Lisätyö

Myyjä I

Työaikalain mukaan työntekijällä on oikeus oikeus kieltäytyä lisätyöstä "perustellusta henkilökohtaisesta syystä". Mitä ovat "perustellut henkilökohtaiset syyt" ja missä ne ovat esillä?

7

2571

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • C.E.

      "Mitä ovat "perustellut henkilökohtaiset syyt" ja missä ne ovat esillä? "
      Hallituksen esityksessä asia oli määritelty näin:
      "18 §. Työntekijän suostumus. Ylityön teettäminen edellyttäisi 14 §:n mukaisen työnantajan aloitteen lisäksi aina työntekijän suostumusta. Käytännössä on aiheutunut ongelmia siitä, miten suostumus ylityöhön voidaan antaa. Pykälän 1 momentissa on pyritty selkiyttämään vallitsevaa tilannetta siten, että työntekijän olisi annettava suostumuksensa joka kerta erikseen ennen ylityön teettämistä. Työsopimuksessa tai muutoin kertakaikkisena suostumusta ei voitaisi pätevästi antaa. Tämä johtuu siitä, että työntekijän on voitava harkita tapauskohtaisesti, haluaako hän tehdä ylityötä vai ei.

      Käytännössä saattaa kuitenkin esiintyä tilanteita, joissa tämän yleissäännöksen noudattaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Pykälän 1 momentin toiseen virkkeeseen ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan työntekijä voi antaa suostumuksensa kertakaikkisena määrättyä lyhyehköä ajanjaksoa varten edellyttäen, että tämä on tarpeen työn järjestelyjen kannalta. Vaikka työnantajan on pyrittävä suunnittelemaan työt niin, että ne voidaan tehdä säännöllisenä työaikana, poikkeustilanteissa saattaa kuitenkin esiintyä ylityön teettämisen tarvetta. Muun muassa verotus- ja kirjanpitolainsäädännön asettamien velvollisuuksien, kiireellisten tilausten ja muiden työntekijöiden sairastumisten yhteydessä saattaa olla tarpeen teettää ylityötä, jotta velvollisuudet ja sitoumukset voitaisiin täyttää. Näissä tilanteissa työntekijä voisi ehdotetun säännöksen mukaan antaa suostumuksensa kertakaikkisena määrättyä lyhyehköä ajanjaksoa, kuten lyhyehköä työvaihetta tai -kokonaisuutta varten edellyttäen, että tämä on tarpeen työn järjestelyjen kannalta. Suostumusta antaessaan työntekijän olisi tiedettävä sen jakson pituus, jota varten suostumus annetaan.

      Tällä hetkellä lisätyösuostumus perustuu työsopimusoikeuden yleisiin sääntöihin. Ehdotetun 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan lisätyön teettäminen edellyttäisi työntekijän suostumusta. Tällainen suostumus voitaisiin antaa jo työsopimuksessa kertakaikkisena. Työsopimuksen työaikaa koskeva ehto sitoisi molempia osapuolia. Työntekijä olisi siis sidottu antamaansa suostumukseen.

      Eräissä tilanteissa on kuitenkin kohtuullista, että työntekijä voisi kieltäytyä lisätyöstä, vaikka hän olisikin antanut siihen edeltä käsin yleisen suostumuksensa. Työntekijällä olisikin 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan oikeus perustellusta henkilökohtaisesta syystä kieltäytyä lisätyöstä työvuoroluetteloon merkittyinä vapaapäivinä. Tällaisena syynä voitaisiin pitää esimerkiksi opiskelua, kuten valmistautumista ja osallistumista tenttiin, lastenhoitojärjestelyjä tai muita perheenjäsenten hoitojärjestelyjä, terveydellisiä syitä, omia tai lähisukulaisten juhlapäiviä, sekä hautajaisia taikka matkoja, joita ei voida kustannuksia aiheuttamatta enää peruuttaa.

      Työntekijä saattaa saada kutsun työhön 5 §:n mukaisena varallaoloaikana. Ehdotetun 3 momentin mukaan työntekijä antaisi suostumuksensa tällaisessa tilanteessa syntyvään lisä- ja ylityöhön samalla kun hän sopii varallaolosta. Varallaoloaika päättyisi, kun työntekijä kutsun saatuaan ryhtyy työskentelemään ja jatkuisi, riippuen sovitusta varallaoloajan pituudesta, taas työskentelyn päätyttyä.

      Kuten ehdotuksen 5 §:n perusteluissa on todettu, julkisen yhteisön tehtävät poikkeavat yksityissektorin työnantajayhteisöjen tehtävistä. Lisä- tai ylityön tekeminen saattaa olla välttämätöntä työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi. Tällaisissa tapauksissa, joita on selvitetty ehdotuksen 5 §:n perusteluissa, julkisen yhteisön virkamies tai viranhaltija ei saisi 4 momentin mukaan kieltäytyä lisä- tai ylityöstä. Muissa tapauksissa lisä- ja ylityön teettäminen edellyttäisi edellä selostetuin tavoin virkamiehen tai viranhaltijan suostumusta."
      http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 34/1996 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1/2&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP

      Sitten tietenkin asiaan vaikuttaa onko alasi yleissitovassa tes:ssä sovittu asiasta jotenkin poikkeavasti, ja siitä mitä työsopimuksessa on sovittu. Eli teet ilmeisesti osa-aikaisuutta kun kysyt lisä-, etkä ylityöstä.

      • Myyjä I

        Kiitos vastauksesta!

        Olen myyjä ja teen osa-aikaista työtä. Työpaikallani on viikoittain tilanteita, jonka vuoksi lisätyölle on tarvetta. Itse en ole työsopimuksessani suostunut tekemään lisätyötä, koska kyseinen kohta jäi jostakin syystä (ilmeisesti työnantajan huolimattomuutta) täyttämättä. Voinen tarvittaessa vedota siihen, että en ole suostunut tekemään lisätyötä.

        Jotain tuon suuntaisia "perusteltuja henkilökohtaisia syitä" arvelinkin, mutta tuo oli kuitenkin vain perustelu lakiehdotukselle. Onko olemassa jotain juuri tällä hetkellä voimassa olevaa lakia tai asetusta työaikalaissa tai kaupan alan työehtosopimuksessa, jossa ko. syyt olisi yksiselitteisesti mainittu?


      • C.E.
        Myyjä I kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta!

        Olen myyjä ja teen osa-aikaista työtä. Työpaikallani on viikoittain tilanteita, jonka vuoksi lisätyölle on tarvetta. Itse en ole työsopimuksessani suostunut tekemään lisätyötä, koska kyseinen kohta jäi jostakin syystä (ilmeisesti työnantajan huolimattomuutta) täyttämättä. Voinen tarvittaessa vedota siihen, että en ole suostunut tekemään lisätyötä.

        Jotain tuon suuntaisia "perusteltuja henkilökohtaisia syitä" arvelinkin, mutta tuo oli kuitenkin vain perustelu lakiehdotukselle. Onko olemassa jotain juuri tällä hetkellä voimassa olevaa lakia tai asetusta työaikalaissa tai kaupan alan työehtosopimuksessa, jossa ko. syyt olisi yksiselitteisesti mainittu?

        "Voinen tarvittaessa vedota siihen, että en ole suostunut tekemään lisätyötä. "
        Vaikea sanoa noilla tiedoin, mutta pidän sitä mahdollisena. Sinun pitää tutustua oman alasi tes:een ja tarkistaa sieltä onko sovittu mitään poikkeuksellista lisätöihin liittyvää.

        "Jotain tuon suuntaisia "perusteltuja henkilökohtaisia syitä" arvelinkin, mutta tuo oli kuitenkin vain perustelu lakiehdotukselle. "
        Oikeastaan tämä "vain perustelu lakiehdotukselle" on luokitellaan kuitenkin heikoksi oikeuslähteeksi yhdessä oikeuskäytännön kanssa, joten sillä on vahva lakiin kohdistuva tulkintavaikutus, koska esityöt kuvaavat lainsäätäjän tahtoa. Se tarkoittaa että lakia ei saa tulkita ilman vahvoja perusteita toisin kuin esitöissä on esitetty.

        "Onko olemassa jotain juuri tällä hetkellä voimassa olevaa lakia tai asetusta työaikalaissa tai kaupan alan työehtosopimuksessa, jossa ko. syyt olisi yksiselitteisesti mainittu? "
        Työaikalaissa ei ole, työaika-asetukset koskevat lähinnä eräitä virkamiehiä, mutta tes:sestä en ole varma. Sinun täytyy etsiä se itse jostain, jos olet liitossa, niin jäsensivuilta yleensä löytyy tiedot näistä ay-asioista.

        Työoikeudella on joitain ratkaisuja, jotka voit käydä läpi jos haluat:
        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/tt/haku.php?search[type]=asiasana&search[asiasana]=Lisätyö

        KKO:lla löytyy neljä ratkaisua termillä etsien:
        http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/haku.php?search[type]=pika&search[pika]=lisätyö&submit=Hae


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lisätyö ei ole ylittötä,vaan työtä jota tehdään säännölliseen normaaliin alan viikkotyöaikaan asti,vasta sen ylittävä työ on ylityötä.
      Jos on osa- aikainen,jolla alin tuntimäärä on vaikkapa 10 h viikossa,vähintään se 20 h viikossa on silloin tehtävä,että täyttää velvoitteensa.
      Jos sopimuksessa alin tuntimäärä onkin nolla,kyse on puhtaasta nollasopimuksesta,eli työntekijän pitää suostua kaikkiin tunteihin.
      Jos taas sopimus on kokoaikaisen sopimus,lisätyöllä paikataan työn vähyyttä sopimukseen nähden,ja silloin työntekijän on tehtävä täysiin tunteihin asti,ilman eri sopimista.
      Että ihan riippuu ttlsopimuksesi sisällöstä,milloin lisätyöstä on sovittava.

    • Anonyymi

      Henkilökotaiset syyt sinä perusteet itsellesi etkä kenellekään muulle. Tiedätkö miksi? No koska ne ovat henkilökohtaisia.

      Pitääkö tosiaan edes kysyä??

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Aloittaja hakeekin vain keksittyjä syitä, joihin sitten vetoaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      54
      2409
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      28
      1759
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      70
      1434
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      238
      1320
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      119
      1154
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      963
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      948
    9. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      933
    10. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      59
      856
    Aihe