Hei, tässä väsätään ositus- ja perinnönjakokirjaa. Pyytäisin neuvoa kulujen maksajasta.
1. auto, joka oli vainajan nimissä ja kuoleman jälkeen yksin lesken hallinnassa. Kuuluuko auton kulut lesken vai kuolinpesän maksettaviksi, esim. katsastus, autoverot jne. Eikös se, joka autoa käyttää, myös maksa kulut (bensat sentään on itse maksanut), auto jää jaossa leskelle.
2. kesämökki, joka oli yksin vainajan nimissä, on myös ollut yksin lesken hallinnassa, hän ei ole antanut avainta perillisille ja on oman sukunsa kanssa käyttänyt mökkiä. Eikö sähkölaskut jne. ole silloin myös lesken maksettava?
Leski on sanonut, ettei sinne ole lapsilla asiaa "ennenkuin kaupat on tehty", eikä ole antanut avainta (vaikkei hän sitä mökkiä omista!). Mökki jää jaossa lapsille, jotka maksavat leskelle tasinkoa. Eihän avio-oikeus oikeuta leskeä pitämään mökkiä hallinnassaan, asunnon kyllä?
Jakamattoman kuolinpesän kulut
11
5649
Vastaukset
- äiti vai isäpuoli?
koska puhutte leskestä, ette äidistä tai isästä? Jos on, niin silloin on ensin tehtävä selväksi äitinne tai isänne jälkeen tapahtunut perunkirjoitus, jossa selviää mitä kenellekin kuuluu. Voi olla, että jos leski on osallisena sellaisessa asunnossa, johon te kuulutte jos osallisena, niin asunto ei jääkään leskelle, vaan hänen on kerättävä kimpsunsa ja tavaransa ja lähdettävä. Onko testamenttia?
Se joka hallinnoi omaisuutta maksaa myös kaikki laskut, ne ei kuulu perikunnalle.
Joten hankkikaa helvetin hyvä asianajaja joka laittaa lesken ruotuun.- -----
Tää leski on isän uusi vaimo, ei meidän äiti. Kuolinpesän osakkaina ovat siis leski ja isän 5 lasta.
Muut asiat on selvitetty, nää kulut vaan nyt herättää kysymyksiä. Joo, leski on hallinnut kaikkea ja maksellut näitä kuluja isän tililtä. Tietty hautaus- ja muut selvät laskut sieltä kuuluukin maksaa, ja siinä tapauksessa myös nää muut kulut, JOS lapsetkin olis ollu oikeutettuja käyttämään autoa ja mökkiä, mutta leski on pitänyt ne itsellään. - asioita
----- kirjoitti:
Tää leski on isän uusi vaimo, ei meidän äiti. Kuolinpesän osakkaina ovat siis leski ja isän 5 lasta.
Muut asiat on selvitetty, nää kulut vaan nyt herättää kysymyksiä. Joo, leski on hallinnut kaikkea ja maksellut näitä kuluja isän tililtä. Tietty hautaus- ja muut selvät laskut sieltä kuuluukin maksaa, ja siinä tapauksessa myös nää muut kulut, JOS lapsetkin olis ollu oikeutettuja käyttämään autoa ja mökkiä, mutta leski on pitänyt ne itsellään.eli isäsi oli leski kun meni uudelleen naimisiin? Tehtiin äidin jälkeen perukirjat, jossa näkyy se, että te lapset peritte äitinne omaisuudesta puolet ja isänne toisen puolen (avio-oikeus). Te maksoitte äitinne jälkeen perintöveroja perinnöstä? Johon kuului myös äitinne osuus talosta? Vai kieltäytyikö isänne maksamasta perintöjänne, vedoten rikkaamman osapuolen pykälään?
Jos maksoitte talosta, mökistä ynnä muusta perintöveroja ja osuudet näkyy perintöjakokirjassa, niin nykyisellä leskellä ei ole asunto-oikeutta taloon. Mutta onko testamenttia jossa isänne olisi jättänyt leskelle hallinta tai omistusoikeuden? Jos ei ole niin asianajaja töihin, että saatte lesken pois talosta ja mökin kimpusta. Jos on jättänyt testamentin, jossa määrää että leskellä on edellä mainittuja asioita, niin vaatikaa heti lakiosanne pois, muuten leskin testamenttaan koko isänne omaisuuden ukkomustalaisille.
Isänne tililtä leski saa vain maksaa isänne asioita, ei yhtään omia juttuja kuten vakuutuksia tai sellaisiin verrattavia asioita. Jos leski on saanut hallinta oikeuden tai omistusoikeuden omaisuuteen isänne jälkeen, hän on itse velvollinen maksamaan kaikki muut maksut. Jos ei, niin silloin perikunta vastaa vain osista maksuista. Esim. auton bensat ja huollot ei kuulu tähän. - -----
asioita kirjoitti:
eli isäsi oli leski kun meni uudelleen naimisiin? Tehtiin äidin jälkeen perukirjat, jossa näkyy se, että te lapset peritte äitinne omaisuudesta puolet ja isänne toisen puolen (avio-oikeus). Te maksoitte äitinne jälkeen perintöveroja perinnöstä? Johon kuului myös äitinne osuus talosta? Vai kieltäytyikö isänne maksamasta perintöjänne, vedoten rikkaamman osapuolen pykälään?
Jos maksoitte talosta, mökistä ynnä muusta perintöveroja ja osuudet näkyy perintöjakokirjassa, niin nykyisellä leskellä ei ole asunto-oikeutta taloon. Mutta onko testamenttia jossa isänne olisi jättänyt leskelle hallinta tai omistusoikeuden? Jos ei ole niin asianajaja töihin, että saatte lesken pois talosta ja mökin kimpusta. Jos on jättänyt testamentin, jossa määrää että leskellä on edellä mainittuja asioita, niin vaatikaa heti lakiosanne pois, muuten leskin testamenttaan koko isänne omaisuuden ukkomustalaisille.
Isänne tililtä leski saa vain maksaa isänne asioita, ei yhtään omia juttuja kuten vakuutuksia tai sellaisiin verrattavia asioita. Jos leski on saanut hallinta oikeuden tai omistusoikeuden omaisuuteen isänne jälkeen, hän on itse velvollinen maksamaan kaikki muut maksut. Jos ei, niin silloin perikunta vastaa vain osista maksuista. Esim. auton bensat ja huollot ei kuulu tähän.Isä ja äiti olivat eronneet, ositus tehty heidän välillään, eli isän kuolinpesän osakkaina vain lapset ja isän uusi vaimo.
Kyse ei ole asunnosta, vaan mökin ja auton kuluista (lesken hallinnassa), perunkirjoitus tehty, ei testamenttia tms. vaan normaali tasino-perintö -tapaus.
Nyt on siis ositus ja perinnönjako tekeillä. - leski maksaa
----- kirjoitti:
Isä ja äiti olivat eronneet, ositus tehty heidän välillään, eli isän kuolinpesän osakkaina vain lapset ja isän uusi vaimo.
Kyse ei ole asunnosta, vaan mökin ja auton kuluista (lesken hallinnassa), perunkirjoitus tehty, ei testamenttia tms. vaan normaali tasino-perintö -tapaus.
Nyt on siis ositus ja perinnönjako tekeillä.niin kauan kuin ositusta ja perinnönjakoa ei ole tehty. Lapset omistaa mökistä ja autosta puolet, mutta eivät voi käyttää sitä vaikka leskellä ei ole hallinto oikeutta tai omistusoikeutta testamentin mukaan tullut. Vaadit mökin ja auton myyntiin heti, rahat jaetaan puolet leskelle ja puolet teille viidelle. Huomenna soitatte pankkiin ja laitatte isänne tilit käyttökieltoon, niin kauaksi aikaa, kun perinnönjako ja ositus on tehty. Tilitä ei ole saanut maksaa mitään muuta kuin hautauskulut ja kiven sekä isäsi sairaskulut. Vai oletteko antaneet leskelle avoimen valtakirjan tilin käyttöön? Jos ei, niin tili sulkuun. Jos leski alkaa kiljumaan, että siellä on hänen rahojaan, niin perustakoon oman tilin mihin hänen rahansa tulee ja todistakoon teille tilinotteella mihin on käyttänyt rahoja tililtä ja mitkä muka on hänen rahojaan. Osituksen yhteydessä tilin varat jaetaan puolet leskelle ja puolet lapsille.
- muallikko
----- kirjoitti:
Isä ja äiti olivat eronneet, ositus tehty heidän välillään, eli isän kuolinpesän osakkaina vain lapset ja isän uusi vaimo.
Kyse ei ole asunnosta, vaan mökin ja auton kuluista (lesken hallinnassa), perunkirjoitus tehty, ei testamenttia tms. vaan normaali tasino-perintö -tapaus.
Nyt on siis ositus ja perinnönjako tekeillä.Mökin ja auton ns. kausikulut, kuten verot ja vakuutukset minä jakaisin siten, että kuolinpäivän jälkeisen osuuden kulut maksaa tapauksessanne mökkiä ja autoa hallinnut/käyttänyt leski.
Osituksesta et kysynyt ja varmaan huomasit, että tuosta yöllisestä vastauksesta luettava tilien jakaminen on liian suoraviivaista. Tokihan myös lesken omat varat otetaan ositukseen mukaan, ellei puolisolta ole avio-oikeutta kumottu lesken saamalla testamentilla tai avioehdolla, paitsi mahdollisesti vainajaa rikkaampana lesken ei tarvitse antaa erotuksesta tasinkoa. - ----
muallikko kirjoitti:
Mökin ja auton ns. kausikulut, kuten verot ja vakuutukset minä jakaisin siten, että kuolinpäivän jälkeisen osuuden kulut maksaa tapauksessanne mökkiä ja autoa hallinnut/käyttänyt leski.
Osituksesta et kysynyt ja varmaan huomasit, että tuosta yöllisestä vastauksesta luettava tilien jakaminen on liian suoraviivaista. Tokihan myös lesken omat varat otetaan ositukseen mukaan, ellei puolisolta ole avio-oikeutta kumottu lesken saamalla testamentilla tai avioehdolla, paitsi mahdollisesti vainajaa rikkaampana lesken ei tarvitse antaa erotuksesta tasinkoa.Olen samaa mieltä, että kuoleman jälkeiset auton ja mökin käyttökulut ja katsastusmaksut yms, kuuluu lesken maksaa. Kun joku lapsista kysyi lupaa mökillä käymiseen, niin avainta ei herunut. Auton katsastusmaksun leski maksoi (koska käyttikin autoa), mutta vaatii myt puolet lapsilta siitä. Auto jää osituksessa leskelle.
"Asiantuntija", tuttu eläköitynyt lakimies, joka tekee ositus- ja perinnönjakopaperit, laittoi luonnokseen nämä mainitsemani auton ja mökin kulut maksuun kuolinpesän tililtä, mutta esitin, että ne kuuluvat kokonaan lesken vastattavaksi, koska haltija/käyttäjä on ollut yksin leski. Tästä sitten tuli nurinaa, että "taasko pitää uusiksi kirjoittaa". No, voinhan minäkin kirjoittaa ne paperit, oikeammin taitaisivat tulla. Minä olen ainoa, joka viitsii tarkastaa esitetyt paperit, muut perilliset (siis aikuiset lapset) eivät viitsi perehtyä näihin asioihin, mutta minusta on tärkeää, ettei sit tule nurinaa, jos kaikki ei olekaan oikein tehty.
Niin, ja leski oli käynyt nostamassa (kai automaatista, en tiedä) käteistä isän tililtä heti kuoleman jälkeisenä päivänä ja parin päivän kuluttua uudelleen, oli varmaan ottanut tunnusluvut isän lompakosta. Leskellä ei ole ollut käyttöoikeutta isän tiliin. Nämä merkittiin osituskirjaan. Isä oli muutaman päivän tajuttomana sairaalassa ennen kuolemaansa ja kun nämä nostot tulivat esiin, pyysin, että periaatteen vuoksi katsotaan tilitapahtumat myös tämän isän tajuttomuuden ajalta. Isä halusi pitää omat raha-asiat pois vaimonsa hallinnasta, koska vaimo oli oikea tuhlari. Leski sanoi itsekin, että hän ei tiennyt isän raha-asioista mitään (silti oli käynyt isän tililtä rahaa nostamassa).
Meillä perillisillä on myös vahva epäilys, että leski on myynyt/jakanut sukulaisilleen isän tavaroita, koska niitä ei ole löytynyt. Esim. sormuksia, kelloja, kamerat jne. Leski väittää, että isä on ne itse varmaan lahjoittanut pois eläessään. No, ei ainakaan omille lapsilleen, joten todennäköistä on, että leski on ne jemmannut/ antanut pois. Mutta miten tämän todistamme, ei mitenkään! Asuntoon (vuokra-) leski ei ole päästänyt muita kuin uskotut miehet, jotka ei tietenkään mitään kaappeeja ja laatikoita tutkineet, joten "omaisuusluettelo" on lesken ilmoittama.
Juu, tiedän, miten ositus menee :) Hain vaan vahvistusta näihin kulujen maksajaan. - ärtynyt
---- kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että kuoleman jälkeiset auton ja mökin käyttökulut ja katsastusmaksut yms, kuuluu lesken maksaa. Kun joku lapsista kysyi lupaa mökillä käymiseen, niin avainta ei herunut. Auton katsastusmaksun leski maksoi (koska käyttikin autoa), mutta vaatii myt puolet lapsilta siitä. Auto jää osituksessa leskelle.
"Asiantuntija", tuttu eläköitynyt lakimies, joka tekee ositus- ja perinnönjakopaperit, laittoi luonnokseen nämä mainitsemani auton ja mökin kulut maksuun kuolinpesän tililtä, mutta esitin, että ne kuuluvat kokonaan lesken vastattavaksi, koska haltija/käyttäjä on ollut yksin leski. Tästä sitten tuli nurinaa, että "taasko pitää uusiksi kirjoittaa". No, voinhan minäkin kirjoittaa ne paperit, oikeammin taitaisivat tulla. Minä olen ainoa, joka viitsii tarkastaa esitetyt paperit, muut perilliset (siis aikuiset lapset) eivät viitsi perehtyä näihin asioihin, mutta minusta on tärkeää, ettei sit tule nurinaa, jos kaikki ei olekaan oikein tehty.
Niin, ja leski oli käynyt nostamassa (kai automaatista, en tiedä) käteistä isän tililtä heti kuoleman jälkeisenä päivänä ja parin päivän kuluttua uudelleen, oli varmaan ottanut tunnusluvut isän lompakosta. Leskellä ei ole ollut käyttöoikeutta isän tiliin. Nämä merkittiin osituskirjaan. Isä oli muutaman päivän tajuttomana sairaalassa ennen kuolemaansa ja kun nämä nostot tulivat esiin, pyysin, että periaatteen vuoksi katsotaan tilitapahtumat myös tämän isän tajuttomuuden ajalta. Isä halusi pitää omat raha-asiat pois vaimonsa hallinnasta, koska vaimo oli oikea tuhlari. Leski sanoi itsekin, että hän ei tiennyt isän raha-asioista mitään (silti oli käynyt isän tililtä rahaa nostamassa).
Meillä perillisillä on myös vahva epäilys, että leski on myynyt/jakanut sukulaisilleen isän tavaroita, koska niitä ei ole löytynyt. Esim. sormuksia, kelloja, kamerat jne. Leski väittää, että isä on ne itse varmaan lahjoittanut pois eläessään. No, ei ainakaan omille lapsilleen, joten todennäköistä on, että leski on ne jemmannut/ antanut pois. Mutta miten tämän todistamme, ei mitenkään! Asuntoon (vuokra-) leski ei ole päästänyt muita kuin uskotut miehet, jotka ei tietenkään mitään kaappeeja ja laatikoita tutkineet, joten "omaisuusluettelo" on lesken ilmoittama.
Juu, tiedän, miten ositus menee :) Hain vaan vahvistusta näihin kulujen maksajaan.Jos yhtään lohduttaa, niin "meidän" leski tyhjensi isämme neljä (4) tiliä heti kuolinpäivänä ja sen jälkeen, nostoa n. 10 000€. Perukirjasta puuttui kaksi tiliä, kaikki tilit olivat ilmoitettu tyhjiksi, vaikka niillä siis oli ollut kuolinpäivän aikoihin tuo em summa. Perukirjasta puuttui myös reilu 10 000€ käteistä jonka isä oli saanut myymästään tuotteesta juuri ennen kuolemaa. Lisäksi leski oli onnistunut tekemään vainajan tililtä tilisiirron 2kk kuoleman jälkeen, useita tuhansia, vaikkei hänellä ole minkäänlaista valtakirjaa kp:n muilta osakkailta. Eli joko pankki mokasi, tai sitten valtakirja on ollut väärennös. Ja jatkuu ja jatkuu...
- Joku maksaa, joku aj
muallikko kirjoitti:
Mökin ja auton ns. kausikulut, kuten verot ja vakuutukset minä jakaisin siten, että kuolinpäivän jälkeisen osuuden kulut maksaa tapauksessanne mökkiä ja autoa hallinnut/käyttänyt leski.
Osituksesta et kysynyt ja varmaan huomasit, että tuosta yöllisestä vastauksesta luettava tilien jakaminen on liian suoraviivaista. Tokihan myös lesken omat varat otetaan ositukseen mukaan, ellei puolisolta ole avio-oikeutta kumottu lesken saamalla testamentilla tai avioehdolla, paitsi mahdollisesti vainajaa rikkaampana lesken ei tarvitse antaa erotuksesta tasinkoa.Entäs kimurantimpi? Leski hallitsee vainajan omaisuutta, jossa autokin, mutta oikea auton käyttäjä eli haltija (leski papereissa haltijana), on ihan ulkopuolinen, ja koko auton sijainnnista tuskin haltija-leskelläkään mitään tarkkaa tietoa.
Leski halusi kuluja vähentää itseltään. Lähtökohtaisesti perilliset ei maksa kuluja sellaisesta, jota fyysisesti ei ole koko pesässä enää. Käsittääkseni leskellä on lupa lainata hallitsemansa ajoneuvo muuallekin, mutta mikä katsotasan lainaamiseksi? Kuukausi, vuosi, kolme vuotta? Nyt jo vuosia kulunut, auto on yhä pesän nimissä, lesken hallinnassa, itse autoa ei vaan ole tosiaan pesän jäsenistä kellään ollut käytössä, oikeasti vaan ulkopuolisella. - leski päättää
Joku maksaa, joku aj kirjoitti:
Entäs kimurantimpi? Leski hallitsee vainajan omaisuutta, jossa autokin, mutta oikea auton käyttäjä eli haltija (leski papereissa haltijana), on ihan ulkopuolinen, ja koko auton sijainnnista tuskin haltija-leskelläkään mitään tarkkaa tietoa.
Leski halusi kuluja vähentää itseltään. Lähtökohtaisesti perilliset ei maksa kuluja sellaisesta, jota fyysisesti ei ole koko pesässä enää. Käsittääkseni leskellä on lupa lainata hallitsemansa ajoneuvo muuallekin, mutta mikä katsotasan lainaamiseksi? Kuukausi, vuosi, kolme vuotta? Nyt jo vuosia kulunut, auto on yhä pesän nimissä, lesken hallinnassa, itse autoa ei vaan ole tosiaan pesän jäsenistä kellään ollut käytössä, oikeasti vaan ulkopuolisella.>>..itse autoa ei vaan ole tosiaan pesän jäsenistä kellään ollut käytössä,.>>
Ei tarvitse ollakaan. Leski saa käyttää tai olla käyttämättä hallitsemaansa omaisuutta ja jälkimmäisessä tapauksessa myös lainata tai vuokrata sen niin pitkäksi ajaksi kuin itse haluaa. Ei tässä mitään "kimuranttia" ole. - eiongelmaa?
leski päättää kirjoitti:
>>..itse autoa ei vaan ole tosiaan pesän jäsenistä kellään ollut käytössä,.>>
Ei tarvitse ollakaan. Leski saa käyttää tai olla käyttämättä hallitsemaansa omaisuutta ja jälkimmäisessä tapauksessa myös lainata tai vuokrata sen niin pitkäksi ajaksi kuin itse haluaa. Ei tässä mitään "kimuranttia" ole.Jos ei ole, niin mikäs siinä. Voiko esim. näin ainoa omaisuus, jos on erilaisina ajopeleinä vainajan jäämistössä, kadota/olla määräämättömän ajan jossain- joillain, jotka ei ole tosiasiassa haltijoina ollenkaan. Tilanne kyllä loukkaa oikeiden perillisten oikeuksia aika pahoin. Jopa vähimmilläänkin he omistavat näistä ajoneuvoista- puolet.
Normaalista leskenoikeudesta kyse. (ei hallintaoikeustestamenttia). Tässä asetelmassa pesälle jää siis velvoite maksaa kulut, ajoneuvoasioista, kun kokonaan lesken hallintaoikeudellaan määrittelemä käyttää fyysistä ajoneuvoa-
Eikö ajopeliä käyttävä henkilö ole auton ensisijainen haltija aina? Ellei keinotella- että on haltija ja muka haltija jonka nimeä ei virallisesti näy vakuutuspapruissa, eikä rekisteriotteessa- meillä ainakin tuo tilanne. onko sillä eroa onko ajoneuvot esim. minkä sortin pelejä? Joku ammattikäyttöajoneuvo ainakin, kuten perävaunuja vetävät, ja maatalouskäyttöajoneuvot, arvokkaat veneet, jne. on kyllä ikävä juttu, jos katoavat "eiomistajan" ja eioikeenhaltijan myötä, niin ettei perilliset oo saaneet edes päättää mitä näille tehdään! Että myydäänkö, poistetaanko lopullisesti rekkarista, jne.
Mikä taho voi ja saa luovuttaa käyttöoikeutta? eli jos minä oisin työnantajani autossa haltijana, saisin sen lainata eri paikkakunnalle vaikka. Pomon kysyessä autoansa sanoisin: voi voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516953Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414674HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972657- 1381944
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321569Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961512- 161419
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101293Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki191105mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k101049