väikkäri ja palkka

gnfgd

Eräs ystäväni suorittaa maisterintutkintoa ja sanoi että jos hän ei saa valmistumis jälkeen töitä, niin kai hänen on pakko alkaa vääntämään väikkäriä ja saada sitten palkaksi vaivaset 1800,-

Tämä varmaan on aine- ja yliopisto kohtaista, mutta minä kun olen luullut, että ei väikkäriäkään voi alkaa tekemään noin vain. Pitää hakea ensin tutkijakoulutuspaikkaa ja saa olla iloinen jos saa vielä yliopistolta tutkijapalkkaa, monen joutuvat hakemaan itse rahoitusta säätiöiltä.

5

2647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aa

      todennäköisesti ystäväsi on hyvä opinnoissaan ja tuntee alan. Olin itse samassa tilanteessa valmistumisen aikoihin. Joillain aloilla suurin työllistäjä on yliopisto. Jatko-opiskelijaksi pääsee helposti, mutta tutkijakoulupaikka (palkalla) on jo sitten vaikeampi pala. Yleensä väitöskirjoja tehdään projekteissa, joilla on rahoitus ja siitä maksetaan jatko-opiskelijan palkka. Liian usein jatko-opiskelija on kuitenkin akateeminen duunari, jolla teetetään kaikki paskaduuni, jollei ole todella itsenäinen/jämäkkä/kova väitöskirjan valmiiksi saattamiseen. Jos onnistuu löytämään hyvän ohjaaja, jolla on hyvät akateemiset referenssit ja ryhmästä julkaistaan myös säännöllisesti väitöskirjoja, niin on mahdollista ehkä oppiakin jotain ja saada väitöskirjan tehtyä ilman ohjaajasta/työilmapiiristä johtuvaa loppuunpalamista. Olen itse työntämässä omaa väitöskirjaani eteenpäin ilman ohjaajani tukea ja kunnollista ohjausta. Haukut tulee teen niin tai näin. Onneksi teen yhteistyötä muiden ryhmien kanssa joten saan järkevää palautetta muilta tutkimuksen ammattilaisilta ja uskallan jatkaa työtäni eteenpäin.

      • thrdht

        Se kun siinä onkin hän ei ole mikään hyvä opiskelija, korkeintaan keskinkertainen. Itseäni hieman ärsyttää, että väitöskirja olisi vähän niin kuin takaportti paremmille ansioille kuin vain työttömyyskorvaus. Hän siis opiskelee luonnontieteellisellä alalla ja jos ei ole riittävän hyvä saamaan työpaikkaa miten hyvä tutkija voi olla kyseessä? (toisin voi olla humanistisilla tms. aloilla)

      • ...
        thrdht kirjoitti:

        No vastaan vaikka lähestymistapasi ystävääsi onkin hiukan "outo".

        Aluksi voin taata, että ainakaan keskimäärin väikkärin tekeminen ei ole tulevaisuuden ansioita ajatellen taloudellisesti kannattava veto. Toiseksi, sen aloittamiseen riittää virallisesti ainakin omassa yliopistossani keskinkertainen suoritus, eli kolmosen keskiarvo. Kolmanneksi, kokemus on osoittanut, etteivät perusopinnoissa parhaiten menestyneet välttämättä ole parhaita tutkimuksen tekijöitä. Väikkäri on rankka putki, jossa on pakko sietää parhaillaan jatkuvia epäonnistumisia vaikka kuinka rankasti tekisi töitä ja toisille se ei vaan sovi. Systeemin pitäisi pitää huoli siitä, että kykenemättömät putoavat pois mutta näin ei aina käy ja proffat puskevat läpi kehnoja töitä. Luonnontiedealalla on lähes normi tehdä nippuväitös, eli tulokset pitää vuosien varrella saada julkaistua kv-lehdissä. Se omalta osaltaan pitää yllä jonkinlaista tasoa mutta vaihtelee luonnollisesti.

        Luonnontiedealalla ei toisaalta ole mitenkään pakollista hakea tutkijakoulupaikkaa. Tutkimusryhmässä saattaa olla esim. 10 ihmistä ja vain 1-2 saavat tutkijakoulusta palkkansa. Rahoituksen lähteitä on useita ja lisäksi apurahamahdollisuus (kaikkein huonoin kylläkin). Mikään palkka ei päätä huimaa varsinkaan alussa mutta tulee niillä jotenkin toimeen sen ajan kun pitää. Kaverillesi saattaa olla väläytelty jatko-opintomahdollisuutta tai vastaavasti haahuilee omiaan. Kaikki on mahdollista.

      • aloittaja.
        ... kirjoitti:

        Vaikka ystävästäni pidänkin, en hänen aseenteestaan tähän asiaan.
        Muitakin on liikkeellä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/3400607
        "Itse menin tutkijaksi, koska sinne helpolla pääsi"

        Jos ihmiset oikeasti asennoituu näin, miten käy koko suomalaisen tieteellisen tutkimuksen? Voin olla vanhanaikainen, mutta mielestäni tutkijalla pitäisi olla jonkinlainen intohimo asiaansa, eikä teen nyt tätä koska en keksinyt muuta. Jos haluaa mennä siitä mistä aita on matalin, miksi edes vaivautua yliopistoon?

    • Yks vaan

      Minulla ei ole tutkijakoulutuspaikkaa, vaan olen projektitutkijana töissä hieman alle 3000e/kk palkalla. Päätoimisesti teen tutkimusta ja muita projektitöitä, joista osa sitten edistää itse väitöstä. Käytännössä teen väitöskirjaa n. 1-2v hitaampaa tahtia, kun tutkijakoulun rahoittama tutkija mutta toisaalta saan 4-5 kertaa enemmän julkaisuja ja paljon kokemusta erilaisten töiden tekemisestä, mm. projektijohtamisesta.

      Väikkäriä voi tehdä, jos saa jatko-opiskelupaikan ja ohjaajan. Esimerkiksi yritysmaailmassa on henkilöitä, joiden tarkoitus on väitellä jollain aikataululla, vaikka pääasiallinen palkka tulee firmalta.

      Tutkijakoulu ei ole välttämätön, ei aina edes hyödyllinen. Esimerkiksi minulle se tarkoittaisi palkanalennusta, vähemmän mielenkiintoisia työtehtäviä jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      110
      6180
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe