Salametsästys keskustelu

Haverisen Jokke

Eilen tuli yle suomelta keskustelua salametsästyksestä joka oli täyttä ja suunniteltua metsästyksen mustamaalaamista.
Kyllä täytyy ihmetellä yleltäkin mitä paskaa sitä sallitaan tuonne ohjelmistoon.
No turha vaatia lupamaksujakaan.
Sen 20minuuttia mitä jaksoin suuttumatta kuunnella koko ohjelmaa selvisi asioiden kulku tarpeeksi selväks.
"Kaikki metsästäjät ovat salametsästäjiä" ja muita mielipiteitä ei edes kuunnella.
Mukana oli myös tämä ihme hiippari joka tuli luontoilta (vanha porukka hyvä jotka ei koskaan suoraan tuominnut metsästystä) porukkaan mukaan eli siihen jossa oli Veikko Neuvonen yms nämä todelliset luontoasiantuntijat.
Ja tämähän se varsinainen pelle on. Nimeä en edes muista koska millään tavalla merkittäväksi tämä ns asiantuntija ei ole ohjelmillaan koskaan tullut.
"Olen ollut susi jahdissa jossa neljällä luvalla on ammuttu kuusi sutta" "Olen ollut jahdissa jossa jänisjahdin yhteydessä on ammuttu käpytikka" yms yms.
Helvetti sanon minä. Siis hän se suuri rikollinen on jos tällaista näkee ja jättää ilmoittamatta viranomaisille. Miksi sitä sitten itkeä koko kansalle jos ei asian eteen tee mitään? Ehkä sen takia ettei kyseisiä asioita edes ole tapahtunut muualla kuin hänen päivä unissaan.

Olen harrastanut metsästystä 20 vuotta sekä suomessa että ulkomailla. Käynyt kaikki pienriista jahdit, suurriista (hirvi, VALKOHÄNTÄPEURA, karhu, susi ja ilvesjahdit) eikä koskaan siis huom ei koskaan ole tapahtunut mitään rikollista. Lupia ei ole ylitetty ja muuta kuin riistaa ammuttu.
Jos olisi tapahtunut asiasta oltaisiin ilmoitettu välittömästi viranomaisille sillä kukaan kunnon metsästäjä ei hyväksy rikollista toimintaa koska se jos mikä pilaa harrastuksemme mainetta ja antaa väärää kuvaa toiminnasta. Kukaan ei sitä halua. Siksi minua suuresti kummastuttaa tämä asia että nämä ihme viherhiipparit väittää nähneensä tällaista. Anteeksi vain mutta täyttä paskapuhetta heidän suu vaahdossa vaahtoaminen. Kansan kiihottamista vain tiettyjä ryhmiä vastaan.
Niinkuin tämä yksi helsinkiläinen soittaja joka sanoi tuomitsevansa metsästyksen yli kaiken väitti niin ammattimaisesti että "tuskin kukaan hirvi passissakaan jaksaa sitä hirveä odottaa vaan ammutaan nyt vaikka tuo lintu tai mikä tahansa liikkuva kohde"
Nauruun saa tukahtua näille väitteille.

Toisekseen väitettä salametsästys ei varmaankaan edes yritetty korjata muotoon jonka kansa ymmärtää eli sillä ei todellakaan ole tekemistä metsästyksen kanssa. Sanamuoto voitaisiin vaikka muuttaa äidinkielessä niin että kyseessä olisi salapyynti.
Jos joku ampuu tammikuussa hirven saadakseen taloudellista hyötyä ja rahaa rikollisin keinoin kerrotaan asia otsikoissa aina että salametsästä tappoi hirven=metsästäjä tappoi eli normaali metsästyksen harrastaja.
Asia tiedetään mutta se ilmoitetaan aina tarkoituksella väärin saaden enemmän ihmisiä vaahtoamaan taas metsästys vastaisesti.

No radio meni kiinni parinkymmenen minuutin mustamaalaamisen jälkeen mutta tuskin asia ainakaan metsästyksen eduksi muuttui. Eli hyvä veto taas vastustajilla paasata ja mustamaalata metsästystä kansalle.
Eiköhän tähänkin voisi jonkun vastavedon tehdä samaan tyyliin "mikä minua ei kiinnosta pitää kieltää" ja yle suomen keskiviikko iltaan.

Todellinen pohjanoteeraus yleltä!

42

695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SkogsTroll

      Tämänkaltaisten "Asiantuntijoiden" juttuja. Jokainen meistä tuntee useita suomalaisia metsästäjiä ja vaikutammeko me todella "käpytikkojen" ampujilta ? Metsästäjät ovat suurelta osin koulutettua, ja valistunutta porukkaa, jotka toimivat myös viranomaisten apuna, liikennevahinko ym, tilanteissa. Ammattimaiset salapyytäjät ovat asia erikseen. Myös nuoret ovat kiinnostuneet liikuntaa, raitista ilmaa ja hienoja luontoelämyksiä antavasta harrastuksesta. Ei vaan voi ymmärtää näitä asiaa "tuntemattomia "asiantuntijoita.

      • Jänkäjussi..

        Kovin vähillä tiedoilla ja asenteilla sensaatiohakuisia juttuja tehdään ja
        parhaita asiantuntijoita vaikuttaa olevan nämä, jotka ei ole koskaan
        metsässä käyneet vaan kertovat omista päiväunistaan.

        Jotain jänistä, tai metsäkanalintua tuskin kenenkään kannattaa lähteä salametsästään,
        ellei se tule liian liki kotipihaa ja silloinkin on naapurit näkemässä ja juoruamassa,
        tai viimeistään omat lapset sen koulussa kehuvat kaikkien tiedoksi.

        Pahin salametsästäjä on mopoikäinen pojankossi kavereittensa kanssa,
        tuolloin saaliiksi kelpaa niin tikka, kuin rastaskin ja aseena on ilmakivääri
        tai muovikuulalelu, kumiritsat ei ole enään muotia.

        Hirviseuroilla jää joka vuosi satoja lupahirviä kaatamatta, etten näe yhtään
        pahaksi, jos joku pienituloinen syrjäkylän ukko perheensä ruuaksi elukan ampuu.
        Elikkä nämä ei puutu keneltäkään, ainoastaan valtio jää ilman lupamaksua.

    • ei metsästäjä

      totta puhut, kuuntelin myös saman ohjelman, siihen ohjelmaan oli kerätty tarkoituksella kaikki metsästyksen vastustajat lukuunottamatta metsäsästäjien edustajaa jolla ei pinna palanut vaan kommentoi asiallisesti kaikkiin syytöksiin, samaa ei voi sanoa muista, etenkään luontoliiton edustajasta ja tämän radiosta keskiviikkoisin tulevan luonto ohjelman Laaksosesta, olen jättänyt keskiviikkoisen luonto ohjelman kuuntelematta koska se on niin ala-arvoinen, niin sanotut "asiantuntijat" eivät tiedä oikeastaan mistään mitään, eivät osaa vastata kuuntelijoiden kysymyksiin, tulee ikävä vanhaa luontoradioo missä ASIANTUNTIJAT tiesivät eläimistä ja luonnosta kehä kolmosen ulkopuoleltakin, nythän siellä menee aika suurimmaksi osin vain citykanien elämää seuraten, aivan pelle ohjelma, mutta kait se on niin että sellainen ohjelma millainen vetäjä...

    • naureskeIija

      Ei näitä kommentteja voi naureskelematta lukea. Se rakki älähtää johon kalikka kalahtaa, sanoo vanha kansa ja on taas kerran oikeassa. Landelta itsekin lähtöisin olevana tiedän tasan tarkkaan, että kaikki mitä ko. ohjelmassa väitettiin on täysin totta. Yksikään metsästäjä ei ole rehellinen, vaan itsekäs punaniska, joka ampuu tilaisuuden tullen mitä tahansa. Jälkeenpäin tietysti - mikäli jää kiinni - voi vedota erehdykseen, humalatilaan tms. Mutta se on valhetta; valehtelu ja rikosten peittely kuuluu olennaisena osana tähän "miehiseen" ja täysin turhaan pilipaliharrastukseen, joka oikeastaan tulisi kieltää sivullisille vaarallisena. Tavallinen kulkija ei koskaan voi tietää, milloin saa haulisuihkun niskaansa metsässä. Aseet ja räiskiminen kuuluvat ampumaradoille, eivät luontoon.

      • Läpäläpälää...

        Ruikuti ruiruikuti, iuviuvviu, iuviuvviu, nyyhkyti nyyh, nyyh nyyh nyyh...
        Jos naureskelijamme ei ihan hulvaton patologinen valehtelija ole, niin perin totuushaasteellinen kuitenkin..

    • ex-metsästäjä..

      Nyt ei kyllä jokke ymmärtänyt kuulemaansa tai sitten ei kuunnellut ohjelmaa edes sitä 20 minuuttia. Paikalla oli metsästäjien nokkamies myös keskustelemassa asiasta, ja hän, tämä metsästäjä, tuomitsi jyrkästi kaikki laittomuudet niin salakaadot, salametsätyksen, luonnosuojelurikokset , petovihan jne. Hän jopa vakuutteli ettei metsästäjät enää vainoa kanahaukaakaan... vaikea uskoa tuommoista väitettä.

      Ohjelmaan soittaneet henkilöt kertoivat näistä samoista asioista, joista tälläkin palstalla kirjoitellaan, esim sudelle tehdyistä syöteistä, kuten verisistä vaahtomuovipaloista, joita sudet syödessään kuolevat tuskallisesti ja hitaasti. Olipa eräällä paikkakunnalla tehty susille syöteiksi lihapaloja, joiden sisällä oli ongenkoukkuja. Ikävä kyllä koira oli syönyt tällaisen syötin ja joutunut operoitavaksi.

      Metsästystä ei mustamaalattu, vaan jokainen sanoi mielipiteensä asiasta ja metsästyksen todettiin olevan vanha suomalainen eräharrastus, joka kuuluu Suomeen.Vain yksi keskustelijoista halusi kieltää totaalisesti metsästyksen. Paikalla olleista henkilöistä harrasti metsästystä kaikkiaan kolme keskustelijaa.

      Luonnonsuojelujärjestön henkilö esitti metsästysliiton tyypille yhteistyötä salametsästyksen kuriin saamiseksi. Hän esitti mm keinoksi salametsästykseen/kaatoon syyllistyneen henkilön käräyttämistä metsästäjien toimesta. Mutta metsästäjien edustaja tyrmäsi tämänkin keinon, perustellen ettei tällainen toiminta kuulu ainakaan hänen hänen tapoihinsa. Sehän on sama kuin rattijuopon jättäisi narauttamatta, kun se nyt vain ei kuulu tapoihin tämmöinen narauttelu...

      Olen itse harrastanut aikoinaan metsästystä, ja kokemuksesta voin sanoa, että paljon on poljettu ja poljetaan kanahaukkoja metsästäjien toimesta suohon muista pedoista puhumattakaan. Petoviha ja -pelko on sellainen asia, jonka yli ei koskaan kaikki metsästäjät tule sataprosenttisesti pääsemään yli.

      • mölömölö

        Koiran koulutus verijäljen seuraamiseen ja verijäljen tekeminen. Näin harrastelijat voivat itsekin tehdä verijäljen omalle koiralleen. Eli lähdetään metsään, sellaiselle paikalle, missä ei liiku paljoa muita ihmisiä ja koiria. Veri laimennetaan hieman vedellä ja sitten sieni kastellaan veressä (muista ensin kostuttaa se vedellä). Mukaan voi ottaa sangon apuvälineeksi, ettei verta roisku kaikkialle ja kanssaihmiset ihmettelevät vähemmän veriroiskeiden peitossa liikkuvaa jäljentekijää! Ensimmäiseksi verijäljeksi riittää lyhyt 20-40m jälki, joka on melko tuore, eli koira viedään jäljelle vajaan tunnin kuluttua. Jäljen tekijä siis vetää veristä sientä perässään narun päässä, sienen voi toki myös teipata kepin päähän ja painella verta paremmin sammaleiseen maastoon.

        sama kuin rattijuopon jättäisi narauttamatta>>uhrina yleensä ihminen

      • Haverisen Jokke

        jokainen sen salapyytäjän käräyttää myös tämä metsästäjien edustaja aivan varmasti mutta pitää ensin löytää se salakaataja. Pelkkä musta tuntuu että te tai sinä olet laittomilla asioilla ei riitä. Musta tuntuu periaatteella ei niitä kanahaukkojakaan ammuta.
        Yhtälailla voisin väittää että musta tuntuu että olet tolkun juovuksissa kirjoittanut kommenttisi ja olen aivan varma. Mitäs siinä sitten ajattelet kun tiedät itse olleesi selvinpäin.
        Ei se hyvät ihmiset mene niin kuin armeijassa eli yksi mokaa niin kaikki on syyllisiä.
        Tällä ajattelu tavalla näitä erilaisia ihmisten mokia tai tekoja voisimme puida maailman tappiin saakka ja lopputulos on se että puusta pitkään ei missään asiassa päästä vaan samaa jauhetaan ja jauhetaan.

      • veli-antti

        Montakos poljit itse kun noin varmaksi asian tiedät. Ei liene sinun jäljiltäsi myös ne mätänevät teeret jotka löytyivät louhenkolosta?

      • vasenkoukku

        se on saukko tai minkki joka syönynnä kalastajan pitkäsiiman kaloineen koukkuineen.

    • asiasta tietoinen

      Rohkea veto YLEltä, uskalsivat puuttua mafian touhuihin!

      Jokainen maaseudulla asuva toki nämä kuviot tuntee, ei mitään yllättävää noissa puheenvuoroissa ollut. Varsinkin Pohjois-Suomessa meno on aika villiä - jopa joutsenia ammutaan pataan ja vielä kännissä kehutaan ja esitellään valokuvia...

      Kaikkein ikävintä on touhuun liittyvä uhkailu ja suoranainen terrorismi jolla yritetään hiljentää jokainen joka uskaltaa tuon rikollisporukan tekosia arvostella.

      Pikku paikkakunnilla ei virkavalta pahemmin puutu asiaan, kyttäävät ylinopeuksia mieluummin jos eivät itse satu olemaan salametsällä.

      • Haverisen Jokke

        nähnyt että sinulle kännissä on esitelty ammuttujen joutsenien kuvia niin annapa sähköposti osoitteesi niin laitetaan asia eteenpäin. Näitä väitteitä ei kuunnella ilman että asianosaiset eivät kärsisi laittomista teoistaan rangaistuksia.
        Tunnen kymmeniä pohjois-suomalaisia metsästäjiä ja kenenkään en ole kuullut esittävän väittämiäsi asioita selvinpäin tai humalassakaan minulle. Luulisi että metsästystä harrastavana henkilönä olisin enemmän tietoinen näistä kuin harrastamattomat.
        Jos väitteesi uhkailusta ja käräyttämisien pelosta pitää paikkansa on tekijä äärinmäisen tyhmä tai tarina huonosti keksitty sillä eihän pankkiryöstäjäkään saalistaan levittele julkisesti ja uhkaa tuntemattomia että "henki lähtee jos käräytät"

      • asiasta tietoinen
        Haverisen Jokke kirjoitti:

        En ole Haverisen Jokke, tiedoksi.

        Toisekseen täällä syrjäseudulla on asuttava ja elettävä jatkossakin ja sen rosvojoukon kanssa ei huvita ryhtyä sodankäyntiin - jos olisin pois muuttamassa ja mieluiten ulkomaille - voisin toki vihjaista asioista eteenpäin.

        Rikollisten kiinniotto ja tutkinta on virkavallan vastuulla, hoitaisivat hommansa.

      • Varmistus
        asiasta tietoinen kirjoitti:

        Toisekseen täällä syrjäseudulla= Helsinki

      • Ketunvitku
        asiasta tietoinen kirjoitti:

        En ole Haverisen Jokke, tiedoksi.

        Toisekseen täällä syrjäseudulla on asuttava ja elettävä jatkossakin ja sen rosvojoukon kanssa ei huvita ryhtyä sodankäyntiin - jos olisin pois muuttamassa ja mieluiten ulkomaille - voisin toki vihjaista asioista eteenpäin.

        Rikollisten kiinniotto ja tutkinta on virkavallan vastuulla, hoitaisivat hommansa.

        mennä luu kurkkuun kun olisi pitänyt esittää faktaa väitteille. Miksi virkavallan ja poliisien edes tarvitsisi päivystää ja liikkua ulkona jos he kristallipallosta näkee koska ja kuka ampuu joutsenia seudullasi. Sinähän siinä puollat silloin rikollisia eli olet yhtä heidän kanssaan. Siinä tapauksessa asiasta on turha marista ja itkeä muille.

      • kuhmosta kuuluu
        Ketunvitku kirjoitti:

        mennä luu kurkkuun kun olisi pitänyt esittää faktaa väitteille. Miksi virkavallan ja poliisien edes tarvitsisi päivystää ja liikkua ulkona jos he kristallipallosta näkee koska ja kuka ampuu joutsenia seudullasi. Sinähän siinä puollat silloin rikollisia eli olet yhtä heidän kanssaan. Siinä tapauksessa asiasta on turha marista ja itkeä muille.

        Taidat olla samaa uhoavaa sakkia kun pitää rikollisia noin ärhäkästi alkaa puolustamaan?

        Salametsästäjä on pedofiilin tasolla oleva roskarikollinen, onneton rääpäle. Ei ansaitse muuta kuin vankilaa ja pitkästi.

      • nimettömänä
        asiasta tietoinen kirjoitti:

        En ole Haverisen Jokke, tiedoksi.

        Toisekseen täällä syrjäseudulla on asuttava ja elettävä jatkossakin ja sen rosvojoukon kanssa ei huvita ryhtyä sodankäyntiin - jos olisin pois muuttamassa ja mieluiten ulkomaille - voisin toki vihjaista asioista eteenpäin.

        Rikollisten kiinniotto ja tutkinta on virkavallan vastuulla, hoitaisivat hommansa.

        et voi viedä asiaa eteenpäin?
        joko puhut täyttä paskaa tai kuulut itse samaan porukkaan.
        eikös muuten tämänkin kautta saada nuo yhteystiedot selville?

      • it-tuntija.
        nimettömänä kirjoitti:

        Ei saada. Tämän(kään) kautta ei todellakaan saada millään keinolla yhtään minkäänlaisia yhteystietoja.

        IP-numero? Höpö höpö. IP-numero vaihtuu vähän väliä ja voi olla sen tuhannen proxyn takana.

        Tämä on internet. Jokainen joka edes alkeellisesti systeemiä tuntee tietää nuo perusasiat.

      • metsien mies
        nimettömänä kirjoitti:

        et voi viedä asiaa eteenpäin?
        joko puhut täyttä paskaa tai kuulut itse samaan porukkaan.
        eikös muuten tämänkin kautta saada nuo yhteystiedot selville?

        yksi monista hyvistä esimerkeistä. Eli uhotaan ja rehennellään keksityillä ns faktalla mutta tosipaikan tullen ei ollakaan valmiita viemään asiaa eteenpäin.
        Aivan sama kuin tämä luontosuomen Laaksonen väittää nähneensä yhtä ja toista mutta näyttöä ei mistään ole.
        On yhtäkuin kansan huijaamista perättömillä väitteillä.

      • ............*
        metsien mies kirjoitti:

        yksi monista hyvistä esimerkeistä. Eli uhotaan ja rehennellään keksityillä ns faktalla mutta tosipaikan tullen ei ollakaan valmiita viemään asiaa eteenpäin.
        Aivan sama kuin tämä luontosuomen Laaksonen väittää nähneensä yhtä ja toista mutta näyttöä ei mistään ole.
        On yhtäkuin kansan huijaamista perättömillä väitteillä.

        Kuten jo edellä selkeästi todettu ei aseistetun rähinäsakin kanssa kannata kenenkään alkaa julkisesti vääntämään. Vähintäänkin auton renkaat puhkotaan, peilit särjetään, kyljet naarmutetaan ja koiralle käy hullusti, kuolee johonkin outoon vatsatautiin. Tämmöistä on sattunut lähistöllä, ei huvita alkaa uudeksi uhriksi.

        Yllättävää että näitä on pesinyt tänne nettiinkin, muutama luku- ja kirjoitustaitoinenkin taitaa olla mafian joukoissa?

    • """"""""""

      Lukuunottamatta Luonto-Liiton asiantuntijan metsästysvastaisuutta ohjelma oli hieno.Salametsästys on meillä suomessa täyttä arkea etenkin suurpetojen,mutta myös muidenkin metsästettävien lajien kohdalla.Tosi asioista ei kannata lakaista maton alle.Metsästäjäliitto ja sen provokaatinen puheenjohtaja yrittää vanhakantasilla menetelmillä peittää susien salametsästystä,mutta onneksi MKJ,riistanhoitopiirit ja petoasioista vastaava ministeriö on RKTL-n susilaskentojen takana.Salametsästystä esiintyy laajasti poronhoitoalueella ja sen ulkopuolella.Kuinka laaja joukko metsästäjiä on suoraan touhussa mukana,tai muuten salametsätystä kannattamassa,ei tietoa tarkalleen.Susien kohdalla epäillään metsästäjien osuutta laajemmin.Lähiaikoina on tulossa lisää salametsätyksestä laajempia juttua.Näiden juttujen seurauksena metsästäjien korvat ja tunteet tulee kuumenemaan,mutta itse ovat toiminnalaan aiheuttaneet tälläisen hässingin.

    • haittaa

      vaikka suset vähin äänin häviäisikin aina syksyllä kun on hirvenmehtuuaika,harmi vain että niitä venäjältä tulee koko ajan lisää.

      • """""""""""

        koska venäjällä maksetaan susista tapporahaa.Tapporaha on merkkittävä lisäansio köyhille karjalasille,että sudet ovat vähentyneet karjalasta huomattavasti.Sieltä ei merkittävästi tule susikantaamme vahvistusta.Siksi juuri oma susikantamme on säilytettävä elivoimaisena,ettei sudet katoa kokonaan pois.Varmasti sinä ja monet muutkin metsästäjät ja heidän kattojärjestönsä toivoo susien häviämistä.Siihen metsästäjäliitto juuri pyrkiikin liioittelemalla susien määrää.Jos päättäjät uskois metsästäjäliiton kanta-arviota,niin metsästyslupia annettais siinä suhteessa.Sudet loppus sillä menolla äkkiä.Mutta taitavat kyllä loppua salametsästyksen kautta muutenkin.

      • metsämummo
        """"""""""" kirjoitti:

        todistat ettei metsästäjä porukoiden ilmoittamat kannat ole oikeita??
        En metsästä mutta kauhulla seurasin alueemme susi keskustelua ja näiden oikeutta tuhota karjaa sekä koiria vapaasti. Pääsin itsekin todistamaan kuuden suden liikkeitä aamulla järvemme jäällä ja tämä oli vain yksi lauma toinen liikuskeli kymmenen km päässä samaan aikaan vieden samana aamuna koiria pihasta.
        Tosi oli se että metsästäjät ja paikalliset tiesivät kannan todellisen koon kun taas nämä suojelukiihkoilijat itki vuolaasti esitelmöiden kirkolla paikallisille että maksimissaan kaksi sutta on alueella.
        Ei pahalla mutta näiden kiihkoilijoiden kommentit pilasi ainakin meidän kylältä kokonaan uskon heidän toimiinsa. Kahtena vuonna peräkkäin tänne saivat luvat ja kaksi sutta kaadettiin heti. Lauma kylvi vielä hetken kauhua lähi alueen koirille mutta tapettuaan hirvet lähes sukupuuttoon lähtivät onneksi kokonaan pois. Nyt kolme vuotta myöhemmin hirvet ovat onneksi levinneet takaisin.
        Kuulemma nämä vihreät valittivat aikoinaan myös eu.lle että suomessa metsäjänis kuolee sukupuuttoon eikä sen metsästystä pitäisi sallia. Luultiin että eläin mitä ei brysselissä ole menisi rauhoitukseen täälläkin mutta onneksi sielläkin sentään on järkevää porukkaa verraten näihin maamme kiihko kettutyttöihin.

        Se on ainakin varmaa että valheellisin perustein näitä ei edes luonnossa liikkuvia luontoliiton edustajien kanta arvioilla emme edes korviamme loksauta. Metsästäjät liikkuvat jatkuvasti luonnossa ja tietävät tarkalleen alueensa riistakannan.
        Olisin valmis susien tapporahaan suomessakin niinkuin viimevuosisadan alussa. Karhut, ilvekset ja ahmat vaeltakoon suomen luonnossa mutta sudet pysytelköön siperian asumattomilla selkosilla. Siellä riittää tilaa kulkea.

      • """"""""""
        metsämummo kirjoitti:

        sentään liioittele.Kyllä ne sudet valitettavasti on RKTL-llä tarkassa laskusssa.Metsästäj'liitto ei uskaltanut vastata RKTL-n haasteeseen ilmoittamalla RKTL-lle kaikki RKTL-n tiedosta puuttuvat sudet yksilöinä ja laumoina:RKTL-n susitutkijat olisi käynyt ne tarkistamassa.Eivät uskaltaneet lähteä haasteeseen mukaan,koska ei ollut niitä susia RKTL-n laskettuja enempää.Tiedän RKTL-n susilaskennan olevan vähän yliampuva määrältään.Todellinen määrä susia on noin 140-150 välissä.Kuitenkin RKTL-n on yhdessä riistanhoitopiirien petoyhdysmiesten kanssa sopinut kannan mieluummin ylä,kuin alakanttiin virhemarginaalin vuoksi.RKTL-n ja riistahoitopiirien petolaskijoiden susiarvio perustuu tarkkoihin laskuihin.Metsästäjät kentällä tätä laskentaa RKTL-N tutkijoiden lisäksi tekevät Kun susia kuiteskin on tuo RKTL-n ilmoittama määrä,niin jollekkin alueelle voi tulla susitihentymiä.Parempi olisi tämänkin susimäärän olla levitettynä laajemalla alueella maassamme,mutta kun melkein puolet maastamme on poronhoitoaluetta ja sinne ei susia hyväksytä.vaikka porontaloudella ei Kainuussa ,Koilimaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla olekkaan mitään elinkeinollista merkitystä,mutta poronhoitoalueen poromiehet metsästäjät, asukkaat ,paikalliset riistaviranomaiset ja politiikot haluavat pitää kynsin ja hampain kiini poronhoitoalueen rajoista,ettei sudet ja suurpedot saa poronhoitoalueelle levittäytyä runsaasti.Poronhoitoaluetta voitaisiin asiallisin perustein supistaa puoleen ja antaa susien levitä pohjosemmaksi.Tällöin susitihentymiä ei synny alueittain ,kun susimäärä pidetään kannanhoito-ohjelmassa määritellyssä määrässä.Muistutan vielä ettei vihreät ,kuin keltasetkaan politiikot pysty susipolitikkaamme määräilemään,kun asiasta on sosvittu EU-n liittymisen aikasissa neuvotteluissa.EU-direktiivi määrittelee suurpetojen osalta pääsääntöisesti millaista petopolitiikkaa maasamme harjoitetaan.Syyttäkää kehnoja niitä neuvottelijoita,jotka olivat jäsenyydestä neuvottelemassa maamme osalta.elkääkä RKTL-ln tutkijoita,koska ne tekee ministeriön alaisuudessa vain työtänsä.Petoasioista vastaavan ministeriön virkamiehet ovat julkisuudessa RKTL-n ilmoittaman susimäärän takan.Myös MKJ ja riistanhoitopiirit ovat samassa rintamassa.Vain metsästäjäliito puheenjohtajansa ohjauksella on linjannut susimäärän korkeammaksi,mutta ei silti lähde RKTL- pyyntöön mukaan ilmoittamaan RKTL- tutkijoille heidän tiedoistaan puuttuvat susiyksilöt ja laumat.Miksikä ei.Kysykää sitä Lauri Kontrolta ja metsästäliiton toiminnanohjaajalta.

      • .......
        """""""""" kirjoitti:

        Pitäisi levittää enempi nykyiselle poronhoito alueelle ? Kyllä poronhoidolla on tärkeä merkitys pohjoisen kansalle, se on elämäntapa, petojen tyhjänpäiväinen hyysääminen ei ole. Niinkö sanotaan, lähti ko lämpesi.

      • Lapin mies

        että mihin niitä susia Suomessa oikein tarvitaan ?

      • """"""""""
        ....... kirjoitti:

        että susia olisi nykyisen poronhoitoaueen ulkopuolella vähemmän.Tai sitten susista valittavien pitää ruveta ajamaan poronhoitoalueen laajentamista etelään.Vaikka kehäkolmoseen saakka.Koska poronhoitoaluetta ei Eu-n susidirektiivim koske.Ainoastaan joitakin läpi juoksevia yksilöitä sallitaan poronhoitoalueella.Jos useampi jää poronhoitoalueelle pyörimään,niin automaattisesti riistahoitopiiri antaa luvan metsästää.Käytäntö on se,että jos on vaikka viitisen sutta ja kolmelle annetaan lupa,niin silti kaikki sudet katoaa.Pääsääntöisesti annetaan kaikki sudet hävittää ,koska hävittään ne kuiteskin joko luvalla,tai luvatta.Se on maan tapa poronhoitoalueella.Mutta vaikka poronhoitoalue laajennettais etelään,niin silti suomi joutuu susille laaditun kannanhoito-ohjelman puitteissa määritellyn susimäärän pitämään.Suomi joutu jo aiemmin EU-n tuomiosituimeen susipolitiikastaan,mutta selvisi siitä laaditun kannanhoito-ohjelman tyydytettyä Eu-n viskaalit.Mutta entäs jos leikitään ajatuksella poronhoitoalueen laajentamisella etelään,niin moniko etelän maanviljelijä,metsänomistaja ,kesämökkeilijä,tai autoilija haluais oikeesti porot ja poromiehet riesakseen.Täällä poronhoitoaluella poromiehet suorastaan isännöivät poroineen yksityisten maita,ajellen siellä valtoimenaan moottorikelkoilla taimikoissa,pitämällä porot viljelyksillä ja kesämökkien liepeillä.Poronkusi haisee pitkn kesää pihoilla ja kasvimailla ja kesämökkien rannoilla.Lisäksi esim.ajokoirilla ei pysty alkusyksyllä ollenkaan porojen vuoksi metsästämään ja hirvikoirien kanssa on myös paljon poro-ongelmia.Poromiehet on myös ampunut monia metsästyskoiria.Jos sudetkaan ei metsästjiä miellytä,mutta ei porotkaan.Hirvistäkin metsä-ja liikennetuhoineen on todellinen riesa.Siksi monesti toivoo petokannan olevan vahvempi,että poro ja hirviongelma hoituis sitä kautta.Jos poronhoitoalueen ulkopuolella susiongelmien kanssa painivat ihmiset ei ymmärrä mikis poronhoitoaluetta pitää supistaa,niin oma ontyhmyys.Monella siellä asuvilla ihmisillä on sellainen käsitys,että porotalous on jotenkin elinkeinollisesti merkittävä Kainuun,Koillismaan;Pohjois-Pohjanmaalla.Jo ikärakenteen vuoksi poroharrastus on kuoleva ammatti koko suomen alueella,mutta ylä-lappia ymmärrän vielä porotalouden kannalta,vaikka sielläkin taantuma on porotalouden suhteen varmaan,kuin huominen päivä.Siellä saamelaisten parissa porotaloudella on jonkinlainen elinkeinollinen ja kulttuurinen merkitys.Minulle tämä nykyinen systeemi sopii erittäin hyvin metsästäjänä ja poronhoitoalueella asuvana,mutta elkää valittako etelän pellet susista,jos ette halua vaihtoehtoisia esityksiä tukea susipolitiikassa.Salametsästykselläkö meinaatte susiongelman hoitaa.Kyllä minä metsästäjänä ymmärrän teidän susihuolenne,mutta minä en ole ollut susikysymyksistä neuvottelemassa EU-jäsenyyttä haettaessa,enkä minä ole vihreä,tai mikinkään värinen politiikko.Minä tiedän petoasioista vastaavan ministerin ja virkamiesten olevan ahtaalla susikysymyksen suhteen,mutta ei he voi suositella salametsästystä ongelman hoitamiseen,eikä lähteä kannanhoito-ohelmasta lipsumaan.Joutuisivat lipsuessaan heti EU- viskaalien räppimiksi,koska joku taho kuiteskin valittaa sinne automaattisesti.Koettakaa asettaitsenne näiden päätäjien asemaan.Populisti voi aina olla,mutta mitä sillä lopulta voittaa.

      • """"""""
        Lapin mies kirjoitti:

        että mihin niitä susia Suomessa oikein tarvitaan ?

        Minä pärjään ilman susia,mutta olimpa mitä mieltä susista hyvänsä,niin silti niitä suomessa on sama määrä.Lue edellinen kirjoitukseni tarkkaan.

        Höpöjä. Kyllä poronhoidolla on keski-lapin alueella myöskin yhtälailla elinkeinollinen ja kultturillinen merkitys. Ei vanha metsä-lappalais kansa ole mihinkään hävinnyt, vaikka jotkut niin haluaisivatkin. Elikkä, susia täytyy olla suomessa direktiivin vuoksi, mitään järkevää perustetta ei ole. Että joo..

        Saattaa sinun mielestä olla keski-lapin alueellakin poronhoidolla elikeinollista ja kulttuurillista merkitystä,mutta minun mielestä ei.Sudella on ekologinen merkitys.Kun susi saalistaessaan tekee haaskoja,niin monet lajit luonnossa siitä hyötyy.Mutta kun sinun arvomaailmaan ei kuulu sudet ja muutkaan pedot syystä,tai toisesta,niin turha minun on sinulle tätä tarkemmin selventää.Direktiivi tosin määrittelee suurpetojen suojelua EU-maissa,mutta direktiivin takana on toki asialliset perusteet.Ei suurpetojen ossaltakaan direktiivejä ole tehty direktiivien takia,tai joiden äärisuojelijoiden painostuksen vuoksi.Sivistyneessä maailmassa otetaan muiden asioiden rinnalla ympäristö ja ekologiset näkökulmat huomioon.Tietysti jollekkin perusjuntille ne on vain kiusaa.Kun suppeasta näkökulmasta maailmaa katsoo ,niin kuva on samea.En minäkään toki suomesta mitään petoreservaattia halua metsästäjien ja poromiesten kustannuksella,mutta en minä niin mustavalkoisena maailmaa nää,että vaatisin oman harrastukseni vuoski kaiken totaalisesti luonnosta sen tuhottavaksi ,mik'ä olisi harrastukseni esteenä.Eräs entinen metsästäjäliiton pomoista totesi minulle kerran puhelimessa,että metsästäjät kyllä on sitä mieletä,että susi kuuluu luontoomme,mutta ei heidän metsäsysalueilleen.Siksi kysynkin sinulta missä on suden paikka suomessa.Vastauksenkin jo tiedän,mutta ei se kysymästä estä

      • jämpti on näin

        Sudet häviävät vähin äänin, metsästäjien toimesta, eli salametsästyksellä. Sanoit juuri kuten asia on.

      • a n a r k i a
        jämpti on näin kirjoitti:

        Sudet häviävät vähin äänin, metsästäjien toimesta, eli salametsästyksellä. Sanoit juuri kuten asia on.

        Oikeus omiin käsiin, sillähän se maailma paranee.

        Täytyypä ottaa käyttöön tuolta jonkun auto ja paiskata mennessä jokunen tiiliskivi yhden tympeän värisen talon ikkunasta sisään, eihän lakeja ja asetuksia tarvitse kunnioittaa.

        Metsästäjien viitoittamalla tiellä, kaikki lait ja määräykset vittuun!

      • Lapin-mies

        Suhtautumisessasi keski-Lapin poronhoitoon. On siitä minullekin haittaa ja saattaa poromies vain koirankin ampua, mutta meillä sanotaankin, ettei velaksi jää mikään. kyllä pedotkin Suomen luontoon kuuluu, mutta liika on liikaa. Luonnossa on haaskoja ilman susiakin ja jos ei ole luonnonsuojelijat joutaa niitä sinne roudaamaan. Vastaus kysymykseesi, jonka jo tiesitkin: Ei näin pienessä maassa, kuin Suomi on, mielestäni kovin montaa sutta tarvita.

      • """"""""""
        Lapin-mies kirjoitti:

        Eihän meillä ole monelle sudelle tilaa.No on hedälmätöntä keskustella kanssasi,mutta saahan asioista toki olla montaa mieltä.Hyvää kevättä vain lapin -miehelle.

      • """""""""""""
        jämpti on näin kirjoitti:

        Sudet häviävät vähin äänin, metsästäjien toimesta, eli salametsästyksellä. Sanoit juuri kuten asia on.

        Minä en ainakaan metsästäjänä lähde salametsästämään,vaikka sudet olisi harrastukselleni este.Jätän ennen harrastukseni pois.Kiitos sinulle rehellisestä kannanotostasi.Minulla on sellainen tuntuma,että susi lajina häviää salametsästyksen vuoksi,jos ei erävalvontan saada enempää puhtia.Rangaistukset pitäisi saada nykyistä huomattavasti tuntuvammaksi.Myös metsästäjien asenteessa suteen on kohentamisen varaa.Kuten olen jo aiemissa kirjoituksissa todennut.Susikantaa kannanhoitosuunitelmissa määriteltyä määrää suuremmaksi maasamme pidä päästää.Metsästyksellä ylimääräiset sudet pois.Metsästyksen ansiosta sudet eivät liikaa kesyynny ja pyöri pihoilla.Jos susi pyörii alati pihoilla ,on viisanta ampua se pois.Hätäileminen ei siihen kuvioon sovi.

      • Lapin-mies
        """""""""" kirjoitti:

        Eihän meillä ole monelle sudelle tilaa.No on hedälmätöntä keskustella kanssasi,mutta saahan asioista toki olla montaa mieltä.Hyvää kevättä vain lapin -miehelle.

        Hyvää kevään jatkoa myös.

      • """"""""""
        a n a r k i a kirjoitti:

        Oikeus omiin käsiin, sillähän se maailma paranee.

        Täytyypä ottaa käyttöön tuolta jonkun auto ja paiskata mennessä jokunen tiiliskivi yhden tympeän värisen talon ikkunasta sisään, eihän lakeja ja asetuksia tarvitse kunnioittaa.

        Metsästäjien viitoittamalla tiellä, kaikki lait ja määräykset vittuun!

        Juuri näin.Mitäpäs sitä lakeja kunnioittamaan.Pitää käydä jonkun metsästäjien kesämökit polttamassa,tai heidän autonsa turmelemassa.Lisäksi heidän koiransa voisi myrkyttää,kuten eräs salametsästäjä teki erään poliisin koiralle.Lisäksi kaupastakin voisi eväät varastaa,tai iirvet ampua metsistä bisnestä tehden.Ei jäiskään enää metsästäjille hirviä syksyllä metsästettäväksi.Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.Minkalaiseksi yhteiskunta menisi,jos kaikki ottais lain omiin käsiin kuten poromiehet ja jotkut metsästäjät tekevä .Miettikääpä sitä vakavasti.

      • """"""""""
        a n a r k i a kirjoitti:

        Oikeus omiin käsiin, sillähän se maailma paranee.

        Täytyypä ottaa käyttöön tuolta jonkun auto ja paiskata mennessä jokunen tiiliskivi yhden tympeän värisen talon ikkunasta sisään, eihän lakeja ja asetuksia tarvitse kunnioittaa.

        Metsästäjien viitoittamalla tiellä, kaikki lait ja määräykset vittuun!

        Edelliseen sinulle tekemääni vastineeseen pääsi lipsahdus.Ei jonkun metsästäjien kesämökkien,vaan metsästäjien kesämökkien.Siksi korjaus,että jos sattuu vielä olemaan jonkun niminen seurue.Ymmärrät varmaan mitä kirjoituksellani tarkoitin.Toivottavasti lain omiin käsiin ottavat ihmiset ymmärtävät laajemmin kirjoituksen.Ei mitään lakeja pysty niin tekemään,että ne olisi kaikien mieleen.Se ei anna minun mielestä perusteita rikkoa lakeja.Toki lakien soveltamisessa viranomaisetkin käyttää maalaisjärkeä,mutta tuskin susidirektiivinkään kohdalla voi metsästyslakia niin väljästi soveltaa viranomaisetkaan,että sen varjolla sudet voi salametsästyksen turvin hävittää yhettömiin.On se ihmeellistä meidän ihmisten kohdalla sellainen ajattelu,että jos meitä uhkaa joku ,tai varastaa meiltä jotain,niin laki ja poliisi on silloin hyvä ja tarpeellinen,mutta jos sitten esim sudet on meidän harrastukselle uhka,niin me voimme lakia silloin rikkoa esteettä.

        Lakeja, jotka aiheuttavat kohtuutonta haittaa ihmisten elämiselle, kuten sudet aiheuttavat kotieläimilleja yleiselle turvallisuudelle. Direktiivi vaikuttaa laaditun egologisten syiden perusteella. Suomalaisten tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden oma ego muun maailman silmissä, tarvitsee runsaan susikannan Suomeen. Jonkun metsästäjillä en usko olevan mitään tekemistä susien kanssa. : ) Hyvää kevään jatkoa.

        Suomen Pinta-alasta 76 prossaa on metsää.Jos se jaettaisiin kaikkien suomalaisten kesken ,niin jokaiselle suomalaiselle jäisi 4,7 ha metsää.Kun susiluku on 160 yksilöä,niin monellekko hehtaarille näitä susia 160 yksilöstä riittää.Tuskin suomaisten tutkijoiden ,tai luonnonsuojelijoiden oman egon vuoksi maahamme runsasta susikantaa haalitaan.Se on pötyä.Kannanhoito-ohjelmassa määritellyn susikannasta ei ole kenellekkään kohtuutonta haitaa.Tällä hetkellä kannanhoito-ohjelmassa määritellystä susimäärästä uupuu noin 100 sutta.Eli haitoista puhuminen ja kirjoittaminen on lähinnä korvienvälissä olevasta haitasta.

      • Anonyymi

        Ranuan suhangossa sala ammutaan hirviä joka vuosi ja homma jatkuu ja kukaan ei tee mitään. Ennen syötion itse,mutta nyt myydään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2625
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1947
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1675
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1606
    8. 91
      1553
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      120
      1415
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe