Naamioiden takana

Mutta ehkä samasta aiheesta kertoo Anni Korpelan runo:

"Monet houkutuksista tulevat kohdalle
valepukuisina
lumottuina
loihdittuina
viattoman näköisinä niin kuin kukka
joka osoittautuu rikkaruohoksi
Viisainta on nyhtää se juurineen pois
ennen kuin se ehtii asettua taloksi
ja anastaa kaiken tilan"

Eihän kaikki ole kultaa, mikä kimaltaa. Mutta kuitenkin on turvallista tietää, että on Joku, joka pitää huolta ja varjelee. Ei ole syytä pelkoon.

Hei kaikille!
Olen tällainen pöytälaatikkorunoilija. Runojen kautta käsittelen ja sanoitan itselleni vaikeita tunteita ja asioita ja ehkä juuri siitä syystä runoni ovat voimakkaita. Kaikki runoni eivät ole näin ahdistavia, kuin tämä "Naamioiden takana". Monet niistä kertovat myös ilosta ja rakkaudesta. Aikaisemmin en ole julkaissut yhtäkään.
Ja mitä tulee hyvyyden naamioitumiseen pahuuden kaapuun, ajattelen että se on mahdollista, ainakin kokemuksen tasolla. Kun olin pahimmassa murrosiän kriisissä, olisin halunut tehdä kaikenlaisia päättömiä juttuja. Kun vanhempani estivät minua osallistumasta niihin, tuntui se suoranaiselta pahuudelta. Ajattelin ja oikeasti uskoin, että he olivat pahoja ja halusivat estää minua elämästä ja kokemasta asioita. Tosiasiassa he rakastivat ja halusivat suojella, mutta enhän minä silloin sitä ymmärtänyt. Nykyisin ymmärrän ja olen kiitollinen, että he kestivät ja jaksoivat rakastaa minua silloinkin.

iloin.tuuli kirjoitti:

Hei kaikille!
Olen tällainen pöytälaatikkorunoilija. Runojen kautta käsittelen ja sanoitan itselleni vaikeita tunteita ja asioita ja ehkä juuri siitä syystä runoni ovat voimakkaita. Kaikki runoni eivät ole näin ahdistavia, kuin tämä "Naamioiden takana". Monet niistä kertovat myös ilosta ja rakkaudesta. Aikaisemmin en ole julkaissut yhtäkään.
Ja mitä tulee hyvyyden naamioitumiseen pahuuden kaapuun, ajattelen että se on mahdollista, ainakin kokemuksen tasolla. Kun olin pahimmassa murrosiän kriisissä, olisin halunut tehdä kaikenlaisia päättömiä juttuja. Kun vanhempani estivät minua osallistumasta niihin, tuntui se suoranaiselta pahuudelta. Ajattelin ja oikeasti uskoin, että he olivat pahoja ja halusivat estää minua elämästä ja kokemasta asioita. Tosiasiassa he rakastivat ja halusivat suojella, mutta enhän minä silloin sitä ymmärtänyt. Nykyisin ymmärrän ja olen kiitollinen, että he kestivät ja jaksoivat rakastaa minua silloinkin.

Lue lisää

selventävästä viestistä.

Runo ei olisi ollut sinällään ahdistava. Siinä on vaikeita tunteita ja asioita kyllä, elämän raadollisuutta ja pimeyttä... sekä mielestäni hengellinen totuus mikä tämän päivän maailmassa monellakin tapaa on totta ja nähtävissä jos vain tahtoo nähdä: pahan pukeutuminen hyväksi... mutta nämä eivät tehneet runosta ahdistavaa minulle. Ahdistavuus syntyi psykologisista seikoista. Mieleeni tulivat tilanteet missä olen nähnyt ihmisten pakenevan itseään ja ristiriitojaan ulkoistamiseen, oma vastuullisuus on kielletty, kaikkien ongelmien syynä on jokin "ulkopuolinen paha". Milloin henkivalta (Saatana ja demonit), milloin joku ikävä ihminen (joka ei ymmärrä) jne. Joissain tapauksissa kumpikin yhdessä: Saatanan lähettämät ihmiset ja tilanteet, että "lankeaisin".

Mitä sanoin persona-non-gratan "niin kauan kun ette ymmärrä" -runon kohdalla sopii mielestäni tähänkin.

"Runon mahdollinen paatoksellisuus tuo oman lisänsä, äärimmillään jopa agressiivisuuden... syntyy kontrasti sanoman sisällön ja sanojan asenteen välillä. En tarkoita todellista sanojaa (kirjoittajaa) vaan lukijan mielikuvaa.

Mutta ne on tulkinnallisia seikkoja jotka eivät välttämättä ole runosta suoraan luettavissa. Netissä varsinkin kun ei kuule äänensävyä eikä näe ilmeitä tulkinnallinen puoli korostuu. Lukija joutuu tavallaan kuvittelemaan suuren osan runon sisällöstä, ainakin tunnesisällöstä, aivan erityisellä tavalla tällaisissa "julistuksellisissa" eli kohdistuvissa runoissa mitkä vaativat lukijalta (vastuullisena ihmisenä) vastausta, kannanottoa, moraalista reaktiota esitettyyn asiaan.

Kuvitellessaan tekijän ja/tai runon "puhujaminän" äänensävyn ja painotukset (äärimmillään: barrikadilla seisova julistaja osoittamassa jylisevällä äänellä kohti: SINÄ joka et ymmärrä!!!) lukija sävyttää runon... sävytyksen mukaisesti sisältö voi olennaisesti muuttua, vaihdella."

Kuva hurskasteluiden taakse piiloutuvasta huijarista ja runon minähenkilön tarkkanäköisyydestä asioiden alkaessa paljastua synnytti empatiaa minähenkilöä (runon kirjoittajaa, mikäli runo on faktinen) kohtaan. Runon ahdistavuus syntyi minähenkilön eli puhujaäänen mahdollisesta äänensävystä. Koska tekijän mielentila ja äänensävy eivät runossa välity suoraan vaan syntyvät lukijan eli tässä tapauksessa minun henkilöhistoriani kokemusten kautta, tekstin suodattuessa silmieni läpi, runoon sisältyi mahdollisuus minähenkilön/tekijän vahingoittuneesta todellisuudentajusta tai ainakin kovin yksipuolisesta todellisuudentulkinnasta, missä pahuus ulkoistetaan ja tunnetasolla toisesta tulee syntipukki myös omalle vajavaisuudelle ja virheille, joita ei uskalla kohdata.

Selventävä viestisi näyttää sinut todellisuudentajuisena ja asioiden käsittelyyn kykenevänä henkilönä, mikä tekee runon helpommaksi lukea.

Selityksesi "pahuuteen pukeutuvasta hyvästä" on mielenkiintoinen ja antoisa. Nimittäin tässä kohtaa ajattelin että kirjoittajalle lienee tullut ajatusvirhe: "Varsinkin jos pahuus naamioituu hyvyyden kaapuun / tai päinvastoin". Käsitykseni hyvästä on että se on avointa, rehellistä, ei teeskentele eikä niin ollen myöskään naamioidu, ei esiinny vastakohtanaan. Toisin kuin paha mikä ei koskaan näytä itseään kokonaan eikä oikeassa valossa, totuuksia kertoessaankin kertoo vain puolitotuuksia vääristääkseen kokonaiskuvan jolloin totuudesta tulee osa valehtelua, pelaa kieroja pelejä ja naamioituu, pyrkii esiintymään vastakohtanaan.

>Ja mitä tulee hyvyyden naamioitumiseen pahuuden kaapuun, ajattelen että se on mahdollista, ainakin kokemuksen tasolla.<
"Kokemuksen tasolla" avaa lauseeseen uuden merkitystason, jota henkilökohtainen kertomuksesi murrosiän kriisistä syventää. Kyse ei ole todellisesta pahasta tai edes vääryydestä, vaan että teot kokijan mielessä saavat sen asun, näyttäyvät sellaisina, hänen tarkastellessaan asioita omasta tarvekeskeisestä näkökulmastaan: halusivat estää minua elämästä ja kokemasta asioita.

Viimeinen lause on äärettömän kaunis ja sisältää paljon. Nykyisin ymmärrän ja olen kiitollinen, että he kestivät ja jaksoivat rakastaa minua silloinkin.

Kiitos.

Viestisi oli selventävä, sisälsi mielenkiintoista asiaa ja sitä oli miellyttävä lukea.

iloin.tuuli kirjoitti:

Hei kaikille!
Olen tällainen pöytälaatikkorunoilija. Runojen kautta käsittelen ja sanoitan itselleni vaikeita tunteita ja asioita ja ehkä juuri siitä syystä runoni ovat voimakkaita. Kaikki runoni eivät ole näin ahdistavia, kuin tämä "Naamioiden takana". Monet niistä kertovat myös ilosta ja rakkaudesta. Aikaisemmin en ole julkaissut yhtäkään.
Ja mitä tulee hyvyyden naamioitumiseen pahuuden kaapuun, ajattelen että se on mahdollista, ainakin kokemuksen tasolla. Kun olin pahimmassa murrosiän kriisissä, olisin halunut tehdä kaikenlaisia päättömiä juttuja. Kun vanhempani estivät minua osallistumasta niihin, tuntui se suoranaiselta pahuudelta. Ajattelin ja oikeasti uskoin, että he olivat pahoja ja halusivat estää minua elämästä ja kokemasta asioita. Tosiasiassa he rakastivat ja halusivat suojella, mutta enhän minä silloin sitä ymmärtänyt. Nykyisin ymmärrän ja olen kiitollinen, että he kestivät ja jaksoivat rakastaa minua silloinkin.

Lue lisää

Luin runon vielä yhden kerran. Ja nyt se on mielestäni erittäin hyvä. Koskettava.

Hassua, kuinka yksi ja sama runo voi kuulostaa niin erilaiselta.
Sen voi lukea varmaankin tuhansilla tavoilla?

Tämä olisi hyvä muistaa useammankin kerran.... tällä ja muilla foorumeilla. Asia auttaisi kohtaamaan itsensä lukijana, kokijana. Teksti syntyy lukijansa mielessä.

Runostasi puheenollen. Kaksi ääripäätä. Runon puhujaääni agressiivinen, nopea lähes hengästynyt purkaus, katkeran, syyttävän mielialan vallassa syydetty. Lukijan tulkinta: karseaa paatosta. Tai. Karkeissakin kohdissa lempeästi eteenpäin soljuen, levollisesti, raadollisuutta silmiin katsoen mutta ei sen vangiksi jääden. Lukijan tulkinta: kaunista, levollista elämän tosiasioiden käsittelyä.

On palsta mikä tahansa voimme lukijoina suhtautua tekstiin (ja sen tekijään) ensimmäisen reaktion vallassa kuvitellen että tekijän äänensävy on juuri se miten minä koen. Mutta jos kohtaamme tunnetilamme ja kysymme itseltämme, miksi koen viestin niin kuin sen koen, voimme erottaa toisistaan tulkinnan ja sen kohteena olevan ihmisen. Hän on joka tapauksessa enemmän kuin tulkintani hänestä.

On tekijän todellinen äänensävy ja mielentila mitä tahansa, nyt pidän runosta. Se on tärkeä ja mielestäni hyvin kirjoitettu. Kun sen vaan osaa lukea. :)

Kaikkea hyvää tekijälle!

-parta

aitiparta kirjoitti:

Luin runon vielä yhden kerran. Ja nyt se on mielestäni erittäin hyvä. Koskettava.

Hassua, kuinka yksi ja sama runo voi kuulostaa niin erilaiselta.
Sen voi lukea varmaankin tuhansilla tavoilla?

Tämä olisi hyvä muistaa useammankin kerran.... tällä ja muilla foorumeilla. Asia auttaisi kohtaamaan itsensä lukijana, kokijana. Teksti syntyy lukijansa mielessä.

Runostasi puheenollen. Kaksi ääripäätä. Runon puhujaääni agressiivinen, nopea lähes hengästynyt purkaus, katkeran, syyttävän mielialan vallassa syydetty. Lukijan tulkinta: karseaa paatosta. Tai. Karkeissakin kohdissa lempeästi eteenpäin soljuen, levollisesti, raadollisuutta silmiin katsoen mutta ei sen vangiksi jääden. Lukijan tulkinta: kaunista, levollista elämän tosiasioiden käsittelyä.

On palsta mikä tahansa voimme lukijoina suhtautua tekstiin (ja sen tekijään) ensimmäisen reaktion vallassa kuvitellen että tekijän äänensävy on juuri se miten minä koen. Mutta jos kohtaamme tunnetilamme ja kysymme itseltämme, miksi koen viestin niin kuin sen koen, voimme erottaa toisistaan tulkinnan ja sen kohteena olevan ihmisen. Hän on joka tapauksessa enemmän kuin tulkintani hänestä.

On tekijän todellinen äänensävy ja mielentila mitä tahansa, nyt pidän runosta. Se on tärkeä ja mielestäni hyvin kirjoitettu. Kun sen vaan osaa lukea. :)

Kaikkea hyvää tekijälle!

-parta

Lue lisää

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

iloi.nen tuuli kirjoitti:

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

Lue lisää

Mahtava ja koskettava on runosi!
Papitkin ovat vain ihmisiä,ja heidän mieli .ja teot on mitä on.
Mutta en vielläkään voi käsittää todellisen hyvyyden naamioitumista pahaksi.
kaikkea hyvää sinulle sorry?

iloi.nen tuuli kirjoitti:

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

Lue lisää

en tiedä oletko enää paikalla, joten ehkä puhun tuuleen, mutta jatkan vähän...

Tulkintani johtuu lukutavastani. Siinä on yleensä kolme samanaikaista tasoa. 1) Tarkastelen runoa taideluomuksena, sanarykelmänä - sanojen rivitys ja sointi, käyteyt kielikuvat ja niiden keskinäinen suhde, sisäiset jännitteet, tarinan eteneminen jne. Tällä tasolla runon henkilöt ovat vain tekstiin kuuluvia hahmoja, osa runon maailmaa. 2) Henkilökohtainen taso. Millaisia aistimuksia runo minussa herättää. Jos aistimukset ja tunteet ovat vahvoja, kysyn: Miksi? Mihin kohtaan runo minussa osuu, mikä asia tai asiat elämässäni saavat minut kokemaan runon näin? 3) Faktinen kirjoittaja. Mitä hän tuntee, ajattelee. Millä tavalla hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat läsnä runon minähahmossa, puhujaäänessä. Haluaako hän runollaan viestittää jotain ja jos, mitä. Onko tietoisen pyrkimyksen alla tiedostamattomia haluja, joita hän itse ei havaitse, mutta jotka voidaan runossa nähdä, tavoittaa.

Ensimmäinen taso keskittyy runoon välineenä ja on vähiten tärkein, joskin tavallaan olennaisin. Toinen ja kolmas taso merkitsevät kohtaamista, dialogia. On olemassa elävä, tunteva ihminen joka kirjoittaa. Ja olen olemassa minä joka luen. Taso nro 3 on mahdollinen vain tason nro 2 kautta. En voi kohdata puhujaa sellaisena kuin hän itsessään on. Kohtaan hänet vain oman kokemukseni kautta. Runon kirjoittajan todelliset ja kätketyt ajatukset, tunteet ja tarkoitukset voidaan tavoittaa - pyrin kuitenkin muistamaan että "tavoittaminen" on minussa oleva tapahtuma. Siksi kirjoittaja on aina jotakin enemmän kuin millaiseksi hänet tulkitsen. Tämän muistaminen korostaa tekijän ihmisarvoa joka ei ole riippuvainen minusta ja tulkinnoistani. Koen runon (ja sen kautta välittyvät tekijän elämänarvot ja ajatukset) millaisina tahansa ja olen kokemuksessani oikeassa tai väärässä, hän joka tapauksessa on rakkauden arvoinen lähimmäinen.

Tasot leikkaavat toisensa ja ovat läsnä toisissaan. Runo on olemassa vain tason 1 kautta, taideluomuksena. Luomuksessa käytetyt sanat ja niiden järjestykset tuottavat elämyksiä, mielikuvia, assosisaatioita, aistimuksia ja ajatuksia lukijassa, siis minussa, taso 2. Runon synnyttämät reaktiot minussa kohdistuvat kirjoittajaan, taso 3. Esimerkiksi, jos runo synnyttää ärtymystä minulla on taipumus ajatella: tekijä on ärsyttävä. Jos runo herättää miellyttäviä tuntemuksia, olen taipuvainen kohdistamaan nekin tekijään: tekijä on miellyttävä.
- Mieleni liikkuessa tasolla nro 3 (tekijään liittyvä pohdiskelu) pyrin olemaan tietoinen tasosta nro 2 missä kaikki tosiasillisesti tapahtuu. Tällöin olen tietoinen että tekijän ärsyttävyys (viehättävyys) on minussa, se on minun mielikuvani hänestä eikä välttämättä kerro hänen todellisuudestaan, olemuksestaan ja luonteestaan mitään. Se kertoo minun subjektiivisesta, kokemuksellisesta todellisuudestani lukijana.

Normaalisti en edes lue runoja. Vain palstalla ja tuskin täälläkään kovin ahkerasti ellei tehtäväni sefuna (aapiscuckoo) pakottaisi siihen. Lukeminen on yleensä nopea tapahtuma ja tärkeimpänä pidän tasoa nro 3. Haluan muistaa että jokainen kirjoittaja on arvokas ja ilmentää kirjoittamisellaan itseään, myös ns. fiktiivisissä runoissa. Joidenkin runojen kohdalla voin pysähtyä pidemmäksikin aikaa jos jokin kolmesta tasosta vaatii huomiota, mutta yleensä lukutapahtuma on hyvin nopea ja ohimenevä. Se on vain hetki elämän merkityksellisyydessä.

Myös omat runoni syntyvät nopeasti. En juurikaan kirjoita [runoja] muualla kuin tietokoneen äärellä. Se tapahtuu tässä tai rakkausrunot.fi:n sivustolla. Annan itselleni luvan runoilla hetken aikaa - useimmiten vapaamuotoisesti tajunnanvirtaa käyttäen ja samalla tarkastellen syntyvää tulosta. Runon kirjoittaminen on minulle tapa tarkastella runoutta. Kirjoittamisen kautta pohdiskella ihmisen tapaa ja kykyä mieltää asioita, informaation olemusta ja luonnetta, tiedostamisen ulottuvuuksia. Runoudessa mielenkiintoista on sen omalaatuisuus. Olen määritellyt asiaa niin, että runous on keino hahmottaa vaikeasti hahmotettavia asioita, tiedostamisen äärialueilla lepattavia aistimuksia, lähestyä ikäänkuin kiertokautta sitä mikä meissä väistää liian suoraa ja karkeaa lähestymistä, se on vaikeasti ilmaistavien tunteiden sanottamista. Itse käytän runoissa varsin paljon ironiaa, en ilkeässä mielessä vaan jotenkin leikkimielisesti, varsinkin itseironiaa, leikin erilaisten tasojen kanssa ja laitan ne vuoropuheluun keskenään, tarkastelen tarkastelemistani tai olen tarkastelevinani.

Runosi kohdalla taso nro 2 oli poikkeuksellisen voimakas ja nousi hallitsemaan lukuprosessia. Havaitsin mahdollisuuden lukea runo agressiiviseen, syyttävään ja ehkä harhaiseen tyyliin. Mahdollisuus oli runossa läsnä niin voimakkaana etten kyennyt sen alta erottamaan tekijän todellista ääntä, tarkoitusta. Taso nro 3 ei ollut tavoitettavissa.

iloi.nen tuuli kirjoitti:

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

Lue lisää

Miksi koin runon niin voimakkaasti?
Siihen on kaksikin syytä. Toisen mainitsin ensimmäisessä viestissäni.
Erityisesti kristillisissä piireissä olen kohdannut ihmisiä jotka suhtautuvat toisiin ihmisiin tai omiin (esim. seksuaalisiin) tunteisiinsa kuin kyseessä olisi Saatana jota vastaan pitää hyökätä ja jota täytyy nuhdella. Oma vastuullisuus (sekä tunne-elämässä olevien tarpeiden tunnistaminen ja myöntäminen) katoaa hörhöilyyn. Nämä ovat rakkaita lähimmäisiä ja tarvitsevat ongelmaansa apua, mutta kun käyttäytyminen on katkeraa ja harhaista se voi olla jopa vaarallista. Käyttäytymisen juuret ovat yleensä todellisissa tapahtumissa (esim. hyväksikäytön uhriksi joutuminen) mutta suhteellisuudentajun kadottua asiat eivät enää pysy realistisuuden rajoissa.

Olen nähnyt kuinka rakkaus sulattaa katkeruuden, ihminen antaa anteeksi ja oivaltaa oman vastuullisuutensa tapahtumien kulussa, toipuu. Mutta prosessi ei useinkaan ole helppo. Siihen sisältyy useita törmäyksiä ja konflikteja ihmissuhteissa, toistuvia väärinymmärryksiä ja ylireagointeja.

Toinen syy on vielä henkilökohtaisempi ja liittyy tämän sekä viereisen palstan käyttäjäkuntaan.

Useita henkilöitä on täällä kuviteltu joksikin mitä eivät ole. Minuun henkilökohtaisesti on kohdistettu syytöksiä mm. että olen monikasvoinen huijari ja narsisti joka netin kautta saalistaa naisia uhreikseen. Eräs kirjoittaja väitti pitkään että olen hänen tuntemansa kristillisissä piireissä liikkuva, uskovaista teeskentelevä henkilö, ja että olen käyttänyt häntä hyväkseni. Hän kertoi etunimeni. Sanoin että etunimeni ei ole tuo ja laitoin linkin sivulle missä oli näkyvissä nimeni ja kuvani, kysyin että onko kuvassa oleva henkilö se joka sinua on käyttänyt hyväksi. Vastaus oli: on rikollista käyttää toisen ihmisen kuvaa ja nimeä tarkoituksiinsa.

Summa summarum. Runojen kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyy syviä tunteita. Jos lukija samaistaa ihmistä koskevan tulkintansa (taso 2) ihmiseen itseensä (taso 3) todellisuudentaju katoaa - toinen on olemassa vain tulkinnan kautta, toisin sanoen, lukija näkee kirjoittajan ainoastaan sellaisena miksi hänet olettaa eikä suostu (faktojenkaan edessä) hellittämään oletuksistaan. Henkilö edustaa hänelle pahaa, syntipukkia, jotain mitä pitää vastustaa ja jonka juonet on julkisesti paljastettava.

Käyttämäsi sanat olivat osittain samoja mitä minuunkin on kohdistettu...
No niin, jos olisin sisäisesti vielä enemmän rikki kuin olen ja olisin haavojeni vanki, mitä olisi tapahtunut lukiessani runosi? Olisin ajatellut: Ahaa, taas minua vainotaan. Mahdollisesti olisin vastannut: Jätä minut jo viimeinkin rauhaan ja usko etten ole se joksi minua luulet.

Vaikka ymmärsin että runo tuskin kohdistuu minuun pelkäsin sen kohdistuvan johonkin toiseen, joka kenties on joutunut aiheettomien epäilysten ja syytösten kohteeksi, syntipukiksi, johon tekijä projisoi pahoinvointiaan.

Alun alkaenkin runo oli mielestäni hyvä. Mutta myös ahdistava. Edellä kertomistani seikoista johtuen en löytänyt sopivaa äänenpainoa kuinka se olisi luettava.

Viestisi jälkeen äänenpaino löytyi. Löysin runon tasaisesti etenevänä, lähes soljuvana, vakavana mutta tyynen toteavana. Ilmeisesti siis sellaisena miksi olit sen tarkoittanutkin. Huomasin että tämä lukutapa tuntuu oikealta ja pidin runosta.

Lopuksi...

iloi.nen tuuli kirjoitti:

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

Lue lisää

>Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.<

Kiitos valaisevasta selvityksestä. Mielenkiintoista tietää runon tausta...

Muutama päivä sitten kävin viereisellä palstalla sefun ominaisuudessa keskustelua erään (väärintulkitsemani ja poistamani) runon tiimoilta. Viimeinen kommenttini jäi laittamatta koska keskusteluketju ehdittiin poistaa. Kopion pienen katkelman viestistä...

"Asiat tulee ottaa asioina. Seurakuntaelämässä olen ottanut esille ja nostanut puheenaiheeksi nimenomaan meidän kristittyjen töppäilyt ja huonon esimerkillisyyden ja tekopyhyyden, monen monta kertaa, peräänkuuluttaen avoimuutta ja rehellisyyttä ja että ei ole oikein seurakunnassa hurskastella, jos esim. kotona hakkaa vaimoa ja kiusaa lapsia. Ne asiat yms. pitäisi hoitaa kuntoon ja uskon että niihin on apua tarjolla kuka sitä haluaa.

Mutta nuo on siis asia erikseen että mitä uskovaisuus on ja kuka sitä mitenkin toteuttaa. Ja uskoo sitten ufoihin tai horoskooppeihin, tonttuihin tai mihin tahansa Jumalaan tai jumaliin. Ne on jokaisen henkilökohtaisia asioita ja niitä saa runoissaan ilmentää puoleen ja toiseen niin paljon kuin haluaa.

Siitä pidän edelleen kiinni että henkilöihin kohdistuvaa loukkaamista en salli, en runoissa enkä kommenteissa."

Ystävällisenä selvennyksenä runosi synnyttämään reaktioon.
-parta

- - -

Saanen vielä sanoa sanasen.
Tuuli huojuttaa puita.
Sanojen takana ihmisten kasvot.
Puiden takana maiseman soiva tyyneys.

Saanen vielä sanoa sanasen.
Pelloille laskeutuva lumi.
Huuruava hengitys ja hymy.
Mutta käteni löytää vain hiekkaa?

Saanen sanoa sanasen.
Mieleni on tuuli joka huojuttaa puita.
Kuulen mitä olen kuullakseni.
Huuruavaa hengitystä ja hymyä en tavoita.

Sanasen...
Maisema helisee kuviteltua ääntä,
minulle niin totta:
Pelto työntää suuhuni karkean käden, satuttaa.

Sanojen hiljentyessä seisahdun, pysähdyn.
Huojuvien puiden takaa
aavistan mahdollisuudet moniin maisemiin.
Soiva tyyneys avautuu hiekkaan.

iloi.nen tuuli kirjoitti:

Tuntuu hienolta, että olen runoni avulla onnistunut koskettamaan lukijoita, varsinkin kun tämä oli ensi esiintymiseni tällä palstalla! Koska runoni on puhutellut lukijoita ja synnyttänyt erilaisia mielikuvia ja tulkintoja, katson aiheelliseksi vielä kerran palata siihen.

Runo syntyi kun luin kertomuksen pastorista ja hänen perheestään. Tässä pastorissa oli kaksi erilaista puolta. Seurakuntalaiset näkivät hänessä hurskaan, hyvän ja tulisieluisen julistajan. Häntä kuunnellessaan ja katsellessaan he ajattelivat, että hänen täytyi olla hyvä mies vaimolleen ja hyvä isä lapsilleen. Mutta kotiväki tunsi pastorin toisen, pimeämmän puolen. Kun hän tuli töistä kotiin ja riisui hurskaan naamarin, kuoriutui sen alta esiin katkera ja elämään pettynyt ihminen, joka pahoinpiteli perhettään niin fyysisesti kuin henkisestikin useiden vuosien ajan.

Itseäni on aina ärsyttänyt kaikenlainen teennäisyys, valehtelu ja tekopyhyys. Mutta jotenkin kestämättömältä se tuntui tällaisessa tapauksessa, jossa pastorina ollaan ikään kuin opettajan roolissa kertomassa muille, mikä on pahaa ja tuomittavaa ja sitten kuitenkaan omassa elämässä ei kyetä elämään oppejaan todeksi ja sanoutumaan irti pahasta.

Näiden pohdintojen tuloksena syntyi runo "Naamioiden takana" jossa käsittelen hyvyyden naamioon verhoutuvaa pahaa ja ihmisen mahdollisuuksia erottaa hyvä pahasta.

Oli mielenkiintoista havaita, että sen jälkeen, kun olen painanut lähetä-nappia, alkaa runo elämään palstalla omaa elämäänsä synnyttäen lukijoissa mitä erilaisimpia tulkintoja ja mielikuvia. En koskaan ajatellut runoani luettavaksi agressiiviseen ja tuomitsevaan sävyyn, vaan rauhalliseen, toteavaan ja elämän tosiasioita erittelevään sävyyn. Mutta sinä aitiparta löysit runolleni toisenkin lukutavan, kiitos siitä.

Oli mukavaa vierailla tällä paslstalla. Ja kiitos rohkaisevista kommenteista. Ehkä saatan toistekin pistäytyä täällä, jos minulla on jotakin runoiltavaa ;). Mutta silloin täytyy käydä rekisteröimässä nimimerkki, että sen saa aina kirjoittaa samalla tavalla.

Hyvää joulunalusaikaa kaikille lukijoille toivoo iloinen tuuli

Lue lisää

TEOT VOI TUOMITA.. IHMINEN TOISTA IHMISTÄ EI !

Lainaus Joh 12:48

" Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään,
joka minuun uskoo jäisi pimeyteen.
Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata,
niin häntä en minä tuomitse; sillä EN MINÄ TULLUT
MAAILMAA TUOMITSEMAAN, VAAN PELASTAMAAN MAAILMAN.
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan sanojani, hänellä on
tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva
hänet viimeisenä päivänä."

ELI näin se vaan menee: Joh Ilm 22:11-12

" Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti,
saastainen rypeköön saastassaan,
vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja
pyhä edetköön pyhyyden tiellä...
`Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan,
maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen,
alku ja loppu."

Nii et terkuin vaa..
" malkasilmä" (`J*)

http://www.youtube.com/watch?v=CJ7d8-7Ggxw

Kopittelija007 kirjoitti:

TEOT VOI TUOMITA.. IHMINEN TOISTA IHMISTÄ EI !

Lainaus Joh 12:48

" Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään,
joka minuun uskoo jäisi pimeyteen.
Ja jos joku kuulee minun sanani, eikä niitä noudata,
niin häntä en minä tuomitse; sillä EN MINÄ TULLUT
MAAILMAA TUOMITSEMAAN, VAAN PELASTAMAAN MAAILMAN.
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan sanojani, hänellä on
tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva
hänet viimeisenä päivänä."

ELI näin se vaan menee: Joh Ilm 22:11-12

" Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti,
saastainen rypeköön saastassaan,
vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja
pyhä edetköön pyhyyden tiellä...
`Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan,
maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen,
alku ja loppu."

Nii et terkuin vaa..
" malkasilmä" (`J*)

http://www.youtube.com/watch?v=CJ7d8-7Ggxw

Lue lisää

Tarkoitukseni oli jo poistua palstalta, mutta hetken mielijohteesta, ennen illan rientoihin lähtemistä, päätin vielä pistäytyä täällä ja se kannatti. Runoni on näköjään on puhutellut ja synnyttänyt lisää tulkintoja, mikä on hyvä juttu. Olisi ikävää olisi jos en saisi minkäänlaista vastakaikua ;).
Aitiparta sanoi edellä jotakin olennaista runosta ja sen tulkinnallisista tasoista. Nämä tasot on hyvä pitää mielessä lukuprosessin aikana. On syytä muistaa, että jokainen lukija tarkastelee runoa omista lähtökohdistaan käsin. Tästä johtuen yksittäinen runo voidaan tulkita monella tavalla ja voi kai olla niinkin, että runolla on yhtä monta tulkintaa kuin on lukijoitakin. Runossa voidaan nähdä jotakin sellaista, jota siinä todellisuudessa ei ole, tai mikä ei ainakaan ollut kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus.
Haluan korostaa sinulle kopittelija007 ja muillekin, ettei runoni tarkoituksena ole asettua kenenkään puolelle tai tuomita. Sinällään se ei edes ole kennanotto lukemaani kertomukseen (laittaisin lähdeviitteen ja tekijän, jos muistaisin missä yhteydessä sen luin), vaan se on tajunnanvirtaa. Se on erään ajatusprosessin tulos, joka syntyi päässäni, kun luin kertomuksen. Sen tarkoituksena on käsitellä hyvyyden erottamista pahuudesta. HUOM! Runo EI OLE suunnattu ketään todellista henkilöä vastaan, enkä halua sen kautta halventaa yhtäkään ihmistä tai ihmisryhmää.
Kaikkea hyvää! tuuli