Onko tarpeellinen

Ei avioehtoa

Olen menossa avopuolisoni kanssa naimisiin. Hän vielä opiskelee viimeisiä vuosia ja minä olen elättänyt meitä. Kummallakaan ei ole omaisuutta. Perintöä molemmille tulee aika lailla saman verran sitten joskus. Puolisoni valmistuu korkeakoulututkintoon ja tulee varmaan tienaamaan tulevaisuudessa paremmin kuin minä. Kumpikin meistä on sitä mieltä, että emme tarvitse avioehtoa. Se mikä minua ärsyttää on kun anoppi ja muutama kaveri on selittänyt että meidän kannattaa semmoinen ottaa. Ja selityksenä on että turvataan omaisuus jos tulee ero. Mielestäni on ihan reilua että mitä yhdessä tienataan ja ostetaan olisi eronkin sattuessa puoliksi. En ymmärrä miksi on niin kova hössötys muilla ihmisillä avioehdon tarpeellisuudesta. Olemme seurustelleet siis 8 vuotta ja 18 vuotiaina aloimme seurustella. Joka tapauksessa olemme nyt yhdessä päättäneet ettemme sitä avioehtoa tee ja toivon etteivät muut ihmiset jaksaisi semmoisesta enään meille toitottaa..

11

869

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkksss

      Kiinnitän huomiosi siihen avioehtoa väheksyvään perusteluusi, että saatte perintöjäkin saman verran.
      Perinnön jättäjät voivat tehdä lahjakirjan tai testamentin perintönsä jakautumiseen muuten puuttumatta, mutta voivat määrätä tietämättänne, että puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä tulevaan perintöön jne.
      Jospa sinä saat perintösi ilman määräystä ja puolisosi saa perintönsä avio-oikeuden kieltävällä määräyksellä.

      No, tämänkin voit ohittaa ajattelemalla, että mahdollisen eronkin tapahtuessa puolisosi on edelleen niin fiksu, ettei hän vetoaisi em. määräykseen omaisuuden ositusta tehdessänne. Niin ja lapsettomana kuolevan puolisosi kyllä perit, mutta sinun jälkeesi puolisosi toissijaiset perilliset voivat valvoa ko. määräyksen.
      Ette ole poikkeus avioehtoa karttavana ensimmäistä avioliittoa suunnittelevana parina, mutta ero-tilastot ja keskustelupalstat ovat karua luettavaa haaveiden haihduttua. Revipä tästäkin laihoja eväitä!

      • ja ehdoista

        "Niin ja lapsettomana kuolevan puolisosi kyllä perit, mutta sinun jälkeesi puolisosi toissijaiset perilliset voivat valvoa ko. määräyksen."

        Lapsettomana kuolleen perii aina puoliso (jos kuolleelta ei jäänyt testamenttia, joka osoittaisi muuta). Lapsettomana kuolleen tapauksessa avioehto tai edellisen sukupolven testamenttimääräys avio-oikeuden poistamisesta aiheuttaa vain sen, että leski maksaa puolisoltaan perimästään omaisuudesta perintöveron koko osuudelta. Ilman avioehtoa tai em. testamenttimääräystä leski saattaisi saada osan omaisuudesta tasinkona, josta ei mene veroa (jos on köyhempi osapuoli).

        Leskenkin kuoltua ensinkuolleen toissijaiset perilliset eivät kostu avioehto- tai testamenttimääräyksestä muuta kuin sen, että heille perittävää on kenties mainittujen verojen verran vähemmän! Jos lapsettomana kuollut ei jättänyt testamenttia, lesken kuoltua ensinkuolleen toissijaiset perilliset saavat kyllä osansa, mutta avioehdolla ei siinä vaiheessa ole enää mitään virkaa, ei ole siis mitään "valvottavaa". Ja jos lapsettomana kuollut jätti testamentin, jolla testamenttasi omaisuutensa omistusoikeudella puolisolleen, niin ensinkuolleen toissijaiset perilliset jäävät kokonaan ilman, ellei leski sitten sattunut heitä muistamaan omassa testamentissaan.

      • kkksss
        ja ehdoista kirjoitti:

        Voisitko antaa vinkin pykälän, että mihin se avio-oikeuden kielto katoaisi lesken jälkeisestä jaosta?

      • edellinen kirjoittaj
        kkksss kirjoitti:

        Voisitko antaa vinkin pykälän, että mihin se avio-oikeuden kielto katoaisi lesken jälkeisestä jaosta?

        Mistä ihmeen avio-oikeuden kiellosta puhut siinä tilanteessa, että leskikin on kuollut?

        Avio-oikeus on aviopuolisoiden välinen. Sen voi lahjoittaja/testamentin tekijä poistaa lahjan/testamentin saajan puolisoilta tai puolisot voivat sen poistaa itse avioehdolla. Avio-oikeus tai sen puuttuminen ei vaikuta enää sitten, kun leski on kuollut. En nyt oikein ymmärrä, mihin pyrit väitteilläsi, mutta kerro, mikä mielestäsi olisi avio-oikeutta tai sen puuttumista "valvovien" toissijaisten perillisten tarkoitus, niin ehkä päästään jyvälle, mikä tässä kinnaa. Mitä siinä mielestäsi "valvottaisiin"?

        En todellakaan voi näyttää pykälää, jonka mukaan "avio-oikeuden kielto katoaisi lesken jälkeisestä jaosta", koska lesken ja ensinkuolleen välinen avio-oikeus tai avioehto on kertaalleen toteutunut ensinkuolleen kuollessa. Eikä leskellä ja ensinkuolleen toissijaisilla perillisillä ole keskinäistä avio-oikeutta (tietenkään, ellei leski sitten ole mennyt naimisiin ensinkuolleen toissijaisten perillisten kanssa), joten siinä vaiheessa ei ole mitään avio-oikeutta tai sen puutetta, jota jonkun pitäisi "valvoa".

      • kkksss
        edellinen kirjoittaj kirjoitti:

        Lapsettoman avioparin lesken jälkeen lähtökohtaisesti pesä puolitetaan ensin kuolleen puolison perillisten ja lesken perillisten kesken. Minun muistaakseni vielä tätäkin tasajakoa voidaan fiilata jos pesään tuli lain (ei testamenttiin) mukaisena perintönä leskelle avio-oikeuden ulkopuolelle määrättyä varallisuutta ja sama jos leskeltä jäi vastaavaa. No, en nyt pykälää lähde etsimään ja voinhan muistella vain omiani.

      • nix nax
        ja ehdoista kirjoitti:

        "Niin ja lapsettomana kuolevan puolisosi kyllä perit, mutta sinun jälkeesi puolisosi toissijaiset perilliset voivat valvoa ko. määräyksen."

        Lapsettomana kuolleen perii aina puoliso (jos kuolleelta ei jäänyt testamenttia, joka osoittaisi muuta). Lapsettomana kuolleen tapauksessa avioehto tai edellisen sukupolven testamenttimääräys avio-oikeuden poistamisesta aiheuttaa vain sen, että leski maksaa puolisoltaan perimästään omaisuudesta perintöveron koko osuudelta. Ilman avioehtoa tai em. testamenttimääräystä leski saattaisi saada osan omaisuudesta tasinkona, josta ei mene veroa (jos on köyhempi osapuoli).

        Leskenkin kuoltua ensinkuolleen toissijaiset perilliset eivät kostu avioehto- tai testamenttimääräyksestä muuta kuin sen, että heille perittävää on kenties mainittujen verojen verran vähemmän! Jos lapsettomana kuollut ei jättänyt testamenttia, lesken kuoltua ensinkuolleen toissijaiset perilliset saavat kyllä osansa, mutta avioehdolla ei siinä vaiheessa ole enää mitään virkaa, ei ole siis mitään "valvottavaa". Ja jos lapsettomana kuollut jätti testamentin, jolla testamenttasi omaisuutensa omistusoikeudella puolisolleen, niin ensinkuolleen toissijaiset perilliset jäävät kokonaan ilman, ellei leski sitten sattunut heitä muistamaan omassa testamentissaan.

        >>lesken kuoltua ensinkuolleen toissijaiset perilliset saavat kyllä osansa, mutta avioehdolla ei siinä vaiheessa ole enää mitään virkaa, ei ole siis mitään "valvottavaa".

      • nix nax
        kkksss kirjoitti:

        Lapsettoman avioparin lesken jälkeen lähtökohtaisesti pesä puolitetaan ensin kuolleen puolison perillisten ja lesken perillisten kesken. Minun muistaakseni vielä tätäkin tasajakoa voidaan fiilata jos pesään tuli lain (ei testamenttiin) mukaisena perintönä leskelle avio-oikeuden ulkopuolelle määrättyä varallisuutta ja sama jos leskeltä jäi vastaavaa. No, en nyt pykälää lähde etsimään ja voinhan muistella vain omiani.

        >>No, en nyt pykälää lähde etsimään ja voinhan muistella vain omiani.

    • mk

      Avioehto mikä poistaa avio-oikeuden käytön perinnöistä ja muista lahjoituksista ja jos toinen vaikka onnistuu sijoituksissaan jotka ovat omista palkkatuloustaan säästänyt niin hyvää tulee. Vain se omaisuus mikä yhdessä hankitaan ja maksetaan kuuluu avio.oikeuden piiriin jos mahdollisesti jsokus ero tulisi niin olisi selvempää molempien kannalta. Tai toisin että se omaisuus mikä on molempien nimissä kuuluu avio-oikeuden piiriin.

      • ***********

        Ei me ainakaan mitään avioehtoa olla tekemässä. Kummallakaan ei todellakaan mitään erityistä omaisuutta ole ennalta ja avioliitossa eletään yhdessä, yhteisen omaisuuden kanssa. Myös perinnöt aikanaan (elleivät sukulaiset muuta määrää) ovat yhteisiä ja tulevien lapsien tottakai. Kun ei ole tulossa mitään sukutiloja tms joiden jakamattomuus ja suvussa pysyminen haluttaisiin varmistaa. Jos tällaisia olisi saattaisi tilanne olla eri. Mä ainakin lähden tähän liittoon sillä ajatuksella että yhdessä ollaan loppuun asti. Jos ero sattuisi tulemaan niin sit tulee ja sit mietitään sitä, mutta 'varmistelemaan' emme lähde millään tasolla.

    • Kunioitus

      Ehdottomasti avioehto! Se ei ole toitotusta sillä se on rehellisyyden ajokortti ja oikeaan muotoon laadittuna. Yksinkertaisesti se tekee avioliiton siis aidon avioliiton mahdolliseksi. Lisäksi oikeasti kerrot puolisollesi ettet halua hänen kanssaan avioliittoon tittelin,uran, omaisuuden,suvun perintojen, tai rahan sekä materiaalin vuoksi. Vaan kiintymys kohdistuu ihmiseen.

      Toisen kerran , ehdottomasti avioehto.

    • lyön vaikka vetoa

      että kun avopuoliso vaslmistuu hän lähtee lätkimään ja jäät kuin nalli kalliolle. Opiskellaan ja eletään toisten kustannuksella ja kun valmistutaan niin lähdetään sinne missä ruoho on vihreämpää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      332
      664
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe