raivostuttava 3-v

jokaisen kakaran elämäntehtävä ON tuossa vaiheessa saada äiti hulluuden partaalle! kas kun se on se uhmaikä :D

kirjoittamasi teksti oisi voinut olla yhtä hyvin minun kirjoittama. Meillä lähes saman ikäinen poika ja aivan samanlainen kiukkupussi. Liekkö jokin uhma vaihe? mutta eiköhän siitä aikanaan helpota, ellei tule jo seuraava uhma samaan putkeen. Meillä myös pienempi sisarus on kiusan kohteena jatkuvasti ja kokeilee varmasti kaikki keinot joilla voisi ärsyttää. Ilkeyttä tekee ihan tahallaan ja koittaa saada minut hermostumaan. Ei auta kun koittaa pysyä tyynenä ja jaksaa pitää hermonsa kasassa. tsemppiä ja jaksamista!:)

Sulla on kuule niin lapsi kuin olla voi. Tuollaisia he ovat uhmaiässä.

Muillakin on siis 3-vuotiaita kiukkupusseja! Noh, puolustukseksi omaani kohtaan sanotaan, että on oikein avulias kotitöissä, pyykin laitossa, ruoanlaitossa ym yhdessä touhuilussa. Mutta.. olimme pankissa eräänä päivänä ja neiti keskusteli pankkitädin kanssa, joka kysyi että miten pieni pikkusisko neiti kolmeveellä on. "Onko pikkusiskolla vaipat?" "Ei" "Onko pikkusisko vauva?" "Ei" .. keskustelu eteni vastaavalla tavalla ja lopulta kysyin neitiltä, että onkohan sinulla pikkusiskoa ollenkaan? (joka on siis vauva..) Vastaukseksi sain virnistelevän hymyn ja kikattelua..

Tai kun pitäisi mennä jäähylle "Ei tarvii mennä jäähylle, minä olen kiltti tyttö!" ja seuraavalla sekunnilla saa pikkusisko taas lelusta päähän %)

onnistunut kasvattamaan terveen kolmivuotiaan, joka kehittyy ikätasoisesti ja jonka itsetunto on kohdallaan. Tuollaisia ne on. Lukioiässä on tilanne jo ihan erilainen. Silloin tapellaan autolla ajamisesta ja huumeista.

Oikeasti nuo on tuollaisia vaiheita. Kun pidät johdonmukaisesti kiinni vaatimuksistasi ja kestät, niin tuo vaihe menee vähäksi aikaa ohi. Ja alkaa sitten jossain vaiheessa uudestaan. Samoin pikkuveljellä. Itse olen ottanut sen taktiikan, että esitän mahdollisimman vähän vaatimuksia, mutta niistä vähistä pidän ehdottomasti kiinni.

No teillä kenelläkään ei ole varmasti yhtä hirveää kuin meillä. Jumalattoman itsepäinen luonne yhdistettynä ylivilkkauteen ja alhaiseen turhautumiskynnykseen on hieno yhdistelmä. Olimme tuossa taannoin anoppilassa ja siellä oli käymässä joku vanha sukulaistäti. Hän vain totesi, että kehenkäs tuosta tytöstä on tullut tuommoinen vauhtiveikko, kun meidän sukumme lapset ovat aina olleet niin kilttejä ja rauhallisia. Juu, en ymmärtänyt yhtään vihjausta. Joskus olen miettinyt, että olisiko tuon tytön oikeasti parempi olla päiväkodissa ammattilaisten käsissä kuin tämmöisen taidottoman kotimamman kanssa, joka ei näköjään osaa paremmin kasvattaa ainakaan työn jäljestä päätellen. ;)

Meillä oli samanlainen tilanne kuin Jihuuulla toissapäivänä kuopuksen neuvolassa. Neuvolantäti kysyi samantyyppisiä "onko siskolla vaippaa" - kysymyksiä ja joka asiaan vastaus oli ei. Ja kun kysyttiin pikkusiskon nimeä, niin taisi olla vastaus siihenkin ei. Nyt meidän sisarussuhteessa on se vaihe, että vanhempi tekee tahallaan sellaista pientä jäynää nuoremmalle. Vie lelua kädestä, juoksee muka sormi ojossa päin näköä, nipistää, repii vaatteista. Ja kuopus alkaa olla jo aivan vainoharhainen nähdessään isosiskon. Ei tarvi sanoa kuin moi, niin johan alkaa karjunta. On tää hullua, kun vielä kolmannesta haaveilen...

Samanlainen 3 vuotias löytyy täältäkin. Sain neidin juuri nukahtamaan hirveän tinkaamisen (jano, nälkä, pissattaa, kakattaa, kuuma, kylmä, peittoa, ei peittoa, teidän sänkyyn, ei omaan sänkyyn.....) jälkeen, kunhan käytin ensin 10 sekuntia ulkona jäähyllä. Huusi siellä kuin päätä leikattais, naapuri varmaan soittaa jo sossuun tai jotain :) Vaikka pieniä lapsia on onneksi heilläkin niin varman ymmärsivät yskän :)a
Tämä vaihe on kyllä aivan raivostuttava!! Pikkuveli 9kk on kiusan kohteena meilläkin, vaikka olen ihan tyytyväinen että hetkittäin "leikkivät" ihan kiltistikin. Välillä taas poika huutaa jo kun näkee neidin tulevan kohti :S
Jospa tämä jossain vaiheessa helpottaa. Kauheaa ajatella mitä se murrosikä tuo tullessaan, silloin kun ei auta enää kiristää karkkipäivän menetyksillä sun muilla sellaisilla :S Miksi minäkin vielä kolmannesta haaveilen...kai sitä on vähän hullu...

Tuo "seurakunnan kerhossa" paljastaa koko ongelman ytimen! Olet mitä todennäköisimmin saanut itse kristillisen kasvatuksen, jonka kulmakivenä on saada lapsi alistetuksi ja tottelemaan vanhempiensa käskyjä.

Olet TÄYSIN hakoteillä tuosta, että lapsen PITÄÄ tehdä niin kuin SINÄ sanot!!!

Mitä helvetin (!!!) väliä on syökö sormilla vai lusikalla!!! Mieti nyt itse miten vajavaiseksi lapsen kehitys jää, kun hän ei ITSE pääse kokeilemaan juttuja itsenäisesti. Lapset sauraavat automaattisesti mitä muut tekevät ja matkivat perässä toisten käytöstä. Kun et kiinnitä MITÄÄN huomiota lapsen syömiseen, hän alkaa tehdä kuten muutkin, eli syömään samanlaisilla ruokaulivälineillä. Ja sama on kaiken muunkin toiminnan osalta.

Lapsesi on varmasti ihan äärimmäisen ahdistunut ja stressaantunut ollessaan sinun kanssasi, kun olet tuollainen sadistinen määräilijä. Lapset eivät ole ongelmallisia, he vain heijastavat ympäristönsä ongelmia. Sinä olet ongelma lapsellesi, ei päin vastoin.

Suosittelen ihan viattoman lapsesi auttamiseksi, että alkaisit lukemaan itsetuntemusta kehittävää kirjallisuutta sekä hyvään ja tasapainoiseen lapsuuteen ohjaavia kirjoja.

No tuo viimeinen vastaus nyt ei ollut ihan viisaimmasta päästä, mutta muuten täällä näkyy olevankin ihan järkeviä vastauksia. Tosiaan, tyttärelläsi on vain uhmaikä meneillään. Hän kokeilee rajojaan. Tässä vaiheessa aikuisen tulee olla jämäkkä, mutta ei kuitenkaan kieltää lasta tahtomasta. Uhmaikä kuuluu ihmisen normaaliin kehitykseen, joten voit olla onnellinen, lapsesi on täysin normaali, eikä hänen tarvitse enää myöhemmin etsiä omaa tahtoa yhtä voimakkaasti. Jämäkkyys on kaiken A ja O, älä anna periksi, vaikka joskus tuntuisikin, ettei jaksa.

Joku oli kirjoittanut, että kun nukkumaan menon aika koittaa, lapsi alkaa keksiä kaikennäköisiä vaivoja, pissahätää, kakkahätää, ym. Riittää, kun tarkistat, että lapsellasi on perusturvallisuus kunnossa, iltapala syöty, vessassa käytym hampaat pesty, mitä nyt kuuluu teidän iltarutiineihin... Monesti lapset keksivät iltaisin nämä kaikki ongelmat vain koska eivät halua alkaa nukkumaan. Tässäkin jämäkkyys peliin! Liikaa ei saa antaa periksi, muuten sinne nukkumaan ei päästä koskaan.

Jo 2-vuotiaskin osaa tiskata ja olla ruuanlaitossa mukana. Ei lapset halua muuta kuin olla osa laumaansa ja tuntea kuuluvansa ryhmään. Yhdessä tekemistä ei ole, että lapsi eristetään muun yhteisön toiminnasta omien tavaroidensa pariin.

Lapsesi pyrkii yhteistyöhön kanssasi, mutta sinä olet yhteistyökyvytön. Yhteistyöhön voi oppia, kun ensin näkee, ymmärtää, myöntää ja hyväksyy että korjattavaa on..

Heippa.
Meillä täällä samanlainen kiukkupussi :)
Alkoi siinä 3v jälkeen ja nyt alkanut helpottaa hiukan,tyttö kohta 4v.
Se on se eka uhmaikä.
Itsekin tiedän sen että pitäisi pysyä rauhallisena kun lapsi alkaa kiukuta,mutta pysyppä siinä rauhallisena jos johonkin on meno ja lapsi huutaa eteisen lattialla ja ei suostu pukemaan vaatteita päälle. Ja tuo on kans että ei minun valitsemat vaatteet kelpaa.nykyään annankin kaksi vaihtoehtoa eli kahdet housut,niistä valitsee toiset,ja kaksi paitaa niistä toinen. Mennyt niin paljon helpommin eikä lapsi ole vaihtanut vaatteitaan enää 4kertaa päivässä.

Meillä kun 2lasta tämän kiukkuajan lisäksi :) ja pikkusiskokin 2,5 on aika kiukkunen tai ollut vähän vaativampi jo syntymästää asti.

onneksi tämä vaihe menee kuitenkin ohi. mutta rasittavaa se on silti,ja uusi uhma varmasti kohta jo kolkuttelee oven takana.

Kyllä kuulostaa tutulta, vaikka oma tyttöni onkin vähän vajaa 3v vielä. Oma tahto on löytynyt ja sitä pitää saada käyttää jatkuvasti. En tiedä, miten sinä koet oman toimintasi noissa tahtotilanteissa, mutta minulle omista reaktioistani tulee usein huono omatunto. Usein tulee vastattua kärsimättömästi tytön pulputukseen tai jatkuvaan kyselyyn, leikkimään kyselyihin tms. Se, että tyttö pyytää äitiä leikkimään tai laulamaan kanssaan, pitäisi olla positiivinen asia, mutta välillä se tuntuu niin rasittavalta... Pettynyt ilme aiheuttaa kyllä sellaisen piston sydämessä, että oma hermostuneisuus katoaa usein saman tien ja aikaa lapselle löytyy taas.

Olen todennut, että rento asenne ja antaminen lapsen osallistua päätöksentekoon helpottaa valintatilanteita. Paidan voi antaa valita parista vaihtoehdosta, siten saa itse vaikuttaa. Saa valita, syökö haarukalla vai lusikalla, päätöksessä on pysyttävä, kiukuttelu jälkeenpäin ei auta. Jos ruoka ei kelpaa tai ruoalla aletaan pelleillä, ei tehdä siitä sen isompaa numeroa, ruokailu vaan loppuu siihen. Seuraavan kerran saa ruokaa vasta seuraavalla aterialla. Tämä on meillä auttanut paljon ja kädet ei enää mene ruoan sekaan.

Tuo ujous vieraita kohtaan on ihan normaalia ja varmaan ihan tervettäkin. Jos lasta vaan rohkasee puhumaan, hän ehkä alkaa luottaa itseensä ja vastailee reippaammin. Enpä kovin montaa pientä lasta ole tavannut, jotka pulputtelisi sujuvasti kaikille vieraille. Oma tyttönikin on reipasta sorttia, mutta välillä menee tuppisuuksi, kun joku vieras tulee jututtamaan yhtäkkiä. Toisaalta meilläkään ei tyttö ole juuri hiljaa, jos yritän jutella kylässä olevan kaverin kanssa jostain. Tähän on alettu puuttua siten, että joka kerta muistutan tyttöä siitä, että aikuisilla on nyt aikuisten juttuja ja asiaa toisilleen, joten hänen täytyy odottaa omaa vuoroaan. Välillä se toimii, välillä ei. Jos lasta ei keskustelun aikana kokonaan dissaa, ts. jos häntä edes vähän huomioi keskustelun lomassa, se yleensä riittää rauhottamaan pulputusta ainakin vähän. Olen huomannut, että viimeaikoina, kun kotona on ollut kireähkö ilmapiiri (äiti ja isi "juttelee") reagoi lapsi siihen keskeyttämällä usein kaikki arkisetkin keskustelut riidan pelossa. Yritämme tietysti rajoittaa riitelyä ja kovin painokasta väittelyä kotona lasten läsnäollessa, mutta kyllä lapsi aistii nopeasti ikävän ilmapiirin. Muutenkin tyttö tuntuu toimivan perheen ilmapuntarina, jos itse ole huonolla tuulella, on varma, että kireys välittyy tyttöön ja asiat hankaloituu entisestään. Siksi YRITÄN suhtautua rennosti kaikkeen, mikä ei ole todella iso ja merkityksellinen asia.

Yritän käyttää tyttöä vähän väliä apulaisena kuopuksen hoidossa, jotta tuntisi itsensä tärkeäksi ja annan mahdollisimman paljon positivista palautetta kaikista pienistäkin hyvistä asioista, mitä tekee. Silloin ei huomiota tarvitse hakea negatiivisin tavoin. Tyttömme auttaa mielellään kotitöissä esim. pyykkien ripustamisessa ja veljen "hoidossa" (laittaa veljensä vaipat vaipparoskikseen, viihdyttää veljeään sillä aikaa kun teen ilta- tai aamupuuroa hänelle, juttelee veljelle, jos hän kitisee, enkä heti pääse hakemaan ym.) Joka päiväinen ulkoilu on meillä ehdoton juttu, muuten meno on aivan kahjoa. Joka aamupäivä ollaan puistossa, paitsi jos on tanssitunti, jotta energian saa purettua hyvällä tavalla. Päiväunista ei neuvotella, tyttö sänkyyn ja ovi (sekä turvaportti) kiinni, huuteluihin ei enää sitten vastata. Välillä on valvonut ja huudellut huoneessaan pari tuntia, jonka jälkeen on sitten saanut tulla pois. Pääosin simahtaa puolen tunnin sisällä. (sama resepti yöunilla)

Tuskinpa tämä uhmaikä lukioon asti kestää, toivottavasti. Kyllä se ainakin välillä vähän helpottaa, niin ovat kokeneemmat kertoneet. Koetahan jaksaa. Nyt ei onneksi vielä ole huolena poikakaverit, kotiintuloajat ja kuvitelma, että rahaa tulee seinästä, aina kun vaan haluaa.

Karmea ikä