enkelivauva

päätin kirjottaa tänne enkä ees tiiä miksi...mulla meni kauan sitten eka raskaus kesken,jo 10v sitten oltuani jo kuitenkin 4kk. mä en koskaan ole edes asiaa käsitellyt tms mutta mielessäni kyllä ajatellut vähän,en ole niinkään itkenyt tai muutakaan. outoa et tää on vieläkin jotenkin mielessä mutta en osaa käsitellä tätä millään tavalla ja miksi edes. muistan aina lekurin sanat kun sanoin hänelle et kummiskaan siellä ei mitään enää ole kun olin vuotanut kauheita määriä verihyytelöitä niin ei mennyt kauan kun sanoi et ei tääl ole kun jäänteitä enää et ne pitää kaapia pois. en ees itkenyt,en tehnyt mitään. jotenkin vaan outo fiilis et monet itkee kun menettää alkuviikoilla olevan vasta alkion tai ehkä sikiön et miksi mä en koskaan nii tehnyt. nykyään olen 2 lapsen äiti