Yritän kertoa mahdollisimman tiivistetysti oman tarinani, vaikka siitä voisi kirjoittaa sivukaupalla. Tunnen aikaisemmin hyvän yli 10 vuotta kestäneen avoliittoni muuttuneen eräänlaiseksi piinaavaksi helvetiksi, elän kuin jotain painajaista.
Minulle tuli täytenä yllätyksenä keväällä, että avomieheni ei olekaan tyytyväinen suhteeseemme, eikä ole onnellinen omien sanojensa mukaan ollut moneen vuoteen vaikka on kanssani yrittänyt elää. Minulle tämä ei ole ilmennyt millään tavalla, koska mies ei ole koskaan asiaa mitenkään ilmaissut vaan kaikki on ollut yhtä "hyvin" kuin aina.
Minä olen pitänyt suhdettamme pitkänä, vakaana ja onnellisena, olen luullut, että kummallakin on hyvä olla ja aikomus ja halua olla yhdessä vaikka vanhuuteen saakka. No, minussa on kyllä eräs "vika" ollut koko suhteemme ajan, eli olen aikoinaan ollut jopa sairaalloisen mustasukkainen ja rajoittanut, määrännyt, kontrolloinut ja vahtinut miestäni, epäillyt kaikesta jne. Tämä oli silloin suhteemme alussa muutaman vuoden ajan ja tiedän sen varmaan olleen miehelle kamalaa. Yhdessä on kuitenkin pysytty, eikä hän ole koskaan ilmaissut minulle haluavansa erota minusta.
Nykyään olen paljon "parantunut" tuosta ajasta en ole enää läheskään niin mustasukkainen tai rajoittava, mutta ikävä kyllä kuitenkin ollut kuvioissa mukana tuota, että voin olla ihan rauhallinen, mutta alan pienimmästäkin "syystä" helposti epäilemään ja kuulustelemaan miestäni ja olen kyllä edelleen ollut mustasukkainen ja jonkinverran kontrolloiva esim. en ole halunnut mieheni menevä työpaikan bileisiin tai muihin rientoihin tai juhlivan kavereiden kanssa. Aina välillä olen saanut "kohtauksen" jostakin ja saattanut epäillä, itkeä ja haukkua miestäni ilman syytä. Jotenkin olen menettänyt tuolloin kontrollini ja tuntenut yksinäisyyttä, epätoivoa ja ahdistusta, jonkinlainen menettämisenpelko kait on taustalla.
Olen ajatellut nykyvuosina kuitenkin asioiden parantuneen paljon, etten enää ole ollut kovinkaan "paha" jne. Mutta keväällä mies tosiaan aivan yllättäin jäi tulematta kotiin ja jäi kavereiden luo ryyppäämään ja kotiin palatessaan kertoi, että hänen on pakko saada olla poissa kotoa tai ei muuten kestä. Oli melkein kaksi kuukautta tuttaviensa mökillä, koska halusi olla yksin ja miettiä asioita, siihen liittyi myös työuupuminen ja irtisanoutuminen töistä, mutta myös meidän suhteen miettiminen jne. Kävi aina välillä kotona ja kertoi ettei ole varma haluaako jatkaa suhdettamme, koska se ahdistaa häntä. Syyksi sanoi, että on kärsinyt suunnattomasti siitä, että olen ollut niin mustasukkainen ja rajoittanut hänen elämäänsä. Sanoi olevansa luonteeltaan sellainen, että kaipaa omaakin aikaa ja tekemistä ja inhoaa painostamista ja kyttäämistä, sekä "roikkumista".
Paljastui, että mies oli 3 vuotta sitten käynyt jopa psykologilla juttelemassa ahdistuksensa vuoksi, koska koko olevansa silloin jo täysin väsynyt olemaan kanssani ja kärsi edellämainituista asioista.
Minulle kaikki tuli yllätyksenä, miksi hän ei ollut puhunut minulle ahdistuksestaan ja tunteistaan, vaikka psykologikin oli kehoittanut puhumaan minulle suoraan?!
Ihmettelin, kun keväällä mies alkoi kotona juoda entistä enemmän viinaa ja soitteli vain kavereidensa kanssa, joista tuli hyvin tärkeitä yhtäkkiä. Saattoi humalassa viikonloppuisin soitella koko yön eri kavereiden ja työkavereiden kanssa puhuen vain töistä ja kotielämä ei tuntunut kiinnostavan. Mies alkoi olla myös viikonloppuja pois välillä eri (tekosyiden) varjolla. Löysi myös maailmalta naisen, johon ihastui ja josta tuli luotettava ystävä, jolle mies tilitti murheitaan ja ahdistustaan suhteeseemme. Oli loukkaavaa, kun mies pamautti olevansa ihastunut toiseen ja ei ole varma haluaako jatkaa meidän suhdettamme.
Mies sanoi halunneensa erota jo kaksi vuotta sitten, harkinneensa lähtemistä. Olen ollut hyvin järkyttynyt kaikesta, on tunne, että olemme ajatelleet ihan eri tavalla yhteiselostamme, minä olen ollut onnellinen ja luullut että mieskin on, koska ei ole mitään puhunut suoraan.
Nyt on tilanne, että mies on palannut kotiin päänselvitysreissultansa. Tuo kaksi kuukautta oli minulle täyttä helvettiä. Olen kasvanut kiinni mieheeni ja lisäksi olen sellainen, etten viihdy yksin koska olen tottunut että olemme yhdessä. Olin kuin orpo piru, masennuin, laihduin, itkin vain ja söin rauhoittavia pillereitä kestääkseni. Itsemurha oli jatkuvasti mielessä, kun en tiennyt tuleeko mies enää takaisin. Olin täysin lamaantunut ja surun murtama. En millään voinut tajuta mitä oli tapahtunut, kaikki oli niin sekavaa.
Mies sanoi, että ajatuksensa olivat aivan sekaisin, ettei tiennyt eikä osin vieläkään tiedä mitä haluaa tehdä. Sanoi että suhteemme ahdistuksen lisäksi tuli kait joku keski-iän kriisi, tunne vanhenemisesta ja ettei tiedä mitä elämältä haluaa ja haluaako enää entistä elämää. Minulla on tunne, etten voi enää luottaa mieheeni, koska hän jo kerran pystyi lähtemaan kotoa pitkäksi aikaa ja kyseenalaisti koko suhteen. Olen ollut hyvin onnellinen siitä,
Parisuhdehelvetti
25
2073
Vastaukset
- minun sellainen
että mies tuli takaisin, mutta samalla huomaan, että luottamus on mennyt. En voi olla rauhallisin ja luottavin mielin. Pelkään koko ajan, että hän taas lähtee ja jättää minut hetkellä millä hyvänsä. Se, että hän kerran lähti ja "rukoilin" häntä palaamaan takaisin eli hän pääsi tilanteen herraksi, koska "armollisesti" palasi takaisin ja minä joudun olemaan koko ajan varpaisillaan ja hänelle mieliksi, että hän viíhtyisi kotona eikä lähtisi. En vain kestä sitä jos hän lähtee. Tuntuu, että rakastan häntä entistä enemmän, olen kuin sairas rakkaudesta ja menettämisen pelosta.
Olen lähes varma, että mies elää jonkinlaista kaksoiselämää ja pitää sitä aivan oikeutettuna, koska haluaa nyt ottaa omaa tilaa, olla "vapaa" ja nauttia siitä, koska olemme keskustelleet, että edellytys suhteemme jatkumiselle on se, että minä en enää ole mustasukkainen, en vahdi, en rajoita tai kyttää miestä. Mielestäni hän tulkitsee asian niin, että saa nyt tehdä mitä haluaa ja minä en saa yhtään valittaa tai saan heti kuulla, kuinka ahdistava ja mahdoton suhteemme on.
Minulla on tunne, että miehelläni on kaikenaikaa toinen nainen kuvioissa. Hän soittelee "salaisia" puheluita, katoaa välillä omille asioilleen, joiden syyt ovat epämääräisiä, lähettelee teksitiviestejä. On myös hyvin levoton ja hermostuneen oloinen. Käyttää paljon alkoholia, kännissä aina puhuu suhteestamme hyvin pessimistiseen sävyyn, kuin kokoajan olisi lähdössä tai tekemässä lähtöä. Minä masennun joka kerran näistä puheista ja muutenkin suhteemme ruotimisesta, koska se on vain minun vikojen ja virheiden tilittämistä ja sitä kuinka paljon mies on kärsinyt jne.
Itse olen lopen uupunut ja epätoivoinen. Haluan pitää miehestä kiinni, enkä halua menettää häntä. Kärsin tuosta kaksoiselämästä yli kaiken, mutta en uskalla "valittaa" enää mistään, koska silloin menetän hänet ja se olisi hirveintä. Huomaan, että tämä ei ole enää normaalia tämä minun ahdistus ja menettämisen kuristava kauhu. Minulla on kaikenaikaa pelko, että mies "karkaa" tai "livahtaa" jonnekin ja jättää minut. Yöllä joka kerran kun hän nousee sängystä säpsähdän hereillä ja kuuntelen mitä hän tekee? Naputteleeko tekstiviestejä? Pakkaako kenties laukkua salaa? Tänä aamuna kun heräsin ja mies oli herännyt aiemmin ja mennyt pihalle tupakoimaan enkä tiennyt ensin missä hän on niin menin ihan paniikkiin ja mietin, että nytkö hän taas livahti minulta salaa ja jätti minut. Olin hermostunut ja alkoin itkemään. Tajusin että tilanne on mennyt hulluksi koska en luota mieheen tippaakaan, ajattelen että hän voi kadota millä tahansa hetkellä ja se on kamalan raskas pelko kantaa.
Olin helpottunut kun mies tuli sisälle takaisin. Tosin minulla on tunne, että aina kun hän menee ulos tupakalle tai käymään kaupassa hän soittaa heti toiselle naiselle. Perusteluita epäilyilleni: mies menee ulos kummallisiin aikoihin. hyvin aikaisin aamulla ja myöhään vielä yöllä, aina puhelin matkassa. viipyy kauan vaikka sanoo vain tupakoivansa tai käyvänsä pikku kävelyllä. kauppareissulla viipyy luonnottoman kauan ja vciipymisistään kertoo tekosyiltä kuulostavia asioita, miloin jäänyt sadetta pitämään puiden alle, milloin ollut ruuhkaa kassajonossa, tavannut matkalla tuttavansa ja mennyt kahville jne.
Myös miehen mielialojen vaihtelu on merkillepantavaa. Ensin saattaa olla poissaolevan ja ahdistuneen oloinen ja aivan puhumaton. Sitten käy mutkan "tupakalla" ulkona tai kävelyllä (siis soittamassa naiselleen) ja takaisin tultuaan onkin yhtäkkiä hilpeällä tuulella, puhelias ja helpottuneen oloinen. Tämä saa minut kieltämättä epäluuloiseksi.
Minulla on tunne, että mies ei halua olla kanssani ja kusettaa minua koko ajan. Yritän nauttia siitä, että hän on nyt luonani, mutta en osaa olla onnellinen, koska tuntuu että kaikki on jo mennyt pilalle hänen etääntymisen vuoksi ja en enää pysty luottamaan häneen. Epäilen koko ajan mielessäni, mutta alistun tilanteeseen, että miehelläni on mahdollisesti tuo toinen nainen, koska en kestä ajatusta hänen menettämisestään. Pelkään että ajatuisin uudestaan itsemurhan partaalle, en kestäisi jättämistä ja yksinäisyyttä.
Samalla tajuan, että nyt on näytön paikka. Koska mies on alunperin kyllästynyt minun mustasukkaisuuteen, kyttäämiseen ja rajoittamiseen niin olen yrittänyt nyt olla aivan erilainen, tajuan että jos haluan hänet pitää niin minun on muututtava tai jos en siihen pysty niin ainakin minun on tukahdutettava tällainen käytös koska en voi enää miestä kohtaan näyttää näitä käytösmalleja, hän ei yhtään enää kestä niitä. Samalla kaikki on kamalan raskasta ja olen uupunut. Mielestäni tilanne on helvetti. Minä luulin että minulla on "varma" ja onnellinen suhde. Sitten mies yhtäkkiä kertoo ettei ehkä halua jatkaa, sitten häipyy ja kuvioissa toinen nainen, sitten palaa luokseni mutta elää kaksoiselämää, mutta minä en voi asiaan puuttua etten menetä häntä.. huh, huh!- minun sellainen
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi. - bbvvcc
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.vanha viisaus sanoo, että toista ei voi omistaa ja että päästä irti se, jota rakastat ja jos hän palaa, hän palaa jäädäkseen luoksesi.
homman nimi on nyt se, että tarvitset apua. olet kyyläämiselläsi ja ripustuneisuudellasi jo sairastuttanut miehesi, tajuatko? eli ala ottamaan vastuu käytöksestäsi. mun mielestä on kamalaa, mitä olet tehnyt rakastamallesi ihmiselle. nyt on viimeinen hetki herätä ja hankkia apua. tarvitset terapiaa riippumatta siitä, mikä miehesi päätös on. miehesi on rakastanut sua syvästi kun on jäänyt luoksesi vaikka on tajunnut, miten pahan olon aiheutat eikä ole halunnut kertoa sitä sinulle suojellekseen sinua. ja tuli takaisin vieläkin.
ainoa asia mitä voit tehdä on hankkia itsellesi apua ja kertoa siitä miehellesi. pistät käytöksellesi rajat ja lopetat toisen henkisen alistamisen. toivottavasti miehesi toipuu ja sinäkin opit ihmisyyttä kunhan saat ongelmasi purettua. - ap.
bbvvcc kirjoitti:
vanha viisaus sanoo, että toista ei voi omistaa ja että päästä irti se, jota rakastat ja jos hän palaa, hän palaa jäädäkseen luoksesi.
homman nimi on nyt se, että tarvitset apua. olet kyyläämiselläsi ja ripustuneisuudellasi jo sairastuttanut miehesi, tajuatko? eli ala ottamaan vastuu käytöksestäsi. mun mielestä on kamalaa, mitä olet tehnyt rakastamallesi ihmiselle. nyt on viimeinen hetki herätä ja hankkia apua. tarvitset terapiaa riippumatta siitä, mikä miehesi päätös on. miehesi on rakastanut sua syvästi kun on jäänyt luoksesi vaikka on tajunnut, miten pahan olon aiheutat eikä ole halunnut kertoa sitä sinulle suojellekseen sinua. ja tuli takaisin vieläkin.
ainoa asia mitä voit tehdä on hankkia itsellesi apua ja kertoa siitä miehellesi. pistät käytöksellesi rajat ja lopetat toisen henkisen alistamisen. toivottavasti miehesi toipuu ja sinäkin opit ihmisyyttä kunhan saat ongelmasi purettua.Sen jälkeen kun mieheni on nyt kertonut, kuinka paljon on kärsinyt suhteessamme minun mustasukkaisuudesta ja siitä, että olen kuulustellut ja rajoittanut hänen elämäänsä olen alkanut miettimään menneitä sekä nykyisiä vuosia, ja muistanut sieltä tuon tuostakin, että mies olisi halunnut tehdä jotain ihan viatonta ja minä olen ahdistunut ajatuksesta ja ilmaissut, etten halua miehen menevän/tekevän ja hän on sitten ollut menemättä, kun olen muuttunut "synkäksi" ja hiljaisella mökötyksellä "painostanut" hänet sanomaan, että ei sittenkään taida mennä ja sen jälkeen olen helpottunut ja tilanne on lauennut. Sen harvan kerran kun mies on mennyt jonnekin tai jäänyt jonnekin minun tahdon vastaisesti (yleensä humalassa uhmannut minua) olen menettänyt malttini täysin, huutanut, itkenyt, haukkunut, uhkaillut jne. Jotenkin tätä on jatkunut niin kauan, että sitä on erehtynyt pitämään normaalina elämänä. Kunnes mies sai minut tajuamaan, ettei se ole normaalia. Minulla on ollut aika vaikeaa, kun olen muistanut kuinka paljon olen tuota tehnyt. Lisäksi olen joskus aiemmin pettänyt miestäni ja hän on sanonut että nyt nämä tapahtumat myös on alkaneet pyöriä mielessä ja ahdistaa. Tuntuu kuin mies olisi nyt tajunnut, missä olosuhteissa on elänyt ja mihin alistunut ja nyt hänen silmät ovat auenneet ja samalla on alkanut nyt "elämän" eikä enää mene elämäänsä minun mukaani, kuten tähän saakka. Kaikki tämä on tietysti täysin järkeenkäypää, mutta minä tajuan asiat vasta nyt, hän on tajunnut jo pitkät ajat, minulle tämä on melko tuskallista, tajuta asiat ja samalla pelätä menettävänsä koko rakas ihminen. Minunkin silmäni ovat auenneet, mutta tuntuu, että jos menetän mieheni niin kaikki on turhaa ja silloin on enää myöhäistä alkaa muuttumaan, mutta jos mies jää luokseni niin haluan ja vaikka pakotan itseni muuttumaan vaikka se onkin vaikeaa ja raskasta, mutta tajuan että se on ainoa vaihtoehto jatkaa suhdettamme.
Äskenkin, kun mies mainitsi, että hänen olisi pian taas lähdettävä työmatkalle tunsin samantien ahdistusta ja mieleni valtasi kuva miehestäni työmatkan puitteissa menemässä tämän toisen naisen luokse, olen varma siitä. Menin hiljaiseksi ja kuulin itseni kysyvän "aiotko tosiaan jatkaa niitä matkatöitä" äänensävyni oli kielteinen. Samantien tajusin, että mokasin jälleen. Mies vastasi puolustelevasti, että kyllä hänen varmaan täytyy. Minun on kaiken tapahtuneen jälkeen hyvin vaikeaa enää hyväksyä ajatusta miehestä reissuilla (pettämässä) minua. Jostain syystä olen lähes satavarma, että kotoa lähdettyään hän "juoksee" samantien jonkun naisen luokse. - bbvvcc
ap. kirjoitti:
Sen jälkeen kun mieheni on nyt kertonut, kuinka paljon on kärsinyt suhteessamme minun mustasukkaisuudesta ja siitä, että olen kuulustellut ja rajoittanut hänen elämäänsä olen alkanut miettimään menneitä sekä nykyisiä vuosia, ja muistanut sieltä tuon tuostakin, että mies olisi halunnut tehdä jotain ihan viatonta ja minä olen ahdistunut ajatuksesta ja ilmaissut, etten halua miehen menevän/tekevän ja hän on sitten ollut menemättä, kun olen muuttunut "synkäksi" ja hiljaisella mökötyksellä "painostanut" hänet sanomaan, että ei sittenkään taida mennä ja sen jälkeen olen helpottunut ja tilanne on lauennut. Sen harvan kerran kun mies on mennyt jonnekin tai jäänyt jonnekin minun tahdon vastaisesti (yleensä humalassa uhmannut minua) olen menettänyt malttini täysin, huutanut, itkenyt, haukkunut, uhkaillut jne. Jotenkin tätä on jatkunut niin kauan, että sitä on erehtynyt pitämään normaalina elämänä. Kunnes mies sai minut tajuamaan, ettei se ole normaalia. Minulla on ollut aika vaikeaa, kun olen muistanut kuinka paljon olen tuota tehnyt. Lisäksi olen joskus aiemmin pettänyt miestäni ja hän on sanonut että nyt nämä tapahtumat myös on alkaneet pyöriä mielessä ja ahdistaa. Tuntuu kuin mies olisi nyt tajunnut, missä olosuhteissa on elänyt ja mihin alistunut ja nyt hänen silmät ovat auenneet ja samalla on alkanut nyt "elämän" eikä enää mene elämäänsä minun mukaani, kuten tähän saakka. Kaikki tämä on tietysti täysin järkeenkäypää, mutta minä tajuan asiat vasta nyt, hän on tajunnut jo pitkät ajat, minulle tämä on melko tuskallista, tajuta asiat ja samalla pelätä menettävänsä koko rakas ihminen. Minunkin silmäni ovat auenneet, mutta tuntuu, että jos menetän mieheni niin kaikki on turhaa ja silloin on enää myöhäistä alkaa muuttumaan, mutta jos mies jää luokseni niin haluan ja vaikka pakotan itseni muuttumaan vaikka se onkin vaikeaa ja raskasta, mutta tajuan että se on ainoa vaihtoehto jatkaa suhdettamme.
Äskenkin, kun mies mainitsi, että hänen olisi pian taas lähdettävä työmatkalle tunsin samantien ahdistusta ja mieleni valtasi kuva miehestäni työmatkan puitteissa menemässä tämän toisen naisen luokse, olen varma siitä. Menin hiljaiseksi ja kuulin itseni kysyvän "aiotko tosiaan jatkaa niitä matkatöitä" äänensävyni oli kielteinen. Samantien tajusin, että mokasin jälleen. Mies vastasi puolustelevasti, että kyllä hänen varmaan täytyy. Minun on kaiken tapahtuneen jälkeen hyvin vaikeaa enää hyväksyä ajatusta miehestä reissuilla (pettämässä) minua. Jostain syystä olen lähes satavarma, että kotoa lähdettyään hän "juoksee" samantien jonkun naisen luokse.että olet paha ihminen tarkoituksella, mutta tarvitset apua. Terapiaa ainakin, ehkä lääkkeet ahdistukseen. Jos et käy toimeen menetät miehesi. Tavallaan sympatiseeraan sinua, mutta oikeasti nyt sun pitää toimia. Sulla ei ole vaihtoehtoja tuollaisen käytösmallin kanssa. Jos tää suhde päättyisi, niin seuraavassa suhteessa olisit jo hirviömäinen kun et pulmunen ole nytkään. Hae apua. Muuten tuhoat itsesi ja miehesi. Olet hyvällä tiellä siinä jo.
- samaaa mieltä
bbvvcc kirjoitti:
että olet paha ihminen tarkoituksella, mutta tarvitset apua. Terapiaa ainakin, ehkä lääkkeet ahdistukseen. Jos et käy toimeen menetät miehesi. Tavallaan sympatiseeraan sinua, mutta oikeasti nyt sun pitää toimia. Sulla ei ole vaihtoehtoja tuollaisen käytösmallin kanssa. Jos tää suhde päättyisi, niin seuraavassa suhteessa olisit jo hirviömäinen kun et pulmunen ole nytkään. Hae apua. Muuten tuhoat itsesi ja miehesi. Olet hyvällä tiellä siinä jo.
Joo, olen samaa mieltä, et kuulosta enää terveeltä ihmiseltä, olen suorastaan järkyttynyt luettuani koko vuodatuksesi. Olet aivan liian riippuvainen ja takertunut mieheesi ja elät elämääsi hänen kauttaan. Tossa tilanteessa kaikista paras ois vaan se, että päästät miehen menemään - miks sä haluat sen sun kanssa pitää, kun voit selvästi nähdä, ettei se haluaisi enää siinä olla ja on nytkin vaan säälistä, kun rukoilet sitä polvillasi itsemurhan partaalla? Opettele elämään omaa elämääsi ja olemaan yksin, hanki ITSETUNTO ja omia harrastuksia, käy terapiassa...ja mieti sen jälkeen parisuhdetta uudestaan jonkun muun kanssa. Ihan totta.
- niuna
ap. kirjoitti:
Sen jälkeen kun mieheni on nyt kertonut, kuinka paljon on kärsinyt suhteessamme minun mustasukkaisuudesta ja siitä, että olen kuulustellut ja rajoittanut hänen elämäänsä olen alkanut miettimään menneitä sekä nykyisiä vuosia, ja muistanut sieltä tuon tuostakin, että mies olisi halunnut tehdä jotain ihan viatonta ja minä olen ahdistunut ajatuksesta ja ilmaissut, etten halua miehen menevän/tekevän ja hän on sitten ollut menemättä, kun olen muuttunut "synkäksi" ja hiljaisella mökötyksellä "painostanut" hänet sanomaan, että ei sittenkään taida mennä ja sen jälkeen olen helpottunut ja tilanne on lauennut. Sen harvan kerran kun mies on mennyt jonnekin tai jäänyt jonnekin minun tahdon vastaisesti (yleensä humalassa uhmannut minua) olen menettänyt malttini täysin, huutanut, itkenyt, haukkunut, uhkaillut jne. Jotenkin tätä on jatkunut niin kauan, että sitä on erehtynyt pitämään normaalina elämänä. Kunnes mies sai minut tajuamaan, ettei se ole normaalia. Minulla on ollut aika vaikeaa, kun olen muistanut kuinka paljon olen tuota tehnyt. Lisäksi olen joskus aiemmin pettänyt miestäni ja hän on sanonut että nyt nämä tapahtumat myös on alkaneet pyöriä mielessä ja ahdistaa. Tuntuu kuin mies olisi nyt tajunnut, missä olosuhteissa on elänyt ja mihin alistunut ja nyt hänen silmät ovat auenneet ja samalla on alkanut nyt "elämän" eikä enää mene elämäänsä minun mukaani, kuten tähän saakka. Kaikki tämä on tietysti täysin järkeenkäypää, mutta minä tajuan asiat vasta nyt, hän on tajunnut jo pitkät ajat, minulle tämä on melko tuskallista, tajuta asiat ja samalla pelätä menettävänsä koko rakas ihminen. Minunkin silmäni ovat auenneet, mutta tuntuu, että jos menetän mieheni niin kaikki on turhaa ja silloin on enää myöhäistä alkaa muuttumaan, mutta jos mies jää luokseni niin haluan ja vaikka pakotan itseni muuttumaan vaikka se onkin vaikeaa ja raskasta, mutta tajuan että se on ainoa vaihtoehto jatkaa suhdettamme.
Äskenkin, kun mies mainitsi, että hänen olisi pian taas lähdettävä työmatkalle tunsin samantien ahdistusta ja mieleni valtasi kuva miehestäni työmatkan puitteissa menemässä tämän toisen naisen luokse, olen varma siitä. Menin hiljaiseksi ja kuulin itseni kysyvän "aiotko tosiaan jatkaa niitä matkatöitä" äänensävyni oli kielteinen. Samantien tajusin, että mokasin jälleen. Mies vastasi puolustelevasti, että kyllä hänen varmaan täytyy. Minun on kaiken tapahtuneen jälkeen hyvin vaikeaa enää hyväksyä ajatusta miehestä reissuilla (pettämässä) minua. Jostain syystä olen lähes satavarma, että kotoa lähdettyään hän "juoksee" samantien jonkun naisen luokse.sun kanssas..näyttäs nyt siltä et sä olet todellakin läheisriippuvainen.jossain määrin ymmärrän sun miestäs oikein hyvin.mikäli ymmärsin oikein sun miehes ei sais käydä duunissa,ei sais olla kavereita????mitä ihmettä.tiesitkö ettei ketään voi pakottaa,painostaa eikä uhkailla rakastamaan!!!sun pitäs varmaan selvitellä oma pääs ensin.sitte kun seisot omilla jaloillas tukevasti(henkisesti)ja luotat ittees,sen jälkeen voit luottaa myös toiseen ja rakastaa oikeasti ja kunnioittaen,eikä kytäten ja vahtien.mieti,jos sun miehes kohtelis sua samalla tavalla...miltähän tuntus???
- nainen, itsenäinen
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.PÄÄSTÄ MIESPARKA VAPAAKSI! Ei ihme että hän on ahdistunut kanssasi. Minun avomies kyttää, lievästi ja tunnen silti olevani niin vangittu että haluan erota. Miksi sinä kuvittelet olevasi miehellesi se ainoa oikea? Olet äärimmäisen itsekäs kun haluat sitoa itsesi toiseen ja toinen koittaa rimpuilla pois. Miehesi ilmeisesti säälistä roikkuu kanssasi kitumassa. Anteeksi vaan, mutta en voi ymmärtää toisessa roikkujia. Hommaa nainen itsellesi selkäranka ja oma elämä!
- vasta reilu vuosi yhdess
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.Mieheni kyllä saa nähdä kavereitaan jne, mutta baariin haluan, että menemme yhdessä, vaikka voimme siellä viettää aikaa kavereiden kanssa, en luota yksin.
Itse olen ajatellut eroa pitkään, koska pelkään niin helvetisti, että mua kusetetaan.
Olisi helpotus, jos kuolisin tai erottais, rakasta, mutta pelkään.
Hän ei halua erota, vaikka ahdistankin häntä.
Miksi aina kaikissa suhteissa unohdan itseni, ja alan palvoa miestäni unohtaen omat haaveeni ja elämäni? - mariamaria80
Mä ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu.. oon itsekin ollu samanlaisssa tilanteessa, tosinkin sitten erottiin ja suruaikaa kesti vuoden verran.. tiedän tosin pariskuntia joilla on ollu samanlaisia jaksoja mutta yhdessä ovat pysyneet! ku vois jotenkin auttaa! mahtaako se auttaa ku sanon että et sä lopun ikääs noin huonosta olosta kärsi. Varmasti tulee vielä hyviäkin päiviä! Voimia!!
- mariamaria80
bbvvcc kirjoitti:
vanha viisaus sanoo, että toista ei voi omistaa ja että päästä irti se, jota rakastat ja jos hän palaa, hän palaa jäädäkseen luoksesi.
homman nimi on nyt se, että tarvitset apua. olet kyyläämiselläsi ja ripustuneisuudellasi jo sairastuttanut miehesi, tajuatko? eli ala ottamaan vastuu käytöksestäsi. mun mielestä on kamalaa, mitä olet tehnyt rakastamallesi ihmiselle. nyt on viimeinen hetki herätä ja hankkia apua. tarvitset terapiaa riippumatta siitä, mikä miehesi päätös on. miehesi on rakastanut sua syvästi kun on jäänyt luoksesi vaikka on tajunnut, miten pahan olon aiheutat eikä ole halunnut kertoa sitä sinulle suojellekseen sinua. ja tuli takaisin vieläkin.
ainoa asia mitä voit tehdä on hankkia itsellesi apua ja kertoa siitä miehellesi. pistät käytöksellesi rajat ja lopetat toisen henkisen alistamisen. toivottavasti miehesi toipuu ja sinäkin opit ihmisyyttä kunhan saat ongelmasi purettua.eihän tässä nyt ole kyse muuta kuin hädissään olevasta tyttöparasta, suhdehan on ollut melko "tasainen" jo vaikka kuinka pitkään, ainoastaan jonkinlainen kriisi on meneillään. Tottakai sellaisen sattuessa saattaa hätääntyä ja muuttua entistä omistavammaksi tms. Ihmeellistä haukkumista toisilta naisilta, ihan kuin alkuperäisellä ei olisi jo tarpeeksi ongelmia. Tosin jonkinlainen terapia tai keskusteluapu olisi ehkä paikallaan, se voisi tuoda uutta näkökulmaa ja auttaa.
Se, kestääkö suhde tämän kaiken, on sitten toinen asia. Itselläni on ollut saman tapainen tilanne.. - kyllä...
mariamaria80 kirjoitti:
eihän tässä nyt ole kyse muuta kuin hädissään olevasta tyttöparasta, suhdehan on ollut melko "tasainen" jo vaikka kuinka pitkään, ainoastaan jonkinlainen kriisi on meneillään. Tottakai sellaisen sattuessa saattaa hätääntyä ja muuttua entistä omistavammaksi tms. Ihmeellistä haukkumista toisilta naisilta, ihan kuin alkuperäisellä ei olisi jo tarpeeksi ongelmia. Tosin jonkinlainen terapia tai keskusteluapu olisi ehkä paikallaan, se voisi tuoda uutta näkökulmaa ja auttaa.
Se, kestääkö suhde tämän kaiken, on sitten toinen asia. Itselläni on ollut saman tapainen tilanne..tuossa aloittajan suhteessa on jo vähäsen muustakin kyse kuin "ainoastaan jonkinlaisesta kriisistä" - eikä hän varmaan ihan tyttönen enää ole, jos suhteella on mittaa yli 10 v..?
Kriisi ei ole miehestä lähtöisin oleva prosessi, vaan aloittajan valtavan omistushaluisuuden tulosta. Ilmeisesti sinulla ei ole käsitystä siitä, miten ahdistavaa tuollainen käytös voi olla - joten älä tule tänne moittimaan toisia haukkumisesta. En ymmärrä ihmisiä, jotka työntävät vastuun omasta onnestaan toisen harteille ja itsekkäästi olettavat, että elämänkumppanin tehtävä on päivästä toiseen ymmärtää ja "osata suhtautua" toisen ailahtelevaan mieleen.
Itse elin reilun 5 vuotta narsistisen ja sen myötä äärettömän määräilevän ja mustasukkaisen miehen kanssa, ja nyt, toiset 5 vuotta myöhemmin voin vain huokaista helpotuksesta, että sain itseni repästyä siitä suhteesta ennen kuin menetin oman järkeni! Onneksi ympärilläni oli hyviä ystäviä, jotka huomasivat käytökseni muutokset ym ja olivat minua tukemassa irtiotosani. Ilman heitä ja terapiaa en olisi selvinnyt kuiville. Aloittajalle suosittelisin lämpimästi ammattiavun hankkimista - josko jotain olisi sen myötä vielä pelastettavissa. - isosisko neuvoo
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.Teillä on kriisi, pahemman luokan sellainen. 10 vuotta on kuitenkin aika pitkä aika, jos kriisejä ei ole ennen ollut nyt sellainen sitten on pamahtanut päälle ja kunnolla. Mitäs hyviä puolia teidän liitossa on ollut kun olet kertonut vain huonoista? Mustasukkaisuus on kurja sairaus, yleensä sillä on taipumus vielä pahentua iän myötä..
- yleensä...
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.epävarmoilla mustasukkasilla ihmisillä on taustalla ollut alko/ongelma vanhemmat?? itselläni oli samantyyppisia "pakkoajatuksia, mustasukkasuutta jne" mutta pääsin niistä suurimmaksiosaksi eroon kun selvitin itselleni että hei ei ne asiat niin olekkaan.. kuuleppas kokeile joskus ihan yksineloa?
sillon kun itse yhdessä on jonkun kaa huomas että iikkk en osaa yksin elää mutta sitten kun elää yksin ei välttämättä kaipaakkaan muita..
käy pää tohtorille juttelemassa niin sinulle aukeaa uusiuljas maailma:) - melkein riippuvainen ole
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.Tajuan mustasukkaisuuden ja rajoittamisen tässä maailmassa jossa niin moni mies kusettaa.
Mies teki väärin kun ei reagoinut ja puolustautunut ja antoi kaiken hautua mielessään.
Tässä vaiheessa voisi SINULLE olla terveellsitä löytää oma itsenäinen itsesi ja itsevarmuutesi jossa pärjäät ilman tätä miestä.
SINULLE olisi tärkeää määritellä oma elämäsi ja irrottautua riippuvaisuudesta joka typistää sinut. - Tearcandy
minun sellainen kirjoitti:
tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta minun on pakko avautua tänne, kun en pysty muuallekaan puhumaan. Täytyy sanoa, että joka ikinen päivä ihmettelen miten asiat on menneet näin? Miten "onnellinen" elämä muuttui tällaiseksi helvetiksi ja kaikki muuttui painajaiseksi. Minun pahin pelkoni koko suhteemme ajan on ollut se, että joku päivä mieheni jättää minut tai löytää toisen naisen ja nythän kaikki tämä on jo käynyt toteen.
Nyt kun olen hillinnyt lähes kokonaan "huonot puoleni" ja tehnyt kaikkeni ollakseni niin, ettei miestä ahdista niin huomaan, että hän on ollut paremmalla tuulella ja myönteisempi meidän suhdetta kohtaan. Tai ehkä hän on vain helpottunut siitä etten kyttää hänen menemisiään ja puheluitaan ja saa vapaasti touhuta kaksoiselämäänsä. Tämäkin on aika kamalaa.
Minulle kamalan raskasta niellä kaikki vaikka näen mitä tapahtuu, mutta tiedän että jos ilmaisen taas epäilyni, alan tivata ja vahtia niin menetän miehen. Meillä on ollut miehen paluun jälkeen muutama yöllinen riita, kun olen "ratkennut" ja alkanut kertomaan ahdistuksestani ja kuinka loukkaantunut olen kaikesta tapahtuneesta ja siitä että olen varma, että miehellä on vielä tuo toinen nainen. Silloin aina mies on ollut tosi kyllästynyt ja sanonut että suhteemme ei voi toimia jos en luota ollenkaan häneen ja kaikki on taas mennyt pilalle. Muutaman tuollaisen riitelyn päätteeksi tein päätöksen,etten enää voi ilmaista tunteitani tai mies lähtee.
Nyt siis elämämme on sitä, että mies on luonani, mutta eron uhka leijuu ilmassa koko ajan. Tuntuu ettei mies vieläkään tiedä haluaako jatkaa vai ei. Minä olen ahdistunut kun kaikki on muuttunut niin epävarmaksi ja epäilen miehelläni olevan vieläkin tuo toinen suhde kuvioissa. Kuitenkin olen päättänyt, että haluan pitää mieheni ja minun on vain mentävä päivä kerrallaan ja yritettävä kestää mieheni "temput" ja näytettävä etten ole enää mustasukkainen kyttääjä. Olen päättänyt, että vaikka kuinka tuskalliselle tuntuu en enää kyttää hänen puheluitaan, tekstiviestejään, asiointejaan kaupungilla, enkä ilmaise mustasukkaisuutta tai roikkumista. Toivon, että häntä ei enää ahdista suhteessamme ja hän jää luokseni. Vaikka samaan aikaan sydämeni itkee tuskasta joka kerran, kun mieheni lähtee jonnekin tai menee nurkan taakse puhumaan puheluita tai näpyttelee tekstiviestejä. Olen vain tajunnut etten halua menettää miestäni, en vaikka hän tekisi mitä. Rakastan häntä kait ihan liikaa. Lisäksi hän on nyt saanut minusta jonkinlaisen yliotteen ja voi sanella säännöt suhteellemme ja tehdä asiat oman etunsa mukaisesti. Olen kait alistunut nyt tähän, koska en muuta voi.Luin kirjoituksesi, ja saamiasi vastauksia muutamia.
Minä sanoisin että tarvitset kyllä apua, mutta et siltä kannalta kuin mitä muut taitavat ehdotella. Sinun täytyy oman mielenterveytesi takia erota miehestäsi, ja yrittää itsenäistyä. Tiedän täsmälleen mitä käyt mielessäsi, minä olen ollut samassa tilanteessa lyhyempien suhteiden aikana tosin.
Sinä päivänä kun miehesi lähtee, olet hajalla. Älä luovuta. Oikeasti, älä luovuta.
Vielä parempi jos itse lähdet etkä jää leikkikaluksi. Lue sellainen kirja kuin "Miehelläni on toinen nainen", jonkun suomalaisen kirjoittama, en tosin muista tähän hätään kenen..
Mutta niin.. Oikeasti, koita pysyä läjässä :|
- terapiaan....
Toivottavasti saat terapian myötä paremman itsetunnon. Oletko lukenut kirjoja läheisriippuvaisuudesta?
Hakeudu TERAPIAAN jo oman itsesi vuoksi! - ........................
mutten jaksanut lukea kuin ekan osan..
No, sinä olet ehkä mustasukkaisuudellasia pilannut suhteen, sille ei voi mitään. Muista jos joskus löydät ihmisen, älä ole mustasukkainen. Se on todellakin AHDISTAVAA kun toinen epäilee KAIKESTA!!Kumppani menettää kaiken kiinnostavuutensa ja seksikkyytensä mustasukkaisuutensa vuoksi..niin se vaan on. Koita olla itsevarmempi...säilytät molempien mielenterveyden.- että suhteenne on ohi
Luin myös vuodatuksesi ja olenpa sitä mieltä, että suhteenne on ohi. Ainakin miehen osalta, onhan hän urhoollisesti jaksanut kanssasi vuosia vaikka olet häntä kontrolloinut. Moni muu mies olisi häipynyt aikaa sitten. Sinun täytyy ymmärtää, että olet itse saanut aikaan sen, että suhteenne on tullut päätepisteeseen toinen ei vaan enää jaksa. Enkä myöskään usko, että miehesi tulisi sinuun enää luottamaan, vaikka yrittäisit muuttua. Suhteesi toiseen ihmiseen on aivan liian ripustautunutta ja sinulle olisi kaikkein parasta hakea itsellesi ammattiapua ja opetella nyt elämään ihan itseksesi, koska muutenhan et tule uusissa suhteissasi onnistumaan, teet samat virheet uudestaan. Kun olet yksin elänyt jonkin aikaa niin huomaat, että jokaine ihminen tarvitsee omaa tilaa, eikä rakkaus ole sitomista vaan jokaisen omasta halusta lähtee elää suhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinun täytyy nyt päästää miehestäsi irti ja todellakin opetella itsenäiseksi ihmiseksi aivan yksin ilman ketään toista.
- että suhteenne on ohi
Luin myös vuodatuksesi ja olenpa sitä mieltä, että suhteenne on ohi. Ainakin miehen osalta, onhan hän urhoollisesti jaksanut kanssasi vuosia vaikka olet häntä kontrolloinut. Moni muu mies olisi häipynyt aikaa sitten. Sinun täytyy ymmärtää, että olet itse saanut aikaan sen, että suhteenne on tullut päätepisteeseen toinen ei vaan enää jaksa. Enkä myöskään usko, että miehesi tulisi sinuun enää luottamaan, vaikka yrittäisit muuttua. Suhteesi toiseen ihmiseen on aivan liian ripustautunutta ja sinulle olisi kaikkein parasta hakea itsellesi ammattiapua ja opetella nyt elämään ihan itseksesi, koska muutenhan et tule uusissa suhteissasi onnistumaan, teet samat virheet uudestaan. Kun olet yksin elänyt jonkin aikaa niin huomaat, että jokaine ihminen tarvitsee omaa tilaa, eikä rakkaus ole sitomista vaan jokaisen omasta halusta lähtee elää suhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinun täytyy nyt päästää miehestäsi irti ja todellakin opetella itsenäiseksi ihmiseksi aivan yksin ilman ketään toista.
- muut...
ovat jo osuvasti kommentoinneet kirjoitustasi - sinä itse olet eniten terapia-avun tarpeessa, vaikka se tuntuu olevan sinulle hyvin vaikeaa myöntää..?
Et voi laittaa omaa elämääsi ja onneasi toisen ihmisen vastuulle! Sinun on aika oppia seisomaan omilla jaloillasi ja ottamaan vastuu itsestäsi ja tekemisistäsi! Ja niin kuin joku sanoi: ymmärtämään, ettei toista ihmistä voi omistaa! - mars!
minusta on jotenkin kummallista, että sanot itsekin moneen kertaan, että suhteenne on aiemmin mennyt VAIN JA AINOASTAAN sinun ehdoillasi! sinä olet määrännyt kaikesta.
Ja nyt et kestäisi yhtään, että miehesi päättää omista asioistaan, sanot että on niskan päällä.
Mutta eihän parisuhteessa pidä kilpailla kumpi on niskan päällä. Sinulla tuntuu olevan paha kontrollin tarve, ja samalla riippuvaisuus.
Minusta oli hyvä, että miehesi kävi poissa kotoa sen pari kuukautta. Mutta sekään ei tuntunut kunnolla avaavan silmiäsi?
Jos koit ajan noin vaikeaksi mitä kuvasit, niin olisit vain rohkeasti varannut ajan johonkin mielenterveystoimistoon. Minä olisin sijassasi tehnyt niin.
Koska jos nyt oikeasti katsot totuutta silmiin (luepa vaikka tuo oma tekstisi uudestaan), niin tarvitset jotain apua! se on hyväksi sekä sinulle että miehellesi, että lopettaisit sen kyttäämisen tai nykytilanteessa ainaisen pelkäämisen että lähteekö mies vai ei.- tuo vaikuttaa
miehesi tulevaisuuteen...
Olen seurustellut kolmisen vuotta miehen kanssa, jonka ex on ollut erittäin mustasukkainen ja kontrolloiva... Ja se on jättäny jälkensä häneen... On erittäin hankalaa toimia välillä tavallaan terapeuttina... Esim. alkuaikoina ihmettelin kun hän meni kavereidensa kanssa harrastuksien pariin ja toi "tuliaisia" sieltä etten suuttuisi, ihmettelin suuresti tätä... Hänen eksänsä ei ollut laskenut häntä mihinkään, ja hän oli varmaan joutunut lepyttelemään häntä aina jos oli käynyt jossain... kun minusta taas on normaalia että mennään kavereiden kanssa.. siis että molemmilla on omaakin elämää...
- oppeliini
Laske hyvä nainen mies omilleen! Siinä sinä teet teille kummalekin valtavan palveluksen.
Hän ei tarvitse sinua sen enempää kuin sinäkään häntä. Tuo luulo ettei osaa elää ilman miestä on niin tuulesta temmattu ettet sinä loppujen lopuksi usko sitä itsekkään.
Mies tarvitsee elämänkumppanikseen AVIOVAIMON joka ei ole kivireki. Sen hän on vihdoinkin tajunnut. Tuo yksistään on loistavaa! Hän haluaa elämänsä tasapainoiseksi ja vierelleen ihmisen jonka kanssa avoimesti kommunikoida.
Sinä et ole sitä.
Nyt on mahtava tilaisuus sinun tutkia elämää hiukan terveemmältä pohjalta. Siihen ei tarvita lääkkeitä eikä itkuja. Vain tervettä maalaisjärkeä ja ulos neljän seinän sisältä muiden ihmisten seuraan ja toihin. Tee mitä tahaansa joka saa sinut fyysisesti ja henkisesti väsyneeksi, josta tunnet saavasi itsellesi iloa.
Ajattele että sinulla on vielä paljon annettavaa itsellesi ja yhteiskunnalle. Siinä ei ole tilaa kateudelle, mustasukkaisuudelle eikä ilkeydelle. Kaikista vahiten tilaa itsesäälille.
Sinun lahjaksi saamasi elämä on tarkoitettu sinu itsesi parantamiseen ja kehittämiseen. Ellet tiedä miten se tehdään, hae kirjastosta oppikirjoja. Niitä on kilometrikaupalla ja ovat ilmaisia! - Anonyymi
Miesparka,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hyvästi, mies
Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei272351- 791736
- 2221062
Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."
Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:18989Semmonen juttu, että..
..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos28934Nuorempi mies, vanhempi nainen
Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E61911Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea
Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m122891- 43829
Mietin vain sua
Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy11771On ilta jälleen joten
Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡118720