Surullinen odotus miehen takia

meilä kävi niin että miehen masennus ilmeni kunnolla vasta kun saatiin tietää että odotan esikoistamme. sillon hän ei asiasta puhunu mutta nyt jälkeen päin hän on sanonu että siitä tuli kauheet paineet, miten selviää rahallisesti, millanen isä hänestä tulee, mitä jos hän ei osaakkaan tai pysty olemaan isä ja huolehtimaan pienestä ihmisen alusta.. jne, ne paineet kasvoi ja kasvoi kun ei osannu puhua niistä ja pikkuhiljaa hän vaipui just tuollaseen samanlaiseen hälläväliä tilaan jota kuvailit. Mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. Hän jopa lopetti työt. Kun synnytys lähestyi, hän pikkuhiljaa piristyi ja kun lapsi saatiin maailmaan, kaikki muuttui kertaheitolla. Hän oli iloinen ja pirteä, rakastava isä. Täynnä energiaa.

Sen jälkeen ollaan läpikäyty yksi masennuskausi. Se oli tavallaan kauheampaa, kun nyt vauva oli maailmassa eikä häntä silti jaksanut koko ajan kiinnostaa. Sain hoitaa kotityöt itsekseni ja vauvan myös. Mutta kuten jo aikasemmin kirjotin, ite oon mieheni valinnu ja rakastan häntä yli kaiken masennuksesta huolimatta. Se on niin pirullista kun yrittää olla syyttämättä itteensä tai sitä puolisoa kun ei vaan osaa ymmärtää miks toinen ei yksinkertasesti ota itteensä niskasta kiinni ja piristy tai tee jotain.

Mutta siinä ei auta muu ku kärsivällisyys ja aika. Älä painosta miestäs tekemään mitään, mutta yritä ehdotella kaikkee pientä mukavaa. miekin joka päivä pyysin miestä kävelylle ja kauppareissulle vaikka tiesin ettei se kuitenkaan lähde. Älä tuputa seuraas, apuas, neuvojas, mutta älä myöskään hylkää. Se on vaikeeta uskoo, mutta jonain päivänä sie vaan huomaat että onpas hän taas vähän ilosempi.

meille on nyt toinen lapsi tuloillaan, ja pelkään kyllä vähän seuraavaa masennuskautta. Mutta oon tsempannu itteeni sitä varten, ja nyt ainakin viimestään tiiän että se on tulossa, eikä se sitten pääse yllättämään. Edelliskerroilla oon ajatellu että hyvä nyt se meni ohi ja kaikki on taas hyvin. mutta nyt tiiän että se tulee aina olemaan meijän elämässä taustalla. se voi tulla millon vaan, eikä sille sillon mitään voi. täytyy vaan olla ite vahvempi. Ja se tuntuu monesti epäreilulta, että miks miun pitää jaksaa kaikkee vaikka toinen voi vaan luovuttaa ja löhötä sohvalla viikko-kuukausi tolkulla, mutta siinä on vaan nieltävä ylpeytensä ja tehtävä mitä tarvii tehhä.

:) kaikkeen sitä pystyykin ku on kyse jostakin rakkaasta :)

Talvimasennus ei tullut sinänsä yllätyksenä, mutta se tuli, että se voi olla näin ankaraa ja kestää näin pitkään. Mies ei ole myöskään ennen valittanut noin paljon asioista, kaikki tuntuu olevan huonosti. Se tuntuu loukkaavalta ja turhauttavalta, kun itse yrittää tehdä kaikkensa, että toisella olisi vähän helpompaa. Ehkä se voi olla jonkinlaista paniikkia miehen puolelta nyt kun vauva on tulossa, mutta se ei tunnu reilulta. Kotitöiden tekemättä jättäminen ei tosiaan ole ratkaisu, koska jos minä vaikka jään odottamaan että mies vie roskat, niin meillä on kohta eteinen täynnä roskapusseja. Mikään perfektionisti en onneksi ole noiden kotitöiden suhteen, joten eivät ne minua liikaa rassaisi, jos vaan voisin jättää raskaimmat työt miehelle tai hellittää muutamaksi päiväksi silloin kun oikein supistelee. Koirat on kuitenkin pakko hoitaa päivittäin, pitää keittiö jonkinlaisessa kuosissa ym. Siivota ehtii sitten kun jaksaa. Se auttaisi jaksamaan, jos mies joskus kiittäisi siitä, mitä minä teen. Itse kiitän aina, jos mies tekee jotain sellaista puolestani, mikä ei kuulu hänen normaaleihin rutiineihinsa ja välillä myös niistä tavallisistakin. Minusta toista ihmistä ei saisi pitää itsestäänselvyytenä.

Jaksaisin varmaan paremmin nämä vaikeat ajat, jos mies huolehtisi muulloin minun tarpeistani. Silloin voisi ajatella, että tämä on vaan tällainen vaikeampi kausi ja sitten taas . Hellyyttä saa kuitenkin ruinata aina, vaikka olisi kesä ja kärpäset ja mies kuinka hyvällä tuulella. Sellainen tuntuu nöyryyttävältä ja säälittävältä, enkä siksi viitsi useasti kerjätä, varsinkaan kun se ei tunnu parantavan tilannetta juurikaan. Mies ei jotenkin ota tuota asiaa yhtään vakavasti vaikka olen yrittänyt selittää, että se on minulle tosi tärkeää. Minusta avioliittoon kuuluu se, että puolisot yrittävät täyttää toistensa tarpeet silloin kuin se suinkin on mahdollista.

Keskustelin tuosta hellyysasiasta eilen illalla miehen kanssa ja hän lupasi yrittää. Katsotaan nyt tapahtuuko mitään. Sanoin hänelle sen, että sille ei voi mitään, jos hänellä on vaikeaa eikä jaksa, mutta että yrittäisi muistaa asian silloin kun hänellä menee ihan hyvin.

Kärsin nuorempana vakavaksi määritellystä masennuksesta, joka parani pitkällä terapialla niin, ettei ole palannut sen jälkeen, mitä nyt mieliala notkahtaa välillä muutamaksi päiväksi tai viikoksi elämän ongelmien takia, mutta sellaista en kutsuisi masennukseksi. Mieheni ei suostu terapiaan, käy vaan yksityisellä hakemassa lääkkeitä. Olen itse välillä harkinnut terapian aloittamista, mutta tuntuisi vähän hullulta käydä terapiassa hakemassa apua siihen, miten selviän miehen kanssa, joka tarvitsisi terapiaa, mutta ei siihen suostu:o

Musta raita kirjoitti:

Kärsin nuorempana vakavaksi määritellystä masennuksesta, joka parani pitkällä terapialla niin, ettei ole palannut sen jälkeen, mitä nyt mieliala notkahtaa välillä muutamaksi päiväksi tai viikoksi elämän ongelmien takia, mutta sellaista en kutsuisi masennukseksi. Mieheni ei suostu terapiaan, käy vaan yksityisellä hakemassa lääkkeitä. Olen itse välillä harkinnut terapian aloittamista, mutta tuntuisi vähän hullulta käydä terapiassa hakemassa apua siihen, miten selviän miehen kanssa, joka tarvitsisi terapiaa, mutta ei siihen suostu:o

Lue lisää

ei suostu terapiaan?
Depressio nyt on "hieman" eri kuin Marsit ja Venukset!

Jaksamisia aloittaja sinulle!

Ai et implisiittisesti vihjaat tän naisen olevan jotenkin syypää miehen tilaan? Älkää nyt helvetissä. Ei tosta oo mistään mies/naiskuviosta kysymys vaan siitä et mies on tottunut passuuttamaan jotakuta (ensin äiti, sitten vaimo) ja voi sitten heittäytyä masentuneeksi kun huvittaa. Jos tietää itse olevansa masentunut niin pitäis suostua terapiaan. Mistä tuollaisia ääliöitä oikein löytyykään? Jotka makaavat sohvalla ja antavat raskaana olevan vaimon tehdä kaiken? Potku persuuksille, ei tuosta miehestä kalua tule. Älä ole marttyyri ja uhraudu tuollaisen kusipään puolesta. Tarvitseeko lapsesi tuollaista isää?? Pärjäät paremmin itseksesi. Suomesta on vissiin miehet loppu kun kaikenlaisia pitäis naisten sietää. Seksiä ilman hellyyttä, valittamista, itsekäs paska, hyi helvetti! Arvosta itseäsi ja jätä se. Jos on joka talvi 'masennus' niin menis valohoitoon tai kävis vaik rantalomalla. Kaikkia meitä masentaa tää pimeys ja kylmyys mut ei se oo mikään tekosyy kohdella toista ihmistä huonosti. On se kumma kun mielenterveysongelmien varjolla saa olla täys kusipää toisia kohtaan. Yhteiskuntamme on liian salliva ja masennus diagnosoidaan liian helposti. Itsekin oisin saanut teis mitä lääkkeitä kun oli avioero ja olin vähän down. IHmiset on niin pullamössöjä nykyään ja burnoutkin on niin muodikasta.

frega77 kirjoitti:

Ai et implisiittisesti vihjaat tän naisen olevan jotenkin syypää miehen tilaan? Älkää nyt helvetissä. Ei tosta oo mistään mies/naiskuviosta kysymys vaan siitä et mies on tottunut passuuttamaan jotakuta (ensin äiti, sitten vaimo) ja voi sitten heittäytyä masentuneeksi kun huvittaa. Jos tietää itse olevansa masentunut niin pitäis suostua terapiaan. Mistä tuollaisia ääliöitä oikein löytyykään? Jotka makaavat sohvalla ja antavat raskaana olevan vaimon tehdä kaiken? Potku persuuksille, ei tuosta miehestä kalua tule. Älä ole marttyyri ja uhraudu tuollaisen kusipään puolesta. Tarvitseeko lapsesi tuollaista isää?? Pärjäät paremmin itseksesi. Suomesta on vissiin miehet loppu kun kaikenlaisia pitäis naisten sietää. Seksiä ilman hellyyttä, valittamista, itsekäs paska, hyi helvetti! Arvosta itseäsi ja jätä se. Jos on joka talvi 'masennus' niin menis valohoitoon tai kävis vaik rantalomalla. Kaikkia meitä masentaa tää pimeys ja kylmyys mut ei se oo mikään tekosyy kohdella toista ihmistä huonosti. On se kumma kun mielenterveysongelmien varjolla saa olla täys kusipää toisia kohtaan. Yhteiskuntamme on liian salliva ja masennus diagnosoidaan liian helposti. Itsekin oisin saanut teis mitä lääkkeitä kun oli avioero ja olin vähän down. IHmiset on niin pullamössöjä nykyään ja burnoutkin on niin muodikasta.

Lue lisää

Olipas railakasta tekstiä... Kyllä minä välillä mietin, että pääsisinkö vähemmällä ja olisinko onnellisempi yksin. Parempaa miestä en kuitenkaan löytänyt vuosikausien etsimisestä huolimatta. Tämä yksilö on monessa mielessä unelmieni mies, mielenkiintoista ja hyvää seuraa, erinomainen rakastaja ja tekee n. puolet kotitöistä silloin kun ei elä masennuksen syövereissä. Meillä on ihan hirmu mukavaa silloin kun on parempi tilanne ja varsinkin loma-aikoina, joita on kyllä harmillisen vähän... Minä uskon oikeasti, että mies ei voi tuolle mitään. Kyllä sen näkee kuinka harmaa toinen on aamuisin, kun pitää herätä ja lähteä töihin. Siinä eivät auta 10 tai 12 tunnin yöunet eikä ole auttanut työpaikan vaihtokaan. Se vaan jurppii, että kehtaa valittaa niin paljon silloin kun hänellä menee huonosti ja ettei tajua niinä hyvinäkään hetkinä hellyyden merkitystä minulle. Olen lukenut marsit ja venukset ja se vastavuoroisuuden idea on hyvä, mutta ei toimi jos vain toinen puolisoista noudattaa sitä. Itse olen sitä mieltä, että seksi ja hellyys ovat sellaisia tarpeita, jotka pitäisi saada tyydytettyä avo/avioliitossa ettei niitä tarvitsisi haeskella muualta, mutta kuten sanottua mieheni ei jaksa eikä ehdi osoittaa hellyyttä, mutta seksiä jaksaa ihme kyllä masentuneenakin. Taidan kokeilla taas seksilakkoa, vaikka aikaisemmin tulos on ollut huono, kun mies ei muista kuin n. päivän kerrallaan miksi en suostu seksiin ja ihmettelee moneen kertaan, että mikä nyt on. Asia ei kerta kaikkiaan mene hänen kaliinsa ja lopulta minä aina vahingossa lankean, kun hänen taitavat sormensa alkavat jonain vapaapäivän aamuna vaellella minun vartalollani, mutta yritetään. Parin päivän takainen keskustelu ei tuonut mitään muutosta miehen käytökseen. Ärsyttää ja raivostuttaa.

Niin, siitä terapiasta... Pari kertaa olen saanut tuon aloittamaan terapian, mutta hän alkaa muutaman käynnin jälkeen myöhästelemään tapaamisista ja peruuttelemaan aikoja. Hän toteaa aina parin kerran perusteella, että terapia ei auta. Ei se varmaan autakaan parissa kerrassa, se aika kuluu varmastikin pelkkään ongelman kartoitukseen. Terapiaa kannattaisi ehkä kokeilla hyvinä aikoina, eikä silloin kun pelkkä töissä käyminenkin on ongelma, saati sitten että pitäisi mennä työpäivän jälkeen tunniksi terapiaan istumaan.

Musta raita kirjoitti:

Olipas railakasta tekstiä... Kyllä minä välillä mietin, että pääsisinkö vähemmällä ja olisinko onnellisempi yksin. Parempaa miestä en kuitenkaan löytänyt vuosikausien etsimisestä huolimatta. Tämä yksilö on monessa mielessä unelmieni mies, mielenkiintoista ja hyvää seuraa, erinomainen rakastaja ja tekee n. puolet kotitöistä silloin kun ei elä masennuksen syövereissä. Meillä on ihan hirmu mukavaa silloin kun on parempi tilanne ja varsinkin loma-aikoina, joita on kyllä harmillisen vähän... Minä uskon oikeasti, että mies ei voi tuolle mitään. Kyllä sen näkee kuinka harmaa toinen on aamuisin, kun pitää herätä ja lähteä töihin. Siinä eivät auta 10 tai 12 tunnin yöunet eikä ole auttanut työpaikan vaihtokaan. Se vaan jurppii, että kehtaa valittaa niin paljon silloin kun hänellä menee huonosti ja ettei tajua niinä hyvinäkään hetkinä hellyyden merkitystä minulle. Olen lukenut marsit ja venukset ja se vastavuoroisuuden idea on hyvä, mutta ei toimi jos vain toinen puolisoista noudattaa sitä. Itse olen sitä mieltä, että seksi ja hellyys ovat sellaisia tarpeita, jotka pitäisi saada tyydytettyä avo/avioliitossa ettei niitä tarvitsisi haeskella muualta, mutta kuten sanottua mieheni ei jaksa eikä ehdi osoittaa hellyyttä, mutta seksiä jaksaa ihme kyllä masentuneenakin. Taidan kokeilla taas seksilakkoa, vaikka aikaisemmin tulos on ollut huono, kun mies ei muista kuin n. päivän kerrallaan miksi en suostu seksiin ja ihmettelee moneen kertaan, että mikä nyt on. Asia ei kerta kaikkiaan mene hänen kaliinsa ja lopulta minä aina vahingossa lankean, kun hänen taitavat sormensa alkavat jonain vapaapäivän aamuna vaellella minun vartalollani, mutta yritetään. Parin päivän takainen keskustelu ei tuonut mitään muutosta miehen käytökseen. Ärsyttää ja raivostuttaa.

Niin, siitä terapiasta... Pari kertaa olen saanut tuon aloittamaan terapian, mutta hän alkaa muutaman käynnin jälkeen myöhästelemään tapaamisista ja peruuttelemaan aikoja. Hän toteaa aina parin kerran perusteella, että terapia ei auta. Ei se varmaan autakaan parissa kerrassa, se aika kuluu varmastikin pelkkään ongelman kartoitukseen. Terapiaa kannattaisi ehkä kokeilla hyvinä aikoina, eikä silloin kun pelkkä töissä käyminenkin on ongelma, saati sitten että pitäisi mennä työpäivän jälkeen tunniksi terapiaan istumaan.

Lue lisää

Itse olen elänyt masennuspotilaan kanssa samassa taloudessa vuosia ja kokemuksesta voin sanoa että tilanne ei tule muuttumaan jos miehesi ei suostu käymään terapiassa. Lääkkeet helpottavat oloa mutta itse sairaus ei helpota ilman oikeaa hoitoa.
Läheiseni terapia kesti noin 4 vuotta ja nyt kaikki on hyvin, ne viisi vuotta hän oli kuin miehesi.

Pelkään pahoin että pian sinulla on hoidettavana sekä vauva että mies.

Musta raita kirjoitti:

Olipas railakasta tekstiä... Kyllä minä välillä mietin, että pääsisinkö vähemmällä ja olisinko onnellisempi yksin. Parempaa miestä en kuitenkaan löytänyt vuosikausien etsimisestä huolimatta. Tämä yksilö on monessa mielessä unelmieni mies, mielenkiintoista ja hyvää seuraa, erinomainen rakastaja ja tekee n. puolet kotitöistä silloin kun ei elä masennuksen syövereissä. Meillä on ihan hirmu mukavaa silloin kun on parempi tilanne ja varsinkin loma-aikoina, joita on kyllä harmillisen vähän... Minä uskon oikeasti, että mies ei voi tuolle mitään. Kyllä sen näkee kuinka harmaa toinen on aamuisin, kun pitää herätä ja lähteä töihin. Siinä eivät auta 10 tai 12 tunnin yöunet eikä ole auttanut työpaikan vaihtokaan. Se vaan jurppii, että kehtaa valittaa niin paljon silloin kun hänellä menee huonosti ja ettei tajua niinä hyvinäkään hetkinä hellyyden merkitystä minulle. Olen lukenut marsit ja venukset ja se vastavuoroisuuden idea on hyvä, mutta ei toimi jos vain toinen puolisoista noudattaa sitä. Itse olen sitä mieltä, että seksi ja hellyys ovat sellaisia tarpeita, jotka pitäisi saada tyydytettyä avo/avioliitossa ettei niitä tarvitsisi haeskella muualta, mutta kuten sanottua mieheni ei jaksa eikä ehdi osoittaa hellyyttä, mutta seksiä jaksaa ihme kyllä masentuneenakin. Taidan kokeilla taas seksilakkoa, vaikka aikaisemmin tulos on ollut huono, kun mies ei muista kuin n. päivän kerrallaan miksi en suostu seksiin ja ihmettelee moneen kertaan, että mikä nyt on. Asia ei kerta kaikkiaan mene hänen kaliinsa ja lopulta minä aina vahingossa lankean, kun hänen taitavat sormensa alkavat jonain vapaapäivän aamuna vaellella minun vartalollani, mutta yritetään. Parin päivän takainen keskustelu ei tuonut mitään muutosta miehen käytökseen. Ärsyttää ja raivostuttaa.

Niin, siitä terapiasta... Pari kertaa olen saanut tuon aloittamaan terapian, mutta hän alkaa muutaman käynnin jälkeen myöhästelemään tapaamisista ja peruuttelemaan aikoja. Hän toteaa aina parin kerran perusteella, että terapia ei auta. Ei se varmaan autakaan parissa kerrassa, se aika kuluu varmastikin pelkkään ongelman kartoitukseen. Terapiaa kannattaisi ehkä kokeilla hyvinä aikoina, eikä silloin kun pelkkä töissä käyminenkin on ongelma, saati sitten että pitäisi mennä työpäivän jälkeen tunniksi terapiaan istumaan.

Lue lisää

Mut miten voi olla erinomainen rakastaja jos ei osoita minkäänlaista hellyyttä seksin yhteydessä? Saatko orgasmeja sen kanssa?

Ja jos jaksaa seksiä, ei voi olla "liian väsynyt" osoittamaan hellyyttä. Eihän se pusu, halaus tai silitys nyt kauheasti energiaa vie (ainakaan enempää kuin seksi)!

Eihän sillä oo toista naista? NIin kummallista on tuo käytös.

Oon itekin harmaa kun töihin pitää mennä mut se nyt vaan on tää ihmisen elämä sellaista jollei lottovoittoa satu saamaan. Hyväksyttävä asiat joita ei voi muuttaa ja muutettava ne joita voi (jos pitää) ja erotettava ne toisistaan.

laitilanne kirjoitti:

Mut miten voi olla erinomainen rakastaja jos ei osoita minkäänlaista hellyyttä seksin yhteydessä? Saatko orgasmeja sen kanssa?

Ja jos jaksaa seksiä, ei voi olla "liian väsynyt" osoittamaan hellyyttä. Eihän se pusu, halaus tai silitys nyt kauheasti energiaa vie (ainakaan enempää kuin seksi)!

Eihän sillä oo toista naista? NIin kummallista on tuo käytös.

Oon itekin harmaa kun töihin pitää mennä mut se nyt vaan on tää ihmisen elämä sellaista jollei lottovoittoa satu saamaan. Hyväksyttävä asiat joita ei voi muuttaa ja muutettava ne joita voi (jos pitää) ja erotettava ne toisistaan.

Lue lisää

Mies tulee herkästi koskettelemaan, jos näkee minut vähissä vaatteissa, sattuu näkemään minun kaula-aukostani sisään tms. ja sängyssä koskee silloin kun haluaa seksiä. Hän on tosi taitava koskettelemaan ja huolehtii aina siitä, että minä saan myös orgasmin. Seksiä meillä on lähinnä viikonloppuisin ja muina vaapaapäivinä, mutta seksuaalista koskettelua ja puhetta seksistä muulloinkin.

Tuo minuakin jurppii, kun toinen jaksaa seksiä, joka vaatii todellakin paljon paljon enemmän energiaa kuin muu koskeminen, mutta ei "jaksa" halata/silittää/hipaista edes kerran päivässä tai sanotaan vaikka että edes kerran viikossa. Tuohon ei minusta ole mitään järjellistä selitystä keksittävissä. Kyllä mies silloin vastaa kosketukseen, jos minä halaan häntä, mutta välillä tulee semmoisia kausia, että kaipaisin ihan kuollakseni sitä, että toinen tekisi aloitteen ja näyttäisi sillä lailla, että todella välittää. Sitten kun odotan että toinen koskisi, eikä sitä tapahdu, tulee tosi surullinen ja ahdistunut olo pitkäksi aikaa. On se kumma, miten mies ei viitsi vaivautua ja tehdä puolisoaan onnelliseksi, kun se ei tuon kummempaa vaivannäköä vaadi! Se olisi eri asia, jos minä vaatisin jotain prinsessakohtelua, kynttiläillallisia, romanttista lepertelyä tms., mutta toiveeni ovat mielestäni varsin kohtuullisia.

Toiseen naiseen en usko, koska meillä edelleen seksiä saman verran kuin suhteen alussakin. Sitä paitsi mies tulee aina suoraan töistä kotiin.

En tosiaan tiedä minkä diagnoosin saisi mies, jolla ei periaatteessa ole mitään työntekoa vastaan, mutta ei kuitenkaa jaksa sitä ja on ilmiselvästi kuin eri ihminen loma-aikoina. Se on huono jos on työpaikka, jossa ei ole mitään tekemistä, mutta joka tapauksessa on huono, vaikka työ olisi mielekästä ja sitä olisi sopivasti. Minäkin olisin mieluummin pelkästään kotona ja lomalla, mutta työ on kuitenkin minulle vain työtä, joka ei herätä sen kummempia intohimoja, eikä uupumuksia.