mutiasia

...kohden Janinan huohottavia kasvoja ja aukaisi kämmenensä. Valtavassa kourassa oli punainen, pieni marja.
"Uga uga! Graahh!", olento sanoi ja heristi samalla marjaa kämmenellään.
Janina ojensi varovasti kätensä kohden marjaa, poimi sen sormiinsa ja laittoi suuhunsa. Olento katseli Janinaa epäuskoinen ilme kasvoillaan, samalla se sopersi jotakin hiljaa päätään pudistellen.
"Mitä helvettiä? Tämähän maistuu aivan paskalta?!", Janina huusi suomättäille limaa sylkien.
"Uga..sitähän..urhhh..sitähän minä vain yritin kysyä, että onko tämä perskarvoistani löytämä viimevuotinen marja puolukka vai juolukka..grhhh", olento sopotti hiljaa pärskivän Janinan edessä.

Max Fax kirjoitti:

...kohden Janinan huohottavia kasvoja ja aukaisi kämmenensä. Valtavassa kourassa oli punainen, pieni marja.
"Uga uga! Graahh!", olento sanoi ja heristi samalla marjaa kämmenellään.
Janina ojensi varovasti kätensä kohden marjaa, poimi sen sormiinsa ja laittoi suuhunsa. Olento katseli Janinaa epäuskoinen ilme kasvoillaan, samalla se sopersi jotakin hiljaa päätään pudistellen.
"Mitä helvettiä? Tämähän maistuu aivan paskalta?!", Janina huusi suomättäille limaa sylkien.
"Uga..sitähän..urhhh..sitähän minä vain yritin kysyä, että onko tämä perskarvoistani löytämä viimevuotinen marja puolukka vai juolukka..grhhh", olento sopotti hiljaa pärskivän Janinan edessä.

Lue lisää

Janina pärskyi ja sylki yhä kontillaan suomättäällä, äkkiä aivan läheltä kuului tömäkkä haulipanoksen posahdus.
”Jaaarrghh!!” Olento hyppäsi ilmaan ja tarttui takapuoleensa kaksin kourin, sitten se säntäsi loikkivaan juoksuun ja hävisi pian suon toiselle puolelle karvainen takamus savuten.
Janina käänsi hitaasti päänsä posahduksen suuntaan.

Kaksi ruutupaitaista miestä asteli kohden Janinaa metsänrajasta ja toisella roikkui käsissään savuava, kaksipiippuinen haulikko.
”Mitähän helevettiä neiti täällä tekköö, keskellä suota?”, hikiset ja sänkiset kasvot kysyivät Janinan yltä. Miehellä oli päässään ruutukuvioinen, huopainen lippalakki ja hänen paitansa hihat olivat käärityt ylös lihaksikkaiden käsivarsien kyynärtaipeisiin.
”Onkohan se iha täyspäene, tämä tyttö?”, haulikkoa pitelevä mies sanoi silmät kiiluen. Parvi itikoita pörisi äänekkäästi miehen pään ympärillä, mutta mies ei edes näyttänyt huomaavan niitä, sitten mies virnisti ja Janina haukkoi henkeään.

Janinan vatsassa alkoi kiertää ja sydän hakkasi kuin olisi tulossa rinnasta ulos. ”Mä olen täällä harjoittelemassa, mutta eksyin”, hän kakisteli kuivasta kurkustaan.
”Harjoittelemassa?! Mitähän helevettiä se neiti täällä oikeen harjoittelee”, mies kiljaisi äkkiä Janinaa yhä kiinteästi tapittaen.
Suuria pisaroita valui alas miehen ohimoita ja karvaisia käsivarsia; miehen kieli pilkahti ulos halkeilleiden huulien välistä ja vilahti hetken näkyvillä. Mies halusi selvästi sanoa jotakin muuta, mutta ei löytänyt sanoja siihen vaan liikehti levottomana Janinan ympärillä ja kosketteli häntä saastaisilla sormillaan, kuin todentaakseen aidon läsnäolon. Haulikkoa pitelevän miehen puolittain hampaaton virne kylmäsi Janinan surkeana huutavaa sielua, mutta ympärillä oli vain loputon suo joka ei päättyisi milloinkaan, ja aurinko alkoi vaipua hiljaa kaukaisen metsän taakse.

Max Fax kirjoitti:

Janina pärskyi ja sylki yhä kontillaan suomättäällä, äkkiä aivan läheltä kuului tömäkkä haulipanoksen posahdus.
”Jaaarrghh!!” Olento hyppäsi ilmaan ja tarttui takapuoleensa kaksin kourin, sitten se säntäsi loikkivaan juoksuun ja hävisi pian suon toiselle puolelle karvainen takamus savuten.
Janina käänsi hitaasti päänsä posahduksen suuntaan.

Kaksi ruutupaitaista miestä asteli kohden Janinaa metsänrajasta ja toisella roikkui käsissään savuava, kaksipiippuinen haulikko.
”Mitähän helevettiä neiti täällä tekköö, keskellä suota?”, hikiset ja sänkiset kasvot kysyivät Janinan yltä. Miehellä oli päässään ruutukuvioinen, huopainen lippalakki ja hänen paitansa hihat olivat käärityt ylös lihaksikkaiden käsivarsien kyynärtaipeisiin.
”Onkohan se iha täyspäene, tämä tyttö?”, haulikkoa pitelevä mies sanoi silmät kiiluen. Parvi itikoita pörisi äänekkäästi miehen pään ympärillä, mutta mies ei edes näyttänyt huomaavan niitä, sitten mies virnisti ja Janina haukkoi henkeään.

Janinan vatsassa alkoi kiertää ja sydän hakkasi kuin olisi tulossa rinnasta ulos. ”Mä olen täällä harjoittelemassa, mutta eksyin”, hän kakisteli kuivasta kurkustaan.
”Harjoittelemassa?! Mitähän helevettiä se neiti täällä oikeen harjoittelee”, mies kiljaisi äkkiä Janinaa yhä kiinteästi tapittaen.
Suuria pisaroita valui alas miehen ohimoita ja karvaisia käsivarsia; miehen kieli pilkahti ulos halkeilleiden huulien välistä ja vilahti hetken näkyvillä. Mies halusi selvästi sanoa jotakin muuta, mutta ei löytänyt sanoja siihen vaan liikehti levottomana Janinan ympärillä ja kosketteli häntä saastaisilla sormillaan, kuin todentaakseen aidon läsnäolon. Haulikkoa pitelevän miehen puolittain hampaaton virne kylmäsi Janinan surkeana huutavaa sielua, mutta ympärillä oli vain loputon suo joka ei päättyisi milloinkaan, ja aurinko alkoi vaipua hiljaa kaukaisen metsän taakse.

Lue lisää

Janina riuhtaisi ja pääsi irti kun kaveri kellahti pyrsötlleen. Haulikkkoheikki ryntäsi päälle, ja sai rähmättyä Janinan alleen. Myös toinen sälli kävi kimppuu, riuhtaisten raskaan repun pään yli ja veti paidan pitämään kädet aloillaan. Pyssypalle istui jalkojen päälle ja repi housujen vyötäröä. Janina yrtti kiljua mutta suu oli täynnä sammalta. Sitten paino jaloilta katosii äkkiä lujan tömähdyksen myötä ja sekuntia myöhemmini Janinan käsiä sitova retku kupsahti kumoon. Mörkö oli tullut takaisin, aseenaan metrinen hako jota se käytti kuin nuijaa. Otus puuskutti ja murisi ja kävi suoraan haulikkomiehen kimppuun, kiskaisten housut pois Mrr, äämr, paha. paha... pois.. mörkä murisi ja rusautti mollukoita haarovälistä niin että sonnin mylväystä suurempi rääkynä kaikui suota pitkin. Janinaa nauratti, vaikka hän vapisi vielä niin, ettei jaksanut kuin istua.
- minä murrs uhs auttaa. sinua..sinä rmuus muh, otta panta pois. usrmuu, iso kenraali ei näe. minä mene pois suolta.. Janina tutki otuksen kaulaa ja huomasi siinä munalukolla lukitun satelliittipannan. Sissi nappasi eräavusta tiirikkaterä esiin ja pari henkäystä myöhemmin panta lensi hetteeseen.. Mörkä yrahti kiitoksen.
- Mihin sinä menet? janina kysyi katsellen pelonsekaisella kunniotuksella melkein gorillan kokoista olentoa joka oli nopeaasti kuohinnut kaksi kansalliskaartin soturia.
- uhh, kuiva paikka. Hyvää ruokaa. uruuh.. suo kasvi teke maha pipi. Uhhs, minä haluaa... unm voikukkia.. uhm perunoita ja voikukkia.
Lentokoneen ääni rikkoi hiljaisuuden. Janina katsoi taivaalle. Oliko tuo se kone jonka piti tuoda tarviketäydennys vai vihollinen? Oli niin pilvistä, ettei merkeistä saanut selvää. Kone kaarsi ja alkoi pudottaa lastiaan...

koska totta kirjoitti:

Janina riuhtaisi ja pääsi irti kun kaveri kellahti pyrsötlleen. Haulikkkoheikki ryntäsi päälle, ja sai rähmättyä Janinan alleen. Myös toinen sälli kävi kimppuu, riuhtaisten raskaan repun pään yli ja veti paidan pitämään kädet aloillaan. Pyssypalle istui jalkojen päälle ja repi housujen vyötäröä. Janina yrtti kiljua mutta suu oli täynnä sammalta. Sitten paino jaloilta katosii äkkiä lujan tömähdyksen myötä ja sekuntia myöhemmini Janinan käsiä sitova retku kupsahti kumoon. Mörkö oli tullut takaisin, aseenaan metrinen hako jota se käytti kuin nuijaa. Otus puuskutti ja murisi ja kävi suoraan haulikkomiehen kimppuun, kiskaisten housut pois Mrr, äämr, paha. paha... pois.. mörkä murisi ja rusautti mollukoita haarovälistä niin että sonnin mylväystä suurempi rääkynä kaikui suota pitkin. Janinaa nauratti, vaikka hän vapisi vielä niin, ettei jaksanut kuin istua.
- minä murrs uhs auttaa. sinua..sinä rmuus muh, otta panta pois. usrmuu, iso kenraali ei näe. minä mene pois suolta.. Janina tutki otuksen kaulaa ja huomasi siinä munalukolla lukitun satelliittipannan. Sissi nappasi eräavusta tiirikkaterä esiin ja pari henkäystä myöhemmin panta lensi hetteeseen.. Mörkä yrahti kiitoksen.
- Mihin sinä menet? janina kysyi katsellen pelonsekaisella kunniotuksella melkein gorillan kokoista olentoa joka oli nopeaasti kuohinnut kaksi kansalliskaartin soturia.
- uhh, kuiva paikka. Hyvää ruokaa. uruuh.. suo kasvi teke maha pipi. Uhhs, minä haluaa... unm voikukkia.. uhm perunoita ja voikukkia.
Lentokoneen ääni rikkoi hiljaisuuden. Janina katsoi taivaalle. Oliko tuo se kone jonka piti tuoda tarviketäydennys vai vihollinen? Oli niin pilvistä, ettei merkeistä saanut selvää. Kone kaarsi ja alkoi pudottaa lastiaan...

Lue lisää

…Ilmoille tupsahti sakea pilvi paperisilppua suoraan alhaalla katselevan Janinan pään yläpuolella.
”Uga?”, olento sanoi ja alkoi loikkia paikoillaan aivan hervottomana. Se katseli läähättäen ja koristen alas laskeutuvia lehtisiä ja ryntäsi poimimaan niitä hetteiköltä kaksin käsin ja äänekkäästi urahdellen. Janina istahti suomättäälle ja pyyhkäisi otsansa maastokuvioituun hihaan, sitten hän joi kenttäpullostaan ja katseli poistuvan lentokoneen perään. Pian olento hyppi Janinan edessä; sillä oli karvainen syli täynnä lehtisiä ja innosta murahdellen se laski saaliinsa voipuneen Janinan eteen. Janina poimi kasasta yhden rypistyneen lehden ja oikoi sen jalkaansa vasten, sitten hän rykäisi ja alkoi kovalla äänellä lukea.
”Te kapitalistisiat! Fasistiryökäleet! Antautukaa ja tulkaa pois suolta tai emme vastaa enää seurauksista. Miksi taistelette meitä, -veljiänne ja siskojanne vastaan? Lopettakaa älyllinen onanointi! Globalismi on tie rauhaan ja hyvinvointiin, älkää vastustelko sitä mikä on vääjäämätöntä!”
Allekirjoituksena oli vain mystinen ”Josif”

Lentokone kaarsi nyt uudemman kerran, mutta Janinasta näytti kuin tämä olisi jotenkin muuttanut muotoaan. Sen ääni ei muistuttanut potkuriturbiinien ujellusta eikä siinä näyttänyt olevan siipiä laisinkaan ja sen neljästä energiakennosta purkautui sähisevää oranssivaloa. Olento kyyristeli maassa ja luimisteli korviaan, sitten se alkoi urista ja hieroa päälakeaan pitkillä käpälillään.
”Uga, urhh!”, se sanoi ja viittilöi hieman kauemmas metsänrajaan heidän takanaan.
Janina katseli juuri miten oudon aluksen uumenista alkoi tipahdella kimmeltäviä, hopeisia kananmunan muotoisia ja henkilöauton kokoisia esineitä alas suolle, mutta sitten hän havahtui olennon huutoihin. Metsänrajassa leijaili heitä kohden pieni, kämmenen kokoinen lautasen näköinen esine ja Janina oli varma että se tarkkaili heitä. Esine liukui lähemmäs ja sen vaimea, sirisevä ääni voimistui. Olento loikki hädissään sinne tänne ja välillä se aina yritti siepata leijuvaa esinettä kiinni, mutta sirisevä esine liikkui liian nopeasti. Viimeiset kananmunat pölähtivät suohon ja outo lentokone liukui pois Janinan näköpiiristä. Samassa suolla alkoi tapahtua. Valtavat korvat nousivat ylös turpeen seasta ja ensimmäinen mekaaninen kani vilkaisi kohden Janinaa ja otusta häijy ilme sen punaisissa robotin-silmissään. Mekaanisen olennon selässä sojotti piikikkäitä antenneja ja niiden keskellä pyöri vimmatusti suuri jousenviritys – avain, sellainen jolla mekaaniset lelut vedetään vireeseen. Olentoja alkoi nousta esiin suoturpeesta siellä täällä ja ensimmäinen niistä pysähtyi paikoilleen ja sen karvaiset korvat taittuivat sivuun. Luukku aukeni kolahtaen sen päässä ja sieltä sojotti jonkinlainen ohjuslavetti ja monipiippuinen konetykki. Turve pölisi korkealle ilmaan kun ensimmäinen ammus räjähti viidenkymmenen metrin päässä Janinasta ja hädissään loikkivasta olennosta. Janina kaivautui turpeeseen ja katseli miten mekaanisen olennon päässä oleva luukku sulkeutui ja korvat nousivat taas ylös, niistä tuprusi harmaata savua. Koneolento aloitti loikkimisen punaiset silmät hehkuen lähemmäs ja sen rinnalla hyppi jo monia muita päättäväisiä hyökkääjiä kohden Janinaa ja karvaturria.

Max Fax kirjoitti:

…Ilmoille tupsahti sakea pilvi paperisilppua suoraan alhaalla katselevan Janinan pään yläpuolella.
”Uga?”, olento sanoi ja alkoi loikkia paikoillaan aivan hervottomana. Se katseli läähättäen ja koristen alas laskeutuvia lehtisiä ja ryntäsi poimimaan niitä hetteiköltä kaksin käsin ja äänekkäästi urahdellen. Janina istahti suomättäälle ja pyyhkäisi otsansa maastokuvioituun hihaan, sitten hän joi kenttäpullostaan ja katseli poistuvan lentokoneen perään. Pian olento hyppi Janinan edessä; sillä oli karvainen syli täynnä lehtisiä ja innosta murahdellen se laski saaliinsa voipuneen Janinan eteen. Janina poimi kasasta yhden rypistyneen lehden ja oikoi sen jalkaansa vasten, sitten hän rykäisi ja alkoi kovalla äänellä lukea.
”Te kapitalistisiat! Fasistiryökäleet! Antautukaa ja tulkaa pois suolta tai emme vastaa enää seurauksista. Miksi taistelette meitä, -veljiänne ja siskojanne vastaan? Lopettakaa älyllinen onanointi! Globalismi on tie rauhaan ja hyvinvointiin, älkää vastustelko sitä mikä on vääjäämätöntä!”
Allekirjoituksena oli vain mystinen ”Josif”

Lentokone kaarsi nyt uudemman kerran, mutta Janinasta näytti kuin tämä olisi jotenkin muuttanut muotoaan. Sen ääni ei muistuttanut potkuriturbiinien ujellusta eikä siinä näyttänyt olevan siipiä laisinkaan ja sen neljästä energiakennosta purkautui sähisevää oranssivaloa. Olento kyyristeli maassa ja luimisteli korviaan, sitten se alkoi urista ja hieroa päälakeaan pitkillä käpälillään.
”Uga, urhh!”, se sanoi ja viittilöi hieman kauemmas metsänrajaan heidän takanaan.
Janina katseli juuri miten oudon aluksen uumenista alkoi tipahdella kimmeltäviä, hopeisia kananmunan muotoisia ja henkilöauton kokoisia esineitä alas suolle, mutta sitten hän havahtui olennon huutoihin. Metsänrajassa leijaili heitä kohden pieni, kämmenen kokoinen lautasen näköinen esine ja Janina oli varma että se tarkkaili heitä. Esine liukui lähemmäs ja sen vaimea, sirisevä ääni voimistui. Olento loikki hädissään sinne tänne ja välillä se aina yritti siepata leijuvaa esinettä kiinni, mutta sirisevä esine liikkui liian nopeasti. Viimeiset kananmunat pölähtivät suohon ja outo lentokone liukui pois Janinan näköpiiristä. Samassa suolla alkoi tapahtua. Valtavat korvat nousivat ylös turpeen seasta ja ensimmäinen mekaaninen kani vilkaisi kohden Janinaa ja otusta häijy ilme sen punaisissa robotin-silmissään. Mekaanisen olennon selässä sojotti piikikkäitä antenneja ja niiden keskellä pyöri vimmatusti suuri jousenviritys – avain, sellainen jolla mekaaniset lelut vedetään vireeseen. Olentoja alkoi nousta esiin suoturpeesta siellä täällä ja ensimmäinen niistä pysähtyi paikoilleen ja sen karvaiset korvat taittuivat sivuun. Luukku aukeni kolahtaen sen päässä ja sieltä sojotti jonkinlainen ohjuslavetti ja monipiippuinen konetykki. Turve pölisi korkealle ilmaan kun ensimmäinen ammus räjähti viidenkymmenen metrin päässä Janinasta ja hädissään loikkivasta olennosta. Janina kaivautui turpeeseen ja katseli miten mekaanisen olennon päässä oleva luukku sulkeutui ja korvat nousivat taas ylös, niistä tuprusi harmaata savua. Koneolento aloitti loikkimisen punaiset silmät hehkuen lähemmäs ja sen rinnalla hyppi jo monia muita päättäväisiä hyökkääjiä kohden Janinaa ja karvaturria.

Lue lisää

Jumpsis jömpsis jumpsis -TÖMPS! Vieterikanit loikkivat lähemmäs.

”Karvaturri, mitä me nyt teemme!”, Janina kiljui vingahtelevalle otukselle joka loikki hädissään ylösalaisin kyyryssä, hieroi sitten raivokkaasti päälakeaan ja soperteli jotakin sekavaa.
”Uga, nyt…juostaan, urhh!”, se sanoi äkkiä ja lähti loikkimaan kohden metsänrajaa samalla kovaäänisesti mölisten.
Janina hyppäsi pystyyn ja säntäsi sen perään. Mekaanisten olentojen jousiavainten surina lähestyi heidän takanaan ja Janina oli varma että ne saavuttaisivat heidät ennen metsänrajaa.

Sadan metrin päässä edessäpäin outo esine leijaili nyt paikoillaan ja sen alapuolella räsähteli ja välähti. Sähköiset purkaukset pienenivät ja alkoivat madella edestakaisin pitkin tyhjyydestä paljastuvan hahmon omituista haarniskaa ja kypärää. Leijuva esine laskeutui lähelle hahmon oikeaa käsivartta ja näytti sitten kytkeytyvän haarniskassa olevaan telakka-asemaan. Esine sulautui täysin kokonaisuuteen ja kumma hahmo näkyi nyt selvästi kompuroivan Janinan edessä. Se katseli mustan visiirin läpi kohden loikkivia koneolentoja eikä näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota henkeään haukkovaan Janinaan tai sen ympärillä loikkivaan karvaturriin, joka ulisi nyt lakkaamatta kuin järkensä menettäneenä.
”Bunnyhoppereita”, koneenomainen ääni kuului mustan visiirin suunnasta.
Jumpsis jömpsis jumpsis -TÖMPS! Kanit lähestyivät.

Haarniskatyyppi nosti vasemman käsivartensa eteensä ja Janina katseli kuinka sen suojakilpeen avautui pieni luukku. Olento poimi sieltä toisella kädellään pienen esineen jonka pinnalla vilkkui punaisia valoja. Kauhukseen Janina huomasi, että kolme konekania oli nyt pysähtynyt ja niiden korvat alkoivat lurpattaa. Kuului kolahduksia ja metallista kitinää kun niiden päälaelta alkoi työntyä esiin niiden asejärjestelmät; vieteriavaimet surisivat korvia särkevästi. Punaiset silmät hehkuivat ja lukittuivat Janinaan ja paikoillaan pomppivaan karvaturriin, mutta juuri ennen kuin ohjukset lähtivät, haarniskatyyppi nosti vihreää valoa hehkuvan laukaisimen eteensä ja painoi sormellaan siinä olevaa nappia.
Kuumat tuliaallot syttyivät kauempana suolla ja niiden paineaalto pyyhkäisi Janinan ja karjuvan karvaturrin mullin mallin pitkin suoturvetta. Maa vavahteli ja heilui Janinan alla, sitten hän nosti päänsä vetisestä turpeesta ja sylki kostean sammaleen suustaan. Karvaturri oli kaivautunut melkein kokonaan suohon ja nosti nyt pelokkaana päänsä suon pinnalle aivan Janinan viereltä.
”Uga?”, se sanoi taivaalle katsellen samalla kun varjosti käpälällään silmiään.
Valtava, salamoiva tulipilvi nousi ylös taivaalle eikä mekaanisista olennoista näkynyt enää jälkeäkään. Haarniska-asuinen olento seisoi paikoillaan ja sen pinnassa alkoi taas välähdellä ja sirahdella, sitten se alkoi astella typertyneistä katselijoista poispäin ja kadota taas.
”Hei, mikä sä oikein oot?!”, Janina huusi sen perään.
Olento seisahtui ja kääntyi ja alkoi katsella nieleskelevää Janinaa. Hiljaa se nosti vasemman kätensä ylös kypärän sivulle ja näytti koskettavan hanskansa sormen kärjellä kypärän sivussa olevaa M – symbolia. Symboli välkehti hetken, sitten paineista kaasua purkautui sihisten syntyneestä raosta ja kohta olento nosti molemmin käsin kypärän rinnalleen.
”Voi ei, arvasin!”, Janina huudahti.
”Mikähän vuosi nyt on? Virnuileva, pitkälettinen mies kysyi.

Max Fax kirjoitti:

Jumpsis jömpsis jumpsis -TÖMPS! Vieterikanit loikkivat lähemmäs.

”Karvaturri, mitä me nyt teemme!”, Janina kiljui vingahtelevalle otukselle joka loikki hädissään ylösalaisin kyyryssä, hieroi sitten raivokkaasti päälakeaan ja soperteli jotakin sekavaa.
”Uga, nyt…juostaan, urhh!”, se sanoi äkkiä ja lähti loikkimaan kohden metsänrajaa samalla kovaäänisesti mölisten.
Janina hyppäsi pystyyn ja säntäsi sen perään. Mekaanisten olentojen jousiavainten surina lähestyi heidän takanaan ja Janina oli varma että ne saavuttaisivat heidät ennen metsänrajaa.

Sadan metrin päässä edessäpäin outo esine leijaili nyt paikoillaan ja sen alapuolella räsähteli ja välähti. Sähköiset purkaukset pienenivät ja alkoivat madella edestakaisin pitkin tyhjyydestä paljastuvan hahmon omituista haarniskaa ja kypärää. Leijuva esine laskeutui lähelle hahmon oikeaa käsivartta ja näytti sitten kytkeytyvän haarniskassa olevaan telakka-asemaan. Esine sulautui täysin kokonaisuuteen ja kumma hahmo näkyi nyt selvästi kompuroivan Janinan edessä. Se katseli mustan visiirin läpi kohden loikkivia koneolentoja eikä näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota henkeään haukkovaan Janinaan tai sen ympärillä loikkivaan karvaturriin, joka ulisi nyt lakkaamatta kuin järkensä menettäneenä.
”Bunnyhoppereita”, koneenomainen ääni kuului mustan visiirin suunnasta.
Jumpsis jömpsis jumpsis -TÖMPS! Kanit lähestyivät.

Haarniskatyyppi nosti vasemman käsivartensa eteensä ja Janina katseli kuinka sen suojakilpeen avautui pieni luukku. Olento poimi sieltä toisella kädellään pienen esineen jonka pinnalla vilkkui punaisia valoja. Kauhukseen Janina huomasi, että kolme konekania oli nyt pysähtynyt ja niiden korvat alkoivat lurpattaa. Kuului kolahduksia ja metallista kitinää kun niiden päälaelta alkoi työntyä esiin niiden asejärjestelmät; vieteriavaimet surisivat korvia särkevästi. Punaiset silmät hehkuivat ja lukittuivat Janinaan ja paikoillaan pomppivaan karvaturriin, mutta juuri ennen kuin ohjukset lähtivät, haarniskatyyppi nosti vihreää valoa hehkuvan laukaisimen eteensä ja painoi sormellaan siinä olevaa nappia.
Kuumat tuliaallot syttyivät kauempana suolla ja niiden paineaalto pyyhkäisi Janinan ja karjuvan karvaturrin mullin mallin pitkin suoturvetta. Maa vavahteli ja heilui Janinan alla, sitten hän nosti päänsä vetisestä turpeesta ja sylki kostean sammaleen suustaan. Karvaturri oli kaivautunut melkein kokonaan suohon ja nosti nyt pelokkaana päänsä suon pinnalle aivan Janinan viereltä.
”Uga?”, se sanoi taivaalle katsellen samalla kun varjosti käpälällään silmiään.
Valtava, salamoiva tulipilvi nousi ylös taivaalle eikä mekaanisista olennoista näkynyt enää jälkeäkään. Haarniska-asuinen olento seisoi paikoillaan ja sen pinnassa alkoi taas välähdellä ja sirahdella, sitten se alkoi astella typertyneistä katselijoista poispäin ja kadota taas.
”Hei, mikä sä oikein oot?!”, Janina huusi sen perään.
Olento seisahtui ja kääntyi ja alkoi katsella nieleskelevää Janinaa. Hiljaa se nosti vasemman kätensä ylös kypärän sivulle ja näytti koskettavan hanskansa sormen kärjellä kypärän sivussa olevaa M – symbolia. Symboli välkehti hetken, sitten paineista kaasua purkautui sihisten syntyneestä raosta ja kohta olento nosti molemmin käsin kypärän rinnalleen.
”Voi ei, arvasin!”, Janina huudahti.
”Mikähän vuosi nyt on? Virnuileva, pitkälettinen mies kysyi.

Lue lisää

- täsmälleen sama vuosi ja eilinen päivä siitä kun häivyt. Ja parasta palauttaa se elotasomuunniin heti takaisin! Oli riivatun roisto temppu painella lipettiin ja jättää meikä tälle kirotulle suolle sissien ja tie minkä sortin mörköjen sekaan. Ja mitöä vietävän bunnujummeja kävit sen lisäksi perääsi hakemassa? Tässä maailmantasossa elävillä on harmia ilman lisäriesojakin Janina pauhasi virnuilevalle haarniskapellelle. Karvainen peikko hieroi otsaansa ja alkoi pärkäyksen jälkeen puhua.- Urrs, kanimestari.. sinä mmhunhh auttaa meitä pois suolta? Sinä tappaa bunnuhopperi, sinä osaa ottaa vahtipanta pois? UuuH?
- Mikä tuo turri haluaa?
- Paikalisen herra dikraattorin tekemiä ihmissusia tai mörköjä tai jotain, mutta petosoturit ovat innostuneemipia voikukista kuin tappelulusta. Nillä on sähköiskuja jakava vankipanta kaulassa pitämässä joukot kurissa. Yksinkertaista tiirikoitina sinun tasoiselle lukonpuhujalle.
- Montako niitä on?
- Uhhh. , monta. Enempi kui sormia.. usgaa, kuin kolmesti sormet. Minä kutsuu.. uuhj. Karvaturri päästi korviavihlovan ulvahduksen kuin susi ainakin, mutta vastauksena oli vain hiljaisuus savun takaa. Turrikka huusi kolmesti ja alkoi sitten nyyhkyttää.
-yyhh,,yyy, ne pahat kanit... iihs. tappo kaikki siskot..
- Tule, tulkaa molemmat lennokkiin, tarkistetaan asia ja lähdetään kotiin..
- Elämäsi järkevimmät sanasi, raks puolisoni Mutamikki. Janinan tuumasi

koska totta kirjoitti:

- täsmälleen sama vuosi ja eilinen päivä siitä kun häivyt. Ja parasta palauttaa se elotasomuunniin heti takaisin! Oli riivatun roisto temppu painella lipettiin ja jättää meikä tälle kirotulle suolle sissien ja tie minkä sortin mörköjen sekaan. Ja mitöä vietävän bunnujummeja kävit sen lisäksi perääsi hakemassa? Tässä maailmantasossa elävillä on harmia ilman lisäriesojakin Janina pauhasi virnuilevalle haarniskapellelle. Karvainen peikko hieroi otsaansa ja alkoi pärkäyksen jälkeen puhua.- Urrs, kanimestari.. sinä mmhunhh auttaa meitä pois suolta? Sinä tappaa bunnuhopperi, sinä osaa ottaa vahtipanta pois? UuuH?
- Mikä tuo turri haluaa?
- Paikalisen herra dikraattorin tekemiä ihmissusia tai mörköjä tai jotain, mutta petosoturit ovat innostuneemipia voikukista kuin tappelulusta. Nillä on sähköiskuja jakava vankipanta kaulassa pitämässä joukot kurissa. Yksinkertaista tiirikoitina sinun tasoiselle lukonpuhujalle.
- Montako niitä on?
- Uhhh. , monta. Enempi kui sormia.. usgaa, kuin kolmesti sormet. Minä kutsuu.. uuhj. Karvaturri päästi korviavihlovan ulvahduksen kuin susi ainakin, mutta vastauksena oli vain hiljaisuus savun takaa. Turrikka huusi kolmesti ja alkoi sitten nyyhkyttää.
-yyhh,,yyy, ne pahat kanit... iihs. tappo kaikki siskot..
- Tule, tulkaa molemmat lennokkiin, tarkistetaan asia ja lähdetään kotiin..
- Elämäsi järkevimmät sanasi, raks puolisoni Mutamikki. Janinan tuumasi

Lue lisää

”Näytäppäs karvaturri sitä lukkopantaa”, tulevaisuudesta tullut Mauno sanoi. Olento kyyristyi alas ja Mauno tutki hetken pannan lukkolaitetta sekä siinä olevaa lähetintä. ”Mikropurskelähetin”, Mauno mumisi ja samassa hänen olkapäänsä panssaroinneista erkani taas lentävä esine. Se leijaili pientä sirinää päästäen luimukorvaisen turriaisen pään ympärillä, mutta asettui sitten aloilleen ja siitä singahti sininen valonsäde lukkolaitteeseen. Lukkolaite posahti ja lensi alas suohetteikköön savuten.

”Äitiäs viikseen!” Mustaviiksinen mies karjaisi ja irrotti samassa kätensä ohjaussauvoilta kolmen tuhannen kilometrin ja kahdensadan vuoden päässä syvällä maan alla.
Vieressä seisovat kenraalit ottivat asennon ja tuijottivat hikoilevin kasvoin bunkkerin betoniseinään. Mustaviiksinen mies työnsi punervat, savuavat kätensä kainaloihinsa ja ärisi itsekseen raakaa betoniseinää tuijottaen.
”Sen lukon piti olla murtamaton! Tästä hyvästä kolmasosa maapallon väestöstä julistetaan kansanvihollisiksi!”, mies ärisi.
”Noh, noh, Josif hyvä. Maapallon väestöhän loppuu kohta tuolla menolla! Ehkä meidän pitäisi lähettää uusi erä bunnyhoppereita paikalle tilannetta tutkimaan?”, kaljupäinen mies sanoi huoneen nurkasta valon välkehtiessä samalla hänen suurissa silmälaseissaan. Mies istuskeli sohvalla lokoisasti ja siemaili vodkaa. Monia johtoja ja letkuja kulki miehen päähän ja valtimoihin, pulputus erivärisissä nestesäiliöissä oli melkoinen miehen vain hieman liikahdettuaankin. Kyborgi-lihakset pitivät pientä kitinää ja surinaa miehen nostaessa whiskylasin huulilleen.
Laitteiden ja vilkkuvien valojen edessä käsiinsä puhalteleva Josif mietti kuulemaansa naama punaisena. UK:n sanoissa oli kyllä järkeä, hän tuumaili. Maltti oli nyt valttia ja tiedustelu tapahtumapaikalla kaikkein tärkeintä. Ehkä oli aika lähettää osasto tiedustelu-hoppereita matkaan. Niillä oli ylileveät, paksun karvan peittämät tassut ja ne loikkivat suolla kuin leikiten.

Max Fax kirjoitti:

”Näytäppäs karvaturri sitä lukkopantaa”, tulevaisuudesta tullut Mauno sanoi. Olento kyyristyi alas ja Mauno tutki hetken pannan lukkolaitetta sekä siinä olevaa lähetintä. ”Mikropurskelähetin”, Mauno mumisi ja samassa hänen olkapäänsä panssaroinneista erkani taas lentävä esine. Se leijaili pientä sirinää päästäen luimukorvaisen turriaisen pään ympärillä, mutta asettui sitten aloilleen ja siitä singahti sininen valonsäde lukkolaitteeseen. Lukkolaite posahti ja lensi alas suohetteikköön savuten.

”Äitiäs viikseen!” Mustaviiksinen mies karjaisi ja irrotti samassa kätensä ohjaussauvoilta kolmen tuhannen kilometrin ja kahdensadan vuoden päässä syvällä maan alla.
Vieressä seisovat kenraalit ottivat asennon ja tuijottivat hikoilevin kasvoin bunkkerin betoniseinään. Mustaviiksinen mies työnsi punervat, savuavat kätensä kainaloihinsa ja ärisi itsekseen raakaa betoniseinää tuijottaen.
”Sen lukon piti olla murtamaton! Tästä hyvästä kolmasosa maapallon väestöstä julistetaan kansanvihollisiksi!”, mies ärisi.
”Noh, noh, Josif hyvä. Maapallon väestöhän loppuu kohta tuolla menolla! Ehkä meidän pitäisi lähettää uusi erä bunnyhoppereita paikalle tilannetta tutkimaan?”, kaljupäinen mies sanoi huoneen nurkasta valon välkehtiessä samalla hänen suurissa silmälaseissaan. Mies istuskeli sohvalla lokoisasti ja siemaili vodkaa. Monia johtoja ja letkuja kulki miehen päähän ja valtimoihin, pulputus erivärisissä nestesäiliöissä oli melkoinen miehen vain hieman liikahdettuaankin. Kyborgi-lihakset pitivät pientä kitinää ja surinaa miehen nostaessa whiskylasin huulilleen.
Laitteiden ja vilkkuvien valojen edessä käsiinsä puhalteleva Josif mietti kuulemaansa naama punaisena. UK:n sanoissa oli kyllä järkeä, hän tuumaili. Maltti oli nyt valttia ja tiedustelu tapahtumapaikalla kaikkein tärkeintä. Ehkä oli aika lähettää osasto tiedustelu-hoppereita matkaan. Niillä oli ylileveät, paksun karvan peittämät tassut ja ne loikkivat suolla kuin leikiten.

Lue lisää

-Kuules turrianen, mikä on sinun nimi. Mauno kysyi katsellen vapisevaa karvakasaa
-desantti 23, ryhmä a. turrikka vastasi, puhuen ensi kertaa selkeästi.
-Nimesi on mhhm Turre. Sopiiko? Janina tokasi.Desantti 23 a. puisti päätään ja maiskutti suustaan toisten sanan pari kertaa ja totesi sitten:- Turre hyvä..uuh oikein hyvä nimi.
- Selvä, Turre, hypää kyytiin. Nyt mennään antamaan Josefille päihin. Se jätkä on häslännyt seitsemällä vuosisadalla ihan tarpeeksi paljon ja peikkojen lähettämien menneisyyteen on se raja jota aikakonnaritkaan eitäs saa ylittää. Mauno Mutakikki jupisi ja lähti harppomaan alkuksensa sisuksiin. Janina ryntäsi puolijuoksua perässä ja viimeisenä, karvat pörhöllään talsi Turre. Koko konkkaronkka asettui kahden hengen aluksen sisukiin limittöin kuin sillit suolapurkkiin. Juuri kun Mauno oli käynnistämässä alusta. pelmahti suon pintaan munia joista kuoriutui bonnyhopperien tiedusteluversioita.
-- Pakanan munat , mokoma keuhkatautinen räkä. Rontin aivovaurio! Mauno manasi. Janina karjui jotasin muuta toisella kielellä- Mauno kiskaisi aluksensa niin nopeaa nousiin, että matkustajat liiskautuivat istuimiin ja lattiaankin.
- Mitä nyt? janina Ähki
- Tiedutseluhoppereita, toivottavasti eivät nähneet. Nyt tehdään kieppi, napataan yksi hopperi ja pannaan se menemään kotiinsa. Niin, ja se saa viedä pikku terveiset Josefille.
Mauno teki kuten sanoi, kiihdytti hirmuisesti, heitti mangeettileijan ulos ja hujautti suon yli salaman vauhdilla. Parin sukelluksen jölkeen, kun Turre ja Janina olivat, suojapukua vailla olevina, ainvan henginheikkoina g- voimien riepotuksesta, saanut saaliikseen yhden tiedusteluhopperin. - Katsokaas. Tässä on ultra-äänipommi. Nyt ohjelmoin tiedustelijan palaamaan kotiinsa ja kun se menee päämajaan, se kajauttaa sellaisen fanfaarin, ettei mikään eläläv kestä sitä ja samalla sähkömagneettinen impulssi sulkee tietokoneet tuhannen askeleen säteellä joka suuntaan ja saa aikaan kunnon oikkarin muuntajissa.Mauno selitti ja asensi hopperin selkään munan kokoisen pakkauksen. aukaisi sitten tiedustelupupun mahan ja räpläsi muutamia säätimiä.
- Painukan pesääsi, pupujussi, ja pieraise kunnolla...

koska totta kirjoitti:

-Kuules turrianen, mikä on sinun nimi. Mauno kysyi katsellen vapisevaa karvakasaa
-desantti 23, ryhmä a. turrikka vastasi, puhuen ensi kertaa selkeästi.
-Nimesi on mhhm Turre. Sopiiko? Janina tokasi.Desantti 23 a. puisti päätään ja maiskutti suustaan toisten sanan pari kertaa ja totesi sitten:- Turre hyvä..uuh oikein hyvä nimi.
- Selvä, Turre, hypää kyytiin. Nyt mennään antamaan Josefille päihin. Se jätkä on häslännyt seitsemällä vuosisadalla ihan tarpeeksi paljon ja peikkojen lähettämien menneisyyteen on se raja jota aikakonnaritkaan eitäs saa ylittää. Mauno Mutakikki jupisi ja lähti harppomaan alkuksensa sisuksiin. Janina ryntäsi puolijuoksua perässä ja viimeisenä, karvat pörhöllään talsi Turre. Koko konkkaronkka asettui kahden hengen aluksen sisukiin limittöin kuin sillit suolapurkkiin. Juuri kun Mauno oli käynnistämässä alusta. pelmahti suon pintaan munia joista kuoriutui bonnyhopperien tiedusteluversioita.
-- Pakanan munat , mokoma keuhkatautinen räkä. Rontin aivovaurio! Mauno manasi. Janina karjui jotasin muuta toisella kielellä- Mauno kiskaisi aluksensa niin nopeaa nousiin, että matkustajat liiskautuivat istuimiin ja lattiaankin.
- Mitä nyt? janina Ähki
- Tiedutseluhoppereita, toivottavasti eivät nähneet. Nyt tehdään kieppi, napataan yksi hopperi ja pannaan se menemään kotiinsa. Niin, ja se saa viedä pikku terveiset Josefille.
Mauno teki kuten sanoi, kiihdytti hirmuisesti, heitti mangeettileijan ulos ja hujautti suon yli salaman vauhdilla. Parin sukelluksen jölkeen, kun Turre ja Janina olivat, suojapukua vailla olevina, ainvan henginheikkoina g- voimien riepotuksesta, saanut saaliikseen yhden tiedusteluhopperin. - Katsokaas. Tässä on ultra-äänipommi. Nyt ohjelmoin tiedustelijan palaamaan kotiinsa ja kun se menee päämajaan, se kajauttaa sellaisen fanfaarin, ettei mikään eläläv kestä sitä ja samalla sähkömagneettinen impulssi sulkee tietokoneet tuhannen askeleen säteellä joka suuntaan ja saa aikaan kunnon oikkarin muuntajissa.Mauno selitti ja asensi hopperin selkään munan kokoisen pakkauksen. aukaisi sitten tiedustelupupun mahan ja räpläsi muutamia säätimiä.
- Painukan pesääsi, pupujussi, ja pieraise kunnolla...

Lue lisää

- uuhs, umTappaako se kaikki? Turre kyseli sanoja hakien ja selitti sitten kankeasti että Josifin lähellä oli peikkosiittola ja siellä satakunta pikkupeikkoa kasvamassa.
- Piskatin paskat! Janina kirosi, mutta Mauno oli jo kiskaissut nanofanky-aluksensa matkaan niin että matkustajat liiskautivat istuimiinsa puolikuolleina.
- Me pelastaan ne pikkiturret, ihan vain Josifin kiusaksi, jos ei muuta. Kun bunnu räjähtää josifin pesässä, meillä on noin tunti aikaa lastata se kilometrin päässä olevan siittolan sakki kyytiin. Minä tilaan paikalle valmiiksi kuljetus kuormaimen. Turre, sano sinä kansallesi että marssivat kyytiin pikavauhtia. Meidän on häivyttävä seudulta ennekuin säteily vahvistuu ja Turvapalvelun suojakupla isketään alueen päälle. Sitten siitä paikasta ei poistu mikään tuhanteen vuoteen ja aikamatkailu loppuu tyystin!
Maa tärisi ja jumisi kun Maunon ohjaama pikku lautanen luiskahti pitkän mustatiilisen rakennuksen oven vierelle jossa kaksi sikarinmallista sisävesilaivan kokoista pötikkää odotteli jo. Tusinan verran valkeisiin äänisuojapukuihin sonnustauttta aikanauttia katseli aseet valmiina , tulisiko ketä vielä sekoittamaan suunnitelmia. Edellisten tulijoitten raadot llojuivat portilla ja seinustoilla, kaikilla kädet korvilla ja irvistys naamalla.
- Sinun hukisi, Turre, haetaan pennut talteen.
Turre hoippui karvat pystyssä synnyinkotiinsa. Käytävän kahta puolen oli häkkejä ja niissä pieniä ja vähän isompia peikonpoikia ja tyttöjä, leluinaan konevivääreitä , pistooleita, muovimiekkoja sun muuta.
- Huomio! riviin järjesty! Turre karjaisi komentosävyllä ja vaikutus oli sykähdyttävä. Kaikki vikina ja kiljunta loppui, joka häkin joka asukas seisoi oven edessä asennossa. Jopa Mauno ähkäisi hämmästyneenä.
Lastaus sujui hyvin, kiitos pentujen saaman sotilaskoulutuksen jota tehostetiiin söhkäpiiskoilla. Janinan ei tarvinnut kuin nyttää keltaista ruoskaa niin koko lauma peikonpentuja marssi karvat pörhässä pelosta, mutta totellen kummistin, aluksiin.
- Äkkiä pois. Ääni muuri räjähtää aivan kohta! Mauno karjui yhä voimistuvan jurinän yli
Lautanen kohosi ja suuntasi itään. Sikariit lasteineen tekivät samoin. Kaikki kolme alusta kohosivat yhä korkeammalle ja korkeammalle kunnes avaruuden musta syli ympäröi heitä kaikkia.
- Minne sinä aiot viedä tuon karvakansan?
- Kotiinsa. Maapallolla on eräs harvaan asuttu ja hankalasti ihmisille sopiva seutu jossa nuo otukset voivat elää vapaina ja olla elukoita tai teoistaan vastuullisia otuksia, ihan miten haluavat.
- Ajattalitko jotain aavikkoa?
- Pöhm, tuo turrijoukko paistuu aavikolla. Ajattelin Himalajaa. Siellä on reheviä rotkoja ja kylmiä vuorenhuippuja, monipuolinen kasvusto ja harvat ihmiset suvaitsevaisia kaikkea elävää kohtaan, ja heidän taruissaan kerrotaan karvaisista vuoren asukeista, joten tulkoon jetit todellisiksi. Otan pudotusajaksi 1600- luvun alun. Silloin on rauhallista niillä main ja ilmastokin sopiva karvakansalle.
Sikarit laskeutivat yön pimeudessä Mont Everestin juurelle. Säikyt pikkupeikot komennettiin ulos. Turre sai haltuunsa rinkallisen ensiaputarvikkeita, printatun aapisen (esperantoa) ja lasersytyttimen tulentekoa varten ja itsehuoltavan aurinkopaneelin jolla ladata lasersytyttimen ja aikapuhelimen akut
- Heippa sitten Turre, käymme välillä katsomassa, ja jos ette viihdy, niin kokeillan jotain toista paikkaa ja aikaa. Mauno lupasi
''''''''''''''''''
Kymmenen vuotta myöhemmin.
Hohtava lautanen kiersi serba-kylän säikyttäen sekä jakkilauman että paimenet. Alus ei niitä noteerannut mitenkään vaan suunnisti rinteen yli lähelle lumirajaa ja laskeuti lohkareitten väliin. Viisi isoa ja yksi pienin pieni karvapörriäinen löntyisti jonossa lautasta kohti. Ensimmäien otu ojen kätensä kui haluaksenne ja hihkui
- Janinaa.. Janinaa..
- Turre! Paksu valkopukuinen nainen huikkasi vastaan ja antautui peikon syleilyyn. Sitten esiteltiin muutkin, vähän kuolaten ja paljon halaten.
- Miten menee? Janinä kysyi jaellen suklaarusinoita koko sakille
- Ollaan kotona. Katso, minä sain pennun. PeePee, tuo valkotäpläinen ukko on mun pentuni isä. Me osataan jo lukea melkein kaikki, mutta osa pennuista villiintyi ja ne on kun apinat ainakin.
- Sehän oli odotettavissakin. No, pärjälkää. Janina tuumi.
Lautanen kohosi ylös ja katosi tulevaisuuteen. Aikavahtaajien piti pitää edelleenkin silmänsä ja viestivälineensä valppaina sillä aikainvälisiä rpoistoja ilmaantui aina satunnaisesti ja vaikka Josefin taru olikin loppu, kuka tiesi, milloin toinen hullu saisi vehkeensä valmiiksi