Huono oppimaan

Älä ihmeessä nyt tuon takia lopeta hyvää harrastetta! Itsekin olen hidas oppimaan, mutta seitsemän vuotta kyydissä kuitenkin pysynyt:) 2 kyu vyöarvo. Treenikaverit arvostaa enemmän sisua ja pitkäjänteisyyttä kuin teknistä taitavuutta. Liikesarjojen ja perusliikkeiden, kuten tenkanien toistot auttaa aika paljon.
Yleensäkin kun olen jutellut danienkin kanssa, ovat he kertoneet olleensa itsekin kurssiensa heikoimpia! Sitkeät siis oppii lopulta eniten..

Mun mielestä harrastusta kannattaa ehdottomasti jatkaa, jos seuran ilmapiiri on hyvä kuten aikidossa yleensä on. :) Jos siis koet, että se on se sun juttusi jonka parissa viihdyt ja jota tahdot jatkaa. Jos olet yhtä kiinnostunut joistain muistakin lajeista, silloin voi olla ihan paikallaan miettiä eri vaihtoehtoja. Mutta en silti siinäkään tapauksessa luovuttaisi liian helposti, koska voihan olla ettet vaan vielä ole oppinut oppimaan aikidoa ja suuri läpimurto odottaa ihan nurkan takana.

Mullakin tökki alku tosi pahasti, mutta asiat alkoi sujua kun aloin lukemaan kirjoista tekniikoiden suoritusohjeita aina harkkojen jälkeen. Niiden avulla pääsin sisälle jutun juoneen, kun ei ollut mikään kiire edetä tekniikasta toiseen, ja kun olin hoksannut millaisiin asioihin harkoissa pitäisi kiinnittää huomiota, aloin pärjätä harkoissa ilman kirjojen apua. En ole vieläkään paras enkä lahjakkain, ehken edes keskitasoinen, mutta en anna sen haitata menoa. Aikidossa ei onneksi kilpailla siitä, kuka oppii nopeiten, joten laji sopii hyvin meille hitaammillekin oppijoille. Ja mitä enemmän vaivaa oppimisen eteen täytyy tehdä, sitä hienommalta onnistuminen lopulta tuntuu! :)

Älä turhia huoli, yleisiin harjoituksiin siirtyminen perustekniikkatreeneistä ei ole kenellekään helppoa. Aikidossa jokainen saa edetä omaan tahtiinsa eikä edes kaikkein lahjakkain aikidoka opi koskaan kaikkea, joten ei ole mitään syytä miettiä oletko tarpeeksi kyvykäs jatkamaan. Mieti, miksi harjoittelet aikidoa? Jos koet saavasi siitä sen mitä etsitkin (mukavaa liikuntaa, henkistä kasvua tms.), lajin vaihtaminen toiseen on turhaa. Vai näetkö siinä jotain ongelmaa, jos joku harrastaa omalla vapaa-ajallaan jotain jossa on huono?

harjoitella enemmän. Kaikki jää paremmin mieleen-

Oppimisen hankaluus on kuitenkin lopultai kait palkitsevaa??

Eipä tule tylsää:)

Ehkä kannattaa kokeilla jotain toista lajia ja miettiä sen jälkeen, kumpaa tahtoo jatkaa. Kaikki lajit ei vaan sovi kaikille, ja mistä tiedät onko joku helpompi laji vielä kiinnostavampi? En tarkoita sanoa että aikidon jatkaminen olisi väärin, mutta kun nyt selvästi itsekin mietit kannattaako niin tehdä, tuskin siitä mitään haittaakaan on jos otat vaihtoehdoista selvää.

Tämä ei varmaan koske aloittajan tilannetta, mutta kerron silti omia kokemuksiani siitä millaista surkeiden parien kanssa treenaaminen voi olla:

Aikidoseuraani tuli kaksi uutta harrastajaa, jotka oli erityiskoulun kasvatteja. Ne oli uskomattoman huonoja, enkä tarkoita mitään tavallista huonoutta vaan jotain paljon huonompaa. Niiden kanssa treenaaminen oli täyttä tuskaa: omaa vuoroa joutui aina odottamaan ikuisuuden, kun ne ei saanut nageina mitään aikaiseksi. Niille oli tosi vaikea edes selittää mitään, kun oikea ja vasen meni jatkuvasti sekaisin ja asiat meni muutenkin sekaisin niiden päissä. Ja omalla vuorolla treenaaminenkin oli melkein täysin turhaa, koska ne oli ukeina aivan mahdottomia: Toinen oli tosi kömpelö ja joko niin löysä, ettei siihen saanut mitään tuntumaa, tai ihan liian jäykkä. Toinen oli automaattiuke eli liikkui itsekseen, mutta se liikkui yleensä selvästi väärin, koska se muisti väärin miten uken kuuluisi liikkua.

Ne kävi treeneissä vuoden päivät, ja kun meillä oli pieni seura, jouduin usein harjoittelemaan jopa puolet ajasta niiden kanssa. Olin tietysti treeneissä kannustava, vaikka hiljaa mielessäni toivoin että ne saisi lajista tarpeekseen. Ja kyllä se tuntuikin ihanalta kun kuulin, että ne oli vaihtanut lajia eikä enää aikonut tulla meidän treeneihin. Olin saanut niiltä hyvää harjoitusta itsehillinnässä, mutta se ei paljon mieltä lämmittänyt, kun olin mennyt aikidotreeneihin harjoittelemaan aikidoa. Ne oli hidastanut kehitystäni lajissa selvästi, koska niiden kanssa ei pystynyt harjoittelemaan kunnolla. Sen jälkeen kun ne lopetti, oma kehitykseni pääsi taas hyvään vauhtiin.

Toistan vielä, että kyse ei ollut mistään tavallisesta huonoudesta. Tavallisten huonojen kanssa on yleensä mukava treenata, koska niillä on usein sellaista intoa mikä lahjakkaammilta puuttuu ja niissä on muutenkin potentiaalia. Olen nähnyt yhden toisen lajin parissa monta kertaa, kuinka kurssin huonoimmasta tulee ajan mittaan tosi hyvä. Noiden kahden huonous oli kuitenkin sellaista, jonka taustalla oli diagnooseja ja pysyvää vikaa, eikä niistä saisi millään harjoitusmäärillä hyviä.

Mielestäni aikido ei sovi niille, joiden huonous ylittää selvästi normaalin huonouden rajat: Aikidossa harjoitellaan melkein pelkästään pareittain ja oma suoritus vaikuttaa todella paljon siihen, minkä verran pari saa treenistä irti. Isossa seurassa yksi superhuono ei ehkä haittaa niin paljon, koska parit vaihtuu jatkuvasti eikä kenenkään tarvitse harjoitella sen yhden kanssa kovin kauaa. Pienessä seurassa yksikin supersurkea voi kuitenkin haitata muiden kehitystä selvästi. Ja koska aikidoa harrastaa enimmäkseen mukavat ihmiset, jotka ei halua loukata muita, asian todellista laitaa ei sanota ääneen eikä sitä helposti näytetä edes rivien välistä. Siihen ei siis kannata luottaa, että muut sanoo kyllä jos jostain on selvää riesaa.

Jos itsepuolustus kiinnostaa, supersurkean kannattaa ennemmin hakeutua jonkun sellaisen lajin pariin, jossa harjoitellaan paljon ilman paria. Niissä ei haittaa muiden kehitystä niin paljon, vaikka tekisi asiat ihan väärin eikä koskaan oppisi tekemään niitä kunnolla.

Kommentti kommenttiin:

"Jos itsepuolustus kiinnostaa, supersurkean kannattaa ennemmin hakeutua jonkun sellaisen lajin pariin, jossa harjoitellaan paljon ilman paria. Niissä ei haittaa muiden kehitystä niin paljon, vaikka tekisi asiat ihan väärin eikä koskaan oppisi tekemään niitä kunnolla."

Jos huonona ukena oleminen harmittaa ja luulee sen takia pilaavansa toisten treenit kannattaa mieluummin hakeutua lajiin, voi myös hakeutua lajiin, jossa harjoitellaan parin kanssa mutta ei aina ennalta sovittua koreografiaa vaan aidosti refleksitasolla toimivaa tekniikkaa. Judossa "huonon" heittäminen onnistuu parhaiten kun sanoo heitettävälle ettei heitä vaan harjottelee heittoon siirtymistä ja kuitenkin heittää täysin varottamatta. Judoheittojen onnistuminen kun ei ole heitettävän yhteistyöstä kiinni, huono ei ehdi tehdä mitään huonoa vaan lentää... siinä missä hyväkin.

Ja nyrkkeilyssä ... jos toinen on huono, häntä voi silti lyödä. Sama pätee thainyrkkeilyyn ja kaikkiin oikeisiin kamppailulajeihin, joiden tekniikka ei ole parin ennalta sovitusta yhteistyöstä kiinni.

Oma ongelmani on oppia kaatumaan oikein. Näen kuinka se tapahtuu, tiedostan miten se tehdään, olen aivan valmis tekemää sen oikeaoppisesti - mutta mitä tapahtuukaan? Jossain aivojen sopukassa tieto ja taito vain ei yhdisty ja läpsähdän aina selälleni.

Olen harjoitellut kaatumista tuntikausia paiva-, viikkotolkulla, se vaan EI onnistu!

Harmistuneena jäin sitten tunneilta pois kun alkoi tuntua että minussa on jotain outoa.

Ryhmämme oli tosi innostava ja Sensei maailman ihanin tyyppi, aina kun tormään heihin kadulla kysyvät milloin tulen takaisin. Mutta kun en yksinkertaisesti kehtaa mennä.

No siinä vuodatukseni.

Mulla oli vähän samankaltaisia ongelmia enkä ole mikään notkea myöskään.
Siinä on vähän sellainen juttu vaan että meille tuo treenaaminen on vieläkin tärkeämpää. Hyvä kehonhallinta tulee dojolta.

Itse kokeilin paria lajia, kun kokeillee ensin yhtä ja sitten toista saa tavalaan perustellusti käydä kahteen kertaan alkeet. Saatat olla kurssin parhaimmistoa toka kerralla kun vaan muistat ettet elämöi aikaisemmasta kokemuksestasi etkä turhaan pyytele anteeksi.

Aikido on kai aika plastista, jos haluaa jotain suoraviivaisempaa, voi toki vaihtaa lajia, vaikka jutsuun. Mutta jos haluaa nimenomaan treenata heikon kohtasi pois (se olisi aitoa budohenkeä!) voi lyöttäytyä vaikka tai-chi-ryhmään jossa opit, ja lisäksi pääset treenaamaan yksin. Mene takariviin niin kukaan ei näe kun mokaat . Jopa aerobic parantaa hallintaa ja kuntoa, ja sitä on äijillekin.

Jos sensei on kiva, sille kannattaa varmaan selittää mistä kiikastaa, mitä on ajatellut asialle tehdä ja että pitää oikeasti lajista ja seurasta. Sillähän voi olla ylläkuvattua parempia idiksiä tukiopetukseksi.

Aika itsekeskeistä ajatella että "minä en kehity kun toi on superhuono uke!" Huomaa että sinulla on vielä(kin) paljon opeteltavaa aikidosta. Itselläni oli sama tilanne. Poika ei millään jaksanut keskittyä perustekniikkaan, oikea ja vasen oli välillä niin sekaisin, välillä oltiin niin löysä että sain tyyliin kannatella häntä ja sitten kun rautakangen nielleenä. Perus ikkyon opetteluun meni kuukausien päivät ennen kun poika sai tehtyä sen ilman ohjausta. Paljon tein töitä hänen kanssa (ja niin teki muutkin) ja silti sain omat vyökokeet suoritettua minimiaikaan (nyt olen 3.kyu), eli minun kehitys ei stopannut. Meilläkin on pieni seura, ja usein jouduin hänen kanssa treenaan. Pitkän ajan päästä poika sai 6.kyun suoritettua ja sen jälkeen häntä ei ole näkynyt. Voi olla että kun vedän junnuja omien treenien ohessa että sieltä tuli se eri fiilis opettaa vaikeaa harrastajaa mutta ahkerointi palkittiin.

Ja sitten aloittajalle: Jos laji tuntuu omalta niin älä lopeta tämän takia. Itselläni on hahmottamishäiriö ja hyvin olen mukana pysynyt 2vuotta remmissä mukana. Välillä on vaikeita asioita, mutta en lannistu. :)

Minäkin olen huono oppimaan. Pahaa mieltä on usein aiheuttanut kun tuntuu että minut jätetään usein kuin hieman syrjään seuramme treeneissä. Oli jopa ihmisiä jotka eivät edes tervehtineet.. Kunnes kerran suoraan huomautin sitten asiasta . Mutta jotenkin se että olin opetajalle kuin ilmaa minua ei huomioitu kun kuulin sivu korvalla" ettei aikaa kannata tuhlahta puupäiden kanssa" Enkä koe olevani edes huono jotkut asiat vain on hukassa mutta löydettävissä olen joskus hyvin kausittainen eli asiat sujuvat ja toisinaan taas ei. Mutta päätin että minua ei saada kyllä lopettamaan syrjinällä ja vähättelyllä.Koska jos en treenaa miten voin ylipäätään oppia??????Ja toisaalta jos lopetan myönnän heidän olleen oikeassa. Ja jos en usko omaan tekemiseeni niin kuka siihen sitten uskoo??Mutta ei ole hyvä jos asiat muuttuvat väkisin vääntämiseksi ei ole lainkaan aikidon perus periaateiden mukaista olen yrittänyt hymyillä ja suhtautua rennosti tämmöisiin kommenteihin ja asennoitumiseen. Osan otan rakentavanakin kritttikkinä.

Tuosta näkee taas, miten henkisiä nuo "henkiset" lajit ovat. Kaikenlaisten narsistien ja pullistelijoiden pelikenttiä.

Sitten nämä kyykyttäjät myhäilevät itseensä tyytyväisenä peilin edessä poninhäntää sivellen ja ihastelevat kuinka harmoonisia, kehittyneitä ja esoteerisia sitä ollaankaan.