Elämässäni on ollut vain vastoinkäymisiä. Vaikka kuinka yritän taistella vastaan, aina tulee uusi Niitti joka lyttää minut. Kun lopulta luovuin taistelusta ja pysyttelen kotonani hiljaa piilossa etteivät ongelmat minua löytäisi, eikä kukaan ihminen minua enää satuttaisi, ongelmat tulevatkin ovista ja ikkunoista.
En pääse piiloon, en minnekään pakoon. On järjetöntä ajatella että tämä olisi muuta kuin Kohtalon tai Jumalan tarkoituksellisesti järjestämää kiusantekoa. Tilastollisesti on mahdotonta että kaikki paha tapahtuu yhdelle ainoalle ihmiselle, vaikka vain yrittäisi elää normaalisti ja hiljaa, yksin ja muita häiritsemättä.
Haluaisin vain olla rauhassa. Mennä aamulla töihin, ulkoilla, levätä ja harrastaa. Olen jo sopeutunut siihen ettei minulle suoda mitään hyvää, onnea ja iloa tuottavaa ; parisuhdetta, läheisiä ystäviä/sukulaisia, harrastuksia, iloa ja naurua, terveyttä, taloudellista turvaa. Mutta että en saa edes tätä yksinäistä vaatimatonta tyhjää elämääni elää rauhassa, ilman että uusia ongelmia ilmestyy vaikka en itse voi niihin millään tapaa vaikuttaa.
En yhtään ihmettelisi vaikka lentokone tippuisi taloni päälle tai joudun kodin ulkopuolella tilanteeseen jossa on silmitöntä väkivaltaa kuten kouluammuskelua. Pelkään jo bussissakin, että se ajaa kolarin. Pelkään koko ajan odottamatonta väkivaltaa. Olen jo niin tottunut siihen että minulle tapahtuu kaikki ikävät asiat, että odotan vain nurkan takana vaanivaa Vaaraa, enkä saa hetken rauhaa.
Olen väsynyt tähän tilanteeseen. Minusta on tullut katkera, ruma ja lihava kääkkä. Enkä enää jaksa välittää siitäkään.
stressihormonit koholla
5
1142
Vastaukset
- tungetteleva
Tilastollisesti katsoen on aina oltava ihmisiä, joille kertyy vastoinkäymisiä ja ikäviä asioita. Mutta se tosiasia ei sinua varmaan lohduta.
Kuvauksesi on kovin ylimalkainen. Lukija ei pääse selville, ovatko ongelmasi sivulta katsoen vaikeita vai onko vika sinun henkisessä rakenteessasi. Toisin sanoen, ovatko vaikeutesi ehkä henkistä laatua. Siihen viittaa se, että kerrot vain peloistasi, eli siitä, mitä ehkä voisi tapahtua. Mutta varmaankin todelliset vaikeudet ovat herkistäneet sinut odottamaan yhä uusia.
Rohkenetko vielä varovasti valottaa vaikeuksiesi luonnetta? Oletko esimerkiksi työtön?
Joka tapauksessa uskon myönteiseen käänteeseen elämässäsi. Joskushan sen on tilastollisesti katsoen tultava.- stressihormoni
En ole työtön, päinvastoin. Työtä on niin paljon, että aamulla kellon soidessa itkettää väsymyksen vuoksi kun ei ehdi nukkua riittävästi. Silmien alla mustat renkaat päivästä toiseen. Silti ei ole rahaa. Kosteusvoidepurkkikin(halpisversio) täytyy kuun lopussa laimentaa vedellä, ja vanhat huonekalut hajoavat yksi toisensa jälkeen eikä ole varaa ostaa uusia. Terapiassa olen käynyt monta vuotta, että jaksaisin nämä vastoinkäymiset. Minulla ei ole mielenterveydellistä diagnoosia/lääkitystä. Minulle ja läheisilleni vain tapahtuu kaikki mahdolliset vastoinkäymiset joita Suomen olosuhteissa ihmiselle voi tapahtua. Vain pahin, eli oman lapsen kuolema on toistaiseksi kokematta, mutta lähellä sekin on ollut.
Voisit vaikka luetella asioita joista ns. normaalia elämää elävät ihmiset saavat iloa ja myönteisiä kokemuksia. Voin sanoa että yhtään sellaista minun elämässäni ei ole.
Jo vuosia sitten kun hakeuduin vastoinkäymisten uuvuttamana terapiaan, lääkäri sanoi minulle ettei ymmärrä kuinka minun elämänhistoriani omaava ihminen voi enää olla järjissään. Ja sen jälkeen on tapahtunut vielä lisää ikäviä asioita. On siis tilastollisesti mahdotonta että KAIKKI mahdollinen tapahtuu samalle ihmiselle. Koska näin on minulle käynyt, olen muuttunut pelokkaaksi. Jatkuva taraumaperäinen stressireaktio siis.
Katkera olen siksi, että vaikka olen luopunut kaikesta, myös toivosta, en saa silti olla rauhassa. Vaikka siis istuisin kotona hiljaa ja huomaamattomana, ilmaantuu jostain uusia ongelmia, joita en ole itse aiheuttanut, saati provosoinut. - tungetteleva
stressihormoni kirjoitti:
En ole työtön, päinvastoin. Työtä on niin paljon, että aamulla kellon soidessa itkettää väsymyksen vuoksi kun ei ehdi nukkua riittävästi. Silmien alla mustat renkaat päivästä toiseen. Silti ei ole rahaa. Kosteusvoidepurkkikin(halpisversio) täytyy kuun lopussa laimentaa vedellä, ja vanhat huonekalut hajoavat yksi toisensa jälkeen eikä ole varaa ostaa uusia. Terapiassa olen käynyt monta vuotta, että jaksaisin nämä vastoinkäymiset. Minulla ei ole mielenterveydellistä diagnoosia/lääkitystä. Minulle ja läheisilleni vain tapahtuu kaikki mahdolliset vastoinkäymiset joita Suomen olosuhteissa ihmiselle voi tapahtua. Vain pahin, eli oman lapsen kuolema on toistaiseksi kokematta, mutta lähellä sekin on ollut.
Voisit vaikka luetella asioita joista ns. normaalia elämää elävät ihmiset saavat iloa ja myönteisiä kokemuksia. Voin sanoa että yhtään sellaista minun elämässäni ei ole.
Jo vuosia sitten kun hakeuduin vastoinkäymisten uuvuttamana terapiaan, lääkäri sanoi minulle ettei ymmärrä kuinka minun elämänhistoriani omaava ihminen voi enää olla järjissään. Ja sen jälkeen on tapahtunut vielä lisää ikäviä asioita. On siis tilastollisesti mahdotonta että KAIKKI mahdollinen tapahtuu samalle ihmiselle. Koska näin on minulle käynyt, olen muuttunut pelokkaaksi. Jatkuva taraumaperäinen stressireaktio siis.
Katkera olen siksi, että vaikka olen luopunut kaikesta, myös toivosta, en saa silti olla rauhassa. Vaikka siis istuisin kotona hiljaa ja huomaamattomana, ilmaantuu jostain uusia ongelmia, joita en ole itse aiheuttanut, saati provosoinut.No niin, uskon että tosiaan olet huono-onninen, koska lääkärikin on niin vakuuttanut. Viestisi loppu kuulostaa suorastaan kohtalonomaiselta, ja ensimmäisessä viestissäsi viittasitkin suoraan kohtaloon ja Jumalaan. Mutta en kuitenkaan usko, että suorastaan kirous vainoaisi sinua.
En usko sitäkään, etteikö sinulle olisi sattunut myös hyviä asioita. Mutta ne ovat jääneet vastoinkäymisten varjoon, kuten luonnollista onkin.
Luulenpa, että selviäisit paremmin, jos olisit ruumiillisesti ja henkisesti virkeä ja vahvempi. Mutta sinun lienee taloudellisten vaikeuksiesi vuoksi pakko tehdä töitä väsymykseen asti. Miksi rahahuolet eivät siis väisty? Velkaantumista?
Pitäisiköhän sinun turvautua johonkin lääkitykseen, ettet aivan nujertuisi?
Mutta mitenpä minun kyselyni sinun onneasi kääntäisivät. Tuskin myöskään lohduttelu. Mutta, kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, käänne parempaan on koko ajan yhä todennäköisempi. Sen suon sinulle mielelläni. - kortisolikimppu
tungetteleva kirjoitti:
No niin, uskon että tosiaan olet huono-onninen, koska lääkärikin on niin vakuuttanut. Viestisi loppu kuulostaa suorastaan kohtalonomaiselta, ja ensimmäisessä viestissäsi viittasitkin suoraan kohtaloon ja Jumalaan. Mutta en kuitenkaan usko, että suorastaan kirous vainoaisi sinua.
En usko sitäkään, etteikö sinulle olisi sattunut myös hyviä asioita. Mutta ne ovat jääneet vastoinkäymisten varjoon, kuten luonnollista onkin.
Luulenpa, että selviäisit paremmin, jos olisit ruumiillisesti ja henkisesti virkeä ja vahvempi. Mutta sinun lienee taloudellisten vaikeuksiesi vuoksi pakko tehdä töitä väsymykseen asti. Miksi rahahuolet eivät siis väisty? Velkaantumista?
Pitäisiköhän sinun turvautua johonkin lääkitykseen, ettet aivan nujertuisi?
Mutta mitenpä minun kyselyni sinun onneasi kääntäisivät. Tuskin myöskään lohduttelu. Mutta, kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, käänne parempaan on koko ajan yhä todennäköisempi. Sen suon sinulle mielelläni.Sitä kun on tullut kasvaneeksi "tavalliseksi kristityksi" ja imeväisiästä lähtien kuullut tarinoita "Jumalasta joka koettelee ihmisiä", niin ajattelee väkisinkin että minua tässä nyt vain koetellaan. Vaikka kuinka yrittää itselleen vakuuttaa että entä jos ei olisiskaan Jumalaa ja ennalta määrättyä Kohtaloa olemassa, niin sittenhän kaikki nämä vastoinkäymiset olisvat tilastollisesti ja todennäköisyyslaskelmien mukaan mahdoton yhtälö? Mutta todennäköisyys ja tilastotiede ei taida päteä ihmisen elämässä. Eihän nälkää näkevä Afrikkalainen lapsikaan voi todennäköisyyslaskelmien mukaan odottaa elämänsä kääntyvän paremmaksi. Minunkin täytyisi vain odottaa ihmettä tapahtuvaksi..? Ihmeen odottaminen taas ei ole rationaalista, joten on parempi olla odottamatta mitään ja sopeutua tilanteeseen. Tilanne taas on niin väsyttävä ja lohduton, vuodesta toiseen, että ilman Toivoa on mielettömän raskasta elää.
En ole velkaantunut, vaan olen omaishoitaja ja sen vuoksi teen työtä 24/7 niin pienellä korvauksella ettei se riitä kuin ruokaan ja pakollisiin laskuihin. Vapaapäiviä on 3/kk jonka vuoksi en voi esim. mennä päivittäin ulos lenkille raittiiseen ilmaan tai kirjastoon lukemaan lehtiä, että saisin hieman akkujani ladattuja. Nuo 3 vapaapäivää kuukaudessa menevät lähinnä pakollisten asioiden hoitamiseen ja nukkumiseen.
Mikään lääkitys ei voi parantaa tilannettani, enkä esim. ole diagnostisessa mielessä "masentunut". Unilääkkeitä en voi syödä, koska hoidettavani tarvitsee minua yölläkin. Hoidettavaani en aio laittaa laitokseen, koska sellaista ei ole asuinpaikkamme lähimaillakaan. Hän joutuisi yksin toiselle puolelle maata.
Katkera olen siitä että elämässäni on todellakin lapsesta saakka ollut vain vastoinkäymisiä, ja niitä tulee koko ajan lisää, esim. fyysisten sairauksien muodossa. Ei ole sukulaisia, ystäviä, parisuhdetta. On vain rikkinäinen lapsuus ja lapsuudenkoti. Rahaa ei ole, ei voi harrastaa mitään kun ei ole "omaa aikaa", en voi mennä normaalisti työelämään että saisin rahatilanteen kuntoon, en saa olla terve, ei saa nukkua öitä kunnolla, ei saa kuunnella musiikkia eikä katsoa TV:tä rauhassa, eikä hoidettavakaan saa olla terve vaan aina tulee uusia ongelmia/vaivoja. On koettu väkivaltaa, sairaita parisuhteita, hyväksikäyttöä. Ei ole ketään kenen kanssa puhua mistään mitään, eikä ketään kenen syliin käpertyä silloin kun väsyttää tai itkettää. Ei ketään joka hieroisi jumissa olevia hartioita tai keittäisi kahvia puolestani. Ei edes ystävää jolle soittaa vapaapäivänä ja pyytää kahville tai lenkille.
Katkeraa lukea kun ihmiset valittavat "turhasta" kuten voivoi kun on kurjaa kun on mahatauti tai kun ei ole varaa mennä ulkomaille tai kun aviopuoliso ei vie oma-aloitteisesti roskapussia. Ydinperheet asuvat kivitaloissaan terveiden lasten, koirien ja kissojen kanssa, kyläilevät tuttavien luona ja käyvät mummolassa, käyvät työssä ja etelänmatkoilla. Ja jos ei ole noita "ylellisyyksiä" niin on ainakin ystäviä jonka kanssa mennä lenkille tai leffaan. Jos ei ole ystäviä joiden kanssa mennä lenkille, niin voi mennä itse lenkille. Jos ei voi mennä itse lenkille, voi kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Niinpä. Mistä minä saisin noita onnenmurusia elämääni? täytyykö ihmisen jaksaa päivästä toiseen ilman mitään? Ei ole edes vapautta paeta omiin ajatuksiinsa. Tämäkin teksti on tuotettu laiminlyömällä hoidettavan hoito.
Kiitos kun kuuntelitminua. - tungetteleva
kortisolikimppu kirjoitti:
Sitä kun on tullut kasvaneeksi "tavalliseksi kristityksi" ja imeväisiästä lähtien kuullut tarinoita "Jumalasta joka koettelee ihmisiä", niin ajattelee väkisinkin että minua tässä nyt vain koetellaan. Vaikka kuinka yrittää itselleen vakuuttaa että entä jos ei olisiskaan Jumalaa ja ennalta määrättyä Kohtaloa olemassa, niin sittenhän kaikki nämä vastoinkäymiset olisvat tilastollisesti ja todennäköisyyslaskelmien mukaan mahdoton yhtälö? Mutta todennäköisyys ja tilastotiede ei taida päteä ihmisen elämässä. Eihän nälkää näkevä Afrikkalainen lapsikaan voi todennäköisyyslaskelmien mukaan odottaa elämänsä kääntyvän paremmaksi. Minunkin täytyisi vain odottaa ihmettä tapahtuvaksi..? Ihmeen odottaminen taas ei ole rationaalista, joten on parempi olla odottamatta mitään ja sopeutua tilanteeseen. Tilanne taas on niin väsyttävä ja lohduton, vuodesta toiseen, että ilman Toivoa on mielettömän raskasta elää.
En ole velkaantunut, vaan olen omaishoitaja ja sen vuoksi teen työtä 24/7 niin pienellä korvauksella ettei se riitä kuin ruokaan ja pakollisiin laskuihin. Vapaapäiviä on 3/kk jonka vuoksi en voi esim. mennä päivittäin ulos lenkille raittiiseen ilmaan tai kirjastoon lukemaan lehtiä, että saisin hieman akkujani ladattuja. Nuo 3 vapaapäivää kuukaudessa menevät lähinnä pakollisten asioiden hoitamiseen ja nukkumiseen.
Mikään lääkitys ei voi parantaa tilannettani, enkä esim. ole diagnostisessa mielessä "masentunut". Unilääkkeitä en voi syödä, koska hoidettavani tarvitsee minua yölläkin. Hoidettavaani en aio laittaa laitokseen, koska sellaista ei ole asuinpaikkamme lähimaillakaan. Hän joutuisi yksin toiselle puolelle maata.
Katkera olen siitä että elämässäni on todellakin lapsesta saakka ollut vain vastoinkäymisiä, ja niitä tulee koko ajan lisää, esim. fyysisten sairauksien muodossa. Ei ole sukulaisia, ystäviä, parisuhdetta. On vain rikkinäinen lapsuus ja lapsuudenkoti. Rahaa ei ole, ei voi harrastaa mitään kun ei ole "omaa aikaa", en voi mennä normaalisti työelämään että saisin rahatilanteen kuntoon, en saa olla terve, ei saa nukkua öitä kunnolla, ei saa kuunnella musiikkia eikä katsoa TV:tä rauhassa, eikä hoidettavakaan saa olla terve vaan aina tulee uusia ongelmia/vaivoja. On koettu väkivaltaa, sairaita parisuhteita, hyväksikäyttöä. Ei ole ketään kenen kanssa puhua mistään mitään, eikä ketään kenen syliin käpertyä silloin kun väsyttää tai itkettää. Ei ketään joka hieroisi jumissa olevia hartioita tai keittäisi kahvia puolestani. Ei edes ystävää jolle soittaa vapaapäivänä ja pyytää kahville tai lenkille.
Katkeraa lukea kun ihmiset valittavat "turhasta" kuten voivoi kun on kurjaa kun on mahatauti tai kun ei ole varaa mennä ulkomaille tai kun aviopuoliso ei vie oma-aloitteisesti roskapussia. Ydinperheet asuvat kivitaloissaan terveiden lasten, koirien ja kissojen kanssa, kyläilevät tuttavien luona ja käyvät mummolassa, käyvät työssä ja etelänmatkoilla. Ja jos ei ole noita "ylellisyyksiä" niin on ainakin ystäviä jonka kanssa mennä lenkille tai leffaan. Jos ei ole ystäviä joiden kanssa mennä lenkille, niin voi mennä itse lenkille. Jos ei voi mennä itse lenkille, voi kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Niinpä. Mistä minä saisin noita onnenmurusia elämääni? täytyykö ihmisen jaksaa päivästä toiseen ilman mitään? Ei ole edes vapautta paeta omiin ajatuksiinsa. Tämäkin teksti on tuotettu laiminlyömällä hoidettavan hoito.
Kiitos kun kuuntelitminua.Nyt selvisi tilanteesi minullekin suurin piirtein. Omaishoito on siis se riippa, joka pilaa elämäsi.
Ja sinä itse vaikutat liian tunnolliselta.
"Hoidettavaani en aio laittaa laitokseen, koska sellaista ei ole asuinpaikkamme lähimaillakaan. Hän joutuisi yksin toiselle puolelle maata."
En oikein ymmärrä, millainen hoidettava on kyseessä, kun hoitopaikkaa täytyy etsiä toiselta puolelta maata. Mutta minä kyllä lähettäisin hänet vaikka toiselle puolelle maata, kävisin joskus ja soittelisin useammin. Ainakin siksi ajaksi, että ehtisin itse kuntoutua. Eikö ratkaisu olisi parempi tuolle hoidettavallekin, koskapa hän vaikuttaa olevan jo heikossa kunnossa. Ja minusta tuntuu, että sinusta ei ole kohta hoitajaksi, ainakaan kunnolliseksi. - Vaikka enhän tunne tilannettasi yksityiskohtaisesti enkä hoitomahdollisuuksia neuvoakseni.
Yritän vain sanoa, että sinun pitäisi ajatella enemmän itseäsi ja ottaa kunnon loma, koska tunnut olevan toivottomassa tilanteessa. Eihän tuollainen käy päinsä. "Tämäkin teksti on tuotettu laiminlyömällä hoidettavan hoito".
En yleensäkään mielelläni tyydy kuntelijaksi, vaan haluan, että minusta olisi todellista apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751286- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138896huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.51852Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.73753Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi29742Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157734- 60730
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58727- 76665