Itsetutkiskelua jehovantodistajalle

Vilpittömyys on puolestaan eri asia ja se sekoitti minut, koska vilpittömyyttä en niinkään epäile monen kohdalla, mutta usko herättää kysymyksiä, joihin sinäkin viittasit minusta hyvin totuudenmukaisesti, mutta se on vain minun mielipide, ei sen enempää.

Jehovan todistajat väittävät keskustelevansa vapaasti uskonasioista, mutta he ovat ehkä jyrkimpiä sen suhteen, että he kieltäytyvät todellisesta keskustelusta, jossa toisellakin on sanansa sanottavana, eikä mene JT-mallin mukaisen käsikirjoituksen mukaan, joka on löydettävissä esim. Valtakunnan palveluksesta. Ihmiset eivät keskustele jonkin mallin mukaan, vaan sen mukaan, miten keskustelu etenee. Jehovan todistajat haluavat, että se etenee heidän mielensä mukaisesti, mutta silloin ei ole kysymys keskustelusta, vaan pakkosyötöstä hymy kasvoilla. Se hymy tekee siitä vieläkin vaikeamman, koska se hämmentää ihmistä, kun ihminen hymyilee ja kertoo, että jos et tule meidän kelkkaan, se on edessä kuolema ja Jumalan epäsuosio. Keskustele nyt siinä sitten tasavertaisesti, etenkin, kun toinen ei anna perusteluksi kuin jokusen Raamatunkohdan, jonka tekstiyhteys selitetään oman maun mukaan, eikä anneta toiselle tilaisuutta kertoa omaa näkökulmaa, jos annetaan, niin sitä ei oteta huomioon, vaan jatketaan ennalta määrätyllä tavalla.

Tämä on hieman kärjistävä esitys, mutta pääpiirteittäin se taitaa mennä näin, ainakin sen mukaan, miten koin opetuksen valtakunnansalissa. Kauniita sanoja, ilman todellista tunteenomaista sisältöä ja silloin sanoille jää vain sanahelinän arvo ja siitä tulee mieleen Paavalin sanat: "Jos minulla ei ole rakkautta, olen kuin kumiseva messingin pala...ja sillä ei ole mitään arvoa." Hyvin vapaa väännös Paavalin sanoista, joiden sisältö on: Jos ei puhujalla ole rakkautta,hänellä ei ole mitään annettavaa.

>>Halutaan uskoa tuohon toivoon ja tehdään sen mukaisia tekoja ja sillä ei todellisen uskon kanssa ole juurikaan tekemistä, käytännössä ei ollenkaan, vaan kysymys on toiveajattelusta, jonka liittää uskoon

Näin se menee. Katselin jokin aika sitten dokumenttia, jossa valotettiin ensimmäisten ihmisten matkaa Afrikasta kohti Aasiaa ja Australiaa. Siinä Australian aboriginaalit eivät halunneet antaa dna-näytettä tutkijoille, jotka tutkivat ko. kansanryhmän alkuperää ja sitä mistä nämä ovat Australiaan tulleet. Syyksi aboriginaalit kertoivat etteivät halunneet asettaa uskomuksiaan omasta alkuperästään kyseenalaisiksi.

Täysin samasta efektistä on kyse jehovantodistajienkin kohdalla: he eivät suurin surminkaan uskalla tutustua perusteltuun kritiikkiin uskonnollisesta järjestöstään. Miksi? He tietävät sisimmässään että vt-seurassa on oikeasti paljonkin epäkohtia ja kyseenalaistettavaa, mutta he toivovat niin lujaa sen olevan totta, että ummistavat silmänsä kaikelta muulta, eivätkä yksinkertaisesti uskalla avata silmiään todellisuudelle.

Siitä syystä, jos joku vt-seuran edesottamuksiin perehtynyt henkilö tulee ottamaan näytettä jehovantodistajan 'uskon dna:sta', jehovantodistaja ei uskalla antaa sitä koska pelkää uskomuksiensa - joiden haluaa niin kovasti olevan totta - murenevan kriittisen tarkastelun alla.

t-i-u-k-u kirjoitti:

>>Halutaan uskoa tuohon toivoon ja tehdään sen mukaisia tekoja ja sillä ei todellisen uskon kanssa ole juurikaan tekemistä, käytännössä ei ollenkaan, vaan kysymys on toiveajattelusta, jonka liittää uskoon

Näin se menee. Katselin jokin aika sitten dokumenttia, jossa valotettiin ensimmäisten ihmisten matkaa Afrikasta kohti Aasiaa ja Australiaa. Siinä Australian aboriginaalit eivät halunneet antaa dna-näytettä tutkijoille, jotka tutkivat ko. kansanryhmän alkuperää ja sitä mistä nämä ovat Australiaan tulleet. Syyksi aboriginaalit kertoivat etteivät halunneet asettaa uskomuksiaan omasta alkuperästään kyseenalaisiksi.

Täysin samasta efektistä on kyse jehovantodistajienkin kohdalla: he eivät suurin surminkaan uskalla tutustua perusteltuun kritiikkiin uskonnollisesta järjestöstään. Miksi? He tietävät sisimmässään että vt-seurassa on oikeasti paljonkin epäkohtia ja kyseenalaistettavaa, mutta he toivovat niin lujaa sen olevan totta, että ummistavat silmänsä kaikelta muulta, eivätkä yksinkertaisesti uskalla avata silmiään todellisuudelle.

Siitä syystä, jos joku vt-seuran edesottamuksiin perehtynyt henkilö tulee ottamaan näytettä jehovantodistajan 'uskon dna:sta', jehovantodistaja ei uskalla antaa sitä koska pelkää uskomuksiensa - joiden haluaa niin kovasti olevan totta - murenevan kriittisen tarkastelun alla.

Lue lisää

Juuri näin.

On mielenkiintoista, että viimeisin keskustelu ennen erottamistani tuki juuri tätä. Sattumoisin hän sattui olemaan ihminen, johon rakastuin poikasena silmittömästi, niinkuin hänkin minuun. No se meni ja hyvä niin.

Mutta aiheeseen. Keskustelin erottamisestani hänen kanssaan ja hänellä oli kyynel silmässä lähes koko keskustelun ajan. Kysyin häneltä suoraan, että haluaako hän kuulla mielipiteeni esim. vuodesta 1914 tai joistakin muista epäkohdista JT:uskossa. Hän vastasi rehellisesti, että ei.

Sitä ennen hän oli kysynyt, olenko keskustellut vanhinten kanssa asiasta. Vastasin en ja perustelin sitä sillä, että mitä minä voin heiltä saada, kun olin ainoa, joka oli tutustunut seurakunnassa JT:uskoon, sen ahtaassa merkityksessä ja muilla oli ihan riittävästi työtä vartiotornin viivaamisessa ja lintuharrastusten parissa.

Tämä kuvasi vain sitä, kuinka ihminen haluaa uskoa ja saa turvasataman, kun on luotu auktoriteettijärjestelmä, jonka alaisuudessa on näennäisesti turvallista olla, mutta se ei kestä todellista perusteiden tarkastelemista.

Tuo keskustelu tuntui pahalta. Siihen liittyi muitakin piirteitä ja kaikki täydensivät vain sitä, että ihminen haluaa olla mielenhallinnassa, koska oma ajattelukyky ei rohkeudenpuutteen takia riitä ottamaan asioista selvää. No ymmärrän, että vaikea se on rohkea olla, kun pukumiehet vetoavat Jumalaan kovin vakuuttavan oloisesti ja ovat oppineet jonkin verran psykologiaa, jota käytetään sopivasti hyväksi.

Keskustelu oli siinäkin mielessä merkittävä, että ihmisenä merkitsin paljon tuolle ihmiselle, mutta sillä ei ollut mitään arvoa, koska kyseinen ihminen halusi mieluummin kunnioittaa tuntemattomia henkilöitä Brooklynissä, sen sijaan, että olisi kunnioittanut minun ihmisarvoani. Ihmisarvo se on Brooklynin ihmisilläkin, mutta on valitettavaa, että he eivät anna arvoa toisille ihmisille, koska ovat niin oman uskomuksensa pauloissa, että siinä unohtuu todellisuudessa ihminen ja energia menee kohti Jumalaa, joka ei sitä tarvitse. Se on tietysti jokaisen oma asia minne energiansa tuhlaa, mutta oman kokemukseni mukaan se kannattaa ensisijaisesti kohdistaa ihmisen hyvinvointiin ja lähtien tietysti itsestään, jotta voi jakaa sitä toisille. Ja tässä ei ole vallankäytöstä kysymys, vaan siitä, että toinen ihminen voisi nauttia toisen ihmisen hyväntahtoisuudesta, eikä elää Jumalan pelossa, joka todellisuudessa ehkäisee ihmisten välistä vapaata viestintää, kun ei voi toista ihmistä ottaa vain ihmisenä, joka tarvitsee toisen ihmisen tukea, mutta ei halua olla toisen ihmisen kannettavana, niinkuin herrat Brooklynissa ovat. Opetuslastensa ylläpitämiä vallankäyttäjiä kantotuolissaan. Palatsia ei heistä kukaan hamua, niin luulen, mutta kantotuolissa on mukava olla, kun on niin helppo keskustella ihmisten kanssa, jotka ylistävät heidän "kauneuttaan", joka on aivan oma luoma illuusio Jumalan hyväksynnästä.

mutta joskus joitakin vastauksia, mutta jt ei oikein siihen pysty....