Rehellisesti asiasta

aikansa kutakin

Täällä on paljon pohdittu syitä uskottomuuteen ja eroamattomuuteen. Monessa ketjussa on mietitty sitä miksi toinen hairahtuu vaikka "kaikki on hyvin". Päätin nyt rohkeasti liittää tähän otteita ajatuksistani silloin kun minulla oli "tilanne päällä", kirjoitin ajatukseni öisin silloin vuosia sitten. Ex-puolisonikin mielestä silloin oli kaikki hyvin ja kun sitten tapasin tämän nykyisen kumppanini, ei ollut kovin helppoa selittää hänelle miltä oli jo vuosia tuntunut. Päätelkää itse oliko kaikki hyvin:

"Joku on sanonut, että kirjoittamalla asiat paperille ne jotenkin selkiytyvät...tiedä sitten onko perää mutta ainakin yritän, valvoisin kuitenkin sängyssä ja miettisin asioita joten samapa tuo.

En osaa sanoa mikä nyt on, kaamosmasennus vai mikä, mutta joka päivä elämä tuntuu vaan merkityksettömämmältä. Tuntuu vaan siltä että tässäkö tämä elämä nyt oli. Voi olla että kiireinen syksy teki osansa, ei ehtinyt ajattelemaan elämäänsä, puski vain töitä raivon vallassa ja nyt kun työrintamalla on rauhallisempaa, kaikki asiat tulevat mieleen ja korostuvat entisestään. Jotenkin kaipaan sitä katastrofaalista ja kiireistä aikaa vaikka se olikin raskasta.

Olisi helppoa jos voisi puhua jollekin kun mieltä painaa, mutta ne ihmiset ovat niin kovin vähissä kenelle voi puhua muutakin kuin paskaa. Toista ei kiinnosta mun työkuviot eikä juuri muukaan, enkä viitsi edes enää puhua mistään kun loppupeleissä siitä ei tule kuin riitaa. Outoa miten ihminen muuttuu niin vieraaksi vuosien aikana vaikka luulisi että olisi toisinpäin. Tämä avioliittokin tuntuu olevan loppuun katsottu, olisi kaikkein parasta kun pystyttäisiin myöntämään asiat niin kuin ne ovat, mutta kun ei edes puhuta asiasta vaikka varmasti se on molempien mielessä käynyt. Tunteet ovat muuttuneet, minun puoleltani kaikki intohimo on hävinnyt, hänestä en tiedä mutta on sellainen fiilis että nukun parhaan kaverini kanssa vaan samassa sängyssä. Teknisestihän hän on ihan ok sänkykumppani, mutta kun kaikki se vatsanpohjaa riipaiseva tunne on kadonnut, ei vaan tee mieli jäädä suukottelemaan ja halailemaan. Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä mutta nyt tällähetkellä en enää romanttisessa mielessä. Ideaali tilannehan olisi että ollaan helvetin hyvät kaverit, asutaan yhdessä ja hoidetaan asiat jo pelkästään lapsienkin takia, ja muuten sulassa sovussa annetaan toistemme elää omaa elämäänsä. Se vaan taitaa olla utopistinen ajatus. Minulta se kyllä onnistuisi, kaikenlainen mustasukkaisuus ja muu kun on hävinnyt, päinvastoin, joskus ajattelen että hän ansaitsisi jonkun joka olisi rakastunut häneen. Kyllä ollaan koitettu elvyttääkin tätä liittoa mutta aina se vaan palaa entisiin uomiin. Tällä hetkellä olen valmis luovuttamaan ja hakemaan itselleni toisen asunnon..ei tämä elämä voi tällaisena jatkua sillä ahdistus on nyt niin käsinkosketeltava. Haluaisin olla hänen kanssaan kaveri koska silloin saattaisi olla että ne juttuhanat taas aukeaisivat ja mahdollisesti se vanha hehku vielä palaisi...se kaverina oleminen vain vaatisi sen että asuttaisiin eri osoitteissa ainakin vähän aikaa ja kokeiltaisi vapaasti omia siipiämme. Kunpa osaisin tämän asian hänellekin selittää...en todellakaan halua hänelle yhtään mitään pahaa mutta en myöskään halua enää jatkaa näin.
Olisi niin hienoa kun voisi puhua tämän asian selväksi ja saisi elämän taas jotenkin asettumaan, tämä vaikuttaa jo töihinkin kun ei saa itsestään tehoja irti samalla tavalla kuin normaalisti. Vaikeaa on kuitenkin puhua, kun toinen on ihan kuin kaikki olisi niin helvetin hyvin, tyytyväisenä hoitaa arkiaskareita ja jos yritän aloittaa juttua tästä, heittäytyy marttyyriksi linjalla "tässäkö nyt on kiitos näistä vuosista". En tiedä mutta pahalta tuntuu ja vaikeaa on yrittää käyttäytyä normaalisti."

Tämän kaltaisia ajatuksia silloin ja erohan siitä sitten lopulta tuli, tosin vasta kun tapasin ihmisen jonka kanssa tunsin oloni hyväksi. Ihminen kai tarvitsee jonkinlaisen potkun persuuksille ennen kuin uskaltaa tehdä ratkaisuja jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään. En ole ylpeä saamattomuudestani ja pelkuruudestani, onnellinen olen kuitenkin tämän hetkisestä elämästäni.

179

2102

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inho...

      Mulkvisti....etsit uuden ja sitten pamautit päin kasvoja. Selkärankainen olisi ottanut eron ensin. Kuvottavaa.

      • Oletko onnellinen...

        Eikö sinulle tullut mieleen, että olisitte menneet pariterapiaan, vaan halusit loukata vaimoasi sillä kaikkein kuvottavimmalla tavalla. Eihän vaimosi voinut työpaineillesi mitään.

      • llllll
        Oletko onnellinen... kirjoitti:

        Eikö sinulle tullut mieleen, että olisitte menneet pariterapiaan, vaan halusit loukata vaimoasi sillä kaikkein kuvottavimmalla tavalla. Eihän vaimosi voinut työpaineillesi mitään.

        riitoihin ym tarvitaan aina kaksi ihmistä, tuskin se vaimokaan ihan kakkeaan on parisuhteen eteen tehnyt.

    • Kommentti vaan...

      "En ole ylpeä saamattomuudestani ja pelkuruudestani"

      Tästä pojot sulle.

      Minua niin ärsyttää tällä palstalla pettäjien jeesustelu ja kaikenlainen selittely. Miten voi olla niin vaikeata todeta, että väärin tein, olin pelkuri ja niin edelleen? Pitää vain keksiä kaikenlaisia hyviä tekosyitä sille, miksi oma napa on niin tärkeä, että juuri ne kaikkein raukkamaisimmat ratkaisut ovatkin itseasiassa moraalisesti oikein!

      • inho...

        "erohan siitä sitten lopulta tuli, tosin vasta kun tapasin ihmisen jonka kanssa tunsin oloni hyväksi"

        just joo....selkärangaton limanuljaska, ei halua erota ennenkuin on uusi koukussa. Olisipa vaimon ollut hyvä tietää niin olisi hänkin voinut jo ajoissa katsella ympärilleen.

    • aikansa kutakin

      vai periiköhän sittenkään? Liitin aivan rehellisesti tuntojani ajalta jolloin en ollut vielä tavannut nykyistä kumppaniani mutta avioliittoni veteli viimeisiä henkäyksiään, vaikka toisen mielestä kaikki olikin suorastaan loistavasti. En syytä olostani työpaineita, sillä elämääni aloin miettiä vasta kun työpaineet eivät olleet ajankohtaisia. Tavallaan työkiireeni olivat se voima joka piti liittoani kasassa. Pariterapiassa emme todellakaan käyneet, mutta siitä en vastuuta ota vain itselleni. Eihän meillä ollut syytä siihen, kaikkihan oli ihan hyvin ja minä vain kärsin ikäkriisistä, höpötin turhia enkä osannut arvostaa sitä miten hyvin meillä kaikki oli (nämä mielipiteet sain kuulla kun yritin ahdistuksestani puhua). Yritin myös puhua vaikkapa vain väliaikaisesta erosta, mietintäajasta ja toisiimme uudelleen tutustumisesta, kommentit olivat "näinkö kiität minua näistä vuosista" ja "parhaan elämäni tuhlasin vuoksesi" tyyppiä. Kuten sanoin, en todellakaan ole ylpeä siitä että olin pelkuri ja saamaton nahjus kun en yksipuolisesti ottanut eroa jo aiemmin vaan heräsin vasta kun tapasin tämän uuden kumppanini, en vain ollut riittävän rohkea muuttamaan omaa ja toisen elämää vain siksi että minua ahdistaa. Lapset meillä olikin jo isoja joten heihinkään en voi vedota. Vasta kun sain potkun persuuksilleni tämän toisen ihmisen muodossa, ymmärsin etten voi jatkaa loputtomiin näin. En mitenkään väitä että pettäminen olisi oikein, kaikkea vielä, mutta uskon että en ole ainoa joka on näiden samanlaisten fiilisten kanssa paininut.

      • TP

        Noin se varmaan usein mene. Ei oikein osata päättää mitä haluaisi, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rohkeus luopua tutusta ja turvallisesta, viekö se elämää parempaan vai pahempaan suuntaan. Kuten sanoit, tarvitaan jossain muodossa potku persuksille, että päätöksen tekoon tulee vauhtia. Toisilla se voi olla uusi ihmissuhde mikä palauttaa elämänilon ja rohkeuden ottaa elämässä uusia askelia. Ikäväähän se tietenkin on vanhaa puolisoa kohtaan, mutta huonossa liitossa aina se on toinen, joka tekee ratkaisevan liikkeen ensin.

        Luulenpa, että suurinta tuomaria täällä esittävät ihmiset, jotka katkerina kaipaavat jotain muuta kuin mitä tällä hetkellä saavat. Omaa pahaa oloaan on niin helppo lievittää tuomaroimalla muita. Mutta eipä se oma paha olo siitä ainakaan vähene. Siksi kannattaisikin keskittyä korjaamaan sitä mikä on omassa elämässä rikki eikä osoitella muita. Kolme sormea osoittaa aina itseä kohti.

      • Elävä nainen
        TP kirjoitti:

        Noin se varmaan usein mene. Ei oikein osata päättää mitä haluaisi, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rohkeus luopua tutusta ja turvallisesta, viekö se elämää parempaan vai pahempaan suuntaan. Kuten sanoit, tarvitaan jossain muodossa potku persuksille, että päätöksen tekoon tulee vauhtia. Toisilla se voi olla uusi ihmissuhde mikä palauttaa elämänilon ja rohkeuden ottaa elämässä uusia askelia. Ikäväähän se tietenkin on vanhaa puolisoa kohtaan, mutta huonossa liitossa aina se on toinen, joka tekee ratkaisevan liikkeen ensin.

        Luulenpa, että suurinta tuomaria täällä esittävät ihmiset, jotka katkerina kaipaavat jotain muuta kuin mitä tällä hetkellä saavat. Omaa pahaa oloaan on niin helppo lievittää tuomaroimalla muita. Mutta eipä se oma paha olo siitä ainakaan vähene. Siksi kannattaisikin keskittyä korjaamaan sitä mikä on omassa elämässä rikki eikä osoitella muita. Kolme sormea osoittaa aina itseä kohti.

        Joskus tuntuu ,että nämä saarnaajat ja fariseukset tietää aina, miten tätä elämää pitää elää ja sen sata kertaa olen nähnyt , miten hekin ovat yhtä heikkoja kuin me ihmiset yleensä olemme.
        Hyvä että on mahdollisuus syystä tai toisesta repäistä oma elämä uusille raiteille. En usko kaiken (oman koko elämänsä) uhraavaan rakkauteen, jos joka päivä tuntuu tulevansa riistetyksi , on paha olla. Eiköhän jokaisella ole oikeus elää oma elämänsä huolimatta ,että joutuu tekemään kipeitä ratkaisuja.
        Ymmärrän ja kunnioitan AP.tä

      • *kokenut*
        Elävä nainen kirjoitti:

        Joskus tuntuu ,että nämä saarnaajat ja fariseukset tietää aina, miten tätä elämää pitää elää ja sen sata kertaa olen nähnyt , miten hekin ovat yhtä heikkoja kuin me ihmiset yleensä olemme.
        Hyvä että on mahdollisuus syystä tai toisesta repäistä oma elämä uusille raiteille. En usko kaiken (oman koko elämänsä) uhraavaan rakkauteen, jos joka päivä tuntuu tulevansa riistetyksi , on paha olla. Eiköhän jokaisella ole oikeus elää oma elämänsä huolimatta ,että joutuu tekemään kipeitä ratkaisuja.
        Ymmärrän ja kunnioitan AP.tä

        Kyllä tuo AP:n kirjoitus varmaan pitää paikkansa. Näinhän siinä käy, kun hakee ymmärtäjää, kritisoijia löytyy heti. Minä uskon, että kirjoitus on avoin, ja kuvaa juuri sen hetkisiä tunteita.
        Kritisoijat ja ns. ymmärtäjät vaihtavat usein paikkaa riippuen kunkin elämäntilanteesta. Minä itse olen oivallinen esimerkki siitä.
        Olen ollut aviossa. Kauan. En ole enää.
        Avioliiton aikana olin ehdoton. Olimme uskollisia toisillemme, avioliitto oli hyvä. Silloin ajatusmaailmani tuomitsi kaikenlaisen uskottomuuden ja pettämisen, en olisi ymmärtänyt sitä missään tilanteessa enkä missään elämänvaiheessa.
        Nyt elän uutta elämää sinkkuna, enempiä selittelemättä.
        Mutta ajatusmaailmani on muuttunut. Nyt voin ymmärtää, että ihminen voi tosiaankin ajautua tuollaiseen tilanteeseen kuin AP.
        Mitä tästä opimme?
        Te, jotka täällä ensimmäisenä tuomitsette ja sormella osoittelette, olkaa varovaisia, elämä voi jonain päivänä johdattaa teidät sellaiseen tilanteeseen, että ajattelette aivan toisin. Kun tulee elämänkokemusta ja on nähnyt vähän maailmaa ja kokenut koviakin, niin ihminen pehmenee. Pehmenee, mutta jollain kovenee kestämään enemmän.
        Kriitikot: elämä voi yllättää! -koskaan ei voi sanoa -ei koskaan-

      • tiina*
        TP kirjoitti:

        Noin se varmaan usein mene. Ei oikein osata päättää mitä haluaisi, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rohkeus luopua tutusta ja turvallisesta, viekö se elämää parempaan vai pahempaan suuntaan. Kuten sanoit, tarvitaan jossain muodossa potku persuksille, että päätöksen tekoon tulee vauhtia. Toisilla se voi olla uusi ihmissuhde mikä palauttaa elämänilon ja rohkeuden ottaa elämässä uusia askelia. Ikäväähän se tietenkin on vanhaa puolisoa kohtaan, mutta huonossa liitossa aina se on toinen, joka tekee ratkaisevan liikkeen ensin.

        Luulenpa, että suurinta tuomaria täällä esittävät ihmiset, jotka katkerina kaipaavat jotain muuta kuin mitä tällä hetkellä saavat. Omaa pahaa oloaan on niin helppo lievittää tuomaroimalla muita. Mutta eipä se oma paha olo siitä ainakaan vähene. Siksi kannattaisikin keskittyä korjaamaan sitä mikä on omassa elämässä rikki eikä osoitella muita. Kolme sormea osoittaa aina itseä kohti.

        onnelliset ihmiset eivät syytä, tuomitse ja moralisoi. Niin tekevät vain elämäänsä todella tyytymättömät ihmiset.

      • tiina*
        *kokenut* kirjoitti:

        Kyllä tuo AP:n kirjoitus varmaan pitää paikkansa. Näinhän siinä käy, kun hakee ymmärtäjää, kritisoijia löytyy heti. Minä uskon, että kirjoitus on avoin, ja kuvaa juuri sen hetkisiä tunteita.
        Kritisoijat ja ns. ymmärtäjät vaihtavat usein paikkaa riippuen kunkin elämäntilanteesta. Minä itse olen oivallinen esimerkki siitä.
        Olen ollut aviossa. Kauan. En ole enää.
        Avioliiton aikana olin ehdoton. Olimme uskollisia toisillemme, avioliitto oli hyvä. Silloin ajatusmaailmani tuomitsi kaikenlaisen uskottomuuden ja pettämisen, en olisi ymmärtänyt sitä missään tilanteessa enkä missään elämänvaiheessa.
        Nyt elän uutta elämää sinkkuna, enempiä selittelemättä.
        Mutta ajatusmaailmani on muuttunut. Nyt voin ymmärtää, että ihminen voi tosiaankin ajautua tuollaiseen tilanteeseen kuin AP.
        Mitä tästä opimme?
        Te, jotka täällä ensimmäisenä tuomitsette ja sormella osoittelette, olkaa varovaisia, elämä voi jonain päivänä johdattaa teidät sellaiseen tilanteeseen, että ajattelette aivan toisin. Kun tulee elämänkokemusta ja on nähnyt vähän maailmaa ja kokenut koviakin, niin ihminen pehmenee. Pehmenee, mutta jollain kovenee kestämään enemmän.
        Kriitikot: elämä voi yllättää! -koskaan ei voi sanoa -ei koskaan-

        Itse en ennen muinoin niinkään syytellyt tai tuominnut. Pelkäsin ainoastaan sairaasti exäni olevan uskoton. Ex ei ymmärtänyt pelkäämistäni. En ymmärtänyt ihmisiä, joilla oli edes yhden yön suhteita (vaikka olisivat olleet vapaita) saati syrjähyppyjä - vielä vähemmän rinnakkaissuhteita.

        Pikkuhiljaa, kun uskalsi kuunnella ja katsella ihmisiä opin ymmärtämään jotain ja jotenkin. Kerran kun olin 30 sanoin ystävälleni "never say never" - kauhistuin. Ei jestas. Se koskee myös minua. Olin hokenut koko elämäni "en koskaan ole uskoton". Vuosien päästä tästä olin uskoton. Eikä minusta edes tuntunut pahalta. Siitä tiesin, että suhteeni exään oli tullut tien päähän, halusin erota. Ex ei halunnut ymmärtää tätä. Ei sitten millään. Kerroin toisesta miehestä jo suhteen alkuvaiheessa. Se ettei ex halunnut erota, vaikka tiesi toisesta miehestä, vahvisti eroajatuksiani. Sinnittelin suhteessa niin kauan, että hermot olivat riekaleina. Sitten tajusin hakea eroa, vaikka ex vastusti.

      • joo....
        *kokenut* kirjoitti:

        Kyllä tuo AP:n kirjoitus varmaan pitää paikkansa. Näinhän siinä käy, kun hakee ymmärtäjää, kritisoijia löytyy heti. Minä uskon, että kirjoitus on avoin, ja kuvaa juuri sen hetkisiä tunteita.
        Kritisoijat ja ns. ymmärtäjät vaihtavat usein paikkaa riippuen kunkin elämäntilanteesta. Minä itse olen oivallinen esimerkki siitä.
        Olen ollut aviossa. Kauan. En ole enää.
        Avioliiton aikana olin ehdoton. Olimme uskollisia toisillemme, avioliitto oli hyvä. Silloin ajatusmaailmani tuomitsi kaikenlaisen uskottomuuden ja pettämisen, en olisi ymmärtänyt sitä missään tilanteessa enkä missään elämänvaiheessa.
        Nyt elän uutta elämää sinkkuna, enempiä selittelemättä.
        Mutta ajatusmaailmani on muuttunut. Nyt voin ymmärtää, että ihminen voi tosiaankin ajautua tuollaiseen tilanteeseen kuin AP.
        Mitä tästä opimme?
        Te, jotka täällä ensimmäisenä tuomitsette ja sormella osoittelette, olkaa varovaisia, elämä voi jonain päivänä johdattaa teidät sellaiseen tilanteeseen, että ajattelette aivan toisin. Kun tulee elämänkokemusta ja on nähnyt vähän maailmaa ja kokenut koviakin, niin ihminen pehmenee. Pehmenee, mutta jollain kovenee kestämään enemmän.
        Kriitikot: elämä voi yllättää! -koskaan ei voi sanoa -ei koskaan-

        tai ymmärtää!

        "Näinhän siinä käy, kun hakee ymmärtäjää"

        Minkä takia kaikkien pitäisi aina ymmärtää petturia? Yhyy, on sillä varmaan ollut tosi rankkaa kun on päätynyt pettämään! Voi sitä raukkaa!

        Aivan kuin tässä elämässä pitäisi saada tehdä ihan mitä tahansa ja päästä aina kuin koira veräjästä, liuta ammattiymmärtäjiä ympärillä selkään taputellen.

      • dfgdgdggfg
        tiina* kirjoitti:

        Itse en ennen muinoin niinkään syytellyt tai tuominnut. Pelkäsin ainoastaan sairaasti exäni olevan uskoton. Ex ei ymmärtänyt pelkäämistäni. En ymmärtänyt ihmisiä, joilla oli edes yhden yön suhteita (vaikka olisivat olleet vapaita) saati syrjähyppyjä - vielä vähemmän rinnakkaissuhteita.

        Pikkuhiljaa, kun uskalsi kuunnella ja katsella ihmisiä opin ymmärtämään jotain ja jotenkin. Kerran kun olin 30 sanoin ystävälleni "never say never" - kauhistuin. Ei jestas. Se koskee myös minua. Olin hokenut koko elämäni "en koskaan ole uskoton". Vuosien päästä tästä olin uskoton. Eikä minusta edes tuntunut pahalta. Siitä tiesin, että suhteeni exään oli tullut tien päähän, halusin erota. Ex ei halunnut ymmärtää tätä. Ei sitten millään. Kerroin toisesta miehestä jo suhteen alkuvaiheessa. Se ettei ex halunnut erota, vaikka tiesi toisesta miehestä, vahvisti eroajatuksiani. Sinnittelin suhteessa niin kauan, että hermot olivat riekaleina. Sitten tajusin hakea eroa, vaikka ex vastusti.

        Kyllähän aina selitykset löytyy.

        "Minulla on oikeus, jakaa pillua jos siltä tuntuu"
        "Minulla on oikeus nousta tuntemattomien miesten mukaan umpikännisssä!"
        "kotkotkot kaakati kaa"

      • tuki suusi
        dfgdgdggfg kirjoitti:

        Kyllähän aina selitykset löytyy.

        "Minulla on oikeus, jakaa pillua jos siltä tuntuu"
        "Minulla on oikeus nousta tuntemattomien miesten mukaan umpikännisssä!"
        "kotkotkot kaakati kaa"

        "Minulla on oikeus haukkua huoraksi ketä haluan"
        "Minulla on oikeus laukoa alatyyliset, katkerat mielipiteeni täällä, kunhan vaan olen riittävästi pillerihumalassa"
        "viik viik röhröhröh"

        "

      • tiina*
        dfgdgdggfg kirjoitti:

        Kyllähän aina selitykset löytyy.

        "Minulla on oikeus, jakaa pillua jos siltä tuntuu"
        "Minulla on oikeus nousta tuntemattomien miesten mukaan umpikännisssä!"
        "kotkotkot kaakati kaa"

        räksytät, ettei sinulla tunnu olevan oikeutta tehdä elämälläsi mitä haluat? Etenkin jos joku toinen haluaisi myös sinua?

        Tiedätkö muuten, että jättäisin miehen kuin miehen. Heti. Selittelemättä. Jos kerrankin nimittelisi minua rumasti. Ihan millä nimikkillä tahansa.

        Hakeudu tasapainoon...

      • tiina*
        joo.... kirjoitti:

        tai ymmärtää!

        "Näinhän siinä käy, kun hakee ymmärtäjää"

        Minkä takia kaikkien pitäisi aina ymmärtää petturia? Yhyy, on sillä varmaan ollut tosi rankkaa kun on päätynyt pettämään! Voi sitä raukkaa!

        Aivan kuin tässä elämässä pitäisi saada tehdä ihan mitä tahansa ja päästä aina kuin koira veräjästä, liuta ammattiymmärtäjiä ympärillä selkään taputellen.

        pakota ymmärtämään ketään. Mutta mitä enemmän ymmärtää, sitä parempi se on. Myös ihan oman itsensä kannalta, ei pelkästään toisten.

      • Onni*
        tiina* kirjoitti:

        onnelliset ihmiset eivät syytä, tuomitse ja moralisoi. Niin tekevät vain elämäänsä todella tyytymättömät ihmiset.

        osaavat elää parisuhteessa, koska osaavat säädellä omia tunteitaan ja ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan. Onnettomat etsivät onnea aina itsensä ulkopuolelta ja ihmettelevät, kun sitä ei löydy.

      • Idiootille

        uusi kumppanisi kohtelee sinua samoin kuin sinä ex-puolisoasi. Tuntuisiko hienolta?

      • tiina*
        Onni* kirjoitti:

        osaavat elää parisuhteessa, koska osaavat säädellä omia tunteitaan ja ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan. Onnettomat etsivät onnea aina itsensä ulkopuolelta ja ihmettelevät, kun sitä ei löydy.

        ovat kuitenkin joskus onnettomia. Etenkin silloin, jos heidän kumppaninsa ei osaa elää parisuhteessa. Ja/tai käyttäytyvät yhtä rauhallisesti kuin muumiot. Kaiken tämän lisäksi kumppani ei millään halua uskoa, että toisella on suhteessa paha olla. "se on sinun ongelmasi" "en voi tehdä sinua onnelliseksi, se on sinun tehtävä itse".

        Nämä lauseet toimivat parisuhteesa kuten myrkky: "en piittaa vähääkään sinusta" "ihan sama miten sinulla menee, ei kiinnosta". Ei ihme, että ulkopuoliset suhteet alkavat kiinnostaa. Oikeasti. Moni pettäjä ei halua tunnustaa edes itselleen, mutta yksi ainoa ilta mielenkiintoisen ihmisen kanssa korvaa parin vuoden kiikunkaakun -ihmissuhteen. Tai parin vuoden ihmissuhteelta saa enemmän kuin 30 vuoden suhteelta yhteensä.

        Onnelliset ihmiset löytävät lisää onnea parisuhteen ulkopuolelta, jos parisuhde ei toimi. Sinne heidät suorastaan heitetään sanomalla tuo "en voi tehdä sinua onnelliseksi, se on sinun tehtävä itse". Parisuhde toimii vain, jos molemmat (yksi ei siis riitä) haluavat olla hyviä toisillensa ja palvella toinen toistansa. "Onko kanssani mukava olla?" "MITÄ voisin tehdä, että sinun olisi parempi olla?" "Viihdytkö kanssani?" "Onko kaikki okei?" Kysymyksiä, joita MOLEMPIEN olisi hyvä viljellä parisuhteen onnistumiseksi. Silti olisi hyvä muistaa, ettei mikään elämässä ole yhtä varmaa kuin epävarma.

        Älkää sanoko, että erotkaa ennen pettämistä: petetty ei halua erota. Hän haluaa kärsiä ja olla marttyyri. Ehkä hän haluaa myös tuomita ja syyttää. Hän ei pysty siihen yksin. Aivan kuten pettäjäkään ei pysty sinkkuna pettämään. Mahdollinen pettäjä tuntee itsensä vielä hölmömmäksi, mikäli kertoisi haluavansa erota puolisostaan vain koska nyt on joku toinen kiikarissa. Onko se todellakin jonkun mielestä riittävän painava syy eroon? Jos petetty potkaisee pettäjän pihalle - ei pettäminen jatku. Parisuhteessa onkin kysymys ainoastaan tahdosta: kumman tahto loppuu ensin. Mutta inhimillisten tekijöiden vuoksi tahto jatkaa liittoa usein pitkittyy.

        Muistakaa: petetty on usein myös pettäjä.

      • Tunteet*
        tiina* kirjoitti:

        ovat kuitenkin joskus onnettomia. Etenkin silloin, jos heidän kumppaninsa ei osaa elää parisuhteessa. Ja/tai käyttäytyvät yhtä rauhallisesti kuin muumiot. Kaiken tämän lisäksi kumppani ei millään halua uskoa, että toisella on suhteessa paha olla. "se on sinun ongelmasi" "en voi tehdä sinua onnelliseksi, se on sinun tehtävä itse".

        Nämä lauseet toimivat parisuhteesa kuten myrkky: "en piittaa vähääkään sinusta" "ihan sama miten sinulla menee, ei kiinnosta". Ei ihme, että ulkopuoliset suhteet alkavat kiinnostaa. Oikeasti. Moni pettäjä ei halua tunnustaa edes itselleen, mutta yksi ainoa ilta mielenkiintoisen ihmisen kanssa korvaa parin vuoden kiikunkaakun -ihmissuhteen. Tai parin vuoden ihmissuhteelta saa enemmän kuin 30 vuoden suhteelta yhteensä.

        Onnelliset ihmiset löytävät lisää onnea parisuhteen ulkopuolelta, jos parisuhde ei toimi. Sinne heidät suorastaan heitetään sanomalla tuo "en voi tehdä sinua onnelliseksi, se on sinun tehtävä itse". Parisuhde toimii vain, jos molemmat (yksi ei siis riitä) haluavat olla hyviä toisillensa ja palvella toinen toistansa. "Onko kanssani mukava olla?" "MITÄ voisin tehdä, että sinun olisi parempi olla?" "Viihdytkö kanssani?" "Onko kaikki okei?" Kysymyksiä, joita MOLEMPIEN olisi hyvä viljellä parisuhteen onnistumiseksi. Silti olisi hyvä muistaa, ettei mikään elämässä ole yhtä varmaa kuin epävarma.

        Älkää sanoko, että erotkaa ennen pettämistä: petetty ei halua erota. Hän haluaa kärsiä ja olla marttyyri. Ehkä hän haluaa myös tuomita ja syyttää. Hän ei pysty siihen yksin. Aivan kuten pettäjäkään ei pysty sinkkuna pettämään. Mahdollinen pettäjä tuntee itsensä vielä hölmömmäksi, mikäli kertoisi haluavansa erota puolisostaan vain koska nyt on joku toinen kiikarissa. Onko se todellakin jonkun mielestä riittävän painava syy eroon? Jos petetty potkaisee pettäjän pihalle - ei pettäminen jatku. Parisuhteessa onkin kysymys ainoastaan tahdosta: kumman tahto loppuu ensin. Mutta inhimillisten tekijöiden vuoksi tahto jatkaa liittoa usein pitkittyy.

        Muistakaa: petetty on usein myös pettäjä.

        ole pettäjä. Millään tavalla, vaikka ymmärrän, että sinä pettäjänä haluasit niin uskoa, koska se helpottaisi omaa huonoa omaatuntoasi. Ajatteletko oikeasti niin, että joku muu tuottaa tunteet sinun päähäsi: niin surun kuin onnen? Yleensä vain psykoottiset luulevat, että joku muu tuottaa heidän tunteensa. Tarkistapa tietosi, koska kirjoitat puuta heinää. Kyllä se olet sinä itse, joka tuotat tunteesi ja ainoa ihminen, joka tilannetta voi muuttaa olet sinä itse. Et voi vastuuttaa toisia puutteellisesta kyvystäsi säädellä tunteitasi: taustassasi on varmasti jotain, joka on vaikuttanut siihen, että et osaa tehdä itseäsi onnelliseksi, vaan etsit onnea itsesi ulkopuolelta.

      • tiina*
        Tunteet* kirjoitti:

        ole pettäjä. Millään tavalla, vaikka ymmärrän, että sinä pettäjänä haluasit niin uskoa, koska se helpottaisi omaa huonoa omaatuntoasi. Ajatteletko oikeasti niin, että joku muu tuottaa tunteet sinun päähäsi: niin surun kuin onnen? Yleensä vain psykoottiset luulevat, että joku muu tuottaa heidän tunteensa. Tarkistapa tietosi, koska kirjoitat puuta heinää. Kyllä se olet sinä itse, joka tuotat tunteesi ja ainoa ihminen, joka tilannetta voi muuttaa olet sinä itse. Et voi vastuuttaa toisia puutteellisesta kyvystäsi säädellä tunteitasi: taustassasi on varmasti jotain, joka on vaikuttanut siihen, että et osaa tehdä itseäsi onnelliseksi, vaan etsit onnea itsesi ulkopuolelta.

        varmaan on petetty usein myös pettäjä. Hän ei vain ole kertonut asiasta kumppanilleen, joka puolestaan on kertonut tai hän on ns. jäänyt kiinni. Joten voisit itse vähän päivittää tietojasi.

        Ihminen ei koskaan tuota tunteita. Ihminen voi ajatella haluamiaan asioita, mutta ei voi koskaan tuntea haluamiaan tunteita. Tunteet ovat yksilön selviytymismekanismi. "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        Tunnetietoisku:

        "Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa ja ovat mukana kaikessa tekemisessä. Tunteet tulevat ja menevät kuten ajatuksetkin. Tunteet sekä kuluttavat energiaa että antavat sitä – tukahdutettuina ne vievät energiaa merkittävästi. Tunteita voi kokea myönteisinä tai kielteisinä, mutta koska kyse on yksilöllisestä kokemuksesta, tunteita ei voida varsinaisesta arvottaa eikä juurikaan jaotella kielteisiin ja myönteisiin. Tunteet eivät myöskään ole oikeita tai vääriä. Tunteet vaan ovat. Ne eivät ole perusteltuja tai perusteettomia – ihminen vaan sattuu kokemaan niitä ja voi yleensä hyvin, mikäli pystyy ilmaisemaan ne. Moni kielteiseksi määritelty tunne, esimerkiksi pelko, voi johtaa hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin lopputuloksiin.

        Ihminen kohtaa joka päivä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Jotkut tunteet kestävät vain hetken ja lipuvat ohi, toiset pysyvät ja tuntuvat kovasti. Osa tunteista on niin heikkoja, ettei niitä edes huomaa. Tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja erotteleminen ei ole helppoa tai yksiselitteistä. Monet tutkijat ovat luokitelleet tunteita eri tavoin. On nimetty niin sanottuja perustunteita eli emootioita: ilo, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys. Näillä tunteilla on usein jokin kohde ja ne tunnetaan tässä hetkessä. Näiden lisäksi on erilaisia mielialoja kuten huolestuneisuus, tyytyväisyys tai surumielisyys. Näillä ei ole selkeää kohdetta. Mieliala on pitkäkestoinen tunnetila. Lisäksi voidaan erotella affektiiviset luonteenpiirteet, jotka ovat taipumuksia tuntea tietyllä tavalla. Näitä ovat mm. kateellisuus tai ujous. Sosiaalisia tunteita ovat häpeä, Saman nimikkeen alle voi liittää myös välittämisen tunteen, hoivaamisen halun, rakkauden ja velvollisuuden tunteen."

      • Sheenalle
        tiina* kirjoitti:

        varmaan on petetty usein myös pettäjä. Hän ei vain ole kertonut asiasta kumppanilleen, joka puolestaan on kertonut tai hän on ns. jäänyt kiinni. Joten voisit itse vähän päivittää tietojasi.

        Ihminen ei koskaan tuota tunteita. Ihminen voi ajatella haluamiaan asioita, mutta ei voi koskaan tuntea haluamiaan tunteita. Tunteet ovat yksilön selviytymismekanismi. "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        Tunnetietoisku:

        "Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa ja ovat mukana kaikessa tekemisessä. Tunteet tulevat ja menevät kuten ajatuksetkin. Tunteet sekä kuluttavat energiaa että antavat sitä – tukahdutettuina ne vievät energiaa merkittävästi. Tunteita voi kokea myönteisinä tai kielteisinä, mutta koska kyse on yksilöllisestä kokemuksesta, tunteita ei voida varsinaisesta arvottaa eikä juurikaan jaotella kielteisiin ja myönteisiin. Tunteet eivät myöskään ole oikeita tai vääriä. Tunteet vaan ovat. Ne eivät ole perusteltuja tai perusteettomia – ihminen vaan sattuu kokemaan niitä ja voi yleensä hyvin, mikäli pystyy ilmaisemaan ne. Moni kielteiseksi määritelty tunne, esimerkiksi pelko, voi johtaa hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin lopputuloksiin.

        Ihminen kohtaa joka päivä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Jotkut tunteet kestävät vain hetken ja lipuvat ohi, toiset pysyvät ja tuntuvat kovasti. Osa tunteista on niin heikkoja, ettei niitä edes huomaa. Tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja erotteleminen ei ole helppoa tai yksiselitteistä. Monet tutkijat ovat luokitelleet tunteita eri tavoin. On nimetty niin sanottuja perustunteita eli emootioita: ilo, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys. Näillä tunteilla on usein jokin kohde ja ne tunnetaan tässä hetkessä. Näiden lisäksi on erilaisia mielialoja kuten huolestuneisuus, tyytyväisyys tai surumielisyys. Näillä ei ole selkeää kohdetta. Mieliala on pitkäkestoinen tunnetila. Lisäksi voidaan erotella affektiiviset luonteenpiirteet, jotka ovat taipumuksia tuntea tietyllä tavalla. Näitä ovat mm. kateellisuus tai ujous. Sosiaalisia tunteita ovat häpeä, Saman nimikkeen alle voi liittää myös välittämisen tunteen, hoivaamisen halun, rakkauden ja velvollisuuden tunteen."

        tietolähdettä kuin internet ja ensimmäinen vastaantuleva tunnesivu. Esim. Daniel Golemanin Tunneäly-kirja on hyvä lähtökohta. Siinä on oikeaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Luepa vähän etennpäin sitä nettisivua, jolta "tietosi" kopioit; seuraava kappale käsittelee nimenomaan sitä tunteiden SÄÄTELYÄ. Tunteet syntyvät aivoissa ja niillä on hermostollinen pohja, joten todellakin sinä itse tuotat tunteesi ja voi myös opetella niiden säätelyä;)

      • Ihan varmaan
        tiina* kirjoitti:

        varmaan on petetty usein myös pettäjä. Hän ei vain ole kertonut asiasta kumppanilleen, joka puolestaan on kertonut tai hän on ns. jäänyt kiinni. Joten voisit itse vähän päivittää tietojasi.

        Ihminen ei koskaan tuota tunteita. Ihminen voi ajatella haluamiaan asioita, mutta ei voi koskaan tuntea haluamiaan tunteita. Tunteet ovat yksilön selviytymismekanismi. "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        Tunnetietoisku:

        "Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa ja ovat mukana kaikessa tekemisessä. Tunteet tulevat ja menevät kuten ajatuksetkin. Tunteet sekä kuluttavat energiaa että antavat sitä – tukahdutettuina ne vievät energiaa merkittävästi. Tunteita voi kokea myönteisinä tai kielteisinä, mutta koska kyse on yksilöllisestä kokemuksesta, tunteita ei voida varsinaisesta arvottaa eikä juurikaan jaotella kielteisiin ja myönteisiin. Tunteet eivät myöskään ole oikeita tai vääriä. Tunteet vaan ovat. Ne eivät ole perusteltuja tai perusteettomia – ihminen vaan sattuu kokemaan niitä ja voi yleensä hyvin, mikäli pystyy ilmaisemaan ne. Moni kielteiseksi määritelty tunne, esimerkiksi pelko, voi johtaa hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin lopputuloksiin.

        Ihminen kohtaa joka päivä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Jotkut tunteet kestävät vain hetken ja lipuvat ohi, toiset pysyvät ja tuntuvat kovasti. Osa tunteista on niin heikkoja, ettei niitä edes huomaa. Tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja erotteleminen ei ole helppoa tai yksiselitteistä. Monet tutkijat ovat luokitelleet tunteita eri tavoin. On nimetty niin sanottuja perustunteita eli emootioita: ilo, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys. Näillä tunteilla on usein jokin kohde ja ne tunnetaan tässä hetkessä. Näiden lisäksi on erilaisia mielialoja kuten huolestuneisuus, tyytyväisyys tai surumielisyys. Näillä ei ole selkeää kohdetta. Mieliala on pitkäkestoinen tunnetila. Lisäksi voidaan erotella affektiiviset luonteenpiirteet, jotka ovat taipumuksia tuntea tietyllä tavalla. Näitä ovat mm. kateellisuus tai ujous. Sosiaalisia tunteita ovat häpeä, Saman nimikkeen alle voi liittää myös välittämisen tunteen, hoivaamisen halun, rakkauden ja velvollisuuden tunteen."

        pettäjä. Tiedätkös, että täältä pallolta löytyy myös ihmisiä, joilla on arvoja, joiden mukaan elämää elää. Arvot eivät ole vain sanahelinää, jota lässytetään, mutta kun tosipaikka tulee niin toimitaan toisin. Kiusauksia ja ihastumisia on kaikilla, mutta kaikki eivät ole pettäjiä. Pettämiselle on aina muita, parempia vaihtoehtoja!

      • tiina*
        Ihan varmaan kirjoitti:

        pettäjä. Tiedätkös, että täältä pallolta löytyy myös ihmisiä, joilla on arvoja, joiden mukaan elämää elää. Arvot eivät ole vain sanahelinää, jota lässytetään, mutta kun tosipaikka tulee niin toimitaan toisin. Kiusauksia ja ihastumisia on kaikilla, mutta kaikki eivät ole pettäjiä. Pettämiselle on aina muita, parempia vaihtoehtoja!

        on satojatuhansia ihmisiä, jotka ovat pettäneet ja joita on petetty. Suurin osa heistä on aikoinaan ajatellut "minä en koskaan petä". Heillä suurimmalla osalla on myös hienoja arvoja, joiden mukaan elävät. Mutta sääntö vahvistaa poikkeuksen. Uskottomuus on yksi elämänvaihe muiden joukossa, eikä sille sillä hetkellä ole vaihtoehtoja. Vain silloin jaksetaan lässyttää arvoista ja moraalista, kun ei ole kohdattu todellista kiusausta. Sitä ei nimittäin voita MIKÄÄN. Ei MIKÄÄN.

      • tiina*
        Sheenalle kirjoitti:

        tietolähdettä kuin internet ja ensimmäinen vastaantuleva tunnesivu. Esim. Daniel Golemanin Tunneäly-kirja on hyvä lähtökohta. Siinä on oikeaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Luepa vähän etennpäin sitä nettisivua, jolta "tietosi" kopioit; seuraava kappale käsittelee nimenomaan sitä tunteiden SÄÄTELYÄ. Tunteet syntyvät aivoissa ja niillä on hermostollinen pohja, joten todellakin sinä itse tuotat tunteesi ja voi myös opetella niiden säätelyä;)

        tunteita voi SÄÄDELLÄ, niiden syntyminen on eri juoni.

        Ja omalla kohdallani omien tunteideni säätely on erittäin hanskassa. Kysy vaikka kaikilta kavereiltani :). Tai vaikka exältä!!!

      • Sheena**
        tiina* kirjoitti:

        tunteita voi SÄÄDELLÄ, niiden syntyminen on eri juoni.

        Ja omalla kohdallani omien tunteideni säätely on erittäin hanskassa. Kysy vaikka kaikilta kavereiltani :). Tai vaikka exältä!!!

        ihminen tuottaa omat tunteensa? Sitä yksinkertaista tosiasiaa, että tunteet ovat aivojen fysiologisen toiminnan tulosta ja ne todellakin syntyvät sinun aivoissasi, ei kenenkään muun toimesta eikä kenenkään muun aivoissa. Eli todellakin tuotat itse omat tunteesi omilla aivoillasi. Onko tässä prosessissa sinulle jotain epäselvää?

      • Sheenalle**
        tiina* kirjoitti:

        on satojatuhansia ihmisiä, jotka ovat pettäneet ja joita on petetty. Suurin osa heistä on aikoinaan ajatellut "minä en koskaan petä". Heillä suurimmalla osalla on myös hienoja arvoja, joiden mukaan elävät. Mutta sääntö vahvistaa poikkeuksen. Uskottomuus on yksi elämänvaihe muiden joukossa, eikä sille sillä hetkellä ole vaihtoehtoja. Vain silloin jaksetaan lässyttää arvoista ja moraalista, kun ei ole kohdattu todellista kiusausta. Sitä ei nimittäin voita MIKÄÄN. Ei MIKÄÄN.

        halventamista kutsua arvoista ja moraalista puhumista lässytykseksi. Onneksi on oelmassa ihmisiä, joille näillä sanoilla on todellista merkitystä ja arvot toimivat elämää ohjaavina periaatteina. Lässytystä arvoista ja moraalista puhumisesta tulee siinä vaiheessa, kun näillä käsitteillä ei ole mitään yhteyttä omaan toimintaan ja tekoihin. Ja ihan tietoiskuna sinulle: jokainen ihminen kohtaa ihan TODELLISIA kiusauksia, mutta on ihmisiä, jotka osaavat olla lankeamatta niihin;) Ehkä tuttavapiirisi on aika suppea..

      • katja*

        persuksille". Suurin osa ihmisistä odottaa sitä ennenkuin toimii. Se on ihmislajille erittäin tyypillistä. Onko tuo ihmekään, sillä ilman potkua tai jotain muuta suurempaa voimaa asiat tuntuisivat jäävän vaiheeseen.

        Joku moralisti on saanut päähänsä, että on erottava heti, kun ajatteekin jotain toista kumppaniaan. Eihän se niin mene. Erottava on silloin, kun vähintään toinen sitä vahvasti tahtoo. Ainoastaan parin molemmat osapuolet voivat päättää onko parempi pysyä yhdessä vai erota.

        Erossa riidellään useinmiten juuri siitä, että toinen haluaa erota ja toinen ei. Eroa haluamaton monesti syyllistää eroa haluavaa. Nuo lauseesi ""näinkö kiität minua näistä vuosista" ja "parhaan elämäni tuhlasin vuoksesi" " ovat erittäin hyviä esimerkkejä syyllistämisestä.

      • Helloween5
        Sheenalle** kirjoitti:

        halventamista kutsua arvoista ja moraalista puhumista lässytykseksi. Onneksi on oelmassa ihmisiä, joille näillä sanoilla on todellista merkitystä ja arvot toimivat elämää ohjaavina periaatteina. Lässytystä arvoista ja moraalista puhumisesta tulee siinä vaiheessa, kun näillä käsitteillä ei ole mitään yhteyttä omaan toimintaan ja tekoihin. Ja ihan tietoiskuna sinulle: jokainen ihminen kohtaa ihan TODELLISIA kiusauksia, mutta on ihmisiä, jotka osaavat olla lankeamatta niihin;) Ehkä tuttavapiirisi on aika suppea..

        kiusauksia ei voi ohittaa. Eikä todellisia kiusauksia kaikki edes kohtaa. Lankeemuksista hevin kerrota ihmisille, jotka korostavat korkean moraalin merkitystä.

      • Helloween6
        TP kirjoitti:

        Noin se varmaan usein mene. Ei oikein osata päättää mitä haluaisi, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rohkeus luopua tutusta ja turvallisesta, viekö se elämää parempaan vai pahempaan suuntaan. Kuten sanoit, tarvitaan jossain muodossa potku persuksille, että päätöksen tekoon tulee vauhtia. Toisilla se voi olla uusi ihmissuhde mikä palauttaa elämänilon ja rohkeuden ottaa elämässä uusia askelia. Ikäväähän se tietenkin on vanhaa puolisoa kohtaan, mutta huonossa liitossa aina se on toinen, joka tekee ratkaisevan liikkeen ensin.

        Luulenpa, että suurinta tuomaria täällä esittävät ihmiset, jotka katkerina kaipaavat jotain muuta kuin mitä tällä hetkellä saavat. Omaa pahaa oloaan on niin helppo lievittää tuomaroimalla muita. Mutta eipä se oma paha olo siitä ainakaan vähene. Siksi kannattaisikin keskittyä korjaamaan sitä mikä on omassa elämässä rikki eikä osoitella muita. Kolme sormea osoittaa aina itseä kohti.

        katkerat ihmiset syyttävät muita, näkevät heissä omat virheensä. He eivät uskalla elää omaa elämäänsä, ovat tyytymättömiä. Tyytyväinen ihminen ei tuomitse eikä syyttele. Eikä myöskään esitä psykologisia teorioita todistaakseen toisten mitättömyyttä.

      • *ronja*
        tiina* kirjoitti:

        räksytät, ettei sinulla tunnu olevan oikeutta tehdä elämälläsi mitä haluat? Etenkin jos joku toinen haluaisi myös sinua?

        Tiedätkö muuten, että jättäisin miehen kuin miehen. Heti. Selittelemättä. Jos kerrankin nimittelisi minua rumasti. Ihan millä nimikkillä tahansa.

        Hakeudu tasapainoon...

        Elämä on yhtä tasapainoilua sekä itsensä että toisten ihmisten kanssa. Ellei ihminen ota huomioon omia tunteitaan, vaan elää valmiiksi pureskeltujen, ulkopuolelta saamiensa arvojen ja normien mukaisesti, hänestä tulee onneton toisten elämän tuomitsija.

      • *ronja*
        Sheenalle kirjoitti:

        tietolähdettä kuin internet ja ensimmäinen vastaantuleva tunnesivu. Esim. Daniel Golemanin Tunneäly-kirja on hyvä lähtökohta. Siinä on oikeaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Luepa vähän etennpäin sitä nettisivua, jolta "tietosi" kopioit; seuraava kappale käsittelee nimenomaan sitä tunteiden SÄÄTELYÄ. Tunteet syntyvät aivoissa ja niillä on hermostollinen pohja, joten todellakin sinä itse tuotat tunteesi ja voi myös opetella niiden säätelyä;)

        ei voi hallita eikä säädellä, ainoastaan käytöstään voi.

      • *ronja*
        Sheenalle** kirjoitti:

        halventamista kutsua arvoista ja moraalista puhumista lässytykseksi. Onneksi on oelmassa ihmisiä, joille näillä sanoilla on todellista merkitystä ja arvot toimivat elämää ohjaavina periaatteina. Lässytystä arvoista ja moraalista puhumisesta tulee siinä vaiheessa, kun näillä käsitteillä ei ole mitään yhteyttä omaan toimintaan ja tekoihin. Ja ihan tietoiskuna sinulle: jokainen ihminen kohtaa ihan TODELLISIA kiusauksia, mutta on ihmisiä, jotka osaavat olla lankeamatta niihin;) Ehkä tuttavapiirisi on aika suppea..

        arvot ovat mielestäsi oikeita ja ehdottomia? Vain sinunko? Senkö mukaan maailman ihmisten pitäisi toimia? Ei millään pahalla, mutta kirjoituksistasi saa sellaisen kuvan.

      • Ronjalle*
        *ronja* kirjoitti:

        ei voi hallita eikä säädellä, ainoastaan käytöstään voi.

        "tunteidensäätely" ja ota opiksesi!

      • Halloween*
        Helloween5 kirjoitti:

        kiusauksia ei voi ohittaa. Eikä todellisia kiusauksia kaikki edes kohtaa. Lankeemuksista hevin kerrota ihmisille, jotka korostavat korkean moraalin merkitystä.

        Kaikilla tuntemillani ihmisillä on ollut kiusauksia, mutta vain osa lankeaa niihin.

      • Ronjalle*
        katja* kirjoitti:

        persuksille". Suurin osa ihmisistä odottaa sitä ennenkuin toimii. Se on ihmislajille erittäin tyypillistä. Onko tuo ihmekään, sillä ilman potkua tai jotain muuta suurempaa voimaa asiat tuntuisivat jäävän vaiheeseen.

        Joku moralisti on saanut päähänsä, että on erottava heti, kun ajatteekin jotain toista kumppaniaan. Eihän se niin mene. Erottava on silloin, kun vähintään toinen sitä vahvasti tahtoo. Ainoastaan parin molemmat osapuolet voivat päättää onko parempi pysyä yhdessä vai erota.

        Erossa riidellään useinmiten juuri siitä, että toinen haluaa erota ja toinen ei. Eroa haluamaton monesti syyllistää eroa haluavaa. Nuo lauseesi ""näinkö kiität minua näistä vuosista" ja "parhaan elämäni tuhlasin vuoksesi" " ovat erittäin hyviä esimerkkejä syyllistämisestä.

        tunteiden näyttämisessä? Pitäisikö erotilanteessa käyttäytyä kuin muumio? Itsehän peräänkuulutat tunteiden näyttämistä..

      • Halloween*
        Helloween6 kirjoitti:

        katkerat ihmiset syyttävät muita, näkevät heissä omat virheensä. He eivät uskalla elää omaa elämäänsä, ovat tyytymättömiä. Tyytyväinen ihminen ei tuomitse eikä syyttele. Eikä myöskään esitä psykologisia teorioita todistaakseen toisten mitättömyyttä.

        vahingoita toisia ihmisiä, vaan tuo onnellisuuttaan esille kohtelemalla toisia hyvin. Miten tämä sopii pettäjiin? Psykologisia teorioita voi kritisoida, jos ei ole kompetenssia ymmärtää niitä. Tai kirjoittaa "käytännön psykologiasta". LOL

      • *ronja*
        Ronjalle* kirjoitti:

        tunteiden näyttämisessä? Pitäisikö erotilanteessa käyttäytyä kuin muumio? Itsehän peräänkuulutat tunteiden näyttämistä..

        Erotilanteessa kannattaa kyllä käyttää tunteiden säätelyä ;). Vaikka tekisi mieli sanoa mitä todella ajattelee kuten "vi**du sä oot pas**a", niin on parempi käyttäytyä kuin muumio tai sanoa jotain myönteistä. Itse olen tietämättäni harrastanut tunteiden säätelyä järkytävän paljon.

      • mummomuori*
        Ronjalle* kirjoitti:

        "tunteidensäätely" ja ota opiksesi!

        Se on käytöksen säätelyä jonka tunnetila aiheuttaa. Se on pyrkimys hallita voimakkaita tunnetiloja ja ohjata mieltään mielekkääseen toimintaan. Se on myös tunteiden tukahduttamista tai siirtämistä syrjään.
        Siihen vaikuttavat ikä, sukupuoli, fysiologia (aivorakenne, hermosto ja hormonit).

        Noita tunnetiloja voi olla suuttumus, turhautuminen, pettyminen, ilo, ihastuminen jne.

        Pieni lapsi siis toimii satunnaisten yllykkeiden ja vaistojen varassa, ja häntä opetetaan siinä mikä on mielekäs tapa näyttää tunteita. Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Esimerkiksi vaikka suututtaa ei toista saa lyödä tai aina ei saa sitä mitä haluaa juuri silloin, pettyneenäkään ei saa rikkoa paikkoja tai riehua.

        Suomessa ilokin täytyy näyttää hillitysti. Me arvostamme itsehillintää ja pidättäytyvyyttä. Suomessa podetaan myös esiintymisjännitystä ja kahvikuppineuroosia, jota pyritään vähentämään eri menetelmin.

        Ellei nuo taidot kehity, kehittyy epäsosiaalinen persoona. Suomen vankilat ovat täynnä heitä, ja kun mukana on vielä alkoholi joka laskee ”sivistyksen” luomaa kuorta, tapahtuu paljon pahaa. Tällaisen henkilön käytöstä on muiden mahdoton ennustaa ja häntä kartetaan.

        Jotkut naiset kokevat mm. ennen kuukautisia huonompaa kykyä tunnesäätelyyn. Samoin väsymys ja stressi alentavat tätä kykyä tai taitoa. Samoin jatkuvan painostuksen alla oleminen, ahdistavat elämätilanteet alentavat tätä taitoa, se on hetkellistä kuitenkin. (niin muuten orgasmikin on voimakas tunne ja jotkut osaavat säädellä silloinkin omaa käyttäytymistään mutta eivät ehkä halua?) Taitoa voidaan kuitenkin harjoitella. Se alkaa siitä että opettelee tutustumaan itseensä ja niihin tekijöihin joilla voi itseään säädellä.

        Joillakin ”itsehillintää” löytyy muutama tunti joillakin viikkokausia, riippuu temperamentista.

        Nykyään valitsevat arvot, että kaikki mielihyvä on saatava eikä mielipahaa saa tuntea, altistaa käyttäytymään taantuvasti. Kun tekee vaikka sitä seksiä mieli, sitä on saatava nyt. (Joidenkin mielestä tämän takia on erottava ensin, miettimättä että miksi sitä seksiä tekee mieli?)

        Niin, ehkä tämä keskustelu ajautui hiukan harhapoluille. Kyse ei siis ole siitä että kun vain päättää olla positiivinen ja onnellinen niin aivotkin muuttavat siinä siunaamassa tilaansa. Se kyllä auttaa mutta ei välttämättä muuta perustekijöitä,

      • tiina*
        Onni* kirjoitti:

        osaavat elää parisuhteessa, koska osaavat säädellä omia tunteitaan ja ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan. Onnettomat etsivät onnea aina itsensä ulkopuolelta ja ihmettelevät, kun sitä ei löydy.

        onnelliset ihmiset osaavat erota parisuhteesta, jos sitä jostain syystä haluavat. Mikäli toinen ei haluakaan erota, kumppani ei voi olla onnellinen. Toinen riistää siis toiselta onnellisuuden ohittamalla puheet erosta.

        Älkää siis pistäkö hanttiin, jos kumppani haluaa teistä eroa. Ja hän haluaa sitä varmasti, jos teillä itsellänne on "kaikki hyvin". Kun ohittaa, mitätöi, vähättelee toisen tarpeita - tai kieltää ne, on jo pettänyt puolisonsa.

      • tiina*
        Sheena** kirjoitti:

        ihminen tuottaa omat tunteensa? Sitä yksinkertaista tosiasiaa, että tunteet ovat aivojen fysiologisen toiminnan tulosta ja ne todellakin syntyvät sinun aivoissasi, ei kenenkään muun toimesta eikä kenenkään muun aivoissa. Eli todellakin tuotat itse omat tunteesi omilla aivoillasi. Onko tässä prosessissa sinulle jotain epäselvää?

        syntyvät toki aivoissani, mutta raaka-aineet niihin tulee muualta. Esim. tunnen oloni rauhalliseksi. Jos joku sanoo, etten voi tuntea sillä tavalla enkä ainakaan tällähetkellä (hän on itse levoton), ärsyynnyn. Enkä yhtään suotta. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Myös minulla siis. Onko tässä prosessissa sinulle jotain epäselvää?

        Palatakseni tuohon ärsyyntymiseeni... vaikka tunne syntyy minussa, niin tuo "jonkun" tyrmäävät sanat saa sen aikaiseksi. Olen vastuussa omista tunteistani, tietenkin, niin seuraava tunnereaktio mikä minussa syntyy, on se, etten enää kerro "jokulle" mitään tunteistani, koska hän tyrmäsi ne. Oikeastaan en kerro enää mitään muutakaan, koska hän on loukannut minua. Seuraavana "joku" voi sanoa "tiina on sitten pas*a kun ei ikinä puhu tunteistaan". Hän odottaa minun puhuvan vain sellaisista tunteista, joita hän haluaisi kuulla, mutta niitä minulla ei ole tarjota. En pysty tuottamaan sellaisia tunteita.

        Kun minussa syttyy vaikkapa rakkauden palo, niin en ole tuottanut sitä. Se on oman biologiani, psyykeni ja rakkauden kohteen ärsykkeiden tuottama prosessi. Pystytkö sinä tuottamaan rakkaudentunnetta pelkästään tahdon voimalla? Minä en pysty. Voin tahtoa rakastaa pitkäänkin sen jälkeen kun en ole rakastanut, mutta tuottamaan rakkautta tiettyyn kohteeseen en pysty.

      • Tiinalle
        tiina* kirjoitti:

        syntyvät toki aivoissani, mutta raaka-aineet niihin tulee muualta. Esim. tunnen oloni rauhalliseksi. Jos joku sanoo, etten voi tuntea sillä tavalla enkä ainakaan tällähetkellä (hän on itse levoton), ärsyynnyn. Enkä yhtään suotta. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Myös minulla siis. Onko tässä prosessissa sinulle jotain epäselvää?

        Palatakseni tuohon ärsyyntymiseeni... vaikka tunne syntyy minussa, niin tuo "jonkun" tyrmäävät sanat saa sen aikaiseksi. Olen vastuussa omista tunteistani, tietenkin, niin seuraava tunnereaktio mikä minussa syntyy, on se, etten enää kerro "jokulle" mitään tunteistani, koska hän tyrmäsi ne. Oikeastaan en kerro enää mitään muutakaan, koska hän on loukannut minua. Seuraavana "joku" voi sanoa "tiina on sitten pas*a kun ei ikinä puhu tunteistaan". Hän odottaa minun puhuvan vain sellaisista tunteista, joita hän haluaisi kuulla, mutta niitä minulla ei ole tarjota. En pysty tuottamaan sellaisia tunteita.

        Kun minussa syttyy vaikkapa rakkauden palo, niin en ole tuottanut sitä. Se on oman biologiani, psyykeni ja rakkauden kohteen ärsykkeiden tuottama prosessi. Pystytkö sinä tuottamaan rakkaudentunnetta pelkästään tahdon voimalla? Minä en pysty. Voin tahtoa rakastaa pitkäänkin sen jälkeen kun en ole rakastanut, mutta tuottamaan rakkautta tiettyyn kohteeseen en pysty.

        vaan oma tulkintasi siitä, että sanat ovat ärsyttäviä. Jonkun toisen aivoissa syntyisi ihan toisenlaisia tunteita. Ihmisiä loukkaavat erilaiset asiat ja kuvaamassasi tilanteessa olet vastuussa siitä, että kerrot kumppanillsei, että hän loukkasi sinua ja selität mahdollisimman hyvin, miksi olet loukkaantunut. Muuten toisella ei ole mahdollisuutta muuttaa käytöstään eikä suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia muuttua ja kehittyä. Me emme ole selvännäkijöitä, vaan kumpikin on vastuussa siitä, että kommunikoi myös ne vaikeat tunteet, kuten loukkaantumisen, toiselle. Kuvaamasi käytös on defensiivistä: sinua on varmaan jossain elämän vaiheessa loukattu niin paljon, että suojaat itseäsi ainakin parisuhteelle vahingollisella tavalla.

        Rakkauden syntyminen on minullekin mysteeri, mutta osaan kyllä ylläpitää siitä. Se syntyy niistä arkipäiväisistä teoista ja tahdosta. Erotan myös toisistaan rakastamisen ja rakastumisen tunteet.

      • Vuorovaikutustaidot
        tiina* kirjoitti:

        onnelliset ihmiset osaavat erota parisuhteesta, jos sitä jostain syystä haluavat. Mikäli toinen ei haluakaan erota, kumppani ei voi olla onnellinen. Toinen riistää siis toiselta onnellisuuden ohittamalla puheet erosta.

        Älkää siis pistäkö hanttiin, jos kumppani haluaa teistä eroa. Ja hän haluaa sitä varmasti, jos teillä itsellänne on "kaikki hyvin". Kun ohittaa, mitätöi, vähättelee toisen tarpeita - tai kieltää ne, on jo pettänyt puolisonsa.

        hyvin kerro ollenkaan toisen tarpeiden vähättelystä, vaan enemmänkin siitä, että pahaa oloa tunteva ei osaa tarpeeksi hyvin kuvata oloaan toiselle. Vuorovaikutustaidoissa ja tunteiden tunnistamisessa voi olla silloin pahoja puutteita. "Pahaa oloa" voi tuntea parisuhteessa ja yksin: esim. ex-miehelläni oli aina paha olla: koulussa, armeijassa, jokaisella työpaikalla, joita oli tosi monta, koska aina oli paha olla. Hänellä oli paha olla ennen kuin koskaan tapasinkaan häntä ja hänellä on paha olla avioeron jälkeen. Tätä oloa hän purkaa tekemällä kiusaa ja kiukuttelemalla. Paha olo johtuu hänen omista käsittelemättömistä asioistaan, joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. Tämä jatkuva paha olo kuormitti myös minua ja avioliittoa aivan liikaa. Nyt on paljon helpompi olla.

      • Kaksinaista*
        *ronja* kirjoitti:

        Erotilanteessa kannattaa kyllä käyttää tunteiden säätelyä ;). Vaikka tekisi mieli sanoa mitä todella ajattelee kuten "vi**du sä oot pas**a", niin on parempi käyttäytyä kuin muumio tai sanoa jotain myönteistä. Itse olen tietämättäni harrastanut tunteiden säätelyä järkytävän paljon.

        Pettäjällä on oikeus mennä täysin tunteiden mukaan, mutta petetyn pitäisi varsinkin erotilanteessa säädellä tunteitaan. Eikö molemmille pitäisi olla samat vaatimukset?

      • tiina*
        Tiinalle kirjoitti:

        vaan oma tulkintasi siitä, että sanat ovat ärsyttäviä. Jonkun toisen aivoissa syntyisi ihan toisenlaisia tunteita. Ihmisiä loukkaavat erilaiset asiat ja kuvaamassasi tilanteessa olet vastuussa siitä, että kerrot kumppanillsei, että hän loukkasi sinua ja selität mahdollisimman hyvin, miksi olet loukkaantunut. Muuten toisella ei ole mahdollisuutta muuttaa käytöstään eikä suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia muuttua ja kehittyä. Me emme ole selvännäkijöitä, vaan kumpikin on vastuussa siitä, että kommunikoi myös ne vaikeat tunteet, kuten loukkaantumisen, toiselle. Kuvaamasi käytös on defensiivistä: sinua on varmaan jossain elämän vaiheessa loukattu niin paljon, että suojaat itseäsi ainakin parisuhteelle vahingollisella tavalla.

        Rakkauden syntyminen on minullekin mysteeri, mutta osaan kyllä ylläpitää siitä. Se syntyy niistä arkipäiväisistä teoista ja tahdosta. Erotan myös toisistaan rakastamisen ja rakastumisen tunteet.

        ed. viestissäni oleva esimerkki oli teoriaa, omassa elämässäni niin ei ole tapahtunut. Minua ei ole koskaan loukattu todella paljon. Enkä minäkään ole loukannut ketään paljon. Ex sanoi yhden ainoan kerran liittomme loppumetreillä, että loukkasin häntä paljon erään asian yhteydessä (ei ollut kyseessä uskottomuuteni). Vastasin hänelle, että se on totuus. Samalla kysyin miten sellaisen asian voi esittää jotenkin paremmin ja kauniimmin. "no ei mitenkään", hän vastasi.

        Käytännössä kun kerroin exälle mikä minua suhteessamme hiersi, hän sanoi sen olevan oma ongelmani, hän oli täysin tyytyväinen suhteeseemme.

    • tiina*

      "...en todellakaan halua hänelle yhtään mitään pahaa mutta en myöskään halua enää jatkaa näin."

      Jos liitossa toisella on kaikki hyvin ja toisella ei, niin konflikti on valmis. Etenkin, jos "kaikki on hyvin" - osapuoli sulkee silmänsä ja korvansa toisen ongelmilta. Yleensä luullaan, että eropäätös tulee kuin tyhjästä, naps. Ei se tule koskaan. Se on hirmuisen pitkä ja raskas prosessi, jona aikana tapahtuu kaikenlaista - ihan konkreettisia asioita kuin myös käsitellään tunteita laidasta laitaan. Toinen voi esim. kokea paljolti luopumisen tuskaa . ja toinen tuskaa siitä, ettei tunne luopumisen tuskaa. Sivusuhteet tänä aikana ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietenkin ne kolahtavat pahasti siihen, jolla on kaikki hyvin.

      • "Tyhmä" petetty

        Varmaan vähän tapauskohtaistakin, mutta eikö eroa voisi hoitaa ilman pettämistäkin? Vois asiat hoitua selkeemmin siten.

      • hoo moilasena
        "Tyhmä" petetty kirjoitti:

        Varmaan vähän tapauskohtaistakin, mutta eikö eroa voisi hoitaa ilman pettämistäkin? Vois asiat hoitua selkeemmin siten.

        tuota anteeksi nyt mutta luitko ap:n aloitusta ja tuota hänen toista viestiään lainkaan? Jos luit, miksi kysyt tätä? Eikö nämä viestit anna sinulle minkäänlaista vastausta pohdintaasi? Jos eivät anna, olet sitten juuri näitä hänen vaimonsa tapaisia ihmisiä jotka eivät haluakaan ymmärtää toisen ahdistusta kunhan vaan itsellä on kaikki hyvin.

      • niinpä niin
        hoo moilasena kirjoitti:

        tuota anteeksi nyt mutta luitko ap:n aloitusta ja tuota hänen toista viestiään lainkaan? Jos luit, miksi kysyt tätä? Eikö nämä viestit anna sinulle minkäänlaista vastausta pohdintaasi? Jos eivät anna, olet sitten juuri näitä hänen vaimonsa tapaisia ihmisiä jotka eivät haluakaan ymmärtää toisen ahdistusta kunhan vaan itsellä on kaikki hyvin.

        Varmaan ap ja sinäkin ymmärrät, miksi minun mielestäni pettämiseroa ei voi hoitaa ilman väkivaltaa.

        Me olemme vain ihmisiä, emme täydellisiä. Ja onhan se on hirveän raskasta kurittaa läheistä ihmistä. Ei se ole helppoa, miettisitte asiaa joskus lyöjänkin kannalta.

      • taidat olla
        niinpä niin kirjoitti:

        Varmaan ap ja sinäkin ymmärrät, miksi minun mielestäni pettämiseroa ei voi hoitaa ilman väkivaltaa.

        Me olemme vain ihmisiä, emme täydellisiä. Ja onhan se on hirveän raskasta kurittaa läheistä ihmistä. Ei se ole helppoa, miettisitte asiaa joskus lyöjänkin kannalta.

        sinun tuskin tarvitsee miettiä eroa pettämisen vuoksi, puolisosi varmasti ymmärtää kyllä aikaisemminkin jo että väkivaltaisen idiootin kanssa ei kenelläkään ole valoisaa tulevaisuutta. hakeudu hyvä ihminen hoitoon.

      • tiina*
        "Tyhmä" petetty kirjoitti:

        Varmaan vähän tapauskohtaistakin, mutta eikö eroa voisi hoitaa ilman pettämistäkin? Vois asiat hoitua selkeemmin siten.

        eron aivan kuten parisuhteenkin hoitaa ilman pettämistä. Ne jotka niin tekevät. Ihmisistä suurimmalla osalla kaikki ei ole selkeää - eikä heillä ole elämästä valmiiksikirjoitettua käsikirjoitusta.

        Itse uskon siihen, että ihmiset hoitavat parisuhteensa ja eronsa juuri niin hyvin kuin pystyvät. Miksi kukaan haluaisi hoitaa parisuhdettaan niin huonosti kuin pystyy? Miksi kukaan haluaisi olla piruuttaan uskoton?

      • Lapset
        tiina* kirjoitti:

        eron aivan kuten parisuhteenkin hoitaa ilman pettämistä. Ne jotka niin tekevät. Ihmisistä suurimmalla osalla kaikki ei ole selkeää - eikä heillä ole elämästä valmiiksikirjoitettua käsikirjoitusta.

        Itse uskon siihen, että ihmiset hoitavat parisuhteensa ja eronsa juuri niin hyvin kuin pystyvät. Miksi kukaan haluaisi hoitaa parisuhdettaan niin huonosti kuin pystyy? Miksi kukaan haluaisi olla piruuttaan uskoton?

        eronsa pirun huonosti, koska voivat itse niin huonosti, että luulevat uuden suhteen pelastavan itsensä. Ero paljastaa ihmisestä todella paljon. On hyviä tapoja erota ja huonoja tapoja erota: luulisi, että puolisoa voisi kunnioittaa edes sen verran että osaisi erota hyvin ilman uskottomuutta. Tämä olisi myös lasten etu.

      • tiina*
        Lapset kirjoitti:

        eronsa pirun huonosti, koska voivat itse niin huonosti, että luulevat uuden suhteen pelastavan itsensä. Ero paljastaa ihmisestä todella paljon. On hyviä tapoja erota ja huonoja tapoja erota: luulisi, että puolisoa voisi kunnioittaa edes sen verran että osaisi erota hyvin ilman uskottomuutta. Tämä olisi myös lasten etu.

        kunnioittaa myös uskotonta puolisoaan. Liittoa voidaan myös jatkaa uskottomuudesta huolimatta. Liitto voi jatkua jopa entistä ehompana - riippuen juuri siitä löytyykö kunnioitusta ja arvostusta riittävästi - puolin ja toisin. Uskottomuus sinällään ei ole parisuhteen ongelma.. vaan parisuhteen ongelmat ovat parisuhteessa itsessään - ja niiden mukaan toimitaan. Vaikka kokee toisen täysin mahdottomaksi kumppaniksi - voi kuitenkin hoitaa eron hyvin. Tämä olisi kaikkien etu. Pettäjätkö yleensä rettelöivät ja ovat erossa kaikkein vaikempia ;)?

      • mummomuori*
        Lapset kirjoitti:

        eronsa pirun huonosti, koska voivat itse niin huonosti, että luulevat uuden suhteen pelastavan itsensä. Ero paljastaa ihmisestä todella paljon. On hyviä tapoja erota ja huonoja tapoja erota: luulisi, että puolisoa voisi kunnioittaa edes sen verran että osaisi erota hyvin ilman uskottomuutta. Tämä olisi myös lasten etu.

        Eroaja satuttaa joka tapauksessa toista. Joskus se ero paljastaa vaikka sen, että se josta erotaan voikin paljon huonommin kuin tunnustaa. Moni pitkittää siksi eroaan, koska tietää että hankaluuksia tulee. Eroaminen voi olla helpompaa, kun on jo löytänyt uuden mahdollisen kumppanin. Se auttaa jaksamaan koko revohkan läpi.

        Eroajaa syyllistetään kaikesta huolimatta, etenkin hän josta erotaan. Vaatii aikamoista tahdonlujuutta lähteä ja ymmärtää että hetkeksi tullaan toistensa vihollisiksi. Ikävä kyllä eron tuskaan otetaan aseeksi lapset, etenkin se josta erotaan. Tilanne helpottuu viimeistään silloin, kun erotettu löytää uuden kaverin. Kokemusta on!

        Erossa siis ovi kunnioittaa toista vaikka siihen liittyisikin kolmas osapuoli. Vaikkapa vain käyttätymällä asiallisesti.

      • Sheena vai Tiina
        tiina* kirjoitti:

        kunnioittaa myös uskotonta puolisoaan. Liittoa voidaan myös jatkaa uskottomuudesta huolimatta. Liitto voi jatkua jopa entistä ehompana - riippuen juuri siitä löytyykö kunnioitusta ja arvostusta riittävästi - puolin ja toisin. Uskottomuus sinällään ei ole parisuhteen ongelma.. vaan parisuhteen ongelmat ovat parisuhteessa itsessään - ja niiden mukaan toimitaan. Vaikka kokee toisen täysin mahdottomaksi kumppaniksi - voi kuitenkin hoitaa eron hyvin. Tämä olisi kaikkien etu. Pettäjätkö yleensä rettelöivät ja ovat erossa kaikkein vaikempia ;)?

        "Vaikka kokee toisen täysin mahdottomaksi kumppaniksi - voi kuitenkin hoitaa eron hyvin. Tämä olisi kaikkien etu."

        Naulan kantaan. Hyvin hoidettuun eroon ei kuulu pettäminen. Se ei helpota asioita kenenkään kannalta;)

      • Ero*
        mummomuori* kirjoitti:

        Eroaja satuttaa joka tapauksessa toista. Joskus se ero paljastaa vaikka sen, että se josta erotaan voikin paljon huonommin kuin tunnustaa. Moni pitkittää siksi eroaan, koska tietää että hankaluuksia tulee. Eroaminen voi olla helpompaa, kun on jo löytänyt uuden mahdollisen kumppanin. Se auttaa jaksamaan koko revohkan läpi.

        Eroajaa syyllistetään kaikesta huolimatta, etenkin hän josta erotaan. Vaatii aikamoista tahdonlujuutta lähteä ja ymmärtää että hetkeksi tullaan toistensa vihollisiksi. Ikävä kyllä eron tuskaan otetaan aseeksi lapset, etenkin se josta erotaan. Tilanne helpottuu viimeistään silloin, kun erotettu löytää uuden kaverin. Kokemusta on!

        Erossa siis ovi kunnioittaa toista vaikka siihen liittyisikin kolmas osapuoli. Vaikkapa vain käyttätymällä asiallisesti.

        vai kuka? Eipäs vaadita liikoja: jos ei itse pysty hoitamaan eroa asiallisesti ja toista osapuolta kunnioittaen (siis ilman pettämistä), ei sellaista käytöstä voi vaatia toisiltakaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan..

      • mummomuori*
        Ero* kirjoitti:

        vai kuka? Eipäs vaadita liikoja: jos ei itse pysty hoitamaan eroa asiallisesti ja toista osapuolta kunnioittaen (siis ilman pettämistä), ei sellaista käytöstä voi vaatia toisiltakaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan..

        Varsinaisen eron hoitaminen voidaan tehdä asiallisesti vaikka siihen liittyisi pettäminenkin. Ehkä nämä kaksi asiaa voi erottaa toisistaan?

        Se on taas eri asia mitä kukin pitää kunnioittamisena. Nehän kulkevat laidasta laitaan, toiselle se tarkoittaa vain sitä, että muiden silmissä asia näyttää joltakin, joillekin sitä että viimein ollaan rehellisiä ja toista kuunnellaan eron selvittelyssä.

        Eiköhän sitä käytöstä nimenomaan vaadita omalta itseltään? Jos kerran arvostaa jotain, niin sitä toimii itse aina niin. Ei suinkaan se noin mene, että kun kerran sinäkin niin sitten minäkin? Se on kaksinaismoraalia.

        Ei siis kykene olemaan sitä mitä on sanonut, vaan toinen aina voi vaikuttaa omiin arvoihin. Se moraali ei olekaan ollut todellista vaan pelkkää näytelmää… Kostan koska se on oikein ja hyvää.

      • tiina*
        Sheena vai Tiina kirjoitti:

        "Vaikka kokee toisen täysin mahdottomaksi kumppaniksi - voi kuitenkin hoitaa eron hyvin. Tämä olisi kaikkien etu."

        Naulan kantaan. Hyvin hoidettuun eroon ei kuulu pettäminen. Se ei helpota asioita kenenkään kannalta;)

        Kopioinpa tähänkin tunnetietopakettia:

        "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        "Tunteet eivät ole vain tunteilua varten. Ne ovat selviytymistä varten. Ne virittävät elimistöä ja ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan. Useimpiin tunteisiin liittyy fysiologinen aktivoituminen. Esimerkiksi säikähdyksen nopea humaus herättää silmänräpäyksessä verisuonet, hengityksen, lihakset ja koko vartalon. Säikähtäminen nostaa hartiat vaistonvaraisesti suojaamaan kaulaa ja kyyristää asennon valmiiksi pakenemaan. Samalla säikähtänyt vetäisee henkeä ja pidättää sitä ja ikään kuin valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan tilanteen mukaan. Vastaavasti voimakas rakastumisen ja rakkauden tunne johtavat välittämiseen, läheisyyden lämpimään tunteeseen. Myös pelon tunne varmistaa henkiinjäämistä ja kertoo, mikä tilanne on ihmiselle vaarallinen. Syyllisyyden tunteella on vahva merkitys vastuullisuuden kehittymisessä.

        Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään. Vaaralliseksi koetussa tilanteessa voi kokea yhtä aikaa niin pelkoa kuin vihaakin. Riidellessä läheisen ihmisen kanssa voi kokea samanaikaisesti raivoa, syyllisyyttä ja rakkautta."

        "Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään." Tällä on syy-yhteys myös uskottomuuteen. Moni aivan varmasti haluaisi esim. erota ennenkuin löytää uuden suhteen. Mutta ihminen ei voi määrätä sitä hetkeä, kun sellainen suhde osuu kohdalle. Sen jälkeen hän on hämillään syntyneestä tunteiden sekamelskasta ja yrittää selvittää tilannetta itselleen. Teoria on aina ollut eri asia kuin käytäntö. Näin myös uskottomuudessa. Teoriassa on ehkä hieno ajatus, ettei aloita uutta suhdetta ennenkuin vanha on kaluttu loppuun. Käytännössä se harvoin onnistuu. Minäkin ajattelin vielä vuosikymmeniä sitten tuon teorian voimaan, mutta nyt kysyn "miten niin?" Miksi niin usein on jotenkin parempi juuri se mitä ei tapahdu. Harvoin ollaan tyytyväisiä siihen mitä oikeasti tapahtuu. Kun muuttaa asennettaan saa ihmeitä aikaan - sekä itselle että toisille. Täytyisi opetella enemmän nauttimaan ongelmista ja niiden ratkaisuista. Ottaa uskottomuuskin mielenkiintoisena haasteena, josta voi oppia paljon itsestään ja toisista. Ts. kasvaa ihmisenä. Mikäli jää haikailemaan sellaisen perään mitä ei tapahtunut - kutistuu ihmisenä.

      • tiina*
        mummomuori* kirjoitti:

        Eroaja satuttaa joka tapauksessa toista. Joskus se ero paljastaa vaikka sen, että se josta erotaan voikin paljon huonommin kuin tunnustaa. Moni pitkittää siksi eroaan, koska tietää että hankaluuksia tulee. Eroaminen voi olla helpompaa, kun on jo löytänyt uuden mahdollisen kumppanin. Se auttaa jaksamaan koko revohkan läpi.

        Eroajaa syyllistetään kaikesta huolimatta, etenkin hän josta erotaan. Vaatii aikamoista tahdonlujuutta lähteä ja ymmärtää että hetkeksi tullaan toistensa vihollisiksi. Ikävä kyllä eron tuskaan otetaan aseeksi lapset, etenkin se josta erotaan. Tilanne helpottuu viimeistään silloin, kun erotettu löytää uuden kaverin. Kokemusta on!

        Erossa siis ovi kunnioittaa toista vaikka siihen liittyisikin kolmas osapuoli. Vaikkapa vain käyttätymällä asiallisesti.

        satuttaa jotenkin - enemmän tai vähemmän - aina molempia, vaikka molemmat olisivat erosta tasantarkkaa samaa mieltä.

      • Kunnoitus
        tiina* kirjoitti:

        Kopioinpa tähänkin tunnetietopakettia:

        "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        "Tunteet eivät ole vain tunteilua varten. Ne ovat selviytymistä varten. Ne virittävät elimistöä ja ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan. Useimpiin tunteisiin liittyy fysiologinen aktivoituminen. Esimerkiksi säikähdyksen nopea humaus herättää silmänräpäyksessä verisuonet, hengityksen, lihakset ja koko vartalon. Säikähtäminen nostaa hartiat vaistonvaraisesti suojaamaan kaulaa ja kyyristää asennon valmiiksi pakenemaan. Samalla säikähtänyt vetäisee henkeä ja pidättää sitä ja ikään kuin valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan tilanteen mukaan. Vastaavasti voimakas rakastumisen ja rakkauden tunne johtavat välittämiseen, läheisyyden lämpimään tunteeseen. Myös pelon tunne varmistaa henkiinjäämistä ja kertoo, mikä tilanne on ihmiselle vaarallinen. Syyllisyyden tunteella on vahva merkitys vastuullisuuden kehittymisessä.

        Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään. Vaaralliseksi koetussa tilanteessa voi kokea yhtä aikaa niin pelkoa kuin vihaakin. Riidellessä läheisen ihmisen kanssa voi kokea samanaikaisesti raivoa, syyllisyyttä ja rakkautta."

        "Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään." Tällä on syy-yhteys myös uskottomuuteen. Moni aivan varmasti haluaisi esim. erota ennenkuin löytää uuden suhteen. Mutta ihminen ei voi määrätä sitä hetkeä, kun sellainen suhde osuu kohdalle. Sen jälkeen hän on hämillään syntyneestä tunteiden sekamelskasta ja yrittää selvittää tilannetta itselleen. Teoria on aina ollut eri asia kuin käytäntö. Näin myös uskottomuudessa. Teoriassa on ehkä hieno ajatus, ettei aloita uutta suhdetta ennenkuin vanha on kaluttu loppuun. Käytännössä se harvoin onnistuu. Minäkin ajattelin vielä vuosikymmeniä sitten tuon teorian voimaan, mutta nyt kysyn "miten niin?" Miksi niin usein on jotenkin parempi juuri se mitä ei tapahdu. Harvoin ollaan tyytyväisiä siihen mitä oikeasti tapahtuu. Kun muuttaa asennettaan saa ihmeitä aikaan - sekä itselle että toisille. Täytyisi opetella enemmän nauttimaan ongelmista ja niiden ratkaisuista. Ottaa uskottomuuskin mielenkiintoisena haasteena, josta voi oppia paljon itsestään ja toisista. Ts. kasvaa ihmisenä. Mikäli jää haikailemaan sellaisen perään mitä ei tapahtunut - kutistuu ihmisenä.

        "Kun muuttaa asennettaan saa ihmeitä aikaan - sekä itselle että toisille. Täytyisi opetella enemmän nauttimaan ongelmista ja niiden ratkaisuista."

        Aivan: tämän kun muistaisi parisuhteessa, ei tarvitse olla uskoton ja parisuhde kukoistaa:)

      • tiina* ei sheena
        Kunnoitus kirjoitti:

        "Kun muuttaa asennettaan saa ihmeitä aikaan - sekä itselle että toisille. Täytyisi opetella enemmän nauttimaan ongelmista ja niiden ratkaisuista."

        Aivan: tämän kun muistaisi parisuhteessa, ei tarvitse olla uskoton ja parisuhde kukoistaa:)

        Parisuhteessa tarvitsee olla jostain syystä uskoton - muuten kaikki olisivat uskollisia.

        MOLEMPIEN pitäisi parisuhteessa opetella enemmän nauttimaan ongelmista ja niiden ratkaisuista. Ei riitä, että vain toinen nauttii. Sitäpaitsi on jännää, että tämäkin hyvä ajatus kääntyy päälaelleen monesti juuri siksi, että toiselle tulee ongelmien ratkaisusta ähky. Siispä kirjoitan vielä MOLEMPIEN.

        Parisuhde ei voi kukoistaa, jos toinen haluaa erota. Parisuhde voi kukoistaa vain, jos molemmat panostavat siihen. Useimmin ihmiset haluavat erota sen vuoksi, etteivät saa suhteelta mitään, mutta tuntevat antavansa kaiken.

      • Kunnioitus*
        mummomuori* kirjoitti:

        Varsinaisen eron hoitaminen voidaan tehdä asiallisesti vaikka siihen liittyisi pettäminenkin. Ehkä nämä kaksi asiaa voi erottaa toisistaan?

        Se on taas eri asia mitä kukin pitää kunnioittamisena. Nehän kulkevat laidasta laitaan, toiselle se tarkoittaa vain sitä, että muiden silmissä asia näyttää joltakin, joillekin sitä että viimein ollaan rehellisiä ja toista kuunnellaan eron selvittelyssä.

        Eiköhän sitä käytöstä nimenomaan vaadita omalta itseltään? Jos kerran arvostaa jotain, niin sitä toimii itse aina niin. Ei suinkaan se noin mene, että kun kerran sinäkin niin sitten minäkin? Se on kaksinaismoraalia.

        Ei siis kykene olemaan sitä mitä on sanonut, vaan toinen aina voi vaikuttaa omiin arvoihin. Se moraali ei olekaan ollut todellista vaan pelkkää näytelmää… Kostan koska se on oikein ja hyvää.

        käyttäytyvät arvojensa mukaan ja valitettavasti pettäminen ei ole tällaista käytöstä. Ellei sitten ole tietoisesti tuonut esille, että pettäminen on arvo, johon haluaa sitoutua. Kunnioitukseen kuuluu myös rehellisyys: valehtelu ja epärehellisyys saavat aikaan sen, että mihinkään toisen lupauksiin ja puheisiin ei voi luottaa ja tämä tietysti vaikeuttaa suuresti avioeroa.

      • katja*
        tiina* kirjoitti:

        eron aivan kuten parisuhteenkin hoitaa ilman pettämistä. Ne jotka niin tekevät. Ihmisistä suurimmalla osalla kaikki ei ole selkeää - eikä heillä ole elämästä valmiiksikirjoitettua käsikirjoitusta.

        Itse uskon siihen, että ihmiset hoitavat parisuhteensa ja eronsa juuri niin hyvin kuin pystyvät. Miksi kukaan haluaisi hoitaa parisuhdettaan niin huonosti kuin pystyy? Miksi kukaan haluaisi olla piruuttaan uskoton?

        "Voi eron aivan kuten parisuhteenkin hoitaa ilman pettämistä. Ne jotka niin tekevät."

        Jokaikinen elää omaa elämäänsä. Parisuhde toimii paremmin tai huonommin sen mukaan miten paljon molemmat voivat jakaa toiselle omaa elämäänsä, miten paljon heillä on yhteistä. Kukaan ei tiedä millainen jonkun toisen parisuhde on ja miten se toimii. Moni sen sijaan on ottanut asiakseen alkaa tuomita ihmisiä. Kertomaan miten heidän olisi pitänyt tehdä "oikein". Sillä ei ole missään keskustelussa minkäänlaista arvoa. Täysin arvotonta sanahelinää ja jossittelua. Keskittykää siihen mitä on tapahtunut ja miksi. Älkää sanoko mitään, ellette keksi jotain ASIAN kannalta tärkeää sanottavaa. Unohtakaa toisten nimittely, heidän persoonaansa kohdistuva kritiikki. Niillä saadaan aikaan paljon enemmän tuhoa aikaan kuin uskottomuuden tai jonkun muun vaikeamman asian käsittelystä

      • katja*
        Ero* kirjoitti:

        vai kuka? Eipäs vaadita liikoja: jos ei itse pysty hoitamaan eroa asiallisesti ja toista osapuolta kunnioittaen (siis ilman pettämistä), ei sellaista käytöstä voi vaatia toisiltakaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan..

        asiallisesti ja toista kunnioittaen riippumatta toisen käytöksestä. Ilmeisesti juuri tästä syystä minua on aina kohdeltu asiallisesti ja kunnioitaen, arvostaen. Myös silloin, kun olin uskoton. Myös silloin, kun erosin. Myös silloin, kun olen muutaman kerran menettänyt hermoni - ja raivonnut.

        "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.. "

        Jos huudat rumasti, voit ehkä odottaa, että sinulle vastataan rumasti. Jolloin voit huutaa takaisin vielä rumemmin jne. Mikäli taas rumaan huutoon vastataan asiallisesti, niin päästään käsittelemään asiaa. Kunnioitus kasvaa, puolin ja toisin. Pikkulapset sanovat toisinaan kiistan päätteeksi esim. "en mä pyydä anteeksi kun ei toikaan (osoittaen sormella)". He eivät osaa ottaa vielä vastuuta. Aikuisen ottaa vastuunsa (tosin joskus lapset kykenevät aikuisia paremmin ottamaan vastuuta ja sopimaan). Ei toisesta vaan itsestään, omasta käytöksestä. Pyrkiä käyttäytymään asiallisesti, tehdä keskustelualoite, nostaa rauhanlippu, antaa anteeksi, vaikka tilanne olisi kuinka hankala. Siinä ei menetä mitään, mutta saa paljon.

      • mummomuori*
        Kunnioitus* kirjoitti:

        käyttäytyvät arvojensa mukaan ja valitettavasti pettäminen ei ole tällaista käytöstä. Ellei sitten ole tietoisesti tuonut esille, että pettäminen on arvo, johon haluaa sitoutua. Kunnioitukseen kuuluu myös rehellisyys: valehtelu ja epärehellisyys saavat aikaan sen, että mihinkään toisen lupauksiin ja puheisiin ei voi luottaa ja tämä tietysti vaikeuttaa suuresti avioeroa.

        kunnioittaa ihmistä joka on erehtyväinen, tekee virheitä, on vajavainen, tai vasta opettelee. No, sinua ei ainakaan voi syyttää kristillisistä elämänarvoista!

        Kyllä se varmasti vaikeuttaa montaa muutakin asiaa, kun muut eivät ole täydellisiä...

      • Helloween.
        Kunnioitus* kirjoitti:

        käyttäytyvät arvojensa mukaan ja valitettavasti pettäminen ei ole tällaista käytöstä. Ellei sitten ole tietoisesti tuonut esille, että pettäminen on arvo, johon haluaa sitoutua. Kunnioitukseen kuuluu myös rehellisyys: valehtelu ja epärehellisyys saavat aikaan sen, että mihinkään toisen lupauksiin ja puheisiin ei voi luottaa ja tämä tietysti vaikeuttaa suuresti avioeroa.

        puolestani kunnioitan ja arvostan ihmistä, joka osaa olla oma itsensä ja elää omaa elämäänsä.

      • apuAA
        mummomuori* kirjoitti:

        Eroaja satuttaa joka tapauksessa toista. Joskus se ero paljastaa vaikka sen, että se josta erotaan voikin paljon huonommin kuin tunnustaa. Moni pitkittää siksi eroaan, koska tietää että hankaluuksia tulee. Eroaminen voi olla helpompaa, kun on jo löytänyt uuden mahdollisen kumppanin. Se auttaa jaksamaan koko revohkan läpi.

        Eroajaa syyllistetään kaikesta huolimatta, etenkin hän josta erotaan. Vaatii aikamoista tahdonlujuutta lähteä ja ymmärtää että hetkeksi tullaan toistensa vihollisiksi. Ikävä kyllä eron tuskaan otetaan aseeksi lapset, etenkin se josta erotaan. Tilanne helpottuu viimeistään silloin, kun erotettu löytää uuden kaverin. Kokemusta on!

        Erossa siis ovi kunnioittaa toista vaikka siihen liittyisikin kolmas osapuoli. Vaikkapa vain käyttätymällä asiallisesti.

        niin fiksuja olette (siis oikeasti).. menin humalapäissäni laittamaan viestin naiselle, jonka kanssa mieheni minua petti ja sitten jätti. Ei mikään mukava viesti, mutta ei pahimmasta päästäkään, en nimitellyt tai muutakaan.
        Tiedän jälkeenpäin että oli typerää ja raukkamaista (mutta pettäminen on ottanut helvetin koville, ette tiedäkään jotka ette ole kokeneet).
        Nyt tekisi jo melkein mieli pyytää anteeksi siltä naiselta sitä viestiä. Koska tajuanhan minä ettei se ole kenekään vika tavallaan, jos rakastutaan ja asiat johtaa toiseen. Joka tapauksessa vielä paskempi olo vain tuli sen viestin jälkeen.

        Niin mitä mieltä olette, pyydänkö anteeksi vai annanko olla? ei sieltä mitään vastausta edes tullut, ja ymmärrän kyllä. tein itseni aivan naurunalaiseksi.

      • *ronja*
        Sheena vai Tiina kirjoitti:

        "Vaikka kokee toisen täysin mahdottomaksi kumppaniksi - voi kuitenkin hoitaa eron hyvin. Tämä olisi kaikkien etu."

        Naulan kantaan. Hyvin hoidettuun eroon ei kuulu pettäminen. Se ei helpota asioita kenenkään kannalta;)

        hoidettuun eroon ei mielestäsi kuulu pettäminen. Jaaha. Eikö silti huonosti hoidettu ero kannata hoitaa mahdollisimman hyvin? Jos osaa käyttäytyä hyvin myös silloin, kun tuntee kumppaninsa käytöksen olevan päin p**ttä, niin omasta hyvästä käytöksestä tulee hyvä mieli.

      • *ronja*
        apuAA kirjoitti:

        niin fiksuja olette (siis oikeasti).. menin humalapäissäni laittamaan viestin naiselle, jonka kanssa mieheni minua petti ja sitten jätti. Ei mikään mukava viesti, mutta ei pahimmasta päästäkään, en nimitellyt tai muutakaan.
        Tiedän jälkeenpäin että oli typerää ja raukkamaista (mutta pettäminen on ottanut helvetin koville, ette tiedäkään jotka ette ole kokeneet).
        Nyt tekisi jo melkein mieli pyytää anteeksi siltä naiselta sitä viestiä. Koska tajuanhan minä ettei se ole kenekään vika tavallaan, jos rakastutaan ja asiat johtaa toiseen. Joka tapauksessa vielä paskempi olo vain tuli sen viestin jälkeen.

        Niin mitä mieltä olette, pyydänkö anteeksi vai annanko olla? ei sieltä mitään vastausta edes tullut, ja ymmärrän kyllä. tein itseni aivan naurunalaiseksi.

        anteeksi. Ei se nyt varmasti pahitteeksi ole.

      • Mummis**
        mummomuori* kirjoitti:

        kunnioittaa ihmistä joka on erehtyväinen, tekee virheitä, on vajavainen, tai vasta opettelee. No, sinua ei ainakaan voi syyttää kristillisistä elämänarvoista!

        Kyllä se varmasti vaikeuttaa montaa muutakin asiaa, kun muut eivät ole täydellisiä...

        ymmärtää voi, mutta ei kunnioittaa. Kunnioitus ansaitaan.

      • Älä valehtele
        katja* kirjoitti:

        asiallisesti ja toista kunnioittaen riippumatta toisen käytöksestä. Ilmeisesti juuri tästä syystä minua on aina kohdeltu asiallisesti ja kunnioitaen, arvostaen. Myös silloin, kun olin uskoton. Myös silloin, kun erosin. Myös silloin, kun olen muutaman kerran menettänyt hermoni - ja raivonnut.

        "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.. "

        Jos huudat rumasti, voit ehkä odottaa, että sinulle vastataan rumasti. Jolloin voit huutaa takaisin vielä rumemmin jne. Mikäli taas rumaan huutoon vastataan asiallisesti, niin päästään käsittelemään asiaa. Kunnioitus kasvaa, puolin ja toisin. Pikkulapset sanovat toisinaan kiistan päätteeksi esim. "en mä pyydä anteeksi kun ei toikaan (osoittaen sormella)". He eivät osaa ottaa vielä vastuuta. Aikuisen ottaa vastuunsa (tosin joskus lapset kykenevät aikuisia paremmin ottamaan vastuuta ja sopimaan). Ei toisesta vaan itsestään, omasta käytöksestä. Pyrkiä käyttäytymään asiallisesti, tehdä keskustelualoite, nostaa rauhanlippu, antaa anteeksi, vaikka tilanne olisi kuinka hankala. Siinä ei menetä mitään, mutta saa paljon.

        asiallisesti ja kunnioittavasti, kun olit uskoton. Sanoiko puolisosi todellakin, että "kiitos, että kunnioitat minua noin paljon ja olet uskoton"?? In your dreams..

      • Satuttaminen
        katja* kirjoitti:

        "Voi eron aivan kuten parisuhteenkin hoitaa ilman pettämistä. Ne jotka niin tekevät."

        Jokaikinen elää omaa elämäänsä. Parisuhde toimii paremmin tai huonommin sen mukaan miten paljon molemmat voivat jakaa toiselle omaa elämäänsä, miten paljon heillä on yhteistä. Kukaan ei tiedä millainen jonkun toisen parisuhde on ja miten se toimii. Moni sen sijaan on ottanut asiakseen alkaa tuomita ihmisiä. Kertomaan miten heidän olisi pitänyt tehdä "oikein". Sillä ei ole missään keskustelussa minkäänlaista arvoa. Täysin arvotonta sanahelinää ja jossittelua. Keskittykää siihen mitä on tapahtunut ja miksi. Älkää sanoko mitään, ellette keksi jotain ASIAN kannalta tärkeää sanottavaa. Unohtakaa toisten nimittely, heidän persoonaansa kohdistuva kritiikki. Niillä saadaan aikaan paljon enemmän tuhoa aikaan kuin uskottomuuden tai jonkun muun vaikeamman asian käsittelystä

        miettiä, miten asiat voisi hoitaa parhaalla mahdollisella ja rakentavalla tavalla? Näitä palstoja lukevat monenlaiset ihmiset ja näistä voi myös oppia. Eikö aina kannattaisi kohdella toisia niin, että ei satuta tahallaan?

      • katja*
        Älä valehtele kirjoitti:

        asiallisesti ja kunnioittavasti, kun olit uskoton. Sanoiko puolisosi todellakin, että "kiitos, että kunnioitat minua noin paljon ja olet uskoton"?? In your dreams..

        ja kunnioittavasti kuin siinä tilanteessa oli mahdollista. Ilmeisesti melko hyvin kuitenkin. Ex ei kiitellyt uskottomuudesta, muttei moittinutkaan. Erokin hoitui sopuisasti jonkin ajan kuluessa.

      • mummomuori*
        Mummis** kirjoitti:

        ymmärtää voi, mutta ei kunnioittaa. Kunnioitus ansaitaan.

        eri asiasta. Tarkoitin ihan yleistä kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Ettei ketään kohtaan saa käyttäytyä miten tahansa, ei edes sitä joka on käyttäytynyt minua kohtaan huonosti.

        Jokaisella on ihmisarvonsa, sillä huonoimmallakin ja heikoimmallakin. Ellen itse osaa kunnioittaa, ei sitä pidä edes vaatia toisiltakaan.

    • Pikkupoika*

      on siitä, että ex-vaimosi on vastuullinen aikuinen, joka on jo lapsuudenkodissaan saanut tarpeeksi rakkautta ja hoivaa ja oppinut käsittelemään omat tunteensa ja ottamaan vastuun omasta onnellisuudestaan. Jos sinä et ollut onnellinen parisuhteessasi, niin voi voi pikkuista.. Ainoa ihminen, joka voi vaikuttaa parisuhteeseen ja omiin tunteisiin olet sinä itse. Et sinä onnea voi löytää, jos vastuutat muita ihmisiä omasta onnestasi. Mitä teet sitten, kun vatsanpohjaa ei kutita enää tämän nykyisesi kanssa? Päätteletkö jälleen, että naisessa on jotain vikaa vai opitko vihdoinkin ottamaan itse vastuun onnestasi ja elämästäsi?

      • kuuluuko tämä

        En tiedä kuuluuko tämä edes asiaan, luin huolimattomasti ketjun. Mutta pitkä avioliitto, pitääkö siihen kuulua koko ajan jotakin intohimoa. Sehän on parhaimmillaan rinnallakulkemista ja toisen tukemista, yhteisten lapsien ja lastenlapsien rakastamista, niin tunteellisesti kuin taloudellistikin. Olen ollut avioliitossa 45v. Ja todella huuli pyöreänä luen näitä juttuja. Elämässä on todella paljon nautittavia asioita, mm seksi, mutta jos ei enää onnistu , hellyys tilalle ja sen lisäksi se puutarhapuuhastelu. eikö vain ja ihanaaaa.

      • tiina*

        " Ainoa ihminen, joka voi vaikuttaa parisuhteeseen ja omiin tunteisiin olet sinä itse"

        Omiin tunteisiin ei pysty kovin paljoa vaikuttamaan, mutta niitä pystyy käsittelemään itse. Parisuhteessa vaikuttaa itse 50% ja kumppani 50%. Siihen osaan mitä kumppani vaikuttaa ei pysty vaikuttamaan... välttämättä - yhtään.

      • Sheenalle
        tiina* kirjoitti:

        " Ainoa ihminen, joka voi vaikuttaa parisuhteeseen ja omiin tunteisiin olet sinä itse"

        Omiin tunteisiin ei pysty kovin paljoa vaikuttamaan, mutta niitä pystyy käsittelemään itse. Parisuhteessa vaikuttaa itse 50% ja kumppani 50%. Siihen osaan mitä kumppani vaikuttaa ei pysty vaikuttamaan... välttämättä - yhtään.

        Omiin tunteisiin pystyy todellakin vaikuttamaan: tietoinen vaikuttaminen on taito, jota voi opetella. Hyödyttää suuresti elämässä ja parisuhteessa. Psyykosissa olevat kuvittelevat usein, että joku muu syöttää tunteita heidän päähänsä, mutta kyllä se vaan on niin, että omat aivot ne tuottavat. Omaan onnellisuuteen niin parisuhteessa kuin muutenkin vaikuttaa vain yksi ihminen ja se olet sinä itse.

      • mummomuori*
        Sheenalle kirjoitti:

        Omiin tunteisiin pystyy todellakin vaikuttamaan: tietoinen vaikuttaminen on taito, jota voi opetella. Hyödyttää suuresti elämässä ja parisuhteessa. Psyykosissa olevat kuvittelevat usein, että joku muu syöttää tunteita heidän päähänsä, mutta kyllä se vaan on niin, että omat aivot ne tuottavat. Omaan onnellisuuteen niin parisuhteessa kuin muutenkin vaikuttaa vain yksi ihminen ja se olet sinä itse.

        vaikuttaa omiin tuntemuksiin, mutta et perustunteisiin. Ihmisen tunne elämä on hiukan monimutkaisempi kuitenkin. Psykopaatit mm. ovat erittäin taitava vaikuttamaan muiden tunteisiin, vaikkei heillä itsellään olekaan samoja tunteita.

        Jos joku on sinulle ilkeä, sinä loukkaannut. Kun joku sanoo sinulle jotain mukavaa, koet iloa. Mietihän nyt käytännön kannalta. Jos pidät vaikka tietystä musiikista ja tykkäät vaikka kynttilöistä, ja kun toinen tulee paikalle, se tokaise, ”paa tuo mölytöösa hiljemmalle ja laita valot, kynttilät katkuaa niin pirusti”. Niin vaikutanko minä yksin siihen että olen vain onnellinen?

        Samoin kun haluan tehdä jotain mikä tekee minut onnelliseksi, niin toinen loukkaantuu ja aloittaa riidan?

        On muuten aika hieno raja sillä, mihin saakka manipuloinnilla voi vaikuttaa. Itseään toki voi pettää, mutta siinäkin tulee todellisuuden raja vastaan!

      • tiina*
        Sheenalle kirjoitti:

        Omiin tunteisiin pystyy todellakin vaikuttamaan: tietoinen vaikuttaminen on taito, jota voi opetella. Hyödyttää suuresti elämässä ja parisuhteessa. Psyykosissa olevat kuvittelevat usein, että joku muu syöttää tunteita heidän päähänsä, mutta kyllä se vaan on niin, että omat aivot ne tuottavat. Omaan onnellisuuteen niin parisuhteessa kuin muutenkin vaikuttaa vain yksi ihminen ja se olet sinä itse.

        "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        "Tunteet eivät ole vain tunteilua varten. Ne ovat selviytymistä varten. Ne virittävät elimistöä ja ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan. Useimpiin tunteisiin liittyy fysiologinen aktivoituminen. Esimerkiksi säikähdyksen nopea humaus herättää silmänräpäyksessä verisuonet, hengityksen, lihakset ja koko vartalon. Säikähtäminen nostaa hartiat vaistonvaraisesti suojaamaan kaulaa ja kyyristää asennon valmiiksi pakenemaan. Samalla säikähtänyt vetäisee henkeä ja pidättää sitä ja ikään kuin valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan tilanteen mukaan. Vastaavasti voimakas rakastumisen ja rakkauden tunne johtavat välittämiseen, läheisyyden lämpimään tunteeseen. Myös pelon tunne varmistaa henkiinjäämistä ja kertoo, mikä tilanne on ihmiselle vaarallinen. Syyllisyyden tunteella on vahva merkitys vastuullisuuden kehittymisessä.

        Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään. Vaaralliseksi koetussa tilanteessa voi kokea yhtä aikaa niin pelkoa kuin vihaakin. Riidellessä läheisen ihmisen kanssa voi kokea samanaikaisesti raivoa, syyllisyyttä ja rakkautta."

        Kerrohan miten pystyt rakastamaan kumppania, jonka kosketustakin inhoat? Jos sinulla on paha olla hänen kanssaan, miten voit olla onnellinen hänen kanssaan? Oletkin onnellinen vain silloin, kun et ole kumppanisi kanssa.

      • Sheenalle
        tiina* kirjoitti:

        "Tunteiden kokemiseen ei voi pakottaa, eikä tunteita voi tuottaa suunnitelmallisesti. Tunteet tulevat ”lupaa kyselemättä”. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on itsetutkistelun mielenkiintoinen haaste."

        "Tunteet eivät ole vain tunteilua varten. Ne ovat selviytymistä varten. Ne virittävät elimistöä ja ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan. Useimpiin tunteisiin liittyy fysiologinen aktivoituminen. Esimerkiksi säikähdyksen nopea humaus herättää silmänräpäyksessä verisuonet, hengityksen, lihakset ja koko vartalon. Säikähtäminen nostaa hartiat vaistonvaraisesti suojaamaan kaulaa ja kyyristää asennon valmiiksi pakenemaan. Samalla säikähtänyt vetäisee henkeä ja pidättää sitä ja ikään kuin valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan tilanteen mukaan. Vastaavasti voimakas rakastumisen ja rakkauden tunne johtavat välittämiseen, läheisyyden lämpimään tunteeseen. Myös pelon tunne varmistaa henkiinjäämistä ja kertoo, mikä tilanne on ihmiselle vaarallinen. Syyllisyyden tunteella on vahva merkitys vastuullisuuden kehittymisessä.

        Tunteet eivät aina ilmene selkeästi, vaan sekoittuvat keskenään. Vaaralliseksi koetussa tilanteessa voi kokea yhtä aikaa niin pelkoa kuin vihaakin. Riidellessä läheisen ihmisen kanssa voi kokea samanaikaisesti raivoa, syyllisyyttä ja rakkautta."

        Kerrohan miten pystyt rakastamaan kumppania, jonka kosketustakin inhoat? Jos sinulla on paha olla hänen kanssaan, miten voit olla onnellinen hänen kanssaan? Oletkin onnellinen vain silloin, kun et ole kumppanisi kanssa.

        turvaudu ensimmäiseen internetin sivuun. Miten ihmeessä olet mennyt yhteen kumppanin kanssa, jonka kosketusta inhoat? Siitä voit kai syyttää vain itseäsi. Olet varmaan ollut onnellinen ja onneton jo ennen kuin löysit kumppanisi. Kuka silloin tuotti tunteesi ja oli vastuussa niistä? Oliko kumppanisi vastuussa sinun tunteistasi jo ennen kuin edes oli tavannut sinut? Mieti vähän mitä kirjoitat ja älä lainaa netistä, vaan asiallisia lähteitä peliin, kiitos! Mars kirjastoon psykologian osastolle!

      • Mummikselle
        mummomuori* kirjoitti:

        vaikuttaa omiin tuntemuksiin, mutta et perustunteisiin. Ihmisen tunne elämä on hiukan monimutkaisempi kuitenkin. Psykopaatit mm. ovat erittäin taitava vaikuttamaan muiden tunteisiin, vaikkei heillä itsellään olekaan samoja tunteita.

        Jos joku on sinulle ilkeä, sinä loukkaannut. Kun joku sanoo sinulle jotain mukavaa, koet iloa. Mietihän nyt käytännön kannalta. Jos pidät vaikka tietystä musiikista ja tykkäät vaikka kynttilöistä, ja kun toinen tulee paikalle, se tokaise, ”paa tuo mölytöösa hiljemmalle ja laita valot, kynttilät katkuaa niin pirusti”. Niin vaikutanko minä yksin siihen että olen vain onnellinen?

        Samoin kun haluan tehdä jotain mikä tekee minut onnelliseksi, niin toinen loukkaantuu ja aloittaa riidan?

        On muuten aika hieno raja sillä, mihin saakka manipuloinnilla voi vaikuttaa. Itseään toki voi pettää, mutta siinäkin tulee todellisuuden raja vastaan!

        Mietipä nyt hieman itsekin mitä kirjoitat. Tunteet syntyvät SINUN aivoissasi eikä kukaan muu pysty siihen prosessiin vaikuttamaan kuin SINÄ itse vai oletko eri mieltä? Kerropa tarkalleen, missä SINUN tunteesi syntyvät?
        Tunteet riippuvat siitä, miten asioihin suhtaudut ja miten tilannetta tulkitset. Esim. Viktor Frankl selvisi hengissä keskitysleiriltä juuri tunnesäätelykyvn ansioista eli osasi säädellä omia tunteitaan vaikeassakin tilanteessa. Tunteet ovat vain tunteita, eivät sen enempää eivätkä vähempää. Tunteidesäätelykykysi riippuu paljolti siitä, miten vanhempasi ovat sinua tässä tärkeässä asiassa auttaneet ja miten olet sisäistänyt nämä opit. Jos omat taidot ovat puutteelliset, niitä voi paikata esim. terapiassa.
        Parisuhteessa tai ei: vain sinä olet vastuussa sinun elämästäsi ja onnestasi. Jos haluat olla onneton, se on silloin sinun oma valintasi.

      • tiina*ei sheena
        Sheenalle kirjoitti:

        turvaudu ensimmäiseen internetin sivuun. Miten ihmeessä olet mennyt yhteen kumppanin kanssa, jonka kosketusta inhoat? Siitä voit kai syyttää vain itseäsi. Olet varmaan ollut onnellinen ja onneton jo ennen kuin löysit kumppanisi. Kuka silloin tuotti tunteesi ja oli vastuussa niistä? Oliko kumppanisi vastuussa sinun tunteistasi jo ennen kuin edes oli tavannut sinut? Mieti vähän mitä kirjoitat ja älä lainaa netistä, vaan asiallisia lähteitä peliin, kiitos! Mars kirjastoon psykologian osastolle!

        En jaksa selitellä omin sanoin asioita, joita joku muu on kirjoittanut. Ja hyvin olikin sen tehnyt, siksi niitä käytin. Käytetään oppimateriaalina - täytyisi kelvata sinullekin. Muuten en juuri kirjoja lue, ei ehdi. Musiikkia kuuntelen sitäkin enemmän - ne ovatkin parhainta ja käytännönläheisintä psykologiaa.

        Olenko sanonut, etten ole vastuussa omista tunteistani? Jokainen on vastuussa omista tunteistaan - ja myös siitä, ettei halua kertoa niistä. Sekä siitä, ettei halua kuunnella ja edes yrittää ymmärtää kumppaninsa tunteita. Miten ihmeessä exkumppanini tai ylipäänsä kukaan voisi olla vastuussa tunteistani? HALOO.

        Kukaan ei edelleenkään pysty tuottamaan eikä säätelemään omia tunteitaan. Joka niin väittää ei halua tai uskalla kohdata tunteitaan - kieltää ne.

        En tietenkään inhonnut exän kosketusta silloin kun menimme yhteen. Ajat muuttuvat ja ihmiset niiden mukana. Omasta mielestäni tarvitsisin sädekehän pääni päälle siitä, että siedin exää vielä kuukausia rinnakkaissuhteen aikana.

      • mummomuori*
        Mummikselle kirjoitti:

        Mietipä nyt hieman itsekin mitä kirjoitat. Tunteet syntyvät SINUN aivoissasi eikä kukaan muu pysty siihen prosessiin vaikuttamaan kuin SINÄ itse vai oletko eri mieltä? Kerropa tarkalleen, missä SINUN tunteesi syntyvät?
        Tunteet riippuvat siitä, miten asioihin suhtaudut ja miten tilannetta tulkitset. Esim. Viktor Frankl selvisi hengissä keskitysleiriltä juuri tunnesäätelykyvn ansioista eli osasi säädellä omia tunteitaan vaikeassakin tilanteessa. Tunteet ovat vain tunteita, eivät sen enempää eivätkä vähempää. Tunteidesäätelykykysi riippuu paljolti siitä, miten vanhempasi ovat sinua tässä tärkeässä asiassa auttaneet ja miten olet sisäistänyt nämä opit. Jos omat taidot ovat puutteelliset, niitä voi paikata esim. terapiassa.
        Parisuhteessa tai ei: vain sinä olet vastuussa sinun elämästäsi ja onnestasi. Jos haluat olla onneton, se on silloin sinun oma valintasi.

        ajat takaa. Ehkä tietosi ovat vain vähän puutteelliset?

        Aivoissa ne tunteet syntyvät, niihin vaikuttavat eri hormonit ja välittäjäaineet. Meillä on fysiologisia tunteita, biologisia tunteita ja ”opittuja” tunteita. Nälkä, kylmä, itku, nauru, häpeä ja rakastuminen, johon nivoutuu joukko tätä kaikkea. Meillä on reaktiivisia tunteita, eli ne syttyvät ja sammuvat nopeasti. Meillä on perustunteet, kuten käsitys siitä onko maailma tai ihminen paha vai hyvä jne. Meillä on synnynnäinen temperamentti. Hitonmoinen kimppu siis!

        Logoterapia lähtee siitä että ihminen on kokonaisuus. ” Fyysisen ja psyykkissosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ihmisellä on henkinen ulottuvuus, jonka ominaisuuksia ovat muun muassa vapaus ja vastuu, eettisyys ja tahto tarkoituksen täyttämiseen…”

        http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/logoter.htm

        Tunteet ovat tärkeitä elossa säilymisen ja itsesuojelun kannalta. Kyllä meidän täytyy osata tunnistaa tunteiden kautta se milloin esim. meitä uhataan, loukataan ja satutetaan, milloin hyväksytään ja rakastetaan. Logoterapiaan kuuluu se, että me osamme tunnistaa omat tunteemme (aito omatunto) ja toimia sen jälkeen rakentavasti, eli löytää niille nimi ja tarkoitus (vastuu ja tahto). Ei ehkä niin että me säätelemme omia tunteitamme kuuloistekin tilanteiden mukaan.

        Meillä on vastuu siitä kuinka ilmaisemme tunteitamme. Meillä on vapaus ja vastuu ratkaista ongelmiamme ja tehdä jotain pahalle olollemme, ei siis kieltää tai sammuttaa tunteitamme.

        Ihmiset vaikuttavat toisiinsa, se on meillä perusominaisuus. Sinä voit tuottaa toiselle omalla käytöksellä pahan ja ahdistavan olon. Sinä voit saada hänet pelkäämään tai ihastumaan. Samoin sinuun vaikutetaan.

        Ja tuo tunnesäätelykyky, joka opitaan lapsuudessa, ei ihan pidä paikkaansa. Näitähän ihminen oppii elämän ikänsä! Mieluummin puhuisin kyvystä tunnistaa omia tunteitaan (tuntea ne ja antaa niille nimi ja tarkoitus) ja kykyä reflektoida, eli kognitiivinen tapa työstää niitä. (Sitä muuten joudun oppimaan työssäni joka päivä!).

        Kyllä, olen onneton kun joku loukkaa minua. Mietin miksi se loukkaa ja miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Sen jälkeen valitsen, kuinka ilmaisen tuon loukkaantumiseni ja mitä teen tilanteelle niin, että siitä seuraisi jotain hyvää. En siis niele pahaa oloa ja manipuloi itseäni että olipa kiva juttu… siitä kun seuraa se eksistentiaalinen tyhjyys (koska huijaan itseäni) ja paha olo lisääntyy.

        Niin minä olen vastuussa omasta elämästäni. Mutta onnellisuuteen vaikuttavat monet muutkin kuin minä itse! (Esim. sodat, väkivalta, valhtelu eivät nosta onnellisuuttani, paitsi jos kuvittelen ettei sellaisia ole)

      • Mummikselle
        mummomuori* kirjoitti:

        ajat takaa. Ehkä tietosi ovat vain vähän puutteelliset?

        Aivoissa ne tunteet syntyvät, niihin vaikuttavat eri hormonit ja välittäjäaineet. Meillä on fysiologisia tunteita, biologisia tunteita ja ”opittuja” tunteita. Nälkä, kylmä, itku, nauru, häpeä ja rakastuminen, johon nivoutuu joukko tätä kaikkea. Meillä on reaktiivisia tunteita, eli ne syttyvät ja sammuvat nopeasti. Meillä on perustunteet, kuten käsitys siitä onko maailma tai ihminen paha vai hyvä jne. Meillä on synnynnäinen temperamentti. Hitonmoinen kimppu siis!

        Logoterapia lähtee siitä että ihminen on kokonaisuus. ” Fyysisen ja psyykkissosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ihmisellä on henkinen ulottuvuus, jonka ominaisuuksia ovat muun muassa vapaus ja vastuu, eettisyys ja tahto tarkoituksen täyttämiseen…”

        http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/logoter.htm

        Tunteet ovat tärkeitä elossa säilymisen ja itsesuojelun kannalta. Kyllä meidän täytyy osata tunnistaa tunteiden kautta se milloin esim. meitä uhataan, loukataan ja satutetaan, milloin hyväksytään ja rakastetaan. Logoterapiaan kuuluu se, että me osamme tunnistaa omat tunteemme (aito omatunto) ja toimia sen jälkeen rakentavasti, eli löytää niille nimi ja tarkoitus (vastuu ja tahto). Ei ehkä niin että me säätelemme omia tunteitamme kuuloistekin tilanteiden mukaan.

        Meillä on vastuu siitä kuinka ilmaisemme tunteitamme. Meillä on vapaus ja vastuu ratkaista ongelmiamme ja tehdä jotain pahalle olollemme, ei siis kieltää tai sammuttaa tunteitamme.

        Ihmiset vaikuttavat toisiinsa, se on meillä perusominaisuus. Sinä voit tuottaa toiselle omalla käytöksellä pahan ja ahdistavan olon. Sinä voit saada hänet pelkäämään tai ihastumaan. Samoin sinuun vaikutetaan.

        Ja tuo tunnesäätelykyky, joka opitaan lapsuudessa, ei ihan pidä paikkaansa. Näitähän ihminen oppii elämän ikänsä! Mieluummin puhuisin kyvystä tunnistaa omia tunteitaan (tuntea ne ja antaa niille nimi ja tarkoitus) ja kykyä reflektoida, eli kognitiivinen tapa työstää niitä. (Sitä muuten joudun oppimaan työssäni joka päivä!).

        Kyllä, olen onneton kun joku loukkaa minua. Mietin miksi se loukkaa ja miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Sen jälkeen valitsen, kuinka ilmaisen tuon loukkaantumiseni ja mitä teen tilanteelle niin, että siitä seuraisi jotain hyvää. En siis niele pahaa oloa ja manipuloi itseäni että olipa kiva juttu… siitä kun seuraa se eksistentiaalinen tyhjyys (koska huijaan itseäni) ja paha olo lisääntyy.

        Niin minä olen vastuussa omasta elämästäni. Mutta onnellisuuteen vaikuttavat monet muutkin kuin minä itse! (Esim. sodat, väkivalta, valhtelu eivät nosta onnellisuuttani, paitsi jos kuvittelen ettei sellaisia ole)

        sanoisinko vain yksi psykologian haara, joten sen ajatuksista en lähtisi liikkeelle, kun puhutaan tunteiden käsittelystä. Lähtisin ennemmin liikkeelle esim. uusimman tunnetutkimuksen tuloksista. Parempi lähtökohta kirjoituksillesi olisi se, että et alentuvasti pyydä toisia tarkentamaan tietojaan, koska kirjoituksesi tuntuvat monesti sellaisilta, että olet lukenut yhden artikkelin sieltä ja toisen täältä, mutta sinulta puuttuu kokonaisnäkemys ja teorettinen tietämys ja kirjoitustyylisi perusteella myös akateeminen koulutus. Pystyt ehkä vaikuttamaan ihmiseen, joka ei alasta tiedä mitään mainitsemalla logoterapian, mutta jos on opiskellut psykologiaa, niin tietojesi heppoisuus paistaa usein pahasti läpi. Logoterapiahan on Viktor Franklin kehittämä ja Frankl selvisi keskitysleiriltä juuri erinomaisen tunteidensäätelykynsä ansiosta.

        Peruslähtökohta kuten itsekin kirjoitit on se, että tunteet syntyvät vain omissa aivoissamme fysiologisen toiminnan tuloksena ja tuotamme siis todellakin tunteemme itse. Eli jos tunnen pahaa oloa, niin se syntyy vain omissa aivoissani ja joku toinen ei samassa tilanteessa tuntisi lainkaan tätä tilaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja tuntee omia tunteitaan ja on itse vastuussa tunteiden käsittelystä. Jos tunnen "pahaa oloa", on vain minun vastuullani selvittää sen alkuperä ja yrittää keksiä keinoja sen säätelyyn. Puolisoa ei voi vastuuttaa omasta "pahasta olosta". Paha olo ei muuten olo tunne, vaan epämääräinen möykky, joka kertoo siitä, että sen kokija ei osaa eritellä ja tunnistaa tunteitaan, saatikka että osaisi tehdä "pahalla ololle" jotain. Luulisin, että sitä pahaa oloa (joka ei siis ole tunnistettu tunne, vaan möykky) on meillä kaikilla enemmän tai vähemmän ja niitä oloja on ennen parisuhdetta, parisuhteen aikana ja ylläri ylläri myös parisuhteen jälkeen. Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä.

        Manipulointi on aivan eri asia kuin rakentava säätely: säätely ja tunteisiin vaikuttaminen kai tapahtuu ihan tämän reaalimaailman tapahtuminen pohjalta.

        Lapsuuden merkitys tunteidensäätelykyvyssä on keskeinen: luin juuri mielenkiintoisen väitöskirjan siitä, miten tunteidensäätelykyky lapsuudessa ennustaa myöhempää elämää. Puutteellinen tunteidensäätelykyky lapsuudessa (8-vuoden iässä) oli yhteydessä mm. mielenterveysongelmiin, alkoholin liikakäyttöön, tupakoimiseen ja työttömyyteen, joten jos tunteidensäätelykyky on ollut lapsena puutteellinen, tarvitaan usein terapiaa apuun, jotta tilannetta voidaan muuttaa ja parantaa. Vai onko sinulla tuoda esille tutkimuksia, joissa todetaan, että tunteidensäätelykyky paranee itsestään?

        Nyt ei kai puhuttu sodista ja väkivallasta, vaan ihan tavallisista parisuhteista ja uskottomuudesta vai olenko väärällä palstalla

      • Sheenalle**
        tiina*ei sheena kirjoitti:

        En jaksa selitellä omin sanoin asioita, joita joku muu on kirjoittanut. Ja hyvin olikin sen tehnyt, siksi niitä käytin. Käytetään oppimateriaalina - täytyisi kelvata sinullekin. Muuten en juuri kirjoja lue, ei ehdi. Musiikkia kuuntelen sitäkin enemmän - ne ovatkin parhainta ja käytännönläheisintä psykologiaa.

        Olenko sanonut, etten ole vastuussa omista tunteistani? Jokainen on vastuussa omista tunteistaan - ja myös siitä, ettei halua kertoa niistä. Sekä siitä, ettei halua kuunnella ja edes yrittää ymmärtää kumppaninsa tunteita. Miten ihmeessä exkumppanini tai ylipäänsä kukaan voisi olla vastuussa tunteistani? HALOO.

        Kukaan ei edelleenkään pysty tuottamaan eikä säätelemään omia tunteitaan. Joka niin väittää ei halua tai uskalla kohdata tunteitaan - kieltää ne.

        En tietenkään inhonnut exän kosketusta silloin kun menimme yhteen. Ajat muuttuvat ja ihmiset niiden mukana. Omasta mielestäni tarvitsisin sädekehän pääni päälle siitä, että siedin exää vielä kuukausia rinnakkaissuhteen aikana.

        Sinä olet sama tyyppi, joka kirjoitti aiemmin nimimerkillä Sheena ja jolta jäi aina vastaamatta, kun tuli kirjoitettua asioita, joita et pystynyt perustelemaan. Et vieläkään ole vastannut, missä Tommy Hellstenin kirjassa esiteltiin tutkimus, jonka mukaan "väkivaltaisen lapsuuden kokeneet selvityivät myös aikuiselämänsä ongelmista ja traumoista paremmin kuin rauhallisen lapsuuden viettäneet."

        Jos musiikki olisi parhainta ja "käytännönläheisintä" psykologiaa, niin miksikähön psykologien koulutuksessa käytetään ihan muita tietolähteitä. Ja jälleen kerran: ei ole olemassa mitään "käytännönläheistä" psykologiaa. On tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tieteenala psykologia, jonka pohjalta psykologin työtä tehdään. Juuri siksi ammatti on nimikesuojattu ja sitä saavat käyttää vain tietyn koulutuksen saaneet. Muuten kyseessä on puoskarointi.

        Sinähän itse lainasit tekstisi sivulta, joka käsittelee tunteita, mutta jätit lainaamatta kappaleen tunteidensäätelystä. Eli mihin perustuu väitteesi siitä, että tunteita ei voi säädellä?? Lue vähän tarkemmin edes nettisivuja, jos haluat tulla otetuksi vakavasti.

      • katja*

        juuri toisinpäin. Ex vaimo leikkii marttyyriä. Eli ei ota vastuuta omista tunteistaan, sysää ne miehelle.

      • katja*
        Sheenalle** kirjoitti:

        Sinä olet sama tyyppi, joka kirjoitti aiemmin nimimerkillä Sheena ja jolta jäi aina vastaamatta, kun tuli kirjoitettua asioita, joita et pystynyt perustelemaan. Et vieläkään ole vastannut, missä Tommy Hellstenin kirjassa esiteltiin tutkimus, jonka mukaan "väkivaltaisen lapsuuden kokeneet selvityivät myös aikuiselämänsä ongelmista ja traumoista paremmin kuin rauhallisen lapsuuden viettäneet."

        Jos musiikki olisi parhainta ja "käytännönläheisintä" psykologiaa, niin miksikähön psykologien koulutuksessa käytetään ihan muita tietolähteitä. Ja jälleen kerran: ei ole olemassa mitään "käytännönläheistä" psykologiaa. On tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tieteenala psykologia, jonka pohjalta psykologin työtä tehdään. Juuri siksi ammatti on nimikesuojattu ja sitä saavat käyttää vain tietyn koulutuksen saaneet. Muuten kyseessä on puoskarointi.

        Sinähän itse lainasit tekstisi sivulta, joka käsittelee tunteita, mutta jätit lainaamatta kappaleen tunteidensäätelystä. Eli mihin perustuu väitteesi siitä, että tunteita ei voi säädellä?? Lue vähän tarkemmin edes nettisivuja, jos haluat tulla otetuksi vakavasti.

        Suurin osa ihmisistä selviää elämästään ilman psykologeja. Moni psykologi on sanonut terapian olevan hyödytöntä, ellei psykologin ja asiakkaan välinen suhde, kemia toimi. Tämä täytyy olla totta, sillä en itsekään menisi psykologille, joka ei ottaisi MINUA vakavasti. Aivan kuten sinä et ota vakavasti tuon äskeisen kirjoittajan keinoa selviytyä ongelmistaan musiikin avulla. Moni kirjoittaa tunteistaan, maalaa tauluja. He eivät tarvitse psykologeja. Ei siinä ole mitään pahaa.

      • mummomuori*
        Mummikselle kirjoitti:

        sanoisinko vain yksi psykologian haara, joten sen ajatuksista en lähtisi liikkeelle, kun puhutaan tunteiden käsittelystä. Lähtisin ennemmin liikkeelle esim. uusimman tunnetutkimuksen tuloksista. Parempi lähtökohta kirjoituksillesi olisi se, että et alentuvasti pyydä toisia tarkentamaan tietojaan, koska kirjoituksesi tuntuvat monesti sellaisilta, että olet lukenut yhden artikkelin sieltä ja toisen täältä, mutta sinulta puuttuu kokonaisnäkemys ja teorettinen tietämys ja kirjoitustyylisi perusteella myös akateeminen koulutus. Pystyt ehkä vaikuttamaan ihmiseen, joka ei alasta tiedä mitään mainitsemalla logoterapian, mutta jos on opiskellut psykologiaa, niin tietojesi heppoisuus paistaa usein pahasti läpi. Logoterapiahan on Viktor Franklin kehittämä ja Frankl selvisi keskitysleiriltä juuri erinomaisen tunteidensäätelykynsä ansiosta.

        Peruslähtökohta kuten itsekin kirjoitit on se, että tunteet syntyvät vain omissa aivoissamme fysiologisen toiminnan tuloksena ja tuotamme siis todellakin tunteemme itse. Eli jos tunnen pahaa oloa, niin se syntyy vain omissa aivoissani ja joku toinen ei samassa tilanteessa tuntisi lainkaan tätä tilaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja tuntee omia tunteitaan ja on itse vastuussa tunteiden käsittelystä. Jos tunnen "pahaa oloa", on vain minun vastuullani selvittää sen alkuperä ja yrittää keksiä keinoja sen säätelyyn. Puolisoa ei voi vastuuttaa omasta "pahasta olosta". Paha olo ei muuten olo tunne, vaan epämääräinen möykky, joka kertoo siitä, että sen kokija ei osaa eritellä ja tunnistaa tunteitaan, saatikka että osaisi tehdä "pahalla ololle" jotain. Luulisin, että sitä pahaa oloa (joka ei siis ole tunnistettu tunne, vaan möykky) on meillä kaikilla enemmän tai vähemmän ja niitä oloja on ennen parisuhdetta, parisuhteen aikana ja ylläri ylläri myös parisuhteen jälkeen. Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä.

        Manipulointi on aivan eri asia kuin rakentava säätely: säätely ja tunteisiin vaikuttaminen kai tapahtuu ihan tämän reaalimaailman tapahtuminen pohjalta.

        Lapsuuden merkitys tunteidensäätelykyvyssä on keskeinen: luin juuri mielenkiintoisen väitöskirjan siitä, miten tunteidensäätelykyky lapsuudessa ennustaa myöhempää elämää. Puutteellinen tunteidensäätelykyky lapsuudessa (8-vuoden iässä) oli yhteydessä mm. mielenterveysongelmiin, alkoholin liikakäyttöön, tupakoimiseen ja työttömyyteen, joten jos tunteidensäätelykyky on ollut lapsena puutteellinen, tarvitaan usein terapiaa apuun, jotta tilannetta voidaan muuttaa ja parantaa. Vai onko sinulla tuoda esille tutkimuksia, joissa todetaan, että tunteidensäätelykyky paranee itsestään?

        Nyt ei kai puhuttu sodista ja väkivallasta, vaan ihan tavallisista parisuhteista ja uskottomuudesta vai olenko väärällä palstalla

        olet näemmä siis opiskellut ja tutustunut myös tähän tieteiden jargoniin. Olet siis myös selvillä siitä, että riippuen mistä tieteestä käsin asioita tarkastellaan, käytetään myös erilaisia käsitteitä.

        Minulla ei nyt ehkä vain ole tarvetta näyttää olevani ”jotain”, ja määrätietoisesti pyrin pysymään mahdollisimman lähellä arkipäiväisiä ilmauksia. Samoin pyrin karttelemaan tieteellisiä leirejä, koska tiedän että siitä seuraa vain loputonta käsitteiden mössöä.

        Olet siis oivaltanut sen mistä tunteet syntyvät. Sitten kun vielä sovellat sitä jokaiseen arkipäivän ilmiöön, tulet havaitsemaan ettei tuo selitysmalli toimi joka paikassa.

        Totta kai lapsuus vaikuttaa, mutta emme ole lapsuuden uhreja. Meillä on vielä toivoa kehittyä aikuisinakin. Minua kiukuttaa tuo vanha hokema, että ”en mä voi mitään mun tilanteelle kun mulla oli vaikea lapsuus”. Se on vastuun pakoilua.

        Olen lukenut Franklinin teoksia, niitä on kirjahyllyssäni. Se mistä hän puhuu, on tarkoitus elämälle – ei mikään tunnesäätely. Se, että ihminen selviää vaikeista olosuhteista, on se hänellä on tarkoitus, mitä varten hän elää, hän saa voimaa kestää ne olot. Sama pätee vaikka sodasta selvinneisiin tai rankasti petettyihin puolisoihin.

        Löytyypä hyllystäni muutakin teoreettista kamaa, jopa tunteista.

        ” Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä. ”

        Tämä on teoreettisesti näin, mutta ehkä ei arkielämässä. Omasta kokemuksestani hiukan, ex mieheni sanoi että minun olisi tehtävä jotain frigiydelleni, eli seksuaaliselle kylmyydelleni. En siis kokenut halua häneen, mutta kyllä minulla haluja oli. No menin terapiaan ja sain kuulla että meillä oli ihanteellinen avioliitto, kunhan pääsen ”neurooseistani”. Eron jälkeen ne neuroosit hävisivät kuin tuhka tulleen eivätkä ole vaivanneet sen koommin. Toisin sanoen en voinut pakottaa itseäni halukkaaksi, koska tunteet kertoivat vallan muuta suhteestamme.

        Tuon terapian kanssa olen kriittinen. Ihmisiä vaivaa se että ei haluta enää osata sitä vähääkään mitä oikeasti osataan. Niin sanottu talonpoikaisjärki on häviämässä. Ei kaikkeen tarvita terapeutteja! Tällainen valta mikä annetaan ”asiantuntijoille” on yksi tapa ulkoistaa omaa elämäänsä. Samoin se on yksi markkinointi kikka, sillä saadaan yhä uusia ja uusia asiakkaita. Manipuloidaan ihmiset uskomaan että he eivät itse osaa elää eikä ratkaista mitään arkipäivän asiaa ilman, ellei heille sitä joku asiantuntija ensin opasta.

      • Helloween*
        Mummikselle kirjoitti:

        sanoisinko vain yksi psykologian haara, joten sen ajatuksista en lähtisi liikkeelle, kun puhutaan tunteiden käsittelystä. Lähtisin ennemmin liikkeelle esim. uusimman tunnetutkimuksen tuloksista. Parempi lähtökohta kirjoituksillesi olisi se, että et alentuvasti pyydä toisia tarkentamaan tietojaan, koska kirjoituksesi tuntuvat monesti sellaisilta, että olet lukenut yhden artikkelin sieltä ja toisen täältä, mutta sinulta puuttuu kokonaisnäkemys ja teorettinen tietämys ja kirjoitustyylisi perusteella myös akateeminen koulutus. Pystyt ehkä vaikuttamaan ihmiseen, joka ei alasta tiedä mitään mainitsemalla logoterapian, mutta jos on opiskellut psykologiaa, niin tietojesi heppoisuus paistaa usein pahasti läpi. Logoterapiahan on Viktor Franklin kehittämä ja Frankl selvisi keskitysleiriltä juuri erinomaisen tunteidensäätelykynsä ansiosta.

        Peruslähtökohta kuten itsekin kirjoitit on se, että tunteet syntyvät vain omissa aivoissamme fysiologisen toiminnan tuloksena ja tuotamme siis todellakin tunteemme itse. Eli jos tunnen pahaa oloa, niin se syntyy vain omissa aivoissani ja joku toinen ei samassa tilanteessa tuntisi lainkaan tätä tilaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja tuntee omia tunteitaan ja on itse vastuussa tunteiden käsittelystä. Jos tunnen "pahaa oloa", on vain minun vastuullani selvittää sen alkuperä ja yrittää keksiä keinoja sen säätelyyn. Puolisoa ei voi vastuuttaa omasta "pahasta olosta". Paha olo ei muuten olo tunne, vaan epämääräinen möykky, joka kertoo siitä, että sen kokija ei osaa eritellä ja tunnistaa tunteitaan, saatikka että osaisi tehdä "pahalla ololle" jotain. Luulisin, että sitä pahaa oloa (joka ei siis ole tunnistettu tunne, vaan möykky) on meillä kaikilla enemmän tai vähemmän ja niitä oloja on ennen parisuhdetta, parisuhteen aikana ja ylläri ylläri myös parisuhteen jälkeen. Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä.

        Manipulointi on aivan eri asia kuin rakentava säätely: säätely ja tunteisiin vaikuttaminen kai tapahtuu ihan tämän reaalimaailman tapahtuminen pohjalta.

        Lapsuuden merkitys tunteidensäätelykyvyssä on keskeinen: luin juuri mielenkiintoisen väitöskirjan siitä, miten tunteidensäätelykyky lapsuudessa ennustaa myöhempää elämää. Puutteellinen tunteidensäätelykyky lapsuudessa (8-vuoden iässä) oli yhteydessä mm. mielenterveysongelmiin, alkoholin liikakäyttöön, tupakoimiseen ja työttömyyteen, joten jos tunteidensäätelykyky on ollut lapsena puutteellinen, tarvitaan usein terapiaa apuun, jotta tilannetta voidaan muuttaa ja parantaa. Vai onko sinulla tuoda esille tutkimuksia, joissa todetaan, että tunteidensäätelykyky paranee itsestään?

        Nyt ei kai puhuttu sodista ja väkivallasta, vaan ihan tavallisista parisuhteista ja uskottomuudesta vai olenko väärällä palstalla

        Koska kaikki tunnemme eri tavoin, toimimme eri tavoin niin myös suhtaudumme uskottomuuteen eri tavoin. Ei pitäisi olla vaikeaa tajua, ettei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen itseään ja toisia.

        Paha olo on mm. yleisnimitys siitä, että tuntee tulevansa väärin kohdelluksi kumppaninsa taholta eikä saa suhteelta riittävästi, ei tule kuulluksi vaan vaikkapa mitätöidyksi. Tietenkin paha olo voi johtua muistakin asioista. Kun ihminen tietää sen johtuvan parisuhteen ongelmista, niin asia ei ratkea ainakaan terapialla. Parisuhteen ongelmat voi ratkaista vain kumppanin kanssa sellaisiksi, että molemmat olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. Tähän tarvitaan molempien tahtoa. Järkeä myös. Mikäli on paljon suuria ongelmia ja ristiriitoja, niitä ei ole järkevää alkaa ratkaista, vaikka rakkautta ja tahtoa riittäisi. Ainakin minusta elämällä pitäisi olla lähinnä joku muu tarkoitus kuin kamppailu ja ongelmien ratkominen parisuhteessa.

        Juuri sinä tässä ketjussa suhtaudut alentavasti ja mitätöiden kaikkien muiden kirjoituksiin. Oletko koskaan myöntänyt olevasi väärässä? Otatko koskaan oikeasti huomioon toisen ihmisen? Vai pyritkö ainoastaan kertomaan toisille miten väärin he käyttäytyvät jokaisessa tilanteessa, joka ei mene mielestäsi psykologisten oppikirjojen mukaan?

      • Helloween4
        Sheenalle kirjoitti:

        Omiin tunteisiin pystyy todellakin vaikuttamaan: tietoinen vaikuttaminen on taito, jota voi opetella. Hyödyttää suuresti elämässä ja parisuhteessa. Psyykosissa olevat kuvittelevat usein, että joku muu syöttää tunteita heidän päähänsä, mutta kyllä se vaan on niin, että omat aivot ne tuottavat. Omaan onnellisuuteen niin parisuhteessa kuin muutenkin vaikuttaa vain yksi ihminen ja se olet sinä itse.

        Olen onnellinen, kun pääsin eroon exästä. Toimimaton parisuhde on kamala riesa.

      • *ronja*
        Mummikselle kirjoitti:

        Mietipä nyt hieman itsekin mitä kirjoitat. Tunteet syntyvät SINUN aivoissasi eikä kukaan muu pysty siihen prosessiin vaikuttamaan kuin SINÄ itse vai oletko eri mieltä? Kerropa tarkalleen, missä SINUN tunteesi syntyvät?
        Tunteet riippuvat siitä, miten asioihin suhtaudut ja miten tilannetta tulkitset. Esim. Viktor Frankl selvisi hengissä keskitysleiriltä juuri tunnesäätelykyvn ansioista eli osasi säädellä omia tunteitaan vaikeassakin tilanteessa. Tunteet ovat vain tunteita, eivät sen enempää eivätkä vähempää. Tunteidesäätelykykysi riippuu paljolti siitä, miten vanhempasi ovat sinua tässä tärkeässä asiassa auttaneet ja miten olet sisäistänyt nämä opit. Jos omat taidot ovat puutteelliset, niitä voi paikata esim. terapiassa.
        Parisuhteessa tai ei: vain sinä olet vastuussa sinun elämästäsi ja onnestasi. Jos haluat olla onneton, se on silloin sinun oma valintasi.

        petetyillä huono tunteidensäätelykyky? Ainakin se tulee 1. mieleen, kun näitä kirjoituksia lukee.

      • *ronja*
        Mummikselle kirjoitti:

        sanoisinko vain yksi psykologian haara, joten sen ajatuksista en lähtisi liikkeelle, kun puhutaan tunteiden käsittelystä. Lähtisin ennemmin liikkeelle esim. uusimman tunnetutkimuksen tuloksista. Parempi lähtökohta kirjoituksillesi olisi se, että et alentuvasti pyydä toisia tarkentamaan tietojaan, koska kirjoituksesi tuntuvat monesti sellaisilta, että olet lukenut yhden artikkelin sieltä ja toisen täältä, mutta sinulta puuttuu kokonaisnäkemys ja teorettinen tietämys ja kirjoitustyylisi perusteella myös akateeminen koulutus. Pystyt ehkä vaikuttamaan ihmiseen, joka ei alasta tiedä mitään mainitsemalla logoterapian, mutta jos on opiskellut psykologiaa, niin tietojesi heppoisuus paistaa usein pahasti läpi. Logoterapiahan on Viktor Franklin kehittämä ja Frankl selvisi keskitysleiriltä juuri erinomaisen tunteidensäätelykynsä ansiosta.

        Peruslähtökohta kuten itsekin kirjoitit on se, että tunteet syntyvät vain omissa aivoissamme fysiologisen toiminnan tuloksena ja tuotamme siis todellakin tunteemme itse. Eli jos tunnen pahaa oloa, niin se syntyy vain omissa aivoissani ja joku toinen ei samassa tilanteessa tuntisi lainkaan tätä tilaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja tuntee omia tunteitaan ja on itse vastuussa tunteiden käsittelystä. Jos tunnen "pahaa oloa", on vain minun vastuullani selvittää sen alkuperä ja yrittää keksiä keinoja sen säätelyyn. Puolisoa ei voi vastuuttaa omasta "pahasta olosta". Paha olo ei muuten olo tunne, vaan epämääräinen möykky, joka kertoo siitä, että sen kokija ei osaa eritellä ja tunnistaa tunteitaan, saatikka että osaisi tehdä "pahalla ololle" jotain. Luulisin, että sitä pahaa oloa (joka ei siis ole tunnistettu tunne, vaan möykky) on meillä kaikilla enemmän tai vähemmän ja niitä oloja on ennen parisuhdetta, parisuhteen aikana ja ylläri ylläri myös parisuhteen jälkeen. Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä.

        Manipulointi on aivan eri asia kuin rakentava säätely: säätely ja tunteisiin vaikuttaminen kai tapahtuu ihan tämän reaalimaailman tapahtuminen pohjalta.

        Lapsuuden merkitys tunteidensäätelykyvyssä on keskeinen: luin juuri mielenkiintoisen väitöskirjan siitä, miten tunteidensäätelykyky lapsuudessa ennustaa myöhempää elämää. Puutteellinen tunteidensäätelykyky lapsuudessa (8-vuoden iässä) oli yhteydessä mm. mielenterveysongelmiin, alkoholin liikakäyttöön, tupakoimiseen ja työttömyyteen, joten jos tunteidensäätelykyky on ollut lapsena puutteellinen, tarvitaan usein terapiaa apuun, jotta tilannetta voidaan muuttaa ja parantaa. Vai onko sinulla tuoda esille tutkimuksia, joissa todetaan, että tunteidensäätelykyky paranee itsestään?

        Nyt ei kai puhuttu sodista ja väkivallasta, vaan ihan tavallisista parisuhteista ja uskottomuudesta vai olenko väärällä palstalla

        taidat tarkoittaakin tunteidensäätelyllä tunteiden kieltämistä. Jos lapsuudessa ei saa riittävästi rakkautta, vaaditaan olemaan ehdottoman kiltti - niin lapsi ei voi näyttää etenkin kielteisenä pidettyjä tunteitaan. Jos hänen aikuisuudessaan joku uskaltaa näyttää noita kielteisinä pidettyjä tunteita- hän kokee sen röyhkeäksi ja pyytää käyttämään tunteidensäätelyä.

      • *ronja*
        Sheenalle kirjoitti:

        turvaudu ensimmäiseen internetin sivuun. Miten ihmeessä olet mennyt yhteen kumppanin kanssa, jonka kosketusta inhoat? Siitä voit kai syyttää vain itseäsi. Olet varmaan ollut onnellinen ja onneton jo ennen kuin löysit kumppanisi. Kuka silloin tuotti tunteesi ja oli vastuussa niistä? Oliko kumppanisi vastuussa sinun tunteistasi jo ennen kuin edes oli tavannut sinut? Mieti vähän mitä kirjoitat ja älä lainaa netistä, vaan asiallisia lähteitä peliin, kiitos! Mars kirjastoon psykologian osastolle!

        tietoa itsestä ei löydy kuin itsetutkiskelulla. Jos tuntee, ettei rakasta kumppaniaan, niin siihen ei auta kirjat, tunteidensäätely eikä mikään. Siinä kestää kuitenkin aikansa ennenkuin tulee tähän tulokseen. Miksi syytät ed. kirjoittajaa hänen tunteistaan? Oletko mahdollisesti joutunut kieltämään itseltäsi nämä tunteet?

      • Mummikselle
        mummomuori* kirjoitti:

        olet näemmä siis opiskellut ja tutustunut myös tähän tieteiden jargoniin. Olet siis myös selvillä siitä, että riippuen mistä tieteestä käsin asioita tarkastellaan, käytetään myös erilaisia käsitteitä.

        Minulla ei nyt ehkä vain ole tarvetta näyttää olevani ”jotain”, ja määrätietoisesti pyrin pysymään mahdollisimman lähellä arkipäiväisiä ilmauksia. Samoin pyrin karttelemaan tieteellisiä leirejä, koska tiedän että siitä seuraa vain loputonta käsitteiden mössöä.

        Olet siis oivaltanut sen mistä tunteet syntyvät. Sitten kun vielä sovellat sitä jokaiseen arkipäivän ilmiöön, tulet havaitsemaan ettei tuo selitysmalli toimi joka paikassa.

        Totta kai lapsuus vaikuttaa, mutta emme ole lapsuuden uhreja. Meillä on vielä toivoa kehittyä aikuisinakin. Minua kiukuttaa tuo vanha hokema, että ”en mä voi mitään mun tilanteelle kun mulla oli vaikea lapsuus”. Se on vastuun pakoilua.

        Olen lukenut Franklinin teoksia, niitä on kirjahyllyssäni. Se mistä hän puhuu, on tarkoitus elämälle – ei mikään tunnesäätely. Se, että ihminen selviää vaikeista olosuhteista, on se hänellä on tarkoitus, mitä varten hän elää, hän saa voimaa kestää ne olot. Sama pätee vaikka sodasta selvinneisiin tai rankasti petettyihin puolisoihin.

        Löytyypä hyllystäni muutakin teoreettista kamaa, jopa tunteista.

        ” Rakastavinta, mitä puoliso voi tehdä, on pyytää sitä, joka tuntee pahaa oloa, menemään terapiaan ja alkamaan selvittää olonsa syytä. ”

        Tämä on teoreettisesti näin, mutta ehkä ei arkielämässä. Omasta kokemuksestani hiukan, ex mieheni sanoi että minun olisi tehtävä jotain frigiydelleni, eli seksuaaliselle kylmyydelleni. En siis kokenut halua häneen, mutta kyllä minulla haluja oli. No menin terapiaan ja sain kuulla että meillä oli ihanteellinen avioliitto, kunhan pääsen ”neurooseistani”. Eron jälkeen ne neuroosit hävisivät kuin tuhka tulleen eivätkä ole vaivanneet sen koommin. Toisin sanoen en voinut pakottaa itseäni halukkaaksi, koska tunteet kertoivat vallan muuta suhteestamme.

        Tuon terapian kanssa olen kriittinen. Ihmisiä vaivaa se että ei haluta enää osata sitä vähääkään mitä oikeasti osataan. Niin sanottu talonpoikaisjärki on häviämässä. Ei kaikkeen tarvita terapeutteja! Tällainen valta mikä annetaan ”asiantuntijoille” on yksi tapa ulkoistaa omaa elämäänsä. Samoin se on yksi markkinointi kikka, sillä saadaan yhä uusia ja uusia asiakkaita. Manipuloidaan ihmiset uskomaan että he eivät itse osaa elää eikä ratkaista mitään arkipäivän asiaa ilman, ellei heille sitä joku asiantuntija ensin opasta.

        et ehkä kirjoittaisi Franklinista;) Franklin on muistaakseni joku lastenkirjan hahmo. Ehkä kirjoitat ilman käsitteitä siksi, että et osaa käyttää niitä. Ei kannata esiintyä asiantuntijana silloin kun siihen ei ole pätevyyttä. Olen todellakin opiskellut ja siksi huomaan selkeästi sen, kun toiset eivät ole. En minäkään mene kirjoittamaan tähtitieteilijöiden palstalle, koska minulla ei ole sen alueen tietämystä.
        Emme ole lapsuuden uhreja edellyttäen, että käymme rohkeasti lapsuuttamme läpi ja tiedostamme asioita. Ilman tätä prosessia lapsuus vaikuttaa moniin ratkaisuihimme.
        Terapia ei ole manipulointia ja siitä olisi hyötyä kenelle tahansa. Jos väität sitä manipuloinniksi, olet pahasti hakoteillä. Suomalaiset ovat osanneet kasvattaa lapsensa niin saamarin hyvin juuri ilman niitä asiatuntijoita ja sitä satoa niitämme nyt. Miksi ei kannattaisi hankkia parasta mahdollista tietämystä ja apua, kun sitä nykyään on kaikkien saatavilla?

      • Sheenalle*
        katja* kirjoitti:

        Suurin osa ihmisistä selviää elämästään ilman psykologeja. Moni psykologi on sanonut terapian olevan hyödytöntä, ellei psykologin ja asiakkaan välinen suhde, kemia toimi. Tämä täytyy olla totta, sillä en itsekään menisi psykologille, joka ei ottaisi MINUA vakavasti. Aivan kuten sinä et ota vakavasti tuon äskeisen kirjoittajan keinoa selviytyä ongelmistaan musiikin avulla. Moni kirjoittaa tunteistaan, maalaa tauluja. He eivät tarvitse psykologeja. Ei siinä ole mitään pahaa.

        Tiina* lainasi tekstiä tunteista, mutta jätti lainaamatta tunteidensäätelystä kertovan osuuden ja väitti, että tunteita ei voi säädellä. Miksi??

      • Säätely
        *ronja* kirjoitti:

        taidat tarkoittaakin tunteidensäätelyllä tunteiden kieltämistä. Jos lapsuudessa ei saa riittävästi rakkautta, vaaditaan olemaan ehdottoman kiltti - niin lapsi ei voi näyttää etenkin kielteisenä pidettyjä tunteitaan. Jos hänen aikuisuudessaan joku uskaltaa näyttää noita kielteisinä pidettyjä tunteita- hän kokee sen röyhkeäksi ja pyytää käyttämään tunteidensäätelyä.

        ole mitään tekemistä tunteiden kieltämisen kanssa. Googlaa ja lue lisää, niin et sekoita niitä toisiinsa.

      • Aikuisuus
        Helloween* kirjoitti:

        Koska kaikki tunnemme eri tavoin, toimimme eri tavoin niin myös suhtaudumme uskottomuuteen eri tavoin. Ei pitäisi olla vaikeaa tajua, ettei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen itseään ja toisia.

        Paha olo on mm. yleisnimitys siitä, että tuntee tulevansa väärin kohdelluksi kumppaninsa taholta eikä saa suhteelta riittävästi, ei tule kuulluksi vaan vaikkapa mitätöidyksi. Tietenkin paha olo voi johtua muistakin asioista. Kun ihminen tietää sen johtuvan parisuhteen ongelmista, niin asia ei ratkea ainakaan terapialla. Parisuhteen ongelmat voi ratkaista vain kumppanin kanssa sellaisiksi, että molemmat olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. Tähän tarvitaan molempien tahtoa. Järkeä myös. Mikäli on paljon suuria ongelmia ja ristiriitoja, niitä ei ole järkevää alkaa ratkaista, vaikka rakkautta ja tahtoa riittäisi. Ainakin minusta elämällä pitäisi olla lähinnä joku muu tarkoitus kuin kamppailu ja ongelmien ratkominen parisuhteessa.

        Juuri sinä tässä ketjussa suhtaudut alentavasti ja mitätöiden kaikkien muiden kirjoituksiin. Oletko koskaan myöntänyt olevasi väärässä? Otatko koskaan oikeasti huomioon toisen ihmisen? Vai pyritkö ainoastaan kertomaan toisille miten väärin he käyttäytyvät jokaisessa tilanteessa, joka ei mene mielestäsi psykologisten oppikirjojen mukaan?

        johtuu parisuhteesta, jos kumppani ei olisi koskaan ennen parisuhdetta tuntenut "pahaa oloa" ja ollut aina säteilevän tyytyväinen. Parisuhteessa on aina kaksi erillistä ihmistä, jotka tuovat mukanaan koko elämänhistoriansa ja "pahat olonsa". Useimmiten kyseessä ovat oman elämän käsittelemättömät asiat, koska harva meistä selviää ilman minkäänlaista painolastia. Kannattaisi lähteä liikkeelle oman pahan olon erittelystä ja käsittelystä eikä vastuuttaa siitä kumppania. Miksi sitä vastuuta omasta elämästä on niin vaikea kantaa?

      • Parisuhde*
        *ronja* kirjoitti:

        tietoa itsestä ei löydy kuin itsetutkiskelulla. Jos tuntee, ettei rakasta kumppaniaan, niin siihen ei auta kirjat, tunteidensäätely eikä mikään. Siinä kestää kuitenkin aikansa ennenkuin tulee tähän tulokseen. Miksi syytät ed. kirjoittajaa hänen tunteistaan? Oletko mahdollisesti joutunut kieltämään itseltäsi nämä tunteet?

        rakastamaan itseään. Sitten voi rakastaa oikeasti toistakin. Ihmiset kutsuvat mitä kummallisimpia riippuvuussuhteita "rakkaudeksi". Kannattaa yrittää tulla ensin toimeen itsensä kanssa - sitten voi parisuhdekin onnistua.

      • katja*
        Sheenalle* kirjoitti:

        Tiina* lainasi tekstiä tunteista, mutta jätti lainaamatta tunteidensäätelystä kertovan osuuden ja väitti, että tunteita ei voi säädellä. Miksi??

        Minusta vain ei-toivottuja tunteita voi jossain määrin säädellä ilman että se on ihmiselle itselleen haitaksi.

      • katja*
        *ronja* kirjoitti:

        petetyillä huono tunteidensäätelykyky? Ainakin se tulee 1. mieleen, kun näitä kirjoituksia lukee.

        Tässä ketjussa varmaan tarkoitetaan, että vain pettäjien pitäisi säädellä tunteitaan ja hillitä tekojaan; eli seksiä, ihastumisia ja rakastumisia toisiin pitäisi välttää kaikin keinoin. Oikeastaan ihmisen pitäisi kahlita itsensä ja olla toisten vankina, ettei petetyn tarvitsisi säädellä tunteitaan ;).

      • katja*
        Aikuisuus kirjoitti:

        johtuu parisuhteesta, jos kumppani ei olisi koskaan ennen parisuhdetta tuntenut "pahaa oloa" ja ollut aina säteilevän tyytyväinen. Parisuhteessa on aina kaksi erillistä ihmistä, jotka tuovat mukanaan koko elämänhistoriansa ja "pahat olonsa". Useimmiten kyseessä ovat oman elämän käsittelemättömät asiat, koska harva meistä selviää ilman minkäänlaista painolastia. Kannattaisi lähteä liikkeelle oman pahan olon erittelystä ja käsittelystä eikä vastuuttaa siitä kumppania. Miksi sitä vastuuta omasta elämästä on niin vaikea kantaa?

        yhdessäolon päivästä ja yöstä tulee parisuhteessa historiaa. Suhteessa täytyy ottaa vastuu niin omasta kuin yhteisestä hyvinvoinnista. Jos toista jyrsii jonkin asia minun kanssani enkä halua tehdä asialle mitään, se vaikuttaa vääjäämättä meidän suhteeseemme. Sitä nopeammin mitä tärkeämpi asia on kumppanilleni.

      • esmeralda*
        Helloween4 kirjoitti:

        Olen onnellinen, kun pääsin eroon exästä. Toimimaton parisuhde on kamala riesa.

        Riesaa suhteesta on, ellei voi olla rehellisesti oma itsensä. Jos pitää säätää ja esittää. Jos pitää aina tehdä "oikein", vaikka se olisi itseä kohtaan väärin. Hulluinta on tehdä itseä kohtaan väärin, kun luulee se kumppanin mielestä olevan oikein. Näin vääryys tuplaantuu ja molemmat kärsivät.

        Suhteessa pitäisi olla oman onnen ja kumppanin oman onnen lisäksi kosolti yhteistä onnea, josta molemmat ovat vastuussa, sillä se on mielestäni parisuhteen tarkoitus. Molemmathan voivat olla onnellisia ilman parisuhdettakin. Ja mitä enemmän tuota yhteistä onnea riittää, sitä vähemmän molemmat ovat kiinnostuneita jostain muusta. Mitä enemmän on yhteistä onnea, sitä paremmin antaa toiselle anteeksi tämän synnit ;).

        Ahneus. Tuosta perisynnistä on kyse, kun ajatellaan, että parisuhteessa vain ilo ja onni lisääntyy. Jos suhteessa molemmat saavatkin kokea sekä omaa että yhteistä onnea, niin täytyy siinä myös kamppailla molemmat omien ongelmien, vaikeuksien ja haasteiden kanssa, kuin myös niiden yhteisten. Omista ongelmista voi niinikään suoritua ilman parisuhdettakin. Tottakai. Mutta yhteisistä ongelmista ei tietenkään voi. Niiden ratkaisuun tarvitaan tahtoa, nöyrtymistä, kompromisseja. Vastuuta. Juuri tästä yhteisestä vastuusta tämän ketjun monessa kirjoituksessa yritetään luistella. Osoittaen sormella kumppania kohti: huolehdi sinä kuule omasta onnestasi ja vastuustasi, minä huolehdin vain omastani. Tällaisessa suhteessa ei ole mitään jaettavaa. Suhde on tyhjä, pelkkä muodollisuus.

        Jos todella rakastaa toista, ei käy häntä syyttämään "vääryyksistä". Samalla kun tuomitsee toisen, tuomitsee myös itsensä. Kieltämällä toiselta sen mitä tämä haluaa, kieltäytyy myös saamasta parisuhteeltaan sitä mitä itse haluaa - mistä seuraa tyytymättömyyttä, molemmnin puolin. Petetty kokee usein pettämisen pahana ja tuomittavana tekona siksi, koska on unohtanut kokonaan itsensä. Tai ei tiedä kuka on ja mitä haluaa, mistä pitää. Ainoa mitä hän arvostaa on kumppani, ei tietenkään omana itsenään vaan sellaisena unelmakuvana kuin petetty hänet haluaa nähdä. Tuo unelma romuttuu viimeistään kumppanin uskottomuudesta, mutta voi se hajota pikkuhiljaa palasiksi ennen tai ilman sitäkin.

      • mummomuori*
        Mummikselle kirjoitti:

        et ehkä kirjoittaisi Franklinista;) Franklin on muistaakseni joku lastenkirjan hahmo. Ehkä kirjoitat ilman käsitteitä siksi, että et osaa käyttää niitä. Ei kannata esiintyä asiantuntijana silloin kun siihen ei ole pätevyyttä. Olen todellakin opiskellut ja siksi huomaan selkeästi sen, kun toiset eivät ole. En minäkään mene kirjoittamaan tähtitieteilijöiden palstalle, koska minulla ei ole sen alueen tietämystä.
        Emme ole lapsuuden uhreja edellyttäen, että käymme rohkeasti lapsuuttamme läpi ja tiedostamme asioita. Ilman tätä prosessia lapsuus vaikuttaa moniin ratkaisuihimme.
        Terapia ei ole manipulointia ja siitä olisi hyötyä kenelle tahansa. Jos väität sitä manipuloinniksi, olet pahasti hakoteillä. Suomalaiset ovat osanneet kasvattaa lapsensa niin saamarin hyvin juuri ilman niitä asiatuntijoita ja sitä satoa niitämme nyt. Miksi ei kannattaisi hankkia parasta mahdollista tietämystä ja apua, kun sitä nykyään on kaikkien saatavilla?

        päähäsi että olen psykologian asiantuntija? Sen sinä olet ihan itse päätellyt.

        Takerrut epäolennaisiin kohtiin, kuten kirjoitusvirheisiin, ja provosoit alentamalla, haastamalla riitaa, ”et osaa käyttää”. Onko se mielestäsi nyt sitä pätevyyttä jota osoitat?

        Terapia ei todellakaan ole manipulointia, kun se on tehty vastuullisesti. Terapiaa on monenlaista, ja jokainen terapeutti uskoo siihen omaansa. Terapia ei ole myöskään mikään poppakonsti, jonka avulla kaikki selviää. Terapiaa voi tehdä myös itse itselleen, tämä nyt kai kuulunee jokaisen terapeutin opiskeluun. Vertaistuen käyttö tuo toisinaan jopa parempia tuloksia kuin huono terapia. Terapia ei myöskään ole mitään salatiedettä, vaikka siitä niin kovasti jotkut haluaa sitä tehdä.

        Suomalaiset ovat osanneet kasvattaa siinä missä muutkin kansat, jo tuhansia vuosia ilman terapeutteja. Nyt tuo ketju on katkeamassa, koska ei enää luoteta omaan osaamiseen vaan vastuu siirretään ”asiantuntijoille”. Muista että myös asiatuntijat erehtyvät. Psykologia on vielä nuori tiede, ja kehittyy koko ajan. Ne tieteet jotka perustuvat lähinnä tulkinnoille ja havainnoille, ovat aina ongelmallisia koska ne eivät ole niin arvovapaita kuin haluttaisiin uskotella.

        Kyllähän monelle tätä uskotellaan että asiantuntijuuden kuulemma tulee kuulua termeistä, se on sitä ammattitaitoa. Termien taakse on niin kivaa piiloutua, vaikuttaa vähän fiksummalta. Mutta kun nuo termit pitäisi myös ymmärtää ja osata soveltaa arkeen, sen oppii vain vuosien päästä. Teoriat ovat oiva apukeino mutta eivät itse tarkoitus.

        Asiantuntijana sinun pitäisi osata olla myös kriittinen ja kyseenalaistaa oppimasi. Miettiä että ketkä / mitkä sen määrää minkälainen on hyvinvointi ja onnellisuus? Mikä on normaalia? Sinulla on melkoinen valta ihmisiin, ja tuon vallan edessä pitäisi olla nöyrä.

      • serena*
        Parisuhde* kirjoitti:

        rakastamaan itseään. Sitten voi rakastaa oikeasti toistakin. Ihmiset kutsuvat mitä kummallisimpia riippuvuussuhteita "rakkaudeksi". Kannattaa yrittää tulla ensin toimeen itsensä kanssa - sitten voi parisuhdekin onnistua.

        moni liitto menee plörinäksi juuri sen takia, että toinen on oppinut rakastamaan itseään. Tai saanut rohkeutta olla oma itsensä eikä sellainen kuin kumppani haluaa hänen olevan. Tiedänpä pari eroa, jotka ovat osuuneet erikoiseen ajankohtaan: mies on raitistunut, niin vaimo on jättänyt. Tai mies itse. Mitä tästä opimme? Emme mitään uutta, kertaamme vain sen, että kaikki ovat erilaisia ja parit ovat yhdessä mitä erilaisimmista syistä, ovat uskottomia mitä erilaisemmista syistä, eroavat mitä erilaisimmista syistä.

        Jotkut meuhkaavat uskottomuuden olevan väärin, vaikka petetystä se olisi yhdentekevää. Joku sanoo, että uskottomuus sattuu kovasti aina, petetty tuntee suunnatonta tuskaa. Mistä hän sellaista on saanut päähänsä? Ei hän tunne kaikkia petettyjä maailmassa. Monet petetyt ovat kumppanin pettämisen yhteydessä myös itse paljastuneet pettäjiksi. Hauskimmissa tapauksissa vasta eron jälkeen. Eron, josta on syytetty sitä puoliskoa, joka ensin jäi kiinni ;). Aivan järisyttävän usein petetty on samaa mieltä uskottoman kumppaninsa kanssa: liitto vetelee viimeisiään eikä uskottomuudella ole hänelle mitään sen kummempaa merkitystä. Katsotaan kalenteria ja mietitään koska erotaan. Tai sovitaan että jatketaan "yhdessä" mutta erikseen

      • Logiikkaa
        esmeralda* kirjoitti:

        Riesaa suhteesta on, ellei voi olla rehellisesti oma itsensä. Jos pitää säätää ja esittää. Jos pitää aina tehdä "oikein", vaikka se olisi itseä kohtaan väärin. Hulluinta on tehdä itseä kohtaan väärin, kun luulee se kumppanin mielestä olevan oikein. Näin vääryys tuplaantuu ja molemmat kärsivät.

        Suhteessa pitäisi olla oman onnen ja kumppanin oman onnen lisäksi kosolti yhteistä onnea, josta molemmat ovat vastuussa, sillä se on mielestäni parisuhteen tarkoitus. Molemmathan voivat olla onnellisia ilman parisuhdettakin. Ja mitä enemmän tuota yhteistä onnea riittää, sitä vähemmän molemmat ovat kiinnostuneita jostain muusta. Mitä enemmän on yhteistä onnea, sitä paremmin antaa toiselle anteeksi tämän synnit ;).

        Ahneus. Tuosta perisynnistä on kyse, kun ajatellaan, että parisuhteessa vain ilo ja onni lisääntyy. Jos suhteessa molemmat saavatkin kokea sekä omaa että yhteistä onnea, niin täytyy siinä myös kamppailla molemmat omien ongelmien, vaikeuksien ja haasteiden kanssa, kuin myös niiden yhteisten. Omista ongelmista voi niinikään suoritua ilman parisuhdettakin. Tottakai. Mutta yhteisistä ongelmista ei tietenkään voi. Niiden ratkaisuun tarvitaan tahtoa, nöyrtymistä, kompromisseja. Vastuuta. Juuri tästä yhteisestä vastuusta tämän ketjun monessa kirjoituksessa yritetään luistella. Osoittaen sormella kumppania kohti: huolehdi sinä kuule omasta onnestasi ja vastuustasi, minä huolehdin vain omastani. Tällaisessa suhteessa ei ole mitään jaettavaa. Suhde on tyhjä, pelkkä muodollisuus.

        Jos todella rakastaa toista, ei käy häntä syyttämään "vääryyksistä". Samalla kun tuomitsee toisen, tuomitsee myös itsensä. Kieltämällä toiselta sen mitä tämä haluaa, kieltäytyy myös saamasta parisuhteeltaan sitä mitä itse haluaa - mistä seuraa tyytymättömyyttä, molemmnin puolin. Petetty kokee usein pettämisen pahana ja tuomittavana tekona siksi, koska on unohtanut kokonaan itsensä. Tai ei tiedä kuka on ja mitä haluaa, mistä pitää. Ainoa mitä hän arvostaa on kumppani, ei tietenkään omana itsenään vaan sellaisena unelmakuvana kuin petetty hänet haluaa nähdä. Tuo unelma romuttuu viimeistään kumppanin uskottomuudesta, mutta voi se hajota pikkuhiljaa palasiksi ennen tai ilman sitäkin.

        eikö siitä ole pettäjä aivan yhtä lailla vastuussa? Eikö looginen ratkaisu olisi lähteä hakemaan ratkaisuja parisuhteen ongelmiin, ei pettäminen. Jos kokee, että suhteessa on ongelmia, kannattaa tuoda ongelmat omalta kannaltaan selkeästi esille ja esittää myös konkereettisia parannusehdotuksia, ei vain sanoa, että on "paha olla". Mielestäni paras, mitä parisuhteessa voi tehdä, on hoitaa itseään mahdollisimman hyvin ja käydä rohkeasti käsiksi omiin ongelmiinsa, jotta on jotain annettavaa toiselle.

        Tähän liittyy myös varmaan kysymys siitä, millainen on oma kontrollikäsitys. Jos kontrollikäsitykseni on sisäinen, ajattelen, että minä voin vaikuttaa asioihin ja etsiä aktiivisesti ratkaisuja. Jos kontrollikäsitys on ulkoinen, hakee aina syytä itsensä ulkopuolelta. Oli vittumaiset opettajat ja paskamainen työnantaja ja yhteiskuntakin kohtelee väärin ja tietysti puoliso on paska. Tässä tilanteessa kokee itsensä kovin avuttomaksi ja turvautuu tietenkin helpommin pettämiseen On helppo pettää, jos syy on aina oman itsen ulkopuolella. Kannattaa siis tarkastella omia ajatuksiaan ja asenteitaan. Ja katsoa aina ensin peiliin.

      • Sheenalle*
        serena* kirjoitti:

        moni liitto menee plörinäksi juuri sen takia, että toinen on oppinut rakastamaan itseään. Tai saanut rohkeutta olla oma itsensä eikä sellainen kuin kumppani haluaa hänen olevan. Tiedänpä pari eroa, jotka ovat osuuneet erikoiseen ajankohtaan: mies on raitistunut, niin vaimo on jättänyt. Tai mies itse. Mitä tästä opimme? Emme mitään uutta, kertaamme vain sen, että kaikki ovat erilaisia ja parit ovat yhdessä mitä erilaisimmista syistä, ovat uskottomia mitä erilaisemmista syistä, eroavat mitä erilaisimmista syistä.

        Jotkut meuhkaavat uskottomuuden olevan väärin, vaikka petetystä se olisi yhdentekevää. Joku sanoo, että uskottomuus sattuu kovasti aina, petetty tuntee suunnatonta tuskaa. Mistä hän sellaista on saanut päähänsä? Ei hän tunne kaikkia petettyjä maailmassa. Monet petetyt ovat kumppanin pettämisen yhteydessä myös itse paljastuneet pettäjiksi. Hauskimmissa tapauksissa vasta eron jälkeen. Eron, josta on syytetty sitä puoliskoa, joka ensin jäi kiinni ;). Aivan järisyttävän usein petetty on samaa mieltä uskottoman kumppaninsa kanssa: liitto vetelee viimeisiään eikä uskottomuudella ole hänelle mitään sen kummempaa merkitystä. Katsotaan kalenteria ja mietitään koska erotaan. Tai sovitaan että jatketaan "yhdessä" mutta erikseen

        Eiköhän täällä ole aika monta muunlaista tarinaa? Taitaa omatunto painaa, jos omia vääriä tekoja ei pysty myöntämään, Sheena.

      • Katjalle
        katja* kirjoitti:

        Minusta vain ei-toivottuja tunteita voi jossain määrin säädellä ilman että se on ihmiselle itselleen haitaksi.

        perustana tälle mielipiteellesi?

      • Ei omaatuntoa
        katja* kirjoitti:

        Tässä ketjussa varmaan tarkoitetaan, että vain pettäjien pitäisi säädellä tunteitaan ja hillitä tekojaan; eli seksiä, ihastumisia ja rakastumisia toisiin pitäisi välttää kaikin keinoin. Oikeastaan ihmisen pitäisi kahlita itsensä ja olla toisten vankina, ettei petetyn tarvitsisi säädellä tunteitaan ;).

        säätelemme tunteitamme ja olemme vastuussa teoistamme. Onko oma puoliso vain kertakäyttötavaraa, jota voi kohdella miten tahansa ilman mitään omantunnontuskia? Jos tuotan tahallisesti pahaa oloa toisille ja erityisesti ihmiselle, jota olen luvannut rakastaa, ainakin minä tunnen oloni huonoksi.

      • Egoismia
        mummomuori* kirjoitti:

        päähäsi että olen psykologian asiantuntija? Sen sinä olet ihan itse päätellyt.

        Takerrut epäolennaisiin kohtiin, kuten kirjoitusvirheisiin, ja provosoit alentamalla, haastamalla riitaa, ”et osaa käyttää”. Onko se mielestäsi nyt sitä pätevyyttä jota osoitat?

        Terapia ei todellakaan ole manipulointia, kun se on tehty vastuullisesti. Terapiaa on monenlaista, ja jokainen terapeutti uskoo siihen omaansa. Terapia ei ole myöskään mikään poppakonsti, jonka avulla kaikki selviää. Terapiaa voi tehdä myös itse itselleen, tämä nyt kai kuulunee jokaisen terapeutin opiskeluun. Vertaistuen käyttö tuo toisinaan jopa parempia tuloksia kuin huono terapia. Terapia ei myöskään ole mitään salatiedettä, vaikka siitä niin kovasti jotkut haluaa sitä tehdä.

        Suomalaiset ovat osanneet kasvattaa siinä missä muutkin kansat, jo tuhansia vuosia ilman terapeutteja. Nyt tuo ketju on katkeamassa, koska ei enää luoteta omaan osaamiseen vaan vastuu siirretään ”asiantuntijoille”. Muista että myös asiatuntijat erehtyvät. Psykologia on vielä nuori tiede, ja kehittyy koko ajan. Ne tieteet jotka perustuvat lähinnä tulkinnoille ja havainnoille, ovat aina ongelmallisia koska ne eivät ole niin arvovapaita kuin haluttaisiin uskotella.

        Kyllähän monelle tätä uskotellaan että asiantuntijuuden kuulemma tulee kuulua termeistä, se on sitä ammattitaitoa. Termien taakse on niin kivaa piiloutua, vaikuttaa vähän fiksummalta. Mutta kun nuo termit pitäisi myös ymmärtää ja osata soveltaa arkeen, sen oppii vain vuosien päästä. Teoriat ovat oiva apukeino mutta eivät itse tarkoitus.

        Asiantuntijana sinun pitäisi osata olla myös kriittinen ja kyseenalaistaa oppimasi. Miettiä että ketkä / mitkä sen määrää minkälainen on hyvinvointi ja onnellisuus? Mikä on normaalia? Sinulla on melkoinen valta ihmisiin, ja tuon vallan edessä pitäisi olla nöyrä.

        toisia ihmisiä pitäisi kohdella hyvin ja lapsia ajatella ennen muuta. En myöskään ymmrrä, miten kukaan voi kokea parisuhteensa huonoksi, mutta samalla kääntää katseen pois itsestään ja omasta osuudestaan huonoon parisuhteeseen? Asenne on melkoisen egoistinen, täynnä "heti mulle kaikki tänne" -asennetta.

        Moni kokee pahana myös "psykologisoinnin". Usein se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Hyödyllisintä on aina kääntää katse omaan itseen ja omaan päähän. Vain sitä kautta voi oppia ja kasvaa. Niin kauan kuin vika on aina muissa, ei pysty muuttumaan.

      • Halloween**
        Helloween* kirjoitti:

        Koska kaikki tunnemme eri tavoin, toimimme eri tavoin niin myös suhtaudumme uskottomuuteen eri tavoin. Ei pitäisi olla vaikeaa tajua, ettei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen itseään ja toisia.

        Paha olo on mm. yleisnimitys siitä, että tuntee tulevansa väärin kohdelluksi kumppaninsa taholta eikä saa suhteelta riittävästi, ei tule kuulluksi vaan vaikkapa mitätöidyksi. Tietenkin paha olo voi johtua muistakin asioista. Kun ihminen tietää sen johtuvan parisuhteen ongelmista, niin asia ei ratkea ainakaan terapialla. Parisuhteen ongelmat voi ratkaista vain kumppanin kanssa sellaisiksi, että molemmat olisivat mahdollisimman tyytyväisiä. Tähän tarvitaan molempien tahtoa. Järkeä myös. Mikäli on paljon suuria ongelmia ja ristiriitoja, niitä ei ole järkevää alkaa ratkaista, vaikka rakkautta ja tahtoa riittäisi. Ainakin minusta elämällä pitäisi olla lähinnä joku muu tarkoitus kuin kamppailu ja ongelmien ratkominen parisuhteessa.

        Juuri sinä tässä ketjussa suhtaudut alentavasti ja mitätöiden kaikkien muiden kirjoituksiin. Oletko koskaan myöntänyt olevasi väärässä? Otatko koskaan oikeasti huomioon toisen ihmisen? Vai pyritkö ainoastaan kertomaan toisille miten väärin he käyttäytyvät jokaisessa tilanteessa, joka ei mene mielestäsi psykologisten oppikirjojen mukaan?

        on parisuhteeseen liittyviä ongelmia ja mitkä ovat omia ongelmiasi? Parisuhteeseen tulee kaksi ihmistä ongelmineen kaikkineen ja eiväthän ne mihinkään katoa parisuhteen aikana. En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, jolla ei olisi parisuhteeseen astuessaan yhtään ongelmaa ja kaikki olisivat parisuhteesta johtuvia.

      • Katjalle
        katja* kirjoitti:

        yhdessäolon päivästä ja yöstä tulee parisuhteessa historiaa. Suhteessa täytyy ottaa vastuu niin omasta kuin yhteisestä hyvinvoinnista. Jos toista jyrsii jonkin asia minun kanssani enkä halua tehdä asialle mitään, se vaikuttaa vääjäämättä meidän suhteeseemme. Sitä nopeammin mitä tärkeämpi asia on kumppanilleni.

        osaa tuoda julki eikä eritellä, valitus "pahasta olosta" syö taatusti parisuhdetta ja luo avuttoman olon. Olisi hyvä tarjota myös jotain rakentavaa ratkaisumallia, jos haluaa kehittää parisuhdetaan eikä vain valittaa.

      • Harmaansävyt mukaan
        Egoismia kirjoitti:

        toisia ihmisiä pitäisi kohdella hyvin ja lapsia ajatella ennen muuta. En myöskään ymmrrä, miten kukaan voi kokea parisuhteensa huonoksi, mutta samalla kääntää katseen pois itsestään ja omasta osuudestaan huonoon parisuhteeseen? Asenne on melkoisen egoistinen, täynnä "heti mulle kaikki tänne" -asennetta.

        Moni kokee pahana myös "psykologisoinnin". Usein se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Hyödyllisintä on aina kääntää katse omaan itseen ja omaan päähän. Vain sitä kautta voi oppia ja kasvaa. Niin kauan kuin vika on aina muissa, ei pysty muuttumaan.

        vaan siinä on myös paljon hienoja harmaan sävyjä. Miehet vaan ajattelevat asioista putkiaivoillaan, että asiat ovat joko/tai,

      • esmeralda*
        Logiikkaa kirjoitti:

        eikö siitä ole pettäjä aivan yhtä lailla vastuussa? Eikö looginen ratkaisu olisi lähteä hakemaan ratkaisuja parisuhteen ongelmiin, ei pettäminen. Jos kokee, että suhteessa on ongelmia, kannattaa tuoda ongelmat omalta kannaltaan selkeästi esille ja esittää myös konkereettisia parannusehdotuksia, ei vain sanoa, että on "paha olla". Mielestäni paras, mitä parisuhteessa voi tehdä, on hoitaa itseään mahdollisimman hyvin ja käydä rohkeasti käsiksi omiin ongelmiinsa, jotta on jotain annettavaa toiselle.

        Tähän liittyy myös varmaan kysymys siitä, millainen on oma kontrollikäsitys. Jos kontrollikäsitykseni on sisäinen, ajattelen, että minä voin vaikuttaa asioihin ja etsiä aktiivisesti ratkaisuja. Jos kontrollikäsitys on ulkoinen, hakee aina syytä itsensä ulkopuolelta. Oli vittumaiset opettajat ja paskamainen työnantaja ja yhteiskuntakin kohtelee väärin ja tietysti puoliso on paska. Tässä tilanteessa kokee itsensä kovin avuttomaksi ja turvautuu tietenkin helpommin pettämiseen On helppo pettää, jos syy on aina oman itsen ulkopuolella. Kannattaa siis tarkastella omia ajatuksiaan ja asenteitaan. Ja katsoa aina ensin peiliin.

        ei yksin kykene ratkomaan parisuhteen ongelmia, vaikka hän esittäisi ne kumppanilleen miten tarkasti tahansa. Siitähän ap:n kirjoituksessakin on kyse. Hänen exvaimollaan oli "kaikki hyvin". Haluaisin kuulla onko kukaan eronnut suhteesta sen takia, että kumppanilla on kaikki hyvin? Millaista on erota suhteesta, johon toinen sanoo olevansa tyytyväinen?

        Pettäjällä on useinkin kaikki muu elämä kohdallaan, vain parisuhteesta on kehittynyt riesa. Enkä tarkoita sillä, että kumppani olisi mitenkään p**ka. Riesaa on siitä, ettei hän halua kehittää parisuhdetta. Siinä vaiheessa, kun toinen kokee suhteen riesaksi, suhde on jo suurelta osin kuollut.

      • mummomuori*
        Egoismia kirjoitti:

        toisia ihmisiä pitäisi kohdella hyvin ja lapsia ajatella ennen muuta. En myöskään ymmrrä, miten kukaan voi kokea parisuhteensa huonoksi, mutta samalla kääntää katseen pois itsestään ja omasta osuudestaan huonoon parisuhteeseen? Asenne on melkoisen egoistinen, täynnä "heti mulle kaikki tänne" -asennetta.

        Moni kokee pahana myös "psykologisoinnin". Usein se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Hyödyllisintä on aina kääntää katse omaan itseen ja omaan päähän. Vain sitä kautta voi oppia ja kasvaa. Niin kauan kuin vika on aina muissa, ei pysty muuttumaan.

        mieltä.

        Kun palataan alkuperäiseen aiheeseen, niin eikö juuri tuo pohdinta ollut sitä itsensä katsomista? Parisuhteessa on siis kaksi ja jos kumpikin (yleensä se vain se toinen) huomaa oman osuuden siihen huonoon parisuhteeseen, voidaan asialle tehdä jotain. Toki jos vain toinen sen tekee, ikävä kyllä hän joutuu ottamaan vastuun päätöksistä ja toimimaan sen mukaan.

        Sattuu niinkin että todella se toinen alkaa tehdä jotain tilanteelle. Tiedät kuitenkin että se aiheuttaa muutosvastarintaa toisessa ja ikävimmillään se toinen sabotoi kaikki muutokset. Jopa sen eron!

        Parisuhde kun on monen tekijän summa. Se on jatkuvaa taitelua, kun toinen on valmis johonkin kasvuun, toinen kieltäytyy. No, toinen muuttaa mieltään niin toinen ei enää haluakkaan tehdä mitään. Rajan vetäminen siihen milloin on todella tehnyt kaiken voitavansa, ei ole helppoa, ei edes asiantuntijalle. Vain jälkiviisastelu on helppoa.

        Ei siis ole mustavalkoista ratkaisua, vaan sitä vikaa kun on molemmissa!

      • 8+12
        Harmaansävyt mukaan kirjoitti:

        vaan siinä on myös paljon hienoja harmaan sävyjä. Miehet vaan ajattelevat asioista putkiaivoillaan, että asiat ovat joko/tai,

        putkiaivoisuudesta. Ainakin minun miehelläni on aivot ja tunteet. On tunteista puhumisessa parempi kuin minä, avoimempi. Ärsyttävää kun niin monet naiset kuvittelevat omistavansa sukupuolensa puolesta yksinoikeuden tunteisiin.

      • katja*
        Ei omaatuntoa kirjoitti:

        säätelemme tunteitamme ja olemme vastuussa teoistamme. Onko oma puoliso vain kertakäyttötavaraa, jota voi kohdella miten tahansa ilman mitään omantunnontuskia? Jos tuotan tahallisesti pahaa oloa toisille ja erityisesti ihmiselle, jota olen luvannut rakastaa, ainakin minä tunnen oloni huonoksi.

        mutta mihin asti ja kuinka kauan tunteita voi säädellä ennenkuin rakkaus häviää?

        Voiko yli 20 v suhdetta sanoa kertakäyttösuhteeksi?

        Itse, sen enempää kuin ex, en ollut luvannut häntä rakastaa. Miksi edes luvata sellaista? Vihkikaavassakin kysytään hienosti "tahdotko sinä rakastaa..ja osoittaa uskollisuutta". Siihen vastataan "tahdon" eikä "kyllä". Tahto rakastaa voi loppua, rakkaus voi olla loppunut jo kauan ennen sitä. Myöskin tahto rakastaa voi loppua vaikka rakastaisikin. Tuohon jälkimmäiseen on syynä useinkin esim. alkoholin väärinkäyttö.

      • Kunnioitus*
        esmeralda* kirjoitti:

        ei yksin kykene ratkomaan parisuhteen ongelmia, vaikka hän esittäisi ne kumppanilleen miten tarkasti tahansa. Siitähän ap:n kirjoituksessakin on kyse. Hänen exvaimollaan oli "kaikki hyvin". Haluaisin kuulla onko kukaan eronnut suhteesta sen takia, että kumppanilla on kaikki hyvin? Millaista on erota suhteesta, johon toinen sanoo olevansa tyytyväinen?

        Pettäjällä on useinkin kaikki muu elämä kohdallaan, vain parisuhteesta on kehittynyt riesa. Enkä tarkoita sillä, että kumppani olisi mitenkään p**ka. Riesaa on siitä, ettei hän halua kehittää parisuhdetta. Siinä vaiheessa, kun toinen kokee suhteen riesaksi, suhde on jo suurelta osin kuollut.

        ei ole helppoa: jos toinen kokee, että kaikki on hyvin, ei hänellä ole motiivia muuttua. Tämäkin tunne on kuitenkin ihan todellinen. Pahaa oloa tunteva voi hakea apua, jos omat taidot ja voimat eivät riitä muutoksen aikaansaamiseen eikä vaikeista asioista pysty selkeästi puhumaan. Eikö parasta olisi sanoa toiselle, että haluan eron, jos emme saa muutosta aikaan? Kuinkahan moni pettäjä on tuonut ajatuksensa näin selkeästi esille ja ajoissa?

    • myötäelävä

      Ymmärrän Sinua täysin, vaikka olenkin nainen. Et ole sikakusipäpaska!!
      Toivon Sinulle kaikkea hyvää! Älä turhaa kanna huonoa omaatuntoa tms. Olet suoraselkäinen ihminen ja rehellinen sellainen.
      Me olemme täällä vain kerran!!!!
      Elämän pitää tuntua hyvältä! Pidä huolta itsestäsi ja ole AINA USKOLLINEN ITSELLESI!!!!!
      Tsemppiä!!

      • omana itsenä

        Samaa mieltä olen edellisen kanssa ja minäkin olen nainen, eronnut myös. Kyllä ihmisen pitää saada olla onnellinen ja tuntea olonsa hyväksi. Ja tärkeintähän on, että jokainen on itselleen rehellinen tämän yhden elämämme aikana. Jokainenhan elää elämänsä itse ei kukaan toinen puolestamme.

      • Valehtelu*

        ja pettäminen suoraselkäistä? Kutsuisin sitä ennemminkin tosi suureksi pelkurimaisuudeksi.

      • vhui
        Valehtelu* kirjoitti:

        ja pettäminen suoraselkäistä? Kutsuisin sitä ennemminkin tosi suureksi pelkurimaisuudeksi.

        En tiedä mistä ton tunnetietopakettis olet koonnut, kuulostaa tosi falskilta.

        Jos ajattelen että olen tänään koko päivän v**maisella tuulella, tulee se tunnekkin sieltä.
        Jos taas ajattelen olevani positiivinen ja takuulla hauska, tulee sekin tunne.

        Ufokitko sulle tuntees lähettää?

      • tiina*
        vhui kirjoitti:

        En tiedä mistä ton tunnetietopakettis olet koonnut, kuulostaa tosi falskilta.

        Jos ajattelen että olen tänään koko päivän v**maisella tuulella, tulee se tunnekkin sieltä.
        Jos taas ajattelen olevani positiivinen ja takuulla hauska, tulee sekin tunne.

        Ufokitko sulle tuntees lähettää?

        Kirjoitat "jos ajattelen... " ja "jos taas ajattelen..". Nimenomaan siis ajattelet tunnetta. Tunteminen - oikeasti - on asia ihan erikseen. Vaikeinta onkin, jos tuntee samanaikaisesti tunteita laidasta laitaan. Johtuen tietysti siitä mitä on kokenut, mitä on tapahtunut.

      • joopaaa
        omana itsenä kirjoitti:

        Samaa mieltä olen edellisen kanssa ja minäkin olen nainen, eronnut myös. Kyllä ihmisen pitää saada olla onnellinen ja tuntea olonsa hyväksi. Ja tärkeintähän on, että jokainen on itselleen rehellinen tämän yhden elämämme aikana. Jokainenhan elää elämänsä itse ei kukaan toinen puolestamme.

        MUTTA kun neuvotaan, että pitää olla itselleen uskollinen, niin ei nyt ihan niinkään että toisista viis!! tuo ap:n eka kirjoitus.. niin voi kun hän olisikin toiminut niin kuin silloin on kirjoittanut. Eli etsinyt sen oman asunnon.. hänhän jotain kirjoitti että haluaisi muuttaa erilleen, ja pysyä kavereina ja katsoa josko se vanha hehku palaisi.
        Niin voi että kun olisikin toiminut noin! mutta mitä tekikään, alkoi PETTÄMÄÄN!!? nyt on turha enää toivoa josko voisivat olla kavereita (no se tuntuu kai olevan hänelle nyt samantekevää..).

        Pettäminen on helvetillistä toista kohtaan. muuten saa ap kyllä multakin pisteitä sen verran että on selvästi miettinyt asioita, että olisiko suhdetta saanut korjattua... mutta miksi hän ei toiminut, etsinyt omaa asuntoa?? ennenkuin petti.

        Itselleen pitääkin olla rehellinen, mutta sen voi tehdä myös pettämättä! eli lähteä ajoissa jos siltä todella tuntuu.

    • Helloween

      kiihkeänpuoleinen ketju, mutta asiaa siinä on vähän. Olet saanut lähinnä ikäviä vastauksia. Jaksan aina hämmästyä miten ihmiset syyttävät toisiaan siitä, että nämä elävät omaa elämäänsä. Moralisoivat, kun joku ei elä heidän huippuluokan moraalinsa mukaan. Oikeasti he ovatkin usein niitä pelkureita, jotka eivät uskalla tehdä omia ratkaisujaan vaan toimivat opittujen kaavojen mukaan. Jotka nöyristelevät ja mielistelevät toisia ihmisiä, koska kerjäävät hyväksyntää ja pelkäävät, ettei heitä rakastettaisi sellaisina kuin ovat. Vaikka toisaalta he eivät tiedäkään keitä ovat, siksi keskittyvät arvostelemaan toisten elämää. Tasapainoinen ja onnellinen ihminen ei moralisoi eikä arvostele toisia.

      Uskottomuus on vaikea asia ja se herättää varmaankin kaikissa ristiriitaisia tunteita. Nuo tunteet vain on koottava yhteen, eriteltävä ja miettivä miten suhde jatkuu, vai jatkuuko se. Jos toinen päättää olla jatkamatta suhdetta, niin toisen ei enää tarvitse miettiä jatkaako suhteessa.

      • Marie.

        toista, niin ei voi tehda sille mitaan. Parempi jattaa toinen kuin teeskennella ja sinnitella. Kun tapaa toisen jota oikeasti rakastaa, voi viettaa loppuelaman kyllastymatta, vaikka valilla olisi vaikeaa ja joustaa mita kasittamattomien asioiden edessa.

      • *ronja*
        Marie. kirjoitti:

        toista, niin ei voi tehda sille mitaan. Parempi jattaa toinen kuin teeskennella ja sinnitella. Kun tapaa toisen jota oikeasti rakastaa, voi viettaa loppuelaman kyllastymatta, vaikka valilla olisi vaikeaa ja joustaa mita kasittamattomien asioiden edessa.

        vaan on sellainen epeli, että useinimiten teeskentelee ja sinnittelee ensin aikansa ja eroaa vasta sitten. Tämähän ei ole mahdollista ilman, että kumppanikin teeskentelee ja sinnittelee siinä vierellä. Etenkin pitkissä liitoissa näin. Kukaan ei jaksa kovin paljoa sinnitellä muutaman kuukauden suhteen vuoksi.

      • Huono kohtelu

        ihmisistä. Osoitat, että et osaa arvostaa toisten erilaista näkökantaa ja teet pitkälle meneviä johtopäätöksiä toisista ihmisistä. Mitä se kertoo sinusta? Tasapainoinen ja onnellinen ihminen ei kohtele toisia huonosti - ei siis petä eikä arvostele.

      • öjäjä
        *ronja* kirjoitti:

        vaan on sellainen epeli, että useinimiten teeskentelee ja sinnittelee ensin aikansa ja eroaa vasta sitten. Tämähän ei ole mahdollista ilman, että kumppanikin teeskentelee ja sinnittelee siinä vierellä. Etenkin pitkissä liitoissa näin. Kukaan ei jaksa kovin paljoa sinnitellä muutaman kuukauden suhteen vuoksi.

        että ei toinen teeskentele aina, vaikka toinen niin tekisikin.
        Toki toinenkin huomaa, että kaikki ei ole hyvin, MUTTA hän HALUAISI että asiat saataisiin kuntoon. Hänellä ei vain ole keinoja miten se tehdään. Ja ei kai asioita edes voikaan yksin korjata. Sinnittelystä kyllä voi puhua, mutta ei teeskentelystä sen puolelta, joka haluaisi jatkaa ja saada suhteen toimimaan.

    • *ronja*

      kertomaasi kutsutaan yksinkertaisesti elämäksi :). Ei ole mikään häpeä miettiä ja elää eteenpäin - ja erota vasta sitten.

      • MitäIhmettäTapahtui

        Vielä muutama päivä sitten olin pettämisen suhteen ehdoton. Ajattelin, että jos rakastaa kumppaniaan oikeasti, ei tule koskaan kiusausta pettää. Tai, että seksi ilman rakastumista on mahdotonta ja yhdenillan jutut säälittävien ja onnettomien ihmisten hommaa. Ihmisten, jotka eivät kykene oikeasti rakastamaan ja olemaan pitkässä suhteessa. Nyt pettämisen jälkeen, en enää ajattele näin. Ja ymmärrän sen, että tilaisuus tekee joskus varkaan.

      • MitäIhmettäTapahtui
        MitäIhmettäTapahtui kirjoitti:

        Vielä muutama päivä sitten olin pettämisen suhteen ehdoton. Ajattelin, että jos rakastaa kumppaniaan oikeasti, ei tule koskaan kiusausta pettää. Tai, että seksi ilman rakastumista on mahdotonta ja yhdenillan jutut säälittävien ja onnettomien ihmisten hommaa. Ihmisten, jotka eivät kykene oikeasti rakastamaan ja olemaan pitkässä suhteessa. Nyt pettämisen jälkeen, en enää ajattele näin. Ja ymmärrän sen, että tilaisuus tekee joskus varkaan.

        Väärin pettäminen on silti. Eikä tilaisuu oikeuta tekemään väärin. Joskus ihminen vain on.. ihminen (heikkokin).

      • hulluuuko
        MitäIhmettäTapahtui kirjoitti:

        Väärin pettäminen on silti. Eikä tilaisuu oikeuta tekemään väärin. Joskus ihminen vain on.. ihminen (heikkokin).

        Hei !
        Itse menin kun vaimo ei antanut tarpeeksi usein. En imuroinut juurikaan.....
        Mielestäni voi mennä jos joutuu olemaan puutteessa avioliitossa. Ja kääntäen, ihan ok olisi antaa naisen mennä jos en haluaisi tyydyttää häntä. Kun siis kyseessä ei sairaus tms.

        Lopulta kun sentään antoi kääntäen selkänsä '' ota siitä''.
        Tein sitä hetken ja muutin pois kotoa parinkymmenen vuoden jälkeen. Ei ollut edes kolmatta osapuolta! Miksi kituu kun yhden kerran vain elää!?

    • ap:n mietteet

      onpas tullut vastauksia paljon, tuntuu kuitenkin että hyvin harva on ymmärtänyt asian ytimen.

      Tarkoituksenani oli levitellessäni omat tunnetilani tuolta ajalta selvittää pettäjän mahdollisia tuntemuksia ja syitä siihen miksi se kuollut avioliitto jatkuu kunnes sitten ehkä tapahtuu tämä pettäminen. Tästä asiastahan täällä on joka toisessa ketjussa ollut kysymys ja tulkintoja on ollut monia, lähes kaikki tulkinnat ovat petettyjen käsialaa tai ainakin niiden jotka tuomitsevat jyrkästi uskottomuuden.
      Toinen kysymys on se yleinen: Miksi toinen pettää vaikka kaikki on hyvin?

      Ehkäpä nuo silloin yöntunteina kirjoittamani ajatukset eivät antaneet vastauksia, yritän nyt purkaa nuo tunteet ja suoraan vastata kysymyksiin omalta kohdaltani ja omiin tuntmuksiini nojaten.

      Avioliitto ja tunteet puolisoa kohtaan:
      Oma avioliittoni oli neljännesvuosisadan mittainen. Elämä oli tasaista ilman suuria kriisejä, toinen vaikutti olevan erittäin tyytyväinen elämäänsä. Minä uppouduin työhöni ja kun työrintaman suurimmat kiireet olivat ohi, koin suunnattoman tyhjyyden tunteen. Yritin omalta osaltani ohjailla niitä tunteitani ja hoin itselleni että minun kuuluu olla onnellinen. Yritin tehdä asioita jotka palauttaisivat sen onnellisuuden tunteen. Mutta kun vaan itseään ei voi pakottaa, yhtenä päivänä vaan katsoessani ilman kiirettä toista, huomasin etten tuntenut oikeastaan yhtään mitään, en rakkautta, en vihaa, en inhoa, en edes kiintymystä. Kuin blanco taulu, pelkkää tyhjää. Kun todellakin mietin mihin se rakkaus oli hävinnyt, huomasin ettei mihinkään, rakastinhan minä häntä niin kuin muitakin sukulaisiani, kuin vanhaa isomummoa tai kummilasta rakastetaan.

      Kaikki hyvin:

      Meillä todellakin oli ulkoisesti kaikki ihan hyvin, minun olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla tyytyväinen elämääni. Mutta kun en vaan ollut. Yritin kyllä puhua kotona asiasta, mutta kun toisella on kaikki hyvin, hän ei vaan voinut käsittää pahaa oloani. Sain kuulla että itselläni on joku ikäkriisi (paljon mahdollista), että pilaan meidän hyvän elämän omilla höpötyksilläni, että teen hänelle tahallani huonon olon kun puhun läpiä päähäni. Lopetin sitten sen puhumisen koska siitä ei tullut kuin riitaa ja koin itseni entistä ahdistuneemmaksi. Uskoin vankasti että olen varmasti sekoamassa ja todellakin omilla tuntemuksillani vain pilaan meidän elämän. Minunhan olisi pitänyt kai sitten pystyä pakottamaan itseni onnelliseksi tai edes vähemmän ahdistuneeksi, oli minun höpötysteni vika että elämämme ei ollut täydellistä.

      Eroamattomuus:

      Kyllä yritin siitä puhua, mutta koska toinen oli todellakin sitä mieltä että olen häntä nämä vuodet vain käyttänyt hyväkseni ja olen kiittämätön paskiainen, ei aloitteeni oikein ottanut tulta. Myönnän avoimesti että olin pelkuri ja raukka kun en pitänyt omasta mielipiteestäni kiinni ja yksipuolisesti vain hakenut sitä eroa. Tunsin kuitenkin ääretöntä syyllisyyttä siitä etten osannut häntä rakastaa, syyllisyyttä siitä että pitkä avioliitto kaatuu siksi koska MINÄ en ole tyytyväinen. Minulla ei ollut rohkeutta olla niin itsekäs että olisin oman hyvän oloni vuoksi hajottanut liittoamme. Minulla ei ollut rohkeutta sanoa ihmiselle jonka kanssa olin elänyt elämästäni puolet, että en rakasta häntä enkä halua enää elää hänen kanssaan. Olin laiska aloittamaan kaikkea alusta kun minullahan oli jo kaikki siinä, olin mukavuudenhaluinen. Olin pelkuri, pelkäsin että jos minulle ei kuitenkaan olekaan mitään muuta, jos jään yksinäiseksi ja olen entistä onnettomampi. Pelkäsin myös sitä kauheaa syyllisen painolastia jonka saan niskaani, erohan olisi johtunut vain minusta.

      Potku persuuksille:

      Avioliittoni oli virallisesti vielä olemassa kun tapasin nykyisen puolisoni. En todellakaan hakenut suhdetta, enkä olisi kai ikinä pystynyt edes kuvittelemaan olevani suhteessa toiseen ihmiseen, omassa syyllisyydentunteessani oli ihan riittävästi tekemistä ilmankin. Ei meidän suhteemme alkanut millään suurella intohimolla vaan aivan kahden aikuisen ihmisen kommunikoinnilla. Hänen kanssaan oli helppo jutella, ensin ihan normaaleja jokapäiväisiä juttuja, sitten kerran kysyi vaan että haluaisinko puhua jostain kun tuntuu että minua painaa joku suuri asia. Ja hän osasi kuunnella, osasi olla hiljaa kun tarvittiin ja osasi lohduttaa kun sitä halusin. Ei neuvonut, ei syyttänyt, vain kuunteli ja oli siinä kun tarvitsin.
      Suhteemme jatkui aivan ystävyytenä, yhtenä päivänä vaan huomasin etten voinut olla ajattelematta häntä lähes taukoamatta. Tämä oli minulle kuin potku persuuksille ja sai minut vihdoinkin ymmärtämään.

      • Lillja

        Minä saan kirjoituksistasi sen vaikutelman, että kannat suurta syyllisyyttä. Minusta turhaan.

        Vaikutat ihan klassiselta tapaukselta: saavuit elämässäsi kohtaan, jossa olit saavuttanut suurelta osin ne asiat, mitä olit nuorempana pitänyt tärkeinä. Luonnollisesti sinussa heräsi tarve tavoitella muita asioita, eli ns "ikäkriisi".

        Puolisosi ei ollut halukas muutokseen, joten suhteenne lakkasi toimimasta. Löysit uuden puolison, jonka kanssa voit tavoitella niitä asioita, jotka ovat nykyään sinulle tärkeitä.

        Tuo kaikki on ihan normaalia elämänkulkua. Jos et olisi asettanut tavoitteiksesi elämänkestoista uskollista avioliittoa, sinua ei nyt vaivaisi turha syyllisyys. Olet ihan vain tavallinen ihminen, joka on toiminut tavallisen ihmisen tavoin.

      • ap vastailee
        Lillja kirjoitti:

        Minä saan kirjoituksistasi sen vaikutelman, että kannat suurta syyllisyyttä. Minusta turhaan.

        Vaikutat ihan klassiselta tapaukselta: saavuit elämässäsi kohtaan, jossa olit saavuttanut suurelta osin ne asiat, mitä olit nuorempana pitänyt tärkeinä. Luonnollisesti sinussa heräsi tarve tavoitella muita asioita, eli ns "ikäkriisi".

        Puolisosi ei ollut halukas muutokseen, joten suhteenne lakkasi toimimasta. Löysit uuden puolison, jonka kanssa voit tavoitella niitä asioita, jotka ovat nykyään sinulle tärkeitä.

        Tuo kaikki on ihan normaalia elämänkulkua. Jos et olisi asettanut tavoitteiksesi elämänkestoista uskollista avioliittoa, sinua ei nyt vaivaisi turha syyllisyys. Olet ihan vain tavallinen ihminen, joka on toiminut tavallisen ihmisen tavoin.

        kannan varmasti vieläkin jonkinlaista syyllisyyden taakkaa siitä etten vaan pystynyt olemaan sellainen täydellinen ihminen kuin olisin halunnut olla.
        Kannan syyllisyyttä siitä, etten pystynyt taikomaan itselleni tunteita silloista puolisoani kohtaan.
        Kannan syyllisyyttä siitä, että vaikka avioliittoon mennessäni lupasin tahtoa rakastaa lopun elämääni, se ei onnistunut minun tahdostani huolimatta.

        Toisaaltaan olen nyt todella onnellinen tässä uudessa liitossani.

        Oikeastaan halusin vain oman näkökulmani esittää, koska tuntuu että ihminen ei osaa tai ei halua katsoa sen puolisonsa naamion taa. Kun itsellä on olo että kaikki on hyvin, ei lainkaan mietitä että se toinen ei välttämättä koe elämää samoin. Tässäkin ketjussa on tullut ilmi se ajatus että jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteitaan pitää osata säädellä. Jos avioliitossa ajttelee näin että minä en ole lainkaan vastuussa toisen onnellisuudesta, voi melkeinpä valmiiksi jo hakea ne avioeropaperit. Pettäjää ja hylkääjää helposti syytetään itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta, mutta eikö tämä ole äärimmilleen vietyä itsekkyyttä että oletetaan puolison säätelevän tunteitaan ja pakottavan itsensä onnelliseksi ilman että itse mitenkään vaikuttaa tai edes yrittää vaikuttaa myönteisesti asioiden kulkuun? Onko toisen pahan olon kuunteleminen niin vaikeaa että mieluummin sivuutetaan asia "höpötyksenä"?

        Kannan todellakin edelleen omasta toiminnastani jonkinlaista syyllisyyttä, mutta asioita pohtivana ihmisenä olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että yksi kivi ei jauhoja tee. Jos oma ilmoitukseni halustani erota oli hylkäämistä, minut sitä vastoin hylättiin jo paljon ennen avioeroa sillä että tuntemuksiani vähäteltiin eikä puoliso ollut halukas olemaan tukenani silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut. En koe olevani petturi sillä hän petti minut jo paljon ennen välinpitämättömyydellään.

        Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.

      • Lillja
        ap vastailee kirjoitti:

        kannan varmasti vieläkin jonkinlaista syyllisyyden taakkaa siitä etten vaan pystynyt olemaan sellainen täydellinen ihminen kuin olisin halunnut olla.
        Kannan syyllisyyttä siitä, etten pystynyt taikomaan itselleni tunteita silloista puolisoani kohtaan.
        Kannan syyllisyyttä siitä, että vaikka avioliittoon mennessäni lupasin tahtoa rakastaa lopun elämääni, se ei onnistunut minun tahdostani huolimatta.

        Toisaaltaan olen nyt todella onnellinen tässä uudessa liitossani.

        Oikeastaan halusin vain oman näkökulmani esittää, koska tuntuu että ihminen ei osaa tai ei halua katsoa sen puolisonsa naamion taa. Kun itsellä on olo että kaikki on hyvin, ei lainkaan mietitä että se toinen ei välttämättä koe elämää samoin. Tässäkin ketjussa on tullut ilmi se ajatus että jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteitaan pitää osata säädellä. Jos avioliitossa ajttelee näin että minä en ole lainkaan vastuussa toisen onnellisuudesta, voi melkeinpä valmiiksi jo hakea ne avioeropaperit. Pettäjää ja hylkääjää helposti syytetään itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta, mutta eikö tämä ole äärimmilleen vietyä itsekkyyttä että oletetaan puolison säätelevän tunteitaan ja pakottavan itsensä onnelliseksi ilman että itse mitenkään vaikuttaa tai edes yrittää vaikuttaa myönteisesti asioiden kulkuun? Onko toisen pahan olon kuunteleminen niin vaikeaa että mieluummin sivuutetaan asia "höpötyksenä"?

        Kannan todellakin edelleen omasta toiminnastani jonkinlaista syyllisyyttä, mutta asioita pohtivana ihmisenä olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että yksi kivi ei jauhoja tee. Jos oma ilmoitukseni halustani erota oli hylkäämistä, minut sitä vastoin hylättiin jo paljon ennen avioeroa sillä että tuntemuksiani vähäteltiin eikä puoliso ollut halukas olemaan tukenani silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut. En koe olevani petturi sillä hän petti minut jo paljon ennen välinpitämättömyydellään.

        Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.

        olet nyt aivan oikeiden ajatusten äärellä.

        Kysymys siitä, kuka lopultakin hylkää parisuhteessa, se, joka lähtee vai se, joka ei ole enää kiinnostunut kumppaninsa ajatuksista, on mielestäni erittäin oleellinen.

        Mutta toki olemme nyt tekemisissä avioliiton määritelmän kanssa. Monellehan ainoa rike avioliitossa on seksin harrastaminen jonkun toisen kanssa - henkinen pahoinpitely, mitätöinti, halveksunta, henkinen poissaolo, välinpitämättömyys jne ovat vain sitä avioliiton kultaista arkea.

        Jos avioliitto on sinulle sitä, että puolisot välittävät toistensa hyvinvoinnista ja välttävät tekemästä asioita, jotka tekevät toiselle pahaa, voit katsoa, että exmiehesi lähti liitostanne paljon ennen sinua. Ja voit siis vapauttaa itsesi syyllisyydestäsi.

        Jos haluat, että exmiehesi (ja muu maailma) näkevät asiat samalla lailla, sitä tuskin tapahtuu. Mutta onko sillä väliä?

      • suruu
        ap vastailee kirjoitti:

        kannan varmasti vieläkin jonkinlaista syyllisyyden taakkaa siitä etten vaan pystynyt olemaan sellainen täydellinen ihminen kuin olisin halunnut olla.
        Kannan syyllisyyttä siitä, etten pystynyt taikomaan itselleni tunteita silloista puolisoani kohtaan.
        Kannan syyllisyyttä siitä, että vaikka avioliittoon mennessäni lupasin tahtoa rakastaa lopun elämääni, se ei onnistunut minun tahdostani huolimatta.

        Toisaaltaan olen nyt todella onnellinen tässä uudessa liitossani.

        Oikeastaan halusin vain oman näkökulmani esittää, koska tuntuu että ihminen ei osaa tai ei halua katsoa sen puolisonsa naamion taa. Kun itsellä on olo että kaikki on hyvin, ei lainkaan mietitä että se toinen ei välttämättä koe elämää samoin. Tässäkin ketjussa on tullut ilmi se ajatus että jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteitaan pitää osata säädellä. Jos avioliitossa ajttelee näin että minä en ole lainkaan vastuussa toisen onnellisuudesta, voi melkeinpä valmiiksi jo hakea ne avioeropaperit. Pettäjää ja hylkääjää helposti syytetään itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta, mutta eikö tämä ole äärimmilleen vietyä itsekkyyttä että oletetaan puolison säätelevän tunteitaan ja pakottavan itsensä onnelliseksi ilman että itse mitenkään vaikuttaa tai edes yrittää vaikuttaa myönteisesti asioiden kulkuun? Onko toisen pahan olon kuunteleminen niin vaikeaa että mieluummin sivuutetaan asia "höpötyksenä"?

        Kannan todellakin edelleen omasta toiminnastani jonkinlaista syyllisyyttä, mutta asioita pohtivana ihmisenä olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että yksi kivi ei jauhoja tee. Jos oma ilmoitukseni halustani erota oli hylkäämistä, minut sitä vastoin hylättiin jo paljon ennen avioeroa sillä että tuntemuksiani vähäteltiin eikä puoliso ollut halukas olemaan tukenani silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut. En koe olevani petturi sillä hän petti minut jo paljon ennen välinpitämättömyydellään.

        Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.

        tämä on surullista. Kun ei osata puhua, tai kuunnella. Ehkä siihen ei ole uskallustakaan.

        Minä omassa liitossani tiedostin vikani, en osannut puhua, tunteiden näyttäminen oli vaikeaa (varmasti lapsuuskodistani johtuen). Ja minä yritin kyllä puhua tästä miehelleni, sanoin että haluaisin terapiaankin koska kahdestaan asiat eivät selvinneet. Huomasin kyllä mieheni tyytymättömyyden, ja omani myös.

        Mieheni ei jotenkin ymmärtänyt ollenkaan, hänen mielestään on luonnollista että jos rakastaa sen osaa myös näyttää. Ehkä se joillekin on noin helppoa, mutta toisille ei. Mutta kyllä hän tiesi että minä rakastin.. mutta hän ei pitänyt siitä etten osannut sitä oikein näyttää. Ei uskonut että voisin oppia, että minustakin voisi kuoriutua ihan erilainen ihminen jos pääsisin estoistani.

        No, sitten kävi niin että hän löysi toisen ja petti useaan kertaan ennenkuin ilmoitti haluavansa erota, ja ilmeisesti tämän uuden kanssa nyt kaikki on helppoa ja ihanaa (ja tottakai se ihastuneena alkuun onkin...)

        En voi muuta sanoa enää, kuin että ei sekään aina auta, vaikka tiedostaa vikansa. Ja haluaisi korjata niitä. Voi olla niin, että se toinen osapuoli ei halua. Kyllä sitä petettynä tuntee itsensä täysin arvottomaksi.. miehellä ei ollut kiinnostusta minun kanssa mitään enää korjata. Noin vain vaihtoi toiseen.

        Ja surullista ihan yleisesti on se myös näitä juttuja lukiessa, että jokainen sanoo että tunteet puolisoa kohtaan ovat kuolleet, tai että rakastan häntä kuin siskoa tai veljeä. Niinkö se aina menee..? Ihmisen rakkaus toista kohtaan ei kestä tiettyä aikaa pidempään?

      • Rakkausvaimoon

        Tämä toinen ihminen on ollut sinulle terapeutti. Hän on kuunnellut ja ollut ystävällinen. Ei se kuulosta rakkaudelta, vaan terapialta. Nyt kun olet "kunnossa" etsit todennäköisesti sitä "oikeaa" rakkauden kohdetta. Ettet vaan kaipaisi vaimoasi edelleen. Terapeutti on hommansa hoitanut. Kirjoitit että teillä ei ole mitään intohimon tunnetta "terapeutin" kanssa. Kestääkö sellainen suhde. Toivottavasti et tavoitellut kuuta taivaalta.

      • ap vastaa
        Rakkausvaimoon kirjoitti:

        Tämä toinen ihminen on ollut sinulle terapeutti. Hän on kuunnellut ja ollut ystävällinen. Ei se kuulosta rakkaudelta, vaan terapialta. Nyt kun olet "kunnossa" etsit todennäköisesti sitä "oikeaa" rakkauden kohdetta. Ettet vaan kaipaisi vaimoasi edelleen. Terapeutti on hommansa hoitanut. Kirjoitit että teillä ei ole mitään intohimon tunnetta "terapeutin" kanssa. Kestääkö sellainen suhde. Toivottavasti et tavoitellut kuuta taivaalta.

        en kirjoittanut että meillä ei ole mitään intohimon tunnetta, vaan kirjoitin että suhteemme ei alkanut millään suurella intohimolla, vaan ystävyydellä jonka huomasin aikaa myöten muuttuvan ensin ihastumiseksi (ajattelin häntä lähes taukoamatta ja pelkkä ajatus toi hymyn huulilleni) ja lopulta rakkaudeksi.
        Hän ei toiminut minulle terapeuttina vaikka terapeuttistahan tuo puhuminen asioista oli, hän toimi minulle ihmisenä joka välittää ja jolle minun ei pidä esittää mitään muuta kuin olen. Hän todella välitti ja välittää minusta niinpaljon että jaksoi olla tukenani huononakin aikana. Avioliitossani tämä ei taas toteutunut, kaikki oli hyvin vain niin kauan kuin jaksoin pitää naamiota yllä. Asiat piti vaieta kuoliaiksi ja lakaista ne maton alle sanomalla "lopeta tuo höpöttäminen, pilaat koko elämämme noilla puheillasi".
        En kaipaa enää entiseen, liittoni kukoistaa, voimme puhua toisillemme mistä tahansa ja tiedämme että olemme toistemme tukena kun ja jos se paha hetki on käsillä. Tämä ihminen on jotain jota en tunne ansainneeni.

      • ap kiittää
        Lillja kirjoitti:

        olet nyt aivan oikeiden ajatusten äärellä.

        Kysymys siitä, kuka lopultakin hylkää parisuhteessa, se, joka lähtee vai se, joka ei ole enää kiinnostunut kumppaninsa ajatuksista, on mielestäni erittäin oleellinen.

        Mutta toki olemme nyt tekemisissä avioliiton määritelmän kanssa. Monellehan ainoa rike avioliitossa on seksin harrastaminen jonkun toisen kanssa - henkinen pahoinpitely, mitätöinti, halveksunta, henkinen poissaolo, välinpitämättömyys jne ovat vain sitä avioliiton kultaista arkea.

        Jos avioliitto on sinulle sitä, että puolisot välittävät toistensa hyvinvoinnista ja välttävät tekemästä asioita, jotka tekevät toiselle pahaa, voit katsoa, että exmiehesi lähti liitostanne paljon ennen sinua. Ja voit siis vapauttaa itsesi syyllisyydestäsi.

        Jos haluat, että exmiehesi (ja muu maailma) näkevät asiat samalla lailla, sitä tuskin tapahtuu. Mutta onko sillä väliä?

        tuntuu että todellakin ymmärrät mistä puhun vaikka tunteista puhuminen on, suomalainen kun olen, melko jäykkää ja vaikeaa.
        Minulle todellakin avioliitto merkitsee, kuten sanoit, toisen hyväksymistä myös vaikeina aikoina ja toisen hyvinvoinnista välittämistä. Kun itsellä on hyvin vaikea olla ja puoliso mitätöi tuon tunnetilan, on kuin olisi lyöty märällä tiskirätillä ympäri korvia. Kun yrittää puhua sille ihmiselle jonka pitäisi olla sinulle se kaikkein läheisin ja tämä syyttää sinua hyvän elämän pilaamisesta turhilla puheilla, on kuin tiskirätti olisi vaihdettu katujyrään.

        En koe enää olevani se paha ihminen, vaikka olisin tietenkin voinut eroni fiksumminkin hoitaa, nyt koen vain olevani se inhimillinen ihminen. En koskaan toivonut ex:lleni mitään pahaa, pahaa varmasti tein kun päätökseni sain vihdoin ja viimein tehtyä. En kuitenkaan enää syytä itseäni ihan kaikesta, koska kuten sanoin, yksi kivi ei jauhoja tee ja ex:ni olisi myös pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen omilla toimillaan.

        Turha kuitenkaan enää vatvoa mennyttä, halusin vain omalta osaltani tuoda jonkun näkökulman tähän ikuisuuskysymykseen.

      • mummomuori*
        ap vastailee kirjoitti:

        kannan varmasti vieläkin jonkinlaista syyllisyyden taakkaa siitä etten vaan pystynyt olemaan sellainen täydellinen ihminen kuin olisin halunnut olla.
        Kannan syyllisyyttä siitä, etten pystynyt taikomaan itselleni tunteita silloista puolisoani kohtaan.
        Kannan syyllisyyttä siitä, että vaikka avioliittoon mennessäni lupasin tahtoa rakastaa lopun elämääni, se ei onnistunut minun tahdostani huolimatta.

        Toisaaltaan olen nyt todella onnellinen tässä uudessa liitossani.

        Oikeastaan halusin vain oman näkökulmani esittää, koska tuntuu että ihminen ei osaa tai ei halua katsoa sen puolisonsa naamion taa. Kun itsellä on olo että kaikki on hyvin, ei lainkaan mietitä että se toinen ei välttämättä koe elämää samoin. Tässäkin ketjussa on tullut ilmi se ajatus että jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteitaan pitää osata säädellä. Jos avioliitossa ajttelee näin että minä en ole lainkaan vastuussa toisen onnellisuudesta, voi melkeinpä valmiiksi jo hakea ne avioeropaperit. Pettäjää ja hylkääjää helposti syytetään itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta, mutta eikö tämä ole äärimmilleen vietyä itsekkyyttä että oletetaan puolison säätelevän tunteitaan ja pakottavan itsensä onnelliseksi ilman että itse mitenkään vaikuttaa tai edes yrittää vaikuttaa myönteisesti asioiden kulkuun? Onko toisen pahan olon kuunteleminen niin vaikeaa että mieluummin sivuutetaan asia "höpötyksenä"?

        Kannan todellakin edelleen omasta toiminnastani jonkinlaista syyllisyyttä, mutta asioita pohtivana ihmisenä olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että yksi kivi ei jauhoja tee. Jos oma ilmoitukseni halustani erota oli hylkäämistä, minut sitä vastoin hylättiin jo paljon ennen avioeroa sillä että tuntemuksiani vähäteltiin eikä puoliso ollut halukas olemaan tukenani silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut. En koe olevani petturi sillä hän petti minut jo paljon ennen välinpitämättömyydellään.

        Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.

        ja rehellinen.

        Kun tuota ketjua lueskelee, huomaa kyllä sen että moni katsoo vain siitä omasta kokemuksestaan ja tunteestaan käsin. Kirjoituksesi oli kuitenkin aito.

        Hyvä kuvaus siitä kuinka tunteet muuttuvat hiljalleen. Yritetään sopeutua kaikin tavoin, toivotaan muutosta, yritetään tehdä jotain, mutta mikään ei tunnu auttavan. Etsitään sitä oikeaa ratkaisua, mutta ohjeita ei kukaan oikein osaa antaa tai ne ovat täysin ristiriidassa keskenään. Terapeutitkin ovat vain ihmisiä, eivät he voi todellisuutta eikä ihmistä muuttaa.

        Tuot senkin hyvin esiin, että vaikka kuinka itsellä olisi se ihanne minä, ei siihen aina pysty. Elämässä on niin paljon sellaistakin, ettei sitä voi hallita jokainen mielensä mukaan. Joku ehkä uskoo siihen mutta minä uskon että jokainen sen jossain vaiheessa joutuu huomaamaan – ei ole täydellistä ihmistä emmekä me hallitse elämää.

        Joskus se on pirun vaikeaa löytää ratkaisu mikä tyydyttää kaikkia. Aina löytyy joku, jonka mielestä kaikki oli väärin. Olen itse tullut siihen lopputulokseen, että teit sitä tai tätä, aina se on väärin – jonkun mielestä. Siksi sen oman moraalin ja rehellisyyden itseään kohtaan on kehityttävä, ettei ole jokaisen tuulen (mielipiteen) heiteltävissä. Syyllistäminen on vahva keino, jolla voidaan lyödä toista ”moraalin” nimissä.

        ”Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.”
        ”Kyllä, tuossa olet oikeassa. Siihen on vain uskottava, vaikka on niin monia joilta nuo eivät vain onnistu, sekin pitää hyväksyä että näin on. Jaksettava itse kasvaa, vaikkei muut ehkä niin tekisikään…

      • Äitivaimo

        Nykyinen puolisosi vaikuttaa pikemmin ÄIDILTÄ kuin vaimolta. Äidit lohduttavat ja puhaltavat pipiä, mutta kun se intohimo puuttuu. Oletko varma että ratkaisusi oli oikea. Olisiko kenties kannattanut puhua entisen vaimosi kanssa tai käydä hänen kanssaan pariterapiassa. Silloin kun menitte naimisiin, eikö teillä ollut intohimoa ja suunnaton rakkaus toisianne kohtaan. Onko se oikeasti kadonnut. Oletko oikeasti onnellinen nykyiseen tilanteeseesi vai tilanne on ihan jees.

      • Sananparsi
        ap vastaa kirjoitti:

        en kirjoittanut että meillä ei ole mitään intohimon tunnetta, vaan kirjoitin että suhteemme ei alkanut millään suurella intohimolla, vaan ystävyydellä jonka huomasin aikaa myöten muuttuvan ensin ihastumiseksi (ajattelin häntä lähes taukoamatta ja pelkkä ajatus toi hymyn huulilleni) ja lopulta rakkaudeksi.
        Hän ei toiminut minulle terapeuttina vaikka terapeuttistahan tuo puhuminen asioista oli, hän toimi minulle ihmisenä joka välittää ja jolle minun ei pidä esittää mitään muuta kuin olen. Hän todella välitti ja välittää minusta niinpaljon että jaksoi olla tukenani huononakin aikana. Avioliitossani tämä ei taas toteutunut, kaikki oli hyvin vain niin kauan kuin jaksoin pitää naamiota yllä. Asiat piti vaieta kuoliaiksi ja lakaista ne maton alle sanomalla "lopeta tuo höpöttäminen, pilaat koko elämämme noilla puheillasi".
        En kaipaa enää entiseen, liittoni kukoistaa, voimme puhua toisillemme mistä tahansa ja tiedämme että olemme toistemme tukena kun ja jos se paha hetki on käsillä. Tämä ihminen on jotain jota en tunne ansainneeni.

        on käsittemättä. Rakennat uutta sortuvalle pohjalle. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Viisaita sanoja.

      • kananlasku
        Sananparsi kirjoitti:

        on käsittemättä. Rakennat uutta sortuvalle pohjalle. Sen minkä taakseen jättää, edestään löytää. Viisaita sanoja.

        uskoisin kyllä että tuskin tämän enempää voi mies käsitellä tunteitaan ja pohtia edellisen elämänsä valintoja ja syitä kuin tämä ap on tehnyt. Olen hänen puolestaan onnellinen ja todellakin toivon kaikkea hyvää elämäänsä.

      • Puhukaa.............
        ap vastailee kirjoitti:

        kannan varmasti vieläkin jonkinlaista syyllisyyden taakkaa siitä etten vaan pystynyt olemaan sellainen täydellinen ihminen kuin olisin halunnut olla.
        Kannan syyllisyyttä siitä, etten pystynyt taikomaan itselleni tunteita silloista puolisoani kohtaan.
        Kannan syyllisyyttä siitä, että vaikka avioliittoon mennessäni lupasin tahtoa rakastaa lopun elämääni, se ei onnistunut minun tahdostani huolimatta.

        Toisaaltaan olen nyt todella onnellinen tässä uudessa liitossani.

        Oikeastaan halusin vain oman näkökulmani esittää, koska tuntuu että ihminen ei osaa tai ei halua katsoa sen puolisonsa naamion taa. Kun itsellä on olo että kaikki on hyvin, ei lainkaan mietitä että se toinen ei välttämättä koe elämää samoin. Tässäkin ketjussa on tullut ilmi se ajatus että jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteitaan pitää osata säädellä. Jos avioliitossa ajttelee näin että minä en ole lainkaan vastuussa toisen onnellisuudesta, voi melkeinpä valmiiksi jo hakea ne avioeropaperit. Pettäjää ja hylkääjää helposti syytetään itsekkyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta, mutta eikö tämä ole äärimmilleen vietyä itsekkyyttä että oletetaan puolison säätelevän tunteitaan ja pakottavan itsensä onnelliseksi ilman että itse mitenkään vaikuttaa tai edes yrittää vaikuttaa myönteisesti asioiden kulkuun? Onko toisen pahan olon kuunteleminen niin vaikeaa että mieluummin sivuutetaan asia "höpötyksenä"?

        Kannan todellakin edelleen omasta toiminnastani jonkinlaista syyllisyyttä, mutta asioita pohtivana ihmisenä olen myös tullut siihen johtopäätökseen, että yksi kivi ei jauhoja tee. Jos oma ilmoitukseni halustani erota oli hylkäämistä, minut sitä vastoin hylättiin jo paljon ennen avioeroa sillä että tuntemuksiani vähäteltiin eikä puoliso ollut halukas olemaan tukenani silloin kun olisin sitä eniten tarvinnut. En koe olevani petturi sillä hän petti minut jo paljon ennen välinpitämättömyydellään.

        Paljolta surulta ja murheelta säästyttäisiin kun osattaisiin puhua ja ennen kaikkea kuunnella.

        korjata rikkimennyttä ja puhua. Muuten joudut kantamaan syyllisyyttäsi lopun ikääsi. PUHUKAA. Ei se puhuminen tarkoita että te palaatte yhteen, vaan puhdistaa ilmaa. Molempien elämä helpottuu. PUHUKAA. Väärinkäsitykset voi käsitellä. PUHUKAA.

      • voi kiesus
        Äitivaimo kirjoitti:

        Nykyinen puolisosi vaikuttaa pikemmin ÄIDILTÄ kuin vaimolta. Äidit lohduttavat ja puhaltavat pipiä, mutta kun se intohimo puuttuu. Oletko varma että ratkaisusi oli oikea. Olisiko kenties kannattanut puhua entisen vaimosi kanssa tai käydä hänen kanssaan pariterapiassa. Silloin kun menitte naimisiin, eikö teillä ollut intohimoa ja suunnaton rakkaus toisianne kohtaan. Onko se oikeasti kadonnut. Oletko oikeasti onnellinen nykyiseen tilanteeseesi vai tilanne on ihan jees.

        yhtään ap:n tekstiä tai etkö vain ymmärtänyt niitä? Olisiko kannattanut puhua...voi kiesus kun ap on selittänyt asiaa useamman viestin verran...eli vaimo ei halunnut puhua, vaimon mielestä heidän täydellinen elämänsä menee piloille miehen puhuessa ongelmasta. Olisiko kannattanut mennä pariterapiaan...taas voi kiesus...kun ap on jo asian tuolla aikaisemmin sanonut että pariterapia ei ollut vaihtoehto koska vaimon mielestä KAIKKI ON HYVIN...piste. Luetteko te ollenkaan näitä kirjoituksia vai missä mättää?
        Luehan nyt kaikki ap:n tekstit uudelleen siitä miten ei tuntenut vaimoaan kohtaan enää yhtään mitään ja miten hän nyt on onnellinen uudessa liitossaan.

      • Nettineuvoja........
        kananlasku kirjoitti:

        uskoisin kyllä että tuskin tämän enempää voi mies käsitellä tunteitaan ja pohtia edellisen elämänsä valintoja ja syitä kuin tämä ap on tehnyt. Olen hänen puolestaan onnellinen ja todellakin toivon kaikkea hyvää elämäänsä.

        elämänsä tärkeitä asioita muualla kuin täällä. Mehän ei tiedetä siitä mitään. Kyllä ne asiat tulisi keskenään pohtia, eikä täällä netissä.

      • Onni yksillä........
        voi kiesus kirjoitti:

        yhtään ap:n tekstiä tai etkö vain ymmärtänyt niitä? Olisiko kannattanut puhua...voi kiesus kun ap on selittänyt asiaa useamman viestin verran...eli vaimo ei halunnut puhua, vaimon mielestä heidän täydellinen elämänsä menee piloille miehen puhuessa ongelmasta. Olisiko kannattanut mennä pariterapiaan...taas voi kiesus...kun ap on jo asian tuolla aikaisemmin sanonut että pariterapia ei ollut vaihtoehto koska vaimon mielestä KAIKKI ON HYVIN...piste. Luetteko te ollenkaan näitä kirjoituksia vai missä mättää?
        Luehan nyt kaikki ap:n tekstit uudelleen siitä miten ei tuntenut vaimoaan kohtaan enää yhtään mitään ja miten hän nyt on onnellinen uudessa liitossaan.

        vai onko? Vaimohan on syyllinen kaikkeen, vai onko? Hän on onnellinen, vai onko? Miksi niitä täällä pohtii jos kaikki on hyvin.

      • esmeralda*
        Lillja kirjoitti:

        Minä saan kirjoituksistasi sen vaikutelman, että kannat suurta syyllisyyttä. Minusta turhaan.

        Vaikutat ihan klassiselta tapaukselta: saavuit elämässäsi kohtaan, jossa olit saavuttanut suurelta osin ne asiat, mitä olit nuorempana pitänyt tärkeinä. Luonnollisesti sinussa heräsi tarve tavoitella muita asioita, eli ns "ikäkriisi".

        Puolisosi ei ollut halukas muutokseen, joten suhteenne lakkasi toimimasta. Löysit uuden puolison, jonka kanssa voit tavoitella niitä asioita, jotka ovat nykyään sinulle tärkeitä.

        Tuo kaikki on ihan normaalia elämänkulkua. Jos et olisi asettanut tavoitteiksesi elämänkestoista uskollista avioliittoa, sinua ei nyt vaivaisi turha syyllisyys. Olet ihan vain tavallinen ihminen, joka on toiminut tavallisen ihmisen tavoin.

        fiksusti kirjoitettu.

    • 4xpetetty

      Pettäjä on myös se, joka avioliiton solmimisen jälkeen muuttaa täysin käytöksensä muuttuen aivan eri ihmiseksi joka oli ennen papin aamenta.
      Kun puoliso muuttaa omaan makuuhuoneeseen ja sulkee toiselta oven niin hän on petturi, hän on pettänyt toisen odotukset.
      Kun puoliso antaa itsensä lihota elefantiksi ilman mitään sairauden tuomaa syytä, on hän pettänyt kumppaninsa odotukset muuttumalla aivan erilaiseksi kuin mitä kumppani oli halunnut ja nainut..
      Kun puoliso alkaa juopottelemaan niin hän pettää kumppaninsa.
      Kun puoliso käyttää yhteisiä rahoja omiin epämääräisiin toimiinsa, esim. uhkapeleihin on hän pettänyt kumppaninsa.
      Kun puoliso ei tue eikä keskustele kriisitilanteissa on hän pettänyt kumppaninsa.

      • Lillja

        Ihmiset muuttuvat elämänsä mittaan ja se on asiaankuuluvaa ja normaalia.

        On sairasta edellyttää, että toinen pysyy samanlaisena kuin oli sanoessaan papin aamenen. Ja suoraan sanottuna, edellyttämällä moista voi olla aivan varma siitä, että tulee "petetyksi".

      • 8+1
        Lillja kirjoitti:

        Ihmiset muuttuvat elämänsä mittaan ja se on asiaankuuluvaa ja normaalia.

        On sairasta edellyttää, että toinen pysyy samanlaisena kuin oli sanoessaan papin aamenen. Ja suoraan sanottuna, edellyttämällä moista voi olla aivan varma siitä, että tulee "petetyksi".

        siksi ihmettelenkin miksi niin moni itkee sitä kun toinen hakee lohtua tai viihdykettä vieraan sylistä jos pettäminen kuuluu muuttumiseen joka on ihan normaalia.

      • Lillja
        8+1 kirjoitti:

        siksi ihmettelenkin miksi niin moni itkee sitä kun toinen hakee lohtua tai viihdykettä vieraan sylistä jos pettäminen kuuluu muuttumiseen joka on ihan normaalia.

        Miten niin? Miten päädyit siihen, että (seksuaalinen) pettäminen on muuttumista?

    • Mitäonnion

      Tämä kosketti kovasti. Teillä on vielä paljon rakkautta exvaimosi kanssa. Millaisissa väleissä olette nykyään. Asiat kannattaa selvittää puhumalla, kun ne vaivaavat sinua. Onko exvaimosi onnellinen. Sinä sanot itse olevasi. Oletko kun kirjoittelet täällä.

      • mistä näitä sikiää

        miksi niin moni on exänsä ahdistelun kanssa ihan kusessa. Onko aivotoimminnoissa jotain vikaa kun ei ymmärrä lukemaansa. Mikään ap:n viesteistä ei kertonut hänen rakastavan edelleen exäänsä. Aivan sairata nämä exien kuvitelmat siitä kuinka heitä mukamas vielä rakastetaan.

      • EiX
        mistä näitä sikiää kirjoitti:

        miksi niin moni on exänsä ahdistelun kanssa ihan kusessa. Onko aivotoimminnoissa jotain vikaa kun ei ymmärrä lukemaansa. Mikään ap:n viesteistä ei kertonut hänen rakastavan edelleen exäänsä. Aivan sairata nämä exien kuvitelmat siitä kuinka heitä mukamas vielä rakastetaan.

        Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä. Joku uskoo myös hyvyyteen.

      • onneksi pääsi irti
        EiX kirjoitti:

        Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä. Joku uskoo myös hyvyyteen.

        vuosia ennen eroa, silloin vielä kun hänellä oli hitunen toivoa jäljellä.
        Erotit lauseet näppärästi niiden ympäristöstä saaden näyttämään ne mieleisiltäsi.

        Rakastaa voi jotain ihmistä vaikkei häntä haluaisi koskaan enää nähdä eikä olla missään tekemisissä.

        "Tunteet ovat muuttuneet, minun puoleltani kaikki intohimo on hävinnyt, hänestä en tiedä mutta on sellainen fiilis että nukun parhaan kaverini kanssa vaan samassa sängyssä. Teknisestihän hän on ihan ok sänkykumppani, mutta kun kaikki se vatsanpohjaa riipaiseva tunne on kadonnut, ei vaan tee mieli jäädä suukottelemaan ja halailemaan. Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä mutta nyt tällähetkellä en enää romanttisessa mielessä. Ideaali tilannehan olisi että ollaan helvetin hyvät kaverit, asutaan yhdessä ja hoidetaan asiat jo pelkästään lapsienkin takia, ja muuten sulassa sovussa annetaan toistemme elää omaa elämäänsä. Se vaan taitaa olla utopistinen ajatus."

      • Parisuhde...........
        onneksi pääsi irti kirjoitti:

        vuosia ennen eroa, silloin vielä kun hänellä oli hitunen toivoa jäljellä.
        Erotit lauseet näppärästi niiden ympäristöstä saaden näyttämään ne mieleisiltäsi.

        Rakastaa voi jotain ihmistä vaikkei häntä haluaisi koskaan enää nähdä eikä olla missään tekemisissä.

        "Tunteet ovat muuttuneet, minun puoleltani kaikki intohimo on hävinnyt, hänestä en tiedä mutta on sellainen fiilis että nukun parhaan kaverini kanssa vaan samassa sängyssä. Teknisestihän hän on ihan ok sänkykumppani, mutta kun kaikki se vatsanpohjaa riipaiseva tunne on kadonnut, ei vaan tee mieli jäädä suukottelemaan ja halailemaan. Rakkaus ei ole hävinnyt, tulen aina rakastamaan häntä mutta nyt tällähetkellä en enää romanttisessa mielessä. Ideaali tilannehan olisi että ollaan helvetin hyvät kaverit, asutaan yhdessä ja hoidetaan asiat jo pelkästään lapsienkin takia, ja muuten sulassa sovussa annetaan toistemme elää omaa elämäänsä. Se vaan taitaa olla utopistinen ajatus."

        Tässähän on vaan puolet totuudesta. Emme tiedä exvaimon tuntemuksista mitään. Onko hän onnellinen kun häntä on kohdeltu karmeimmalla tavalla miten toista ihmistä voi kohdella. Kirjoittaako AP täällä saadakseen omantuntonsa puhtaaksi vai miksi.

      • juttelija
        Parisuhde........... kirjoitti:

        Tässähän on vaan puolet totuudesta. Emme tiedä exvaimon tuntemuksista mitään. Onko hän onnellinen kun häntä on kohdeltu karmeimmalla tavalla miten toista ihmistä voi kohdella. Kirjoittaako AP täällä saadakseen omantuntonsa puhtaaksi vai miksi.

        muista kuin omista tunteistaan. Olisi aika kornia kirjoitella toisen osapuolen tuntemuksista ja ajatuksista. Minusta on hienoa kun ihmiset voivat kertoa omistaan, sitä en ymmärrä miksi heidät pitää heti yrittää lytätä ja mitätöidä heidän tuntemuksensa. Monille täällä tekisi hyvää laajentaa ymmärrystään, sehän ei kuitenkaan tarkoita että tarvitsisi hyväksyä. Miksi sinä kirjoitat? pitääkö sinun puhdistella omaatuntoasi vai haluatako pönkittää omia ajatksiasi?

      • Puolustusasianajaja
        juttelija kirjoitti:

        muista kuin omista tunteistaan. Olisi aika kornia kirjoitella toisen osapuolen tuntemuksista ja ajatuksista. Minusta on hienoa kun ihmiset voivat kertoa omistaan, sitä en ymmärrä miksi heidät pitää heti yrittää lytätä ja mitätöidä heidän tuntemuksensa. Monille täällä tekisi hyvää laajentaa ymmärrystään, sehän ei kuitenkaan tarkoita että tarvitsisi hyväksyä. Miksi sinä kirjoitat? pitääkö sinun puhdistella omaatuntoasi vai haluatako pönkittää omia ajatksiasi?

        täällä, kun hän ei tiedä, että häntä haukutaan selän takana. Tässäkin asiassa on kaksi puolta. Ainoastaan nämä kaksi ihmistä tietävät tämän tarinan todellisuuden.

      • 13+1
        Puolustusasianajaja kirjoitti:

        täällä, kun hän ei tiedä, että häntä haukutaan selän takana. Tässäkin asiassa on kaksi puolta. Ainoastaan nämä kaksi ihmistä tietävät tämän tarinan todellisuuden.

        seläntakana. Ainoa jota on haukuttu on ap ja hän tuskin tarvitsee puolustusasianajajaa koska vaikuttaa itse hyvinkin tervepäiseltä vastaamaan itse haukkujilleen jos kokee sen jotenkin tarpeelliseksi mitä se mielestäni ei ole.

        Minusta vaikuttaa että otat asian kovin henkilökohtaisesti, rakastatko itse vielä miestä joka on sinut jättänyt?

      • Petetty.............
        13+1 kirjoitti:

        seläntakana. Ainoa jota on haukuttu on ap ja hän tuskin tarvitsee puolustusasianajajaa koska vaikuttaa itse hyvinkin tervepäiseltä vastaamaan itse haukkujilleen jos kokee sen jotenkin tarpeelliseksi mitä se mielestäni ei ole.

        Minusta vaikuttaa että otat asian kovin henkilökohtaisesti, rakastatko itse vielä miestä joka on sinut jättänyt?

        Kerroit että voit uuden puolisosi kanssa keskustella asioista avoimesti ja olet onnellinen. Tietääkö uusi puolisosi, että keskustelet täältä virtuaalimaailmassa meidän petettyjen/jätettyjen kanssa etkä hänen kanssaan.

      • 12+19
        Petetty............. kirjoitti:

        Kerroit että voit uuden puolisosi kanssa keskustella asioista avoimesti ja olet onnellinen. Tietääkö uusi puolisosi, että keskustelet täältä virtuaalimaailmassa meidän petettyjen/jätettyjen kanssa etkä hänen kanssaan.

        kysyä tuolta ap:lta.

        Itse onnekseni voin keskustella kenen kanssa tahansa ilman että minun pitäisi siitä raportoida rakkaalleni, saatan kertoa sen minkä luulisin häntä kiinnostavan, tuskin mitään tältä palstalta.

    • ap tilittää

      Nyt oli pakko vielä selventää tätä tilannettani, koskapa monissa viesteissä on ihmetelty motiiviani kirjoittaa tänne ja myöskin epäilty uutta liittoani tai lähinnä sen onnellisuutta.

      Tuon aloitusviestini tärkeimmän osan (eli kopion omasta vanhasta kirjoituksestani vähän kuin päiväkirjaan), olen kirjoittanut tammikuussa 2004. Silloin en ollut vielä tavannut uutta puolisoani vaan kipuilin vanhan suhteeni loppumainingeissa. Kirjoitus silloin aikoinaan oli tarkoitettu vain minun omien tuntemusteni purkamiseksi, ei kenenkään muun luettavaksi. Nyt kuitenkin vuosien jälkeen ajattelin että edes joku ihminen saattaa saada näistä rehellisesti kerrotuista tunteista herätyksen, ja nähdä millaista kaaosta saattaa olla sen oman puolison päässä vaikka itsellä tuntuukin olevan kaikki hyvin.

      Toinen tärkeä asia johon halusin selvennystä, oli se miksi ihminen ei eroa vaan pysyy sinnikkäästi siinä vanhassa liitossa kunnes sitten löytää jonkun toisen (saa sen potkun persuuksilleen). Kuten olen omalla kohdallani asian pohtinut, syynä useinkin varmasti on se että ihminen tarvitsee jonkun konkreettisen syyn eroamiseen, omat ahdistavat tunteet tai tunteiden puuttuminen eivät ole monenkaan mielestä riittävän hyvä syy erota, yritetään vaan sinnitellä ja kun tilanne on se että puoliso ei ymmärrä asiaa samoin, tilanne ei juurikaan siitä paremmaksi muutu. Tämä on sitä hienoksi mainittua tunteiden säätelyä, itseä ahdistaa ja elämällä ei tunnu olevan mitään annettavaa mutta näitä tunteitaan ei saa näyttää, koska se kumppani (jolla kaikki on jumalattoman hyvin) saattaa loukkaantua ja se hyvä elämä heittää häränpyllyä.

      Tarkoitukseni ei ole ollut mitenkään haukkua ketään, enkä mielestäni ole sitä tehnytkään. Ei ollut ex:ni vika että hän näki elämän eritavalla kuin minä, ja koska hän ei voinut ymmärtää mikä minua vaivaa, kaikkihan oli hänen mielestään aivan loistavasti, hän ei halunnut kuunnella "höpötystäni" vaan pisti kaiken jonkun ikäkriisin piikkin.

      Olen erittäin onnellinen uudessa liitossani, on vaikea kuvailla miltä tuntuu kun rakas ihminen unenlämpöisenä käpertyy syliin ja itsellä on olo ettei ikinä haluaisi päästää pois. Suhteemme perustuu ystävyyteen, kumppanuuteen, läheisyyteen, intohimoon ja ennenmuuta rakkauteen. Hän on minun elämäni rakkaus.

      Se, että aloitin kirjoittamaan tänne tästä aiheesta, ei suinkaan johdu siitä että rakastaisin tai kaipailisin entistä puolisoani, eikä siitä ettenkö olisi omassa itsessäni selvitellyt noita vuosien takaisia asioita, vaan yksinkertaisesti siitä, että tänne kirjoittavat lähinnä petetyt, jätetyt ja sitten ne uudet kumppanit (salarakkaat vai miten heitä kutsuisi). Nämä kysymykset "miksi pettää kun meillä on kaikki hyvin" ja "miksei eroa vaan pettää" nousevat aina esille ja eipä niihin juurikaan kukaan "been there" ihminen ole vastannut. Nämä yllämainitsemani ryhmät vain vastailevat ja vastaukset ovat aina kuitenkin vain spekulointia.
      Halusin vain ja ainoastaan tuoda yhden näkökohdan tähän asiaan ihmisenä joka on tämän läpikäynyt ja halusin puhua asiasta niin kuin se on.

      Olen hyvin pahoillani jos olen loukannut suoruudellani joitain henkilöitä, muutamista kommenteista päätellen näin on.

      • olet....

        Olet ihana ja ajatteleva ihminen. Kun luin tekstejäsi, tuli mieleen oma tilanne reilun kolmen vuoden takaa, kun tunnelin päässä ei näkynyt enää minkäänlaista valoa. Puolison mielestä meillä oli kaikki hyvin ja minä vain podin neljänkympin kriisiä hänen mielestään. Ehkäpä niinkin, mutta tuntoni olivat aivan samat kuin sinulla. "Kolmannen pyörän" tapaaminen antoi voimaa ja uskoa siihen, että minä selviän yksinkin lasten kanssa. Ja olen selvinnyt mielestäni hyvin. Myös entinen puolisoni näyttää päässeen hyvin jaloilleen. Sitä tosin en tiedä, onko hän antanut minulle anteeksi petturuuteni, mutta en vaivaa sillä mieltäni enää. Tiedän tehneeni väärin ja toivottavasti jotain oppinutkin.
        En ymmärrä, miksi ulkopuolisten on hyvinkin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, että elämää on myös eron jälkeen. Ei kaikki haikaile entiseen ja eksän perään.

      • Kukaononnellinen

        Olen ulkopuolisena seuraillut näitä kirjoituksia tässä surullisessa tarinassa. Minulle on tullut se tunne, kun olen tätä tarinaa lukenut, että PUHUMATTOMUUS on ollut se syy tähän tilanteeseen. Olet pitänyt päiväkirjaa, mutta et ole pystynyt vaimollesi puhumaan kurjasta olostasi. Olisit näyttänyt päiväkirjasi vaimollesi, että hän olisi ymmärtänyt kuinka paha olo sinulla on, jos et sitä ole pysynyt kertomaan. Jos hän ei oikeasti ymmärtänyt pahaa oloasi. Jälkiviisaus on jälkiviisautta, mutta ehkä jotkut muut parit, jotka painivat samojen ongelmien kanssa, ymmärtävät tämän tarinan opetuksen eli PUHUKAA.

        Mummonmuori kirjoitti "Parisuhteessa on siis kaksi ja jos kumpikin (yleensä se vain se toinen) huomaa oman osuuden siihen huonoon parisuhteeseen, voidaan asialle tehdä jotain."

        Ongelmathan parisuhteessa pitää ratkaista yhdessä. Molemmissa on silloin syytä, jos toinen voi huonosti. Taas jälkiviisaasti, mutta muita varten, olisit tilannut ajan pariterapiasta ja vienyt vaimosi sinne.

      • sivusta vaan
        Kukaononnellinen kirjoitti:

        Olen ulkopuolisena seuraillut näitä kirjoituksia tässä surullisessa tarinassa. Minulle on tullut se tunne, kun olen tätä tarinaa lukenut, että PUHUMATTOMUUS on ollut se syy tähän tilanteeseen. Olet pitänyt päiväkirjaa, mutta et ole pystynyt vaimollesi puhumaan kurjasta olostasi. Olisit näyttänyt päiväkirjasi vaimollesi, että hän olisi ymmärtänyt kuinka paha olo sinulla on, jos et sitä ole pysynyt kertomaan. Jos hän ei oikeasti ymmärtänyt pahaa oloasi. Jälkiviisaus on jälkiviisautta, mutta ehkä jotkut muut parit, jotka painivat samojen ongelmien kanssa, ymmärtävät tämän tarinan opetuksen eli PUHUKAA.

        Mummonmuori kirjoitti "Parisuhteessa on siis kaksi ja jos kumpikin (yleensä se vain se toinen) huomaa oman osuuden siihen huonoon parisuhteeseen, voidaan asialle tehdä jotain."

        Ongelmathan parisuhteessa pitää ratkaista yhdessä. Molemmissa on silloin syytä, jos toinen voi huonosti. Taas jälkiviisaasti, mutta muita varten, olisit tilannut ajan pariterapiasta ja vienyt vaimosi sinne.

        muuten kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi mutta

        "Olet pitänyt päiväkirjaa, mutta et ole pystynyt vaimollesi puhumaan kurjasta olostasi. Olisit näyttänyt päiväkirjasi vaimollesi, että hän olisi ymmärtänyt kuinka paha olo sinulla on, jos et sitä ole pysynyt kertomaan. Jos hän ei oikeasti ymmärtänyt pahaa oloasi."

        Minulle jäi kylläkin sellainen käsitys että ap olisi pystynyt ja olisi halunnutkin puhua, vaimo ei vaan pystynyt tai ollut halukas kuuntelemaan häntä. Tämä käsitykseni pohjautuu siihen kun näissä ap:n teksteissä kerrotaan vaimon kommentteja kuten että ap höpöttää, puhuu läpiä päähänsä ja pilaa heidän hyvän elämänsä puheillaan ja se että vaimon mielestä ap:llä on ikäkriisi.
        Ja ap jossain sanoi että tunteiden mitätöinti oli kuin olisi tiskirätillä lyöty ja kun vielä syytettiin elämän pilaamisesta tuon ahdistuksen vuoksi oli kuin olisi katujyrän alle jäänyt. Näistä vaan päättelen että ap:llä on ollut yritystä puhua ja käsitellä niitä tunteitaan, vastaanotossa on ollut sitten sitä sanomisen aihetta.

      • Luottamus...........
        sivusta vaan kirjoitti:

        muuten kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi mutta

        "Olet pitänyt päiväkirjaa, mutta et ole pystynyt vaimollesi puhumaan kurjasta olostasi. Olisit näyttänyt päiväkirjasi vaimollesi, että hän olisi ymmärtänyt kuinka paha olo sinulla on, jos et sitä ole pysynyt kertomaan. Jos hän ei oikeasti ymmärtänyt pahaa oloasi."

        Minulle jäi kylläkin sellainen käsitys että ap olisi pystynyt ja olisi halunnutkin puhua, vaimo ei vaan pystynyt tai ollut halukas kuuntelemaan häntä. Tämä käsitykseni pohjautuu siihen kun näissä ap:n teksteissä kerrotaan vaimon kommentteja kuten että ap höpöttää, puhuu läpiä päähänsä ja pilaa heidän hyvän elämänsä puheillaan ja se että vaimon mielestä ap:llä on ikäkriisi.
        Ja ap jossain sanoi että tunteiden mitätöinti oli kuin olisi tiskirätillä lyöty ja kun vielä syytettiin elämän pilaamisesta tuon ahdistuksen vuoksi oli kuin olisi katujyrän alle jäänyt. Näistä vaan päättelen että ap:llä on ollut yritystä puhua ja käsitellä niitä tunteitaan, vastaanotossa on ollut sitten sitä sanomisen aihetta.

        näin viiden vuoden jälkeen. Teillähän on yhteisiä lapsia, joten varmaankin tiedän jotain hänen elämästään. Onko hän päässyt pettämisestä yli.

      • ap vastaa
        Luottamus........... kirjoitti:

        näin viiden vuoden jälkeen. Teillähän on yhteisiä lapsia, joten varmaankin tiedän jotain hänen elämästään. Onko hän päässyt pettämisestä yli.

        yritän nyt vielä vastailla kysymyksiin vaikka koenkin jo sanoneeni lähes kaiken asiasta.
        Ex:ni tunteista tällä hetkellä minun on vaikea sanoa juuta tai jaata, toisen puolesta kun on niin vaikea puhua. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Kysyt onko hän päässyt pettämisestä yli, no jos nyt ihan teknisesti asiaa katsotaan, ei avioeromme tullut minun pettämiseni vuoksi vaan muista syistä joten paremminkin voisi kysyä onko hän päässyt hylkäämisestä yli. Vaikea sanoa tähänkään koska eromme lopulta oli melko kipeä, syytöksiä puolin ja toisin, katkeruutta ja riitaa, on vaikea sanoa mitkä fiilikset hänellä nyt vuosien jälkeen on minua kohtaan. En oikeastaan katso aiheuttaneeni uskottomuudella eroamme, sillä vaikka tapasin kyllä uuden puolisoni jo ennen avioeroamme ja kai sitten oli kyse siitä henkisestä pettämisestä ja ihastumisesta kyse, suhdetta sanan varsinaisessa merkityksessä meillä ei ollut avioliittoni aikana jollei sitten sitä katsota suhteeksi että on syvä henkinen yhteys. Minusta olisi myös ollut väärin rakastani kohtaan, jos olisin asettanut hänet tilanteeseen, jossa hän olisi joutunut kokemaan tekevänsä väärin ollessaan suhteessa varattuun, olkoonkin niin että olin varattu vain paperilla, en enää omasta mielestäni. Minulle riitti potkuksi persuuksille se että huomasin ajattelevani tätä toista ihmistä lähes taukoamatta ja huomasin että jokainen ajatus joka liittyi häneen, teki oloni hiukan paremmaksi.
        Tämän enempää en oikeastaan pysty valaisemaan tätä asiaa, toivottavasti riitti kuitenkin vastaukseksi.

      • Puhelinsoitto
        ap vastaa kirjoitti:

        yritän nyt vielä vastailla kysymyksiin vaikka koenkin jo sanoneeni lähes kaiken asiasta.
        Ex:ni tunteista tällä hetkellä minun on vaikea sanoa juuta tai jaata, toisen puolesta kun on niin vaikea puhua. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Kysyt onko hän päässyt pettämisestä yli, no jos nyt ihan teknisesti asiaa katsotaan, ei avioeromme tullut minun pettämiseni vuoksi vaan muista syistä joten paremminkin voisi kysyä onko hän päässyt hylkäämisestä yli. Vaikea sanoa tähänkään koska eromme lopulta oli melko kipeä, syytöksiä puolin ja toisin, katkeruutta ja riitaa, on vaikea sanoa mitkä fiilikset hänellä nyt vuosien jälkeen on minua kohtaan. En oikeastaan katso aiheuttaneeni uskottomuudella eroamme, sillä vaikka tapasin kyllä uuden puolisoni jo ennen avioeroamme ja kai sitten oli kyse siitä henkisestä pettämisestä ja ihastumisesta kyse, suhdetta sanan varsinaisessa merkityksessä meillä ei ollut avioliittoni aikana jollei sitten sitä katsota suhteeksi että on syvä henkinen yhteys. Minusta olisi myös ollut väärin rakastani kohtaan, jos olisin asettanut hänet tilanteeseen, jossa hän olisi joutunut kokemaan tekevänsä väärin ollessaan suhteessa varattuun, olkoonkin niin että olin varattu vain paperilla, en enää omasta mielestäni. Minulle riitti potkuksi persuuksille se että huomasin ajattelevani tätä toista ihmistä lähes taukoamatta ja huomasin että jokainen ajatus joka liittyi häneen, teki oloni hiukan paremmaksi.
        Tämän enempää en oikeastaan pysty valaisemaan tätä asiaa, toivottavasti riitti kuitenkin vastaukseksi.

        "Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Onko hän päässyt hylkäämisestä yli".

        Oletko kysynyt sitä häneltä itseltään, kun olette kuitenkin puheväleissä. Eikö molemminpuolinen anteeksianto olisi paikallaan, jotta voitte elää onnellista elämää eteenpäin. Syyhän oli molemmissa. Miten edelleen tulee tunne, että teillä on kyse väärinkäsityksestä. Exvaimosi luuli että kaikki on hyvin ja sinulla oli kurjin mahdollinen olo. Olitte eri blaneetalla. Asia vaivaa sinua, koska pohdiskelet sitä täällä.

        Ota se ensimmäinen askel vaikka se on vaikeaa ja ole mies ja selvitä asia.

        Soita hänelle ja kysy mitä hänelle kuuluu.

      • Lillja
        Puhelinsoitto kirjoitti:

        "Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Onko hän päässyt hylkäämisestä yli".

        Oletko kysynyt sitä häneltä itseltään, kun olette kuitenkin puheväleissä. Eikö molemminpuolinen anteeksianto olisi paikallaan, jotta voitte elää onnellista elämää eteenpäin. Syyhän oli molemmissa. Miten edelleen tulee tunne, että teillä on kyse väärinkäsityksestä. Exvaimosi luuli että kaikki on hyvin ja sinulla oli kurjin mahdollinen olo. Olitte eri blaneetalla. Asia vaivaa sinua, koska pohdiskelet sitä täällä.

        Ota se ensimmäinen askel vaikka se on vaikeaa ja ole mies ja selvitä asia.

        Soita hänelle ja kysy mitä hänelle kuuluu.

        Siinä vasta neuvo: soita ja kysy exältäsi, onko hän jo päässyt yli siitä, että hylkäsit hänet.

        Ja että se olisi oikein miehen teko se.

        Kysynkin nevon antajalta että "kuis se on sää siellä sun planeetalla?" Täällä planeetta Maassa on syksyistä ja ihmiset (oikeutetusti) loukkaantuvat neuvosi kaltaisista teoista.

      • Venus...............
        Lillja kirjoitti:

        Siinä vasta neuvo: soita ja kysy exältäsi, onko hän jo päässyt yli siitä, että hylkäsit hänet.

        Ja että se olisi oikein miehen teko se.

        Kysynkin nevon antajalta että "kuis se on sää siellä sun planeetalla?" Täällä planeetta Maassa on syksyistä ja ihmiset (oikeutetusti) loukkaantuvat neuvosi kaltaisista teoista.

        ja soittaa hänelle. Naiset on Venuksesta ja miehet Marssista.

      • tjngyt
        ap vastaa kirjoitti:

        yritän nyt vielä vastailla kysymyksiin vaikka koenkin jo sanoneeni lähes kaiken asiasta.
        Ex:ni tunteista tällä hetkellä minun on vaikea sanoa juuta tai jaata, toisen puolesta kun on niin vaikea puhua. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Kysyt onko hän päässyt pettämisestä yli, no jos nyt ihan teknisesti asiaa katsotaan, ei avioeromme tullut minun pettämiseni vuoksi vaan muista syistä joten paremminkin voisi kysyä onko hän päässyt hylkäämisestä yli. Vaikea sanoa tähänkään koska eromme lopulta oli melko kipeä, syytöksiä puolin ja toisin, katkeruutta ja riitaa, on vaikea sanoa mitkä fiilikset hänellä nyt vuosien jälkeen on minua kohtaan. En oikeastaan katso aiheuttaneeni uskottomuudella eroamme, sillä vaikka tapasin kyllä uuden puolisoni jo ennen avioeroamme ja kai sitten oli kyse siitä henkisestä pettämisestä ja ihastumisesta kyse, suhdetta sanan varsinaisessa merkityksessä meillä ei ollut avioliittoni aikana jollei sitten sitä katsota suhteeksi että on syvä henkinen yhteys. Minusta olisi myös ollut väärin rakastani kohtaan, jos olisin asettanut hänet tilanteeseen, jossa hän olisi joutunut kokemaan tekevänsä väärin ollessaan suhteessa varattuun, olkoonkin niin että olin varattu vain paperilla, en enää omasta mielestäni. Minulle riitti potkuksi persuuksille se että huomasin ajattelevani tätä toista ihmistä lähes taukoamatta ja huomasin että jokainen ajatus joka liittyi häneen, teki oloni hiukan paremmaksi.
        Tämän enempää en oikeastaan pysty valaisemaan tätä asiaa, toivottavasti riitti kuitenkin vastaukseksi.

        tuosta, että et alkanut pettämään fyysisesti! Olen lueskellut tätä ketjua, ja en saanut selvää olitko pettänyt myös fyysisesti. Mutta todella hienosti toimittu kaikkia kohtaan, että et ole niin tehnyt.
        Ei mulla ole sinusta pahaa sanaa sanottavana nyt kun tämä selvisi:)

        Minun mieheni jätti minut (kai samoista syistä, kun koki että suhde ei toiminut) Mutta kuukausia myös petti fyysisestikin sen naisensa kanssa (ja valehteli menoistaan jne. kertomatta minulle mitään koskaan ajatuksistaan että ei rakasta minua enää).
        Sinä olet toiminut aivan oikein, niin oikein kun tuossa tilanteessa pystyy. Toisin kuin tämä minun exäni.

        t. sivullinen, joka jo kommentoikin tähän ketjuun en muista enää millä nimimerkillä.

      • Lillja
        Venus............... kirjoitti:

        ja soittaa hänelle. Naiset on Venuksesta ja miehet Marssista.

        Latteuksia ja itsestäänselvyyksiä sullekin: ap ON puheväleissä exänsä kanssa.

        "Puheväleistä" on aika tolkuttoman pitkä loikka siihen, että soittaa töräyttää ja kysyy "oletkos jo päässyt yli siitä kun sinut silloin taannoin hylkäsin?"

      • ap viimeistelee
        Puhelinsoitto kirjoitti:

        "Minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen asennettaan, kuten hänenkin oli vaikea ymmärtää minua, silloin avioliittomme aikana ja ei kai se ainakaan helpommaksi avioeron myötä tule.
        Olemme harvakseltaan tekemisissä keskenämme, välimme ovat kohteliaat ja pystymme kyllä puhumaan arkiset asiat ja vähän smalltalkia keskenämme.

        Onko hän päässyt hylkäämisestä yli".

        Oletko kysynyt sitä häneltä itseltään, kun olette kuitenkin puheväleissä. Eikö molemminpuolinen anteeksianto olisi paikallaan, jotta voitte elää onnellista elämää eteenpäin. Syyhän oli molemmissa. Miten edelleen tulee tunne, että teillä on kyse väärinkäsityksestä. Exvaimosi luuli että kaikki on hyvin ja sinulla oli kurjin mahdollinen olo. Olitte eri blaneetalla. Asia vaivaa sinua, koska pohdiskelet sitä täällä.

        Ota se ensimmäinen askel vaikka se on vaikeaa ja ole mies ja selvitä asia.

        Soita hänelle ja kysy mitä hänelle kuuluu.

        Kiitos neuvostasi, varmasti ihan hyvästä sydämestä tullut, mutta en kyllä ajatellut neuvoasi noudattaa. Vähän nyt alkaa tuntua siltä, että ehkä en osaa vaan pukea tuntemuksiani sanoiksi, tai sitten kirjoitan liian monimutkaisesti asioista kun en tule täällä oikein ymmärretyksi.

        Meidän avioliitossamme ja varsinkaan erossamme ei ollut mitään väärinkäsitystä, sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja kun viimeisen avioliittovuoteni aikana yritin puhua pahasta olosta, vieraantumisesta, koitin saada aikaiseksi keskustelua jolla olisimme päässeet edes jotenkin eteenpäin tilanteessa. Yritin puhua myös väliaikaisesta erilleen muuttamisesta.
        Tämä ei tuottanut tulosta koska ex:ni ei halunnut kuulla mokomaa höpötystä, hän kuittasi asian ikäkriisinä joka kyllä sitten menee aikanaan ohi kun vaan lakkaan miettimästä sitä ja eroa ehdottaessani, syytti minua elämämme tahallisesta pilaamisesta sekä siitä että olen kiittämätön kun hän on uhrannut minulle elämänsä parhaat vuodet.

        Luuletko että kyseessä oli tilanne, että hän ei käsittänyt pahaa oloani?

        En pohdiskele sitä tilannetta täällä, olen pohdintani pohtinut jo aikoja sitten, tarkoitukseni oli vain antaa yksi vastaus näihin iäti ihmismielessä pyöriviin kysymyksiin "miksi pettää vaikka kaikki on hyvin" ja "miksi ei eroa vaan pettää".

        Pähkinän kuoressa tilanteeni:
        Elän uudessa ihanassa parisuhteessa.
        En kaipaa enkä rakasta ex:ni.
        Entinen liittoni on loppuunkäsitelty.
        Minulla ei ole tarvetta purkaa tuntojani tällä kanavalla, voin sen tehdä kotonakin jos tarve vaatii.
        Halusin herättää keskustelua ja antaa ihmisille ajattelemisen aihetta yhdellä tarinalla elävästä elämästä ja yhdellä näkökulmalla aiheeseen.

        Asia olkoon nyt osaltani loppuunkäsitelty, kiitos mielenkiinnosta ja toivottavasti edes joku ymmärsi mistä olen puhunut (vaikka nyt tuntuukin että olen varmaan kirjoittanut jollain vieraalla kielellä jota kukaan ei ymmärrä).
        Hyvää syksynjatkoa kaikille!

      • AsiAnne
        tjngyt kirjoitti:

        tuosta, että et alkanut pettämään fyysisesti! Olen lueskellut tätä ketjua, ja en saanut selvää olitko pettänyt myös fyysisesti. Mutta todella hienosti toimittu kaikkia kohtaan, että et ole niin tehnyt.
        Ei mulla ole sinusta pahaa sanaa sanottavana nyt kun tämä selvisi:)

        Minun mieheni jätti minut (kai samoista syistä, kun koki että suhde ei toiminut) Mutta kuukausia myös petti fyysisestikin sen naisensa kanssa (ja valehteli menoistaan jne. kertomatta minulle mitään koskaan ajatuksistaan että ei rakasta minua enää).
        Sinä olet toiminut aivan oikein, niin oikein kun tuossa tilanteessa pystyy. Toisin kuin tämä minun exäni.

        t. sivullinen, joka jo kommentoikin tähän ketjuun en muista enää millä nimimerkillä.

        Olen seuraillut tätä pitkää ja kiihkeää ja mielenkiintoista keskustelua, jota on pohdittu monelta eri suunnalta.

        Munkin on pakko laittaa lusikkani tähän soppaan.

        Et ole päässyt Exästäsi eroon kun asiaa täällä pohdit. Asiaanne ei ole selvitetty. Puhuminen ja terapia olisivat ehkä paikallaan. Kyllä sitä voi antaa anteeksi kaltoin kohtelun. Puolin ja toisin. Sitten on helpompi elää. Kokemusta on.

    • empatiaa sinne

      Löysin tämän vanhan ketjun ja olisi kiva tietää mitä tälle kaverille nyt kuuluu. Harvemmin kukaan tällä palstalla on näin rehellisesti omista kuvioistaan kertonut.

    • Anonyymi

      Tilanteeni oli toivoton, minä ja mieheni olimme avioeron partaalla. Olin kauheassa tilassa ja tunsin, etten enää jaksanut elämääni. Sain tietää pappi TAKUTAsta, jolle tulin paljon arvostelua hänen temppelistään, ja otin häneen yhteyttä. Pappi TAKUTA teki minulle jälleennäkemisen rakkausloitsun ja nyt meillä menee taas paremmin kuin koskaan ennen. Kiitos paljon pappi TAKUTA avioliittoni pelastamisesta. Voit ottaa yhteyttä pappi TAKUTAAN hänen sähköpostiinsa (egbedietakuta @ gmail . com) tai whatsappilla tähän puhelinnumeroon (+ 165 920 27 218). Hän tekee myös seuraavia: 1) Lottovoitto2) Kadonnut rakkausloitsu. 3) Avioeroloitsu. 4) Avioliittoloitsu. 5) Sitoutumisloitsu. 6) Eroloitsu. 7) Karkottaa entisen rakastajan. 8.) Haluat ylennyksen toimistossasi. Kaikki kohtaamasi ongelmat ovat 100 % turvallisia ja taattuja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      143
      6008

    2. Kerro kaivattusi etunimi

      Miehille..
      Ikävä
      156
      3069

    3. Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?

      Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san
      Ikävä
      431
      3037

    4. Onhan tää tyhmää ajatella sua kun tuskin ees muistat mua

      Hyvää yötä sinne jonnekin. 💔
      Ikävä
      26
      2344

    5. Persut rahoittavat velkarahalla rikkaiden ökyelämää

      Minkä vuoksi persut eivät leikkaa rikkailta, joilla on maksukykyä? Tuskinpa tuo persujen käytös saa Suomen kansalta hyv
      Maailman menoa
      49
      2229

    6. Riikka ottaa miljardi euroa EU:n yhteisvelkaa Suomelle

      Niin kääntyi irvipersun takki taas, vaikka vaalilupauksissa oli ettei yhteisvelkaa Suomi enää koskaan ota. No nyt otti m
      Maailman menoa
      13
      1937

    7. Ikuiset kaipaajat

      Miksette vaan mene sen kaipauksen kohteen luokse ja puhu sille suoraan? Mitä järkeä on kaipailla jotain puolituttua vuo
      Ikävä
      71
      1818

    8. Kerro kaivattusi etunimi

      Naisille
      Ikävä
      79
      1563

    9. Veronmaksajat kustantavat yrittäjien eläkkeitä jo yli 500 miljoonalla

      Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota. Aktiivisen "yrittämisen" maksattaa yritystukina yhteiskunnalla, ja vieläpä
      Yrittäjyys
      14
      1204

    10. Kun ei numeroa

      niin en edes voi viestittää, et suunnitelmiin tuli muutos. Ikävä on, ja kasvaa vaan🤍
      Ikävä
      10
      1132
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt