D-vitamiinin puute sairastuttaa

osteoporoosia liikaaaaaa

D-vitamiini (kolekalsiferoli eli D3-vitamiini)

10 mikrog = 400 IU

mm. Suomessa 40. leveysasteen pohjoispuolella väestö potee piilevää ja jatkuvaa D-vitamiinin puutetta, joka vaikuttaa haitallisesti terveyteen. Merkittävin riskiryhmä ovat lapset. Johns Hopkinsin sairaalan uusi tutkimus viittaa siihen, että lasten ja nuorten D-vitamiinin puute voi lisätä riskiä sairastua mm. diabetekseen, astmaan ja sydäntauteihin. Amerikan lastenlääkäriyhdistys vaati äskettäin lasten D-vitamiinin saantisuosituksen kaksinkertaistamista.

Suomessa suositus on 7,5-10µg / vrk, mutta se on auttamattoman vanhentunut uudempien tutkimustulosten valossa.

Viralliset D-vitamiinisuositukset Suomessa perustuvat nimenomaan riisitaudin ehkäisyyn.

D-vitamiinin saanti on keskimäärin naisilla 5,2 µg/vrk ja miehillä 7,1 µg/vrk, mikä on liian niukkaa.

Auringon ultraviolettisäteily käynnistää ihollamme D-vitamiinin tuotannon toukokuusta elokuun loppuun ainaostaan keskipäivällä kello 10-15, jos 1/3 osa ihosta on paljaana ilman aurinkovoidetta eli vähintään käsivarret ja reidet. Tarpeellinen määrä D-vitamiinia syntyy iholla, kun oleskelee auringossa parikymmentä minuuttia 3-4 kertaa viikossa.

Ylimääräinen kolekalsiferoli (D3-vitamiini) varastoituu rasvakudokseen. Ylipainoisilla henkilöillä on vaarana, että iholla muodostunut kolekalsiferoli katoaa rasvakudokseen eikä ole käytettävissä.

http://docs.google.com/View?docid=dcpx6378_193fbjzj7


Lisäravinteena parhaimpia ovat D-vitamiinivalmisteet, jotka ovat öljyssä. Niitä on 2 valmistetta saatavana Suomessa.

Bioteekin teho D 25µg pellavansiemenöljyssä tai Pharma Nordin D-Pearls 20µg kylmäpuristetussa oliiviöljyssä.
Kummassakaan ei ole lisä- eikä makeutusaineita :)

Pharma Nordin D-Pearlsit ovat todella pieniä helmiä ja näinollen niitä pystyvät syömään perheen pienemmätkin (ne voi myös purra rikki).

Lisäksi on deetippoja vauvoille (vesipohjainen), jotka ovat D3:sta.

D2-tipat lapsilla kannattaa unohtaa kokonaan (Jekovit ja Devitol), koska ovat huonosti imeytyvää ja synteettistä D2-vitamiinia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että D3-vitamiini imeytyy jopa 70 % paremmin kuin D2-vitamiini.

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article123043.ece

Jekovit ja Devitol ovat lääketehdas Orionin valmisteita, joten ihan normaalia että niitä vielä on markkinoilla ja niitä suositellaan yleisesti terveydenhoitoalalla.

Lasten D-vitamiinisuositukset (7,5µg) suomessa perustuvat nimenomaan riisitaudin ehkäisyyn. Kokemukset ovat osoittaneet, että tämän vaikutukseen saamiseksi D2-tipat riittävät, jos niitä annetaan ohjeiden mukaan.

Monien asiantuntijoiden mielestä lasten D-vitamiinin saannin tulisi olla nykyistä suurempi. Neuvoloiden pitäisikin suositella teholtaan vahvempia D3-tippoja D2-tippojen vaihtoehtona.

"Odottaville äideille suositellaan 50µg D3-vitamiinia vuorokaudessa."

Sehän ei ole se virallinen suositus, joka on noin 7,5–10µg / vrk myös raskaana oleville, vaikkakin ihan liian vähän. Kanadan pediatrinen yhdistys sen sijaan suosittelee tuota 50µg / vrk määrää. Brittitutkimuksessa odottaville äideille annettiin 20µg / vrk. Tuolla annoksella ainoastaan pienellä osalla naisista ja vauvoista oli riittävät D-vitamiinitasot (>80 nmol/l), suurimmalle osalle se ei siis riittänyt.

