Kansanedustajien palkkioihin roimat korotukset

Kansanedustajien palkkiot nousevat lokakuun alussa sadoilla euroilla, kertoo eduskunnan palkkiotoimikunta.

Ensimmäisen kauden kansanedustajien palkkio nousee 500 eurolla yli 7 600 euroon. Toisen ja kolmannen kauden edustajien palkkio kasvaa vastaavalla summalla vajaaseen 8 000 euroon.

Ei leikata ei.
3172779
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 317

Vanhimmat

Kansalta otetaan ja rikollis politiikoille annetaan. POLITIIKASTA ON LEIKATTAVA JA PORUKKAA VÄHENNETTÄVÄ.

6Äänestä
  • Näin on. Kun vertaa Saksan kansanedustajiin Saksassa on enempi kansalaisia kuin Suomessa meillä liikaa kansanedustajia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Näin on. Kun vertaa Saksan kansanedustajiin Saksassa on enempi kansalaisia kuin Suomessa meillä liikaa kansanedustajia.

    joo ainaki ursula wonderlier illa aina samat housut vuodesta toisee. se ei vaatteilla koreile ku sotahaaveilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    joo ainaki ursula wonderlier illa aina samat housut vuodesta toisee. se ei vaatteilla koreile ku sotahaaveilla.

    *
    *
    SDP ja Vasemmisto ja Vihreät ja VasemmistoKEPU - VAATII- isompia Korotuksia
    *
    *

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    *
    *
    SDP ja Vasemmisto ja Vihreät ja VasemmistoKEPU - VAATII- isompia Korotuksia
    *
    *

    -
    - Vaativat tekemättömistä töistä Korotuksia, -tommosia on Vain Vasemmistossa
    -

    Äänestä

Olispa hyvä kun joku nyt kaatais hallituksen.

2Äänestä
  • Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    4Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    Selvä suhdanne ero.Köyhällä on vain palkat mutta rikkailla palkkiot etuuksien päälle.

    2Äänestä

  • Tätä toivomme👍

    Olisihan kansanedustajien pitänyt kieltäytyä. kun on huonot ajat koko kansalla. Mutta, niinhän yritystukia saavat isot firmatkin nostivat hintoja ja jakoivat ennätysisot osingot, kun samaan aikaan työntekijöitä sanottiin irti. Samaan aikaan isot kauppaketjut nostivat yhteistuumin ruuan hintaa jopa kaksinkertaisiksi, mutta eivät tingi huonona aikana voitosta. Samoin vuokrat nousi. Minkä hinta laski? Onko kukaan huomannut? Mutta, kulutus ei nouse, kun pienituloisilta leikataan, mutta suurituloisille annettiin verohelpoituksia.

    Turha kaunistella edustajien palkankorotuksia,jonkun palkiotoimikunnan itsenäisenä toimensa.Tämä toimikuntahan on eduskunnan järjestämä huijaus,itse nämä koijarithan tämän on päättäneet.Silloin pitää myös tehdä toimikunta palkansaaja työntekijöiden keskuudessa joka päättää työntekijöitten palkankorotuksista ilman työnantajia.Miksi oikeitten työntekijöiden pitäisi pärjätä penni korotuksilla,kun ei nämä turhat patsastelijat muka pärjää edes tonni korotuksilla. Edustajia on muutenkin turhan paljon.Kyllä pelkän napin painamiseen saataisiin halvempia tekijöitä vaikka 2500€ kuukausipalkalla.

    2Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Sullahan varmaan on kotona joku nappi jota saat painella vaikka yötä-päivää.

    Äänestä

  • Hallitus on jo kaatokännissä ja kaatuu itsestään.

    Äänestä

  • Meinaatko, etteivät korotukset koskisi enää seuraavaa hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    Ei, mutta usko pois, että sillä "palkkioinstanssilla" on taatusti tukeva yhteys näihin kähmyreihin.

    Jännää, oppositiokin, joka on pari vuotta huutanut ja rääkynyt joka asiassa, on hiljaa tästä.

    Sehän on "vaan" toista milliä per vuosi. Pikkuraha??
    Jos olisivat nyt fiksuja, kieltäytyisivät ja näyttäisivät mallia, mutta ei. Kertoo noista kaikista apinoista sen, että paska-aivoja ovat!

    Äänestä

  • Kokoomus on huonoin , valehteleva ja manipuloiva puolue, pahin kaikista.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Selvä suhdanne ero.Köyhällä on vain palkat mutta rikkailla palkkiot etuuksien päälle.

    Persut ja Kokoomus ovat täyttä kusetusta ,manipuloiva sekä pahin hallitus ikinä.

    Äänestä

  • Jani Mäkelä vois yrittää

    Äänestä

  • sillo ku todella rikollista touhua nii kaikki sallii sen nii oli hitlerinki aikaa...sitte seuraavat sukupolvet miettii miksei kukaa tehny mitää

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Turha kaunistella edustajien palkankorotuksia,jonkun palkiotoimikunnan itsenäisenä toimensa.Tämä toimikuntahan on eduskunnan järjestämä huijaus,itse nämä koijarithan tämän on päättäneet.Silloin pitää myös tehdä toimikunta palkansaaja työntekijöiden keskuudessa joka päättää työntekijöitten palkankorotuksista ilman työnantajia.Miksi oikeitten työntekijöiden pitäisi pärjätä penni korotuksilla,kun ei nämä turhat patsastelijat muka pärjää edes tonni korotuksilla. Edustajia on muutenkin turhan paljon.Kyllä pelkän napin painamiseen saataisiin halvempia tekijöitä vaikka 2500€ kuukausipalkalla.

    minusta voitaisiin huimasti korottaa koska ovat ahkeria sodan ylläpitämisessä siitähän me maksamme ja saamme ilomme.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Meinaatko, etteivät korotukset koskisi enää seuraavaa hallitusta.

    ei kun jos sanna niin vaatii paljon enemmä ku nää...se on tottunu nyt saamaa sopivasti tai tyydyttävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Kokoomus on huonoin , valehteleva ja manipuloiva puolue, pahin kaikista.

    ei ne oikee voi mitää ku h-a virheen miehen tukija määrää pelolla ja uhittelulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Hallitus on jo kaatokännissä ja kaatuu itsestään.

    Ei edes opposition punikit vastusta korotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Turha kaunistella edustajien palkankorotuksia,jonkun palkiotoimikunnan itsenäisenä toimensa.Tämä toimikuntahan on eduskunnan järjestämä huijaus,itse nämä koijarithan tämän on päättäneet.Silloin pitää myös tehdä toimikunta palkansaaja työntekijöiden keskuudessa joka päättää työntekijöitten palkankorotuksista ilman työnantajia.Miksi oikeitten työntekijöiden pitäisi pärjätä penni korotuksilla,kun ei nämä turhat patsastelijat muka pärjää edes tonni korotuksilla. Edustajia on muutenkin turhan paljon.Kyllä pelkän napin painamiseen saataisiin halvempia tekijöitä vaikka 2500€ kuukausipalkalla.

    Näinpä. Kärjistetysti sanottuna: ryhmäkurin vuoksi kaikille kansanedustajille voitaisiin antaa kenkää. Tarvitaan vain puolueiden puheenjohtajat. Muut ovat vain turha taakka ja kuluerä suomalaisille veronmaksajille.

    Äänestä

  • petteri orpolla tulisi itku kun tippuisi perusliksalle

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    olisihan korotuksesta voinut kieltäytyä

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    Ite ovat valinneet ton palkkiotoimikunnan, jotta saavat sanoa, että joku ulkopuolinen näitä korotuksia heille haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei se hallitus tuota korotusta tehnyt! Se on erillinen palkkioinstanssi joka päättää ja kyllä siinä on jokaisen puolueen edustajat samalla lailla mukana hyväksymässä sitä!

    Ei ne esitä palkkion korottamista ilman kansanedustajien tekemää aloitetta!! Siitä olen aivan varma! Onhan tuo aivan hullua, kun valtioin talous on aivan retuperällä, niin aletaan omia palkkioita korottamaan!!

    Kansalta viedään avustuksia jokataholta ja sitten viitsivät esittää omien palkkioittensa korotusia, vaikka heillä on jo aivan hyvät tulot ja kaikki mahdolliset edut sen lisäksi!

    Ahneus kasvaa syödessä!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Olisihan kansanedustajien pitänyt kieltäytyä. kun on huonot ajat koko kansalla. Mutta, niinhän yritystukia saavat isot firmatkin nostivat hintoja ja jakoivat ennätysisot osingot, kun samaan aikaan työntekijöitä sanottiin irti. Samaan aikaan isot kauppaketjut nostivat yhteistuumin ruuan hintaa jopa kaksinkertaisiksi, mutta eivät tingi huonona aikana voitosta. Samoin vuokrat nousi. Minkä hinta laski? Onko kukaan huomannut? Mutta, kulutus ei nouse, kun pienituloisilta leikataan, mutta suurituloisille annettiin verohelpoituksia.

    Nuo mahtavat erorahatkin eroaville johtajille tällaisena aikana, kun joka puolella tuntuu olevan taloustilanne heikko!

    Tämä maaikma on aivan sekaisin!

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Turha kaunistella edustajien palkankorotuksia,jonkun palkiotoimikunnan itsenäisenä toimensa.Tämä toimikuntahan on eduskunnan järjestämä huijaus,itse nämä koijarithan tämän on päättäneet.Silloin pitää myös tehdä toimikunta palkansaaja työntekijöiden keskuudessa joka päättää työntekijöitten palkankorotuksista ilman työnantajia.Miksi oikeitten työntekijöiden pitäisi pärjätä penni korotuksilla,kun ei nämä turhat patsastelijat muka pärjää edes tonni korotuksilla. Edustajia on muutenkin turhan paljon.Kyllä pelkän napin painamiseen saataisiin halvempia tekijöitä vaikka 2500€ kuukausipalkalla.

    Kirjoittaja on aivan oikeassa! Sitäpaitsi, kun katselen noita istuntoja, niin siellä on paljon sellaista porukkaa, jotka eivät juuri ota osaa eduskunnan työskentelyyn, suuri osa istuu aina
    aivan hiljaa ja jotkut vähän nyökyttelevät ja ilmeilevät halveksivasti, kun esim. muuan demari esittää hallituksen arvostelua ja haukkuu päätöksiä!

    Mielenkiintoista seurata noita ilmeitä eduskunnassa! Kyllä sinne on päässyt aivan turhaa porukkaa!! Todellakin 100 edustajaa riittäisi vallan mainiosti!! Asiat tulisivat yhtä hyvin hoidettua, jos porukka onm tehokas!

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Kokoomus on huonoin , valehteleva ja manipuloiva puolue, pahin kaikista.

    Kommunistiko siinä kirjoittelee mielipiteitään!??????? Ne kommunistin mielipiteet ovat aina niin rakentavia!!

    Äänestä

  • Liekö vasemmiston RIKU NIEMINEN sittenkin valittu hillotolpalle, kohentamaan omaa punikkitalouttaan? Edellisissä eduskuntavaaleissa( ei tullut valituksi) päätavoite oli silloin kansanedustajien palkkakuopasta nostaminen😂

    Äänestä

Onko Fatim, Lindtman, Sofia, Nasima, Tytti, Minja ja Paavo pöyristyneet asiasta?

6Äänestä
  • Onko yksikään persukansanedustaja?

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko yksikään persukansanedustaja?

    Pitäisikö olla? Tulette näkemään kuinla köyhän asialla tuo lauma tulee olemaan😅🤣😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Pitäisikö olla? Tulette näkemään kuinla köyhän asialla tuo lauma tulee olemaan😅🤣😂

    Hyvin vähän se vaatii jotta pistää nykyisen lauman toimista paremmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hyvin vähän se vaatii jotta pistää nykyisen lauman toimista paremmaksi.

    Ja ei tule pistämään😅🤣😂

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko yksikään persukansanedustaja?

    Veronmaksajien raha kelpaa poliitikoille itselleen puoluekannasta riippumatta. Mikä todistaa että koko poliittinen järjestelmä on silmänlumetta. Vasemmiston oikeiston taistelulinja on äänestäjille tuotettua teatteria ja täyttä fuulaa. Oikeasti poliittinen järjestelmä on vain siipeilevien poliitikkojen oma tulonlähde ja elinkeino ei muuta.

    4Äänestä

  • Miten sama ansanedustaja antaa ymmärtää käytöksellään, toimillaan, että Suomessa toisin kuin muissa EU- maissa kansalainem tulee toimeen alta 1500€ pruttoansioilla, tai eläkkeillä ja tämä ansanedustaja ei tule toi.een alta 7500€ kuukausituloilla. Siinä on aikamoinen ristiriita.

    Suomi on EUn kylmin maa ja täällä on EUn korkeimmat päivittäistavaroiden ja ruokatarvikkeiden hinnat mutta tulotaso ei ole eurooppalaista tasoa.

    Miksiköhän täällä luetaan tarpeetonta, passivoivaa haittakieltä pakko- ja virkamiesruorsia?
    Miksiköhän opetus-, kulttuuri- ja oikeusminiteri on usein RKPstä?
    Miksiköhän RKP on joka hallituksessa?
    Siksiköhän Annikka Saarikko Keskusta jäi pois hallitiksesta, että RKP saa jatkaa suomenkieliste nujertamista pakko- ja virkamiesruotsilla?

    Persuilla oli vaaliohjelmassaan pakkoruotsin poisto, saivat sillä paljon ääniä, mutta hinku oli niin kova hallitukseen, että kun Kepu petti taas kerran koko suomenkilisen väestön tekemällä persujen vaalilupauksen tyhjäksi jäämällä pakkoruotsin ja RKP n hyväksi pois hallituksesta ja naisen, Purran ensimmäiset sanat ministerinä olivat, että mitä haittaa pakkoruotsi. Siis haitallinen pakkokieli jolla on kohta tuhottu koko tämä älykäs, ahkera, rehellinen ja maailman suvaitsevaisin kansakunta, suomenkieliset suomalaiset.

    3Äänestä

  • Kukapas sitä nyt rahantulosta kieltäytyisi!!
    Ja pitäähän niiden nyt saada korotus siinä kuin muidenkin palkansaajien!
    Ja kuten tiedotettiin, korotus estää korruptoitumista! Ainakin näin ajatellaan!

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kukapas sitä nyt rahantulosta kieltäytyisi!!
    Ja pitäähän niiden nyt saada korotus siinä kuin muidenkin palkansaajien!
    Ja kuten tiedotettiin, korotus estää korruptoitumista! Ainakin näin ajatellaan!

    Olemme jo pitkää kiertänyt kirparit .
    Teki pahaa kun köyhä yksin huoltaja äiti tai mummu penkoo tavaroita ja laskee euroja.
    Mersulla tullaan katsomaan löytöjä.
    Kädestä viedään kaikki mikä irtosi.
    Miksi ette pärjää saa palkkioksi medialta

    2Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kukapas sitä nyt rahantulosta kieltäytyisi!!
    Ja pitäähän niiden nyt saada korotus siinä kuin muidenkin palkansaajien!
    Ja kuten tiedotettiin, korotus estää korruptoitumista! Ainakin näin ajatellaan!

    pitäähän se Purraki saaha hymyilemään kunnon palkankorotuksella.Melkein tonni kuussa jo vain passaa virnuilla ja olla omahyväinen saavutuksistaan ,kuten tänään nähtiin kyselytunnilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko yksikään persukansanedustaja?

    Kyllä Persut on esittäneet puoluetukien ym leikkaamista.!
    Hiljaa on media.

    1Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    pitäähän se Purraki saaha hymyilemään kunnon palkankorotuksella.Melkein tonni kuussa jo vain passaa virnuilla ja olla omahyväinen saavutuksistaan ,kuten tänään nähtiin kyselytunnilla.

    Kyllä tulla korotuksella saa jo lisää Tummelia naamaan,tulee kiiltämään entistä enemmän.Nainen on kuin rasvassa keitetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Veronmaksajien raha kelpaa poliitikoille itselleen puoluekannasta riippumatta. Mikä todistaa että koko poliittinen järjestelmä on silmänlumetta. Vasemmiston oikeiston taistelulinja on äänestäjille tuotettua teatteria ja täyttä fuulaa. Oikeasti poliittinen järjestelmä on vain siipeilevien poliitikkojen oma tulonlähde ja elinkeino ei muuta.

    Eivät ne töitä tee eivätkä nuodata omia lupauksiaan teoista puhumattakaan, tämä on päivä päivältä törkeämpää.......

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Veronmaksajien raha kelpaa poliitikoille itselleen puoluekannasta riippumatta. Mikä todistaa että koko poliittinen järjestelmä on silmänlumetta. Vasemmiston oikeiston taistelulinja on äänestäjille tuotettua teatteria ja täyttä fuulaa. Oikeasti poliittinen järjestelmä on vain siipeilevien poliitikkojen oma tulonlähde ja elinkeino ei muuta.

    Sekoilevat ja lusmuavat aina vain pahemmin....

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko yksikään persukansanedustaja?

    Opit sinäkin sen, että kaikki on samanlaisia paskoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Miten sama ansanedustaja antaa ymmärtää käytöksellään, toimillaan, että Suomessa toisin kuin muissa EU- maissa kansalainem tulee toimeen alta 1500€ pruttoansioilla, tai eläkkeillä ja tämä ansanedustaja ei tule toi.een alta 7500€ kuukausituloilla. Siinä on aikamoinen ristiriita.

    Suomi on EUn kylmin maa ja täällä on EUn korkeimmat päivittäistavaroiden ja ruokatarvikkeiden hinnat mutta tulotaso ei ole eurooppalaista tasoa.

    Miksiköhän täällä luetaan tarpeetonta, passivoivaa haittakieltä pakko- ja virkamiesruorsia?
    Miksiköhän opetus-, kulttuuri- ja oikeusminiteri on usein RKPstä?
    Miksiköhän RKP on joka hallituksessa?
    Siksiköhän Annikka Saarikko Keskusta jäi pois hallitiksesta, että RKP saa jatkaa suomenkieliste nujertamista pakko- ja virkamiesruotsilla?

    Persuilla oli vaaliohjelmassaan pakkoruotsin poisto, saivat sillä paljon ääniä, mutta hinku oli niin kova hallitukseen, että kun Kepu petti taas kerran koko suomenkilisen väestön tekemällä persujen vaalilupauksen tyhjäksi jäämällä pakkoruotsin ja RKP n hyväksi pois hallituksesta ja naisen, Purran ensimmäiset sanat ministerinä olivat, että mitä haittaa pakkoruotsi. Siis haitallinen pakkokieli jolla on kohta tuhottu koko tämä älykäs, ahkera, rehellinen ja maailman suvaitsevaisin kansakunta, suomenkieliset suomalaiset.

    Siksi,koska meitä hallitsee diktaattori kokoomus

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Kyllä Persut on esittäneet puoluetukien ym leikkaamista.!
    Hiljaa on media.

    Onko. Ei ole ääntä pitäneet. Tietääkö kansa muuten että sote_valtuutetuillekin maksetaan puoletukea. Miksi. Joku valtuutettu kertoi kun tätä kysyttiin, että mihin he käyttävät. Vastaus oli että tarjoiluihin ja jonkun mainoslehtisen tekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Pitäisikö olla? Tulette näkemään kuinla köyhän asialla tuo lauma tulee olemaan😅🤣😂

    Kenen niistä? Keskisarjan kun se on juonut fyrkkansa?

    Äänestä

  • ne jotka pöyristyy eikä kestä eliminoituu itsestään jotenkin oudosti ja media keksii syyn...siellä ei nyt kaivata ketää joilla järki toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja ei tule pistämään😅🤣😂

    mutta säälikää nyt heitä ainakin purra avautui taas vaikeasta elämästään jossain ..eihän niiltä voi vaatia sillo..niiden paras on tämä

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Kyllä tulla korotuksella saa jo lisää Tummelia naamaan,tulee kiiltämään entistä enemmän.Nainen on kuin rasvassa keitetty.

    haha

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Kenen niistä? Keskisarjan kun se on juonut fyrkkansa?

    tai lähettäny kirjeessä vihreelle miehelle ku p.a

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Kyllä tulla korotuksella saa jo lisää Tummelia naamaan,tulee kiiltämään entistä enemmän.Nainen on kuin rasvassa keitetty.

    Palkankorotukset koskee kaikkia edustajia 200 kpl.
    Myös vihervasemmisto (köyhien puolustajat, hahaha)
    Kukaan ei vastusta, Koskela, Virta, Lindtman, ym,ym.
    Kaikille kelpaa raha, eikä siihen haluta muutosta. Onko
    joku vielä niin tyhmä, että luulee jotain muuta. Eihän
    pienipalkkainen duunarikaan voi kieltäytyä palkankorotuksista,
    jos liitto on niin sopinut.

    Äänestä

  • Siinä nuo ovat ihmisiä kuten sinäkin.
    Vastustaisitko sinä tuntuvaa palkankorotusta? Sehän olisi tyhmää?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Miten sama ansanedustaja antaa ymmärtää käytöksellään, toimillaan, että Suomessa toisin kuin muissa EU- maissa kansalainem tulee toimeen alta 1500€ pruttoansioilla, tai eläkkeillä ja tämä ansanedustaja ei tule toi.een alta 7500€ kuukausituloilla. Siinä on aikamoinen ristiriita.

    Suomi on EUn kylmin maa ja täällä on EUn korkeimmat päivittäistavaroiden ja ruokatarvikkeiden hinnat mutta tulotaso ei ole eurooppalaista tasoa.

    Miksiköhän täällä luetaan tarpeetonta, passivoivaa haittakieltä pakko- ja virkamiesruorsia?
    Miksiköhän opetus-, kulttuuri- ja oikeusminiteri on usein RKPstä?
    Miksiköhän RKP on joka hallituksessa?
    Siksiköhän Annikka Saarikko Keskusta jäi pois hallitiksesta, että RKP saa jatkaa suomenkieliste nujertamista pakko- ja virkamiesruotsilla?

    Persuilla oli vaaliohjelmassaan pakkoruotsin poisto, saivat sillä paljon ääniä, mutta hinku oli niin kova hallitukseen, että kun Kepu petti taas kerran koko suomenkilisen väestön tekemällä persujen vaalilupauksen tyhjäksi jäämällä pakkoruotsin ja RKP n hyväksi pois hallituksesta ja naisen, Purran ensimmäiset sanat ministerinä olivat, että mitä haittaa pakkoruotsi. Siis haitallinen pakkokieli jolla on kohta tuhottu koko tämä älykäs, ahkera, rehellinen ja maailman suvaitsevaisin kansakunta, suomenkieliset suomalaiset.

    Se, että RKP on kokoansa suurempi johtuu ainakin osittain vaalirahoittajista.
    Lukemattomat säätiöt rahoittavat usein niiden kansanedustaja ehdokkaiden vaaleja jotka kannattavat ruotsin kielen erityisasemaa Suomessa. Rahoitus ei ole edes puoluesidonnaista.

    Minä olenkin sitä mieltä, että kyllä säätiöt ja ay-liikkeetkin on pantava verolle, sen verran suossa on nyt Suomi.
    Btw, ruotsin kielen opetus tuli pakolliseksi peruskoulu-uudistuksen myötä 1960-luvulla.
    Se saatii pakolliseksi poliittisella pelillä ja lehmänkaupoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Miten sama ansanedustaja antaa ymmärtää käytöksellään, toimillaan, että Suomessa toisin kuin muissa EU- maissa kansalainem tulee toimeen alta 1500€ pruttoansioilla, tai eläkkeillä ja tämä ansanedustaja ei tule toi.een alta 7500€ kuukausituloilla. Siinä on aikamoinen ristiriita.

    Suomi on EUn kylmin maa ja täällä on EUn korkeimmat päivittäistavaroiden ja ruokatarvikkeiden hinnat mutta tulotaso ei ole eurooppalaista tasoa.

    Miksiköhän täällä luetaan tarpeetonta, passivoivaa haittakieltä pakko- ja virkamiesruorsia?
    Miksiköhän opetus-, kulttuuri- ja oikeusminiteri on usein RKPstä?
    Miksiköhän RKP on joka hallituksessa?
    Siksiköhän Annikka Saarikko Keskusta jäi pois hallitiksesta, että RKP saa jatkaa suomenkieliste nujertamista pakko- ja virkamiesruotsilla?

    Persuilla oli vaaliohjelmassaan pakkoruotsin poisto, saivat sillä paljon ääniä, mutta hinku oli niin kova hallitukseen, että kun Kepu petti taas kerran koko suomenkilisen väestön tekemällä persujen vaalilupauksen tyhjäksi jäämällä pakkoruotsin ja RKP n hyväksi pois hallituksesta ja naisen, Purran ensimmäiset sanat ministerinä olivat, että mitä haittaa pakkoruotsi. Siis haitallinen pakkokieli jolla on kohta tuhottu koko tämä älykäs, ahkera, rehellinen ja maailman suvaitsevaisin kansakunta, suomenkieliset suomalaiset.

    Ruotsin kielen pakollisuudelle ei ole olemassa kritiikin kestävää perustelua. Varsinkin kun tekniikka ja tekoäly pystyy ymmärtämään niin teksiä kuin puhettakin. Virkamiesruotsi,- vai pitäisikö sanoa virkahenkilöruotsi, on siten menettänyt ne viimeisetkin perusteensa.

    Olisikin järkevää suunnata peruskoulunkin rajatut resulssit johonkin opiskelijalle itselleen hyödylliseksi kokemansa kielen opiskeluun, tulokset paranevat aivan varmasti kun motivaatio korkeammalla. Ruotsin kielen opiskelu on toki yhä edelleen sallittua ja hyödyllistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Kyllä Persut on esittäneet puoluetukien ym leikkaamista.!
    Hiljaa on media.

    Se on sitä populismia. Heitetään tuollaista jonka tiedetään jo etukäteen ja satavarmasti epäonnistuvan.
    Mitähän seuraavaksi, varmaan lupailevat lisäyksiä sosiaalitukiin ja toki parantaa duunarin asemaa?
    Katteettomia lupauksia jotka petetään heti kun valtaan pääsy varmistunut. Valehtelevaa rupusakkia mielestäni.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Siksi,koska meitä hallitsee diktaattori kokoomus

    Ei. Kyllä meitä hallitsee ulkoparlamentaarinen taho. Olkoon sen nimi vaikkapa EK.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Kenen niistä? Keskisarjan kun se on juonut fyrkkansa?

    Raittiuslautakunnan varamiehen varjon kitkerä
    kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hyvin vähän se vaatii jotta pistää nykyisen lauman toimista paremmaksi.

    Kyllä nuo kansanedustajat osaavat huolehtia omista tuloistaan, mutta kansalta pitää ottaa sitten ne palkkioitten korotukset! Eihän tasapaino valtiin menoissa muuten säily!

    Ahneilla on kakkanen loppu!

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Siksi,koska meitä hallitsee diktaattori kokoomus

    Nythän sinä puhut palturia! Hallituksessa on on monta muuta puoluetta ja yhteispelillä he päätöksiä tekevät, joten turha on yhtä puoluetta syyttää!

    Et taida olla oikein selvillä tuosta hallituksen kokoonpanosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Onko. Ei ole ääntä pitäneet. Tietääkö kansa muuten että sote_valtuutetuillekin maksetaan puoletukea. Miksi. Joku valtuutettu kertoi kun tätä kysyttiin, että mihin he käyttävät. Vastaus oli että tarjoiluihin ja jonkun mainoslehtisen tekoon.

    Noista poissaolosta vielä! Kuinka moni kansalainen saa olla työpaikaltaan pois täydellä palkalla niin, ettei tarvits edes tehdä selvää, miksi on ollut poissa istunnoista???

    On se melko lojaali työpaikka!! Kaikilla on poissaoloja kymmeniä päiviä ja sitten saavat kesäloman täydellä palkkiolla! Kenellä on noin edullinen työpaikka! Ei edes opettajille makseta kesällä palkkaa, vaikka he sen ansaitsisivat paljon paremmin kuin kansanedustajat!

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    pitäähän se Purraki saaha hymyilemään kunnon palkankorotuksella.Melkein tonni kuussa jo vain passaa virnuilla ja olla omahyväinen saavutuksistaan ,kuten tänään nähtiin kyselytunnilla.

    Purra ei tee mitään ilman kokoomuksen lupaa ja taustatukea.

    Äänestä

Jokaisen 'itsensäedustajan' kk palkka lähes sevverta kuin itte saan VUODESSA.
Nytteijjois ollu hyvä aika nostaa palkkoja/palkkioita.

JA, leikattavaa ois miljonääreiltä ns. sopeutumisrahoista. Se olis oikeuden mukaisempaa.

3Äänestä
  • Tämä ei tunnu haittaavan oppositiota lainkaan. Outoa, sillä kaikki muu mitä tällä hallituskaudella on tapahtunut, on väärin😂🤣😅

    3Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tämä ei tunnu haittaavan oppositiota lainkaan. Outoa, sillä kaikki muu mitä tällä hallituskaudella on tapahtunut, on väärin😂🤣😅

    Hih ja haa. Jopa Ranskassa käytetään Suomea esimerkkinä epäonnistuneesta oikeistopolitiikasta!
    EU:n surkein työllisyyskehitys ja toiseksi surkein työttömyys. Nyt on Saksittu Suomi lamaan. Siinäpä tosiasioita nieltäväksi.

    Äänestä

Turhaa ulinaa. Väitän että jokainen meistä, jos olisi asemassa jossa voi itse olla vaikuttamassa tai jopa päättämässä siitä millaista rahaa työstään tai toimestaan saa, joka ikinen ottaisi ihan kaiken mitä annetaan.

1Äänestä
  • Ja meidänkö tulee palkanmaksajana hyväksyä näiden paviaaneiden tunarointi????!!
    Normi työntekijä lempattaisiin kengän kuva persuksissaan surkeasti tehdystä työstä, näille perkeleille korotetaan palkkaa sen sijaan. ÄLYTÖNTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    3Äänestä

  • Me muut joudumme neuvottelemaan korotuksista taikka odottamaan liittojen neuvottelemia korotuksia. Emme voi itse päättää.

    Meidän on myös tehtävä työmme sovitulla tavalla. Emme voi tehdä, mitä sattuu.

    "Edustajiemme" pallkoista sen sijaan ei neuvotella työnantajan eli kansan kanssa. He tekevät myös aivan, mitä tahtovat, vaikka se olisi jopa päinvastaista kuin on sovittu. Irtisanoa ei voi, kuten meidät muut.

    Ja tällaista se homma sitten on. Valehtelua ja suhmurointia.

    4Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ja meidänkö tulee palkanmaksajana hyväksyä näiden paviaaneiden tunarointi????!!
    Normi työntekijä lempattaisiin kengän kuva persuksissaan surkeasti tehdystä työstä, näille perkeleille korotetaan palkkaa sen sijaan. ÄLYTÖNTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    todella hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Noin valitettavasti saattaa olla. Siksipä tuleekin ihmetellä, miksi järjestelmä sallii tuollaiset toimet, kuka päättää niistä ja eikö ole ketään, joka voisi niihin vaikuttaa eli asettaa ne kyseenalaisiksi.

    Äänestä

  • eri asia ! työstä pitääkin maksaa mut ei keikaroinnista ja hulluttelusta ..maansa tuhoyrityksestä...ei kriminaalista toiminnasta!! sehä on rikollisjengi

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ja meidänkö tulee palkanmaksajana hyväksyä näiden paviaaneiden tunarointi????!!
    Normi työntekijä lempattaisiin kengän kuva persuksissaan surkeasti tehdystä työstä, näille perkeleille korotetaan palkkaa sen sijaan. ÄLYTÖNTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    oiski vaa tunarointia...nää on suunnitellu kaiken etukäteen ja tietää et sulla ei kohta o penniäkää sen takii ne aina kauheesti nauraa ku tapaa. Fakronki vihreen miehen kans katkee naurusta ku yhessä.
    Ne nauraa meille ku ollaan uskottu kaikki pas..an puhumine ja nyt manipuloitu kyvyttömiks.

    Äänestä

Kela säästi asumistuissa kansanedustajien palkankorotukset

4Äänestä

Kyllä Halla-Ahoa nyt naurattaa, palkka nousee 9000 tonnilla, luulsi että sillä pärjää.

Äänestä
  • Piankos vikisee korkeasta verotuksesta

    Äänestä

  • mut osa siitä suoraa vihreelle t-shirtille..ku sotaa pitää jatkaa..se o niitten uus huvittelu.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Piankos vikisee korkeasta verotuksesta

    Jäämme odottamaan kuinka punikit hammasta purren
    pahoittaa mielensä ja vaatii palkkion alennuksia.
    Buhaaaaaaaaaa.............................

    Äänestä

Ruokaa kansanedustajista kun Suomi kärsii nälänhädästö lihoiksi vain pihveiksi

Äänestä
  • :D:D

    Äänestä

Saavatko Vihreätkin korotuksen

1Äänestä
  • Eipä paljon oppositio valita tästä päätöksestä.Orpo näytti todelliset kasvonsa samoin Purra.Paskasakkia kaikki

    1Äänestä

Eikö kansanedustajilla, eduskunnalla ole mahdollisuus äänestää korotusta vastaan? Hallituksen kannatus on huhujen mukaan alhainen, joten esitys kaatuisi ja hallitus saman tien.

2Äänestä
  • Eihän missään nimessä saa omia etuuksia heikentää.
    Heikennetään muita ja itselle lisää.
    Eipä varmaan koskaan ole yksikään edustaja kieltäytynyt ja vastustanut omien etuuksien parantelusta ja palkkioiden kulukorvausten,ym nostosta.

    1Äänestä

  • Demokratiassa tietenkin niin pitäisi toimia. Mutta kun meidänkin demokratia on vain poliitikkojen suolaisen elämän maksajille, eli meille kansalaisille tarkoitettu teatteriesitys.

    Seuraavaksi näemme jälleen poliitikkojen uhriutumista kun kokevat yhä enemmän ja enemmän vihapuhetta ja pahempaa väkivallan uhkaa. Kyllä poliitikonkin pitää saada työrauha. Saarikkokin itki juuri ukkolalle kuinka oli saanut pahoja ulkonäköön liittyviä kommentteja somessa! Sellainen on traumaatista poliitikolle, ja hei ihan oi- kees-ti ei poliitikonkaan tarvitse ihan mitä tahansa sietää. 😭

    Hallitus teki muuten juuri päätöksen leikata kohtuuasumista tarjoavien ara- rahoitteisten asuntojen rahoitusta. Eli ovat päättäneet tehdä köyhien elämästä koko ajan mahdottomampaa.

    Mihinköhän he oikeasti pyrkivät? 🤔 Pelottavasti näyttäisi siltä että joku final solution- ratkaisu on siellä taustalla mielessä kun verovaroilla siipleilevän eliitin tarvitsee petailla omia asemiaan vihaisia kansalaisia vastaan varmistelemalla omaa toimeentuloaan mahdollisimman hyvin, ja tehdä kansalaisista heikkoja jotta heillä ei ole resursseja alkaa protestoimaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Demokratiassa tietenkin niin pitäisi toimia. Mutta kun meidänkin demokratia on vain poliitikkojen suolaisen elämän maksajille, eli meille kansalaisille tarkoitettu teatteriesitys.

    Helsinki on jo miehitetty kansannousun varalta.

    No maailma,seuraa miten venjän naapurissa toimitaan.
    Malli tulee suoraan ...

    Äänestä

  • verrattuna vihreen miehen tuloihi

    nyt kyllä kaikki barrikaadeille ei muu auta!!

    Jep. Näinhän se vähän on.
    Hullunkurisinta mielestäni on se, että meillä Suomessa ei ole laisinkaan riippumatonta perustuslakituomioistuinta. Suomelle onkin irvailtu asiasta.

    Perustuslain tarkoitus on suojella kansalaisia päättäjien mielivallalta, mutta meillä Suomessa perustuslain toteutumista valvoo perustuslakivaliokunta, joka koostuu eri puolueiden edustajista. Mielestäni poliittisiin puolueisiin sidoksissa olevat ja varsinkin kansanedustajat ovat jääviä tehtävään koska paitsi, että ovat vallankäyttäjiä ja päättäjiä, he ovat myös puolueeliitin ryhmäkurin alaisia!

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    nyt kyllä kaikki barrikaadeille ei muu auta!!

    Kyllä nyt pitäs kansan nousta kapinaan.

    Äänestä

Täytyypä lopettaa kokonaan äänestäminen näiden kansalta ryöstäjien vuoksi.

1Äänestä
  • Tuollaisia ryöstäjiä sitten pitäisi puolustaa, jos sota syttyisi, uhrata vielä oma henki näiden edestä.
    Oikein yritäävät saada Venäjän hyökkäämään suomeen.

    Äänestä

  • Sopii kysyä kuinka te kehtaatte ? ja kyllähän te kehtaatte, vai mitä ?

    2Äänestä

  • Minä olen lopettanut äänestämisen jo kauan sitten .minun äänellä ei yksikään roisto mene eduskuntaan valehtelemaan ja omia etujaan korottamaan .jos suomen kansasta löytyisi edes vähän pontta niin parrikaadeille vaan ,mutta kun ollaan sellasia vässyköitä niin eihän sitä viitsi .👌👎🤫

    1Äänestä

  • Tyhjä lappu on poliittisen parlamentarismin loppu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuollaisia ryöstäjiä sitten pitäisi puolustaa, jos sota syttyisi, uhrata vielä oma henki näiden edestä.
    Oikein yritäävät saada Venäjän hyökkäämään suomeen.

    Orpo ja Purra etulinjaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuollaisia ryöstäjiä sitten pitäisi puolustaa, jos sota syttyisi, uhrata vielä oma henki näiden edestä.
    Oikein yritäävät saada Venäjän hyökkäämään suomeen.

    Antaa rikkaiden mennä tykinruuaksi, heillä sitä on puolustettavaa, mitä puolustettavaa köyhällä on? Lähdetään köyhät pakolaiseksi, niin saadaan hotellimajoitus, taskurahaa, uudet kännykät, levikset, nahkatakkia, untuvatakit ja onhan meillä siellä työpaikkoja, mihin paetaan. Sossu ja toinen on Kela, molemmista saa rahaa ja katumaasturi heti harrastusta varten ja 3-4h+k rivitalo ilman vuokraa, niinhän nämä vieraslajitkin saa. Saadaan vielä kerran vuodessa virkistysmatka kotimaahan, vaikka siellä on vaarallista ja sotatila.

    1Äänestä

  • Koko kansa voisi lopettaa äänestämisen,mutta ei aina äänestetään näitä samoja puupäitä💩

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Antaa rikkaiden mennä tykinruuaksi, heillä sitä on puolustettavaa, mitä puolustettavaa köyhällä on? Lähdetään köyhät pakolaiseksi, niin saadaan hotellimajoitus, taskurahaa, uudet kännykät, levikset, nahkatakkia, untuvatakit ja onhan meillä siellä työpaikkoja, mihin paetaan. Sossu ja toinen on Kela, molemmista saa rahaa ja katumaasturi heti harrastusta varten ja 3-4h+k rivitalo ilman vuokraa, niinhän nämä vieraslajitkin saa. Saadaan vielä kerran vuodessa virkistysmatka kotimaahan, vaikka siellä on vaarallista ja sotatila.

    .."kerran vuodessa ..?"

    Äänestä

  • Minä lopetin monta vuotta sitten,Siitä lähtien kun porvaripuolueet huijasivat itsensä valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuollaisia ryöstäjiä sitten pitäisi puolustaa, jos sota syttyisi, uhrata vielä oma henki näiden edestä.
    Oikein yritäävät saada Venäjän hyökkäämään suomeen.

    ei tappamaan kenekään hullun takia!! nielaskoo oman kitkerän tappionsa raivohullu

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Orpo ja Purra etulinjaan.

    mietin just samaa et ne pitäis sinne laittaa kaikki!! tuppi minusta kuuluu etulinaan ekana..sitte muut perässä jos pahasti käy

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Koko kansa voisi lopettaa äänestämisen,mutta ei aina äänestetään näitä samoja puupäitä💩

    Viime vaaleissa taisi vaihtua 70 edustajaa, mitä sä sieltä huutelet

    Äänestä

  • Näinpä,
    Päättäjäthän ovat suunnitellleet, että leikataan pienituloislta ja ohjataan leikatut rahat itselle.
    Eihän siitä mölistä, mutta niin asiat tapahtuu ja vielä kehuvat, että he ovat korotukset ansainneet.

    3Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Näinpä,
    Päättäjäthän ovat suunnitellleet, että leikataan pienituloislta ja ohjataan leikatut rahat itselle.
    Eihän siitä mölistä, mutta niin asiat tapahtuu ja vielä kehuvat, että he ovat korotukset ansainneet.

    Kyllä nyt rahaa löytyy.

    1Äänestä

  • täällä kerää ukrainalaiset pullotki niitäkää ei jää enää meille

    Äänestä

Eduskunnan loiset riemuitsevat.Ilo kiristää kansalaisten elämää ja odottaa pressan sikajuhlia.Kesä lomailtu ja nyt rahaa lappaa ovista ja ikkunoista.Kyllä on taas helppo mussuttaa yhteisistä säästötalkoista kun sisäfile suussa.Eduskunta on mahtava suojatyöpaikka.Nolla tiedoilla tuhansien tulot.

2Äänestä
  • Muistakaam kun tuo porukka tulee kunta tai kaupunki vierailulle ei pöydän tarvi olla koree ja lahjat voi unohtaa.
    Lahjat muutenkin kuulemma pölyttymään joutuvat kaapin nurkassa.
    Harvoin löytyy kunnon käyttöä.
    Olen kuulut sitäkin et siellä.menee niin hyvin .
    Oli laitettu pöytä kokeeksi
    Varmaan joka päivä mällävät..ihmecet rahat aina loppu.

    Äänestä

Heille lisää joilla on äärettömästi etuja lentoja, asunto etuja ja usea ostaakin 2-asunnon.

Kyllä pihdattiin duunareiden palkkoja ja pieniä lortuksia mutta nämä roistot vetävät lähes 10% sitä mitä duunarit vaati mutta eopä tullut.

Tiukkaa on kansalaisille varaa ei ole mihinkään ja heille joilla lähes puolet on lomaa vuodessa saavat todella liian paljon. Sopeutumiseläkettä ja kaiknelaisi etuja riittää ja mistään ei voi leikata.

Aivan törkeää ja puolet vosi leikata heidän palkkioistaa, palkoista pois silläkin voisi maksaa Valtion velkoja.

Hävyttömyyden huippu kun eivät hoida muutoinkaan asioita ja räksyttävät kuin rakkikoirat. Mikis ei säsätöjen vuoksi he noudattaneet nolla linjaa, koska palkat ja edut on valtavia nyt jo.

Äänestä
  • vihreellä pikkumiehellä resort miamissa ja varmaa muuallaki mut ensi pitää nyhtää tymät jotta saa sit kunnolla rehvastella lopun elämänsä..me varmaa sodan jälkeenki lähetetää sinne sille fyrkat..kunnianosotuksena

    Äänestä

Älkää tehkö niin kuin me teemme vaan tehkää niin kuin me sanomme.

Äänestä
  • Narsisti Sika paskiaiset...

    1Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Narsisti Sika paskiaiset...

    Koskeeko kaikkia puolueita??????

    Äänestä

Tässä maassa osaamattomuudesta palkitaan parhaiten

2Äänestä
  • joo ja nyt on hyvä olla ekemättä mitään! kaikki työ palvelee tuhon ja tuholaisten etua.
    pitää kieltäytyä tän pas..n hyväks tekemisistä.

    Äänestä

Todella räikeää ja naivia tällaisessa tilanteessa korottaa päättäjien palkkioita, jotka joka vuosi kansalta leikkaavat.
Koko ajan toitottavat, että ei ole rahaa, mutta kyllä on rahaa omien palkkioiden ja palkkojen korottamiseen ja tappovehkeisiin.
Leikkaukset kansanedustajien ja ministereiden osalta tarkoittavat palkan ja palkkion korotuksia.
Tavallisen kansan osalta leikkaukset tarkoittavat tulojen leikkaamista, verojen ja maksujen korotuksia.
Päättäjät puolustelevat omia korotuksian, että he eivät voi korotuksille mitään.
Kylläpäs voivat, he nimenomaan ovat korotusautomaatin päätöksillään hyväksyneet, joten voivat päättää, ettei heille korotuksia makseta.
Miksi päättäjien palkkioita korotetaan, kun heille kaikki on muutenkin ilmaista eli verovaroista korvataan liikkuminen, ruoka, asumiskustannusket.
Kansalaiset, joilta nämä leikkaavat on kaikki elinkustannukset, ruoka ja liikkuminen itse maksettava.
Jos nämä pättäjät jäisivät edes päivän ilman palkaa, niin kurkku suorana huutaisivat, että ääääääääääääää nyt kuolen nälkään, ihmisoikeuksien rikkomista ja epätasa-arvoa.

Päättäjät nyt varmasti palkankorotusten jälkeen tuumaavat, että nyt voidana nostaa veroja, kun hehän yleistävät, että jokainen suomalainen on saanut yhtä hyvät palkankorotukset, kuten he ovat saaneet.

Äänestä
  • Ihan turhaa puhua,wt ollaan niin pieni joukko ,et ei se tunnu missään.
    Mutta sepä ei olekaan koko totuus.
    Näin toimii yrittäjät omissa firmoissa säätiöissä ,kunta kaupunki tasolla ihan missä vaan,jossa saa itse päättää palkat.
    Siitä tulee miljardia poikineen vuosi tolkulla.
    Olisiko aika puuttua..monesti ovat myös valtion puss illa joko suoraan tai välilsesti.
    Ihan vaan sivusta seurannut saatetaan nostaa kerralla, jopa tonneja.

    1Äänestä

Ällistyttävää röyhkeyttä.

Kaikkien näiden sosiaaliturvaan ja köyhiin kohdistuvien leikkausten jälkeen tämä on jo estotonta vittuilua ja äänestäjien naamalle räkimistä.

Ilmeisesti tämä hallitus on alkanut itsetuhoiseksi ja päättänyt kaataa ihan itse itsensä.

2Äänestä
  • Näin on

    Äänestä

  • Hyvä, ellei ihan hieno kommentti. Kiitos.

    Äänestä

  • ja elämänsä. Nyt paras veto ois se et suomi yhessä yhteisvoimin tyhentäis koko maan ..
    ois vitt autio naton fu'kn tankkiparkki ! sais hullut hoitaa suomipuutarhaansa. suomee ei enää ees oo! mitä vitt täällä tekee.
    Mihin voitas kaikki lähtee?

    Äänestä

😂😂😂 itellä tulot 700€/kk .....
Pitää hakea eduskuntaan ensi vaaleissa.

2Äänestä
  • Wow, sullako on noin isot tulot, jään tuostakin 😵‍💫

    Äänestä

  • joo voin äänestää..jostain autiolta saarelta käsin

    Äänestä

Perussuomalaiset pöyristyivät, kansanedustajien palkat nousevat, duunarien laskevat.
Jäämme odottamaan Purran, Mäkelän, Keskisarjan ja Halla-Ahon kommentteja pöyristymisen tasosta ja vaikutuksesta suomalaisten arkeen.

1Äänestä

Kateellinen saa olla,mutta kansanedustajissa on useita jotka tienaavat siviilitöissään paremmin.Eli ei pelkkä raha ole motiivina.Paljon on vaikkapa valtion hallintohimmelissäkon väkeä joiden palkka on parempi .

1Äänestä
  • Ihan vaan sivusta seurannut et moni kansanedustaja teekee leipätyötään sivussa .
    On kin mielenkiintoinen juttu et ehtivät tehdä no avustajia saa helposti ottaa lisää jos ei ehdi.

    Äänestä

  • Paljonkohan Kontula sai per laaki? Eikä varmasti veroja maksanut huoraamisestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Paljonkohan Kontula sai per laaki? Eikä varmasti veroja maksanut huoraamisestaan.

    tuskin sivutuloverokorttiakaa hakenu

    Äänestä

Näinhän se menee, että kun pääset " kansanedustajaksi" , niin muutut itsesiedustajaksi.
Ahneet on ahneita, lisää vaan pitää saada. Järkyttävää toimintaa.

1Äänestä

Ei sitten siellä riihessä tullut ministereille Purra ja Orpo mieleen, että miltä tämäkin taas näyttää kun kansalta leikataan ja itselle otetaan avokätisesti.

1Äänestä
  • Luuletko todella, että heillä olisi jotain tuollaisia ajatuksia. Tule jo järkiisi.

    1Äänestä

  • No nykyään onkin tiedotusvälineet ,jotka kertoo pitkin maailmaa.
    Eteenkin ulkomaalset suomen kansalaiset saavat vastata tähän kysymykseen.

    Äänestä

  • Ei sillä ole heille väliä. Eihän kansa voi asialle mitään. Emme me voi edustajiamme erottaa tai heidän palkkoihinsa vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Ei sillä ole heille väliä. Eihän kansa voi asialle mitään. Emme me voi edustajiamme erottaa tai heidän palkkoihinsa vaikuttaa.

    Aika hemmetin relevantti kysymys kuuluu: m i k s i ?

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Aika hemmetin relevantti kysymys kuuluu: m i k s i ?

    minusta tässä tilanteessa se olisi heidän pelastuksensa kannalta erityisen tärkeää meidän pitäisi jotenkin manipuloida ne tajuumaa et iha metässä joho eksyny ..sehä se sinne ne veiki ja sitä ymmärtää vaa

    Äänestä

juuri kun talous on 9 mijd pakkasella, niin palkitaan kansanedustajat johon palaa 40 tuhatta peskästään,

Äänestä
  • Miten tämä perustellaan kun tulospalkkiot ovat arkipäivää monessa yrityksessä..
    Hyvästä työstä saa lisättyä ansioon euroja.
    Mutta nyt menee - ja paljon.
    Työttömiä tulee lisää.
    Luvataan,et kasvua tulee.
    Miten kävi entisten lupauksien kanssa
    Päinvastoin työttömäärä kasvaa ja työttömien määrä vaan kiihtyy sitä ei tarvi edes paljon miettiä
    Kiitos sote talkoot..
    Euroja palaa tekemättä yhtään mitään .
    Sellaistapalkkiota jne.

    1Äänestä

Aluevaaleissa äänesti jo alle puolet. Ei näyttänyt kiinnostavan poliitikoita. Sama meno senkun jatkuu.

1Äänestä

politiikolla ole ammatti liittoa jarruttamassa ansio kehitystä ,

Äänestä
  • minusta tuntuu et politiikka on nimitys kriminaalijärjestölle

    Äänestä

Siinä se taas nähdään nämä leikkaukset, köyhältä viedään rikkaille annetaan.

2Äänestä

Ilman muuta näille parhaista parhaimman A-ryhmän avainosaajille on maksettava niin hyvät korvaukset, että he jaksavat jatkavaa vielä useiden tulevienkin valtiopäivien aikana uurastamistaan pienen ihmisen ja Suomen etujen puolesta.

Äänestä

Tämä on yleinen ongelma monessakin mielessä.
Mennään venäjän malli,et päättäjät vetää kermat päältä.
Tämä palkankorotukset ovat yleisiä.myöd yrityksissä
Mut miettikää jonkun täytyy tulla toimeen tuolla summa kk ..Kaikilla ei ole ruokaan laittaa 500 e.
Tässä näkyy miten hämärtyy eurot mitä suurempaa on tulot.

1Äänestä
  • Mut venäjällä kaikilla (lähes) on oma puutarha ja sieltä tulee ruoka jonka voi purkitta vuosiksi jos on ahkera ja nehä on..siinä säästää

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Mut venäjällä kaikilla (lähes) on oma puutarha ja sieltä tulee ruoka jonka voi purkitta vuosiksi jos on ahkera ja nehä on..siinä säästää

    Siinä taas kaupunkilainen 'tietää' paljon kaikesta. Eli ei mistään mitään.

    Äänestä

Vasemmisto ei ole tyrmännyt korotuksia tuhlailuun vedoten , miksi ?

2Äänestä
  • Siksi kun persut ja SMP on joskus vastustaneet puoluetukia.Ei voi olla NIITTEN kanssa samaa mieltä..?

    1Äänestä

No sehän osoittaa että koko porukka on pelkkiä ahneita rosvoja.

Äänestä

Vientivetoinen palkkamalli on lapsellisen huono.

Mutta päättäjävetoinen voisi toimia. Siitä mallia tes-neuvotteluihin, sillä tottapa päättäjät omista palkoistaan päättävät siten, että siihen on varaa.

Mielestäni vastaava vuosikorotus työtä tekevien palkkoihin olisi siten kohtuullinen ja perusteltavissa.

1Äänestä

Tuleeko kyselytunnilla kysymystä tästä että miksi nyt pitää korottaa....
Noh ite oon saanu 10 pinnan korotukset yhteensä 4 vuodessa.
Mutt kun se palkkani perusduinarin palkka noussut jostain 2400 egestä 2650 euroon ni ei puhuta isoista rahoista.

Äänestä

Varmaankin sen Arkadianmäen vessoissa sniffailtavan kokaiinin hinta on noussut että pitää palkkoja nostaa!

2Äänestä
  • Jättikö Sanna jauhopussukat meilahteen,seuraajalleen.😎😂

    1Äänestä

  • eine varmaa mitää halpaa peukkua ja sehä näkyy päällepäin..pitää puhdasta olla ja läpinäkymätöntä

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Jättikö Sanna jauhopussukat meilahteen,seuraajalleen.😎😂

    siihe varmaa se stuppin vartija kaatu

    Äänestä

Kiinni laitetuista sairaaloista tuli sen verran hyvin säästöjä että kansanedustajien palkkaa voidaan nostaa.

3Äänestä
  • hei mut sehän on siis älyttömän nokkelaa..miten ne kaikki tollaset keksiikää!!

    Äänestä

  • Ja kun sairaat vanhukset kuolla kupsahtavat joko odotushuoneeseen tai matkalla sinne niin tulee ihan sikana säästöjä. Pian voidaan tuplata kansanedustajien palkat ja niistää eläkerahastosta toinenkin miljardi!

    Äänestä

Kyllä on törkeää toimintaa.

1Äänestä

Köyhät lapsiperheet kyykkyyn,mutta itselle otetaan isot palkankorotukset."Palkkiotoimikunta määrää tason,emme itse päätä siitä"....työttömät kyykkyyn,suojaosakin poistettiin mutta työpaikkoja ei ole kyetty luomaan.Äänestää ei kenenkään kannata vaaleissa,oispa hauskaa kun kaikki ne valehtelijat sais vaaleissa tyyliin 100 ääntä....

1Äänestä

Mita se Orpo aina hokeekaan, etta kaikki kivet on kaannettava, jotta saadaan saastoja aikaiseksi. Nappaimistoni on vahan rikki ja ei ole vara ostaa uutta. Sorry, kun puuttuu ylapilkut.

1Äänestä
  • hahah

    Äänestä

Ihan riittävä korvaus osa-aikaisesta pätkätyöstä, johon ei vaadita mitään koulutusta. Kaikki miehet eivät osaa edes kravattia solmia oikein.

1Äänestä

Tämä ei voi eikä saa olla todellista. Juuri leikkasivat pois niiltä, joilla ei ole ennestäänkään mitään. Heiltä siis leikattiin ja heillä säästettiin, jotta kansanedustajat yms. saavat lisää. Prkl. Se pelleporukka puoliksi heti.

1Äänestä
  • ne o lukenu raamatusta sen kohdan mut ei o osannu soveltaa ..se että niillä joilla ei ole otetaan pois sekin vähä..tai jotai löysin tossa: "Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on" on lainaus Matteuksen evankeliumin jakeesta 13:12, jossa Jeesus puhuu vertauksin taivasten valtakunnan salaisuuksista. Hän vertaa tilanteita siihen, että toisille annetaan ymmärrystä ja toisilta otetaan pois se, mitä he jo tietävät tai omistavat, koska he eivät ota vastaan oppia.

    ja pahastaha sanotaa et se käyttää raamattua väärin ..eli...

    Äänestä

Niin ei leikat ei✂️. Joo 500€ korotus🤔 oikein sopivaa tälläsenä aikana 🤨

1Äänestä

Alapäästä leikataan ja yläpäähän lisätään, jotta voidaan sanoa että menee paremmin kuin ennen. Se on henkilökohtaista talouskasvua. Yksilötalous ratkaisee!

1Äänestä
  • Orpo jakaa köyhempien viimeiset varat hyvätuloisille.

    1Äänestä

Liian pienet palkkiot silti, että joku järkeväkin ihminen saataisiin sinne.
Edustajien määrä sen sijaan pitäisi puolittaa ja ottaa sopeutumisrahat pois.

2Äänestä

Säästöjä ja leikkauksia.Vois aloittaa.
Koko eduskuntalaitos,puolet pois edustajista ja avustajista.

Ministeriöt.Jotka ovat täynnä kaikenmaailman kynänpyörittelijää,paperin kantajaa,
että päät yhteen hakkaa.

Veronmaksajien pussissta otetut puoluetuet.35 % kansalaisista ei koskaan äänestä missään vaaleissa.Kuiten he maksavat puoluetukia.

Äänestä

Tämän takia en äänestä ketään niin kauan kun elän, kukaan noista ei ansaitse tuollaisia palkkoja.

1Äänestä
  • Toisaalta olisi hyvä valita huonoista vaihtoehdoista se paras, eli äänestää silti.

    Äänestä

Kokoomus antaa rikkaille ja ottaa köyhiltä. Se on tasausta.

1Äänestä

Ei haittaa yhtään, on se niin paska homma...itse en lähtisi siihen mistään hinnasta!!!

1Äänestä
  • Kuka viisas ihminen on niiin kovasti tyrkyllä pashkahommaan? Aika paljon pistävät mania likoon vaaleissa valituksi tulosta.

    Äänestä

Tuo korotus on niin pieni summa valtion taloudessa, että se ei vaikuta missään mitään...

1Äänestä
  • Mutta kun Orpo sanoi, että "kaikki kivet on käännettävä", niin eikö tämä ole vähän irvokasta?
    Myös se, että vauraiden ja rikkaiden taakkaa helpotetaan samaan aikaan kun Suomi taantumassa ja ainakin osittaisessa lamassa, on erittäin ristiriitaista politiikkaa.
    Varsinkin kun Orpo varmasti itsekin ymmärtää, että ne paljon mainitut "dymaamiset vaikukutukset" ovat todistetusti epätotta.

    Äänestä

Kokonaiskustannukset eivät saa kasvaa, joten 14 edustajaa pois.

Äänestä

Köyhille sen sijaan roimasti raippaa.

Äänestä

Toisaalta saataisiin Afrikasta halvemmalla kansanedustajia niinkuin muutakin työvoimaa.

1Äänestä
  • totta

    Äänestä

Toisaalta ahneus on kuolemansynti ja kateus on kielletty jo Mooseksen Laissa huomatkaa.

1Äänestä
  • niin on ja kun on äly sen ymmärtää..politiikassa tuokin osattaisiin tulkita väärin.

    Äänestä

Nykyisistä kansanedustajista vain alle puolet pääsee seuraavaan eduskuntaan, joten nyt on otettava irti mitä saa.

1Äänestä
  • Ei hätää. Hv-kerho toimii siten, että vaalipudokkaat palkataan puolueeseen avustajiksi tai näitä varten perustetaan jokin uusi virka.

    Äänestä

Nyt ois fiksua, jos kieltäytyisivät tämän kauden korotuksesta ja osallistuisivat säästö talkoisiin.

1Äänestä
  • Jäämme odottamaan suurella mielenkiinnolla, miten
    vihervasemmiston edustajat kommentoi tähän.
    Pahoittavatko ne mielensä vai vaikenevatko asiasta.
    Purra vilautteli saksia, mutta jos vihreät pääsee seuraavaan
    hallitukseen, niin Virta vilauttelee moottorisahaa.
    Säpinää...

    Äänestä

Tottakai ne uskaltavat tehdä mitä vain kun tietävät ettei suomen lammas kansa uskalla tehdä mitään muuta kuin lammas airauksessaan määkiä😂😂😂😂😂

Äänestä
  • Suomen tyhmät lammas kansa aitauksessaan ja uskaltavat määkiä😂😂😂😂😂👍

    1Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Suomen tyhmät lammas kansa aitauksessaan ja uskaltavat määkiä😂😂😂😂😂👍

    määki määki määki ..mut silti ne ei kuule et oon olemassa

    Äänestä

Antti Lindman saattaa olla seuraava pääministeri.
Kumpi heikompi lammas Orpo vai Lindman?
Tumputtajia molemmat johtajina.

2Äänestä
  • joo ei o kummatkaa sopivaa ainesta..tarvitaan vähä selkärankaaki ..ne menee pahuutee heti mukaa

    Äänestä

  • Minulle Lindman on vielä hieman avoin kirja, en tiedä miten valta tulee häneen vaikuttamaan.
    Mielestäni hän on demariksi aika oikealla, joten aivan turha odottaa, että läheskään kaikkea nykyhallituksen päätöksiä tultaisiin purkamaan.

    Äänestä

Tämä kyllä pistää vihaksi kun Suomessa kiristetään vyötä samaan aikaan. Ei oikeustaju riitä mitenkään. Näitä korotuksia vielä tehdään turhankin tiiviiseen tahtiin.

Ja tämä ei ole vain yhden puolueen ongelma, vaan aivan kaikkien. Jos joku puolue pitäisi edes meteliä tästä, niin se antaisi edes vähän toivoa, mutta hiljaista on ollut.

1Äänestä

Sipilän hallitus leikkasi ministerien palkkioita, Rinteen hallitus nosti niitä koska rahaa on kehuivat. Oppositio ei enää muista kuinka itse antoivat lisää rahaa ministereille, lisäksi Rinteen hallituksen ministereillä oli avustajia lähes puolet kansanedustajien määrästä.

1Äänestä
  • älä puhu paskaa.... :///

    Äänestä

  • Punikit on kaikkein ahneimpia.

    Äänestä

  • Tjaa. Minä olen täysin siinä uskossa, että myöskään Orpo-Purran hallitus ei vähentänyt avustajien määrää?

    Äänestä

Sikamaista touhua.😡Eivät osaa edes hävetä ahneuttaan. Osa kansasta elää, kieli vyön alla ja nämä sen kuin porskuttaa.
Yhtä helvetin näytelmää koko homma.

Äänestä
  • mut ei anneta periksi näytetää niille et "se joka viimeseks nauraa se parhaiten nauraa"!

    Äänestä

  • Helpottaisiko jos pitäisi kieltä vyön päällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Helpottaisiko jos pitäisi kieltä vyön päällä?

    Todennäköisesti helpottaisi, varsinkin jos kieli on jonkun toisen.

    Äänestä

Ihan kiva olisi kuulla koko kansanedustuslaitoksen vuosibudjetti? Saattaa miljoona poikineen upota, jos yhden edustajan vuositulo km 100 000 €. 200 edustajaa niin pelkästään palkkoihin uppoaa yli 19 000 000, Siis liki 20 miljoonaa euroa. Eikä tässä ole vielä edes mukana kansanedustajien kulukorvauksia, matkustuskustannuksia eikä avustajien palkkoja. Koko laitoksen muu henkilökunta.
Kun pressa palkkioineen ja edustuskuluineen kera asuntojen / linnojen menee takuulla miljardia ainakin lähelle. Huh...

1Äänestä

Seurataan nyt muutama viikko ja katsotaan mitä mieltä kukin on. Epäilen että asia hukutetaan muuhun höpinään.

Äänestä

Media provosoi kansaa jotta saadan taas napista. Mitä köyhä kansa sillä tiedolla tekee kunhan suurinpiirtein tiedetty että mitä saavat. Media on vuttumainentyrkky.

Äänestä
  • Media on juuri sitä varten, että kansa tietää, miten sitä vedätetään ja viilataan linssiin.

    Äänestä

  • totta!!!

    Äänestä

  • Uutinen on aiheellinen, ainakin siitä näkökulmasta, että median pitäisi olla vallan vahtikoira.

    Äänestä

Elitistinen elämisenmalli vaatii ostamaan Ropocapitaalin osakkeita.

Äänestä

Kansanedustajat tekevät pitkää työpäivää ja raskasta viikkoa meidän kaikkien hyväksi joten palkkioiden nosto on täysin oikeudenmukaista. Pulinat pois.

1Äänestä
  • Paskat ne mitään tee, mukamas pitkiä päiviä joista suurimman osan ovat tekemättä mitään, käyvät muualla työpäivän aikana, eivätkätkä edes maksa mistään itse mitään päivän aikana. Yli 50% pois niidenkin palkoista pois vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Paskat ne mitään tee, mukamas pitkiä päiviä joista suurimman osan ovat tekemättä mitään, käyvät muualla työpäivän aikana, eivätkätkä edes maksa mistään itse mitään päivän aikana. Yli 50% pois niidenkin palkoista pois vaan.

    Sinä et ymmärrä yhtään miten raskasta on olla poliitikko ja sietää kansalaisten ärrinmurreja lähes joka päivä. Kyllä siitä pitää henkisen jaksamisen vuoksi saada kunnon palkkaa. Taidat olla metsässä asuva jurrikka joka luulee että kansanedustajat eivät osaa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    En ymmärräkkään monesta asiasta mitään,mutta sen ymmärrän että ne ei tee niin paljon töitä kun väittävät, kyllä tässä maassa on aloja jotka oikeasti ansaitsevat korotuksen palkkoihin. Ja toivon, että olisin metsässä asuva mutta en ihan vielä siihen pysty 👍

    Maksetaanko sulle palkkaa "henkisen jaksamisen vuoksi" ? Työn teosta liksa saadaan ja tämän maan asiat ovat sillä mallilla, että työ ei ole onnistunut. Mitä pirua ne lisäpalkalla tekevät. Vähentäähän sitä pitää epäonnistumisesta.

    Äänestä

  • vihree pikku mies ei o ME

    mut sehän on nyt osotettu ei siinä o enää mitää kyseenalaistamista!

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Maksetaanko sulle palkkaa "henkisen jaksamisen vuoksi" ? Työn teosta liksa saadaan ja tämän maan asiat ovat sillä mallilla, että työ ei ole onnistunut. Mitä pirua ne lisäpalkalla tekevät. Vähentäähän sitä pitää epäonnistumisesta.

    ite pahoilla teoilla aiheuttavat kuluttavan elämänsä! Jos nyt alkaisivat ajattelemaan oman kansansa etua ja ne kaikki ois ilosia ja henkisesti elvytettyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä yhtään miten raskasta on olla poliitikko ja sietää kansalaisten ärrinmurreja lähes joka päivä. Kyllä siitä pitää henkisen jaksamisen vuoksi saada kunnon palkkaa. Taidat olla metsässä asuva jurrikka joka luulee että kansanedustajat eivät osaa mitään.

    Kaikki työ mikä ei haise paskalle, ei ole oikeaa työtä.
    t: Urmas Pohjois-Karjalasta.

    Äänestä

  • Höpöti. Kansanedustajat haalivat sivutoimia ja valtuusto- ja ties mietä edustuspaikkoja, että eivät ehdi kunnolla hoitaa edes perustehtäväänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Paskat ne mitään tee, mukamas pitkiä päiviä joista suurimman osan ovat tekemättä mitään, käyvät muualla työpäivän aikana, eivätkätkä edes maksa mistään itse mitään päivän aikana. Yli 50% pois niidenkin palkoista pois vaan.

    Kansanedustajilla on superpitkät lomat ja saikuttaakin saa niin paljon kuin kehtaa.
    Lisäksi käytännössä neljän päivän työviikot, koska yksi päivä on varattu maakuntavaikuttamiseen (ainakin näin olen ymmärtänyt yhen persu Sebastianin puheista).
    Osa on laiskempaa ja osa ei. Pää-asia on pyrkiä varmistamaan valinta ja vaalirahoitus myös seuraavalle kaudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    En ymmärräkkään monesta asiasta mitään,mutta sen ymmärrän että ne ei tee niin paljon töitä kun väittävät, kyllä tässä maassa on aloja jotka oikeasti ansaitsevat korotuksen palkkoihin. Ja toivon, että olisin metsässä asuva mutta en ihan vielä siihen pysty 👍

    Yleensä homma työelämässä menee siten, että mitä raskaampi työ sitä kehnompi palkka.
    Toki kuormitusta on monenlaista.

    Äänestä

Korruptio Suomi rehottaa. Lapsiperheitä kohdellaan julmasti 27 000 lasta tippui köyhyyteen. Samalla ihmetellään miksei lapsia synny enään vaan syntyvyys laskee. Katsokaa peiliin
nyky hallitus .Ompa tyhmä hallitus jos ei ymmärrä suur leikkausten vaikutuksia tuon vertaa. Pässejäkö hallituksessa on. Omien taskujen täyttö on vissiin ainut asia mitä he
tekevät. Tuollaisen hallituksen pitää kaatua.

Äänestä

Olisi kiva nähdä gallup siitä, kuinka monella suomalaisella on tulot noussut viimeisen kahden vuoden aikana seitsemän prosenttia. Kun sillähän tätä perusteltiin.

Haluan muistuttaa toki kaikille, että eduskunnan palkkiotoimikunta ei ole hallitus. Eli päättäjät eivät varsinaisesti itse päätä näitä asioita. Eduskunnan palkkiotoimikunnan jäsenillä ei edes saa olla kytköksiä puolueisiin tai etujärjestöihin.

Puheenjohtajana tuolla on Laitinen, jolla ei näkynyt epäilyttävää taustaa. Samoin muilla jäsenillä Santamäki-Vuorella ja Vihervuorella ei löytynyt mitään epäilyttävää. Joten en itse näe syytä epäillä vilunkipelistä taustalla.

Äänestä
  • Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palkankorotukset vuosina 2025–2028 ovat yhteensä keskimäärin noin 9,17 prosenttia tai enemmän.
    Uusille hyvinvointialueille siirtyy kunnista yli 170 000 työntekijää, joiden palkkojen harmonisointi voi maksaa jopa miljardin.
    Kukkarot auki. Rahaa tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palkankorotukset vuosina 2025–2028 ovat yhteensä keskimäärin noin 9,17 prosenttia tai enemmän.
    Uusille hyvinvointialueille siirtyy kunnista yli 170 000 työntekijää, joiden palkkojen harmonisointi voi maksaa jopa miljardin.
    Kukkarot auki. Rahaa tarvitaan.

    Kansanedustajien palkkiot, kulukorvaukset, kotimaan matkat yhteensä 0,023 miljardia. Pelkästään Soten palkkaharmonisointiin kuluvalla miljardilla maksaisi kansanedustajien menoja 40 vuotta.

    Äänestä

  • Argumentti ettei haliltus itse päätä palkkioistaan on osuva kuin: Ei AY johtajat omista palkkioistaan päätä, vaan heidän lähimmät kaverit.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Kansanedustajien palkkiot, kulukorvaukset, kotimaan matkat yhteensä 0,023 miljardia. Pelkästään Soten palkkaharmonisointiin kuluvalla miljardilla maksaisi kansanedustajien menoja 40 vuotta.

    Eli puolittamalla kansanedustajien lukumäärä vuosittain vaikka 3 vuotta peräkkäin päästäisiin järkevään määrään. Otetaan Ruotsista mallia esim, ei siellä ole näin isoa edustajamäärää per capita.

    Äänestä

  • Tuossa pitäisi olla myös laki, että kerran eduskunnan palkkiotoimikuntaan olet osallistunut et voi enää tässä elämässä päästä eduskuntaan itse sellaisiin töihin joiden palkkoihin olet vaikuttanut.
    Tai jos olet ollut eduskunnassa töissä, et voi päästä palkkiotoimikuntaan päättämään sellaisista palkkioista jotka olisi vaikuttanut edelliseen työhösi, ettei tule mitään "raavi sinä minun selkää nyt niin raavin sinun selkää huomenna" -tilanteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Kansanedustajien palkkiot, kulukorvaukset, kotimaan matkat yhteensä 0,023 miljardia. Pelkästään Soten palkkaharmonisointiin kuluvalla miljardilla maksaisi kansanedustajien menoja 40 vuotta.

    sit muhin salaseuroihini matka ulkomaille maksetaan suomesta käsin..niihinki ne kuuluu...,mikä se nyt oli se ykski vapaamuuraribiletyspaikka toi:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä

    eihä meijän tarvii kaikkee tietää ollaan vaan katsomo jolle annetaan leipää ja sirkushuveja..siihen on tyytymine

    Äänestä

Kyllä Suomessa aina valitetaan nurkan takana ja palstoilla, niinkuin täällä, mutta mitään ei tehdä. Muualla Euroopassa oltaisiin jo barrikadeilla, mutta ei täällä lampaat uskalla. Tyhjät sanat ja mielipiteet ilman tekoja.

Äänestä
  • täällä niellään niinkuin cukoldit konsanaan.

    Äänestä

  • Olihan neljän viikon poliittinen lakko kun kun vasemmiston tytöt ei päässyt valtaan!
    Kansa jäi näkemättä kiva kuvia ,,minä minä minä viisas kaunis kattokaa minua ja media komppasi!

    1Äänestä

  • kyllä uskaltaa jos kaik yhess koos ?? kuka järkkää..

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    kyllä uskaltaa jos kaik yhess koos ?? kuka järkkää..

    Juu, ei se miekkarin järjestäminen ihan ilmaista ole sillä Suomi on pitkä maa.
    Ysärin alussa muistaakseni ay-liikkeet maksoivat junaliput Helsinkiin Murrostorstain miekkariin. Siihen aikaan olin opiskelija ja hesareissu sattui sopivaan saumaan.
    Siitä porukasta lähti kuulkaas kova meteli, osa oli maistellutkin miestä väkevämpää, oli aika helvetin vihaista sakkia. Soppatykistä tarjoiltiin hernekeittoa. Muistaakseni kaikki hallituksen jäsenet piilottelivat seinien sisällä, mutta pari opposition edustajaa uskalsi näyttäytyä.
    Nyt on Suomessa muuten työttömiä enemmän kuin 1990-luvun laman aikaan, jos samoilla kriteereillä lasketaan niin luku on hieman alle 500 000. Sen verran kusessa nyt ollaan.
    Tattista vaan kovasti hallitus.

    Äänestä

Missä vastuullisuus? Tais unohtua kun omista rahoista kyse? Härskiä ja korruptoitunutta menoa.

Äänestä

Ei tässä auta kuin alkaa enempi tekemään töitä pimeänä, kun kaikki verot menee yhden avustajan palkan KOROTTAMISEEN, ei niin mitään järkeä.

Äänestä

Antti ja tytti peruu korotukset! Aina voi valehdella reilummin..

Äänestä

Miksei kansanedustajat saa palkkaa? Kyllä noin vaativasta työstä mielestäni pitäisi saada palkkaa.
Eli palkkiot muutetaan palkaksi.
Jos/kun et tule enää valituksi eduskuntaan, saat ansiosidonnaista esim. YTK:sta siinä missä muutkin kansalaiset joita ennen edustit.

Myös kaikki muut edut yms tulisi saada tasolle, jolla valtaosa kansastakin on ja nauttii, eli km-korvaukset tulee sieltä vero.fi työmatka-ajojen mukaan, itsehän olet niitä ollut säätämässä.

1Äänestä
  • Rosvolaumalla on joka kunnassa,ihan omat lait.Joita voidaan soveltaa omien tarpeiden mukaan.

    Äänestä

Kyllä palkankorotus et suomen asuat houtuu köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu näinhän tavoite !

Äänestä
  • Ei kai vihervasemmisto ajattele noin????? olen pettynyt.
    En enään ikinä äänestä "köyhän kansan puolustajia"

    Äänestä

Niin,eduskunnan kulut vuonna 2024
Yli 1,3 miljardia euroa viinereineen.Ei korotus tossa konkurssissa missään tunnu.

Äänestä
  • Ei tuommosesta kutsumusammatista pitäisikään maksaa läheskään noin paljoa, korkeintaan mediaanipalkka kansanedustajille.

    Nyt sinne hakeutuu raha-ahneita ihmisiä joilla ei tosielämässä vaadittua kokemusta tai koulutusta löydy, vain ja ainoastaan koska sieltä saa hyvin fyffee.
    Jos siellä ei olisi korkeat palkkiot, sinne hakeutuisi ihmisiä jotka haluisivat ajaa kansan etua.

    Äänestä

  • Mitä horiset? Miksi ne eivät säästä, kun kaikkien muiden täytyy, pitää ja pakotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Ei tuommosesta kutsumusammatista pitäisikään maksaa läheskään noin paljoa, korkeintaan mediaanipalkka kansanedustajille.

    Nyt sinne hakeutuu raha-ahneita ihmisiä joilla ei tosielämässä vaadittua kokemusta tai koulutusta löydy, vain ja ainoastaan koska sieltä saa hyvin fyffee.
    Jos siellä ei olisi korkeat palkkiot, sinne hakeutuisi ihmisiä jotka haluisivat ajaa kansan etua.

    Usein läpimenoon riittää, edustajaksi pääsee jos on julkkis tai muuten vain extrovertti ja omaa hyvät puheenlahjat.
    Mutta on siellä silti ihmisiä jotka haluavat aidosti vaikuttaa yhteiskuntaan ja toimivat Suomen etu edellä. Näitä ihmisiä löytää helpommin nykyisestä oppositiosta kuin hallituksesta.

    Äänestä

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ehdokkaita oli 2424, valituiksi tuli siis 8,3% . Suurin osa suomalaisista on vaalikelpoisia joten he voivat olla seuraavissa vaaleissa ehdokkaana joko valitsemansa puolueen tai valitsijayhdistyksen kautta ja tultuaan valituksi pääsevät nauttimaan kansanedustajan palkkioista sen sijaan että valittavat somessa.

Äänestä
  • Samaa logiikkaa noudattaen kuka vaan voi alkaa lyhentämään valtionvelkaa, eli ministerit kärkipäässä näyttämään mallia ja lahjoittamaan 80% palkkioistaan ja omaisuudestaan valtiolle.
    Helppo se on ministerin siellä muilta ottaa veroina ansaittuja euroja pois, tosimies näyttäisi mallia omalla esimerkillään.

    Äänestä

Ja samaan aikaan Ruotsissa suunnitellaan ruuan alv-% laskua että kansalle jäisi enemmän rahaa tuloista.!?! Että mikä tässä maassa mättää?!?

Äänestä
  • Ja Suomessa mietitään että voisiko sitä vielä nostaa lisää!

    Äänestä

  • Kansalle jää paskat, tää on jo ihan sietämätöntä!

    Äänestä

  • Hallitus, johto, päättäjät, mätä järjestelmä, herrankekkulat ja narrinnappulat ...

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Ja Suomessa mietitään että voisiko sitä vielä nostaa lisää!

    Ovat kuulemma vieläkin palkkakuopassa pohjimmaisena.
    Pitäis saada vielä muutama tonni lisää.

    Äänestä

  • Se mättää, että Suomessa on maailman kannattavin päivittäistavarakauppa, koska aitoa kilpailua ei ole. Muistaakseni tämä on poliittinen päätös joka tehtiin kasarin lopulla, sallitiin muodostaa, yhdistää suuria ketjua. Jäljellä on K, S ja uusimpana kullankaivajana Lidl. Nyt toki Tokmanni on huomannut saman asian ja haluaa yhä suuremman siivun ja siksi panostaa enemmän myös ruokapuoleen.
    Peruseläminen vie palkansaajilta yhä suuremman osuuden, näin ollen muu kauppa jää vähemmälle. Temun tapaiset voittavat. Suomi kokonaisuudessaan ja pitkällä aikavälillä häviää.

    Äänestä

Kansanedustajien määrää voisi leikata vaikka puoleen nykyisestä.

Äänestä

Laadukasta ainesta, kunniakansalaisia.

Äänestä

Suomessa pärjää julkisenpuolen hommissa, ei oikeastaan enää muissa. Tosin sille tulee stoppi muutaman vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Tuleeko?
    Julkisella puolella työskentelee todella suuri määrä äänestäjiä.
    Lisäksi yksityistäminen esimerkiksi terveysalalla nostaa hinnat moninkertaisiksi ja lisäksi tulee vakuutusyhtiöiden rahastusautomaatti. USA:ssa taisi olla viisinkertaiset kustannukset Suomeen verrattuna. Yksityistäminen olisi todellakin pisteen laitto hyvinvointiyhteiskunnalle.

    Äänestä

Hienoa,saavat lentää 900e lentoja ja taksilla ajaa 400m miten huvittaa sekä edut muut ja somali eläke..Näitä paskajauhajia on 100 liikaa Suomessa kun on näin pieni valtio.
Kuka tekisi kansan aloitteen,että kansanedustajia on liikaa ja puolet pois !
He kulutavat kuin porsaat MEIDÄN VERO EUROJA !
Jokaisesta puolueesta pois osa !!
Lennot pois, junalla voivat mennä,kakkos asunnot pois jos ei ole tarvetta.
Sopeutus eläke pois,ovat samalla viivalla tavallisten ihmisten kanssa.
Tosi moni käyttää ja loikoilee veronmaksajien piikkiin.
Miettikää,mitä he saavat aikaiseksi tuolla määrääll kun pienemmällä porukalla onnistuisi jopa nopeammin asiat !
He nauttivat pitkästä lomasta ja palkka juoksee..
En yhtään arvosta ihmistä joka rosvoaa meidän kansaa,meitä veron maksajia.
Joskus se loiset pinna loppuu !

Äänestä
  • Siinäpä painavaa tekstiä, ja totta joka sana.
    Aloite olisi syytä tehdä pian, kansanedustajia on takuulla liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Siinäpä painavaa tekstiä, ja totta joka sana.
    Aloite olisi syytä tehdä pian, kansanedustajia on takuulla liikaa.

    kutsutaa elon musk siivoomaa!

    Äänestä

Kansanedustajien määrän vois tiputtaa sataan:Periaatteessa vois lakkauttaa kokonaan.EU hoitelis asioita kun puolueet ei osaa.

Äänestä

Ja kansa hyväksyy tämän...taas.
Ei onnistuis noin vain joka maassa.
Suomalaiset nössöjä lapasia joita hyvä kyykyttää.
Niin sikamaista toimintaa.Ja Orpo

Äänestä

Kansanedustajia ihan liikaa elättinä tässä maassa.
Kyllä tuota tyhmyyttä voi vähemmälläki porukalla jakaa.
En aio elättää mokomia pässejä enää päivääkään,ja sehän onnistuu pimeällä työllä.
Kaikki itselle muille ei mitään.
Juuri niinkuin eduskunnan elätitkin tekevät.

Äänestä

Ranskassa aikoinaan ne katalimmatkin ja ahneimmatkin joutui lopulta keisaria myöten giljotiiniin kun halusivat päätä lyhyemmiksi.

Äänestä
  • joo ..

    Äänestä

  • Giljotiini auttaa myös hilseeseen, päänsärkyyn ja
    pieneen vitutukseenkin se tuo helpotusta. Suosittelen
    vilpittömästi.

    Äänestä

  • Viimeinen giljotiinimestaus Ranskassa tapahtui 1977. Eli ei niin kauan sitten.

    Äänestä

Kysymys kuuluu: mitä tälle asialle voisi kansa tehdä? Muuta kuin odottaa seuraavaa äänestyspäivää.

Äänestä
  • Kansalaisaloite, jossa vaaditaan eduskunnan nykyisen palkkiosysteemin purkua. Ehdotetaan tilalle uutta systeemiä, jonka sisältö mietittävä tarkasti, jotta kansalaiset kokevat sen oikeudenmukaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kansalaisaloite, jossa vaaditaan eduskunnan nykyisen palkkiosysteemin purkua. Ehdotetaan tilalle uutta systeemiä, jonka sisältö mietittävä tarkasti, jotta kansalaiset kokevat sen oikeudenmukaiseksi.

    Nykyinen palkkiotoimikuntavetoinen systeemi on äärimmäisen epäreilu systeemi esim. suhteessa tavallisiin palkansaajiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kansalaisaloite, jossa vaaditaan eduskunnan nykyisen palkkiosysteemin purkua. Ehdotetaan tilalle uutta systeemiä, jonka sisältö mietittävä tarkasti, jotta kansalaiset kokevat sen oikeudenmukaiseksi.

    Siis, jotain olisi tehtävä?

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kansalaisaloite, jossa vaaditaan eduskunnan nykyisen palkkiosysteemin purkua. Ehdotetaan tilalle uutta systeemiä, jonka sisältö mietittävä tarkasti, jotta kansalaiset kokevat sen oikeudenmukaiseksi.

    Vaikka kansalaisaloite saisi tarvittavan äänimäärän, ei sitä ole pakko ottaa edes käsittelyyn. Joten se siitä.
    Sama myöskin kun joku vaatii jostain asiasta kansanäänestystä niin voivoi. Suomessa tunnetaan ainoastaan neuvoa antava kansanäänestys, joten senkään tulosta ei ole tarve noudattaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kansalaisaloite, jossa vaaditaan eduskunnan nykyisen palkkiosysteemin purkua. Ehdotetaan tilalle uutta systeemiä, jonka sisältö mietittävä tarkasti, jotta kansalaiset kokevat sen oikeudenmukaiseksi.

    Kuka sen aloittaa? Entä, jos tukkisimme viesteillämme eduskunnan oikeusapumiehen - tms. instanssin - tietsikkatoosan.

    Äänestä

Onhan tuota kansalla liikaa rahaa,joten elätetään nyt noita valehtelijoita , varsinkin ministereitä.

Äänestä

Kansanedustajien palkat sais leikkaa minimi palkkoihin. Näin sinne pyrkisivät oikeasti sinne haluavat ihmiset.

Äänestä

Onko korotuksiin aihetta, kun terveydenhoitomme on tasolla jossa jopa kollega joutuu tekemään itsemurhan, kun ei ole saanut tarvitsemaansa hoitoa.

Monista muista puhumattakaan!

Äänestä

Upeeta mahtavaa, ainakin SAK:n mielestä.

Äänestä

Jokaisella suomalaisella on täysi mahdollisuus hakeutua noihin kusitolpan tehtäviin.

Äänestä
  • Varsinkin niillä joille järjestyy riittävä vaalirahoitus. Tutkitusti huonokin ehdokas saa riittävän äänimäärän jos riittävän järeä rahoitus ja markkinointi takana.

    Äänestä

Palkkiot voisi sitoa valtion tulokseen . Jos ylijäämäinen niin palkkio tulee. Jos alijäämäinen leikataan palkkiota. Näinhän se normi elämässä menee.

Äänestä
  • Ei varmaan onnistuisi johtajien palkkojen korotus Jos liiketoiminnan tulos on tappiollinen. Kenkää voisi tulla.

    Äänestä

kiva purra tarvii joka päivä uudet vaatteet. Vaatteilla vaikutetaan! Niillä voi näyttää söpöltä.

Äänestä

Kyllä kansanedustajat tarvii lisää palkkaa kun on lisää kuluja!
ALVin nosto, meillä ainakin vesimaksujen, kiinteistöveron ja AY-maksujen verovähennysoikeuden menetys kasvattaa menoja.

Suomalaiset.No köyhät ei kapinaan jaksa ja rikkaat ei halua. Hyvin pyyhkii!
Ai niin, ja se kurjistaminen osuu myös maahanmuuttajiin!

Äänestä

Me juodaan vihesmoothieta aamuisin ja ollaan iloisia lapsiperheiden osallistumisesta leipäjonohin. Siitäpäs saitte. Persupojilla ei ole perheitä!

Äänestä

hyvää yötä! tuli taas sivistystä edistettyä kiitos!

Äänestä

NÄMÄ KOROTUKSET ON POISTETTAVA!!
ette voi olla niin JULMIA epäoikeudenmukaisia kyllä te siihen kykenette
olette iljetyksiä.

Äänestä

Valtiolla ei rahat riitä turhuuksiin. Onneksi tälläisiin tärkeisiin asioihin kumminkin löytyi rahaa.

Äänestä
  • Säästettävä 0,75 miljoonaa kynsistudioiden asiakaskohtaamisten tutkimiseen.

    Äänestä

Ennen tollaiset vietiin tallintaakse.
Kuula kalloon ja montunpohjalle.

Äänestä

Kyllä! Tälla tavalla kansanedustajat osallistuvat talkoisiin, näin Suomi nousee suosta.
Perkele kun muistaisivat siellä parlamentissä edes joskus kenellä ovat töissä. Asiaa voisi verrata siihen, että yksityisellä puolella työntekijä tekee parhaansa mukaan myyräntyötä jotta työantaja menee konkurssiin.

Äänestä
  • No kohtahan taas saa "työnantajat" valita uudet työntekijät. Ja lyödään vaikka vetoa että susipaskaa on niiden valinnat. Ei edes yritykset antaisi jonkun vitun kansan päättää keitä työntekijöitä yritys palkkaa.

    Äänestä

Onko kukaan kuullut kansanedustajan kommentoivan korotusta ? Kaikki ovat pitäneet suunsa visusti kiinni. Odottelevat seuraavaa tilipäivää yhteisymmärryksellä.

Äänestä
  • Puolueiden puheenjohtajien kommentteja odotellaan.

    Äänestä

Kyllähän hyvästä työstä kunnon palkka pitää saada...

Äänestä

EIHÄN SIINÄ OLIS MUUTEN MITÄÄN , MUTTA KUN EI NE PASKALÄJÄT OLE EDES TEHNY MJTÄÄN PALKKANSA ETEEN

Äänestä

"Hän (Halla-aho/PS) jatkaa, että kun palkkioiden korotuksia ei joka päivänä tapahdu, on hyvä muistuttaa kaikkia edustajia ryhmien johdon kautta siitä, että palkkioihin ei ole sopivaa ottaa kantaa, koska niistä päättäminen on tarkoituksella siirretty pois eduskunnalta."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/89db4a6f-3fb8-4d8d-96b6-2abdfdc8937e

Kai niistä sentään puhua saa? Hulluko tuo persu on? Mitä jos kaikki asiat, joista ei joku itse päätä, olisivat kielletty aihe puhua siltä henkilöltä, joka ei itse sitä asiaa päätä?
Mistä ja kuka saisi silloin puhua oikein mistään?

Eduskunnan puhemies on puheenrajoittaja?

Äänestä

On se kummaakin kummallisempi tuo verorahojen pula Suomessa, kun jättimäiset veroalet ja palkankorotukset kannattaa kuitenkin jakaa kovapalkkaisille ja saman aikaisesti leikata epäinhimillisesti kokoomuslaisilla Purran sakseilla
kaikista heikoimmin toimeentulevilta kansalaisilta!

Äänestä
  • Etkö osaa laskea....?🤣🤣🤣

    Äänestä

Ehkä meidän ei vähentää kansaedustajan määrää, mutta palkkoja on alennettava. 3500 euroa on täysin normaali palkka sellaisesta työstä.

Äänestä

Tiesikö EMEEMELI näistä palkankorotuksista eivät varmaa ollut yhden päivä
tieto ja tulos?
tekikö itsemurhan hätähuutona politikkojen hulluudesta
n, 9kk työskentelyä 3kk lomia mahtavat edut matkat asunnot ruuat ajanviete
ilmaiset lennot kaikkialle ym.

ei ole enää mitään kunnioitusta !

Äänestä

EIKÖ NÄMÄ SUOMEN SUURIMMAT ALISUORITTAJAT PÄRJÄÄ NYKYISILLÄ ANSIOILLA , PNNAAN NE VAIKKA VIIKOKSISI PERUSPÄIVÄRAHALLE JA KYSYTÄÄN SEN JÄLKEEN ETTÄ MITES SE NIINKUIN SUN MIELESTÄ MENI

Äänestä
  • Muistakaa käydä allekirjoittamassa kansalaisaloite.fi -sivulta "Kansanedustajien sopeutumisraha on lakkautettava". Joutaa romukoppaan koko sopeutumisraha sellaisenaan. Säästetään nekin veroeurot johonkin järkevämpään.

    Äänestä

ALISUORITTAJAT TIENAA PARHAITEN

Äänestä

Kansanedustajan palkka minimissään yli 7000 ja avustajalle yli3000. Menoerä on suuri vuodessa, kun miettii miten vähän kukin tekee ja jos tekee ollenkaan. Siis jokaisella on vähintään yksi avustaja ja joillakin useampi. Talous on silti kuralla.

Äänestä
  • Avustajalta ei paljon vaadita. Riittää, kun osaa tehdä ohjeiden mukaan. Avata tietokoneen ja etsiä sieltä tietoa, printtaa tiedon ulos ja antaa "päämiehelle".

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Avustajalta ei paljon vaadita. Riittää, kun osaa tehdä ohjeiden mukaan. Avata tietokoneen ja etsiä sieltä tietoa, printtaa tiedon ulos ja antaa "päämiehelle".

    Avustajalta ei paljon vaadita, mutta palkka on vaatimustasoon nähden hyvä. Olisiko siinä säästämisen paikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Avustajalta ei paljon vaadita, mutta palkka on vaatimustasoon nähden hyvä. Olisiko siinä säästämisen paikka?

    Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite.fi sivuilla "Kansanedustajien sopeutumisraha lakkautettava".

    Äänestä

Mielenosoitukseen osallistumatta jättäminen on tämän hyväksymistä

Äänestä

Paskanjauhajille maksetaan enemmin kuin fyysistä työtä tekeville. Missä on paskanjauhajien tuottavuus?

Millä oikeudella niille maksetaan valtion rahoista liksaa enemmin kuin yksityisellä puolella?

Tuottamaton rälssi on tehnyt Suomessa valkankaappauksen ja varastaa verorahoja omiin taskuihin.

Keskenään ovat kaikki sopineet yli puoluerajojen miten kaikille tulee suojatyöpaikkoja keksityillä viroilla ja tehtävillä.

Kaikki budjetoidaan ettei Hallintoa karsita ikinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustajien palkkiot nousevat lokakuun alussa sadoilla euroilla, kertoo eduskunnan palkkiotoimikunta.

Ensimmäisen kauden kansanedustajien palkkio nousee 500 eurolla yli 7 600 euroon. Toisen ja kolmannen kauden edustajien palkkio kasvaa vastaavalla summalla vajaaseen 8 000 euroon.

Ei leikata ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu