Minäkö itse narsisti...

Näin se vain on, että mikään ei ole mustavalkoista. Ei narsismikaan. Eikä me lopulta voida sille, mitään, että lähes jokaisella ihmisellä löytyy joku alue, aukko, johon koskettaessa, moodi vaihtuu ja narsistinen vamma nousee pintaan aiheuttaen poikkeavaa toimintaa. Kuinka laaja-alaisesti sitten kukin on vammautunut, vaihtelee... tietenkin.

Jossain yhteydessä törmäsin ajatukseen parisuhteesta areenanana lapsuudenaikaisten traumojen ja vammojen käsittelyssä, ikään kuin parisuhde mahdollistaisi noiden kokemusten uudelleenläpielämisen. Alkaen siitä symbioottisesta äiti-lapsisuhteesta, jolloin äiti imettää lasta. Rakastumisen kokemus, parisuhteen alkuvaiheessa. Voin kuvitella minkälaista sinulla on miesten kanssa ollut, jos äiti on ollut noin ristiriitanen kiintymyssuhteessaan sinuun. Jos kuvitellaan, että olet kiinnittynyt äitiin ristiriitaisesti, todennäköisesti toistat sen myös parisuhteissa -- rakastut ja kiinnityt ristiriitaisesti. Vedät luoksesti ja työnnät pois. Traumaattinen lapsuudenkokemus aiheuttaa tunteet leikkaavan kokemuksen, jonka jälkeen toinen muuttuukin pahaksi tai mitättömäksi.

Kokonaan toinen juttu on sitten isäsuhteesi. Periaatteessa isä luo omanarvontunnon tyttärelleen. Kuinka isä hyväksyy tyttären, on suoraan verrattavissa lapsen omanarvontuntoon, joka liittyy läheisesti näkyvien narsististen piirteiden kehittymiseen.

Itselläni on vahva narsistinen varjo. Olen yrittänyt integroida sitä itseeni, ettei se olisi minuudestani erillinen hallitsematon ominaisuuksien kokonaisuus. Ajatuksena on Jungin ajatus individuaatiosta, joka yleisesti käytettävän individuaation sijaan, joka ajoittuu 1-5 vuoden ikään, kestää koko elämän ja sillä on muutama huippukohta, mm. tuossa 4v paikkeilla, mutta erityisesti keski-iän paikkeilla, jolloin ns. terve ihminen integroi sisäsyntyisesti, ilman ulkopuolista vaikutusta, kaikki ne lapsena muille annetut roolit omiksi ominaisuuksikseen, jolloin maailmankuva laajenee ja näkemys ihmisistä muuttuu, tapahtuu jonkinlainen ajattelun laajeneminen -- näkökyky. Samaan aikakauteen liittyy arvomaailman kehittyminen ja laajeneminen, joka myös heijastuu moraaliin ja usein tuo samainen prosessi antaa mahdollisuuden kohdata elämää aikaisemmin haitanneita sisäisiä lukkoja ja avata niitä. Kuinka perusteellisesti se sitten pitäisi tehdä? Luulen, että mitä perusteellisempi uskaltaa olla, mitä enemmän kestää tuskaa ja kärsimystä, mitä rehellisempi itselleen uskaltaa olla, sen pidemmälle individuaatioprosessi kehittyy... ja narsistisilta vaikuttavat selviytymiskeinot menettävät merkitystään - energia alkaakin enenevissä määrin sitoutumaan vapaasti.

Narsistista persoonallisuus häiriötä näin yhtäkkiä en ainakaa huomaa tekstissäsi, tosin en ole psykoloki. Sinulla on vain heikko itsetunto, väittäisin.

Olet tärkeä ihminen jo omana itsenäsi ja lapsillesi olet erittäin tärkeä. Mitä edeltävä lause sai sinussa ajattelemaan? "Ei ny kuitenkaan" vai "no joo" . No en ole ehkä oikea ihminen neuvomaan, kun ei ole samoja kokemuksia, mutta haluaisin rohkaista sinua.

Niin ja vielä totean että Jeesuksessa löydät itsesi

.. Olet narsisti. Narsistit eivät tunnista olevansa narsisteja, he eivät ymmärrä myöskään, jos joku kutsuu heitä narsisteiksi. Narsistit pitävät itseään jumalan kaltaisina - täydellisinä. Eivät viallisina -> Narsisteina.

Narsisti ei näe eikä hae syytä itsestään, syy on muissa aina. narsistissa ei mielestään ole virheitä.. todennäköisesti et ole.

Sinulla on heikko itseluottamus joka on lytätty jo lapsena. Etsit rakkautta joka voisi parantaa sinut eheäksi, mutta todellisuudessa sinun on tehtävä se ensin itse. Opetella rakastamaan itse itseäsi.