D-vitamiini on tärkeää immuunijärjestelmän ja keuhkojenkin toiminnalle ja kehitykselle. Raskausaikaisen D-vitamiinin puutoksen arvellaan olevan suurin mm. astmaa aiheuttavista tekijöistä.

Suomessakin jo hyvin monet lääkärit ja asiantuntijat suosittelevat D-vitamiinia 20µg / vrk läpi vuoden. Todellisuudessa tarve saattaa olla huomattavasti suurempi.

""""Suomessa D-vitamiinin viitearvot ovat verestä mitattuna 20-105 nmol/l. Etelän maissa vastaavat arvot ovat 105-163 nmol/l. Ero on huikea, meidän yläraja on heidän alarajansa. Suomalaisten arvo tulisi olla vähintään 80 nmol/l, jotta oltaisiin suositeltavalla keskitasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomalaisten tulisi käyttää D-vitamiinilisää läpi vuoden vähintään 20µg / vrk.""""

http://www.biovita.fi/suomi/pdf/D-vitamiini.pdf

http://www.osteoporoosiliitto.fi/sivu.php?artikkeli_id=699

http://www.mm.helsinki.fi/tutkimus/tiedotteet/2008/080519_viljakainen.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/D-vitamiini

http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_vitamiini_merkityksen_aliarviointi_on_~3225287/

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=752216

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=tab00240

http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/d-vitamiinin-puutos-on-suuri-terveysriski

http://www.aamuposti.fi/Uutiset/Arkisto/2009/01/11/Asiantuntijat-vaativat-D-vitamiinin-saantisuositusten-pikaista-nostamista

Laskukaava omalle D-vitamiinitarpeelle:

2,5µg * paino

18

2207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esimerkkinä

      "Laskukaava omalle D-vitamiinitarpeelle:

      2,5µg * paino"

      Painon noin 75 kg. En ole ylipainoinen. Minun pitäisi siis saada vuorokaudessa 2,5*75=187,5 ug.

      Syön kutakuinkin joka päivä yhdellä aterialla kalaa. Lisäksi monivitamiinissani on 10 µg ja Ca-Mg-D3-tableteissa 5 ug. Nämä huomioiden minun täytyisi nauttia muulloin kuin kesällä ehkä 160 µg vuorokaudessa. Tuntuu aika hurjalta. Saisi syödä noita 25 ug kapseleita 6-7 kpl vuorokaudessa.

      • saa halvalla

        tilaa jenkeistä

        siellä myydään 125µg kapseleita öljyssä


      • vitamiinipillerit
        saa halvalla kirjoitti:

        tilaa jenkeistä

        siellä myydään 125µg kapseleita öljyssä

        Pääsevätköhän tullin läpi USA:sta tilattuina? Tulli voi katsoa vitamiinin lääkkeeksi, jos sen annoskoko on lääkelaitoksen hyväksymän enimmäismäärän yli.


      • tilaa jenkeistä
        vitamiinipillerit kirjoitti:

        Pääsevätköhän tullin läpi USA:sta tilattuina? Tulli voi katsoa vitamiinin lääkkeeksi, jos sen annoskoko on lääkelaitoksen hyväksymän enimmäismäärän yli.

        Voi, jos huono tuuri käy.

        Minulla läpi tuli.

        Ottavat vain pistokokeita.

        Alle 50€ eli 80 dollarilla, kun tilaa niin ei tarvii tullata. Tuolla hinalla saa 2 vuoden D-vitamiinit.

        Sieltä saa kaikenlaista muutakin 4-10 kertaa halvemmalla kuin suomesta postikuluineen :)

        iherb.com


      • MET736
        tilaa jenkeistä kirjoitti:

        Voi, jos huono tuuri käy.

        Minulla läpi tuli.

        Ottavat vain pistokokeita.

        Alle 50€ eli 80 dollarilla, kun tilaa niin ei tarvii tullata. Tuolla hinalla saa 2 vuoden D-vitamiinit.

        Sieltä saa kaikenlaista muutakin 4-10 kertaa halvemmalla kuin suomesta postikuluineen :)

        iherb.com

        Kun tilaatte ensimmäistä kertaa osoitteesta www.iherb.com niin alennuskoodilla MET736 saatte viiden dollarin alennuksen.

