Olen 35-vuotias nainen ja olen koko ikäni kärsinyt äitini mielivallasta. Nyt vihdoin, noin kymmenen vuoden asian työstämisen jälkeen tajusin hakea selityksiä narsismista.
Lapsuuteni oli jatkuvaa mielialojen heilahtelua äidin puolelta. Koskaan ei voinut luottaa siihen, että joku lupaus on vielä tunnin päästä voimassa. Äiti raivosi, kiukutteli, kiristi ja uhkaili. Kaikki oli yhtä sotaa ja taistelua. Kauniisti katettua jouluillallista edelsi monen päivän helvetti ja riitely. Koko perhe pyöri hänen oikkujensa ympärillä. Olen itse voinut erittäin huonosti 20-vuotiaasta saakka. Ehkä silloin tuli joku murros, kun muutin kotoa pois mutta asiat eivät kuitenkaan jääneet sinne lapsuudenkotiin.
Äitini ei pysty mielestäni minkäänlaiseen empatiaan, myötätuntoon eikä hellyyteen (paitsi kissaa kohtaan). Vaikka joku ilmoittaa sairastavansa syöpää tai joku läheinen on kuollut, äiti alkaa kertomaan omia kokemuksiaan - mitätöiden todella rumasti toisen tunteet ja kokemuksen. Olen hävennyt tätä koko elämäni ja yrittänyt kömpelösti paikkailla hänen tylyyttään. Olen kaikissa tilanteissa hermostuneena istunut ja pelännyt, milloin taas tulee joku sammakko suusta.
Jos asiasta on uskaltanut mainita, äiti raivostuu, alkaa itkemään, että miksi häntä syytetään jne..
Parhaimmillaan äiti uhkailee itsemurhalla, jos hänelle uskaltaa joku jotain sanoa. Lapset sai hyvin pidettyä kurissa, kun uhkasi tappaa itsensä, "kun olet tuollainen".
Äiti on syyttänyt minua siitä, että olen vastustanut ja kieroillut häntä vastaan aivan pienestä pitäen. Yleensä syytökseen liittyy aina myös se, että olen kieroillut isän tai jonkun muun sukulaisen kanssa.
Tunteiden mitätöimisen lisäksi hän on arvostellut julmasti ulkonäköäni, huomautellut milloin lihomisesta, vaatteista, hiuksista. Ilkeimmät kommentit jätän tähän kirjoittamatta. Ja jos jälleen uskaltaa sanoa, että "eikö tuo nyt ollut vähän rumasti sanottu", hän nauraa että leikkiähän se vaan, mitä sinä otat aina niin pienistä nokkiisi? Jälleen ongelma on minussa ja minun herkässä mielessäni.. ei hänessä. Perään hän vielä lisää tämän tutun "aina minua syytetään".
Omassa elämässäni olen kontrollifriikki, parisuhteita kartteleva, ulkonäköäni vihaava ja täysin uupunut. Olen rajannut kanssakäymiset äidin kanssa aivan minimiin. Säännölliseen minimiin ja pidän kaikki keskustelut pinnallisella tasolla. Tämä onnistuu aina pitkiä aikoja mutta silti oma elämäni ei etene mihinkään. Olen jatkuvasti huolissani hänen sekavasta elämäntyylistään, kroonisesta rahapulasta, alkoholin käytöstä, jatkuvista onnettomuuksista. Jokainen kriisi, mitä hänelle sattuu, pudottaa minut takaisin kuilun pohjalle. Vaikka en olisi missään tekemisissä äidin kanssa, paha olo on läsnä.
Olen hakenut nyt apua itselleni ja toivottavasti sitä myös saan. Pelkään, etten koskaan kykene parisuhteeseen, jossa tuntisin itseni kelpaavaksi ja uskaltaisin luottaa toiseen ihmiseen. Pelkään, että olen itsekin vaurioitunut henkisesti niin pahasti, että en enää toivu.
Eniten kaipaisin nyt neuvoja siitä, miten tällaisen ihmisen kanssa pitäisi kommunikoida? Pitääkö yrittää sitkeästi kertoa, miltä tuollainen käytös tuntuu? Vai pitääkö antaa mennä ohi vaan? Mitä minun tulisi oivaltaa, jotta saisin elämäni takaisin? Paljon jo ymmärrän mutta silti sama tuttu paha mieli tulee aina takaisin. Masennuksen ja voimattomuuden kanssa on raskasta elää.
Miten narsistisen äidin lapsi toipuu - vaikka ei koskaan olisi missään tekemisissä äidin kanssa enää? Miten pään sisäiset ja sydämeen tulleet vauriot voi korjata?
Narsistisen äidin
88
12869
Vastaukset
- Kaija-Riina Ylinen
kirjoittaa sinulle, että omatekoista diagnoosia tärkeämpää sinulle on auttaa itse itseäsi. On aivan herttasen sama, onko äitisi narsistinen vai ei. Jos sinulla on ongelmia, tulee sinun hoivata itseäsi. Syyttely ja viha ei tuo mitään takaisin.
Itse en edes yritä kommunikoida äitini kanssa. On ihan sama mistä hän minua tänä päivänä syyllistää, minä en syyllisty. Olen laatinut itselleni rajat ja tiedän, että äitini tapaaminen saa aikaan "krapulan" - pahan olon siitä, että hän koko ajan ärsyttää minussa kohtaa, jolla ennen hallitsi minua.
Saat elämäsi takaisin, kun luot ne rajat itsellesi. Saat elämäsi takaisin, kun kunnioitat itseäsi. Matka on pitkä, mutta sitä nopeammin ohi, mitä pikemmin lähdet sille.
Minä olen hylännyt henkisellä tasolla äitini. Se oli pakko.- Aikuinen tytär
Kiitos vastauksesta,
olen asettanut niin tiukat rajat, mitä olen pystynyt. Ehkä niissä on vielä varaa kiristää. Rajat auttaa hyvin. Enkä olen enää vuosiin syyttänyt häntä mistään, koska tiedän, että on tehnyt sen, minkä resurseillaan pystyy.
Mutta silti voin huonosti. Sisäinen tunne huonoudesta herää aina tilanteissa, joissa minun pitäisi kelvata ihan ilman työn tuomaa roolia tai muuta rekvisiittaa. Silloin, kun pitäisi olla ja kelvata ihan juuri tällaisena. Äidin ääni ei enää soi päässäni, olen sen vaientanut. Mutta joku vieläkin minussa uskoo, etten kelpaa.
Oletko sinä käynyt terapiassa, vai oletko päässyt tasapainoon omin voimin? Osaatko kertoa jotain konkreettista, mikä voisi minuakin auttaa? - Kaija-Riina Ylinen
Aikuinen tytär kirjoitti:
Kiitos vastauksesta,
olen asettanut niin tiukat rajat, mitä olen pystynyt. Ehkä niissä on vielä varaa kiristää. Rajat auttaa hyvin. Enkä olen enää vuosiin syyttänyt häntä mistään, koska tiedän, että on tehnyt sen, minkä resurseillaan pystyy.
Mutta silti voin huonosti. Sisäinen tunne huonoudesta herää aina tilanteissa, joissa minun pitäisi kelvata ihan ilman työn tuomaa roolia tai muuta rekvisiittaa. Silloin, kun pitäisi olla ja kelvata ihan juuri tällaisena. Äidin ääni ei enää soi päässäni, olen sen vaientanut. Mutta joku vieläkin minussa uskoo, etten kelpaa.
Oletko sinä käynyt terapiassa, vai oletko päässyt tasapainoon omin voimin? Osaatko kertoa jotain konkreettista, mikä voisi minuakin auttaa?Ymmärrän hyvin, mistä puhut.
Kun äiti aikoinaan todettiin narsistiksi, kävimme koko perhe terapeutilla. Jonkin kerran käytyäni terapeutti sanoi, että minulla on olosuhteisiin nähden äärimmäisen hyvä itsetunto ja osaan jäsentää hyvin tapahtunutta - en tiedä sitten olisiko noista sulle apua. Itsetuntoa voi kehittää ainakin kognitiivisen terapian kautta. Ikään kuin opetellaan uusi malli ajatella.
Veljeni ei jaksanut, hän teki itsemurhan. Myös isäni masentui syvästi äidin mielivallan alla. - -hullu-
Kaija-Riina Ylinen kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, mistä puhut.
Kun äiti aikoinaan todettiin narsistiksi, kävimme koko perhe terapeutilla. Jonkin kerran käytyäni terapeutti sanoi, että minulla on olosuhteisiin nähden äärimmäisen hyvä itsetunto ja osaan jäsentää hyvin tapahtunutta - en tiedä sitten olisiko noista sulle apua. Itsetuntoa voi kehittää ainakin kognitiivisen terapian kautta. Ikään kuin opetellaan uusi malli ajatella.
Veljeni ei jaksanut, hän teki itsemurhan. Myös isäni masentui syvästi äidin mielivallan alla.Naisen itsetunto on suoraan suhteessa hänen lapsuuden isäkuvaan.
Miehen itsetunto on suoraan suhteessa hänen lapsuuden äitikuvaan.
tarkennan vielä sen verran, että kaikki miehet, jotka merkittävästi vaikuttavat lapsen kehitykseen, ovat osa tuota kuvaa -- sedät, ukit, opettajat... se positiivinen, tai negatiivinen, palaute mitä heiltä on tullut, on perusta nuoren itsetunnnon kehitykselle
Loogista? - Aikuinen tytär
Kaija-Riina Ylinen kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, mistä puhut.
Kun äiti aikoinaan todettiin narsistiksi, kävimme koko perhe terapeutilla. Jonkin kerran käytyäni terapeutti sanoi, että minulla on olosuhteisiin nähden äärimmäisen hyvä itsetunto ja osaan jäsentää hyvin tapahtunutta - en tiedä sitten olisiko noista sulle apua. Itsetuntoa voi kehittää ainakin kognitiivisen terapian kautta. Ikään kuin opetellaan uusi malli ajatella.
Veljeni ei jaksanut, hän teki itsemurhan. Myös isäni masentui syvästi äidin mielivallan alla.On todella surullista kuulla, miten teidän perheessä kävi. Toisaalta se auttaa minua ymmärtämään, että tässä on kyse todellakin vakavista asioista ja en vain kuvittele omaa pahaa oloani. Kiitos, että kerroit.
Itsetunto on niin omituinen asia. Se on vahva työelämässä ja surkea siviilielämässä. Täytyy tosissaan nyt etsiä sopiva terapiasuuntaus. Sitä odotellessa kirjastoon. - Aikuinen tytär
-hullu- kirjoitti:
Naisen itsetunto on suoraan suhteessa hänen lapsuuden isäkuvaan.
Miehen itsetunto on suoraan suhteessa hänen lapsuuden äitikuvaan.
tarkennan vielä sen verran, että kaikki miehet, jotka merkittävästi vaikuttavat lapsen kehitykseen, ovat osa tuota kuvaa -- sedät, ukit, opettajat... se positiivinen, tai negatiivinen, palaute mitä heiltä on tullut, on perusta nuoren itsetunnnon kehitykselle
Loogista?Ainakin itselläni huono äitisuhde on vaikuttanut heikentävästi itsetuntooni, etenkin naiseuden osa-alueisiin. Äidin pilkka ja iva ulkonäköäni kohtaan on ylittänyt sen positiivisen, mitä isältä tai muilta olen saanut. Seksuaalisuuteen liittyvät kommentit varhaisteini-iässä jättivät vuosikausiksi mm. sellaisen käsityksen, että pojat eivät voi minulta mitään muuta haluta, kun seksiä. (Noh ehkä se on tottakin joidenkin 15-vuotiaiden kollien osalta.) Ja jos joku on minusta kiinnostunut, se on vain seksin takia - mitään muuta he eivät kertakaikkiaan voi minulta haluta.
Taas jollain toisella osa-alueella isän kannustus on tehnyt todella hyvää itsetunnolleni. - Kaija-Riina Ylinen
Aikuinen tytär kirjoitti:
On todella surullista kuulla, miten teidän perheessä kävi. Toisaalta se auttaa minua ymmärtämään, että tässä on kyse todellakin vakavista asioista ja en vain kuvittele omaa pahaa oloani. Kiitos, että kerroit.
Itsetunto on niin omituinen asia. Se on vahva työelämässä ja surkea siviilielämässä. Täytyy tosissaan nyt etsiä sopiva terapiasuuntaus. Sitä odotellessa kirjastoon.Unohdin kokonaan kertoa, että harrastan itsekasvatusta. Netistä saat varmaan siitä tietoa enemmän.
Suosittelen sitä todella lämpimästi sinullekin selviytymiseen. Se on mahtava tunne, kun tutustuu itseensä kaikkine puolineen ja pystyy kehittymään aivan uudelle tasolle, sellaiselle josta ei osannut haaveillakaan.
Sen kautta saattaisit saada apua. - -hullu-
Aikuinen tytär kirjoitti:
Ainakin itselläni huono äitisuhde on vaikuttanut heikentävästi itsetuntooni, etenkin naiseuden osa-alueisiin. Äidin pilkka ja iva ulkonäköäni kohtaan on ylittänyt sen positiivisen, mitä isältä tai muilta olen saanut. Seksuaalisuuteen liittyvät kommentit varhaisteini-iässä jättivät vuosikausiksi mm. sellaisen käsityksen, että pojat eivät voi minulta mitään muuta haluta, kun seksiä. (Noh ehkä se on tottakin joidenkin 15-vuotiaiden kollien osalta.) Ja jos joku on minusta kiinnostunut, se on vain seksin takia - mitään muuta he eivät kertakaikkiaan voi minulta haluta.
Taas jollain toisella osa-alueella isän kannustus on tehnyt todella hyvää itsetunnolleni.Vanhemmat voivat välittää oman sielunsa lapselleen .. valitettavasti.
Eli äitisi sisäinen mieskuva on se, joka on sinua mitätöinyt. Se että äitisi ei ole saanut sitä miehistä hyväksyntää, positiivista peiliä, joka jokaiselle tytölle lapsena kuuluu, joko äidin välittämänä, tai suoraan isältä on johtanut hänen vammoihin, jotka hän on välittänyt omille lapsilleen... siis teille.
Minulle isä välitti negatiivisen äitikuvan... itsetuntovamma, joka seuraa minua kuin tatuointi. Tosin se oli perusteltua hänen kannaltaan, mutta isä ei voinut mitenkään tietää narsismista ja siihen johtavista ympäristötekijöistä. - Aikuinen tytär
Kaija-Riina Ylinen kirjoitti:
Unohdin kokonaan kertoa, että harrastan itsekasvatusta. Netistä saat varmaan siitä tietoa enemmän.
Suosittelen sitä todella lämpimästi sinullekin selviytymiseen. Se on mahtava tunne, kun tutustuu itseensä kaikkine puolineen ja pystyy kehittymään aivan uudelle tasolle, sellaiselle josta ei osannut haaveillakaan.
Sen kautta saattaisit saada apua.Joo kiitos, googlasin ja totesin, että olenkin jo tutustunut aiheeseen yllättävän paljon. Jonnekin vaan on vielä unohtunut kaikki viisaus, kun on tilanne päällä. Nyt ei pidä enää antaa unohtua.
- Hakatusta metsästä
Aikuinen tytär kirjoitti:
Kiitos vastauksesta,
olen asettanut niin tiukat rajat, mitä olen pystynyt. Ehkä niissä on vielä varaa kiristää. Rajat auttaa hyvin. Enkä olen enää vuosiin syyttänyt häntä mistään, koska tiedän, että on tehnyt sen, minkä resurseillaan pystyy.
Mutta silti voin huonosti. Sisäinen tunne huonoudesta herää aina tilanteissa, joissa minun pitäisi kelvata ihan ilman työn tuomaa roolia tai muuta rekvisiittaa. Silloin, kun pitäisi olla ja kelvata ihan juuri tällaisena. Äidin ääni ei enää soi päässäni, olen sen vaientanut. Mutta joku vieläkin minussa uskoo, etten kelpaa.
Oletko sinä käynyt terapiassa, vai oletko päässyt tasapainoon omin voimin? Osaatko kertoa jotain konkreettista, mikä voisi minuakin auttaa?Tämä vastaus tulee hieman myöhään; ja tuskin olet enää langan päässä. Toivottavasti olet saanut elämäsi kuntoon. Minut pelasti ylivilkkaus narsistin äidin helmoista. Karkasin kotoani tarpeeksi usein ja mummoni otti minut hoiviin kun huomasi ettei kotona ole kaikki kunnossa. Siitä seurasi riitoja äitini ja mummoni välillä. Äiti halusi pitää minut, ja niin mummokin halusi. Olin aina myrskynsilmässä raukkamaisten aikuisten takia. Äitini mitätöi, vähätteli, arvosteli, haukkui, juonitteli ja vei itsetuntoni lopulta kokonaan. SEn rakentamiseen on mennyt neljännesvuosisata vaihtelevin tuloksin. Terapia auttoi paljon, mutta vielä on osa asioista tekemättä. Järki kyllä tietää miten asioiden pitäisi olla; mutta tunteet laahaavat perässä. Tunnemaailma paranee hitaasti. Takapirut takaraivossa hyppivät ja muistuttelevat aina siitä, miten huono minun kuuluu olla ja etten saa aikaiseksi mitään...se ääni tulee äidiltä. Onneksi tiedostan sen jo nyt!! Oma ääneni sanoo, että kyllä kaikki luonnistuu kun vain jaksaa yrittää, ja on asioita joita ei tarvitsekaan muuttaa. Olemme siinä mielessä kohtalotovereita että ymmärrämme täysin mistä on kyse. Lueppa varsin se kirja narsismista joka kertoo narsistien äitien tyttäristä. Ei tule heti tässä kirjan nimi mieleen, mutta kyllä se löytyy kirjastosta. Oli jonkun amerikkalaisen kirjoittama. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään elämän lainalaisuuksia.
Hakatusta metsästä kirjoitti:
Tämä vastaus tulee hieman myöhään; ja tuskin olet enää langan päässä. Toivottavasti olet saanut elämäsi kuntoon. Minut pelasti ylivilkkaus narsistin äidin helmoista. Karkasin kotoani tarpeeksi usein ja mummoni otti minut hoiviin kun huomasi ettei kotona ole kaikki kunnossa. Siitä seurasi riitoja äitini ja mummoni välillä. Äiti halusi pitää minut, ja niin mummokin halusi. Olin aina myrskynsilmässä raukkamaisten aikuisten takia. Äitini mitätöi, vähätteli, arvosteli, haukkui, juonitteli ja vei itsetuntoni lopulta kokonaan. SEn rakentamiseen on mennyt neljännesvuosisata vaihtelevin tuloksin. Terapia auttoi paljon, mutta vielä on osa asioista tekemättä. Järki kyllä tietää miten asioiden pitäisi olla; mutta tunteet laahaavat perässä. Tunnemaailma paranee hitaasti. Takapirut takaraivossa hyppivät ja muistuttelevat aina siitä, miten huono minun kuuluu olla ja etten saa aikaiseksi mitään...se ääni tulee äidiltä. Onneksi tiedostan sen jo nyt!! Oma ääneni sanoo, että kyllä kaikki luonnistuu kun vain jaksaa yrittää, ja on asioita joita ei tarvitsekaan muuttaa. Olemme siinä mielessä kohtalotovereita että ymmärrämme täysin mistä on kyse. Lueppa varsin se kirja narsismista joka kertoo narsistien äitien tyttäristä. Ei tule heti tässä kirjan nimi mieleen, mutta kyllä se löytyy kirjastosta. Oli jonkun amerikkalaisen kirjoittama. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään elämän lainalaisuuksia.
'Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" Itse luen sitä parhaillaan..hyvä kirja on.
- 29
yxex kirjoitti:
'Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" Itse luen sitä parhaillaan..hyvä kirja on.
Toinen hyvä on Martti Paloheimon Lapsuuden haavat.
- dalinalainah
Älä pelkää enää, älä ole uhri. Nyt kun tiedät, että on narsismista kysymys, pystynet käsittelemään mennyttä elämääsi ja tekemään muutoksia. Olet siis "viisaampi" kuin äitisi, joka jatkaa alistamista. On varsin oiva ratkaisu, että narsismin uhri ottaa jalat allensa ja ymmärtää olla tavoittamattomissa, mutta ohelle voi yrittää lisäratkaisua. Pidä etäisyyttä ja kerro äidillesi kaikki tuntemuksesi kaikin -/tuntein ja perustellen, joko puhelimetse tai kirjeitse (ehkä toimivampi vaihtoehto siinä mielessä, ettei äitisi johdattele tunteitasi). Ota valta ja käyttädy fiksusti! Älä mene tunteissasi mukaan äidiltäsi tuleviin ilkeämielisiin loukkauksiin, älä suostu kuuntelemaan niitä, lähde paikalta pois, sulje puhelinluuri, näytä että narsismin valta ei ulotu sinuun. Selvittäkää tämä ongelma ensisijaisesti, äläkä huumaannu hyvistä hetkistä. Sitten kun todella huomaat äitisi tekevän töitä tämän asian parantamiseksi, ole läsnä antamassa omalta osaltasi hyviä hetkiä äitisi seurassa, mutta älä koskaan suostu enää ottamaan vastaan asiattomia ilkeyksiä. Tällä menettelyllä ajan myötä saat rauhaa paikata itsetuntoasi ja ongelmat jakaantuvat "oikeaan osoitteeseen, eli äidillesikin". Jos äitisi päästää "sammakoita" suustaan yleisessä seurassa, älä suojele häntä, kävele vaikka heti pois, opeta häntä, älä ole läsnä ja tukena sammakkomaailmaan. Anna kiukutella ja uhkailla, kerro senverran, että ko. toimintapa ei auta ja että asiasta voidaan keskustella jälkeenpäin ja että haluaisit kuulla aikuisen puhetta. Aikaa saattaa mennä, sekin parempi vaihtoehto yrittäen, kuin äidin ja tyttären kärsimykset, kunnes hautaan kaikki hiljaa haudataan ja sitten vasta oletkin yksin. Molemmat olette kärsineet, äitisi todennäköisesti menneisyydessä, sinä nyt. Ole viisaampi ymmärtämään, käsittelemään asiaa, opettamaan.
- Unohda opettaminen
On ihan turha kuvitella että narsistia voisi jotenkin kouluttaa, siinä vain polttaa itsensä loppuun. Narsistista äitiä ei voisi vähempää kiinostaa lapsen tuntemukset. Positiivisista hän ottaa itselleen kunnian ja negatiivisistä syyttää lasta itseään ja tekee itsestään marttyyrin jota syytellään ihan ilkeyttä. Parempi ettei kerro itsestään ja tunteistaan mitään jotta narsistinen äiti ei saa lisää aseita lyödä. Narsistinen äiti ei tule ikinä tekemään töitä asian parantamiseksi, ei todellakaan.
Siltä osin nuo ohjeet ovat OK että älä reagoin äitisi sanoihin tai tekoihin kuin sen verran kuin on pakko. Älä lähde mukaan hänen kiukutteluuun äläkä usko mielistelyä. Pysy erossa jos mahdollista.
On ilmeisesti pieni mahdollisuus että narsisti "parantuu", mutta se vaatii vuosien terrapian ja kai jonkinlaisen suuren kolauksen narsistin elämässä. Ei narsistin lasta pidä laittaa hommaan joka vaatii vankan ammattiatidon ja riippumattomuuden narsistista. Narsistin lapsella on taakkaa kannettavana enemmän kuin moni heistä jaksaa kantaa joten ehdotus äidin "opettamisesta" kuulostaa lyödyn lyömiseltä. Narsistin lapsi on jo ollut koko elämänsä yksin, yrittäen löytää sitä äidinrakkautta jota hän on suuresti kaivannut mutta jota ei ole olemassakaan. On lapselle parempi että hän luopuu tuosta toivottomasta ajatuksesta ja keskittyy muuhun elämään, löytämään rakkautta muualta, ihmisiltä jotka ovat siihen kykeneviä. - LK
Unohda opettaminen kirjoitti:
On ihan turha kuvitella että narsistia voisi jotenkin kouluttaa, siinä vain polttaa itsensä loppuun. Narsistista äitiä ei voisi vähempää kiinostaa lapsen tuntemukset. Positiivisista hän ottaa itselleen kunnian ja negatiivisistä syyttää lasta itseään ja tekee itsestään marttyyrin jota syytellään ihan ilkeyttä. Parempi ettei kerro itsestään ja tunteistaan mitään jotta narsistinen äiti ei saa lisää aseita lyödä. Narsistinen äiti ei tule ikinä tekemään töitä asian parantamiseksi, ei todellakaan.
Siltä osin nuo ohjeet ovat OK että älä reagoin äitisi sanoihin tai tekoihin kuin sen verran kuin on pakko. Älä lähde mukaan hänen kiukutteluuun äläkä usko mielistelyä. Pysy erossa jos mahdollista.
On ilmeisesti pieni mahdollisuus että narsisti "parantuu", mutta se vaatii vuosien terrapian ja kai jonkinlaisen suuren kolauksen narsistin elämässä. Ei narsistin lasta pidä laittaa hommaan joka vaatii vankan ammattiatidon ja riippumattomuuden narsistista. Narsistin lapsella on taakkaa kannettavana enemmän kuin moni heistä jaksaa kantaa joten ehdotus äidin "opettamisesta" kuulostaa lyödyn lyömiseltä. Narsistin lapsi on jo ollut koko elämänsä yksin, yrittäen löytää sitä äidinrakkautta jota hän on suuresti kaivannut mutta jota ei ole olemassakaan. On lapselle parempi että hän luopuu tuosta toivottomasta ajatuksesta ja keskittyy muuhun elämään, löytämään rakkautta muualta, ihmisiltä jotka ovat siihen kykeneviä.Yleensäkin niinkun 40 vuotiaan ihmisen persoonallisuuden muuttaminen lienee vähän turhaa vaivaa jos henkilö ei itse siihen koe tarvetta (ja usein vaikka kokisikin).
Ja etenkin minusta kuulosti tosi huonolta ajatukselta lähteä omaa äitiään kasvattamaan.
Varmaan kannattaa ensisijaiseksi tavoitteeksi ottaa se oma hyvinvointi, se on about ainut mihin voi vaikuttaa. - -tytär-
Unohda opettaminen kirjoitti:
On ihan turha kuvitella että narsistia voisi jotenkin kouluttaa, siinä vain polttaa itsensä loppuun. Narsistista äitiä ei voisi vähempää kiinostaa lapsen tuntemukset. Positiivisista hän ottaa itselleen kunnian ja negatiivisistä syyttää lasta itseään ja tekee itsestään marttyyrin jota syytellään ihan ilkeyttä. Parempi ettei kerro itsestään ja tunteistaan mitään jotta narsistinen äiti ei saa lisää aseita lyödä. Narsistinen äiti ei tule ikinä tekemään töitä asian parantamiseksi, ei todellakaan.
Siltä osin nuo ohjeet ovat OK että älä reagoin äitisi sanoihin tai tekoihin kuin sen verran kuin on pakko. Älä lähde mukaan hänen kiukutteluuun äläkä usko mielistelyä. Pysy erossa jos mahdollista.
On ilmeisesti pieni mahdollisuus että narsisti "parantuu", mutta se vaatii vuosien terrapian ja kai jonkinlaisen suuren kolauksen narsistin elämässä. Ei narsistin lasta pidä laittaa hommaan joka vaatii vankan ammattiatidon ja riippumattomuuden narsistista. Narsistin lapsella on taakkaa kannettavana enemmän kuin moni heistä jaksaa kantaa joten ehdotus äidin "opettamisesta" kuulostaa lyödyn lyömiseltä. Narsistin lapsi on jo ollut koko elämänsä yksin, yrittäen löytää sitä äidinrakkautta jota hän on suuresti kaivannut mutta jota ei ole olemassakaan. On lapselle parempi että hän luopuu tuosta toivottomasta ajatuksesta ja keskittyy muuhun elämään, löytämään rakkautta muualta, ihmisiltä jotka ovat siihen kykeneviä.Loistava kirjoitus. Ja niin totta. Narsisti vanhemmat eivät muutu koskaan. Onneksi lapsen aikuistuessa hänellä on mahdollisuus tehdä valintoja omassa elämässä. Välimatka antaa mahdollisuuden hengittää vapaasti.
- narsistinlapsi
Unohda opettaminen kirjoitti:
On ihan turha kuvitella että narsistia voisi jotenkin kouluttaa, siinä vain polttaa itsensä loppuun. Narsistista äitiä ei voisi vähempää kiinostaa lapsen tuntemukset. Positiivisista hän ottaa itselleen kunnian ja negatiivisistä syyttää lasta itseään ja tekee itsestään marttyyrin jota syytellään ihan ilkeyttä. Parempi ettei kerro itsestään ja tunteistaan mitään jotta narsistinen äiti ei saa lisää aseita lyödä. Narsistinen äiti ei tule ikinä tekemään töitä asian parantamiseksi, ei todellakaan.
Siltä osin nuo ohjeet ovat OK että älä reagoin äitisi sanoihin tai tekoihin kuin sen verran kuin on pakko. Älä lähde mukaan hänen kiukutteluuun äläkä usko mielistelyä. Pysy erossa jos mahdollista.
On ilmeisesti pieni mahdollisuus että narsisti "parantuu", mutta se vaatii vuosien terrapian ja kai jonkinlaisen suuren kolauksen narsistin elämässä. Ei narsistin lasta pidä laittaa hommaan joka vaatii vankan ammattiatidon ja riippumattomuuden narsistista. Narsistin lapsella on taakkaa kannettavana enemmän kuin moni heistä jaksaa kantaa joten ehdotus äidin "opettamisesta" kuulostaa lyödyn lyömiseltä. Narsistin lapsi on jo ollut koko elämänsä yksin, yrittäen löytää sitä äidinrakkautta jota hän on suuresti kaivannut mutta jota ei ole olemassakaan. On lapselle parempi että hän luopuu tuosta toivottomasta ajatuksesta ja keskittyy muuhun elämään, löytämään rakkautta muualta, ihmisiltä jotka ovat siihen kykeneviä."Narsistin lapsi on jo ollut koko elämänsä yksin, yrittäen löytää sitä äidinrakkautta jota hän on suuresti kaivannut mutta jota ei ole olemassakaan. On lapselle parempi että hän luopuu tuosta toivottomasta ajatuksesta ja keskittyy muuhun elämään, löytämään rakkautta muualta, ihmisiltä jotka ovat siihen kykeneviä."
Tämä on vanha kommentti mutta koska joku oli nostanut tämän ketjun esiin oli pakko kommentoida tätä lainausta.. Minulle toipumisen alku oli se kun tajusin etten tosiaan koskaan tule saamaan vanhempieni ehdotonta rakkautta ja siitä haaveileminen ja sen hakeminen vei minut tosi syvälle kurjuuteen ja sekasortoon kun yhdessä vaiheessa eräästä syystä aloin näin ajattelemaan.
Eli ihan turha kuvitella että tulet saamaan jotain mikä on täysin mahdotonta. Ensin narsistien tai narsististen vanhempien (tai ylipäätään narsististen ihmisten) tulee ITSE muuttua ennen kuin kykenevät tuntemaan rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Kukaan muu ei heitä voi parantaa kuin he itse. Olisi tosiaan kohtuutonta vaatia että narsistien lapsi olisi vanhempiensa terapeutti. Sehän on ihan kamala ajatus. Koko elämäsi menisi muiden ihmisten hoitamiseen.. vaikka oikeasti narsistin tai narsistien lapsen pitäisi hoitaa omia haavojaan. Eli et koskaan saisi aloittaa OMAA elämääsi vaan joutuisit koko loppuelämään olemaan olemassa vanhempiasi varten! Itsellä siis kokemusta kummankin vanhemman narsistisuudesta. Toinen on vähän enemmän narsistisempi ja toinen vähemmän mutta ongelmat ovat heillä kummallakin silti periaatteessa samat ja näen kyllä mistä he ovat ne saaneet (omilta vanhemmiltaan).
Olen myös huomannut että osa ihmisistä ei suostu hyväksymään ajatusta että osa vanhemmista ei kykene ehdottomaan rakkauteen. He haluavat nähdä elämän ruusunpunaisten linssien läpi ja kieltävät koko asian olemassaolon. Tämä on toisen ihmisen kärsimyksen ja kokemusten mitätöintiä, todellisuuden kieltämistä.
- saman kokenut
Tuo kirjoituksesi oli aivan kuin minun kynästäni.
Olen 22-vuotias nainen ja äitini on todella narsistinen. Sen tajusin nyt aikuistumisen kynnyksellä.
Lapsuus oli kamalaa. Äiti oli se, joka minua ja siskoani kuritti fyysisesti ja henkisesti, mitä pienemmistäkin asioista. Hän räjähti herkästi, koskaan hänen lupauksensa eivät pitäneet, hän saattoi vaihtaa mieltään tuntia ennen jotain tärkeää menoa.
Hän asetti meille lapsille paineita. Meidän olisi aina pitänyt olla terveitä, hyviä koulussa, käyttäytyä hyvin. Jos poikettiin tuosta kaavasta saatiin tukkapöllyjä ja lyöntejä. Kiva oli koko lapsuus pelätä ettei vaan tule kipeäksi ja jos tuli, piti yrittää aluksi salata se, mutta eihän se pidemmän päälle onistunut.
Koskaan hän ei ole meitä kehunut, ei vaikka olisi saanut kymppejä kokeista. Huonoista arvosanoista hän jäkätti senkin edestä.
Lapsena ei saanut tulla kavereita kylään, aina piti olla kotona. Kärsin jo silloin joskus paniikkihäiriöistä ja erilaisista peloista, olin todella herkkä ja pelokas lapsi.
Isä on ihana, vaikkakin äiti päättää kaiken hänenkin puolestaan. Nykyään isä ei saa ostaa omalla kortillaan mitään ilman lupaa, vaikka itse on ainut joka työssä käy. Minuakin patistaa töihin, vaikka on vielä pieni lapsi mulla kotona. Itse ei voi sitten hankkia töitä kun on koko ikänsä saanut olla kotona isän raataessa niska limassa töissä. Äiti on päättänyt myös, ettei isä saa harrastaa mitään, aina pitäisi vaan olla sen kanssa kotona ja siivota äidin puolesta.
Aina ennen suuria juhlia, kuten vaikkapa joulua, on edellisenä päivänä riidelty tai äiti on sen yleensä aloittanut. Välillä suuttuu jostain ja meinaa perua koko joulun laiton. Sama koskee uutta vuotta tai juhannusta.
Kaikki on aina isän, siskoni tai minun syytä, koskaan hänessä ei ole se vika. Niin kauan kuin häntä saa miellytettyä kaikki on hyvin, mutta kun joku alkaa vastaan huutamaan, hän alkaa parkumaan ja esittämään marttyyria.
Kaiken huippu oli se, kun suunnittelimme minun ja mieheni häitä. Hän halusi päättää kaikesta ja tyräsi appivanhempienikin mielipiteet. Olimme monesti puhumatta toisillemme, äiti piti minun häitäni ominaan. Vaikka koitin puhua järkeä, ei se auttanut. Sitten hän uhkaili, ettei tule sinne ja uhkaili erota isästä vielä päivää ennen häitä. KIva oli sitten olla omissa häissä kuin vieras.
Häiden jälkeen en soittanut hänelle tai puhunut paria sanaa enempää ainakaan vuoteen. Yleisellä tasolla pystyy jotenkin puhumaan, mutta heti jos tulee muutoksia, hän ei kestä niitä, koska silloin ei saa pidettyä asioita hallinnassaan. Hän on monesti estänyt meitä muuttamasta yms.
Hän on kamalan kontrollifriikki ja haluaa pitää kaikki langat käsissään. Hän ei koskaan halua kellekään mitään hyvää vaan jos sanon että voi kun on jalka kamalan kipeä, yllättävästi hänelläkin on ja alkaa valittaa omia vaivojaan. Kodin on oltava siisti. Jos vähänkin palaa vaikka ruoka pohjaan, hän alkaa luuttuamaan taloa lattiasta kattoon.
Koskaan hän ei ehdota että katsoisi tyttöämme, koska kuulema lapsuudessamme hänkin oli joutunut katsomaan meitä yksin ilman isovanhempien apua. Siksi ei ollakaan kahdestaan käyty yli vuoteen missään miehen kanssa. Miehen vanhemmat asuvat kaukana. He katsoisivat mielellään, mutta yleensä välimatka alkaa olla este.
Sairastuin synnytksen jälkeen vakavaan masennukseen, koska silloin käsitin todella, mikä oma lapsuuteni oli ja minkälainen äitini on. Olen jo vuoden käynyt psykiatrilla ja vielä pitää jatkaa. Oma elämä ei etene mihinkään kun aina miettii mitenkähän se äiti räjähtää taas tuosta muutoksesta. Pelko on kova, koska sitä se on ollut aina- saman kokenut
Itsekään en tiedä mitä pitäisi tehdä, kun mikään ei auta. Äidillä on varmaan ollut ikänsä myös masennusta, hänellä on tosi huono itsetunto. Joku päivä varmasti vielä räjähtää lopullisesti.
- siipi12
Minäkin olen kokenut äidin narsismin. Samanlaiselta kuulostaa ja haluaisin vielä käydä asioita läpi javertaistuen löytyminen olisi tärkeää minulle.
Kipeältä tuntuva kirjoitus :/
Omat vauriot; ole hellä itsellesi.
Äidillesi voisit tulostaa tuon kommenttisi ja postittaa hänelle. Olisiko liian uskalias teko? Luulisin sen ainakin avaavan hänen silmänsä. Shokkihoito on joskus parasta, ja äitisi on toiminut tietynlaisen ymmärtämättömyyden vallassa.- Ei ei ei
Ei ole mitään mikä avaisi narsistisen äidin silmiä, ei todellakaan. Jos menet kertomaan narsistiselle äidille oman elämäsi kipupisteet niiin hän vain iskee niihin täsmäiskuja. Narsistille on täysin mahdotonta nähdä mitään vikaa itsessään ja hän kääntää kommenttisi vain sinua vastaan ja tulet pettymään, taas kerran, karvaasti. Älä satuta itseäsi toivomalla edes salaa että saisit äitisi tajuamaan oman osuutensa pahoinvointiisi tai edes olemaan hiukkasen pahoillaan. Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Ainut asia joka voi narsistia kolauttaa on että hän jää totaalisen yksin. Kukaan ei välitä, huomaa eikä edes vihaa häntä.
Yritä keskittyä omaan elämääsi; mieheesi ja lapseesi. Perheessäsi sinulla on voimavara, äitisi on vain voimiesi syöppö, hänhän elää sillä mitä saa imettyä muista irti eikä anna koskaan mitään.
- YAH
haulla YAH. ihan samanlainen tarina! mä oon selvinny siitä siskoni avulla ja vetämällä rajan=nään äitiä harvoin, sanon suoraan jos se sanoo rumasti, tai näytän naamallani että se meni liian pitkälle, enää en peittele tai yritä kestää. lisäksi oon jutellut asiasta monen kanssa ja saanut palautetta että äitis on vähän dilledong, se helpottaa. ja vielä lisäksi sain lähetteen terapiaan jota kela tukee. se tulee itelle maksamaan paljon mutta on sen arvosta, oletan.
yks asia miksi narsistien lapsilla on vaikea elää omaa elämäänsä on tunteiden peittely ja mieletön tunteiden kontrolloimisen tarve. ainakin minä ajattelin että on rumaa näyttää tunteensa, on hyvää olla tasainen ja naama peruslukemilla, on lähes synti nauraa maha kippurassa. nyt oon pari vuotta raivonnut kotona ja oppinut jauhamaan miltä tuntuu niin on kyllä helpottanut elämää. iloitsen jokaisesta tunteesta. iloitsen siitä että saan valittaa jos on hiki tai jos kaupasta ei löytynytkään mitään. minä saan tuntea. äitini ei siihen kykene. siihen en voi vaikuttaa. elän omaa elämääni!! :)
voimia sulle. sä oot jo pitkällä kun oot tilanteesi tajunnut. anna mennä!!:) - 1+12
Itse laitoin välit poikki vähäksi aikaa (muutama kk?) kokonaan, mikä tarkoitti sitten sitä että jäin todella yksin varsinkin eron jälkeen, kun tukea ei saanut mistään. Ehkä sitä sai jonkun verran toiselta yh-äidiltä, mutta sekin alkoi pikkuhiljaa muuttua hyväksikäyttösuhteeksi. Jotenkin sitä vaan pärjäsi lasten kanssa päivästä toiseen viikosta toiseen kun oli pakko. Biologinen vietti sen kai mahdollisti, lapset oli pidettävä hengissä vaikka itse rypesin jossain pohjamudissa kun koko maailma oli hylännyt. Äiti sai myös suvun puolelleen. Jonkin ajan kuluttua ne välit sitten paranivat äitiini tai hän tajusi ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa minutkin jollain tavalla huomioon jos haluaa vielä joskus olla tekemisissä kanssani. Lapset on jääneet hänelle etäisiksi, jota myös aikani surin. Tämän hetkinen suhteemme on parempi kunhan en itse odota mitään. Yhteydenotot on harvassa molemminpuolin ja välit ovat jokseenkin viileät, mutta siedettävät.
- Hullun tytär
Tuon Ei, ei, ei -nimimerkin kommentti oli just nappiin. Mullon just samat kokemukset ketjun aloittajan kanssa ja ahdistus on lähtenyt pois kun en ole kohta kolmeen vuoteen ollut yhteyksissä. Mutta aina kun kuulen jotain äitistäni tulee ahdistava olo. En tiedä mitä tekisin jos hänet jossain yllättäen näkisin.
Minulla on äitini perusteella jyrkän kuuloinen kanta: ei lapsia narsisteille tai muille mielenterveysongelmaisille. Ja se on selvää, ettei ainakaan kukaan narsisti älyä mitä kommentillani tarkoitan.- muuten vaan hullu
Harkitsepa kommenttiasi uudelleen, sillä jos sinulla on esimerkiksi käärmeisiin ja hämähäkkeihin liittyviä fobioita, olet mielenterveysongelmainen.
Kolmanneksella ihmisitä on melko häiritsevä mielenterveysongelma jos elämässään.Luulenpa, että sinullakin koska olet hullun tytär. Olosuhteet jättävä jälkensä.
- Usko jo viimein
Sinä et saa enää yhtään alistua tuollaisen pahapäisen narsistiäidin mielettömiin
temppuiluihin. Muuten sinun yksi kallis elämä valuu aivan hukkaan.
Irtiotto on aivan välttämätön, se on pakko tehdä äidistäkin.
Suuttukoon, jos tahtoo. Mene ja kauas pois ! Tai sairastut- 4
Olipas pitkä rimpsu luettavaksi mutta juttu oli todella tuttua.
On se vaan ihmeellistä miten tuollainen narsistinen äiti pystyy mitätöimään mielen ja ulottamaan omansa tilalle.
Sattuman syystä muutin paikkakuntaa ja ajauduin buddhalaiseksi, se pelasti minut.
- elämä edessä
Olen myös narsistisen äitin uhri. Tällä viikolla sanoin sen ääneen itselleni että minussa ei ole mitään vikaa, äiti on sairas.
Nyt on ollut pidempi huono jakso koska kuvioihin on astunut mun mies joka ei siedä narsisti äitiäni vaan kun hän aloittaa mun haukkumisen, hän sanoo ettei mun tarvi kuunnella sitä ja me lähdetään paikalta pois. Näin käy oikeastaan joka kerta jos kyläily hetkellä paikalla ei ole muita vieraita.
Nyt ei ole tullut sitä hyvittely/lahjonta jaksoa jonka aikana hän säi minut häpeämään ajatuksiani hänestä ja tuntemaan syyllisyyttä. Se sai mut tajuamaan asian ja kun kysyin mieheltä onko mun vai äitin pääs vikaa niin mies sanoi että se on aina ollu sitä mieltä että mun äidis on jotain vikana.
Äiti ei ole koskaan näyttänyt rakastavansa mua, lahjoja on kyllä ostettu vaikka mistä syystä.
Ikinä äiti ei ole pyytänyt anteeksi kun on huutanut, tukistanut ja lyönyt.
Ikinä äiti ei ole lohduttanut mua, mä olen lohduttanut äitiä.
Isä ei ole ikinä löynyt äitiä mutta äiti on useasti lyönyt, raapinut ja heitellyt tavaraa päälle.
Ikinä ei ole kehunut, olen pienestä pitäen joutunut leikkien sijaan siivoamaan ja en ole koskaan osannut siivota tarpeeksi hyvin.
Aina olen saanut huutoa ja joutunut itku kurkussa siivoamaan uudestaan.
Jos puhun tietyistä henkilöistä joita äiti vihaa/inhoaa/karehtii joita on melkein kaikki tuttuni, niin naama venähtää heti ja hän sanoo manipuloivasti jotain jollon alan selitellä ja äiti saa kohtauksen ja selittelen lisää kunnes itken ja äiti huutaa. Haukkuu vielä ylimieliseksi päälle ja että puhun hänelle ilkeällä äänen sävyllä vaikka äiti itse huutaa ja puhuu inhottavaan sävyyn.
Nyt mietin että mitä mun pitäisi tehdä? Otanko johonkin yhteyttä mutta minne?
Mulla on jo hieman parempi valoisampi olo kun olen ruvennut ajattelemaan ettei minussa ole vikaa vaikka äitini kuinka haukkuisi surkeaksi luuseri huoraksi.
Mutta kaihoisa olo iskee välillä koska omasta äidistä on vaikea luopua vaikka hän olisi kuinka sairas.Elämä edessä: Voimia sinulle.
"Mutta kaihoisa olo iskee välillä koska omasta äidistä on vaikea luopua vaikka hän olisi kuinka sairas. "
Sinulla on rakkautta sydämessäsi. Käytä se oikein. Rakkaus on myös luopumista.- Anonyymi
Äitini oli ja on itse piru. Isä oli enkeli jota äitini henkisesti kidutti. sitten hän tappoi itsensä. Minä olen tullut itse hulluksi sen hirviön kanssa. 41v ja ihmisraunio. Näitä tarinoita on paljon omalla koti kylällä ja näköjään maailmalla. Miksei tästä puhuta enempää? Viinaa juovat leveä harteiset ja paksukätiset akat heittelee hentoja "miehiään" lumihankeen ja tääläistä sattuu ihan naapurissa. Että taitaa olla isompi ongelma suomessa. ei saa puhua koska äärifeministit suuttuu. Naisen täytyy saada juoda ja pahoinpidellä perhettään kunnes koko perhe on tuhottu. Näin on käynyt lukemattomissa tapauksissa.
Hyvä että nykyään on miessakit yhdistyksi' jne....
Kiitos kun olette jaksaneet kirjoittaa..........
- elämä edessä
kiitos elisakettu. tuntui niin hyvältä kirjoittaa kaikki mitä olen hävennyt koko elämäni ja luullut että vika on minussa.
Ja voimia kaikille muillekkin jotka taistelevat saman asian kanssa. Kyllä me kaikki selvitään!Häpeä ja ahdistus. Niin. Omalla kohdallani kirjoittaminen on auttanut. Puhuminen myös. Jotkut osaavat kanavoida näitä asioita myös taiteen kautta. Keinoja on. Sekin on eräällä tavoin luopumista. Mitä luopuminen merkitsee käytännön tasolla, se selviää aikanaan. Sisäinen ajatusmaailma täytyy vain käynnistää ensin sillä kanavoinnilla. Vastaukset tulevat aikanaan.
- jk
et mitenkään
- "Äiti" ja "rakkaus"
Minä olen kauhean samanlaisessa tilanteessa. 35 vuotta takana äidin ymmärtämistä, tukea ja oireiden mukaan toimimista. Tosin mun terapeutti sanoi, että äidillä on ilmeisesti epävakaa persoonallisuushäiriö. Kauhean samalta kuitenkin kuulostaa kaikki tän palstan jutut.
Kävin pitkän psykoterapian, jonka loppupuolella yritin alkaa "terapoimaan" äitiä, koska ymmärsin, että hänen lapsuus on ollut todennäköisesti hirvittävämpi kuin omani (vaikea tietysti mitata). Ei liene auttanut yhtään, koska viimeksi eilen hän raivosi puhelimessa minulle ja lopulta iski luurit.
Meidän äiti on hallinnut koko perhettä aina omalla käytoksellään, yleensä raivolla ja moitteilla, mutta myöskin syyllistämällä, loukkaantumalla ja tekeytymällä marttyyriksi.
Viimeisen huutopuhelun jälkeen (jonka hän itse katkaisi), hän on laittanut minulle kolme sähköpostia, jossa vuodatti uudelleen kaikki samat syytökset ja raivot, tekstiviestin (sama lyhyemmässä muodossa) ja tänään 14 puhelua (!!!!) joihin en ole vastannut.
Hänen tahtonsa on mentävä aina läpi ja niin kai kaikki meidän perheestämme on aina lopulta tehnyt.
Itse päätin nyt, että en aio enää suostua mihinkään hänen oireiden mukaiseen käytökseensä. Olen myös sanonut hänelle (sekä isälleni), että äiti tarvitsee psykoterapiaa (eikä mitä tahansa psykoterapiaa vaan psykoterapiaa jota antaa VET-tason terapeutti tai jopa kouluttaja). Eri asia tietysti on, saako kukaan häntä koskaan menemään terapiaan.
En ole vielä päättänyt, mitä teen yhteydenpidon suhteen. Yhden päivän vastaamattomuus on aiheuttanut 14 puhelua ja joka kerta, kun näin että äiti soittaa, huomasin koko kehoni jännittyvän pelosta. Se tietysti kertoo siitä, että olen jo kerta kaikkiaan ehdollistunut tulossa olevalle manipulaatiolle ja raivolle. Kauheaa... - Blaubelle
Mitä tarkoittaa ihan käytännössä, että laittaa omat rajat? Vääntäkää pliis rautalangasta esimerkein!
- assi, narsun tytär
Minä laitoin sellaiset rajat, että yksinkertaisesti lakkasin pitämästä yhteyttä. Äiti kuoli minulle vieraana ihmisenä. Olen tervehtynyt paljon niistä ajoista, kun vielä olin hänen kynsissään. Muutin toiselle puolelle maailmaa ja olen ollut ihan tyytyväinen elämääni. Yksi sisaruspuolistani on samanlainen narsisti ja häneenkin olen katkaissut yhteydet. Itse olen luultavasti lievästi autistinen; kiltti ihminen, jonka sosiaaliset taidot eivät riitä narsistien kanssa kamppailuun.
assi, narsun tytär kirjoitti:
Minä laitoin sellaiset rajat, että yksinkertaisesti lakkasin pitämästä yhteyttä. Äiti kuoli minulle vieraana ihmisenä. Olen tervehtynyt paljon niistä ajoista, kun vielä olin hänen kynsissään. Muutin toiselle puolelle maailmaa ja olen ollut ihan tyytyväinen elämääni. Yksi sisaruspuolistani on samanlainen narsisti ja häneenkin olen katkaissut yhteydet. Itse olen luultavasti lievästi autistinen; kiltti ihminen, jonka sosiaaliset taidot eivät riitä narsistien kanssa kamppailuun.
- elämän kevät
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, helpommin sanottu kuin tehty, sillä ne sanat jäävät kuitenkin sinne jonnekin kaikumaan. Parasta onkin vähentää kontaktit minimiin.
- eräs monista
assi, narsun tytär kirjoitti:
Minä laitoin sellaiset rajat, että yksinkertaisesti lakkasin pitämästä yhteyttä. Äiti kuoli minulle vieraana ihmisenä. Olen tervehtynyt paljon niistä ajoista, kun vielä olin hänen kynsissään. Muutin toiselle puolelle maailmaa ja olen ollut ihan tyytyväinen elämääni. Yksi sisaruspuolistani on samanlainen narsisti ja häneenkin olen katkaissut yhteydet. Itse olen luultavasti lievästi autistinen; kiltti ihminen, jonka sosiaaliset taidot eivät riitä narsistien kanssa kamppailuun.
@assi
Tunnistin kirjoituksestasi oman luonteenpiirteeni, minäkään en ole osannut muuttaa kauheata tilannetta muutoin kuin kerta kaikkiaan pistämällä välit poikki. Äiti sisar ilmiselviä narsisteja, olen vatvonut varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiani vuosikaudet, olen jo 50 täyttänyt. Asia ei siitä miksikään ole muuttunut, joten välien poikki pistäminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Vähän paremmin olen voinut sen jälkeen (viitisen vuotta kulunut).
- 1+8
Äitini ex-mies oli narsisti, ja nyt vasta tajuan äitinikin olevan sitä, tosin lievempi. Narsisti ei tajua tilaansa, hänelle on turha kertoa mitään siihen viittaavaa. Paras keino on pitää etäisyyttä ja poistua paikalta, kun alkaa tulla outo olo.
Kerroin äidilleni valmistuvani maisteriksi. Hän tokaisi: mitä se nyt on! Ei se mitään oo! Hui, ei saa astua narsistin varpaille. - OHJEISTUSTA
Rajat ovat ehdottoman tärkeät, ne pitää tiedostaa. Muuten käy kunten minulle ja huomaa olevansa pohjalla, voimattomana loppuun ajettuna. On ymmärrettävä että tuo mitä äiti nyt sanoo johtuu sairaudesta. Hitaasti oma suhtautuminen muuttuu siihen suuntaan että äidin sanomisella ei enää ole vaikutusta. Itse aloin antamaan äidille palautteen siten että en ottanut häneen kontaktia ollenkaan. Pidin pari viikkoa paussia silloin kun sanomiset aiheuttivat pahaa oloa, aluksi kun äiti vielä toisinaan sai aikaan hämmennystä. En vastannut puhelimeen laitoin vain tekstiviestin että en puhu kanssasi koska olit ilkeä. Aivan kuin lapselle sanotaan selvästi mitä väärää hän on tehnyt. Tämä tietysti aiheutti valtavan haukkumiskohtauksen äidin suunnalta, mutta se loppuu muutamassa päivässä. Äiti piti hetken mykkäkoulua, mutta kuitenkin mun mielestä oli tärkeää että äiti otti aina ensin viikon parin päästä yhteyttä. Ja silloin olin taas hänelle ystävällinen. Kun seuraava kerta tuli, olin yhtä johdon mukainen. Äidin kiukuttelut jäivät vähemmälle. Ei ne ole ollenkaan vielä loppuneet, mutta hän on huomannut että ei vanhat levyt enää pyöri. Suosittelen jäähy penkkiä Narsistiseen äitiin. Suurin ongelma on kyllä narsistisen äidin muut lapset, jotka meilläkin kokivat heräämisen yhden sisaruksen kuoleman jälkeen, kun äidistä ei irronnut kyyneltäkään. Sisarukset muu suku kun saattaa olla äidin soturina. Tuolloin ei jäähyt auta, kun pitäisi laittaa jäähylle koko suku. Silloin ei auta kuin laittaa yhteydenpito minimiin.
- NainenHelsingistä
Heippa, mielenkiintoisia tekstejä. Itselläni on jonkinlainen narsisti äiti, 20v. vanhempi narsisti veli ja narsisti sisko. Tajusin juuri tällä viikolla, että mikä meidän perheen ongelma on ollut. Tosi mitäs sillä tietoisuudella tekee sen enempää.
Pari vuotta sitten laitoin välit poikki siskoon, äitiä näen niin vähän kuin mahdollista ja veljelle lakkasin puhumasta jo 20 vuotta sitten. Olen noin 45 tällä hetkellä.
Vuosi sitten löysin avun mindfulnessharjoituksista. Mitkään terapiat/lääkkeet yms. eivät ole tähän asti toimineet. - Elämä jatkuu
Olin naimisissa narsistin kanssa 15v. minua neuvottiin lukemaan kirjanen "naamiona tervemieli" eli kuinka kohtaa luonne häriöisen. Kirjoittaja Raimo Mäkelä. netistä löytyy Narsistien Uhrien ry . koti sivut kannattaa lukea kaikki mitä löytyy sieltä
keskustelu apua kannattaa hakea se auttaa tosi paljon ja helpottaa oloa ja elämää oma kohtainen kokemukseni oli antaa anteeksi muttei unohtaa. lue kirjallisuutta minkä käsiisi saat, etsi tietoa. Sekin auttaa kun tiedostat ettet ole ainoa joka on kokenut niitä kokemuksia. VERTAISTUKI tosi tärkeää keskustelua samalaisia kokeneen henkilön kanssa on erittäin tärkeää.. - tuntosavet
Narsisti on niin vaikea yksilö joka kerran tunnistaa narsistin varmaan oppii tunnistamaan muutkin narsistit.Sitä on kuin tuntosarvet olisivat siinä suhteessa kehittyneet herkemmiksi.
- LK
En kyllä luottaisi siihen että tunnistaisi.
- mukana eläjä
LK kirjoitti:
En kyllä luottaisi siihen että tunnistaisi.
Taas yksi narsisti äidin pirullinen temppu kun siskoni oli vuonna 95 liikenne onnettomuudessa.Eikös äiti lähettää kukkia ja toivottaa onnea tätä merkkipäivää muistuttaen.Sisko totesi ,että olisiko hänen pitänyt kuolla onnettomuudessa mitäs mieltä tästä ollaan.
- LK
mukana eläjä kirjoitti:
Taas yksi narsisti äidin pirullinen temppu kun siskoni oli vuonna 95 liikenne onnettomuudessa.Eikös äiti lähettää kukkia ja toivottaa onnea tätä merkkipäivää muistuttaen.Sisko totesi ,että olisiko hänen pitänyt kuolla onnettomuudessa mitäs mieltä tästä ollaan.
En tajunnu siskosi kommenttia.
mukana eläjä kirjoitti:
Taas yksi narsisti äidin pirullinen temppu kun siskoni oli vuonna 95 liikenne onnettomuudessa.Eikös äiti lähettää kukkia ja toivottaa onnea tätä merkkipäivää muistuttaen.Sisko totesi ,että olisiko hänen pitänyt kuolla onnettomuudessa mitäs mieltä tästä ollaan.
Mulle tuli ensimmäisenä kyllä mieleen, että toinen halusi tuolla vain kertoa, miten onnellinen ja lässyn lässyn on siitä, että tytär on hengissä...
Jännä, miten eri tavalla ihmiset eri asiat näkee.
Kyse on narsistien ja tavisten välillä pikemminkin jonkunlaisista "kulttuurieron" kaltaisista jutuista...Ja väärinkäsityksiä sattuu.
- Belladaa
Onneksi löytyy kohtalotovereita. Itsellä on myös sellainen tilanne,että äitini on minua yrittänyt hallita siitä asti kun muutin pois kotoa. Ja sain nuorena parikymppisenä lapset. Hän alkoi siitä asti haukkumaan minua ihmisenä, äitinä. Haukkui minun kotini, haukkui minun mieheni, mieheni vanhemmat. Muistan kun täytin 20. Olin kutsunut ystäviäni kylään. Äitini tuli käymään ja haukkui kaikki minun ystäväni, ja puuttui kaikkien vaatetukseen, mitä kullakin oli ollut päällä yms. Erottuani aikanaan lasten isästä masennuin ja sain lääkityksen. Äitini haukkui minut ihan pystyyn että kuinka minä äitinä voin syödä lääkkeitä ja olla äiti. Hän piti sitä julmana asiana. Ja alkoi puuttumaan asioihin yrittämällä viedä minulta lapsia. Hän kävi jopa päiväkodissa puhumassa kun syön paniikkiin lääkkeitä ja että lapseni ovat kotona hyvin apaattisia. Hän kävi myös teraputilleni puhumassa minusta millainen äiti minä olen. Hän kävi myös kotipalvelussa mustamaalaamassa minua ja perhettäni. Vuosia meni. En halunnut olla hänen kanssa missään tekemisissä. Hän alkoi tekemään sitä että kävi lasteni koululla puhumassa että hän on huolissaan meistä, kun ei olla tekemisissä.
En koskaan saanut rauhaa hänestä. Enkä saa vieläkään. Nyt itse olen kohta 40 ja uudessa elämässä. Olen vetänyt todella tiukan rajan tähän narsisti äitiini. En ole ollut n.1,5vuoteen tekemisissä. Äitien päivinä kävin oven takana viemässä kukkasen. Ajattelin että ajatus on kuitenkin tärkeä. Se oli elämäni virhe käydä sielä. Hän laittoi viikolla s.postia minulle että on menossa sosiaalipsygologille juttelemaan meistä ja että kuinka asiat ovat.
Eli itse olen tehnyt hänestä dignoosin että olisiko paha narsisti-kontrolloiva-2luonne häiriöinen.
Olen myös huomannut elämäni varrella äitini kanssa että, kun hänen kanssaan ei ole tekemisissä, niin hän suivaantuu asiasta. Alkaa kyselee ja mielistelee ja toisena hetkenä ollaan jo haukkumassa, mustamaalaamassa, ivailemassa ja paljon muuta.
Mitä vähemmän antaa itsestään tietoja sen parempi. - nuuskamuikkunen
Hei! belladaa oli niin tuttua tekstiä.Itse en ole äidin kanssa 10 vuoteen ollut tekemisissä en muista edes äitien päivänäkään. Onneksi välimatkaa montasataa kilsaa niin ei pelkoa,että olisi oven takana.Kuulostaa jonkun joka ei ymmärrä niin kovalta ja itsekkäältä,mutta se ihminen on niin vaikea,että on pakko olla erossa oman henkisen tasapainon vuoksi. Hyvää kesää sinulle.
- Seija1112
Mulla myös narsistinen äiti, joka valehtelullaan ja muiden manipuloinnilla sai koko perheen tappelemaan keskenään. Se oli kuin syöpä, mutta ajan ja eron myötä kun kaikki menivät eri teille, niin muut rauhoittuivat paitsi narsisti äiti. Itsetunto sai kyllä todella kovan kolauksen, mutta kyllä tässä valoa kohti mennään :) Hyvää loppu syksyä.
- lintunen4
Hei,
Olen myös narsistin tytär. Äiti on alkoholisoitunut, juominen on jatkunut niin kauan kuin muistan. Äiti on joutunut käymään läpi rankkoja asioita (mm. taloudellinen tilanne, avioero yms.). Äidillä on tapana ottaa marttyyrin rooli ja syyllistää muita omasta tilanteestaan. Äidillä ei ole elämässään oikein ketään (vanhempani eronneet, minä ainut lapsi) ja hän on aina antanut elämän lipua ohitseen. Olen aina ollut äitini 'elämä' ja äidin persoonallisuuden jatke. Äiti on halunnut elää omaa elämäänsä minun kauttani ja 'ohjailla' minua oikeaan suuntaan.
Terapeuttini neuvoi minua katkaisemaan välit kokonaan äitiin. Aluksi ajattelin, että se olisi liian radikaali keino ja en tahtonut oikein hyväksyä sitä ajatuksena. Oma äiti on kuitenkin aina tärkeä ihminen. Nyt alan pikkuhiljaa uskoa, että välien katkaiseminen voisi olla hyvä vaihtoehto.
Tilanne on kiristynyt viime päivinä, koska ilmoitin äidilleni meneväni naimisiin amerikkalaisen poikaystäväni kanssa ja muuttavani USAan. Olen 25-vuotias nuori nainen ja olen juuri saanut maisterin paperit yliopistolta ulos. Olen jo asunut Suomen ulkopuolella parisen vuotta ja olen huomannut, että ulkomailla on huomattavasti helpompi olla ja elää. Kun kerroin äidille päätöksestä hän itki niin ettei pystynyt puhelimessa puhumaan. Sain kuulla haukkuja ja uhkauksia (mies ei ansaitse tarpeeksi, ette sovi toisillenne, olet liian nuori, älä jää sinne kurjuuteen). Sitten tuli kovin uhkaus: pelkään, että minulla on syöpä (mammografian tuloksia odotellaan, tosin ihan tavallinen seulonta) ja jos saan syöpädaignoosin, kieltäydyn hoidoista. Kysyin äidiltä haluaako hän kuolla ja vastaus oli, että kyllä, koska mitä minä täällä yksin.
Olen käynyt terapiassa, jossa vasta ymmärsin miten sairas äiti on. Oli aika vapauttavaa kuulla, etten ollutkaan 'tyhmä' ja 'saamaton' vaan vika oli jossain ihan muualla.
Nyt jännitän mitä seuraavien viikkojen aikana tapahtuu, toivottavasti daignoosi on negatiivinen ja äidin uhkailut vähenevät. Voimia kaikille samanlaisessa tilanteessa oleville!- -tytär-
Narsistivanhempi saa aina sopivan tilaisuuden tullen "sydänkohtauksen", tai "syövän". Josta hän sitten "ihmeparantuu" muutaman kuukauden kuluttua. Minunkin vanhemmalla on ollut jo eturauhassyöpä, tyvisolusyöpä, melanooma ja muutama sydänkohtaus/veritulppa. Kumma juttu on tässä se, että hän on jo seuraavana päivänä reissussa. Vaikka eilen oli "letkuissa" justiinsa kuolemaa tekemässä.
Minun narsistivanhempi ei edes tarvitse lääkäriä näihin diagnooseihin. Ihan itse kehittelee omat sairautensa. Lääkärit pikemminkin ovat puoskareita, kun eivät näin sairaasta miehestä löydä mitään vikaa.
Mene naimisiin ja tule onnellíseksi. Jos nyt alat perumaan häitä, niin teillä sairastellaan sen jälkeen joka käänteessä, kun yrität irtiottoa äidistäsi.
- Maria 78
Luin tekstisi ja tunnistin itsessäni ja äidissäni monta samanlaista piirrettä. Olen oppinut lukemaan äitiäni. On erittäin huonoja aikoja, jolloin hän on todella piikikäs. Toisina hetkinä hän on kuin paras ystävä. Omalla äidilläni on joku persoonallisuushäiriö. Häiriössä on sekoitus narsismia, harhaluuloisuutta, epäileväisyyttä ja syyttelyä.
Eri ihmiset kommunikoivat eri tavoin äitini kanssa. Toiset välttelevät. Toiset ovat asialinjalla. Minä kommunikoin hänen kanssaan niin, että hoidan häntä tai että tämä on "näytelmä". Olen hoitaja ja kuuntelija ja toisinaan laukaisen huumorilla tilanteen. Minulla menee hermot, kun hän alkaa piikittelemään. Äitini osaa olla todella ilkeä. En tunne ketään, kuka olisi koskaan sanonut minulle yhtä ilkeästi. Mutta silloin kun hän on mukava, hän on todella kiva.
Minä tiedän, mistä hänen ongelmansa johtuvat ja tiedän muiden ihmisten kertoman perusteella, että hän oli ihana äiti, kun ei ollut vielä liikaa paineita ja stressiä. Hänen elämänsä on ollut katkeroittavaa, koska hänellä oli liian iso perhe ja mies, joka oli tuurijuoppo. Suurperheen äidin rooli ei sopinut hänelle. Hänen lahjansa jäivät käyttämättä.
En tiedä, mutta sinun kuten minunkin täytyy ottaa oma elämä käsiinsä ja pitää siitä kiinni. Huomaan, että olen toisinaan hirvittävän voimaton. Käytän energiaa itseni suojaamiseen, koska en luota ihmisiin. Niinkuin varmaan sullakin. Pelkään läheisyyttä.
En tiedä, toipuuko näistä haavoista koskaan. En ole keksinyt muuta keinoa kuin mennä tulta päin ja yrittää tehdä elämää paremmaksi pienin askelin. Jos mietin jotain ihmistä liikaa, niin annan valtaa hänelle. Sama koskee äitiä ja isää. Välillä olen todella vihainen, miksi isä oli niin ilkeä äitiä kohtaan ja siksi äiti kosti sen tyttärilleen. Oma katkeruuteni estää myös minua elämästä. Minun täytyy antaa anteeksi ja aina hoenkin anteeksiantoa ennen nukkumaanmenoa.
Anteeksianto on ainoa, joka auttaa.Maria, meinasin äsken kommentoida sinulle aika kylmäkiskoisesti, mutta puolisoni pisti minut takaisin ruotuun. Taitaa vaivata taisteluväsymys. Yritän ryhdistäytyä. Siis - selviät kyllä. Ihmiset selviää ajan myötä. Luin itse aikanaan kirjan
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Narsistiäiti on tyttären painajainen/HS20100823SI1TL02kdp
Siitä oivalsin joitain asioita, täältä palstalta kuitenkin paljon enemmän. Täällä on hyviä ihmisiä.
Terveisin, yxex
- jontteri93
Hei narskujen uhrit. Liityin teihin viime viikolla, kun tajusin kaiken mitä vanhempani ovat minulle tehneet! Yläasteella olin aivan sisäänpäin kääntynyt, ja siitä seurasi tietysti koulukiusaamiset ja kaikki, kiltti ja hiljainen kun olin. Sitten 16-vuotiaana muutin kuusjoelta helsinkiin opiskelemaan, sain ystäviä ja myöhemmin myös avokin jonka kanssa asun nyt. Nyt 20-vuotiaana en ole enää sisäänpäin kääntynyt, vaan mitä sosiaalisin ja optimistisin ihminen, käyn töissä ja olen onnellinen. kutakuinkin.
Kun hain netistä tietoa epäilyihini viimeisimmän riidan jälkeen, silmäni avautuivat. suurin osa näistä ''oireiluista'' sopii kuvaan, myös koskien mua itseäni. En ole aikasemmin ymmärtänyt, miten vakavasta asiasta on kyse kun en ole osannut koko asiaa nimetä, olen vaan ajatellut että äiti ja isi on vähän hölmöjä ja niillä on omanlainen asenteensa ja minä olen luonnostani tällainen. Mutta nyt en enää tiedä tunnenko enää edes itseäni. pelkään että samat oireet ovat ''tarttuneet'.
Vakuuttaakseni itseäni, tein jopa listan netistä löytämiini narsismioireisiin liittyen, poimin jokaisen jonka yhdistin omaan äitiini. avarsi ihmeesti...
Kaikista pahinta tässä asiassa on se, että olen ''kahden tulen välissä'' avokkini ja vanhempieni kanssa. Äitini haukkuu mieheni minulle joka kerta kun nään, ja mieheni ei ymmärrä että miksi ihmeessä, haluaa selvittää asiaa ja minä en salli sitä koska se ei selviäisi ikinä. Tämä aiheuttaa meille ihan liikaa riitoja.
kysynkin teiltä, kohtalotoverit, että onko oma narsistiäitinne/isänne yrittänyt tuhota teidän parisuhteenne? onko onnistunut? miten ootte toiminu? - mir88
Minun äiti on yrittänyt vikitellä ja hyötyä minun eksistä... Nykyistä hän imartelee lahjoin: tekee minulle sukat jotka on numeroa 40 vaikka taatusti tietää minun kengän koon, ne menee automaattisesti poikaystävälle...
Tytärtäni hän lahjoo tavaroilla koko ajan...
Olen kyllä huomannut piilovittuilun mutta uskon että ajan kanssa mieheni näkee itsekin mitä tämä nainen tekee... Kerran sain silikonisaumojen leikkurin äidiltä lahjaksi kun hän luuli sen olevan ompeluväline??? Itkin kuin mielenköyhä
Näpäytän äitiäni elämällä onnellista ja tasapainoista elämää, johon hän itse ei pysty, siksi hän minua vihaakin .minä edustan hänen elämänsä virheitä, joita hän itse ei pysty selvittämään - mhkjlkggkjhk
Ihana kun tämä vanha tärkeä aihe palasi näkyviin!
Olen omassa terapiassani käymässä äitisuhdettani läpi ja vasta nyt alkaa koko karmeus aukeamaan. Mieli on sulkenut kokonaan joitain pahimpia asioita muistista ja nyt niitä on alkanut aukeamaan.
Äitini on personallisuushäiriöinen ja lapsuuteni on ollut yhtä ******, johon on kuulunut silmitöntä väkivaltaa, joka ei ole liittynyt mihinkään muuhun kuin siihen, että äidillä on sattunut napsahtamaan päässä sillä hetkellä. Jatkuvaa pelossa elämistä, jatkuvaa nöyryytystä kotona, kaverien edessä, kaupassa... raivokohtauksia ties ketä vastaan ilman syytä... Ja koska hän pitää itseään täydellisenä, niin vika on aina muissa. Eli kun hän teki jotain, mistä itse suuttui...esim joku keittiöväline ei "totellut" niin hän saattoi hyökätä minun kimppuuni. Aina kun tuli ongelmia, joihin hän ei saannut ratkaisua, niin se meni mielikuvituksen puolelle. Kummitukset olivat totta ja hän istutti osan "peloistaan" meihin... Opin jo pienenä, että kaikki syy on minussa, tiesin että äitini on ihan kohta kuolemassa (hän on tehnyt kuolemaa kohta neljäkymmentä vuotta) ja tiesin sen olevan minun vikani, koska hän kertoi sen. Olin väärää sukupuolta, tyhmä, en oppinut mitään, en osannut mitään... Minusta tuli se lapsi, joka pelkäsi hiukan omaa varjoaankin.Minusta tuli lapsi, joka on hiljaa, poissa näkyvistä, huomaamaton. Lapsi joka toivoo, ettei tule huomatuksi, jolta ei kysytä mitään, joka ei halua vaivata ketään. En uskaltanut pyytää mitää, mitä olisin oikeasti halunnut, sillä se oli henkisesti liian kipeää. Olen joskus saannut toivomani lelun, pitää sitä hetken käsissä ennen kuin se on otettu pois, hajotettu, koska olen niin paha.
Koulussa heikoin lenkki keksittiin heti ja koulukiusaaminen alkoi, joka oli aika rankaa, mutta en voinut puhua siitä kellekkään, ettei äitini lisi saanut tietää siitä. Se olisi ollut maailmanloppu, jos se olisi tullut raivoamaan koululleniitä älyvapaita juttujaan.
Äitini ei siis ole narsisti, hän on muuten persoonallisuushäiriöinen.
Olin narsistin kanssa naimisissa pitkään (ilmeisesti se oli alitajuinen valinta etsiä äitimäinen henkilö, joka tarjosi tutun osan perhemallissa) ja eron jälkeen aloitetussa terapiassa alkoi palaset loksahtaa paikalleen.
En pystynyt parisuhteessa olessani näkemään alistamista, hyväksikäyttöä, rajatonta elämää, sillä olin kasvanut sellaiseen perhemalliin. Mitä sitten vaikka hän haukkuu minua päin näköä, niinhän kaikki muutkin teki. Mitä sitten jos hän suutuspäissään vähän löi, sehän oli ymmärrettävää, olin ollut liian jyrkkä, oma vika (eli saatoin aamulla pyytää anteeksi sitä kun olin suututtanut hänet niin pahasti, että häneltä oli hermot mennyt). Kaikki viha oli kääntynyt sisäänpäin ja mitä enemmän yli käveltiin, niin sitä suuttuneempi olin itselleni.
Nyt olen todella älyttömässä tilanteessa. Olen saanut apua ja saan edelleen, joten siltä osin asiat on hyvin. Mutta... Minulla ei ole oikeaa käsitystä siitä, mitä minä oikeasti haluan, mistä minä oikeasti tykkään (tähän asti elämäni on ollut toisten miellyttäminen ja nyt ensimmäistä kertaa kysyn, että mitä minä haluan)...eikä minulla ole oikein käsitystäkään siitä, miten normaalissa parisuhteessa käyttäydytään, jos nyt edes joskus alan seurustelemaan (se on tuskin ajankohtaista pitkään aikaan). Ennen se oli selvää, minä olin hänen, hänen omaisuuttaan ja minun tehtäväni oli miellyttää häntä, ei siinä ollut rajoja... tuntuihan osa aika ikävältä aluksi, mutta sitä sai aina aivopestyä itsensä ja keksittyä jonkun positiivisen asian kaikesta.
Vaikka se nyt oksettaa, niin silloin sitä piti "hienona" että olimme "rohkeita" ja teimme asioita, joita muut tuskin tekee makuuhuoneessa. Pystyin tarjoamaan hänelle jotain sellaista, mitä en uskonut kenenkään muun pystyvän hänelle tarjoamaan ja se tavallaan antoi varmuutta parisuhteen kestämisestä.
Nyt taas tuntuu välillä, että loppuelämän selibaatti voisi olla ihan hyvä ratkaisu.
Yhtä kaikki, mielenterveysongelmainen äiti pilasi myös minun terveyteni ja teki sokeaksi hyväksikäytölle. Omakaan vanha käytös ei kyllä mahdu "normaali käytös" mittavälille ja tuskin koskaan tulen olemaan täysin siinä paikassa, missä "terve" on, mutta toivottavasti pääsen lähelle.
Yhdelläkään persoonallisuushäiriöisellä ei pitäisi olla minkäänlaista kasvatusvastuuta, se tuho on jotain käsittämätöntä.- khgck,m
Olipa tuttua tekstiä...
Et ole yksin, minun lisäkseni uskon tuolla olevan muitakin samoja asioita läpikäyneitä.
Parasta mitä itselle voi tapahtua on se, että alkaa hahmottamaan oman itsetuhoisen käytöksensä syitä. Se on ainoa keino päästä pois sairaasta kuviosta.
Anna itsellesi aikaa. Minä huomaan vasta nyt, yli seitsemän vuoden kuluttua asioiden purkamisen aloittamisesta, mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. khgck,m kirjoitti:
Olipa tuttua tekstiä...
Et ole yksin, minun lisäkseni uskon tuolla olevan muitakin samoja asioita läpikäyneitä.
Parasta mitä itselle voi tapahtua on se, että alkaa hahmottamaan oman itsetuhoisen käytöksensä syitä. Se on ainoa keino päästä pois sairaasta kuviosta.
Anna itsellesi aikaa. Minä huomaan vasta nyt, yli seitsemän vuoden kuluttua asioiden purkamisen aloittamisesta, mitä oikeasti haluan ja tarvitsen.Ajan antaminen - tai suominen itselleen on äärettömän hyvä neuvo. Mitä minulle tuli mieleen: harvoin tulee kannustaneeksi ihmisiä vertaistuen pariin - tässä yhteydessä pidän sitä äärimmäisen suotavana.
Kun tätä(-kin) ketjua lukee, niin havaitsee sen surullisen todellisuuden: väkivaltaa lapsuudessa on kohdannut aivan liian moni, jotka nyt aikuisina yrittävät selvitellä kokemuksiaan.
Asia on yleisempi kuin moni arvaakaan. Useammalla on eri väkivallan muodoista kokemuksia. On ihmisiä, joita ei mikään kokemasi tai sanomasi hätkäytä; he ovat jo nähneet kaiken. Siksi näistä asioista on omalla tavallaan turvallisempaa ja helpompaa puhua sellaisille, jotka ovat kokeneet samaa, olipa lähtökohdat kuinka erilaiset hyvänsä. Koettu väkivalta; kuinka se on vaikuttanut ja millaisia seurauksia voi olla kehittyvään, on narsismipalstalla vielä vähän arvioitu.
Kommenttisi sen seurauksena itsetuhoisen käytöksen syistä herätti mielenkiintoni. Monesti puhutaan kyllä siitä, miten väkivalta on satuttanut. Vähemmän puhutaan siitä, mitä se kongreettisesti merkitsee aikuiseksi ehtineen kohdalla.
Olisi seuraavanlainen ehdotus: tekisitkö aloituksen asiaan liittyen johdattelipa se sitten kokemuksia lapsena, käyttäytymistä aikuisena, selviytymiskeinoja tai niitä kongreettisia avunsaannin muotoja, joita väkivaltaa kohdanneilla on?
Oleellisinta ei nyt ole se, onko taustalla diagnoosiperäinen persoonallisuushäiriöinen, joka on syyllistynyt väkivaltaan, vaan kokemus väkivallasta (olipa se sitten fyysistä, henkistä, seksuaalista, emotionaalista tai laiminlyöntiä) joka sinänsä vaikuttaa sellaisenaan meihin ihmisinä - myös omaan narsismiimme kuin sen kokemiseen ulkoapäin.
- jontteri93
^ rankkaa kuultavaa teiltä kummaltakin, voimia! onneksi en ite ole kokenut sentään niin paljoa fyysistä väkivaltaa.. psyykkinen väkivaltakin on iha tarpeeksi.. Tänään sain aikaiseksi viimeinkin mennä juttelemaan asiasta ammattilaisen kanssa, ja avainsanoja olivat oman elämän rakentaminen ja rajojen asettelu, jospa se elämä tästä alkais käymää pienin askelin helpommaksi, kun saa ammattiauttajan kanssa työstää näitä asioita.. :)
- tiina 61
olen kohta 52v.ja kärsin äitini mielivalasta,narsismista vieläkin. välini olen joutunut katkaisemaan ja hakemaan apua itselleni.itse vielä tämän kestäisin, mutta äitini on ottanut jo aikuisen tyttäreni perheineen kiusanteon kohteeksi ja se tuntuu tosi pahalta.neuvona antaisin sen, jos tilanne on mahdoton, on välit pakko katkaista. elämä on kumminkin arvokas hukattavaksi toisen takia ja on haettava itselleen apua. itse käyn juttelemassa mielenterveystoimistossa. narsistin toive on saada toinen tuntemaan syyllisyyttä ja siitä on päästävä eroon. minuun ja tyttäreeni on jäänyt isot haavat ja töitäsen paranemiseen saadaan varmasti pitkään tehdä.voimia kaikille uhreille ja luokaa parempi elämä eteenpäin:)
- Demonit jyllää
Olen 40v nainen. Äitini kärsii narsismista. Haukkuu kaikki, valehtelee, manipuloi ihmisiä.. kaikista mukavinta hänelle on lähimmäisen nälviminen (erityisesti minun) johon hän haluaa manipuloida taustavoimia mukaan.
Jos mukaan lähtee, niin kaikki on hyvin ja nälviminen vaan jatkuu, jos ei, niin vaihdetaan puheenaihetta ja hetken päästä otetaan joku uusi manipuloinnin kohde ja taas haukutaan.
Lapsuudessani äiti järjesti aina draama shown, ja
sai kaiken näyttämään lasten syyltä, sitten lopuksi hän manipuloi / usutti isän hakkamaan kakarat ja nautti.Tätä kesti noin 13 vuotta viikottain. - what is love
MIKÄ suomalaisia perheitä vaivaa? Jos oltaisiin yhtä perhekeskeisiä ja sosiaalisia kuin esim. Italialaiset tai brasilialaiset, ei varmasti olisi näin paljon narsistisia vanhempia ja katkeria yksinäisiä vanhuksia. Pahaoloaan ne narskut muihin purkaa, joka on taas kierre joka kulkee kädestä käteen.
- perhettä kerrakseen
Paradoksaalista kyllä, mutta Suomi on maailman perhekeskeisin maa.
- en uso
perhettä kerrakseen kirjoitti:
Paradoksaalista kyllä, mutta Suomi on maailman perhekeskeisin maa.
No ei varmasti ole. Ei ole perhekeskeinen eikä yhteisöllinen. Kai syrjäytyneet nuoret ja yksinäiset vanhukset laitoksissa kertovat todellisuuden. Yksin pärjääminen kaikessa ilman jakamista ja muita on jotain mitä yhteiskuntamme ihannoi , vaikka todellisuudessa siinä ei ole mitään ihannoimista.
- En oikein tiedä
en uso kirjoitti:
No ei varmasti ole. Ei ole perhekeskeinen eikä yhteisöllinen. Kai syrjäytyneet nuoret ja yksinäiset vanhukset laitoksissa kertovat todellisuuden. Yksin pärjääminen kaikessa ilman jakamista ja muita on jotain mitä yhteiskuntamme ihannoi , vaikka todellisuudessa siinä ei ole mitään ihannoimista.
En oikein tiedä, mitä tuolla tarkoitetaan ja millä mittarilla on sitä, mutta jollain mittarilla on. Perhekeskeisyys ei tarkoita tervettä tapaa elää. Se voi olla sitä jollain sairaalla tavalla. Ei liikuta ilman perhettä missään, aikuiset eivät huvittele keskenään, ei ole ystäviä. Kodit ovat pieniä, eikä niissä pidetä juhlia. Puhutaan vain perheestä, miehestä, vaimosta, lapsista, ei ajatellakaan mitään muuta...
Voidaan siis olla perhekeskeisiä jollain sairaalla tavalla, mikä tuottaa huonoa tulosta. Ihmiset eivät jaksa perheissään ja uupuvat lopulta.
- Narsistiäidin tytär
Kylläpä oli tuttuja juttuja. Olen 44 v. tajusin kuukausi sitten, että äitini on narsisti. Olen tällä hetkellä vihaa niin täynnä etten tiedä mihin pääni tunkisin, en tiedä kuka olen tai mitä minun pitäisi olla. Olen ollut tietämättäni näihin päiviin saakka äitini talutusnuorassa. Ostin talvikengät itselleni ja mietin kaupassan nämä taitaa näyttää liian isolta ja rumalta. Lapsena piti ostaa liian pienet kengät että ne näyttävät kauniilta. Varpaani kynnet ovat vääntyneet kieroon liian pienien kenkien takia. Tajusin että ostan liian pieniä kenkiä kun äiti istuu olkapäällä ja naputtaa. Olen luullut kaikkea normaaliksi mitä ätini on tehnyt tai sanonut. Nyt en tiedä mikä on totta ja mikä ei. Veljeni on ollut sen verran vahva ja tajunnut että ätiini kanssa ei voi toimia normaalilla tavalla. Alkaa kuulemma heti jänkäämään.
Äitini ei siedä elämäntyyliäni joka on normaalia. En ole tähän päivään saakka uskaltanut leikkauttaa hiuksia lyhyeksi!! Äitini on haukkunut minut maanrakoon jos olen lyhentänyt hiuksiani. Hän on ostanut minulle omalla maullaan vaatteita. ja ehdotti nytkin jotain riepujaan minulle. Viimeisiin vuosiin en ole ottanut häneltä mitään vastaan. Äitini sanoi poikamme ollessa 1 v. että kun menette neuvolaan niin ne ottaa lapsen huostaan kun ette anna hänelle perunoita. Lapsemme ei voi sydä kotimaisia viljoja, perunaa, maitotuotteita yms. Veimme pojan todella hyvälle lasten allergologille ja näytimme lääkärin todistusta, hän vaan tokaisi, että netistä olette tämän tulostaneet. Eikä ottanut asiaa vakavasti.
Poikamme tykkää olla vanhemmillani. Sen takia, että siellä ei ole mitään rajoja, jäätelöä, lettuja, leipää, pulla ja perunoita saa syödä mielin määrin. ja katsoa tv:tä. Räkä lentään viikonlopun oleskelun jälkeen siellä. Ja lopuksi tulee korvatulehdus. Viimeksi kun poikamme oli vanehmmillani niin samat vaatteet oli olivat olleet 3 pv päällä. Minä olen se josta ei ihmistä tullut. On lapsuuteni mantra. Se kaikuu vieläkin korvissani. Olen suorittanut elämäni. En uskalla pysähtyä -odotan jotta hyväkyntä tulisi jostain teosta. En tee kunnon töitä ja kun olen töissä ne ei ole kunnon töitä. Oli niin tai näin koskaan ei ole hyvä. Toinen silmäni on aavistuksen pienempi jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Mutta uskon nyt kun olen tajunnut miksi äitini on sellainen kuin on, pääsen eteenpäin ja kasvamaan omaksi itsekseni. Menin heti vertaisryhmään ja olen käynyt kriisikeskusksessa saamassa ensi apua. Kerään voimiani jotta pystyn pitämään rajani äitini kanssa. Isään ei ole mitään yhteyksiä kun äiti on kietonut hänet narsistin verkon alle.
Olen päättänyt että anteeksi annan hänelle, kunhan saan itseäni työstettyä siihen pisteeseen. Enhän sitä tietenkään voi hänelle kertoa kun hän ei mielestään ole mitään väärää tehnyt.
Vanhempani ovat minulle ihmisiä jotka ovat elämän minulle antaneet. Mitään muuta yhteyttä tai tunnetta minulla ei ole. En ole saanut sieltä mitään muuta kuin tyhjän kuoren jota nyt alan keräilemään. Apu joka on tullut , ätiini on sitä myöhemmin kristyskeinona käyttänyt. En saanut aikoinaan mennä isoisäni hautajaisiin kun silloin minulla oli aivan vääränlainen miesystävä.
Hautajaisiin en aio mennä! Niin alas en aio vajota. Äitini on niin vahva kuntoinen 67 v. ettei kuole vielä kahteen kymmeneen vuoteen. Poimi kaksi vuotta sitten myyntiin 1200 kg puolukoita. ja tänä syksynä niitti puoli hehtaaria, 20 vuotta vanhan heinäpelon käsipelillä. Jotta hänen istuttamat männyntaimet kasvaa. Veljeni sanoi, että niin narsistin täytyy tehdä että pysyy järissään ja viha hieman laantuu.- jjjjiii
Veljesi on myös tajunnut, että äitisi on narsisti. Meidän perheessä muut eivät sitä ole huomanneet. Vielä vanhana ja sairaanakin äitini sanoi minulle, että minä houraan , kun kysyin häneltä, että tunnenko hänet, kun menin sairaalaan katsomaan häntä. Minulla päinvastoin piti lapsena aina olla lyhyt tukka, vaikka olisin halunnut pitkät hiukset.
- -tytär-
Narsisti ei muutu koskaan.
Itse olen narsistivanhempien nuorin lapsi. Nyt jo kuusikymppinen, kolmen aikuisen lapsen äiti itsekin.
Ja äitini kuoleman jälkeen yritin auttaa isääni kaikella mahdollisella tavalla. Mutta aina se tuotti saman inhottavan lopputuloksen. Kun olin käynyt hänelle siivoamassa ja tekemässä valmiit ruuat pakkaseen. Isäni tämän työrupeaman jälkeen sanoi että, > hän ei ole tuollaista "mielisairasta akkaa" pyytänyt tänne koskaan siivoamaan- jgcvolu
Ei kannata murehtia, mitä muut ajattelevat. Ja saahan noista lapsuusvuosista kertoa oman versionsa sopivassa tilanteessa, anna palaa!
Älä auta, kun apuasi ei arvosteta vaan sinua haukutaan sairaalla tavalla.
Itse olen jo kauan sitten päättänyt mitä teen, jos oma kusipäinen äitini on joskus vanhuudenheikko ja tarvitsee apua: en auta.
Mikäli joku hoitohenkilökunnasta yrittää pyytää minua apuun vedoten "velkaan", niin minulla on selventävä kysymys valmiina:
Haluatteko todellakin, että hoidan äitiäni niin kuin hän hoiti ja piti minusta(ja sisaruksista) huolta?
-pahoinpiteli fyysisesti ja henkisesti
- jätti meidät usein pariksikin viikoksi yksin oman onnemme nojaan
-kertoi kuinka turhia olemme kaikki
-antoi minut seksileluksi alle kouluikäisenä(minä voin antaa hänet avuttomana vanhuksena)
Kyllä minä sen voin tulla tekemään, mutta käykö se hoitohenkilökunnalle? - nasunenä
jgcvolu kirjoitti:
Ei kannata murehtia, mitä muut ajattelevat. Ja saahan noista lapsuusvuosista kertoa oman versionsa sopivassa tilanteessa, anna palaa!
Älä auta, kun apuasi ei arvosteta vaan sinua haukutaan sairaalla tavalla.
Itse olen jo kauan sitten päättänyt mitä teen, jos oma kusipäinen äitini on joskus vanhuudenheikko ja tarvitsee apua: en auta.
Mikäli joku hoitohenkilökunnasta yrittää pyytää minua apuun vedoten "velkaan", niin minulla on selventävä kysymys valmiina:
Haluatteko todellakin, että hoidan äitiäni niin kuin hän hoiti ja piti minusta(ja sisaruksista) huolta?
-pahoinpiteli fyysisesti ja henkisesti
- jätti meidät usein pariksikin viikoksi yksin oman onnemme nojaan
-kertoi kuinka turhia olemme kaikki
-antoi minut seksileluksi alle kouluikäisenä(minä voin antaa hänet avuttomana vanhuksena)
Kyllä minä sen voin tulla tekemään, mutta käykö se hoitohenkilökunnalle?"Ei kannata murehtia, mitä muut ajattelevat. Ja saahan noista lapsuusvuosista kertoa oman versionsa sopivassa tilanteessa, anna palaa!
Älä auta, kun apuasi ei arvosteta vaan sinua haukutaan sairaalla tavalla.
Itse olen jo kauan sitten päättänyt mitä teen, jos oma kusipäinen äitini on joskus vanhuudenheikko ja tarvitsee apua: en auta."
Samanlainen tilanne. Olin vuosia äitini piika, talutusnuorassa oleva pässi, jonka piti tehdä ja toteuttaa äidin teot heti tai muuten helvetti oli maan päällä eli kiristu ja uhkasi jos en heti sillä minuutilla ollut hänen apunsa. Kiristäminen oli joko sitä, että uhkasi tehdä itselleen jotain tai sanoi, että tulee muuten maailman loppu tai sitten minut vain haukuttiin maailman kamalimmaksi tyttäreksi ja kuinka hän kirjoittaa kirjan siitä millainen minä ja muut sukulaiset ovat. Sitten syyllisti kuinka ilkeä olen kun en auta ja kuinka muiden tyttäreet tekee sitä ja tätä. Kun luettelin hänelle, mitä olin tehnyt hänen eteensä vaikka viimeisesten kuukausien aikana ja hän oli aina vain haukkunut sen jälkeen eikä mikään riitä, niin hän kommentoi, että "sinun apuasi ei lasketa".
Juu onneksi nykyään olen ottanut etäisyyttä häneen eli tapaamiset yritän pitää muutaman kerran vuodessa ja silloin tälloin juttelemme puhelimessa. Ne puhelinkeskustelut tai huutamiset ovat kuitenkin jo liikaa, mutta onneksi puhelimesta on helppo poistua paikalta ja lopettaa puhelu ja olla vastaamaatta. Saan kuulla haukkumisia, kiristämisiä ja uhkailuja ja sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä kehutaan taivaisiin (pelätään ilmeisesti välien katkeavan kokonaan). Kumpikaan sonta tai maireat kehumiset eivät kuitenkaan enää uppoa vaikka myönnänkin, että on taitava syyllistämään ja minä valitettavasti syyllistys myös välillä.
Tosiaan olen tehnyt hänelle myös selväksi jo vuosia sitten, että en ole hänen lähiomainen eikä hän minun...en ole se, joka tulee vanhuuden päivillä auttamaan tai olemaan läsnä. Ei ole enää mitään millä hän saisi minut koukutettua tai pidettyä narun päässä. On uhkaillut minua hengellään, kirjoittaa kirjan, haukkua minut pomoille ja naapureille, tuhota elämäni, jättää perinnöttä - so what. Tehkööt niin jos haluaa.
Silti omasta mielestään on maailman paras äiti, joka on aina rakastanut minua ja tahtonut minun parastani. Kaikki hänen teot käännetään siten, että tarkoitus on ollut aina hyvä ja tahtonut sitä parasta. Se ei ole vain ikinä näkynyt jos ei lasketa mukaan niitä maireita teatteriesityksiä ja ylitsepursuavia kehumisia järkyttävän, haukkumisen, kiristyksen, riehumisen ja uhkailun jälkeen.
Tämä niin uhrautuva, maailman paras äiti, joka on aina halunnut minun parastani yrittää vielä vedota siihen, että on minun äitini ja äitiä pitäisi kaiken sen jälkeen vielä kunnioittaa koska onhan hän kasvattanut ja kouluttanut minut. AIna muistaa mainita kuinka en olisi mitään ilman häntä tai olisin katuojassa ilman häntä. Joka tapauksessa olen itseni kouluttanut ja myös pienestä pitäen joutunut/saanut opetella pitämään huolta itsestäni. Jo taaperoiässä minut kun saatettiin jättää illasta aamuun yksin kotiin.
Äitiys on muutakin kuin biologiaa eikä meistä kukaan ole velkaa äidilleen yhtään mitään jos äiti käyttäytyy kuten kerroin.
- d8j4l2v9d6h5n2b1
Minä olin äidin tahdon jatke. Kaikki mitä äiti pyysi tekemään, niin minä tottelin. En voinut olla tottelematta. Minulla ei ollut omaa tahtoa laisinkaan. Äitini kontrolloi minua totaalisesti. Nykyjään asustelen yksin ja taivas mikä autuus!! Jännä juttu tässä on se että, tuolla ihmisten parissa rupean katselemaan miehiä "sillä silmällä" (olen heteromies). Samoten ympäristö muuttuu erilaiseksi..jotenkin kuin siinä olevat sävyt muuttuisivat. Samalla kuulen puhetta oman pääni sisällä, joka on minuun ihastuneen naisen ajattelua, joka on samassa tilassa.. ympäristössä minun kanssani.
- Narsistin kiusaama
Tuhannet kiitokset kaikista kirjoituksista! Olen taistellut äidistäni eroon ja ehkä pikkuhiljaa nousen tästä suosta jaloilleni. Neljä aikuista lastani eivät myöskään halua olla sairaan mummon kanssa missään tekemisissä. Kovaa on ollut, mutta viisikymppisenä voin varovasti ajatella, että vuosikymmenien piina on ohi. Äitini on minulle kuollut. Valitettavasti.
- Anonyymi
Mulla oli myös kontrolloiva "äiti". Hän jopa, ollessani teini-ikäinen, ihmetteli että olenko "vain hänen jatkeensa". Hölmistyin. Olin ja olen etevä useassa asiassa, missä hän taas ei ole - koska olemme jokainen uniikkeja. Hän on halunnut repiä minusta kaiken "oman", koska se aiheuttaa hänessä kateellista raivoa. Hän valitsi pitkään kaiken puolestani ja esitti sekä itselleen, että minulle, että ulkomaailmalle, että se on hyvä. Masennuin, olisi voinut pahimmillani tappaa itseni 20-30-vuotiaana, koska elämässäni ei ollut "mieltä", en voinut tehdä enää mitään itseäni kiinnostavaa. Asuin surkeasti, ulkomaailmalle tosin esitettiin, että paremmin kuin kukaan toinen.
Eipä tuollaisista traumoista pääse eläessään ylitse. Jos olen havainnut myöhemmissä ihmissuhteissa joidenkin miesten tai naisten "kykyä" käyttää muita ihmisiä hyväkseen, käsittää muut ihmiset omien itsekkäiden tarpeiden "jatkeiksi" tai palvelijoiksi, saatanpa väistyä toksisista ihmissuhteista vähin äänin sivummalle. Ihmisen pitää suojella itse itseään, eihän yksikään muu nyt niin tekisi - edes eikä varsinkaan oma perheenjäsen!
- lukenut oon
http://narskulandia.blogspot.fi/
Tuolla juttua - rajoja555
Sain oikein oivallisen ja osuvan sähköpostin jokin aika sitten:
NARSISTISUVUN JÄLKELÄISEN HUONEENTAULU
En suostu olemaan syntipukki, enkä myöskään narsistin toiveiden täyttymys.
Kellään ei ole oikeutta väheksyä tai mitätöidä lapsiani.
Kellään ei ole oikeutta manipuloida lapsiani.
En suostu vähäteltäväksi enkä mitätöidyksi.
En suostu omalta osaltani kuuntelemaan ilkeitä juoruja toisista.
Otan selvää ennen kuin uskon mitään mustamaalauskampanjoita.
En mielistele, jotta saisin hyväksynnän muilta
En silottele väärinkäyttäjien motiiveja ja siten mitätöi uhrien kokemuksia.
En salli omien lasteni kokevan väärinkohtelua sen takia, että itselläni olisi helpompi
En enää, hymyillen (väkinäisesti) kuuntele epämääräisiä selityksiä, miksi ei kutsuttu yhteisiin juhliin, miksi ei kerrottu asioita, jotka vaatii kertomisen. J
En suostu, että koko suku ramppaa kodissani omilla avaimilla tai muutoin rikkoo perheen yksityisyyden rajoja.
Ja tähän huoneentauluun on varmaan lisättävissä muutakin, ehdotuksia?
http://narskulandia.blogspot.fi/ - 14A
Ainut asia minkä voit tehdä, on katkaista kaikki yhteydet äitiisi. Itselläni aivan samat kokemukset kuin sinulla. Aluksi koin syyllisyyttä hylättyä äitini, mutta samalla aloin kokea valtavaa riemua ja rauhaa, päästessäni LOPULLISESTI irti siitä s....tanan pedosta. Tämä onnen tunteen saaminen ei tietty tullut hetkessä. Sanot itsesi irti hänestä, hae vertaisapua ja aivan rohkeasti voit tilata ajan psykiatrilta, hän osaa neuvoa sinua eteenpäin. Ja alat täysin keskittyä omaan elämään terveyteesi, hyvinvointiisi ja harrastuksiisi. Minua auttoi se, että totesin: ei lapsuuteni ollut muuta kuin pahaa unta ja ÄITIÄNI EI OLE ENÄÄ OLEMASSA, HÄN ON TÄYSIN KUOLLUT (siis henkisesti minulle). Asiasi on siinämielessä hyvin, että olet itse jo todennut äitisi sairauden, anna äitisi sairastaa. Et pysty hänen tapojaan luonnetta muuttamaan, Mutta sinä olet nuori ja sinulla on viisautta, Sinä itse voit muuttaa ITSEÄSI ja tehdä elämäsi aivan juuri sellaiseksi kuin haluat!! Vaikuttaa varmaan susta pahalta neuvoni nämä, mutta minulla on laaja kokemus juuri tuollaisesta äidistä, josta kerroit. Toivotan onnea elämääsi ja hyvää loppukesää sinulle. TSEMPPIÄ!!!! T. ANITA P.
- narsistinlapsi
Itsekin jouduin yhdessä vaiheessa ajattelemaan että minulla ei ole äitiä eikä ole koskaan ollutkaan. Tämä ajatus kun tuli päähäni (ainakin hetkeksi) tuntui se kamalalta mutta oli kuitenkin hyvä että tajusin tämän asian sillä ymmärsin silloin että se minkä luulin olevan totta ei ollutkaan. Äitini ei ole narsisti mutta narsistinen, eli hänellä on luultavasti epävakaa persoonallisuushäiriö. Tämäkin häiriö aiheuttaa epävakaan lapselle aika paljon ongelmia ja vaikka heissä (epävakaissa) onkin paljon terveitä puolia on heissä myös tuhoisia puolia. Epävakaus voi helpottaa iän tullen (ja oireiden voimakkuuskin on yksilökohtaista) eli siinä mielessä välien poikkilaittaminen ei välttämättä ole välttämätöntä niin kuin narsistien lapsille on.
Ymmärrän täysin että narsistin lapset katkaisevat välinsä vanhempaansa. Siinä ei ole mitään väärää sillä jokaisella on oikeus pelastaa itsensä. Kenenkään ei tarvitse antaa toisen ihmisen tuhota omaa elämäänsä sillä meidän jokaisen elämä on ihan yhtä tärkeä. Vanhemmat eivät omista lapsiaan, eli lapset eivät ole heidän käyttötavaransa niin kuin narsistiset vanhemmat usein kuvittelevat. Normaalille ihmiselle nämä asiat ovat aivan käsittämättömiä. Heille on turha näistä asioista puhua sillä luultavasti saat vain kummallisia katseita tai syyllistystä osaksesi. Eli kukaan muu kuin saman kokenut ei voi ymmärtää! Meillä on oikeus kaikkiin niihin tunteisiin joita meitä kohtaan tehdyt vääryydet meissä herättävät. Alussa ne tunteet voivat olla tosi voimakkaita ja pelottavia mutta ilman niiden kohtaamista me ei tulla koskaan toipumaan!
Minulta kiellettiin tunteiden ilmaisu. En saanut häiritä vanhempiani voimakkailla tunteilla tai tunteilla ylipäänsä jos esim. isällä oli huono päivä. Nyt kun toipuminen on lähtenyt käyntiin on pullotetut tunteet tulossa esiin aika voimakkaastikin.
- Jkouuhhhlhmn
Ainoa mitä kadun on että en sanonut pedolle heti suoria sanoja kun loukkaus tuli vaan olin järkytyksestä hiljaa, sitä kadun nyt kun peto on kuollut eli pysäyttäkää heidän ilkeät loukkaukset heti.
Elämänmittainen särö tämä asia on. - Anonyymi
Mun äiti on narsistipsykopaatti. Olen kohta aikuinen ja en tiedä vielä aionko olla ollenkaan tekemisissä tulevaisuudessa. Äitini on keksinyt minulle koko elämän diagnooseja ja mustamaalannut. Ja näitä hänen keksimään diagnooseja on selvitetty ties kenen tahon kanssa. Hän väittää minun olevan paha teini, kun en ole tule tullut isältäni hänen luokseen tai muuten vaan kun hän ei oo tykänny musta. Ei oo ikinä huolehtinu ja nauttii esim. jos mua kiusataan. Hänen isoin taito on näyttelemisen ja manipuloinnin taito ja osaa manipuloida sossua ja muita tahoja puolelleen sekä muita sisaruksia. Koitti siksi manipuloida sossua jotta saisi yksinhuoltajuuden ja yrittänyt myös manipuloida sisaruksia vastaan, jossa on ainakin osittain onnistunut. Ikinä ei ole mitään antanut tai auttanut. Muistan eräänä jouluna kun sain muutaman lahjan, äitini oli heti huutamassa että oon lellikki ja ei ollu siis ees itse ostanut mitään. Ainoo paikka mihin sain mennä kun asuin kotona oli koulu. Suihkut valvottiin vielä alakoulussakin, ulos ei saanut mennä ja ruokaa ei saanut itse syödä, jos ees oli ruokaa. Vaatteet osti ufflaatikosta ja ikinä mitään muuta ei antanut. Huomautan vielä että on käynyt aina normipalkkaisessa duunissa ja kela tukenu kovin käsin. Ja vaikka olit kuinka kipeä lääkäriin ei lähdetty vaan soitti mielummin pilapuheluita sossuun tai psykiatriselle. Aina kun menen käymään äitini luona kaikki on syytäni, ei tarvitse edes suuta avata. Minun perheessäni siis loput sisarukset ovat poikia ja äitini selvästi on aina selvästi vihannut minua enemmän. Yritän päästä elämässäni pikku hiljaa eteenpäin, mutta en tule unohtamaan hänen tekojaan. Minusta tuntuu ettei minulla ole tulevaisuutta ja ettei mikään ole minua varten, en tiedä johtuuko äidistäni. Pahinta äidin narsistisuudessa on se että hän osaa manipuloida niin hyvin että kaikki tahot uskoo kuten virkavalta. Kumpa minulla olisi normaali äiti ja olisin saanut elää vapaasti. Olen hieman kateellinen muille lapsuudesta, mutta toivon ettei minusta tule samanlaista.
- Anonyymi
Voimia kaikille, etenkin sinulle, joka kirjoitit:
"Mun äiti on narsistipsykopaatti. Olen kohta aikuinen ja en tiedä vielä aionko olla ollenkaan tekemisissä tulevaisuudessa... "
Neuvon ettet olisi tekemisissä ollenkaan. Siteiden katkaiseminen tuntuu vaikealta, kun kyseessä on biologinen äiti, josta on tietysti toivonut aina että hänestä olisi oikeaksikin äidiksi. Se kannattaa kuitenkin, kun hän on noin tuhoava kuin mitä kerrot. Omasta kokemuksesta:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voimia kaikille, etenkin sinulle, joka kirjoitit:
"Mun äiti on narsistipsykopaatti. Olen kohta aikuinen ja en tiedä vielä aionko olla ollenkaan tekemisissä tulevaisuudessa... "
Neuvon ettet olisi tekemisissä ollenkaan. Siteiden katkaiseminen tuntuu vaikealta, kun kyseessä on biologinen äiti, josta on tietysti toivonut aina että hänestä olisi oikeaksikin äidiksi. Se kannattaa kuitenkin, kun hän on noin tuhoava kuin mitä kerrot. Omasta kokemuksesta:)Jatkan vielä. Itsekin kärsin narsistisesta äidistä (ja vielä pahemmin narsistisesta isästä). Oli todella vaikea ottaa heihin etäisyyttä ja katkaista lopulta kokonaan välit. Nuorena oli erityisen vaikeaa, kun ei tiennyt edes, miten pärjää maailmassa. Pärjäsin kuitenkin. Minulle tuli myös "muita äitejä". Tutustuin ihmisiin, osa heistä vanhempia naisia, mm. työelämässä heitä tapasin. He osoittautuivat aivan erilaisiksi ihmisiksi kuin biologinen äitini. He ottivat minuun jonkinlaisen äidillisen roolin, vaikka ystäviähän me olimme. Sain huolenpitoa ja jotain sellaista, mitä en ollut omalta äidiltäni saanut. Elämä kantaa silläkin tavalla.
Kun laittaa välit poikki narsistiseen vanhempaan pitää kuitenkin muistaa , että sillä tavalla traumatisoituneena on heikompi puolustautumaan hyväksikäyttöä vastaan kuin muuten olisi. Rima uusien ihmissuhteiden hyväksymiseen on matalalla, joskus jopa hyväksyy helpommin sellaisia jotka kohtelevat huonosti. Tämä on haitallisinta parisuhteissa, mutta myös ystävyyssuhteissa. Minullakin oli taipumusta ajautua ystävyyssuhteisiin ihmisten kanssa, jotka olivat ´jos eivät narsistisia niin ainakin itsekeskeisiä. Opin vähitellen luottamaan itseeni enemmän ja sain varmuutta, jonka pohjalta saatoin asettaa rajoja sille miten minua voi kohdella.
Aluksi pelkäsin hirveästi että minut hylätään jos en hyväksy kaikkea, kuuntele toista aina, ole aina käytettävissä jne. kuten olin tottunut narsististen vanhempieni kanssa tekemään. Oli vaikea luottaa, että jos en ole aina mieliksi, ihminen pysyisi silti ystävänäni. Ajan mittaan sain kuitenkin itsevarmuutta ja tällä hetkellä ystäväpiirissäni ei ole enää narsistisesti käyttäytyviä ihmisiä.
- Anonyymi
Minuakin on vaivannut merkillinen huonommmuuden tunne koko ikäni. En tiedä onko äitini narsisti.. ehkä hän on ohutnahkainen narsisti, marttyyri, joka on huutamisellaan hallinnut koko perhettä. Äitini käytös vaihtelee tilanteen ja ihmisen mukaan. Lapsenakin, jos oli käynnissä hänen pitämänsä viikkojen mykkäkoulu, se katkaistiin armillisesti siksi aikaa kun oli vieraita ja oven pamahtaessa kiinni vieraiden lähdettyä, äidin ilme muuttui sekunnissa halveksivaksi ja mykkäkoulu jatkui.
Äidilleni häpeä on toistuva teema; milloin häntä hävetti jossain asioilla, milloin joku ei edes osaa hävetä tai jonkun sietäisi hävetä. Narsismin juurethan on juurikin häpeäproblematiikassa, joten tämäkin on saanut minut epäilemään jonkinasteista narsistisuutta. Isäni oli mukavampi, hän janosi huomiota ja tunnustuusta ja oli mieluusti keskipiste, äiti taas kuvittelee koko ajan muiden tarkkailevan häntä.. eli hän olisi negatiivisessa mielessä kaikkien huomion kohteena.
Äitini saattaa huutaa monta tuntia putkeen, vaikkei kohde sanoisi mitään. Näin on puhelimessa ja kasvokkain. Hän ei ole koskaan väärässä, eikä pyydä anteeksi. Asiat muuttuvat aina jälkeenpäin sellaisiksi, että äiti on ollut oikeassa, muut riitelevät ja haastavat riitaa. Hän mielestään "luovii" ja hoitaa asiat parhain päin. Olen ottanut kovastikin yhteen hänen kanssaan, kun kyllästyin molaamiseen, helveksuntaan ja jatkuvaan syyllistämiseen, kuinka me lapset olimme mm. avioeron esteenä. Asioista keskustelu/riitely on tietenkin turhaa, koska meillä ei ole jaettuja faktoja mistään tilanteista.
Voin aina paremmin, kun välttelen koko ihmistä ja kuten muutkin ovat omalla kohdallaan huomanneet, pitäytyessä vain pinnallisesss keskustelussa ja mieluusti kehuisin äidin uhrauksia. Olen tosiaan tapaamisten tai puhelujen jälkeen itkuinen ja synkkä useita päiviä.
Isääni äiti halveksi syvästi ja haukkui jatkuvasti. Isän olisi pitänyt tehdä äidille hänen haluamansa elämä, ilman että äiti edes kertoo mitä haluaa. Äiti mieluusti käyttäisi muita ihmisiä käsinukkeina, joita ohjailisi takaa suojasta. Päätökset olisivat hänen haluamiaan, mutta vastuu epäonnistumisista aina "käsinukella".
Isäni kuoltua hiljattain, hänestä tulikin pyhimys. Heillä on ollut hieno avoliitto ja äiti kertoo juttelevansa isälle ja kyselevänsä neuvoja.. ja itkee kuinka oliis suonut isälle niin mielellään pidemmän elämän. Poissa on halveksunta ja haukkuminen. Tosiasiassa äiti hallitsi(muistisairasta) isää kovin ottein ja esti tältä kaiken rahankäytön. Mitään mukavaa ei isä niinä viimeisinä vuosinaan kotona saanut tehdä omilla rahoillaan... MInun osani on ollut nyt joutua kusitolpaksi isän tilalle; yllätyin kun äiti alkoi syytää aivan samoja fraaseja minulle, mitä aiemmin isälle. Ennen minun haukkumiseni oli hiukan toisenlaista ja toisenlaisista asioista, nyt saan saman setin mitä isä sai.. Ihan hoitoon hommaamisuhkailuineen. ;)
Eihän tämmöiset ihmiset ja ihmissuhteet muutu ikinä. Itse olen ollut hölmö ja ajatellut jotenkin puhumalla saavani äidin ymmärtämään oma näkökantani.. Luullut että rakkaus ja hyväksyntä oliis jotenkin saatavissa. Eihän se ole. Matelu vain lisää halveksuntaa kohtaani.
Kun tässä on isäni kuolemaan liittyv ätpakolliset asiat hoidettu, meikäläinen väistyy takavasemmalle ja yritän saada apua itselleni. Avioliittonikin oli aika ankea, enkä usko, että pystyn järkeviin ihmissuhteissiin ennenkuin olen jollain tapaa jäsentänyt ajatuksiani ja asannut itseäni.. En siis aio pelkästään vatvoa mennyttä, vaan kokeilla, mitkä asiat auttaa eteenpäin ja mitä oikeastaan itse haluan tehdä. Aion perehtyä asioihin, jotka kiinnostavat, kuten harrastajakirjoittaminen, elämänkaaripsykologia, ehkä sukututkimus ja luonnon parantava vaikutus ihmisen kehoon ja mieleen.. Kyllä näin viisikymppisenäkin voi elämänsä suuntaa muuttaa..
Näitä juuttuu vatvomaan. Minäkin tavattuani äitiäni jumitun samaan uraan kuin rikkinäinen levysoitin kerta toisensa perään. Ei tähän löydy oikein selitstä tai ratkaisua, tai löytyy järjen ja tiedon tasolla, mutta se ei auta omaa tunne-elämää ja psyykeä, vaikka lukisi narsismin ja muiden häiriöiden synnystä loputtomiin. Tietoa hankalista perhesuhteista olen suorastaan ahminut, se on ollut tarpeenkin, mutta nyt se riittää ja mietin askelia eteenpäin.- Anonyymi
Kiitos että jaoit kokemuksesi. Tuossa on paljon minullekin tuttua.
Tuntuu että jatkat vahvana eteenpäin ja sinulla on paljon annettavaa muille - ja elämällä sinulle.)
- Anonyymi
Jutussasi oli paljon tuttua. Minullakin oli äiti ja hän oli kuin läheisriippuvaisen ja narsistin sekoitus. Hän ei koskaan suuttunut näkyvästi hän vain nieli sen ja osoitti sitten teoillaan ja käytöksellään sitä. Häneen ei kyetty vaikuttamaan millään tavalla, hän oli mikä oli ja teki mitä teki välittämättä muista perheenjäsenistä. Kotona oli pysähtyneisyys, mitään ei tapahtunut, elämä polki paikoillaan. Koskaan ei saanut tehdä silloin kun olisi pitänyt tehdä, mutta sitten jälkeenpäin alkoi mahdoton vuodatus asiasta. Piti vain odottaa että tilaisuudet aina menivät ohi ja hän alkaa sen jälkeen valittaa. Tuo johtui äitini luonteesta, että kaikki piti tehdä hänen tahtonsa mukaan.
Sanoin aina että posliininuket olisivat olleet äidille hänen mielilapsiaan, Niillä ei ole elämää ja äitini voisi käännellä niitä haluamaansa suuntaan ja ne ovat aina tyytyväisiä eivätkä vaadi mitään.
Hän ei koskaan väheksynyt haukkumalla vaan hän osoitti sen käytöksellään. Mitään sinun sanomaasi ei oteta huomioon tai sinun ei anneta tehdä mitään, kaiken määrää hän tai hänen ulkopuoliset suosikkinsa. Vaikka osaisit mitä tahansa tuo toinen on parempi, kehumista et koskaan häneltä saanut mutta pienikin virhe niin hän muistaa sen ja sanoo siitä lopun ikäänsä. Hän yritti luoda ihmisen uudestaan, ei luonnollisesti kasvattamalla vaan yritti pakottaa muottiin, siis mieleiseensä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768