Epilepsia?

Kovasti voimia sinne suruun ja suureen ikävään. Minun koiralla on nyt ollut tasaista. En uskalla sanoa sitä ääneen, enkä kirjoittaa ettei vain tule uudestaan. Eläinlääkärikäynnillä saatiin 10 päivän antibioottikuuri, koska tauti ei ole varma ja lääkitystä ei näin ollen saa aloittaa. Antibiooteilla nyt sitten lähtee kaikki tulehdukset mitä voi olla ja sitten odotetaan että jos jotain tapahtuu uudelleen. Resepti saatiin sitä pahintakin varten jo valmiiksi ja lääkkeet pitää aloittaa jos nyt lähi aikoina uusi. Tyttösellä oli juuri korvatulehdus, josta parani ja sen jälkeen ollut huomattavasti virkeämpi. Kuulo tuntui menneen, mutta sekin näyttää palailevan, joten mitä tässä nyt muuta voi tehdä kun lenkkeillä, leikkiä ja syödä. Raukka kun ei itse osaa kertoa miltä tuntuu. Koirakaverin hankinta oli mielessä, mutta en uskalla ottaa, kun ei tiedä mikä on laukaiseva tekijä.

Eläinlääkäri kyllä lohdutteli, että suurinosa pystyy lääkkeillä elämään vielä monta vuotta. En haluaisi, että yhteinen taival näin äkkiä katkeaa, vasta on tutustuttu ja opittu mistä toinen pitää. Luopuminen on aina raskasta, olipa se sitten elämästä tai haaveista luopumista. Toivon hiipuminen, se ottaa koville.

Surullinen Siiri kirjoitti:

Kovasti voimia sinne suruun ja suureen ikävään. Minun koiralla on nyt ollut tasaista. En uskalla sanoa sitä ääneen, enkä kirjoittaa ettei vain tule uudestaan. Eläinlääkärikäynnillä saatiin 10 päivän antibioottikuuri, koska tauti ei ole varma ja lääkitystä ei näin ollen saa aloittaa. Antibiooteilla nyt sitten lähtee kaikki tulehdukset mitä voi olla ja sitten odotetaan että jos jotain tapahtuu uudelleen. Resepti saatiin sitä pahintakin varten jo valmiiksi ja lääkkeet pitää aloittaa jos nyt lähi aikoina uusi. Tyttösellä oli juuri korvatulehdus, josta parani ja sen jälkeen ollut huomattavasti virkeämpi. Kuulo tuntui menneen, mutta sekin näyttää palailevan, joten mitä tässä nyt muuta voi tehdä kun lenkkeillä, leikkiä ja syödä. Raukka kun ei itse osaa kertoa miltä tuntuu. Koirakaverin hankinta oli mielessä, mutta en uskalla ottaa, kun ei tiedä mikä on laukaiseva tekijä.

Eläinlääkäri kyllä lohdutteli, että suurinosa pystyy lääkkeillä elämään vielä monta vuotta. En haluaisi, että yhteinen taival näin äkkiä katkeaa, vasta on tutustuttu ja opittu mistä toinen pitää. Luopuminen on aina raskasta, olipa se sitten elämästä tai haaveista luopumista. Toivon hiipuminen, se ottaa koville.

Lue lisää

myötätunnostasi! Tuohon ekaan vastaukseeni lisään vielä erään seikan penikkakoirasta, josta voisi EHKÄ epäillä koiralla olevan jo piilevän epilepsian(?) Meillä tuo neljäs, siis vasta poismennyt koiramme oli muista aiemmin meillä olleista koiran pennuista poikkeava siten, että joskus pentuna ollessaan huomasimme sen seisoa tököttävän paikoillaan. Vähä kyseltiinkin mitähän miettinee...Eiväthän muut koiranpentumme olleet noin "käyttäytyneet." Samoin luokse tulokutsuun usein juosta potalsi osaamatta pysähtyä ja vauhdilla törmäsi jalkoihini. Pian opin väistämään ja vältyin enemmiltä mustermilta. Kuuluiko se tapa vain hälle, vai oliko oire jostain... Mutta vaikka olisinkin tiennyt jo silloin tulevasta, en taatusti silloinkaan sen vuoksi olisi raskinut luopua niin muutoin hellyttävästä penikasta. Varmasti sai viettää kanssamme hyvän koiranelämän sairaudestaan huolimatta jälkikasvua jättämättä. Toivottavasti Sinun koira on terve ja mielenkiintoiset koiramaiset vuotenne ovat eessäpäin. Jaksellaan.