Olen ollut 1997 lähtien työkyvytön mielenterveyden sairauden vuoksi. Olkaa onnelisia, että teillä on työkykyä jäljellä, edes pikkuisen. Minulla ei ole työelämän tavoitteita ollenkaan, koska en jaksa. Minä teen 2-3 tuntia viikossa töitä ja se piristää mieltä.
Minun asiat ovat hyvin siitä huolimatta vaikka olen työkyvytön yksilö. Minulla on terve puoliso työelämässä ja lemmikkieläin, joka on minulle rakas. Minulla on ystäviä ja kavereita. Minulla on katto pään päällä eli on oma koti.
Joskus tuntuu siltä, että elämä kaatuu päälle mutta se kuuluu asiaan. Minulla on liikaa vapaa-aikaa mietiskellä elämääni ja työkyvyttömyyttäni.
Nämä mielenterveyden sairaudet ovat viheliäisiä, koska elämän laatu heikentyy huomattavasti. Ja meitä on monta, jotka kärsivät mielenterveydellisistä sairauksista.
Minulla oli haave, että olisin ura nainen mutta se ei toteutunutkaan. Nyt pitää elää päivä kerrallaan eteenpäin vaikka joskus tuntuu siltä, että mennään taaksepäin.
Mutta kaikesta huolimatta en ajatellut tehdä itsemurhaa vaikkakin se on käynyt monesti mielessä. Minun elämässä kuitenkin on asiat suhteellisen hyvin. Positiivisyys on elämän kantavia voimia minulla. Asennetta elämään niin kyllä se siitä suttaantuu.
Kaikkea hyvää niille, jotka lukivat tämän.
työkyvytön
joku
1
382
Vastaukset
- nintsu
itse olen vasta 22 ja nyt jo eläke paperit pistetty ja työkkäri ei siksi tarjoa töitä, mutta on mulla tulot kuiteskin 1000
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?781540En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061277- 1201247
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781166Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701034IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var84841Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9782- 42775
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän381751Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?123701