Osaavatko vauvat taktikoida?

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Lapsi on luotu mukana kannettavaksi

Vaikka ihmisellä ei ole enää karvapeitettä johon takertua, ihmisvauvat osaavat asettua vaistomaisesti kannetun poikasen ns. sammakkoasentoon, ja erityisesti naisilla on kantamiseen hyvin soveltuva lantio. Korostunut vyötärön- ja lantionseutu kehittyivät evoluution siinä vaiheessa, kun karvapeite oli kadonnut ja ihminen noussut suoraselkäiseen pystyasentoon. Pieni vauva, joka nostetaan maasta ilmaan, koukistaa jalkansa automaattisesti koukkuun ja jopa kipristää varpaitaan, aivan kuin yrittäisi tarttua niillä kiinni olemattomasta karvapeitteestä. Koska vauva ei pystynyt seuraamaan vanhempiaan, eikä pärjännyt yksin pesässä, hänet oli otettava mukaan; näin ollen karvaton ihmislapsi kuuluu kannettaviin poikasiin.

Vauvojen "pesät" ovat nykyään turvassa pedoilta, mutta sekä itse "pesäkolo", että sen ulkopuolinen maailma on niin vilkas, täynnä liikkuvia ja metelöiviä nykyaikaisia "pedon merkkejä", että kantaminen tarjoaa vauvalle suojan informaatiotulvaa vastaan. Vaunuissa ja rattaissa kulkeva lapsi ei ole samalla tavoin turvassa, vaikka näennäisesti onkin suojattu kuomuin ja peittein.

Kantaminen vaikuttaa lapsen kaikkiin aisteihin. Vauva aistii ja kokee asioita, joista hän ilman kantamista pääsisi osalliseksi vasta opittuaan kävelemään: lastaan kantava äiti kumartelee, hypähtelee, keinuu, kurottuu. Hereillä oleva vauva näkee kaiken aikuisen tasolta, jolloin ympäristö ja arkiaskareet tulevat hänelle tutuiksi. Kannetut lapset ovat usein tyytyväisiä ja itkuttomia sellaisissakin tilanteissa ja kehitysvaiheissa, joissa ei-kannetut lapset itkevät paljon ja stressaantuvat helposti. Kantaminen vaikuttaa myös kantajaan. Vauvaa kantava vanhempi on vapaa liikkumaan, koska vauva kulkee parhaimmillaan miltei huomaamatta mukana. Kun vauva on mukana elämässä, eikä pysäytä sitä kodin seinien sisäpuolelle tai vain vaunuilla päästäviin tiloihin, vanhemman on helpompi mukautua perhe-elämän tuomiin muutoksiin.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

Lisää täällä: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

heips. kirjoitti:

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Lapsi on luotu mukana kannettavaksi

Vaikka ihmisellä ei ole enää karvapeitettä johon takertua, ihmisvauvat osaavat asettua vaistomaisesti kannetun poikasen ns. sammakkoasentoon, ja erityisesti naisilla on kantamiseen hyvin soveltuva lantio. Korostunut vyötärön- ja lantionseutu kehittyivät evoluution siinä vaiheessa, kun karvapeite oli kadonnut ja ihminen noussut suoraselkäiseen pystyasentoon. Pieni vauva, joka nostetaan maasta ilmaan, koukistaa jalkansa automaattisesti koukkuun ja jopa kipristää varpaitaan, aivan kuin yrittäisi tarttua niillä kiinni olemattomasta karvapeitteestä. Koska vauva ei pystynyt seuraamaan vanhempiaan, eikä pärjännyt yksin pesässä, hänet oli otettava mukaan; näin ollen karvaton ihmislapsi kuuluu kannettaviin poikasiin.

Vauvojen "pesät" ovat nykyään turvassa pedoilta, mutta sekä itse "pesäkolo", että sen ulkopuolinen maailma on niin vilkas, täynnä liikkuvia ja metelöiviä nykyaikaisia "pedon merkkejä", että kantaminen tarjoaa vauvalle suojan informaatiotulvaa vastaan. Vaunuissa ja rattaissa kulkeva lapsi ei ole samalla tavoin turvassa, vaikka näennäisesti onkin suojattu kuomuin ja peittein.

Kantaminen vaikuttaa lapsen kaikkiin aisteihin. Vauva aistii ja kokee asioita, joista hän ilman kantamista pääsisi osalliseksi vasta opittuaan kävelemään: lastaan kantava äiti kumartelee, hypähtelee, keinuu, kurottuu. Hereillä oleva vauva näkee kaiken aikuisen tasolta, jolloin ympäristö ja arkiaskareet tulevat hänelle tutuiksi. Kannetut lapset ovat usein tyytyväisiä ja itkuttomia sellaisissakin tilanteissa ja kehitysvaiheissa, joissa ei-kannetut lapset itkevät paljon ja stressaantuvat helposti. Kantaminen vaikuttaa myös kantajaan. Vauvaa kantava vanhempi on vapaa liikkumaan, koska vauva kulkee parhaimmillaan miltei huomaamatta mukana. Kun vauva on mukana elämässä, eikä pysäytä sitä kodin seinien sisäpuolelle tai vain vaunuilla päästäviin tiloihin, vanhemman on helpompi mukautua perhe-elämän tuomiin muutoksiin.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

Lisää täällä: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Lue lisää

Jean Liedloffin kirja The Continuum Concept ilmestyi alunperin jo 1975 ja siitä on tullut ”pehmeän lastenhoidon” klassikko. Kirjan näkökulma on evoluutiopsykologinen.

Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan – siihen saakka kunnes alkavat ryömiä – sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla.

Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.

Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn.

Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.

Lue lisää:
http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html

heips. kirjoitti:

Jean Liedloffin kirja The Continuum Concept ilmestyi alunperin jo 1975 ja siitä on tullut ”pehmeän lastenhoidon” klassikko. Kirjan näkökulma on evoluutiopsykologinen.

Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan – siihen saakka kunnes alkavat ryömiä – sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla.

Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.

Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn.

Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.

Lue lisää:
http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html

Lue lisää

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

heips. kirjoitti:

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

Lue lisää

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

heips. kirjoitti:

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Lue lisää

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

heips. kirjoitti:

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

Lue lisää

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki.

Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin.

Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.

heips. kirjoitti:

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki.

Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin.

Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.

Lue lisää

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

heips. kirjoitti:

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Lue lisää

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

heips. kirjoitti:

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Lue lisää

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

heips. kirjoitti:

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Lue lisää

Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.

Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi

1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.

2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.

3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.

4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.

5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti

6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä

7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi

8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan

9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen

10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa

heips. kirjoitti:

Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa.

Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi

1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.

2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.

3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.

4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.

5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti

6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä

7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi

8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan

9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen

10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa

Lue lisää

Suosittelen tätä kantoreppua (hyvin ergonominen, ei väsy hartiat yhtään): http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/manduca/

heips. kirjoitti:

Suosittelen tätä kantoreppua (hyvin ergonominen, ei väsy hartiat yhtään): http://www.babyidea.fi/kantoliinoista/manduca/

Lue lisää

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.

Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.

Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.

Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.

Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti.

"Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.

Jatkuu täällä: http://www.imetys.fi/itu/imetysuutisia/artikkelit/suuritarpeinen.php

heips. kirjoitti:

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.

Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.

Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.

Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.

Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti.

"Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.

Jatkuu täällä: http://www.imetys.fi/itu/imetysuutisia/artikkelit/suuritarpeinen.php

Lue lisää

onko pakko aina copy-pastettaa tätä samaa p*****????!!!???!!

aegtaet kirjoitti:

onko pakko aina copy-pastettaa tätä samaa p*****????!!!???!!

vaikka mielenkiintoista asiaa olikin niin eikö voisi vaikka linkittää? Tämä on jonkun sortin plagiointia, kun ei ole kirjoittajaa yms. esillä. Enemmän sitä luottaisi sellaiseen tekstiin, joka olisi ihan nimellä julkaistua oikeassa lähteessä.

mottrr kirjoitti:

vaikka mielenkiintoista asiaa olikin niin eikö voisi vaikka linkittää? Tämä on jonkun sortin plagiointia, kun ei ole kirjoittajaa yms. esillä. Enemmän sitä luottaisi sellaiseen tekstiin, joka olisi ihan nimellä julkaistua oikeassa lähteessä.

Lue lisää

Kaikissa on lähde mukana. Teksti jatkuu seuraavassa viestissä. Kun teksti on loppunut, lopussa on se lähde (kirja). Linkkiä vaikea laittaa kirjaan. :)

on lähteet kirjoitti:

Kaikissa on lähde mukana. Teksti jatkuu seuraavassa viestissä. Kun teksti on loppunut, lopussa on se lähde (kirja). Linkkiä vaikea laittaa kirjaan. :)

Kopioi tuo teksti jonnekin blogi-palveluun, niin saat tehtyä linkin siihen. Säästät omaa ja meidän muidenkin aikaa.

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

Jos tekee mieli ottaa lapsi syliin, niin ota. Tulee vielä päivä jolloin et saa lastasi syliin vaikka haluaisit.

Rakkautta ja läheisyyttä ei voi antaa liikaa. Lapsen "kasvattaminen" tai "opettaminen" itkettämällä on mielestäni julmaa.

Itsenäistyminen ja vauvan tietoisuus omasta itsestä tulee kyllä opittua muulla tavalla kuin itkettämällä!

Kitinään "ei tarvitse" reagoida, sillä se voi olla ilmakupla, huono asento tai joku muu ohimenevä vaiva. Jos vaiva on suuri, se ei mene ohi ilman itkua. Yksinkertaista, vai mitä.

Vauvan itku on sydäntäsärkevää juuri siksi, että äiti (tai isä) ottaisi vauvan syliin. Niin homman on tarkoitettukin toimivan! :)

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

ei ole ihan yhtä hyvä ratkaisu. Kantoliinassa ei hartiat tule samalla tavalla kipeäksi, kuin repussa, Ainakin minulla, jolla on ollu kaksi isoa vauvaa, Liinassa se paino jakautuu paremmin ja vauva pystyy nukkumaankin hyvin siinä. Jotkut kätevät osaavat jopa imettää vauvaa liinassa, minä en kyllä sitä osannut. Tosin, ehkä sillä on myös jotain tekemistä rintoje koon kanssa.

heips. kirjoitti:

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.

Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.

Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.

Vauva tilaa mitä tarvitsee
Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä.

Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti.

"Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo.

Jatkuu täällä: http://www.imetys.fi/itu/imetysuutisia/artikkelit/suuritarpeinen.php

Lue lisää

Mielenkiintoista. Kiitos.

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

Mun eka ja ainoaksi jäävä lapseni täyttää helmikuun alussa 2v.Ja minä täytän pian 44v.Poikani on syntymästään asti ollut sosiaalinen ja selvästi "ihmisystävällinen" vauva,ja kehittynyt reippaaksi ja rohkeaksi leikki-ikäiseksi.Ei ole vieläkään tullut missään vaiheessa sitä ujosteluvaihetta hänelle.No,tämä on tietysti sisäsyntyinen luonne- ja temperamenttikysymys myös.
Mutta poika on saanut olla paljon sylissä,kotioloissa ja muiden ihmisten keskuudessa.Ja noin pieni lapsi kuin sinulla on,niin pidä ihmeessä häntä sylissä just mahdollisimman paljon.Kuten tuossa muut vastaajat jo selittävätkin,niin ihmisvauva on kyllä kuin apinanpoikanen,tai muu pikku eläimenpoikanen,sikäli että emon/isin tai muun läheisen hoitajan ruumiillinen kontakti on se paras turva ja tyynnytys!
Sieltä sylistä/kantoliinasta tms. on turvallista ja mukavaa aistia ja pikkuhiljaa havainnoida uutta,aluksi vain hämmentävää ja pelottavaa maailmaa.Kyllä se uteliaisuus vauvoilla on,mutta sille pitää antaa tilaa,eli pitää pelot loitolla.Ja syli on siihen paras tapa.Sylittely on myös vauvan aluksi ainoa tapa seurustella kanssasi.Hän on kontaktissa ja yhteydessä sinuun.Sehän on sosiaalisuuden merkki.
Äläkä yhtään välitä mitä muut ihmiset,vaikka sukulaiset ja läheiset kommentoivat.
Minusta on kyllä ihan kieroutunutta että vastasyntyneitä,tai edes pikkulapsia ruvetaan koulimaan ja karaisemaan.Että tulee sylivauva!! Huh,huh.Vauvat tosiaan kuuluvat syliin ja lähikontaktiin.Se on luonnon laki,ja se kannattaa onnellisena tiedostaa.
Uskon että sillä jo rakentuu vauvan perusturvallisuuden tunne ja luottamus.Ensiksi hän luottaa sinuun,että olet lähellä,suojelet,rakastat häntä.Sitten hän luottaa muihin ihmisiin ja ilmiöihin,eli että tämä outo maailma on käsiteltävissä eikä pelkkä uhka.Ja sitten hän alkaa luottamaan myös itseensä.
Ja jospa onkin näin että sylivauvoista tulee iloisempia,terveempiä ja tasapainoisempia vauvoja.Eivät hyppele seinille joka vieraan nähdessään,koska ovat saaneet vahvan turvallisen alun elämäänsä.Ja sitä paljon puhuttua itseluottamusta.
Yhtälailla kun suitsutetaan imettämisen tärkeyttä,niin enempi pitäis minusta muistuttaa vanhempia ja mummeja,kummeja yms.siitä sylistä ja läheisyydestä pikkulasten kanssa.Ota syliin aina kun pikkuinen pyytää.Ei se siellä kovin kauan todellakaan "nyhjää"....Minun poikani viilettää jo omillaan joka paikkaan,liiaksikin.....!!! Ja on vasta vajaa 2 vuotias.Ja syliin tulee kyllä mielellään myös,tämän tästä,tankkaamaan läheisyyttä.Mutta aina vaan vähemmän,kun aika kuluu....
Toivottavasti miehesi ja hänen sukulaisensa voivat kanssa hyväksyä tämän ajattelumallin.Suomessa ja monissa länsimaisissa kulttuureissa on kyllä "kylmää kyytiä" jo vauvasta lähtien,jestas.
Mutta pidä sinä pintasi.Ole lämmin turva vauvallesi,koska se on äitien ja emojen ikiaikainen homma ja oikeus.Nauti vauvastasi ja maailman tärkeimmästä tehtävästäsi.
Mukavaa joulun odotusta sinulle ja tsemppiä.

heips. kirjoitti:

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Lapsi on luotu mukana kannettavaksi

Vaikka ihmisellä ei ole enää karvapeitettä johon takertua, ihmisvauvat osaavat asettua vaistomaisesti kannetun poikasen ns. sammakkoasentoon, ja erityisesti naisilla on kantamiseen hyvin soveltuva lantio. Korostunut vyötärön- ja lantionseutu kehittyivät evoluution siinä vaiheessa, kun karvapeite oli kadonnut ja ihminen noussut suoraselkäiseen pystyasentoon. Pieni vauva, joka nostetaan maasta ilmaan, koukistaa jalkansa automaattisesti koukkuun ja jopa kipristää varpaitaan, aivan kuin yrittäisi tarttua niillä kiinni olemattomasta karvapeitteestä. Koska vauva ei pystynyt seuraamaan vanhempiaan, eikä pärjännyt yksin pesässä, hänet oli otettava mukaan; näin ollen karvaton ihmislapsi kuuluu kannettaviin poikasiin.

Vauvojen "pesät" ovat nykyään turvassa pedoilta, mutta sekä itse "pesäkolo", että sen ulkopuolinen maailma on niin vilkas, täynnä liikkuvia ja metelöiviä nykyaikaisia "pedon merkkejä", että kantaminen tarjoaa vauvalle suojan informaatiotulvaa vastaan. Vaunuissa ja rattaissa kulkeva lapsi ei ole samalla tavoin turvassa, vaikka näennäisesti onkin suojattu kuomuin ja peittein.

Kantaminen vaikuttaa lapsen kaikkiin aisteihin. Vauva aistii ja kokee asioita, joista hän ilman kantamista pääsisi osalliseksi vasta opittuaan kävelemään: lastaan kantava äiti kumartelee, hypähtelee, keinuu, kurottuu. Hereillä oleva vauva näkee kaiken aikuisen tasolta, jolloin ympäristö ja arkiaskareet tulevat hänelle tutuiksi. Kannetut lapset ovat usein tyytyväisiä ja itkuttomia sellaisissakin tilanteissa ja kehitysvaiheissa, joissa ei-kannetut lapset itkevät paljon ja stressaantuvat helposti. Kantaminen vaikuttaa myös kantajaan. Vauvaa kantava vanhempi on vapaa liikkumaan, koska vauva kulkee parhaimmillaan miltei huomaamatta mukana. Kun vauva on mukana elämässä, eikä pysäytä sitä kodin seinien sisäpuolelle tai vain vaunuilla päästäviin tiloihin, vanhemman on helpompi mukautua perhe-elämän tuomiin muutoksiin.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

Lisää täällä: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Lue lisää

Eilen viimeksi kun katselin vauvaani toisen sylissä, tuli mieleen pieni simpanssivauva...hän oli aivan samanlaisessa asennossa ja jos kantajalla olisi ollut turkki niin varmaan olisi siinä pysynyt tarkertumalla turkkiin :). Vauvan on ehdottomasti paras kun saa roikkua mukana :).

heips. kirjoitti:

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Lapsi on luotu mukana kannettavaksi

Vaikka ihmisellä ei ole enää karvapeitettä johon takertua, ihmisvauvat osaavat asettua vaistomaisesti kannetun poikasen ns. sammakkoasentoon, ja erityisesti naisilla on kantamiseen hyvin soveltuva lantio. Korostunut vyötärön- ja lantionseutu kehittyivät evoluution siinä vaiheessa, kun karvapeite oli kadonnut ja ihminen noussut suoraselkäiseen pystyasentoon. Pieni vauva, joka nostetaan maasta ilmaan, koukistaa jalkansa automaattisesti koukkuun ja jopa kipristää varpaitaan, aivan kuin yrittäisi tarttua niillä kiinni olemattomasta karvapeitteestä. Koska vauva ei pystynyt seuraamaan vanhempiaan, eikä pärjännyt yksin pesässä, hänet oli otettava mukaan; näin ollen karvaton ihmislapsi kuuluu kannettaviin poikasiin.

Vauvojen "pesät" ovat nykyään turvassa pedoilta, mutta sekä itse "pesäkolo", että sen ulkopuolinen maailma on niin vilkas, täynnä liikkuvia ja metelöiviä nykyaikaisia "pedon merkkejä", että kantaminen tarjoaa vauvalle suojan informaatiotulvaa vastaan. Vaunuissa ja rattaissa kulkeva lapsi ei ole samalla tavoin turvassa, vaikka näennäisesti onkin suojattu kuomuin ja peittein.

Kantaminen vaikuttaa lapsen kaikkiin aisteihin. Vauva aistii ja kokee asioita, joista hän ilman kantamista pääsisi osalliseksi vasta opittuaan kävelemään: lastaan kantava äiti kumartelee, hypähtelee, keinuu, kurottuu. Hereillä oleva vauva näkee kaiken aikuisen tasolta, jolloin ympäristö ja arkiaskareet tulevat hänelle tutuiksi. Kannetut lapset ovat usein tyytyväisiä ja itkuttomia sellaisissakin tilanteissa ja kehitysvaiheissa, joissa ei-kannetut lapset itkevät paljon ja stressaantuvat helposti. Kantaminen vaikuttaa myös kantajaan. Vauvaa kantava vanhempi on vapaa liikkumaan, koska vauva kulkee parhaimmillaan miltei huomaamatta mukana. Kun vauva on mukana elämässä, eikä pysäytä sitä kodin seinien sisäpuolelle tai vain vaunuilla päästäviin tiloihin, vanhemman on helpompi mukautua perhe-elämän tuomiin muutoksiin.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

Lisää täällä: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Lue lisää

En tiedä lapsen kasvatuksesta mitään mutta tuo kuulostaa järkevältä. Jos ajatellaan että lapsi lyödään matalaan kärryyn ja seiltä se näkee vain jokseenkin asioita muttei mitään mitä vanhemmat tekee niin sille ei tule esimerkkiä. Ainahan sanotaan että isin pitää olla esimerkki mutta onko näin. Jos lapsi on aikuisen tasolla kannossa niin hän kasvaisi mahdollisesti järjellä ajatellen paljon sosiaalisemmaksi ja pystyvämmäksi ehkä myös etenevämmäksi ja näkien kaikki mitä aikuinen tekee oppii myös tietyt perustaidot ihan pienestä pitäen. Luulisi että tietyllä pienellä aivokapasiteetilla vauva ikäänkuin osallistuisi jokaiseen touhuun mukaan vaikka kaikista aikuisista vauva vain töpöttää kannossa täysin passiivisesti mutta eihän se varmaan todellisuudessa ole passiivinen? Kyllä tuossa on järkeä...kaikki ostelee kulutushysteriassa vaunuja yms....köyhä pääsee pitemmälle kun käyttää kaikkia primitiivisia keinoja...vauva oppii niin taistelu, väittely, osto, neuvottelu, keskustelu ja muut taidot paljon herkemmin. Ehkä myös ;) miehen tai naiseniskutaidot....niitä vauva tulee tarvitsemaan sitten kun murrosikä tulee. Joiltakinhan nuo taidot taitaa olla kokonaan kadoksissa :(

heips. kirjoitti:

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Lue lisää

ihme tälläinen vauvakouluttaja on????????en ole eläissäni kuullut? itselläni 4 lasta ja ammatiltani lastenhoitaja noin 25 vuoden kokemuksella. kyllä lapsen itkuun on ehdottomasti vastattava ja otettava lapsi syliin, syli on se paikka joka tuo turvallisuusentunteen avuttomalle pienokaiselle, ehdottomasti!

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

opetettiin että lapsen pitää antaa huutaa että se vahvistaa keuhkoja, ja lasta ei saanut pitää sylissä, siitä tulee hemmoteltu ja lasta ei saanut ottaa kädestä kiinni ,siitä tulee bakteereja lapsen käteen, ja lasta piti syöttää 4 tunnin välein eikä saanut antaa mitään välillä ja väliajat piti ulkoiluttaa vauvaa että sille tuli vahvat keuhkot. Nämä ovat arvo ylpön saksasta tuomia ns uudenaikaisia kasvatusohjeita viime vuosisadan alkupuolelta ja ns valistuneet koulujakäyneet suomalaiset noudattivat näitä sotilaallisia ohjeita. Samaa rataa olivat sitten ruuminkunnon nostatukset ja rivimarssit kansakoulussa tamburiinin tahdissa. Tahdissa mars yy kaa koo.
Onneksi yleinen hygienia on noussut huomattavasti ja lasta saa pitää kädestä ja lapsi saa kosketella tavaroita, ja nyt tiedetään kuinka tärkeää vauvan on saada ruokaa silloin kun sillä on nälkä, jos maito ei riitä 4 tunniksi niin syötetään kahden kolmen tunnin välein, ainakin alussa. Ja että pienokainen tarvitsee syliä onhan sen nimikin sylivauva. Ja pienokainen tarvitsee enemmän läheisyyttä kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi kuin sotilaallisia urheiluharjoituksia.
Oma äitini kasvatti 8 lasta tuolla sotilaallisella tavalla ja moitti kilvan meitä lapsia sitten siitä että omat lapsemme ovat saaneet syliä yllinkyllin ja kantoreppua ja kädestäpitoa. Me olemme käyttäneet vaippoja pienokaisillamme emmekä ole istuttaneet heitä potalla tuntikausia joka päivä. Ja niin heistä on tullut aktiivisia herkkiä tuntevia aikuisia. Ja kun he saavat lapsia he osaavat vierihoidon , imetyksen ja keskustelevat pienokaistensa kanssa kuin tasavertaiselle, ja itse mummana ihmettelen pienen lapsenlapsen viisautta, pienessä ihmisessä asuu suuri filosofi, mutta olisiko hän sitä jos hänen ensikontaktinsa olisivat olleet vain ne neljän tunnin välein olevat ruokakontaktit ensimmäisen elinvuotensa ajan. Pienokaisen sosiaalinen kasvu alkaa sylistä.

Danja kirjoitti:

Turvan hakemiseksi minäkin sen ajattelin mutta mies (ja hänen perheensä) ovat toista mieltä, että pitäisi jokaiseen itkuun hypätä ottamaan vauva syliin; vauva muuten huomaa ettei tarvi kuin päästää vähän itkua ja heti pääsee syliin ja tulee muuten sylivauva. No enhän minä jokaiseen itkuun olekaan hyppäämässä mutta kun raasu alkaa itkemään pää punasena niin tottakai äitinä otan pienen syliin! Sitäpaitsi hyvähän se on miehen sanoa noin kun ei ole päivisin paikalla kuuntelemassa sitä sydäntä ja korvia särkevää itkua taikka joudu herään öisin (yleensä ei kyllä herääkään vaikka pommi räjähtäisi vieressä).

Onko rintareppu yhtä hyvä ratkaisu kuin kantoliina?

Lue lisää

heip...

itse en suosittelisi ollenkaan rintarppua, koska siinä kannattelet hartioilla vain vauvaa repussa. liinassa vauvan paino jakaantuu lantiolle myös ja kantaminen ei tunnu missään..itselläni vauva nukkui jopa 3h unia liinassa ja sängyssä päikkäreitä noin tunnin...liinassa, kun lapsi nukkui niin olin joko kylässä, käviin kaupungilla shoppailemassa, tein kotitöitä tai kävin kävelyllä ja hyvin meni aina. myös on olemassa kantoreppuja, joissa paino myös jakaantuu lanteille tasaisesti toisin kuin markettien rintarepuissa...kun poika oli 1,5v ostin kantorepun ulkomaan matkaa varten ja oli hintansa väärti, kuljettaa lasta lentokentällä, ihmisvilinässä ja ulkomailla missä rattailla olisi ollut mahdotonta liikkua.
suosittelen sinua etsimään omalta paikkakunnaltasi jonkun lastentarvikeliikkeen tai sitten netistä niitä löytyy miljoona :) ja hommata jokin kantojuttu. kaupasta saa opastusta ja vaihtoehtoja heti. ja netitä kantoliinakanava.com tai fi löytyy omalta paikkakunnalta ilmaisia opastajia liinojen käyttöön...itse en olisi hoksannut liinan käyttöä, vaikka ohjeet olivatkin niin ilman henkilökohtaista opastusta.
Kanna lastasi :)
itse vein juuri joulunpyhinä liinan lainaan ystävälleni, opastin käyttöä hänelle ja vauva nukahti minulle liinaan 1,5h ajaksi :)
Ja tuolla alempana heips kertoi errän heimon lapsista niin meillä, kun lasta on kannettu niin nyt on uskalis, rohkea tutkimaan ympäristöä, ei arkaile( ei kai joulupukkia lasketa mukaan :) ) ja kun halipula iskee kesken leikkien ja äiti on tiskaamassa niin me halitaan siinä hetki..ja jatketaan omia puuhia. ja ne naisen lanteet on hyvät kantamiseen...ainakin meillä toimii ja poika tykkää olla sylissä :)

Kyllä 5vk.n ikäinen vauva on niin pieni ettei se osaa taktikoida ja itse olen sitä mieltä että vauva ei voi saada syliä liikaa :-)
Kantoliinat yms on käteviä paljon sylissä viihtyvälle vauvalle, jää kädet äidiltä ja isältä vapaaksi kun lapsen saa kantoliinan kyytiin.

Siis yh ei saa itse laittaa ruokaa eikä syödä, pyykit voi jättää pesemättä ja ripustamatta kuivumaan? Huustollia, jonka lattialla jo 2-kuinen haluu olla, ei saa siivota?
Vessassa ei saa itse käydä? Kuka tuo ruokatavarat kotiin, joulupukkiko? Olenko vuosia pesemättä itseäni? Jätänkö vastaamatta puhelimeen, koska siellä se ainut ystävä enää on?

Kuulehan. Tällä metodilla on pian sossuämmät kimpussa ja lapsi viedään luksushuusholliin, jonka siivoukset ja etelänmatkat ME veronmaksajat kustannamme!
Huostaanoton syynä paskainen huustolli ja tää on tosi kun vesi!!

Onneksi äidit ovat kuin ratsuja ja kantavat vauvoja ylväästi. Apina, joka pitää nukeista... ihmisapina. Muuten vauvojen olisi pitänyt oppia puhumaan tai edes ymmärtämään puhetta syntyessään. Ihmiset luultavasti olisivat jo kuolleet sukupuuttoon.

Roikuta vaan ja kanna ja hoida vauvan kaikki asiat vaikka kakskyt vuotta. Vanhainkotiin ne sut höperö laittaa. Kiittämättömyys on maailman palkka, on vain sanonta. Kaikesta huolimatta, enemmän saat antaa kuin tulet saaman.

Raikko kirjoitti:

Roikuta vaan ja kanna ja hoida vauvan kaikki asiat vaikka kakskyt vuotta. Vanhainkotiin ne sut höperö laittaa. Kiittämättömyys on maailman palkka, on vain sanonta. Kaikesta huolimatta, enemmän saat antaa kuin tulet saaman.

Lue lisää

Asenteellasi pääset ennenaikaiseen hautaan! Kuulostaa siltä tuo!

anteeksi vain, mutta voi hyvä luoja. jo 1kk ikäiset osaavat hyvinkin taktikoida???? eihän pikkuvauvalla ole vielä edes aivot täysin kehittyneet!! pikkuvauva ei tarvitse mitään muuta niin paljon kuin syliä, koska siitä se perusturvallisuudentunne tulee. eihän sitä millään muullakaan voi pienelle vauvalle viestittää. ymmärrän kyllä yksinhuoltajien näkökannan, se on ihan selvä että ittestäänkin pitää huolehtia, mutta eikö sen lapsen silloinkin kuitenkin pitäisi tulla ensimmäisenä. ja lapsilla todella on niitä luonne-eroja, jotka äidille selviää pikkuhiljaa. mutta eihän se lapsen hoito kai ole tarkoituskaan olla helppoa?? jos niin on antanut itsensä ymmärtää niin voi tulla herätys todellisuuteen aika raskaasti. kyllähän ne lapset täytyy hoitaa kun ne hankkiikin, kyllä se vaan niin on että oma elämä jää vähän odottamaan muutamaksi ensimmäiseksi vuodeksi. mutta jos ei sitä tajua niin ei niitä lapsia kannata hankkia. pikkulapsen vanhemmilla ei ole enää varaa olla itsekäs.

ja ap, tämä vastaaja, kuka oli kopioinut paljon tekstiä, oli asialinjalla. tämä netti on vähän kyseenalainen paikka kysellä tämmöisistä asioista, mutta huomasit varmaan itsekkin kuinka hänen kopioimansa tekstit olivat järkeenkäypiä. ja suurimman osan muidenkin vastaajien. maalaisjärjelläkin pääsee pitkälle näissä asioissa. voimia sinulle ja pidä pintasi oman lapsesi kasvatukseen liittyvissä asioissa, tee niinkuin sinusta tuntuu hyvältä ja keskustelkaa näistä asioista usein ja paljon miehesi kanssa.