        Kauppa on luotettava ja tilaukset tulevat perille nopeasti, jopa alle viikossa. Suosittelen.


    • saa tullin läpi

      lainaus

      """""D-vitamiinitutkijoiden nykyisen konsensuksen mukaan 125-200 nmol/l pitäisi olla tavoitteena terveillä yksilöillä lapsista vanhuksiin. Sairailla mielellään yli 150 nmol/l.

      Suomalaisilla on tätä nykyä vuoden keskiarvo noin 43 nmol/l. Naisilla alle 40 nmol/l, miehillä yli. Kesän lopulla eli korkeimmillaan keskiarvo on noin 65 nmol/l.

      Virallinen tavoitehan on 70-80 nmol/l lapsilla ja aikuisilla, ikääntyneillä 100 nmol/l:


      Näyttää siltä, että ikääntyneet tarvitsevat keskimäärin 100 nmol/l kalsidiolipitoisuuden luustoa purkavan PTH-hormonin erityksen hillitsemiseksi, kun vastaava pitoisuus nuorilla on noin 70 nmol/l. 1


      Eli jo "virallisista" tavoitteista jäädään ihan pirusti. Nuo 20 mikrogramman päiväannosvaatimukset nostaisivat KESKIARVOA jonkin verran, mikä jättää edelleen merkittävän osan ihmisistä tavoitearvojen alapuolelle. Erityisesti ikääntyneistä moni tarvitsisi VÄHINTÄÄN 50 mikrogrammaa päivässä - siis nykyisen kattorajan verran.

      Ihan älyvapaata meininkiä, kun muistetaan että suomalaisten KESKIARVON kieppeiltä kalsidiolitasojen nostaminen parantaa pelkästään insuliinisensitiivisyyttä 60%, siis enemmän kuin diabeteslääkkeet.

      Jos joku on elänyt tynnyrissä viimeiset 20 vuotta, niin todettakoon että Suomi on maailman synkimpiä maita kakkostyypin diabeteksen suhteen.

      Syöpien suhteen jo pelkät negatiiviset korrelaatiot pitäisi saada ihmiset paskanjäykiksi:

      freetheanimal.com/2008/12/vitamin-d-deficiency-and-all-cancer.html


      Carole Baggerlyn hieno video aiheesta syövät ja Dee:

      www.youtube.com/watch?v=TQ-qekFoi-o


      Syvällisempää ravitsemustiedettä D-vitamiinista ja sen fysiologisesta TARPEESTA viime vuoden workshopista Robert Heaneylta:

      www.youtube.com/watch?v=emjCzaHtSrg&feature=channel


      Heaney selostaa hyvin kuinka puutostila (deficiency) ei tarkoita että ihminen sairastuu. Kudokset ja immuniteetti kuitenkin kärsivät ja lisäävät olennaisesti alttiutta sairastua. D-vitamiinin suhteen asia on erityisen tärkeä, koska se säätelee käytännössä kaikki kehon järjestelmiä suoraan tai epäsuorasti hormoniluonteensa vuoksi. Se on olennaisimmillaan "DNA-kytkin", jonka pitoisuus veressä määrää mitkä [sairaus-]geenit menevät päälle ja mitkä [terveys-]geenit jäävät nukkumaan.

      Heaney myös erottelee käsitteet "enabling function" ja "causative function". Edellinen saa kehon ITSE esimerkiksi ravinnon kalsiumin imeytymään suolistosta paremmin, eikä osallistu varsinaiseen biokemialliseen prosessiin kuten jälkimmäinen. D-vitamiini tekee "itse" hyvin vähän asioita - sen sijaan saa kehon toimimaan "oikein" geeniekspressiota muuttamalla. Katsokaa tuo luento, se kiteyttää NIIN paljon kaikesta mitä tässä ketjussa on D-vitamiinista kerrottu reilun vuoden aikana tässä ketjussa.

      Tai siis normalisoimalla, saatana! Homo sapiens on tropiikkiapina ja terveysstandardit pitäisi asettaa VÄHINTÄÄN sen implikaatioiden mukaiseksi.

      Tropiikin D-vitamiinitasoja (150-200 nmol/l) paleoliittisempaa implikaatiota terveydelle ei voi kuvitella. Poltat tupakkaa kuin savupiippu, mutta et sairastu syöpiin tai tulehdussairauksiin, diabetekseen tai pumppuongelmiin ja olet onnellinen kuin kehräävä kissa. Dee pelastaa.""""

      http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/tapaus-d-vitamiini-t30602-1935.html

      • tilatessasi

        iHerbistä 5 dollaria alennusta D-vitamiinista ensimmäiseen tilaukseesi kun laitat sinne kodin: UNO401


    • Osteo

      > > """"Suomessa D-vitamiinin viitearvot ovat verestä mitattuna 20-105 nmol/l. Etelän maissa vastaavat arvot ovat 105-163 nmol/l

      Erään ranskalaisen laboratosrion (Pasteur Cerba) antamat viitearvot:

      - Toivottava (valeurs souhaitables): 30-80µg/l : 75-200 nmol/l

      - Riittämätön (insuffisance): 10-30µg/l : 25-75 nmol/l

      - Puute (déficience): < 10µg/l : < 25 nmol/l

    • Osteo

      "D-vitamiinin puute voi johtaa selkäkipuihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan talvisin ihmisten kannattaisi nauttia paljon D-vitamiinia, sillä se auttaisi pääsemään eroon selkäkivuista ja - säryistä, Medindia.net -terveyssivusto uutisoi."

      "Tutkimuksessa kaikkien 360 kroonisesta selkäkivusta kärsivien todettiin saavan liian vähän D-vitamiinia, ja kun puutteet korjattiin kolmen kuukauden aikana, peräti 95 prosentilla kivut kaikkosivat, Medindia.net kertoo."

      Koko artikkeli: http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1746863

    • - - D - >

      Pikaisella haulla en suonensisäisestä D - vitamiinista löytänyt juuri mitään infoa, sen eduista ja mahdollisista haitoista / riskeistä.

      Joissakin tapauksissa annetaan D - vitamiinia ruiskeena, aina kuuden kuukauden välein. Herää kuitenkin kysymys kerta-annoksen suuruudesta ( "hevoskuuri" ) ja sen mahdollisista riskeistä, sillä normaalistihan elimistön tulisi saada D - vitamiiniä tasaisesti vuorokausi ja viikkotasolla jatkuvasti ja sopivassa suhteessa.

      • - - D - >

        Löytyi jotakin koskien suuria kerta-annoksia, mutta etsin edelleen lisäinfoa aiheesta.


        ***************************************************************************************************************************************************

        D-vitamiini suurina kerta-annoksina

        D-vitamiinin suurilla kerta-annoksilla (50 000–300 000 KY) on pyritty parantamaan hoidon onnistumista. Annoksen suuruus on laskettu korvaamaan pimeiden talvikuukausien puuttuvaa D-vitamiinin synteesiä. Hoito kohottaa seerumin kalsidiolin pitoisuuden maksimaalisesti tasolle 100 nmol/l. Samalla parathormonin pitoisuus vähenee ilman, että seerumin kalsiumin pitoisuudessa tapahtui muutosta (36–39).

        Satunnaistetussa, lumekontrolloidussa neljä vuotta kestäneessä vanhustutkimuksessa (n=2 686) osoitettiin kolmen kuukauden välein annetun D3-vitamiinin (100 000 KY) vähentävän merkitsevästi luunmurtumia.

        Noin 3 viikkoa annoksesta hoitoryhmän seerumin kalsidioli (74 nmol/l) oli merkittävästi suurempi kuin lumeryhmässä (53 nmol/l). Parathormonin pitoisuuksissa tai kantaluun tiheyksissä ei ollut eroja (40).

        Kun terveille vapaaehtoisille annettiin 2500 µg (100 000 KY) kolekalsiferolia (D3-vitamiini) suun kautta, näkyi pitoisuuden suurin muutos ensimmäisen vuorokauden kuluttua (Cmax 521 nmo/l) (41). Tämän jälkeen pitoisuus laski nopeasti noin kymmenenteen osaan viikon kuluessa. Hydroksyloituneen kalsidiolin pitoisuus kohosi huippuunsa (Cmax34 nmo/l) vasta viikon kuluttua ja säilyi lähes samalla tasolla noin neljä viikkoa. Tulokset osoittavat, että D3-vitamiini hydroksyloitui lähes täydellisesti kalsidioliksi noin 1 000 KY:ä vuorokaudessa. Vitamiini D3:n nopea poistuminen seerumista johtuu varastoitumisesta rasva- ja lihaskudokseen, josta hidas vapautuminen maksaan ja siellä metaboloituminen tuottaa 25-hydroksyloitunutta kalsidiolia. Yksittäisillä koehenkilöillä, joilla oli matala kalsidiolin lähtötaso (37– 45 nmol/l), suuri D3:n kerta-annos ei riittänyt kohottamaan hydroksivitamiinin pitoisuutta yli 80 nmol/l.

        - http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=tab00240


      • - - D - >
        - - D - > kirjoitti:

        Löytyi jotakin koskien suuria kerta-annoksia, mutta etsin edelleen lisäinfoa aiheesta.


        ***************************************************************************************************************************************************

        D-vitamiini suurina kerta-annoksina

        D-vitamiinin suurilla kerta-annoksilla (50 000–300 000 KY) on pyritty parantamaan hoidon onnistumista. Annoksen suuruus on laskettu korvaamaan pimeiden talvikuukausien puuttuvaa D-vitamiinin synteesiä. Hoito kohottaa seerumin kalsidiolin pitoisuuden maksimaalisesti tasolle 100 nmol/l. Samalla parathormonin pitoisuus vähenee ilman, että seerumin kalsiumin pitoisuudessa tapahtui muutosta (36–39).

        Satunnaistetussa, lumekontrolloidussa neljä vuotta kestäneessä vanhustutkimuksessa (n=2 686) osoitettiin kolmen kuukauden välein annetun D3-vitamiinin (100 000 KY) vähentävän merkitsevästi luunmurtumia.

        Noin 3 viikkoa annoksesta hoitoryhmän seerumin kalsidioli (74 nmol/l) oli merkittävästi suurempi kuin lumeryhmässä (53 nmol/l). Parathormonin pitoisuuksissa tai kantaluun tiheyksissä ei ollut eroja (40).

        Kun terveille vapaaehtoisille annettiin 2500 µg (100 000 KY) kolekalsiferolia (D3-vitamiini) suun kautta, näkyi pitoisuuden suurin muutos ensimmäisen vuorokauden kuluttua (Cmax 521 nmo/l) (41). Tämän jälkeen pitoisuus laski nopeasti noin kymmenenteen osaan viikon kuluessa. Hydroksyloituneen kalsidiolin pitoisuus kohosi huippuunsa (Cmax34 nmo/l) vasta viikon kuluttua ja säilyi lähes samalla tasolla noin neljä viikkoa. Tulokset osoittavat, että D3-vitamiini hydroksyloitui lähes täydellisesti kalsidioliksi noin 1 000 KY:ä vuorokaudessa. Vitamiini D3:n nopea poistuminen seerumista johtuu varastoitumisesta rasva- ja lihaskudokseen, josta hidas vapautuminen maksaan ja siellä metaboloituminen tuottaa 25-hydroksyloitunutta kalsidiolia. Yksittäisillä koehenkilöillä, joilla oli matala kalsidiolin lähtötaso (37– 45 nmol/l), suuri D3:n kerta-annos ei riittänyt kohottamaan hydroksivitamiinin pitoisuutta yli 80 nmol/l.

        - http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=tab00240

        Suuria D-vitamiiniannoksia on käytetty menestyksellä osteoporoosin hoitoon. Heikinheimo ja kumppanit antoivat lihaksensisäisesti ergocalciferolia eli D2-vitamiinia 150 000-300 000 IU kerran vuodessa ja Trivedi antoi suun kautta 100 000 IU:ta D3-vitamiinia kolmesti vuodessa viiden vuoden ajan.

        Edelleenkin D-vitamiinin puute aiheuttaa meillä osteoporoosia, suuria kustannuksia ja ennenaikaisia kuolemia. Ikääntyneillä osteoporoottiseen lonkkamutumaan liittyvä kuolleisuus on puolen vuoden seuranta-aikana on suurempi kuin sydäninfarktin eli suomeksi sanottuna lonkkamurtumapotilas kuolee todennäköisemmin seuraavan puolen vuoden aikana kuin sydäninfarktipotilas. Sairaalat käyttävät lonkkamurtumien osastohoitoon enemmän rahaa kuin sepelvaltimotaudin.

        - http://terveesti.blogs.fi/2006/11/11/onko_d_vitamiini_tehokkain_flunssalaake_~1319659/

        ********************************************************************************************************************************************
        D - vitamiinin roolista luustontiheyteen:

        BONE HEALTH – OSTEOPENIA/OSTEOPOROSIS/OSTEOMALACIA

        How does osteopenia relate to vitamin D deficiency?

        Response: Vitamin D deficiency can cause loss of mineral, i.e., calcium from the skeleton. When you lose enough calcium from the skeleton, it can result in osteopenia and osteoporosis and increase your risk of fracture. Osteopenia by definition means that the amount of calcium that is lost is equal to between 1 and 2.5 standard deviations below a healthy young person who has a peak bone mineral density and is matched for both sex and race. The World Health Organization has defined osteopenia by bone densitometry and this measure using T-score of -1 to -2.5 and osteoporosis as > -2.5. Vitamin D deficiency results in a decrease in the efficiency of calcium absorption from the diet. In turn, the body makes more parathyroid hormone which goes to the bone and stimulates bone cells to remove calcium from the bone. Thus, vitamin D deficiency will precipitate and exacerbate both osteopenia and osteoporosis.

        What amount of vitamin D supplementation would you recommend for patients with eating disorders that already have documented osteopenia? Those with or without a vitamin D deficiency?

        Response: I give all of my patients an amount of vitamin D that is equal to taking between 2,000-3,000 IU of vitamin D/d. For patients with eating disorders including anorexia nervosa, bulimia as well as patients who have had bypass surgery should take 50,000 IU of vitamin D2 once every two weeks to maintain vitamin D sufficiency. Monitoring serum blood level of 25-hydroxyvitamin D is helpful and should be > 30 ng/ml.


        In mild to moderate osteopenia, would taking adequate D and calcium be enough to prevent osteoporosis thus eliminating need for osteoporosis medications?

        Response: From my experience, many men and women who present with mild or moderate osteopenia are vitamin D deficient and calcium deficient. I typically treat them for their vitamin D deficiency and then maintain them on 50,000 IU of vitamin D2 every two weeks. In addition, for adults under the age of 50, I place them on a total of 1,000 milligrams of calcium either from dietary sources or from supplements, and for adults over the age of 50, I increase it by 200 milligrams so that they ingest approximately 1,200-1,500 milligrams of calcium a day from diet and supplements. I recommend that the calcium be taken in 2 or 3 divided doses rather than all at once because it will be more bioavailable. The vitamin D can be taken any time. I follow these patients, and often after 1-2 years, I reevaluate their bone mineral density. Often the patients either have a small increase in their bone mineral density or no significant change. Only when I see that the bone density is substantially reduced by more than 5% within a year, do I become aggressive in considering giving an osteoporotic medication.


        - http://www.vitamindhealth.org/?p=63


    • - - D - >

      "Melbournen yliopiston tutkijat havaitsivat tämän tutkimuksessaan, jossa runsaat 1 100 yli 70-vuotiasta naista sai 500 000 IU:n D-vitamiiniannoksen kerran vuodessa 3 - 5 vuoden ajan. Nykysuosituksissa noin 400 IU:n päiväannosta pidetään sopivana tämän ikäisille, joten australialaisten käyttämä annos oli todella suuri."

      - http://www.iltalehti.fi/terveys/2010060211785552_tr.shtml

      Mikäli ko. tutkimukseen voi luottaa, niin herää kysymys millainen olisi tilanne / vaikutus kaksi kertaa vuodessa otettavalla annostuksella.

      • Milka_002

        Olen tänä talvena syönyt päivittäin vahvaa d-vitamiinivalmistetta ja huomaan selvästi eron aiempiin vuosiin, jollon en ole käyttänyt mitään d-vitamiinivalmisteita. Meillä on koko perheen käytössä Iherbistä tilatut vahvat d-vitamiinit ja kukaan perheestämme ei ole sairastunut vatsatautiin tai flunssaan , jotka ovat kiertäneet kaveripiirin muut perheet . Aiempina vuosina olen ollut viikkokausia flunssassa ja saanut siitä seurauksena pitkittyneitä yskiä. Selvästi virkeämpänä olen myös pysynyt kaamoksesta huolimatta :)

        Esim nämä Healthy Originsin d-vitamiinit halpoja ja vahvoja.

        http://www.iherb.com/Healthy-Origins

        Ensitilaajat saavat Iherbissä viiden dollarin alennuksen käyttämällä alennuskoodia SEH726
        , postikulut ovat noin 3 euroa , toimitus noin viikossa.


    • D-vitamiinia..

      Odottavan äidin ruokavalion puutteet
      Suomalainen väitöskirjatutkimus osoittaa, että raskaana olevien äitien ruokavaliossa on puutteita. Terveystieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti Tuula Arkolan väitöskirja kertoo, että suurimmat puutteet ovat D-vitamiinin liian alhainen saanti, kalan vähäinen käyttö, sekä kasvisten ja hedelmien liian alhainen saanti. Noin puolet äideistä syö liian vähän kasviksia ja kalaa.

      Myös lisäravinteiden käytössä oli puutteita. 31 % tutkimukseen osallistuneista äideistä käytti jotakin lisäravinnetta, joka sisälsi A-vitamiinia. A-vitamiinia lisäravinteena ei suositella raskauden aikana. Kaikkiaan 85 % käytti lisäravinteita, joskin D-vitamiinia käytti vain noin puolet. Raskaana oleville on erityisen tärkeää foolihapon riittävä saanti. 44 % äideistä sai sitä liian vähän (Arkkola et al. 2006). Liian alhainen foolihapon saanti saattaa johtaa lapsen hermostoputken puutteellisen sulkeutumiseen tai raskauden keskeytykseen.

      Sikiöaikainen ravitsemus vaikuttaa lapsen riskiin sairastua diabeteksen, sydän- ja verisuonissairauksiin, astmaan ja allergioihin.

      http://www.pronutritionist.net/odottavan-aidin-ruokavalion-puutteet/

      D-vitamiinin annostus

      Valtaosa tilastoista osoittaa, että useimmilla vakavasti sairailla ihmisillä on D-vitamiinin puutos tai heillä on ollut se menneisyydessä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että D-vitamiini voi suojata sairauksilta tavallisesta flunssasta syöpään.

      Lasten sairaudet kuten autismi, astma ja nuoruuden diabetes ovat leimaa-antavia niinä vuosina, jolloin meitä on käsketty välttämään aurinkoa. On alettu epäillä, että D-vitamiinin puutos liittyy näihin lasten sairauksiin.

      http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/d-vitamiini.htm

      1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 ng/ml = 25 nmol/L

      50 ng/ml = 125 nmol/L

    • e-aineet

      Aamiainen ruohikolla: Luustotutkijoiden arvostamassa tiedelehdessä on ilmestynyt D-vitamiinitutkijoiden Heaneyn ja Holickin artikkeli, jossa he tyrmäävät uudet, edelleen konservatiiviset amerikkalaiset D-vitamiinisuositukset (15µg/vrk). Kritiikki on aika rankkaa. Koko tutkimusteksti on luettavissa vapaasti.

      Yhdysvalloissa käytetyt yksiköt voi muuntaa Euroopassa käytössä oleviksi SI-standardin mukaisiksi yksiköiksi kertomalla 2,5:llä. Siten esimerkiksi 20 ng/ml on 50 nmol/l.

      Jos Heaney ja Holickin artikkelia soveltaa suomalaisiin olosuhteisiin, niin se merkitsee mm. sitä, että heidän tyrmätessä 50 nmol/l tasot riittämättöminä luustolle, he tyrmäävät samalla suomalaiset D-vitamiinisuositukset, jotka perustuvat oletukseen, että 50 nmol/l olisi riittävästi.
      http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/jbmr.328/full

      Hyvät D-vitamiinitasot ovat tärkeitä luustolle muun muassa kalsiumin aktiivisen imeytymisen turvaamiseksi. Sen lisäksi on havaittu, että hyvät D-vitamiinitasot ovat yhteydessä vähäisempään verisuonten kalkkiutumiseen ja vähäisempään aortan kalkkiutumiseen.
      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21308362

      Lisäaineet:
      http://www.youtube.com/watch?v=oEBYD9itSP8

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3827
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1485
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe