapakkia jos pitäisi rakentaa tulevaisuutta uudestaan.

        No tuli muutto ja mieheni jäi asumaan yhteiseen asuntomme. Mjutta eipä poika siellä enää viihtynyt kun me oltiin lähdetty pois. Halusi olla täällä meidän luona ja se tuntui myös minusta kivalta, mutta sanoin että ei voi näin jatkua että se vaan hengailee täällä ja kuitenkaan ei oikeesti olla yhdessä että nyt joko ollaan yhdessä tai sitten otetaan 4kk aikalisä ja ei pidetä mitään muuta yhteyttä kun mikä lapsiin tulee ja molemmat häilää sillä aikaa ja katsoo onko tuolla jotain parempaa annettavaa. Ensin hän sanoi että niin se on kait tehtävä, mutta tulikin viesti perään että haluaa olla mun kanssa ja ei halua taukoa että ei haluu et mulla on toisia miehiä...

        No siitä alkoi ihan kivasti menemään ja kävimme pariterapiassa ym ja hän oli lopettanut hormonit, mutta halusi aloittaa uudestaan, muka pienemmällä määrällä ja eri ainbe kun edellisellä kerralla ja sanoi että en kuulemma huomaa mitään eroa, mutta kaksi viikkoa sitten huomasin oireita ja kysyin mutta kielsi että ei vielä ole aloittanut. Viime sunnuntaina kun olimme lähdössä koko perhe mökkeilee viikoksi löysin autosta pilleri purkin ja siitäkös sitten riemastuin että oli valehdellut ja nimen omaan puhuttiin että enää ei valheita. Meillä olikin tarkoitus puhua asioista mökillä ja hän sanoi että olisi kertonut siellä...
        Olin hyvin pettynyt että miksi ne taas piti aloittaa kun oikeesti meillä meni tämä kuukausi tosi kivasti ja hyvällä alulla. No hänen valinta...
        Menomatka mökille oli hyvin vaisu ja mökillä sanoin että en halua elää ihmisen kanssa joka vetää mömmöjä ja että jos hän ei halua lopettaa niitä niin sitten tulee lopullinen ero.... en halua sitä entistä paskaa suhdetta takaisin, jossa petetään ja valehdellaan, kun kaikki tuo on lieve ilmiöitä hormoneista.

        Hän oli sitä mieltä että aikoo käyttää ja viime viikko mökillä oli hyvin kylmäkiskoista, vaikka puhuttiin että yritetään nyt tehdä hyvillä mielin mökkireissu lastenkin takia mutta hän muuttui todella kylmäksi ja välinpitämättömäksi... ehkä minäkin... mutta seksi hänelle kelpasi =(

        Tulimme sitten tänää kotiin ja hän auttoi tavarat sisälle pyysin avaimeni takaisin ja keräsin hänen muutamat tavarat ja hyvästelin. tuntuu niin pahalle ja ollut vaikeeta mutta päätin että nyt en laita viestiä en mitään.... vaikka toinen puoli huutaa hänen peräänsä. Ja ikävä on kova. Mutta tämä edestakaisin soutaminen ja huopaaminen ei auta pahentaa vaan... pakko tehdä stoppi. en pidä muuten yhteyttä kun lasten asioissa ja katsotaan kuinka tulee ajan kanssa käymään. kirvestä en ole minäkään heittänyt kaivoon mutta nyt on aika ottaa etäisyyttä ja katsella ympärille. jos niin on tarkoitettu että ei palata koskaan yhteen niin sitten ei mutta uskon että jos on niin tällainen välimatka on hyväksi.

        Eli ei niin hyvää juhannusta kun olin toivonut.
        Pysy vahvana kaikki selviää =)

      • Peppi Lotta
        Peppi Lotta kirjoitti:

        Samalla lailla menee täällä juhannus.... ikävöiden toista, mutta onneksi lapset pitää arjessa jotenkin kiinni. Meidän erosta nyt 3kk joka tuli kun isku vasten kasvoja. Huomasin eräänä päivänä että mieheni on jotenkin outo ja kun sain vihdoin painostettua jotain irti hän sanoi jo vuoden käyttäneensä hormoneja joka työn ja harrastuksen takia muka "vaatii" sitä.
        Hän tietää minun mielipiteeni niihin aineisiin joten salasi sen vuoden verran ja minä tunsin itseni niin typeräksi kun en huomannut.... epäilin välillä mutta luotin toisen sanaan.... No hän halusi myös etäisyyttä ym ym samaa kun mitä sinun miehesi.

        Sitten hän lähti ja seuraavana viikonloppuna sain kuulla että hän on pettänyt minua. Eli taas uusi pommi, pettäminen oli siis tapahtunut jo paljon aikaisemmin ennen eroa.

        Sitä en maininnut että naimisiin oli tarkoitus mennä tänä kesänä, mutta kaikki peruttu.

        Hän myönsi siis pettäneensä ja kahden viikon eron aikana hänellä oli ollut kaksi "itsetunnon kohotus" panoa joiksi itse niitä kutsui.... Olin siis todella rikki ja piti jaksaa kuitenkin lasten kanssa... työnteko oli todella vaikeaa ja ihan kaikki muukin.
        No sitten hän halusi yrittää puhtaalta pöydältä kun kaikki on tullut julki. Sitä kesti sen yön sitä yrittämistä ja aamulla enää ei tiennyt mitä haluaa ja lähti menemään. (mielialan vaihtelut johtu osaksi hormoneista)

        No sitten menikin jokunen viikko kun aloin vihdoin itse pääsemään jotenkin jaloille hän halusi taas tulla takaisin. Silloin minulla ja lapsilla oli jo asunto hommattu ja muuttoon oli noin kuukausi. Tätä yhdessä oloa kesti kaksi viikkoa ja kun aloin puhua että pitäisikö perua se asunto vai ei kun itse olin vuorostani se joka ei ehkä tiennyt mitä haluaa ja onko uskallusta yrittää, niin hän sanoi että ota vaan asunto.... silloin mietin että on nyt jumalauta. Olin odottanut jotakin tämän tapaista:" toivoisin että jäisitte lasten kanssa tänne" mutta ei!!!!

        Silloin päätin että nyt sitten tää soutaminen ja huopaaminen saa loppua että en voi hajottaa itseäni enempää ja sanoin että jos me muutetaan pois niin en halua yrittää enää, koskamiksi ottaa takapakkia jos pitäisi rakentaa tulevaisuutta uudestaan.

        No tuli muutto ja mieheni jäi asumaan yhteiseen asuntomme. Mjutta eipä poika siellä enää viihtynyt kun me oltiin lähdetty pois. Halusi olla täällä meidän luona ja se tuntui myös minusta kivalta, mutta sanoin että ei voi näin jatkua että se vaan hengailee täällä ja kuitenkaan ei oikeesti olla yhdessä että nyt joko ollaan yhdessä tai sitten otetaan 4kk aikalisä ja ei pidetä mitään muuta yhteyttä kun mikä lapsiin tulee ja molemmat häilää sillä aikaa ja katsoo onko tuolla jotain parempaa annettavaa. Ensin hän sanoi että niin se on kait tehtävä, mutta tulikin viesti perään että haluaa olla mun kanssa ja ei halua taukoa että ei haluu et mulla on toisia miehiä...

        No siitä alkoi ihan kivasti menemään ja kävimme pariterapiassa ym ja hän oli lopettanut hormonit, mutta halusi aloittaa uudestaan, muka pienemmällä määrällä ja eri ainbe kun edellisellä kerralla ja sanoi että en kuulemma huomaa mitään eroa, mutta kaksi viikkoa sitten huomasin oireita ja kysyin mutta kielsi että ei vielä ole aloittanut. Viime sunnuntaina kun olimme lähdössä koko perhe mökkeilee viikoksi löysin autosta pilleri purkin ja siitäkös sitten riemastuin että oli valehdellut ja nimen omaan puhuttiin että enää ei valheita. Meillä olikin tarkoitus puhua asioista mökillä ja hän sanoi että olisi kertonut siellä...
        Olin hyvin pettynyt että miksi ne taas piti aloittaa kun oikeesti meillä meni tämä kuukausi tosi kivasti ja hyvällä alulla. No hänen valinta...
        Menomatka mökille oli hyvin vaisu ja mökillä sanoin että en halua elää ihmisen kanssa joka vetää mömmöjä ja että jos hän ei halua lopettaa niitä niin sitten tulee lopullinen ero.... en halua sitä entistä paskaa suhdetta takaisin, jossa petetään ja valehdellaan, kun kaikki tuo on lieve ilmiöitä hormoneista.

        Hän oli sitä mieltä että aikoo käyttää ja viime viikko mökillä oli hyvin kylmäkiskoista, vaikka puhuttiin että yritetään nyt tehdä hyvillä mielin mökkireissu lastenkin takia mutta hän muuttui todella kylmäksi ja välinpitämättömäksi... ehkä minäkin... mutta seksi hänelle kelpasi =(

        Tulimme sitten tänää kotiin ja hän auttoi tavarat sisälle pyysin avaimeni takaisin ja keräsin hänen muutamat tavarat ja hyvästelin. tuntuu niin pahalle ja ollut vaikeeta mutta päätin että nyt en laita viestiä en mitään.... vaikka toinen puoli huutaa hänen peräänsä. Ja ikävä on kova. Mutta tämä edestakaisin soutaminen ja huopaaminen ei auta pahentaa vaan... pakko tehdä stoppi. en pidä muuten yhteyttä kun lasten asioissa ja katsotaan kuinka tulee ajan kanssa käymään. kirvestä en ole minäkään heittänyt kaivoon mutta nyt on aika ottaa etäisyyttä ja katsella ympärille. jos niin on tarkoitettu että ei palata koskaan yhteen niin sitten ei mutta uskon että jos on niin tällainen välimatka on hyväksi.

        Eli ei niin hyvää juhannusta kun olin toivonut.
        Pysy vahvana kaikki selviää =)

        Eli ei tosiaan ole hyvä asia toi että ollaan ja erotaan ja ollaan ja erotaan se hajottaa enemmän.... Siinä tein virheen että olin aina vaan valmis ottamaan takaisin kun se tuli surkeena kotiin...
        nyt harmittaa... ei katsos voi tietää mitä sillä aikaa on mennyty ohi silmien =D
        Vaikka oma tuleva prinssi =) heh vähän kevennystä tähänkurjaan oloon.

        Nyt ehkä tuntuu vaikeelle susta mutta kun aikaa menee se holpottaa päivä päivältä enemmän ja olet aina vaan vahvempi ja opit elämästä uutta.

        Sunkin olis ehkä hyvä katsella mitä elämällä on annettavaa jos tämä ensimmäinen suhde oli niin niitä yleensä tarvitaan jokunen ennen kun "se oikea" tulee kohdalle.

        Nyt naisenergia jylläämään ja kesää kohti. mulla ystävät tsempannu tosi paljon ja mä olen huomannut että parasta ja nopeinta terapiaa on puhua puhua ja puhua,,,, kyllä ystävät jaksaa kuunnella vaikka jankkaat samaa asiaa 100 kertaa, mut se helpottaa. varmasti enemmän kun kirjoittaminen, vaikka kivaa tääkin on kun saa purkaa tänne ja huomata ettö hei en ole ainut jolla on paskoja juttuja sattunut!!!!

        nyt hyvin asiallinen shtautuminen kun se tulee seuraavaksi.... älä kysele mitään, mistään ja olet kun et välittäisi missä se on ollut ja kenen kanssa. puhut niitä näitä ja olet oma iloinen itsesi.... se oikeesti laittaa miehen ajattelee.

        mä olen hengessä mukana, koska mulla sama tilanne nytkin tekis mieli laittaa vaan viestiä että hyvää yötä mutta EN LAITA =) sen asian kanssa nyt painin, mutta olen vahva ja huomena on jo helpompaa =)

        usko itseesi ja parempaan huomiseen!!!!

        nämä miehet ei ole meitä varten..... parempia on varmasti ja olet taas viisaampi jos uusi suhde tulee..... ei ole niin sinisilmäinen ja oppii tunnistamaan "oireet" jos joku mättää....


        tsemppii !!!!!

      • juhannus77
        Peppi Lotta kirjoitti:

        Eli ei tosiaan ole hyvä asia toi että ollaan ja erotaan ja ollaan ja erotaan se hajottaa enemmän.... Siinä tein virheen että olin aina vaan valmis ottamaan takaisin kun se tuli surkeena kotiin...
        nyt harmittaa... ei katsos voi tietää mitä sillä aikaa on mennyty ohi silmien =D
        Vaikka oma tuleva prinssi =) heh vähän kevennystä tähänkurjaan oloon.

        Nyt ehkä tuntuu vaikeelle susta mutta kun aikaa menee se holpottaa päivä päivältä enemmän ja olet aina vaan vahvempi ja opit elämästä uutta.

        Sunkin olis ehkä hyvä katsella mitä elämällä on annettavaa jos tämä ensimmäinen suhde oli niin niitä yleensä tarvitaan jokunen ennen kun "se oikea" tulee kohdalle.

        Nyt naisenergia jylläämään ja kesää kohti. mulla ystävät tsempannu tosi paljon ja mä olen huomannut että parasta ja nopeinta terapiaa on puhua puhua ja puhua,,,, kyllä ystävät jaksaa kuunnella vaikka jankkaat samaa asiaa 100 kertaa, mut se helpottaa. varmasti enemmän kun kirjoittaminen, vaikka kivaa tääkin on kun saa purkaa tänne ja huomata ettö hei en ole ainut jolla on paskoja juttuja sattunut!!!!

        nyt hyvin asiallinen shtautuminen kun se tulee seuraavaksi.... älä kysele mitään, mistään ja olet kun et välittäisi missä se on ollut ja kenen kanssa. puhut niitä näitä ja olet oma iloinen itsesi.... se oikeesti laittaa miehen ajattelee.

        mä olen hengessä mukana, koska mulla sama tilanne nytkin tekis mieli laittaa vaan viestiä että hyvää yötä mutta EN LAITA =) sen asian kanssa nyt painin, mutta olen vahva ja huomena on jo helpompaa =)

        usko itseesi ja parempaan huomiseen!!!!

        nämä miehet ei ole meitä varten..... parempia on varmasti ja olet taas viisaampi jos uusi suhde tulee..... ei ole niin sinisilmäinen ja oppii tunnistamaan "oireet" jos joku mättää....


        tsemppii !!!!!

        Ei ole helppoa. Sattuu ja tuntuu ettei jaksaisi. On surullinen olo ja miettii miksi näin tapahtuu kun kaiken piti olla hyvin. Epätoivo ja viha.. voimia teille kaikille, arvostakaa itseänne, te olette hyviä miehistä/naisista huolimatta,te olette tärkeitä juuri itsenne takia ja meillä on vielä paljon saatavaa ja annettavaa tässä elämässä!! Haleja teille kaikille

      • hanki apua
        ap. kirjoitti:

        Päivä alkoi huonosti. Olin ihan maassa.. juhannus ja yksin. Ajattelin, kuinka surkeaa ja yksinäistä elämäni on ilman parisuhdetta ja miestä oli aivan kamala ikävä. Katselin valokuvia ja vollotin hysteerisenä.. ajattelin etten selviä tästä, että itsemurha taitaa sittenkin olla ainoa vaihtoehto, että en jaksa kantaa sitä menettämisen ja ikävän tuskaa sisälläni jos/kun rakkain ihminen poistuu elämästäni lopullisesti.

        Mielialat vaihteli suurinpiirtein minuutin välein lievemmästä epätoivosta tukahduttavaan. Ajattelin jo vetää pään täyteen rauhoittavia ja mennä peiton alle makoilemaan ja olla ajattelematta mitään. Totuin jo siihen tyyneen pöppyrään, helpotukseen, jonka lääkkeet antavat (vaikka olenkin tarkka, etten jää koukkuun)

        Miehen kanssa oli vaihdettu muutama yhdentekevä viesti (tosin viimepäivinä mies on ollut jotenkin enemmän välittävämmän kuuloinen) En ehtinyt ottaa lääkkeitä, kun jonkinlainen täydellinen kyllästyminen kirkastui mieleeni, ajattelin etten jaksa enää veivata näitä asioita, olla epätiedossa jne. Lähetin viestin jossa kysyin varsin suoraan voisiko mies kertoa ihan oikeasti syyn sille miksi ajatuksensa ovat niin sekaisin ja mikä on syy miksi ne on niin sekaisin, onko syy toinen nainen ja jos niin se olisi reilua nyt kertoa ihan suoraan, eikä enää kusettaa minua (mieshän on viimeviikot painokkaasti kieltänyt ettei mitään "sellaista" suhdetta ole olemassa, siis vakavaa, eikä ole rakastunut kehenkään).

        Ajattelin, että jos mies olisi suoraan sanonut, että on toinen nainen ja hän on rakastunut ja haluaa elää tuon naisen kanssa ja jättää minut lopullisesti niin olisin heti pakannut matkalaukkuni ja häipynyt jonnekin muualle suremaan ja kärsimään. Ajattelin, että minun on vihdoinkin tehtävä jokin päätös ennenkuin tulen hulluksi epätiedossa odottamisesta.

        No, sitten mies soitti ja oli hyväntuulisen kuuloinen. Sanoi, että hänen ajatukset on alkaneet näiden päivien aikana selkeentyä ja että on itsekin tajunnut, että hänellä on jonkinlainen ikäkriisi tms. sanoi vain tunteneensa jonkinlaista huonouden, riittämättömyyden tunnetta ja olevansa vanha ja surkea jne. Sanoi haluavansa tulla pian kotiin selvittelemään asioita ja suunnittelemaan mahdollista yhteiselämän jatkumista. Käytti minusta hellittelynimeä jota en ole kuullut kahteen kuukauteen (!)

        Olin ja olen lievästi sanottuna kuin puulla päähän lyöty. Luulin jo kaiken olevan lopullisesti ohitse, mutta ilmeisesti ei sittenkään..

        Mutta, suhtaudun tähän hyvin varauksellisesti, koska epäilen että tämä on taas vain jokin "temppu" ja juonenkäänne. Mutta en voi kieltää, ettenkö olisi astetta onnellisempi kuin aikaisemmin päivällä :)

        Sitä en usko, etteikö mieheni olisi pettänyt ja jonkinlainen suhde on ollut, ehkä on vieläkin olemassa. Mutta minusta tuntuu, että en välitä siitä jos vain saan mieheni "takaisin" elämääni ja voimme keskustella asioista ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Olen sitä mieltä, että tosi rakkaus kärsii ja antaa anteeksi..

        Kaiken se kärsii, kaiken se kestää.. ja vain kuolema voi erottaa lopullisesti (joko luonnollinen tai jommankumman itsemurha).

        Hyvää Juhannusta!

        Kuolema tai itsemurha?? Sinulla ei ole minkäänlaista itsetuntoa tai ylpeyttä ja vaikutat läheisriippuvaiselta. Jokaisen ihmisen tulisi voida elää myös yksin, sinä et siihen ilmeisesti kykene, vaan olet miehellesi kuin kynnysmatto, johon mies voi paskaiset koipensa pyyhkiä. No, onnea valitsemallasi tiellä, toivottavasti se on kaiken tuon arvoista.

      • 43vnainen
        ap. kirjoitti:

        Päivä alkoi huonosti. Olin ihan maassa.. juhannus ja yksin. Ajattelin, kuinka surkeaa ja yksinäistä elämäni on ilman parisuhdetta ja miestä oli aivan kamala ikävä. Katselin valokuvia ja vollotin hysteerisenä.. ajattelin etten selviä tästä, että itsemurha taitaa sittenkin olla ainoa vaihtoehto, että en jaksa kantaa sitä menettämisen ja ikävän tuskaa sisälläni jos/kun rakkain ihminen poistuu elämästäni lopullisesti.

        Mielialat vaihteli suurinpiirtein minuutin välein lievemmästä epätoivosta tukahduttavaan. Ajattelin jo vetää pään täyteen rauhoittavia ja mennä peiton alle makoilemaan ja olla ajattelematta mitään. Totuin jo siihen tyyneen pöppyrään, helpotukseen, jonka lääkkeet antavat (vaikka olenkin tarkka, etten jää koukkuun)

        Miehen kanssa oli vaihdettu muutama yhdentekevä viesti (tosin viimepäivinä mies on ollut jotenkin enemmän välittävämmän kuuloinen) En ehtinyt ottaa lääkkeitä, kun jonkinlainen täydellinen kyllästyminen kirkastui mieleeni, ajattelin etten jaksa enää veivata näitä asioita, olla epätiedossa jne. Lähetin viestin jossa kysyin varsin suoraan voisiko mies kertoa ihan oikeasti syyn sille miksi ajatuksensa ovat niin sekaisin ja mikä on syy miksi ne on niin sekaisin, onko syy toinen nainen ja jos niin se olisi reilua nyt kertoa ihan suoraan, eikä enää kusettaa minua (mieshän on viimeviikot painokkaasti kieltänyt ettei mitään "sellaista" suhdetta ole olemassa, siis vakavaa, eikä ole rakastunut kehenkään).

        Ajattelin, että jos mies olisi suoraan sanonut, että on toinen nainen ja hän on rakastunut ja haluaa elää tuon naisen kanssa ja jättää minut lopullisesti niin olisin heti pakannut matkalaukkuni ja häipynyt jonnekin muualle suremaan ja kärsimään. Ajattelin, että minun on vihdoinkin tehtävä jokin päätös ennenkuin tulen hulluksi epätiedossa odottamisesta.

        No, sitten mies soitti ja oli hyväntuulisen kuuloinen. Sanoi, että hänen ajatukset on alkaneet näiden päivien aikana selkeentyä ja että on itsekin tajunnut, että hänellä on jonkinlainen ikäkriisi tms. sanoi vain tunteneensa jonkinlaista huonouden, riittämättömyyden tunnetta ja olevansa vanha ja surkea jne. Sanoi haluavansa tulla pian kotiin selvittelemään asioita ja suunnittelemaan mahdollista yhteiselämän jatkumista. Käytti minusta hellittelynimeä jota en ole kuullut kahteen kuukauteen (!)

        Olin ja olen lievästi sanottuna kuin puulla päähän lyöty. Luulin jo kaiken olevan lopullisesti ohitse, mutta ilmeisesti ei sittenkään..

        Mutta, suhtaudun tähän hyvin varauksellisesti, koska epäilen että tämä on taas vain jokin "temppu" ja juonenkäänne. Mutta en voi kieltää, ettenkö olisi astetta onnellisempi kuin aikaisemmin päivällä :)

        Sitä en usko, etteikö mieheni olisi pettänyt ja jonkinlainen suhde on ollut, ehkä on vieläkin olemassa. Mutta minusta tuntuu, että en välitä siitä jos vain saan mieheni "takaisin" elämääni ja voimme keskustella asioista ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Olen sitä mieltä, että tosi rakkaus kärsii ja antaa anteeksi..

        Kaiken se kärsii, kaiken se kestää.. ja vain kuolema voi erottaa lopullisesti (joko luonnollinen tai jommankumman itsemurha).

        Hyvää Juhannusta!

        Luin tänään tätä viestiketjua. Mieleeni tuli heti se, että onko miehesi kenties ihastunut varattuun naiseen (joka asuu vielä miehensä kanssa). Esim se toinen, jolle soitit.

        Oma liittoni kesti yli 20 vuotta, erosimme 2 ja puol vuotta sitten. Exäni etsi uutta naista chatissa esiintyen vapaana miehenä. Se tapa, millä ero hoidettiin oli tosi törkeä, loukkasi tosi paljon. Ei tullut minulle kuitenkaan shokkina, koska periaatteessa olin jo työntämässä häntä pois luotani.
        Aikamoista vuoristorataa ja tunteita sai sen jälkeen kyllä käydä läpi.

        Nyt tilanteeni on suht ok, ei ole uutta miestä, olen oppinut elämään yksinkin (vaikka se oli minullekin ensimmäinen kerta, koska lähdin nuorena kotoa suoraan suhteeseen).
        Tässä iässä on oppinut elämään päivä kerrallaan. Jokaisella meillä on tämä oma tarinansa, tosi kivulias kokemus. Kannattaa kirjoitella ja puhua, niin tein minäkin.
        Hyvää kesän jatkoa kaikesta huolimatta!

      • ap.
        43vnainen kirjoitti:

        Luin tänään tätä viestiketjua. Mieleeni tuli heti se, että onko miehesi kenties ihastunut varattuun naiseen (joka asuu vielä miehensä kanssa). Esim se toinen, jolle soitit.

        Oma liittoni kesti yli 20 vuotta, erosimme 2 ja puol vuotta sitten. Exäni etsi uutta naista chatissa esiintyen vapaana miehenä. Se tapa, millä ero hoidettiin oli tosi törkeä, loukkasi tosi paljon. Ei tullut minulle kuitenkaan shokkina, koska periaatteessa olin jo työntämässä häntä pois luotani.
        Aikamoista vuoristorataa ja tunteita sai sen jälkeen kyllä käydä läpi.

        Nyt tilanteeni on suht ok, ei ole uutta miestä, olen oppinut elämään yksinkin (vaikka se oli minullekin ensimmäinen kerta, koska lähdin nuorena kotoa suoraan suhteeseen).
        Tässä iässä on oppinut elämään päivä kerrallaan. Jokaisella meillä on tämä oma tarinansa, tosi kivulias kokemus. Kannattaa kirjoitella ja puhua, niin tein minäkin.
        Hyvää kesän jatkoa kaikesta huolimatta!

        No niin, palaan tähän ketjuun vielä päivittämään tapahtumia. Samalla saa itse hieman jäsennellä ajatuksiaan, paljon on tapahtunut.

        Mieheni siis tuli viikko sitten tänne kotiin ja siitä saakka olemme puhuneet asioista. Olemme puhuneet enemmän kuin moneen vuoteen. Paljon asioita on selvinnytkin. Yhteisen ajan puute, puhumattomuus, seksin vähyys.. kaikki se on etäännyttänyt meitä toisistamme, ei ole ihme jos suhde ajautui siihen tilaan ja tapahtui mitä tapahtui.

        Pari ensimmäistä päivää oli vielä hapuilua ja hieman vähemmän avointa. Mies kuitenkin kertoi hakuavansa jatkaa suhdettamme. Kaikki huipentui siihen, kun en enää kestänyt epätietoisuutta ja tunnetta, että mies ei puhu minulle asioista suoraan. En olisi halunnut alentua ratsaamaan kännykkää ym. mutta minusta tuntui, että pakko tehdä niin, muuten en koskaan saa tietää totuutta tästä toisesta naisesta ym. No, miehen ollessa kylppärissä otin puhelimensa ja luin viestit. Sieltähän selvisi tämä "kakkonen" ja se, että nainen haluaa muuttaa mieheni kanssa yhteen asumaan ja oli jo tehnyt asunnon vuokraus ja muuttojärjestelyitä, kahden lapsen yh-äiti. Olin shokissa. Itkin ja tärisin.

        Mies tuntui menevän melko sekaisin, kun olin paljastanut koko kuvion. Vaadin saada tietää kaikki juurta jaksain ja rehellisesti. Sanoin etten enää kestä mitään salailua ja valehtelua. No, mies oli tavannut tämän naisen puoli vuotta sitten reissullaan. Oli ollut kiva nainen ja heidän oli ollut helppo keskustella kaikesta. Mies oli ihastunut naiseen. Samalla meidän suhde oli tuntunut ongelmaiselle (myönnän että niitä ongelmia on ollut) Nainen oli ihastunut paljon mieheeni ja halusi kiihkesti olla mieheni kanssa ja muuttaa yhteen asumaan. Mieheni sanoi, että oli hieman kavahtanut ajatusta yhteenasumisesta, että onko naisella siinä vain hyötyajatus, saada elättäjää lapsilleen jne. Olivat tapailleet muutaman kerran ja pitäneet puhelimitse yhteyttä. Mieheni lähinnä halunnut tilittää naiselle ongelmistaan ja saada häneltä tukea.

        No, sen puhelinratsauksen jälkeen mieheni sanoi, että on viime aikoina tajunnut, ettei halua muuttaa tämän naisen kanssa yhteen vaan hänen paikkansa on täällä kotona ja minun kanssa. Mies sanoi haluavansa jäädä tänne. Hän kysyi voimmeko aloittaa alusta koko suhteemme. Kummallakin meillä vahva tunne siitä, että puhumalla olemme selvittäneet meitä painaneita asioita ja olemme kuin uudestaan rakastuneita. Meillä on nyt läheisyyttä, välittämistä, aikaa toisillemme.

        Eilen aamulla meidän oveen kolkutettiin ja naisääni huuteli mieheni nimeä. Koputti kauan ja vihaisesti. Olen varma, että se oli tämä toinen nainen. Mieheni lopetti yhteydenpidon häneen, on sulkenut puhelimensa, nainen ei saa yhteyttä häneen enää, varmaan suuttunut siitä.

        Olen sanonut miehelleni, että minä en ole missään vaiheessa halunnut erota hänestä ja olen valmis antamaan anteeksi tämän sekoilun kaikkinensa. Edes tuo naisen käynti ei hetkauttanut minua. Pääasia, että mies on nyt täällä kotona minun kanssani, millään muulla ei ole väliä. Olen ollut taas onnellinen, kaikki tuntuu paremmalle kuin aikoihin. Paitsi luottamus ei tietenkään ole täysin kunnossa vaan minulla on pelko siitä, että jos jotain ikävää taas tapahtuu, jos mies muuttaa mielensä jne. yritän kuitenkin luottaa mieheni sanaan, hänhän se on tehnyt nyt valinnan olla kotona minun kanssani ja tänä aamuna otti minut kainaloonsa, kertoi kuinka paljon rakastaa ja että on onnellinen siitä, että olen pystynyt antamaan anteeksi sekoilunsa ja hän on saanut tulla kotiin takaisin. Mieheni sanoo kuinka paljon nauttii olla kotona ja että täällä on hänen paikkansa.

        Halusin kertoa tämän asioiden saamaan onnellisemman käänteen, ainakin tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan paljon paremmin kuin kahteen kuukauteen.

      • saatte asianne kuntoon
        ap. kirjoitti:

        No niin, palaan tähän ketjuun vielä päivittämään tapahtumia. Samalla saa itse hieman jäsennellä ajatuksiaan, paljon on tapahtunut.

        Mieheni siis tuli viikko sitten tänne kotiin ja siitä saakka olemme puhuneet asioista. Olemme puhuneet enemmän kuin moneen vuoteen. Paljon asioita on selvinnytkin. Yhteisen ajan puute, puhumattomuus, seksin vähyys.. kaikki se on etäännyttänyt meitä toisistamme, ei ole ihme jos suhde ajautui siihen tilaan ja tapahtui mitä tapahtui.

        Pari ensimmäistä päivää oli vielä hapuilua ja hieman vähemmän avointa. Mies kuitenkin kertoi hakuavansa jatkaa suhdettamme. Kaikki huipentui siihen, kun en enää kestänyt epätietoisuutta ja tunnetta, että mies ei puhu minulle asioista suoraan. En olisi halunnut alentua ratsaamaan kännykkää ym. mutta minusta tuntui, että pakko tehdä niin, muuten en koskaan saa tietää totuutta tästä toisesta naisesta ym. No, miehen ollessa kylppärissä otin puhelimensa ja luin viestit. Sieltähän selvisi tämä "kakkonen" ja se, että nainen haluaa muuttaa mieheni kanssa yhteen asumaan ja oli jo tehnyt asunnon vuokraus ja muuttojärjestelyitä, kahden lapsen yh-äiti. Olin shokissa. Itkin ja tärisin.

        Mies tuntui menevän melko sekaisin, kun olin paljastanut koko kuvion. Vaadin saada tietää kaikki juurta jaksain ja rehellisesti. Sanoin etten enää kestä mitään salailua ja valehtelua. No, mies oli tavannut tämän naisen puoli vuotta sitten reissullaan. Oli ollut kiva nainen ja heidän oli ollut helppo keskustella kaikesta. Mies oli ihastunut naiseen. Samalla meidän suhde oli tuntunut ongelmaiselle (myönnän että niitä ongelmia on ollut) Nainen oli ihastunut paljon mieheeni ja halusi kiihkesti olla mieheni kanssa ja muuttaa yhteen asumaan. Mieheni sanoi, että oli hieman kavahtanut ajatusta yhteenasumisesta, että onko naisella siinä vain hyötyajatus, saada elättäjää lapsilleen jne. Olivat tapailleet muutaman kerran ja pitäneet puhelimitse yhteyttä. Mieheni lähinnä halunnut tilittää naiselle ongelmistaan ja saada häneltä tukea.

        No, sen puhelinratsauksen jälkeen mieheni sanoi, että on viime aikoina tajunnut, ettei halua muuttaa tämän naisen kanssa yhteen vaan hänen paikkansa on täällä kotona ja minun kanssa. Mies sanoi haluavansa jäädä tänne. Hän kysyi voimmeko aloittaa alusta koko suhteemme. Kummallakin meillä vahva tunne siitä, että puhumalla olemme selvittäneet meitä painaneita asioita ja olemme kuin uudestaan rakastuneita. Meillä on nyt läheisyyttä, välittämistä, aikaa toisillemme.

        Eilen aamulla meidän oveen kolkutettiin ja naisääni huuteli mieheni nimeä. Koputti kauan ja vihaisesti. Olen varma, että se oli tämä toinen nainen. Mieheni lopetti yhteydenpidon häneen, on sulkenut puhelimensa, nainen ei saa yhteyttä häneen enää, varmaan suuttunut siitä.

        Olen sanonut miehelleni, että minä en ole missään vaiheessa halunnut erota hänestä ja olen valmis antamaan anteeksi tämän sekoilun kaikkinensa. Edes tuo naisen käynti ei hetkauttanut minua. Pääasia, että mies on nyt täällä kotona minun kanssani, millään muulla ei ole väliä. Olen ollut taas onnellinen, kaikki tuntuu paremmalle kuin aikoihin. Paitsi luottamus ei tietenkään ole täysin kunnossa vaan minulla on pelko siitä, että jos jotain ikävää taas tapahtuu, jos mies muuttaa mielensä jne. yritän kuitenkin luottaa mieheni sanaan, hänhän se on tehnyt nyt valinnan olla kotona minun kanssani ja tänä aamuna otti minut kainaloonsa, kertoi kuinka paljon rakastaa ja että on onnellinen siitä, että olen pystynyt antamaan anteeksi sekoilunsa ja hän on saanut tulla kotiin takaisin. Mieheni sanoo kuinka paljon nauttii olla kotona ja että täällä on hänen paikkansa.

        Halusin kertoa tämän asioiden saamaan onnellisemman käänteen, ainakin tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan paljon paremmin kuin kahteen kuukauteen.

        No toivottavasti saatte asianne kuntoon, sinulla ku on kuitenkin vain miehesi kertoma puoli tästä asiasta ja suhteesta. Ehkä hän säikähti tulevaa ja tämä nainen ei ollutkaan oikea.Mitä jos tuleekin sitten se oikea ja lähtee kuitenkin, kokemusta tällaisestakin on. Kyllä sitä toisen luottamusta tällaisen asian jälkeen on aika hankala saada takaisin aina pelot, että millon taas väijyy siellä taustalla. Monasti miehet palaavat sinne tuttuun ja turvalliseen, mutta se ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä heille, jos keraan jo haki sitä jotain muualta kuin kotoa

    • Nainen, parempi miestä

      Ryhdistäydy nainen! Kukaan mies ei ole tuollaisen arvoinen.

      • surukevät

        mieltä minäkin. En halua pahalla sanoa, mutta kokemuksella sinulla tulee olemaan raskasta ja kulutat itseäsi hirveästi tässä suhteessa. Sillä se luottamus...jos se puuttuu ei tule mitään eikä sitä tuollaisen jälkeen rakenneta. Jos olet vielä sortunut viestien lukemiseen nyt niin entä tulevaisuudessa. Aina hiipii ajatuksiin että jospa sillä on taas viestiä joltakin naiselta tai sitten menot kertooko niistä totuutta. Minä otin aikoinani mieheni takaisin, hän hanksahti kolmen lapsen yh äitiin, ihastui ja rakastui, kuukauden sitä kesti, sitten nainen vaati yhteenmuuttoa ja mies pelästyi. Miltein samaan aikaan olikin jo mies tulossa takaisin minun luo, vannoi rakkautta ja anteeksiantoa, minä annoin anteeksi...Nainen kävi myös minun luona miestä etsimässä, sanoin muutaman valitun sanan sille, haistatteli lähtiessään. Mutta entä meidän suhde;luottamus nolla, epäilyjä, unettomia öitä, päälle päin kaikki kunnossa, kunnes nyt muutama viikko sitten ilmoitti lähtevänsä ja muuttikin pois. Yhteiseloa kesti tuon naissotkun jälkeen yli neljä vuotta. Mikä minulle jäi nyt käteen; katkeruus, suru, viha, kaipaus, ikävä....Olin silloin neljä vuotta sitten päässyt miehestäni irti siinä kuukaudessa, nyt kun mietin ei olisi pitänyt ottaa takaisin, nyt on kauhea erotuska ja tämä on paljon pahempi kuin ed kerralla. Kerettiin hankkia yhteiset talot yms.
        Joten mieti hyvä nainen vielä. Olen lukenut ketkuasi ja kommeitoinut, olemme molemmat olleeet aika pohjalla ero syövereissä. Tiedän että sinulla on nyt helppoa kun sait miehesi takaisin, minulla ei ole enää sitä toivoa vaikka itse sitä haluaisinkin. Mutta tällä kertaa minun pitää päästää irti ja kasvaa tässä erossa vaikka pohjamutien kautta nousta joskus ylös. Olen niin monet itkut itkenyt tämän yhden ihmisen tautta joten nyt on aika kääntää uusi lehti elämässä.

    • aniiii

      sattumalta, ja luulin melkein että olen itse kirjoittanut! Niin samanlainen tarina. 12 vuotta myös yhdessä ja muutenkin lähes täysin samanlainen juttu. Ja kuulostat niin samanlaiselta ihmiseltä kuin itsekin olen.
      P
      aitsi sillä erotuksella vain, että mieheni ei halua palata enää yhteen, se on selvinnyt. Vaikka samanlailla sanoi että katsotaan miten käy.. ja ei tämän tarvitse olla lopullista, kun lähti.

      Järjettömän pahalle tuntuu juuri tuo, että yhtäkki joku toinen nainen on hänelle tärkeämpi. Minut on viskattu pois kuin joku vanha rätti.

      • Kasvun mahdollisuus

        Minutkin vaihdettiin nuorempaan lennosta. Olin aivan säpäleinä kun sain tiedon eroseminaarista, johon pääsin parin kuukauden päästä siitä kun mies oli muuttanut pois yhteisestä kodista. Seminaarista sain työkalut parisuhteeni ja eron käsittelemiseen, sain eheytyä ja kääntää tuskan motivaatioksi itsen kanssa työskentelyyyn. Ei mennyt hukkaan sekään tuska, sen avulla olen oppinut paljon niin parisuhteista kuin itsestänikin. Enää en tee samoja virheitä ja olen ollut toimivassa parisuhteessa yli 5 v. Elän elämäni parasta aikaa lasteni ja uuden kumppanini kanssa. Suosittelen eroseminaaria sinulle, lisätietoja mm. www.kiianmaa.com tai www.fisher.fi. Voimia eteenpäin!

      • aniiii
        Kasvun mahdollisuus kirjoitti:

        Minutkin vaihdettiin nuorempaan lennosta. Olin aivan säpäleinä kun sain tiedon eroseminaarista, johon pääsin parin kuukauden päästä siitä kun mies oli muuttanut pois yhteisestä kodista. Seminaarista sain työkalut parisuhteeni ja eron käsittelemiseen, sain eheytyä ja kääntää tuskan motivaatioksi itsen kanssa työskentelyyyn. Ei mennyt hukkaan sekään tuska, sen avulla olen oppinut paljon niin parisuhteista kuin itsestänikin. Enää en tee samoja virheitä ja olen ollut toimivassa parisuhteessa yli 5 v. Elän elämäni parasta aikaa lasteni ja uuden kumppanini kanssa. Suosittelen eroseminaaria sinulle, lisätietoja mm. www.kiianmaa.com tai www.fisher.fi. Voimia eteenpäin!

        mutta pelkään pahoin että paikkakunnallamme ei ole sellaista. Ja liian kallis myös, rahatilanteeni on huono kaiken pask'an päälle....
        onkohan jotain ilmaista eroapua missään??

      • auttaa!
        aniiii kirjoitti:

        mutta pelkään pahoin että paikkakunnallamme ei ole sellaista. Ja liian kallis myös, rahatilanteeni on huono kaiken pask'an päälle....
        onkohan jotain ilmaista eroapua missään??

        Miksi ette hyvät ihmiset hae apua terveyskeskuksesta tai kriisipuhelimesta? Aloittaja saisi todennäköisesti samantien ajan psykologille, sitä kautta ajan kanssa mahdollisesti lähetteen terapiaan, jossa korjattaisiin ilmeisen vakavia itsetunnon ongelmia. Samalla katsotaan yksintein masennusdiagnoosia ja lääkitystä kuntoon.

        Ihmiset maksavat törkeesti veroja, jotta näitä palveluja voitaisiin tarjota myös työttömille ja muille vähävaraisille. Käyttäkää niitä!

        Ja muuten, oma suhteeni päättyi kolme viikkoa sitten. 5-vuotinen avoliitto päättyi minun löydettyä tietokoneelta sellaista tavaraa ettei meidän voi enää yksinkertaisesti jatkua. Kerron tässä mitä olen tähän mennessä huomannut itsessäni ja miten olen tätä käsitellyt (huom. olen insinööri):
        - Alkuun tuli kovin suru ikinä. Itkin spontaanisti, töihin ei ollut mitään asiaa. Tätä kesti ainakin viikko
        - Seuraavaksi alkoi analyysi, myös suuttumus, koska ero ei todellakaan ollut puhdas ja nainen oli "ystävänsä" luona usean yön putkeen.
        - Nyt olen siirtymässä etäisyyden ottamiseen, ainakin yritän. Tosin tuijotan jatkuvasti jos se vaikka soisi, vahtaan chattia jos hän tulisi online ja tarkkailen hänen profiiliaan facebookissa. Etäisyyttä otan sillä etten itse ota yhteyttä ja koitan tehdä mahdollisimman paljon työtä.
        - urheilulla saa spekulointiin jotain järkeä. Asiat eivät todellakaan jäsenny jos makaat sängyssä ja tuijotat kattoa. Ota vaikka väkisin lenkkarit kaapista ja juoksemaan/kävelemään. Itse en ole aikaisemmin ikinä juossut. Nyt kolmen viikon jälkeen huomaan valtavan eron kunnossani, kilojakin lähtenyt viisi, vaikka en todellakaan ole ollut ylipainoinen. Eli urheile! Hyödyt: itsetunto kohoaa, jäsentely parantuu, saat paremmin nukuttua ja viimeiseksi; jos ero on lopullinen, markkina-arvosi on parempi kun olet hehkuvassa kunnossa.

        Suru ei ole vielä lähtenyt mihinkään, mutta se on muuttanut muotoaan. Alussa surin eniten sitä, että miten rakas ihminen voi pettää niin, surin rakkaan menetystä, perusturvan menetystä, elämänpohjan menetystä. Nyt suren sitä, miksi suhde meni siihen pisteeseen, josta ei enää ollut paluuta. Miksi asioista ei voinut puhua ajoissa? Tottakai suren ja ikävöin myös rakastani. Koko ajan on ikävä paine vatsassa, joka kouraisee kun tulee hiljainen hetki, tai jos muuten vaan tulee mieleen miten tämä päättyi (lue: rumasti).

        Olen kuitenkin päättänyt vakaasti, että menen eteenpäin. Teen pieniä asioita joista nautin. Koitan tienata enemmän rahaa, ostan asunnon. Kehitän itseäni paremmaksi ihmiseksi. Mietin mennyttä, mitä voin oppia edellisestä suhteesta? Urheilen ja sivistän itseäni.

        Petetyllä ja jätetyllä ei ole syytä itsesääliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      74
      7617

    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      128
      3037

    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1884

    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      69
      1709

    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      126
      1540

    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482

    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202

    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879

    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822

    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt