Istanbuliin

TofasKartal5hiz

Olen käynyt viisi kertaa Istanbulissa ja kyllästynyt lentokoneella matkustamiseen. Maksaa iso summa, hemmetin turvatarkastukset, sitten kiire ja stressi, ahtaudutaan ahtaaseen epämukavaan koneeseen, tarjotaan jokin leivänkantturansiivu, lennot aina myöhässä, jonottamista, hikoilemista, yleensä siinä sitten myös vilustuu. Ja sitten ne naurettavat matkatavararajoitukset ja maksimikilot. Ja ne nöyryyttävät vyönpoistoepisodit, vaikka kieltämättä tekisi mieli laskea housut kinttuihin naispuolisille poliiseille. Ja perheellisenä ja alkavana keski-iällä (38-v.) olen alkanut myös pelätä lentämistä, vaikka olen melko paljon elämässäni lentomatkaillut.

Tuli tässä viime reissulla sitten idea, että miksei jumalauta ajaisi Itä-Euroopan läpi Baltian, Puolan, Slovakian, Unkarin, Romanian ja Bulgarian kautta Istanbuliin.

Luin tuosta alempaa ketjua, jossa kysyjä oli matkalla Kreikkaan ja reitit suurin piirtein samoja. Minuakaan ei Serpien maan kautta kiinnosta mennä, koska EU:n ulkopuolella ja paluumatkalla auto todennäköisesti on kuin turusen pyssy kaikenlaista tuliaista, kuten turkkilaisia herkkuja.

Olen tietoinen matkan kustannuksista ja vaaroista. Se olisi myös ensimmäinen oma iso ulkomaan automatkani. Jonkinlaista kokemusta minulla kuitenkin on, valitettavasti 1990-luvun lama lopetti sen, koska isäni menetti työnsä. 1980-luvulla ja vielä 90-luvun alusssa reissasin vanhempieni kanssa joka kesä jonnekin Euroopassa, pisin reissu 1989 Torremolinokseen ja takaisin. Maailma on noista ajoista kuitenkin täysin muuttunut ja Itä-Euroopastakin minulla on vain kokemuksia vuodelta 1993 Tshekistä, jonne menin junalla Wienistä käsin.

Aikaa reissuun pitää varata paljon, jonain kesänä sen teen perheeni kanssa. Päätepiste on Istanbulissa Üsküdarin lähellä Bosporin rannalla ja määränpäässä talonmies, jonka kanssa jo keskustelin ideastani, sanoi järkkäävänsä viereisen ravintolan parkkipaikkaan minulle paikan vartiokopin viereen.

Voisitteko kertoa minulle vinkkejä ja neuvoja, esim. mistä lähtisin opiskelemaan ja suunnittelemaan tätä reissua. Mistä saa tietoa, Autoliitosta? Entä muualta? Millä / minkä merkkisellä autolla kannattaa lähteä tällaiselle reissulle? Sen pitäisi olla vahva helposti korjattava rohjake?

Onko täällä ketään toista yhtä seonnutta suomalaista, joka on ajanut Turkissa ja Istanbulissa?

19

1485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ah, Istanbul

      Moikka,
      Noin 5 vuotta sitten käytiin Istanbulissa omalla autollamme. Meillä oli silloin matkassa sellainen ikivanha, mutta vahva Mersu. Mä en nyt kerkeä millään kirjoittamaan pitempään, mutta paljon on kertomista. Meidän matkamme jäi mieliimme mahtavana kokemuksena.
      Vielä parempi on, jos laittaisit minulle sähköpostisi, kun en oikein haluaisi kertoa täällä ihan kaikesta.
      Palataan aiheeseen paremmalla ajalla, mutta pian.

    • Barnum&Bailey

      Muutimme Tunisista Ankaraan ja erinäisten lauttamatkojen jälkeen Barista laivateitse Igoumenitsaan Kreikan puolelle autolla tietty. Kaikki meni hyvin, mutta Barissa matkatoimiston kaveri nosti kädet kattoa kohti ja sanoi,että olemmeko jättäneet auton yksikseen. Sanoimme juu ja hän sanoi, että jommankumman pitää mennä vahtimaan. Minä puhun sujuvaa italiaa ja opastin miestäni siitä, mitä pitää tehdä samoin kuin matkatoimiston herraa ja menin auton takapuskurille istumaan ja yritin näyttää mafian morsiamelta - heh, 45v. iässä.
      Saimme piletit ja mentiin lauttarantaan ja päästiin lauttaan. Matka meni hyvin ja aika nopeasti olimme Igoumenitsassa. Auto on meleko iäkäs Toyota 4-wheel drive. Eli kandee ottaa neliveto mielestäni. Igoumenitsasta ajoimme kohti Turkkia ja se oli mukavaa. Yövyimme kerran matkalla jossain vanhassa rantahotellissa ja oli ihan tyhjää. Saimme hyvän palvelun. Seuraavana päivänä suih kohti Istanbulia Ja sitten siellä hotelliin taas huilaamaan.

      Pointti on hiukka se, että voi sitä tietysti ajaa Balkanin läpi, mutta jos haluaa mukavuutta enemmän, niin kannattaa ajaa Italiaan. Eikä se lauttamatka maltaita maksa.
      Ystävämme tulivat katsotaan meitä ensin Zagrebiin asuntoautolla ja sitten sovimme treffit Bodrumiin, Turkkiin. Ajoivat ensin mielenkiinnosta Dubrovnikiin ja siitä Montenegron, Bosnia-Herzegovinan läpi Kosovoon, missä tyytyväisinä yöpyivät. Ainoa paikka mistä eivät pitäneet oli Bulgaria.
      En muista oliko se yleinen epäkohteliaisuus vai mikä, mutta ei vaan ollut siltä osin hyvä valinta.

      Itse olemme ajaneet Turkissa useita satoja ellei tuhansia kilometrejä - ainoa mitä varoimme oli ajaminen pimeällä.

      Turkki pysyy mielessämme ja käymme siellä useita kertoja vuodessa. Nykyisin emme aja sinne vaan vuokraamme auton, jolla matkaamme.

      Kannattaa ehdottomasti miettiä Barin vaihtoehtoa myös Suomesta tullessa. Voihan sitä ajaa takaisin sitten toista kautta. Lauttamatka Bari-Igoumenitsa ei ollut mielestäni kallis. Että onnea vaan ja toivottavasti tästä on apua ainakin vähän.

    • TofasKartal5hiz

      Kiitos kommenteista. Toivon lisää neuvoja. Noi rasistiset / muukalaisvastaiset kääpiöt voisi sheriffi siivota pois. (Vertailun vuoksi, että muka-islamilaisessa Turkissa Migros-marketeissa myydään viskiä, rakia, viinejä, mutta muka-kristityt suomalaiset ovat niin tekopyhiä, että Alko on ikään kuin erillinen saareke S- tai K-marketeissa. Tässä voisi laulaa muunneltuna Sliippareiden piisiä sanoin "Viinaa marketteihin!")

      Mutta asiaan: Olen kuullut, että jotkut ajavat Itävaltaan ja lastaavat siellä auton ja itsensä junaan Edirneen ja sieltä sitten moottoritietä pitkin Istanbuliin. Olisiko tästä jollain mitään kokemuksia?

      Kertaan nyt, mikä huolestuttaa itseäni:
      - Puolassa hurja meno liikenteessä
      - Bulgariassa vaarallista
      - yleensä poliisi voi sakottaa herkemmin ulkomaalaista ihan vaan noin "lämpimikseen"
      - visa ei kelpaa jossain
      - Serbia ei tule kysymykseen, mm. EU-rajan takia
      - laivatie Italian ja Kreikan kautta olisi liian kallis
      - Saksan Autobahnien kautta tulee 1000 km liikaa km ja paljon enempi kustannuksia
      - auto jättää tielle
      - ei saa ajaa pimeällä / yöllä

      Onko noihin lisättävää ja kommentoitavaa? Mitä eniten pitää varoa?

      Tarkennus: kun sanon, että aion käyttää reissuun paljon aikaa, niin ainakin paluumatkalla haluaisin vierailla monissa paikoissa Itä-Euroopassa, elikkä pelkästään Istanbul ei ole reissun pointti. Muurin murtumisen jälkeen ollut Itä-Euroopasta hyvin kiinnostunut, mutta aikaa ja rahaa ei ole koskaan ollut tarpeeksi. Minua kiinnostaa myös esim. Turkin Euroopan puoleinen osa, kuten Edirne, Itä-Euroopassa Balkanin vuoret, Transilvania, Unkari, Puolan vanhat kaupungit ja Oswiezim, linnat, taistelupaikat jne. Ja tietty ruoka ja juoma! Aikaa menisi koko kesä...

      • Barnum&Bailey

        Puhuin tässä ystäväni kanssa, joka on reissannut asuntoautolla ympäri Eurooppaa ja pari kertaa Turkkiin ja Kreikkaan Balkanin kautta. Itse olemme matkustaneet Zagrebista kahdessa vrk:ssa Travemundeen pari kertaa autolla ja sitten myöhemmin takaisin.
        - Hän sanoi, ettei Puola niin paha ole - ei sen kummempi kuin maat siitä alaspäin
        - Bulgariassa ja Romaniassa ollaan epäkohteliaita ja aina käsi ojossa, mutta kannattaa olla tiukka
        - poliisi sakottaa - ei kuulemma erityisemmin ulkomaalaisia. Eli kannattaa taas olla tiukka
        - visa kelpaa suuremmissa paikoissa, mutta joka kylässä ei ole automaattia
        - mikä estää menemästä Serbiaan? Ei se rajan ylitys ole sen kummempi kuin muutkaan ja puhun omasta kokemuksesta
        - pimeässä ajamisesta emme todellakaan pidä, koska silloin jos koska sattuu yllätyksiä
        - jos Edirneen pääsee Wienistä junalla, niin kannattaahan se
        - paluumatkalla suosittelen Zagrebia, missä asuimme nelisen vuotta - aivan ihastuttava kaupunki, missä on jälleen kerran tolkuton liikenne. Luulen, että sielä on autoja tuplasti joka perheellä (maan väkiluku n. 6 milj. ja Zagrebisssa saman verran kuin Hesassa).
        Mä itse inhoan noita qwerty-tyyppejä niinkuin toi toope - arvatkaa kenen vihainen nimmari on gear...
        B&B on se lempeämpi.

      • ---------
        Barnum&Bailey kirjoitti:

        Istanbuliin olen ajanut kahdeksan kertaa suomesta.
        Yhden kerran siten, että menimme Finn Jetillä Trawemundeen ja siitä sitten halki saksan, itävallan kautta silloiseen jugoslaviaan, josta bulgarian läpi turkkiin ja Istanbuliin.
        Istanbulin liikenne saattaa aiheuttaa joskus pieniä ongelmia tottumattomalle.
        Muina reitteinä käytin turusta tukholmaan ja alas helsingboriin ja lautalla tanskan puolelle helsingöriin ja läpi tanskan gedseristä puttgardeniin, josta taas samaa reittiä alas!
        Ainoat hankaluudet olivat silloisen bulgarian ilkeät ja tyhmät tullimiehet.
        Yhden nopeussakon sain myösbulgariassa,kun en tiennyt taajamien läheisyydessä olevaa 40 km:in rajoitusta.
        Mutta koska hallussani ei ollut ainoatakaan levaa, eivätkä saksan markat kelvanneet, pääsin maksamatta jatkamaan matkaa!
        Päivämatkojen pituus oli 1000- 1300 km. Autoina Wv-transporter, BMV- 500 , Nissan vanette, sekä Toyota Crown farmari.
        Parhaat tiet saksan ja itävallan autobahnit, sekä turkin kara yollarit. Huonoimmat bulgariassa.

      • Expat

        "- Puolassa hurja meno liikenteessä"
        Puolan liikenteen hurjuutta liioitellaan yleisesti. Uskoisin, että Istanbuliin verrattuna Puolan liikenne on erittäin kurinalaista ja rauhallista. :)

        "- Bulgariassa vaarallista"
        Ei sen vaarallisempaa kuin muuallakaan Euroopassa. Tämän tiedän kokemuksesta.

        "- yleensä poliisi voi sakottaa herkemmin ulkomaalaista ihan vaan noin "lämpimikseen""
        Ei pidä paikkaansa.

        "- visa ei kelpaa jossain"
        Juu, ei kelpaa toreilla ja markkinoilla, mutta suurinpiirtein kaikkialla muualla sitten kelpaakin. Toki matkamiehellä on aina myös hieman käteistä mukanaan.

        "- Serbia ei tule kysymykseen, mm. EU-rajan takia"
        Serbiaa ei kannata pelätä, raja on pikkujuttu ja tiet noin miljoona kertaa parempia ja ennen kaikkea nopeampia ajaa kuin Romaniassa. Myöskään ne miljoona Keski-Euroopassa asuvaa turkkilaista eivät voi olla väärässä, sillä he ajavat matkat kotiinsa Serbian kautta, tämän totesin henkilökohtaisesti viime kesänä.

        "- auto jättää tielle"
        Autonvalintakysymys. :)

        "- ei saa ajaa pimeällä / yöllä"
        Miksi ei saa? Ei pimeässä ajaminen ole Balkanilla sen kummempaa kuin Suomessakaan.

      • rohkeasti liikkeelle
        Expat kirjoitti:

        Puolan liikenne ei nyt niin kauheasti erotu Suomen liikenteestä. Tiet ihan hyviä ja liikennekulttuuri ok. Olen ylipäänsä sitä mieltä, että itä-eurooppalaisilta voisimme oppia vilkun käyttöä ja opettaa heille turvavyön käyttöä. Bulgariassa jo monta vuotta käyneenä voin sanoa, että siellä ei ole mitään pelättävää, mistä ihmeestä tämä myytti ihmisillä mahtanee olla. Ne bulgaarit on ihan tavallisia kivoja, ystävällisiä ihmisiä. No,liikenteessä niistä tulee hiukan "hulluja"...ehkä ne uusilla bemareilla ja mersuilla kaahaailevat uusrikkaat mukulat ja vanhemmatkin miehet joskus innostuu kaahailemaan ja ohittelemaan vaarallisesti, mutta niinpä itä-euroopassa muuallakin on tapana.
        Serbiaa ei todella tarvitse pelätä missään nimessä. Viimeisin kokemus viime kesästä. Rajan ylitykset helppoja, tietulleihion ei mennyt paljon rahaa. Tiet todella hyviä! Aamulla lähdettiin ajamaan Serbian rajalla olevasta hotellista ja illalla oltiin Bulgariassa. Serbialaiset ystävällistä, englantia hyvin puhuvaa kansaa. Pelkkää positiivistä sanottavaa!!! Takaisin tultiin Romanian kautta. Romania muuten ok, mutta tietöitä todella paljon, rekkoja liikenteessä mieletön määrä. Matkan kulku hidasta, kun pysähdellä täytyy jatkuvasti. Vuosiin en itse aja sitä kautta, sitten kun tiet ok, niin reitti varmaan hyvä ja nopea.
        Ylipäänsä itä-eurooppaan voi lähteä avarakatseisesti seikkailemaan. Järki vaan päässä ja ajaa paikallisittain, niin kyllä siellä pärjää. Ei siellä poliisit turhaan huijaa eikä kukaan ryöstä, kun ei pidä kultahelyjä konepellin päällä.

      • omat kokemukset
        Expat kirjoitti:

        "- Puolassa hurja meno liikenteessä"
        Puolan liikenteen hurjuutta liioitellaan yleisesti. Uskoisin, että Istanbuliin verrattuna Puolan liikenne on erittäin kurinalaista ja rauhallista. :)

        "- Bulgariassa vaarallista"
        Ei sen vaarallisempaa kuin muuallakaan Euroopassa. Tämän tiedän kokemuksesta.

        "- yleensä poliisi voi sakottaa herkemmin ulkomaalaista ihan vaan noin "lämpimikseen""
        Ei pidä paikkaansa.

        "- visa ei kelpaa jossain"
        Juu, ei kelpaa toreilla ja markkinoilla, mutta suurinpiirtein kaikkialla muualla sitten kelpaakin. Toki matkamiehellä on aina myös hieman käteistä mukanaan.

        "- Serbia ei tule kysymykseen, mm. EU-rajan takia"
        Serbiaa ei kannata pelätä, raja on pikkujuttu ja tiet noin miljoona kertaa parempia ja ennen kaikkea nopeampia ajaa kuin Romaniassa. Myöskään ne miljoona Keski-Euroopassa asuvaa turkkilaista eivät voi olla väärässä, sillä he ajavat matkat kotiinsa Serbian kautta, tämän totesin henkilökohtaisesti viime kesänä.

        "- auto jättää tielle"
        Autonvalintakysymys. :)

        "- ei saa ajaa pimeällä / yöllä"
        Miksi ei saa? Ei pimeässä ajaminen ole Balkanilla sen kummempaa kuin Suomessakaan.

        "Puolan liikenteen hurjuutta liioitellaan yleisesti. Uskoisin, että Istanbuliin verrattuna Puolan liikenne on erittäin kurinalaista ja rauhallista. :)2
        Siis ihan on sama meininki. Istanbulissa ehkä jopa rauhallisempaa koska ruuhkien takia nopeuudet ovat usein todella alhaisia.

        "Ei sen vaarallisempaa kuin muuallakaan Euroopassa. Tämän tiedän kokemuksest"
        Vaan on siellä Euroopan ahneimmat ja epäkohteliaimmat tullimiehet.

      • Expat
        omat kokemukset kirjoitti:

        "Vaan on siellä Euroopan ahneimmat ja epäkohteliaimmat tullimiehet."
        Tullimiesten kanssa minulla on harvemmin tekemistä, sen sijaan Bulgarian rajavartijat ovat aivan samanlaisia kuin virkaveljensä muuallakin, hyvässä ja pahassa.

        Venäjällä et ole ilmeisesti koskaan käynytkään?

      • ggdfdfg

        vaan pahimmat virkamiehet olen kyllä tavannut Bulgarian rajalla. Sekä passintarkastajat että tulli.

      • Expat
        ggdfdfg kirjoitti:

        vaan pahimmat virkamiehet olen kyllä tavannut Bulgarian rajalla. Sekä passintarkastajat että tulli.

        Minulla ei ole koskaan ollut Bulgarian rajoilla minkäänlaisia ongelmia. Kokemustakin noista rajoista löytyy jonkin verran, vietän nimittäin työni puolesta joka toisen työviikon Bulgariassa.

    • TofasKartal5hiz

      Esimerkki tyhmästä supisuomalaisesta epäluuloisuudesta: Torremolinos-matkalla 1989 Cullerassa Valencian eteläpuolella hotellin pomo neuvoi meitä ajamaan Torremolinokseen sisämaan kautta Granadan kautta, muttemme uskoneet ja ajoimme rannikkoa pitkin... ja serpentiiniä... ja matka kesti kauemmin. (Olimme varmaankin ensimmäiset suomalaiset tuossa hotellissa, omistaja näytti vieraskirjasta joidenkin norjalaisten tervehdyksen. Saimme automme persuksiin Cullera-tarran, joka oli siinä vuosikaudet, kunnes tarra kului vuosien mittaan pois, mutta jätti maalipintaan vielä moniksi vuosiksi tuon Cullera-nimen). Minä olisin uskonut ukkoa, mutta isäni ei.

    • Zeynep1

      Iltaa Istanbulista, uskon olevani ihan selvajarkinen vaikka taalla olen autoa ajanutkin. ;)

      Monet takalaisista turkinsuomalaisista ajavat Suomeen nimenomaan Serbian ja Unkarin kautta ja valttavat
      Romaniaa ja Bulgariaa. Sen takia, etta niissa joutuu lahjomaan poliisia siella sun taalla moneen otteeseen. Myos Saksassa asuvat turkkilaiset ajavat Serbian kautta samasta syysta - kyse on siis siita, etta Romaniassa ja Bulgariassa maaseudun poliisi on innoissaan "sakottamassa" ulkomaisilla kilvilla ajavaa vahan syysta kuin toisesta. Voi olla, etta taman ketjun parilla kirjoittajalla on kaynyt hyva tsaka BU-ROmaniassa, mutta Turkissa (ja mm. Saksassa) ongelma on sen verran tunnettu etta monet kokevat Serbian kautta ajamisen parhaimpana ja nopeampana vaihtoehtona. Tassa silla ei ole mitaan merkitysta ovatko Bulgaria ja Romania EU-maita - ei ruohonjuuritason ajattelua maaseudun poliisin parissa muuteta sinikeltalipulla ja nimellisella EU-jasenyydella parissa vuodessa.

      • Expat

        "Monet takalaisista turkinsuomalaisista ajavat Suomeen nimenomaan Serbian ja Unkarin kautta ja valttavat
        Romaniaa ja Bulgariaa."
        Mielenkiintoista. Kerrotko vielä mihin he ajavat Serbiasta mikäli välttävät Bulgariaa? Kosovon kautta Makedoniaan ja sieltä Kreikan kautta Turkkiin, eli ns. oikaisten pidemmän kautta?

        "Myos Saksassa asuvat turkkilaiset ajavat Serbian kautta samasta syysta - kyse on siis siita, etta Romaniassa ja Bulgariassa maaseudun poliisi on innoissaan "sakottamassa" ulkomaisilla kilvilla ajavaa vahan syysta kuin toisesta."
        Vai mahtaisiko syynä olla se, että Serbian tiestö mahdollistaa 100 km keskituntinopeuden ylläpitämisen, kun taas Romaniassa pääsee hyvällä tuurilla ja kovalla yrittämisellä 50 km keskituntinopeuteen? Viime heinäkuussa ajoin Serbian läpi yhdessä muutaman tuhannen turkkilaisen kanssa ja samat turkkilaiset ne jonottivat Bulgariaan yhdessä meidän kanssamme. Unkari-Serbia-Bulgaria on ehdottomasti nopeampi reitti ajaa kuin Unkari-Romania-Bulgaria.

        Olen muuten autoillut Balkanilla useasti reilun kymmenen vuoden aikana ja tasan tarkkaan yhden (1) kerran poliisi on minut pysäyttänyt ja kirjoittanut sakkolapun, tämäkin aiheesta: Bulgaria, ajoin 130 km/h yhdeksänkympin rajoitusalueella. Ja aina ulkomaisessa rekisterissä olevalla ajoneuvolla.

    • Autolla Istanbuliin

      Olen ajanut "naisena" Istanbulin katuja kohta 20v, josta 3 ensimmäistä vuotta joka päivä. Myöhemmin vain lomilla. Hengissä ollaan selvitty, mutta liikenne on kasvanut valtavasti tänä aikana ja läheltä piti tilanteitakin on tullut. Yleisesti ottaen liikenne toimii ja peltikolareita tulee yllättävän harvoin, ottaen huomioon valtavan autokannan kaupungissa. Uskudarin eli Aasian puolella on helpompi ajaa, kuin euroopan puolella, jossa kaikki tiet ovat kapeita (paitsi pääväylät).
      Alanyassa asuu paljon suomalaisia, joista useat ovat matkanneet Helsinki-istanbul-Alanya matkan autolla. Heiltä voisit kysyä omakohtaista kokemusta. www.alanyalaiset.net
      Nykyisin asumme suomessa ja kaipaan Istanbulia jatkuvasti. Ehkä muutamme taas, kunhan lapset ovat omillaan:) Onnea matkallesi, jos päätät sen tehdä.

    • TofasKartal5hiz

      Kiitos jälleen vinkeistä. Tuo Serbia-rauhoittelu saa minut vähitellen kääntämään katseeni kartan ääressä Serbian puoleen. Siis Unkarista Serbiaan E75:ttä?

      Olen viime aikoina miettinyt automallia ja merkkiä. Itse olen Relluilija, eli auto ei ole kovin hyvä. Nyt ajelen vanhalla 1997 Megane Classicilla, mutta se varmaan hajoaisi jo Virossa. Tosin Istanbulissa pyörittelyyn se saattaisi kokonsa puolesta olevan passeli. Toinen mitä olen miettinyt niin Kangoo. Tofas Kartal se ei valitettavasti ole, vaikka tekisi mieli tuoda Turkista semmoinen Suomeen kuriositeetiksi.

      Ja jos en jo aiemmin sanonut, niin mielestäni Istanbulissa (muusta Turkista en tiedä) liikenteessä on ainakin jonkinlainen logiikka. Periaatteessa paljon vaarallisempaa on ajella jossain suomalaisessa pikkukaupungissa tai kylässä, kun ei koskaan tiedä, kuka amisviiksi tai alaikäinen mömmöpäinen peltoautoilija kaahaa kulman takaa, tai minneköhän tuokin pappa tai mummi tai tuo turvaistuinäiti kaatuu pyörällänsä, tai sitten ne paikalliset ylimieliset autoilijat, jotka osaavat silmät ummessa jonkin kotireittinsä ja kaahaavat sen reippaalla ylinopeudella... niin ja Suomen teiden ja katujen kunto... näin lama-aikaan...

      Viimeksi nyt vuodenvaihteen aikaan taksimatkoilla tarkastelin erittäinkin liikennesydeemejä ja Istanbulissa on varsin hyvin liikennemerkit, ei kai suurkaupungilla ole varaa jättää asiat rempalleen (niinkuin jossain 5-miljoonaisessa Suomi-heimossa).

      • fonzi3

        Terve!
        Ajoin alussa tammikuussa istanbuliin ja helmikuun lopussa takaisin. Ensin via balticaa puolaan, slovakia,unkari, serbia,bulgaria ja turkki, istanbul. Niin kuin tossa monet aluksi sanoivat niin ihan turha pelätä serbiaa tai bulgaaria. Serbia oli itseasiassa kaikkein kivuttomin ja nopein ajettava unkarin ja slovakian ohella. Mulla ei ollut mitään ongelmia. Serbian ja turkin rajoilla meni pieni hetki aikaa mutta ihan ongelmattomasti. Pyörein bulgariassa yli kuukauden ja ajoin päivittäin ilman minkäänlaisia ongelmia niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Turhaa pelottelua että maa seudulla poliisit ärhäkkäämmin pysäyttelisi. Luulenpa vaan että päin vastoin. Esimerkiksi ajoin päivittäin poliisin tsekkaus paikan ohi ja kertakaan mua ei pysäytetty vaikkakin paikallisia oli aina tarkistettavana. Vilkuilivat vignetteä (tuulilasiin kiinnittettävä tietulli tarra).
        Istanbulissa oli ajaminen melkoinen hallittu ja ei niin hallittu kaaos mutta silmät auki ja rohkean päättäväisesti toisten mukana niin pärjää. Mutta kieltämättä istanbulin liikenne ei kaikille todellakaan sovi. En ole missään nähnyt moista liikenne suma viidakkoa.. liian monta auto teiden veto kykyyn nähden.
        Tulipa mieleen etteipä varmaan kovin moni ole nasta renkailla raapinut istanbulin asfaltin pintaa... :)
        Mulla olis siis nasta renkaat alla ja menin tyylillä että nypätään sitten etelämpänä pois jos tulee sanomista... no nastat jäi koko reissuks ja koristaa vieläkin renkaita :) Ja luvalla sanottunu tuli tarpeen bulgaarian vuoristo seudulla, siellä oli ihan kunnollinen talvi mitä monet ei tuu ajatelleeks.
        Matkan ongelmat oli takas tullessa yllättäen puolassa... vaikka monta monituista kertaa ajanut puolassa niin koskaan ei ole sattunut vastaavaa... 80km ennen varsovaa poliisi pysäytti ja väitti että ajoin 25km/h yli nopeutta vaikka tasan tarkaan ajoin oikeeta nopeutta! Hetkessä tuli selväks että ilman maksua ei paikalta pääse... no kun ei zloteja ollut eikä euroja niin tumppasin poliisin aukaisemaan tuhkakuppiin rullan hyväksi koettuja bulgaaria levoja joten matka pääs jatkuun. Meni sit suoraan poliisien viikonloppu rahastoon ;) No piru siinä sitten kaikki ollu... pääsin just varsovan kaupunki alueelle ku alkoi siniset vilkkumaan takana ja pysäytettiin! No tällä kertaa olin mukamas ajanut päin punaisia ja puhunut kännykkään... poliisi ukko vielä korosti että kuinka omin silmin oli nähnyt mun ajavan kännykkä korvalla ja että siksi en huomioi liikennettä. Aika hyvin nähty sillä puhelin oli kokoajan telineessään koje laudalla ja siinä pyöri navigaattori kun etsin hotellia! ilmeisesti radiosta ilmotettu et tulee tyhmä suomalainen jolta saa virkistys kassaan avustusta! TANA! Ei ku taka penkille istumaan ja sama virsi että rahaa kiitos ja jollei maksa niin kaltereiden taakse... No siinä sitten alko jo keittää sen verran kun kilpaa siinä vängättiin totuutta että soitin lähetystöön mikä tietty oli kiinni... sitten soitin päivystävään lähettilään numeroon suomeen mis kerrottiin että ei voi auttaa kun kerran ne poliisit ovat sen maan virkamiehiä ja laki ja järjetys siellä. ..TU! Ne pyysi alunperin 600zlotyä (n.145e) sakkoa ja mulla ollut enää kuin bulgaarian levojakaan kuin 140 jäljellä(n.70e-300zlotyä). Sain sen verran aikaa kulumaan ja hermoja menemään niiltäkin että päästiin sitten tinkimään sakkoa jäljellä oleviin levoihin eli 300zlotiin. Mut eipä ne levat sit käynytkään niille vaan ois pitäny lähtee vaihtamaan niitä lähimmälle rahanvaihto pisteelle. ...KELE! Mut sit tuli jo apua varmaan yläkerrasta tai mistä lie... sillä mut oli pysäytetty bussi pysäkille ja tän edisopin välillä bussi oli heittäny ulos matkustajan joka sit oli sammunut siihen pysäkille hankeen. Kun mein piti viimein lähtee sinne rahan vaihtoon niin siihen tuli hätääntyneenä ihmiset sanoo siitä äijästä. Nää meni herätteleen sitä ja mä kans kattoon... ne koitti saada hereille sitä ukkoo muttei saanu ja eikä saanu radiollakaan muita partioita apuun niin sain pitkin hampain korttini ja auton paperit takaisin. Lähdin kyllä sitten vauhdikaasti meneen ja kiitin ja ylistin sitä hampuusi parkaa että teki juur oikeen peli liikkeen mun kohdalla :)
        Sorry tuli vähän innostuttua kirjoittaan aamutuimaan omia kokemuksia vähän aiheesta ohi...
        Mut kaikkee voi reissussa sattua... Ei muuta kun matkaan vain rennolla asenteella, maalaisjärki päässä ilman turhaa stressiä. Tiet on teitä muuallakin.
        Ps. pieni ylimääräinen poliisien virkistys matka rahasto kannattaa pitää mukana...
        Poliisi voi periä sakot vielä aika monessa maassa kuten esim. puolassa paikanpäällä ja joskus pääsee helpoimmalla ja nopeimmin jatkamaan matkaansa pienellä summalla kun jäädä tappelemaan tuulimyllyjä vastaan. Näin se vain valitettavasti on yhä vaikka kuinka tyhmältä kuullostaa...
        Terveisin Tero
        jos jäi kysyttävää niin: [email protected]

      • fonzi3
        fonzi3 kirjoitti:

        niin vielä tosta istanbulin liikenteestä...
        ainakin mun kokemuksien mukaan istanbulin liikenteessä ei juurikaan ole minkäänlaista logiikkaa ja merkinnät on mitä sattuu. sitä paitsi jos et tunne teitä entuudestaan eipä jää aikaakaan merkkien seuraamiseen. Parhaimmillaan ajaa 5-8 autoa rintasin ja jonoa eteen ja taakse päin useita kilometreja sopivaan aikaan. Siellä ajetaan lujaa menttaliteetillä minä mennen nyt ja minähän olen oikeassa. Tarkanna hyvin tarkanna saa siellä olla koko ajan. Niin sanoo monet paikallisetkin jotka kulkee mieluiten julkisilla. Pientä on suomen ruuhkat istanbuliin nähden. Ja istanbulissahan on aina ruuhka...
        Ja mee renaultilla vaan mä olin viimeksi sisar merkki citroen c5:lla :)
        Ohitin monta lavetti autoa jossa hajonneina arvoautoja aina lamborghinistä mersuun mutta kyllä ranskan patonki vaan kesti koko matkan :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      63
      1426
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1289
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1132
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      116
      1070
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      26
      881
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      765
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      50
      645
    8. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      614
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      180
      598
    10. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      87
      594
    Aihe