Lopetan!

Tässä otteita tyypillisestä ajattelusta:

"yleisurheilukoulu" 160€ muistan kun itse olin nuori ja harrastin yleisurheilua oli seuran jäsenmaksu 45mk ja aivan samanlaista harjoittelua on nykyäänkin paitsi että nuoret opettaa pienemmille miten hypätään tai juostaan kun silloin meitä opetti aikuiset..."
"olen myöskin ihmetellyt jalkapallon ja salibandyn jäsenmaksuja jotka ovat 150-300€ eli onko nykyisin niin että lasten harrastamisella katetaan seurojen aikuisten kisamatkat ym ym saunaillat ja muut kinkerit vai miksi nykyisin seurat tarvitsevat niin paljon enemmän rahaa kuin ennen, tietysti nykyään kukaan ei tee mitään ilmaiseksi."
"JA SITTEN IHMETELLÄÄN KUN NYKYISIN LAPSET HARRASTAA PALJON VÄHEMMÄN KUIN ENNEN, VARMASTI KASVAISI LASTEN LIIKUNTA HARRASTAMINEN JOS JOKA PAIKASSA EI HETI PYYDETTÄISI 100€ TAI ENEMPÄÄ
SE ON KIVA MAKSELLA JÄSENMAKSUJA 6-8 VUOTIAAN LAPSEN HARRASTAMISESTA JOS LAPSI EI ESIM PÄÄSE PELAAMAAN PELEISSÄ HETI ALUSSA JA KIINNOSTUS LOPAHTAA"
Eli tyypillinen vali vali isä tuossa. Lapsen pitää heti päästä ykkösketjuun ja saada tasokasta valmennusta yleisurheilussa mutta mistään ei olla valmiita pulittamaan. Usein yu-koulumaksuun sisältyy vakuutus, passi, yu-koulupaita tai muu tuote jne.
Ja todellakaan lasten maksuilla ei kateta aikuisten saunakinkereitä vaan päinvastoin, usein jos taustalla on menestyvä aikuisjoukkue, sieltä puolelta kilahtaa usein junnuillekin jotakin.
Meillä seurassa tyypillinen valitusaihe on yhteiskyytien puute. Seuran pitäisi jostakin taikoa rahat bussikuljetukseen kisareissuille, kun vanhemmat haluaa viettää laatuaikaa ilman muksuja, ts muksut paiskataan harrastuksiin päivähoitoon. Ja jos siitä yhteiskuljetuksesta peritään omavastuuta niin voi kauhea kun on kallista...

Sama homma täällä.

Olen lopen kyllästynyt valittaviin vanhempiin.
Mitään positiivista ei ole ikinä sanottavana. Mitään ei olla valmiita itse tekemään.
Vanhemmat ovat niin itsekkäitä ja samaa itsekkyyttään opettavat jälkikasvulleen.

Välillä tuntuu, että yhdessä tekemisen ajatus on kokonaan kadonnut. Se oma henkilökohtainen hyvä on aina lähinnä, muista viis.

Nyt lopetan minäkin.

Sama myös täällä! Valmensin 13 vuotta ja kyllä pääosa kanssakäymisestä vanhempien kanssa oli sitä valitusten vastaanottamista ties mistä asioista, varsinkin viimeiset 5 vuotta. Tuntui, että joka vuosi vastassa oli vain entistä hankalampia ja itsekkäämpiä "kaikki-mulle-ja -mun-perheelle-HETI-ilman-vaivaa"-vanhempia...

Tässäpä muutamia tyypillisimpiä marmatuksen aiheita:

- Millon oli kisapuvut liian kalliita (hehän itse hylkäsivät halvemman pukumallin!?)
- Harjoitusajat eivät sopineet perheen muihin menoihin, voisiko päiviä vaihtaa? (ilmeisesti valmentajalle on kuitenkin aina sovittava ja muuta elämää ei oleteta olevan?)
- Maksut olivat kohtuuttomia (ja samaan hengenvetoon valitetaan juuri sitä, ettei seuralla ole sitten mihinkään varaa)
- Kisat huonoina ajankohtina kun on äidillä jumppa juuri silloin, voisiko kisaa siirtää? (Kisat koko Etelä-Suomen yhteiset, ei ole kyllä vaatimuksilla rajaa...)
- Voisiko pitää vanhempainiltoja ja vanhempainvartteja lapsen edistyksestä EDES kerran kuussa että tiedetään miten ura etenee? (Siis mitä hemmettiä?!!! Kyse oli 7-vuotiaista voimistelijoista, ehkei pitäisi perheen ottaa ihan näin vakavasti...voi tyttöparkoja.)
- Miksi sm-joukkueeseen pääsee vaan parhaat (kyse 12-vuotiaista)? (Niin no, miten sen vääntäisi rautalangasta, että yleensä tällä tasolla joukkueeseen valitaan ne, jotka todennäköisemmin onnistuvat??)
- Eikö seura voisi hoitaa kyydityksiä kisoihin kun vanhemmat ei millään viitsisi lähteä omalla autolla? (eli kisoihin kuitenkin haluavat katsomaan, muttei sen vertaa viitsitä nähdä vaivaa, että naapurikaupunkiin ajaisivat edes sitten omalla autolla!)
- Ja loppukruunaus: "Voisitko kirjata onnistuneet suoritukset ylös ja antaa listan minulle harjoitusten jälkeen kun olemme mieheni kanssa luvanneet euron jokaisesta onnistumisesta. Jos tällä tavalla saataisiin se sarja vihdoin esiintymiskuntoon että kehtaisi mummin pyytää katsomoon" (WHAT ???)

Marmatus ja kumalliset vaatimukset loppuivat vasta sitten kun löin oven perässäni viimeisten harkkojen jälkeen kiinni. Siinäpähän hetken ihmettelivät, että miksi ihmeessä lopetin ja mistä uusi valmentaja saataisiin. No kun valmentaja löytyi ja harkkoja oli takana viikko, niin kolmasosa ryhmästä oli lopettanut. Olis ehkä vanhempienkin kannattanut pikkuisen miettiä marmatuksen aiheitaan ja sitä, oliko se ainainen tyhjänvalitus lapsen harrastuksen ja urheilu-uran loppumisen arvoista. Kyse oli siis lahjakkaista ja kilpalajia harrastavista lapsista. Sääli lapsia, muttei sitä sentään omasta mielenterveydestään viitsi luopua pelkän hyväntekeväisyyden vuoksi.