Minulla tuli aivan yllättäen tämä lakto-into 54v. Oireet olivat tosi rajut; oksentelua, laihtuminen mutta mikä omituisinta jopa jatkuvia poskionteloiden tulehduksia ja päänäsärkyä. Kun kokonaan lopetin maitotuotteet, myös kaikki oireet hävisivät.
Onko aivan tavallista, että vasta tässä iässä sairastuu?
Nyt olen siirtynyt laktoosittomiin tuotteisiin ja ne käyvät hyvin. Hylaakin pystyn syömään Valion A-jogurttia. Mikähän siinä on syy, että käy?
Miksi kaikki laktoosittomat tuotteet maksavat monin verroin enemmän?
Onko gefilus-tuotteissa laktoosittomia?
Laktoosi-into.. 54v
4
449
Vastaukset
- arvaajaarvaaja
Rasvaton maito ärsyttävää masua. Kun maha voi huonosti, niin koko ruumis voi huonosti.
- Emma-s
Mistä sait päähäsi, että olen juonut tai juon rasvatonta maitoa?
- Valio_asiantuntija
Noin 18 %:lla suomalaisista omaa geeniperimän, jossa suoliston laktaasientsyymin toiminta ja sen myötä laktoosin pilkkoutuminen heikkenee viimeistään varhaiseen murroikään mennessä. Laktoosi-intoleranssi voi puhjeta myös aikuisiällä esimerkiksi tulehduksellisten suolistosairauksien tai keliakian aiheuttamana. Voimakkaiden suolisto-oireiden syy kannattaa aina tutkituttaa lääkärillä.
Usein laktoosi-intolerantit sietävät hapanmaitotuotteita helpommin kuin tavallista maitoa. Niissä laktoosia on vähemmän, koska osa siitä muuttuu hapatuksen aikana maitohapoksi. Kypsytetyt juustot eivät sisällä laktoosia lainkaan.
Vähälaktoosisissa HYLA tuotteissa laktoosi on pilkottu valmiiksi. Laktoosittomista tuotteista laktoosi on poistettu käyttämällä Valion patentoimaa korkealuokkaista kromatografista menetelmää. Nämä laktoosin käsittelymenetelmät nostavat tuotteiden hintaa jonkin verran normaaleihin verrattuna.
Kaikki Gefilus Max tehojuomat ovat laktoosittomia ja kaikki Gefilus jogurtit HYLA-tuotteita. Myöskään Gefilus mehut ja hedelmäkeitot eivät sisällä laktoosia lukuunottamatta herajuomaa, joka on HYLA-tuote.- aloittajatar
ok ja kiitos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370