Hei!
Olen 21-vuotias farmasian opiskelija ja minulla on vielä kolme vuotta matkaa tutkintoni loppuun. Silloin valmistun proviisoriksi. Olen oikeasti pienestä naperosta saakka haaveillut ulkomailla työskentelystä. Olen reissanut ja nähnyt maailmaa. (Saksa, Ruotsi, Englanti, Ranska, Viro, USA) Suosikkini on ehdottomasti Englanti maana ja Australia vielä kiehtoo minua, jotenkin uskomattomalla tavalla. Haluaisin todella löytää itseni työskentelemästä ulkomailta tulevaisuudessa.
Mutta kertokaapa minulle nyt kuinka realistinen haaveeni on? Eniten tällä hetkellä haluaisin kuulla, miten minun tulisi edetä unelmani suhteen? Onko onnistumistarinoita ja jotain vinkkejä, miten maailmalle pitäisi ponnistaa? Vai tulitteko häntä koipien välissä heti takaisin Suomeen?
Pahimman teini-ikän kriisin ulkomaille muutosta koin jo aikaa sitten. Nyt olen aikuinen ja suunnitelmani/unelmani ovat pysyneet yhä mielessäni. Vanhempani eivät ole ikinä uskoneet/luottaneet minuun. Tarvitsen jostain tukea ja neuvoja miten minun tulisi nyt alkaa toteuttamaan ajatusta. Olisiko järkevää lähteä vaihtoon vai muuttaa ulkomaille vasta opiskelujen jälkeen?
uusi elämä ulkomailla kokemuksia!
46
8463
Vastaukset
- hyvä alku
ilman muuta. Koulun kautta kun menee niin se on suht turvallinen vaihtoehto. Kyllähän sitä opiskelujen jälkeenkin voi muuttaa ulkomaille.
- Seonelämää
Näinhän se asia on. Mutta eniten pelkään Elefantteja: http://www.fatalfailblog.com/2/post/2010/03/elephant-kills-man.html
- Anonyymi
Seonelämää kirjoitti:
Näinhän se asia on. Mutta eniten pelkään Elefantteja: http://www.fatalfailblog.com/2/post/2010/03/elephant-kills-man.html
Ei näytä helpolta farmaseutin työllistyminen ulkomaille.
https://www.farmasialiitto.fi/tyo-ja-ura/tukea-eri-tilanteisiin/tyoskentely-ulkomailla/
Ehkä lääketeollisuus, onko sitä kautta vaikeaa päästä, jos kielitaito on lähinnä Suomi ja Englanti, ja vain vähän osaa saksaa & ruotsia eikä vittuakaan kiinnosta en/ett sukuisten sanojen opettelu eivätkä muut vammaiset kielet, joissa on der/die/das sukuisia sanoja englanninkielen loogisen a/an/the sijaan?
Jos on vuosia Suomessa apteekissa farmaseutti, pääseekö koskaan kukaan sen jälkeen enää lääketeollisuus, sairaala-apteekki jne?
Pääseekö ulkomaille sairaala-apteekkiin ja tienaako hyvin vaikka Saudi-Arabiassa tai muussa hiekkamaassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näytä helpolta farmaseutin työllistyminen ulkomaille.
https://www.farmasialiitto.fi/tyo-ja-ura/tukea-eri-tilanteisiin/tyoskentely-ulkomailla/
Ehkä lääketeollisuus, onko sitä kautta vaikeaa päästä, jos kielitaito on lähinnä Suomi ja Englanti, ja vain vähän osaa saksaa & ruotsia eikä vittuakaan kiinnosta en/ett sukuisten sanojen opettelu eivätkä muut vammaiset kielet, joissa on der/die/das sukuisia sanoja englanninkielen loogisen a/an/the sijaan?
Jos on vuosia Suomessa apteekissa farmaseutti, pääseekö koskaan kukaan sen jälkeen enää lääketeollisuus, sairaala-apteekki jne?
Pääseekö ulkomaille sairaala-apteekkiin ja tienaako hyvin vaikka Saudi-Arabiassa tai muussa hiekkamaassa?Eli pitäis farmaseutin jälkeen vielä proviisoriksi opiskella, mutta siinä opinnot Suomessa Helsingissä on varmaan VIELÄ vaativampia, kuin farmaseutti-opinnot, ainakin 2 vuotta menee (vaikka pänttäis kesälomat, pääsiäislomat ja talvilomat eikä kävis töissä??)
ja SUOMESSA proviisorin työtilanne on PALJON huonompi, kuin farmaseutin työtilanne, ja siitä huolimatta PROVIISOREIDEN koulutusta aiotaan Suomessa ENTISESTÄÄN lisätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli pitäis farmaseutin jälkeen vielä proviisoriksi opiskella, mutta siinä opinnot Suomessa Helsingissä on varmaan VIELÄ vaativampia, kuin farmaseutti-opinnot, ainakin 2 vuotta menee (vaikka pänttäis kesälomat, pääsiäislomat ja talvilomat eikä kävis töissä??)
ja SUOMESSA proviisorin työtilanne on PALJON huonompi, kuin farmaseutin työtilanne, ja siitä huolimatta PROVIISOREIDEN koulutusta aiotaan Suomessa ENTISESTÄÄN lisätä.Niin ja joitakin kuukausia siihen päälle proviisori pääsykokeeseen lukuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja joitakin kuukausia siihen päälle proviisori pääsykokeeseen lukuun.
Kumpi pääsykoe on helpompi päästä läpi Helsinki:
eläinlääkis, vai proviisori? Molempiin varmaan vaaditaan ainakin kaikki lukion KEMIAN kurssit.
Farmasian pääsykoe lähinnä monivalintaa joten ei tarvii ainakaan opetella mitään vammaisia LINUX-ohjelmia jotta pääsykokeesta selviää? LASKEA pitää silti osata, ei se monivalinta auta jos ei ole laskuja opetellut.
- 1983
Hei! Itse olen ollut vaihdossa Saksassa ja myös muutaman kuukauden töissä Ruotsissa. Suosittelen ehdottomasti vaihdossakin käymistä, siinä saa kuitenkin useamman kuukauden tai vaikka kokonaisen vuoden kokemuksen siitä kohdemaasta, oppii tuntemaan sekä hyvät että huonommat puolet ja löytää mahdollisesti itsestäänkin jotain uutta (?) Näkee uusia paikkoja ja ihmisiä. Vaihto ei myöskään ole niin sitovaa, on helppo palata takaisin ja tehdä muutoksia suuntaan jos toiseenkin. Itse olen saanut opintoni jo loppuun, mutta en ole ainakaan vielä ulkomaille suunnannut. Saapa nähdä, miten jatkossa menee. Jokainen tekee itse valintojaan, sinulla on kaikki eväät ponnistaa minne tahansa. Sinulle voisi varmasti löytyä työtä tai vaikka työharjoittelijan paikkojakin. Itse olen huomannut, että suomalaista koulutusta arvostetaan ulkomailla. Ainakin Saksassa ja Ruotsissa :D
- suisuisui
Itse muutin Englantiin 4 vuotta sitten. Kun tulin minulla ei ollut töitä, ainoastaan yksi tuttava joka majoitti minut ja auttoi työnhaussa.
Huomasin että täällä painaa enemmän kokemus kuin koulutus ja sainkin helposti töitä asiakaspalveluhommista koska olin jo tehnyt niitä Suomessa opintojeni ohella. Vaikeampaa oli saada oman alan töitä johon olin valmistuntut.
Ihmiset vaihtavat tiuhaan työpaikkoja joten kukaan ei koskaan ihmetellyt lyhyitä työsuhteita CV:ssä.
Haastatteluissa kävin myös tiuhaan. Kysymykset saattavat olla joskus vähän hölmöläisten tekemiä... Kerran en millään meinannut ymmärtää haastattelijan kysymystä tai siis ymmärsin mitä hän kysyi mutta se oli niin hassu etten meinannut uskoa sitä. "Oletko täsmällinen?" Siis kuka vastaisi ettei ole?????
Työhaastatteluihin ei koskaan saa mennä farkuissa! Muutenkin pukeutuminen työssä on siistiä. Ostin ensimmäisen jakkupukuni kun muutin tänne ja sille on todella ollut käyttöä.
Jos ajattelet Englantia, sinuna tulisin vaihtoon ja yrittäisin luoda suhteita joiden avulla olisi helpompaa muuttaa sitten kun olet valmistunut. Valmistumisen jälkeen yrittäisin saada edes vuoden verran työkokemusta jotta olisi helpompi saada täältä töitä eikä tarvitsisi rahapulassa ottaa mitä vaan.
Kun muutat tarvitset asunnon. Lontoossa vuokrat ovat kalliit joten minä vuokrasin huoneen ja samassa taloudessa asui 2 tyttöä kanssani. Monet asuvat näin.
Ei unelmasi mitenkään epärealistinen ole, monet asuvat ulkomailla. Helppoa ei kyllä tule olemaan ja kun koto Suomessa on tottunut siihen että asioiden hoitaminen hoituu niin täällä se on vaikeampaa. Minä lähtisin vaihtoon, opiskelisin opinnot loppuun, hankkisin työkokemusta ja sitten lähtisin. Tai sitten voit ottaa selvää kuinka hakea täältä opiskelupaikka ja opiskella opintosi täällä loppuun.
Gumtree.com sivustolta löytyy työpaikkoja, asuntoilmoituksia jne.
Proviisori saattaisi saadakin ihan hyvin töitä sillä täällä on erikseen apteekkeja ja sitten esim. isoimmissa ruokakaupoissa ja kemikaliokaupoissa on omansa.
Tästä tuli vähän sekava "ohjeistus" mutta toivottavasti siitä on edes vähän apua.- Anonyymi
Oletkin asiakaspalvelija. Tuskin esim. IT-koodarin tai farmaseutin kannattaa jakkukalkkunaksi pukeutua työhaastatteluun, vaikka asuinpaikka olisi Lontoo City?
- Minä vain
Kaksi koulua jäänyt kesken Suomessa, eikä kiinnostusta (vielä ainakaan) niitä suorittaa loppuun.
Otin ja lähdin reilu puoli vuotta sitten Ruotsiin töihin, pienelle paikkakunnalle muutaman muun suomalaisen sekaan. Ruotsia en osaa, mitä nyt pikkuhiljaa ainakin oppii ymmärtämään. Suomeksi teen töitä, ja englantia muut ajat. Koti-ikävä vaivaa toisinaan, mutta toisaalta viihdyn täällä myös - suomalaisten kesken on oma perhe.
Toinen vanhemmistani epäili yhtäkkistä päätöstäni, ja kun ammattiakaan en ole vielä opiskellut, sanoi minun palaavan pian takaisin Suomeen. Toinen vanhemmista taas lykki eteenpäin - onhan hänkin ollut kokeilemassa työntekoa nuorena ulkomailla, ja harmitellut vain kun oli niin vähän aikaa.
Suosittelen! Nuorena on aikaa lähteä kokeilemaan, töitä aina löytyy jostain jos vain kiinnostusta riittää, ja kielitaitokin kehittyy asuessa ulkomailla. Ja aina sitä pääsee takaisin Suomeen jos ei muualla viihdykkään.- kananleikkaajatyttö
Vieläkö olet töissä samassa paikassa? Missä olet töissä? En pääse minnekkään opiskelemaan, ylioppilaan lakki kourassa. Pian vuoden työskennellyt tehtaassa leikkaamassa kanaa ja nyt jo kädet rikki. Tahdon pois. Ruotsi kiinnostaa.
- K-Eurooppa
Myös ulkomailla on arki.
Pääasia on, että viihtyy työssä ja työkulttuurissa sekä yksityiselämä sujuu. Muut asiat esim. talous, auto, sää jne. on ihan makuasioita mitä arvostaa.
Molempi parempi, mutta mitä kauemman täällä ulkomailla on, sitä vähemmän Suomeen on hinkua takaisin. Jollei Suomessa arvosta jotain erityistä asiaa mitä muualta ei löydy. Se voi yksinkertaisesti olla kieli, kulttuuri tmv. - kannattaa kysellä
Suomalaisilla firmoilla on toimintaa ympäri maailmaa, eikä komennushommiin lähtijöitä loppujen lopuksi ole liikaa johtuen kai lähinnä perhesyistä.
Olin itse 1990-luvun puolivälissä 2 vuotta Saksassa ja vuoden Venäjällä suomalaisfirmoissa töissä, kun onnistuin valmistumaan insinööriksi keskelle lamaa.- olen ollut
no jos sanon niin sulle varmaan olis ihan ok koittaa ulkomaalla työskentelyä . itse olen kierrellyn 5 eri maassa , ja olen saannut ottaa kaikei krtuuleit vastaan ,, en ole koskaan katunnut , PS: en kylläkään ole Suomalainen vaikka olen syntynnyt suomessa ,, että ehdotan sulle kaikki praktiikat ja työt et varmma kadu
- miki32
Älä nyt ota tätä pahalla, mutta aikuinen sinä et vielä ole!
Olet vasta varhaisnuoruuden ajan elänyt ja tieto taitosi ovat vielä kaukana aikuisten (oikeiden aikuisten) vastaavasta...no huomaat mitä tarkoitan ehkä 10 vuoden sisällä ja muista, en sano tätä pahalla!
Itselläni oli nuorena saman tyylinen homma kuin sinulla. Isä juoppo, joka ei juuri koskaan tukenut minua tai äitiäni ja jätti meidät kaksin kun olin pikku pentu. Äitikään ei juuri jaksanut tukea tai uskoa poikaansa, mutta parhaansa teki. Unelmia kuitenkin oli minullakin ja kovalla työllä, joskus unettomilla öillä, itkulla, viinalla sun muulla kuitenkin sain hommattua ammattikoulu ja AMK paperit (ins) ja vaihdossa kävin ensi kertaa 21v hollannissa ja saksassa ja vielä 24v ranskassa. Sitten kävi niin hyvin, että sain duunin ja olin sitten pari vuotta virossa ja vuoden ruotsissa hommissa.
Lyhyitäkin työmatkoja on tullut tehtyä kiinaan, kanadaan, venäjälle, puolaan ja yleensä ihan yksin.
No tässä minun tarina, mutta jos kommentin haluat niin mene nyt sinne vaihtoon, käy koulut ja hanki vähän työkokemusta, rahaa ja kielitaitoa. Sitten 25-30v voisit lähteä oikeasti ulkomaille töihin.
Joku tuossa sanoikin, että ulkomailla on hankalampaa ja tottahan se on (ainakin aluksi) kun on tottunut suomen tyyliin ja kohde maassa saattaa hommat toimia täysin eri tavalla. Sama tilanne saattaa tulla kun muutat takaisin suomeen ja huomaat kuinka jälkeenjäänyt maa suomi useissa asioissa on.
Esimerkkinä se, että itse opin käyttämään Visa Electron/Debit sirukorttia/lukulaitetta ranskassa vuonna 2003.
Useissa kaupoissa oli jo silloin systeemi, joka on tullut suomeen käsittääkseni vasta noin vuosi pari sitten eli
tässä asiassa suomi kulki noin 5 vuotta keskieurooppaa jäljessä.
Joko maassa varmasti on hyvät ja huonot puolet, mutta tärkeintä on se, että "sulaudut massaan", hyväksyt kulttuurin (ei tarvi ymmärtää vaan hyväksyä) ja olet avoin ja keskusteleva, jota varmastikin olet jo nyt.
Toivotan sinulle hyvää kevättä ja onnea unelman toteutukseen!
Tuollaisesta naisesta tulee vielä hyvä vaimo...heh heh nainen kai olet?
miki kuittaa....over and out - mie maalta
muuta ihmeessä ulkomaille jos se kerran haaveesi on. elämä on tässä ja nyt ja asioiden siirtäminen ei kannata. tulet saamaan ihania elämyksiä ja uuden jännittävän elämän, uusia ystäviä, uudenlaisen valikoiman elintarvikeliikkeissä...ja niin paljon kaikkea ihanaa. elämä on edessä ja koko maailma odottaa mitä sinulla on sille annettavaa, mene ja vie tietosi ja taitosi mukanasi ja käytä kaikki mahdollisuudet mitä sinulle annetaan mistä itse saat nautinnollisimman kokemuksen, olen melkein kade koska itse en taida päästä täältä mihinkään, ainakaan ihan heti. olen juuri valmistunut ja rahaa tarvii kerätä ennen mahdollista ulkomaille muuttoa. mene ja toteuta haaveesi ystävä hyvä. onnea matkaan.
- katapulttikassi
no Australiahan on klassinen kohde minne halutaan aina ku kysytään :)
enklanti taasen on täys "poliisi/sinua tarkkaillaan" maa ^^ kamroita metrin välein koko maa täynnä ^^
että näin :) - valmis farmaseutti
... harjoitteluun australialaiseen apteekkiin! Itse tein näin ja kokemus oli mielenkiintoinen. Siinähän sitä näkee kuinka siivet kantavat (itse kyllä olen aika paljon vanhempi kuin sinä ja farmaseutti oli jo toinen tutkintoni). Samoin tutustut paikalliseen systeemiin ja elämänmenoon ja saat käsityksen, haluaisitko valmistuttuasi ryhtyä töitä hakemaan.
- Anonyymi
Ei kiinnosta harjoittelu, vaan valmistuttua saada töitä ja PALKKAA. Saako Australiasta tai muualta farmaseutti töitä vai EI, jos Suomesta koulutus?
- vaihdokkina ollut
Etsi sopiva vaihto-ohjelma ja eikun matkaan. Vaihtoon on hyvä lähteä, näkee ja kokee uutta ja pääsee takaisin. Jos vaihto on unelmien täyttymys, niin sinne pääsee kyllä uudestaankin.
Kannattaa lähteä. Ei tule sitten vanhempana mietittyä miksi et lähtenyt. - John 48
ihmettelen, miksi haluat ulkomaille. Olet kielitaitoinen, maailmaa nähnyt, etkä ihan tuppukylässä asu, jos
proviisoriksi valmistut.
http://www.youtube.com/watch?v=ApCu_w4mNso
Mutta on eri asia elää ulkomailla kuin käydä. Kaikki haukkuu Suomea, mutta ei se ruoho ole vihreämpää
muuallakaan. Ruotsi ok, mutta muut...
Englanti... tulevana prosiisorina tiedät englannin yksityistetyn terveydenhuollon tilan...
Lontoossa palkka menee asumiseen, eikä tuppukylässä asuminen ole niin kiehtovaa mitä Emmerdale
esittää. Järkyttävä luokkayhteiskunta, missä talvisin palellaan yksilasi-ikkunoiden takana.
Australia... Kuin Rovaniemi. Kaikki tietää missä se on, mutta kukaan
ei sinne halua. Siellä niin jumissa, että soi. Pitkä matka kaikkialle.
Viro... Jos 600 € kuukausipalkka riittää...
USA... mielummin Rovaniemi....
Saksa tai Ranska ok, jos osaa kielen. Erittäin ystävällistä väkeä molemmissa.
P.S Olet 21, mutta et vaikuta aikuiselta. En ihmettele etteivät vanhempasi usko sinuun.
Jo pelkkä kirjoituksesi tälle sivustolle saa minut luokittelemaan sinut aika naiviiksi.- bhugbvgvu
vois saada töitä
- RikMan.
Minä lähdin -92 ulkomaille-ensin 13kk saksassa ja sen jälkeen norjaan ja mitään kunnon kouluja en ole (suomessa) käynyt-peruskoulun tietty..Nyt puhun flytende norskia ja palkka vuorotyössä,vastuullisessa sellaisessa,maansiirtoalalla,5 000 euroissa..Netto.
Ilman muuta kannattaa lähteä! Proviisorilla kyllä kysyntää-ei muuta kuin norjaan vaikkapa! Kaveri on proviisori ja sen 50t.Nok brutto:)
- LL
Ikavaa kun saat kaikenlaisia asiattomia viesteja joissa sinua kutsutaan naiiviksi ja australiaa verrataan rovaniemeen?!
Itse asun Lontoossa jo seitsamatta vuotta. Sita ennen olin ollut vaihdossa yliopiston kautta muutamassa eri maassa, joten kynnys lahtea heti valmistumisen jalkeen ei ollut ollenkaan korkea. Rinkka selassa ja pari sataa euroa tililla aloin hakea toita "mita tahansa" tyylilla ja heti ensimmaisella viikolla onnisti ja silla tiella olen.
Suosittelen itsekkin etta haet ensin vaihtoon, ehka juuri sinne australiaan, niin saat turvallisellla tavalla kokemusta ja ystavia jne. Mutta kannattaa miettia mista maasta lahtea toita hakemaan, koska suomeen paluu voi olla aika hankalaa jos uusi elama alkaa maistumaan, ura menee hyvin tai loydat puolison. Koti ikava australiasta on varmasti kovempi kuin euroopasta.
Arki on tottakai arkea myos ulkomailla, mutta itse olen elamastani saanut paljon rikkaammaan ja antoisamman asumalla lontoossa, kuin jos asuisin vaikka helsingissa. Ainoa varjopuoli on perhe, ystavat ja sukulaiset jotka asuvat suomessa, ja joita nakee harvemmin ja joiden on joskus hakala ymmartaa miksi olen "jattanyt" heidat taakseeni.
Minulla on kuitenkin taalla melkein kaikki mista haaveilin. Puoliso, antoisa ura, kaunis viktoriaaninen asunto ja ystavia. Kaikki ei kuitenkaan tule hetkessa ja vaikeita aikojakin (varsinkin rahan kanssa!) taytyy kayda lapi. - Farang...
Palkkani on eurooppalaisittan keskiverto (4 500 €/kk bonukset provikat kv-firman listalla), mutta elaminen on niin edullista, etta oikein naurattaa! :D Asunto on tyosuhdeasunto ja ilmainen. Palkkasin siivoojan/keittajan seka lapsenvahdin. Taalla ei ajella tyosuhdeautolla, vaan autonkuljettaja vie.
Tyo on ilmastoidussa toimistossa ja ihmiset mukavia ja iloisia. Tyoilmapiiri on rennompi kuin Suomessa ja ihmiset tykkaavat jutella paljon enemman. Kaikki toimii jarjestelmallisesti eika ole sellaista suomalaisvenalaista hallavalia-asennetta. Tyopaivan jalkeen on mukava rentoutua rannalla. Ruokahan taalla on aivan fanaattisen hyvaa!
Joka kerta kun kayn Suomessa, tulee koti-ikava Thaimaahan. En aio palata Suomeen.
Rohkeasti vain maailmalle.- Juhani,,,
Oletko minä?
- vaikee tajuu edellis
tällä lähellä Rayon.ii en juuri tee mitään duunia, mutta viihdyn thai-ilmastossa. ovat iloisia osaava ja opetevat minuakin olemaan tässä hetkessä kiinne. kesäisin 2--3 kuuta suomessa... Ei jummarra kyllä edellistä kirjoittajaa, ei kukaan toisen duunissa saa 2500000 thp/kk.. palkaa. mun lady on yrittäjä, ja thikuissa yrittäjät vain pärjää.. mutta Bangkok-in yliopistoista saa duuniin valmiita koulutettuja nuoria miehiä/naisia lakiasiain toimistoihin kinteistövälitykseen.. mihin vaan about 500 egee/kk.ssa lopputunkinto tehtynä.. sulle mulle duuniin..
- kannustan
pääosin positiivinen kirjoitus, kerropa mihin ilmoittatutua työhön siellä ?
Mutta jäi kiinnostamaan, oletko koskaan työskennellyt suomessa, kun sanoit siellä olevan hälläväliä asenne ?Oma kokemus oli aivan muuta, jokainen kanoi vastuun omista hommistaan ja vielä varmisti, että tarvitsevatko muut apua. Iloinen, posittivine ilmapiiri joka paikassa, jossa tein hommia 15 vuoden ajan enne ulkomaille muuttoa. Eli ei mollata toista omaa hyväämme korostaakseen ? Mutta noissa asioissahan Suomeesa toimii,että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Thaimaassa (lyhyt komennus) taas etikettiin kuuluu olla positiivinen, ystävällinen, iloinen.
Mutta upea, hieno maa, josta Suomessa monesti väätä kuva tiettyjen lomakohteiden vuoksi.
Mutta kysymyksen esittäjälle, ei Suomi ole sinun eikä minun eikä kenenkään "oma" maa eli sinne vain synnyttiin. Kysymys on kulttuurista eli tunnet Suomen kulttuurin, kielen ja siksi mietit ulkomaille lähtöä. ihan samaa maapalloa ne kaikki ovat, vain kulttuuri, kieli ja ilmasto vaihtuu. Mutta muuten samat perussäännöt pätevät: ole aktiivinen, ahkera, rehellinen, sillä pääsee pitkälle jopa ilamn kielitaitoa josta joku tuolla aiemmin esimerkin kertoikin.
Mutta erota kaksi asiaa eli haluatko olla farmaseutti vai asua ulkomailla ensisijaisesti ? Jos farmaseutti, käy koulusi, hae vaihtoon kuten täällä on suositeltu ja sen jälkeen olet kokemusta viisaampi. Jos haluat vain ulkomaille viis ammatin valinnasta, senkin voi tehdä ja taas olet kokemusta viisaampi. ja tärkeintä on elää joka hetki polttamatta kuitenkaan siltoja takanaan. Moni on pitkän koulutuksen jälkeen valmis ihan eri hommiin päästäkseni tiettyyyn maahan hommiin ja valmis vaikka mihin (kunnailliseen) työhön sen eteen.
Kaikkea hyvää jatkoon. - unelmia unelmia
Olen yksinhuoltaja 23-v tyttö/nainen ja mun unelma olis toi enkä haluis antaa lapsen estää sitä!!! missä oot töissä mitä kautta hakenu jne...
T.utelias
- kiina FANI
http://www.youtube.com/watch?v=apXs4eHWKy0
ehdottomasti Kiinaan - vaihtoon ja ihmisoikeuksien maahan
siellä saa kokea eläimellistä hurmaa - aitoa ihmistä - viehättävää
vinkumaat yleensä oikein hyviä -kokemuksella - old man
Lähdin Suomeen tapaamaan sukulaisia ja sitten lähdin Ruotsiin töihin. Sillä reissulla olen edelleen. Kaipasin kovasti Austraaliaa monta vuotta. Se tuntui oikealta kodilta. Siellä on niin lämmintä ja huoletonta. Ruotsissa on mennyt riitaiseksi työpaikoissa joskus. Ruotsalaiset pitävät suomalaisia hieman alempiarvoisina.
Austraalialaiset ovat hyvin reiluja, eivätkä sorra siirtolaisia. Lämmin ilmasto on mukavaa illalla, mutta päivällä aurinko polttelee joskus liikaa, jos on ulkona. Sisätöissä on aina ilmastointi ja viileää.- satu85
Ikävää että vanhempasi eivät ole kannustaneet sinua ja tukeneet unelmiasi. Nyt sinulla on mahdollisuus näyttää heille pitkää nenää ja näyttää että sinusta on enempään kuin he olisivat ikinä uskoneet! Itse lähdin USAan ollessani vajaa 21v., ja siitä on iskenyt into aina vaan mennä uusiin maihin. Vaihdossa olen ollut korkeakoulusta 2 kertaa, suosittelen lämpimästi. Kasvaminen ja oppiminen ovat joskus rankkaa mutta ne tekevät nöyräksi jo opettavat arvostamaan niitä asioita joita ei ennen ehkä huomannutkaan. Sydänkin särkyi viime reissussa mutta aina kaikesta oppii, mutta ei saa katkeroitua, koska mitään ei kannata jättää tekemättä pelon vuoksi. Joskus saattaa mennä pahastikin pieleen, mutta jos henki ja terveys säilyy, kaikki on hyvin. Elämää se vain on :)
- Träx
satu85 kirjoitti:
Ikävää että vanhempasi eivät ole kannustaneet sinua ja tukeneet unelmiasi. Nyt sinulla on mahdollisuus näyttää heille pitkää nenää ja näyttää että sinusta on enempään kuin he olisivat ikinä uskoneet! Itse lähdin USAan ollessani vajaa 21v., ja siitä on iskenyt into aina vaan mennä uusiin maihin. Vaihdossa olen ollut korkeakoulusta 2 kertaa, suosittelen lämpimästi. Kasvaminen ja oppiminen ovat joskus rankkaa mutta ne tekevät nöyräksi jo opettavat arvostamaan niitä asioita joita ei ennen ehkä huomannutkaan. Sydänkin särkyi viime reissussa mutta aina kaikesta oppii, mutta ei saa katkeroitua, koska mitään ei kannata jättää tekemättä pelon vuoksi. Joskus saattaa mennä pahastikin pieleen, mutta jos henki ja terveys säilyy, kaikki on hyvin. Elämää se vain on :)
sitä, että mahdollisimman moni nuori, vielä perheetön, pyörähtäs maailmalla.
Se todella avartaa, ja oppii tajuamaan kuitenkin oman pienuutensa maailmankaikkeudessa, tietenkin omilla vahvuuksillaan varustettuna.Esim. suomalaisissa työpaikoissa olisi paljon helpompaa yksin kanssaihmisillä, kun työkavereina olisi mahdollisimman paljon muutakin maailmaa/työelämää nähnyttä porukkaa.
Olen itse ollut aikoinaan 19 v kun menin ulkomaille töihin.Kielitaito puutteellinen, karttui kyllä siellä ollessa, ja sattui hyviä työpaikkoja, missä en kokenut kyllä lainkaan syrjintää,päinvastoin.
Suomi on monessa suhteessa hyvä maa, mutta vieläkin väärällä tavalla ahdasmielinen ja suvaitsematon.
Usein puuttuu ilo työpakoilta, tullaan kun kivirekeä vetämään aamuisin.
Mutta eiköhän siinäkin parempaan suuntaan olla menossa, kyllä luulis laman opettavan arvostamaan sitä mitämeillä jo on.
Ei muuta kun rohekasti vaan "ulos" ja joku tuolla kirjoittikin jo että rehellisenä, omana itsenään vaan.
- Hyea86
jos oot viettäny ylipäänsä paljon aikaa itsenäisesti ilman niitä tärkeimpiä ystäviä ja perheenjäseniä yms sul pitäis olla hyvät valmiudet mitä odottaa, ne byrokraattiset seikat on aika sivuseikkoja kun niillä nyt ei pitäs olla sun hyvinvoinnissas kovin suurta sijaa
noissa maissa mitä luettelit on tollanen aika yksinkertasta järjestää, kaikissa puhutaan englantia jne ja elämä on yhtä hohdokasta ku täälläkin .. luultavasti kyllästyt ja tuut takas suomeen kunnei se muutto pois muuttanutkaan mitään niistä aikasemmista ongelmista jotka näki.
ja sillon ootkin huomattavasti viisaampi.
koska mielikuva "haaveesta" on usein todella vääristynyt, ja se haave onkin todellisuudessa vain arkielämää ja pettymys
täten oppii arvostamaan muita asioita kun elämänsä näkemistä jonain historiankirjana tai eräänlaisena idoleihin samaistumisen -onnistumisen mittapuuna. sillon on ne matkatkin kokemuksia, eikä itsensä mittaamista tai saavuttamista millääntavalla.
go with the flow - oppeliini
Miksi et menisi koko kesäksi Suomen ulkopuolellle toihin? Tuo aika olisi suhteellisen lyhyt joten on melkein sama mitä tekisit, saisit kosketuksen taas eri maahan syvemmälti kuin vain turistina vierailu antaa.
Nuorille tyopaikkoja: leiri-ohjaaja, tiskaaja, hotellin front desk virkailija, siivooja, lastenhoitaja, äidin apuri, auttajana vanhainkodeissa jne .
Nuo hommat oppii nopeasti ja jää aikaa tutustua seudun muihin ihmisiin, nuoriin ja vanhoihin. Nuo hommat usein myoskin tarjoavat täyden ylläpidon joten ei tarvitse itse huolehtia asumiskustannuksista. Puhumattakaaan taas uusista kokemuksista! - CountOlaf
Suomi on nykyään paska maa. Ja muuta tosiaan johonkin valtioon, joka ei kuulu Euroopan Unioon. Paskaa tulee vain niskaan. Itse muuttaisin Venäjälle jos olisi tarpeeksi kielipäätä, mutta ei ole, eikä siellä pärjää pelkällä englannin taidolla. Joten olen sitten täällä. Tässä paskassa rumassa maassa rumien ihmisten ympäröimänä ja katson kuinka koko yhteiskunta mätänee ympärillä.
- pehmopappa
syntyä Suomeen!
Ihmisen kannattaa etsiä rukoillen Jumalan johdatusta elämäänsä eri valinnoissaan, onneksi on elävä Jumala ja ihmisen paras ja oikea paikka löytyy varmasti.
Syyt nykyiseen Suomen alennustilaan on ateismin, evoluution myötä tulleessa moraalinrappiossa, mutta jokainen voi kohdaltaan tehdä jopa Suomesta onnen maan itselleen ja lähimmäisilleen nöyrtymällä parannukseen omalta kohdaltaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8846141
- muukalainen, status
-Oikeastaan sinulla näyttää olevan monelle antaa ohje, kun olet ollut useassa maassa.
Aivan tuntumalta voisi olettaa että paljonkin heitä on jotka on löytänyt olomuodon jossakin.
-Perusperiaate on pärjääminen, jos on ongelmia, riippuvuuksia huumausaineista, omasta mielestäni tupakka esim ei ole vähäinen ongelma, sitä vaan on vaikea mitata, moniko on työtön. masentunut, mobattu, sidoksissa hyödyttömään ihmissuhteeseen, tai miksei saanut puukostakin, -tupakan takia.
Jos siis olet ulkomailla, kykysi pärjätä on korostuneen tärkeä, jos haluat välttää keulan kääntymistä kotiinpäin. Ja siis miksi heikentäisit henkistä voimaasi edellä kertomissani asioissa.
Huom. mainitsin huumausaineet, en nautintoaineita. Alkoholi kahvi kaakao tee maustettu ruoka jne.
Joka ei hallitse näitä asioita on tomppeli ja sehän on eri asia. Monesti mainitaan jonkun riidan tai sellaisen yhteydessä että alkoholilla, on vaikutusta asiassa. Kuitenkaan ei usein kiinnitetä huomiota siihen että tupakka on ollut koko ajan kuvassa. Jo ennen väärää tekoa, vaikkakin humala tekee helpommaksi purkaa mielipaha.
Jonkinlainen äidinkieleen säilyttämäsi yhteys voi olla onnentunteen ja fiiliksen kannalta oleellinen seikka. Varmaan jokaisella ulkomaalla viihtyvällä on oma juttunsa.
Jos odotat työtä ulkomailla voi se olla ihanetilanne, ja itse olen alunperin työllä saanut kokemuksen naapurissa.
Kuitenkin jos se tulee ainoaksi, voi olla että joudut odottamaan liian kauan. Vaikka varmaan monelle on luonnonvastaista tökätä sormi kartalle ja tehdä päätös, en usko että sekään olisi huono ajatus, kaikki riippuu siitä, kykenetkö sen toteuttamaan. Jos kykenet, niin varmaan yllätyt onnistuneesti.
Kai monessa paikassa, on perustoimeentuloturva, etenkin joka puolella tehdään työtä, ja siinä sitä elämää onkin, jos on tosiaan henkisesti itsessään viihtyvä.
Kun on sopivasti kielitaitoa. - ulkosuomalainen..
sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pätee tässäkin asiassa. Itse päätin noin 14v vanhana että haluan lähteä ulkomaille töihin. Itse olin kiinnostunut tekniikasta ja valmistuin insinööriksi vuonna 95 juuri laman loputtua. Töitä hakeassni pidin aina mielessa että firman täytyy olla sellainen josta on mahdollisuus päästä ulkomaille. Pääsin töihin insinööritoimistoon ja elämäni ensimmäinen lentomatka Suomesta Englantiin oli vuonna 96. Nyt firma on vaihtunut pari kertaa ja asun jo "pysyvästi" ulkomailla (keski-euroopassa) perheeni kanssa. Tenavat ovat kansainvälisessä koulussa ja puhuvat jo kolmea eri kieltä suomen lisäksi vaikka ovat vasta ala-asteella. Suomeen paluu on tottakai aina mahdollista mutta tällä hetkellä ei ole mitään veto Suomea kohtaan. Sinulle neuvoksi että tee unelmistasi totta tai ainakin käy testaamassa miltä elo ulkomailla tuntuu sillä ainahan sitä pääsee takaisin kotia. Tsemmppiä! PS: En suosittele Englantia
- eräs äiti
Ehdottomasti kannattaa, oma tyttäreni oli 2 vuotta sitten vaihdossa Chilessä, palasi Suomeen takaisin koulunpenkille ja lähti viellä puoleksi vuodeksi takaisin Chileen, hän tuli takaisin viime jouluna. Hänen oma kokemus oli, että ehdottomasti kannatti ja oli hyvin tyytyväinen omaan ratkaisuun lähteä vaihtoon ulkomaille...
- Ikivanha vaari 72vee
Ensimmäisen kerran 28-vuotiaana USA:han ja 61-vuotiaana Puolaan. Molemmissa olin noin vuoden insinöörihommissa elektroniikka-alalla. Suosittelen ehdottomasti lähtöä, jos olosuhteet sallivat ja mielenkiintoinen työpaikka löytyy. Muistot ovat pelkästään positiiviset noilta reissuilta. Ensimmäinen matka loi perustan jatkomatkoille, kun kielitaitoakin vähän karttui: matkustelin työnantajien laskuun noin tusinassa maassa pääasiassa know-howta noutamassa, mm Japanista. Ja sokerina pohjalla: ensimmäiseltä matkalta toin upouuden Ford Mustangin ja viimeiseltä Volvo S70, vm 2000, jolla vieläkin ajelen. Enää tuon auton tuonti ei taida olla yhtä hohdokasta kuin se oli 1960-luvulla:alennus 70%.
- donedreaming
Hei, olen itse ollut nyt muutaman vuoden ulkomailla valmistumisen jälkeen enkä ole katunut hetkeäkään ja myöskään koti-ikävä ei ole pahasti missään vaiheessa iskenyt. Töitä ja ennenkaikkea mielenkiintoisia sellaisia on ollut jatkuvasti, vastaavia paikkoja olisi suomessa todennäköisesti ainoastaan pääkaupunkiseudulla ja niiden saaminen olisi hankalampaa. Uran aloittaminen ulkomailla ja varsinkin ns. entry-level paikat ovat usein melko sopivia ja kohtuu vaativiakin. Joten haaveesi ovat hyvinkin toteutettavissa, ja varsinkin englanti ( muut EU/EEA maat) eivät vaadi viisumia joten periaatteessa voit vaan pakata kamasi ja lähteä työnhakuun. Itse olin kouluaikoina sekä vaihdossa että työharjoittelussa ulkomailla ja mielestäni sinun olisi hyvä myös tehdä ainakin vaihtovuosi jossain, jotta myöhemmin tietäisit mitä ulkomaille muuttaminen ja asuminen siellä vaatii.
Summa summaarum, haaveesi ovat erittäin helposti toteutettavissa mikäli sitä itse haluat. Työpaikkoja löytyy ja useisiin maihin et tarvitse työviisumia. Joten tsemppiä äläkä luovu unelmistasi! - dbsd
Lähdin Irlantiin suomesta vuonna 2005, sitä ennen olin ollut 1½v työttömänä ja ihan hyvin on mennyt. Kielitaito oli karsean huono, enkä muutenkaan ollut todellakaan mikään matkusteleva tyyppi, en vieläkään ole sitä.
Mutta minulle ulkomailla olo on tehnyt hyvää ja päätös oli oikea, vaikka ensimmäiset 6kk olikin vähän nahkeita ja Irlantiin totuin lopulta vasta 2v myöhemmin.
Niin Irlannissa olen edelleen, nyt on vähän alkanut tehdä mieli vaihtelua, mutta ihan hyvin olen pärjännyt, suomessa käyn n. kerran vuodessa.
Asioiden hoitaminen itse on opettavaista ja siinä oppii itsenäiseksi, myös tietty vapaus miellyttää minua ulkomailla asuessa. - Maustemakkara
Kuinkakohan hyvät mahdollisuudet olisi työllistyä ulkomailla jos on Oikeustieteiden Maisterin tutkinto ja erikoistunut Kansainväliseen oikeuteen tai EU-oikeuteen?
Italia kiinnostaisi erityisesti, unelma olisi asua siellä (olin siellä jo vaihdossa pari vuotta sitten) :)
Kannattais varmaan ainakin pyrkiä vaihtoon kyseseen maahan myös yliopiston kautta? - Anonyymi
Lähihoitajana vanhusten- ja kotihoidossa pääsee hyvin ulkomaille, kunhan kieltä/kieliä osaa vaaditun määrän. Kannattaa valita maa joka sopii itselleen kaikin osin, ja ainahan taas pääsee muuttamaan toiseen maahan helposti.
- Anonyymi
"Ulkomaille" muuton sijaan voi vaivattomasti muuttaa pohjoismaiden alueella. Esim. tänne Norjaan. Muuttuu silloin vain kieli ja luonto. Mikään muu EI!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384629Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2712361Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532237- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289