Aika ajoin täälläkin käytetään ilmaisua ”pelkkä” seksi? Mitä se teidän mielestänne oikeastaan on? Ihan noin käytännön tasolla? Tai yleisellä tasolla, esimerkiksi, mitä muuta seksiin liitätte?
Pelkkää seksiä?
131
4484
Vastaukset
- ..hetken huumaa.
Eli jokin tai jotkin asiat vievät kaksi ihmistä seksikontaktiin keskenään mitään hillitöntä rakastumista tai edes kevyempää kiinteää tunnesidettä ei tarvita. Se riittää että toisen olemus ja sen hetkinen toiminta miellyttää. Tällöin voi puhua kahden ihmisen välillä pelkästä seksistä. Siitä voi tulla myös tottumus ja tapa. uskoisin äin olevan nk. pelkissä seksisuhteissa. Eli on helppo päätyä uudelleen seksikontaktiin saman henkilön kanssa. Siihen astuu kuvioon myös tunne, mutta se lienee lähinnä tuttuus ja turvallisuus.
En osaa kuvitella miten muut ajattelee, mutta minä näin.kuitenkin mukana varsin vahva tunne – intohimo? Tottumus ja tapa perustuvat myös tunteisiin – ainakin niissä on mukana tiettyä turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteita, kuten kerroit. Mielestäni nekin ovat varsi vahvoja ”pohjatunteita”. Etenkin kun ajatellaan pitkäaikaista ihmissuhdetta.
Eli ei silloin taida kyseessä olla pelkkä seksi, vaan ihan ihmissuhde jossa on seksiä.
Mitä mieltä olette näistä vaihtoehdoista:
Ihmiselle voidaan tuottaa tiettyjä alueita ärsyttämällä seksuaalinen kiihotustila sekä orgasmi. Miehille se o helpompaa, mutta onnistuu myös naisille. Tämä reaktio tapahtuu vastoin tahtoa, eli itse ei kykene sitä säätelemään. Harvat taitavat näitä tekniikoita.
Tai seksi jota nainen harrastaa miehen kanssa, vaikka ei tuntisikaan siihen halua. Apuna täytyy käyttää esim. liukastusvoiteita jne. Miestä ei haluttomuus häiritse vaan hän teknisesti saa orgasmin.
Olisiko nämä VAIN seksiä?- Rautalangasta
mummomuori kirjoitti:
kuitenkin mukana varsin vahva tunne – intohimo? Tottumus ja tapa perustuvat myös tunteisiin – ainakin niissä on mukana tiettyä turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteita, kuten kerroit. Mielestäni nekin ovat varsi vahvoja ”pohjatunteita”. Etenkin kun ajatellaan pitkäaikaista ihmissuhdetta.
Eli ei silloin taida kyseessä olla pelkkä seksi, vaan ihan ihmissuhde jossa on seksiä.
Mitä mieltä olette näistä vaihtoehdoista:
Ihmiselle voidaan tuottaa tiettyjä alueita ärsyttämällä seksuaalinen kiihotustila sekä orgasmi. Miehille se o helpompaa, mutta onnistuu myös naisille. Tämä reaktio tapahtuu vastoin tahtoa, eli itse ei kykene sitä säätelemään. Harvat taitavat näitä tekniikoita.
Tai seksi jota nainen harrastaa miehen kanssa, vaikka ei tuntisikaan siihen halua. Apuna täytyy käyttää esim. liukastusvoiteita jne. Miestä ei haluttomuus häiritse vaan hän teknisesti saa orgasmin.
Olisiko nämä VAIN seksiä?Pelkkä seksi on sitä, kun miehellä stondaa/naista kuumottaa ja haluaa vain purkautua. Se mihin purkautuu, on oikeastaan aika sama, mutta tietysti olisi plussaa jos seksikumppani olisi "hyvä" sängyssä. Jos ei muuta ole tiedossa, niin sitten purkautuu omin käsin onneen, mitä intohimoa siihen tarvitaan? Ei mitään, pelkkää kiihoittumista.
- mummomuori*
Rautalangasta kirjoitti:
Pelkkä seksi on sitä, kun miehellä stondaa/naista kuumottaa ja haluaa vain purkautua. Se mihin purkautuu, on oikeastaan aika sama, mutta tietysti olisi plussaa jos seksikumppani olisi "hyvä" sängyssä. Jos ei muuta ole tiedossa, niin sitten purkautuu omin käsin onneen, mitä intohimoa siihen tarvitaan? Ei mitään, pelkkää kiihoittumista.
niin, että pelkkä seksi on oikeastaan vain sarja tahdottomia fyysisiä reaktioita?
Tähän kai seksin käyttö häpäisyn ja nöyryyttämisen muotona perustuukin.
Mutta eikö itsetyydytykseenkin kuulu aika paljon erilaisia tunnekokemuksia, ainakin mielikuvien muodossa? Harva kai tyydyttää itseään tai harrastaa seksiä ajatellen / tehden samalla jotain muuta. - Rautalangasta
mummomuori* kirjoitti:
niin, että pelkkä seksi on oikeastaan vain sarja tahdottomia fyysisiä reaktioita?
Tähän kai seksin käyttö häpäisyn ja nöyryyttämisen muotona perustuukin.
Mutta eikö itsetyydytykseenkin kuulu aika paljon erilaisia tunnekokemuksia, ainakin mielikuvien muodossa? Harva kai tyydyttää itseään tai harrastaa seksiä ajatellen / tehden samalla jotain muuta.kun vaan jankutat ja jankutat tunnekokemuksistasi. Onko jotenkin vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät käy tuulilla eikä tunteilla? Jos tässä nyt pitäisi jotain tunteita eritellä niin ensimmäiseksi tulee mieleen tyytyväisyys itseensä, kun on saanut pokan. Toiseksi tulee jännitys seksiä odotellessa. Ja seksin jälkeen taas tyytyväisyys itseensä. Ja mitä tunteita pitäisi olla käteen vetäessä? Mielikuvat eivät ole tunteita. Rasittavaa jankuttamista.
- mummomuori*
Rautalangasta kirjoitti:
kun vaan jankutat ja jankutat tunnekokemuksistasi. Onko jotenkin vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät käy tuulilla eikä tunteilla? Jos tässä nyt pitäisi jotain tunteita eritellä niin ensimmäiseksi tulee mieleen tyytyväisyys itseensä, kun on saanut pokan. Toiseksi tulee jännitys seksiä odotellessa. Ja seksin jälkeen taas tyytyväisyys itseensä. Ja mitä tunteita pitäisi olla käteen vetäessä? Mielikuvat eivät ole tunteita. Rasittavaa jankuttamista.
Eiköhän suurin osa koe voimakkaita tunteita seksin liittyen? Me liitämme seksiin sellaisiakin tunteita, jotka eivät ehkä siihen kuuluisi (ahdistus, pitkästyminen, suru, viha, tyhjyyden kokemus, jne.) . Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä vahvempi seksielämys.
Kaikilla ei tietenkään seksiin liity tuollaista. Etenkin masennus ja väsymys vie kyvyn tuntea, onhan sitten se persoonallisuushäiriökin, niin tai lääkitys. Seksi ei silloin ole hampaanpesua kummempaa. Ihmettelen tosin miksi sitä pitää sitten harrastaa jos se noin tympeää on?
Mielikuvilla ja ajattelulla nimenomaan luodaan niitä tunnetiloja... Mistäs ne muualta? - sekstailla
Rautalangasta kirjoitti:
kun vaan jankutat ja jankutat tunnekokemuksistasi. Onko jotenkin vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät käy tuulilla eikä tunteilla? Jos tässä nyt pitäisi jotain tunteita eritellä niin ensimmäiseksi tulee mieleen tyytyväisyys itseensä, kun on saanut pokan. Toiseksi tulee jännitys seksiä odotellessa. Ja seksin jälkeen taas tyytyväisyys itseensä. Ja mitä tunteita pitäisi olla käteen vetäessä? Mielikuvat eivät ole tunteita. Rasittavaa jankuttamista.
ilman tunteita?
- dora*
mummomuori* kirjoitti:
Eiköhän suurin osa koe voimakkaita tunteita seksin liittyen? Me liitämme seksiin sellaisiakin tunteita, jotka eivät ehkä siihen kuuluisi (ahdistus, pitkästyminen, suru, viha, tyhjyyden kokemus, jne.) . Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä vahvempi seksielämys.
Kaikilla ei tietenkään seksiin liity tuollaista. Etenkin masennus ja väsymys vie kyvyn tuntea, onhan sitten se persoonallisuushäiriökin, niin tai lääkitys. Seksi ei silloin ole hampaanpesua kummempaa. Ihmettelen tosin miksi sitä pitää sitten harrastaa jos se noin tympeää on?
Mielikuvilla ja ajattelulla nimenomaan luodaan niitä tunnetiloja... Mistäs ne muualta?"Me liitämme seksiin sellaisiakin tunteita, jotka eivät ehkä siihen kuuluisi (ahdistus, pitkästyminen, suru, viha, tyhjyyden kokemus, jne.) . Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä vahvempi seksielämys."
Miksei seksiin voisi liittää noita kaikkia tunteita? Miksei ne kuuluisi seksiin? Ei ole olemassa tunteita, joita tunnetaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sitä en vain ymmärtänyt miksi seksielämäys olisi suoraan verrannollinen tunnekokemukseen. Mitä ahdistuneempana harrastaa vain-seksiä, sitä vahvempi on kokemus? Ehkä se menisi pikemmin aivan päinvastoin. Jos on ahdistunut jostain, niin se vie kaikki voimat - eikä seksistä saa sitä nautintoa, jota siitä yleensä saa.
Jos parisuhteen seksi on pitkästyttävää tai masentavaa, niin se johtuu parisuhteen henkisen puolen köyhyydestä. Siksi onkin huomioitava, että useinkin tallaisessa tapauksessa "vain-seksi " jonkun toisen kanssa auttaa kohtaamaan parisuhteen - ellei nyt ongelmat niin ongelmia siinä. Juuri tästä henkisen puolen tuskista johtuu "hampaidenpesuseksi" - eli ei mitään iloa. Kun harrastaa seksiä sellaisen kanssa, johon ei kohdistu mitään muita odotuksia, toiveita, haluja (eikä negatiivisia tunteita) ainoastaan seksinnälkä - niin johan sujuu! Siksi vain-seksi ei ole koskaan hampaidenpesuseksiä. Vaikka moni ajattelee, että parisuhdeseksi on onni ja autuus - silti se on vain ihanne, joka ei monella toteudu - sikälimikäli se on edes ihanne - kaikille ei ole. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
"Me liitämme seksiin sellaisiakin tunteita, jotka eivät ehkä siihen kuuluisi (ahdistus, pitkästyminen, suru, viha, tyhjyyden kokemus, jne.) . Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä vahvempi seksielämys."
Miksei seksiin voisi liittää noita kaikkia tunteita? Miksei ne kuuluisi seksiin? Ei ole olemassa tunteita, joita tunnetaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sitä en vain ymmärtänyt miksi seksielämäys olisi suoraan verrannollinen tunnekokemukseen. Mitä ahdistuneempana harrastaa vain-seksiä, sitä vahvempi on kokemus? Ehkä se menisi pikemmin aivan päinvastoin. Jos on ahdistunut jostain, niin se vie kaikki voimat - eikä seksistä saa sitä nautintoa, jota siitä yleensä saa.
Jos parisuhteen seksi on pitkästyttävää tai masentavaa, niin se johtuu parisuhteen henkisen puolen köyhyydestä. Siksi onkin huomioitava, että useinkin tallaisessa tapauksessa "vain-seksi " jonkun toisen kanssa auttaa kohtaamaan parisuhteen - ellei nyt ongelmat niin ongelmia siinä. Juuri tästä henkisen puolen tuskista johtuu "hampaidenpesuseksi" - eli ei mitään iloa. Kun harrastaa seksiä sellaisen kanssa, johon ei kohdistu mitään muita odotuksia, toiveita, haluja (eikä negatiivisia tunteita) ainoastaan seksinnälkä - niin johan sujuu! Siksi vain-seksi ei ole koskaan hampaidenpesuseksiä. Vaikka moni ajattelee, että parisuhdeseksi on onni ja autuus - silti se on vain ihanne, joka ei monella toteudu - sikälimikäli se on edes ihanne - kaikille ei ole.olevan omakohtaisia kokemuksia.
En välttämättä pidä vain-seksiä huonona asiana. Yksin eläessäni harrastin sitä. Etenkin pitkässä parisuhteessa tulee niitäkin ajanjaksoja. Vanha vitsi kertoo, että kun aviomies jyysti vaimoaan, vaimo pyysi: ”vähän rauhallisemmin sillä tuhkat tippuvat tupakastani”. Eihän fyysiseen laukeamiseen tarvita kuin mekaniikkaa.
Olen ollut ahdistunut, masentunut jne. ja tiedän että se paha olo helpottaa joksikin aikaa kun saa naida jonkun kanssa. Hormonaalinen juttu. Sitä käytetään lääkkeenä myös parisuhteissa oleviin tunnejännityksiin, eli haetaan vierasta. Moni purkaa stressiä ja ”harmaata arkea” eli tylsyyttä naimalla vieraan kanssa. Yritetään vahvistaa itsetuntoa ja vakuuttaa ainakin itselleen että on ihan hyvä tyyppi kaatamalla seksipartnereita. Kuinka moni hakeekaan jännitystä naimalla? Kuukautisoireisiin se on myös mainio lääke.
On tutkittu että vaaran tai uhkan kokemus joka on hallinnassa, altistaa seksiin. Kun tilanne laukeaa, niin seksikokemus on huikea. Eikö moni harrasta ns. sovintoseksiä kipakan riidan jälkeen? Samoin sitomisleikit ja julkisilla paikoilla naimiset?
Kun ei osata muita keinoja tai niitä ei edes haluta opetella. Meitä ohjataan käyttämään seksiä niin paljoon sellaiseen, joihin sitä ei välttämättä tarvitse liittää. Siksi kai tämä aika on niin seksikeskeistä? Siinä voi syntyä tilanne että huomio siirtyy pois tärkeämmistä asioista.
Siksi väitän että ne miehet jotka väittävät hakevansa vain-seksiä pettämällä, hakevatkin aivan jotain muuta. He käyttävät seksiä pelkkänä välineenä saadakseen kokea ja tuntea ”jotain”.
Olen sitä mieltä että alan ammattilaiset harrastavat juuri sitä vain-seksiä puhtaimmillaan. Pelkkä fyysinen jumppatuokio. Ei se sitä tarkoita että se tuntuisi välttämättä pahalta. Se voi hyvinkin rentouttaa. Sen henkinen anti vain ei pitkälle kestä.
Ajattelen että meidän elämässämme on niin vähän puolia, jotka tekevät elämäämme elämisen maun. Seksi on yksi niistä. Miksi arkipäiväistää mauttomaksi se, jos siitä voi tehdä sen aromin? Parhaimmillaan se toimii vahvistavana tekijän kahden ihmisen välillä. Kumpaa halutaan vahvistaa, omaa suhdetta vai sitä vieraan kanssa olevaa? Kuinka salailu ja valehtelu auttaa parantamana sitä vakisuhdetta?
Jos vien tuon toiminnan muualle, niin se heikentää tuota yhteyttä. Itsehän me päätämme, kuinka haluamme sen vakisuhteen sujuvan. On pareja, joille riittää vähempikin läheisyys ja seksinautinnot. Ne haetaan ulkopuolisilta. - Rautalangasta
mummomuori* kirjoitti:
Eiköhän suurin osa koe voimakkaita tunteita seksin liittyen? Me liitämme seksiin sellaisiakin tunteita, jotka eivät ehkä siihen kuuluisi (ahdistus, pitkästyminen, suru, viha, tyhjyyden kokemus, jne.) . Mitä voimakkaampi tunnekokemus, sitä vahvempi seksielämys.
Kaikilla ei tietenkään seksiin liity tuollaista. Etenkin masennus ja väsymys vie kyvyn tuntea, onhan sitten se persoonallisuushäiriökin, niin tai lääkitys. Seksi ei silloin ole hampaanpesua kummempaa. Ihmettelen tosin miksi sitä pitää sitten harrastaa jos se noin tympeää on?
Mielikuvilla ja ajattelulla nimenomaan luodaan niitä tunnetiloja... Mistäs ne muualta?näköjään olla aina oikeassa. Toivottavasti läheisesi jaksavat kuunnella sinua.
- dora*
mummomuori* kirjoitti:
olevan omakohtaisia kokemuksia.
En välttämättä pidä vain-seksiä huonona asiana. Yksin eläessäni harrastin sitä. Etenkin pitkässä parisuhteessa tulee niitäkin ajanjaksoja. Vanha vitsi kertoo, että kun aviomies jyysti vaimoaan, vaimo pyysi: ”vähän rauhallisemmin sillä tuhkat tippuvat tupakastani”. Eihän fyysiseen laukeamiseen tarvita kuin mekaniikkaa.
Olen ollut ahdistunut, masentunut jne. ja tiedän että se paha olo helpottaa joksikin aikaa kun saa naida jonkun kanssa. Hormonaalinen juttu. Sitä käytetään lääkkeenä myös parisuhteissa oleviin tunnejännityksiin, eli haetaan vierasta. Moni purkaa stressiä ja ”harmaata arkea” eli tylsyyttä naimalla vieraan kanssa. Yritetään vahvistaa itsetuntoa ja vakuuttaa ainakin itselleen että on ihan hyvä tyyppi kaatamalla seksipartnereita. Kuinka moni hakeekaan jännitystä naimalla? Kuukautisoireisiin se on myös mainio lääke.
On tutkittu että vaaran tai uhkan kokemus joka on hallinnassa, altistaa seksiin. Kun tilanne laukeaa, niin seksikokemus on huikea. Eikö moni harrasta ns. sovintoseksiä kipakan riidan jälkeen? Samoin sitomisleikit ja julkisilla paikoilla naimiset?
Kun ei osata muita keinoja tai niitä ei edes haluta opetella. Meitä ohjataan käyttämään seksiä niin paljoon sellaiseen, joihin sitä ei välttämättä tarvitse liittää. Siksi kai tämä aika on niin seksikeskeistä? Siinä voi syntyä tilanne että huomio siirtyy pois tärkeämmistä asioista.
Siksi väitän että ne miehet jotka väittävät hakevansa vain-seksiä pettämällä, hakevatkin aivan jotain muuta. He käyttävät seksiä pelkkänä välineenä saadakseen kokea ja tuntea ”jotain”.
Olen sitä mieltä että alan ammattilaiset harrastavat juuri sitä vain-seksiä puhtaimmillaan. Pelkkä fyysinen jumppatuokio. Ei se sitä tarkoita että se tuntuisi välttämättä pahalta. Se voi hyvinkin rentouttaa. Sen henkinen anti vain ei pitkälle kestä.
Ajattelen että meidän elämässämme on niin vähän puolia, jotka tekevät elämäämme elämisen maun. Seksi on yksi niistä. Miksi arkipäiväistää mauttomaksi se, jos siitä voi tehdä sen aromin? Parhaimmillaan se toimii vahvistavana tekijän kahden ihmisen välillä. Kumpaa halutaan vahvistaa, omaa suhdetta vai sitä vieraan kanssa olevaa? Kuinka salailu ja valehtelu auttaa parantamana sitä vakisuhdetta?
Jos vien tuon toiminnan muualle, niin se heikentää tuota yhteyttä. Itsehän me päätämme, kuinka haluamme sen vakisuhteen sujuvan. On pareja, joille riittää vähempikin läheisyys ja seksinautinnot. Ne haetaan ulkopuolisilta.oikeassa siinä, että monet jotka sanovat hakevansa vain-seksiä, pohjimmiltaan hakevatkin jotain muuta. Eli sitä mitä parisuhteessa jäävät paitsi. Varmasti kaikki (parisuhteessa olevat) haluaisivat toimivan parisuhteen, mutta sitä on mahdotonta saada yksin aikaiseksi.
Hyvin usein parisuhteen henkinen anti jää vähäisemmäksi kuin satunnaisen vain-seksisuhteen anti. On nimittäin niin, että kielteiset tunteet vähentävät seksikokemuksen merkitystä - elleivät jopa sitten estä sitä. Monessa parisuhteessahan ei ole seksiä ollenkaan - eikä myöskään helliä tunteita, ei edes ystävyyttä, kumppanuutta. Vain-seksi/seksisuhde voivat olla kaikilta osin tyydyttävämpiä kuin parisuhde. Puhumattakaan nyt rinnakkaissuhteesta. Niin, parisuhde ei joissain tapauksissa ole enää edes suhde. Vain suhteen muinaisjäänne... jota ei enää millään saada toimivaksi. Kuolluttta, ollutta ja mennyttä ei voi vahvistaa.
Itselläni on melko paljon kokemusta yhdenyön henkisistä suhteista :) - samoin ystävilläni ja tuttavillanikin. Homma hoituu niin, että baarista tms. lähdetään jatkoille - ja keskustellaan koko yö -ehkä aamuun asti - nukutaan hieman - ja sitten on toisen aika lähteä kotiin/töihin. Kumma kyllä - monet kohtaamani miehetkin ovat hakeneet "vain-mietiskely" seuraa - henkistä puolta, ymmärrystä, kuuntelijaa, kommentoijaa. Joitain on tullut tavattua muutaman kerran - ja jotkut näistä tuttavuuksista on muutenkin ystäviä joltain suunnalta.
Yksin emme päätä miten vakisuhde sujuu ja tunteet menee. Se riippuu aina kahdesta. Vaikka toisella olisikin halua ns. parantaa suhdetta, niin se jää usein pelkäksi tahtomiseksi - eikä siitä ole pidemmän päälle mihinkään. - Anonyymi
Rautalangasta kirjoitti:
Pelkkä seksi on sitä, kun miehellä stondaa/naista kuumottaa ja haluaa vain purkautua. Se mihin purkautuu, on oikeastaan aika sama, mutta tietysti olisi plussaa jos seksikumppani olisi "hyvä" sängyssä. Jos ei muuta ole tiedossa, niin sitten purkautuu omin käsin onneen, mitä intohimoa siihen tarvitaan? Ei mitään, pelkkää kiihoittumista.
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Eli "pelkkään seksiin" ei tarvita varsinaista intohimoa. Naisen ei tarvitse olla mitenkään ns unelmien nainen, eikä miehen tarvitse himoita häntä. Riittää, että nainen kiimoissaan tekee aloitteen ja hoitaa homman. Miehelle naisen suihinotto voi olla se mieluisampi vaihtoehto. Varsinkin, jos tuntee huonoa omaatuntoa hairahtumisestaan vaimoaan kohtaan.
- minuakin
Sitä minä olen ihmetellyt, kun varatut ja petetyt ihmiset tällä palstalla jatkuvasti toitottavat että "ei se halua sulta muuta kuin pelkkää seksiä". Miksei haluaisi muuta? Monesti sivusuhteesta haetaan myös lohtua, ymmärrystä ja läheisyyttä jota ei jostain syystä virallisessa suhteessa ole. Sitten on salasuhteita joita voisi verrata melkein seurusteluun, eli tehdään kaikkea muutakin yhdessä. Sellaisessa on jo syvempiä tunteita tätä salarakasta kohtaan, mutta erinäisistä syistä ei uskalleta erota vanhasta suhteesta ja hypätä uuteen vaikka mieli tekisi. Usein vanhasta puolisostakin kuitenkin vielä välitetään. Jos tuollaisesta suhteesta ykkönen voi sanoa kakkoselle että se haluaa vain seksiä, voisi kakkonen sanoa ykköselle samoin.
Onhan tosiaan näitä levottomia jotka harrastavat keskenään vain seksiä. Siis kirjaimellisesti, vähän kehuja toisen ulkonäöstä, vaatteet pois ja hommiin, sitten takaisin omaan elämään. Osa on ihan tyytyväisiä sellaiseen ilman sitoutumuksia. Mutta valitettavasti tähän porukkaan voidaan varmaan lukea myös nuo täällä "pikkurouvia" provosoivat hahmot, jotka huutelevat kuinka hyvää seksiä taas ukkomieheltä saivat. Mikä lie motiivina siihenkin. Välittämistä sellaisessa käyttäytymisessä ei pahemmin näy, ennemminkin jonkinlaista epätoivoa. Miksi kenelläkään olisi tarvetta tulla tänne paljastelemaan, jos olisi tyytyväinen pelkkään seksisuhteeseensa? Tulee nuo kuuluisat salarakkaat mieleen, taisivat haluta lopulta sitä oikeatakin rakkautta ja kun eivät sitä saaneetkaan, piti nostaa meteli. Sopikaa hyvät naiset ja herrat pelin(pedin)henki ennenkuin alatte suhteeseen, ettei mene rumaksi ja katkeraksi.eli mitä tunteita SAA ja mitä tunteita EI SAA tuntea pelkässä seksisuhteessa? Se olisi yksi tapa ymmärtää pelkkää seksiä harrastavaa.
- hain
Eli toiveet suhteen laadusta eivät aina mene yksiin, toiselle suhde saattaa olla enemmänkin kuin pelkkää seksiä. Ihastusta ei välttämättä uskalleta paljastaa suhteen loppumisen tai mahdollisesta tunteiden yksipuolisuudesta johtuvan pettymyksen pelossa. Ja pelkkää seksiä haluavalle pettäjälle saattaa olla aivan sama mitä toinen tuntee, kunhan saa sitä seksiä.
Menee vähän aiheen sivusta, mutta tuli vielä mieleen se paradoksi, että jos salasuhde on lähinnä pelkkä seksisuhde, ykköset sanovat ettei se ole uhka koska se ei ole "oikea" suhde. Ja sitten jos salasuhteessa ei välttämättä edes harrasteta seksiä, ykköset sanovat ettei se ole uhka koska se ei ole "oikea" suhde.
Ei nyt ole tarkoitus pilkata ykkösiä, vaan lähinnä nostaa esille että olisko kyseessä vain oman mielen rauhan pönkitys, ja näillä palstoillahan sellainen itseterapointi kätevästi onnisuu. Samoin epävarmoilla kakkosilla.
Eli siis kaikki-on-hyvin-uskottelu on kolmiodraaman toimivuuden ydin. hain kirjoitti:
Eli toiveet suhteen laadusta eivät aina mene yksiin, toiselle suhde saattaa olla enemmänkin kuin pelkkää seksiä. Ihastusta ei välttämättä uskalleta paljastaa suhteen loppumisen tai mahdollisesta tunteiden yksipuolisuudesta johtuvan pettymyksen pelossa. Ja pelkkää seksiä haluavalle pettäjälle saattaa olla aivan sama mitä toinen tuntee, kunhan saa sitä seksiä.
Menee vähän aiheen sivusta, mutta tuli vielä mieleen se paradoksi, että jos salasuhde on lähinnä pelkkä seksisuhde, ykköset sanovat ettei se ole uhka koska se ei ole "oikea" suhde. Ja sitten jos salasuhteessa ei välttämättä edes harrasteta seksiä, ykköset sanovat ettei se ole uhka koska se ei ole "oikea" suhde.
Ei nyt ole tarkoitus pilkata ykkösiä, vaan lähinnä nostaa esille että olisko kyseessä vain oman mielen rauhan pönkitys, ja näillä palstoillahan sellainen itseterapointi kätevästi onnisuu. Samoin epävarmoilla kakkosilla.
Eli siis kaikki-on-hyvin-uskottelu on kolmiodraaman toimivuuden ydin.mitä ja minkälainen se "pelkkä" seksisuhde käytännössä on?
- Donna*
mummomuori kirjoitti:
eli mitä tunteita SAA ja mitä tunteita EI SAA tuntea pelkässä seksisuhteessa? Se olisi yksi tapa ymmärtää pelkkää seksiä harrastavaa.
Seksisuhde ei ole enää vain "pelkkää seksiä". Seksisuhteeseen liittyy aina jonkinmoisia tunteita - ellei muuta, niin tunne siitä, että seksi juuri TÄMÄN henkilön kanssa on sen verran hyvää, ettei siitä vapaaehtoisesti kannata luopua... Seksisuhteesta voikin hyvässä lykyssä kehittyä rakkaussuhde. Mutta myös tragedia, jos toinen rakastuu tai ihastuu - ja toinen ei. Tunnen monia ns. vapaassa liitossa eläneitä. Heidän kauttaan olen kuullut, että seksisuhde lopetetaan heti, jos näyttää siltä, että siinä alkaa olla mukana tunteita - tai nimenomaan ihastumista tai rakastumista.
- dora*
on tosiaan hyvä sopia. Jos joku sanoo "se haluaa sinulta vain seksiä", niin voisi vastata "entä jos minäkin haluan vain sitä häneltä?
Ja minua jaksaa ihmetyttää miksi tuomitaan se, että joku hakee ja ehkä saakin sivusuhteesta "jotain muuta" eli lohtua, ymmärrystä ja läheisyyttä? Miksi se on niin kamalaa? Hyvähän se on, jos niitä joltain saa. Eikö se ole kaameinta, ettei niitä pysty saamaan parisuhteessa? Eikä se ole edes kenenkään vika. Parisuhde on sellainen kuin sen MOLEMMAT osapuolet ovat. Epätäydellisiä ongelmineen, joita kummankaan yksin on mahdotonta ratkaista. No, ero on ratkaisu ja sen voi tehdä yksin. Sitäkään ei ole järkevää tehdä ns. tostanoinvaan. Vaan punnita ja harkita asioita. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
on tosiaan hyvä sopia. Jos joku sanoo "se haluaa sinulta vain seksiä", niin voisi vastata "entä jos minäkin haluan vain sitä häneltä?
Ja minua jaksaa ihmetyttää miksi tuomitaan se, että joku hakee ja ehkä saakin sivusuhteesta "jotain muuta" eli lohtua, ymmärrystä ja läheisyyttä? Miksi se on niin kamalaa? Hyvähän se on, jos niitä joltain saa. Eikö se ole kaameinta, ettei niitä pysty saamaan parisuhteessa? Eikä se ole edes kenenkään vika. Parisuhde on sellainen kuin sen MOLEMMAT osapuolet ovat. Epätäydellisiä ongelmineen, joita kummankaan yksin on mahdotonta ratkaista. No, ero on ratkaisu ja sen voi tehdä yksin. Sitäkään ei ole järkevää tehdä ns. tostanoinvaan. Vaan punnita ja harkita asioita.aina kysymys, miksi se lohtu, ymmärrys tai läheisyys ei riitä, miksi siihen pitää vielä seksiäkin sotkea mukaan?
- dora*
mummomuori* kirjoitti:
aina kysymys, miksi se lohtu, ymmärrys tai läheisyys ei riitä, miksi siihen pitää vielä seksiäkin sotkea mukaan?
lohtu, ymmärrys tai läheisyys merkitsee "vain-seksiä". Tai sitten he oikeasti hakevat sitä (vain-seksiä). Ihmiset kun ovat erilaisia, edelleen :).
Tulikin mieleen -kun meitä on moneksi - että vähimmälle huomiolle jäävät ihmiset - sekä miehet että naiset, jotka ovat seksuaalisesti ja muutenkin erittäin hauraita, herkkiä ja haavoittuvia. Sellaiselle ihmiselle yksikin, ede slyhyt, ihmissuhde on saavutus, mutta sen päättyessä he tulevat entistä herkimmiksi, hauraiksi ja haavoittuviksi.
- vähintäänkin intohimon
Liitän seksin vähintäänkin intohimon. Sitä voi himoita toista ihmistä.
Ovatko seksi ja toisen ihmisen himoitseminen eri asioita?
Mielestäni ovat.
Jos ei himoitse, niin harvemmin sitä montaa kertaa saman ihmisen kanssa on.
Ovatko intohimo ja rakkaus toista ihmistä kohtaan samoja asioita? Siinäpä se pulma sitten onkin. Ihmistä voi rakastaa ilman himoa, mutta voiko himoita ilman rakkautta?- miettiipäänpuhki
Jos ei himoitse, niin harvemmin sitä montaa kertaa saman ihmisen kanssa on.
Siis jos ei himoitse, näkeekö mies sen vaivan, että salailee, kuluttaa bensaa ja aikaansa naiseen pelkän seksin vuoksi?
Ja tarkoitan tällä sellaisia miehiä, jotka eivät ole mieleltään sairaita.
Samalla näillä mietteillä mietin omaa suhdettani, joka oli kahden vapaan ihmisen välinen suhde...Ja oliko se minullekin pelkkä intohimosuhde vailla rakkautta? Kun en minäkään osaa vastata, miten se pettäjä osaa siihen vastata? - mummomuori*
intohimoinen rakkaus?
Eli rakkaudellakin on monta ilmenemismuotoa. Kuinka ajattelette tämän miehen kohdalle. Hehän joissakin kannanotoissaan kieltävät intohimon olemassaolon juuri näissä seksisuhteissa?
Kun tunnette vain fyysistä tarvetta, niin mikä fyysinen tarve on se päällimmäisin? Tarve saada laueta? Tarve koskettaa jotain elävää ihmistä? Tarve tuntea iholla jotain konkreettista kosketusta? Tarve kokea yhteys myös henkisesti toiseen ihmiseen (eli tunteet?)
Kovin moni mies sanoo että seksi on vain ”pussien tyhjennystä”. Se on vain tunteeton fyysinen purkaus toiseen ihmiseen. Onko se mielestänne mahdollista? Onko esimerkiksi ostettu seksi VAIN sitä? Vai sisältyykö siihen muutakin. Eli vaikka se, että toisena osapuolena on oltava joku tietty ihminen, ei kuka tahansa?
Moni nainen liittää ”kiiman” tunteisiin mielellään myös jotain ylevämpää, koska meidät naiset on vain opetettu niin. Toisin sanoen, puhummeko ”rakkaudesta” vaikka pitäisi puhua kiimasta? - dora*
mummomuori* kirjoitti:
intohimoinen rakkaus?
Eli rakkaudellakin on monta ilmenemismuotoa. Kuinka ajattelette tämän miehen kohdalle. Hehän joissakin kannanotoissaan kieltävät intohimon olemassaolon juuri näissä seksisuhteissa?
Kun tunnette vain fyysistä tarvetta, niin mikä fyysinen tarve on se päällimmäisin? Tarve saada laueta? Tarve koskettaa jotain elävää ihmistä? Tarve tuntea iholla jotain konkreettista kosketusta? Tarve kokea yhteys myös henkisesti toiseen ihmiseen (eli tunteet?)
Kovin moni mies sanoo että seksi on vain ”pussien tyhjennystä”. Se on vain tunteeton fyysinen purkaus toiseen ihmiseen. Onko se mielestänne mahdollista? Onko esimerkiksi ostettu seksi VAIN sitä? Vai sisältyykö siihen muutakin. Eli vaikka se, että toisena osapuolena on oltava joku tietty ihminen, ei kuka tahansa?
Moni nainen liittää ”kiiman” tunteisiin mielellään myös jotain ylevämpää, koska meidät naiset on vain opetettu niin. Toisin sanoen, puhummeko ”rakkaudesta” vaikka pitäisi puhua kiimasta?sekoittaa intohimoista rakkautta ja pelkkää himoa. Himo on kuin nälkä ja se voi kohdistua moneen henkilöön - samaan aikaankin. Ei kuitenkaan keneen tahansa. Se on vielä hallittavissa. Intohimoinen rakkaus on järjetöntä- eikä ihminen pysty ajattelemaan mitään muuta eikä oikein tekemäänkään mitään muuta kuin ajattelemaan intohimoista rakkautta.
Pelkkää seksiä on silloin, kun siinä ei ole todellisia tunteita eikä sitoutumista mukana.
- mummomuori*
ole todellisia? Mitkä ovat sitten epätodellisia tunteita?
Ajatellaan että haaveilet ihanista tai jännittävistä seksuaalisista nautinnoista.
Jo ne tuovat aikamoisen tunnelatauksen elämääsi. Ehkä yrität kokea niitä kumppanisi kanssa, mutta se ei oikein onnistu. Lähdet etsimän häntä joka mahdollistaa haaveiden ja kuvitelmien kokemisen. Kun löydät, tunnejännitys on korkea ja se voi jopa johtaa huikeaan seksuaaliseen kokemukseen. Muistelet sitä kaiholla ja rakennat uusia haaveita.
Eli onko sellainen seksi, joka on nautinnollista ja palkitsevaa mutta ei aina toteudu saman henkilön kanssa, ”pelkkää” seksiä? - Anonyymi
Jotkut ihmiset haluavat ajatella että vain silloin on"tunteita" kun halutaan perustaa perhe ja sitoutua loppuelämäksi. Niin se ei kuitenkaan ole. Tunteita on hyvin monenlaisia. Ja paras seksi-tunne-kokemus ei liity mitenkään perhe elämään ja sitoutumiseen.
- tai pelkkää jotain muuta
Ilmaisulla "pelkkää seksiä" tarkoitetaan joskus myös yleisesti sitä, että kyseinen suhde on jonkinlainen lisä pettäjän arjessa eikä siitä ole tarkoituskaan tulla sen enempää. Tämä voi olla sekä pettäjän että salarakkaan toive tai pelkästään pettäjän. Ilmaisulla "pelkkää seksiä" yritetään kuvata, että kyseessä ei olisi oikea ihmissuhde ja ehkä hieman vähätellä sivusuhdetta. En itse usko, että mikään yli yhden yön kestävä suhde voi olla pelkkää "pussien tyhjennystä". Joku mies voi toki olla asiasta eri mieltä. Jokin vetovoimahan vetää pettäjää aina saman salarakkaan luo ja ainakin kiinnijäämisen riski kasvaa verrattuna vaikkapa maksullisten naisten/miesten käyttämiseen.
Mutta tämä "pelkkää seksiä" tai muu vähättelevä ilmaus on kyllä petetyn näkökulmasta aika ongelmallinen. Mieheni sivusuhde paljastui aikanaan, kyseessä ei ollut mikään yhden yön juttu. Kiitettävästi mieheni sitä jaksoi vatvoa kanssani ja yritimme saada avioliittomme toimimaan. Aika usein hän totesi, että hän ei missään vaiheessa halunnut erota ja alkaa elämään tämän toisen naisen kanssa ja eikö se merkitse minulle mitään. Mutta ei se oikeastaan merkitse. Teko on ihan niin paha kuin miltä se minusta tuntuu ja toisaalta mieheni oli sitä todella vaikea käsittää, koska hänelle se ei ollut esimerkiksi saavuttamaton rakkaustarina.
Mieheni salasuhteesta on tavallaan kolme totuutta. Miehelleni se oli yhdessä kriisivaiheessa elämää piristänyt juttu. Ei missään tapauksessa merkityksetön, mutta ei myöskään vuosisadan rakkaustarina, minkä takia erotaan jne. Minulle se oli elämäni pahin järkytys. Olen ehkä elänyt pumpulissa, mutta en ole tosiaankaan kokenut kenenkään tekemänä pahempaa tahallista tekoa, muunlaisia ongelmia kyllä. Kakkoselle kyseessä oli varmaan jonkinlainen ihmissuhde. Hän otti minuunkin yhteyttä, kun mieheni jätti hänet sanaakaan sanomatta, koska se oli minun ehtoni meidän suhteemme jatkumiselle.
Olemme nyt eronneet. Mieheni on kyllä jo uudessa parisuhteessa, mutta ei kakkosensa kanssa. Mieheni on tyyppiä, joka ei taida pystyä elämään yksin. Ehkä hänellä on jopa "madonna-huora"-syndrooma eli vaimo edustaa erilaista naistyyppiä kuin vaikkapa sivusuhteeseen suostuva nainen. Mieheni ei siis ole mikään sängystä toiseen kulkeva casanova vaan tavallinen työtä tekevä ja ainakin lapsistaan välittävä mies.
Pettäjälle ehkä pelkkää seksiä, voi olla myös kakkoselle, mutta miten asian näkee petetty?- Elävä nainen
Olen 50 ja kaikenlaista kokenut ja nähnyt. Nuorena rakastuneena oli ihanne; yksi mies ,perhe ja rintohimoista sitoutumista ja rakkaustta. Kun sitten arki ja ajn tuomat opetukset hiovat, huomaa ettei ihanteet säily. Ei omat eivätkä ne asiat ,joiden ympärille ne rakennetaan.
Puolison uskottomuuden koin jo raskausaikana,mikä oli shokki. 8.kk raskaana on vaikea erota, elämä jatkui.
Toistuvia satunnaisia syrjähdyksiä oli muutama, itse elin uskollisen perheenäidin elämää. Silloin ajattelin, että katson kortit koko pelin ajan. Olen vilkas ,perusiloinen ja ennenkaikkea hyvän itsetunnon kasvattanut ja olen aina ollut varma omasta ja yleensäkin ihmisen arvosta. Minua eivät lopuksikaan muut suhteet heilauttaneet ,paras on elää omaa elämää. Puoliso on nyt kumppani ja aina ollut vapaa lähtemään tai olemaan.
Uskon ettei ihmistä ole tarkoitettutkaan elämään yhden seksikumppanin kanssa, olemme vain moraalin ja istituutioiden avulla luoneet sellaiset yhteiskunnallisesti turvalliset kuviot.
Aina kun olet seksisuhteessa , on mukana joitakin tunteita. Heti kun tulee kiintymyksen tai ikävän tunteita, ei ole kysymys pelkästä "panosta". Pelkkä seksi jossa fyysisesti yhtyy, on tosi harvinaista. Siihen kykenevät vain kovaluonteiset yksilöt, joille eivät muutenkaan toisen ihmisen tunteet merkitse mitään.
Olen sittemmin itsekin kokenut useita seksisuhteita, joista 1 % voisi määrittää pelkäksi seksiksi. Ja siihenkin tarvittiin mieltymyksen tunteita. - mummomuori*
Elävä nainen kirjoitti:
Olen 50 ja kaikenlaista kokenut ja nähnyt. Nuorena rakastuneena oli ihanne; yksi mies ,perhe ja rintohimoista sitoutumista ja rakkaustta. Kun sitten arki ja ajn tuomat opetukset hiovat, huomaa ettei ihanteet säily. Ei omat eivätkä ne asiat ,joiden ympärille ne rakennetaan.
Puolison uskottomuuden koin jo raskausaikana,mikä oli shokki. 8.kk raskaana on vaikea erota, elämä jatkui.
Toistuvia satunnaisia syrjähdyksiä oli muutama, itse elin uskollisen perheenäidin elämää. Silloin ajattelin, että katson kortit koko pelin ajan. Olen vilkas ,perusiloinen ja ennenkaikkea hyvän itsetunnon kasvattanut ja olen aina ollut varma omasta ja yleensäkin ihmisen arvosta. Minua eivät lopuksikaan muut suhteet heilauttaneet ,paras on elää omaa elämää. Puoliso on nyt kumppani ja aina ollut vapaa lähtemään tai olemaan.
Uskon ettei ihmistä ole tarkoitettutkaan elämään yhden seksikumppanin kanssa, olemme vain moraalin ja istituutioiden avulla luoneet sellaiset yhteiskunnallisesti turvalliset kuviot.
Aina kun olet seksisuhteessa , on mukana joitakin tunteita. Heti kun tulee kiintymyksen tai ikävän tunteita, ei ole kysymys pelkästä "panosta". Pelkkä seksi jossa fyysisesti yhtyy, on tosi harvinaista. Siihen kykenevät vain kovaluonteiset yksilöt, joille eivät muutenkaan toisen ihmisen tunteet merkitse mitään.
Olen sittemmin itsekin kokenut useita seksisuhteita, joista 1 % voisi määrittää pelkäksi seksiksi. Ja siihenkin tarvittiin mieltymyksen tunteita.että tämä ”vain” seksisuhde on todellakin vähättelyä. Koetetaan unohtaa se todellisuus, että niihin liittyy varsin intensiivisiä ja voimakkaita tunnelatauksia. Pettäjän on helppo ”pienentää” tehtyä ja petetyn helpompi kestää.
Aikoinaan mietin paljonkin asiaa ensimmäisen liiton aikana. Se tuntui erityisen pahalta, että toinen oli saanut kokea jotain ihanaa ja nautintoa jota itse ei ollut saanut kokea – olin siis kateellinen! Vaikka minullakin oli lupa mennä vieraisiin, en saanut pakotettua itseäni siihen. Eron jälkeen sitten sain kokea minäkin monenlaista. Nyt tiedän, etten ole sen ihmeellisempi mutta en sen kehnompikaan kuin muut. En vertaile itseäni enää muihin.
Olen elänyt avoimessa liitossa, tavallisissa parisuhteissa, tullut petetyksi sekä elänyt sinkkuna. Maailmaani ei heilauta paikaltaan se, että mies käy vieraissa. Se nöyryyttää jos sillä on loukkaava tarkoitus ja siitä valehdellaan tai salaillaan. Muut tietävät ja minä en eli selkään puukotetaan.
Nyt elän suhteessa jossa uskollisuus on molempien vapaaehtoinen valinta. Koen sen vahvistavan välejämme ja lisäävän kiintymystä. Seksi on siis jotain erityistä meidän kahden välillä. Se on maailma jonka vain me kaksi jaamme. Jos teemme sitä jonkun ulkopuolisen kanssa, tuo maailma häipyy pois. Emme ole enää henkisesti niin läheisiä. Ainoa mitä en antaisi ehkä anteeksi, olisi, ettei hän kertoisi siitä minulle.
Uskon että suhteemme kestäisi senkin, joku vain muuttuisi toisenlaiseksi. Nyt nautimme tästä, huomisesta emme tiedä. Olemme kokeneita ja molemmat jo tietää, mitä siellä aidan takana on.
Kun olin sinkku, harrastin silloin myös pelkkiä seksisuhteita. Itse määrittelen pelkän seksin sellaiseksi, jossa persoonalla ei ole väliä. Tärkeämpää on eroottinen yhteisymmärrys. En mm. halunnut tietää nimeä, vielä vähemmän sitä mitä hän muutoin ajatteli. Pääasia oli että seksi oli hyvää ja kaveri häipyi aamulla. En halunnut nähdä enää koko tyyppiä, joten valitsin aina jonkun joka oli kauempaa. Ei ollut yhteentörmäyksen vaaraa.
Kyllähän siihen sisältyy aika tavalla toisen ihmisen käyttämistä itsetyydytyksen välineenä. Jos seksin lisäksi on muutakin, ei se ole pelkkää seksiä. - Donna*
Elävä nainen kirjoitti:
Olen 50 ja kaikenlaista kokenut ja nähnyt. Nuorena rakastuneena oli ihanne; yksi mies ,perhe ja rintohimoista sitoutumista ja rakkaustta. Kun sitten arki ja ajn tuomat opetukset hiovat, huomaa ettei ihanteet säily. Ei omat eivätkä ne asiat ,joiden ympärille ne rakennetaan.
Puolison uskottomuuden koin jo raskausaikana,mikä oli shokki. 8.kk raskaana on vaikea erota, elämä jatkui.
Toistuvia satunnaisia syrjähdyksiä oli muutama, itse elin uskollisen perheenäidin elämää. Silloin ajattelin, että katson kortit koko pelin ajan. Olen vilkas ,perusiloinen ja ennenkaikkea hyvän itsetunnon kasvattanut ja olen aina ollut varma omasta ja yleensäkin ihmisen arvosta. Minua eivät lopuksikaan muut suhteet heilauttaneet ,paras on elää omaa elämää. Puoliso on nyt kumppani ja aina ollut vapaa lähtemään tai olemaan.
Uskon ettei ihmistä ole tarkoitettutkaan elämään yhden seksikumppanin kanssa, olemme vain moraalin ja istituutioiden avulla luoneet sellaiset yhteiskunnallisesti turvalliset kuviot.
Aina kun olet seksisuhteessa , on mukana joitakin tunteita. Heti kun tulee kiintymyksen tai ikävän tunteita, ei ole kysymys pelkästä "panosta". Pelkkä seksi jossa fyysisesti yhtyy, on tosi harvinaista. Siihen kykenevät vain kovaluonteiset yksilöt, joille eivät muutenkaan toisen ihmisen tunteet merkitse mitään.
Olen sittemmin itsekin kokenut useita seksisuhteita, joista 1 % voisi määrittää pelkäksi seksiksi. Ja siihenkin tarvittiin mieltymyksen tunteita."Pelkkä seksi jossa fyysisesti yhtyy, on tosi harvinaista. Siihen kykenevät vain kovaluonteiset yksilöt, joille eivät muutenkaan toisen ihmisen tunteet merkitse mitään."
Sanoisin, että tällainen seksi on kaikkein yleisintä! Jotkut eivät eläessään harrasta mitään muuta kuin pelkkää seksiä. Naisille on tietysti vähän tärkeämpää miehen ulkonäkö tai muut avut: esim. julkkis tai arvostamansa taiteenlajin edustaja on todella plussaa. Usein pelkkä seksi yhdistetään ravintolailtaan, mutta ei välttämättä.
Olen todella tunneihminen. En ole edes huimassa nuoruudessani harrastanut kertaakaan yhdenyönsuhteita, koska ne eivät istu luonteeseeni. Mutta mutta. Minulla oli yhdessä vaiheessa oikein sekamelska miesten ja tunteideni kanssa. Kirosin itseni ja tunteeni. Ja vähän miehetkin - mitäs ovat niin ihania kaikki - heidän syy ja vika :). No jokatapauksessa päätin kokeilla kerrankin elämässäni "vain seksiä" - wau. Se oli toimivaa - ja sain tavallaan myös vastauksen. Ei tarvinnut enää ihmetellä miten jotkut arvostavat pelkästään "vain seksiä". Saa sen mitä haluaa - ja se on siinä. Todella hyvä vaihtoehto - vaikkein minulle kuin kokeilumielessä. Kaikki eivät halua liittää seksiä tunnepitoiseen ihmissuhteeseen.
Seksisuhde ei ole enää "pelkkää seksiä". Seksisuhteisiin liittyy jo tiesmitähenkilökohtaisia tunteita ja niiden kanssa voi onnistua saamaan itsensä todella solmuun, ellei itse tajua lopettaa. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
että tämä ”vain” seksisuhde on todellakin vähättelyä. Koetetaan unohtaa se todellisuus, että niihin liittyy varsin intensiivisiä ja voimakkaita tunnelatauksia. Pettäjän on helppo ”pienentää” tehtyä ja petetyn helpompi kestää.
Aikoinaan mietin paljonkin asiaa ensimmäisen liiton aikana. Se tuntui erityisen pahalta, että toinen oli saanut kokea jotain ihanaa ja nautintoa jota itse ei ollut saanut kokea – olin siis kateellinen! Vaikka minullakin oli lupa mennä vieraisiin, en saanut pakotettua itseäni siihen. Eron jälkeen sitten sain kokea minäkin monenlaista. Nyt tiedän, etten ole sen ihmeellisempi mutta en sen kehnompikaan kuin muut. En vertaile itseäni enää muihin.
Olen elänyt avoimessa liitossa, tavallisissa parisuhteissa, tullut petetyksi sekä elänyt sinkkuna. Maailmaani ei heilauta paikaltaan se, että mies käy vieraissa. Se nöyryyttää jos sillä on loukkaava tarkoitus ja siitä valehdellaan tai salaillaan. Muut tietävät ja minä en eli selkään puukotetaan.
Nyt elän suhteessa jossa uskollisuus on molempien vapaaehtoinen valinta. Koen sen vahvistavan välejämme ja lisäävän kiintymystä. Seksi on siis jotain erityistä meidän kahden välillä. Se on maailma jonka vain me kaksi jaamme. Jos teemme sitä jonkun ulkopuolisen kanssa, tuo maailma häipyy pois. Emme ole enää henkisesti niin läheisiä. Ainoa mitä en antaisi ehkä anteeksi, olisi, ettei hän kertoisi siitä minulle.
Uskon että suhteemme kestäisi senkin, joku vain muuttuisi toisenlaiseksi. Nyt nautimme tästä, huomisesta emme tiedä. Olemme kokeneita ja molemmat jo tietää, mitä siellä aidan takana on.
Kun olin sinkku, harrastin silloin myös pelkkiä seksisuhteita. Itse määrittelen pelkän seksin sellaiseksi, jossa persoonalla ei ole väliä. Tärkeämpää on eroottinen yhteisymmärrys. En mm. halunnut tietää nimeä, vielä vähemmän sitä mitä hän muutoin ajatteli. Pääasia oli että seksi oli hyvää ja kaveri häipyi aamulla. En halunnut nähdä enää koko tyyppiä, joten valitsin aina jonkun joka oli kauempaa. Ei ollut yhteentörmäyksen vaaraa.
Kyllähän siihen sisältyy aika tavalla toisen ihmisen käyttämistä itsetyydytyksen välineenä. Jos seksin lisäksi on muutakin, ei se ole pelkkää seksiä.on kahta lajia näkemyksiä, haluaako kuulla toisen pettämisestä vai ei. Mielestäni se on aina tapauskohtaista ja harkinnanvaraista. Paitsi silloin, jos asiasta tietää monet muut, muttei petetty. Se on todella ikävää. Mutten sittenkään suhtautuisi siihen selkäänpuukottamisena. Moni salaa, koska yrittää suojella kumppaniaan ikävltä todellisuudelta.
- mummomuori*
sheena* kirjoitti:
on kahta lajia näkemyksiä, haluaako kuulla toisen pettämisestä vai ei. Mielestäni se on aina tapauskohtaista ja harkinnanvaraista. Paitsi silloin, jos asiasta tietää monet muut, muttei petetty. Se on todella ikävää. Mutten sittenkään suhtautuisi siihen selkäänpuukottamisena. Moni salaa, koska yrittää suojella kumppaniaan ikävltä todellisuudelta.
Kun ajattelee millaista ihmistä täytyy suojella, niin mieleen tulee että hän on kykenemätön analysoimaan reaalitodellisuutta. Samoin hän on kykenemätön käsittelemään tunteitaan sekä tekemään ratkaisuja reaalitodellisuuteen pohjautuen.
Suojelija sen sijaan on henkisesti ylempänä, joka pystyy tekemään valinnat toisenkin aikuisen puolesta. Hän käyttää ottamaansa valtaa päättää, millaisessa todellisuudessa toinen saa elää. Eikä tämä osoita melkomoista halveksuntaa?
Ainakin itse koen juurit tämän erityisen nöyryyttävänä ja selkään puukottamisena. Toinen siis salaa ajattelee minusta noin alentavasti, muttei ilmaise sitä mitenkään. - mummomuori*
Donna* kirjoitti:
"Pelkkä seksi jossa fyysisesti yhtyy, on tosi harvinaista. Siihen kykenevät vain kovaluonteiset yksilöt, joille eivät muutenkaan toisen ihmisen tunteet merkitse mitään."
Sanoisin, että tällainen seksi on kaikkein yleisintä! Jotkut eivät eläessään harrasta mitään muuta kuin pelkkää seksiä. Naisille on tietysti vähän tärkeämpää miehen ulkonäkö tai muut avut: esim. julkkis tai arvostamansa taiteenlajin edustaja on todella plussaa. Usein pelkkä seksi yhdistetään ravintolailtaan, mutta ei välttämättä.
Olen todella tunneihminen. En ole edes huimassa nuoruudessani harrastanut kertaakaan yhdenyönsuhteita, koska ne eivät istu luonteeseeni. Mutta mutta. Minulla oli yhdessä vaiheessa oikein sekamelska miesten ja tunteideni kanssa. Kirosin itseni ja tunteeni. Ja vähän miehetkin - mitäs ovat niin ihania kaikki - heidän syy ja vika :). No jokatapauksessa päätin kokeilla kerrankin elämässäni "vain seksiä" - wau. Se oli toimivaa - ja sain tavallaan myös vastauksen. Ei tarvinnut enää ihmetellä miten jotkut arvostavat pelkästään "vain seksiä". Saa sen mitä haluaa - ja se on siinä. Todella hyvä vaihtoehto - vaikkein minulle kuin kokeilumielessä. Kaikki eivät halua liittää seksiä tunnepitoiseen ihmissuhteeseen.
Seksisuhde ei ole enää "pelkkää seksiä". Seksisuhteisiin liittyy jo tiesmitähenkilökohtaisia tunteita ja niiden kanssa voi onnistua saamaan itsensä todella solmuun, ellei itse tajua lopettaa.kuin ihastumista!
Ellei seksikokemukseen juuri liity mitään tunteita, se on kai pelkkää fyysistä reaktiota ilman tahdon ohjausta? Voisi verrata vähän jumppatuokioon, se on kivaa ja tuntuu mukavalta ja jälkeenpäin olo on rentoutunut.
” Sanoisin, että tällainen seksi on kaikkein yleisintä! Jotkut eivät eläessään harrasta mitään muuta kuin pelkkää seksiä.”
Epäilen että suurin osa tuntee tunteita ja vahvasti harrastaessaan seksiä. Eiköhän seksin palkitsevuus perustu juuri siihen? Vastavuoroisuuteen. Harva meistä tykkää siitä, että toinen alistuu vastentahtoisesti naimaan meitä? Tai manipuloimaan toista kiihottumaan, että saisi tyydytään hänellä oman itsensä? Normaalisti kai se oma halu kasvaa sitä kun toinenkin haluaa.
Toki fyysinen seksin ”jumppatuokiokin” tuo hyvän olon, mutta mitkä fiilikset ovat jälkeenpäin vaikka viikon päästä? - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
Kun ajattelee millaista ihmistä täytyy suojella, niin mieleen tulee että hän on kykenemätön analysoimaan reaalitodellisuutta. Samoin hän on kykenemätön käsittelemään tunteitaan sekä tekemään ratkaisuja reaalitodellisuuteen pohjautuen.
Suojelija sen sijaan on henkisesti ylempänä, joka pystyy tekemään valinnat toisenkin aikuisen puolesta. Hän käyttää ottamaansa valtaa päättää, millaisessa todellisuudessa toinen saa elää. Eikä tämä osoita melkomoista halveksuntaa?
Ainakin itse koen juurit tämän erityisen nöyryyttävänä ja selkään puukottamisena. Toinen siis salaa ajattelee minusta noin alentavasti, muttei ilmaise sitä mitenkään.jo tuossa totesin: suojellaan kumppania ikävältä totuudelta. Aivan samoin saatetaan suojella lasta tai omaa äitiä/isää,ystävää, siskoa, veljeä. Tuskinpa itsekään olet kertonut parhaimmalle ystävällesi aivan kaikista asioista, jotka kuitenkin ovat koskeneet vain teidän välistä suhdetta. Eikä hänkään ole kertonut sinulle kaikkea. Jokaisella on oma todellisuutensa. Parisuhteen ehkä vaikeimpia asioita on, että olisi opeteltava ymmärtämään kumppanin todellisuutta - sillä se ei koskaan ole samanlainen kuin oma. Monet kokevat, että vain oma todellisuus on ainoa ja juuri "se oikea" - muiden todellisuus on vääristynyt, mitä se ei siis suinkaan ole - se on pelkästään erilainen.
Itse salasin erityisesti äidiltäni lapsesta asti monia asioita jotka tiesin saavan hänet pois tolaltaan. En kertonut hänelle omasta todellisuudestani kaikkea, jos asia oli liian ristiriidassa hänen todellisuutensa kanssa. Eikä hänellä kuten ei minullakaan ollut välineitä, joilla olisimme saaneet todellisuutemme kohtaamaan. En tosiaankaan halveksunut äitiäni - halusin vain suojella häntä - asioilta, joita hän ei ymmärtänyt. Tai ei osannut käsitellä. Hän puolestaan suojeli minua asioilta, joita minä en hänen mielestään olisi ymmärtänyt. Muttei äitikään halveksinut minua.
Tämä sama kuvio toistuu kaikissa ihmissuhteissa - riippuen tietenkin siitä millaisia ne ovat, millainen on molempien todellisuus ja ymmärtääkö toisen todellisuutta. Ihminen kertoo - voisiko sanoa - tärkeimmät asiansa vain sellaiselle toiselle ihmiselle, jonka tietää ymmärtävän kertojan omaa todellisuutta.
Pidämme pari kertaa vuodessa keskusteluiltoja entisten opiskelukavereiden kesken. Noin vuosi sitten käsittelimme juuri aihetta "onko tunnustettava jos pettää?" Asiaa pohdittiin myös petetyn kannalta. Paikalla oli neljä miestä ja kolme naista. Merkillepantavaa oli, ettei kenenkään kanta ollut ehdoton "ei" tai "kyllä". Riippuu yksinomaan "vain" kaikista osatekijöistä, joista päättelemällä tehdä ratkaisun kertooko vai ei. Huomionarvoista oli myös, että kahden mielestä sanonta "ottaa vastuu tekemisistään" tarkoittaa enemmän sitä, että kertoo kumppanilleen. Loput viisi puolestaan ajatteli, että asiasta kertomalla, vastuu omasta tekemisestä jakautuu kahdelle. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
kuin ihastumista!
Ellei seksikokemukseen juuri liity mitään tunteita, se on kai pelkkää fyysistä reaktiota ilman tahdon ohjausta? Voisi verrata vähän jumppatuokioon, se on kivaa ja tuntuu mukavalta ja jälkeenpäin olo on rentoutunut.
” Sanoisin, että tällainen seksi on kaikkein yleisintä! Jotkut eivät eläessään harrasta mitään muuta kuin pelkkää seksiä.”
Epäilen että suurin osa tuntee tunteita ja vahvasti harrastaessaan seksiä. Eiköhän seksin palkitsevuus perustu juuri siihen? Vastavuoroisuuteen. Harva meistä tykkää siitä, että toinen alistuu vastentahtoisesti naimaan meitä? Tai manipuloimaan toista kiihottumaan, että saisi tyydytään hänellä oman itsensä? Normaalisti kai se oma halu kasvaa sitä kun toinenkin haluaa.
Toki fyysinen seksin ”jumppatuokiokin” tuo hyvän olon, mutta mitkä fiilikset ovat jälkeenpäin vaikka viikon päästä?Onhan tuo seksinnälkäkin tunne, mutta ehkä kuitenkin enemmän fysiologinen kuin henkinen? Ainakin toisilla - tai juuri heillä, jotka tähtäävät seksituokioon.Vuorovaikutteista siinä ei ole mielestäni muuta kuin molempien halu seksiin. Ja heillä varmaankin toimii seksi juuri kuten vaikka aerobic toisilla. Kun on tullut muutaman kerran jälkeen vallan mahdottoman hyvä olo, niin sitä tahtoo lisää! Jos tulisi kerran täysin p**ka fiilis, niin jättäisi siihen kertaan tai ainakin sitä seuraavan pa**kan kerran jälkeen toteaisi "joo, tää ei oo mun juttu ollenkaan".
Ja niin hullulta kun se kuullostaa, monen ihkuoikea ihana seksisuhde menee täysin myttyyn ja kiemuralle juuri sen takia, että siihen alkaa liittyä liikaa tunteita - joko toisen tai molempien taholta. - mummomuori*
sheena* kirjoitti:
Onhan tuo seksinnälkäkin tunne, mutta ehkä kuitenkin enemmän fysiologinen kuin henkinen? Ainakin toisilla - tai juuri heillä, jotka tähtäävät seksituokioon.Vuorovaikutteista siinä ei ole mielestäni muuta kuin molempien halu seksiin. Ja heillä varmaankin toimii seksi juuri kuten vaikka aerobic toisilla. Kun on tullut muutaman kerran jälkeen vallan mahdottoman hyvä olo, niin sitä tahtoo lisää! Jos tulisi kerran täysin p**ka fiilis, niin jättäisi siihen kertaan tai ainakin sitä seuraavan pa**kan kerran jälkeen toteaisi "joo, tää ei oo mun juttu ollenkaan".
Ja niin hullulta kun se kuullostaa, monen ihkuoikea ihana seksisuhde menee täysin myttyyn ja kiemuralle juuri sen takia, että siihen alkaa liittyä liikaa tunteita - joko toisen tai molempien taholta.ovat suurimmaksi osaksi henkisiä, ei niinkään fyysisiä. Toki fyysinen puoli on olemassa. Koemme kaikennäköisiä tuntemuksia kehossamme, mutta ne me tulkitsemme sitten kukin omalla tavallaan. Nykyaika on ohjaa ajattelemaan kaikkea mahdollista seksinä tai sen ”tarpeena”.
Seksiin voi tulla riippuvuus, koska sen aikana/jälkeen meihin vapautuu ”mielihyvä ”hormoneja. Samat hormonit saavat mm. huumeiden käytöstä voimakkaan mielihyvän tunteen aikaan. Siksi riippuvuus pystyy kehittymään, enää ei mikään muu anna samaa kokemusta ja hiljaksiin ”annoksia” täytyy nostaa.
Paskafiilis (moraalinen krapula) voi siis tulla ihan mainiosti vaikka takana olisikin voimakas mielihyvän kokemus! - mummomuori*
sheena* kirjoitti:
jo tuossa totesin: suojellaan kumppania ikävältä totuudelta. Aivan samoin saatetaan suojella lasta tai omaa äitiä/isää,ystävää, siskoa, veljeä. Tuskinpa itsekään olet kertonut parhaimmalle ystävällesi aivan kaikista asioista, jotka kuitenkin ovat koskeneet vain teidän välistä suhdetta. Eikä hänkään ole kertonut sinulle kaikkea. Jokaisella on oma todellisuutensa. Parisuhteen ehkä vaikeimpia asioita on, että olisi opeteltava ymmärtämään kumppanin todellisuutta - sillä se ei koskaan ole samanlainen kuin oma. Monet kokevat, että vain oma todellisuus on ainoa ja juuri "se oikea" - muiden todellisuus on vääristynyt, mitä se ei siis suinkaan ole - se on pelkästään erilainen.
Itse salasin erityisesti äidiltäni lapsesta asti monia asioita jotka tiesin saavan hänet pois tolaltaan. En kertonut hänelle omasta todellisuudestani kaikkea, jos asia oli liian ristiriidassa hänen todellisuutensa kanssa. Eikä hänellä kuten ei minullakaan ollut välineitä, joilla olisimme saaneet todellisuutemme kohtaamaan. En tosiaankaan halveksunut äitiäni - halusin vain suojella häntä - asioilta, joita hän ei ymmärtänyt. Tai ei osannut käsitellä. Hän puolestaan suojeli minua asioilta, joita minä en hänen mielestään olisi ymmärtänyt. Muttei äitikään halveksinut minua.
Tämä sama kuvio toistuu kaikissa ihmissuhteissa - riippuen tietenkin siitä millaisia ne ovat, millainen on molempien todellisuus ja ymmärtääkö toisen todellisuutta. Ihminen kertoo - voisiko sanoa - tärkeimmät asiansa vain sellaiselle toiselle ihmiselle, jonka tietää ymmärtävän kertojan omaa todellisuutta.
Pidämme pari kertaa vuodessa keskusteluiltoja entisten opiskelukavereiden kesken. Noin vuosi sitten käsittelimme juuri aihetta "onko tunnustettava jos pettää?" Asiaa pohdittiin myös petetyn kannalta. Paikalla oli neljä miestä ja kolme naista. Merkillepantavaa oli, ettei kenenkään kanta ollut ehdoton "ei" tai "kyllä". Riippuu yksinomaan "vain" kaikista osatekijöistä, joista päättelemällä tehdä ratkaisun kertooko vai ei. Huomionarvoista oli myös, että kahden mielestä sanonta "ottaa vastuu tekemisistään" tarkoittaa enemmän sitä, että kertoo kumppanilleen. Loput viisi puolestaan ajatteli, että asiasta kertomalla, vastuu omasta tekemisestä jakautuu kahdelle.asiaan hyvin eri näkökulmista.
Kotona minut on opetettu rehellisyyteen. Kyse on siis aina siitä, kuinka tuo totuus kerrotaan. Se että asia on ikävä, ei riitä syyksi, oikeastaan juuri päinvastoin. Tätä vanhempani tähdensivät usein. Heille olen kertonut kaiken, vaikka he eivät ole heti ymmärtäneet, mutta he ovat täysjärkisiä ihmisiä, niin he kyllä myöhemmin ymmärsivät omalla tavallaan.
Aikuinen ihminen kantaa itse vastuun siitä, kuinka suhtautuu tietoon. Hänellä on oikeus järkyttyä, suuttua, itkeä jne., Se että totuus satuttaa, on hänen ”ongelmansa”, sehän ei poista tai muuta sitä mikä on tapahtunut. Ihmisellä on oikeus kohdata todellisuus ja siihen kuuluvat tunteet, normaali ihminen kestää kyllä sen. Sitä kutsutaan kokemukseksi ja elämänkouluksi!
Ei toinen saa manipuloida toista ja ohjailla mitä kukin saa tuntea. Meidän tulee vain miettiä se, KUINKA asian ilmaisee. Turha provosointi kannattaa jättää pois. Luulen että tuossa suojelussa on enemmänkin takana se, että ei itse osaa ilmaista itseään ja haluaa väistää tilanteen siitä, mistä aita on matalin. Samoin yritetään välttää syvempi asioiden käsittely. Ei uskalleta ottaa vastuuta siitä, mitä teoillaan on aiheuttanut toiselle!
Ystävyyteen kuuluu luottamus, ja ainakin omat ystäväni ovat juuri niitä joille kerron kaiken. Ystävyyteni loppuu lyhyeen jos huomaan toisen ”suojelevan” minua, eli hän salailee tai peittelee jotain.
Eli kuten sanoin, on huomoita jos vastapuoli on jollain lailla vajaavaltainen: hän ei henkisesti ole kykenevä käsittelemään reaalitodellisuutta. Lasten ikä on otettava huomioon, samoin vanhusten henkinen tila. Erilaiset sairaudet vaikuttavat, etenkin psyykkiset. Omia diagnooseja ei pitäisi tehdä.
Näissä uskottomuus tapauksissa vain on sellainen piirre, että ne tulevat ilmi vaikka myöhemmin. Kumpi sitten on helpompaa toisen kestää. Sitä että asianomainen itse tunnustaa ja tilanteelle voidaan tehdä jotain, vai että tulee aikojen päästä ilmi se, että puoliso on valehdellut ja salaillut vuosia?
Toinen puoli on se, että jos salailee ja peittelee jotain olennaista toiselta, kuinka etäännyttävästi se vaikuttaa puolisoiden keskinäisiin väleihin? Silloin sillä ei ole merkitystä, jos ei alun pitäenkään olla oltu niin läheisiä. Huono omatunto on tunnetusti kehno päänalunen. - N **
mummomuori* kirjoitti:
kuin ihastumista!
Ellei seksikokemukseen juuri liity mitään tunteita, se on kai pelkkää fyysistä reaktiota ilman tahdon ohjausta? Voisi verrata vähän jumppatuokioon, se on kivaa ja tuntuu mukavalta ja jälkeenpäin olo on rentoutunut.
” Sanoisin, että tällainen seksi on kaikkein yleisintä! Jotkut eivät eläessään harrasta mitään muuta kuin pelkkää seksiä.”
Epäilen että suurin osa tuntee tunteita ja vahvasti harrastaessaan seksiä. Eiköhän seksin palkitsevuus perustu juuri siihen? Vastavuoroisuuteen. Harva meistä tykkää siitä, että toinen alistuu vastentahtoisesti naimaan meitä? Tai manipuloimaan toista kiihottumaan, että saisi tyydytään hänellä oman itsensä? Normaalisti kai se oma halu kasvaa sitä kun toinenkin haluaa.
Toki fyysinen seksin ”jumppatuokiokin” tuo hyvän olon, mutta mitkä fiilikset ovat jälkeenpäin vaikka viikon päästä?Siksi maksullinen nainen on monelle miehelle se vaihtoehto, eiköhän se niille naisille ole vain työtä, siinä missä siivojalle on se lattian moppaus. Mitä helpommalla ja nopeammin hoituu sen parempi.
Ei se välttämättä tarkoita että vastapuoli alistuu vain sitä että vain toisen mielihyvällä on väliä. Kyllä se muutama satalappunen varmaan sitä työntekijää kiinnostaa huomattavasti isommin kun tunne. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
asiaan hyvin eri näkökulmista.
Kotona minut on opetettu rehellisyyteen. Kyse on siis aina siitä, kuinka tuo totuus kerrotaan. Se että asia on ikävä, ei riitä syyksi, oikeastaan juuri päinvastoin. Tätä vanhempani tähdensivät usein. Heille olen kertonut kaiken, vaikka he eivät ole heti ymmärtäneet, mutta he ovat täysjärkisiä ihmisiä, niin he kyllä myöhemmin ymmärsivät omalla tavallaan.
Aikuinen ihminen kantaa itse vastuun siitä, kuinka suhtautuu tietoon. Hänellä on oikeus järkyttyä, suuttua, itkeä jne., Se että totuus satuttaa, on hänen ”ongelmansa”, sehän ei poista tai muuta sitä mikä on tapahtunut. Ihmisellä on oikeus kohdata todellisuus ja siihen kuuluvat tunteet, normaali ihminen kestää kyllä sen. Sitä kutsutaan kokemukseksi ja elämänkouluksi!
Ei toinen saa manipuloida toista ja ohjailla mitä kukin saa tuntea. Meidän tulee vain miettiä se, KUINKA asian ilmaisee. Turha provosointi kannattaa jättää pois. Luulen että tuossa suojelussa on enemmänkin takana se, että ei itse osaa ilmaista itseään ja haluaa väistää tilanteen siitä, mistä aita on matalin. Samoin yritetään välttää syvempi asioiden käsittely. Ei uskalleta ottaa vastuuta siitä, mitä teoillaan on aiheuttanut toiselle!
Ystävyyteen kuuluu luottamus, ja ainakin omat ystäväni ovat juuri niitä joille kerron kaiken. Ystävyyteni loppuu lyhyeen jos huomaan toisen ”suojelevan” minua, eli hän salailee tai peittelee jotain.
Eli kuten sanoin, on huomoita jos vastapuoli on jollain lailla vajaavaltainen: hän ei henkisesti ole kykenevä käsittelemään reaalitodellisuutta. Lasten ikä on otettava huomioon, samoin vanhusten henkinen tila. Erilaiset sairaudet vaikuttavat, etenkin psyykkiset. Omia diagnooseja ei pitäisi tehdä.
Näissä uskottomuus tapauksissa vain on sellainen piirre, että ne tulevat ilmi vaikka myöhemmin. Kumpi sitten on helpompaa toisen kestää. Sitä että asianomainen itse tunnustaa ja tilanteelle voidaan tehdä jotain, vai että tulee aikojen päästä ilmi se, että puoliso on valehdellut ja salaillut vuosia?
Toinen puoli on se, että jos salailee ja peittelee jotain olennaista toiselta, kuinka etäännyttävästi se vaikuttaa puolisoiden keskinäisiin väleihin? Silloin sillä ei ole merkitystä, jos ei alun pitäenkään olla oltu niin läheisiä. Huono omatunto on tunnetusti kehno päänalunen.tapamme käsitellä asioita taitaa todella olla melko erilainen.
Oletko koskaan kyseenalaistanut tuota "ehdotonta rehellisyyttä"? Minusta pelkäät salaamista ja suojelua jotenkin pakonomaisesti. Niin paljon, että se on sinulle ongelma. Sanoit jopa lopettavasi ystävyyden siihen paikkaan, jos huomaat toisen suojelevan (=salaavan) sinulta jotain.
Normaaliin ihmisen "omien rajojen vartiointiin" tarvitaan salaamista - ainakin joskus. Myös ystäväsi salaavat sinulta jotain - et vain tiedä mitä. Tai sitten heillä ei ole omia rajoja - joten he eivät tiedä keitä ovat.
Henkinen etääntyminen toisesta tapahtuu, kun vuorovaikutus ei toimi. Vaikka puhuisin enkelten kielellä toiveistani ja haluistani. Ja siitä mikä suhteessa mielestäni on pielessä - niin kukaan ei pakotaa toista vastaanottamaan viestiäni eikä tulkitsemaan sitä oikein. Tämä on yleinen käytösmalli: me ihmiset emme ole vajaavaltaisia vaan vajavaisia ja puutteellisia. Kun tiedän toisen viat ja puutteet, häiriöt ja sairaudet - niin mielestäni olisi todella tyhmää olla kaikissa tilanteissa täysin rehellinen - ja lisätä toisen sekamelskaa entistetään. Jos ihminen roikkuu jo hirressä, niin pitäisikö hänen köyttään vielä kiristää "rehellistyyden" nimissä? Hän ei pystyisi mitenkään käsittelemään kertomaani (vaikka tekisin sen niin tuskttomasti kuin mahdollista), vetäisi vain itseään narussa vielä tiukempaan.
Ihan eri asia on silloin, kun tuntee ja tietää kumppanilla olevan hyvät edellytykset käsitellä asiaa - ja hän on muutenkin vastaanottavainen ja kuunteleva, samalla lähtöviivalla kuin itse. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
ovat suurimmaksi osaksi henkisiä, ei niinkään fyysisiä. Toki fyysinen puoli on olemassa. Koemme kaikennäköisiä tuntemuksia kehossamme, mutta ne me tulkitsemme sitten kukin omalla tavallaan. Nykyaika on ohjaa ajattelemaan kaikkea mahdollista seksinä tai sen ”tarpeena”.
Seksiin voi tulla riippuvuus, koska sen aikana/jälkeen meihin vapautuu ”mielihyvä ”hormoneja. Samat hormonit saavat mm. huumeiden käytöstä voimakkaan mielihyvän tunteen aikaan. Siksi riippuvuus pystyy kehittymään, enää ei mikään muu anna samaa kokemusta ja hiljaksiin ”annoksia” täytyy nostaa.
Paskafiilis (moraalinen krapula) voi siis tulla ihan mainiosti vaikka takana olisikin voimakas mielihyvän kokemus!voi tulla, muttei se välttämättä tule, koskaan. Nimenomaan silloin, jos "vain-seksistä" tulee riippuvuus, paskafiilis seksin jälkeen tulee jäädäkseen...
sheena* kirjoitti:
tapamme käsitellä asioita taitaa todella olla melko erilainen.
Oletko koskaan kyseenalaistanut tuota "ehdotonta rehellisyyttä"? Minusta pelkäät salaamista ja suojelua jotenkin pakonomaisesti. Niin paljon, että se on sinulle ongelma. Sanoit jopa lopettavasi ystävyyden siihen paikkaan, jos huomaat toisen suojelevan (=salaavan) sinulta jotain.
Normaaliin ihmisen "omien rajojen vartiointiin" tarvitaan salaamista - ainakin joskus. Myös ystäväsi salaavat sinulta jotain - et vain tiedä mitä. Tai sitten heillä ei ole omia rajoja - joten he eivät tiedä keitä ovat.
Henkinen etääntyminen toisesta tapahtuu, kun vuorovaikutus ei toimi. Vaikka puhuisin enkelten kielellä toiveistani ja haluistani. Ja siitä mikä suhteessa mielestäni on pielessä - niin kukaan ei pakotaa toista vastaanottamaan viestiäni eikä tulkitsemaan sitä oikein. Tämä on yleinen käytösmalli: me ihmiset emme ole vajaavaltaisia vaan vajavaisia ja puutteellisia. Kun tiedän toisen viat ja puutteet, häiriöt ja sairaudet - niin mielestäni olisi todella tyhmää olla kaikissa tilanteissa täysin rehellinen - ja lisätä toisen sekamelskaa entistetään. Jos ihminen roikkuu jo hirressä, niin pitäisikö hänen köyttään vielä kiristää "rehellistyyden" nimissä? Hän ei pystyisi mitenkään käsittelemään kertomaani (vaikka tekisin sen niin tuskttomasti kuin mahdollista), vetäisi vain itseään narussa vielä tiukempaan.
Ihan eri asia on silloin, kun tuntee ja tietää kumppanilla olevan hyvät edellytykset käsitellä asiaa - ja hän on muutenkin vastaanottavainen ja kuunteleva, samalla lähtöviivalla kuin itse.mitä tarkoitat. En minäkään tarkoita mitään yltiörehellisyyttä, vaan ihan arki rehellisyyttä. Etenkin asioissa jotka vaikuttavat muihinkin kuin omaan itseen. Eli isoissa ja tärkeissä asioissa ei aina pikkujutuissa. Eri asia on ”vuotaminen”, kaikkien ajatusten julkituominen. Minulla on paljon yksityistä maailmaa, jota en jaa muiden kanssa. Työnikin vaati salassapitoa aika tavalla.
Esimerkkinä vaikkapa: Olin aloittanut nykyisen suhteeni ja mies oli varattu. Ystävälleni kerroin, niin kuin asia on. Hän ei hyväksynyt lainkaan sellaista. Hän sanoi sen suoraan ja kiertelemättä. Kävimme monta kipakkaakin keskustelua asiasta. Eli me voimme riidellä ilman että se uhkaa välejämme. Voi luottaa siis häneen, että hän kertoo suoraan mielipiteensä ja tuntemuksensa, eikä minun tarvitse arvailla niitä.
Samoin kerroin vanhemmilleni, jotka eivät hyväksyneet sitä mitenkään. Sain melkoisen moraalisaarnan. Vasta kun suhteemme luonne muuttui, he antoivat anteeksi. Voin kertoa että sen häpeän kannoin, rehellisyyden nimessä.
En ole kasvanut itse tähän salailun ja valehtelun kulttuuriin (keskiluokkaisuuteen). Koen sen ahdistavana ja se monimutkaistaa paljon asioita. En ihmettele että juoruilua ja selän takana puhumista on, koska ei sanota suoraan koskaan mitään kenellekään. Ihmiset eivät myöskään tarkoita sitä mitä sanovat. Pyrin yksityiselämässäni pysymään näistä mahdollisimman kaukana, mutta toki ystävällisesti.
Vuorovaikutuksen ongelmia taitaa olla kuitenkin se, että me lähdemme olettamaan ja luulemaan toisen puolesta asioita ja teemme vikaan meneviä johtopäätöksiä. Pitkissä suhteissa se nousee tavan takaa esille.
Yksi tapaus oli, että nainen kaipasi vähän tanakampaa seksiä kuin ”kiltiltä” mieheltään sai. Hän etsi vieraan miehen. Naisen mielestä oma mies oli luonteeltaan ”herkkä”. Sitten tulikin päivä, jolloin mies halusi eroa. Hänellä oli ollut suhde vuosia toiseen naiseen. Mies oli hakenut verevämpää naista, oma kuulemma oli liian ”kiltti” seksuaalisesti. No, eroa ei kuitenkaan tullut.
Itse painotan sitä, että omaan ilmaisuun pitää kiinnittää huomiota ja opetella sanomaan asiat niin, että ne ymmärretään. Samoin muotoilemaan sanoma niin, että se tulkitaan mahdollisimman oikein. Ellei, niin minun tehtäväni on yrittää oikaista mahdollinen väärin tulkinta.
Ehkä se että olen kasvattanut kolme lasta, on koulinut minua. Aikuinen ei saa oikeaa auktoriteettia ellei hän ole rehellinen. Totta kai on asioita joita en kertonut heidän ollessaan ”vajaavaltaisia”, mutta nyt aikuisena voin kertoa paljon enemmän. En mm. kertonut että isällä oli muita naisia, sen kerroin vasta aikuisena. toisaalta aikuisen velvollisuus on kertoa myös ikävät asiat, vaikka siitä seuraisi itku ja hammasten kiristys.
Seksuaalinen pettäminen on yksi asia, joka koskee muitakin kuin minua (kuten kaikenlainen pettäminen…). Kuvitellaan että olen pettänyt, syystä tai toisesta, miestäni. Voin miettiä, kuinka mieheni siihen suhtautuisi, ja olettaa. Vaihtoehtoja on useita, ja niiden perustella voin jo miettiä, mitä voisi tapahtua. Seuraavaksi mietin kaikkien vaihtoehtojen kautta, miten itse siitä jatkaisin.
Sitten järjestäisin tilaisuuden jossa kertoisin asian. En jättäisi sitä kertomatta, koska asia on liian vakava salattavaksi. Mielestäni hänellä on oikeus myös tuntea ja näyttää tunteensa, olivat ne mitä tahansa. Jos hän esim. alkaa juoda, itkeä, kadota tai räyhätä, ne ovat hänen valintojaan, joista hän on vastuussa – en minä.
Hän ei ole vakavasti sairas, eikä hoidossa mielenterveytensä takia (vakava masennus tai psykoosi). Hän ei ole kehitysvammainen eikä dementoitunut. Eli ei ole mitään syytä, ettei hänelle voisi kertoa.
Työssäni joskus joudun tekemään myös ”siipien leikkaamista”. Se on tehtävä toista arvostaen ja kunnioittaen, mutta salaaminen ja valehtelu eivät sitä ole!
Niin, kyllä minua loukkaa, jos kykyyni olla aikuinen ei luoteta. Minä kyllä kestän sen mitä elämä on. Minua ei ainakaan ole mitään syytä ”suojella” – joten se olisi vain loukkaus.- sheena*
mummomuori kirjoitti:
mitä tarkoitat. En minäkään tarkoita mitään yltiörehellisyyttä, vaan ihan arki rehellisyyttä. Etenkin asioissa jotka vaikuttavat muihinkin kuin omaan itseen. Eli isoissa ja tärkeissä asioissa ei aina pikkujutuissa. Eri asia on ”vuotaminen”, kaikkien ajatusten julkituominen. Minulla on paljon yksityistä maailmaa, jota en jaa muiden kanssa. Työnikin vaati salassapitoa aika tavalla.
Esimerkkinä vaikkapa: Olin aloittanut nykyisen suhteeni ja mies oli varattu. Ystävälleni kerroin, niin kuin asia on. Hän ei hyväksynyt lainkaan sellaista. Hän sanoi sen suoraan ja kiertelemättä. Kävimme monta kipakkaakin keskustelua asiasta. Eli me voimme riidellä ilman että se uhkaa välejämme. Voi luottaa siis häneen, että hän kertoo suoraan mielipiteensä ja tuntemuksensa, eikä minun tarvitse arvailla niitä.
Samoin kerroin vanhemmilleni, jotka eivät hyväksyneet sitä mitenkään. Sain melkoisen moraalisaarnan. Vasta kun suhteemme luonne muuttui, he antoivat anteeksi. Voin kertoa että sen häpeän kannoin, rehellisyyden nimessä.
En ole kasvanut itse tähän salailun ja valehtelun kulttuuriin (keskiluokkaisuuteen). Koen sen ahdistavana ja se monimutkaistaa paljon asioita. En ihmettele että juoruilua ja selän takana puhumista on, koska ei sanota suoraan koskaan mitään kenellekään. Ihmiset eivät myöskään tarkoita sitä mitä sanovat. Pyrin yksityiselämässäni pysymään näistä mahdollisimman kaukana, mutta toki ystävällisesti.
Vuorovaikutuksen ongelmia taitaa olla kuitenkin se, että me lähdemme olettamaan ja luulemaan toisen puolesta asioita ja teemme vikaan meneviä johtopäätöksiä. Pitkissä suhteissa se nousee tavan takaa esille.
Yksi tapaus oli, että nainen kaipasi vähän tanakampaa seksiä kuin ”kiltiltä” mieheltään sai. Hän etsi vieraan miehen. Naisen mielestä oma mies oli luonteeltaan ”herkkä”. Sitten tulikin päivä, jolloin mies halusi eroa. Hänellä oli ollut suhde vuosia toiseen naiseen. Mies oli hakenut verevämpää naista, oma kuulemma oli liian ”kiltti” seksuaalisesti. No, eroa ei kuitenkaan tullut.
Itse painotan sitä, että omaan ilmaisuun pitää kiinnittää huomiota ja opetella sanomaan asiat niin, että ne ymmärretään. Samoin muotoilemaan sanoma niin, että se tulkitaan mahdollisimman oikein. Ellei, niin minun tehtäväni on yrittää oikaista mahdollinen väärin tulkinta.
Ehkä se että olen kasvattanut kolme lasta, on koulinut minua. Aikuinen ei saa oikeaa auktoriteettia ellei hän ole rehellinen. Totta kai on asioita joita en kertonut heidän ollessaan ”vajaavaltaisia”, mutta nyt aikuisena voin kertoa paljon enemmän. En mm. kertonut että isällä oli muita naisia, sen kerroin vasta aikuisena. toisaalta aikuisen velvollisuus on kertoa myös ikävät asiat, vaikka siitä seuraisi itku ja hammasten kiristys.
Seksuaalinen pettäminen on yksi asia, joka koskee muitakin kuin minua (kuten kaikenlainen pettäminen…). Kuvitellaan että olen pettänyt, syystä tai toisesta, miestäni. Voin miettiä, kuinka mieheni siihen suhtautuisi, ja olettaa. Vaihtoehtoja on useita, ja niiden perustella voin jo miettiä, mitä voisi tapahtua. Seuraavaksi mietin kaikkien vaihtoehtojen kautta, miten itse siitä jatkaisin.
Sitten järjestäisin tilaisuuden jossa kertoisin asian. En jättäisi sitä kertomatta, koska asia on liian vakava salattavaksi. Mielestäni hänellä on oikeus myös tuntea ja näyttää tunteensa, olivat ne mitä tahansa. Jos hän esim. alkaa juoda, itkeä, kadota tai räyhätä, ne ovat hänen valintojaan, joista hän on vastuussa – en minä.
Hän ei ole vakavasti sairas, eikä hoidossa mielenterveytensä takia (vakava masennus tai psykoosi). Hän ei ole kehitysvammainen eikä dementoitunut. Eli ei ole mitään syytä, ettei hänelle voisi kertoa.
Työssäni joskus joudun tekemään myös ”siipien leikkaamista”. Se on tehtävä toista arvostaen ja kunnioittaen, mutta salaaminen ja valehtelu eivät sitä ole!
Niin, kyllä minua loukkaa, jos kykyyni olla aikuinen ei luoteta. Minä kyllä kestän sen mitä elämä on. Minua ei ainakaan ole mitään syytä ”suojella” – joten se olisi vain loukkaus.tarkoittaa jokaisen kohdalla hyvinkin erilaisia asioita, joskus aivan vastakkaisiakin riippuen esim. lapsuuden kokemuksista, vanhemmista, kodin ilmapiiristä, elinympäristöstä, sukulaissuhteista.
Mielestäni ei ole mitään asiaa, joka olisi ns. rehellisyyden nimissä pakko kertoa kenellekään - edes sen takia, että paljastuisi jossain toisessa yhteydessä. Asiasta kertominen jää jokaisen oman harkinnan varaan. Jos toinen kuulee sitten asiasta joltain muulta - ja tämän takia kiihtyy, hermostuu, raivoaa tai lähtee viikoksi kaljalle - niin ne ovat hänen valintojaan - ei minun. Sama pätee tietysti myös toisinpäin - jos minä kuulen, että minulta on salattu jotain (vaikka toki tietysti haluaisin tietää kaiken ja vähän päälle :)), niin suhtaudun siihen ihan tilanteen mukaan. Pohdin kyllä mikä itsessäni mahdollisesti olisi sellaista, ettei toinen ole asiaa voinut kertoa. Otetaanpa lievä esimerkki..
Exmieheni tuli kotiin haiskahtaen oluelta.. Sanoin "jaaha, olet sitten oluella käynyt", johon ex vastasi "no enkä muuten ole" "etkö varmasti", jatkoin "en" hän vahvisti. En uskonut. Hymähdin vain. Ihmettelin miksi noin pienessä ja yksinkertaisessa asiassa täytyy valehdella. Ja keksin heti syyn: hän pelkäsi, että alan saarnata alkoholin haitoista - diabetesriskistä ym ym. kuten niin monesti tein. Tosin olin juuri päättänyt vähentää "holhoamistani" - se kun osoittautui täysin hyödyttömäksi. (Ja ex sai diabeteksen, kohonneen verenpaineen, kolesterolin ja maksa-arvot...hänen valintansa..).
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin reagoinut hänen valehteluunsa toisin? Sanonut, etten usko alkuunkaan ja syyttänyt häntä valehtelijaksi? Ja sen päälle saarnannut alkoholin haitoista ja tuominnut HÄNET. Sen jälkeen hänen olisi pakko puolustautua ja alkaa syyttää minua jostain - tai mahdollisesti arvostelemaan ja tuomitsemaan. Jolloin minä puolestani joutuisin puolustamaan itseäni. Sitten hän. Sitten taas minä.Jne Ei kovin arvostavaa ja kunnioittavaa käytöstä?
Tämä esimerkki oli siis lievästä asiasta. Paljon pahempaa jälkeä saadaan, kun on kysymys vaikeammasta asiasta.
Pidän ystävinäni vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella aivan tai lähes kaikesta - etenkin vaikeista asioista. Mutta jotka eivät ota kantaa onko ajatukseni tai tekoni heidän mielestään oikein vai väärin. Ei ole minun tehtäväni arvostella heidän tekemisiään eikä heidän tehtävä arvostella minun tekemisiäni: Ehkäpä tämän vuoksi suurin osa ystävistäni on miehiä. Ystävien tehtävä on vain kuunnella - ja tukea tiukoissakin paikoissa, ainakin yrittää ymmärtää, elleivät ymmärrä. Esittää kysymyksiä. Kertoa rakentavia ehdotuksia miten selvitä, rohkaista.
Minäkin olen jo melkein kasvattanut kolme lasta :). Vanhin on täysi-ikäinen, keskimmäinenkin pian. Olen ainakin yrittänyt kasvattaa heidät mahdollisimman hyväksi omaksi itsekseen. Kaikille ei tarvitse kertoa kaikea, mutta on oltava rehellinen itselleen.
Hah, tuosta tulikin mieleen... jo toisen kerran, kun vanhin lapsi ei ollut vielä täyttänyt 18v, hän oli lähdössä ystävineen katsomaan johonkin baariin jotain bändiä "tuun sitte joskus 03 jälkeen..". Kyselin, että miten aikoo päästä sisään sinne - (ja että on baarinpitäjältä karsee moka päästää alaikäisiä sisään...) ja mihin baariin olet menossa, miten pääset kotiin. Hän vastasi "kaveri puhuu sisään, kaverin kyydissä tulen, mutta enpä kerro baaria, ettet käräytä omistajaa." Tämä oli mielestäni rehellistä salaamista :). - mummomuori*
sheena* kirjoitti:
tarkoittaa jokaisen kohdalla hyvinkin erilaisia asioita, joskus aivan vastakkaisiakin riippuen esim. lapsuuden kokemuksista, vanhemmista, kodin ilmapiiristä, elinympäristöstä, sukulaissuhteista.
Mielestäni ei ole mitään asiaa, joka olisi ns. rehellisyyden nimissä pakko kertoa kenellekään - edes sen takia, että paljastuisi jossain toisessa yhteydessä. Asiasta kertominen jää jokaisen oman harkinnan varaan. Jos toinen kuulee sitten asiasta joltain muulta - ja tämän takia kiihtyy, hermostuu, raivoaa tai lähtee viikoksi kaljalle - niin ne ovat hänen valintojaan - ei minun. Sama pätee tietysti myös toisinpäin - jos minä kuulen, että minulta on salattu jotain (vaikka toki tietysti haluaisin tietää kaiken ja vähän päälle :)), niin suhtaudun siihen ihan tilanteen mukaan. Pohdin kyllä mikä itsessäni mahdollisesti olisi sellaista, ettei toinen ole asiaa voinut kertoa. Otetaanpa lievä esimerkki..
Exmieheni tuli kotiin haiskahtaen oluelta.. Sanoin "jaaha, olet sitten oluella käynyt", johon ex vastasi "no enkä muuten ole" "etkö varmasti", jatkoin "en" hän vahvisti. En uskonut. Hymähdin vain. Ihmettelin miksi noin pienessä ja yksinkertaisessa asiassa täytyy valehdella. Ja keksin heti syyn: hän pelkäsi, että alan saarnata alkoholin haitoista - diabetesriskistä ym ym. kuten niin monesti tein. Tosin olin juuri päättänyt vähentää "holhoamistani" - se kun osoittautui täysin hyödyttömäksi. (Ja ex sai diabeteksen, kohonneen verenpaineen, kolesterolin ja maksa-arvot...hänen valintansa..).
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin reagoinut hänen valehteluunsa toisin? Sanonut, etten usko alkuunkaan ja syyttänyt häntä valehtelijaksi? Ja sen päälle saarnannut alkoholin haitoista ja tuominnut HÄNET. Sen jälkeen hänen olisi pakko puolustautua ja alkaa syyttää minua jostain - tai mahdollisesti arvostelemaan ja tuomitsemaan. Jolloin minä puolestani joutuisin puolustamaan itseäni. Sitten hän. Sitten taas minä.Jne Ei kovin arvostavaa ja kunnioittavaa käytöstä?
Tämä esimerkki oli siis lievästä asiasta. Paljon pahempaa jälkeä saadaan, kun on kysymys vaikeammasta asiasta.
Pidän ystävinäni vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella aivan tai lähes kaikesta - etenkin vaikeista asioista. Mutta jotka eivät ota kantaa onko ajatukseni tai tekoni heidän mielestään oikein vai väärin. Ei ole minun tehtäväni arvostella heidän tekemisiään eikä heidän tehtävä arvostella minun tekemisiäni: Ehkäpä tämän vuoksi suurin osa ystävistäni on miehiä. Ystävien tehtävä on vain kuunnella - ja tukea tiukoissakin paikoissa, ainakin yrittää ymmärtää, elleivät ymmärrä. Esittää kysymyksiä. Kertoa rakentavia ehdotuksia miten selvitä, rohkaista.
Minäkin olen jo melkein kasvattanut kolme lasta :). Vanhin on täysi-ikäinen, keskimmäinenkin pian. Olen ainakin yrittänyt kasvattaa heidät mahdollisimman hyväksi omaksi itsekseen. Kaikille ei tarvitse kertoa kaikea, mutta on oltava rehellinen itselleen.
Hah, tuosta tulikin mieleen... jo toisen kerran, kun vanhin lapsi ei ollut vielä täyttänyt 18v, hän oli lähdössä ystävineen katsomaan johonkin baariin jotain bändiä "tuun sitte joskus 03 jälkeen..". Kyselin, että miten aikoo päästä sisään sinne - (ja että on baarinpitäjältä karsee moka päästää alaikäisiä sisään...) ja mihin baariin olet menossa, miten pääset kotiin. Hän vastasi "kaveri puhuu sisään, kaverin kyydissä tulen, mutta enpä kerro baaria, ettet käräytä omistajaa." Tämä oli mielestäni rehellistä salaamista :).juuri sellaista käyttäytymistä, mitä en oikein kykene hyväksymään.
Aika eri linjoilla ollaan.
Ensimmäinen esimerkki oli vähän kehno, sillä se ei kertonut omasta rehellisyydestäsi. Toki olit huomannut, että itse olit tehnyt vaikeaksi sen, että toinen ei halunnut olla enää rehellinen. Et toisin sanoen ollut luottamuksen arvoinen.
Itse olisin reagoinut juuri nimenomaan valehteluun, en kaljoilla käyntiin. Ken on epärehellinen pienessä, on sitä suuressakin. Itse asiassa sinä reagoit siihen, sanattomilla viesteillä. Kuten itse olisin tehnyt: ”Tiedän että valehtelet”.
Valehtelija ottaa riskin, että häntä ei enää uskota edes silloin kun hän puhuu totta. Olisin tarkistanut, onko hän ymmärtänyt sen. Hän omalla käytöksellään on aiheuttanut tilanteen, jossa saan epäillä kaikkea hänen sanomaansa, ja niillä ei ole enää sitä painoarvoa mitä hän toivoisi olevan. (En siis enää kyselisi enää koska olettaisin hänen valehtelevan tai en reagoisi oikein mihinkään mitä hän sanoo.) Luottamus olisi kadonnut. Jaksaisiko hän elää sellaisessa tilanteessa kovin pitkään? Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Toinen esimerkki oli vähän outo. Toisaalta lapsesi oli rehellinen kun sanoi että aikoo tehdä jotain lainvastaista. Luottamusta ei kuitenkaan ollut niin paljoa, että hän olisi oman turvallisuutensa nimessä kertonut paikkaa. Entä jos jotain olisi tapahtunut? Ymmärsikö hän mitä oli tekemässä ja mitkä olivat riskit? Omat lapseni eivät olisi jättäneet kertomatta näin tärkeitä tietoja. He tiesivät että he olivat minulle tärkeämpiä kuin joku baarinpitäjä. Sitä paitsi, soitto alkoholintarkastajalle on pätevämpi keino saada luvat alaikäisille myyviltä baarinpitäjiltä!
Minua kiinnostaa se mitä toinen todellisuudessa ajattelee. Mikä on hänen toimintansa todellinen motiivi, silloin vuorovaikutus toimii johdonmukaisesti. Ystävinä on minullakin ollut (on yhä, vaikka ei pidetä yhteyksiä kovin usein) miehiä. He juuri kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Siksi kai minulla on vain kaksi naisystävää, koska en tykkää siitä että toinen vain myönnellen ja myötätuntoisesti kuuntelee ja miettii omia salattuja ajatuksiaan. Sellaiset eivät ole rehellisiä.
Kun minulta kysytään jotain, vastaan siihen rehellisesti. En kykene valehtelemaan sillä se näkyy kyllä ulospäin. Tämän vuoksi minuun luotetaan. Odotan muidenkin olevan rehellisiä. Eri asia on kohteliaisuuden vaatimukset ym. Olen usein sanonut että kyllä minulle saa valehdella tai salailla, mutta sitä ei montaa kertaa tehdä. Henkilö saa siis itse valita, kuinka häneen tulen suhtautumaan mikäli hän tekee niin. Minun on vain huolehdittava siitä, että olen myös tuon luottamuksen (rehellisyyden) arvoinen. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
juuri sellaista käyttäytymistä, mitä en oikein kykene hyväksymään.
Aika eri linjoilla ollaan.
Ensimmäinen esimerkki oli vähän kehno, sillä se ei kertonut omasta rehellisyydestäsi. Toki olit huomannut, että itse olit tehnyt vaikeaksi sen, että toinen ei halunnut olla enää rehellinen. Et toisin sanoen ollut luottamuksen arvoinen.
Itse olisin reagoinut juuri nimenomaan valehteluun, en kaljoilla käyntiin. Ken on epärehellinen pienessä, on sitä suuressakin. Itse asiassa sinä reagoit siihen, sanattomilla viesteillä. Kuten itse olisin tehnyt: ”Tiedän että valehtelet”.
Valehtelija ottaa riskin, että häntä ei enää uskota edes silloin kun hän puhuu totta. Olisin tarkistanut, onko hän ymmärtänyt sen. Hän omalla käytöksellään on aiheuttanut tilanteen, jossa saan epäillä kaikkea hänen sanomaansa, ja niillä ei ole enää sitä painoarvoa mitä hän toivoisi olevan. (En siis enää kyselisi enää koska olettaisin hänen valehtelevan tai en reagoisi oikein mihinkään mitä hän sanoo.) Luottamus olisi kadonnut. Jaksaisiko hän elää sellaisessa tilanteessa kovin pitkään? Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Toinen esimerkki oli vähän outo. Toisaalta lapsesi oli rehellinen kun sanoi että aikoo tehdä jotain lainvastaista. Luottamusta ei kuitenkaan ollut niin paljoa, että hän olisi oman turvallisuutensa nimessä kertonut paikkaa. Entä jos jotain olisi tapahtunut? Ymmärsikö hän mitä oli tekemässä ja mitkä olivat riskit? Omat lapseni eivät olisi jättäneet kertomatta näin tärkeitä tietoja. He tiesivät että he olivat minulle tärkeämpiä kuin joku baarinpitäjä. Sitä paitsi, soitto alkoholintarkastajalle on pätevämpi keino saada luvat alaikäisille myyviltä baarinpitäjiltä!
Minua kiinnostaa se mitä toinen todellisuudessa ajattelee. Mikä on hänen toimintansa todellinen motiivi, silloin vuorovaikutus toimii johdonmukaisesti. Ystävinä on minullakin ollut (on yhä, vaikka ei pidetä yhteyksiä kovin usein) miehiä. He juuri kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Siksi kai minulla on vain kaksi naisystävää, koska en tykkää siitä että toinen vain myönnellen ja myötätuntoisesti kuuntelee ja miettii omia salattuja ajatuksiaan. Sellaiset eivät ole rehellisiä.
Kun minulta kysytään jotain, vastaan siihen rehellisesti. En kykene valehtelemaan sillä se näkyy kyllä ulospäin. Tämän vuoksi minuun luotetaan. Odotan muidenkin olevan rehellisiä. Eri asia on kohteliaisuuden vaatimukset ym. Olen usein sanonut että kyllä minulle saa valehdella tai salailla, mutta sitä ei montaa kertaa tehdä. Henkilö saa siis itse valita, kuinka häneen tulen suhtautumaan mikäli hän tekee niin. Minun on vain huolehdittava siitä, että olen myös tuon luottamuksen (rehellisyyden) arvoinen.on ihan eri asia kuin rehellisyys. Esimerkiksi voi luottaa siihen, onko joku yleensä rehellinen vai epärehellinen. Kaikki ovat kuitenkin joskus molempia: mielestäni valehtelee lähinnä itselleen jo sanoessaan, että on aina rehellinen, ei koskaan valehtele. Ja miksi joku on epärehellinen ei johdu pelkästään hänestä vaan vuorovaikutuksesta ihmisten kesken,jossa on mukana todella paljon aineksia molempien menneisyydestä, persoonasta, tavoista toimia. Jne. Kuten myöskin se johtuu menneisyydestä, persoonasta, tavoista toimia... jos pitää elämän johtolankanaan rehellisyyttä. Itse en ole kertaakaan sanonut kenellekään "Olen usein sanonut että kyllä minulle saa valehdella tai salailla, mutta sitä ei montaa kertaa tehdä". Ihmiset valehtelevat/eivät valehtele riippumatta siitä mitä mieltä olen valehtelusta.
Minulla on yksi tuttu mies, joka on patologinen valehtelija, narsistinen, seksiaddikti ja todella sairaalloisen riippuvainen ex-vaimosta. Onneton tapaus. Silti hän on mukava kaikessa kaameudessaan! Hänessä on myös kosolti karismaa. Olen ainoa ihminen, joka tietää kaikki hänen pahimmat puolensa juurtajaksain.Tämä johtuu puolestaan siitä, että hän huomasi minulle valehtelun olevan mahdotonta. Minä puolestani aloin miettiä valehtelun strategioita.. ja tulin siihen tulokseen, että ihmisille, jotka luottavat ja kiinnittävät lähes kaiken huomionsa lähinnä sanoihin, on paljon helpompi valehdella kuin muille, jotka käyttävät kaikkia viestinnän osatekijöitä. Ellei tunne itseään ei ymmärrä miten käyttäytyy, eikä voi tuntea muitakaan. Hyvin monet ihmiset tavallaan salaavat(ts. joutuvat salaamaan) itsensä itseltäänkin - heidän koko olemisensa perustuu muilta saamiin malleihin, ohjeisiin, asenteisiin, määräyksiin jne.
Luottamukseen kuuluu itsensä ja toisen tunteminen. Sen juuri lapsenikin osoitti: hän tietää olevansa paljon tärkeämpi minulle kuin baarinpitäjä - ja siksi ajattelikin minun käräyttävän ko. baarin alaikäisestä asiakkaastaan. Lapseni tiesi riskit - jotka HÄNEN puoleltaan eivät olleet suuret. Ihan yhtä suuret kuin jos hän olisi jo täyttänyt 18v. Minä luotan siihen (en sokeasti, vaan luotan, koska hän on hoitanut asiansa hyvin), että hän tietää mitä tekee. Ystäväni kävi baareissa 14v alkaen, äitinsä juoksi ja soitteli perään - kuten siinä tapauksessa periaatteessa kuuluikin. Vaikka toisaalta ystäväni onnistui melkein aina piiloutumaan äidiltään.. eikä hänestä silti ole tullut rapajuoppoa eikä edes rikollista :). Päinvastoin - on aina ollut jo varhaislapsuudessaan eronneiden vanhempiensa tuki ja turva- vaikka sen taas kuuluisi olla toisinpäin.
Arvostan ystävissäni heidän avoimuutaan kaikelle mahdolliselle. He eivät arvostele minua, toimiani - vaan pureutuvat itse asiaan, keksivät joskus aivan kaistapäiseltäkin kuullostavia ratkaisuehdotuksia - ja juuri ne yleensä toimivat :). - dora*
sheena* kirjoitti:
jo tuossa totesin: suojellaan kumppania ikävältä totuudelta. Aivan samoin saatetaan suojella lasta tai omaa äitiä/isää,ystävää, siskoa, veljeä. Tuskinpa itsekään olet kertonut parhaimmalle ystävällesi aivan kaikista asioista, jotka kuitenkin ovat koskeneet vain teidän välistä suhdetta. Eikä hänkään ole kertonut sinulle kaikkea. Jokaisella on oma todellisuutensa. Parisuhteen ehkä vaikeimpia asioita on, että olisi opeteltava ymmärtämään kumppanin todellisuutta - sillä se ei koskaan ole samanlainen kuin oma. Monet kokevat, että vain oma todellisuus on ainoa ja juuri "se oikea" - muiden todellisuus on vääristynyt, mitä se ei siis suinkaan ole - se on pelkästään erilainen.
Itse salasin erityisesti äidiltäni lapsesta asti monia asioita jotka tiesin saavan hänet pois tolaltaan. En kertonut hänelle omasta todellisuudestani kaikkea, jos asia oli liian ristiriidassa hänen todellisuutensa kanssa. Eikä hänellä kuten ei minullakaan ollut välineitä, joilla olisimme saaneet todellisuutemme kohtaamaan. En tosiaankaan halveksunut äitiäni - halusin vain suojella häntä - asioilta, joita hän ei ymmärtänyt. Tai ei osannut käsitellä. Hän puolestaan suojeli minua asioilta, joita minä en hänen mielestään olisi ymmärtänyt. Muttei äitikään halveksinut minua.
Tämä sama kuvio toistuu kaikissa ihmissuhteissa - riippuen tietenkin siitä millaisia ne ovat, millainen on molempien todellisuus ja ymmärtääkö toisen todellisuutta. Ihminen kertoo - voisiko sanoa - tärkeimmät asiansa vain sellaiselle toiselle ihmiselle, jonka tietää ymmärtävän kertojan omaa todellisuutta.
Pidämme pari kertaa vuodessa keskusteluiltoja entisten opiskelukavereiden kesken. Noin vuosi sitten käsittelimme juuri aihetta "onko tunnustettava jos pettää?" Asiaa pohdittiin myös petetyn kannalta. Paikalla oli neljä miestä ja kolme naista. Merkillepantavaa oli, ettei kenenkään kanta ollut ehdoton "ei" tai "kyllä". Riippuu yksinomaan "vain" kaikista osatekijöistä, joista päättelemällä tehdä ratkaisun kertooko vai ei. Huomionarvoista oli myös, että kahden mielestä sanonta "ottaa vastuu tekemisistään" tarkoittaa enemmän sitä, että kertoo kumppanilleen. Loput viisi puolestaan ajatteli, että asiasta kertomalla, vastuu omasta tekemisestä jakautuu kahdelle.Ihminen itse päättää mitä kertoo ja mitä ei. Usein tietää myös miksei kerro tai miksi kertoo. Ei kertomattajättäminen tee kenestäkään valehtelijaa.
Itse en aluksi kertonut nykyiselle puolisolleni (entiselle rinnakkaissuhteelleni) rakastavani häntä. Jonkun mielestä saatoin tehdä todella väärin, omasta mielestäni en ollenkaan. Sitäpaitsi hän tiesi ilman sanojakin, että rakastan häntä. Melkein hamasta alusta asti. Kun rakastaa, niin toinen tuntee sen. Ei siiinä sanoja tarvita välttämättä ollenkaan. Näin on monessa muussakin asiassa, ei pelkästään rakkaudessa. - mummomuori*
sheena* kirjoitti:
on ihan eri asia kuin rehellisyys. Esimerkiksi voi luottaa siihen, onko joku yleensä rehellinen vai epärehellinen. Kaikki ovat kuitenkin joskus molempia: mielestäni valehtelee lähinnä itselleen jo sanoessaan, että on aina rehellinen, ei koskaan valehtele. Ja miksi joku on epärehellinen ei johdu pelkästään hänestä vaan vuorovaikutuksesta ihmisten kesken,jossa on mukana todella paljon aineksia molempien menneisyydestä, persoonasta, tavoista toimia. Jne. Kuten myöskin se johtuu menneisyydestä, persoonasta, tavoista toimia... jos pitää elämän johtolankanaan rehellisyyttä. Itse en ole kertaakaan sanonut kenellekään "Olen usein sanonut että kyllä minulle saa valehdella tai salailla, mutta sitä ei montaa kertaa tehdä". Ihmiset valehtelevat/eivät valehtele riippumatta siitä mitä mieltä olen valehtelusta.
Minulla on yksi tuttu mies, joka on patologinen valehtelija, narsistinen, seksiaddikti ja todella sairaalloisen riippuvainen ex-vaimosta. Onneton tapaus. Silti hän on mukava kaikessa kaameudessaan! Hänessä on myös kosolti karismaa. Olen ainoa ihminen, joka tietää kaikki hänen pahimmat puolensa juurtajaksain.Tämä johtuu puolestaan siitä, että hän huomasi minulle valehtelun olevan mahdotonta. Minä puolestani aloin miettiä valehtelun strategioita.. ja tulin siihen tulokseen, että ihmisille, jotka luottavat ja kiinnittävät lähes kaiken huomionsa lähinnä sanoihin, on paljon helpompi valehdella kuin muille, jotka käyttävät kaikkia viestinnän osatekijöitä. Ellei tunne itseään ei ymmärrä miten käyttäytyy, eikä voi tuntea muitakaan. Hyvin monet ihmiset tavallaan salaavat(ts. joutuvat salaamaan) itsensä itseltäänkin - heidän koko olemisensa perustuu muilta saamiin malleihin, ohjeisiin, asenteisiin, määräyksiin jne.
Luottamukseen kuuluu itsensä ja toisen tunteminen. Sen juuri lapsenikin osoitti: hän tietää olevansa paljon tärkeämpi minulle kuin baarinpitäjä - ja siksi ajattelikin minun käräyttävän ko. baarin alaikäisestä asiakkaastaan. Lapseni tiesi riskit - jotka HÄNEN puoleltaan eivät olleet suuret. Ihan yhtä suuret kuin jos hän olisi jo täyttänyt 18v. Minä luotan siihen (en sokeasti, vaan luotan, koska hän on hoitanut asiansa hyvin), että hän tietää mitä tekee. Ystäväni kävi baareissa 14v alkaen, äitinsä juoksi ja soitteli perään - kuten siinä tapauksessa periaatteessa kuuluikin. Vaikka toisaalta ystäväni onnistui melkein aina piiloutumaan äidiltään.. eikä hänestä silti ole tullut rapajuoppoa eikä edes rikollista :). Päinvastoin - on aina ollut jo varhaislapsuudessaan eronneiden vanhempiensa tuki ja turva- vaikka sen taas kuuluisi olla toisinpäin.
Arvostan ystävissäni heidän avoimuutaan kaikelle mahdolliselle. He eivät arvostele minua, toimiani - vaan pureutuvat itse asiaan, keksivät joskus aivan kaistapäiseltäkin kuullostavia ratkaisuehdotuksia - ja juuri ne yleensä toimivat :).puolelle. Noista olen suurimaksi osaksi ihan samaa mieltä. Toki jos tähän otetaan psykologiaa mukaan, niin saadaan me aspekteja vaikka mihin.
Ok, ajattelin vain että miksi joku baarinpitäjä tarvitsee sinun mielestäsi suojelua? Oma lapsesikin on näemmä oppinut tuon ajattelutavan. Perusideana on että lapsi voi olla rehellinen ilman että hänen tarvitsee pelätä rangaistuksia siitä. Mahdolliset seuraukset he ovat joutuneet kärsimään kyllä. En muuten ikinä menisi soittelemaan tuollaisen takia, sen taas lapset tietävät. Enkä ole juossut heidän perässään ikinä.
Alun perin siis oli puhe siitä että puolisoa tulee suojella siltä totuudelta että itse on pettänyt häntä, lupauksista huolimatta. Koet että pystyt päättämän toisen puolesta onko hän kykenevä kestämään todellisuutta vai ei. Et siis halua edes antaa mahdollisuutta siihen, että hän voisi päästä yli tuon kipeän asian. Asian josta sinä olet vastuussa ja josta sinä olet päättänyt salata jo enemmin kuin olet vieraisiin mennytkään – koska sitäkään todellisuutta hän ei mielestäsi kestä. Entäpä jos sitten puolisosi kestää, vaikka aikansa tekee kipeää? Entä jos hän on sinulle katkera siitä että olet salaillut ja valehdellut hänelle? Ehkä hän ei omasta mielestään olisi tarvinnut moista suojelua.
Tiedätkö että näemmä ihmiset valitsevat useimmiten sen rehellisyyden? Ei minulle usein valehdella. Eri asia on että ei tietenkään kaikkea tarvitse kertoa, vain se tärkein ja olennainen asia.
Eli jos kysyn puolisoltani, ”oletko tyytyväinen seksielämäämme”, hän vaikenee ja vaihtaa puheenaihetta (käyttää myös sanatonta viestintää) hän silloin salaa totuuden. Hän sanoo kyllä, mutta tarkoittaa ei (haluaa suojella?). Uskotko että kyllä se tulee ilmi monin tavoin, että hän ei puhunut totta. Sitten hän menee vieraisiin ja sanoo syyksi kehnon seksin. Hän on siis johtanut minua tietoisesti harhaa koko ajan. Se on jo sellainen määrä valehtelua ja salailua että en sietäisi sitä.
Kun välit ovat avoimet ja rehelliset, asia kerrotaan siis ajoissa. Ei peitellä totuutta, koska kumpikaan ei siitä lopulta hyödy, eikä ketään ole tarve ”suojella” elämältä. Näin ajattelen myös lasten osalta, ei heitä tarvitse elämältä suojella.
Edelleenkin se loukkaisi paljon, että minua ”suojeltaisiin” vain oman edun takia. Kyllä minä uskon kestäväni totuuden, ehkä jopa paremmin kuin kertoja itse! - mummomuori*
dora* kirjoitti:
Ihminen itse päättää mitä kertoo ja mitä ei. Usein tietää myös miksei kerro tai miksi kertoo. Ei kertomattajättäminen tee kenestäkään valehtelijaa.
Itse en aluksi kertonut nykyiselle puolisolleni (entiselle rinnakkaissuhteelleni) rakastavani häntä. Jonkun mielestä saatoin tehdä todella väärin, omasta mielestäni en ollenkaan. Sitäpaitsi hän tiesi ilman sanojakin, että rakastan häntä. Melkein hamasta alusta asti. Kun rakastaa, niin toinen tuntee sen. Ei siiinä sanoja tarvita välttämättä ollenkaan. Näin on monessa muussakin asiassa, ei pelkästään rakkaudessa.sanoja ei todella aina tarvita. Mutta jos toinen haluaa vahvistuksen omille oletuksilleen, ei häntä sanoilla saisi johtaa harhaan.
Parisuhteessani juuri tuo sanaton viestintä on vahvaa. Kyllä sen näkee kun toinen yrittää salailla ja peitellä. Mieheni teki aluksi niin, koska oli oppinut sen edellisessä suhteessaan. Nyt hän ei enää tee niin, koska on kokenut sen että minäkään en tee niin, hyvänä ja vahvistavana seikkana.
Salailu on muuten vallankäyttöä toista ihmistä kohtaan. Minkä minä tiedän mutta toinen ei, asettaa minut hänen niskansa päälle. Myönteisissä asioissa se ei tietysti tunnu niin pahalta, mutta entä kielteisissä. Kuten entinen miehesi, salasitko ja valehtelitko hänelle ja miten paljon? Koitko sinä ohjaavasi tilannetta eron aikaan? Eli oliko miehesi altavastaajana? - vastaajaa
mummomuori* kirjoitti:
juuri sellaista käyttäytymistä, mitä en oikein kykene hyväksymään.
Aika eri linjoilla ollaan.
Ensimmäinen esimerkki oli vähän kehno, sillä se ei kertonut omasta rehellisyydestäsi. Toki olit huomannut, että itse olit tehnyt vaikeaksi sen, että toinen ei halunnut olla enää rehellinen. Et toisin sanoen ollut luottamuksen arvoinen.
Itse olisin reagoinut juuri nimenomaan valehteluun, en kaljoilla käyntiin. Ken on epärehellinen pienessä, on sitä suuressakin. Itse asiassa sinä reagoit siihen, sanattomilla viesteillä. Kuten itse olisin tehnyt: ”Tiedän että valehtelet”.
Valehtelija ottaa riskin, että häntä ei enää uskota edes silloin kun hän puhuu totta. Olisin tarkistanut, onko hän ymmärtänyt sen. Hän omalla käytöksellään on aiheuttanut tilanteen, jossa saan epäillä kaikkea hänen sanomaansa, ja niillä ei ole enää sitä painoarvoa mitä hän toivoisi olevan. (En siis enää kyselisi enää koska olettaisin hänen valehtelevan tai en reagoisi oikein mihinkään mitä hän sanoo.) Luottamus olisi kadonnut. Jaksaisiko hän elää sellaisessa tilanteessa kovin pitkään? Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
Toinen esimerkki oli vähän outo. Toisaalta lapsesi oli rehellinen kun sanoi että aikoo tehdä jotain lainvastaista. Luottamusta ei kuitenkaan ollut niin paljoa, että hän olisi oman turvallisuutensa nimessä kertonut paikkaa. Entä jos jotain olisi tapahtunut? Ymmärsikö hän mitä oli tekemässä ja mitkä olivat riskit? Omat lapseni eivät olisi jättäneet kertomatta näin tärkeitä tietoja. He tiesivät että he olivat minulle tärkeämpiä kuin joku baarinpitäjä. Sitä paitsi, soitto alkoholintarkastajalle on pätevämpi keino saada luvat alaikäisille myyviltä baarinpitäjiltä!
Minua kiinnostaa se mitä toinen todellisuudessa ajattelee. Mikä on hänen toimintansa todellinen motiivi, silloin vuorovaikutus toimii johdonmukaisesti. Ystävinä on minullakin ollut (on yhä, vaikka ei pidetä yhteyksiä kovin usein) miehiä. He juuri kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Siksi kai minulla on vain kaksi naisystävää, koska en tykkää siitä että toinen vain myönnellen ja myötätuntoisesti kuuntelee ja miettii omia salattuja ajatuksiaan. Sellaiset eivät ole rehellisiä.
Kun minulta kysytään jotain, vastaan siihen rehellisesti. En kykene valehtelemaan sillä se näkyy kyllä ulospäin. Tämän vuoksi minuun luotetaan. Odotan muidenkin olevan rehellisiä. Eri asia on kohteliaisuuden vaatimukset ym. Olen usein sanonut että kyllä minulle saa valehdella tai salailla, mutta sitä ei montaa kertaa tehdä. Henkilö saa siis itse valita, kuinka häneen tulen suhtautumaan mikäli hän tekee niin. Minun on vain huolehdittava siitä, että olen myös tuon luottamuksen (rehellisyyden) arvoinen.Olette ilmeisesti naisia kummatkin. Mutta viestissänne ilmoititte kumpikin, kuinka te arvostatte rehellisyyttä, salailemattomuutta, ajatusten suoraan ilmaisemista, ratkaisujen etsimistä jne. hyviä omiaisuuksia ja nämä ominaisuudet liitätte miehiin. Ja seuraavaksi ilmoitatte, että tämän vuoksi teillä on lähinnä vain miehiä ystävinä enimmäkseen, toisella ei jopa yhtään naista ystävänä, koska miehillä juuri on nämä teidän hyvinä pitämänne ominaisuudet.
Kuitenkin itse olette naisia. Mikä on suhtautumisenne omaan itseenne, oletteko tekin itse vastaavasti niitä huonoksi luokiteltuja ystäviä eli naisia. Miten vanhempanne teidät kasvattivat suhtautumaan itseenne tyttöinä, olivatko tytöt huonompia kuin pojat. Luokittelette kirjoituksessanne ihmiset hyviin ja huonoihin ja hyviin kuuluvat miehet ja huonoihin naiset. Luulen että teillä kummallakaan ei ole yhtään todellista ystävää, ei miehiä eikä naisia, suhtautumisestanne omaan sukupuoleenne, naisiin, johtuen. Ikävä asenne teillä.
Toivottavasti ette lapsiinne tartuta tuollaista asennetta muihin naisiin kuin että naiset ovat epäluotettavia ystäviä, salailevia, taitavat olla hieman epärehellisiäkin ja viimeinen nimimerkki ilmoitti vielä että miehet, toisin kuin naiset, kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Hyi teitä kahta hävetkää suhtautumistanne omaan sukupuoleenne.
Ettekö itse huomaa, että voitte sitten katsoa peiliin, sillähän tuo kovasti moittimanne nainen on, miten itse olisitte sitten parempia omasta mielestänne kuin ne muut, joita mollaatte. Ei ihmisiä voi luokitella sen mukaan onko hän mies vai nainen. Luonteiden eroavaisuudet ovat yksilöllisiä, eivät sukupuolisidonnaisia. - dora*
mummomuori* kirjoitti:
sanoja ei todella aina tarvita. Mutta jos toinen haluaa vahvistuksen omille oletuksilleen, ei häntä sanoilla saisi johtaa harhaan.
Parisuhteessani juuri tuo sanaton viestintä on vahvaa. Kyllä sen näkee kun toinen yrittää salailla ja peitellä. Mieheni teki aluksi niin, koska oli oppinut sen edellisessä suhteessaan. Nyt hän ei enää tee niin, koska on kokenut sen että minäkään en tee niin, hyvänä ja vahvistavana seikkana.
Salailu on muuten vallankäyttöä toista ihmistä kohtaan. Minkä minä tiedän mutta toinen ei, asettaa minut hänen niskansa päälle. Myönteisissä asioissa se ei tietysti tunnu niin pahalta, mutta entä kielteisissä. Kuten entinen miehesi, salasitko ja valehtelitko hänelle ja miten paljon? Koitko sinä ohjaavasi tilannetta eron aikaan? Eli oliko miehesi altavastaajana?JOS toinen haluaa vahvistuksen. Aina ei halua, vaikka "Kyllä sen näkee kun toinen yrittää salailla ja peitellä". Silloin tuo "suojelu" on paikallaan mistä edellä kirjoitettiin. Ei se ole vallankäyttöä vaan ajan käyttöä. Kuin myös sopeutumista eroajatukseen.
Tottakai ohjailin eroamme, koska MINÄ halusin erota. Ex ei. Olisin varmasti vieläkin ahdistuneena erittäin epätyydyttävässä suhteessa (tai mielisairaalassa), ellen olisi eroa järjestänyt. Kiitos siitä minulle. Exälle myös kiitos, ettei hän huomannut salaamistani tai peittelemistäni - tai ei ainakaan osoittanut sitä. Nykyiselle miehelleni kiitos, ettei hoputtanut eroa.
Nykyisessä suhteessani on todella mukavaa miellyttävää ja kodikasta, kun voi kertoa vapaasti ajatuksistaan ja erityisesti tunteistaan. Tämä onkin alkuperäinen ajatukseni parisuhteesta. En voinut sille mitään, että ex teki elämänsä vääriä valintoja, joutui vaikeuksiin ja kielsi itseltään nekin vähät tunteet, joita hän kykeni osoittamaan. Masentui tämän seurauksena, mutta kielsi senkin. Hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö - onneksi se tuli niin voimakkaana, etttei hän voinut sitä kieltää! Mielestäni täytyy olla varsin extreme -henkinen, jos tuohon päälle vielä alkaa kertoa rinnakkaissuhteestaan. Etenkin kun jo ennen olin saanut eroasian jotakuinkin vauhtiin. Jotain rajaa ja järki täytyy säilyttää. Ei rehellisyys sovi jokaiseen tilanteeseen. - mummomuori*
vastaajaa kirjoitti:
Olette ilmeisesti naisia kummatkin. Mutta viestissänne ilmoititte kumpikin, kuinka te arvostatte rehellisyyttä, salailemattomuutta, ajatusten suoraan ilmaisemista, ratkaisujen etsimistä jne. hyviä omiaisuuksia ja nämä ominaisuudet liitätte miehiin. Ja seuraavaksi ilmoitatte, että tämän vuoksi teillä on lähinnä vain miehiä ystävinä enimmäkseen, toisella ei jopa yhtään naista ystävänä, koska miehillä juuri on nämä teidän hyvinä pitämänne ominaisuudet.
Kuitenkin itse olette naisia. Mikä on suhtautumisenne omaan itseenne, oletteko tekin itse vastaavasti niitä huonoksi luokiteltuja ystäviä eli naisia. Miten vanhempanne teidät kasvattivat suhtautumaan itseenne tyttöinä, olivatko tytöt huonompia kuin pojat. Luokittelette kirjoituksessanne ihmiset hyviin ja huonoihin ja hyviin kuuluvat miehet ja huonoihin naiset. Luulen että teillä kummallakaan ei ole yhtään todellista ystävää, ei miehiä eikä naisia, suhtautumisestanne omaan sukupuoleenne, naisiin, johtuen. Ikävä asenne teillä.
Toivottavasti ette lapsiinne tartuta tuollaista asennetta muihin naisiin kuin että naiset ovat epäluotettavia ystäviä, salailevia, taitavat olla hieman epärehellisiäkin ja viimeinen nimimerkki ilmoitti vielä että miehet, toisin kuin naiset, kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Hyi teitä kahta hävetkää suhtautumistanne omaan sukupuoleenne.
Ettekö itse huomaa, että voitte sitten katsoa peiliin, sillähän tuo kovasti moittimanne nainen on, miten itse olisitte sitten parempia omasta mielestänne kuin ne muut, joita mollaatte. Ei ihmisiä voi luokitella sen mukaan onko hän mies vai nainen. Luonteiden eroavaisuudet ovat yksilöllisiä, eivät sukupuolisidonnaisia.että sait tuollaisenkuvan. Ei todellakaan ole kyse siitä, että naiset ovat huonompia ja miehet parempia. Ehkä enemmän vaikuttaa se, että miesten ja naisten tapa kommunikoida poikkeaa toisistaan. Mutta on olemassa myös naisia jotka ovat suoria (ystäväni) ja miehiä jotka vain myötäelävät, mutta heitä on suhteessa vähemmän. Kyse on siis persoonallisuudenpiirteestä, ei sukupuolesta!
Huomautan että suurin osa naista pitää juuri enemmän kuuntelevista ihmisistä. Itse olen joutunut opettelemaan suhtautumistani naisten tapaan kommunikoida. Monissa kartoituksissa ja luonnehdinnoissa (psykologiasta ja eri tutkimuksista) olen huomannut, että syystä tai toisesta oma ajatteluni kulkee toisin kuin yleensä. En pidä sitä mitenkään hyvänä seikkana. Se teetättää töitä.
Naiset haluavat purkaa ja prosessoida tunteitaan puhumalla,he kaipaavat sille kuuntelijaa. Miehet puolestaan mieluummin etsivät ratkaisuja ongelmiin ja puhuvat päätelmiään. Naiset opetetaan miellyttämään (suojelemaan?), joka voi olla harhaanjohtavaa. Nämä selviää alan tutkimuksista. Naiset peittävät aggressiivisuutensa ja kilpailun halun epäsuoraan viestintään, se taas on kasvatuksen tulos.
Sanaton viestintä on olennainen osa ihmisten kanssa olemista. On opittava tulkitsemaan myös sellaisia viestejä, joita ei aina ymmärrä. On huomattava ne taustalla olevat tekijät, jotka ehkä itselle ovat vieraita. Naiset käyttävä tällaista viestintää mielestäni huomattavasti useammin kuin miehet. Siksi ymmärrän miehiä jotka toisinaan tuskailevat kun eivät ”ymmärrä” naisia.
Pitäisi erottaa kulttuurin ja kasvatuksen vaikutus persoonasta. Rehellisyys ei ole loukkauksia ja rääpimistä, kuten nyt taidetaan ymmärtää. Se on pyrkimys elää totuudellisuuden mukaan, tässä ja nyt elämää. Se on myös tahto tukea ja auttaa toista eteenpäin.
Elämässä on myös niitä ikäviä asioita eivätkä ne poistu, vaikka kuinka yrittäisimme niitä peitellä ja salailla. Reaalitodellisuuden kohtaamalla voimme oikeasti vaikuttaa ja kohentaa elämän tasoamme, emme rakentamalla ”satuja”. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
JOS toinen haluaa vahvistuksen. Aina ei halua, vaikka "Kyllä sen näkee kun toinen yrittää salailla ja peitellä". Silloin tuo "suojelu" on paikallaan mistä edellä kirjoitettiin. Ei se ole vallankäyttöä vaan ajan käyttöä. Kuin myös sopeutumista eroajatukseen.
Tottakai ohjailin eroamme, koska MINÄ halusin erota. Ex ei. Olisin varmasti vieläkin ahdistuneena erittäin epätyydyttävässä suhteessa (tai mielisairaalassa), ellen olisi eroa järjestänyt. Kiitos siitä minulle. Exälle myös kiitos, ettei hän huomannut salaamistani tai peittelemistäni - tai ei ainakaan osoittanut sitä. Nykyiselle miehelleni kiitos, ettei hoputtanut eroa.
Nykyisessä suhteessani on todella mukavaa miellyttävää ja kodikasta, kun voi kertoa vapaasti ajatuksistaan ja erityisesti tunteistaan. Tämä onkin alkuperäinen ajatukseni parisuhteesta. En voinut sille mitään, että ex teki elämänsä vääriä valintoja, joutui vaikeuksiin ja kielsi itseltään nekin vähät tunteet, joita hän kykeni osoittamaan. Masentui tämän seurauksena, mutta kielsi senkin. Hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö - onneksi se tuli niin voimakkaana, etttei hän voinut sitä kieltää! Mielestäni täytyy olla varsin extreme -henkinen, jos tuohon päälle vielä alkaa kertoa rinnakkaissuhteestaan. Etenkin kun jo ennen olin saanut eroasian jotakuinkin vauhtiin. Jotain rajaa ja järki täytyy säilyttää. Ei rehellisyys sovi jokaiseen tilanteeseen.logiikkaasi.
otetaan esimerkki. Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen. Ainakin itse haluan ymmärtää, miksi. Voin olettaa kaiken näköistä, mutta varmimman tiedon saan, kun kysyn sitä. Eikö vain? Mikä mättää?
Jos toinen ei vastaa mitään tai kieltää ”ei mikään”, on kyse salailusta. Se voi johtua ihan siitäkin, ettei toinen vielä ole valmis kertomaan – tämä on persoonallisuuspiirre. Mutta kun aikaa kuluu, ja edelleenkin salaillaan, se on jo tietoinen valinta. Toinen halutaan jättää tyhjän päälle, epävarmuuteen ja näin käyttää valtaa häntä kohtaan. Tästä saadaan aikaan monta riitaa.
Jos eromainen tapahtuu niin, että kaikki valmistellaan salaa selän takana, niin muutot kuin uudet suhteet, se on vallan käyttöä. Toinen vain ahdistuneena ihmettelee, mikä toista vaivaa. Hänelle ei kerrota tai hänelle jopa valehdellaan päin naamaa. Eikö näin käy pettämisenkin yhteydessä? Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen. Joskus käy ettei hänelle kerrota koskaan syytä.
Erotettu ei siis voi tehdä surutyötään kunnolla, koska hän ei pysty hahmottamaan mitä tapahtui ja etenkään miksi. Voin kertoa että tämä johtaa usein vakavaan masennukseen. Miten siis ”suojelu” tällaisessa tapauksessa aiheutti? Ketä suojeltiin ja miltä?
On tapauksia joilla salailun ja valehtelun myötä koetaan että ollaan älykkäämpiä ja fiksumpia kuin kumppani, etenkin jos osataan vielä näytellä niin hyvin, ettei kumppani aavista juuri mitään. Kumppani elää siis vallankäyttäjän muokkaamaan ”todellisuuden” mukaan. Selityksenä liian usein on juuri se, että ”suojellaan” toista – olevinaan. Ettei toinen kestä tai häneen sattuu liikaa.
Ymmärrän että bibollaari ihmisen kanssa keskustelu on toisenlaista. Miksi hänelle ei kuitenkaan voisi kertoa totuutta? Edes sitten myöhemmin, kun on se hyvä hetki? - ihmeessä erotilanteessa
mummomuori* kirjoitti:
logiikkaasi.
otetaan esimerkki. Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen. Ainakin itse haluan ymmärtää, miksi. Voin olettaa kaiken näköistä, mutta varmimman tiedon saan, kun kysyn sitä. Eikö vain? Mikä mättää?
Jos toinen ei vastaa mitään tai kieltää ”ei mikään”, on kyse salailusta. Se voi johtua ihan siitäkin, ettei toinen vielä ole valmis kertomaan – tämä on persoonallisuuspiirre. Mutta kun aikaa kuluu, ja edelleenkin salaillaan, se on jo tietoinen valinta. Toinen halutaan jättää tyhjän päälle, epävarmuuteen ja näin käyttää valtaa häntä kohtaan. Tästä saadaan aikaan monta riitaa.
Jos eromainen tapahtuu niin, että kaikki valmistellaan salaa selän takana, niin muutot kuin uudet suhteet, se on vallan käyttöä. Toinen vain ahdistuneena ihmettelee, mikä toista vaivaa. Hänelle ei kerrota tai hänelle jopa valehdellaan päin naamaa. Eikö näin käy pettämisenkin yhteydessä? Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen. Joskus käy ettei hänelle kerrota koskaan syytä.
Erotettu ei siis voi tehdä surutyötään kunnolla, koska hän ei pysty hahmottamaan mitä tapahtui ja etenkään miksi. Voin kertoa että tämä johtaa usein vakavaan masennukseen. Miten siis ”suojelu” tällaisessa tapauksessa aiheutti? Ketä suojeltiin ja miltä?
On tapauksia joilla salailun ja valehtelun myötä koetaan että ollaan älykkäämpiä ja fiksumpia kuin kumppani, etenkin jos osataan vielä näytellä niin hyvin, ettei kumppani aavista juuri mitään. Kumppani elää siis vallankäyttäjän muokkaamaan ”todellisuuden” mukaan. Selityksenä liian usein on juuri se, että ”suojellaan” toista – olevinaan. Ettei toinen kestä tai häneen sattuu liikaa.
Ymmärrän että bibollaari ihmisen kanssa keskustelu on toisenlaista. Miksi hänelle ei kuitenkaan voisi kertoa totuutta? Edes sitten myöhemmin, kun on se hyvä hetki?edes pitäisi ajatella sitä toista? Ohi on! Tässä ja nyt, ja vain minä ja minun tulevaisuuteni. Ihminen on egoisti ja tulee aina olemaan.
Aikuinen ihminen ei ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä, ei hänen tunteistaan, onnestaan, reaktioistaan asioihin, -mistään. Sitä vartenhan meistä aikuisia kasvaa ja aikusia olemme.
"Ei voi rakentaa itseään toisen varaan, sehän olisi jo vangitsemista ja riistämistä, ehkä yksilönvapauden rajoittamista, raukkamaista kiristystä ja ihan jotain muuta, kuin rehellistä kumppanuutta tai rakkautta".
Ja tiedoksesi, että bibollaari kirjoitetaan bipolaari. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
puolelle. Noista olen suurimaksi osaksi ihan samaa mieltä. Toki jos tähän otetaan psykologiaa mukaan, niin saadaan me aspekteja vaikka mihin.
Ok, ajattelin vain että miksi joku baarinpitäjä tarvitsee sinun mielestäsi suojelua? Oma lapsesikin on näemmä oppinut tuon ajattelutavan. Perusideana on että lapsi voi olla rehellinen ilman että hänen tarvitsee pelätä rangaistuksia siitä. Mahdolliset seuraukset he ovat joutuneet kärsimään kyllä. En muuten ikinä menisi soittelemaan tuollaisen takia, sen taas lapset tietävät. Enkä ole juossut heidän perässään ikinä.
Alun perin siis oli puhe siitä että puolisoa tulee suojella siltä totuudelta että itse on pettänyt häntä, lupauksista huolimatta. Koet että pystyt päättämän toisen puolesta onko hän kykenevä kestämään todellisuutta vai ei. Et siis halua edes antaa mahdollisuutta siihen, että hän voisi päästä yli tuon kipeän asian. Asian josta sinä olet vastuussa ja josta sinä olet päättänyt salata jo enemmin kuin olet vieraisiin mennytkään – koska sitäkään todellisuutta hän ei mielestäsi kestä. Entäpä jos sitten puolisosi kestää, vaikka aikansa tekee kipeää? Entä jos hän on sinulle katkera siitä että olet salaillut ja valehdellut hänelle? Ehkä hän ei omasta mielestään olisi tarvinnut moista suojelua.
Tiedätkö että näemmä ihmiset valitsevat useimmiten sen rehellisyyden? Ei minulle usein valehdella. Eri asia on että ei tietenkään kaikkea tarvitse kertoa, vain se tärkein ja olennainen asia.
Eli jos kysyn puolisoltani, ”oletko tyytyväinen seksielämäämme”, hän vaikenee ja vaihtaa puheenaihetta (käyttää myös sanatonta viestintää) hän silloin salaa totuuden. Hän sanoo kyllä, mutta tarkoittaa ei (haluaa suojella?). Uskotko että kyllä se tulee ilmi monin tavoin, että hän ei puhunut totta. Sitten hän menee vieraisiin ja sanoo syyksi kehnon seksin. Hän on siis johtanut minua tietoisesti harhaa koko ajan. Se on jo sellainen määrä valehtelua ja salailua että en sietäisi sitä.
Kun välit ovat avoimet ja rehelliset, asia kerrotaan siis ajoissa. Ei peitellä totuutta, koska kumpikaan ei siitä lopulta hyödy, eikä ketään ole tarve ”suojella” elämältä. Näin ajattelen myös lasten osalta, ei heitä tarvitse elämältä suojella.
Edelleenkin se loukkaisi paljon, että minua ”suojeltaisiin” vain oman edun takia. Kyllä minä uskon kestäväni totuuden, ehkä jopa paremmin kuin kertoja itse!Baarinpitäjä ei tosiaankaan tarvitse suojelemista, mielestäni! Mutta lapseni halusi suojella ystäväänsä, joka "puhui" hänet baariin sisään. Tietysti halusi, koska muuten ei olisi päässyt sisälle - ja sinne hän halusi. Minun perusidea ei ole rehellisyys sinänsä - vaan se, että toinen ihminen on minulle rehellinen omasta vapaasta tahdostaan: kertoo sen mitä haluaa kertoa ja jättää kertomatta sen mitä ei halua. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa kertomaan - eikä monet edes itse tiedä vastauksia kaikkiin vaikkapa puolison kysymyksiin.
Jos suhteessa keskustellaan paljon, vuorovaikutus toimii oikeinpäin, ollaan läheisiä toisille, eikä kummallakaan ole suuria vaikeuksia, on miltein mahdotonta välttyä olemasta rehellinen! Mutta jos pelkkä keskusteluyhteys tökkii, niin kaikesta tulee jo hurjan paljon vaikeampaa. Kun siihen lisätään vielä roppakaupalla häiriötekijöitä - eikä suhdetta enää oikein edes ole - paitsi paperilla - niin se pistää miettimään hyvinkin paljon mitä on järkevää sanoa ja mitä ei.
Kannattaa myös pohtia kertomisen motiiveja. Ihmettelin, kun kerroit vanhemmillesi, että seurustelet varatun miehen kanssa (ymmärtäisin tämän hyvin, jos olet alaikäinen). Miksi? "Ripittäydyit" heille? Onko se teillä vain tapana? Kuuluuko heille mielestäsi todella se kenen kanssa seurustelet? Miten se liittyy HEIDÄN elämäänsä? Kerrotko heille myös kaikista muista tekemisistäsi/ajatuksistasi? Minusta jotenkin näyttää (sori vaan), että toteutat heidän tiukkaa käsitystään rehellisyydestä ja kerjäät siten myötätuntoa itsellesi heiltä ("katsokaa kuinka rohkea olen, uskalsin kertoa seurustelevani varatun miehen kanssa").
Kyllä vaan, omassa elämässäni olen ollut muutamassa tiukassa paikassa - ja kiittänyt siitä, että osaan pitää suuni kiinni silloin, kun siihen on todella tarvetta. Vaikka pitää olla kunnolla rikki tullakseen uudelleen ehjäksi, niin jotain rajaa sillekin. Jos on jo ennestään moniongelmainen, niin sellaista pitää suojella enemmältä - ainakin niin kauan selviää ongelmistaan, edes yhdestä suuresta. Tai vastaavasti, jos asialla ei ole muuta merkitystä: kunhan antaisi sen vain toisen harteille kannettavaksi "kas tässä, heippa, nyt erotaan" - niin sellaisessa ei ole mitään järkeä. - sheena*
vastaajaa kirjoitti:
Olette ilmeisesti naisia kummatkin. Mutta viestissänne ilmoititte kumpikin, kuinka te arvostatte rehellisyyttä, salailemattomuutta, ajatusten suoraan ilmaisemista, ratkaisujen etsimistä jne. hyviä omiaisuuksia ja nämä ominaisuudet liitätte miehiin. Ja seuraavaksi ilmoitatte, että tämän vuoksi teillä on lähinnä vain miehiä ystävinä enimmäkseen, toisella ei jopa yhtään naista ystävänä, koska miehillä juuri on nämä teidän hyvinä pitämänne ominaisuudet.
Kuitenkin itse olette naisia. Mikä on suhtautumisenne omaan itseenne, oletteko tekin itse vastaavasti niitä huonoksi luokiteltuja ystäviä eli naisia. Miten vanhempanne teidät kasvattivat suhtautumaan itseenne tyttöinä, olivatko tytöt huonompia kuin pojat. Luokittelette kirjoituksessanne ihmiset hyviin ja huonoihin ja hyviin kuuluvat miehet ja huonoihin naiset. Luulen että teillä kummallakaan ei ole yhtään todellista ystävää, ei miehiä eikä naisia, suhtautumisestanne omaan sukupuoleenne, naisiin, johtuen. Ikävä asenne teillä.
Toivottavasti ette lapsiinne tartuta tuollaista asennetta muihin naisiin kuin että naiset ovat epäluotettavia ystäviä, salailevia, taitavat olla hieman epärehellisiäkin ja viimeinen nimimerkki ilmoitti vielä että miehet, toisin kuin naiset, kertovat suoraan ajatuksensa ja miettivät ratkaisuja, päinvastoin kuin naiset. Hyi teitä kahta hävetkää suhtautumistanne omaan sukupuoleenne.
Ettekö itse huomaa, että voitte sitten katsoa peiliin, sillähän tuo kovasti moittimanne nainen on, miten itse olisitte sitten parempia omasta mielestänne kuin ne muut, joita mollaatte. Ei ihmisiä voi luokitella sen mukaan onko hän mies vai nainen. Luonteiden eroavaisuudet ovat yksilöllisiä, eivät sukupuolisidonnaisia.En todellakaan tarkoittanut, että vain miehillä olisi näitä erinomaisia ominaisuuksia. Niitä on molemmilla sukupuolella (seksuaalisesta suuntaumisestakin riippumatta). Minulla nyt jostain syystä sattuu olemaan enemmän miehiä ystävänä kuin naisia. Enkä myöskään halua moittia naisia mistään, en toki.
- sheena*
mummomuori* kirjoitti:
logiikkaasi.
otetaan esimerkki. Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen. Ainakin itse haluan ymmärtää, miksi. Voin olettaa kaiken näköistä, mutta varmimman tiedon saan, kun kysyn sitä. Eikö vain? Mikä mättää?
Jos toinen ei vastaa mitään tai kieltää ”ei mikään”, on kyse salailusta. Se voi johtua ihan siitäkin, ettei toinen vielä ole valmis kertomaan – tämä on persoonallisuuspiirre. Mutta kun aikaa kuluu, ja edelleenkin salaillaan, se on jo tietoinen valinta. Toinen halutaan jättää tyhjän päälle, epävarmuuteen ja näin käyttää valtaa häntä kohtaan. Tästä saadaan aikaan monta riitaa.
Jos eromainen tapahtuu niin, että kaikki valmistellaan salaa selän takana, niin muutot kuin uudet suhteet, se on vallan käyttöä. Toinen vain ahdistuneena ihmettelee, mikä toista vaivaa. Hänelle ei kerrota tai hänelle jopa valehdellaan päin naamaa. Eikö näin käy pettämisenkin yhteydessä? Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen. Joskus käy ettei hänelle kerrota koskaan syytä.
Erotettu ei siis voi tehdä surutyötään kunnolla, koska hän ei pysty hahmottamaan mitä tapahtui ja etenkään miksi. Voin kertoa että tämä johtaa usein vakavaan masennukseen. Miten siis ”suojelu” tällaisessa tapauksessa aiheutti? Ketä suojeltiin ja miltä?
On tapauksia joilla salailun ja valehtelun myötä koetaan että ollaan älykkäämpiä ja fiksumpia kuin kumppani, etenkin jos osataan vielä näytellä niin hyvin, ettei kumppani aavista juuri mitään. Kumppani elää siis vallankäyttäjän muokkaamaan ”todellisuuden” mukaan. Selityksenä liian usein on juuri se, että ”suojellaan” toista – olevinaan. Ettei toinen kestä tai häneen sattuu liikaa.
Ymmärrän että bibollaari ihmisen kanssa keskustelu on toisenlaista. Miksi hänelle ei kuitenkaan voisi kertoa totuutta? Edes sitten myöhemmin, kun on se hyvä hetki?Surutyö erossa pitää tehdä jokatapauksessa. Mielestäni on jopa valheellisempaa kertoa toisesta suhteesta tuossa tilanteessa. Siinä jää toiselle sellainen kuva, että erottiin "vain", koska puolisolla on toinen. Niinkin joskus käy, mutta varsin usein sitä toista ei ole, KUN on kaikinpuolisin tyytyväinen vakisuhteeseen.
Muistahan, että suhteen molemmilla osapuolilla on oma todellisuutensa, jota ei muokkaa kukaan muu todellisuutensa haltija itse. Muiden oikeudet ei riitä :). - dora*
mummomuori* kirjoitti:
logiikkaasi.
otetaan esimerkki. Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen. Ainakin itse haluan ymmärtää, miksi. Voin olettaa kaiken näköistä, mutta varmimman tiedon saan, kun kysyn sitä. Eikö vain? Mikä mättää?
Jos toinen ei vastaa mitään tai kieltää ”ei mikään”, on kyse salailusta. Se voi johtua ihan siitäkin, ettei toinen vielä ole valmis kertomaan – tämä on persoonallisuuspiirre. Mutta kun aikaa kuluu, ja edelleenkin salaillaan, se on jo tietoinen valinta. Toinen halutaan jättää tyhjän päälle, epävarmuuteen ja näin käyttää valtaa häntä kohtaan. Tästä saadaan aikaan monta riitaa.
Jos eromainen tapahtuu niin, että kaikki valmistellaan salaa selän takana, niin muutot kuin uudet suhteet, se on vallan käyttöä. Toinen vain ahdistuneena ihmettelee, mikä toista vaivaa. Hänelle ei kerrota tai hänelle jopa valehdellaan päin naamaa. Eikö näin käy pettämisenkin yhteydessä? Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen. Joskus käy ettei hänelle kerrota koskaan syytä.
Erotettu ei siis voi tehdä surutyötään kunnolla, koska hän ei pysty hahmottamaan mitä tapahtui ja etenkään miksi. Voin kertoa että tämä johtaa usein vakavaan masennukseen. Miten siis ”suojelu” tällaisessa tapauksessa aiheutti? Ketä suojeltiin ja miltä?
On tapauksia joilla salailun ja valehtelun myötä koetaan että ollaan älykkäämpiä ja fiksumpia kuin kumppani, etenkin jos osataan vielä näytellä niin hyvin, ettei kumppani aavista juuri mitään. Kumppani elää siis vallankäyttäjän muokkaamaan ”todellisuuden” mukaan. Selityksenä liian usein on juuri se, että ”suojellaan” toista – olevinaan. Ettei toinen kestä tai häneen sattuu liikaa.
Ymmärrän että bibollaari ihmisen kanssa keskustelu on toisenlaista. Miksi hänelle ei kuitenkaan voisi kertoa totuutta? Edes sitten myöhemmin, kun on se hyvä hetki?varminta tietoa ei välttämättä saakaan sitä kysymällä - kas siinä ongelma, jos sen ongelmaksi ottaa.
Varmimman tiedon saa elämällä eteenpäin ja kuulostelemalla. Luomalla itse sellaista otollista ilmapiiriä, jotta toinen uskaltaisi kakistaa ulos ajatuksensa, kysymättä; kertomalla omista ajatuksistaan - niiden lomassa voi varovasti tunnustella "minusta tuntuu, ettei sinulla ole kaikki kohdallaan". Mutta jättää se hautumaan.
Ja jos itsellä on pitkään huono fiilis ja omat yksinpuhelut eikä edes niitä seuranneet tiedustelut ole tuottaneet tulosta - niin apua - mitä sitten? Siinä vaiheessa voi todeta, ettei omalta puoleltaan tunne suhteen toimivan niin kuin pitäisi - ei ollenkaan. Ja se on uhka koko suhteen tulevaisuudelle. Silloin voi kysyä suoraan eikö sillä ole toiselle mitään merkitystä. Olisiko ero hänen mielestään hyvä ratkaisu? Jos hän vastaa "kyllä, ero on hyvä ratkaisu" niin sitten pitää erota. Jos hän vastaa "ei ikinä, ero on todella huono ratkaisu, eikä hän sitä toivo". Tähän vaiheeseen täytyy pyytää ehdotuksia. Jos seuraa rakentavia ehdotuksia - ja avautumista, hyvä. Mikäli hän sanoo "en toivo enkä halua erota, mutten voi muuttua enkä keksi ratkaisuja" tämä johtaa varmasti eroon. Mikäli hän sanoo "en halua erota ja haluan muuttaa toimintaani" mutta ellei hän sitä kuitenkaan muuta, niin kannattaa nostaa tassut pystyyn.
Riitaa tulee aivan varmasti, jos murtautuu tai yrittää murtautua väkisin toisen todellisuuteen. Eikä riita yhtään helpota muuttumista tai asioiden paranemista - päinvastoin se ajaa molemmat vuoronperään puolustuskannalle eikä mistään tule enää mitään. Kysymys ei ole valehtelusta, salaamisesta. Kysymys on ihmisten erilaisista tavoista viestiä - tai kyvyttömyydestä viestiä. Kyvyttömyytäkin viestiä pitäisi kunnioittaa. Ei hyppiä toisen nenälle "sinä senkin valehtelija salailija". Kaiken a ja o on se, ettei ketään saa viestimään eikä houkuteltua pakolla vuorovaikutukseen. Hyvä ilmapiiri on viestinnän ja vuorovaiktuksen kannalta kaikkein tärkeintä.
"Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen."
Miten niin ei minkäänlaista? Eikö toinen ole jo valmistellut muutosta käytöksellään: ollut salamyhkäinen, vältellyt katsekontaktia, ollut ärtyisä? Mahdollisesti ei ole reagoinut mitenkään mietteisiisi, ei vastannut kysymyksiisi? Mitä tapahtui ja miksi - se ei ole oleellista, koska sitä ei täsmällisesti voi tietää kukaan. Oleellinen asia on, että toinen lähti tai erottiin. Siinä pitää työskennellä ainoastaan oman todellisuutensa kanssa, jotta saisi sen mukautettua olosuhteisiin. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
varminta tietoa ei välttämättä saakaan sitä kysymällä - kas siinä ongelma, jos sen ongelmaksi ottaa.
Varmimman tiedon saa elämällä eteenpäin ja kuulostelemalla. Luomalla itse sellaista otollista ilmapiiriä, jotta toinen uskaltaisi kakistaa ulos ajatuksensa, kysymättä; kertomalla omista ajatuksistaan - niiden lomassa voi varovasti tunnustella "minusta tuntuu, ettei sinulla ole kaikki kohdallaan". Mutta jättää se hautumaan.
Ja jos itsellä on pitkään huono fiilis ja omat yksinpuhelut eikä edes niitä seuranneet tiedustelut ole tuottaneet tulosta - niin apua - mitä sitten? Siinä vaiheessa voi todeta, ettei omalta puoleltaan tunne suhteen toimivan niin kuin pitäisi - ei ollenkaan. Ja se on uhka koko suhteen tulevaisuudelle. Silloin voi kysyä suoraan eikö sillä ole toiselle mitään merkitystä. Olisiko ero hänen mielestään hyvä ratkaisu? Jos hän vastaa "kyllä, ero on hyvä ratkaisu" niin sitten pitää erota. Jos hän vastaa "ei ikinä, ero on todella huono ratkaisu, eikä hän sitä toivo". Tähän vaiheeseen täytyy pyytää ehdotuksia. Jos seuraa rakentavia ehdotuksia - ja avautumista, hyvä. Mikäli hän sanoo "en toivo enkä halua erota, mutten voi muuttua enkä keksi ratkaisuja" tämä johtaa varmasti eroon. Mikäli hän sanoo "en halua erota ja haluan muuttaa toimintaani" mutta ellei hän sitä kuitenkaan muuta, niin kannattaa nostaa tassut pystyyn.
Riitaa tulee aivan varmasti, jos murtautuu tai yrittää murtautua väkisin toisen todellisuuteen. Eikä riita yhtään helpota muuttumista tai asioiden paranemista - päinvastoin se ajaa molemmat vuoronperään puolustuskannalle eikä mistään tule enää mitään. Kysymys ei ole valehtelusta, salaamisesta. Kysymys on ihmisten erilaisista tavoista viestiä - tai kyvyttömyydestä viestiä. Kyvyttömyytäkin viestiä pitäisi kunnioittaa. Ei hyppiä toisen nenälle "sinä senkin valehtelija salailija". Kaiken a ja o on se, ettei ketään saa viestimään eikä houkuteltua pakolla vuorovaikutukseen. Hyvä ilmapiiri on viestinnän ja vuorovaiktuksen kannalta kaikkein tärkeintä.
"Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen."
Miten niin ei minkäänlaista? Eikö toinen ole jo valmistellut muutosta käytöksellään: ollut salamyhkäinen, vältellyt katsekontaktia, ollut ärtyisä? Mahdollisesti ei ole reagoinut mitenkään mietteisiisi, ei vastannut kysymyksiisi? Mitä tapahtui ja miksi - se ei ole oleellista, koska sitä ei täsmällisesti voi tietää kukaan. Oleellinen asia on, että toinen lähti tai erottiin. Siinä pitää työskennellä ainoastaan oman todellisuutensa kanssa, jotta saisi sen mukautettua olosuhteisiin.voisi jatkaa enemmänkin. Vuorovaikutus ei ole niitä yksinkertaisempia tilanteita. Kirjoitetut esimerkit ovat aina liian kapeita, koska osa olennaisesta tiedosta jää huomioimatta.
Kyllähän ihminen hakee selitystä ja pyrkii ymmärtämään kohdalleen tulevat tilanteet. Jokainen jollain tasolla. Toki asiat voi lakaista maton alle, mutta sieltä voivat tupsahtaa esiin vielä vuosienkin päästä. Hylkääminen on kuitenkin yksi elämän vaikeimmista traumoista.
Asioiden pitäisi riidellä eikä ihmisten. Murtautuminen toisen todellisuuteen on erittäin huono tapa riidellä. Pyrkimys kai olisi yhteisen ymmärryksen aikaan saaminen. Lie se niin vaikeaa, että mieluummin riidat jätetään kesken ja siirrytään pelaamaan. Toiselle ei missään nimessä paljasteta todellista itseään vaan laskelmoidaan omaksi eduksi.
Hyvään ilmapiiriin voi itsekin vaikuttaa. Mikä sitten on ”hyvä” ilmapiiri, harvoin se on kun ongelmista puhutaan? Vuorovaikutustaitoja tarvitaan etenkin juuri silloin. Osaanko oikeasti kuunnella, kykenenkö ottamaan negatiiviset ilmaisut rakentavasti vastaan. Ei niin päin, että osaako toinen.
Olen eronnut muutaman kerran. En ole koskaan silloinkaan joutunut valehtelemaan enkä salailemaan. Ehkä siksi erot ovat lopulta toimineet molempia kasvattavasti? Aikaa menee, sillä sitä on totisesti varattava. Yleinen oletus, että muuta ”riitakerta” riittää on mielestäni väärä. En ole jättänyt toista tyhjän päälle, sen verran kunnioitan toista ihmistä kuitenkin.
Emme me sentään elä niin erilaisissa todellisuuksia että meillä ei olisi yhdistäviäkin tekijöitä! Mutta ehkä se on helpompi olla kova toista kohtaan, kun ei edes halua nähdä niitä. Uskon että toisen pettäminen on varmasti helpompaa, kun ottaa tuon näkökannan.
Onko niin, että kun toista ei pidä itsensä kaltaisena niin ”vain-seksiä” on silloin ehkä helpompi harrastaa? Ne toiset elää jossain ”toisessa” todellisuudessa, josta minun ei tarvitse murhetta kantaa. Heidän tunteensa ovat heidän asioita, ei minun?
Ainakin yksi seikka nousee esille, ja se on kovuus toista ihmistä kohtaan. Onko näin että toisen asemaan asettuminen on jotenkin nöyryyttävän oloista? Salaaminen ja valehtelu laittavat toisen auttamatta arpomaan ja sitä kutsutaan peliksi. Pelin ”voittaa” se joka kykenee toimiman itsekkäämmin ja häikäilemättömämmin. - parisuhteessa
sheena* kirjoitti:
Baarinpitäjä ei tosiaankaan tarvitse suojelemista, mielestäni! Mutta lapseni halusi suojella ystäväänsä, joka "puhui" hänet baariin sisään. Tietysti halusi, koska muuten ei olisi päässyt sisälle - ja sinne hän halusi. Minun perusidea ei ole rehellisyys sinänsä - vaan se, että toinen ihminen on minulle rehellinen omasta vapaasta tahdostaan: kertoo sen mitä haluaa kertoa ja jättää kertomatta sen mitä ei halua. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa kertomaan - eikä monet edes itse tiedä vastauksia kaikkiin vaikkapa puolison kysymyksiin.
Jos suhteessa keskustellaan paljon, vuorovaikutus toimii oikeinpäin, ollaan läheisiä toisille, eikä kummallakaan ole suuria vaikeuksia, on miltein mahdotonta välttyä olemasta rehellinen! Mutta jos pelkkä keskusteluyhteys tökkii, niin kaikesta tulee jo hurjan paljon vaikeampaa. Kun siihen lisätään vielä roppakaupalla häiriötekijöitä - eikä suhdetta enää oikein edes ole - paitsi paperilla - niin se pistää miettimään hyvinkin paljon mitä on järkevää sanoa ja mitä ei.
Kannattaa myös pohtia kertomisen motiiveja. Ihmettelin, kun kerroit vanhemmillesi, että seurustelet varatun miehen kanssa (ymmärtäisin tämän hyvin, jos olet alaikäinen). Miksi? "Ripittäydyit" heille? Onko se teillä vain tapana? Kuuluuko heille mielestäsi todella se kenen kanssa seurustelet? Miten se liittyy HEIDÄN elämäänsä? Kerrotko heille myös kaikista muista tekemisistäsi/ajatuksistasi? Minusta jotenkin näyttää (sori vaan), että toteutat heidän tiukkaa käsitystään rehellisyydestä ja kerjäät siten myötätuntoa itsellesi heiltä ("katsokaa kuinka rohkea olen, uskalsin kertoa seurustelevani varatun miehen kanssa").
Kyllä vaan, omassa elämässäni olen ollut muutamassa tiukassa paikassa - ja kiittänyt siitä, että osaan pitää suuni kiinni silloin, kun siihen on todella tarvetta. Vaikka pitää olla kunnolla rikki tullakseen uudelleen ehjäksi, niin jotain rajaa sillekin. Jos on jo ennestään moniongelmainen, niin sellaista pitää suojella enemmältä - ainakin niin kauan selviää ongelmistaan, edes yhdestä suuresta. Tai vastaavasti, jos asialla ei ole muuta merkitystä: kunhan antaisi sen vain toisen harteille kannettavaksi "kas tässä, heippa, nyt erotaan" - niin sellaisessa ei ole mitään järkeä.Minun haen parisuhteelta läheisyyttä ja sitä, että voin olla oma itseni. Se tarkoittaa sitä, että toinen ihminen tuntee sekä hyvät että huonot puoleni ja toivoisin, että kumppanini tuntisi minut paremmin kuin kukaan muu. Tämä edellyttää sitä, että kerron itsestäni mahdollisimman paljon. En tietenkään möläyttele kaikkea, mitä mielessäni liikkuu, mutta kyllä esim. halu solmia avioliiton ulkopuolinen suhde on sen mittaluokan asia, että asia pitäisi kertoa. Asioita on mahdotonta muuttaa ja parisuhdetta kehittää, jos ei uskalla olla rehellinen.
Minun ihmissuhteeni ovat tulleet sitä rehellisemmiksi, mitä vanhemmaksi olen tullut. En pelkää sanoa toisille mielipidettäni enkä kertoa omista asioistani. Niin paljon saa kuin itsestään antaa. - kertoo
sheena* kirjoitti:
Surutyö erossa pitää tehdä jokatapauksessa. Mielestäni on jopa valheellisempaa kertoa toisesta suhteesta tuossa tilanteessa. Siinä jää toiselle sellainen kuva, että erottiin "vain", koska puolisolla on toinen. Niinkin joskus käy, mutta varsin usein sitä toista ei ole, KUN on kaikinpuolisin tyytyväinen vakisuhteeseen.
Muistahan, että suhteen molemmilla osapuolilla on oma todellisuutensa, jota ei muokkaa kukaan muu todellisuutensa haltija itse. Muiden oikeudet ei riitä :).vain pettävän osapuolen huonoista vuorovaikutustaidoista ja edelleen siitä, että ei halua itse katsoa peiliin ja nähdä itseään sellaisena kuin on - pettämisineen kaikkineen. Jos pettää, kannattaa ennenkaikkea katsoa peiliin, vaikka ei pitäisikään siitä, mitä sieltä näkee. On aivan turhaa kääntää katsetta puolisoon - pettämisen syyt ovat pettäjässä itsessään ja usein sellaisissa lapsuudekokemuksissa, joita ei ole käyty läpi. Kuinka moni teistä pettäjistä haluaisi, että uusi partnerinne kohtelisi teitä samoin - olisi ärtyisä, salailisi ja pettäisi? Olisi hienoa saada edes kerran rehellinen vastaus.
- ex-puoliso on
ihmeessä erotilanteessa kirjoitti:
edes pitäisi ajatella sitä toista? Ohi on! Tässä ja nyt, ja vain minä ja minun tulevaisuuteni. Ihminen on egoisti ja tulee aina olemaan.
Aikuinen ihminen ei ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä, ei hänen tunteistaan, onnestaan, reaktioistaan asioihin, -mistään. Sitä vartenhan meistä aikuisia kasvaa ja aikusia olemme.
"Ei voi rakentaa itseään toisen varaan, sehän olisi jo vangitsemista ja riistämistä, ehkä yksilönvapauden rajoittamista, raukkamaista kiristystä ja ihan jotain muuta, kuin rehellistä kumppanuutta tai rakkautta".
Ja tiedoksesi, että bibollaari kirjoitetaan bipolaari.ihminen, jota kai pitäisi kohdella kuten muitakin ihmisiä. Vai ovatko kaikki suhteesi vain narsistista hyväksikäyttöä?
- kyvyttömyytensä
dora* kirjoitti:
varminta tietoa ei välttämättä saakaan sitä kysymällä - kas siinä ongelma, jos sen ongelmaksi ottaa.
Varmimman tiedon saa elämällä eteenpäin ja kuulostelemalla. Luomalla itse sellaista otollista ilmapiiriä, jotta toinen uskaltaisi kakistaa ulos ajatuksensa, kysymättä; kertomalla omista ajatuksistaan - niiden lomassa voi varovasti tunnustella "minusta tuntuu, ettei sinulla ole kaikki kohdallaan". Mutta jättää se hautumaan.
Ja jos itsellä on pitkään huono fiilis ja omat yksinpuhelut eikä edes niitä seuranneet tiedustelut ole tuottaneet tulosta - niin apua - mitä sitten? Siinä vaiheessa voi todeta, ettei omalta puoleltaan tunne suhteen toimivan niin kuin pitäisi - ei ollenkaan. Ja se on uhka koko suhteen tulevaisuudelle. Silloin voi kysyä suoraan eikö sillä ole toiselle mitään merkitystä. Olisiko ero hänen mielestään hyvä ratkaisu? Jos hän vastaa "kyllä, ero on hyvä ratkaisu" niin sitten pitää erota. Jos hän vastaa "ei ikinä, ero on todella huono ratkaisu, eikä hän sitä toivo". Tähän vaiheeseen täytyy pyytää ehdotuksia. Jos seuraa rakentavia ehdotuksia - ja avautumista, hyvä. Mikäli hän sanoo "en toivo enkä halua erota, mutten voi muuttua enkä keksi ratkaisuja" tämä johtaa varmasti eroon. Mikäli hän sanoo "en halua erota ja haluan muuttaa toimintaani" mutta ellei hän sitä kuitenkaan muuta, niin kannattaa nostaa tassut pystyyn.
Riitaa tulee aivan varmasti, jos murtautuu tai yrittää murtautua väkisin toisen todellisuuteen. Eikä riita yhtään helpota muuttumista tai asioiden paranemista - päinvastoin se ajaa molemmat vuoronperään puolustuskannalle eikä mistään tule enää mitään. Kysymys ei ole valehtelusta, salaamisesta. Kysymys on ihmisten erilaisista tavoista viestiä - tai kyvyttömyydestä viestiä. Kyvyttömyytäkin viestiä pitäisi kunnioittaa. Ei hyppiä toisen nenälle "sinä senkin valehtelija salailija". Kaiken a ja o on se, ettei ketään saa viestimään eikä houkuteltua pakolla vuorovaikutukseen. Hyvä ilmapiiri on viestinnän ja vuorovaiktuksen kannalta kaikkein tärkeintä.
"Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen."
Miten niin ei minkäänlaista? Eikö toinen ole jo valmistellut muutosta käytöksellään: ollut salamyhkäinen, vältellyt katsekontaktia, ollut ärtyisä? Mahdollisesti ei ole reagoinut mitenkään mietteisiisi, ei vastannut kysymyksiisi? Mitä tapahtui ja miksi - se ei ole oleellista, koska sitä ei täsmällisesti voi tietää kukaan. Oleellinen asia on, että toinen lähti tai erottiin. Siinä pitää työskennellä ainoastaan oman todellisuutensa kanssa, jotta saisi sen mukautettua olosuhteisiin.mukanaan seuraavaan liittoon ja luultavasti tällainen kyvyttömyys viestiä on ollut suurin parisuhteen perustaa murentava tekijä. Ex-puolison kannattaa surra vain sitä, että on valinnut puolison niin huonosti.
- mummomuori*
sheena* kirjoitti:
Baarinpitäjä ei tosiaankaan tarvitse suojelemista, mielestäni! Mutta lapseni halusi suojella ystäväänsä, joka "puhui" hänet baariin sisään. Tietysti halusi, koska muuten ei olisi päässyt sisälle - ja sinne hän halusi. Minun perusidea ei ole rehellisyys sinänsä - vaan se, että toinen ihminen on minulle rehellinen omasta vapaasta tahdostaan: kertoo sen mitä haluaa kertoa ja jättää kertomatta sen mitä ei halua. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa kertomaan - eikä monet edes itse tiedä vastauksia kaikkiin vaikkapa puolison kysymyksiin.
Jos suhteessa keskustellaan paljon, vuorovaikutus toimii oikeinpäin, ollaan läheisiä toisille, eikä kummallakaan ole suuria vaikeuksia, on miltein mahdotonta välttyä olemasta rehellinen! Mutta jos pelkkä keskusteluyhteys tökkii, niin kaikesta tulee jo hurjan paljon vaikeampaa. Kun siihen lisätään vielä roppakaupalla häiriötekijöitä - eikä suhdetta enää oikein edes ole - paitsi paperilla - niin se pistää miettimään hyvinkin paljon mitä on järkevää sanoa ja mitä ei.
Kannattaa myös pohtia kertomisen motiiveja. Ihmettelin, kun kerroit vanhemmillesi, että seurustelet varatun miehen kanssa (ymmärtäisin tämän hyvin, jos olet alaikäinen). Miksi? "Ripittäydyit" heille? Onko se teillä vain tapana? Kuuluuko heille mielestäsi todella se kenen kanssa seurustelet? Miten se liittyy HEIDÄN elämäänsä? Kerrotko heille myös kaikista muista tekemisistäsi/ajatuksistasi? Minusta jotenkin näyttää (sori vaan), että toteutat heidän tiukkaa käsitystään rehellisyydestä ja kerjäät siten myötätuntoa itsellesi heiltä ("katsokaa kuinka rohkea olen, uskalsin kertoa seurustelevani varatun miehen kanssa").
Kyllä vaan, omassa elämässäni olen ollut muutamassa tiukassa paikassa - ja kiittänyt siitä, että osaan pitää suuni kiinni silloin, kun siihen on todella tarvetta. Vaikka pitää olla kunnolla rikki tullakseen uudelleen ehjäksi, niin jotain rajaa sillekin. Jos on jo ennestään moniongelmainen, niin sellaista pitää suojella enemmältä - ainakin niin kauan selviää ongelmistaan, edes yhdestä suuresta. Tai vastaavasti, jos asialla ei ole muuta merkitystä: kunhan antaisi sen vain toisen harteille kannettavaksi "kas tässä, heippa, nyt erotaan" - niin sellaisessa ei ole mitään järkeä.Rehellisyys on perus ARVO elämässäni.
Te suojelitte baarinpitäjää, ette kertojaa. Vai salasiko poikasi hänetkin, kuka hän oli? Mitä sillä on tekemistä baarinpitäjänkanssa? Sinähän olisit voinut käräyttää baarinpitäjän jälkeenpäin...
”… pohtia kertomisen motiiveja…” Tämä on mielestäni erittäin tärkeä pointti, sillä se määrää myös sen kuinka kerron. Kannattaa pohtia vaikka kahteen kertaan!
Huomaan että suhtaudut rehellisyyteen aika pilkkaavasti? Onko vain ilkeämieliset ja pahansuovat ihmiset rehellisiä? Entä kun sen tekee rakkaudella?
Jos vanhempani kysyvät, onko mies naimisissa, kyllä vastaan siihen niin kuin asia oli. Koska kyse oli tärkeästä ihmisestä, vein miehen näytille. Kuitenkin kerroin jo aiemmin tästä aikeesta. Kyllä, keskustelin vanhempieni kanssa aina rehellisesti, koska en nähnyt mitään syytä valehdella tai salata. Kyse ei kuitenkaan ole vuotamisesta, vaan toki järkeään voi käyttää. Täytyy erottaa olennainen epäolennaisesta.
Suluissa oleva kommentti oli vähän lapsellinen. 15 vuotiaana ehkä mutta ei enää 45v! Enkä todellakaan saanut myötätuntoa, päinvastoin. Käytiin tiukka moraalinen keskustelu. ehkä sinä et vain ymmärrä, että rehellisyyden vuoksi on mahdollista pureutua pintaa syvemmälle ja muodostaa aitoja ihmissuhteita.
Kuten tuolla oli, mitä vanhemmaksi tulen sitä rehellisempiä ihmissuhteeni ovat. En pelkää enää vääriä asioita. En kaipaa enää hyväksyntää muilta niin paljoa että sumuttaisin heitä.
Tiukoissa paikoissa olen ollut minäkin. Pakko on miettiä, mitä suustaan päästää. Etenkin se on tiukkaa, kun miettii sitä, ettei tarvitse alentua ainakaan valehtelemaan. Silloin kun vaikenee, on oltava tiukka moraalinen pohja sille, miksi ei sano jotain – eli jälleen mitä suojelee ja miksi? Harvoin se on oma nahka… - cinderella*
mummomuori* kirjoitti:
Kun ajattelee millaista ihmistä täytyy suojella, niin mieleen tulee että hän on kykenemätön analysoimaan reaalitodellisuutta. Samoin hän on kykenemätön käsittelemään tunteitaan sekä tekemään ratkaisuja reaalitodellisuuteen pohjautuen.
Suojelija sen sijaan on henkisesti ylempänä, joka pystyy tekemään valinnat toisenkin aikuisen puolesta. Hän käyttää ottamaansa valtaa päättää, millaisessa todellisuudessa toinen saa elää. Eikä tämä osoita melkomoista halveksuntaa?
Ainakin itse koen juurit tämän erityisen nöyryyttävänä ja selkään puukottamisena. Toinen siis salaa ajattelee minusta noin alentavasti, muttei ilmaise sitä mitenkään.Olen täsmälleen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että ihmisiä pitää suojella totuudelta - ei tietenkään aina ja jokatapauksessa, mutta joskus. Luinpa tästä jostain kirjastakin, jossa kerrottiin kiltteydestä. Siinä sanottiin osuvasti, että ihmiset, jotka pyrkivät aina rehellisyyteen kadottavat vastuun lähemmäisistään. On helppoa toimia jyrkän rehellisyysnormin mukaan. Nämä rehelliset ihmiset eivät huomaa, että toiset ovat täysin suojattomia heidän totuuksiltaan.
Empatiakyky tarkoittaa taitoa asettua jonkun toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, HÄNEN tavallaan. Ei siis esim. vain sinun tavallasi, mummonmuori. Sinua on vaikea ymmärtää, koska asetat itsesi ja oman käsityksesi rehellisyydestä muiden ihmisten yläpuolelle. Toisten tunteilla, ajatuksilla, tahdolla ei ole väliä silloin kun on kyse SINUN tavastasi olla rehellinen, laukoa totuuksiasi. Vaikka kertoisit totuutesi miten kauniisti tahansa - niin sillä ei ole välttämättä mitään merkitystä. Päinvastoin. Piilovi**uilukin on paljon ilkeämpää kuin vi**uilu ihan suoraan - silloin ainakin vastapuoli osaa suojautua hyökkäykseltä.
Vinkki: jos toiselta kysyy.......nyt muistan - jos toiselta kysyy "mikä mättää" eikä hän vastaa mitään - tai vastaa "ei mikään" - niin se on HÄNEN viestinsä sinulle, että antaisit asian olla, "let it be". Eikä salailua tai valehtelua.
Kiva keskustelu muuten... - cinderella*
mummomuori* kirjoitti:
ovat suurimmaksi osaksi henkisiä, ei niinkään fyysisiä. Toki fyysinen puoli on olemassa. Koemme kaikennäköisiä tuntemuksia kehossamme, mutta ne me tulkitsemme sitten kukin omalla tavallaan. Nykyaika on ohjaa ajattelemaan kaikkea mahdollista seksinä tai sen ”tarpeena”.
Seksiin voi tulla riippuvuus, koska sen aikana/jälkeen meihin vapautuu ”mielihyvä ”hormoneja. Samat hormonit saavat mm. huumeiden käytöstä voimakkaan mielihyvän tunteen aikaan. Siksi riippuvuus pystyy kehittymään, enää ei mikään muu anna samaa kokemusta ja hiljaksiin ”annoksia” täytyy nostaa.
Paskafiilis (moraalinen krapula) voi siis tulla ihan mainiosti vaikka takana olisikin voimakas mielihyvän kokemus!ihmisillä yksi tarve on ylitse muiden - se on hyväksytyksi tulemisen tarve. Se ei onnistu yksin oman itsensä kanssa. Toki meidän myös täytyy hyväksyä itsemme! Vähän vaikea tulla hyväksytyksi toisten taholta tai kenenkään on vaikea hyväksyä meitä, ellei hyväksy itseään...
Kun oikein ajattelee tarkemmin, niin tuosta tarpeesta lähtevät/tarpeeseen pohjautuvat ihan kaikki ihmissuhteet - vaikka niihin liittyisi "vainseksiä" tai "vainjalkapalloa". Jos joku harrastaa laulua, niin tuskin sitäkään ihan omaksi ilokseen vain.
Mielestäni on kuitenkin ihan turha kinata mitkä tunteet ovat seksiiin liitettynä hienompia kuin jotkut toiset. Jokainenhan kokee asiat omalla tavallaan. Seksistä on tullut muotiasia, mutta sitä se ei ole kaikille. Minullakin on tapana poistua puolilta öin bileistä kuin bileistä (lumous haihtuu..) ja siirtyä sinne missä on parhaimmat jatkot. Ne ovat järjestäin siellä missä on filosofisia ihmisiä, joitain voisi kutsua jopa friikeiksi. - hanna*
cinderella* kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että ihmisiä pitää suojella totuudelta - ei tietenkään aina ja jokatapauksessa, mutta joskus. Luinpa tästä jostain kirjastakin, jossa kerrottiin kiltteydestä. Siinä sanottiin osuvasti, että ihmiset, jotka pyrkivät aina rehellisyyteen kadottavat vastuun lähemmäisistään. On helppoa toimia jyrkän rehellisyysnormin mukaan. Nämä rehelliset ihmiset eivät huomaa, että toiset ovat täysin suojattomia heidän totuuksiltaan.
Empatiakyky tarkoittaa taitoa asettua jonkun toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, HÄNEN tavallaan. Ei siis esim. vain sinun tavallasi, mummonmuori. Sinua on vaikea ymmärtää, koska asetat itsesi ja oman käsityksesi rehellisyydestä muiden ihmisten yläpuolelle. Toisten tunteilla, ajatuksilla, tahdolla ei ole väliä silloin kun on kyse SINUN tavastasi olla rehellinen, laukoa totuuksiasi. Vaikka kertoisit totuutesi miten kauniisti tahansa - niin sillä ei ole välttämättä mitään merkitystä. Päinvastoin. Piilovi**uilukin on paljon ilkeämpää kuin vi**uilu ihan suoraan - silloin ainakin vastapuoli osaa suojautua hyökkäykseltä.
Vinkki: jos toiselta kysyy.......nyt muistan - jos toiselta kysyy "mikä mättää" eikä hän vastaa mitään - tai vastaa "ei mikään" - niin se on HÄNEN viestinsä sinulle, että antaisit asian olla, "let it be". Eikä salailua tai valehtelua.
Kiva keskustelu muuten...noin. Hyvä, että joku täälläkin tajuaa mitä empatia tarkoittaa.Se on nimenomaan kyky asettua toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, hänen tavallaan. Eikä sitä, että kyetään asettumaan toisen asemaan vain silloin, jos tämä ajattelee kaikesta samoin kuin itse.
Meillä oli juuri koulutustilaisuus, jossa käsiteltiin ihmisten erilaisuutta ja erilaisia viestintätapoja ja-malleja. Viestinnässä on ennenkaikkea huomioitava se kenelle viestitään, mitä, miten ja miksi. Juuri tässä ne empatiakyvyt (tai taidot - niitä voi opetella) on vahvasti esillä. Menee täysin pieleen, ellei yhtään ymmärrä millainen on se ihminen, jolle viesti täytyisi saada perille.
Sivuttiin paljon myös parisuhdetta. Vaikka ihminen pystyisi töissä kertomaan asioista ja kuuntelemaan asioita varsin mallikkaasti - niin usein kotona tämä taito unohtuu. Ei tule edes mieleen, että kumppani voisi olla erimieltä! Tietenkin hänen täytyy ajatella asioista samoin, ja ellei ajattele -hän ajattelee väärin. Kaksi ihmistä pystyy todelliseen läheisyyteen vain silloin, kun molemmat hyväksyvät toisensa omana itsenään - ja kunnioittaa toistensa rajoja. - mummomuori*
cinderella* kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että ihmisiä pitää suojella totuudelta - ei tietenkään aina ja jokatapauksessa, mutta joskus. Luinpa tästä jostain kirjastakin, jossa kerrottiin kiltteydestä. Siinä sanottiin osuvasti, että ihmiset, jotka pyrkivät aina rehellisyyteen kadottavat vastuun lähemmäisistään. On helppoa toimia jyrkän rehellisyysnormin mukaan. Nämä rehelliset ihmiset eivät huomaa, että toiset ovat täysin suojattomia heidän totuuksiltaan.
Empatiakyky tarkoittaa taitoa asettua jonkun toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, HÄNEN tavallaan. Ei siis esim. vain sinun tavallasi, mummonmuori. Sinua on vaikea ymmärtää, koska asetat itsesi ja oman käsityksesi rehellisyydestä muiden ihmisten yläpuolelle. Toisten tunteilla, ajatuksilla, tahdolla ei ole väliä silloin kun on kyse SINUN tavastasi olla rehellinen, laukoa totuuksiasi. Vaikka kertoisit totuutesi miten kauniisti tahansa - niin sillä ei ole välttämättä mitään merkitystä. Päinvastoin. Piilovi**uilukin on paljon ilkeämpää kuin vi**uilu ihan suoraan - silloin ainakin vastapuoli osaa suojautua hyökkäykseltä.
Vinkki: jos toiselta kysyy.......nyt muistan - jos toiselta kysyy "mikä mättää" eikä hän vastaa mitään - tai vastaa "ei mikään" - niin se on HÄNEN viestinsä sinulle, että antaisit asian olla, "let it be". Eikä salailua tai valehtelua.
Kiva keskustelu muuten...Eli empatiakyky on tärkeä. Ilman sitä voimme valehdella ja manipuloida toista ilman huonoa omaatuntoa. Todella on ymmärrettävä toisen tunteita jotta kykenee toimimaan hänen tavallaan.
Piiloveetuilu on juuri sitä salailua ja peittelyä – ei rehellisyyttä. Te tunnutte unohtavan että myös itselleen on opittava olemana rehellinen. Se on vaikeaa. Itsepetos vaanii nurkan takana.
Rehellisyys pohjautuu nimenomaan tuohon että toinen otetaan huomioon. On oltava tarkkaa todella siitä motivaatiosta, ettei se sittenkin ole vain oman kilven kiilloista ja halusta päästä itse helpommalla?
Jyrkkyys on aina pahasta, mutta rehellinen voi olla ilman tuollaista jyrkkyyttä. Itse puhun vuotamisesta, eli lauotaan ”totuuksia” päin silmiä miettimättä yhtään, mitä ne ovat. Nämä ”totuudet” eivät vain ole harkittuja totuuksia vaan ihan vain omia ja usein ilkeämielisiä oletuksia ja tuntemuksia.
Tietenkin salailu tarkoittaa että hänen mielestään pitäisi asian antaa olla. Eihän se muuten salassa pysyisi. Tuollainen käytös vain tosin huonontaa välejä. Aletaan etääntyä ja vierastamaan toisiaan. Ainakin itse toimin niin etten enää kyselekään, koska ei kiinnosta. Ohjaan huomioon omiin juttuihin ja lopulta ei ole enää juuri mitään muutkaan puhumista toisen kanssa.
Minun puolesta toinen voi vaieta, mutta niin vaikenen minäkin, koska vastavuoroisuus kuihtuu. Toisin yritän viimeiseen asti saada yhteyttä takaisin hyvällä, ellei onnistu, niin se loppuu. Silloin tuo salailija on itse katkaissut välit minuun, eikö vain? Samoin jos toinen valehtelee, miksi minun pitäisi olla hänen seurassaan enää sen jälkeen?
Ei rehellisyys ole hyökkäyksiä, mistä ihmeestä te tällaisen kuvan olette saaneet? - mummomuori*
cinderella* kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä että ihmisiä pitää suojella totuudelta - ei tietenkään aina ja jokatapauksessa, mutta joskus. Luinpa tästä jostain kirjastakin, jossa kerrottiin kiltteydestä. Siinä sanottiin osuvasti, että ihmiset, jotka pyrkivät aina rehellisyyteen kadottavat vastuun lähemmäisistään. On helppoa toimia jyrkän rehellisyysnormin mukaan. Nämä rehelliset ihmiset eivät huomaa, että toiset ovat täysin suojattomia heidän totuuksiltaan.
Empatiakyky tarkoittaa taitoa asettua jonkun toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, HÄNEN tavallaan. Ei siis esim. vain sinun tavallasi, mummonmuori. Sinua on vaikea ymmärtää, koska asetat itsesi ja oman käsityksesi rehellisyydestä muiden ihmisten yläpuolelle. Toisten tunteilla, ajatuksilla, tahdolla ei ole väliä silloin kun on kyse SINUN tavastasi olla rehellinen, laukoa totuuksiasi. Vaikka kertoisit totuutesi miten kauniisti tahansa - niin sillä ei ole välttämättä mitään merkitystä. Päinvastoin. Piilovi**uilukin on paljon ilkeämpää kuin vi**uilu ihan suoraan - silloin ainakin vastapuoli osaa suojautua hyökkäykseltä.
Vinkki: jos toiselta kysyy.......nyt muistan - jos toiselta kysyy "mikä mättää" eikä hän vastaa mitään - tai vastaa "ei mikään" - niin se on HÄNEN viestinsä sinulle, että antaisit asian olla, "let it be". Eikä salailua tai valehtelua.
Kiva keskustelu muuten...Oletteko tullut edes ajatelleeksi että melkoinen osa ihmisten välisistä ongelmista on se, että emme anna oikeita viestejä toisillemme? Tarkoittaa juuri sitä että salataan tai valehdellaan olennaisissa asioissa? Jätetään kertomatta jotain keskeistä ja tärkeää tai ohjataan väärille poluille valehtelemalla. On olemassa ns. valkoisia valheita, niitä en tarkoita.
Kaksi esimerkkiä elävästä elämästä:
Eka liittoni oli ns. avoin avioliitto. Miehelläni oli muita naisia, joista tiesin. Mieheni myönsi aina asian. Pienennellä paikkakunnalla oli mahdotonta olla törmäämättä näihin naisiin.
Naisen 1 kanssa satuttiin puheisiin. Nainen oli hyvin miellyttävä minua kohtaan ja yritti hieroa ystävyyttä. Näin että hän nautti tuosta vallastaan, koska kuvitteli, etten minä tiennyt heidän suhteestaan. Lopulta hän jopa mielisteli minua.
Minuun iski pikku piru, eli vallan halu. Leikin hänellä aikani kuin kissa hiirellä. Lähdin peliin mukaan joksikin aikaa. Sitten (itselleni rehellisenä) alkoi kaduttaa ja tunsin myötätuntoa tuota naista kohtaan. En antanut hänen nolata itseään enempää joten hyvän hetken tullessa (hänelle rehellisesti) kerroin, että minä teidän suhteesta (”Mursin” hänen mielensä? ”Tunkeuduin” hänen todellisuuteensa?). Tuumasin asian vain, en enempää, koska aihetta ei ollut.
Mitä tapahtui? Ilmeisesti naista nolotti. Hän oli kuvitellut olevansa niskanpäällä ja sitten paljastui että ei ollutkaan. Hän suuttui minulle. Yllättäen myös miehelleni ja haukkui hänet maan rakoon. Minua hän ei tuon jälkeen enää tervehtinyt ja luikki piiloon. Itse kyllä tervehdin, en minä ollut vihainen! Hän ei saanut
koskaan tietää totuutta asiasta, koska hänen arvomaailmassaan salailu oli normaalia. Minä ilkeä ihminen rikoin tuon normin.
Naisen 2 tapahtuma alkoi miltei samoin, mutta toisin hän ei mielistellyt. Kerroin samalla tavalla hänelle asian. Hänen arvonsa oli toiset, hän pyrki rehellisyyteen. Tuumasi että kuinka noloa. Rauhoitin (tunsin myötätuntoa) että sellaiseen ei ollut aihetta, kaikki on ok. Sitten nainen 2 kertoi että häntä helpotti kun ei tarvitse enää salailla. Juttelu jatkui pitkään ja myöhemmin meistä tuli ystävät.
Olisiko minun siis pitänyt salata molemmilta se, että minä tiesin? Suojata heitä totuudelta? Antaa heidän nolata itsensä 10 – 0? Olisiko se tuntunut minusta oikeasti hyvältä, seurata noita näytelmiä ”ylhäältä” ja pelailla aina kohdatessamme? Ei. - ymmärtää toisen
hanna* kirjoitti:
noin. Hyvä, että joku täälläkin tajuaa mitä empatia tarkoittaa.Se on nimenomaan kyky asettua toisen asemaan - pyrkiä ymmärtämään hänen tunteitaan, hänen tavallaan. Eikä sitä, että kyetään asettumaan toisen asemaan vain silloin, jos tämä ajattelee kaikesta samoin kuin itse.
Meillä oli juuri koulutustilaisuus, jossa käsiteltiin ihmisten erilaisuutta ja erilaisia viestintätapoja ja-malleja. Viestinnässä on ennenkaikkea huomioitava se kenelle viestitään, mitä, miten ja miksi. Juuri tässä ne empatiakyvyt (tai taidot - niitä voi opetella) on vahvasti esillä. Menee täysin pieleen, ellei yhtään ymmärrä millainen on se ihminen, jolle viesti täytyisi saada perille.
Sivuttiin paljon myös parisuhdetta. Vaikka ihminen pystyisi töissä kertomaan asioista ja kuuntelemaan asioita varsin mallikkaasti - niin usein kotona tämä taito unohtuu. Ei tule edes mieleen, että kumppani voisi olla erimieltä! Tietenkin hänen täytyy ajatella asioista samoin, ja ellei ajattele -hän ajattelee väärin. Kaksi ihmistä pystyy todelliseen läheisyyteen vain silloin, kun molemmat hyväksyvät toisensa omana itsenään - ja kunnioittaa toistensa rajoja.tunteita. jos lähdetään liikkelle siitä, että ei pyritäkään rehellisyyteen ja siihen, että haluaa antaa itsestään ja omista tunteistaan mahdollisimman oikean kuvan toiselle. Silloin ei olla enää parisuhteessa, vaan toimitaan mielikuvasuhteessa, jossa ei voi syntyä todellista läheisyyttä, vaan etäännytään toisesta.
Salailu ja valehtelu voi kertoa puutteellisista tunteiden hallintataidoista ja minuuden hauraudesta. Ei kestetä toisen ihmisen tunnereaktioita, vaan yritetään mieluummin selvitä hankalista tilanteista salailemalla ja valehtelemalla. Kannattaisi keskittyä miettimään, miten hankalia tilanteita käsiteltiin lapsuudenkodissa ja pyrkiä muuttamaan näitä toimimattomia malleja. - sheena*
mummomuori* kirjoitti:
Rehellisyys on perus ARVO elämässäni.
Te suojelitte baarinpitäjää, ette kertojaa. Vai salasiko poikasi hänetkin, kuka hän oli? Mitä sillä on tekemistä baarinpitäjänkanssa? Sinähän olisit voinut käräyttää baarinpitäjän jälkeenpäin...
”… pohtia kertomisen motiiveja…” Tämä on mielestäni erittäin tärkeä pointti, sillä se määrää myös sen kuinka kerron. Kannattaa pohtia vaikka kahteen kertaan!
Huomaan että suhtaudut rehellisyyteen aika pilkkaavasti? Onko vain ilkeämieliset ja pahansuovat ihmiset rehellisiä? Entä kun sen tekee rakkaudella?
Jos vanhempani kysyvät, onko mies naimisissa, kyllä vastaan siihen niin kuin asia oli. Koska kyse oli tärkeästä ihmisestä, vein miehen näytille. Kuitenkin kerroin jo aiemmin tästä aikeesta. Kyllä, keskustelin vanhempieni kanssa aina rehellisesti, koska en nähnyt mitään syytä valehdella tai salata. Kyse ei kuitenkaan ole vuotamisesta, vaan toki järkeään voi käyttää. Täytyy erottaa olennainen epäolennaisesta.
Suluissa oleva kommentti oli vähän lapsellinen. 15 vuotiaana ehkä mutta ei enää 45v! Enkä todellakaan saanut myötätuntoa, päinvastoin. Käytiin tiukka moraalinen keskustelu. ehkä sinä et vain ymmärrä, että rehellisyyden vuoksi on mahdollista pureutua pintaa syvemmälle ja muodostaa aitoja ihmissuhteita.
Kuten tuolla oli, mitä vanhemmaksi tulen sitä rehellisempiä ihmissuhteeni ovat. En pelkää enää vääriä asioita. En kaipaa enää hyväksyntää muilta niin paljoa että sumuttaisin heitä.
Tiukoissa paikoissa olen ollut minäkin. Pakko on miettiä, mitä suustaan päästää. Etenkin se on tiukkaa, kun miettii sitä, ettei tarvitse alentua ainakaan valehtelemaan. Silloin kun vaikenee, on oltava tiukka moraalinen pohja sille, miksi ei sano jotain – eli jälleen mitä suojelee ja miksi? Harvoin se on oma nahka…rehellisyyttä. Arvostan rehellisyyttä, mutta en sokeasti, aina ja joka tilanteessa. Punnitsen tarkkaan - korostan, siis tilanteesta riippuen - sanonko vai enkö sano . Mietin mahdollisia seurauksia molemmista vaihtoehtoista. Jos päätän kertoa, mietin miten. Jos päätän salata, mietin mihin asti salaan - voiko asiasta jossain vaiheessa kertoa. Näitä pohdin niin omalta kuin vastaanottajan kannalta. Pohjimmiltaan tässä on kysymys vastaanottajan tuntemisesta. Millainen hän on, miten hän yleensä käyttäytyy, mitä toivoo, mitä arvostaa/ajattelee/tuntee jne. Siihen vaikuttaa myös paljon miten hän suhtautuu minuun.
Tutkailen siis jokaisen vaihtoehdon tarkoin miettien miltä kannalta se on oikein ja miltä väärin. Totuuden kertominenkin voi olla todella väärin - etenkin kriisitilanteissa enkä tarkoita tällä vain kansainvälisiä selkkauksia, sotaa tms. Meillä jokaisella on oma siperiamme kuten sanotaan.
Itse pyrin olemaan oikealla tavalla kiltti. Siihen ei kuulu toisen loukkaaminen rehellisyyden nimissä.
Kaikki ihmissuhteet ovat aitoja, mutta kaikki ovat myös erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi puhua kaikesta, muttei se silti tee ihmissuhteesta epäaitoa. - sheena*
parisuhteessa kirjoitti:
Minun haen parisuhteelta läheisyyttä ja sitä, että voin olla oma itseni. Se tarkoittaa sitä, että toinen ihminen tuntee sekä hyvät että huonot puoleni ja toivoisin, että kumppanini tuntisi minut paremmin kuin kukaan muu. Tämä edellyttää sitä, että kerron itsestäni mahdollisimman paljon. En tietenkään möläyttele kaikkea, mitä mielessäni liikkuu, mutta kyllä esim. halu solmia avioliiton ulkopuolinen suhde on sen mittaluokan asia, että asia pitäisi kertoa. Asioita on mahdotonta muuttaa ja parisuhdetta kehittää, jos ei uskalla olla rehellinen.
Minun ihmissuhteeni ovat tulleet sitä rehellisemmiksi, mitä vanhemmaksi olen tullut. En pelkää sanoa toisille mielipidettäni enkä kertoa omista asioistani. Niin paljon saa kuin itsestään antaa.yhtä hyvin etäännyttää omien totuuksien laukominen väärissä kohdissa.Tai oikeastaan ei pääse edes lähelle toista ihmistä, jos toinen alkaa pelätä joutuvansa esim. kumppaninsa kertomien totuuksien armoille.
Sanot haluavasi että kumppanisi tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu ja kertoa itsestäsi mahdollisimman paljon. Hmm. Ihmisen alkaa kyllä tuntea parhaiten hänen teoistaan eikä sanoistaan.
Sitten huonossa tapauksessa voi olla myös, ettei kumppanisi voi olla suhteessanne oma itsensä, jos suhteessanne toimitaan vain sinun ehdoillasi. - dora*
mummomuori* kirjoitti:
logiikkaasi.
otetaan esimerkki. Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen. Ainakin itse haluan ymmärtää, miksi. Voin olettaa kaiken näköistä, mutta varmimman tiedon saan, kun kysyn sitä. Eikö vain? Mikä mättää?
Jos toinen ei vastaa mitään tai kieltää ”ei mikään”, on kyse salailusta. Se voi johtua ihan siitäkin, ettei toinen vielä ole valmis kertomaan – tämä on persoonallisuuspiirre. Mutta kun aikaa kuluu, ja edelleenkin salaillaan, se on jo tietoinen valinta. Toinen halutaan jättää tyhjän päälle, epävarmuuteen ja näin käyttää valtaa häntä kohtaan. Tästä saadaan aikaan monta riitaa.
Jos eromainen tapahtuu niin, että kaikki valmistellaan salaa selän takana, niin muutot kuin uudet suhteet, se on vallan käyttöä. Toinen vain ahdistuneena ihmettelee, mikä toista vaivaa. Hänelle ei kerrota tai hänelle jopa valehdellaan päin naamaa. Eikö näin käy pettämisenkin yhteydessä? Sitten yksikaksi kaikki heitetään kasvoille, eikä toiselle jää minkäänlaista tilaisuutta valmistautua tulevaan muutokseen. Joskus käy ettei hänelle kerrota koskaan syytä.
Erotettu ei siis voi tehdä surutyötään kunnolla, koska hän ei pysty hahmottamaan mitä tapahtui ja etenkään miksi. Voin kertoa että tämä johtaa usein vakavaan masennukseen. Miten siis ”suojelu” tällaisessa tapauksessa aiheutti? Ketä suojeltiin ja miltä?
On tapauksia joilla salailun ja valehtelun myötä koetaan että ollaan älykkäämpiä ja fiksumpia kuin kumppani, etenkin jos osataan vielä näytellä niin hyvin, ettei kumppani aavista juuri mitään. Kumppani elää siis vallankäyttäjän muokkaamaan ”todellisuuden” mukaan. Selityksenä liian usein on juuri se, että ”suojellaan” toista – olevinaan. Ettei toinen kestä tai häneen sattuu liikaa.
Ymmärrän että bibollaari ihmisen kanssa keskustelu on toisenlaista. Miksi hänelle ei kuitenkaan voisi kertoa totuutta? Edes sitten myöhemmin, kun on se hyvä hetki?"Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen."
Siis häh? Toinenhan juuri viestii tuolla, että jokin mättää, muttei hän halua kertoa sitä sinulle. Etenkin pitää hälystyskellojen soida, jos toinen on ärtyisä - silloin ei saa ainakaan kysellä mitään vaan keskittyä johonkin mukavaan. Toinen kertoo silloin, kun haluaa tai ei kerro, ellei halua.
Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on monia tapoja toimia. Hyviä ja huonoja, useinmiten siltä väliltä. Kukaan ei voi väittää oman tavan toimia olevan kaikkein paras. Täytyy arvostaa ja kunnioittaa toisen ihmisen erilaisuutta! Ei pidä mennä "hyppimään hänen varpailleen" tai (kuvainnollisesti) ottamaan rinnuksista kiinni, kohdistamalla valo hänen silmiinsä ja sanoa "kerro totuus". Se on julmaa. Jopa väkivaltaista toisen hengen elämää kohtaan. Mietihän tilannetta, jossa toinen sanoisi sinulle "jumankekka - et kyllä kerro totuuksiasi (etenkään ikäviä) minulle puoleen vuoteen. Pidän nyt niistä lomaa. Mahtaisit loukkaantua. Aivan samoin tekevät ne ihmiset, joilta vaadit totuutta ilman heidän vapaaehtoista avautumistaan.
Oletko koskaan miettinyt miksi jotkut eivät kysele sanallakaan, vaikka kumppani olisikin salamyhkäinen, välttelisi suoraa katsekontaktia ja olisi ärtyisen oloinen? Tai omituisen iloinen? Tai paljon poissa kotoa? Se ei välttämättä tarkoita, etteikö toinen huomaisi mitään ja panisi merkille. Se voi hyvinkin usein tarkoittaa sitä, että hän tietää, muttei halua kuulla. Jos kysyykin, kysyy oikeilla sanoilla, ohimennen. Saa vastauksen ja tekee siitä lisää päätelmiä. Mutta suoraan asiasta ei kysy. Tiedätkö mitä tämä on? Sitä sanotaan itsesuojeluksi. Se ei suinkaan ole vallankäyttöä. ITSEÄÄN voi myös suojella totuudelta monista syistä. Ja voi voi jos puolisona onkin totuudenpalvoja... ei siitä mitään hyvää seuraa.
Kukaan aikuinen ei ole tilivelvollinen kenellekään. Mielestäni osoittaisi melko paljon tahdittomuutta kertoa menneistä exkumppanille, ainakaan mistään ikävästä totuudesta. Vai haluaisitko kenties itse kertauksen olleesta ja menneestä?
Erosin exästä, koska
- ei huolehtinut terveydestään, taloudesta eikä taloudestamme, joutui/jouduimme vaikeuksiin,
- ei lapsista,
- hän kovisteli lapsia, ei itseään yhtään
- hyötyajattelu, myös ihmissuhteissa ts. inhoaa muita ihmisiä "sosiaalisissa tarkoituksissa",
- halusi jatkaa liittoa, koska siitä oli hyötyä hänelle
- "keskustella" tarkoitti, että hän puhua paasasi - ja odotti toisten toimivan kuten saarnasi
- itkeminen ja tunteiden näyttäminen on kiusantekoa
- muiden ongelmat ovat pieniä - selvitköön niistä itse
- hän istui sohvalla 24/7 - ihan oikeasti. Joskus kävi kaupassa.
- ei puhunut mistään minulle tärkeästä vuosiin
- vaaati minua kuuntelemaan häntä
- sosiaalinen elämä minun varassa - kerroin hänelle viisivuotta tapahtumia elämästäni - jota hänellä siis ei ollut
Jne jne.
Olisin ollut todella ilkeä itselleni (ja myös lapsille) jatkaessani liittoa. Olisin myös ilkeä jankuttaessani näitä syitä hänelle. Yritin korjauksia asiohin vuosikausia- ne vain huononivat entisestään.
Minun oli paha olla - ja vain exän tähden. Sitäkään hän ei tajunnut. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
"Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen."
Siis häh? Toinenhan juuri viestii tuolla, että jokin mättää, muttei hän halua kertoa sitä sinulle. Etenkin pitää hälystyskellojen soida, jos toinen on ärtyisä - silloin ei saa ainakaan kysellä mitään vaan keskittyä johonkin mukavaan. Toinen kertoo silloin, kun haluaa tai ei kerro, ellei halua.
Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on monia tapoja toimia. Hyviä ja huonoja, useinmiten siltä väliltä. Kukaan ei voi väittää oman tavan toimia olevan kaikkein paras. Täytyy arvostaa ja kunnioittaa toisen ihmisen erilaisuutta! Ei pidä mennä "hyppimään hänen varpailleen" tai (kuvainnollisesti) ottamaan rinnuksista kiinni, kohdistamalla valo hänen silmiinsä ja sanoa "kerro totuus". Se on julmaa. Jopa väkivaltaista toisen hengen elämää kohtaan. Mietihän tilannetta, jossa toinen sanoisi sinulle "jumankekka - et kyllä kerro totuuksiasi (etenkään ikäviä) minulle puoleen vuoteen. Pidän nyt niistä lomaa. Mahtaisit loukkaantua. Aivan samoin tekevät ne ihmiset, joilta vaadit totuutta ilman heidän vapaaehtoista avautumistaan.
Oletko koskaan miettinyt miksi jotkut eivät kysele sanallakaan, vaikka kumppani olisikin salamyhkäinen, välttelisi suoraa katsekontaktia ja olisi ärtyisen oloinen? Tai omituisen iloinen? Tai paljon poissa kotoa? Se ei välttämättä tarkoita, etteikö toinen huomaisi mitään ja panisi merkille. Se voi hyvinkin usein tarkoittaa sitä, että hän tietää, muttei halua kuulla. Jos kysyykin, kysyy oikeilla sanoilla, ohimennen. Saa vastauksen ja tekee siitä lisää päätelmiä. Mutta suoraan asiasta ei kysy. Tiedätkö mitä tämä on? Sitä sanotaan itsesuojeluksi. Se ei suinkaan ole vallankäyttöä. ITSEÄÄN voi myös suojella totuudelta monista syistä. Ja voi voi jos puolisona onkin totuudenpalvoja... ei siitä mitään hyvää seuraa.
Kukaan aikuinen ei ole tilivelvollinen kenellekään. Mielestäni osoittaisi melko paljon tahdittomuutta kertoa menneistä exkumppanille, ainakaan mistään ikävästä totuudesta. Vai haluaisitko kenties itse kertauksen olleesta ja menneestä?
Erosin exästä, koska
- ei huolehtinut terveydestään, taloudesta eikä taloudestamme, joutui/jouduimme vaikeuksiin,
- ei lapsista,
- hän kovisteli lapsia, ei itseään yhtään
- hyötyajattelu, myös ihmissuhteissa ts. inhoaa muita ihmisiä "sosiaalisissa tarkoituksissa",
- halusi jatkaa liittoa, koska siitä oli hyötyä hänelle
- "keskustella" tarkoitti, että hän puhua paasasi - ja odotti toisten toimivan kuten saarnasi
- itkeminen ja tunteiden näyttäminen on kiusantekoa
- muiden ongelmat ovat pieniä - selvitköön niistä itse
- hän istui sohvalla 24/7 - ihan oikeasti. Joskus kävi kaupassa.
- ei puhunut mistään minulle tärkeästä vuosiin
- vaaati minua kuuntelemaan häntä
- sosiaalinen elämä minun varassa - kerroin hänelle viisivuotta tapahtumia elämästäni - jota hänellä siis ei ollut
Jne jne.
Olisin ollut todella ilkeä itselleni (ja myös lapsille) jatkaessani liittoa. Olisin myös ilkeä jankuttaessani näitä syitä hänelle. Yritin korjauksia asiohin vuosikausia- ne vain huononivat entisestään.
Minun oli paha olla - ja vain exän tähden. Sitäkään hän ei tajunnut.vastaus: Kyllä, olemme keskustelleet Tärkeimmät asiat – totta kai. Nuo muut mietitään ihan itse tykönään (tai ystävän kanssa) ja niihin palaillaan jos aihetta on. Etkö osaa erottaa olennaista epäolennaisesta?
Juuri tuota tarkoitin että kysytään oikeilla sanoilla. Opetellaan ottamaan se toinen huomioon, onko se niin vaikeaa? Siitä huolimatta ei tarvitse olla epärehellinen tai peitellä mitään OLENNAISTA! Joskus pelkkä silmiin katsominen riittää…
Mieti tilannetta nyt vähän laajemmin ja yleisemmin.
Kun toinen välttelee sinua ja on kiukkuinen. Kyse on puolisosta, eli jo tunnet häntä jonkun verran. Miksi hän juuri käyttäytyy noin? Kun kysyn ja vastausta ei ala kuuluumaan olen tehnyt seuraavasti:
Koska halua kertoa mikä mättää, niin minä saan puolesta tehdä oletuksia käyttäytymisesi syystä (näinhän joka tapauksessa tehdään, tietoisesti tai tiedostamatta.).
Sinulla särkee hammasta?, Työpaikalla sattui jotain ikävää? Et uskalla kertoa että rahat ovat loppuneet eikä maksuista selviydytä? Olet vihainen minulle, ja minun pitäisi arvata siihen syy? Olen jättänyt jotain tekemättä? Tein jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä? jne yleensä noin 10 kohtaa. Sitten kysyn, mikä kannattaa valita? Ellei sitä sanota, kerron oman ratkaisuni ja toimin sen mukaan.
Salaaja ottaa siis vastuun siitä että toinen ei kykene toimimaan mitenkään johdonmukaisesti tai järkevästi. Hän ei myöskään saa syyttää toista, jos toinen tekee virheellisiä päätelmiä ja toimii hölmösti tai ärsyttävästi. Hän johdattelee itse tilannetta tästä eteenpäin. Tilanne siis mutkistuu ja voi olla että se itsesuojelu vähän onnahtelee... - dora*
mummomuori* kirjoitti:
vastaus: Kyllä, olemme keskustelleet Tärkeimmät asiat – totta kai. Nuo muut mietitään ihan itse tykönään (tai ystävän kanssa) ja niihin palaillaan jos aihetta on. Etkö osaa erottaa olennaista epäolennaisesta?
Juuri tuota tarkoitin että kysytään oikeilla sanoilla. Opetellaan ottamaan se toinen huomioon, onko se niin vaikeaa? Siitä huolimatta ei tarvitse olla epärehellinen tai peitellä mitään OLENNAISTA! Joskus pelkkä silmiin katsominen riittää…
Mieti tilannetta nyt vähän laajemmin ja yleisemmin.
Kun toinen välttelee sinua ja on kiukkuinen. Kyse on puolisosta, eli jo tunnet häntä jonkun verran. Miksi hän juuri käyttäytyy noin? Kun kysyn ja vastausta ei ala kuuluumaan olen tehnyt seuraavasti:
Koska halua kertoa mikä mättää, niin minä saan puolesta tehdä oletuksia käyttäytymisesi syystä (näinhän joka tapauksessa tehdään, tietoisesti tai tiedostamatta.).
Sinulla särkee hammasta?, Työpaikalla sattui jotain ikävää? Et uskalla kertoa että rahat ovat loppuneet eikä maksuista selviydytä? Olet vihainen minulle, ja minun pitäisi arvata siihen syy? Olen jättänyt jotain tekemättä? Tein jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä? jne yleensä noin 10 kohtaa. Sitten kysyn, mikä kannattaa valita? Ellei sitä sanota, kerron oman ratkaisuni ja toimin sen mukaan.
Salaaja ottaa siis vastuun siitä että toinen ei kykene toimimaan mitenkään johdonmukaisesti tai järkevästi. Hän ei myöskään saa syyttää toista, jos toinen tekee virheellisiä päätelmiä ja toimii hölmösti tai ärsyttävästi. Hän johdattelee itse tilannetta tästä eteenpäin. Tilanne siis mutkistuu ja voi olla että se itsesuojelu vähän onnahtelee...taas sinä et osaa erottaa olennaista epäolennaisesta :). Nimittäin salailu on ehdottomasti oikea vaihtoehto, jos molemmat sitä haluavat! Ellei toinen esitä kuin muutaman varovaisen kysymyksen - ja muulloin vaikenee - niin hän ei todella haluakaan tietää. Tai "jaksa" tietää. Siis suojellaan omaa jaksamista - sitä ettei romahda. Ei yhtään tyhmää vaan viisasta. Oma jaksaminen on kaikkein tärkeintä. Se että jotenkin selviydytään seuraavaan päivään.
Uskottomuustapauksessa, jossa toinen on päättänyt sen salata, koska haluaa erota muutenkin - siltä kumppanilta ei odoteta yhtikäs mitään- muuta paitsi sitä eroa. Mikään muu ei kiinnosta. Eli kertominen on tässä tapauksessa kumppanin kannalta aivan epäolennaista. Olennaista kertominen olisi, jos vielä haluaisi jatkaa suhdetta eikä erosta olisi koskaan puhuttu - ja kaikki olisi muutenkin edes suurinpiirtein mallillaan.
Toisen syyttäminen ei ole kuulunut tapoihini. Ei onneksi myöskään exän tapoihin. Palasin monesti liittoni aikana noihin asioihin, joihin halusin muutosta - eikä sitä muutosta tullut. Itse kyllä muutuin exän muutosta odotellessa. Jännää muuten. Ensin katosi rakkaus exään, sen jälkeen usko. "mutta ehkä sittenkin? ei sitä tiedä?" ajattelin vielä. Kunnes viimein katosi toivokin, jonka mukana myös tahto. Enää en sinnittelisi vuositolkulla ahdistavassa suhteessa. Exsuhde riitti. - kuuntelemalla
sheena* kirjoitti:
yhtä hyvin etäännyttää omien totuuksien laukominen väärissä kohdissa.Tai oikeastaan ei pääse edes lähelle toista ihmistä, jos toinen alkaa pelätä joutuvansa esim. kumppaninsa kertomien totuuksien armoille.
Sanot haluavasi että kumppanisi tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu ja kertoa itsestäsi mahdollisimman paljon. Hmm. Ihmisen alkaa kyllä tuntea parhaiten hänen teoistaan eikä sanoistaan.
Sitten huonossa tapauksessa voi olla myös, ettei kumppanisi voi olla suhteessanne oma itsensä, jos suhteessanne toimitaan vain sinun ehdoillasi."Ihmisen alkaa kyllä tuntea parhaiten hänen teoistaan eikä sanoistaan."
Totta kai on tärkeää, että sanat ovat linjassa tekojen kanssa, mutta olen kyllä todennut sekä parisuhteessa että työelämässä, että paras ja minun mielestäni oikeastaan ainoa tapa saada selville, mitä toinen ihminen ajattelee, on kuunnella, mitä toinen sanoo ja varmistaa toiselta, että olen ymmärtänyt oikein. Jos teen omia tulkintojani, oma historiani ja kokemukseni saattavat vääristää pahasti sitä viestiä, mitä toinen haluaa minulle lähettää. Esim. terapeutin on tärkeää käydä läpi oma terapia siksi, että oppii itsestään mahdollisimman paljon ja että terapeutin omat kokemukset ja traumat vaikuttavat mahdollisimman vähän terapiasuhteeseen.
Käsitämme rehellisyyden merkityksen ehkä eri tavalla. Minä haluan elää mahdollisimman rehellisesti ja olla ennen kaikkea rehellinen itselleni. Se tarkoittaa myös sitä, että olen rehellinen toisille. Rehellinen voi olla monella tavalla enkä tarkoita sillä vastuutonta totuuksien töräyttelyä, mutta en myöskään sitä, että ikävät asiat lakaistaan maton alle.
Lisäksi haluan kunnioittaa muita ihmisiä ja se tarkoittaa myös sitä, että en arvele tietäväni paremmin kuin he itse, mitä voin puhua ja mitä en. Luotan siihen, että toinen aikuinen ihminen pystyy itse säätelemään omaan psyykeään ja antaa minulle palautetta
"Sitten huonossa tapauksessa voi olla myös, ettei kumppanisi voi olla suhteessanne oma itsensä, jos suhteessanne toimitaan vain sinun ehdoillasi."
En tiedä, miten päädyit tällaiseen päätelmään? Minä otan vastuun vain itsestäni ja omasta käytöksestäni. Kumppanini on aikuinen ihminen, joska vastaa itse itsestään ja rajamme ovat selkeät. - uudelta kumppaniltasi??
dora* kirjoitti:
taas sinä et osaa erottaa olennaista epäolennaisesta :). Nimittäin salailu on ehdottomasti oikea vaihtoehto, jos molemmat sitä haluavat! Ellei toinen esitä kuin muutaman varovaisen kysymyksen - ja muulloin vaikenee - niin hän ei todella haluakaan tietää. Tai "jaksa" tietää. Siis suojellaan omaa jaksamista - sitä ettei romahda. Ei yhtään tyhmää vaan viisasta. Oma jaksaminen on kaikkein tärkeintä. Se että jotenkin selviydytään seuraavaan päivään.
Uskottomuustapauksessa, jossa toinen on päättänyt sen salata, koska haluaa erota muutenkin - siltä kumppanilta ei odoteta yhtikäs mitään- muuta paitsi sitä eroa. Mikään muu ei kiinnosta. Eli kertominen on tässä tapauksessa kumppanin kannalta aivan epäolennaista. Olennaista kertominen olisi, jos vielä haluaisi jatkaa suhdetta eikä erosta olisi koskaan puhuttu - ja kaikki olisi muutenkin edes suurinpiirtein mallillaan.
Toisen syyttäminen ei ole kuulunut tapoihini. Ei onneksi myöskään exän tapoihin. Palasin monesti liittoni aikana noihin asioihin, joihin halusin muutosta - eikä sitä muutosta tullut. Itse kyllä muutuin exän muutosta odotellessa. Jännää muuten. Ensin katosi rakkaus exään, sen jälkeen usko. "mutta ehkä sittenkin? ei sitä tiedä?" ajattelin vielä. Kunnes viimein katosi toivokin, jonka mukana myös tahto. Enää en sinnittelisi vuositolkulla ahdistavassa suhteessa. Exsuhde riitti.Salailua, ärtyisyyttä, uskottomutta? Toivoisitko, että uusi kumppanisi jättäisi kertomatta uskottomuudestaan? Veit ex-mieheltäsi mahdollisuuden tehdä omia ratkaisujaan ja erota sinusta. Manipuloit, et kunnioitanut tippaakaan ja teillä on vielä lapsia. Huh huh..Kaltaisesi ihmisen kanssa on aika vaikea hoitaa lastenkaan asioita. Sinuun ja sanaasi ei voi luottaa.
Olet aika lapsellinen, kun syytät ex-miestäsi pahasta olostasi. Kaikki tunteesi ovat itse tuotettuja ja ainoa ihminen, joka niitä voi muuttaa, olet sinä itse. - kasvuun,
dora* kirjoitti:
"Toinen on salamyhkäinen, välttelee suoraa katsekontaktia ja on ärtyisen oloinen."
Siis häh? Toinenhan juuri viestii tuolla, että jokin mättää, muttei hän halua kertoa sitä sinulle. Etenkin pitää hälystyskellojen soida, jos toinen on ärtyisä - silloin ei saa ainakaan kysellä mitään vaan keskittyä johonkin mukavaan. Toinen kertoo silloin, kun haluaa tai ei kerro, ellei halua.
Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on monia tapoja toimia. Hyviä ja huonoja, useinmiten siltä väliltä. Kukaan ei voi väittää oman tavan toimia olevan kaikkein paras. Täytyy arvostaa ja kunnioittaa toisen ihmisen erilaisuutta! Ei pidä mennä "hyppimään hänen varpailleen" tai (kuvainnollisesti) ottamaan rinnuksista kiinni, kohdistamalla valo hänen silmiinsä ja sanoa "kerro totuus". Se on julmaa. Jopa väkivaltaista toisen hengen elämää kohtaan. Mietihän tilannetta, jossa toinen sanoisi sinulle "jumankekka - et kyllä kerro totuuksiasi (etenkään ikäviä) minulle puoleen vuoteen. Pidän nyt niistä lomaa. Mahtaisit loukkaantua. Aivan samoin tekevät ne ihmiset, joilta vaadit totuutta ilman heidän vapaaehtoista avautumistaan.
Oletko koskaan miettinyt miksi jotkut eivät kysele sanallakaan, vaikka kumppani olisikin salamyhkäinen, välttelisi suoraa katsekontaktia ja olisi ärtyisen oloinen? Tai omituisen iloinen? Tai paljon poissa kotoa? Se ei välttämättä tarkoita, etteikö toinen huomaisi mitään ja panisi merkille. Se voi hyvinkin usein tarkoittaa sitä, että hän tietää, muttei halua kuulla. Jos kysyykin, kysyy oikeilla sanoilla, ohimennen. Saa vastauksen ja tekee siitä lisää päätelmiä. Mutta suoraan asiasta ei kysy. Tiedätkö mitä tämä on? Sitä sanotaan itsesuojeluksi. Se ei suinkaan ole vallankäyttöä. ITSEÄÄN voi myös suojella totuudelta monista syistä. Ja voi voi jos puolisona onkin totuudenpalvoja... ei siitä mitään hyvää seuraa.
Kukaan aikuinen ei ole tilivelvollinen kenellekään. Mielestäni osoittaisi melko paljon tahdittomuutta kertoa menneistä exkumppanille, ainakaan mistään ikävästä totuudesta. Vai haluaisitko kenties itse kertauksen olleesta ja menneestä?
Erosin exästä, koska
- ei huolehtinut terveydestään, taloudesta eikä taloudestamme, joutui/jouduimme vaikeuksiin,
- ei lapsista,
- hän kovisteli lapsia, ei itseään yhtään
- hyötyajattelu, myös ihmissuhteissa ts. inhoaa muita ihmisiä "sosiaalisissa tarkoituksissa",
- halusi jatkaa liittoa, koska siitä oli hyötyä hänelle
- "keskustella" tarkoitti, että hän puhua paasasi - ja odotti toisten toimivan kuten saarnasi
- itkeminen ja tunteiden näyttäminen on kiusantekoa
- muiden ongelmat ovat pieniä - selvitköön niistä itse
- hän istui sohvalla 24/7 - ihan oikeasti. Joskus kävi kaupassa.
- ei puhunut mistään minulle tärkeästä vuosiin
- vaaati minua kuuntelemaan häntä
- sosiaalinen elämä minun varassa - kerroin hänelle viisivuotta tapahtumia elämästäni - jota hänellä siis ei ollut
Jne jne.
Olisin ollut todella ilkeä itselleni (ja myös lapsille) jatkaessani liittoa. Olisin myös ilkeä jankuttaessani näitä syitä hänelle. Yritin korjauksia asiohin vuosikausia- ne vain huononivat entisestään.
Minun oli paha olla - ja vain exän tähden. Sitäkään hän ei tajunnut.jos "kiltteyden" nimissä et kerro omaa näkemystäsi liitostanne. Se on kuitenkin vain sinun oma totuutesi ja luulenpa, että myös omat puutteelliset vuorovaikutustaitosi söivät liittonne pohjaa. Et voi kaataa pahaa oloasi exän niskaan. Toimitko muussakin elämässäsi niin, että muut ihmiset ja ulkoiset asiat ohjaavat elämääsi? Kuka tuottaa tunteet päähäsi - oli sillä exälläsi aika paljon valtaa, jos hän ihan oikeasti tuotti sinun tunteesikin. Etköhän kuitenkin ole itse vastuussa pahasta olostasi?
- dora*
kasvuun, kirjoitti:
jos "kiltteyden" nimissä et kerro omaa näkemystäsi liitostanne. Se on kuitenkin vain sinun oma totuutesi ja luulenpa, että myös omat puutteelliset vuorovaikutustaitosi söivät liittonne pohjaa. Et voi kaataa pahaa oloasi exän niskaan. Toimitko muussakin elämässäsi niin, että muut ihmiset ja ulkoiset asiat ohjaavat elämääsi? Kuka tuottaa tunteet päähäsi - oli sillä exälläsi aika paljon valtaa, jos hän ihan oikeasti tuotti sinun tunteesikin. Etköhän kuitenkin ole itse vastuussa pahasta olostasi?
Enkö jo pariinkin otteeseen sanonut, että ex ei halunnut henkistä kasvua - koska hän taisteli eloonjäämisestä muutenkin. Olimme täysin samoilla linjoilla: hän suojeli itseään ja minä suojelin häntä.
- dora*
uudelta kumppaniltasi?? kirjoitti:
Salailua, ärtyisyyttä, uskottomutta? Toivoisitko, että uusi kumppanisi jättäisi kertomatta uskottomuudestaan? Veit ex-mieheltäsi mahdollisuuden tehdä omia ratkaisujaan ja erota sinusta. Manipuloit, et kunnioitanut tippaakaan ja teillä on vielä lapsia. Huh huh..Kaltaisesi ihmisen kanssa on aika vaikea hoitaa lastenkaan asioita. Sinuun ja sanaasi ei voi luottaa.
Olet aika lapsellinen, kun syytät ex-miestäsi pahasta olostasi. Kaikki tunteesi ovat itse tuotettuja ja ainoa ihminen, joka niitä voi muuttaa, olet sinä itse.mutta jos jättää kertomatta, niin minkä sille mahdan? Sitäpaitsi vuorovaikutus uuden miehen kanssa sujuu todella mainiosti. Hän on antanut minulle samanlaista palautetta. Hän näkee heti nenäni asennosta tms., jos jokin on pielessä - ja KYSYY sitä. Hänelle kyllä voisin minäkin kertoa toisesta suhteesta - HÄNTÄ ei tarvitse suojella, hän hoitaa myös asiansa hyvin.
En SYYTÄ exää pahasta olostani. Mutta minun oli paha olla hänen kanssaan. Nyt eron jälkeen ei ole. Eikä lapsillakaan. On nimittäin niin ikävästi, ettei exällä ole yhtään ystävää, vanhempiinsa ja siskoonsa ja veljeensä heidän perheisiin ei pidä yhteyttä: minä ja lapset pidämme. Ei ollut mitenkään epätavallista viime vuosina, että minä ja lapset menimme keskenään - ilman exää sukuloimaan hänen sukulaisilleen.
Ja kuule. Jos olisin aikoinaan kertonut exälle toisesta miehestä - mikäli se hänen sairauksiltaan olisi ollut kerrottavissa - niin lopputulos olisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä ollut sama: hän ei olisi halunnut erota. Ei sen takia, että olisi rakastanut minua - vaan sen takia, että minusta oli hänelle hyötyä; hän sai asua näyttämöllä nimeltä "koti" - pidin sen lavasteet järjestyksessä, ja hoidin lapset. Hän oli täysin hukassa heidän kanssaan, kuten kaikkien muidenkin ihmisten kanssa.
Miksi muuten syyttelet minua kaikesta? Syyttely on vuorovaikutuksen pahin peikko. - dora*
ymmärtää toisen kirjoitti:
tunteita. jos lähdetään liikkelle siitä, että ei pyritäkään rehellisyyteen ja siihen, että haluaa antaa itsestään ja omista tunteistaan mahdollisimman oikean kuvan toiselle. Silloin ei olla enää parisuhteessa, vaan toimitaan mielikuvasuhteessa, jossa ei voi syntyä todellista läheisyyttä, vaan etäännytään toisesta.
Salailu ja valehtelu voi kertoa puutteellisista tunteiden hallintataidoista ja minuuden hauraudesta. Ei kestetä toisen ihmisen tunnereaktioita, vaan yritetään mieluummin selvitä hankalista tilanteista salailemalla ja valehtelemalla. Kannattaisi keskittyä miettimään, miten hankalia tilanteita käsiteltiin lapsuudenkodissa ja pyrkiä muuttamaan näitä toimimattomia malleja.Olenko sanonut, että pyrin olemaan mahdollisimman epärehellinen? Että haluaisin puhua vain vaaleanpunaisista pilvistä taivaalla? Tai pelkästään salailla, valehdella, ja pimittää ikäviä asioita (on meinaan aika raskasta)? Voi jessus sentään. EN TODELLAKAAN halua.
Annoin tunteistani oikean kuvalle exälle: halusin erota, koska meidän suhteemme ei parantunut - vaan huononi. Minä en voi yksin olla parisuhteessa, siihen olisi tarvittu myös kumppani osalliseksi. Hän kieltäytyi olemasta muuta kuin passiivinen sivustaseuraaja. - mummomuori*
dora* kirjoitti:
taas sinä et osaa erottaa olennaista epäolennaisesta :). Nimittäin salailu on ehdottomasti oikea vaihtoehto, jos molemmat sitä haluavat! Ellei toinen esitä kuin muutaman varovaisen kysymyksen - ja muulloin vaikenee - niin hän ei todella haluakaan tietää. Tai "jaksa" tietää. Siis suojellaan omaa jaksamista - sitä ettei romahda. Ei yhtään tyhmää vaan viisasta. Oma jaksaminen on kaikkein tärkeintä. Se että jotenkin selviydytään seuraavaan päivään.
Uskottomuustapauksessa, jossa toinen on päättänyt sen salata, koska haluaa erota muutenkin - siltä kumppanilta ei odoteta yhtikäs mitään- muuta paitsi sitä eroa. Mikään muu ei kiinnosta. Eli kertominen on tässä tapauksessa kumppanin kannalta aivan epäolennaista. Olennaista kertominen olisi, jos vielä haluaisi jatkaa suhdetta eikä erosta olisi koskaan puhuttu - ja kaikki olisi muutenkin edes suurinpiirtein mallillaan.
Toisen syyttäminen ei ole kuulunut tapoihini. Ei onneksi myöskään exän tapoihin. Palasin monesti liittoni aikana noihin asioihin, joihin halusin muutosta - eikä sitä muutosta tullut. Itse kyllä muutuin exän muutosta odotellessa. Jännää muuten. Ensin katosi rakkaus exään, sen jälkeen usko. "mutta ehkä sittenkin? ei sitä tiedä?" ajattelin vielä. Kunnes viimein katosi toivokin, jonka mukana myös tahto. Enää en sinnittelisi vuositolkulla ahdistavassa suhteessa. Exsuhde riitti.asiaa yleisellä tasolla, sinä taas oman yksittäisen kokemuksen tasolla. Toivon että et kuitenkaan tee yleistyksiä liikaa.
Kuten jossain edellä sanoin, tilanteesi oli vähän toinen. Kyse taisi olla mielenterveydeltään horjuvasta miehestä? Varmasti jo se sinänsä oli raskas asia kestää. Koit että ero olisi siihen ratkaisu. Vaikka teillä oli hyvä syy eroon, sitä ei yleisesti kuitenkaan hyväksytä syyksi. Syyllisyys on rankkaa jättäjällä. Te olisitte ehkä tarvinneet asiantuntija apua tuohon eroon, kaikki eivät osaa / jaksa työstää sitä itsekseen.
Kyse ei siis ole kohdallasi tästä normaalista tavasta valehdella ja salailla tekemisiään puolisolta. Toisaalta, jos olisit ollut itsellesi rehellinen, olisi ero voinut onnistua ennen kuin sinä petit ja salailun tarve syntyi.
Tuollaisessa tilanteessa eroaminen on todella vaikeaa, tiedän sen kokemuksesta. Erosin itse seurustelusuhteesta jossa mies oli alkoholisti ja depressiivinen. Asiaan vain ei liittynyt muita miehiä. Ymmärrän hyvin, että toisen miehen olemassaolo antoi sinulle voimia erota ja myös ”syyn”, joka ei ollut niin raskasta kantaa. Eli teille ero oli ensisijainen ja pettäminen toissijainen kysymys.
Kertaan että puhun yleisellä tasolla ja arvosta sekä asenteesta, en erityistapauksista. - mummomuori*
sheena* kirjoitti:
rehellisyyttä. Arvostan rehellisyyttä, mutta en sokeasti, aina ja joka tilanteessa. Punnitsen tarkkaan - korostan, siis tilanteesta riippuen - sanonko vai enkö sano . Mietin mahdollisia seurauksia molemmista vaihtoehtoista. Jos päätän kertoa, mietin miten. Jos päätän salata, mietin mihin asti salaan - voiko asiasta jossain vaiheessa kertoa. Näitä pohdin niin omalta kuin vastaanottajan kannalta. Pohjimmiltaan tässä on kysymys vastaanottajan tuntemisesta. Millainen hän on, miten hän yleensä käyttäytyy, mitä toivoo, mitä arvostaa/ajattelee/tuntee jne. Siihen vaikuttaa myös paljon miten hän suhtautuu minuun.
Tutkailen siis jokaisen vaihtoehdon tarkoin miettien miltä kannalta se on oikein ja miltä väärin. Totuuden kertominenkin voi olla todella väärin - etenkin kriisitilanteissa enkä tarkoita tällä vain kansainvälisiä selkkauksia, sotaa tms. Meillä jokaisella on oma siperiamme kuten sanotaan.
Itse pyrin olemaan oikealla tavalla kiltti. Siihen ei kuulu toisen loukkaaminen rehellisyyden nimissä.
Kaikki ihmissuhteet ovat aitoja, mutta kaikki ovat myös erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi puhua kaikesta, muttei se silti tee ihmissuhteesta epäaitoa.aika hyvän näkökulman esiin. Olet ehkä vain esittänyt sen hiukan hyökkäävällä tavalla.
”Itse pyrin olemaan oikealla tavalla kiltti. Siihen ei kuulu toisen loukkaaminen rehellisyyden nimissä.”
Sanaan kiltti en nyt puutu, mutta todellakin se että loukataan ja satutetaan toista ”rehellisyyden” nimissä on väärin. Totta on että jotkut käyttävät ”totuutta” lyömäaseena. Nämä henkilöt eivät loppujen lopuksi kykenen olemaan edes itselleen rehellisiä.
Kyse on pahansuopuudesta, ei henkilön elämän perusarvoista! - koet
dora* kirjoitti:
mutta jos jättää kertomatta, niin minkä sille mahdan? Sitäpaitsi vuorovaikutus uuden miehen kanssa sujuu todella mainiosti. Hän on antanut minulle samanlaista palautetta. Hän näkee heti nenäni asennosta tms., jos jokin on pielessä - ja KYSYY sitä. Hänelle kyllä voisin minäkin kertoa toisesta suhteesta - HÄNTÄ ei tarvitse suojella, hän hoitaa myös asiansa hyvin.
En SYYTÄ exää pahasta olostani. Mutta minun oli paha olla hänen kanssaan. Nyt eron jälkeen ei ole. Eikä lapsillakaan. On nimittäin niin ikävästi, ettei exällä ole yhtään ystävää, vanhempiinsa ja siskoonsa ja veljeensä heidän perheisiin ei pidä yhteyttä: minä ja lapset pidämme. Ei ollut mitenkään epätavallista viime vuosina, että minä ja lapset menimme keskenään - ilman exää sukuloimaan hänen sukulaisilleen.
Ja kuule. Jos olisin aikoinaan kertonut exälle toisesta miehestä - mikäli se hänen sairauksiltaan olisi ollut kerrottavissa - niin lopputulos olisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä ollut sama: hän ei olisi halunnut erota. Ei sen takia, että olisi rakastanut minua - vaan sen takia, että minusta oli hänelle hyötyä; hän sai asua näyttämöllä nimeltä "koti" - pidin sen lavasteet järjestyksessä, ja hoidin lapset. Hän oli täysin hukassa heidän kanssaan, kuten kaikkien muidenkin ihmisten kanssa.
Miksi muuten syyttelet minua kaikesta? Syyttely on vuorovaikutuksen pahin peikko.kysymykset syyttelynä. Halusin vain kysyä sinulta, haluaisitko itse tulla kohdelluksi samoin kuin kohtelit ex-miestäsi. Myönnän, että mielenterveysongelmat vaikeuttavat asioiden hoitamista, mutta yleensä ei ole kunnioittavaa salailla aikuisilta ihmisiltä "totuutta", mikä se sitten onkin. Totuus on jokaisen ihmisen oma subjektiivinen kokemus ja aikuinen ihminen pystyy kai antamaan toiselle palautetta, jos oma käsitys todellisuudesta poikkeaa toisen käsityksestä.
Tämä asia koskettaa minua myös sen vuoksi, että ex-puolisoni päätti yksipuolisesti että minä en enää rakasta häntä ja oikeutti sillä oman rinnakkaisuhteensa. Koin tulleeni todella väärin kohdelluksi ja siitä lähtien olen ällönnyt ihmisiä, jotka arvelevat tietävänsä, mitä toinen ajattelee kysymättä sitä kyseiseltä ihmiseltä. - määritellään ja
mummomuori* kirjoitti:
aika hyvän näkökulman esiin. Olet ehkä vain esittänyt sen hiukan hyökkäävällä tavalla.
”Itse pyrin olemaan oikealla tavalla kiltti. Siihen ei kuulu toisen loukkaaminen rehellisyyden nimissä.”
Sanaan kiltti en nyt puutu, mutta todellakin se että loukataan ja satutetaan toista ”rehellisyyden” nimissä on väärin. Totta on että jotkut käyttävät ”totuutta” lyömäaseena. Nämä henkilöt eivät loppujen lopuksi kykenen olemaan edes itselleen rehellisiä.
Kyse on pahansuopuudesta, ei henkilön elämän perusarvoista!mitkä ovat niitä asioita, jotka jätätte kertomatta? Itse ajattelen, että minä puhun aina omasta näkökulmastani ja todellisuudestani käsin ja on aika vähän sellaisia "totuuksia", jotka olisivat yleispäteviä ja joista ei voisi puhua.
- ei halua kasvaa
dora* kirjoitti:
Enkö jo pariinkin otteeseen sanonut, että ex ei halunnut henkistä kasvua - koska hän taisteli eloonjäämisestä muutenkin. Olimme täysin samoilla linjoilla: hän suojeli itseään ja minä suojelin häntä.
henkisesti, vai onko kysessä taaskin vain oma päätelmäsi?
- mummomuori*
määritellään ja kirjoitti:
mitkä ovat niitä asioita, jotka jätätte kertomatta? Itse ajattelen, että minä puhun aina omasta näkökulmastani ja todellisuudestani käsin ja on aika vähän sellaisia "totuuksia", jotka olisivat yleispäteviä ja joista ei voisi puhua.
enpä muuta voi sanoa, jos oikeasti näin olisi ettei totuus kannattaisi.
Mieti vähän vaikka yleisemmältä tasolta. Miksi meillä on lait? Miten sinun kävisi jos olisit oikeudessa?
Jos joku on tapahtunut, se on tapahtunut. Se ei poistu vaikka haluaisit unohtaa sen, et muistaisi sitä kunnolla tai se olisi vahinko.
Muuten, sinulle varmaan on tuttu ns. vasikoimissääntö? Se on suojelua mitä suurimmassa määrin, ettei toinen rikollinen paljasta toista rikollista. Mitä mieltä olet siitä? - sheena*
määritellään ja kirjoitti:
mitkä ovat niitä asioita, jotka jätätte kertomatta? Itse ajattelen, että minä puhun aina omasta näkökulmastani ja todellisuudestani käsin ja on aika vähän sellaisia "totuuksia", jotka olisivat yleispäteviä ja joista ei voisi puhua.
kertomatta paljon mitään ja toisinaan jätän paljonkin. Riippuu täysin siitä kenelle kerron - ja milloin. Jos tiedän, että ihmisen elämässä (etenkin kumppanin!) on meneillään kaikenlaista ikävää, joka vie kaiken hänen energiansa - ja vähän päälle - en kiusaa häntä turhalla rehellisyydellä.
- dora*
koet kirjoitti:
kysymykset syyttelynä. Halusin vain kysyä sinulta, haluaisitko itse tulla kohdelluksi samoin kuin kohtelit ex-miestäsi. Myönnän, että mielenterveysongelmat vaikeuttavat asioiden hoitamista, mutta yleensä ei ole kunnioittavaa salailla aikuisilta ihmisiltä "totuutta", mikä se sitten onkin. Totuus on jokaisen ihmisen oma subjektiivinen kokemus ja aikuinen ihminen pystyy kai antamaan toiselle palautetta, jos oma käsitys todellisuudesta poikkeaa toisen käsityksestä.
Tämä asia koskettaa minua myös sen vuoksi, että ex-puolisoni päätti yksipuolisesti että minä en enää rakasta häntä ja oikeutti sillä oman rinnakkaisuhteensa. Koin tulleeni todella väärin kohdelluksi ja siitä lähtien olen ällönnyt ihmisiä, jotka arvelevat tietävänsä, mitä toinen ajattelee kysymättä sitä kyseiseltä ihmiseltä.ole kyllä huono omatunto - ei yhtään. Sen verran hartaasti ja hitaasti erosin, että oikein puistattaa. Uskoin silti silloin ja uskon edelleen, että oli parempi saada ex mukaan tähän - etten vaan ykskaks eronnut. Ei silti - ei se helppoa ole erota, jos toinen on aluksi kovasti vastaan ja sitten muutaman vuoden päästä vieläkin tekee kaikkensa "roikkuakseen".
Mmm. Ei expuolisosi sinun puolesta voinut päättää rakastatko häntä vai et. Hän varmaankin tarkoitti, ettet rakastanut häntä, ainakaan hänen tarvitsemalla tavalla. Lisäksi se varmaankin tarkoitti (käänteisesti), ettei hänkään rakasta sinua ,koska muuten tuskin olisi ollut rinnakkaissuhteessa. Vai mitä? Eikä siinä sitten auta enää oikein mikään. - dora*
mummomuori* kirjoitti:
asiaa yleisellä tasolla, sinä taas oman yksittäisen kokemuksen tasolla. Toivon että et kuitenkaan tee yleistyksiä liikaa.
Kuten jossain edellä sanoin, tilanteesi oli vähän toinen. Kyse taisi olla mielenterveydeltään horjuvasta miehestä? Varmasti jo se sinänsä oli raskas asia kestää. Koit että ero olisi siihen ratkaisu. Vaikka teillä oli hyvä syy eroon, sitä ei yleisesti kuitenkaan hyväksytä syyksi. Syyllisyys on rankkaa jättäjällä. Te olisitte ehkä tarvinneet asiantuntija apua tuohon eroon, kaikki eivät osaa / jaksa työstää sitä itsekseen.
Kyse ei siis ole kohdallasi tästä normaalista tavasta valehdella ja salailla tekemisiään puolisolta. Toisaalta, jos olisit ollut itsellesi rehellinen, olisi ero voinut onnistua ennen kuin sinä petit ja salailun tarve syntyi.
Tuollaisessa tilanteessa eroaminen on todella vaikeaa, tiedän sen kokemuksesta. Erosin itse seurustelusuhteesta jossa mies oli alkoholisti ja depressiivinen. Asiaan vain ei liittynyt muita miehiä. Ymmärrän hyvin, että toisen miehen olemassaolo antoi sinulle voimia erota ja myös ”syyn”, joka ei ollut niin raskasta kantaa. Eli teille ero oli ensisijainen ja pettäminen toissijainen kysymys.
Kertaan että puhun yleisellä tasolla ja arvosta sekä asenteesta, en erityistapauksista.paljon on kuitenkin näitä erityistapauksia. Joku salaa yhdestä syystä, joku toisesta - eivätkä he kuitenkaan salaa vain kieroillakseen ja koska haluavat olla ilkeitä ihmisiä... Uskon, että ihmiset haluavat kuitenkin toisilleen hyvää, ei pahaa.
Itse en ole juurikaan tuntenut syyllisyytttä erostani. Tätä "helpotti" varmaankin se, ettei ex halunnut - ei sitten niin millään erota aiemmin, vaikka siitä puhuttiin vuosia. Nelisen vuotta ennen nykyisen miehen tapaamista - yritin keskustella erosta vaikka miten päin - mutta ex oikeastaan sulki korvansa. Kun hän vielä oli masentunut, poissaoleva, todella surkean näköinen (myös fyysisiä sairauksia) - ja mielenterveys horjui muutenkin, niin sitä vaan siirsi tuonnemmaksi. Ajattelin vain, että odotan - vielä tulee sekin aika. Ja se tuli sitten, kun olin kaksi vuotta ollut rinnakkaissuhteessa. Eli yhteensä 6 vuotta teimme eroa. Jotenkin oli vain sellainen olo, että olen eroni ansainnut! Mikä parasta - välit exään on ihan ok. Paremmat ainakin kuin viimeisinä vuotena "yhdessä". Nyt hän kyllä jo tietää "uudesta" suhteestani - ja taitaapa tietää senkin, että se oli olemassa jo liittomme aikana. Mutta ei kerro, salaa siis ;).
Itse kävin psykologilla, jos toisellakin. Ex olisi tarvinnut sitä enemmän, muttei suostunut lähtemään mukaani edes kirkon perheneuvojalle. - dora*
ei halua kasvaa kirjoitti:
henkisesti, vai onko kysessä taaskin vain oma päätelmäsi?
tarvinnut sitä sanoilla sanoa. Kaikesta toiminnasta näki, että hän oli täysin hukassa, itseltään sekä muilta - liittomme viimeisinä 10 vuotena. Eikä hän kyllä edelleenkään juurikaan näytä halua kasvaa. Aika jumissa kaukana menneisyydessä. Tai on ihan viime kuukausina alkanut käymään lenkillä. Onhan sekin jo jotain.
- Pisti silmään
dora* kirjoitti:
paljon on kuitenkin näitä erityistapauksia. Joku salaa yhdestä syystä, joku toisesta - eivätkä he kuitenkaan salaa vain kieroillakseen ja koska haluavat olla ilkeitä ihmisiä... Uskon, että ihmiset haluavat kuitenkin toisilleen hyvää, ei pahaa.
Itse en ole juurikaan tuntenut syyllisyytttä erostani. Tätä "helpotti" varmaankin se, ettei ex halunnut - ei sitten niin millään erota aiemmin, vaikka siitä puhuttiin vuosia. Nelisen vuotta ennen nykyisen miehen tapaamista - yritin keskustella erosta vaikka miten päin - mutta ex oikeastaan sulki korvansa. Kun hän vielä oli masentunut, poissaoleva, todella surkean näköinen (myös fyysisiä sairauksia) - ja mielenterveys horjui muutenkin, niin sitä vaan siirsi tuonnemmaksi. Ajattelin vain, että odotan - vielä tulee sekin aika. Ja se tuli sitten, kun olin kaksi vuotta ollut rinnakkaissuhteessa. Eli yhteensä 6 vuotta teimme eroa. Jotenkin oli vain sellainen olo, että olen eroni ansainnut! Mikä parasta - välit exään on ihan ok. Paremmat ainakin kuin viimeisinä vuotena "yhdessä". Nyt hän kyllä jo tietää "uudesta" suhteestani - ja taitaapa tietää senkin, että se oli olemassa jo liittomme aikana. Mutta ei kerro, salaa siis ;).
Itse kävin psykologilla, jos toisellakin. Ex olisi tarvinnut sitä enemmän, muttei suostunut lähtemään mukaani edes kirkon perheneuvojalle.tuo kun sanoit ettei suostunut lähtemään mukaan kirkon perheneuvojalle. Kirkon perheneuvojat ovat kaikkein kelvottomia avunantajia perhekriisissä. Voin sanoa sen kokemuksella. Kaikista muista instansseista oli mun ja vaimoni tapauksissa apua kun meillä oli kriisi päällä, mutta kirkon apu oli suoraan per...tä.
- kysymykseni
mummomuori* kirjoitti:
enpä muuta voi sanoa, jos oikeasti näin olisi ettei totuus kannattaisi.
Mieti vähän vaikka yleisemmältä tasolta. Miksi meillä on lait? Miten sinun kävisi jos olisit oikeudessa?
Jos joku on tapahtunut, se on tapahtunut. Se ei poistu vaikka haluaisit unohtaa sen, et muistaisi sitä kunnolla tai se olisi vahinko.
Muuten, sinulle varmaan on tuttu ns. vasikoimissääntö? Se on suojelua mitä suurimmassa määrin, ettei toinen rikollinen paljasta toista rikollista. Mitä mieltä olet siitä?epäselvästi. Olen rehllisyyden kannattaja ja minun mielestäni siihen kannattaa pyrkiä kaikissa tilanteissa, vaikka se ei aina ole mahdollista. Tarkoitin erilaisilla todellisuuksilla sitä, että me kaikki tarkastelemme maailmaa tietyllä lailla värittyneiden "silmälasien" takaa. Nämä silmälasit ovat muotoutuneet elämämme aikana ja niihen vaikuttaa kasvuhistoriamme, elämänkokemuksemme, geenit ym.ym. Tämän vuoksi sama tilanne saattaa herättää eri ihmisissä eri tunteita, ajatuksia ja tulkintoja.
Jos ajatellaan esim. riitatilannetta, niin kaksi ihmistä saattaa tulkita ja muistaa sen täysin eri tavalla. Riidan selvittämiseksi täytyy pyrkiä kuvaamaan toiselle mahdollisimman tarkkaan omaa todellisuuttaan ja omaa käsitystään tilanteesta. Se on minun mielestäni ainoa rehellisyys, mihin pystymme ja sitä tarkoitin sanomalla, että on aika vähän sellaisia tilanteita, joissa minun käsitykseni olisi objektiivinen totuus ja joista ei voisi puhua.
Ja alkuperäiseen kysymykseeni: sitä mietittyäni päädyin siihen, että minun elämäni ohjenuora on olla mahdollisimman rehellinen omaa itseäni eli tunteitani ja ajatuksiani ja tekojani koskevissa asioissa. Toki mietin tarkkaan, MITEN asiat ilmaisen. Sen sijaan pyrin siihen, että en lähde sotkeutumaan toisten ihmisten elämään ja suhteisiin eli esim. kertomaan työkaverilleni, että joku toinen työkaverini inhoaa häntä. Enkä tietenkään kerro eteenpäin minulle uskottuja luottamuksellisia asioita. - Ex-puolisoni
dora* kirjoitti:
ole kyllä huono omatunto - ei yhtään. Sen verran hartaasti ja hitaasti erosin, että oikein puistattaa. Uskoin silti silloin ja uskon edelleen, että oli parempi saada ex mukaan tähän - etten vaan ykskaks eronnut. Ei silti - ei se helppoa ole erota, jos toinen on aluksi kovasti vastaan ja sitten muutaman vuoden päästä vieläkin tekee kaikkensa "roikkuakseen".
Mmm. Ei expuolisosi sinun puolesta voinut päättää rakastatko häntä vai et. Hän varmaankin tarkoitti, ettet rakastanut häntä, ainakaan hänen tarvitsemalla tavalla. Lisäksi se varmaankin tarkoitti (käänteisesti), ettei hänkään rakasta sinua ,koska muuten tuskin olisi ollut rinnakkaissuhteessa. Vai mitä? Eikä siinä sitten auta enää oikein mikään.nimenomaan sanoi, että hänen uskottomuutensa oli oikeutettua, koska minä en rakasta häntä. Omaa uskottomuuttaan ei voi oikeuttaa kaatamalla vastuuta puolison päälle, vaan kannattaisi kääntää katse peiliin ja hakea apua esim. terpaiasta. Kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista eikä kukaan muu kuin ihminen itse voi niitä muuttaa.
Ainoa, mitä ex-puolisoni olisi voinut sanoa, on, että hänestä tuntuu, että minä en enää rakasta häntä ja että hän ei enää itse tahdo rakastaa. Mutta tällainen muotoilu olisi ikävästi vastuuttanut ex-puolisoani.
Rinnakkaissuhteille ja "rakastumisille" on monia syitä ja uskottomuudelle on muita rakentavia vaihtoehtoja. Uskottomuus ei ole koskaan ainoa vaihtoehto, vaikka pettäjästä olisikin kiva ajatella niin. Erotakin voi toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla, mutta uskottomuus ei kuulu siihen tapaan.
Kuulutko siihen suureen joukkoon, joka ajattelee, että "tunteille" ja "rakastumiselle" ei voi mitään. Minulla on sinulle uutisia: ihminen itse tuottaa tunteensa ja tunteitaan todellakin voi muuttaa. Lue esim. rakkausprofessori Kaarina Määtän tuotantoa. - teet näitä
dora* kirjoitti:
tarvinnut sitä sanoilla sanoa. Kaikesta toiminnasta näki, että hän oli täysin hukassa, itseltään sekä muilta - liittomme viimeisinä 10 vuotena. Eikä hän kyllä edelleenkään juurikaan näytä halua kasvaa. Aika jumissa kaukana menneisyydessä. Tai on ihan viime kuukausina alkanut käymään lenkillä. Onhan sekin jo jotain.
päätelmiäsi? Ei ihmisen sisäisestä maailmasta voi saada luotettavaa tietoa muuta kuin kysymällä ja kuuntelemalla mahdollisimman tarkkaan. Voi olla, että sinulla on aivan väärä kuva ex-miehestäsi.
Vuorovaikutustaitosi eivät taida olla aivan huippuluokkaa. Mistä olet tehnyt sellaisen päätelmän, että voit "tietää" asioita kysymättä niitä kyseiseltä ihmiseltä. Entä jos päätelmäsi menevätkin aivan metsään? - kaksi vuotta
dora* kirjoitti:
Olenko sanonut, että pyrin olemaan mahdollisimman epärehellinen? Että haluaisin puhua vain vaaleanpunaisista pilvistä taivaalla? Tai pelkästään salailla, valehdella, ja pimittää ikäviä asioita (on meinaan aika raskasta)? Voi jessus sentään. EN TODELLAKAAN halua.
Annoin tunteistani oikean kuvalle exälle: halusin erota, koska meidän suhteemme ei parantunut - vaan huononi. Minä en voi yksin olla parisuhteessa, siihen olisi tarvittu myös kumppani osalliseksi. Hän kieltäytyi olemasta muuta kuin passiivinen sivustaseuraaja.rinnakkaissuhteessa. Ei ihminen voi ylläpitää kahta suhdetta yhtä aikaa. Olitko todella täysin rinnoin mukana "parantamassa" suhdettasi, jos sinulla oli rinnakkaissuhde?
Kun lukee kirjoituksiasi, tulee tunne, että kaikki olisi vain ja ainoastaan ex-miehestäsi riippuvaa. Mikä oli oma osuutesi huonossa parisuhteessanne? Oletko analysoinut oman lapsuudenperheesi kommunikaatio- ja käytösmalleja ja miettinyt, miten ne ovat vaikuttaneet suhteeseenne? Miksi valitsit täysin vapaaehtoisesti niin kelvottoman puolison? - dora*
Ex-puolisoni kirjoitti:
nimenomaan sanoi, että hänen uskottomuutensa oli oikeutettua, koska minä en rakasta häntä. Omaa uskottomuuttaan ei voi oikeuttaa kaatamalla vastuuta puolison päälle, vaan kannattaisi kääntää katse peiliin ja hakea apua esim. terpaiasta. Kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista eikä kukaan muu kuin ihminen itse voi niitä muuttaa.
Ainoa, mitä ex-puolisoni olisi voinut sanoa, on, että hänestä tuntuu, että minä en enää rakasta häntä ja että hän ei enää itse tahdo rakastaa. Mutta tällainen muotoilu olisi ikävästi vastuuttanut ex-puolisoani.
Rinnakkaissuhteille ja "rakastumisille" on monia syitä ja uskottomuudelle on muita rakentavia vaihtoehtoja. Uskottomuus ei ole koskaan ainoa vaihtoehto, vaikka pettäjästä olisikin kiva ajatella niin. Erotakin voi toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla, mutta uskottomuus ei kuulu siihen tapaan.
Kuulutko siihen suureen joukkoon, joka ajattelee, että "tunteille" ja "rakastumiselle" ei voi mitään. Minulla on sinulle uutisia: ihminen itse tuottaa tunteensa ja tunteitaan todellakin voi muuttaa. Lue esim. rakkausprofessori Kaarina Määtän tuotantoa.voi muokata ja omaa todellisuuttaan, JOS tahtoo. Ellei tahdo, ellei näe tahtomisessa mitään järkeä, niin se on goodbye. Tuohon tahtomiseen ja järkeen puolestaan vaikuttaa tunteet.
Yleensä aina ja jokatapauksessa... pitäisi pystyä tulkitsemaan ihmisiä oikein. Ainakin itselleni on täysin selvää, ettei suhde voi jatkua, jos a) kumppani sanoo, etten rakasta häntä b) kumppani sanoo, ettei enää tahdo rakastaa minua. En oikeastaan tiedä onko näillä käytännössä mitään eroa keskenään. b) on normaali - ei niin hätkähdyttävä kuin a). Toisaalta tuo a) voi herättää mietiskelyä "ja mitenkä niin en muka rakasta???" Ehkä sitä kautta voisi huomatakin, ettei todellakaan enää rakasta - kuten jo sanoin - ainakaan sillä tavalla kuin kumppani tarvitsisi rakkauttani. Ja millaista on rakkauteni, jota pystyn ja haluan antaa. Sehän on melko laaja ja suhteellinen käsite.
Minusta on melko hassua, että itse sanot " Kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista eikä kukaan muu kuin ihminen itse voi niitä muuttaa." Ja samalla et yhtään halua muuttaa omia tunteitasi. Exän olisi pitänyt haluta rakastaa sinua, tuntea rakkautesi ja samoin tuntea, ettei uskottomuus ole mikään vaihtoehto. Hän valitsi toisin, ei sitä mitä sinä halusit. "Erotakin voi toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla, mutta uskottomuus ei kuulu siihen tapaan." Koska sinun tapauksessa on kuitenkin ollut uskottomuutta, voi siitä huolimatta erota toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla. Sinun tyyli on vain sinusta itsestäsi kiinni. - dora*
teet näitä kirjoitti:
päätelmiäsi? Ei ihmisen sisäisestä maailmasta voi saada luotettavaa tietoa muuta kuin kysymällä ja kuuntelemalla mahdollisimman tarkkaan. Voi olla, että sinulla on aivan väärä kuva ex-miehestäsi.
Vuorovaikutustaitosi eivät taida olla aivan huippuluokkaa. Mistä olet tehnyt sellaisen päätelmän, että voit "tietää" asioita kysymättä niitä kyseiseltä ihmiseltä. Entä jos päätelmäsi menevätkin aivan metsään?Niin kai sitten ;).
Mitä tapahtuu jos päätelmäni menevät metsään? Noh. Eiköhän yleensä saa kiivasta palautetta, jos tulkitsee toisen ihmisen täysin pieleen. En ole eläessäni saanut. Päinvastoin... olen saanut positiivista palautetta usealta taholta ml. työnantaja. Vuorovaikutukseen kuuluu NIIN paljon muutakin kuin sanat (55%).
Jokainen muodostaa toisesta ihmisestä oman käsityksen - se tapahtuu siten, että tarkastelee mm. hänen tapojaan toimia, suhtaumista ympäristöön, työhönsä, muihin ihmisiin ml. minuun..
Kun meidät oli kutsuttu kylään, kerroin siitä exälle ja kysyin mennäänkö, lähteekö hän. Hän vastasi aina "Mitä HYÖTYÄ siitä on?" "Onko se PERUSTELTUA?" Kysyin häneltä monesti minkä takia kyläreissusta pitäisi olla hyötyä ja miksi se pitäisi perustella. En saanut vastausta. Eli tässäkin näemme, ettei kysymällä saa varmaa vastausta. Voi vain päätellä hänen ko. kysymyksistään jotain - mutta mitä niin? Esimerkiksi minä vedin tästä sen johtopäätöksen, että ex ei halunnut lähteä kylään. Niinpä menimme lasten kanssa keskenään myös exän sukulaisten syntymäpäiville, ex ei tullut, koska siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä. Myöhemmin on sanonut, että ei halunnut lähteä mihinkään kylään, ei "tykkää jauhaa paskaa" - eli siis vedin oikeat päätelmät - hänen kysymyksistään en hänen vastauksistaan :). Jokatapauksessa myös tästä vahvistui käsitykseni, etten halua jatkaa liittoa. - kumppaniani kohtaan,
dora* kirjoitti:
voi muokata ja omaa todellisuuttaan, JOS tahtoo. Ellei tahdo, ellei näe tahtomisessa mitään järkeä, niin se on goodbye. Tuohon tahtomiseen ja järkeen puolestaan vaikuttaa tunteet.
Yleensä aina ja jokatapauksessa... pitäisi pystyä tulkitsemaan ihmisiä oikein. Ainakin itselleni on täysin selvää, ettei suhde voi jatkua, jos a) kumppani sanoo, etten rakasta häntä b) kumppani sanoo, ettei enää tahdo rakastaa minua. En oikeastaan tiedä onko näillä käytännössä mitään eroa keskenään. b) on normaali - ei niin hätkähdyttävä kuin a). Toisaalta tuo a) voi herättää mietiskelyä "ja mitenkä niin en muka rakasta???" Ehkä sitä kautta voisi huomatakin, ettei todellakaan enää rakasta - kuten jo sanoin - ainakaan sillä tavalla kuin kumppani tarvitsisi rakkauttani. Ja millaista on rakkauteni, jota pystyn ja haluan antaa. Sehän on melko laaja ja suhteellinen käsite.
Minusta on melko hassua, että itse sanot " Kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista eikä kukaan muu kuin ihminen itse voi niitä muuttaa." Ja samalla et yhtään halua muuttaa omia tunteitasi. Exän olisi pitänyt haluta rakastaa sinua, tuntea rakkautesi ja samoin tuntea, ettei uskottomuus ole mikään vaihtoehto. Hän valitsi toisin, ei sitä mitä sinä halusit. "Erotakin voi toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla, mutta uskottomuus ei kuulu siihen tapaan." Koska sinun tapauksessa on kuitenkin ollut uskottomuutta, voi siitä huolimatta erota toista osapuolta kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla. Sinun tyyli on vain sinusta itsestäsi kiinni.joten hänen väitteelleen ei ollut mitään perusteita. Exäni lupasi rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta ehkä sinun mielestäsi lupauksilla ja moraalilla ja luottamuksella ei ole mitään arvoa. On tosi hieno taito osata valehdella päin naamaa silmiin katsoen.
Minä hoidin kaikki eroasiat täysin neutraalisti, mutta en kyllä voi enää löytää minkäänlaisia kunnioituksentunteita exääni kohtaan. Luottamusta on vaikea rakentaa uudelleen ja on vaikea toimia ihmisen kanssa, joka ei ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Miten voi uskoa mihinkään lupauksiin, jos toinen on osoittautunut täysin epärehelliseksi? Niin paljon en minäkään osaa enkä myöskään tahdo muokata tunteitani ja ajatuksiani. - dora*
kaksi vuotta kirjoitti:
rinnakkaissuhteessa. Ei ihminen voi ylläpitää kahta suhdetta yhtä aikaa. Olitko todella täysin rinnoin mukana "parantamassa" suhdettasi, jos sinulla oli rinnakkaissuhde?
Kun lukee kirjoituksiasi, tulee tunne, että kaikki olisi vain ja ainoastaan ex-miehestäsi riippuvaa. Mikä oli oma osuutesi huonossa parisuhteessanne? Oletko analysoinut oman lapsuudenperheesi kommunikaatio- ja käytösmalleja ja miettinyt, miten ne ovat vaikuttaneet suhteeseenne? Miksi valitsit täysin vapaaehtoisesti niin kelvottoman puolison?lukekaa näitä kirjoituksia...
Miten voi yksin parantaa parisuhdetta? Ei mitenkään, sen totesin kyllä vasta 10 vuoden jälkeen.
Oma osuuteni exsuhteessa oli se, että suostuin elämään toimimattomassa suhteessa. Suhteessa, josta tuli paha olo.
En valinnut aikoinani kelvotonta puolisoa. Hän vain muuttui - sosiaalisesta epäsosiaaliseksi, sitkeästä yrittäjästä sohvaperunaksi. Innostuneesta masentuneeksi. Minkä sille mahdoin? En mitään. Yritin kaikkeni - ja sitten lakkasin yrittämästä. Hänelle oli yksihailea onko minulla ongelmia ja onko suhteemme minun puolelta kunnossa.
- simpukantytär
täällä kirjoitella. Itse en ole täällä käynyt moneen kuukauteen ja kun viimeksi luin, oli sinun kirjoitus aktiivinen ja taas :D
- mummomuori*
meni vähän poskelleen. Vähän sai toki lomaakin viettää. Kaikki tutut liehuaa tietysti ympäri maailmaa, joten tätä joutoaikaa jäi!
- nainen ......
Määritelmä vaihtelee varmasti ihmiseltä toiselle. Mulle "pelkkä seksi" on sellaista, jota harrastetaan ilman sen kummempia seurustelutarkoituksia tai -pyrkimyksiä. Mielellään vielä niin, että pyrkimysten puuttuminen on yhteinen päätös, eli toinen ei harrasta seksiä siinä toivossa, että siitä kehittyy "jotain enemmän".
Joitain tunteitakin siinä on väistämättä mukana, koska harva meistä on täysin tunteeton (se olisi kai jonkinlainen sairaus). Pitäähän siitä toisesta nyt sentään melko paljon tykätä, että sänkyyn hyppään. Tykkääminen on kuitenkin ihan eri tunne kuin ihastuminen tai rakastuminen.
Pelkkää seksiä voi vallan miellyttävästi harrastaa vuosikausia, jos sopivat ihmiset osuvat yhteen. - Donna*
pelkkä seksi on nimensä veroista: kaksi seksiä juuri sillä hetkellä janoavaa ihmistä kohtaa ja tyydyttyy toisistaan. Pelkkään seksiin kuuluu parhaimillaan vain seksiä: vuorosanojakin vähemmän kuin Kaurismäen elokuvissa ;). Jos aletaan liikaa puhumaan, pelkästä seksistä saattaa kehittyä kokonainen seksisuhde, jossa tapaillaan useinkin. Seksisuhteesta taas voi syntyä jotain henkevämpääkin - jopa rakkaussuhde.
- sheena*
pelkkä seksi on yhenyönjuttu. Huomattavaa on , ettei yhdenyönjutusta ole enää kyse, jos seksikumppani on entuudestaan tuttu - esim. työkaveri, jonka kanssa on ollut tekemisissä muissa yhteyksissä.
- ????
pelkkä seksi on sitä, kun kohtaa saman ihmisen, useammin sattumalta, joskus jossain. Ja lopputulos on aina sama, eli harrastetaan seksiä, naipotellaan. Ei mitään sopimuksia, ei yhteydenottoja. Jatketkaan omaa elämää. Kunnes taas, ehkä joskus kohdataan.
- kiitos,ei enää
voi olla avioliitossakin,jossa mies lähtee heti vieraisiin,kun on vaimon kanssa olut.Ei mitään muuta hellyyttä,se vasta kauheaa elämää olikin.
Mielummin yksin ja tapailee joskus,kun parisuhteessa jossa käyttäytyy kuin elukka.
- on se kun
seksikumppani voi olla kuka tahansa. Seksiaktin tarkoituksena on vain ja ainoastaan oman tarpeen tyydyttäminen.
Jos taas sillä on väliä kuka on kumppanina, toisen nautinto ja se miltä aktin jälkeen toisesta tuntuu, pelissä on ainakin intohimoa, välittämistä jne.
Silloin ei enää ole kyseessä pelkkä seksi.
Prostituoidut ainakin haastattelujen perusteella eivät halua esim suudella asiakastaan, koska silloin mennään tunnetasolle eikä kyseessä ole enään pelkkä työ (pelkkä seksi). Suuteleminenhan on AINA jotain muuta kuin pelkkää huulien yhteen hankaamista:)- Petetty mies
Onko pelkkää seksiä se, että vaihdetaan sähköposteja muutama viikko ennen oikeaa fyysistä kohtaamista jolloin harrastetaan pari kertaa seksiä? Myös puheluita oli soiteltu puolin ja toisin. Sähköposteissa oli ennen tapaamista jatkuvasti otsikossa "kultaseni" tai muuten mainittuna "rakas". Postit olivat täynnä halua tulla pannuksi, suihinottohalua ja nuolluksi tulemisen halua. Kohtaamisen jälkeen vaimo on kirjoittanut meilejä, joissa on oltu haltioissaan kokemuksesta ja "niin paljon jäi kokematta ja näkemättä sun kanssas".
Vaimo on suhteutunut asiaan todella viileästi ja sanoo suhteen olleen "pelkkää seksiä". Kun kyselin, mitä nuo "kultaseni" ja "rakas"-heitot meileissä olivat niin vastauksena tuli " no en mä nyt tiedä voiko sitä sanoa ihastumiseks tai rakastumiseks". Arvatkaa onko lievä vitutus päällä! Voinko luottaa milloinkaan enää naiseeni? Mitään muuta syytä ei osannut sanoa pettämiselleen kuin että on ollut niin yksin, joutunut hoitamaan kaiken ysin, kodin, lapsen. Ei ole saanut huomiota hääpäivinä, äitienpäivänä(kaikki kaverit brassailevat miten mies on huomioinut). Toki minussakin on vikaa. En ole ollut tyytyväinen seksielämäämme enkä ole ollut niin kiihkoissani kuin alkuvuosina(epänormaalia?) Olen huono kehumaan, jos ei ole todellista kehumisen aihetta. Tämä on varmasti syönyt vaimoni itsetuntoa paljon, josta syystä hän on hakenut hyväksyntää ja siinä ohella kiihkeää seksiä muualta. Useat miehet ovat saaneet vaimoltani MINUN ottamia alastonkuvia hänestä! Ja tietysti parhaista kuvakulmista ja hyvällä maulla, ei kasvoja. Mahtavaa. En ole ollut tarpeeksi hyvä mies. Arki ja omat kriisit ovat nakertaneet kiinnostustani arkipäivän huomioimiseen ja hellyydenosoituksiin jo usean vuoden ajan. Olen luvannut(!) muuttua. Pelkään, onnistuuko se tällaisen paskan jälkeen. Päivääkään ei mene etten miettisi, onko vaimoni saanut toisen miehen kanssa elämänsä parasta seksiä. Vituttaa. - saman kokenut
Petetty mies kirjoitti:
Onko pelkkää seksiä se, että vaihdetaan sähköposteja muutama viikko ennen oikeaa fyysistä kohtaamista jolloin harrastetaan pari kertaa seksiä? Myös puheluita oli soiteltu puolin ja toisin. Sähköposteissa oli ennen tapaamista jatkuvasti otsikossa "kultaseni" tai muuten mainittuna "rakas". Postit olivat täynnä halua tulla pannuksi, suihinottohalua ja nuolluksi tulemisen halua. Kohtaamisen jälkeen vaimo on kirjoittanut meilejä, joissa on oltu haltioissaan kokemuksesta ja "niin paljon jäi kokematta ja näkemättä sun kanssas".
Vaimo on suhteutunut asiaan todella viileästi ja sanoo suhteen olleen "pelkkää seksiä". Kun kyselin, mitä nuo "kultaseni" ja "rakas"-heitot meileissä olivat niin vastauksena tuli " no en mä nyt tiedä voiko sitä sanoa ihastumiseks tai rakastumiseks". Arvatkaa onko lievä vitutus päällä! Voinko luottaa milloinkaan enää naiseeni? Mitään muuta syytä ei osannut sanoa pettämiselleen kuin että on ollut niin yksin, joutunut hoitamaan kaiken ysin, kodin, lapsen. Ei ole saanut huomiota hääpäivinä, äitienpäivänä(kaikki kaverit brassailevat miten mies on huomioinut). Toki minussakin on vikaa. En ole ollut tyytyväinen seksielämäämme enkä ole ollut niin kiihkoissani kuin alkuvuosina(epänormaalia?) Olen huono kehumaan, jos ei ole todellista kehumisen aihetta. Tämä on varmasti syönyt vaimoni itsetuntoa paljon, josta syystä hän on hakenut hyväksyntää ja siinä ohella kiihkeää seksiä muualta. Useat miehet ovat saaneet vaimoltani MINUN ottamia alastonkuvia hänestä! Ja tietysti parhaista kuvakulmista ja hyvällä maulla, ei kasvoja. Mahtavaa. En ole ollut tarpeeksi hyvä mies. Arki ja omat kriisit ovat nakertaneet kiinnostustani arkipäivän huomioimiseen ja hellyydenosoituksiin jo usean vuoden ajan. Olen luvannut(!) muuttua. Pelkään, onnistuuko se tällaisen paskan jälkeen. Päivääkään ei mene etten miettisi, onko vaimoni saanut toisen miehen kanssa elämänsä parasta seksiä. Vituttaa.juttusi on aivan kuin minun elämästäni, ja aina nuo naiset kuten vaimonikin sanoi että haki seksiä muualta kun en tarpeeksi huomioinut häntä. Kysyin vaimoltani entä jos menet asunmaan petturiukon kanssa esim. vuodeksi saatko häneltä riittävästi huomiota. Siihen ei muija osannut enää vastata. Joten täysi tekosyy tuo että haetaan seksiä muualta kun oma mies ei muka huomioi riittävästi.
- mummomuori*
Petetty mies kirjoitti:
Onko pelkkää seksiä se, että vaihdetaan sähköposteja muutama viikko ennen oikeaa fyysistä kohtaamista jolloin harrastetaan pari kertaa seksiä? Myös puheluita oli soiteltu puolin ja toisin. Sähköposteissa oli ennen tapaamista jatkuvasti otsikossa "kultaseni" tai muuten mainittuna "rakas". Postit olivat täynnä halua tulla pannuksi, suihinottohalua ja nuolluksi tulemisen halua. Kohtaamisen jälkeen vaimo on kirjoittanut meilejä, joissa on oltu haltioissaan kokemuksesta ja "niin paljon jäi kokematta ja näkemättä sun kanssas".
Vaimo on suhteutunut asiaan todella viileästi ja sanoo suhteen olleen "pelkkää seksiä". Kun kyselin, mitä nuo "kultaseni" ja "rakas"-heitot meileissä olivat niin vastauksena tuli " no en mä nyt tiedä voiko sitä sanoa ihastumiseks tai rakastumiseks". Arvatkaa onko lievä vitutus päällä! Voinko luottaa milloinkaan enää naiseeni? Mitään muuta syytä ei osannut sanoa pettämiselleen kuin että on ollut niin yksin, joutunut hoitamaan kaiken ysin, kodin, lapsen. Ei ole saanut huomiota hääpäivinä, äitienpäivänä(kaikki kaverit brassailevat miten mies on huomioinut). Toki minussakin on vikaa. En ole ollut tyytyväinen seksielämäämme enkä ole ollut niin kiihkoissani kuin alkuvuosina(epänormaalia?) Olen huono kehumaan, jos ei ole todellista kehumisen aihetta. Tämä on varmasti syönyt vaimoni itsetuntoa paljon, josta syystä hän on hakenut hyväksyntää ja siinä ohella kiihkeää seksiä muualta. Useat miehet ovat saaneet vaimoltani MINUN ottamia alastonkuvia hänestä! Ja tietysti parhaista kuvakulmista ja hyvällä maulla, ei kasvoja. Mahtavaa. En ole ollut tarpeeksi hyvä mies. Arki ja omat kriisit ovat nakertaneet kiinnostustani arkipäivän huomioimiseen ja hellyydenosoituksiin jo usean vuoden ajan. Olen luvannut(!) muuttua. Pelkään, onnistuuko se tällaisen paskan jälkeen. Päivääkään ei mene etten miettisi, onko vaimoni saanut toisen miehen kanssa elämänsä parasta seksiä. Vituttaa.Ihan hyvä että myönnät laiminlyöneesi vaimoasi. Toisaalta ajattelen että vaimosi olisi pitänyt yrittää muilla keinoilla ilmaista tuo asia.
Jos ajattelen vaimoasi, niin ehkä hän on kokenut olevansa sinun silmissäsi epäviehättävä naisena. Hän on halunnut kokeilla, onko hän niin kehno kuin olet antanut ymmärtää. Hän on etsinyt henkilön joka on osoittanut ihastusta ja halua häntä kohtaan. Tähän saakka kaikki okei. Miksi hän on kuitenkin antautunut varsin intohimoiseen ja kiihkeään suhteeseen? Ikävä kyllä ei vaikuta oikein ”pelkältä” seksiltä.
Sitähän sinä et koskaan ehkä saa tietää, onko tuo seksi ollut jotain sellaista mitä sinä et voi hänelle antaa. Paitsi jos hän ei kykene sitä unohtamaan ja lähtee uudestaan etsimään samaa kokemusta. Niin, ja jonkun ajan kuluessa ”vihapäissään” sen sinulle heittää silmille.
Voi olla että hän on halunnut vähätellä asiaa, koska pelkää sinun reaktioitasi.
Se että haluat muuttua, voi muodostua myös peliksi. Vaimosi alkaa kiristää sinua sillä, että muutoksesi ei hänestä ole kyllin riittävää tai kohdistu juuri oikeaan asiaan. Se tekee sinusta taas alttiin katkeruudelle ja sinä puolestasi koet riittämättömyyden tunteita. Olisiko siis paikallaan käydä vaikka perheterapeutilla, että välttäisitte tämän ansan? - Petetty mies
mummomuori* kirjoitti:
Ihan hyvä että myönnät laiminlyöneesi vaimoasi. Toisaalta ajattelen että vaimosi olisi pitänyt yrittää muilla keinoilla ilmaista tuo asia.
Jos ajattelen vaimoasi, niin ehkä hän on kokenut olevansa sinun silmissäsi epäviehättävä naisena. Hän on halunnut kokeilla, onko hän niin kehno kuin olet antanut ymmärtää. Hän on etsinyt henkilön joka on osoittanut ihastusta ja halua häntä kohtaan. Tähän saakka kaikki okei. Miksi hän on kuitenkin antautunut varsin intohimoiseen ja kiihkeään suhteeseen? Ikävä kyllä ei vaikuta oikein ”pelkältä” seksiltä.
Sitähän sinä et koskaan ehkä saa tietää, onko tuo seksi ollut jotain sellaista mitä sinä et voi hänelle antaa. Paitsi jos hän ei kykene sitä unohtamaan ja lähtee uudestaan etsimään samaa kokemusta. Niin, ja jonkun ajan kuluessa ”vihapäissään” sen sinulle heittää silmille.
Voi olla että hän on halunnut vähätellä asiaa, koska pelkää sinun reaktioitasi.
Se että haluat muuttua, voi muodostua myös peliksi. Vaimosi alkaa kiristää sinua sillä, että muutoksesi ei hänestä ole kyllin riittävää tai kohdistu juuri oikeaan asiaan. Se tekee sinusta taas alttiin katkeruudelle ja sinä puolestasi koet riittämättömyyden tunteita. Olisiko siis paikallaan käydä vaikka perheterapeutilla, että välttäisitte tämän ansan?"Se että haluat muuttua, voi muodostua myös peliksi. Vaimosi alkaa kiristää sinua sillä, että muutoksesi ei hänestä ole kyllin riittävää tai kohdistu juuri oikeaan asiaan. Se tekee sinusta taas alttiin katkeruudelle ja sinä puolestasi koet riittämättömyyden tunteita. Olisiko siis paikallaan käydä vaikka perheterapeutilla, että välttäisitte tämän ansan?"
Juuri tätä minä pelkään. Kun aloin epäilemään, että suhteemme rakoilee pahanlaisesti ja mihin sävyyn hän oli useille miehille kirjoitellut, ahdistuin. Liikuttuneessa tilanteessa kysyin, ethän jätä minua, kun olen tällainen paska.
Olin hyvin tietoinen sitä, että olin kohdellut häntä huonosti, lähinnä välinpitämättömästi ja seksissä, mutta ihminen ei voi pakottaa itseään himoitsemaan. Hän sanoi, että en jätä ja että rakastaa, mutta näin ei voi jatkua. Oli siis 2 viikkoa ennen tätä pannut toisen miehen kanssa ja nyt sanoi, että näin ei voi jatkua! Seuraavana päivänä sain selville koko totuuden, mikä iski vasten kasvoja. Oli muka puhuttu, että tilanteen pitää muuttua, mutta ei ole muuttunut.
Ei vaimoni ole ikinä ollut keskustelijatyyppiä. Minä olen ollut se, joka on nostanut kissan pöydälle. Aina. Aina olen yrittänyt lukea ajatuksia ja tulkita kehon kieltä, millaista seksiä vaimo haluaa. Minun kanssaan hän on oppinut tietämään mistä tykkää. Ei ole edes masturboinut ennen suhteemme alkua ja nyt kun hänellä on pari vuotta ollut himot päällä VUOSIKAUSIEN e-pilleri-FRIGIDIYDEN jälkeen, minun pitäisi olla pitkässä suhteessa aina valmis panomies ja hellyyden antaja. Vaimo on myöntänyt, että nuo vuosikaudet eivät seksin suhteen ole olleet MITÄÄN verrattuna viimeisiin vuosiin. "Kiva" tietää.
On minunkin helppo uskoa, että seksi uuden ihmisen kanssa on kiihkeää ja jännää, mutta järkimiehenä tiedän, että elämässä on myös karu arki. Se arki vaikeutuu huomattavasti, jos aina etsii sitä kiihkoa ja jännitystä. Kyllä se olisi jotenkin kaivettava avioliitossa. Ainakin, jos sitä seksiä sentään on ollut vähintään kerran viikossa. Minulla vain on ollut sellainen ongelma, että intoni on hiipunut liian usein kesken kaiken. Ei vain ole himo riittänyt siihen tavalliseen, tylsähköön seksiin, johon on kyllä puhumalla yritetty virikkeitä. Ei niitä kukaan yksin voi järjestää.
No katsotaan nyt miten tämä lähtee tästä etenemään. Luottamuspula tässä on melkein pahinta. En minä yritä kiihkeydessä ruveta kilpailemaan uusien tuttavuuksien kanssa. Ainakaan heti. En kertakaikkiaan pysty. - sheena*
saman kokenut kirjoitti:
juttusi on aivan kuin minun elämästäni, ja aina nuo naiset kuten vaimonikin sanoi että haki seksiä muualta kun en tarpeeksi huomioinut häntä. Kysyin vaimoltani entä jos menet asunmaan petturiukon kanssa esim. vuodeksi saatko häneltä riittävästi huomiota. Siihen ei muija osannut enää vastata. Joten täysi tekosyy tuo että haetaan seksiä muualta kun oma mies ei muka huomioi riittävästi.
tekosyy, tuokaan. Ellei halua kohdata asiaa tai haluaa ohittaa sen, väittää sitä mielellään tekosyyksi.
Vaimosi häkeltyi, kun ei välttämättä ikinä ollut ajatellut muuttaa toisen miehen luo. Et varmaan itsekään muuttaisi rakastajattaresi luo heti tai edes viidestoista päivä - jos sellainen kohdallesi sattuisi. Rakastajan rooli on perinteisesti toinen kuin puolison.
En malta olla sanomatta... noinhan - uskottomuutensa johdosta- vaimosi sai sinultakin huomiota! Ehkei se kuitenkaan ollut sitä mitä tarkoitti... tai mistäs senkään tietää?
- Näin meillä
...sitä, että tehdään selväksi heti suhteen alussa, että tapaillaan seksin merkeissä ja ettei niiden tapaamisten ole tarkoitus johtaa missään vaiheessa "kunnon" seurusteluun, avioliittoon tms. Ei haluta, että toinen ripustautuu tai alkaa esittämään mitään vaateita, vaan tapaillaan niin kauan kun se tuntuu hyvältä. Jos jompikumpi haluaa lopettaa seksisuhteen, siihen ei ole toisella mitään sanomista - ei siis sitoutumisen tuomia selitysvelvollisuuksia tms. Näin minä olen asian tässä vuosien aikana ymmärtänyt.
Itsestäni sen verran, että mulla on ollut muutamia pitkäaikaisia, useita vuosiakin kestäneitä salasuhteita. Jotkut niistä ovat olleet vain "pelkkää seksiä", tosin niihinkin on sisältynyt kuumia tekstareita, meilejä ja puhelinkeskusteluja. Mistään sen kummemmista tunteista intohimoa ja lievää ihastumista lukuunottamatta ei ole niissä ollut.
Sitten on ollut suhteita, joissa on ollut mukana myös tunteita, erittäin syviäkin. Kaikki suhteet ovat alkaneet ns. "pelkkänä seksinä", mutta koska seksi ei ole mulle ainakaan mitään eläimellistä käyttäytymistä, vaan kyllä se menee väistämättä aina välille myös herkäksi ja romanttiseksi rakasteluksi, ei se ole mitään pelkkää kylmää panemista.
Monet miehet haluavat myös hellyyttä, haluavat suukotella joka paikkaan, silitellä ja hellitellä ja tottahan se tuntuu hyvältä. En mä ainakaan sano, ettei niin saisi mulle tehdä ja toki annan hellyyttä myös miehelle. Tapaamiset ovat olleet aina säännöllisiä, n. joka toinen viikko ja yhden illan aikana rakastellaan monta kertaa.
Kaikkiin noihin suhteisiin, joissa on ollut tunteita mukana, on kuulunut myös ystävyys ja hyvät keskustelut, kahvilla käynnit, yhteiset lounaat ja kävelyretket. Ei mitään kummallista, pieniä kivoja asioita, joita tehdään mahdollisuuksien mukaan.
Pääsääntöisesti myös nuo partnerini ovat olleet varattuja ja syitä pettämiseen heiltä löytyy laidasta laitaan. Itse olen päätynyt ulkopuolisiin seksisuhteisiin sen vuoksi, ettei oma kumppani kykene seksiin ja minä taas en halua elää elämääni ilman seksiä. Meillä on muuten hyvä liitto, rakastamme toisiamme ja tiedän sen olevan miehelleni "maailmanloppu", jos jättäisin hänet, enkä edes halua jättää. Ennemmin siis näin.
Oma mieheni saa minulta kaiken minkä haluaa, mukavan, iloisen ja kiltin elämänkumppanin, hellin ja halin häntä joka päivä, siitä huolimatta, ettei se koskaan johda seksiin. Arvostan ja kunnioitan häntä siitä huolimatta, kaikissa meissä on vikamme ja puutteemme. Minusta olisi aika julmaa jättää kumppani sen vuoksi, ettei hän kykene seksiin, ei ihmisen seksuaalisuus ole ainut arvo ihmisessä. Nautimme molemmat toisistamme ja elämästämme. Minä elän tätä kaksoiselämääni mitä seksiin tulee, hän ei siitä tiedä, eikä edes aavista, sillä en anna koskaan pienintäkään syytä epäillä mitään.
Nykyisen rakastajani kanssa olen ollut jo useita vuosia, rakastamme tosiamme, mutta tiedämme kumpikin, ettemme tule koskaan olemaan yhdessä muuta kuin näin salaisesti. Molemmat olemme onnellisia näin, kaikki ovat tyytyväisiä elämäänsä, myös meidän molempien elämänkumppanit. Tiedän, ettei ihmiset voit tätä uskoa, mutta ei tarvitsekaan, me itse tiedämme, miten asiat ovat.
Se, että kaikki toimii niin hyvin edellyttää, että myös salasuhteessa ollaan luotettavia ja rehellisiä, niin hassulta kun se kuullostaakin. Hulluksihan sitä tulisi, jos joutuisi koko ajan säätämään ja pelkäämään, että mitä se toinen mahtaa tälläkin hetkellä tehdä... Pitää olla selvät pelisäännöt heti alusta ja luottamus toiseen pitää ansaita. Ei ikinä tekstareita tai soittoja "kiellettyinä aikoina", ei ikinä soittoja kotipuhelimeen. Sovituista asioista pidetään kiinni, kunnioitetaan toisen perhe-elämää, ei udella toisen yksityisasioista liikaa, toinen kertoo kyllä siitä omasta halustaan ajan kanssa jos haluaa. Ei uhkailla, ei kiristetä millään, ei pidetä toista roska-astiana ja kaadeta kaikkia oman elämän murheita toisen niskaan, ei haukuta tai puhuta negatiiviseen sävyyn puolisoista toisille jne.
Myös "pelkkään seksisuhteeseen" pitää panostaa, jos haluaa siitä vakisellaisen. Mikään suhde ei toimi ilman pelisääntöjä, koska me ihmiset olemme ihmisiä ja meillä kaikilla on tunteet, siitä huolimatta, vaikka miten yrittäisi työntää niitä jonnekin taka-alalla. Kyllä se alkuhuuma häviää äkkiä siitä salasuhteestakin, ei se tuoreus ikuisesti säily. Myös salasuhteessa pitää jaksaa "uudistua" ja olla viriili, kiinnostunut toisesta ja antaa sitä huomioita toiselle eikä vaan ajatella itseään. Muuten arki saapuu äkkiä salasuhteeseenkin ja sitten joutuu helposti siihen vaihtamisen kierteeseen, aina vaan uusi salainen ihastus kehiin kun entinen kyllästyttää.- Ssonni
Siinä elämänkokemus kuulsi tekstin läpi. Olet hieno ihminen. Oli hyvä kirjoitus ja myös hyvin kirjoitettu. Ei jäänyt mitään kysyttävää, mutta jos sinulla on vielä jotain kertomatta, niin luen mielelläni.
- pitää
jaksaa "uudistua" ja olla viriili... Eikö suhde, oli se sitten salainen tai julkinen, voi olla levollinen ja rauhaisa, jossa saisi ajatella vain itseään. Eipä tietenkään, kai silloin pitää olla yksin jos ei JAKSA OLLA UUDISTUVA JA VIRIILI. HUH HUH, olisi varmaan pitänyt jäädä sinkuksi. No, myöhäistä on nyt rytistä!!
- Näin meillä
pitää kirjoitti:
jaksaa "uudistua" ja olla viriili... Eikö suhde, oli se sitten salainen tai julkinen, voi olla levollinen ja rauhaisa, jossa saisi ajatella vain itseään. Eipä tietenkään, kai silloin pitää olla yksin jos ei JAKSA OLLA UUDISTUVA JA VIRIILI. HUH HUH, olisi varmaan pitänyt jäädä sinkuksi. No, myöhäistä on nyt rytistä!!
Hyvä kommentti, kiitos siitä. Usein kuulee puhuttavan, että parisuhdetta pitää hoitaa, mutta käytännössä monilla se asia jää retuperälle. Ensimmäiset yhdessäolon vuodet ovat kivoja, kaikki on uutta ja ihanaa, mutta valitettavan usein se yhdessäolo menee siihen, että jatko onkin vaan sitä yhtä samaa "olemista". Ei jakseta innostua mistään, kaikki asiat tehdään rutiininomaisesti, vuodesta toiseen, mikään ei muutu koskaan. Arkielämän perusrutiinit ovat toki hyviä, en nyt tarkoita tällä sitä, että pitäisi luopua kaikista rutiineista. Pidän siitä, että elämässä on tietty järjestys ja asiat on hallinnassa, mutta monet asiat voi silti tehdä vähän toisella tapaa.
Monesti voi olla niinkin, että toinen puolisko on vielä innostunut ja haluaisi tehdä kaikenlaista kivaa yhdessä, kokeilla uusia asioita, käydä erilaisissa paikoissa ja tapahtumissa, mutta ehdottaa toiselle sitten mitä tahansa, toinen ei innostu mistään. Ensimmäinen reaktio on aina "ei". Aikansa ehdoteltuaan toinenkin lakkaa ehdottelemasta mitään, olkoot kun ei mikään koskaan käy! Ja sitten sitä aletaankin katsomaan ympärilleen, jos niitä "innokkaampia" ihmisiä löytyis jostakin muualta. Enkä tarkoita tällä suinkaan vain seksielämää, vaan ihan kaikkea; on ihmisiä, joita ei tahdo saada lähtemään edes kävelylenkille, saati mihinkään muuallekaan, haluataan vaan nyhjätä päivästä toiseen samassa kotiasussa saman sohvan nurkassa sama tylsistynyt ilme naamalla, haukotellaan ja nuokutaan siinä, kunnes mennään nukkumaan. Ei sellainen viehätä ketään pidemmän päälle, ei edes sitä innotonta itseään.
Helposti aletaan kyllästymään itsekin omaan elämäänsä, mikään ei huvita, ollaan jatkuvasti happamalla päällä ja on tyytymätön olo, nähdään toisessa vaan kaikki huonot puolet, tulee riitaa, nälvimistä, aletaan puhumaan toiselle rumasti ja samantien häipyy myös se toisen arvostus ja kunnioitus. Tätä tarkoitin tällä uudistumisella ja viriilisyydellä; intoa ja elämäniloa, sitä elämänriemua ja halua jakaa elämä toisen kanssa, tehdä siitä yhdessä hyvä ja kiva. Ei tehtäis asioita aina samalla tavalla ja ne asiat lähtevät ihan pikkuasioista. Tottakai seksielämässäkin tämä on tärkeää, eikä se tarkoita, että meidän tarvitsisi kaikkien muuttua seksiakrobaateiksi tai alkaa harrastamaan jotakin "poikkeavaa". Asiat voi vaan tehdä niin monella eri tapaa, sitten, että niihin tulee pieniä kivoja yllätyksiä ja variaatioita. Olen huomannut, että seksielämässä miehet tulevat todella ilahtuneiksi, kun nainen tekee joskus jotakin sellaista, mitä ei ole aiemmin tehnyt, etenkin, jos se tapahtuu oma-aloitteisesti. Ei suomalainen mies ihmeitä vaadi, se rakastaa ns. tavallista suomalaista naista ja jos nainen jaksaa nähdä joskus vähän ylimääräistä vaivaa ilahduttaakseen miestään, vähänkään mistään älyävä mies kyllä "palkitsee" naisen siitä, ainakin näin olen asian itse kokenut. Tietysti sama pätee toisinkin päin, sen ilahduttamisen tulee toki olla molemminpuoleista.
Niin, mä vaan olen sitä mieltä, että liika itsekkyys parisuhteessa ei vaan kertakaikkiaan toimi. Toki itseään ja omaa hyvinvointiaan tulee ajatella, mutta kyllä kaikessa tulee ottaa huomioon myös se toinen osapuoli, niin se vaan menee. - Näin meillä
Ssonni kirjoitti:
Siinä elämänkokemus kuulsi tekstin läpi. Olet hieno ihminen. Oli hyvä kirjoitus ja myös hyvin kirjoitettu. Ei jäänyt mitään kysyttävää, mutta jos sinulla on vielä jotain kertomatta, niin luen mielelläni.
Hei Ssonni ja kiitos kiitoksista :-)
En tiedä mikä tarve mulle tuli tänne kirjoittaa, en ole sitä aiemmin tehnyt enkä ole edes näitä keskusteluja täältä aiemmin lukenut. Halusin kai tuoda asiaan sellaisen näkökulman, että hyvin harvoin kahden ihmisen intiimi kanssakäyminen on vain sitä "pelkkää seksiä", koska me olemme ihmisiä ja ihmisillä on ne tunteet, vaikka miten haluais ne jäädyttää. Mun on vaikeaa ajatella, että menisin sänkyyn miehen kanssa, joka ei miellyttäis mua yhtään tai jossa on jokin ikävä piirre, josta en pidä, sillä onhan seksi ihmisen intiimein asia. En minä muutenkaan vietä vapaa-aikaani ihmisten kanssa, joista en tykkää! Mutta me ihmiset olemme tosiaan erilaisia; joku toinen taas sanoo, ettei voisi ikinä ajatella seksiä ihmisen kanssa, jota ei rakasta :-). Minä taas voin hyvinkin harrastaa seksiä, vaikkei kyse olisikaan rakkaussuhteesta.
Uskon myös siihen, että ihminen voi rakastaa usempaa naista/miestä samaan aikaan. Kuten ekassa viestissäni sanoin, tunnen lämpöä ja rakkautta miestäni kohtaan ja silti rakastan myös rakastajaani - tiedän, kuullostaa varmaan hassulta jonkun mielestä, mutta niin se vaan on. Kun olen oma mieheni seurassa, en ajattele ja kaipaa muita ja kun olen rakastajani seurassa, en ajattele omaa miestäni. Toki voimme jossakin tilanteessa keskustella myös miehestäni, ei hän ole mikään tabu josta ei saisi puhua mitään.
Kotona mun on hyvä olla mieheni seurassa ja kun tapaan rakastajaani, olen onnellinen hänen kanssaan. Yhtä hymyileväisenä ja silmät säteillen kohtaan aina kummankin miehen, eikä se ole teeskentelyä kummassakaan tapauksessa :-). Tunnen olevani onnellinen nainen, kun saan rakkautta kaksinverroin, oma mieheni antaa rakkautensa muulla tavalla kuin seksillä, rakastajalta saan rakkautta sekä seksin muodossa ja monella tapaa muutenkin. Se on myös ystävyyttä, kaveruutta ja tukea myös elämän vaikessa tilanteissa, mm. rakastajani oli uskomattoman suuri tuki silloin kun olen menettänyt omat vanhempani ja olen itse sairastellut. Vastaavasti minä olen tukenut häntä hänen elämänsä vaikeina aikoina.
- n ^^^^
Kun vastapuolen ulkonäöllä ja luonteella, nimellä, ei ole väliä.
Housut pois ja hommiin, nähtiin naitiin ja kadottiin. Ei ole mitään mielenkiintoakaan tietää toisesta yhtään mitään. Ei edes nimeä. - suhteesta
Minäpä haaveilen suhteesta, joka olisi pelkkää seksiä. Mikäs sen ihanampaa, seksiä aamusta iltaan....pelkkää seksiä tihkuisi aina vaan
- mummomuori*
lävitse, niin siitä tein muutamia johtopäätöksiä.
Jos vain-seksi määritellään puhtaasti fyysiseksi aktiksi ilman että siihen liittyy minkäänlaisia tunteita, niin sen harrastaminen ei ole kovinkaan yleistä.
Seksiä käytetään tunteiden ilmaisuun tai suhteessa on muutakin ja seksi vain lisämauste siihen. Ehkä joissakin suhteessa on myös ”velvollisuus” seksiä (joka tosin voi olla vain-seksiä) eli koska tapana on että mies ja nainen sitä tekevät keskenään, niin sitä sitten tehdään.
Moni mies on ilmaissut että he kokevat velvollisuudekseen harrastaa seksiä sellaisessakin tilanteessa, jossa se ei ole ollut pääasia. Miehet kokivat että muutoin miestä pidetään epämiehekkäänä, jos ei edes yritä. Toisen aspekti on että tarjoamalla seksiä naisille, naiset myös samalla huomioivat muitakin puolia, kuuntelevat, keskustelevat ja koskettelevat.
Aina ei kuitenkaan tunnisteta niitä syvällä liikkuvia tunteita (siis rakastumisen lisäksi on liuta muita tunteita), jotka toimivat moottoreina. Seksin harrastaminen koetaan ilmeisesti jotenkin hyväksyttävämpänä toimintana?
Meillä on tarve yhdyntään ja seksuaalisen purkautumiseen, mutta kuinka usein se todellakin on itse itselleen luotu tarve? Emmekö enää osaa nauttia ja kokea mielihyvää mistään muusta kuin seksistä?
Oma mielipiteeni on että vain-seksi kuuluu silloin tällöin jokaisen elämään. Sukupuolielimet on kuitenkin niin intiimi alue, että eri tunteet tulevat mukaan. Aivot ovat se tärkein seksielin – siellä liikkuu paljon muutakin kuin refleksit. Parhain tilanne lienee kun sukuelimet ja aivot tekevät yhteistyötä. Ainakin se edesauttaa meitä tuntemaan itsemme kokonaisuudeksi ja ehjäksi ihmiseksi.
Toisaalta olemme älyllisiä yhteiskunnallisia eläimiä, ja osaamme ohjata ja muovata omaa käytöstämme ja tunteitamme – jos haluamme. Se tarkoittaa että useimmat näemmä osaa ottaa huomioon toisen myös itsensä kaltaisena ihmisenä, osa taas ei.
Oma mutu-tuntumani on että tämä vain-seksi tulee lisääntymään. Seksin kautta haetaan tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteisiin epätoivoisesti helpotusta. Mieleeni tulee eräs rottakoe, jossa rotta sai stimulaatiota aivoihinsa mielihyväkeskukseen aina sitä halutessaan. Lopulta ne stimuloivat itsensä hengiltä, kun lepo, ruoka ei juoma enää ollut niin ”palkitsevaa”. - NightBowler
En jaksa kahlata koko ketjua läpi, joten puhun nyt vain omasta kokemuksestani, sekä siitä, mitä olen kavereiden kanssa jutellut.
Kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan on hyvin monitasoinen.
Yhden illan jutuissa useimmiten halukkuuden laukaisee jonkinlainen saalistusvietti, jonkinlainen markkina-arvon testaus tms. Harvemmin se on puhdasta seksuaalisen purkautumisen halua, ellei ole ollut "tosi pitkään ilman" =)
Siinä tapauksessa, että se on tosiaan jotain seksuaalisen purkautumisen halua, yleensä on hieman laskettava rimaa =D. Mieli tekee ilmiselvästi jonkinlaisen riskikartoituksen, jossa määritellään riskit ja hyödyt. Jos olet liikkeellä tyylillä "pakko saada", on helpompaa yrittää saada kaato saman yön aikana, kuin että joutuisit sopimaan treffit ja odottamaan kenties monta päivääkin.
Sitä vastoin saalistusvietissä ei tarvitse riskikartoitusta tehdä. Voit sopia treffit, jos tilanne näyttää huonolta nopean seksin suhteen. Pääasia on, että tulee maali. Tässä tilanteessa itse seksin harrastaminen, tai saada sitä seksiä ei ole niinkään tärkeää, kuin se maali. Eli paremmalta tuntuu saada se maali, kuin seksi itsessään.
En osaa selittää asiaa sen tarkemmin tunnetasolla, ehkä sinä osaat asian tulkita paremmin minun selityksestä? Se ei ole siis ihan puhdasta intohimon tunnetta, vaikka toki sitäkin tarvitaan.
Seksisuhde sen sijaan on hieman kinkkisempi juttu.
Siihen tarvitaan jo intohimoa ja tarvetta purkautua. Tosin se purkautumisen tarve ei tarvitse aina olla kovinkaan iso, sillä seksisuhteet on aina pikkasen epävarmoja kuitenkin. Eli tässäkin tapauksessa mieli tekee jonkinlaisen riskikartoituksen, "jos en nyt saa, ei koskaan tiedä milloin saan seuraavan kerran." Seksisuhteille ominainen piirre on, että ne alkavat melko intohimoisesti, mutta yleensä lakkaavat myös melko nopeasti, eli kakku syödään melkein heti.
Seksisuhde on sikäli miehen kannalta helppo, että se ei aseta mitään rajoitteita muille naisille. Tosin vaikean siitä tekee juuri taas mielen riskikartoitus. Jos seksisuhde tulee käymään lauantaina, keksinkö syyn, miksi ei voisi tulla ja lähden baariin hakemaan uutta maalia. Tässä tilanteessa taas jos en saa baarista ketään, milloin on mahdollisuus seuraavaan seksikertaan.
Eli seksisuhde on todellakin vain "pelkkää seksiä". Toki siihen liittyy paljonkin intohimoa, mutta se on vain nopeaa ja ohimenevää. Tarvetta saada ja purkautua.
Naisten kannalta en osaa paljon oikein sanoa. Naisille seksisuhteet ovat yleensä paljon hankalampia, koska kokemusteni mukaan heillä on aina jonkinlaisia tunteita pelissä. Samoin useissa yhden yön suhteissa. On pystyttävä herättämään tunteita, jos meinaa saada naisen.
Itse uskon vakaasti ja omien kokemusten perusteella siihen, että useimmat naiset kuitenkin etsivät jonkinlaista alfa-urosta parittelukumppanikseen. Syitä tähän päätelmään en ala tässä julkisesti sen enempää selittämään. Mutta myös useimmat naiset pystyvät harrastamaan "pelkää seksiä", kun sopiva mies astuu eteen, huolimatta siitä ovatko he varattuja vai eivät. Uskoisin, että kyse on enemmänkin siitä, millaisen siittäjän he jälkeläisilleen haluaisivat. Toisaalta, myös tunnetason asioista pääsee käsiksi yhden illan juttuihin, kun vaan osaa kaivaa esiin, mitä naisen elämästä puuttuu. Menee jo melko monitasoiseksi, joten toivon, että osaat tästä jotain jo tulkita. =)- mummomuori*
joihinkin kohtiin, muutoin oli oivaa pohdintaa.
”…ole ollut "tosi pitkään ilman"…” Jos kyseessä on pelkää fyysisen purkautumisen tarve, sehän hoituu itsekseenkin?
”…saada kaato saman yön aikana, kuin että joutuisit sopimaan treffit…” Kyse on siis suunnitemallisesta pettämisestä?
”Tarvetta saada ja purkautua…”, Onko se sittenkin vain jännityksen tai vaihtelun hakemista muutoin ”harmaaseen” parisuhteen arkeen? Kyse voi olla hyväksynnän saamisesta, pätemisen tunteesta, itsetunnon kohottamista jne. Toistan pelkkään purkautumisen voi tehdä ihan itsekin.
” Seksisuhde on sikäli miehen kannalta helppo, että se ei aseta mitään rajoitteita muille naisille.” No, toimii se toisinkin päin ihan yhtä hyvin. Tällöin on kyse kahden vapaan ihmisen suhteesta. Mutta entä kun on kyse parisuhteesta ja mies pettämisen jälkeen sanoo, että se oli vain-seksiä? Väitän että miehille ne tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin naisille, se on vain stereotypia joka ei pidä paikkaansa.
Nämä ovat jo biologia ”uskontoa”, eivät niinkään jokapäiväistä elämää. Ihmiset tekevät tieteestä todella yksioikoisia tulkintoja. Kai näiden tarkoitus on lähinnä päästä moraalisesta ja eettisestä vastuusta.
”…jonkinlaista alfa-urosta parittelukumppanikseen…”
”…kyse on enemmänkin siitä, millaisen siittäjän he jälkeläisilleen haluaisivat…”
Ihminen ei ole koira eikä se ole joutsen. Meille on annettu äly, me olemme kykeneviä tekemään henkisesti korkealla tasolla olevia tietoisia ratkaisuja. Ihmiselle seksi on enemmän kuin biologiaa.
Aivot ovat tärkein seksielimemme, ne ohjaavat toimintaan toisin kuin eläimillä. No toisin bonoboilla on havaittu ihmisenkaltaista seksielämää. Ihmiset voivat naida ihan huvikseenkin. - NightBowler
mummomuori* kirjoitti:
joihinkin kohtiin, muutoin oli oivaa pohdintaa.
”…ole ollut "tosi pitkään ilman"…” Jos kyseessä on pelkää fyysisen purkautumisen tarve, sehän hoituu itsekseenkin?
”…saada kaato saman yön aikana, kuin että joutuisit sopimaan treffit…” Kyse on siis suunnitemallisesta pettämisestä?
”Tarvetta saada ja purkautua…”, Onko se sittenkin vain jännityksen tai vaihtelun hakemista muutoin ”harmaaseen” parisuhteen arkeen? Kyse voi olla hyväksynnän saamisesta, pätemisen tunteesta, itsetunnon kohottamista jne. Toistan pelkkään purkautumisen voi tehdä ihan itsekin.
” Seksisuhde on sikäli miehen kannalta helppo, että se ei aseta mitään rajoitteita muille naisille.” No, toimii se toisinkin päin ihan yhtä hyvin. Tällöin on kyse kahden vapaan ihmisen suhteesta. Mutta entä kun on kyse parisuhteesta ja mies pettämisen jälkeen sanoo, että se oli vain-seksiä? Väitän että miehille ne tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin naisille, se on vain stereotypia joka ei pidä paikkaansa.
Nämä ovat jo biologia ”uskontoa”, eivät niinkään jokapäiväistä elämää. Ihmiset tekevät tieteestä todella yksioikoisia tulkintoja. Kai näiden tarkoitus on lähinnä päästä moraalisesta ja eettisestä vastuusta.
”…jonkinlaista alfa-urosta parittelukumppanikseen…”
”…kyse on enemmänkin siitä, millaisen siittäjän he jälkeläisilleen haluaisivat…”
Ihminen ei ole koira eikä se ole joutsen. Meille on annettu äly, me olemme kykeneviä tekemään henkisesti korkealla tasolla olevia tietoisia ratkaisuja. Ihmiselle seksi on enemmän kuin biologiaa.
Aivot ovat tärkein seksielimemme, ne ohjaavat toimintaan toisin kuin eläimillä. No toisin bonoboilla on havaittu ihmisenkaltaista seksielämää. Ihmiset voivat naida ihan huvikseenkin.Ajattelin asiaa liikaa poikamiespäivien varjolla. Tosin, on mulla kokemusta siitä "rumemmastakin" asiasta.
Kommentoin nyt sanomisiasi parilta kohtaa:
"” Seksisuhde on sikäli miehen kannalta helppo, että se ei aseta mitään rajoitteita muille naisille.” No, toimii se toisinkin päin ihan yhtä hyvin. Tällöin on kyse kahden vapaan ihmisen suhteesta. Mutta entä kun on kyse parisuhteesta ja mies pettämisen jälkeen sanoo, että se oli vain-seksiä? Väitän että miehille ne tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin naisille, se on vain stereotypia joka ei pidä paikkaansa."
Väitän toisin. Pohjaan näkemykseni moneen evoluutiopsykologiseen tutkimukseen ja omiin kokemuksiini. Miehen ja naisen motiivit pettämiseen on erilaiset.
"”Tarvetta saada ja purkautua…”, Onko se sittenkin vain jännityksen tai vaihtelun hakemista muutoin ”harmaaseen” parisuhteen arkeen? Kyse voi olla hyväksynnän saamisesta, pätemisen tunteesta, itsetunnon kohottamista jne. Toistan pelkkään purkautumisen voi tehdä ihan itsekin."
Se on jonkinlaista hyväksymisen saamista, pätemisen tunnetta ja osittain jonkinlaista "statuksen osoitusta".
"Nämä ovat jo biologia ”uskontoa”, eivät niinkään jokapäiväistä elämää. Ihmiset tekevät tieteestä todella yksioikoisia tulkintoja. Kai näiden tarkoitus on lähinnä päästä moraalisesta ja eettisestä vastuusta."
Biologiasta ei voi tehdä mitään yksioikoisia tulkintoja. Joko asia on tosi tai epätosi. Ei voi sanoa, että moraalista voi päästä biologisen tulkinnan avulla eroon. On joko olemassa jokin vietti tai ei. Joko se vietti vie, tai ei. Tässä sitten mennään niin monitasoiselle alueelle, että tätä on turha alkaa jauhamaan edes tässä.... "Määritä moraali... kuka... miten...." joten jätetään moraali ja eettiset arvot sikseen, koska joutuisimme väittelemään maailman tappiin.
"”…jonkinlaista alfa-urosta parittelukumppanikseen…”
”…kyse on enemmänkin siitä, millaisen siittäjän he jälkeläisilleen haluaisivat…”
Ihminen ei ole koira eikä se ole joutsen. Meille on annettu äly, me olemme kykeneviä tekemään henkisesti korkealla tasolla olevia tietoisia ratkaisuja. Ihmiselle seksi on enemmän kuin biologiaa.
Aivot ovat tärkein seksielimemme, ne ohjaavat toimintaan toisin kuin eläimillä. No toisin bonoboilla on havaittu ihmisenkaltaista seksielämää. Ihmiset voivat naida ihan huvikseenkin."
Olen asiassa TÄYSIN erimieltä.
Vaikka ihmisellä on Äly. Silti se toimii pitkälti vaistojensa varassa. Paras esimerkki tästä lienee peliteoria.
Älykkyys itseisarvona on kuitenkin hyvin pieni osa ihmisen historiaa. Meillä on homo sapiens -aivot. Niiden SISÄLLÄ on homo helmei -aivot... joiden sisällä on homo heidelbergin aivot.... joiden sisällä on.... Ymmärrät?
Mikä saa miehen ostamaan kalliin BMW:n, jossa on kaikki emmeet, lähtien automatti-ilmastoinnista aina säädettävään nahkapenkkiin aina lämmitettäviin sivupeileihin.
Mikä on auton tarkoitus. Päästä paikasta A paikkaan B. Miksi siis ei kelpaa hieman alempi arvoinen auto. Kyse on vaistosta. "Kalliimpi auto -> korkeampi status".
Entäs naiset. Miksi useat naiset käyttävät korkokenkiä. Sinun mukaasi älykkyyden pitäisi estää tuo, koska toistuvasti on todistettu, että korkokengät ovat erittäin suuri riski mm. nilkkavenähtymille. Määrääkö tunne käyttämään korkokenkiä, koska siitä saatava sosiaalinen hyväksyntä voittaa älykkyyden? Vai voitko väittää, että korkokenkien käyttö on jotenkin viisasta?
Entä huulipuna? Joka päivä satoja söpöjä jäniksiä altistetaan kivulle, vain siksi, että naisen huulet näyttävät hyvältä. Ja JOKAINEN nainen tietää sen. Onko siis kyse älykkyydestä? Tästä voimme taas vetää mukaan peliteoriat, älykkyyden, tunteet....
Toimimme tosiasiassa vaistojemme varassa jokapäiväisessä elämässämme. Miksi siis emme myös seksuaalisuudessamme?
Esitän myös kysymyksen "alfa-urosten" suhteen, joka oli tarkoituksella lainausmerkeissä, kuten nytkin.
Jos olemme älykäs populaatio, miksi yritämme varata seksuaalisia resursseja itsellemme? Miksi esim. Mick Jagger vie sosiaalisia resurseja miehitä tai Jenna Jameson naisilta. Miksi toisilla ihmisillä on enemmän seksuaalisia resursseja kuin toisilla, jos ei ole olemassa minkäänlaista alfa-uroutta, tai vastaavasti matriarkkaalisuutta? Eikö näiden resurssien pitäisi jakaantua "älykkäästi" tasan? - mummomuori*
NightBowler kirjoitti:
Ajattelin asiaa liikaa poikamiespäivien varjolla. Tosin, on mulla kokemusta siitä "rumemmastakin" asiasta.
Kommentoin nyt sanomisiasi parilta kohtaa:
"” Seksisuhde on sikäli miehen kannalta helppo, että se ei aseta mitään rajoitteita muille naisille.” No, toimii se toisinkin päin ihan yhtä hyvin. Tällöin on kyse kahden vapaan ihmisen suhteesta. Mutta entä kun on kyse parisuhteesta ja mies pettämisen jälkeen sanoo, että se oli vain-seksiä? Väitän että miehille ne tunteet ovat yhtä tärkeitä kuin naisille, se on vain stereotypia joka ei pidä paikkaansa."
Väitän toisin. Pohjaan näkemykseni moneen evoluutiopsykologiseen tutkimukseen ja omiin kokemuksiini. Miehen ja naisen motiivit pettämiseen on erilaiset.
"”Tarvetta saada ja purkautua…”, Onko se sittenkin vain jännityksen tai vaihtelun hakemista muutoin ”harmaaseen” parisuhteen arkeen? Kyse voi olla hyväksynnän saamisesta, pätemisen tunteesta, itsetunnon kohottamista jne. Toistan pelkkään purkautumisen voi tehdä ihan itsekin."
Se on jonkinlaista hyväksymisen saamista, pätemisen tunnetta ja osittain jonkinlaista "statuksen osoitusta".
"Nämä ovat jo biologia ”uskontoa”, eivät niinkään jokapäiväistä elämää. Ihmiset tekevät tieteestä todella yksioikoisia tulkintoja. Kai näiden tarkoitus on lähinnä päästä moraalisesta ja eettisestä vastuusta."
Biologiasta ei voi tehdä mitään yksioikoisia tulkintoja. Joko asia on tosi tai epätosi. Ei voi sanoa, että moraalista voi päästä biologisen tulkinnan avulla eroon. On joko olemassa jokin vietti tai ei. Joko se vietti vie, tai ei. Tässä sitten mennään niin monitasoiselle alueelle, että tätä on turha alkaa jauhamaan edes tässä.... "Määritä moraali... kuka... miten...." joten jätetään moraali ja eettiset arvot sikseen, koska joutuisimme väittelemään maailman tappiin.
"”…jonkinlaista alfa-urosta parittelukumppanikseen…”
”…kyse on enemmänkin siitä, millaisen siittäjän he jälkeläisilleen haluaisivat…”
Ihminen ei ole koira eikä se ole joutsen. Meille on annettu äly, me olemme kykeneviä tekemään henkisesti korkealla tasolla olevia tietoisia ratkaisuja. Ihmiselle seksi on enemmän kuin biologiaa.
Aivot ovat tärkein seksielimemme, ne ohjaavat toimintaan toisin kuin eläimillä. No toisin bonoboilla on havaittu ihmisenkaltaista seksielämää. Ihmiset voivat naida ihan huvikseenkin."
Olen asiassa TÄYSIN erimieltä.
Vaikka ihmisellä on Äly. Silti se toimii pitkälti vaistojensa varassa. Paras esimerkki tästä lienee peliteoria.
Älykkyys itseisarvona on kuitenkin hyvin pieni osa ihmisen historiaa. Meillä on homo sapiens -aivot. Niiden SISÄLLÄ on homo helmei -aivot... joiden sisällä on homo heidelbergin aivot.... joiden sisällä on.... Ymmärrät?
Mikä saa miehen ostamaan kalliin BMW:n, jossa on kaikki emmeet, lähtien automatti-ilmastoinnista aina säädettävään nahkapenkkiin aina lämmitettäviin sivupeileihin.
Mikä on auton tarkoitus. Päästä paikasta A paikkaan B. Miksi siis ei kelpaa hieman alempi arvoinen auto. Kyse on vaistosta. "Kalliimpi auto -> korkeampi status".
Entäs naiset. Miksi useat naiset käyttävät korkokenkiä. Sinun mukaasi älykkyyden pitäisi estää tuo, koska toistuvasti on todistettu, että korkokengät ovat erittäin suuri riski mm. nilkkavenähtymille. Määrääkö tunne käyttämään korkokenkiä, koska siitä saatava sosiaalinen hyväksyntä voittaa älykkyyden? Vai voitko väittää, että korkokenkien käyttö on jotenkin viisasta?
Entä huulipuna? Joka päivä satoja söpöjä jäniksiä altistetaan kivulle, vain siksi, että naisen huulet näyttävät hyvältä. Ja JOKAINEN nainen tietää sen. Onko siis kyse älykkyydestä? Tästä voimme taas vetää mukaan peliteoriat, älykkyyden, tunteet....
Toimimme tosiasiassa vaistojemme varassa jokapäiväisessä elämässämme. Miksi siis emme myös seksuaalisuudessamme?
Esitän myös kysymyksen "alfa-urosten" suhteen, joka oli tarkoituksella lainausmerkeissä, kuten nytkin.
Jos olemme älykäs populaatio, miksi yritämme varata seksuaalisia resursseja itsellemme? Miksi esim. Mick Jagger vie sosiaalisia resurseja miehitä tai Jenna Jameson naisilta. Miksi toisilla ihmisillä on enemmän seksuaalisia resursseja kuin toisilla, jos ei ole olemassa minkäänlaista alfa-uroutta, tai vastaavasti matriarkkaalisuutta? Eikö näiden resurssien pitäisi jakaantua "älykkäästi" tasan?biologia uskonnoksi juuri siksi, että jokainen tuntuu tekevän ihan omia tulkintojaan. Eri tutkimustuloksia ei ensinnäkään osata lukea ja niitä yhdistellään railakkaasti sikin sokin toisiinsa.
”…toimii pitkälti vaistojensa varassa…”. Vaikka nimenomaan omaan on todettu että ihmisen vaistot (sellaisena kuin tiede ne tuntee) ovat rappeutuneet (jälkeläisistä huolehtiminen/ravinnon hankkimiseen liittyvät/ laumassa eläminen).
Eli ne eivät aina toimi, koska kontekstit ovat muuttuneet niin paljon. Toinen riitatilanne on, mikä voidaan katsoa vaistoksi ja mikä ei – ihmisellä oppimiskyky on niin suuri, että sen varsinaisen ”vaiston” määrittely on tulkintaa. Eli tieteen tulokset ovat tätä nykyä pieniä paloja joista tehdään johtopäätöksiä, eli tulkitaan.
Yksi selkeä biologinen ”vietti” on mieltymyksemme makeaan ja rasvaiseen ruokaan. Nyt siitä on vain haittaa, koska siitä seuraa lihavuus. Miksi sitten ei juuri lihavat ole niitä joita ihannoidaan, koska heitähän se ”vietti” vain vie, eikä sille mitään mahda? Eli ne jotka perustelevat promiskuiteettiaan vaistolla heidän pitäisi olla myös lihavien puolesta puhujia. Eikö vain?
Se että haemme korkeampaa statusta, on ryhmäkäyttäytymistä. Korkeampi asema tarkoittaa enemmän valtaa päättää, parempaa ravintoa, naisen kannalta parempaa suojaa ja siksi näiden lisäksi seksiä keskimääräistä enemmän. Siellä asemassa vain ei pysytä kauaa ellei omata hyviä sosiaalisia taitoja. Yllättäen heiltä kuitenkin vaaditaan parempaa hillintää kuin ”taviksilta”. Näinhän se on että köyhät ovat ”epäsosiaalisia”, vaihtelevat kumppaneja, lisääntyvät eniten ja kuitenkin hekin naida hurvittelee…
Jos haet sitä kuinka vaistot ohjaavat muotia, sinun tulisi tarkastella niitä alkuperäiskulttuurien kautta. Niitä ei ole ulkoa ohjailtu markkinatalouden hyödyn mukaan.
Vain seksiä korostava (koska sillä on valtavaa kaupallista arvoa, raha liikkuu ja seksin avulla on helppo luoda tarpeita) kulttuuri käyttää mainitsemiasi keinoja.
Huulipuna mallaa seksuaalista kiihottuneisuutta. Korkokengät tekevät avuttomaksi ja helpommaksi saaliiksi miehelle. Kiihottaa siis miehiä. Seksi on nykyään raadollista, koska elämme mielihyväkeskeistä aikaa. Siksi on myös päihdeongelmia ja erilaisia riippuvuuksia, koska jo henkemme uhalla hankimme nautintoa.
Evoluution kannalta tämä toiminta on järkevää, ihmisten tulee vähentyä että elämä jatkuisi. Ns. populaatio on liian tiheä ja kanta heikentyy koko ajan. Syntyvyys alenee ja yhä enemmän syntyy elinkyvyttömiä jälkeläisiä vaikka naida natkutellaan enemmän kuin koskaan!
Mikä on seksuaalinen resurssi?
Alfa käsite tulee eläintieteestä ja tarkoittaa lauman JOHTAVAA sutta, joko naarasta tai urosta tai molempia? Ihmisellä on vain hankalaa käyttää tuota ilmaisua. Me liikumme erittäin monissa ”laumoissa”, eikä näissä ”laumoissa” ole välttämättä hierarkkista järjestelmää ollenkaan, tai emme tiedä sitä.
Matriarkaalisuus taas on yhteiskuntatieteistä joka tarkoittaa lähinnä yhteiskuntajärjestystä. me olemme eläneet erittäin vahvassa patriarkaalisessa yhteiskunnassa, eli isältä pojalle, mieheltä miehelle. Tasa-arvoisuus on näiden välissä.
Se että joku pääsee naimaan useamman partnerin kanssa, on nykyinen käsitys joka lienee tutkittu lähinnä yökerhokulttuurissa. Hyvä esimerkki siitä mihin kilpailukeskeinen kulttuuri johtaa. Ihmissuhteissa ylipäätään voidaan huonosti.
Omista kokemuksista sen verran että niiden kautta olen huomannut että miehillä on yhtä lailla tunteet pelissä kuin naisilla. Käsitteet ja retoriikka poikkeavat vain niin paljon toisistaan. Rakkaus on tarve joka ohittaa sen seksuaalisen tarpeen.
Seksuaalinen tarve on väistyvä, koska sillä ei ole välittömän eloonjäämisen kannalta suurta tekemistä. Kukaan ei kuole vaikkei naisi koskaan. Jokunen yhdyntäkerta vuodessa riittää turvaamaan jälkikasvun. Mieti millaisissa perheissä on eniten lapsia? Parhaiten siittää mies kun on vain yhden tai kahden "naaraan" kanssa ja turvaa jälkikasvunsa, ei se siemenlinko. - NightBowler
mummomuori* kirjoitti:
biologia uskonnoksi juuri siksi, että jokainen tuntuu tekevän ihan omia tulkintojaan. Eri tutkimustuloksia ei ensinnäkään osata lukea ja niitä yhdistellään railakkaasti sikin sokin toisiinsa.
”…toimii pitkälti vaistojensa varassa…”. Vaikka nimenomaan omaan on todettu että ihmisen vaistot (sellaisena kuin tiede ne tuntee) ovat rappeutuneet (jälkeläisistä huolehtiminen/ravinnon hankkimiseen liittyvät/ laumassa eläminen).
Eli ne eivät aina toimi, koska kontekstit ovat muuttuneet niin paljon. Toinen riitatilanne on, mikä voidaan katsoa vaistoksi ja mikä ei – ihmisellä oppimiskyky on niin suuri, että sen varsinaisen ”vaiston” määrittely on tulkintaa. Eli tieteen tulokset ovat tätä nykyä pieniä paloja joista tehdään johtopäätöksiä, eli tulkitaan.
Yksi selkeä biologinen ”vietti” on mieltymyksemme makeaan ja rasvaiseen ruokaan. Nyt siitä on vain haittaa, koska siitä seuraa lihavuus. Miksi sitten ei juuri lihavat ole niitä joita ihannoidaan, koska heitähän se ”vietti” vain vie, eikä sille mitään mahda? Eli ne jotka perustelevat promiskuiteettiaan vaistolla heidän pitäisi olla myös lihavien puolesta puhujia. Eikö vain?
Se että haemme korkeampaa statusta, on ryhmäkäyttäytymistä. Korkeampi asema tarkoittaa enemmän valtaa päättää, parempaa ravintoa, naisen kannalta parempaa suojaa ja siksi näiden lisäksi seksiä keskimääräistä enemmän. Siellä asemassa vain ei pysytä kauaa ellei omata hyviä sosiaalisia taitoja. Yllättäen heiltä kuitenkin vaaditaan parempaa hillintää kuin ”taviksilta”. Näinhän se on että köyhät ovat ”epäsosiaalisia”, vaihtelevat kumppaneja, lisääntyvät eniten ja kuitenkin hekin naida hurvittelee…
Jos haet sitä kuinka vaistot ohjaavat muotia, sinun tulisi tarkastella niitä alkuperäiskulttuurien kautta. Niitä ei ole ulkoa ohjailtu markkinatalouden hyödyn mukaan.
Vain seksiä korostava (koska sillä on valtavaa kaupallista arvoa, raha liikkuu ja seksin avulla on helppo luoda tarpeita) kulttuuri käyttää mainitsemiasi keinoja.
Huulipuna mallaa seksuaalista kiihottuneisuutta. Korkokengät tekevät avuttomaksi ja helpommaksi saaliiksi miehelle. Kiihottaa siis miehiä. Seksi on nykyään raadollista, koska elämme mielihyväkeskeistä aikaa. Siksi on myös päihdeongelmia ja erilaisia riippuvuuksia, koska jo henkemme uhalla hankimme nautintoa.
Evoluution kannalta tämä toiminta on järkevää, ihmisten tulee vähentyä että elämä jatkuisi. Ns. populaatio on liian tiheä ja kanta heikentyy koko ajan. Syntyvyys alenee ja yhä enemmän syntyy elinkyvyttömiä jälkeläisiä vaikka naida natkutellaan enemmän kuin koskaan!
Mikä on seksuaalinen resurssi?
Alfa käsite tulee eläintieteestä ja tarkoittaa lauman JOHTAVAA sutta, joko naarasta tai urosta tai molempia? Ihmisellä on vain hankalaa käyttää tuota ilmaisua. Me liikumme erittäin monissa ”laumoissa”, eikä näissä ”laumoissa” ole välttämättä hierarkkista järjestelmää ollenkaan, tai emme tiedä sitä.
Matriarkaalisuus taas on yhteiskuntatieteistä joka tarkoittaa lähinnä yhteiskuntajärjestystä. me olemme eläneet erittäin vahvassa patriarkaalisessa yhteiskunnassa, eli isältä pojalle, mieheltä miehelle. Tasa-arvoisuus on näiden välissä.
Se että joku pääsee naimaan useamman partnerin kanssa, on nykyinen käsitys joka lienee tutkittu lähinnä yökerhokulttuurissa. Hyvä esimerkki siitä mihin kilpailukeskeinen kulttuuri johtaa. Ihmissuhteissa ylipäätään voidaan huonosti.
Omista kokemuksista sen verran että niiden kautta olen huomannut että miehillä on yhtä lailla tunteet pelissä kuin naisilla. Käsitteet ja retoriikka poikkeavat vain niin paljon toisistaan. Rakkaus on tarve joka ohittaa sen seksuaalisen tarpeen.
Seksuaalinen tarve on väistyvä, koska sillä ei ole välittömän eloonjäämisen kannalta suurta tekemistä. Kukaan ei kuole vaikkei naisi koskaan. Jokunen yhdyntäkerta vuodessa riittää turvaamaan jälkikasvun. Mieti millaisissa perheissä on eniten lapsia? Parhaiten siittää mies kun on vain yhden tai kahden "naaraan" kanssa ja turvaa jälkikasvunsa, ei se siemenlinko."Yksi selkeä biologinen ”vietti” on mieltymyksemme makeaan ja rasvaiseen ruokaan. ... Eli ne jotka perustelevat promiskuiteettiaan vaistolla heidän pitäisi olla myös lihavien puolesta puhujia. Eikö vain?"
Toisaalta näin. Mutta, tämäkin on ympäristöriippuvainen tekijä. Jos eläisimme ympäristössä, jossa on niukalti ravintoa, olisi lihavat varmasti haluttua tavaraa, koska heillä on kyky varata itselleen enemmän resursseja kuin muilla. Sitä vastoin nykyisessä ympäristössä kielii enemmänkin luonteen lujuuden puutteesta. Ei sellaiset ihmisetkään ole mitenkään suosittuja, jotka kehuvat seksuaalisilla resursseillaan.
Mitä on seksuaaliset resurssit? Ne on sitä, että jokin mies, esim. Matti Nykänen, Flavio Briatore, Andy McCoy omaa paljon. He taas vastaavasti aiheuttavat alempaan hierarkiaan seksuaalisen resurssin puutetta. Ei asia ole sen kummempi kuin raha. Joillakin sitä on enemmän kuin toisilla. Itse asiassa pariutumissäännöt voidaan määritellä hyvinkin samanlaisiksi kuin taloudelliset. Molemmat resurssit jakautuvat matemaattisesti samalla tavalla.
"Jos haet sitä kuinka vaistot ohjaavat muotia, sinun tulisi tarkastella niitä alkuperäiskulttuurien kautta. Niitä ei ole ulkoa ohjailtu markkinatalouden hyödyn mukaan."
Ei, haen sitä, että tietyt vietit, kuten pariutumisvietti nimenomaan ei ole muotialtis. Pariutumisvietti on niin tärkeä vietti, että luonnon kannalta on järkevää pitää se niin vahvana, ettei se pysty muuttumaan erilaisten muotivillitysten mukana.
"Vain seksiä korostava (koska sillä on valtavaa kaupallista arvoa, raha liikkuu ja seksin avulla on helppo luoda tarpeita) kulttuuri käyttää mainitsemiasi keinoja."
Tietenkin sillä on markkina-arvoa, koska se vetoaa tiettyihin vietteihin. Tämän taas ovat markkinavoimat tajunneet.
"Huulipuna mallaa seksuaalista kiihottuneisuutta. Korkokengät tekevät avuttomaksi ja helpommaksi saaliiksi miehelle. Kiihottaa siis miehiä. Seksi on nykyään raadollista, koska elämme mielihyväkeskeistä aikaa. Siksi on myös päihdeongelmia ja erilaisia riippuvuuksia, koska jo henkemme uhalla hankimme nautintoa."
Tästä puhutaan aina. Elämme mielihyväkeskeistä aikaa... Seksi on nykyään raadollista. Aina se on sitä ollut, aina olemme eläneet mielihyväkeskeistä aikaa. Se vain on niin vahva vietti, että ne ovat jatkuneet tänne asti. Sinällään ne eivät tietenkään sovi välttämättä tänne kukkahattutätien yhteiskuntakulttuuriin ja niitähän on yritetty tappaa jo vuosikymmeniä, jopa satoja. SILTI ne on ovat säilyneet tänne saakka, ja tulevat säilymään vielä pitkään. Viinan juonti, päihteiden käyttö, seksi ovat olleet vuosituhansia kiellettyjä nautintoja, voit tarkistaa asian Raamatusta. Silti ne edelleen ovat niin vahvoja viettejä, että ne säilyvät sukupolvesta toiseen. Aina vaan sanotaan, että ne ovat tämän hetken ongelmia. Aina on eletty mielihyväkeskeistä aikaa.
"Evoluution kannalta tämä toiminta on järkevää, ihmisten tulee vähentyä että elämä jatkuisi. Ns. populaatio on liian tiheä ja kanta heikentyy koko ajan. Syntyvyys alenee ja yhä enemmän syntyy elinkyvyttömiä jälkeläisiä vaikka naida natkutellaan enemmän kuin koskaan!"
Tietenkin se on evoluution kannalta älykästä. Sehän on evoluution eräs perussäännöistä, että kun populaatio kasvaa liian suureksi, kasvaa mahdollisuus aina johonkin kulkutautiin tai muuhun katastrofiin, joka harventaa populaatiota.
Mutta ensin kerrot älykyyden kasvusta ja nyt kahdessa kappaleessa kumoat älykkään toiminnan kuitenkin mielihyvällä, jopa siihen asti, että se voi riistää hengen. Eli, käskeekö älykkyys vai vaistot juomaan viinaa ämpärillisen? Käskeekö se älykkyys käyttämään nyt niitä korkokenkiä ja huulipunaa vai ei? Onko ne vaistonvaraisia ja vaistoon vetoavia asioita, vai älykkyyttä?
Ensin yrität kumota evoluutiopsykologian ja sitten kuitenkin puhut evoluutiosta.
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että ihmisen seksuaalisuus on vaisto, tärkein vaisto inhon ohella ihmisellä. Se on ainoa vaisto, joka takaa lajimme säilymisen. Seksuaalista viettiä ei voi ohjailla älyllä.
TOKI sen myönnän, että seksuaalista vaistoaan voi ohjailla älyllä, tiettyyn pisteeseen saakka. Voihan nälkääkin ja janoa. Vaikka meillä olisi nälkä ja olemme päättäneet laihduttaa ja edessä olisi herkullinen pihviateria, voimme kieltäytyä. Mutta emme loputtomasti. Jossain vaiheessa on pakko antaa nälälle periksi ja syödä jotain. Esim. eläin ei voi ajatella näin. Se syö jos sillä on nälkä ja ravintoa on tarjolla. Mutta seksuaalisuus on vielä voimakkaampi vietti, kuin ravinto. Sitä vain on yritetty kieltää vuosituhansia (ks. Raamattu), koska sillä voidaan hallita ihmistä. Vrt. Joudut helvettiin jos harrastat seksiä -> vain joku aseksuaali voi olla ilman seksiä. Mutta koska vaistot määräävät ihmisen harrastamaan seksiä, saadaan tällä ihminen tuntemaan itsensä likaiseksi ja Jumalan edessä arvottomaksi, jolloin sitä on helpompi hallita. Tosin tässäkin vedotaan perusviettiin, hengissä säilymiseen, vrt. saat ikuisen elämän, kun Jumala hyväksyy sinut. - NightBowler
NightBowler kirjoitti:
"Yksi selkeä biologinen ”vietti” on mieltymyksemme makeaan ja rasvaiseen ruokaan. ... Eli ne jotka perustelevat promiskuiteettiaan vaistolla heidän pitäisi olla myös lihavien puolesta puhujia. Eikö vain?"
Toisaalta näin. Mutta, tämäkin on ympäristöriippuvainen tekijä. Jos eläisimme ympäristössä, jossa on niukalti ravintoa, olisi lihavat varmasti haluttua tavaraa, koska heillä on kyky varata itselleen enemmän resursseja kuin muilla. Sitä vastoin nykyisessä ympäristössä kielii enemmänkin luonteen lujuuden puutteesta. Ei sellaiset ihmisetkään ole mitenkään suosittuja, jotka kehuvat seksuaalisilla resursseillaan.
Mitä on seksuaaliset resurssit? Ne on sitä, että jokin mies, esim. Matti Nykänen, Flavio Briatore, Andy McCoy omaa paljon. He taas vastaavasti aiheuttavat alempaan hierarkiaan seksuaalisen resurssin puutetta. Ei asia ole sen kummempi kuin raha. Joillakin sitä on enemmän kuin toisilla. Itse asiassa pariutumissäännöt voidaan määritellä hyvinkin samanlaisiksi kuin taloudelliset. Molemmat resurssit jakautuvat matemaattisesti samalla tavalla.
"Jos haet sitä kuinka vaistot ohjaavat muotia, sinun tulisi tarkastella niitä alkuperäiskulttuurien kautta. Niitä ei ole ulkoa ohjailtu markkinatalouden hyödyn mukaan."
Ei, haen sitä, että tietyt vietit, kuten pariutumisvietti nimenomaan ei ole muotialtis. Pariutumisvietti on niin tärkeä vietti, että luonnon kannalta on järkevää pitää se niin vahvana, ettei se pysty muuttumaan erilaisten muotivillitysten mukana.
"Vain seksiä korostava (koska sillä on valtavaa kaupallista arvoa, raha liikkuu ja seksin avulla on helppo luoda tarpeita) kulttuuri käyttää mainitsemiasi keinoja."
Tietenkin sillä on markkina-arvoa, koska se vetoaa tiettyihin vietteihin. Tämän taas ovat markkinavoimat tajunneet.
"Huulipuna mallaa seksuaalista kiihottuneisuutta. Korkokengät tekevät avuttomaksi ja helpommaksi saaliiksi miehelle. Kiihottaa siis miehiä. Seksi on nykyään raadollista, koska elämme mielihyväkeskeistä aikaa. Siksi on myös päihdeongelmia ja erilaisia riippuvuuksia, koska jo henkemme uhalla hankimme nautintoa."
Tästä puhutaan aina. Elämme mielihyväkeskeistä aikaa... Seksi on nykyään raadollista. Aina se on sitä ollut, aina olemme eläneet mielihyväkeskeistä aikaa. Se vain on niin vahva vietti, että ne ovat jatkuneet tänne asti. Sinällään ne eivät tietenkään sovi välttämättä tänne kukkahattutätien yhteiskuntakulttuuriin ja niitähän on yritetty tappaa jo vuosikymmeniä, jopa satoja. SILTI ne on ovat säilyneet tänne saakka, ja tulevat säilymään vielä pitkään. Viinan juonti, päihteiden käyttö, seksi ovat olleet vuosituhansia kiellettyjä nautintoja, voit tarkistaa asian Raamatusta. Silti ne edelleen ovat niin vahvoja viettejä, että ne säilyvät sukupolvesta toiseen. Aina vaan sanotaan, että ne ovat tämän hetken ongelmia. Aina on eletty mielihyväkeskeistä aikaa.
"Evoluution kannalta tämä toiminta on järkevää, ihmisten tulee vähentyä että elämä jatkuisi. Ns. populaatio on liian tiheä ja kanta heikentyy koko ajan. Syntyvyys alenee ja yhä enemmän syntyy elinkyvyttömiä jälkeläisiä vaikka naida natkutellaan enemmän kuin koskaan!"
Tietenkin se on evoluution kannalta älykästä. Sehän on evoluution eräs perussäännöistä, että kun populaatio kasvaa liian suureksi, kasvaa mahdollisuus aina johonkin kulkutautiin tai muuhun katastrofiin, joka harventaa populaatiota.
Mutta ensin kerrot älykyyden kasvusta ja nyt kahdessa kappaleessa kumoat älykkään toiminnan kuitenkin mielihyvällä, jopa siihen asti, että se voi riistää hengen. Eli, käskeekö älykkyys vai vaistot juomaan viinaa ämpärillisen? Käskeekö se älykkyys käyttämään nyt niitä korkokenkiä ja huulipunaa vai ei? Onko ne vaistonvaraisia ja vaistoon vetoavia asioita, vai älykkyyttä?
Ensin yrität kumota evoluutiopsykologian ja sitten kuitenkin puhut evoluutiosta.
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että ihmisen seksuaalisuus on vaisto, tärkein vaisto inhon ohella ihmisellä. Se on ainoa vaisto, joka takaa lajimme säilymisen. Seksuaalista viettiä ei voi ohjailla älyllä.
TOKI sen myönnän, että seksuaalista vaistoaan voi ohjailla älyllä, tiettyyn pisteeseen saakka. Voihan nälkääkin ja janoa. Vaikka meillä olisi nälkä ja olemme päättäneet laihduttaa ja edessä olisi herkullinen pihviateria, voimme kieltäytyä. Mutta emme loputtomasti. Jossain vaiheessa on pakko antaa nälälle periksi ja syödä jotain. Esim. eläin ei voi ajatella näin. Se syö jos sillä on nälkä ja ravintoa on tarjolla. Mutta seksuaalisuus on vielä voimakkaampi vietti, kuin ravinto. Sitä vain on yritetty kieltää vuosituhansia (ks. Raamattu), koska sillä voidaan hallita ihmistä. Vrt. Joudut helvettiin jos harrastat seksiä -> vain joku aseksuaali voi olla ilman seksiä. Mutta koska vaistot määräävät ihmisen harrastamaan seksiä, saadaan tällä ihminen tuntemaan itsensä likaiseksi ja Jumalan edessä arvottomaksi, jolloin sitä on helpompi hallita. Tosin tässäkin vedotaan perusviettiin, hengissä säilymiseen, vrt. saat ikuisen elämän, kun Jumala hyväksyy sinut.Tila loppui kesken.
Minä taas en ymmärrä, miksi ylipäätään nyky-yhteiskunnassa arvostetaan kärsimystä ja raatamista. Miksi kaiken pitäisi olla vaikeaa ja kaiken eteen pitää kärsiä. Miksi uskonnoissa ihannoidaan kärsimystä ja seksuaalista pidättäytymistä. Ja hyvinhän tuo on nähty, että se seksuaalisuus on niin vahva vietti, että se vain ajaa jopa vahvimmankin uskonnon yli. Munkkiluostarithan on kautta aikain olleet suurimpia irstauden ja homouden pesiä. Seksuaalinen vietti ajaa yli kovemmankin selibaattilupauksen tavalla tai toisella.
Kuten sanoin, sen enempää en ala tuosta "alfa-uros" termistä kiistelemään, koska tiedän itsekkin, että se ei sinällään sovi tähän keskusteluun, mutta muutakaan termiä ei ole. Mutta tietyissä miehissä on enemmän "jotain", jota naaraat arvostavat.
Tiedät itsekkin varsin hyvin varmasti asiaan perehtyneenä, että esim. tietyt murhaajat nauttivat poikkeuksellisen suurta seksuaalista statusta. Yleensä ne, jotka joko puukottavat tai ampuvat lähietäisyydeltä. He saattavat saada satoja ihailukirjeitä naisilta. Joten edelleen kysyn, miksi tällaista sitten tapahtuu, jos ihmiselle on niin korkea älykkyys luotu? Käskeekö äly lähettämään noita kirjeitä? Vai vietit?
Kuten sanoin, en ala tässä selittämään asiaa sen enempää, koska saisin protestitulvan, mutta tiedän erittäin hyvin kokemuksesta, että mallintamalla tiettyjä käytösmalleja on mahdollista nostaa omaa seksuaalista statustaan. Ja myös väitän, että on mahdollista "sammuttaa" älykäs ajattelu ja provosoida viettejä.
En viitsi tässä julkisesti sen enempää asiasta keskustella, koska tämä tuskin antaa täällä pyöriville ihmisille mitään tarpeellista ja on turha viedä palstatilaa ihmisiltä jotka etsivät ehkä hätäänsä helpotusta väittelemällä ihmisen vieteistä.
Mutta jos haluat jatkaa keskustelua, niin laita postia:
[email protected] NightBowler kirjoitti:
Tila loppui kesken.
Minä taas en ymmärrä, miksi ylipäätään nyky-yhteiskunnassa arvostetaan kärsimystä ja raatamista. Miksi kaiken pitäisi olla vaikeaa ja kaiken eteen pitää kärsiä. Miksi uskonnoissa ihannoidaan kärsimystä ja seksuaalista pidättäytymistä. Ja hyvinhän tuo on nähty, että se seksuaalisuus on niin vahva vietti, että se vain ajaa jopa vahvimmankin uskonnon yli. Munkkiluostarithan on kautta aikain olleet suurimpia irstauden ja homouden pesiä. Seksuaalinen vietti ajaa yli kovemmankin selibaattilupauksen tavalla tai toisella.
Kuten sanoin, sen enempää en ala tuosta "alfa-uros" termistä kiistelemään, koska tiedän itsekkin, että se ei sinällään sovi tähän keskusteluun, mutta muutakaan termiä ei ole. Mutta tietyissä miehissä on enemmän "jotain", jota naaraat arvostavat.
Tiedät itsekkin varsin hyvin varmasti asiaan perehtyneenä, että esim. tietyt murhaajat nauttivat poikkeuksellisen suurta seksuaalista statusta. Yleensä ne, jotka joko puukottavat tai ampuvat lähietäisyydeltä. He saattavat saada satoja ihailukirjeitä naisilta. Joten edelleen kysyn, miksi tällaista sitten tapahtuu, jos ihmiselle on niin korkea älykkyys luotu? Käskeekö äly lähettämään noita kirjeitä? Vai vietit?
Kuten sanoin, en ala tässä selittämään asiaa sen enempää, koska saisin protestitulvan, mutta tiedän erittäin hyvin kokemuksesta, että mallintamalla tiettyjä käytösmalleja on mahdollista nostaa omaa seksuaalista statustaan. Ja myös väitän, että on mahdollista "sammuttaa" älykäs ajattelu ja provosoida viettejä.
En viitsi tässä julkisesti sen enempää asiasta keskustella, koska tämä tuskin antaa täällä pyöriville ihmisille mitään tarpeellista ja on turha viedä palstatilaa ihmisiltä jotka etsivät ehkä hätäänsä helpotusta väittelemällä ihmisen vieteistä.
Mutta jos haluat jatkaa keskustelua, niin laita postia:
[email protected]voipi olla että tulen kirjoittamaan sinulle viestiä jahka kerkeän paneutumaan. Melkoista sillisalaattia oli tuo kirjoituksesi, mutta mielenkiintoista.
”…seksuaalisuus on vaisto, tärkein vaisto inhon ohella ihmisellä…” Hämmentävää! Oletko lainkaan ottanut selvää mitä käsitteellä vaisto tarkoitetaan?
”…seksuaalisuus on vielä voimakkaampi vietti, kuin ravinto…” Tämä väite on jo todella outo. Toivon että tutustut Viktor E Franklinin tuotantoon. Mikä oli tärkeää heille jotka selvisivät keskitysleiristä? Vietit nousevat esiin ääritilanteissa, ei tässä nykyisessä luonnottomassa olotilassa! Juu, kyllä jokainen haluaa ennemmin naida kuin saada mahansa täyteen… Niinhän sitä joskus laulettiin että nälkä loppuu naidessa : )
Kerro kuinka moni on kuollut siihen ettei ole saanut harrastaa yhdyntää? Kuinka moni kun ei ole saanut ruokaa?
Äly tarkoittaa kykyä oppia. Jokaisella on rajoitteensa, mutta yleisesti se on kyky oppia ja soveltaa. Se onko opittu sinun mielestäsi älykästä, on eri asia kuin se että ihminen käyttää sitä. Älykkyyksiä on monenlaisia. Ihmistä nyt vain pidetään älykkäämpänä (tietoisuus?) kuin vaikka simpanssia… Eläintä ohjaa vaisto ihmistä äly vaiston ohella.
Tuohon uskonnolliseen puoleen taidan vastata jossain muulla palstalla. En ihan ymmärtänyt tätä sekoitusta tähän asiaan.
Mutta koska olet biologiauskovainen, tule jatkamaan keskustelua ketjussa ”mitähän se rakkaus on…”
- olen katsellut
Sivusta katsomani ns. kakkossuhteessa tavataan harvoin. Mutta kun sitten tapaavat, pulina käy, vitsi lentää ja nauru raikaa.
Myös jotkut naisen kaverit ollaan tavattu ko. varattu mies, joka viihtyy hyvin meidän muidenkin naisten kanssa.
Kyllä ko. suhteessa seksiäkin on, mutta aina nuo tapaamiset eivät johda seksiin, vaan mies lähtee esim. kotiin ajoissa, mutta hymy huulilla.
Rakkaudesta ei varmaan ole välttämättä kyse, mutta pitämisestä kuitenkin. - enää lukea
Voitaisiinko luoda tästä uusi ketju? Väki kirjoittaa tonne väliin. En enää jaksa hakea uusimpia kirjoituksia, kun ketju on jo liian pitkä.
- Anonyymi
Sinähän sen tiedät, kun olet harrastanut yhden illan juttuja.
- Anonyymi
Kai se tarkoittaa, että ei olla rakastuneita, vaan halutaan vain harrastaa seksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .974737Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631403173Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen503135Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi4062229Purra hermostui A-studiossa
Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.2351378Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."
Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito111223- 761207
- 691132
Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde301104Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1181020