Olen vasta 18-vuotias tuleva äiti. Oma äitini on kovasti painostanut minua keskittymään kouluun ja hankkimaan kunnollisen työn, ymmärrän häntä täysin. Onneksi ehdin näillä näkymin saada valkolakin ennenkuin lapsi syntyy. Avomiehellä on vakituinen työpaikka ja parisuhde on kunnossa, lapsi on toivottu.
Äitini ei ole edes neljääkymmentä ja on useaan otteeseen sanonut olevansa liian nuori mummoksi. En oikein uskalla kertoa raskaudesta.. Jos ekaa ultrakuvaa näyttäisi sitten kunhan sen aika on?
Nuoret isovanhemmat, olisi kiva jos kertoisitte omia kokemuksianne. Miten otitte uutisen vastaan? Mitä tunteita se herätti? Ja en sitten tarvitse moraalisaarnaa, asiallisia vastauksia pyydän :)
Nuoret isovanhemmat, miten suhtauduitte?
*milia
13
985
Vastaukset
- yks nuori mummeli
Ja kesti jonkin kuukauden. Mutta kun siitä rauhoituin oli kaikki suht ok paitsi huoli siitä miten nuori pärjää. Olin myös mukana synnytyksessä. Kaksi ensimmäistä vuotta oli tosi rankkaa lapsen kanssa. Toki tyttäreni oli vain 16v ja yksin lapsensa kanssa. Mutta nyt on lapsenlapsi jo koululainen ja kaikki on hyvin. Lapsen isä on nyt myös ottanut vastuun vaikka sekin oli nuorelle herralle aluksi vaikeaa. Niin piti viel mainita että ei tää mummona olo ole antanut muuta kuin mukavia hetkiä lapsenlapsen kanssa!:) Paljon tukea ja kannustusta on annettu molemmille nuorille vanhemmille ja se on myös kantanut hedelmää tänäpäivänä.
- onnea vauvasta!
Sinä saat lapsen, ei äitisi. Elämäsi on omasi, ei äitisi.
Joten jos äidilläsi on ongelmia itsensä kanssa, niin hän hoitakoon ne itse. Sinulla on tärkeämpi ajattelun kohde nyt.. - näin minulla
Oma lapseni oli kahdenkymmenen,kun tulin mummoksi.Tuon ikäinen on kuitenkin jo mielestäni ihan riittävän aikuinen saamaan lapsia,joten en suuremmin järkyttynyt,olin vain iloinen.Itse olin ensimmäistä odottaessani samassa tilanteessa kuin sinä nyt.Lapset hankin siis aika nuorena ja sitten opiskeluja ja työelämässä olen ehtinyt olla ja toivottavasti vielä olen monet vuodet.Oma äitini aluksi kauhisteli,mutta sopeutuivat aika pian isäni kanssa aikoinaan ajatukseen,että tulevat isovanhemmiksi.
- monen mamma
Pelkkää myönteistä alku järkytyksen jälkeen. Olin 36 vuotias kun mummuksi tulin. Tuettu tytärtä alusta asti, missä on apua tarvinnut. Lapsenlapsi jo 15 v.
- *milia
monen mamma kirjoitti:
Pelkkää myönteistä alku järkytyksen jälkeen. Olin 36 vuotias kun mummuksi tulin. Tuettu tytärtä alusta asti, missä on apua tarvinnut. Lapsenlapsi jo 15 v.
Eli kiitoksia kaikille vastanneille isovanhemmille! Ihana kuulla miten hyvin olette suhtautuneet lapsienne perheenlisäyksiin alkujärkytyksestä huolimatta.
Toivon kovasti, että oma äitini olisi yhtä järkevä kuin te. Alkureaktio kyllä pelottaa, vaikka tiedän että raskauteni ei liity äitiini millään tavalla, vaan minulla on oikeus elää omaa elämääni. Äidiltä kaipaan kyllä tukea, hän on minulle kovin rakas. Tiedän jo nyt, että tarvitsen apua ja neuvoja jotta osaisin olla mahdollisimman hyvä äiti omalle pikku toukalleni :) Olenko jotenkin sairas, kun en halua tuottaa pettymystä äidilleni? En menekään yliopistoon vaan pidän välivuoden, useammankin, että saan lapseni kasvatettua. Mies onneksi on ihan täysillä odotuksessa mukana, ja kovasti lupailee olevansa hyvä isä :) Olen varma, että niin hän onkin..
Mutta kiitos, ihanaa että teidänlaisianne ymmärtäviä nuoria mummuja ja ukkeja on olemassa! - Nyt jo vanhempi mummo
*milia kirjoitti:
Eli kiitoksia kaikille vastanneille isovanhemmille! Ihana kuulla miten hyvin olette suhtautuneet lapsienne perheenlisäyksiin alkujärkytyksestä huolimatta.
Toivon kovasti, että oma äitini olisi yhtä järkevä kuin te. Alkureaktio kyllä pelottaa, vaikka tiedän että raskauteni ei liity äitiini millään tavalla, vaan minulla on oikeus elää omaa elämääni. Äidiltä kaipaan kyllä tukea, hän on minulle kovin rakas. Tiedän jo nyt, että tarvitsen apua ja neuvoja jotta osaisin olla mahdollisimman hyvä äiti omalle pikku toukalleni :) Olenko jotenkin sairas, kun en halua tuottaa pettymystä äidilleni? En menekään yliopistoon vaan pidän välivuoden, useammankin, että saan lapseni kasvatettua. Mies onneksi on ihan täysillä odotuksessa mukana, ja kovasti lupailee olevansa hyvä isä :) Olen varma, että niin hän onkin..
Mutta kiitos, ihanaa että teidänlaisianne ymmärtäviä nuoria mummuja ja ukkeja on olemassa!Olin 43-vuotias kun sain ensimmäisen lapsenlapeni. Poikani oli silloin 20 -vuotias. Olin niin onnellinen tulevasta lapsesta että kukaan ei voi sitä ymmärtää.Kaikki sujui hyvin vanhempien nuoresta iästä huolimatta. Nyt meillä on näitä ihanuuksia yhteensä neljä ,kaksi pojalla ja kaksi tyttärellä (josta tuli äiti myös 20-v.)Omasta kokemksesta voin sanoa että mikään ei ole niin ihanaa kun mummotella näitä lapsia.Aikaa on heille vaan liian vähän, koska olen vielä työelämässä.Vapaalla ollessani käyn heitä katsomassa ja yökyläilyt mummon ja ukin luo on meille onnenhetkiä.
- reregg
*milia kirjoitti:
Eli kiitoksia kaikille vastanneille isovanhemmille! Ihana kuulla miten hyvin olette suhtautuneet lapsienne perheenlisäyksiin alkujärkytyksestä huolimatta.
Toivon kovasti, että oma äitini olisi yhtä järkevä kuin te. Alkureaktio kyllä pelottaa, vaikka tiedän että raskauteni ei liity äitiini millään tavalla, vaan minulla on oikeus elää omaa elämääni. Äidiltä kaipaan kyllä tukea, hän on minulle kovin rakas. Tiedän jo nyt, että tarvitsen apua ja neuvoja jotta osaisin olla mahdollisimman hyvä äiti omalle pikku toukalleni :) Olenko jotenkin sairas, kun en halua tuottaa pettymystä äidilleni? En menekään yliopistoon vaan pidän välivuoden, useammankin, että saan lapseni kasvatettua. Mies onneksi on ihan täysillä odotuksessa mukana, ja kovasti lupailee olevansa hyvä isä :) Olen varma, että niin hän onkin..
Mutta kiitos, ihanaa että teidänlaisianne ymmärtäviä nuoria mummuja ja ukkeja on olemassa!eräs henkilö joka tuli isomummuksi 65 vuotiaana sanoi - kuultuaan tyttärentyttären odottavan vauvaa - ettei lapsi ole este opiskelulle mutta voi vähän hidastaa opiskelua...
- äiti ja mummo
reregg kirjoitti:
eräs henkilö joka tuli isomummuksi 65 vuotiaana sanoi - kuultuaan tyttärentyttären odottavan vauvaa - ettei lapsi ole este opiskelulle mutta voi vähän hidastaa opiskelua...
Hei sinulle nuori äiti! Paljon onnea odotuksellesi ja tulevaisuudellesi. Olin itse 18 kun sain ensimmäisen lapsen, vanhempani suhtautuivat aivan hyvin silloin, samoin miehen vanhemmat, hän ei ollut paljon vanhempi, 21-vuotias.
Vaikka on ollut tiukkaa, on kuitenkin kummasti selvitty. On tehty osapäivätyötä, iltatyötä, aina tilanteen ja lastenhoidon mukaan.
Paljoa ei tienattu, kuitenkin ruoassa pysyttiin ja oli katto pään päällä.
Nyt olen onnellinen lapsenlapsistani, heitä on viisi ja asiat kohdallaan hyvin.
Kyllä elämä kantaa ja opiskella voi milloin vain.
Toivottavasti vanhempasi ovat tukenasi aina. - Pieni nuori nainen
*milia kirjoitti:
Eli kiitoksia kaikille vastanneille isovanhemmille! Ihana kuulla miten hyvin olette suhtautuneet lapsienne perheenlisäyksiin alkujärkytyksestä huolimatta.
Toivon kovasti, että oma äitini olisi yhtä järkevä kuin te. Alkureaktio kyllä pelottaa, vaikka tiedän että raskauteni ei liity äitiini millään tavalla, vaan minulla on oikeus elää omaa elämääni. Äidiltä kaipaan kyllä tukea, hän on minulle kovin rakas. Tiedän jo nyt, että tarvitsen apua ja neuvoja jotta osaisin olla mahdollisimman hyvä äiti omalle pikku toukalleni :) Olenko jotenkin sairas, kun en halua tuottaa pettymystä äidilleni? En menekään yliopistoon vaan pidän välivuoden, useammankin, että saan lapseni kasvatettua. Mies onneksi on ihan täysillä odotuksessa mukana, ja kovasti lupailee olevansa hyvä isä :) Olen varma, että niin hän onkin..
Mutta kiitos, ihanaa että teidänlaisianne ymmärtäviä nuoria mummuja ja ukkeja on olemassa!Tyttäreni vasta 16 ja ilmoitti olevansa raskaana, haluaa pitää lapsen. Itselläni 4 lasta, joita tämä neiti siis vanhin. Sain hänet 18-vuotiaana, mutta asuin tuolloin jo itsekseni ja lapsen isä oli kuvioissa mukana. Olen antamassa lapselleni kaiken mahdollisen tuen, mitä ikinä pystyn jotta hän selviytyy, mutta kun itsellä vielä tuoreessa muistissa mm. opiskelun rankkuus pienen kanssa, niin huh.. Lisäksi olen pohtinut sitä, että olisiko vauvan kannaltaa selkeämpää, jos tyttäreni muuttaisi ainaki aluksi ensikotiin. Omat nuorimmaiseni ovat vielä pieniä myös, pohdin, onko tyttäreni liian helppo sysätä vastuuta minulle jos asuu kotona ja esim. väsyttää. Ketä tämä pieni ihana vauva alkaa pitää äitinään, jos hoitovastuu siirtyykin minulle. Missään nimessä en halua, että pikkuinen ei tiedä kumpi on äiti ja kumpi mummi ja tavallaan jos tyttö kotona asuu, rajat voivat hämärtyä. Mutta en haluaisi uuvuttaa omaa tytärtäni. Ja tiedän, että tulen rakastamaan lapsenlastani koko sydämestäni, mutta miten tukea teiniäitiä ottamaan vastuuta lapsestaan ja samalla hoitaa kesken jäävät opinnot loppuun. Paljon kysymyksiä, joihin ei oikeita vastauksia ole. Pitäisi luottaa siihen, että raskaus on äitiyteen valmistautumista. Ja kaikessa tulen tyttäreni rinnalla seisomaan, tarvittaessa autan, en sekaannu liikaa ym.. mutta ei tämä alkusokki helppo ole mummillekaan, vaikka kyllähän ne asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Itse olen siis 35. Ja ehkäisyvalistusta olen antanut lähes 10-vuotiaqasta saakka, huonolla menestyksellä, vaikk alan ammatilainen olenkin :o)
- järkytys
shokki oli. olisin toivonut että tyttäreni olisi
huolehtinut ehkäisystä paremmin (olivathumalassa ja
kävi vahinko) ja saanut viettää nauttien ja rauhassa
nuoruutensa/nuorenaikuisen elämää ja hankinut lapsia
vaikka 5-10v päästä. Lapsia ehtii hankkimaan myöhemminkin.
Ei siinä auttanut kaatunutta maitoa sen enempää itkemään.
Raskaana mikä raskaana. Olisin halunnut helpompaa elämää
mutta se on hänen valintansa ja sillä siisti! "Onneksi olkoon"
oli se mitä ääneen heille sanoin.
Koulut on molemmilla nyt kesken herra ties monettako vuotta (4?)
ja tilanne näyttää melko huonolta sen suhteen - työt ja lapsenhoito
ei ole jättänyt heille aikaa millekään muulle.
Tällä hetkellä tekevät pätkätöitä tehtaassa äärimmäisen pienellä
palkalla. Tyttäreni on pakko käydä tämän lisäksi siivoamassa öiseen aikaan samaisella
tehtaalla. Pelkään niitä öisiä kävelyitä yksin kotiin kaukaisella teollisuusalueella.
Onneksi he saavat tukia eivätkä pelkää käyttää sosiaalitoimiston
palveluita. Asuvat vieraalla paikkakunnalla ilman minkäänlaista sosiaalista
tukiverkostoa. Lapsi on onneksi terve - herttainen kuten lapset aina.
Näen häntä n. joka toinen kuukausi kun menen sinne
500 km päähän - yksiössä on kyllä vähän ahdasta meille neljälle hengelle
ola yötä (itsekin pienituloinen, joten en voi ottaa hotellia)
mutta kyllä se pari yötä menee. Soittelemme parin viikon välein.
Ehkäisystä pidetään tyttäreni mukaan nyt kovasti huolta ettei toista vahinkoa
tapahtuisi -yksi riittää mainiosti, sanoo hän nykyään.
Tässä näitä mietteitä tuli ... suoraan ja kaunistelematta.
Ei mennyt ihan niin kuin olin toivonut :-( - nyt jo kaks
Minusta tuli mummu 42-vuotiaana ja hetken piti kyllä nieleskellä tiedon saatuani. Tuleva eno kertoi uutisen siskonsa tietämättä, tytär ehkä arasteli reaktiota ja oisi vielä pantannut.
Ja hyvä niin, ehdin vähän ajatella enkä päässyt möläyttämään tyhmyyksiä ens järkytyksessä. Niinpä menin kylään kukkakaupan kautta ja onnittelin tulevia vanhempia ihan sydämestä. Vakituiseen parisuhteeseen oli tulossa toivottu lapsi. Se, että äidillä ei ollut vielä ammattikoulutusta, isä pätkätöissä ja tulot hyvin epävarmalla pohjalla ei antanut aihetta epäillä, etteikö lapsesta pidettäisi huolta. Uusi elämä on aina ihme, ei se voi olla huono asia.
Nuorena isovanhemmaksi tulo voi olla kriisi, koska siinä oman elämän rajallisuus konkretisoituu - yhtäkkiä kuulut siihen sukupolveen, joka seuraavaksi eläköityy ja kuolee pois. Moni nelikymppinen tuntee itsensä vielä nuoreksi eikä ole ennen ajatellut elämäänsä niin pitkälle eteenpäin. Omat lapset tuntuvat olleen pieniä ihan hetki sitten ja on käsittämätöntä kuvitella heitä vanhempina. Ehkä siksi ensireaktio voi olla kummallinen. Äidin ei kannata ottaa tulevan mummun ekoja sanoja kovin vakavasti, mieli ehtii kyllä muuttua matkan varrella.
Lapsen odotus kestää niin kauan, että hitaampikin ehtii sopeutua ja viimeistään pikku käärö sylissä sulattaa kenet hyvänsä. Lapsenlapset ovat ihania, heitä ei tarvitse kasvattaa vaan voi nauttia yhteisistä hetkistä ihan itsekkäästi. Suhde omaan lapseen syvenee, kun elämänkokemukset alkavat lähestyä toisiaan. "Silloin kun sinä olit pieni"-keskusteluissa on uusi ulottuvuus ja omalla kokemuksellaan voi joskus olla pikkuisen avuksi, vanhemmuus kun on niin vaativa laji.
Jos olet ollut rakastettu lapsi, tulee lapsesi myös rakastetuksi - mummulle pitää vain antaa aikaa ja armoa mikäli ensireaktio ei ole positiivinen. Hänhän on itse ollut nuori äiti ja hyvähän sinustakin tuli, vai mitä:) - Anonyymi
Minusta tuli isoisä muutama vuosi takaperin vasta 40-vuotiaana, kun 22-vuotias tyttäreni sai tyttölapsen. Minun vanhempani ovat 64 ja 65 vuotiaita ja minun mummoni (isäni äiti) elää vielä 87-vuotiaana. Niin sanotusti meillä on olemassa vielä isoisoäiti
- Anonyymi
Siis isoisoisoäiti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1384208- 892049
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap152021Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi611661Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541472Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1341437VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu1021352- 741246
- 981171
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1181080